4 minute read

PALJON VARTIJAT

HESYllä

HESYN MERKITTÄVIN reservi ovat 15 ammattitaitoista eläintenhoitajaa ja heidän esihenkilönsä. Yhdistyksen päätehtävä on auttaa kodittomia lemmikkieläimiä, joita HESYn hoitoon tulee vuosittain 300–500. Yhdistys ottaa vastaan eläimiä eri väyliä pitkin pääkaupunkiseudun kaupungeista, Siuntiosta, Kirkkonummelta ja mahdollisuuksiensa mukaan myös muualta Suomesta ja sijoittaa ne harkiten uusiin, vastuuntuntoisiin koteihin. Eläimet hoidetaan yhdistyksen Konalassa sijaitsevassa HESY-keskuksessa.

Advertisement

Tässä työssä koulutetut eläintenhoitajat ovat avainasemassa, ja yhdistyksen hoidossa oleville eläimille he ovat korvaamattomia.

– Eläimillä ei ole ketään muuta. Vastuu eläinten terveydestä ja kokonaisvaltaisesta kuntoutumisesta on suuri. Siinä on kyse isoista päätöksistä ja samalla arjen sujuvuudesta ja rutiinien luomisesta. Eläinsuojeluyhdistyksellä eläintenhoitaja on paljon vartija, jonka työ jää valitettavan usein piiloon, sanoo HESYn johtava eläintenhoitaja ja eläintenhoitajien esihenkilö Marika Stillman

Siivousta, ruokintaa ja eläinten monitorointia

Eläintenhoitajat tekevät HESY-keskuksessa töitä kahdessa vuorossa, joista aamuvoro alkaa kello 7 eläinten ruokinnalla. Koirat pääsevät ennen aamupalaa ja muita aamutoimia lyhyelle kymmenen minuutin ulkopissatukselle.

Aamupalan jälkeen alkaa eläinten lääkitseminen, erikoishoitoa tarvitsevien toimenpiteet sekä haavatarkastukset.

– Meillä on jatkuvasti eläimiä, joilla on leikkaushaavoja. Periaatteisiimme kuuluu steriloida ja kastroida kissat, koirat ja kanit ennen uudelleensijoittamista, ja kun eläimiä on nytkin noin 160, hoidettavia riittää, Stillman kuvailee.

Kello 9 aamutoimet on yleensä saatu tehtyä ja eläintenhoitajat siirtyvät huolehtimaan yleisten tilojen siisteydestä. Astianpesukoneet pyörivät, likaiset astiat ja aamupalatähteet korjataan pois pöydiltä ja keittiö saatetaan tiptop-kuntoon. Sitten vuorossa on eläinten pitopaikkojen siivousta.

– HESYllä eläintenhoitajan työhön kuuluu ajallisesti paljon siivousta sekä eläinten ruokintaa ja seurantaa. Meillä kissojen tilat siivotaan samoin kuin oman kodin olohuone. Tasot pyyhitään, eläintilojen lasiseinät pestään kuin ikkunat ja lattiat imuroidaan ja pyyhitään kostealla. Lopuksi putsataan kissanvessat ja vaihdetaan kuivamuona- ja vesiastiat sisältöineen. Kolme kertaa päivässä märkäruokaa syöville eläimille tarjotaan tässä yhteydessä yksi ateria. Myös kanit saavat siivouksen yhteydessä lisäheinää ja päivän pellettiannoksensa, Stillman kuvailee.

Eläintenhoitajat tarkkailevat siivouksen yhteydessä koko ajan eläinten vointia. Jokainen eläin on nähtävä, ja jos eläimen kunnossa havaitaan silmämääräisesti poikkeavaa, eläin on tutkittava. Eläintenhoitajat seuraavat HESYn asukkien terveydentilaa myös vertaamalla ruoankulutusta sekä ulosteiden ja virtsan määrää kussakin eläintilassa olevien eläinten lukumäärään. Kun kaikki eläinyksiöt ja -salongit on siivottu, eläintenhoitajat alkavat puhdistaa niiden ulkosivuja, desinfioida tyhjiä eläintiloja valmiiksi uusia tulokkaita varten ja huoltaa siivoustarvikkeita. Iltavuoron aikana jatketaan keskeneräisiä siivoustöitä ja huolehditaan eläinkeittiön puhtaudesta. Kello 20 vuorossa on iltaruokinta ja lääkintä. Tämän jälkeen eläintenhoitajat tarkistavat, että yleiset tilat ovat kunnossa. Viimeisenä tehtävänään iltayhdeksän maissa eläintenhoitajat vievät koirat ulos pissalle. Tämän jälkeen eläimille on aika toivottaa hyvää yötä ja sammuttaa valot. – HESYllä kaikkien eläinlajien hoidossa noudatetaan samaa työjärjestystä muutamin variaatioin. Esimerkiksi koirista osa voidaan siirtää siivousten ajaksi ulkotarhaan, ja yritämme viettää mahdollisimman paljon aikaa koirien kanssa, Stillman sanoo.

Terveyden seurantaa ja jatkuvaa tilannearviointia HESYn eläintenhoitajien päivärutiineihin sisältyy paljon paperityötä ja valppautta vaativaa tilannearviointia. Työnkuvaan kuuluu esimerkiksi eläimen ”kirjanpito” eli muun muassa matolääkityksen sekä erittämisen eli virtsaamisen ja ulostamisen seuranta sekä eläinten hoitosuunnitelmien laatiminen yhdessä esihenkilön kanssa.

– Hoitosuunnitelmaa tehtäessä on arvioitava, tarvitseeko eläin eläinlääkärin tarkastusta vai riittääkö esimerkiksi tukiruokinta kohentamaan eläimen vointia. Akuuteissa tilanteissa eläintenhoitajan on tehtävä pikainen päätös eläimen viemisestä eläinlääkäripäivystykseen. Näissä tilanteissa eläimen henki voi olla vaarassa ja vastuu päätöksestä on suuri, Stillman kertoo.

Lähtötarkastusten tekeminen uuteen kotiin siirtyville eläimille ei sekään ole läpihuutojuttu. Eläintenhoitajan on varmistettava, että eläin on kliinisesti terve eikä sen kunnossa ole mitään poikkeavaa. Jos kissalla on esimerkiksi nuha, sen kotiinlähtöä lykätään. Vaativimpia eläintenhoitajan tehtäviä on eläinlääkärin avustaminen.

– Tehtävässä ei saa säikähtää verta tai leikkaushaavoja, on kyettävä tunnistamaan niin eläimen anatomiaa kuin eläinlääkärin instrumentteja ja oltava valmis olemaan kipeän ja sairaan ja ikävimmässä tapauksessa lopetettavan eläimen tukena.

Kanssakäymistä eläinten kanssa

Eläintenhoitotyö perustuu ihmisen ja eläimen väliseen vuorovaikutukseen, ja tehtävässä tarvitaan eläimenlukutaitoa.

– HESYllä kaikki eläintenhoitajat hoitavat kaikkia eläinlajeja, joten hei- dän täytyy osata lukea kissaa, koiraa ja kilpikonnaa. Kun kyseessä on löytö- tai huostaanottotaustainen eläin, jonka historiasta ei tiedetä juuri mitään, on tärkeää jo oman turvallisuuden takia ymmärtää eläimen kehonkieltä ja muita signaaleja. Eläimiä ei saa tässä ammatissa kuitenkaan pelätä. Eksoottisten eläinten kohdalla konsultoimme aina toisiamme ja asiantuntijoita, Stillman lisää. Kun eläin saapuu HESYlle, sen annetaan olla ensimmäiset päivät rauhassa ja sopeutua uusiin oloihin. Koiriin on kuitenkin alettava tutustua nopeasti tämän jälkeen. HESYllä kaikille koirille tarjotaan kahdenkeskistä aikaa eläintenhoitajan kanssa myös muualla kuin koiran pitopaikassa.

– Tämä on tärkeää, sillä koira on seurallinen laumaeläin ja koirilta edellytetään yhteiskuntakelpoisuutta, eli koiran on osattava käyttäytyä ihmisten kanssa ja eläintenhoitajan on tuettava tätä kehitystä. Yhteinen tunti voi pitää sisällään metsäkävelyn, temmellystä tai leikkiä sisätiloissa HESY-areenalla, turkin harjaamista ja hellittelyhetkiä.

Kissojen suuren määrän takia HESYn eläintenhoitajat ehtivät tarjota niille aikaa vain siivousten yhteydessä, ja tällöin pääpaino on eläimen hyvinvoinnin varmistamisessa.

– Eläintenhoitajat ovat eläinten hyvinvoinnin ja käyttäytymisen asiantuntijoita, ja nämä resurssit on kohdennettava olennaiseen työhön. Onneksi meillä on ihania vapaaehtoisia kissojen sosiaalistajia eli niin sanottuja ihmisystäviä, jotka pitävät seuraa eläimille. HESYn ihmisystävätoiminta on ollut tauolla koronavirustilanteen takia, mutta se pyritään elvyttämään ensimmäisten vapaaehtoistehtävien joukossa heti tilanteen salliessa. Ihmisystävienkin perehdyttäminen ja neuvonta on eläintenhoitajien vastuulla.

Eläimen kotiuttaminen on henkinen palkkapäivä

HESYllä eläintenhoitajat näkevät työssään paljon erilaisia eläinkohtaloita, joista on osattava päästää irti. Muuten työssä uupuu.

– Yleinen neuvoni eläintenhoitajille on, että jos kohtaat tunteita herättävän tilanteen, puhu asiasta esihenkilösi tai kollegoidesi kanssa. Töitä ei pidä viedä kotiin, vaan isot tunteet on käytävä läpi työpaikalla, Stillman ohjeistaa.

Hän muistuttaa, että eläintenhoitajiksi hakeutuvat ihmiset ovat yleensä luonteeltaan empaattisia, joten työkaverit usein ymmärtävät eläinkohtalon suremisen.

– On tärkeää pitää mielessä, että kaikki HESYlle tulleet eläimet on jo pelastettu eikä niiden kohtaloa tarvitse murehtia kotona.

Stillman myöntää, että eläinsuojelun parissa tehtävä eläintenhoitotyö on välillä henkisesti raskasta. Kodittomia eläimiä on Suomenkin kaltaisessa pitkälle kehittyneessä maassa paljon, eikä etenkään kissojen asemassa ole tapahtunut suuria parannuksia vuosikausien valistustyöstä huolimatta.

– Milloin ihmiset oppivat pitämään huolta eläimistään? On raskasta tehdä hoitosuunnitelmia kaltoinkohdelluille eläimille ja hoitaa suurta määrää sairaita eläimiä.

Eläinsuojelutyön pariin kuitenkin hakeudutaan usein juuri halusta auttaa hädänalaisia eläimiä. Siksi eläimen pääseminen uuteen kotiin on sitä kuukausien ajan hoitaneelle ja seuranneelle eläintenhoitajalle kuin henkinen palkkapäivä. – Se on tässä työssä palkitsevinta. Kotiutumispäivästä alkaa eläimen uuden elämän alku.

Tutkinto ja tasainen mielenlaatu takaavat laadukkaan työn

HESYn hoitoon tuleville hylätyille ja kovia kokeneille eläimille halutaan tarjota parasta mahdollista hoitoa. Siksi HESYn hallitus on tehnyt periaatelin- jauksen, että kaikilla yhdistyksen eläintenhoitajilla on oltava alan koulutus eli joko eläintenhoitajan perustutkinto, eläintenhoitotyöhön liittyvä ammattitutkinto tai klinikkaeläintenhoitajan tutkinto.

Eläintenhoitajat tarkkailevat työpäivänsä aikana koko ajan eläinten vointia. Jokainen eläin on nähtävä, ja jos eläimen kunnossa havaitaan silmämääräisesti poikkeavaa, eläin on tutkittava.

– Ammattitaitoa tarvitaan, sillä työssä pitää osata muun muassa käsitellä pieneläimiä ja tunnistaa eläinten oireita. Eläintenhoitotyössä on pidettävä jatkuvasti yllä myös omaa osaamista. Esimerkiksi eläinten hoitosuositukset muuttuvat usein, ja ne on omaksuttava HESYlläkin.

Työssä tarvitaan lisäksi joustavuutta, paineensietokykyä ja hyviä organisointitaitoja. Kun hoidettavia eläimiä on paljon, työssä ei pärjää vain suorittamalla omaa työsarkaansa. On nähtävä kokonaisuus.

– On reagoitava tarvittaessa kollegan ”tontilla” olevaan ongelmaan. Eläintalossa tilanteet muuttuvat nopeasti. Esimerkiksi uusia eläimiä saattaa tulla yhdistyksen hoitoon aivan yllättäen, jolloin aikataulut ja työpäivät menevät uusiksi, Stillman kuvailee.

Eläintenhoitotyössä pärjääminen edellyttää myös kärsivällistä ja rauhallista perusluonnetta sekä hyviä yhteistyö- ja ihmissuhdetaitoja.

– Eläintenhoitajan on osattava säädellä omia tunteitaan. Kiire ja siihen liittyvä stressi eivät saa näkyä eläimille, eikä eläimille saa missään tilanteessa huutaa. Eläintenhoitajat työskentelevät harvoin yksin, ja tunteet voivat nousta ajoittain kaikilla pintaan. Siksi tasaisesta mielenlaadusta on työssä etua. n

This article is from: