3 minute read
Pohjantähti-solki: miten uusi aatemerkki syntyi?
Pohjantähti-solki:
miten uusi aatemerkki syntyi?
Advertisement
Pohjantähti-solki on Suomen Partiolaisten uusin ansiomerkki, joka on perustettu täydentämään aatemerkkien ketjua. Aatemerkki on tunnustus partion arvopohjan sisäistämisestä ja sen mukaan elämisestä. Pohjantähti-solki sijoittuu Mannerheimsolkien sekä hopeaeläinten eli Hopeasuden ja -joutsenen väliin.
TEKSTI Aino Hokkanen KUVAT Hanna Kimmonen, Petteri Ojala
Keväällä 2020 Suomen Partiolaisten ansiomerkkiryhmä esitteli piirien ja FiSScin ansiomerkeistä vastaaville luottamushenkilöille ideoita ansiomerkkijärjestelmän kehittämiseksi. Yhtenä kehitysehdotuksena oli perustaa uusi aatesolki Mannerheimsolkien ja hopeaeläinten väliin. Puoli vuotta myöhemmin, marraskuun 2020 jäsenkokouksessa julkistettiin uusi aatemerkki: Pohjantähti-solki.
Pohjantähti-soljen visuaalista ilmettä mukana suunnittelemassa ollut Iiro Lehtiniemi kertoo, että uudesta aikuisten aatemerkistä oli ennen kevään kokousta keskusteltu jo useamman vuoden ajan. Ennen Pohjantähtisolkea partion arvopohjan sisäistäneen ja sitä toiminnassaan toteuttaneen partiolaisen oli mahdollista saada seuraava aatetunnustus vasta noin 28 vuoden kuluttua I luokan Mannerheim-soljen saamisesta. I luokan Mannerheim-soljen voi saada enintään 23-vuotiaana. Hopeaeläinten saajien keski-ikä taas on keskimäärin 51 vuotta.
Pohjantähti-soljen myötä yhä useamman aikuisena partioon liittyneen tai aikuisiällä taukoa pitäneen partiolaisen on mahdollista saada tunnustus aatteestaan. ”Pelkästään lippukunnassa tehty aatteellinen työ ei yksin riitä hopeaeläimen saamiseen. Siksi lippukunnassaan aktiivisille, aikuisena aloittaneille tai tauolta palanneille ei aiemmin ole voitu myöntää aatemerkkiä, vaikka he olisivat sisäistäneet partion aatteen vahvasti ja toteuttaneet sitä toiminnassaan”, Iiro kuvailee.
Tiivis suunnitteluprosessi
Uuden aatemerkin myöntöperusteet hyväksyttiin SP:n hallituksen kokouksessa toukokuussa 2020, minkä jälkeen erillinen työryhmä lähti kehittämään itse merkkiä. Visualisointiryhmän puheenjohtajan Timo ”Isi” Seppälän ja hallituksen edustajan Maria ”Hilla” Ruoholan lisäksi ryhmässä olivat mukana Jens Back ja Heikki ”Hese” Tolvanen ansiomerkkiryhmästä sekä piirien
Pohjantähtisoljen myötä yhä useamman partiolaisen on mahdollista saada tunnustus aatteestaan.
edustajat Marina Bergström, Iiro Lehtiniemi ja Sami ”Masi” Kukkonen.
Kesän 2020 aikana ryhmä suunnitteli merkin ulkoasua ja symboliikkaa tiiviisti. ”Kokouksissa ja niiden välillä jaoimme ehdotuksia soljen ulkoasuun liittyen, ja Masi visualisoi niitä kuviksi”, Iiro kertoo. ”Matkan varrella ehdotettiin reilusti yli sataa erilaista yhdistelmää. Haasteena oli luoda näyttävä solki, joka olisi myös mahdollista valmistaa.”
Lopulta ehdotusten joukosta valittiin kaksi luonnosta, jotka lähetettiin ansiomerkkiryhmän käsiteltäväksi. Lopullisen päätöksen merkin ulkoasusta ja nimestä teki SP:n hallitus elokuun kokouksessaan. Ensimmäiset Pohjantähti-soljet luovutettiin piireissä pienimuotoisesti marraskuussa 2020. Virallisesti solki julkistettiin 14. marraskuuta SP:n jäsenkokouksessa.
Merkin ulkoasu
Pohjantähti-solki koostuu kolmesta osasta. Soljen keskustaa ympäröivä havukehä kertoo saajan olevan partiojohtaja. Kolme heraldista ruusua taas kuvaavat lupausta, tunnusta ja ihanteita. Heraldiset ruusut myös yhdistävät soljen muihin aatesolkiin.
Pääaiheena soljessa on Pohjantähti, jolla kuvataan aatteen kehittymistä yhä eteenpäin. Merkin symboliikassa aatteen suunta nousee ylös pohjoiseen, kohti syvällisempää partioaatteen sisäistämistä. Väli-ilmansuunnat taas kuvaavat saajan vaikutusta muihin partiolaisiin.
Positiivinen yllätys saajalleen
Niilo ”Nipsu” Karjalainen Lapin Partiolaisista on yksi ensimmäisistä Pohjantähti-soljen saaneista. Solki luovutettiin Niilolle Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirin kokouksessa.
Niilo kertoo, että soljen saaminen yllätti hänet osittain. Niilo ei aiemmin ollut kuullut Pohjantähti-soljesta, joten uuden soljen saaminen tuli hänelle ”täysin puun takaa”. Ennen kokousta Niilo oli kuitenkin osannut aavistaa, että jotakin erikoista on tekeillä – olihan hän saanut kutsun PäPan piirin kokoukseen, vaikkei itse ole piirin jäsen.
Niilo kokee Pohjantähti-soljen saamisen positiiviseksi yllätykseksi. ”Mähän en ole mikään suuri merkki-ihminen, vaikka onhan rakenteellinen kiitos ihan hyvä asia. Kyseisen merkin saaminen kuitenkin oli aika siistiä”, Niilo kertoo.
Hänen mukaansa hakijat olivat onnistuneet kuvaamaan hyvin juuri hänen ansioitaan. Erityisesti Niiloa ilahdutti ulkopuolinen puolto, joka oli tullut Niilon esihenkilöltä.
Pitkäjänteisestä työstä saatu kiitos oli Niilon mukaan hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan omia saavutuksia. ”Ehkä me partiossa liian harvoin pysähdytään kattomaan sitä, mitä ollaan saavutettu. Mietitään vaan, mitä seuraavaksi”, Niilo pohtii. ”Arvostetaan niin paljon sitä eteenpäin menemistä, että joskus jopa vähän unohdetaan se, että ollaan tehty jo aika paljon.”
Niilo Karjalainen
Pohjantähti-solki voidaan myöntää partiolaiselle, joka on
· sisäistänyt partion arvopohjan ja elää sen mukaan · saanut toisissa ihmisissä aikaan kasvua ja partiotoimintaan sitoutumista · ehdotusvuonna vähintään 26-vuotias · toiminut vähintään kolme vuotta partiojohtajatasoissa tehtävissä · suorittanut partiojohtajaperuskoulutuksen. > Tarkemmat myöntämisperusteet löytyvät
Suomen Partiolaisten ansiomerkkiohjeesta.