Yhteen hiileen – biohiilen ympärille sijoittuva osaamis- ja yritysekosysteemi Kanta-Hämeeseen
Biohiilitoimintaympäristö Kanta-Hämeessä Hankkeen päätavoite oli määrittää toimintaedellytykset ja toimintamalli Kanta-Hämeeseen sijoittuville biohiileen pohjautuville alueellisille kiertotalousratkaisuille ja uudelle liiketoiminnalle. Tätä tavoiteltiin hahmottamalla alueellisia kiertotalousratkaisuja edellä saatujen hanketulosten pohjalta sekä kartoittamalla ja kokoamalla toimijaverkostoa. Rakennusjätepuu biohiilen raaka-aineena ja siitä tuotetun biohiilen käyttömahdollisuudet rakennusalalla nousivat hankkeen myötä laajan kiinnostuksen kohteeksi. Kierrätyspuulle ja puhdistamolietteelle hahmoteltiin kokonaistoimintaketjut, joita käsiteltiin yrityksille suunnatussa työpajassa (Kuva 28). Näiden lisäksi alueen yritysten kanssa käytiin hankkeen aikana yrityskohtaisia keskusteluja. Lähimmäs kokonaisratkaisua päästiin rakennusjätepuun osalta. Yleinen päätelmä on, että alueella on runsaasti puujätettä tuottavaa tai käsittelevää yritystoimintaa, lisäksi biohiilituotteelle on kysyntää ja sovelluksia, mutta biohiilen tuottaja puuttuu. Hankkeen tulosten perusteella purku-/jätepuu on erittäin potentiaalinen biohiilen raaka-aine, josta on mahdollista tuottaa erilaisiin sovelluksiin taipuvaa korkealaatuista biohiiltä, mikäli koko raaka-aineketju on toimiva ja raaka-aineen lajittelu ja dokumentointi on luotettavaa.
51