Hurjaan tuuleen

Marjatta Viikil채

Hurjaan tuuleen

© Mäntykustannus Oy ja Marjatta Viikilä Kustantaja Mäntykustannus Oy www.mantykustannus.fi Graafinen suunnittelu ja taitto Mainostoimisto Grafu Oy Painopaikka Jelgava Printing House, 2012 ISBN 978-952-5712-82-7

Marjatta Viikil채

Hurjaan tuuleen

Muutoksen pysyvyys

Menneen ajan kautta näkee tuleviin päiviin, ratkaisuihin, jotka on tehtävä.

Muistamalla tietää oikean hetken, on varma siitä.

Ilta painuu, älä hätäile, anna päivän nousta.

Tulit ovesta täynnä levollista varmuutta.

Maailma on kohdallaan, tekniikka toimii!

Ajatukset ovat moottori, se on lakkoillut, mutta kas´ saatiin taas käyntiin.

Älä pyri pois syksyn alta.

Anna ikävän tulla. Itke. Älä vastusta mielipahaa, apeutta, yksinäisyyttä.

Ne kulkevat lävitsesi, tuuli puhaltaa pois, älä pidätä.

Tuuli tuo uutta. Mahtuuko sinuun? Älä säilö mennyttä.

Hillot, pakasteet eivät ole tuoreen veroisia.

Syö kesämansikka ajallaan.

Pure omenat puista!

Napostele vadelmat pensaista.

Muista maku!

Itke mennyt rakkautesi.

Muista sen hurmaava hetki.

Läkähtyvä sydänlihas pakottaa paikalleen.

Ajatuskin on pysäytettävä, silmät suljettava.

Oltava.

Ennakoiminen lopetettava.

Jos ilo ei ole nyt, sitä ei tulekaan.

Tai sitten tulee aamun lahjana.

Kirpeä taivas, kuuma hengitys kasvoille.

Läsnäolon autuus.

Kutistun aivan pieneksi kirkkaassa syksyssä, ajatus rapistuu, kierryn kyttyrälle.

Syksy on suuri!

Jumala on vetäissyt keltaisen maton metsien ylle, kirjaillut punaisella.

Kun kyllästyy värimattoonsa hän paiskaa sen alas myrskyllä ja rankkasateella.

Kaikella on aikansa.

Minä rappeudun sisältä ja päältä, viskattavaksi Jumalan hurjaan tuuleen.

Kesän lupaus täyttyy joskus myöhään.

Marraskuussa elän sen hetken.

Hotellin ovi auki ja kaikki ikkunat!

Yö tulvii sisään ympäröivästä metsästä.

Valoja ei tarvita.

Tässä merkillisessä hämärässä näen selvästi tuoksun. Se liukuu ikkunoista sisään värisevin virtauksin.

Erotan vaaleaa sumua, se tulee puista ja pensaista, yön kukkivista oksistoista.

10

Paras kohtaamisen hetki syysillassa, sopivasti valoa - kynttilöitä, tähtiä ja kuunsirppi.

Lisääntynyt lämmön ja lähelle tulemisen tarve.

Kesän energisyys tallella.

Puut vielä vihreinä.

Linnut muodostavat muuttoaurojaan.

Synnyin sellaiseen hetkeen.

Minulle sopii muutoksen pysyvyys.

11

Aurinko yltyi hekottamaan, valaisee kuihtuneet kukat, syysasterin, myöhäisen ruusun.

Näyttää likaiset ikkunat. En välitä!

Pilvissä kevään häivä.

Puiden pitkät varjot.

Onko nurmi kylmempi kuin lumi tehdä enkeleitä.

Pitkässä yössä liikkuu petoja, vaarallisilla puukko povitaskussa.

Rakkaus kyyristelee kylmässä.

12

Tunnemyrskyn jälkeen hyökyaalto heittää roinan rannalle.

Nuo epäkohdat, vajavuudet.

Keräät unohtamasi niljakkaasta maasta.

Uusi aalto heittää moskan silmillesi: märän pikkulapsen kengän, rikkinäiset juhlasukkahousut, punaiset, katkenneen kitaran kielen, mielivaltaisessa järjestyksessä.

Sielusi repeilee.

Tuulen jo vaietessa seisot vielä rannalla.

13

Kahlitsevasta uskosta on irtaannuttava, myös uskosta itseensä. Sitä ei tarvita kun on näin uskoton, ajelehtiva kun on näin ei mistään kun on näin ”katsotaan mitä tulee” eikä mitään odota, mitään epäile, kun on näin antanut otteensa hervota ja on näin katse ei mihinkään suuntautuneena: Kahlitsevasta uskosta on irtaannuttava.

14