2 minute read
Lapsilla ja nuorilla oikeus harrastaa
Keskustelu lasten ja nuorten hyvinvoinnista on noussut uudelle tasolle koronan myötä. Korona ja erilaiset rajoitustoimet ovat vaikuttaneet ehkä eniten juuri nuoriin heidän joutuessaan etäopetukseen ja keskeyttämään suurimman osan harrastuksistaan.
Advertisement
Olemme tehneet kaikkemme, jotta partiotoimintaa on pystytty järjestämään turvallisesti myös poikkeusoloissa, ja tuoneet esille nuorten näkemyksiä tilanteesta. Syksyllä partiolaisnuoret tapasivat Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuoren sekä Vantaan kaupunginjohtajan Ritva Viljasen, ja keskustelivat heidän kanssaan harrastamisen tärkeydestä sekä poikkeusolojen vaikutuksista partiotoimintaan.
Partiotoiminnassa turvallisuus on aina tärkeää, mutta koronavuotena siihen piti panostaa erityisesti. Lasten ja nuorten turvallisen harrastustoiminnan takaamiseksi paikallisyhdistyksiä on ohjeistettu aktiivisesti kulloistenkin viranomaisohjeiden mukaisesti.
Partiossa lasten ja nuorten hyvinvointi on aina tärkeä lähtökohta toiminnalle. Haluamme vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin myös yhteiskunnallisella tasolla. Osana tätä pilotoimme yhdessä Allianssi ry:n kanssa Nuorisonpuolustuskurssin, jonka tarkoituksena on tehdä nuorisoala ja nuorisotyö tutuksi sekä valtakunnallisen että paikallisen tason päättäjille. Tavoitteena kurssilla on, että sen käytyään päättäjä ymmärtää nuorisotyön roolin nuoren kasvun tukijana, sen monipuoliset toteutustavat ja merkityksen sekä yhteiskunnalle että yksilölle ja nuorisotyön paikallisella ja valtakunnallisella tasolla vaatimat resurssit.
Jotta partioharrastus olisi mahdollista kaikille
Meille on tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella on halutessaan mahdollisuus osallistua partiotoimintaan. Yhtä tärkeää meille on se, että viikkotoimintaa pyörittävät vapaaehtoisemme viihtyvät tehtävissään ja että heillä on tukea, työkaluja ja osaamista erilaisten lasten ja nuorten kanssa toimimiseen.
KUVA Petteri Ojala
Partiokoulutukset ovat yksi tärkeimmistä keinoistamme tukea vapaaehtoisia. Partiotaitoihin ja johtamiseen liittyvien koulutusten lisäksi tarjoamme myös monia muita koulutuksia. Vuonna 2020 järjestimme useita osallistujien eri tarpeiden huomioimista tukevia koulutuksia:
Partiokamu-koulutus on tarkoitettu yli 15-vuotiaille partiolaisille, jotka haluavat toimia yksittäisen partiolaisen harrastamisen tukena, yleensä partiopolun alkutaipaleella.
Vuoden aikana järjestimme kaksi Nuoren mielen ensiapu -koulutusta. Nuoren mielen ensiapu on Mieli ry:n rekisteröity koulutus, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä lisäämällä heidän parissaan toimivien aikuisten mielenterveystaitoja.
Lisäksi tarjolla oli Kaikki mukaan -koulutus, Ryhmänhallinta viikkotoiminnassa -koulutus ja Ryhmänhallinta retkellä -koulutus. Nämä muutaman tunnin kestävät iltakoulutukset tarjosivat täsmävinkkejä erityisesti vilkkaiden lasten kanssa toimimiseen.
Palautetta huoltajilta korona-ajan toiminnasta
Toteutimme maaliskuun 2021 alussa pääkaupunkiseutulaisille huoltajille kyselyn siitä, miten korona-ajan partiotoiminta on perheissä koettu. Kysely lähetettiin 9000 huoltajalle ja saimme lähes 1500 vastausta. Erityisesti lippukuntien ulkona toteuttama viikkotoiminta sai paljon positiivista palautetta, kuten myös viikkotoimintaa pyörittävät partion vapaaehtoiset. Useissa avoimissa vastauksissa kaivattiin retkiä, koska etenkin oman ryhmän kesken järjestetyt maastoretket ja päiväretket koettiin turvallisina.
KYSELY HUOLTAJILLE PARTIOTOIMINNASTA
KORONA-AIKANA (n=1491) 82% vastaajista piti toimintaa hyvänä tai erinomaisena 72% vastaajista koki, että partiotoiminnalla oli positiivisia vaikutuksia huollettavan hyvinvointiin 21 vastaajaa kertoi huollettavansa altistuneen koronavirukselle partiossa 0 vastaajaa kertoi huollettavansa saaneen koronavirustartunnan partiossa