2 minute read

Koiran kanssa ravintolaan

JÄTKÄSAARESSA sijaitsevaan

Konttiravintola Mortonin ovet ovat avoinna myös koirakavereille. Kuivin suin ei omistajan herkuttelua tarvitse seurata, sillä ravintolassa on koirille tarjolla juomakuppeja ja pieni, laadukas herkkupala, jonka tarjoaa kotimainen koiranruokavalmistaja Best­In. – Koirat ovat olleet meille tervetulleita jo vuosien ajan. Olemme huomanneet, että ne tuovat tullessaan hyvää mieltä myös muille asiakkaille ja henkilökunnalle. Onhan se mukavampaa koirallekin hengailla mukana, kuin vaikka odottaa autossa, kertoo Mortonin yrittäjä Jarna Kaplas Mortonin merikonttiravintola Helsingissä on avoinna ympäri vuoden. Muut Mortonin ravintolat ovat avoinna kesäaikaan ja ne sijaitsevat Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa, Varkaudessa, Pieksämäellä ja Rautalammilla, mistä yritys on alunperin kotoisin. Ravintolat tunnetaan erityisesti burgereistaan ja ihanista kahvilaherkuista.

Advertisement

Mitä ravintolan tulee huomioida?

Morton on nostettu aivan kärkisijoille usein listatessa parhaita koiraystävällisiä ravintoloita ja kahviloita.

Yrittäjä Jarna Kaplaksen mukaan keskeistä on se, että sekä omistajalla että koiralla pitää ravintolassa olla mukavan rento olo. Hän nostaa esiin kaksi erityisen tärkeää asiaa, jotka koiraystävällisen ravintolan tulee huomioida. Ne ovat hyvinvointi ja hygienia.

– Koiran hyvinvoinnistahan kaikki lähtee. Kaikki koirat eivät varmasti ravintolan vilskeessä viihdy, eikä tarvitsekaan. Silloin ei kannata väkisin koiraa mukaan raahata.

Meillä pöydät on järjestetty sopivan väl­ jästi, joten yleensä koira mahtuu rauhassa istuskelemaan tai makoilemaan pöydän vieressä. Kesällä varjoiseen paikkaan ja juomaveden saatavuuteen pitää muistaa kiinnittää erityistä huomiota.

Kaplas korostaa myös hygienian tärkeyttä.

– Tietysti lähtökohta on se, että koirille annettava juomavesi ja juomakippo ovat aina puhtaita. Asiakkaiden hygienian kannalta oleellista on muistaa, että koirien kipot pestään muista astioista erillään ja erillisillä tiskausvälineillä. Ja jos nyt tarjoilijan tekee mieli vähän rapsuttaa koiraa, niin kädet pestään huolellisesti sen jälkeen.

Kaplas kertoo, että mortonilaisilla on koira­asiakkaista vain hyviä kokemuksia ja ravintola aikoo jatkaa samalla linjalla myös jatkossa.

– Onhan se hauskaa, että meillä on vakioasiakkaissa nykyään myös koiria! n

1,99 €/min + pvm/mpm (vain päivystyspuhelut)

This article is from: