1 minute read
Partiolupaus & ilmiö
Partiolupaus annetaan joka ikäkaudessa, ja sen sanamuoto on kaikille yhteinen. Lupauksenantoon voi liittyä lippukuntien omia perinteitä, joita noudatetaan vuodesta toiseen, mutta toisinaan tarvitaan myös luovuutta.
TEKSTI Hanna “Beagle” Hämäläinen ja Susanna “Suski” Mikander KUVAT Jenny Nikula, Hanna “Beagle” Hämäläinen, Meeri Rasivirta
Advertisement
Etälupauksenanto
Joulukuun kokoontumisrajoitusten vuoksi Hesparton ja Töölön Sinisten sudenpentujen lupauksenanto järjestettiin etänä. Sudenpennut toistivat lupauksen esilukijan perässä, ja huoltajat kuvasivat tapahtuman.
“Videovälitteinen lupauksenanto mahdollistaa osallistumisen kaikille, jolloin partiolupauksen antaminen ei jää kiinni esimerkiksi retkelle osallistumisesta”, Kaisa “Tonttu” Mikkelä Hespartosta kertoo.
Tonttu kuvailee ensimmäisen partiolupauksen olevan erityisen tärkeä hetki: “Sen myötä tulee virallisesti partiolaiseksi.”
Partiolupaus Sveitsin Alpeilla
Helka Walldén Käpytytöistä päätyi lausumaan partiolupauksen Kanderstegin partiokodin vaeltajaikäisten leiriviikolla. Partiokodin johtaja piti tervetuliaispuheen, jossa hän ihasteli, kuinka partiolaiset ympäri maailman sitoutuvat pohjimmiltaan samaan partiolupaukseen. Yhtäkkiä hän kuulutti Helkan eteen lausumaan partiolupauksen suomeksi, joka oli valittu leiriviikon erikoisemmaksi kieleksi.
“Lausumani partiolupaus ei mennyt ihan sananmukaisesti nappiin, mutta viesti oli tärkein”, Helka kertoo. “Esitys oli suomea ymmärtämättömille vakuuttava.”
Perinteikäs lupauksenanto
Hyvinkään Nummenpojissa partiolupaus annetaan perinteisesti lippukunnan perustajan Osmo Meriluodon muistokivellä joulukuun alkupuolella. Hän sai surmansa lento-onnettomuudessa vuonna 1941.
“Keskelle metsää raahataan suuret määrät lisävaloja ja aggregaatti, josta lisävalot saavat virtansa”, Onni Pusa kertoo. Onnin mukaan lupauksenanto on järjestetty muistokivellä jo noin 10 vuoden ajan. “Käytännössä kaikki lippukunnan nykyiset johtajat ovat antaneet lupauksen samassa paikassa.”
Suomen Partiolaisten jäsenkokous vahvisti marraskuussa 2020 uuden peruskirjan. Peruskirjan myötä myös partiolupaus muuttui: uudessa lupauksessa maininta Jumalasta on korvattu sanalla katsomus. Muutoksen tarkoituksena on korostaa, että partio kuuluu kaikille. Partiossa on tilaa eri uskontokuntiin kuuluville ja uskonnottomille.
VANHA PARTIOLUPAUS: ”Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa <ikäkauden> ihanteita ja olla avuksi toisille.”
UUSI PARTIOLUPAUS: ”Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi, kasvaa katsomuksessani ja toteuttaa <ikäkauden> ihanteita joka päivä.”