Heinäveden Joulusanomat 2014

Page 1

Heinäveden

IK - Itella Posti Oy

sanomat 24.11.2014

Yrittäjien joulukonsertti yllättää kahdella erilaisella teemalla:

JUHLAVUUTTA JA TANGON TAIKAA Heinäveteläisten yrittäjien kaikelle kansalle tarjoama perinteinen joulukonsertti yllättää jälleen. Tuttuakin tutumpi oopperalaulajamme Juha Kotilainen tuo mukanaan taiteellisia ystäviään, jotka taipuvat tangoista jouluisiin tunnelmiin.

- Tarjolla on monipuolinen kattaus, vihjaa Eilamaria Leskinen, jo-

ka Juha Kotilaisen rinnalla toimii toisena solistina. Konsertin tuottaja Matti Makkonen vastaa musiikillisesta kokonaisuudesta. - Konsertin ensimmäisellä puoliskolla kuullaan suomalaista ja jouluista musiikkia. Tarjolla on myös Oskar Merikannon Pohjan neiti -oopperan sävelmiä. Pohjan neiti on ollut unholassa liki sata vuotta. Siispä sen esille tuominen on valtakunnallisestikin kulttuuriteko ja ehdottomasti sävyttää konserttia. Alkuosion musiikista vastaa Nova Ensemble, jossa musisoivat Juha Kotilainen, Eilamaria Leskinen, Maija Teikari, Susanna Mieskonen-Makkonen sekä Susannan puoliso Matti Makkonen. Tältä kokoonpanolta on ilmesty-

nyt levy, jonka ohjelmistoa konsertissa kuullaan. Väliajan jälkeen tiedossa on rennompaa menoa. Trio Tanguango perustettiin 2013 alussa, ja se yhdistää taidokkaasti Suomen ja Argentiinan tangomusiikkia. Trio koostuu kolmesta savonlinnalaisesta muusikosta: Susanna Mieskonen-Makkosesta (viulu), Kirsi Laamasesta (harmonikka) ja Maija Teikarista (piano).

Eilamaria Leskinen ja Juha Kotilainen ovat duetoineet tänä syksynä mm. Körmendissä Unkarissa. Nyt heitä kuullaan Heinävedellä yrittäjien joulunavauskonsertissa.


2

sanomat Pääkirjoitus

Heinävedellä 24.11.2014

Muutos on mahdollisuus Mutta onko muutos mahdollista? Useammassa tämän lehden Yrittäjästä kertovassa artikkelissa punaisena lankana on muutos, muutos ammatissa, kotipaikassa tms. Muutos vaatii monesti kypsyttelyä, monen asian miettimistä ja paljon henkisiä voimavaroja ja ennen kaikkea rohkeutta. Muutokseen johtaneet syyt ovat moninaisia, kuten halu toteuttaa haaveensa tai talouden tai elä-

mäntilanteen antama mahdollisuus toteuttaa muutos. Monesti olemme konservatiiveja ja meillä on sisimmässämme olemassa muutosvastarinta. Jo muutoksen ajatteleminen ahdistaa ja saa aikaan pahaa oloa. Olemme tottuneet tiettyihin asioihin ja toimintatapoihin, perinteet velvoittavat. Uusi asia pelottaa, entäpä jos en onnistukaan, kuinka sitten selviän. Sil-

loin ilmeisesti muutos ei ole mahdollista. Toisaalta muutos antaa uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia ja toiveen paremmasta huomisesta. Muutos voi olla myös muutosta ajattelutavassa ja asioihin suhtautumisessa. Muutos on mahdollista. Hyvää joulunalusaikaa! Juha Pelkonen

Maan päällä rauha ja ihmisillä hyvä tahto Tuntuu, että joka vuosi joulu saapuu kauppoihin aikaisemmin kuin ennen. Marketit täyttyvät joulusuklaista, tonttulaulut raikuvat ja joulumainoksia kolisee postilaatikkoon. 1.adventtina kirkossa alkaa pieni paasto, mikä merkitsee jouluun valmistautumista sisäisesti ja ulkoisesti. Pieni paasto ei juuri näy luterilaisessa kirkossamme. Minusta on ihana odottaa joulua ja valmistautua siihen. Joulukoristeet, valot ja kynttilät on mukava kaivaa esiin jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Läheisille on mukavaa hankkia lahjoja. Silti, jotenkin kun joulu viimein koittaa, niin tuntuu, että se on jo vietetty. Ruokia on syöty jo liikaa, joululaulut on laulettu kymmenen kertaa, jouluevankeliuminkin minä olen kuullut ennen aattoa jo muutaman kerran. Aikaistunut joulunvietto voi aiheuttaa sen, että joulu tuntuu kuluneelta. Toistamme vuodesta toiseen saman kaavan, johon kuuluu kaupallisen joulun aikaistuminen ja samalla sen paheksuminen, jouluruokaohjeet ja lah-

javinkit, koulujen joulujuhlien tuomat ristiriidat ja lopulta jouluun hiljentyminen ja joulun sanoman julistaminen. Kaiken uudelleen eläminen voi olla tärkeää ja merkityksellistä, mutta siinä piilee myös vaara, että koko joulun vietto tuntuu tyhjätä ja ontolta. Se on pahempaa kuin se, että joulukinkku- ja torttu eivät enää juhlapäivänä maistu. Toisaalta joulussa puhuttelee meitä juuri samojen asioiden eläminen yhä uudelleen ja uudelleen. Samoin on joulun ydinasiassa, evankeliumissa. Me olemme kuulleet tutun jouluevankeliumin kymmeniä ja satoja kertoja. Olemme kuulleet loputtomasti enkeleistä ja paimenista, Mariasta ja Jeesuksesta. Kiiltokuvamainen kuva seimiasetelmasta on tuttu ja satumainen. Kuitenkin, yhä uudelleen, vuodesta toiseen, sydämeni haluaa kuulla jouluyön ihmeellisistä tapahtumista. Köyhä tyttö on viimeisillään raskaana, hän ja kihlattunsa ajetaan eläinten keskelle haisevaan

ja likaiseen talliin yöksi. Synnytys käynnistyy. Polttojen ja ponnistamisen jälkeen lapsi päästää ensimmäisen parkaisunsa. Taivaat aukenevat. Ihminen ei ole enää Jumalan hylkäämänä yksin maailma nimisessä helvetissä, vaan Jumala on tullut ihmiseksi. Jumala on tullut ihmiseksi jakamaan ihmisen osan ensi parkaisusta lähtien. Jumala antautuu ihmisten armoille alastomana ja haavoittuvana. Maria ja Joosef vastaavat Jumalan rakkauteen rakkaudella. He ottavat Jumalan vastaan pienessä vauvassa, kapaloivat, huolehtivat ja rakastavat. Enkelit laskeutuvat keskelle maan päällistä sekasortoa ja laulavat, ettei Jumalalla ole muuta kunniaa kuin rauha maan päällä ja ihmisillä hyvä tahto. Tämä liikuttaa ja koskettaa sisimpääni. Tarvitsen joulunsanomaa. Minä toivon jouluyön rauhan ja rakkauden muuttuvan todeksi edes hetkeksi elämässämme. Miina Karasti srk-pastori

Partiolaiset järjestävät perinteiset Heinäveden Joulumessut Ensimmäiset Heinäveden Joulumessut järjestettiin vuonna 1982. Partiolippukunta Kerman Kiertäjät ry otti Joulumessut vastuulleen vuonna 1986 ja on siitä lähtien vastannut talkoovoimin messujärjestelyistä. Kaikki partiolaiset, partiojohtajat, vanhemmat ja muut tukijoukot työskentelevät messuja ennen, niiden aikana ja niiden jälkeen pelkästään tekemisen ilosta. Messuista kertyneet tuotot käytetään paikalliseen nuorisotoimintaan eli Kerman Kiertäjien viikkotoimintaan, omien retkien ja leirien kustannuksiin sekä esimerkiksi ensi kesän piirileirin leirimaksuihin. Joulumessut ovat partiolaisten tärkein varainhankintakeino kunnalta ja seurakunnalta saatavien avustusten lisäksi. Joulumessuilla on joka vuosi

paljon heinäveteläisiä sekä lähialueilta tulevia myyjiä. Notkuvista pöydistä löytyy jokaiselle jotakin; herkkuja pikkujouluihin ja joulupöytään, joulutervehdyksiä ja lahjoja sukulaisille sekä ystäville, hemmottelua itselle sekä monen monta muuta ihanaa tuotetta. Tervetuloa ostoksille! Myyjiä mahtuu vielä lisääkin eli jos vielä harkitset messupöydän varaamista niin otathan yhteyttä Juha Pelkoseen. Tänä vuonna Joulumessuilla voi herkutella perinteiseen tapaan messukahviossa, jossa on tarjolla joulupuuroa, kahvia sekä jouluisia leivonnaisia. Joulupukki vierailee messuilla tasatunnein lapsia ja lapsenmielisiä ilahduttamassa. Lahjatoiveitakin ehtii vielä esittämään! Messuille pyritään saamaan myös esiintyjä. Joulumessut ovat Kerman

Kuva Salla Rissanen

Partiolaistoimintaa: pienten ja isompien kesken makkaranpaistoa Wirran Wietävässä syyskuussa 2014. Kiertäjien vuoden kohokohta, jota odotetaan kovasti ja johon halutaan panostaa. Peruspartiotoimintaa ovat ikä-

ryhmien tunnin mittaiset viikoittaiset kokoontumiset. Viikkokokouksissa harjoitellaan ikäkausiohjelmien mukaisesti

erilaisia taitoja kuten ruoan valmistusta, suunnistusta, ensiapua, puukon käyttöä ja retkelle varustautumista sekä ryhmänä toimimista ja johtamistaitoja. Partiolippukunta Kerman Kiertäjät ry järjestää partiovuoden aikana useita koko lippukunnan yhteisiä tapahtumia kuten partioiltoja, vaihtuvan teeman mukaisen Lippukuntaseikkailun, talvileirin ja kevätleirin. Tällä hetkellä Heinävedellä kokoontuu viisi toimintaryhmää eri ikäkausissa. Lisäksi alle kouluikäiset partiolaiset vanhempineen kokoontuvat kerran kuukaudessa retkeilemään ja tutustumaan partiotoimintaan. Partiotoiminta sopii kaikenikäisille! Salla Rissanen Lippukunnanjohtaja Kerman Kiertäjät ry


3

sanomat

Kauneimmat joululaulut soivat tänä vuonna

KEHITYSMAIDEN ÄITIEN PUOLESTA Kauneimmat Joululaulut alkavat taas soida joulukuun alusta. Niin Heinävedellä kuin valtakunnan tasollakin tilaisuuksiin on otettu osaa ahkerasti. Siksipä Suomen Lähetysseura on painattanut tutuksi tulleita lauluvihkoja aiempaa enemmän täksi vuodeksi. Vihkon etusivulla presidentti Tarja Halonen, Kauneimpien Joululaulujen suojelija 2014, toivottaa kaikille rauhaisaa joulua ja tunnelmallisia lauluhetkiä. Tänä jouluna Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden äideille. - Koulutusta saanut äiti huolehtii lapsensakin kouluun. Äiti, jolla on mahdollisuus tulonhankintaan ja valtaa perheensä talouteen, ei lähetä lastaan töihin tai naita tätä alaikäisenä. Äiti, joka selviää synnytyksestä ja välttää hiv-tartunnan, on lastensa tur-

vana näiden varttuessa, Suomen Lähetysseura tiedottaa. - Kehitysmaiden naiset ovat kahdenkertaisen ikeen alla olevia ihmisiä: ensiksikin he asuvat kehitysmaassa, toiseksi naiset ympäri maailmaa ovat näkymätön voimavara, he tekevät erittäin paljon työtä. Kehitysmaissa jopa seitsemänkymmentä prosenttia ruoan tuotannosta on naisten aikaansaamaa. Sen lisäksi, että he ovat äitejä, he ovat koko yhteisönsä huolehtijoita ja heidän asemansa parantaminen on ehdottoman tärkeää, Tarja Halonen sanoo. Viime joulun Kauneimmat Joululaulut -kampanjan kohteena olivat kehitysmaiden vammaiset lapset. Tuotto oli 985 000 euroa, missä oli kasvua edellisvuoteen yli 40 000 euroa. Suomen Lähetysseura kiittää lämpimästi kaikkia laulajia.

Heinävedellä Kauneimpia joululauluja lauletaan ympäri pitäjää. Vihtarin Kyläkartanolla joululauluja lauletaan sunnuntaina 7.12. klo 15. Rummukkala-Polvijärvi-alueella myöhemmin tarkentuvassa paikassa lauletaan perjantaina 12.12. klo 18. Karvion seurakuntakodilla lauletaan sunnuntaina 14.12. klo 16. Joulua edeltävän viikon torstaina 18.12. klo 18 matka käy Kerman Maa- ja Kotitalousnaisten laulajaisiin Kaija ja Reino Suomalaiselle, Paitomäentie 10. Pääkirkon suosittu Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma on sunnuntaina 21.12. klo 18. Heinäveden paikallinen erikoisuus: Päätetään joulunaika laulamalla, eli tiistaina loppiaisena 6.1.2015 klo 18 pääsee vielä laulamaan joululauluja srk-kodille.

LAHJAKORTIT 30 min 45 min 60 min 90 min

27,50 € 35,00 € 41,90 € 58,20 €

fysioterapia Pauliina 040 51 50 255 Kermantie 2

Joulumyyjäisiä Tavataan Torvelassa Joulumessujen 13.12. lisäksi jo perinteeksi muodostunut Torvelan Joulumyyjäiset pidetään seu-

raavan viikon lauantaina 20.12. jossa on saatavana lahja- ja koristetuotteita, kahvia ja leivonnaisia, sekä tietysti hyvää joulumieltä.

Tuote uutisia

INKARIIKKA

Keramiikkapajan

joulu

Myymälä avoinna

Oksaton lämpökäsitelty haapa on miellyttävän tuntuinen ja kevyt materiaali.

Kolarin Teuvo kehitti uutta uudesta materiaalista Teuvo Kolari Suomen Parvekevarusteelta on jatkokehitellyt pajassaan uutuustuotteen joulumarkkinoille. Yrityksen perinteisinä tuotteina ovat olleet lämpökäsitellystä männystä valmistetut parveke- ja kosteantilan rullattavat lattiaritilät. Kosteantilan ritilät on tähän asti valmistettu lämpökäsitellystä mäntyrimasta joka on jäämässä pois tuotevalikoimista. Jatkossa kosteantilan rullattavat lattiaritilät valmistetaan oksattomasta lämpökäsitellystä haaparimasta. Ritilät valmistetaan 58 x 96 cm vakiokokoisiksi elementeiksi. Haapapuun oksattomuudesta johtuen ritilät voidaan tehdä ai-

empaa ohuemmasta materiaalista niiden kestävyyden heikentymättä ja näin ollen ritilät ovat kepeämpiä liikutella. Uutta on myös se, että ritilät valmistetaan pintakäsittelemättöminä. Asiakas voi halutessaan käsitellä ritilät joko parafiiniöljyllä tai laudesuojalla, jonka voi myöskin sävyttää haluamansa väriseksi. Tuote saadaan myyntiin jo Joulumarkkinoille aluksi muutamiin lähiseudun rautakauppoihin. Jatkossa on tarkoitus saada tuotteita mahdollisimman laajasti kauppojen valikoimiin. Suoramyyntiasiakkaille yritys valmistaa myöskin jatkossa ritilöitä mittatilausten mukaan.

27.11.-10.12. ma - pe 10 - 17 la - su 10 - 13 11. - 22.12. ma - pe 16 - 18 la - su 10 - 13 12. - 14.12.  suljettu Kermanrannantie 9, Heinävesi Karin puh. 041 436 9346 Pekka puh. 050 404 7724 Olen Saksan joulumarkkinoilla 11.-22.12. Terveisin Karin! Seuraa Inkariikan fb.

www.inkariikka.net

Joulupuuroa ja iloista joulumieltä! Tarjoamme kaikille JOULUPUUROA Heinäveden Osuuspankin edustalla Kauppiaiden Joulunavauspäivänä TORSTAINA 27.11.2014 klo 12 - 16 (niin kauan kuin puuroa riittää)

• Liity Osuuspankin omistajajäseneksi • Keskitä pankkiasiasi Heinäveden  Osuuspankkiin ja vakuutuksesi Pohjolaan • Varmistetaan yhdessä, että pankkiasiasi  ja vakuutuksesi ovat ajan tasalla Omistajajäseneksi liittyminen on helppoa. Tule meille täyttämään jäsenhakemus, maksat osuusmaksun ja asia on sillä selvä.

Hakemuksen ja aikavarauksen voit tehdä osoitteessa: op.fi Saammehan palkita sinuakin OP-bonuksilla?

Rauhallista

Joulunodotusta! www.op.fi


4

sanomat

Muutos

on mahdollisuus

Markku Kuittinen palautti Uittotuvan henkiin

UUSI TULEMINEN

Uittotupa on uusiutunut sekä sisältä että ulkoa.

Usein kysytty kysymys: mitähän Karvion Uittotuvalle tapahtuu? Hyvää tapahtui: Markku Kuittinen osti sen päällimmäisenä ajatuksenaan saada kylien ihmiset kaivautumaan kodeistaan ja viettämään aikaa yhdessä. Palokista syntyisin oleva Markku oli jo vuosia harmitellut kylmillään olevaa Uittotupaa, joka oli hänelle tuttu lapsuudesta. - Muutaman vuoden mietin

asiaa, ja sitten aloin neuvotella Uittotuvan ostosta sen omistajan, Karvion Lomakeskuksen Petterin (Venäläinen) kanssa. Minullehan se kiinteistö jäi neuvottelujen jälkeen, Markku taustoittaa. Uittotuvan ohi ajelevat huomasivat alkukesästä, että jotakin kiinteistöllä tapahtuu. Eipä aikaakaan, kun Uittotupa näytti entistä ehommalta, ja puhdistetulla tiilikatolla loisti jälkeen paikan nimi. - Rakennus säälitti. Muutamassa vuodessa se olisi voinut olla purkukuntoinen, Markku sanoo. Nyt puolen vuoden jälkeen Markku olisi valmis tekemään kaupat uudelleen.

- Porukkaa kävi paljon ja asiakkaita riitti varmasti jokaiseen täkäläiseen yritykseen. Kesä oli uudelle yrittäjälle opettelua, olihan alakin uusi. Kahvi ja itse paistetut vohvelit maistuivat monille. Kesän aikana tuli kyselyjä, josko Uittotuvalta saisi lounasruokaa. - Keittiö on kunnossa, Ensi kesää ajatellen keittolounasta on tarjolla, Markku lupaa. - Tavoite on, että jatkossa päivisin täältä saisi purtavaa, iltaisin olisi muuta toimintaa. Talvella Markku pitää yritystään auki lähinnä viikonloppuisin.

Ripeästi alkuun

Vanha tupa vuokrattavissa

Kun Markku sai Uittotuvan ovet auki, olikin heti edessä viime kesän niin sanottu superviikonloppu: Höyrylaivaregatta ja Naiset nipunlaskussa -tapahtuma.

kilpailisi lumiukkojen teossa, koko perheen voimin? Tärkeintä on saada porukka liikkeelle varsinkin hiljaisena aikana. Viime talvena Markku pääsi otsikoihin rakentamalla kavereittensa kanssa jääsaunan. Sitä

projektia eivät säät suosineet, eikä paikkakaan miellyttänyt kaikkia. Nyt sauna on mahdollista rakentaa Uittotuvan viereen, tilaahan tontilla on monenlaisien ideoiden toteuttamiseen.

Markku on kunnostanut Uittotuvan perinteitä kunnioittaen. Sisustus on kaunis. Vanhalla eli alkuperäisellä puolella vanha lattia on paljastettu eikä hirsiseinille kummoisia tarvinnut tehdä. Massiivinen uuni lämmittää tilaa. - Vanhaa tupaa vuokraan pieniin tilaisuuksiin. Sinne on nyt oma sisäänkäyntinsä, Markku kertoo. Noin parinkymmenen hengen tilassa on jo vietetty esimerkiksi ristiäisiä ja pienemmän porukan pikkujouluja. Isommalla puolella asiakaspaikkoja on satakunta.

Ideat eivät lopu

Uittotuvan vanha tupa on entisöity ja pienten ryhmien vuokrattavana.

Markun tavoitteena on saada kylien ihmiset liikkeelle, kokoontumaan rupattelemaan jonakin ehtoona. Tapahtumia on jo ollut, ja niitä on luvassa jatkossakin. - Miksemme talvella vaikka

Markku Kuittiselta eivät ideat lopu. Hän valmisti ystävänsä kanssa valtaisan järvikaislapukin, joka poltettiin tarkoituksella perinteen mukaisesti pyhäinpäivänä.


sanomat

Tulitukan yrittäjä Armi Auvinen sulkee ovet joulun alla

Muutos

on mahdollisuus

TULEVAISUUS AVOINNA

5

Yrittäjät kokoustivat Heinäveden Yrittäjät on 11.11.2014 pitämässään varsinaisessa yhdistyskokouksessa valinnut yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2015 Tuomo Koposen. Kokouksessa valittiin myös yhdistyksen hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ja käsiteltiin vuoden 2013 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015. Heinäveden Yrittäjät ry:n hallitus vuonna 2015, puheenjohtaja: Tuomo Koponen, jäsenet: Maiju Ahtinen, Reijo Happonen, Enni Leinonen, Mikko Kinnunen, Pasi Mikkonen, Juha Pelkonen ja Matti Vihma. Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2015 mainitaan mm. kuu-

kausittaiset hallituksen kokoukset sekä pyrkimys järjestää jäsenistölle yhteisiä tapahtumia sekä uusien jäsenten kutsuminen hallituksen kokouksiin tutustumaan toimintaan. Suunnitelmassa mainitaan myös tapaamiset kuntapäättäjien kanssa ja perinteisen joulunavauskonsertin järjestäminen. Jäsenistöä kannustetaan myös osallistumaan Valtakunnallisille Yrittäjäpäiville sekä maakunnallisiin yrittäjätapahtumiin. Heinäveden Yrittäjät ry pyrkii viemään eteenpäin ”Heinävedeltä saa kaikkea” -hankeen ajatusta sanoin ja teoin. ”Hankkimalla Heinävedeltä olet mukana ylläpitämässä alueemme elinvoimaisuutta !”

Huolimatta suuresta elämänmuutoksesta, Armi Auvinen katsoo valoisasti tulevaisuuteen.

Joskus on tehtävä ratkaisuja. Kampaamo Tulitukan yrittäjä Armi Auvinen valitsi kampaamon ja miesystävänsä välillä. Kihlattu voitti. Armi odottaa uudenlaista joulua jännittynein mielin. Uusi koti, jossa kaikki on erilaista. Armin lapset tulevat toki äitinsä luo joulun viettoon, ehkä se helpottaa sopeutumista. Tulitukan eli Armin asiakkaat saivat jo kesällä vihjeitä, että Armi lopettaa yrityksensä Heinävedellä. - Ovathan he harmitelleet tilannetta. Vaikka muutoin on mennyt hyvin, nyt asiakkaani ovat jo etsineet toisen kampaajan itselleen. - Toisaalta tämä aikakin vaikuttaa kampaajien työhön: ihmiset ovat pidentäneet kampaajalla käyntinsä väliaikaa. Hiusten leikkausten väli on pysynyt aika lailla samana, mutta eivät muut työt.

Tiinan

- Aikanaan 1990-luvun laman aikoina monet värjäsivät hiuksensa kotona, ja työntekijöitä pitäneet yritykset joutuivat lomauttamaan työntekijöitään. Aivan samanlaista ei ole ollut nyt, mutta eipä täällä kenelläkään alan yrittäjällä ole enää vieraita töissä. Armin viimeinen työpäivä Heinävedellä on pe 19.12. Taakse ehti jäädä yli yhdeksän vuotta kampaamoyrittäjänä. Hän järjestää jäähyväisiksi pienen tarjoilun kampaamolla.

Yrittäjälle tilausta Tulitukan kiinteistö on toisella paikkakunnalla asuvan yksityisen omistuksessa. Ikkunassa on kyltti: myydään tai vuokrataan. - Kampaamon kalusteet kuuluvat kiinteistöön. Irtaimisto on omaa, kauppaan sitä kollegoille ja osan vien mukanani. - Tähän tilaan kannattaisi perustaa kampaamo, sillä noin kymmenen vuoden sisällä moni nykyisistä kampaajista lopettaa jo ikänsä takia. - Rohkeutta vaan, tilat olisivat valmiina! Ja miksi tässä tilassa eivät voisi toimia yhdessä esimerkiksi kampaaja ja kosmetologi.

Yhdelle kampaajalle tila on ehkä liiankin suuri.

Suuri elämänmuutos Armi muuttaa Joroisiin miesystävänsä luo. Elämänmuutos on totaalinen. - Olen Heinävedeltä kotoisin ja asunut täällä koko ikäni, viimeiset 20 vuotta lasteni kanssa ja yksin. Ensimmäistä kertaa muutan asumaan toiselle paikkakunnalle. - Ajattelin, että Pariisissa olisi mukava asua, ja nyt muutan Savon Pariisiin, humoristina tunnettua Armia hymyilyttää. Mutta hymyn takana on lievä epävarmuuden vire. Kuinkahan kaikki onnistuukin. - Joroisista en tunne kuin miesystäväni ja hänen äitinsä. Työpaikkaa ei ole tiedossa, tulevaisuus on avoinna. Armi ei sulje pois, etteikö hän voisi kouluttautua uudelle alalle. Esimerkiksi työ vanhusten parissa kiinnostaisi, mutta lähihoitajaksi hän ei koe sopivansa. - Ajatukset tulevaisuudesta vellovat. En kuitenkaan hätäile, sillä koen, että asioilla on tapana järjestyä.

terveysvinkit Pikkulasten yskään suositellaan hunajaa

Tiina Ikäheimo, apteekkari Heinäveden apteekki

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Niissä käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä. Suosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Käypä hoito -suosituksia voi käydä katsomassa netissä: www.kaypahoito.fi

Esimerkiksi viime kesänä uudistetun Käypä hoito -ohjeen mukaan lasten virustieinfektioiden aiheuttamaan, lyhytaikaiseen yskään suositellaan hunajaa. Lasten yskänlääkkeiden käyttöä ei suositella, sillä ne eivät helpota oireita ja voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia. Käypä hoito -suositus toteaa: Hunaja saattaa helpottaa oireita yli 1-vuotiaiden lasten akuutin öisen yskän lyhytaikaisessa hoidossa.

Hunajan tehosta yskän hoidossa on tehty tutkimuksia ja hunajan on todettu helpottavan usein lasten yskää. Hunajaa annetaan noin teelusikallinen puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa. On kuitenkin muistettava, että hunajaa saa antaa vain yli 1-vuotiaille lapsille, luonnosta peräisin olevan hunajan botulismiriskin takia. Varoitusmerkintä onkin merkitty hunajatuotepakkauksiin.


6

sanomat

Halu elämänmuutokseen toi Anne Sandbergin Heinävedelle

SHIATSUHOITAJAN ROHKEA VETO

Muutos

on mahdollisuus

Yksinyrittämisen vapautta on se, ettei kukaan puhalla niskaan. Vapauden hintana voi olla, ettei asiakkaita ole tarpeeksi toimeentuloa ajatellen. Luontaishoitaja, shiatsuterapeutti Anne Sandbergin hoitolassa kynttilät palavat ja suolakivilamppu hohtaa oranssia valoaan. Tunnelma on rauhallinen, rentouttava. Tuolille on pakattu jouluisia koristeita jo marraskuun alussa. Anne tunnustautuukin todelliseksi jouluihmiseksi. - Joulukuun 4. päivänä järjestän täällä joulunavajaiset, joulupukkikin on paikalla ja tiedä vaikka muorikin ehtisi tulemaan. Hoitola muuttuu hetkeksi pieneksi joulupuodiksi, Anne vinkkaa. Kotkan edustalla olevasta saaresta lähtöisin oleva Anne muistelee lapsuutensa ja nuoruutensa jouluja lämmöllä. - Meillä oli saaressa isot tulet ja suku saapui joulun viettoon. Joulussa on aina tunnelmansa, olipa lunta tai ei. Tulevan joulun Anne viettää rauhassa kahden kissansa kanssa.

Anne Sandberg on erityisen ihastunut Heinäveden luontoon. Kermajärveenkin hän on jo ehtinyt tutustua.

Nuoriso käy toivottamassa äidilleen hyvää joulua ennen aattoa.

Puuveneellä ”Kermamerelle” Anne muutti Kotkasta Heinävedelle kesällä. Hoitolan hän avasi kirkonkylään entisen postin tiloihin virallisesti heinäkuun alussa. Heinävesi valikoitui uudeksi yritys- ja asuinpaikaksi sattumalta, osin siksi, ettei tällä alueella ollut shiatsuterapeuttia. - Täällä on upea luonto, jota ikänsä täällä asuneet eivät ehkä huomaa. Korkeuserot ovat mahtavat, voi katsella kauas, meren rannalla elämänsä viettänyt Anne huokailee. Eikä hän puheissaan merestä kauas pääse täällä Savossakaan. Nyt jo talvisäilöön nostettu puuvene on päässyt maistamaan merta, tässä tapauksessa Kermajärveä.

Ammattiin omien kokemusten kautta Alun perin Anne oli päivähoidon ammattilainen ja työskenteli päiväkodeissa ja kriisityössä. - Jo tuolloin päiväkodin muu henkilöstö pyysi minua joskus rauhoittamaan villejä lapsia käsilläni. Se onnistui – ilmeisesti minulla on ollut käsissäni jokin taito, jota en ollut tiedostanut Kun Annella todettiin selkärankareuma, hän halusi tietää, mistä se johtuu. Lääkkeet jäivät pois ja luontaishoidot tulivat tilalle. - Sain apua, kiinnostuin yhä enemmän ja lähdin opiskelemaan. Minulla on luontaishoitajan koulutus ja lisäksi olen diplomi shiatsu- ja akupainallusterapeutti. Taustalla on myös lähihoitajan tutkinto. Anne aloitti yrittäjänä Kotkassa vuonna 2011. Kun kolmen vuoden sisällä kuolivat hänen isänsä, sisarensa ja hyvä ystävä, oli aika harkita elämänmuutosta. Tie johti Heinävedelle. Paitsi, että Anne viihtyy luonnossa, hän hakeutui myös sosiaalisten harrastusten pariin. Tälle talvelle valikoituivat kuvaamataito, yhteislaulu ja kuoro. - Kotkassa en muka ehtinyt esimerkiksi piirtää ja maalata. Nyt haluan tehdä sitä, mistä nautin. Kannattaa miettiä, mitä elämällään tekee, ei pidä vain suorittaa

Shiatsusta apua moneen vaivaan Shiatsuterapia on ihmisen koko-

naisvaltaista hoitoa, jolla avataan energiaratoja. - Shiatsusta on apua mm. fibromyalgiaan, päänsärkyyn, niskajännitykseen ja stressioireisiin. Se auttaa uni-, ruoansulatus-, kuukautis- ja paniikkihäiriöihin sekä uupumukseen ja lievään masennukseen, Anne luettelee. Terapeutti on välikäsi, joka auttaa hakemaan tasapainoa mielen ja kehon välillä. Shiatsu suomennetaan sormilla painannaksi. - Kaikille hoitomuoto ei sovi. Esimerkiksi syöpähoidoista pitää olla kulunut vähintään kaksi vuotta, raskaus on este, kuten myös verenohennuslääkkeet. Huonokuntoisille vanhuksille kaksi tuntia kestävä hoito voi olla rankka. Anne miettii, että hän voisi tehdä kotikäyntejä esimerkik-

si kotoaan harvemmin liikkeelle pääsevien ihmisten luona. Jokaisen hoidon voi räätälöiden ihmisen tarpeiden mukaan. - Monia ihmisiä auttaa jo se, että pääsee puhumaan. Kun siinä lisäksi hoitaa, mieli virkistyy entisestään, Anne tietää. Koska shiatsu on Heinävedellä uutta, eikä monellakaan ole siitä kokemusta, asiakaskuntaa on vielä etsittävä. - Jos saisin 10 asiakasta lisää kuukaudessa, sillä alkaisin pärjätä. Käyn edelleen Kotkassa hoitamassa sikäläisiä tuttuja asiakkaitani noin kerran kuussa. Anne on onnellisessa asemassa, sillä hän todella pitää työstään. Hän kuvaakin työtään mielenkiintoiseksi tieksi, jolla uuden oppimisesta ei tule loppua.

Shiatsu-hoitaja on monella tapaa kätevä käsistään: Kuvassa oleva rumpu on hänen itsensä tekemä.


sanomat

Sopraano Eilamaria Leskinen, baritoni Juha Kotilainen, viulisti Susanna Mieskonen-Makkonen, sellisti Matti Makkonen ja pianisti Maija Teikari lupaavat hyvin monipuolisen konsertin.

MIELETÖN KATTAUS Baritoni Juha Kotilainen on tuttu entuudestaan. Hän viettää vapaaaikojaan paljolti Kermassa, suvun kesäpaikalla. Mutta kerrottakoon silti palanen hänen urastaan. Juha opiskeli laulua SibeliusAkatemiassa Olavi Hautsalon ja Matti Tuloiselan johdolla. Juha on vieraillut säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Oopperatalot mm. Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa ovat tulleet tutuiksi. Juhan ohjelmistoon kuuluvat useat kymmenet keskeiset baritoniroolit. Keväällä 2014 Kotilainen vieraili Melbournen Sinfoniaorkesterin solistina teoksena Mustosen ensimmäinen sinfonia ja kesän 2014 Savonlinnan oopperajuhlilla hän lauloi Sallisen Kullervo -oopperassa Unton roolin.

Välkin ja Hynnisen oppilas Pieksämäkeläinen sopraano Eilamaria Leskinen on opiskellut yksinlaulua pääasiassa oman toimensa ohella opettajinaan mm. oopperalaulaja Anita Välkki ja professori Jorma Hynninen. Eilamarian rooleja ovat muun muassa olleet Poleenin teatterissa Kálmánin Kreivitär Mariza operetin Manja, Leharin Iloinen Leski operetin Hanna Glawari ja Kálmánin Mustalaisruhtinatar operetin Sylva. Eilamaria on esiintynyt aktiivisesti omissa konserteissaan eri

puolella Suomea, Virossa ja Unkarissa pianistien ja orkesterikokoonpanojen kanssa. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu operetti-, musikaali- ja oopperamusiikkia, klassista ja kevyempää laulumusiikkia sekä kirkkomusiikkia. Eilamaria on tehnyt konserttiyhteistyötä monien tunnettujen laulajien kanssa ja häneltä ilmestyy nyt marraskuussa 2014 Pohjan Neiti -niminen levy Juha Kotilaisen ja Nova Ensemblen kanssa.

Pianonsoiton opettaja Pianisti Maija Teikari on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin konservatoriossa mm. Liisa Pohjolan, Eero Heinosen, Violeta Petrovan ja Carlos Juriksen johdolla. Hän on esiintynyt kotimaassa mm. Espoon Urkuyö ja aaria -festivaalilla ja Viitasaaren Musiikin Ajassa sekä ulkomailla mm. Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Iso-Britanniassa ja Virossa. Maija on tehnyt nauhoituksia Yleisradiolle. Hän toimii säestyksen ja pianonsoiton lehtorina Savonlinnan musiikkiopistossa.

Viulisti laulaa jazzia Viulisti Susanna MieskonenMakkosen musiikillinen opiskelu-ura on pitkä. Kuopion konservatoriosta viulun soiton diplomi, jatko-opintoja Israelissa ja Espanjassa.

Lisäksi hän on opiskellut mm. jazzlaulua opettajinaan Maija Hapuoja ja Dave Ward. Susanna on toiminut viulistina mm. Herzelia Chamber Orchestrassa (Israel), Kuopion, Porin ja Mikkelin kaupunginorkestereissa, Savonlinna-kvartetin I-viulistina sekä freelancemuusikkona. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut viulistina Hollannissa, Israelissa, Ranskassa, Saksassa, Tsekissä, Turkissa, Venäjällä ja Virossa mm. sellistimiehensä Matti Makkosen kanssa. Jazz-laulajana Susanna on esiintynyt mm. Savonlinna Big Bandin solistina.

Monitaituri konsertin vastaavana Sellisti Matti Makkonen on valmistunut sellonsoiton sekä säveltapailun ja musiikinteorian opettajaksi Kuopion konservatoriosta. Lisäksi hän on opiskellut musiikkitiedettä sekä kuoron- ja orkesterinjohdon erikoistumisopintoja. Nova Records Oy:n toimitusjohtajana toimiva Matti on työskennellyt mm. Savonlinnan Musiikkiakatemian toiminnanjohtajana, Etelä-Savon säveltaiteen läänintaiteilijana, opettajana Kuopion ja Keski-Suomen konservatorioissa sekä säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina ja tuottajana. Hän on esiintynyt sellistinä ja kapellimestarina kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa. Makkonen on säveltänyt mm. vokaali-, kamari- ja näyttämömusiikkia, ja hän toimii Pielinen Soi festivaalin taiteellisena johtajana.

Harmonikan mestari

Argentiinalaisen tangon tunnelmiin meidät vievät Maija Teikari, piano, Kirsi Laamanen, harmonikka ja Susanna Mieskonen-Makkonen, viulu.

Kirsi Laamanen on opiskellut harmonikansoittoa mm. KeskiSuomen konservatoriossa. Linnalan kansalaisopistossa 8-vuotiaana harmonikansoiton aloittanut Laamanen toimii nykyisin harmonikansoiton lehtorina Savonlinnan musiikkiopistossa. Hän on tehnyt viime vuosina paljon yhteistyötä mm. kansanmuusikoiden kanssa.

7


8

sanomat

Joulunaika avautuu kirkonkylässä Hilkan päivänä Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta! Päivi ja Milla

HYVINVOINTIPALVELUT

Parturi-kampaamo

p. 044 204 8221 p. 040 588 5880 Kansalantie 1, Varistaival

Heinäveden kunta toivottaa kuntalaisille

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Kirkonkylän kauppiaat, Heinäveden kunta ja paikallislehti ovat jo useamman vuoden ajan järjestäneet joulunavajaiset yhteistuumin. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään torstaina 27.11. Toiminta alkaa jo aamulla kirkonkylän uudella torilla. Kunnanjohtaja on lupautunut käydä tuomassa kunnan tervehdyksen

hieman ennen puoltapäivää. Joulupukki vilahtelee niin torilla kuin päivän aikana yrityksissäkin. Missä vain joulupukin näetkin, hänelle voi vaivihkaa ojentaa lahjatoivelappusen. Tontutkin ovat liikkeellä. Ainakin torilla he virittelevät tunnelmaa joululauluin. Liikkeet järjestävät Joulupol-

ku-kuvasuunnistuksen, jossa pitää yhdistää kuva ja yritys. Oikein vastanneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja ja lahjakortteja. Heinäveden Osuuspankki tarjoaa joulupuuroa pankin edustalla päivän aikana. Päivän päätteeksi mukana olevat kauppiaat ja yritykset järjestävät ilotulituksen urheilukentällä.


sanomat

Muutos

9

Eemeli

on mahdollisuus

Otetaan yksi matkalaukku...

Petri Leskinen on tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun ryhtyä huoltokorjaamoyrittäjäksi.

Metallialalta yrittäjäksi autopuolelle

OIKEA RATKAISU Kymmenen vuotta sitten Petri Leskinen ei voinut kuvitellakaan, että toimisi joskus yrittäjänä. Puolentoista vuoden kokemuksen jälkeen miehelle on selvää, että ratkaisu oli oikea.

yrittäjäksi, Petri kertoo. Kirkonkylän Nesteen yhteydessä olevat huoltotilat olivat pitkään tyhjillään. - Rengassesongin aikaan Eerolla oli ollut työntekijä, mutta muuten toimintaa ei ollut. Kun aloitin, niin kaikki laitehankinnat piti tehdä ja totta kai uutta tarvitsee hankkia pikku hiljaa koko ajan. Heinäveden Autohuolto Leskinen Oy on mukana Autoasi-ketjussa, jolla on yli 280 korjaamotoimipistettä eri puolella Suomea. Ketjuun kuulumisen etuna on, että se toimittaa varaosat ja nesteet nopeasti, kouluttaa henkilöstöä ja on mukana markkinoinnissa.

- Työskentelin Metalliset Groupilla lähes 20 vuotta. Kaikki tuli siellä jo nähtyä; kiersin kaikki osastot ja olin työnjohtajan hommissa. Hännisen Eeron innostamana ryhdyin sitten autohuolto-

Uutta oppii jatkuvasti Heinävedeltä syntyisin olevalla Petrillä on traktorihuoltajan kou-

lutus, ja hän teki töitä autoalalla seitsemän vuotta ennen metallipuolelle siirtymistään. - Aloitettuani yrittäjänä heti ensimmäisestä lehti-ilmoituksesta lähtien tilauskirja on ollut täynnä. Autoihin pystyn tekemään kaikki huollot, myös uudempiin malleihin, Petri kertoo. Ainoa, joka rajoittaa vastaanotettavia töitä, on tila. Suuret ajoneuvot eivät Petrin yrityksen seinien sisälle mahdu. - Työ on ollut mielekästä, ja koko ajan oppii uutta. Tietoa on myös haettava itse, että pysyy ajan tasalla. Tätä aikaa kuvaa, että ihmiset kilpailuttavat autojensa huollon ja kunnostuksen. - Monet miettivät tarkkaan, mitä autosta laitetaan kuntoon. Tärkeintä olisi huollattaa autonsa säännöllisesti, koska pidemmän päälle siinä säästää, Petri tietää.

Tätä kirjoittaessani olen juuri pakannut laukkuni. Teimme vaimoni kanssa listan, mitä rantalomamatkalle mukaan. Oma listani oli varsin lyhyt: uikkarit, shortsit, parit kalsarit, sukat, t-paitoja 3, kaksi kauluspaitaa ja litteät housut, jos vaikka illalla jonnekin muualle kuin hotellin aulabaariin. Listaan vielä aurinkolasit ja -voiteita, sandaalit ja tanssikengät. Tavarat sopivat vallan mainiosti matkalaukun nurkkaan. Ai miten niin nurkkaan? No siitä yksinkertaisesta syystä, että ”johonkin pitää minunkin tavarat sopia!” huudahti rouva. Hmmm... hänenkin tavarat. Voi herrajestas, pitääkö kaksi vaatekomerollista erilaisia leninkejä, mekkoja, bikineitä, kymmenet kengät, viidettoista sandaalit, fööni, hiustenkuivaaja, Chanellin vitosta-kutosta-seiskaa ja viittätoista erilaista huulipunaa+poskipunaa ja aasin selällinen muita meikkejä. Ja kun laukku on täynnä, niin se myös on täynnä. Se on niin täynnä, ettei mene kansi kiinni, vaikka päällä hyppisi. Sitten rouva visertelee, ettei se mene kiinni, kun sinun tavarasi vie niin paljon tilaa. Huoh, otan tavarani ja siirrän ne kaiken nähneeseen pieneen olkalaukkuun. Siitäpä kelpo aasinsiltaa pitkin monessa mukana olleeseen laukkuuni. Olikohan vuosi 1977, kun kerjäsin palkintoja työpaikkani pilkkikilpailuun. Eräältä huoltoasemalta sain melkoisen ruman kassin, jossa oli liimattuna ale-hintalappuja entisten päälle. Ei silti ollut mennyt kaupaksi, mutta hyväntahtoinen huoltoaseman pitäjä raaski luopua siitä, hyvään tarkoitukseen menisi. Niinhän sitä sitten pilkittiin upeista palkinnoista. Oli pystiä ja tavarapalkintoja sekä jatkeena retkotti melkoisen vaatimattoman näköinen laukku muovipakkauksessa. Itse kisassa kävi niin, että ahkerimmat vapaa-ajan pilkkijät rohmusivat parhaat pokaalit, mutta ei mennyt huonosti minullakaan: yhdellä 5 cm:ä pitkällä särkisintillä voitin sen kerjäämäni laukun. Vaan ette arvaa millaisen hyvän elämän se laukku on saanut elää. Sen kansiläppä on kiinni kahdella nepparilla, jotka ovat kuin silmät. Lokeroita on kolme, joten sinne sopii tavaraa jos jonkinlaista. Laukku on nähnyt niillä nepparisilmillään Neuvostoliiton lomakohteet, kuten Shotsin, Jaltan, Dagomysin ja Odessan. Se on ollut Bulgarian kultahietikolla, käynyt useissa Turkin lomakohteissa ja kiertänyt mukanani autoretkellä Syyriassa, Jordaniassa, Egyptissä ja noin sadassa muussa maassa. Kaverit ristivät laukkuni jostain syystä isyyskassiksi. En ala kuitenkaan sen tarkemmin syytä selvittämään, mutta vihjeenä sen verran, että jokin sen laukun sisältönä olleesta tavarasta petti ja silleensä siinä kävi ja kaiken lisäksi lomareissulla Suomessa. Kerran se isyyskassi varastettiinkin. Olin lomalla Israelissa ja niin vaan joku pitkäkyntinen sen onnistui nappaamaan huomaamattani. Apein mielin ja ilman vaihtovaatteita palasin palveluspaikalleni Libanoniin. Meni pari viikkoa, kun sotilassaattueen mukana tuli postipaketti nimelläni. Yllätys oli suuri, kun paketista paljastui oma rakas isyyskassini ja kaikki tavarani olivat tallella. Shalom, iso kiitos Israelin poliisille. Päiväni oli pelastettu - kolmeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Isyyskassini on iästään huolimatta edelleen päivittäisessä palveluksessa. Se toimii kauppakassina, postinhakumatkalla postilaukkuna, metsäreissulla eväskassina jne. Ja nyt se on taas pakattuna lähdössä mukaani etelään - minun isyyskassini.


sanomat 10 Jussi Eklund palailee Heinävedelle

POIS HELSINGIN KATOILTA Tetrivaarasta kotoisin oleva Jussi Eklund lähti maailmalle vuonna 1978. Suurimman osan työajastaan peltiseppänä Helsingissä toiminut Jussi osti talon kirkonkylästä ja alkaa hiljalleen palailla kotikonnuille. Vuonna 1978 Jussi oli käynyt kerran Helsingissä ja suorittanut armeijan Lappeenrannassa. Maailman avaruus oli muutoin kokematta. - Leivonmäkeläinen (Savonranta) kaverini oli lähdössä Israeliin kibbutsille ja minä ajattelin, että miksipäs en minäkin. - Lokakuun 21. päivänä Suomessa satoi räntää ja pian Israeliin saavuttuani siellä olikin + 30 astetta. Nenään tunkeneen naftaliinin hajun muistan vieläkin, Jussi sanoo. Vähän aikaa Suomessa kallioporarina toiminut Jussi viihtyi Israelin ensimmäisellä reissulla viisi kuukautta. Hän käväisi kotona ja lähti takaisin. - Sillä reissulla taisikin mennä jo kaksi vuotta…

Muutos

on mahdollisuus lunsa maaseudulla eli vuoden sisällä on tehtävä ratkaisut, missä asumme ja missä teen töitä. Jussi on jo tehnyt piipunpellityksiä Heinävedellä. Peltikattojen laitot onnistuvat myös, jos asiakas ja tekijä pääsevät hinnasta sopuun. Esimerkiksi vanhojen kattojen uusiminen voi tuntua asiakkaasta kalliilta, mutta jokaiselle työvaiheelle ja materiaalille on asiaankuuluva hintansa. Asiakkaita Jussi hakee noin 100 kilometrin säteellä Heinävedeltä. Yrittäjän autossa kulkevat kaikki tarvittavat työvälineet, ja pieni peltivarastokin on ulottuvilla.

Jussi Eklund on nähnyt Helsingin kattoja jo aivan tarpeeksi. Hän suunnittelee paluuta kotipitäjääsä mm. siksi, että tytär saisi käydä koulunsa maaseudulla. - Aika oli kivaa, Israel oli toisenlainen maa kuin nykyisin. Sotatila oli silloinkin lähellä, mutta ei sitä huomannut. Jussi elätti itsensä poimimalla muun muassa appelsiineja, avokadoja ja greippejä. Hän oppi myös maissin ja avokadon kasvatuksen. Tuotteita kasvatettiin Euroopan markkinoille. - Olen käynyt Israelissa sittemmin 2-3 kertaa vuodessa. Siellä asuu teini-ikäinen tyttäreni yhdessä äitinsä kanssa.

Tytär maaseudulle kouluun? Kun Suomi kutsui, Jussi teki timpurin töitä Helsingissä vuoden päivät. Hän rakensi saunat moneen pääkaupungin kerrostaloon. - Yhdellä työmaalla oli peltiseppä, joka tarvitsi kaveria. Aikaa meni häntä jelppiessä, ja sillä tiellä olen edelleen. Jussilla on ollut toistakymmentä vuotta oma yritys: Pihlajiston Kattotyöt Oy.

- Kaverini kanssa olemme pellittäneet vaikeita kattoja Helsingin yllä – jyrkkiä, kaarevia, aumakattojakin. Olemme tehneet paljon kattoja taloyhtiöille, ja monella Helsingin katolla olen työurani varrella ollut. Kun raskas työ alkoi jo tuntua kehossa, Jussi alkoi miettiä muuttamista Heinävedelle. Toinen muuttoa siivittänyt vaikutin on hänen pian kuusivuotias tyttärensä, Netali. - Haluaisin, että tyttö käy kou-

Kun ensilumi tuli, niin Netali -tytär harjoitteli innoissaan hiihtämistä kodin pihamaalla.


sanomat Ihmisen mahdollisuus liikehdintään

Kannattaa kysyä tarjous myös paikkakuntasi rakentajalta!

ONKO TERVEYDEN TÄHDEN PAKKO HARRASTAA LIIKUNTAA? Liikuntaa on sähly-harrastus, juoksulenkki, kauppaan pyöräily, kävely työpisteeltä vessaan, jokainen istumasta seisomaan nousu ja sängystä ylös kömpiminen. Meillä on olemassa monimuotoisesti liikuntaa, mutta sitä kaikkea ei aina huomata liikunnaksi. Liikunnan näkyvin muoto on liikunnan harrastaminen. Tämä on sitä liikuntaa, mikä on kiinni ihmisen omasta valinnasta ja mikä on helpointa tunnistaa liikunnaksi. Jalkapalloa on aina keskiviikkona puoli kahdeksasta yhdeksään? Tämän muistaa ja osaa kysyttäessä mainita. Liikunnan harrastaja on liikunnallinen. Hän seuraa urheilu-uutisia ja tietää liikunnasta yhtä tai toista. Hänellä on lähes aina ollut liikunnan harrastamiseen kannustavia läheisiä, perheenjäseniä ja kavereita. Liikunta on hänelle harrastus, kuin huilun soitto musikaaliselle ihmiselle. Liikuntaa on myös ilman harrastamista. Tämä on fyysistä aktiivisuutta, vahingossa tulevaa liikehdintää, kehon käyttöä. Siihen lasketaan joka askel, suuntautui se bussiasemalle tai mustikkametsässä pensaan luota toiselle. Tähän liikuntaan yksilö ei voi vaikuttaa samalla tavalla

kuin liikunnan harrastamiseensa. Kaupunkirakenteemme ja normimme sanelevat, millä tavalla ihminen voi olla fyysisesti aktiivinen arjessaan. Esimerkiksi pitkät etäisyydet kodin ja kaupan välillä, sekä huonot kevyenliikenteenväylät ohjaavat istumaan autossa kävelyn sijaan. Fyysisesti aktiivinen ihminen ei aina laske itseään liikunnalliseksi saati sporttiseksi, ja saattaa turhaan kokea huonoa omaatuntoa liian vähäisestä harrastamisesta. Liikunnan harrastaja taas ei aina ole terveytensä kannalta riittävästi fyysisesti aktiivinen, mikäli istuu kaikkina muina aikoina kuin keskiviikkona puoli kahdeksasta yhdeksään. Tällä hetkellä liikunnan harrastaminen on yleistä Suomessa. Samalla autoistunut, sohvautunut, kiireellinen yhteiskuntamme ehkäisee ihmisen liikkumista läpi tämän arjen. Kuka olisi valmis luopumaan autosta tai vesivessasta lisätäkseen arjessaan huomaamatta tulevaa liikuntaa? Nykyään niin usein puhuttu liikkumattomuuden ongelma ei yleensä johdukaan liian vähäisestä harrastamisesta, vaan liian vähäisestä arjen lomassa liikkumisesta. Siis yhteiskunnan rakenteista, jotka ehkäisevät päivän aikana tapah-

Vuokrattavana kaksi

LOMA-ASUNTOA

kauniissa Taivallahden kanavamiljöössä, Valamon ja Lintulan luostareiden läheisyydessä. Vuokrataan viikonlopuksi, viikoksi tai pidemmäksi ajaksi.

TYYNELÄ 70 m², 1 mh, 2 + 2 henkilöä

LÄHTEVÄ 103 m², 3 mh, 6 + 2 henkilöä

LUOTSIN TALOT Heinävesi

Yläkanavantie 11, Taivallahden kanava, 79820 Varistaipale Tiedustelut: Ilona Jyrkkänen Puh. 050 911 6354 ilona.jyrkkanen@hotmail.com

11

tuvaa liikehdintää. Meillä on yksi ainoa keho, jonka myötä elää elämämme. Se on ainoa väline nähdä, kuulla tai tuntea mitään ympärillämme. Meidän on pidettävä tästä kehosta huolta, sillä ei ole toista kehoa tai tietokonetta, johon kätkeä tietoisuus, kun keho pettää. Siksi tulisi suosia liikuntaa: harrastaa sitä, koska se on mukavaa, liikahdella päivän aikana, koska ei voi harrastaa aamusta iltaan. Keho on kuitenkin olemassa 24 tuntia joka päivä ja se tarvitsee liikettä pysyäkseen elossa. Onko ihmisellä kuitenkaan mahdollisuutta olla fyysisesti aktiivinen nykyiselleen rakennetussa yhteiskunnassa? Onko liikunnan viimeinen mahdollisuus liikunnan harrastaminen? On liikuntaa harrastettuna ja liikuntaa joka tulee huomaamatta. Meitä kannustetaan yksilöinä liikkumaan, samalla kun yhteiskunnan tasolla arjen fyysinen aktiivisuus on käynyt yhä hankalammaksi. Yhteiskuntatasolla tapahtuvia muutoksia odotellessa on tarpeellista harrastaa liikuntaa. Tiina Pelkonen

Pohjautuu artikkeliin: Pelkonen, T. 2014. Liikuntakulttuuri ja liikunnan mahdollistuminen kulttuurissa. Liikunta&Tiede 51(4), 80-82.

Heinäveden Rakennus ja Saneeraus Oy

• Rakennusurakointi • Rakennus- ja rakennesuunnittelu • Vastaavan työnjohtajan ja valvojan palvelut • Energiatodistukset ja kuntotarkastukset Esa 044 576 9725

Anssi 040 568 7178

www.hrsoy.com


12

sanomat

Heinäveden Joulu

sanomat 24.11.2014

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA Verkossa osoitteessa http://heinavedelta.net/

Päätoimittaja ja kustannusvastaava: Juha Pelkonen/ Radio ja Kuva Ky Puh. 0400 271 735 radio.kuva@co.inet.fi Ulkoasu, taitto, ilmoitusvalmistus, tekninen toteutus: Pekka Utriainen Puh. 0400 713 754 pekka.utriainenpp2.inet.fi Toimittaja: Anna-Mari Tyyrilä Puh. 050 533 2994 tyyrila@viestilinja.fi Kustantaja: Radio ja Kuva Ky Painosmäärä: 4000 kpl Ilmoitushinta: 1,29 e/pmm+alv. 24%, sis. värit Jakelu: Heinävedelle ja lähiympäristöön Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.