Kolumni: Korkki kiinni vai auki?

Harva jos kukaan pystyy huomaamaan oman sisäisen kehityksensä sitä mukaan kuin se tapahtuu. Usein se tiedostetaan vain erilaisia kiintopisteitä hyödyntämällä. Nämä voivat olla vaikka arvosanat, vertaiset taikka muu ulkoinen palaute. Sisäiseen itsevarmuuteen on vaikea luottaa. Varsinkin aloilla, joilta puuttuu tietyssä mielessä ” yhteinen ydin ” johon voi aina tarvittaessa palata. Erityisesti kansainvälisen politiikan puolelle suuntautuneet tuntuvat kärvistelevän tämän parissa usein. Kuinka kokea olonsa varmaksi, kun kaikki näyttäytyy suhteelliselta, epävarmalta, juurettomalta? Ohjelmamme postmodernit painotukset osaltaan voimistavat tätä kiintopisteiden purkaantumisen kokemusta. Tukea haetaan vertaisista, mutta aikalaisten oppiessa ja kehittyessä pitkälti samaan tahtiin jää vaikutelma siitä, että mikään ei ole muuttunut. Vertailu nuorempien ja vanhempien opiskelijoiden suhteen sen sijaan jättää toisenlaisen vaikutelman pysyvyydestä: vuosiryhmät eivät tunnu saavuttavan toisiaan. Kaikki kuitenkin kehittyvät jatkuvasti.

Ydinidea tämän tekstin suhteen lieneekin yritys muistuttaa tästä kömpelön ajatusleikin keinoin. Eräänlainen yritys havainnollistaa sisäistä kehitystä ulkoisilla kiintopisteillä, mutta opiskelijaisittain. Jos kaivaa esiin opiskelijahaalarinsa ja tarkastelee sitä, montako merkkiä siinä on? Vihreää oletettavasti on vielä jäljellä. Jos on vanhempi ja opinnot ovat olleet tapahtumarikkaampia, yllättääkö merkkien määrä? Toivoisiko niitä olevan vielä enemmän? Nuoremmilla taasen voinee herätä huoli siitä, että mikään määrä aktiivisuutta ei saa haalaria peittymään. Tarkastellessa yksittäisiä merkkejä voi yrittää palata siihen aikaan, jolloin se on saatu. Mitä siltä ajalta on jäänyt mieleen? Mitkä kurssit ovat olleet silloin käynnissä, mitkä asiat ovat herättäneet huolia, murheita, toiveita? Ovatko samat huolet, ajatukset säilyneet? Jos tarkastelee jotakin toista merkkiä vastaavasti, huomaako näiden ajatusten olevan erilaisia? Jos tässä keskittyy erityisesti opintoihinsa: tuntuvatko esimerkiksi ensimmäisen vuoden kurssien asiat yhtä uhkaavilta kuin ne ovat aiemmin ehkä olleet? Ajatuksena näissä johdatuksissa on muistuttaa siitä, että se oma sisäinen kehitys jää usein pimentöön. Se ei tarkoita, etteikö koko ajan muuttuisi ja kehittyisi eri tavoin.

Se, että ei vaikka ensimmäisenä vuotenaan näe kuinka koskaan tulisi saavuttamaan jotakin kähmyyden olemuksellista tasoa ei tarkoita, etteikö se olisi mahdollista. Eivät ne kaikki merkit heilläkään ole kiinnittyneet yhtäaikaisesti. Samalla polulla he ovat olleet, mutta hetken pidempään. Se sama polku on silti auki kaikille, mikäli sitä haluaa seurata. Toisaalta sitä saattaa valita toisenlaisia polkuja - tuottaen erilaisia kiinnityksiä. Sen lapun idea on vain merkata tämänlaisen polun käyntiä –sen tarkalla sisällöllä ei ole niin väliä vaan siihen sisältyvällä laaja-alaisella kehityksellä. En tiedä onko nämä ajatusleikit hyödyllisiä, mutta ajatuksena oli yrittää muistuttaa kaikkia meitä meidän sisäisestä kehityksestämme. Ei se korvaa ulkoista palautetta, mutta ilman sitä ulkoinenkin palaute helposti tuntuu tyhjältä.

Miira Parhiala

Aloittaessani yliopiston minua hirvitti yksi asia ylitse muiden: kuinka selvitä fuksisyksystä, kun ei jaksaisi juoda koko ajan.

Olin 25-vuotias, kun Tampereen yliopiston ovet avautuivat minulle, En ollut siis suinkaan kovin vanha, mutta olin kuitenkin kerinnyt juoda jo jokusen vuoden pilkkuun saakka ja rymytä jatkojen jatkoilla lähes(!) riittämiin. Krapulatkin olivat, tai ovat jo sitä luokkaa, että yhdestä pitkästä illasta toivutaan puoli viikkoa ja tämän päätteeksi vaivutaan hetkelliseen masennukseen, jonka kourista sitten keräillään luita ja ytimiä seuraavat puoli viikkoa. Yksi pilkkuun saakka rymyäminen maksaa siis opiskelijatilin saldon lisäksi kokonaisen viikon elämästä. Ei ole halpaa, vaikka lystiä se yksi ilta onkin.

Nautin yhä juhlista ja viinin hassuttamasta mielestä. Toisinaan, joskus useinkin, tunnen tuon kaiken edellä kuvaamani olevan yhden rymyillan arvoista. Mutta kuten alussa totesin, fuksisyksy pelotti minua. Toistuvat kaljanhuuruiset arki-illat ravisuttivat muutoinkin haparoivaa mielenterveyttäni ajatuksenkin tasolla.

Otin kuitenkin haasteen vastaan, ja selvisin, nippanappa, mutta selvisin kuitenkin. Välillä join vain vichyä, ja sekin oli aika mukavaa. Esimerkiksi bussirundilla join puolitoistalitraa kivennäisvettä ja pari yksisarvis-mansikkalimua. Ainoastaan arvoisa bussikuskimme taisi noteerata asian kysymällä minulta, että olenko tosissani juomavalintani kanssa. Se ärsytti vähän, mutta ymmärtänen vanhempaan mieleen juurtuneet ajatukset opiskelijoiden juomatavoista. Loppuillasta minä lauloin karaokea ja tanssin Kaijakassa yli puolenyön. Aamulla olo oli fresh.

"Toistuvat kaljanhuuruiset arki-illat ravisuttivat muutoinkin haparoivaa mielenterveyttäni ajatuksenkin tasolla. "

Sopivasti fuksisyksyni edetessä sober curious -liike tuntui tulevan koko Suomelle tutuksi. Instagramin Darravapaa -tili keräsi nopeasti suosiota. Moni pysähtyi pohtimaan omaa alkoholinkulutustaan, ja mediassa kävi kuuma keskustelu juomisesta. YLEllä noteerattiin myös nimenomaan opiskelijoiden alkoholikulttuuri.

Nuorten alkoholin käyttö on ollut vähenemään päin jo vuosia. Alkoholittomien juomien myynti kasvaa kasvamistaan. Juominen ei ole enää aivan yhtä suuri tabu kuin joitain vuosia sitten, vaan hiljalleen siitäkin saattaa keskustella. Olen itse havaitsevani tämän saman trendin myös opiskelijamaailmassa: vaikka tapahtumat keskittyvätkin usein juomisen ympärille, on opiskelijamaailma kuitenkin avoin myös muille vaihtoehdoille. Ihmiset ovat tiedostavampia ja uteliaita uuden edessä. Alkoholittomia vaihtoehtoja tarjotaan ja kaikille on - ainakin toivottavasti - jo selvää se, ettei ketään saa painostaa juomaan. Juomattomuudesta ei udella, vaan siihen suhtaudutaan yhä useammin neutraalisti. Eipä tarvitse mennä kovin montaa vuotta taaksepäin, kun ilmapiiri oli oman kokemukseni mukaan hyvin erilainen.

Mikä tämän tyyppisen kehityskulun ja jopa ilmiön on saattanut mahdollistaa? Historiaa vasten pohdittuna suomalaisia ei ole auttanut kiellot eikä vapaus; alkoholinkulutus on ollut läpi historian suurta ja sen kokonaiskulutus on kasvanut aina vuoteen 2007 asti. Nyt alkoholinkulutus on kuitenkin vähentynyt ja kokonaan raittiiden osuus kasvanut.

Toivon, ettei tätä kehityskulkua sanele epäterve #fitnesshealthylifestyle -buumi tai suorittamiskeskeisen yhteiskunnan paine. Toivon, ettei alkoholin vähentämisen tilalle tule pakonomainen tarve suorittaa kehonrakennusta ja pakkomielteisen terveellistä elämäntapaa, tai etteivät ihmiset vähennä juomista jotta voisivat suorittaa väsymättä ilman krapuloita 60 tunnin työviikkoja ja tehokasta 5am -elämää. >>