Puutarhatuotannon kasvisperäiset sivuvirrat hyödyksi

Page 61

9. Kasvihuonetuotannon viherbiomassojen hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet

9. Kasvihuonetuotannon viherbiomassojen hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet – yhteistyöllä käytäntöön Meira-Pia Lohiluoma; ProAgria ÖSL

Rakenteellinen murros kasvihuonealalla Kasvihuone-elinkeino on kokenut viimeisten vuosikymmenien aikana suuren rakenteellisen murroksen. Pienistä perheviljelmistä on siirrytty suuriin hehtaarilaitoksiin. Tämä on näkyvissä myös kaikessa viljelyn ympärillä tapahtuvassa toiminnassa. Ennen lähes jokaisella oli käytössä pelto tai muu maa-alue, johon kasvihuoneesta tuleva biomassa pystyttiin sijoittamaan. Biomassan määrä oli sen verran vähäistä, että lehdet melkeinpä kuivuivat paikoilleen eikä kompostikeko kauden aikana juuri kasvanut. Nykyään suurista laitoksista tuleva biomassan määrä on suhteessa suurempi, ja myös viljelyn ympärivuotisuus lisää sivuvirtojen määrää (kuva 9.1).

Kuva 9.1. Tomaatin kasvihuonetuotannosta syntyvää viherbiomassaa. (Kuva: Maritta Kymäläinen, HAMK)

Kehittämistoimien painopisteet Kasvihuonealalla kehittämistoimet on keskitetty viljelyyn ja siitä tulevaan lopputuotteeseen, ei niinkään muuhun kasvihuoneesta tulevaan materiaaliin. ArvoBio on ensimmäinen hanke, jonka tiimoilta viherbiomassojen käyttömahdollisuuksia ja nimenomaan hyödyntämistä on pohdittu. 59


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.