Imetyksen lohtukirja

Imetyksen lohtukirja Ă„itien tarinoita ja tukea imetyspettymyksiin

Imetyksen tuki ry

Leena Pikkumäki, Heini Kettunen & Liisa Ansio toim.

Esteetön imetys -projektin työryhmä

Imetyksen lohtukirja Äitien tarinoita ja tukea imetyspettymyksiin

Minä herään. Poskia paleltaa, pehmeä kostea lämpö on poissa.

Hiljaista. Liian hiljaista. Missä on lempeästi jyskyttävä syke? Missä mukava kurina ja pulputus? Missä tasainen suhina? En kuule niitä, minut on viety niiltä pois.

Muistan tyhmän kirkkaan kivun, puristuksen ja paineen, lämmöstä kaameaan kylmyyteen. Huusin, ja silloin tuttu tuoksu palasi. Tuttu äänikin, väsynyt, niin kovin väsynyt, mutta oma, ihana, minun. Missä se on nyt? Missä?

Pimeää on sentään, mutta vierasta ja kylmää ja tyhjää – tämä ei ole koti! Tämä ei ole hyvä! Minäkin olen vieras ja kylmä ja tyhjä, kovin tyhjä, niin tyhjä että koskee, nyt ei ole hyvä! Nyt ei ole hyvä! * Minä herään. Hetkeen en muista, missä olen. Sitten tajuan äänen, joka on vielä kovin uusi ja outo, mutta silti tuttu – minun lapsellani on hätä.

Nousen pökkyräisenä vuoteen laidalle istumaan ja kurotan pientä valkoista häkkisänkyä kohti. Käteni löytää valtavan kapalon, jota alan keriä auki. Minua pelottaa, pelottaa kamalasti. Mutta täytyyhän tämä tehdä, täytyyhän hänelle kertoa, ettei ole hätää... vaikka itsekin olen siitä kaikkea muuta kuin varma.

Löydän tiukasti käärityn täkin sisältä pikkuisen olion roikkuvissa ei-minkäänhajuisissa froteevaatteissa. Se on pehmoinen ja lämmin ja minun. Se ei paina paljon mitään, mutta ääntä siitä lähtee kuin sumusireenistä. Se on niin hassusti omankuuloisensa, että minua naurattaisi, ellen olisi näin kankeana kauhusta. Näinkö sitä pidetään? Miksi se vieläkin itkee?

Vauva sylissäni kurotan taakseni punaista nappia kohti, apua tässä tarvitaan.

Painan nappia ja odotan, pikkuinen itkee aina vain kovempaa.

– Vii

Toimittajat/kirjoittajat: Leena Pikkumäki, Heini Kettunen & Liisa Ansio Kuvitukset: Kuvita imetys -kilpailu, Tuija Sorsa (s.32, 62, 138, 196) Graafinen suunnittelu: Grafemi Painopaikka: Keuruskopio, Keuruu Kustantaja: Imetyksen tuki ry Š 2013 Toimittajat/kirjoittajat, kuvittajat Imetyksen tuki ry:n julkaisuja 3 ISBN 978-952-67701-1-6 (nid.)

ISBN 978-952-67701-2-3 (PDF) ISSN-L 2242-6175 ISSN 2242-6175

Sisällys 7

Esipuhe: kirja äideiltä äideille

i mitä imetys on?

12 Kahden ihmisen ihoa ja muita äitien määritelmiä imetyksestä 15 Raameja ja ratkaisuja – Imetyksen tuki ry:n näkökulmia imetykseen 30 Peilin äärellä: Mitä näet kun katsot rintojasi 33 ProMama ry: Täydelliset naisen rinnat 48 Vauva on täynnä kasvuvoimaa ja tahtoa: mikä ja millainen vauva oikeastaan on

ii perheenjäseneksi 53 Osaanko nyt varmasti olla tämänkin äiti? Vauva tekee uuden perheen 57 Kun vauva syntyi, satoi hiljalleen lunta 63 Suunnitelmani on täydellinen, varmaa on vain muutos 68 Monta muttaa ensisynnyttäjällä 71 Kodin hoivaketjussa isä pitää äidin ja vauvan yhdessä 79 Yksin voimanainen: vastuuta ja rentoa vapautta 83 Ihon lämpöä, äidin ja vauvan tuoksuja: monta vauvaa, monenlaista imetystä 84 Kevät oli jo pitkällä 87 Suomen monikkoperheet ry: Keräsimme monikkoäitien kokemuksia 88 Minun pieni rintani vaaleanpunaisine nänneineen 90 Odotettu ihme ja sisarustoive: imetystä lapsettomuuden jälkeen 95 Äitien verkostojen aika: ystävät, kerhot ja nettiheimot 99 Yhdessä kirjoitettu suuritarpeinen vauva

iii syliin ja sydämeen 105 Kyynelten lomasta nainen nosti kätensä pystyyn: mitä on imetyspettymys?

115 Nainen etsi katseellaan tyhjää tuolia 117 Tukea sukupuusta äitinä ja tyttärenä 121 Aurinko paistaa, mutta en halua ulos: raskaita tunteita kevyemmiksi 128 Mistä me jouduimmekaan luopumaan, rakas poikani 137 Meistä on tulossa onnettomia rintojeni takia 144 Vihdoin minullakin on rinnat 146 Tunteiden aaltoliikkeitä 148 Vauvalle tärkeintä päästä äidin sydämeen 154 Lohdutuksia äideiltä äideille

iv äiti on tärkeä 159 Äidinmaidossa liikaa jännitystä 160 Paljonko kipua pitää sietää?

163 Suomen Migreeniyhdistys ry: Lisää lääketietoa äidin ja vauvan turvaksi 165 Suomen Kilpirauhasliitto: Vastuu imetyksen onnistumisesta jää äidille 166 Refluksilapset ry: Vauvaakin voi närästää – Mikä refluksitauti on ja miten se ilmenee?

169 Hiki valuu pitkin selkääni, Kipua sylissäni, Synnytys oli kestänyt pitkään 174 Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat SUHUPO ry: Halkiovauvan syöttäminen – kun imetys on mahdotonta 179 Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry: Kullan kalliit päiväunet 181 Lepoa äitiydessä 182 “Se on hyvä lääke se serokeeli”– hyvää lääkehoitoa imettäjälle 185 On perjantai ja kello käy kymmentä

v sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi 191 Lapsi peittyy johtojen ja letkujen sekamelskaan – keskosten imetysohjaukseen yhtenäisiä linjoja 193 Ihokontakti teki vauvan todellisemmaksi 197 Vauvatehon tahtiin äidinmaitoa keskoselle 207 Kahden päivän varoitusajalla 209 En uskonut olevani läsnä, se en ollut minä – vanhemmuuden alkuun vaikean kautta 214 Rintapumppuhuone 217 Tuskaista ja pelottavaa aikaa – monenlaisia ravintoratkaisuja joustavasti 222 Saa onnitella – onnellista saada oma lapsi 223 Silkkaa luonnonvoimaista naissisua: maitoa vauvalle käsityönä ja rintapumpulla 235 Sinulla on täydelliset rinnat

vi kuka päättää imetyksestä 241 Imetyksen tuki ry: Imetyspolitiikka kuvastaa yhteiskunnan arvoja 243 Turhaan puhuin ternimaidosta 245 Jokaisella sairaalalla oma kulttuurinsa 249 Kynnys ry: Nosta hänet rinnalleni 251 Entä jos vauvalla on nälkä? – Kuivumisen vaara 253 Mistä tunnistat imetysintoilijan?

255 Äitienpäivä 259 Millin tarkkuudella – korvikekoodin ja äidinmaidonkorvikkeen laadun merkitys 261 Imetyksen historia 263 Sota riehui rakkaan isänmaamme yllä 265 Sain jälleen saarnan ja esitelmän äitiydestä – imetyksen normit ja normien rikkojat 271 Oikeuteen imetyksestä liitteet: 277 Imetyksen tuki ry 278 Yhteistyöjärjestöt 282 Imetystä suojelevat sopimukset ja suositukset

esipuhe

Kirja äideiltä äideille Vauva lukee katseita, käsiä, syliä; unta, ruokaa ja turvallisuutta. Hän ei ole lukenut yhtään vauvanhoitokirjaa tai imetyssuositusta, saati nettikeskustelua, vaikka äiti mittaisi omaa äitinä onnistumistaan normeista ja ohjeista laatimiensa mittarien mukaan. Vauvalle tärkeintä on päästä äitinsä syliin ja sydämeen.

Imetyksen lohtukirja on kirjoitettu erityisesti jo synnyttäneille äideille. Kirjan tavoite on lohduttaa imetysvaikeuksia kokeneita äitejä, kertoa imetyksen moninaisuudesta ja antaa myös eväitä toimia toisin, jos perhe vielä kasvaa. Kautta kirjan kulkee punainen lanka: äideillä täytyy olla tilaa imettää ja olla imettämättä. Jos imetys on ollut pettymys, täytyy olla tilaa surra ja käsitellä kokemusta. Kirjassa äidit saavat omalla äänellään kertoa tarinoitaan ja jakaa kipeitä tunteita ja kokemuksia.

Imetyksen lohtukirjaa on kirjoitettu järjestöjen yhteistyönä Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Sen aineistoja on kerätty nettikyselyillä ja kilpailuilla.

Pitkät novellit ovat Imetyksen tuen kirjoituskilpailusta (2008), josta kirjaan valikoitui imetyspettymysaiheisia ja perheen sairaala-alkuun liittyviä novelleja. Novellien näkemykset ja kokemukset ovat kaikki kirjoittajien omia.

Syvän omakohtaisuuden vuoksi suurin osa kirjoittajista halusi jäädä nimimerkin taakse.

Lohtukirjan kuvitus on Kuvita imetys -kilpailusta (2012) sekä graafikko Tuija Sorsalta, joka myös osallistui kilpailuun.

Nettikyselyillä kerättiin äitien imetyskokemuksia ja -ajatuksia. Näiden vastausten myötä äidit itse puhuvat imetyksestä Lohtukirjan sivuilla. Eräs Leijonaemot ry:n jäsen haluaa antaa muille äideille lahjaksi imetystyyneyden: ”Tärkein neuvo on ehkä se, että luota itseesi oman tilanteesi ja elämäsi asiantuntijana. Jos tuntuu, että imetys onnistuu ja toimii, niin imetä lasta ja jatka sitä niin kauan kuin se sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä. Jos tuntuu, ettei imetys tai maidon pumppaaminen onnistu tai ole sinun juttusi, niin anna olla. Älä kuuntele syyllistäjiä, vaan jätä heidät omaan arvoonsa. Vain sinä itse tiedät juuri teidän perheen ja juuri tämän lapsen tilanteen ja siihen vaikuttavat tekijät.”

–7–

Tunnistaa esteitä, vaikuttaa niihin Yksi imetyksen este on, ettei reilusti ääneen sanoiteta imetyksen hankaluuksia, pettymyksiä ja vaikeita tunteita. Tunnistaa imetyksen esteitä ja vaikuttaa niihin, on Esteetön imetys -projektin tavoite. Siksi tämä kirja on nyt olemassa.

Imetyksen tavallinen lähtötilanne on äiti ja vauva niin, että vauvoja on yksi ja kaikki on tavallisesti. Entä sitten, kun elämä yllättää? Imetyksen lohtukirjassa mukana on monenlaisia muitakin vauva-arjen kokemusasiantuntijoita.

Kirjaa tehdessä yhteistyöjärjestöjen vapaaehtoiset tapasivat työpajoissa.

Imetyksestä laadittiin yhteisiä kyselyjä puheenvuorojen ja kirjan tekstien aineistoiksi. Järjestöt oppivat uutta toisistaan, uusia jäsenyyksiäkin solmittiin, ja ennen kaikkea imetys opetti uutta sekä Imetyksen tuelle että yhteistyöjärjestöille. Kyselyistä paljastuva äitien elämän moninaisuus kertoi aina enemmän kuin kirjatieto antoi luvan ennakoida. Äidit ja muutama isäkin vastasivat kyselyihin motivoituneesti. Yhteensä yhteentoista kyselyyn vastasi kaikkiaan 1502 vastaajaa. Huomattava osa vastauksista on monisanaista kerrontaa, jopa pitkiä tarinoita, joista osa on päätynyt Imetyksen lohtukirjaan. Kysymykset ohjaavat vastauksia jonkin verran. Siksi on todettava, että aivan ensimmäisenä tehty isäkysely tuotti myös isille epäreiluja syyttäviä vastauksia, jotka ohjasivat arvelemaan, mitä isä voisi tehdä. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa äidin kokemuksellista näkökulmaa isästä vauvavuoden aikana. Äitien kokemusten voimakas neuvolakritiikki sen sijaan on tullut esiin eri kyselyjen vastauksissa ilman, että kysymyksissä olisi edes mainittu neuvolaa.

“Mielestäni jokaisen lastenneuvolan terveydenhoitajan, jonka vastaanotolla käy imeväisikäisiä vauvoja, pitäisi EHDOTTOMASTI käydä imetysohjaajan peruskurssi. Mitä iloa on neuvolantädeistä, jotka tarjoilevat erääntynyttä ja täysin WHO:n suosituksista poikkeavaa tietoutta. ‘Voi kun näitä suosituksia on kuule mennyt ja tullut, ei niistä mitään lukua tarvi pitää, kyllä ne kohta taas vaihtuu.’ Tai ehkä vielä kauheampaa on se, että äiti tulee neuvolaan 1 kk vauvan kanssa ja kertoo vauvan olevan paljon rinnalla, kasvu on normaali. Mitä sanoo täti? ‘Voi kuule, sulla ei varmaan maito riitä, annapa korviketta niin saadaan paino nousuun.’

WTF Eikö voisi ihan poliittisesti korrektisti todeta, että se on vauvan tapa tilata ruokaa ja se on aina vähän rankkaa.”

–8–

Kirja ei ole imetysopas Imetyksen lohtukirja ei ole imetysopas. Novellit ovat ajankuvia ja kertovat omat tarinansa sellaisinaan, sillä tavalla kuin äidit ovat asiat kokeneet. Jokaista tarinaa edeltää sisältöön liittyvää tietoa tai pohdintaa.

Luku Silkkaa luonnonvoimaista naissisua tekee poikkeuksen säännöstä.

Imetyksen lohtukirjan vapaaehtoisten toivoma lypsyluku kokoaa yhteen tietoa lypsämisen käytännöistä ja fysiologiasta, sillä teho-osaston stressin ja ahtauden tahdissa äidit kertoivat saaneensa ristiriitaista tietoa ja ymmärtäneensä vasta jälkeenpäin, mistä oikeastaan oli kysymys. Lypsykooste on laaja, koska se huomioi kaikenlaiset tilanteet, joissa lypsämistä sovelletaan. Ne tilanteet nimittäin liittyvät usein imetyspettymykseen ja imetyksen lopettamiseen tavalla tai toisella.

Lypsämisluvun lisäksi kirja mainitsee lyhyesti ihokontaktin ja antaa eväitä imetysongelmien tunnistamiseen sekä kumoaa imetysmyyteistä vaarallisimman, kärvistelykehotuksen. Perusteellisesti käydään läpi maidon riittämisen tuntomerkit, koska ‘ruoki vauva’ on aina ykkössääntö. Muiden imetysongelmien osalta kirja antaa vain eväitä tunnistamiseen, sillä Imetyksen lohtukirjan pääosassa ovat vertaistuki ja kokemuksellinen tieto.

Monenlaisia tunteita ja imetyksiä Imetys yllättää esikoisten äidit, mutta on se moninaisuudellaan yllättänyt myös monet konkarit, perheenäidit, imetystukiäidit, järjestötoimijat ja kirjoittajat. Liikutuksen kyyneliä on valunut kyselyjä lukiessa. Äitien tarinat ovat opettaneet näkemään elämän koko kirjon ja imetys on muuttunut ratkaisuiksi, joita voi tehdä niissä raameissa, joita elämä eteen heittää. Tämän ovat äidit kertoneet. Sydänlämmin kiitos. ”En ollut raskausaikana ottanut lainkaan selvää imetyasioista. Luulin, että imetys on sellaista joka joillain onnistuu ja toisilla ei. Luulin, että maitoa tulee joilla kuilla ja toisilla ei. Luulin myös, että korvike on yhtä hyvää ravintoa kuin äidinmaito. En myöskään tiennyt, että on olemassa 6 kk täysimetyssuositus. Heti laitoksella vauva viihtyi tissillä ympäri vuorokauden, minkä vuoksi nännit olivat ihan verillä ja kipeät. Verensokerit laskivat ja heti tuputettiin korviketta ja jouduttiin syöttöpunnituksiin.

Päästiin kotiin ohjeen kanssa, että jokaisen imetyksen jälkeen pitää antaa 25 ml korviketta. Epäilys oman maidon riittävyydestä oli karmiva. Luulin lapsen jokaista kitinää näläksi, vaikka oikeasti hän halusi vain syliä ja läheisyyttä, niin kuin jokainen vauva.”

–9–

I MITÄ IMETYS ON?

imetyksen lohtukirja

Kahden ihmisen ihoa ja muita äitien määritelmiä imetyksestä Imetyksen kuvaukset Suomen Monikkoperheet ja Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat SUHUPO ry:n imetyskyselyistä.

Välillä vieläkin tunnen syyllisyyttä, että lopetin imetyksen alkuunsa, vaikka tiedän ettei minulla silloin ollut muuta mahdollisuutta. Liikaa edelleenkin äitejä syyllistetään, jos ei ole imettänyt.

Imetys ei ole mikään pakkojuttu. Tilanteen mukaan äiti imettää, jos onnistuu.

Läheisyyttä kyllä on ilman imetystäkin.

Imetys on lapsen ruokkimista. Valitettavasti omalta osaltani en täysin osannut koskaan hyväksyä sitä ruokinta-automaatin roolia, samalla tavalla kuin en ihan tuntenut oloani luontevaksi raskausaikana. Olin luullut tuntevani oloni hyväksi ja osaavani suhtautua raskaana olemiseen ja imettämiseen, mutta silti tuntui omituiselta luovuttaa oma ruumis toisten käyttöön. Etenkin kun menin niin huonoon kuntoon raskausmyrkytyksen takia. Että omalla tahdolla ei enää ollut niin väliä, vaan oli pakko tehdä kaikkensa pitääkseen vauvat hengissä, vaikka olisi kuinka kamala olo. Olin koko ajan pyörtymisen partaalla, mutta silti piti pystyä rentoutumaan ja tuottamaan maitoa lapsille... Ei mikään tuntunut silloin hyvältä, joten ei imetyskään tietysti.

Jotakin ihan hirveää, niin esikoisen kuin tuplienkin kanssa. Rinnat olivat heti niin kipeät, että taju meinasi lähteä, huh huh, ei sitten ollenkaan mun juttu.

Tosi ihanaa äidin ja lapsen yhteiseloa, hetki jolloin maailma häviää ympäriltä, ja lapsi on täysin yhtä äidin kanssa, ja molemmat ovat tyytyväisiä.

– 12 –

i mitä imetys on?

Imetys on vauvanhoitoa.

Imettäminen on vauvan ruokkimista oman äidin maidolla, joskus letkulla, joskus pullosta – helpoimmillaan suoraan rinnasta.

Imetys on minulle tärkeä osa äitiyttä, yhdistävä side minun ja vauvojen välillä.

Tavallaan odotusaikainen vahva side jatkuu imetyksen myötä myös vauva-ajan.

Lapsen tarpeisiin vastaamista, hellyyttä.

Oikeastaan imettäminen on myös sitä, että pumppaa vauvalleen maitoa.

Puhuin hoitajien kanssa imettämisestä vaikka tarkoitimme lypsämistä (kun siis kysyttiin että imetänkö vielä).

Imetys on myös ase; imettävät äidit pääsevät tuomitsemaan ja arvostelemaan pulloilevia äitejä, vaikka eivät totuudesta tiedä. Imetys voi olla myös rankkaa ja suorittamista.

Imetys on yliarvostettua ja se on nykyisin äidin syyllistämiskeino. Jokainen äiti haluaa lapsilleen parasta mahdollista hoitoa ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Tosiasia kuitenkin on, että monikkoperheen arki on haastavaa vastasyntyneiden kanssa, uuvuttavaa, kiireistä ja stressaavaa. Terveydenhuollon ammattilaisillakaan ei ole neuvoja tai heiltä ei saa apua. Neuvot koskevat aina tilannetta jossa on yksi vastasyntynyt. Perhe joutuu yksin ratkomaan ongelmia ja keksimään omaan perhetilanteeseen sopivia selviytymiskeinoja. Kun tähän päälle kaadetaan imetyspakko, se ei ainakaan lisää äidin jaksamista – päinvastoin heikentää muutenkin kuormittuneen äidin henkistä ja fyysistä tilaa.

– 13 –

imetyksen lohtukirja

Imetyksen merkitystä liioitellaan ja siihen painostetaan. Sairaalan henkilökunnan ykköstavoitteena tuntuu olevan saada rasti ruutuun jokaisesta imettävästä äidistä ja hoitotyön onnistumista mitataan sillä. On aivan eri asia synnyttää ilman komplikaatioita terve täysiaikainen vauva kuin ennenaikaiset kaksoset sektiolla, ja juosta kahdessa eri sairaalassa hoitamassa vauvoja. Myös äidin oma vointi tulisi huomioida. Suomessa ei kukaan lapsi kuole eikä traumatisoidu siitä, että hän saa ruokansa pullosta. Sen sijaan herkkä äiti-vauvaparin alku voi saada turhan dramaattisen ja stressaavan alun imetyspainostuksen vuoksi.

Se on aika maagista, että tuottaa omassa kehossaan ravintoa pienokaisilleen.

Imetys on äidin ensimmäinen lahja lapsilleen. Hoitava, rentouttava ja lempeä hetki.

Vauvan onnenhetki.

Nisäkkäät, joita ihmisetkin ovat, imettävät poikasiaan.

Imetys on ensisijainen tapa ruokkia ihmisen jälkeläinen, pieni elämänalku.

Erinäisistä syistä imetys ei ehkä onnistu (lääkitys, tiedon ja tuen puute, rakenteelliset ongelmat, keskosuus ja monta muuta) ja silloin on hyvä, että on turvallisia korvikkeita. Ensisijainen fakta on silti, että äidinmaito on parasta ruokaa lapselle. Ja imetys on keino tarjota se ruoka lapselle.

Läheisyyttä, lämpöä, yhdessäoloa, laatuaikaa yhdessä vauvan kanssa. Äidin ja vauvan välistä ainutlaatuista vuorovaikutusta.

– 14 –

i mitä imetys on?

Raameja ja ratkaisuja Imetyksen tuki ry:n näkökulmia imetykseen Imetys on ihoa, syliä, vauvan tarmoa ja tuhinaa ja siinä samalla ravintoa, mutta se on myös paljon muuta. Se on myyttien ja uskomusten kirjomaa ikimuistoista aikaa, mutta myös ympärivuorokautista tavallista tai epätavallista ja erityistä arkea. Se on äitiyden selviytymispeli, jossa voi sattua ja tapahtua monenlaista odottamatonta. Se voi olla onnen ja terveyden tai surun ja huolen lähde. Se voi jatkua vuosia, tai se voi jäädä lyhyeksi episodiksi.

“Ensimmäinen vauvani ei synnyttyään oikein osannut imeä. Hän ei lähtenyt hamuilemaan kunnolla, tai saanut pidettyä otetta. Imuote oli huono ja vauva itkuinen, väsynyt ja ärtyisä.

Vauvan imetykseen tarvitsi kolmen ensimmäisen viikon ajan kaksi aikuista päivin ja öin. Toinen yritti imettää, toinen nosti tuhatta ja sataa itkevän vauvan välillä syliin, käveli kierroksen asunnon ympäri ja laski vauvan syliin yrittämään uudestaan.

Sairaalassa joka imetyksellä yksi tai kaksi kätilöä auttoi meitä: kiskoi minua rinnoista, auttoi asennossa, herätteli vauvaa. Tämä olisi varmaan tuntunut tungettelevalta, ellei minussa olisi herännyt vahva vaisto imettää ja pitää vauvani hengissä oman kroppani kautta. Onneksi sain synnyttää pienessä sairaalassa, jossa imetykseen käynnistymiseen ehdittiin keskittyä.

Ilman tätä apua en olisi koskaan päässyt imetyksessä edes alkuun.

Kun imetys alkoi sujumaan, seuraavaksi iskivät vatsavaivat ja sitten todella mojovat rintaraivarit, joiden vuoksi olimme eristyksissä useamman viikon. Koska imetyksen vaikea alku oli vielä tuoreessa muistissa, näiden vaiheiden selättäminen tuntui leikinteolta. Vaikka vauva itki ja karjui, hän sentään imi ja kasvoi!”

Imetys on yksi osa hapuilevaa, uudenkarheaa elämänvaihetta. Kun opetellaan uutta, voi syntyä myös vahinkoja, mielipahaa ja neuvottomia hetkiä. Ne hetket tuntuvat joskus isoilta ja yksinäisiltä.

Imetyksen lohtukirjan tavoite on, että äidit lohduttavat äitejä. Se luo kohtaamisen ja ymmärtämisen hetkiä. Samoilla sivuilla on tilaa imettää ja olla imettämättä, kukin tavallaan ja tilanteen mukaan. Toisinaan olosuhteet ratkaisevat äidin ja vauvan puolesta, mikä on mahdollista.

“En saanut imettää kertaakaan. Vauva suoraan sektiosta leikkaussaliin ja sitten suoraan iv-ravinteiden varaan. Muutaman päivän päästä pari tippaa erikoismaitoa nenämahaletkuun.”

– 15 –

imetyksen lohtukirja

Imetyksen lohtukirja on kirjoitettu niille, joita imetys on joskus itkettänyt tai harmittanut, eli oikeastaan melkein kaikille äideille. Kirjan myötä harmista ja kyynelistä päästään vielä pari askelta eteenpäin. Voimavaroja ja toimintaa sitova pettymyksen kipu muuttuu suruksi. Surutyön avulla imetyspettymyksestä voi vapautua.

“En niinkään pettynyt imetykseen vaan siihen, että vaikka minulla oli paljon tietoa, ja osasin etsiä sitä lisää esim. LLL:n sivuilta ja Kelly momista, en saanut vauvaani palaamaan rinnalle. Se etten saanut imettää pidempään ja jouduin pumppaamaan maidot vauvalleni viisi kuukautta (halusin vauvani saavan äidinmaitoa vuoden ikään, mutta pumppasin vähentäen pari kuukautta yli), oli minulle pitkään hyvin vaikea pala.

Pitkään asiasta toisille kertoessani minulle tuli kyyneleet silmiin. Lisäksi minusta oli vaikeaa nähdä toisten äitien imettävän oman vauvani ikäisiä lapsia. Olin imettänyt esikoistani 1v 10kk ja se oli ollut helppo imetystaival. En voinut käsittää, miten toisen lapseni kohdalla kävi näin.

Pumppaaminen kävi alun jälkeen hankalammaksi, kun heruminen ei käynnistynyt enää kuten alussa. Rintojen tyhjentäminen pumpulla oli haastavaa ja riittävän maitomäärän saaminen kävi työstä. Hartianikin jumiutuivat. Uskoin kuitenkin siinä tilanteessa, että itsenikin kannalta on parempi, että tarjoan lapselleni omaa maitoani.

Ennen kolmannen lapseni syntymää kävin juttelemassa imetyspettymyksestäni neuvolapsykologin kanssa, koska minua hieman jännitti, miten imetyksen kanssa nyt käy. Kuopuksemme on ollut taas aivan erilainen rinnallakävijä kuin keskimmäisemme. Koen keskimmäisen imetyksen loppumisen minulle liian aikaisin edelleen pettymyksenä, mutta se ei ole enää kipeä asia. Väärin se on edelleen. Olen kuitenkin yrittänyt järkeillä tapahtunutta, jonka syylle ei koskaan tullut selitystä, luonneasioilla. Keskimmäisemme temperamentti on synnytyssalista lähtien ollut erilainen kuin kahden muun lapsemme.

Tämä kolmas imetys on onneksi jotenkin hoitanut minua. Ja nyt en ole kertaakaan edes yöllä kokenut imetystä rasittavana, vaan nauttinut joka hetkestä.”

Ensilahja syntymän jälkeen Imetys lymyilee yllätyksenä synnytyksen takana, sillä synnytys kerää äidin ja puolen suvun ajatukset raskauden aikana. On vaikeaa kuvitella, mitä tapahtuu, kun tapahtuu jotain aivan uutta. Heti ainutkertaisen tapahtuman jälkeen on edessä vielä toinen uusi kokemus, ensi-imetys.

Syntymänsä jälkeen lapsi lepää hetken, ja alkaa sitten hitaasti, pienin ryömivin liikkein lähestyä rintaa. Ihmisen poikasen matka kohti äidin nänniä voi kestää tunnin tai pidempäänkin. Kun vauva löytää rinnasta nännin, hän

– 16 –

i mitä imetys on?

ähkii, tuhisee ja hamuilee ja ottaa vielä monta kertaa kiinni ja päästää irti, ennen kuin lopulta rauhoittuu imemään.

Moni imetys alkaa aivan toisin, kun äiti ja vauva joutuvat toisistaan eroon heti synnytyksen jälkeen. Silloin rinnoille kerrotaan imetyksen alusta käsin lypsämällä ja rintapumpulla. Vauvan kanssa ensi-imetys voidaan toisintaa ihokontaktissa vaippa päällä sitten, kun äidin ja vauvan vointi niin sallii.

Sairaalan osastojen kiire, työnjako ja tiedonkulku vaikuttavat myös paljon siihen, miten ja milloin äiti ja vauva toisensa kohtaavat.

Syntymän hetkellä elämä muuttuu. Yhtäkkiä on opittava valtavasti uusia taitoja. Aivan kuin olisi kiire, vaikka ei ole. Harjoituskertoja on joka päivä useita, aikaa oppia on. Vauva tietää, mitä tehdä. Vauva opettaa myös äitiä.

Aivan kuin täytyisi päättää nyt, kuinka kauan aikoo imettää, vaikka vauvan ikä lasketaan vasta tunneissa. Imetyksenkin voi ajatella tunneissa ja päivissä vähän kerrallaan. Vanhemmuus on vauvan ikäistä ja siihen saa kasvaa hetki kerrallaan.

Ensimmäisten päivien kolostrum, tiiviit pisarat esimaitoa, on vauvalle ainutlaatuinen lahja omalta äidiltä. Siksi jokaisella imetyskerralla on merkitystä.

Osa äitiyden opetussuunnitelmaa Ihmisen biologiaan on rakennettu oletus naisen kyvystä imettää ja vauvan tarpeesta imeä. Siksi jokaisen äidin ja vauvan on otettava siihen jonkinlainen näkökulma, siksi se jollain tavalla koskettaa meitä kaikkia. Imetys on osa äitiyden opetussuunnitelmaa siinä missä sukan kantapää kuuluu peruskoulun käsityötunteihin. Opettajan kehut ja moitteet omasta kutimesta muistuvat mieleen vuosien takaa. Osa meistä ei kudo sukkia ikinä vapaaehtoisesti, toiset tekevät ulkomuistista ja monella tyylillä, jopa pyöröpuikoilla ja kaksia yhtaikaa. Äidit ja vauvat ottavat imetyksen haltuun sitä opetellessaan. Kokemusten myötä löytyy arjessa koeteltuja niksejä ja neuvoja, joilla haluaisi auttaa myös muita. Naapurin vauva ja rinnat ovat kuitenkin erilaisia, eikä sama neuvo aina toimikaan, varsinkaan pyytämättä annettuna. Imetys tuntuu niin todelta omalla iholla, että on vaikea nähdä, mikä siinä on ihan tavallista ja mikä vain omalle tilanteelle ominaista.

“Esikoisen aikana lähipiiri oli kovin pullomyönteinen, jopa tyrkyttävä.

Oma äitini jankutti, kuinka hänellä ei ole maito riittänyt, eikä minullakaan voi siten riittää. Jokainen itku tulkittiin näläksi ja todisteeksi siitä, ettei maitoa tule tarpeeksi. En silloin tiennyt paremmin, enkä osannut etsiä apua oikeista paikoista.”

“Imetin kolmosiani pari-kolme kuukautta sen jälkeen, kun oppivat imemään rinnasta. Yleensä kaksi oli kerrallaan rinnalla. Lisäksi pumppasin sairaalasta lainassa olleella sähköpumpulla rintani joka päivä viisi-kuusi

– 17 –

imetyksen lohtukirja

kertaa vuorokaudessa yhteensä kahdeksan kuukauden ajan. Lapset eivät jaksaneet imeä rintoja tyhjäksi asti, joten pidin yllä mahdollisimman suurta maidon tuotantoa pumppaamalla. Voimia säästääkseni siirryin kuitenkin verrattain pian pelkkään pumppaamiseen.”

Innokkaalle neuvojalle voi syntyä hankala oikeassa olemisen vaihe myös siitä oivalluksesta, että imetystä tutkitaan tieteellisesti ihan niin kuin muutakin ihmisen fysiologiaa. On olemassa paljon tieteellisesti tutkittua tietoa, miten imetykseen, esimerkiksi maidon määrään tai imemisotteen mukavuuteen, voidaan monin keinoin vaikuttaa. Imetystiedon äärellä aloittelijan päätä huimaa. Ikään kuin kaikki olisi mahdollista, ikään kuin kaikki ongelmat olisivat ratkaistavissa. Imetyksen arjessa eivät kaikki teoriat kuitenkaan tule todeksi, eikä kaikki aina suju, vaikka äiti tekisi parhaansa ja enemmänkin.

Kaikki äidit eivät voi imettää, eikä kaikkien ole pakko. On vauvoja, joita ei voi imettää, ja on olosuhteita, joissa imetys on vaikeaa tai mahdotonta. Onneksi vauvat eivät ole lukeneet yhtään kiivasta imetyskeskustelua. He ottavat elämän vastaan hetki kerrallaan. Vauvalle on tärkeintä päästä äitinsä sydämeen.

Aivan erilaisten kokemusten kirjo Oppikirjamainen imetystarina alkaa synnytyssalissa ensi-imetyksenä, jatkuu lapsivuodeosastolla vierihoitona ja vakiintuu kotona oman pesän rauhassa, puolison ja läheisten tukemana. Näillä kolmikymppisillä vanhemmilla on oma koti, farmariauto ja vakiintuneet työpaikat, sekä sisäsiisti koulutus, jonka turvin on helppoa etsiä tietoa imetyksestä. Idyllin rikkoo vain nurkassa häivähtävä pölyhaituva, jonka anoppi huomaamattomasti vie roskikseen. Vauva nukahtaa rinnalle ja hymyilee.

Samaan aikaan toisaalla jokainen imetys sattuu, puoliso ei auta vauvanhoidossa hetken vertaa, kun kerran äiti laiskottelee kaikki päivät vain kotona, ja koirakin täytyisi pissittää samaan aikaan kuin vauva tykittää kivuliaita aamuimetyksiään. Joko imetyksen saa lopettaa?

Lakkoileva vauva on yksi äidin hämmentävimpiä kokemuksia. Vielä eilen kaikki oli hyvin, tänään rinta ei kelpaa. Onko nyt kunnioitettava vauvan omaa päätöstä ja imetys lopetettava? Entä mitä tehdään sitten, jos vauva lakkoilee tuttipullollekin? Yleensä vauvan imemislakko (rinnalle tai pullolle) menee ohi, mutta joskus kaikista kokeilluista keinoista huolimatta lakko ei laukea.

“Keskimmäinen lapseni teki totaalisen imemislakon 7,5kk iässä. Se alkoi ihan yhtäkkiä ja odottamatta. Tuttipulloa tai tuttia ei ollut ollut käytössä, eikä kiinteitäkään siinä vaiheessa oltu kuin maisteltu puolen vuoden iästä lähtien. Mieheni lohdutti minua, kuunteli itkujani, halasi ja kannusti.

– 18 –

i mitä imetys on?

Hän ymmärsi myös haluni pumpata maidot vauvalle ja järjesti siihen rauhan.

Ensimmäiset päivät olivat aivan hirveitä. Minusta tuntui kuin joku läheinen ihminen olisi kuollut, olin äärettömän surullinen ja itkin paljon.

Läheisten ja ystävien oli ehkä vaikea ymmärtää, miten reagoin asiaan niin voimakkaasti.

Samalla yritin tehdä kaikkeni, jotta vauva olisi palannut rinnalle. Olin jo ennen lakkoa tietoinen erilaisista keinoista imemislakon hoidossa ja etsin netistä vielä lisää keinoja. Kannoin vauvaani ihokontaktissa kantoliinassa aina, kun se oli mahdollista, ja pumppasin hänelle maitoja, joita syötin ruiskulla. Hätää lisäsi myös pelko kuivumisesta, kun toisena tai kolmantena päivänä pissavaippoja ei enää tullut. Käytin vauvan lääkärissä, jonka mukaan lapsi oli kunnossa, nestettä piti vain saada menemään keinolla millä hyvänsä. Korvissakaan ei näkynyt mitään.

Koska vauvani oli ‘jo’ 7,5 kk, tuntui, etteivät ammattilaisetkaan olleet kovin huolissaan imetyksen loppumisesta. ‘Hän on nyt vain taitanut päättää olevansa jo liian iso’. Minä en kokenut asiaa niin ja jatkoin yrittämistä.

Pääsin jopa sairaalamme imetyspolille käymään, mutta sielläkin olin harvinaisuus niin ison vauvani kanssa, eikä heilläkään ollut antaa tilanteeseemme uusia neuvoja. Pyynnöstäni sain sieltä kuitenkin imetysapulaitteen mukaan kokeiluun, mutta senkään avulla en saanut vauvaani palaamaan rinnalle. Vauvani korvia käytiin näyttämässä uudemman kerran vielä lastenlääkärillä, joka tarkasti ne kahdesti todeten ne terveiksi.

Tunsin, että olin yrittänyt kaikin keinoin saada läheistäni heräämään eloon, mutta hän pysyi kuolleena. Tuska oli hirveä.”

Sairaana tai keskosena syntyneen vauvan imetys on konkreettisesti pitkä tie, kun imetyssuhde alkaa rintapumpun, maitopullojen ja välimatkan ehdoilla. Vauva on sairaalassa, ja äidistä tuntuu, että pitäisi olla aina siellä missä ei ole, jos kotona on myös vauvan sisaruksia. Pieni ihminen, isot huolet: jääkö vaikeasta alusta jälkiä lapsen kehitykseen? Jääkö vauva edes henkiin? Voisinko auttaa lastani enemmän? ”Minulle sanottiin sairaalalta useita kertoja, että täytyy kokeilla imettämistä. Lapsellani oli vaikea huuli-suulakihalkio, sydänvika ja hengitysongelmia. Miten siinä tilanteessa olisi voinut edes imettää kun painetta suuhun ei synny ollenkaan, sydänvian takia syöminen ei olisi onnistunutkaan, poika hikoili jo siitä kun hänet otti syliin. Lisäksi vaikeat hengitysongelmat laittoivat pisteen iin päälle. Se olisi ollut lapselle kärsimys jos olisi pakotettu opettelemaan rinnalle.”

Imetys voi olla myös vaikeuksien kautta koeteltua ja lopulta arkiseksi ja sujuvaksi vakiintuvaa. Kukaan ei enää sivusta katsoen tiedä, mikä matka on

– 19 –

imetyksen lohtukirja

aluksi tehty. Aiemmat vaikeudet voivat silti vielä vaatia oman aikansa puimista ja käsittelyä, ennen kuin ne asettuvat rauhallisesti muistoihin.

Omasta mielestään suhteellisen helposti imettäneistä on kummallista, että joku lopettaa imetyksen lyhyeen. Kivuliaasti imettäneiden mielestä taas on kummallista, että joku jaksaa imettää kuukausia, ellei vuosiakin.

Kaikki eivät voi päättää imetyksensä kestosta, ja joillekin imetys jää vauvaajan vaikeuksien sivuseikaksi. Imetyksen ajallinen pituus ei vielä kerro sitä, miten tyytyväinen tai pettynyt äiti on kokemukseensa jälkeenpäin.

“Toinen lapsista ei oppinut lainkaan syömään pullosta vaan siirtyi nenämahaletkusta täyteen rintaruokintaan. Toisen kanssa taas yritettiin imettämistä, mutta se ei hyvän alun jälkeen sitten onnistunutkaan. Lopulta selvisi syyksi paha maitoallergia, mutta silloin oli jo liian myöhäistä jatkaa imetystä, sillä poika ei siihen enää oppinut.“ Imetyksen loputtua ennen aikojaan on tapana sanoa lohdutukseksi, että lapset kasvavat korvikkeellakin. Se on totta, mutta oikeastaan aivan eri asia.

Vauvan ravinto ei pyyhkäise pois äidin kaihertavaa kokemusta. Jos imetyspettymys on äidille kipeä kokemus, se ei häviä kieltämällä, ei kyyneliä nielemällä, ei kokonaan edes imetyksen arvon kieltämisellä.

“Olin paljon seuraillut vauvakeskustelupalstoja ja huomannut, kuinka painostava ilmapiiri liittyikään imetykseen äitien keskuudessa. Jos sitä ei suoraan sanottu päin naamaa, niin ainakin nimimerkkien turvassa siitä keskusteltiin jyrkin sanankääntein. Kun odotin toista lasta aloin etukäteen jo murehtimaan sitä, millainen pettymys se onkaan, jos en onnistu imettämään. Olihan eka imetys ollut vaillinainen alusta alkaen. Loin siis jo raskausaikana valtavat paineet itselleni ja ainoa syy miksi onnistuin lopulta imettämään kakkoslastani, niin oli se, että hän oksensi korvikkeet ulos ja minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin saada se imetys käyntiin. Siispä kolmannen lapsen imetys sujui itsevarmasti, koska tiesin että kun se on jo kerran onnistunut, kyllä se toisenkin kerran onnistuu.”

Varmin tapa puhua imetyksestä on kuunnella ensin, ennen kuin mitään kysyykään. Kaikki eivät edes halua puhua siitä, ja miksi pitäisikään. Imetys on intiimi kokemus. Jokainen saa päättää, koska ja kenelle imetyskokemuksistaan uskoutuu.

Aina uusi vaihe Vauva muuttuu päivä päivältä. Ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ajan imetys on vauvan sylielämää. Vauva nukkuu, hamuilee ja tutustuu elämiseen ilman napanuoraa. Parin-kolmen kuukauden iässä rytmi muuttuu ja vauvan kiinnostus kääntyy maailmaa kohti. Yli puolivuotiaan imetys on taas

– 20 –

i mitä imetys on?

hiukan erilaista, hymyn ja liikkeen vuoropuhelua. Äidin kannalta imetyksen työläimmäksi ajaksi sanotaan ensimmäistä kuutta viikkoa. Sen aikana imetyksen fysiologinen määrä ja muodostuminen vakiintuu, ja sen jälkeen imetys alkaa sujua kuin omalla painollaan, jos perusasiat ovat kohdallaan.

Kun imetys on jollain tapaa vaikeaa, se sattuu tai huolestuttaa liikaa, tarvitaan suunnitelma kohti muutosta parempaan. Äidillä ja vauvalla on oikeus saada apua imetykseen, jotta tilanne helpottaa kohtuullisessa ajassa.

Mikä se aika on, sen tietää vain äiti itse. Sinnittelystä ei saa moittia, mutta toisaalta toivoton sinnittely ilman mitään muutosta parempaan on iso riski mielialalle. Joskus uusi ja parempi vaihe alkaa siitä, että imetys muuttuu, vähenee tai loppuu.

“Suuri helpotuksen ja samalla syyllisyyden tunne, kun kuuden viikon jälkeen päätin lopettaa. Ruokailusta tuli rauhallista ja levollista. Pystyin iloitsemaan lapsista ihan uudella tavalla.”

“Minulle yöimetykset olivat todella ahdistavia. Pelkäsin öitä jo valmiiksi niiden takia. Neuvolasta sanottiin vain, että jos lopetan yöimettämisen, maidontulo loppuu. Siis itkin ja imetin. Noin kuukauden jälkeen päätin, että ekan yösyötön hoidan korvikkeella ja vain yhden yösyötön hoidan imettämällä. Näin toimi hyvin.”

Uudesta vaiheesta saa iloita. Imetysvaikeuksien jälkeen imetyksen lopettaminen vapauttaa voimavaroja. Surettivat nuo menneet vaikeudet vielä tai eivät, niitä ei tarvitse enää kohdata omalla iholla päivittäin. Niihin voi ottaa etäisyyttä ja miettiä silloin, kun voimia on. Lapsen voi sen sijaan ottaa syliin, aivan lähelle. Kipu ja huoli ovat välistä poissa. Lapsi tarvitsee äitiä varmasti vielä enemmän kuin äidinmaitoa.

Yhtä lailla imetyksen uusista vaiheista saa iloita ja pitää kiinni, vaikka ystävät ja lähipiiri eivät niitä olisi kokeneet. Lapsettomat kiirehtivät huolestumaan, että eihän lapsi opi olemaan ilman äitiä ollenkaan, jos puolivuotias ei ole ollut äidistä ikinä erossa. Kyllä oppii. Äiti tuntee puolivuotiaan lapsensa varmasti paremmin kuin tuttavat, jotka puhuvat samassa lauseessa koko lapsuudesta.

Kunnan ja valtion velvollisuus Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa puolen vuoden täysimetystä ja sen jälkeen imetystä kiinteiden ruokien ohella yhden vuoden ikään asti tai pidempään. Tämä suositus velvoittaa kuntia, sairaanhoitopiirejä ja valtiota järjestämään äideille sellaisen terveydenhuollon, jossa suosituksen mukainen imetys on mahdollista toteutua perheiden niin toivoessa.

Imetystilastot kertovat suurista mahdollisuuksista ja pettymyksistä. Odottajista 98 prosenttia haluaa imettää. Äidit toivovat keskimäärin yhdeksän kuu-

– 21 –

imetyksen lohtukirja

kauden pituista imetystä. Synnytyssairaalasta yhdeksän äitiä kymmenestä lähtee kotiin imettävänä. Yksivuotispäivänä imetys jatkuu vielä joka kolmannella.

Ennen yhtä vuotta loppuneet imetykset ovat kuitenkin loppuneet keskimäärin jo kolmen kuukauden iässä. Vain kymmenen prosenttia äideistä on lopettanut imetyksen oman terveytensä tai jaksamisensa vuoksi. Todennäköisesti moni imetys olisi jatkunut, jos alkuvaikeuksiin olisi ollut saatavissa imetysohjausta.

“Kun pääsin tietojen ytimeen, tunsin lähinnä vihaa. Miksi näitä imetysasioita ei oltu ennalta kerrottu neuvolassa? Miksi laitoksella heti tuputettiin korviketta, eikä koetettu auttaa imetyksessä? Miksi neuvolassa ei tarjottu apua?”

“Vauvani joutui tehohoitoon heti vastasyntyneenä. Imetys ei lähtenyt liikkeelle vauvantahtisena, koska en voinut olla vauvan luona koko ajan, eikä vauva jaksanut myöskään imeä rinnasta joka kerta kun olin häntä hoitamassa. Suuri merkitys oli erään teho-osaston hoitajan sanoilla: hän sanoi, että vauvani on ‘selvä rintalapsi’ – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Joka kerta, kun imetys takkusi, sanoin itselleni ja vauvalle, että ‘sinä olet rintalapsi’. jotenkin se antoi niin paljon uskoa imetyksen onnistumiseen, että se lopulta onnistuikin aivan yli odotusten – lapsi oli täysimetyksellä puolen vuoden ikään saakka (lukuun ottamatta satunnaisia äidinmaitohörppyjä pullosta, korviketta ei käytetty kertaakaan), kunnes lopetti omatoimisesti rintaruokailun noin vuoden iässä.”

Synnytyssairaalan jälkeen imetysohjaus on neuvolan vastuulla. Neuvolan terveydenhoitajista vain noin puolella on ajantasainen peruskoulutus (20h) imetysohjaukseen, joskin määrä lisääntyy joka vuosi. Joissakin sairaanhoitopiireissä toimii imetyspoliklinikka, mutta lähetettä sinne ei aina ole helppoa saada. Ilman koulutusta imetysohjaus jää terveydenhoitajan perehtymisen tai oman äitiyskokemuksen varaan. Imetysohjauksen pitäisi kuitenkin aina olla yksilöllistä. Sen pitäisi perustua kiireettömään havainnointiin ja ajantasaiseen imetystietoon.

“Se hetki kun taistelin tuskissani lapselle rintaa suuhun ‘liian lyhyen’ syötön jälkeen eikä hän sitä huolinut, huusi vain. Työkaverini (imetysohjaajakoulutuksen saanut lastenhoitaja) lopulta ratkaisi ongelman: lapset [kaksoset] syövät jo niin tehokkaasti, että tulevat entistä nopeammin täyteen!”

Samannäköisellä tilanteella voi olla hyvin erilaisia selityksiä. Maidosta pinkeät, kipeät rinnat ja itkuinen vauva voivat tarkoittaa sitä, että maitoa tulee liikaa ja vauva nielee sen mukana ilmaa, joka sattuu vatsassa. Ne voivat tarkoittaa myös sitä, että maito jää rintoihin ja vauva itkee nälkäänsä, koska ei pysty siirtämään maitoa rinnasta esimerkiksi kireän kielijänteen vuoksi.

– 22 –

i mitä imetys on?

Puolen vuoden täysimetyssuositus toteutuu vain parilla prosentilla äideistä. Imetyksen hoitopolku on vasta rakenteilla. On väärin, että mediassa imetystilastoja ja -tutkimuksia uutisoidaan yhä uudelleen väittämällä, että suomalaiset äidit eivät imetä tarpeeksi. Äidit haluaisivat imettää enemmän.

Äidin päätös ja lapsen oikeus Ihmisoikeuksien nojalla äiti päättää, mitä hänen keholleen tapahtuu. Hän aloittaa imetyksen, jos aloittaa, ja päättää, milloin imetys on aika lopettaa.

Jos isä tai puoliso toivoo lapsen saavan äidinmaitoa, hänen tukensa antaa imetykselle hyvät lähtökohdat, mutta sekään ei ylitä äidin tahtoa. Ihmisoikeusnäkökulma lohduttaa, jos vaikean imetyspettymyksen jälkeen ei halua edes ajatella imetystä enää ikinä. Se suojaa selkärankaa myös tunkeilevan anopin kanssa, joka haluaisi puuttua liikaa miniän ja lapsenlapsen imetyssuhteeseen.

Imetys on myös lapsen oikeus. Kansainvälinen lasten oikeuksien sopimus turvaa lapselle oikeuden imetykseen samaan tapaan poliittisesti kuin imetyssuositukset: valtion täytyy antaa vanhemmille tietoa imetyksestä ja opastaa heitä soveltamaan saamaansa tietoa. Velvoite soveltavasta tiedosta tarkoittaa, että tieto imetyksen tärkeydestä ei riitä. Täytyy olla myös tietoa, mitä tehdä, jos esimerkiksi imetys sattuu. Imetyksen ei kuulu sattua. Äidillä on oikeus mukavaan imetykseen.

Kenenkään ei ole pakko imettää. Kenenkään ei ole pakko lopettaa imetystä ilman omaa tahtoaan. Äidin ja vauvan imetyssuhteeseen ja siinä tehtyihin kaikkiin päätöksiin muiden tulee suhtautua kunnioittavasti.

Periaatetason sanapari äidin päätös ja vauvan oikeus on oikeastaan yksinkertaistus, joka tuo turvaa. Elämä haastaa periaatteet, sillä äidit ja vauvat ovat jokainen yksilöitä.

Joskus imetys on vaikea valinta: Mihin voimavarat riittävät ja kuinka kauan? Voimavarat voi tunnistaa vain äiti itse. Imetyksen lopettaminen voi helpottaa, mutta toisaalta myös sen jatkaminen voi antaa voimia, kun äiti tekee lapselle jotain, mitä kukaan muu ei voi tehdä. Joskus lopetuksen jälkeen tilanne onkin vaikeampi, kun yksi palapelin pala puuttuu. On uskallettava arvata, miten tulevaisuus todennäköisesti muuttuu.

Joskus imetys on mahdotonta: suulaki- tai huuli- ja suulakihalkioista lasta on pääsääntöisesti mahdotonta imettää. Vaikeaa imetys voi olla myös sellaisissa tilanteissa, joissa äiti ja lapsi joutuvat sairauden vuoksi pitkiksi ajoiksi eroon toisistaan sellaisille sairaalaosastoille, joilla ei ole rutiinia hoitaa imetystä.

Joskus imetys on pakollista: Joskus harvoin tilanne voi kääntyä niinkin päin, että äidin on pakko imettää. Silloin vauva on niin allerginen, että muuta sopivaa ravintoa kuin äidinmaito ei toistaiseksi löydy.

– 23 –

imetyksen lohtukirja

Joskus imetys on äärettömän kaukaista: Kun jo raskautta on joutunut odottamaan vuosia, se hetki, kun lapsi lopulta on sylissä, on monella tapaa uskomaton. Silloin imetys voi olla uusi alku, jossa on kaikki taas mahdollista, kun on samalla viivalla muiden äitien kanssa. Imetys voi pitkän tien jälkeen olla myös päätepiste, jota varten ei enää jaksa ponnistella yhtään.

Päätös ja oikeus ovat hengästyttävän isoja sanoja. Niitä käytetään imetyksen yhteydessä esimerkiksi silloin, kun vammainen äiti on ensin hämmentänyt lääkärin tulemalla raskaaksi ja lapsen synnyttyä hän tarvitsee itselleen sopivaa apuvälinettä, jonka avulla hän voi imettää lastaan niin kuin hänen käsiensä liikeratoihin sopii. Imetys täytyy tehdä mahdolliseksi. Se ei ole ongelma, vaan äidin oikeus.

Voi käydä hyvinkin Arjessa imetyksen isot päätökset rakentuvat useista pienistä ratkaisuista, joita raamittavat elämäntilanteet. Saman äidin elämä on erilaista elämän eri vaiheissa, jokainen vauva on erilainen. Imetys on ratkaisuja elämän vaihtelevissa raameissa.

Kun voi tapahtua mitä vain, voiko odottaja toivoa hyvää imetyskokemusta? Kun voi tapahtua mitä vain, voi tapahtua myös paljon hyvää. Imetykseen voi lähes aina myös vaikuttaa omissa raameissaan. Ensisynnyttäjille pedataan hyvää kokemusta valmentamalla heitä perustiedoilla, miten imetys toimii ja miten se toimintalogiikkaa ymmärtämällä sujuu mukavasti (mukavasti tarkoittaa tässä, että imetys ei satu, uuvuta eikä huolestuta). Sitten toivotaan, että kaikki sujuisi hyvin, ja että lähipiiri ja ammattilaiset tukevat äitiä ja vauvaa – tai vauvoja.

“Kaksosten imettäminen on rankkaa, aikaa vievää ja rajoittavaa, mutta aivan suunnattoman palkitsevaa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana en ollut kaksosistani erossa yli kahden tunnin pätkää kerralla. Kodin ulkopuolella, kun yhtäaikainen imettäminen ei ollut mahdollista, päivät olivat yhtä imettämistä – kaksosten ollessa kahden kuukauden ikäisiä laskin yhtenä iltana vuorokauden sisältäneen 19 vähintään 20 minuutin pituista imetyskertaa. Aikaa meni, mutta en olisi mitään tärkeämpää voinut tehdä.

Imetys muuttui voimakkaasti vauvojen kasvaessa, erilaisia kausia on ollut paljon ja meillä jatkuu edelleen. Erityisesti muistan neljän kuukauden kohdalla heräämisen siihen tosiasiaan, että imetyskerrat ovat lyhentyneet ja pojat honaisivat ruokansa hetkessä – elämään mahtuikin taas muutakin kuin imettämistä ja esimerkiksi kodin ulkopuolella liikkuminen helpottui huomattavasti.”

Entä mitä tehdä, kun takana on jo vaikeita imetyskokemuksia, ja uusi raskaus tuo imetyksen taas päivä päivältä lähemmäs? Odotuksen aikana on ai-

– 24 –

i mitä imetys on?

Sisko Mustonen Imetys, kalat, luonnon läheisyys

– 25 –

imetyksen lohtukirja

kaa käsitellä koettua ja tulevaa. Tärkeää on ainakin ensin puhua paljon siitä, mitä aiemmalle imetykselle oikein tapahtui, jotta uusi imetys ja vauva saavat aivan uuden mahdollisuuden.

Imetyspettymyksen arpia hoitavat monenlaiset ratkaisut. Tärkeä voi olla itselle itse ajateltu lupa, ettei tarvitse imettää ollenkaan. Silloin imetys pysyy tarpeeksi kaukana, ja on tilaa tutkia, onko päätös lopullinen.

Korjaava ratkaisu voi olla myös imetykselle jo ennalta sovittu tuki ja sitten päivä kerrallaan kokeiltu imetys, että toimiiko se. Kokeilusta voi kasvaa onnistunut imetyskokemus, joka jatkuu joitakin viikkoja sopivan useasti vuorokaudessa, ja jokainen kerta on ilo ilman kipua ja huolta. Imetystoivetta ei tarvitse määritellä ajassa viikkoina tai kuukausina. Päivä kerrallaan jokainen imetys alkaa, ei yhtään sen nopeammin.

“Esikoisen kohdalla petyin, kun mikään ei auttanut. Kuopuksen kohdalla en pettynyt vaan koen onnistuneeni imetyksessä, vaikka sen rauhallisesti lopettelinkin puolen vuoden iässä. Nyt jopa kaipaan niitä hetkiä.”

Normitettua ja poliittista Suomessa on imetyksen ihanteet ja pulloruokinnan keinot. Kaikki tietävät, että vauvoja kannattaisi imettää. Suomessa keskeinen imetyskysymys on, riittääkö maito, ja tätä kysymystä ratkaistaan kokeilemalla, kelpaako vauvalle pullo. Näin esimerkiksi liian runsaasta rintamaidosta levoton vauva voi saada vastaukseksi itkuunsa lisämaitoa pullosta, ja lopulta tilanne voi päätyä siihen, että maito loppuu, vaikka sitä oli yllin kyllin. Seuraavan esimerkin imetys loppui neuvoihin, jotka eivät perustuneet ajantasaiseen tietoon, sillä yöimetyksen välttäminen ja rintojen täyttymisen odottaminen vähentävät maidon määrää, eikä lisämaidon tarvetta ole selitetty saati jatko-ohjeita annettu selkeästi.

“Meidän vaikeutemme oli (tai luulin niin) se, ettei maito riittänyt. Nyt paremman tiedon valossa ymmärrän, ettei siitä ollut kysymys. Lapsi sai alusta asti lisämaitoa suuren kokonsa vuoksi, vaikkei sitä ehkä oikeasti olisi tarvittu. Se jätti minulle suuren epävarmuuden omaa imetystäni kohtaan. Kun rinnat alkoivat tuntua tyhjiltä lapsen ollessa noin kaksikuinen, säikähdin, että maitoa ei ole tarpeeksi. Neuvolassa kehoitettiin antamaan aina joillain syötöillä korviketta, jotta rinnat ehtisivät täyttyä.

Lapsi oli myös itkuinen, ja epävarmuudessani tulkitsin sen näläksi. Lisämaitomäärät kasvoivat ja lapsi oppi pian tykkäämään pullosta kovin. Yöimetyksen luulin olevan jotain, mistä pitää päästä pian eroon ja tarjosinkin lapselle tuttia aina ensisijaisesti. Kun vielä neuvolassa oli koko ajan hoettu, että ei se maito varmastikaan riitä, kun vauva on niin iso, ja että soseetkin piti aloittaa jo nelikuisena, ei lapsi enää puolivuotiaana halun-

– 26 –

i mitä imetys on?

nut rintaa ollenkaan, vaan puri heti, kun yritin rintaa tarjota ja kääntyi pois. Aikani yritin, lopulta luovutin.”

Pulloruokinnan käytännön tiedon portinvartijana on neuvola, koska korvikekoodi eli virallisemmin äidinmaidonkorvikkeiden kansainvälinen markkinointikoodi suojelee koko vauvaikäistä ikäluokkaa kaupalliselta tiedotukselta. Tietoa pulloruokinnasta ja osittaisimetyksestä pitää antaa niille perheille, jotka sitä tarvitsevat. Neuvonnan pitää olla yksilöllistä ja kiireetöntä ja sen tulee perustua tutkittuun tietoon. Korvikekoodi rajoittaa myös korvikkeiden mainontaa ja hinnoittelua, sillä ilman säätelyä vauvojen ainoan ravinnon hinta olisi vapaa keplottelulle, mikä taas vaarantaisi korvikkeen laadun ja sitä myöten vauvojen terveyden.

Mikään määrä tietoa ei kuitenkaan yksin riitä vauvaperheen hyvinvointiin. On jopa todettu, että jos yhteiskunnassa toteutetaan tietopainotteinen imetyskampanja, sen jälkeen vauvojen imetys tilastollisesti vain vähenee.

Liika tieto tekee imetyksestä jotain liian vaikeaa ja monimutkaista. Hyvinvoinnin avain on vertaistuessa, kokemusten jakamisessa, yhteisöllisyydessä.

Yksinäisyys kodin sälekaihdinten takana on yksi vauva-ajan hankalimpia ongelmia, jos äiti jää vauvojen, imetyksen ja kaikkien siihen liittyvien uusien kokemusten kanssa yksin kotiin, ilman keskustelua ja vertaistukea. Saako vauvan itku kuulua siellä, missä äidillä on hänelle tärkeää aikuisseuraa?

Onko maailma ystävällinen myös sen nuorimmille jäsenille?

Saako äiti siis lähteä ulos kodistaan imettämään? Saavatko rinnat näkyä, kun niillä imetetään? Saako nänni vilahtaa? Vaatemainoksissa paljasta pintaa näkyy rintakehää ja rintakumpareita myöten, mutta äitien täytyy arastella imetyksen näkymistä. Jos äiti ei uskalla lähteä kotoa vauvan kanssa, hän ei voi osallistua yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Jos rajoitus syntyy siitä, etteivät yhteiskunnan muut jäsenet voi nähdä rintaa siinä tarkoituksessa, mihin se on tarkoitettu, syy on perin outo.

Imetyksen poliittisuus piiloutuu sen yksityisen luonteen alle. Olisi helppoa väittää, että suomalaiset äidit eivät vain halua imettää. Onko siis karu kansanluonne kohtalomme jo vauvasta asti? On kuitenkin osoitettu moneen kertaan, että myös Suomessa äideille järjestetty tuki ja turva imetykseen lisää merkittävästi näiden äitien vauvojen imetystä. Näin yksillä terveyspalveluilla saadaan tulokseksi kahden ikäluokan kansanterveyttä, sillä keskimäärin sekä äidit että vauvat ovat äidinmaitoisina terveempiä.

Äidinmaitoa ja läheisyyttä Vauva haastaa äitiä pitämään huolta itsestään, sekä vauvasta että vauvan äidistä, hellästi. Vauva antaa uuden mahdollisuuden kaikkeen. Hän ei tiedä äidistä muuta kuin tärkeimmän: ihon, tuoksun, sydämen rytmin. Vauva tietää

– 27 –

imetyksen lohtukirja

kyllä paljon siitä, miten hän saa ruokansa ja miten hän tyyntyy tässä maailmassa, jos hän vain saa olla äidin lähellä.

Vauvat ovat opettaneet imetyksen tutkijoille ja aivan pienimpienkin keskosten imetysohjaajille, että vahvin ja voimakkain imetyksen apuväline äidille ja vauvalle on pysyä yhdessä. Vauva rauhoittuu vanhemman iholla, mutta ihmeellistä kyllä, myös äiti ja isä rauhoittuvat vauva ihollaan. Tämä rauha saa aikaan molempien elimistöissä mitattavia, terveydelle hyviä muutoksia. Läheisyys on ihmisen sanaton, kiireetön, suoritukseton olemisen tila.

“Ensimmäinen kenguruhoito jo seuraavana aamuna toi vauvan vielä enemmän omaksi. Läheisyys, iho ihoa vastaan voimaannutti varmasti meitä molempia. Lapsi nukkui rauhallisesti ollessaan kengurussa ja samalla se häivytti osan omista kivuistani. Hoitajat osastolla kannustivat ottamaan lasta ihokontaktiin päivittäin ainakin kerran. Tunne kun lapsen sai paidan alle on aikalailla sanoinkuvaamaton: lämpö, rakkaus, hellyys, toivo…” Äitiys on olemista. Synnytyksen jälkeen se muotoutuu hitaasti vuosien myötä, ja siksi se houkuttelee kipuilemaan keskeneräisyyttä. Monet äidit ovat itselleen liian ankaria. Joku kokee, ettei imettänyt, koska imetti mielestään liian vähän aikaa. Lapselle jokainen imetys on tärkeä. Toinen väittää, ettei imettänyt, koska ei täysimettänyt, tai imetti rintakumilla, tai lypsi ja antoi pullosta. Kaikki imetys on imetystä, ja lypsäminen vasta urakkamuotoista imetystä onkin. Imetyksen jälkeenkin maito riittää, sillä ei lapsi kysy, mistä se tulee. Muiden kysymykset eivät ole tärkeitä.

Aikana ennen äitiyslomia eräs nuoripari sai kaksi lasta noin vuoden ikäerolla. Äiti ja isä vaihtoivat lasten hoitovuoroa tehtaan portilla. Tytön ja pojan äiti, nyt jo isovanhempi, muistaa yhä kaipauksen ja huonon omantunnon, kun hän ikävöi pieniä lapsiaan työpäivien aikana. ”En minä niitä ruokkinutkaan”, äiti parahti. Omalla vuorollaan hän varmasti lapsiaan ruokki, ja molemmista on kasvanut aikuisia, toimeentulevia ihmisiä. Voi meitä äitejä.

– 28 –

i mitä imetys on?

Lähteet Alison Bartlett: Breastwork: Rethinking breastfeeding. UNSW Press, 2005.

Imetyksen edistäminen Suomessa. Toimintaohjelma 2009–2012. Kansallinen imetyksen edistämisen asiantuntijaryhmä. Raportti 32/2009. (Myös THL:n internetsivuilla.)

Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, Helsinki, 2008.

Kerstin Uvnäs-Moberg: Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Edita, Helsinki, 2007.

Leena Hannula: Imetysnäkemykset ja imetyksen toteutuminen. Suomalaisten synnyttäjien seurantatutkimus. Väitöskirja. Turun yliopisto 2003.

Liisa Uusitalo, Heidi Nyberg, Marjaana Pelkonen, Sirpa Sarlio-Lähteenkorva, Tuovi Hakulinen-Viitanen ja Suvi Virtanen: Imeväisikäisten ruokinta Suomessa vuonna 2010. Raportti 8/2012. (Myös THL:n internetsivuilla.)

Linda J. Smith: Coach’s notebook: games and strategies for lactation education. Jones & Bartlett Learning, 2002.

Metsämarja Aittokoski, Riika Huitti-Malka, Märta Salokoski: Imetyksen aika. Avain, Helsinki, 2009.

Nancy Mohrbacher & Julie Stock: the Breastfeeding answer book. LLLi, 2010.

– 29 –

imetyksen lohtukirja

Peilin äärellä: mitä näet, kun katsot rintojasi?

Ihan hyvät, kivat, tärkeät. Jopa kauniit.

Pienet, pystyt tissit.

Hyvää työtä tehneet ja iloa tuottaneet rinnat.

Tärkeät roikkupallerot, jotka ovat helpottaneet elämääni ja tuoneet lapsilleni ravintoa, terveyttä ja lohtua, helpotusta moniin vaivoihin.

Kaksi erikokoista rintaa, aika kauniit.

Kaksi isoa roikkuvaa rintaa.

Tärkeän osan elettyä elämää.

Imettäneen ja synnyttäneen naisen rinnat. Ei pahat.

Olen ylpeä, kannan näitä iloisena ja onnellisena. Ovat kivat.

Tällä hetkellä elämän ihmeellisyyttä huokuvat ruoka-automaatit, jotka tuottavat yksinoikeudella räätälöityä ravintoa rakkaalle vauvalleni. Rinnoilla on toki myös toissijaisesti seksuaalinen merkitys vastakkaisen sukupuolen mielenkiinnon herättäjänä.

Kivan kokoset rinnat jotka tosin roikkuu liikaa.

Isot riipputissit maustettuna aika monella raskausarvella.

Kivat roikottimet, nyt sopivan kokoiset ja useimmiten sopivat tyhjät. Välillä meinaa tiehyttukosta pukata ja silloin näen hoidettavaa ja tyhjennettävää.

Ei enää kaunista täyteläisyyttä. Pitkän, loistavan ja hyvän urakan läpikäyneet.

Naiseuden ja äitiyden tunnusmerkit. Ei mitkään playboy-malliset, mutta mukavat ja seksikkäätkin. Toisen rintani alla on pitkä arpi (keuhkoni leikattiin vauvana), joka saa sen rinnan näyttämään vähän erimuotoiselta. Teininä se hävetti, mutta nykyään jää melko lailla piiloon taipeen alle.

En pidä näkemästäni.

Ihan kauniit, tärkeät kapistukset. Aikuisen naisen rinnat. Ihan ylpeästi niitä voin kantaa.

Kaksi hieman eri kokoista rintaa, mutta ihan kohtalaisen sirot ja nätit.

Raskausarpia teiniajoilta, imettäneen naisen tai aikuisen naisen rinnat. Sellaiset, joita näkee uimahalleissa muilla.

Kaksi a-kupin tissiä. Isot nännit.

Rinnat. Läheisyyden, ravinnon ja rakkauden merkitys muistuu mieleen.

– 30 –

i mitä imetys on?

Kauneutta. Olen onnekas ja ylpeä naisellisuudestani.

Rintani näyttävät samalta kuin lähes 70-vuotiaan isoäitini rinnat. Ne ovat epäkäytännölliset, rumat ja liian suuret. Pidän kuitenkin imetystä tärkeänä ja suhtaudun rintoihini tällä hetkellä ensisijaisesti ruokintavälineenä. Imetyksen loputtua haluaisin leikkauttaa rintani todella pieniksi.

Ketunnenät.

Enpä juuri ehdi katsella nykyisin. Eli tällaiset asiat ovat menettäneet merkitystään, vaikkakaan eivät ole muuttuneet merkityksettömiksi.

Kaksi patalappua, jotka ovat osa minua.

Osan kroppaani, johon olen yleensä ihan tyytyväinen. Toivon niiden palaavan taas imetyksen jälkeen ennalleen.

Elämän muokkaamat rinnat – niissä on joitakin arpia teiniajan kasvusta, nännit ovat suuret ja tummat ja painovoiman vaikutus muotoon näkyy.

Kaksi isoa omenaa.

Ilman liivejä rumat roikkuvat rinnat, mutta liivit päällä ne näyttää mielestäni hyvältä. Valtavien imetyshankaluuksien ja kipujen aikana suuren pettymyksen tuottajat, mutta kivun ja hankaluuksien kadottua nään lapselleni tärkeät ruoka-automaatit.

Tavalliset aikuisen naisen rinnat. Elämän jälkiä.

Ihan hyvät rinnat, jos liivit ovat päällä. Ilman liivejä vähän liian roikkuvat. Onneksi ilman liivejä ei tarvitse julkisesti kulkea.

Kauniit möhkylät jotka tarkoitettu vauvan ruoaksi, mutta päätyneet miehen leluksi.

Pienehköt, tavalliset, ryhdikkäät sporttirinnat, jotka eivät paina tai hölsky häiritsevästi mutta ovat kuitenkin olemassa.

Luotettavat puurtajat.

Isot ja riippuvat, ei niin kiinnosta katsellakaan.

Kauniit pallot, jotka ovat kyllä jo vähän parhaat päivänsä ylittäneet. Sukunäkö on selvä, samanlaiset on äitillä, mummulla, molemmilla siskoillakin.

Tämän aukeaman ja seuraavan luvun kokemukset rinnoista ovat peräisin Imetyksen tuen ja ProMama ry:n Rintakyselystä, joka toteutettiin Imetysviikolla 2012. Kyselyyn haettiin vastaajia Imetyksen tuen facebook-sivulta, jonka kautta käyttäjät levittivät vastauslinkkiä eteenpäin myös omille verkostoilleen.

– 31 –

imetyksen lohtukirja

Tuija Sorsa

– 32 –

i mitä imetys on?

Täydelliset naisen rinnat Toiminnanjohtaja Ritva Passiniemi ja suunnittelija Paula Aarnio-Tervo, ProMama ry

Tunnetko omat rintasi?

Kosketatko tai katseletko niitä hyväksyen?

Oletko ylpeä rinnoistasi?

Kannatko rintasi ryhdikkäästi?

Mitä näet, kun katselet rintojasi?

Mieti, mikä merkitys rinnoillasi on sinun kokemukseesi naisena?

Oletko tullut ajatelleeksi, mitä viestit rinnoillasi, kehollasi ja olemuksellasi?

Rinnat ovat naiseuden symboli. Ne kertovat hedelmällisyydestä. Ne ovat seksikkäänä pidetty ruumiinosa ja himokkaiden katseiden kohde. Ne voivat kertoa naiseuteen liitetyistä äidin ja imettäjän sekä rakastajattaren rooleista. Ne ovat myös osa naisen identiteettiä, ylpeyden aihe ja kohottavat naisen omanarvontunnetta, johon monilla kuuluu naisellisuuden tunne. Rinnat voivat olla myös stressin ja ongelmien aiheuttajat sekä arvostelun kohde.

Naiseus on sisäinen kokemus. Jokainen nainen itse määrittää, mikä merkitys rinnoilla on naiseuteensa. Joillekin rinnat ovat tärkeä osa sitä ja toisille taas niillä ei ole isoakaan merkitystä. Pääasia on, että itse on tyytyväinen itseensä naisena.

Ihan omat rinnat Rinnat voivat olla hyvinkin erikoisen näköiset. Rinnat voivat olla suhteessa toisiinsa myös erilaiset. Voi olla, että toinen rinta roikkuu enemmän kuin toinen, tai toinen voi olla toista huomattavastikin isompi. Myös nännit voivat olla erilaisia väriltään ja kooltaan.

– 33 –

imetyksen lohtukirja

”Rinnat ovat kasvaneet, kutistuneet, kasvaneet, kutistuneet, muuttuneet raskausarpisiksi, raskaiksi ja rakkaiksi.”

Rinnan ainoat lihakset löytyvät nänneistä. Lihakset supistuvat esimerkiksi kylmyyden tai kiihottumisen vuoksi, jolloin nännit kovenevat. Nännien ympärillä voi olla myös häpykarvoituksen tapaisia karvoja. ”Imetysten myötä nännit ovat nyt paljon mieleisemmät, kuin nuorena ennen lapsia. Sellaiset pystyt vadelmat.” ”Imetyksen jälkeen nännit olivat pitkään ruskeat, useamman vuoden. Nykyään ne ovat taas enemmän vaaleanpunaiset. En osaa sanoa, onko syynä imetys vaiko ikäjutut.”

Jos rinnat ovat tavalla tai toisella epäsymmetriset tai erikoisen näköiset, ei syytä huoleen. Rintojen epäsymmetrisyys on normaalia. Hyvin usein ne samanlaistuvat iän myötä ja raskauden seurauksena. Jos rinnat ovat kovin erikokoiset, korjausleikkaus voidaan tehdä julkisin varoin. Isoja rintoja voidaan myös pienentää, jos ne aiheuttavat liikaa kipua hartioiden seudulla.

Rinta on suurelta osin rasvaa, lihasta niissä ei ole ollenkaan. Siksi rintaa ei esimerkiksi voi treenata kiinteäksi. Rinnan alla olevia rintalihaksia voi kiinteyttää, mutta lihakset eivät vaikuta rinnan kiinteyteen, kokoon tai muotoon. Turhia ovat myös erilaiset rintoja kasvattavat tai kiinteyttävät voiteet, kasviestrogeenipillerit ja muut vastaavat valmisteet. Ei ole olemassa rintoja kasvattavia ruoka-aineitakaan, vaikka niin väitetään. Rasvattoman maidon käyttö ja sokerin välttäminen sekä muut laihdutuskeinot saattavat hoikistaa, ja samalla rinnat voivat näyttää hehkeämmiltä painon pudotuksen vuoksi, mutta muuta vaikutusta niillä ei ole. Tumman suklaan popsiminen tai punaviini ja muutkin alkoholijuomat saattavat pyöristää muotoja ja lisätä rintojen rasvakudosta. ”Iho on muuttunut, tullut mustapäitä, venynyt ohuemmaksi, tullut raskausarpia. Ruvenneet vähän roikkumaan. Niin kuin aikuisen naisen rinnoille nyt tuppaa käymään.” ”Rinnat ovat muuttuneet mutta palautuneet myös.” ”Rinnat ovat kasvaneet, pehmenneet, tulleet enemmän osaksi minua.”

Kipu rinnoissa on aika tavallista. Kipua saattaa tuntua välillä voimakkaanakin rintojen kasvu- ja kehitysvaiheessa sekä kuukautiskierron eri vaiheissa.

Ennen kuukautisia rinnat voivat olla arat, koska niihin kertyy nestettä. Kuukautisten jälkeen arkuus tasoittuu.

– 34 –

i mitä imetys on?

Rintojen koko tai muoto eivät vaikuta imetykseen, vaikka sellaisia uskomuksia kuuleekin. Pienirintainen imettää siinä kuin isorintainenkin. Hyvä imetysasento löytyy jokaiselle rinnan koosta riippumatta. ”Rintani ovat imetysaikana vähintään F tai G. Minulta kysyttiin, eikö imetys ole vaikeaa tuon kokoisilla rinnoilla. En osannut vastata. Kysymyksen jälkeen jälkeen mietin seuraavat kaksi viikkoa sitä, onko tämä imetys vaikeaa näillä rinnoilla. Yöimetyksillä pohdin, mitä tekisin toisin, jos minulla olisi pienemmät rinnat.

Jälkikäteen ymmärsin, että vertailu oli tarpeetonta. Minä olen tällainen, on turhaa miettiä sitä, miten asiat sujuisivat, jos olisin erikokoinen. Olen tottunut mittoihini. Muiden kysymykset toivat ongelman sinne, missä sitä ei ollut. Tärkein tieto on, että maitorauhasten määrä ei riipu koosta.”

Painoa ja perintöä Perimällä on melkoinen vaikutus siihen, miltä rinnat missäkin iässä näyttävät. Voidaankin sanoa, että rinnat ovat perintöä suvun naisilta. Toinen rintojen kokoon ja muotoon vaikuttava tekijä on rasvakudoksen määrä, lihominen ja laihtuminen. ”Olin teininä todella pienirintainen (75A) mutta nyt vuosien ja raskauksien myötä olen saanut kauan kaipaamani rinnat (75E).”

Rintojen kehitys alkaa noin kymmenen vuoden iässä ja kiihtyy, kun naishormonien tuotanto lisääntyy. Ihon peitekudoksen solumassa lisääntyy ja muodostaa maitotiehyitä ja maitorauhaskudosta. Kasvu ja kehitys ovat yksilöllisiä. Niihin vaikuttaa perimä, joka vaikuttaa myös siihen, minkälaiset ja minkä kokoiset rinnoista kasvaa.

Usein luullaan, että raskaus ja imetys tekevät rinnoista roikkuvat. Näin ei suinkaan ole, vaan rinnat muuttuvat väistämättä iän myötä. Muutos alkaa jo 30 ikävuoden paikkeilla riippumatta siitä, onko ollut raskaana tai imettänyt. ”Rinnat ovat hieman valahtaneet, selvinneet imetyksistä kunnialla ja muuttuneet lapsia edeltävää aikaa rakkaammiksi ja merkityksellisemmiksi.” ”Tällä hetkellä raskaana, ei imettävänä, kaksi vuotta imetystä juuri takana päin, rinnat tuntuvat yllättävän ok:lta. Ehkä tämän toisen lapsen imetystaipaleen jälkeen minulla on sitten kansallispuvuntaskut, mutta että silti varmasti tulen pitämään niistä!”

Nuorilla naisilla pienet maitorauhaset jakaantuvat yleensä tasaisesti koko rinnan alueelle ja ne tuntuvat kiinteiltä ja tasaisilta. Iän ja raskauden myötä maitokäytävien solumassa kehittää uusia soluja. Rinnassa tuntuu sen vuoksi

– 35 –

imetyksen lohtukirja

epäsäännöllistä kyhmyisyyttä. Kuukautisten loputtua vaihdevuosi-iässä naisen maitorauhaset ja maitotiehyet alkavat surkastua, ja tilalle kertyy rasvakudosta. Rinnat muuttuvat pehmeiksi ja tuntuvat tasaisilta.

Rintaliivit – kaiken a ja o Sopivat rintaliivit ovat tärkeät rintojen hyvinvoinnin kannalta. Ne ovat mukavat päällä ja tukevat hyvin. Hyvät liivit ehkäisevät selkä-, niska ja hartiavaivoja.

Rinnat ovat rintalihasten päällä sidekudospussissa. Ohuet sidekudossäikeet (Cooperin ligamentit) ja iho kannattelevat rintaa. Vanheneminen, laihtuminen ja lihominen venyttävät sidekudossäikeitä ja rinnat laskeutuvat alemmaksi. Hyvillä, rintaa tukevilla ja tilanteeseen sopivilla liiveillä voi ehkä hieman helpottaa painovoiman vaikutusta ja hidastaa rintojen laskeutumista. Ainakin hyvän ryhdin ja itsevarman olon niillä saa aikaan. ”Entiset terhakat tissit ovat nyt maata kohti kurottelevat löpsöt pussit.

Onneksi on push-upit.”

Rintaliivejä on monenlaisia. Niillä voidaan nostaa, pienentää, suurentaa tai muotoilla rintoja. Myös imettäville naisille on omat hyvin rintoja tukevat liivit, joiden kupeissa on imetyksen ajaksi avattavat klipsit. Toinen imetysliivityyppi on saumattomat pehmoliivit, jotka sopivat etenkin alkukuukausien maitomäärän vaihtelun vaiheisiin. ”Rinnat kasvoivat murrosiän jälkeen kokoon pieni B. Ensimmäinen raskaus muutti rintojen kokoa mutta ei muotoa. Imetys taas kasvatti rintoja entisestään. imetyksen jälkeen rinnat palasivat entiseen kokoonsa, muoto ei enää niin pyöreä kuin ennen. Nyt uusi raskaus ei ole muuttanut rintoja.”

Liikuntaa varten on tärkeää valita kunnolliset siihen suunnitellut ja tarkoitetut urheiluliivit. Urheiluliivit estävät rintojen kipeytymisen, koska ne pitävät rinnat tukevasti paikoillaan. Niillä voidaan ehkäistä liikkeen aiheuttamia rintojen venymistä ja kudosvaurioita. On todettu, että rinnat heiluvat liikkuessa jopa yli kymmenen senttiä. Tehokkaat urheiluliivit liikkuessa vähentävät tutkimusten mukaan huomattavasti paremmin rintojen liikettä (78%) verrattuna tavallisiin rintaliiveihin (38%). Liikunta helpottaa yleensä suuririntaisten niska-hartiaseudun kipuja, mutta jos rintoja ei ole tuettu hyvin, se voi jopa pahentaa ylävartalon vaivoja. Myös imettävän on urheillessa hyvä käyttää kunnollisia urheiluliivejä.

Liivit kannattaa aina sovittaa. Kokeillessasi tarkista, että liivit pysyvät tukevasti paikoillaan. Ne eivät saa nousta ylös selän puolelta eivätkä valua edestä alas. Hakasia on yleensä kolmet. Ostohetkellä hakasten pitäisi tuntua mukavilta uloimmissa kiinnikkeissä. Kun liivien elastisuus vähentyy, niitä

– 36 –

i mitä imetys on?

voi kiristää seuraaviin hakasiin ja tukevuus säilyy. Rintaliivin kupin pitää olla sellainen, että rinta pysyy hyvin sen sisällä. Rinta ei saisi pullistua kupin yläpuolelle eikä sivuille.

On tärkeää tarkistaa liivien koko säännöllisesti ja aina raskauksien, imetysten ja painon muutosten jälkeen. Moni nainen unohtuu käyttämään samaa kokoa pitkään, vaikka se ei enää ole sopiva. Myös liivien kupin muoto voi muuttua. ”Kuppikoko on kasvanut ja rinnat löystyneet jonkin verran. Rinnanpään muoto on muuttunut, nänni näkyy selkeämmin.” ”Ihmettelin, kun nännit eivät pysyneet liiveissä. Kyllä myydään huonoja liivejä! Vihdoin menin liivikauppaan ostoksille ja myyjä sanoi, että nyt on aika tarkistaa mitat. A tai B75 oli muuttunut selkeästi kokoon D75. Yllätys oli melkoinen.”

Rintaliivien koon voi laskea kotona, jolloin kaupassa liivien valitseminen sovituskoppiin on helpompaa. Kokomerkinnässä on kuppikoko ja rinnanympärys. Mittaa rinnanympärys rintojen alapuolelta.

Kuppikoon laskemista varten mittaa rinnan päältä korkeimmalta kohdalta ympärysmitta ja vähennä siitä mitta, jonka otit rintojen alapuolelta. Rinnanympärysmitta merkitään liiveihin 5 cm välein.

Esimerkiksi: Korkeimman kohdan ympärysmitta on 100 ja rinnanympärys 86. Kuppikoko lasketaan 100-86=14. Kuppikoko on B ja ympärysmitta pyöristetään 85:een. Liivit ovat siis kokoa 85B.

Rinnanympärysmitta

Kuppikoko

12 cm

A-kuppi

14 cm

B-kuppi

16 cm

C-kuppi

18 cm

D-kuppi

20 cm

E-kuppi

22 cm

F-kuppi

– 37 –

imetyksen lohtukirja

Rinnat viestivät Kautta historian ovat seksi, erotiikka ja naisen seksuaalisuus olleet hyvin rintakeskeisiä. Mitä muodokkaampi nainen, sitä seksikkäämpänä ja haluttavampana häntä on pidetty. Onneksi tämän päivän kuva naisesta ei ole näin yksioikoinen. Lisäksi ne oman rakkaan rinnat ovat ne parhaimmat. ”Pienillä toppauksilla varustettuna rintani keräävät katseita sopivannäköisissä asuissa, se tuntuu kivalle, vaikkei omasta takaa olekaan isoja rintoja. En ikinä haluaisi sellaista, nämäkin ovat olleet välillä hankalat urheillessa. Puoliso pitää suuresti rinnoistani ja tykkäisi hyväillä niitä. Inhoan rintojen koskemista, mutta joskus kyllä annan hänen nauttia siitä.

Pidän siitä että hän nauttii.”

Rinnat voidaan nähdä ensisijaisesti ravinnonlähteenä tai houkuttimena suvunjatkamiseen. Voidaan myös ajatella, että ne ovat merkki naiseudesta tai vain osa kehoa tai osa koko olemusta. Rinnat voivat olla osa äitiyttä, naiseutta ja hedelmällisyyttä tai identiteettiä. Ne voivat olla monipuolinen mielihyvän lähde ja osa erotiikkaa ja seksuaalisuutta. Ne voivat olla tärkeä osa ulkonäköä tai myös merkityksettömät sille. ”Teini-iässä rinnat ensinnäkin kasvoivat valtavan suuriksi. Olin hyvin huolissani nännien supistumisesta ja rentoutumisesta, siitä kun ne reagoivat esimerkiksi lämpöön tai kosketukseen. Toinen asia mikä minua hävetti pitkään, olivat laajat raskausarvet rinnoissa. Koin rinnat hyvin rumiksi. Noin 20-vuotiaana tajusin, että jestas mullahan on isot rinnat ja aloin tuntea niistä ylpeyttä. Ei kaikilla ole tällaisia daisareita. Raskausaikana rinnat olivat todella kipeät, ja hankalat. Kasvoivat taas ja rintaliivien löytäminen kävi hankalaksi. Imetyksen alussa maidonnousu paisutti tissit rantapalloiksi ja olo oli hankala. Tykkään rinnoistani enemmän kansallispuvun taskuina kuin isoina uhkeina palloina.” ”En tykkää rinnoista enkä siitä, että niihin kukaan koskee. Pelkäsin, etten siksi osaisi, pystyisi tai haluaisi imettääkään. Suurien alkuvaikeuksien kautta imetys saatiin tukiäitien avulla onnistumaan jokaisen lapsen kohdalla.”

Mainos- ja muotimaailman naiskuvassa kiinnostus kohdistuu rintojen kokoon, muotoon, ulkonäköön ja yleisesti kauneuteen. Terveydenhuolto on kiinnostunut rintasyövästä, muttei juurikaan kiinnitä laajemmalti huomiota rintojen terveyteen ja vaikutukseen naisen hyvinvointiin. Rintojen terveys on kuitenkin tärkeä osa naisen hyvinvointia. Hyvinvointiin vaikuttavat mm. ravinto, liikunta, riittävä lepo, terveet elämäntavat sekä käsitys omasta itsestä, kehosta ja naiseudesta.

– 38 –

i mitä imetys on?

”Rinnat ovat tuoneet elämääni myös suuria tunteita, hankaluuksia ja ongelmia tullessaan kun imetys ei meinannut onnistua esikoisen kanssa millään. Myös onnistumisen ja synkkyyden hetkiä on rintojeni kanssa kohdattu. Ja kaksi pelottavaa kokemusta, kaksi pattia löytyi, mutta molemmat osoittautuivat harmittomiksi rasvapateiksi.”

Ulkonäkö- ja restaurointipaineet Markkinoistaminen on jo ulottunut nuorten tyttöjen maailmaan. Mainokset ja piiloviestit väittävät, ettei tyttö ole hyvä sellaisena kuin hän on, vaan häntä pitää korjata ihannemallin mukaiseksi. Ihannemallin, jota ei ole olemassa muualla kuin photoshopatuissa kuvissa.

Ympäristö luo naisille ennen muuta rintoihin kohdistuvia ulkonäköpaineita. Tutkimusten mukaan jopa alle kymmenvuotiaat tytöt kärsivät ulkonäköpaineista. Kauneusleikkauksia tarjotaan yhä nuoremmille ja ikävaiheessa, jolloin rinnat eivät ole edes kypsyneet naisen rinnoiksi. Olen alettu puhua naisen kehon restauroinnista itsestäänselvyytenä.

Rintaimplantteja markkinoidaan harhaanjohtavasti itsetuntoa kohentavana toimenpiteenä. Niiden tuoma tyytyväisyys kestää kuitenkin vajaat puoli vuotta. Voi käydä myös niin, että yhden leikkauksen jälkeen tulee halu uusiin leikkauksiin. Niissä on kuitenkin aina riskinsä. ”Sitten kun perheen lapsiluku on selvä ja imetykset varmasti ohi, säästän rahaa ja käyn hakemassa 3–4 dl täytettä kumpaankin.” ”Rinnat ovat naiselle niin hyöty kuin rasite. Omat rintani ovat isot ja raskaat, ja kroonisten hartiakipujen takia olen miettinyt pienennysleikkaukseen menoa, kunhan olen imettänyt kuopuksenikin. En tiedä, tulenko koskaan menneeksi. Isot rinnat ovat osa minua, kaikesta fyysisestä ja henkisestä kivusta huolimatta. Rinnat merkitsevät valta-asetta, objektiksi joutumista, elämän ylläpitämistä, nautintoa...”

Monilla naisilla on uskomus, että miehet pitävät isoista rinnoista ja että isorintaiset ovat parempia imettäjiä. Rakkaus ei katso rintoja eikä imetykseen vaikuta rinnan koko. Rinnat ovat toki miesten mielenkiinnon kohde ja niistä puhutaan paljon siitä näkökulmasta. On vaikeampi löytää tietoa siitä, miten me naiset suhtaudumme omiin ja toistemme rintoihin. Tulemmeko ajatelleeksi, kuka tai ketkä tai mikä on meidän rintakäsityksemme takana?

Voit katsoa itseäsi hyväksyen ja siten vahvistaa myönteistä kuvaa itsestäsi. Mitä ajattelit rinnoistasi ennen? Jos sinun on vaikea kohdata muuttuneita rintojasi esimerkiksi rakastellessasi, pue päällesi jotain erityisen kaunista, kuten seksikkäät rintaliivit tai pehmeä, ihoa hivelevä huivi, tai puolison lämmin ja viipyilevä käsi. Totuus kuitenkin on, että oman rakkaan rintoja on

– 39 –

imetyksen lohtukirja

Tuula Forsman Elämän eliksiiriä

– 40 –

i mitä imetys on?

ihana helliä. Lisäksi ihmiseen rakastutaan eikä rintoihin. Sinulla on täydelliset rinnat.

Kohti myönteistä kehonkuvaa Kehonkuva rakentuu elämänkokemuksesta ja tulkinnoista. Naisilla on sisäisiä malleja, jotka muovautuvat ja vahvistuvat elämänkokemuksen myötä. Kehonkuvaan vaikuttaa sisäinen puhe, eli ne ajatukset, mitä kerrotaan itselle itsestä. Siihen vaikuttavat myös uskomukset ja tarinat. Vallalla olevat ihanteet vaikuttavat myös siihen, miten nainen näkee ja kokee itsensä. Kehonkuvaan vaikuttavat kulttuurin ja ympäristön paineet sekä kasvatus, sosiaalinen yhteisö ja media.

Keho muuttuu koko elämän ajan. Raskaudet ja karttuvat vuodet muuttavat naisen kehoa. Lisäksi paino voi vaihdella. Ikääntyminen ja sen tuomat muutokset ovat luonnollisia. Suhde omaan kehoon muodostuu uudelleen sen eri olotiloissa. Itseä arvostava asenne vahvistaa itsetuntoa ja naiseutta. ”Rinnat ovat tuoneet elämääni ilon naiseudesta. Kauneutta. Onnistumisen kokemusta, varmuutta, naiseutta, jatkumon tunnetta.”

Raskaus on monelle naiselle aikaa, jolloin voi kokea olevansa täysi nainen ja nauttia olotilastaan murehtimatta kehoaan. Myös imetysaika on monille nautinnollista naiseuden täyttymystä. Raskauden myötä useimpien naisten keho ei enää palaudu ihan samanlaiseksi kuin ennen raskautta. ”Rintani ovat saaneet uuden merkityksen, jonka myötä ne muutkin merkitykset ovat vahvistuneet osana naiseuttani.”

Käsitys omasta kehosta on hyvin subjektiivinen. Moni nainen näkee itsensä esimerkiksi paljon suurempana kuin onkaan. Siihen, mitä peilistä näkee, heijastuvat omat ajatukset ja uskomukset itsestä ja ulkonäöstä. Esimerkiksi naisten muotikuvien katsominen lisää tyytymättömyyttä omaan kehoon.

Tieto, että kuvat ovat käsiteltyjä, ei auta.

Pinnallinen narsismikulttuurimme suorastaan epäjumalamaisesti palvoo ulkonäköseikkoja. Naiset valittavat jenkkakahvojaan ja imetyksen tärvelemiä rintojaan, ikään kuin voisivat ikuisesti olla nuoria ja muuttumattomia. Hyvääkin tarkoittavat mainokset ja ohjeet voivat aiheuttaa tyytymättömyyttä itseen ja syyllisyyttä sekä saada aikaan ahdistuksen ja vihan tunteita omaa kehoa kohtaan. Vaatii hyvää itsetuntoa olla tyynesti tyytyväinen siihen, millainen on. ”Rinnat merkitsevät minulle yhtä osaa naisen kehosta. Normaalia ja luonnollista naisellisuutta. Olen niiden kanssa sovussa ja tykkään, että ovat mulle just sopivat.”

– 41 –

imetyksen lohtukirja

Ajatuksia oman kehon hyväksymisestä: ◊ ◊ ◊ ◊ ◊ ◊

Suhtaudu lempeästi ja hyväksyvästi itseesi Hyväksy erilaisuus, emme ole samasta muotista valettuja Arvosta itseäsi Älä vähättele itseäsi Arvosta kanssasisariasi Puhu kauniisti itsestäsi

◊ ◊ ◊ ◊ ◊

Ajattele myönteisesti itsestäsi Muuta arvostelevat ajatukset myönteisiksi Ihaile itseäsi Kerro ystävättärillesi, mitä heissä ihailet ja arvostat Ota kiitosta ja ihailua vastaan kiittäen

Myönteisellä puheella kannustat itseäsi ja saat itsevarmuutta. Saat rohkeutta olla oma itsesi ja hyväksyä kehosi sellaisena kuin se on. Harjoitus tekee mestarin. Mieti, miten kehuisit parasta ystävätärtäsi ja puhu niin itsellesi.

Rinnat osana seksuaalisuutta Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä. Se kuuluu kaikkiin elämänvaiheisiin. Nainen on seksuaalinen olento, vaikka seksi ei aktiivisesti kuuluisikaan hänen elämäänsä. Fyysisyyden lisäksi seksuaalisuus virtaa henkisessä muodossa, kuten luovuudessa ja läheisissä ihmissuhteissa. Seksuaalienergia voimaannuttaa ihmistä monipuolisesti. Seksuaalinen hyvinvointi perustuu omien tunteiden, ajatusten ja kehollisuuden kunnioittamiseen. Seksuaalisuus on kykyä olla yhteydessä itseen ja toiseen.

Seksuaalisuus on yhteydessä naiseuteen ja siihen, että arvostaa itseään naisena. Se ei edellytä parisuhdetta naisen tai miehen kanssa. Seksuaaliset tarpeet, kuten hellyyden, läheisyyden ja arvostuksen tarpeet voivat tyydyttyä muutenkin. ”Rinnat ovat mielestäni suurikin osa naiseutta. Niiden seksuaalinen painoarvo on suuri olematta kuitenkaan pinnallisesti sitä. Rintojen kautta myös seksuaalinen mielihyvä mahdollistuu omalla tavallaan. Tosin näin imetyksen aikana, rintojen ollessa herkillä ja eritoten lapsen elinehto, ei niiden seksuaalisuutta toistaiseksi ole olemassa. Rinnat luovat myös visuaalisen naiseuden profiilin.” ”En koe rintoja keskeisenä osana naiseuttani. Niiden olemassaolo helpottaa siinä mielessä, ettei tarvitse “päästä yli” eikä selitellä, jos niitä ei olisikaan.

Ne ovat varmaan miehelleni tärkeämmät naiseuteni osat kuin minulle.”

– 42 –

i mitä imetys on?

Seksuaalisuuteen kasvaminen on monivaiheinen elämänmittainen prosessi. Kyky monipuoliseen nautintoon on yhteydessä varhaisiin kiintymyssuhteisiin. Hyvät, vauvan tarpeisiin vastaavat hoivakokemukset ja katsekontakti synnyttävät ja vahvistavat aivoissa mielihyvää tuottavia hermoyhteyksiä.

Hyväksyvä asenne, herkkyys ja joustavuus lapsen tarpeisiin vastaamisessa rohkaisevat ilmaisemaan omia tarpeita niin seksuaalisuudessa kuin muissakin vuorovaikutustilanteissa myöhemmin elämässä. Kun perusturvallisuuden tunne on kunnossa, nainen uskoo ansaitsevansa nautintoa ja mielihyvää.

Vastaavasti tarpeiden laiminlyönti lapsuudessa voi aiheuttaa myöhemmin elämässä omien tarpeiden mitätöintiä, häpeän ja arvottomuuden tunteita, jotka estävät heittäytymisen ja mahdollisuuden aitoon nautintoon. Näitä mielihyvän ja nautinnon kokemisen lukkoja tai häpeän aiheuttajia voi avata käsittelemällä niitä yksin tai kumppanin kanssa missä elämänvaiheessa tahansa.

Kykyyn nauttia omasta seksuaalisuudesta vaikuttavat ympäristön suhtautuminen, velvollisuudet ja odotukset sekä kulttuuriset tekijät. Mukana ovat erilaiset elämänkokemukset ja seksuaalisuuteen liittyvät kokemukset sekä elämäntapahtumat, kuten synnytys, imetys, keskenmeno, abortti ja vaihdevuodet. Myönteiset kokemukset, hyväksyvä suhtautuminen ja luottamukselliset ihmissuhteet luovat tilaa myös seksuaaliselle nautinnolle. ”On jännää, kuinka paljon imetyksen onnistuminen vaikuttaa siihen kuinka nainen kokee rintansa. Olen aina pitänyt rinnoistani, mutta imetyksen ongelmat saivat minut melkein vihaamaan niitä. Nykyään, kun imetys luonnistuu, alkaa niiden arvo taas nousta.”

Rintojen merkitys seksuaalisuudessa vaihtelee kulttuurin mukaan. Seksikkäinä pidettyjä ruumiinosia naisessa ovat rinnat, pyöreä lantio, naisellinen uuma, vyötärön ja lantion kaari. Vartalon seksikkäät osat kertovat hedelmällisyydestä. Erotiikassa rinnoilla on tärkeä merkitys mielihyvän ja nautinnon lähteinä.

Naisella on monta roolia samaan aikaa: äiti, imettäjä, vaimo, kumppani ja rakastajatar. Voi mietityttää, miten olla näitä kaikkia tai miten painottaa näitä rooleja. Roolit painottuvat eri tavalla elämän eri vaiheissa. Ne ovat kuitenkin läsnä elämässä kaiken aikaa. ”Rinnat ovat naiseuden yksi ulospäin näkyvistä symboleista. Kuitenkin minulle naiseus on päänsisäinen asia, ei ulkoinen – en mielestäni olisi vähemmän nainen rinnattomana.”

Vaikka nainen imettää ja on äiti, hän on kumppanilleen aivan muuta. Hän on puoliso, ystävä ja rakastajatar, hellyyden kohde ja hellyyden antaja. Puolisoiden keskinäinen läheisyys ja hellyys ovat tärkeitä, myös imetyksen kannalta.

– 43 –

imetyksen lohtukirja

Imettävä nainen on seksikumppanina erilainen kuin ennen. Maitoa saattaa erittyä rinnoista yhdynnän tai hyväilyjen yhteydessä. Osa naisista ei pidä siitä, että puoliso koskettaa imetysrintoja, mutta mieltymykset vaihtelevat imetyksen vaiheiden myötä. Rintojen herkkyyskin muuttuu. On hyvä keskustella kumppanin kanssa avoimesti ja aina uudelleen, miltä tuntuu ja mitä tämä ajattelee. ”Rinnat ovat joko lapselle tai miehelle, mutta eivät molemmille. Meni monta kuukautta imetyksen jälkeen, ennen kuin annoin miehen koskea rintoihin normaalisti.” Äiti saa myös tietynlaista mielihyvää ja läheisyyttä, kun vauva imee rintaa. Se voi vähentää tarvetta puolisoiden välisille hyväilyille. Oma keho voi myös tuntua vieraalta ja sitä voi arastella. Voi olla pelkoa siitä, ettei kumppani enää välitäkään. Omista peloista puhuminen voi rohkaista toistakin kertomaan omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Parisuhde ja seksuaalisuus ovat yhteispeliä. Oman eroottisuuden ja seksuaalisuuden paljastaminen puolin ja toisin vahvistaa kumppanien välistä suhdetta.

Pohdittavaa: ◊ ◊ ◊ ◊ ◊ ◊ ◊ ◊

Mikä merkitys rinnoilla on seksuaalisuudessani?

Miten koen oman seksuaalisuuteni?

Miten toteutan seksuaalisuuttani?

Miten tyytyväinen olen omaan seksuaalisuuteni?

Millaisia tunteita ja ajatuksia minulla on seksistä, imetyksestä ja äitiydestä?

Millaisia uskomuksia minulla on naisen seksuaalisuudesta?

Mitä arvostan seksuaalisuudessani?

Miten ilmaisen sen, mitä tarvitsen?

Minä naisena Naiseus on laaja kokonaisuus, jonka perusta on psyykkinen, fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Omaan kokemukseen naiseudesta vaikuttaa myös yhteys toisiin ihmisiin ja sekä luonnollinen yhteys itseen ja muihin naisiin. Kyse on sisäistä kokemuksesta siitä, millaisena nainen kokee elämänsä. ”Rintani ovat osa minua ja minuuttani. Etenkin lasten myötä (seksuaalisen merkityksen samalla vahvistuttua, vaikka se oli olemassa aikaisemminkin) merkitys on kasvanut niin erottamattomaksi osaksi naiseutta, että hiukan pelottaa ajatella, kuinka suuri kriisi olisi, jos rintojen kanssa tulisi ongelmia.”

– 44 –

i mitä imetys on?

Naiseudestaan voi olla ylpeä ja kanssasisariaan tukea samaan. Naiseus näyttäytyy eri tavoin. Naiseuden kokeminen ja naisena oleminen ei ole kaikille samanlaista. Kokemuksia ja ajatuksia voidaan jakaa. Naiset voivat tukea ja voimaannuttaa toisiaan.

Tämän päivän naisen ei tarvitse suostua ulkoa tulevaan naisen rooliin.

Hän voi määrittää oman naiseutensa itse. Hän voi hyväksyä itsensä, olemuksensa, ulkonäkönsä ja myös rintansa. Hän voi pitää huolta itsestään. Ollakseen naisena hyvä ja hyväksytty naisen ei tarvitse täyttää ulkoisia naiseuden tai äitiyden merkkejä. Esimerkiksi imetyksen sujumisella tai sujumattomuudella ei ole merkitystä siihen, onko naisena ja äitinä hyvä vai ei. ”Rinnat eivät ole tärkeä osa naiseuttani. Päinvastoin tunnen oloni ja itsetuntoni huonommaksi rintojeni takia. Henkisesti olen ehkä hieman poikamainen enkä ole mitenkään erityisen äidillinen, joten valtavat äidilliset rintani tuntuvat vierailta.”

Naisella on monta roolia: tytär, äiti, isoäiti, sisar, täti, ystävä ja monella on myös työrooli. Siihen, millainen nainen kussakin roolissa on, vaikuttavat suvun perintö, ympäristö ja oma persoona sekä monet elämän aikana tehdyt valinnat. On hyvä miettiä, millaisen kuvan naiseudesta on omaksunut omalta äidiltään ja sukunsa naisilta. Se vaikuttaa odotuksiin esimerkiksi äitiydestä ja siihen, miten suhtautuu omaan seksuaalisuuteen. On mahdollista olla myös se sukupolvi, joka katkaisee tarpeettomat uskomukset naiseudesta.

Naisina siirrämme suvun kulttuuria tai protestoimme sitä vastaan. On mahdollista luoda oma näkemys ja olla ottamatta mallia aikaisemmilta sukupolvilta. Myös yhteiskuntamme historia ja kulttuuri vaikuttaa meissä. Paras esimerkki siitä lienee kuva naisesta joko madonnana tai huorana. Tiedostaen ja keskustellen uskomuksista niistä voi luopua. Myös kumppanilla voi olla uskomuksia, kuten esimerkiksi, ettei imettävää naista saa haluta seksuaalisesti. Uskomuksia on hyvä pohtia yhdessä.

Lähteet Cynthia M. Bulik. Nainen peilissä, ulkonäköpaineet ja itsetunto. Minerva kustannus, 2012.

Hanna Toiviainen, Tuula Väänänen, Elina Hemminki (toim.). Ulkonäkö, työelämä, terveys. Raportti naistenpäivän seminaarista 8.3.2004. Aiheita 20/2004. STAKES. Helsinki, 2004.

Jaana-Mirjam Mustavuori. Nainen puntarissa, Kuinka tehdä sinunkaupat itsensä ja kehonsa kanssa.

Kirjapaja, 2012.

Luise Eichenbaum, Susie Orbach. Naiseksi kasvanut. Naisten Kulttuuriyhdistys ry, 1989.

Satu Liimakka. Hyvät, pahat ja ristiriitaiset: Ruumiillisuus nuorten naisten sosiaalisina käsityksinä ja yksilöllisinä kokemuksina. Pro gradu -työ ja lisensiaatintyö. Sosiaalipsykologia. Helsingin yliopisto, 2001 ja 2004. www.promama.fi www.rinnat.fi Tarkempi lähdeluettelo saatavissa ProMamasta, promama@promama.fi

– 45 –

imetyksen lohtukirja

Millaisia mielikuvia Sinulla on naiseuden monista rooleista: ◊ Mitä naiseus minulle on? ◊ Miten koen ja näen itseni naisena? ◊ Millainen olen äitinä? ◊ Millainen imettäjä olen? ◊ Mitä ajattelen rinnoistani? ◊ Miten keskeinen rooli mielestäni imetyksellä on äitiydessä? ◊ Onko äitiys ja imetys mielestäni naisen mitta? ◊ Onko parisuhde minulle se, joka täydentää naisen, vai olenko

kokonainen nainen ilman parisuhdetta?

◊ Millainen olen puolisona? ◊ Kuinka iso rooli imettäjän ja äidin osa on lapsen ensimmäisinä vuosina? ◊ Tutustu omaan sisäiseen maailmaasi ja anna itsellesi lupa olla

juuri sellainen nainen kuin sinä haluat olla. Opettele tuntemaan

oma kehosi ja hyväksy se sellaisena kuin se juuri nyt on. Kuuloste-

le, mitä tunnet naisena ja kuinka viihdyt omassa kehossasi.

– 46 –

i mitä imetys on?

Minulla on oikeus omaan mielipiteeseeni ja ilmaista se omiin tunteisiini omiin ajatuksiini olla vaillinainen ja epävarma omaan nautintooni omaan eroottisuuteeni ja seksuaalisuuteeni omiin rajoihini, omaan kehollisuuteeni omaan tapaani olla se, mikä olen rajata vierailut päiväuniin tai lepohetkiin kuulla kumppanin ajatuksia, mielipiteitä ja tunteita

Arvostan ja kunnioitan omia tunteitani, omia ajatuksiani, omia arvojani, omaa kehollisuuttani, omaa nautintoani, omia tarpeitani ja tarvitsevuuttani, omia kokemuksiani ja käsityksiäni, omia rajojani ja koskemattomuuttani, omaa seksuaalisuuttani sitä Naista, joka olen

– 47 –

imetyksen lohtukirja

Vauva on täynnä kasvuvoimaa ja tahtoa Vauva syö, nukkuu ja sontii.

Mikä ja millainen vauva oikeastaan on?

Yksilö, jonka taivalta tässä maailmassa vanhempien on kunnia turvata, tukea ja todistaa.

Vauvat ovat erilaisia, suloisia, täydellisiä, hellyttäviä, viattomia, hauraita, herkkiä.

Parasiitti, jota ei voi olla rakastamatta.

Perheenjäsen.

Vauvat ovat pelkkää aistimusta, tunnetta, havaintoa ja hätää.

Vauva on pieni valmis ihminen, joka tarvitsee paljon lämpöä ja rakkautta, jotta voisi kasvaa välittäväksi aikuiseksi. Jollain tapaa taianomainen, kun ei vielä tiedä, minkälainen persoonallisuus hänellä on, vaan oppii pikkuhiljaa.

Vauva on nopea oppimaan asioita.

Vauva tuntuu jo synnyttyään olevan äidille tuttu.

Kun lähipiiriin on nyt syntynyt vauvoja, olen katsellut näitä vastasyntyneitä ja miettinyt kuinka tylsiä ne oikeastaan ovat. Tässä on taas saattanut vaikuttaa omat muistot alkuajoista, jolloin kärsin masennuksesta. Mielestäni vauva-aika on kovin pitkä, ja vauva muuttuu monta kertaa tuona aikana.

Vauvaan saa ja pitää rauhallisesti, varovasti ja uteliaasti tutustua.

– 48 –

i mitä imetys on?

Vauva on ikuisuus, ääretön, suurtakin suurempi rakkaus.

Maidolle, puklulle ja rakkaudelle tuoksuva tohinanyytti.

Vauva on minun mielestäni vähän kuin ihmisen ja sikiön välimuoto, josta vähitellen kehkeytyy lapsi.

Tunteva, aistiva ja kokeva ihminen – täysi ihminen, joka on muiden ihmisten herkkyyden varassa kasvaakseen ja kehittyäkseen terveesti.

Vauva on niin ihana olento. Vauvat tulevat valon maasta ja heillä on vielä suurta tietoa tullessaan.

Unohtavat sitten sen ennen kuin oppivat puhumaan.

Vauva on varsinkin ihan pienenä elämän keskipiste.

Vauva tarvitsee vanhemman häntä hoivaamaan ja vastaamaan hänen tarpeisiinsa. Hän oppii itsestään aluksi sillä, miten hänen tarpeisiinsa vastataan ja miten ne huomataan.

Ihaninta, mitä maailmassa on.

Näin sanon edelleen kahdeksan lapsen äitinä, ihan heikkona vastasyntyneisiin. Jokainen jo vauvana oman luonteisensa.

Pieni ihminen, pieni ihme!

Vauva on ihmistaimi: pieni ja hentokin, mutta täynnä kasvuvoimaa ja tahtoa. Ihmislajin kannalta vauva on myös lupaus tulevaisuudesta, lajin jatkuvuudesta.

Vauva on parasta, mitä minulle on tapahtunut tai ollut. Sellaista pysähtyneisyyden tilaa muistelen nyt, kun lapset ovat isoja ja arki vauhdikasta.

Monet sanovat vauva-aikaa tylsäksi, tapahtumaköyhäksi, mutta juuri se oli mielestäni sitä parasta.

– 49 –

II PERHEENJÄSENEKSI

imetyksen lohtukirja

"Viiden päivän ikäisenä kotiuduimme, edelleen pelokkaina imetysongelmien takia. Kotona vauva ei enää suostunut lainkaan syömään makuuasennossa, joten vaikka nukuimme perhepedissä, jouduin nousemaan joka imetystä varten istuma-asentoon. Vauva sai myös hirvittäviä rintaraivareita, mitkä raastoivat tuoreiden vanhempien sydäntä.

Silloin kun suostui rinnalle, söi puolitoista tuntia kerrallaan. Vauvan sitovuus taisi kaikesta ennakkovalmistautumisesta huolimatta olla vähän järkytys: kun tämä oli koko ajan rinnalla tai nukkui sylissä, ei edes vessaan meinannut päästä."

– 52 –

II perheenjäseneksi

Osaanko nyt varmasti olla tämänkin äiti?

Vauva tekee uuden perheen “Että mies olisi enemmän arvostanut imettämistä eikä olisi ollut laittamassa lapsille tuttipulloa suuhun heti kun minulta silmä vältti (kun esimerkiksi olin saunassa!)”

Lapsen syntymä mullistaa arjen, ja näkemyserot lasten kasvatuksessa ovat yksi yleisimmistä perheriitojen aiheista. Kun vauva syntyy, syntyy samalla uusi perhe, olipa perhe syntymää ennen millainen tahansa. Uuden edessä on rakastunut nuoripari, neljän lapsen vanhemmat, moninainen uusperhe tai yksin lasta odottava nainen. Jokaisen tässä uudessa perheessä on määriteltävä paikkansa uudestaan, sillä uusi perheenjäsen muuttaa jo olemassa olevia suhteita. Selvimmin tämä näkyy äidin ja perheen muiden lasten suhteissa, tai vanhempien välisessä suhteessa, jos syntyvä vauva on esikoinen. Vauvan syntymä sekoittaa hetkeksi koko maailman, jossa vähitellen perheenjäsenet löytävät uudet paikkansa.

Koska vauva kuuluu ihan liki äitiä, voivat muut perheenjäsenet tuntea itsensä syrjäytetyiksi tai unohdetuiksi. Myös äiti voi tuntea olevansa sysätty ulkokehälle, kun keskipisteenä on vauva. Aika ja hoiva ovat vauvan elinehto, aikuinen osaa ja voi odottaa omaa vuoroaan. Uuden perheen yksi tehtävä on jakaa aika ja huomio niin, ettei kukaan joudu kokonaan ulkokehälle, että vauvan synnyttämään taikapiiriin pääsee vuorollaan mukaan muutkin.

“Pieni, mutta harmillinen tilanne oli kerran, kun vauva oli tarkoitus unien jälkeen kylvettää. Annoin ensin rintaa, ettei nälkä haittaisi. Isä tuli kesken kaiken nappaamaan lapsen rinnalta, koska hän olisi nyt valmis. Isä odotti kylpyhetkiä paljon ja ne ovatkin olleet aina isän ja lapsen yhteisiä hetkiä, joten se oli jokseenkin ymmärrettävää, mutta melkein itkin, koska ei isä voi päättää koska ruokailu on valmis. Hankalin aika taisi kuitenkin olla silloin, kun lapsi oli jo yli vuoden ja isä alkoi olla kyllästynyt imetykseen ja vihjaili enemmän tai vähemmän räikeästi lopettamisesta. Häntä hävetti ison lapsen imetys ja hoki sitä usein ääneen. Minä koin sen todella loukkaavana, koska hetki oli kaunis ja läheisyyttä täynnä joka kerta eikä isä voi tietää, milloin on oikea aika lopettaa. Olisin lohduttanut itseäni sanomalla, että tämäkin tilanne menee ohi ja koittanut yrittää selittää isällekin sen, ilman suuttumusta. Olisin kehottanut itseäni luottamaan omaan tuntemukseeni.“

– 53 –

imetyksen lohtukirja

Vauva tuo tullessaan monenlaisia kysymyksiä – vastauksiakin. Jos vauvoja syntyy kerralla useampia, ovat arjen haasteet monesti hyvin konkreettisia.

Yksikin vauva täyttää sylin ja sydämen, kahdessa tai kolmessa vauvassa on täytettä yllin kyllin, niin syliin kuin sydämeenkin. Jos vauvalla tai äidillä on erityistarpeita heti synnytyksen jälkeen tai myöhemmin, ne rytmittävät ja ohjaavat perheen arkea.

Pesimisrauhaa kotitöiden ulottumattomissa “Olin synnytyksen jälkeen ihan romuna, ja tiedonhaku imetyksestä oli todella tuskaista. Oli hyvä, että joku muu teki sen puolestani. Imetystä ei tule häiritä, äidille tulee antaa imetysrauha, ja varsinkin alun opetteluvaiheessa on hienoa, jos mies kykenee hoitamaan äitiä imetystilanteen ollessa käynnissä. Mitä enemmän mies tietää, sen parempi, ihan samoja juttuja, jotka äidin kannattaa tietää ennen esikoista. Miehelle kannattaa huomauttaa, että lapsen kanssa voi olla ihokontaktissa ilman imetystäkin, eli vauvaa pitäisi halitella, vaikka ei voikaan imettää.“ Vastasynnyttänyt äiti käpertyy vauvan kanssa maidontuoksuiseen maailmaan, jossa kaikki on vauvan mittasuhteista. Äidin hormonit, kulttuurimme, äidin toiveet ja vastasyntyneen ehdottomuus ohjaavat äitiä rakentamaan pesää laulusta, hellästä kosketuksesta ja hoivasta vauvan ympärille.

Pieni vauva ei jaksa kauan odottaa. Jo muutamassa sekunnissa vauva saattaa joutua paniikkiin, jossa hän on varma kuolevansa pian. Vauva ei tiedä syntyneensä melko vaarattomaan ympäristöön, vaan hän on varautunut susiin, sapelihammaskissoihin ja ryösteleviin naapuriheimoihin. Siksi vauvalle on tärkeää saada vastaus viesteihinsä nopeasti. Siksi vauva viihtyy usein parhaiten lähellä omia vanhempiaan, omia ihmisiään.

Vauva oppii olevansa rakastettu ja arvokas parhaiten, kun häntä hoidetaan jo pienistä vihjeistä, ja hänelle syntyy luottamus siihen, että hoito ja aikuisen läsnäolo on jatkuvaa ja hellää.

Synnyttänyt nainen ja vastasyntynyt vauva ovat tabujen suojaamia monissa kulttuureissa. Säädökset ja perinnäiset tavat nimittävät naista saastaiseksi ja ohjaavat naisen omaan oloon vauvan kanssa, erilleen muista. Nämä tabut voivat kuulostaa ankarilta ja julmiltakin, mutta niiden tarkoitus on ollut ja on edelleenkin antaa äidille aikaa toipua synnytyksestä ja tutustua vauvaan. Tabut ovat luoneet pesimisrauhaa, johon ei ole kuulunut kauha tai lattialuutu.

Monissa perheissä pikkulapsiaika osuu samaan vaiheeseen elämässä, jossa muutenkin tapahtuu paljon isoja asioita. Ei turhaan puhuta elämän ruuhkavuosista. Monet vauvat syntyvät keskelle talonrakennusta, parisuhteen muodostamista, opintoja, työelämää, uusperheen arkea, työttömäksi jäämistä tai parisuhdekriisiä.

– 54 –

II perheenjäseneksi

“Esikoisen isä petti minua pikkuvauva-aikana ja kertoi tästä vasta myöhemmin. Hän koki, että olin itse ajanut toimillani (imetyksestä johtuvalla haluttomuudella) hänet pettämään. Kuopuksen isälle selvitin asian jo etukäteen ja silti hänkin sanoi jossain vaiheessa, että voisin lopettaa imettämisen, jotta hän saisi minut takaisin fyysisesti, ja hän koki, että olen torjunut hänet tarpeettomasti ‘kääntämällä selän’, kun olen imettänyt.“

Vauva tulee tutuksi nuuskimalla Kun norsuemo on synnyttänyt poikasensa, se käyttää yli tunnin vain nuuhkiakseen poikastaan. Emolla ei ole kiire, kun se hellii pienokaistaan kärsällään ja samalla haistelee ja tutkii sitä. Emo tarkastaa poikasensa, kerää siitä tietoa, mutta myös tutustuu pieneen norsuun, jonka on juuri synnyttänyt.

Tämän tunnin aikana emo ja poikanen liittyvät toisiinsa. Poikanen tulee äidilleen tutuksi ja omaksi.

Norsu on älykäs eläin, joka hoivaa poikastaan. Kuten norsu, myös me ihmiset tarvitsemme aikaa toinen toisiimme liittyäksemme. Toiset äidit rakastuvat pienokaiseensa heti, toisilla rakkauden herääminen vie aikaa. Ihon tuoksu ja tuntu tekevät vauvasta todellisen äidille, samoin äidistä vauvalle.

“Imetys oli minun ja lapsen jaksamisen kannalta kaikkein tärkein juttu.

Oksitosiinihuuruissa jaksaa ja kestää mitä vaan. Olen niin kiitollinen siitä imetystaipaleesta, jota saimme yhdessä pitkään kulkea.”

Kun vauvaa pitää sylissä, kun häntä hoivaa käsillä, kun häntä saa nuuskia ja tuntea iholla, hänestä tulee tuttu. Vanhemmat oppivat huomaamaan, mistä lapsi nauttii, miten juuri tämä lapsi toivoo tulevansa hoivatuksi, millaista hellyyttä ja turvaa hän kaipaa. Äiti oppii luottamaan omaan kykyynsä hoivata lastaan. Äiti saa luottaa itseensä. Usein äiti osaa vaistomaisesti hoivata omaa lastaan. Joillakin vaistot tarvitsevat tuekseen periaatteita, joillakin periaatteet syntyvät vaistomaisista toimintatavoista.

“Nelikuisiksi imetin kaksosia yhtaikaa, sen jälkeen erikseen. Täysimetin runsaat viisi kuukautta, imetys kesti vuoden ja yhdeksän kuukauden ikään saakka. Maito riitti hyvin, lisämaitoa saivat vain sairaalassa pari päivää alhaisten sokerien vuoksi, kun omaa maitoa ei vielä tullut. Tukea imetykseen en juuri saanut, oma vahva halu ja usko siihen kannatteli. Opetin vauvoille sairaalassa imuotteen erikseen. Opettelin nostamaan vauvat yhteisimetykseen omin avuin. Hoidin myös yösyötöt yksin. Nukuin sitten aamupäivällä. Imetys oli alusta alkaen helppoa ja onnellista, paras asia kaksosten hoidossa.”

– 55 –

imetyksen lohtukirja

“Mies oli imetyksen tärkein tuki. Hän ei ainakaan ääneen kyseenalaistanut imetystä vaikka se olikin alkuun vaikeaa. Hän jaksoi herätä ensimmäiset viikot öisin, kun tarvitsin apua vauvan rauhoitteluun. Toi juotavaa ja syötävää, piti meistä huolta.

Muiden oli vaikeaa ymmärtää imetystäni. Sitä miten se sitoi, miten se haastoi, miten se rajoitti ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina. Suvun ja ystävien suunnalta olin imetykseni kanssa yksin. Luin päivittäin imetysaiheisia nettisivuja, jotta jaksoin uskoa siihen että minulla oli lupa imettää ja hoitaa vauvaani kuten hiljalleen heräilevät äidinvaistoni minulle kertoivat.”

“Ihan alkuvaiheessa, kun kotiuduttiin sairaalasta vauvan kanssa, minä olin päättänyt, että haluan täysimettää lapseni ja ihan sillä asenteella mentiin sairaalassakin ensimmäinen viikko. (Oli korkeat bilirubiinit, niin oltiin osastolla pitkään.) Vauvalla alkoi kuitenkin samaan aikaan ensimmäinen tiheän imun kausi kun kotiuduttiin, ja minä imetin ja imetin. Ensimmäisen kotiviikon lopulla (perjantai-ilta) minä istuin olohuoneen sohvalla. Vauva huusi, söi, huusi, söi, ainakin kolme tuntia. Lopulta romahdin. Itkin, kerroin ettei maitoa tule, että vauva ei saa tarpeeksi. Mies oli todella huolissaan sekä nälkäisestä vauvasta, että voipuneesta vaimosta.

Se soitti tuttavalleen, joka lupasi lainaksi tuttipullon. Lähti yhdentoista aikaan illalla ajamaan toiselle puolen kaupunkia huoltoasemalle, ja palasi kotiin korvikkeiden kanssa. Aikansa se tahi keittiössä ja lämmitti korvikkeet. Kun se tuli taas olohuoneeseen lämpimän tuttipullon kanssa, huokaisin minä helpotuksesta – vauva ei kuolekaan nälkään. Päätin kuitenkin yrittää vielä, jos tisseistä sittenkin tulisi maitoa. Ja sitä tuli. Sitä tuli suihkuamalla. Vauva söi ja söi ja söi ja söi. Ja vatsa oli suuri pallo.

Ne korvikkeet menivät viemäristä alas, uusia ei tarvinnut ostaa koskaan.

Sen jälkeen ei kertaakaan ole ollut sellainen tunne, että maitoa ei riittäisi.

Pelkkä varmuus siitä, että vauva selviää vaikka minä epäonnistuisin, antoi voimaa selvitä. Iso kiitos miehelleni. Luulen, että jos tilanne olisi päässyt vielä pidemmälle, olisi imetys ehkä loppunutkin siihen. Olin niin väsynyt, olin niin pettynyt ja epätoivoinen. Kolmen viikon päästä olen imettänyt kuusi kuukautta. Uutena tavoitteena on taaperoimetys. Voi miten rakastankaan tätä läheisyysmuotoa oman lapsen kanssa.“

– 56 –

II perheenjäseneksi

Kun vauva syntyi, satoi hiljalleen lunta Kun vauva syntyi, satoi hiljalleen lunta ja pakkanen kiristyi askelen alla narahtavaksi. Sairaalan isossa perhehuoneessa lepäsivät kalvakka äiti ja isokourainen vauva. Hyvin sujunutta synnytystä seurannut euforia hälvensi äidin yksinäisyyden tunteen ja sairaalan vierauden. Kukaan onnittelijoista ei kysynyt sitä olennaisinta kysymystä: ”Osaatko nyt varmasti olla tämänkin äiti?”

Ensimmäisenä yhteisenä päivänä äiti lauloi vauvalleen Veikko Lavin silakkalaulua ja Tiktakia. Äiti roikotti vauvaa kainaloista ja heilutteli sitä kuin kaappikellon heiluria hihkuen käheällä äänellä, kyynel poskella: Sä kysyt, miksi kyyneleet...

Vauva katsoi äitiään silmät suurina ja vakavina. Äiti oli vauvan isän kanssa siirtänyt huoneen sängyt yhteen, vaikka mies yöpyikin kotona esikoisen kanssa. Vauva nukkui äidin vieressä, imi ja tillisteli imujen välissä velmuviirusilmillään. Äiti koki taas ensi-imujen voiman: vauva tuli lähemmäksi häntä kuin kukaan koskaan aiemmin, ja oli niin vaativa ja itsestään osaava, että melkein pelotti. Äidin itseluottamus rapisi kuin munankuori lattialle, kun kätilö tuli huoneeseen ja määräsi vauvalle lisämaitoa ”ihan vain varmuuden vuoksi”. Vauvan kädet olivat toisen kätilön nähden värisseet, ja se saattoi viitata verensokerin laskuun: oli annettava lisämaitoa! Ellei sitten äiti halunnut olla sellainen kamala fanaatikkoäiti, jonka vauva saisi aivovaurion liian matalan verensokerin seurauksena... Äiti arveli tietävänsä, että todellista ei vaaraa ollut, koska vauvan sokeriarvojen mittaustulos oli normaali, mutta ei rohjennut haastaa ammattilaista. Hänellä ei ollut sairaalassa lähdekirjoja, ei internetin ihmemaata, ei mahdollisuutta kilauttaa kaverille. ”Lehmänmaito on myrkkyä!” tokaisi eräs omasta maitoisuudestaan intoutunut etsikkoäiti. Niin ehdoton tämä äiti ei halunnut koskaan olla. Saakoon vauva siis sen muutaman millilitran maitoannoksensa, eihän se siihen toki kuollut, eikä maitokaan ollut lehmästä, vaan toisesta äidistä. Vauva muumioitiin kapalon sisään ja annettiin litkiä maitoa kumisesta mehupullonkorkista kuin pieni kissa.

Hörppyytykseksi sitä nimitettiin. Opetettiin poikavauva jo pienestä pitäen käyttämään korjaussarjaa; ottamaan hömpsyt, vetämään huikat, kulauttamaan juomaa kitusiinsa.

Mutta valkoista kultaa, jonkun toisen äidin luovuttamaa maitoa, saivat vain aivan vastasyntyneet. Ellei imetystä saataisi sujumaan, vauva joisi pian lehmänmaitopohjaista korviketta, jota loroteltaisiin surutta tuttipullosta, hitaista virtauksista ja tulitikkuaskin kokoisesta vatsasta mitään piittaamatta. Äiti nukkui ja söi sairaalassa aina kun pystyi, niin paljon kuin suinkin, että maito nousisi nopeasti, vauva saisi ja söisi vain sitä, nostaisi painoaan ja he pääsisivät kotiin, rauhassa harjoittelemaan imuja ja asentoja ja toipumaan sairaalastressistä. * Omien asioiden keskellä kotona äidin olo tasaantui ja kaikki muuttui helpommaksi. Vauva oli rinnalla paljon, tuntui että taukoamatta, mutta äiti muisti, että niin

– 57 –

imetyksen lohtukirja

oli ollut ensimmäisenkin kanssa, eikä se ollut suinkaan lopullista. Kun ajatteli alkua ohimenevänä vaiheena ja harjoittelukautena, pitkät imetyshetket ja joskus tylsiksi venyvät päivän jaksoi ottaa rauhallisesti.

Esikoinen tottui vauvaan. Katsoi videoita, leikki autoillaan, rakensi linnoja ja piirteli. Uskoi, että äiti oli edelleen oma ja tuttu, kaivautui kylkeen kiinni, kun halusi nukkumaan, eikä häiriintynyt edes vauvan ajoittaisista rääkäisyistä. Mies tottui rooliinsa isomman leikittäjänä ja vauvanhoitotelineenä imetysten välissä.

Mies muisti, että koittaisi päivä, jolloin vauva flirttailisi hänelle suoraan rinnalta: imisi, kääntyisi katsomaan, hymyilisi leveästi, nappaisi jälleen kiinni rinnasta kuin sanoen: Tule ottamaan pois, jos saat! Ennen pitkää juoksisi rintojen välistä suoraan syliin.

Joskus, kun äiti makasi vuoteella vauva rinnoillaan, esikoinen toisella puolen tuhisten, hän muuttui itsekin kuin vauvaksi jälleen. Hän koki syvän, humauttavan rauhan tunteen, kuin olisi kellunut joka suuntaan äärettömällä ulapalla, mutta aivan turvassa kaikelta. Vesi oli puhdasta ja vaaratonta, alla ei ollut haukia, ei haita, ei syvyyksiin vetäviä pyörteitä. Vesi kannatti ja hoivasi, vaikka maata ei ollut näkyvissä. Oli vain aaltojen pehmeä kosketus, ajaton keinuvuus, kirvelevän kaunis valo.

– Minkku

– 58 –

II perheenjäseneksi

Vauva viestii omalla kielellään Vauvan viestien tulkitseminen on usein vaistomaista, ja jotta ne huomaisi, on pysähdyttävä vauvan tasolle, ehdittävä olla läsnä. Yllättäen vauvan pienet isosisarukset voivat olla parhaita vauvankielen tulkkeja.

Vauvanlukutaito kehittyy vähitellen. Yhdysvaltalainen lastenlääkäri William Sears onkin sanonut, ettei vaarallista ole väärin ymmärtäminen vaan se, ettei yritä ymmärtää lainkaan. Vauvalle tärkeää on vastaus, vaikka se ei olisikaan sitä, mitä vauva on toivonut. Usein vanhemmat myös huomaavat, ettei vauva aina itsekään tiedä, mitä toivoisi tai tarvitsisi. Oikea hoito ja oikeat vastaukset löytyvät vanhemman kanssa yhdessä tutkien.

“Vauva pääsi syntymän (kiireellinen sektio illalla) jälkeen rinnalle kunnolla vasta seuraavana aamuna ja oli oppinut siihen mennessä imemään alahuultaan. Sain sairaalassa päättäväistä neuvontaa (empaattista se ei juurikaan ollut, mutta ehkä tuota päättäväisyyttä tilanteessa kaipasinkin) tukea, mutta imetys tuntui kamalan vaikealta ja pelotti mitä siitä kotona tulee. Meni kaksi viikkoa, ennen kuin imuote alkoi olla yhtään oikean suuntainen, siihen saakka väännettiin väkisin ja rintakumilla.”

Vauvana oleminen on liikettä, ääntä ja eleitä. Toisten vauvojen viestintä on selkeämpää kuin toisten vauvojen. Samoin toiset vanhemmat ovat herkempiä lukemaan vauvansa viestejä. Ensimmäistä kertaa äidiksi tullut on vauvanlukutaidoiltaan aivan erilainen kuin monen lapsen äiti, toisaalta uuden tehtävän edessä, samalla myös ennakkoluuloton. Konkariäitikään ei aina ole vauvaviestijänä selkeä, sillä hyväkin vauvanlukutaito voi jäädä suuren sisarusparven tarpeiden keskellä pimentoon, kun äiti ei yksinkertaisesti ehdi tai voi vastata kaikkiin vauvan viesteihin välittömästi.

Vaikka äidin taidot ja mahdollisuudet olla hyvä äiti olisivat vielä vajavaiset, kiintyy vauva omaan äitiinsä. Äiti ja vauva tutustuvat toisiinsa. Äiti on lapselle tärkeä.

“Sintti pääsi niin pian kuin mahdollista paidan alle pikku kenguruksi, siihen ohjattiin aktiivisesti vastasyntyneiden teholla, piuhoja teipattiin ettei niitä tarvitsisi varoa ja silleen. Tuntui valtavan hyvältä pitää pientä otusta ihan lähellä. Kotona nukuttiin sitten kaikki samassa pesässä.”

Vauva on oma ihmisensä Vauva on oma ihmisensä alusta asti. Temperamentti ja persoona ovat jo olemassa, kun vauva syntyy, ja siksi jokainen vauva tarvitsee omanlaistaan

– 59 –

imetyksen lohtukirja

hoitoa. Vauvanhoito-oppaita on kirjoitettu paljon, mutta yhtäkään niistä ei ole kirjoitettu jostain tietystä vauvasta, joka on vasta syntynyt ja kasvamassa.

Selvimmin vauvan omanlaisuus näkyy, jos vauva syntyy yhtä aikaa sisaruksensa kanssa. Monikkovauva eroaa saman ikäisestä veljestään tai siskostaan selvästi. Ehkä aluksi eron vain aistii, ehkä sen huomaavat vain kaikkein lähimpänä vauvoja olevat, mutta ero on olemassa niin koossa, olemuksessa, temperamentissa kuin persoonallisuudessakin.

“Tyttö oli ja on edelleen todella temperamenttinen. Hänen tuli saada heti haluamansa. Vauvana kesti kauan saada hänet rauhoittumaan. Koliikkia. Pippurinen tyttö, joka tietää mitä haluaa ja osaa näyttää sen. Voimakastahtoinen, fiksu, empaattinen, todella herkkä.

Poika on aina ollut rauhallinen, naureskeleva, tyytyväinen, hyvä huumorintajuinen, reipas, fiksu myöskin, herkkä/vilkas uninen, kova syömään.”

Monesti vastasyntyneen katsetta sanotaan viisaaksi tai tutkivaksi, ja todellakin vauva on viisas ja taitava. Vastasyntynyt tunnistaa jo syntyessään äitinsä ja läheistensä äänet, äitinsä maun ja tuoksun sekä äidin sydämen sykkeen. Vauva tuntee myös äitinsä tavan reagoida ympäristöön ja tapahtumiin, äidin tunteet ovat vauvalle tuttuja yhteisten kuukausien ajalta. Jos vauva on kasvanut kohdussa yhdessä sisaruksensa kanssa, on siskon tai veljen läheisyys hänelle syntymänkin jälkeen tärkeä. Äidistä ei aina tunnu siltä, että hän osaisi olla vauvalleen äiti. Kulttuurimme on täynnä äidinkuvia ja äitiyden malleja, eikä aina ole helppoa tunnistaa niistä itseään, millainen äiti juuri minä olen tai millainen haluaisin olla. Jo raskausaikana moni miettii, osaanko olla äiti. Vauvan synnyttyä, oli vauva sitten ensimmäinen tai viides, yksin syntynyt tai kaksos- tai kolmossisarusten kanssa syntynyt, vanhemmat pohtivat moneen kertaan, monella tavalla, miten olla vanhempi juuri tälle vauvalle. Jokainen vauva on ainutlaatuinen persoonansa, johon tutustuminen vie alussa aikaa.

Vauvalle riittää läheisyys Vauvalle riittää, että äiti on. Parasta oppia tulevaa elämää varten on, että äiti katsoo vauvaa, koskettaa häntä hellästi ja puhuu arkisia tai rakkauden täyttämiä sanoja vauvalleen.

Rosa Meriläinen kuvaa vauvavuotta Nollasta ykköseksi -kirjassa välivuodeksi kiireestä ja kaikesta siitä, mikä muuten tuntuu tärkeältä. Kun poliitikon arjen keskipisteeksi tulee pikkuinen Frans, valtakunnan ja oman kaupungin asiat saavat odottaa. Poliittiset puheet vaihtuvat jokellukseen ja tuhinaan. Kokousten sijaan päivät täyttyvät kävelyistä ja vauvan naurusta. Äidillä pitäisi olla lupa hellittää ja ottaa itselleen aikaa olla äiti.

– 60 –

II perheenjäseneksi

Ihokontakti: ihanaa oloa kaikille vauvoille (ja äidille myös) Keskosten vanhemmat kertovat (s.194), miten hellää ja rentouttavaa on pitää lasta ihokontaktissa. Samankaltainen hoiva on mahdollista myös täysiaikaisten vauvojen kanssa. Vauva on vaippasillaan, äidillä on ylävartalo paljaana ja vauvan päällä on peitto. Vauvan pää jää kuitenkin peiton ulkopuolelle. Äiti tukee itsensä tyynyillä nojaavaan asentoon, sellaiseen jossa olisi mukavaa lukea kirjaa. Äiti laittaa vauvan rinnan tai vatsan päälle. Vauva saa olla, hamuilla, imeä ja joskus nukkua iholla ja rinnoilla. Äiti saattaa itsekin nukkua päiväunet.

Ihokontakti on imetyksen yleisavain. Se korjaa kapeaa imuotetta (imetyskipua), koska vauva saa hamuilla itse otettaan. Se lisää vauvan imuhaluja ja herättelee rinnasta kieltäytyvän vauvan vaistoja. Ihokontakti hoitaa toisistaan erilleen joutuneiden ikävää ja vahvistaa tunnesidettä.

Entä voiko myös isä hoitaa vauvaa ihokontaktilla? Tietenkin. Molemmilla on hyvä olla ja kiintymyssuhde rakentuu ja vahvistuu.

Lähteet: Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, Helsinki, 2008.

Kerstin Uvnäs-Moberg: Rauhoittava kosketus. Edita, Helsinki, 2007.

Anu Suomalainen: Ihokontakti edistää kiintymistä ja kiinnittymistä. www.imetys.fi/ materiaali/esitys3.pdf.

– 61 –

imetyksen lohtukirja

Tuija Sorsa

– 62 –

II perheenjäseneksi

Suunnitelmani on täydellinen, varmaa on vain muutos Imetys on asia, johon jokaisen vauvaperheen on otettava jotenkin kantaa.

Vauva on ruokittava jollain tavoin, ja korvikekoodi sekä lasten oikeuksien sopimus velvoittavat terveydenhoitoa ja kauppaa korostamaan imetyksen ensisijaisuutta. Tämä luo paineita imetyksessä onnistumiselle sekä käsitystä, että vain imettäminen on oikea tapa ruokkia vauva, oli tilanne mikä tahansa.

Harvoin arki kuitenkaan sujuu itsestäänselvästi ja helposti. Imetyksen ensiviikot ovat usein täynnä haasteita, ja moni äiti kokee epävarmuutta ja neuvottomuutta lapsensa ruokkimisessa. Myös myöhemmin imettäjä voi hämmentyä ja aivan varmasti joutuu miettimään vauvan ruokintaan ja perheen arkeen liittyviä asioita. Vastasyntynyttä isomman lapsen kohdalla perhe miettii sopivaa kiinteiden aloittamisaikaa, lisämaidon antamisen tarvetta ja monesti myös yösyöttöjä tai yövieroitusta. ”Olen itkenyt tiskipöydän ääressä korvikepullo toisessa kädessä ja tuttipullo toisessa ajatellen, etten halunnut tällaista lapselleni. Olen purskahtanut itkuun myös neuvolassa raivoava lapsi rinnallani, kun neuvolantäti kehotti kokeilemaan imetystä vastaanotollaan.”

Imetys vakiintuu ensimmäisten kuuden viikon aikana, eli sen osatekijät rakentuvat noina viikkoina. Keskimäärin kuuden ensimmäisen viikon jälkeen imetys alkaa sujua omalla painollaan. Se alkaa lunastaa lupauksiaan siitä, että se on helppoa, vie vähän aikaa ja ruoka on aina mukana.

Niihin viikkoihin mahtuu jo monta vaihetta: ensimmäisten kahden viikon aikana vastasyntyneen painon nousua seurataan tarkkaan, jotta imetys lähtee hyvään alkuun ja vauvan ravinto on turvattu. Maidon määrä nousee ensiviikkojen aikana vauvan tarvitsemalle tasolle, eikä siitä enää juurikaan nouse. Myös nännien alkuarkuus pitäisi mennä ohi kahden viikon aikana.

Jos imetys sattuu tai nännit ovat arat imetyksen jälkeenkin, on syytä hakea apua sitkeästi niin kauan, että sitä löytyy. (Imetyskivusta lisää s. 160.)

Kolmen viikon iässä on tavallisesti ensimmäinen tiheän imun kausi, joskin koko vastasyntyneisyyskausi voi olla joillakin vauvoilla ajoittain tiheää imemistä. Kuusiviikkoiset vauvat ähertävät tavallistakin enemmän rinnalla. Imetystukiäiditkin kertovat joskus toisilleen näistä hetkistä, että kyllä näytti omalta vauvalta maito loppuvan täyden rinnan äärellä. Kuusiviikkoiset vauvat kertovat rinnalle pitkiä tarinoita täyteen ääneen ja viittomakielellä.

Entä jos imetys onkin moninkertaisen vaikeaa siihen verrattuna kuin toivoi, suunnitteli tai haluaisi? Osa lopettaa heti, osa vähitellen, osa taistelee imetyksen puolesta ja voittaa tai pettyy. Mitä enemmän imetystaisteluun

– 63 –

imetyksen lohtukirja

asettaa aikaa ja voimia, sitä tärkeämpää sitä on suunnitella jonkin verran tietoisesti. Hyvä imetyksen muutossuunnitelma on ainakin realistinen. Siihen ei liity liian monta muutosta yhtaikaa. Jokaisen ihmisen, ja äidin erityisesti, täytyy ehtiä myös syödä, levätä ja jutella leppoisia. Koko elämää ei voi valjastaa viidentoista imetystempun tekemiseen. Mieti muutosta niin kauan, että voit luottaa siihen.

Jos toiveena on esimerkiksi lisätä maidon määrää tilanteessa, jossa vauva saa paljon lisämaitoa, on valittava strategia. Joko paljon lypsämistä, jolloin osa lisämaidosta korvautuu äidin omalla maidolla ja lisäksi osittaisimetystä kuten ennenkin, tai enemmän imetystä ja ihokontaktia vauvan kanssa, ja lisämaitoa niin paljon kuin vauva huolii aiemmasta määrästä (sekä tarvittaessa syöttöpunnitukset, jos vauva on pieni).

Hyvä muutosstrategia mietitään arkeen sopivaksi. Jos jatketaan edellistä esimerkkiä: kumpi sopii paremmin päivärytmiin, rauhalliset loikoilevat pesimistuokiot vauvan kanssa viitenä päivänä peräkkäin ja imetystä entistä enemmän vauvantahtiin vai sähäkät lypsytreenit kahdeksan kertaa päivässä, 20 minuuttia kerrallaan ja kerran myös yöllä? Pesimästä voi kyllä nousta välillä pois, kun vauva nukahtaa viereen – jos malttaa. Syömässä ja suihkussa täytyy tietenkin käydä, ja pesässä pitää olla hyvät eväät imettäjälle. Imetyspesäpäivinä voi esimerkiksi lukea lehtiä tai kirjoja tai kuunnella äänikirjoja, kun aika nukkuvan vauvan kanssa käy tylsäksi.

Muutossuunnitelmaan kuuluu tarkistuspäivä: kolmen tai viiden päivän kuluttua tarkistetaan, mihin suuntaan asiat ovat muuttuneet ja mihin nyt edetään. Tarvittaessa tehdään uusi suunnitelma. Sekä tiheä lypsäminen että ihokontaktijakso todennäköisesti lisäisivät maidon määrää toivotusti.

Kun imetysvaikeus tai muu hankaluus on voitettu, palkintona on pystyvyyden tunne. Kun tunnistaa, että todella teki jotain merkittävää ja tietää siksi, että jatkossakin osaa ja pystyy, uskaltaa katsoa laajasti tulevaan ja laatia uusia suunnitelmia. Uskaltaa yrittää. Vaikeuksien syy ei ollut omassa persoonassa, vaan on kykyä ja rohkeutta tunnistaa ulkoisia tekijöitä, kuten imetyksen suhteen imetysohjauksen saatavuus tai jopa asiantuntemattomat neuvot.

“En ollut ajatellut imetystä etukäteen juuri ollenkaan, keskityin vain synnytykseen ja vauvatarvikkeiden hankkimiseen. En siis osannut olla pettynyt, vaikka imetys olikin vaikeaa. Kun imetys alkoi sujumaan ja imetyshetketkin kuukausien kuluessa lyhenivät, imetys oli ihanaa. Yhä paremmin onnistuva esikoisen imetys ja hyvä synnytyskokemus kantoivat elämänmuutoksen ja vauvavuoden väsymyksen yli.”

Pystyvyyden tunteeseen liittyy omien kokemusten lisäksi muiden toiminnan seuraaminen, muiden kannustus ja kokemusten aiheuttamat reaktiot.

Imetykseen pystymiseen vaikuttaa voimakkaimmin omat kokemukset ja kaikista voimakkaimmin vaikeuksien voittaminen, ei niinkään helpot suo-

– 64 –

II perheenjäseneksi

ritukset. Kun tuntuu, että pystyy, suhtautuminen ongelmiin on enemmän analyyttistä kuin tunnepitoista, mistä kertovat monet väsyneinä tietoa hakeneet isät ja äidit.

Toisten kokemusten seuraaminen, toisilta saatu palaute ja kannustus ovat kaikki arvokkaimmillaan silloin, kun ne jollain tapaa muistuttavat omaa kokemusmaailmaa ja antavat vertaistukea tai samastumisen kokemusta. Mikä tahansa palaute ei auta, vaan palautteen on oltava uskottavaa ja realistista. Imetyksen yhteydessä pystyvyyden tunteesta syntyy imetysluottamus, kun imetys sujuu. Sitä tukevat aiemmat voimaa antaneet imetyskokemukset, imetyksen näkeminen ja läheisten ja terveydenhuollon ammattilaisten kannustus. Tärkeää on myös, että imetys tuntuu hyvältä ja tuottaa iloa.

“Puolisoni tuki kaikin mahdollisin keinoin. Hän kuljetti, hoivasi ja kannusti, sekä etsi milloin mitäkin apuvälineitä, mm. kerran keskellä yötä rintapumppua. Lisäksi hän etsi netistä paljon tietoa.”

Tutkimus: Puolison tuki tärkeää imettävälle äidille Jaana Reinikka Monet äidit kokevat imetyksen haastavana etenkin synnytyksen jälkeisinä kuukausina. Tänä herkkänä aikana puolison tuki voi vaikuttaa äidin imetystyytyväisyyteen ja -luottamukseen. Calgaryn yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ne naiset, jotka tutkimuskyselyssä kertoivat saaneensa aktiivista ja positiivista tukea puolisoiltaan, tunsivat olonsa luottavaisemmiksi ja kykeneväisemmiksi imetyksen suhteen. Onkin tärkeää, että myös terveydenhuollon ammattilaiset arvostavat imettävän äidin puolison antamaa positiivista ja aktiivista tukea äidin imetysluottamuksen kasvattamisessa. Tästä syystä yleistä imetystietoa ja -ohjausta esimerkiksi perhevalmennustilanteissa ja lastenneuvolakäynneillä tulisikin antaa sekä äideille että heidän puolisoilleen yhtälailla.

Lähde: International Breastfeeding Journal 2013, 8:4.

– 65 –

imetyksen lohtukirja

Läheisten tuki on imettäjälle tärkeä. Monet tutkimukset tukevat tätä äitien kokemusta. Sallivassa ja kannustavassa ilmapiirissä imetys sujuu helpommin, tai jos se ei suju, äiti kokee olevansa kuitenkin onnistunut ja hyväksytty. Isät, jotka ovat saaneet jo odotusaikana imetyksestä tietoa, osaavat tukea puolisoitaan niin, että nämä ovat tyytyväisempiä imetykseensä ja siihen liittyviin valintoihin.

“Isän ja vauvan suhde ei ole yhtään vähemmän tärkeä eikä vahingoitu siitä, että äiti hoitaa lapsen ruokkimisen. Isä on silti tärkeä.“ Jos oma kumppani ei ole imettävän äidin puolella, kuka sitten on? Erityisesti tämä korostuu silloin kun lapsia syntyy kerralla enemmän kuin yksi, lapsella tai äidillä on erityisiä tarpeita tai perhetilanne on jollain tavalla kuormittava. Äidin tai vauvan erityistarpeet eivät välttämättä ole kovin erikoisia, jo pitkä ja raskas synnytys saa äidin ja vauvan usein tarvitseviksi. Samoin sektion jälkeen äiti tarvitsee melko pitkään monenlaista apua päivittäisissä toimissaan.

Eniten äiti kaipaa puolisoltaan läsnä olevaa kumppanuutta. Se on tunnetta, että vauvan vanhemmat ovat samalla puolella, ja että molemmille toisen vanhemmuus ja osallisuus vauvasta on tärkeää. Kumppanuus voi olla myös yhteistä neuvottomuutta niinä hetkinä, kun kumpikaan ei tiedä, mitä tehdä.

“Ilman isän tukeakin olisin varmasti imettänyt, mutta se olisi ollut todella raskasta ja hankalaa, enkä olisi nauttinut vauva-ajasta lähellekään yhtä paljon. Olisin myös saattanut lopettaa imettämisen aikaisemmin.“ “Olin vasta sektiolla synnyttänyt, ja kipeä, vauvani oli laiska imemään, vähän keltainenkin. Olin saanut tietoa ennen synnytystä, että ihokontakti virkistää vauvaa ja parantaa imuhaluja. Kätilö tyrmäsi tämän teorian tyystin ihan turhana, kun voimattomana sängyn pohjalta koitin ehdottaa, että vauva annettaisiin minulle vaippasiltaan ihokontaktiin. Ottaa NIIN päähän vielä vuosien jälkeen, miten mies ikäänkuin petti minut, ja meni kätilön puolelle. Olisin tarvinnut jonkun, joka pitää minun ja vauvan puolia isoa pahaa maailmaa vastaan, ja konkreettisesti olisi suojellut minua tylyltä kätilöltä, joka ei edes näyttänyt olevan pätevä imetysohjaamaan. Haluaisin lohduttaa itseäni nyt myöhemmin, että mies teki siinä tilanteessa parhaansa. Hän luuli, että kätilö tietää ammattinsa puolesta, miten em. tilanteessa tulee toimia. Kertoisin myös miehelleni, että haluan hänen pitävän minun puoliani, eli neuvottelevan hoitokäytännöt niin, että minun toiveeni toteutuvat. Haluaisin sanoa itselleni, että isä teki parhaansa sen hetkisen tietojensa perusteella. Hän tarkoitti kaikkea hyvää, parasta, vauvallemme.“

– 66 –

II perheenjäseneksi

“Sairaalassa esikoinen oli parin päivän ikäinen, ja jotenkin ruokaväli ilmeisesti venynyt liian pitkäksi. Lapsi huusi punaisena eikä suostunut syömään. Kätilö ja harjoittelija roikkuivat mukana, yrittivät tunkea rintaa vauvan suuhun ja opastaa (todella epämukava tilanne), ja vauva vaan huusi. Lopulta jouduin kaikkien nähden lypsämään lusikkaan maitoa, jotta vauva saatiin syömään ja nukahtamaan. Uusi juttu koko imetys, ja tilanne oli jotenkin nöyryyttävä, ja olin todella hormonihöyryissä tuolloin. Kun lapsi nukahti, ja kätilöt olivat lähteneet, muistan miehen halanneen ja lohduttaneen minua, itkuista äitiä!“ Toisinaan parasta parisuhteen hoitoa on, että tyhjentää ja täyttää tiskikoneen ilman eri pyyntöä, että pilkkoo ruuan imettäjälle valmiiksi, että imuroi tai vie roskapussin – vaikka äiti voisi tehdä sen ihan hyvin itsekin. Vauvan kanssa pystyy paljoon, mutta pikkuvauvan ollessa talossa pitäisi äidin voida elää vauvantahtista elämää niin hyvin kuin se on mahdollista. Silloin suurempi vastuu kotitöistä, isompien lasten hoidosta ja lemmikkien hoidosta jää luonnollisesti perheen toiselle aikuiselle.

Vauvavuotena on hyvä aika puhua yhdessä, mikä on kodin siisteyden tavoitetaso pikkulapsivaiheessa. Kotikäyntejä tekevillä terveydenhoitajilla on tapana sanoa puolitosissaan, että jos vauvaperheen kodissa kiiltää tiskipöytä, aikaa ja energiaa käytetään vääriin asioihin. Sekä siisteissä että sekalaisissa kodeissa kasvaa ihastuttavia lapsia. Tuhansissa ja taas tuhansissa kodeissa riidellään samaan aikaan siitä, että kenenkään kotona ei ole yhtä kaameita sekalaisia tavarakasoja kuin meillä.

Esikoisen ja toisen lapsen syntyessa vanhempien aika jaetaan uusiksi. Pikkulapsivuosina omaa aikaa on palanen siellä, toinen tuolla, ja jos vauva heräilee öisin itkemään, neuvotteluja painaa univelka. Niinpä esimerkiksi imetyksestä, vauvanhoidosta, yöunten sujumisesta ja päiväunten täydennyspätkistä täytyy keskustella perheessä aina uudelleen ääneen, koska tilanteet muuttuvat. Isä voi olettaa, että äiti saa nukutuksi öisin, koska hän itse nukkuu sikeästi ja vielä viime kuussa äiti ja vauva nukkuivat hyvin. Hampaidentekoaikaan äiti ei enää nukukaan. Suunnitelmia täytyy siis päivittää. Aikuisten edes jotenkin riittävä unimäärä on useimpien perheiden jaksamisen kivijalka, koska liian vähäinen uni tekee nopeasti tuhojaan mielialalle, keskittymiskyvylle ja parisuhdetaidoille. Illansuunokoset? Viikonlopun päiväunet?

– 67 –

imetyksen lohtukirja

Monta muttaa ensisynnyttäjällä Imetän vauvaani ehkä vuoden ikään. Haluan antautua sen voiman vietäväksi, joka sitoo äitiä ja lasta tiukasti toisiinsa. Lapsi saa juuri hänelle räätälöityä ravintoa, me säästämme lompakonsaranoita ja luontoa. Samalla karisevat mukavasti hormonihoidoista ja raskaudesta kertyneet kilot. Suunnitelmani on täydellinen!

Ja ilman sen seitsemää muttaa se varmasti olisi toteutunutkin täydellisesti, juuri niin kuin suunnittelin.

Mutta yksi. Raskaan ja pitkittyneen synnytyksen päätteeksi esikoispoikani syntyy sinisenä ja elottomana ja kiidätetään ensimmäisiksi päivikseen vastasyntyneiden teho-osastolle. Meissä jyllää infektio. Pian selviää, että mitään hätää ei ole ja poika olisi kunnossa noin viikossa. Silti on kyynel silmässä monet kerrat, kun osastolla kaikilla muilla on vauva, paitsi minulla. Tekee mieleni kuulutella pitkin käytäviä, että on minullakin vauva, se vaan on tuolla alakerran teholla! Ja ehkä lisätä, että suloinen onkin... Haluaisin niin vauvan viereeni hamuilemaan tissille kaikessa rauhassa omalla ajallaan, sen sijaan minut pirautetaan osastolta syöttöhommiin aina, kun vauva on nälkäinen. Tehohuoneissa ei ole omaa rauhaa, kuten osastolla, ja syöttöharjoitukset istuallaan synnytyksestä repaleisilla istumaelimillä eivät ole kovin herkullisia. Teholla toipilasvauvan ravinnonsaanti turvataan runsaalla pulloruokinnalla, mikä saa rinnoistani heruvat maitopisarat tuntumaan säälittäviltä. Onneksi poikani on terhakka ja hallitsee imemistekniikan heti, siitä saa päästään täysin pyörällä oleva tuore äitikin hieman uskoa ruokailujen onnistumiseen.

Mutta kaksi. Sairaalasta lähtiessämme imetys sujuu ihan hyvin. Maito on noussut ja tuntuu riittävän. Olen kuitenkin hieman pettynyt, kun en tunne minkäänlaista onnen huumaa tai intiimiä läheisyyttä vauvan kanssa, kun hän on rinnallani. Imettäminen tuntuu lähes vastenmieliseltä, vaikka muuten tunteet vauvaa kohtaan ovat myönteiset ja vahvistuvat päivä päivältä. Yhtä kaikki, tunnesyyt eivät tietenkään ole syy luovuttaa.

Mutta kolme. Tuore muutto uudelle paikkakunnalle uuteen taloon. Tavarat ovat vain osittain paikoillaan, mikään tekeminen ei suju jouhevasti, varsinkin pyykinpesu käy hermoille, kun ei tiedä, mihin saisi mahtumaan kaikkien puhtaat vaatteet. Niille ei ole vielä järjestetty omaa paikkaa. Joka paikka tuntuu olevan kaaoksessa, vaikka kaaos taitaa olla lähinnä minun päässäni. Ympäristön epäharmonisuus hermostuttaa.

Mutta neljä. Mieheni vanhemmat lapset. Uusperheen äitinä, äitipuolena, vauvan syntymää edelsivät ankarat pohdinnat siitä, miten varmistaisin sen, että olen jatkossakin tasapuolinen äiti kaikille, eivätkä vanhemmat lapset tuntisi asemaansa uhatuksi. Kaikki sujuu päällisin puolin hyvin, ainoa mustasukkaisuuden oire on se, että aina kun vauvalla on nälkä, niin isosiskollekin tulee nälkä. Koetan tietys-

– 68 –

II perheenjäseneksi

ti selittää, että vauva on pieni, eikä osaa vielä yhtään odottaa. Hän ymmärtää sen hyvin – tai ainakin nyökyttelee sopeutuvasti. Mutta viisivuotiaan malttia piisaa minuuteissa noin iän verran, joten hän käy tiheästi tarkistamassa, josko hänkin jo saisi. Katson imevää vauvaa, tunnen syyllisyyttä odotuttaessani mustasukkaisuutensa kanssa urhoollisesti taistelevaa pientä tyttöä, mietin lopettaisiko tämä vauva jo kohta... Ja heti kun vauva hengähtää hetkeksi, tulkitsen sen tulleen valmiiksi ja laitan nukkumaan ja riennän järjestämään seuraavaa ruokailua. Miten vauvan syöminen voikin kestää näin kauan! Eikö se olekaan aina vartissa valmis...!? Ja tunnin päästä kummastelen, miksi vauva nukkuu päiväunia niin huonosti.

Mutta viisi. Menkat. Ne eivät ole koskaan olleet säännölliset, mutta ilmaantuvat nyt, kuukausi synnytyksen jälkeen, juuri kun niitä vähiten kaipaan! Samaan aikaan anoppi katsoo tyhjää imevää, tissillä kiemurtelevaa vauvaa ja sanoo, että ei se taida saada sieltä oikein mitään...

Mutta kuusi. Kaikki haluavat nähdä uuden talon ja uuden vauvan. Minä, joka en ole koskaan oppinut sanomaan ei, joudun opettelemaan sen nyt – kunhan ensin koko joukko sekä mieheni että minun sukulaisia ja ystäviä on käynyt kyläilemässä. Yökyläilemässä tietysti, seurauksena muutosta kolmensadan kilometrin päähän entisestä elämästä. Sosiaalinen luonteeni ei salli minun vetäytyä vauvoineni syömäpuuhiin pois vieraiden keskuudesta. Mutta sehän on aivan normaalia, että lasta imetetään bussissa, puistossa – rohkeimmat imettävät kaupan kassalla!

Lopulta minulla on koko ajan niin paljon seurusteltavaa, siivottavaa, leivottavaa, ruoanlaittoa, pyykinpesua ja lastenhoitoa, että en ehdi itse syödä ja juoda. Ristiäisjärjestelyt vasta painajainen ovat! Onneksi yöllä on rauhallista, silloin ehdin istua sohvalla vauva sylissä. Yösyötöt sujuvatkin hyvin, saan onnistuneiden imetysten väleissä itsekin nukuttua muutaman tunnin.

Mutta seitsemän. Motivointi – painostus – vapautus. Yritän vielä kerran panostaa imetykseen. Ostan ystävien kehotuksesta mallaspitoisia alkoholittomia juomia, koitan huolehtia levosta, syömisestä ja juomisesta. Isä osallistuu lastenhoitoon aina, kun on kotona, saan silloin vetäytyä pariksi tunniksi peiton alle korvatulppineni. Olen vielä motivoitunut. Sitten luen netistä imetysaiheisia juttuja ja keskustelupalstoja. Sen jälkeen olen painostunut. Vähemmänkin defensiivinen lukija tulkitsisi tarinoista ja neuvoista välittyvän ilmapiirin niin, että epäonnistunut imetys on laiskuutta ja haluttomuutta panostaa lapsen terveeseen tulevaisuuteen. Mutta onneksi useimmilla meistä on äiti! Se äiti, joka ei minua monta kuukautta imettänyt, mutta joka on silti ollut joka suhteessa täydellinen äiti. Ja minä täydellisen terve, aina. Äiti sanoi minulle, että suotta annan ahdistaa itseäsi. Hänen neljästä lapsestaan ainoastaan kuopus on imenyt lähelle vuoden ikää, ja tämä pikkuveljeni on meistä ainoa, jolle puhkesi kaikenlaiset allergiat ja jonka kanssa on juostu sairaalassa milloin siedättämässä, milloin hoidattamassa oireita.

Kyllä äitikin painotti rintamaidon etuja, mutta kehotti kuitenkin katsomaan elä-

– 69 –

imetyksen lohtukirja

mää kokonaisuutena ja tekemään ratkaisut omalle jaksamiselleni ja koko meidän perheelle suotuisalla tavalla.

Tämä täydellisen epätäydellinen imetys kesti täysimetyksenä puolitoista kuukautta, osittaisimetyksellä poikani oli kolmekuiseksi. Kolme kuukautta oli minun itse itselleni asettama vähimmäisaika, ja silloin myös väsyin heräämään yöllä vähän väliä, kun poika alkoi tarvita ruokaa enemmän kuin hän kerralla rinnasta sai.

En ole jälkeenpäin katunut tai surkutellut myttyyn mennyttä imetystä – poika on kasvanut miehekkäästi, on nyt terve ja iloinen seitsenkuinen. Lisäksi hän on ihka oikea pikkuveli: mutkaton alku isompien lasten kanssa on tehnyt lapsista täysiä sisaruksia toisilleen. Opiksi olen kuitenkin koittanut ottaa. Jos joskus saan toisen vauvan, niin isä pitää isyysvapaansa heti lapsen synnyttyä, jos mahdollista. Siten minä voin paremmin keskittyä uuteen tulijaan. Olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että silloin kun lapsella on katkeamaton perusturva ja varmuus omasta asemastaan, pienet elämänmuutokset tai malttiharjoitukset eivät ylety heiluttelemaan turvallisuudentunnetta. Uuden vauvan syntyessä myös vieraat saavat odottaa, että meidän perhe on ehtinyt organisoitua uusiin mittasuhteisiinsa.

Omaan rajallisuuteensa törmäily on kasvattavaa: jos yritän olla täydellinen joka asiassa, en onnistu hyvin missään. Lapsiperheessä maalaisjärki ja tilannetaju osoittavat mutkattomampaa tietä ilon ja onnistumisen hetkiin kuin yksikään periaatteellinen julistus. Myös jämäkkyys asioiden priorisoinnissa on plussaa: kukaan ei suuttunutkaan, kun ehdotin tapaamisen siirtämistä parilla kuukaudella. Tästä puolen vuoden elämänkoulusta huolimatta en edelleenkään täysin ymmärrä, miten niin monet monilapsisen perheen äidit imettävät vauvansa onnistuneesti – ja karistavat ne kilot, jotka minussa edelleen ylimääräisinä roikkuvat!

– Muttia ensi-imettäjän matkassa

– 70 –

II perheenjäseneksi

Kodin hoivaketjussa isä pitää äidin ja vauvan yhdessä “Isän rauhallisuus ja luottavaisuus saavat äidinkin uskomaan itseensä ja imetyksen onnistumiseen.“ Jos lapsella on odotusaikana ja syntyessään kaksi vanhempaa, on näillä kummallakin vanhemmalla oma roolinsa, tehtävänsä ja paikkansa vauvan hoivaajina ja vauvalle tärkeinä ihmisinä.

Vaippavapaalla – Vaihtoehtoinen opas uusille isille -kirjan suomentaja Riku Siivonen kirjoittaa tuoreille isille rohkaisun sanoja kirjan esipuheessa. ”Kyllä isä pystyy. Eikä kyse ole siitä, että isä vaaditaan helpottamaan vaimojen elämää. Kyse on siitä, että olemalla vahvasti läsnä auttaa isää itseään.”

Riku Siivonen on huomannut, että tämä näkökulma jää useissa tuleville vanhemmille suunnatuissa oppaissa ja ohjeissa huomaamatta. ”Jostain syystä tasa-arvoisesta vanhemmuudesta puhuttaessa keskitytään nimenomaan kotitöiden määrälliseen hoitamiseen ja vauvanhoitoajan jakamiseen tasan. ‘Uuden isän’ on lisäksi haluttu jäävän kotiin, jotta lapsen hankkiminen ei aiheuttaisi niin paljon katkoksia äidin työuraan”, Siivonen kirjoittaa ja jatkaa: ”Mutta kaikki nuo ovat vain keinoja. Päämäärästä ei ole puhuttu tarpeeksi. Ei ole mietitty, mitä siitä seuraa, jos isät olisivat enemmän lastensa kanssa. Siitä on nimittäin hyötyä myös isälle. Se on tässä keskeinen asia. Äideillä on jonkinlainen etumatka suhteessaan vauvaan, kiitos sen biologisen tosiasian, että he kasvattavat vauvan sisällään ja ruokkivat häntä ensimmäiset kuukaudet. Tietysti äiti tuntuu lapsesta jollain tavalla läheisemmältä.” Ja pohdittuaan omaa isäksi kasvuaan hän toteaa sen, minkä moni muukin isä on huomannut: ”Pikku hiljaa opin hoitamaan vauvaa siinä, missä äitikin. Ennen kaikkea vauva oppi tuntemaan minut.”

Vastasyntynyt vanhempi Useimmille meistä on aika selvää, mitä nykyajan Suomessa odotetaan vastasyntyneeltä vauvalta ja vastasynnyttäneeltä äidiltä. Äidin oikeutta monenlaisiin tunteisiin korostetaan tai sille naureskellaan lempeästi. Mutta mitä odotamme vastasyntyneeltä toiselta vanhemmalta, naisen kumppanilta?

Missä on hänen paikkansa?

Kuva on usein yksioikoinen. Siinä vauvan toinen tärkeä ihminen sysätään keittiöön, kauppaan ja työelämään. Minne tahansa muualle kuin yhteiseen hetkeen vauvan kanssa. Isä jää helposti statistin asemaan. Perheille suunnatuissa oppaissa ja vauva- ja perhelehtien kuvissa isä on äidin pikku apulainen, joka kelpaa hymyilemään vauvalle äidin olan ylin. Neuvolassa tervey-

– 71 –

imetyksen lohtukirja

denhoitajat puhuvat enemmän äidille kuin isälle ja katsovat äitiin silloinkin, kun puhuvat isälle.

Perhevalmennuksissa ja isien kertomuksissa synnytyksestä statistin asema toistuu. Isä ei voi auttaa äitiä synnyttämään ja tuntee suurta voimattomuutta synnytyskipujen kanssa. Ja koska isä ei voi imettää, isä kokee, että imetys ei koske häntä.

“Monesti perhevalmennuksissa imetyskerroilla miehet ja naiset saatetaan jakaa eri ryhmiin, koska ilmeisesti jossain vieläkin ajatellaan, että imetys koskettaa vain äitejä. Esimerkiksi omassa valmennuksessamme isät menivät keskustelemaan isän roolista silloin, kun äideille esiteltiin rintapumppuja ja juteltiin imetyksestä. Ilman muuta yhteisessä ryhmissä ja mieluusti vaikka isovanhemmat mukaan näihin imetysvalmennuksiin, heidän tietonsa ovat monesti kovin vanhentuneet ja saavat sitä kautta monesti pahaa mieltä äidille aikaiseksi.“ Mutta tarvitseeko vanhempien välisen asetelman olla näin? Kumppania voi tukea imetyksessä monella tapaa lapsiperheen arjen pyörityksessä. “Äiti tarvitsee puolisonsa tukea imetyksen onnistumiseen. Äitiä voi auttaa konkreettisesti tuomalla vettä, tekemällä kotityöt, hoitamalla mahdollista aiempaa lasta tai lapsia ja tekemällä ruokaa perheelle. Imetyksen perusteet, kuten maidontuotannon kysynnän ja tarjonnan yhteys, runsas juominen, sylissä pitäminen, ym. Äidillä tulee olla aikaa imettämiseen, jotta se onnistuisi. Tiheän imun kausista olisi hyvä tietää.“ “Olemalla kärsivällinen tiheään rintaa kaipaavan vauvan kanssa. (Kun vauva syö esimerkiksi ennen kauppareissua, kaupassa, autossa ennen kotiin lähtöä ja heti kun tullaan kotiin, ennen kassien purkamista. Näin meillä mentiin välillä ja mies oli asian kanssa sujut, vaikka aina kaikki kesti ja kesti kun piti joka välissä imettää.“ “Isä oli todella mustasukkainen ja luuli että ripustaudun vauvaan imettämällä tätä.”

“Ajatus siitä, että pulloruokinta ‘tasa-arvoistaisi’ vanhemmat. Asenne, että pieni vauva ei saa sitoa äitiä tai vanhempia liikaa (pitää voida jättää hoitoon). Usko teollisten korvikkeiden ylivertaisuuteen. Asenne, ettei imetys kuulu hänelle, jolloin hän ei tue tai konkreettisesti auta äitiä. Toive rauhallisemmista öistä (joiden uskoo seuraavan korvikkeiden/kiinteiden antamista). Halu antaa kiinteää lisäruokaa aikaisin.“

– 72 –

II perheenjäseneksi

Isän odotetaan tukevan puolisoaan uudessa elämänvaiheessa, uusien muutosten keskellä, vaikka hän itsekin kohtaisi ne ensi kertaa.

Samaan aikaan vastasyntynyt vauvan toinen vanhempi elää monenlaisten tunteiden ja kysymysten keskellä. Kuka minä olen? Kuka on tuo vauva? Millaiseksi elämäni nyt muuttuu? Millaiseksi parisuhteeni muodostuu tämän jälkeen? Mahdunko samaan kuvaan vauvani ja hänen äitinsä kanssa? Kuka halaa minua? Ketä saan halata ja milloin? Mitä minulta odotetaan, ja miten osaan vastata näihin odotuksiin? Kuka kuulee äidin puolison moninaisia tunteita ja tilanteita? Kenelle voi kertoa pelosta jäädä maitotulvan alle ja erilleen puolisosta? Mitä tarkoittaa ”me” nyt, kuin meitä onkin enemmän kuin kaksi?

“Seksiin ja rintojen kosketteluun liittyy ikäviä muistoja ja asiasta riideltiinkin pari kertaa. Kosketus ei tuntunut hyvältä imetysaikana eikä pitkään aikaan sen jälkeen, mutta mies ei meinannut sitä muistaa ja ymmärtää. Olisi helpottanut tietää, että sama ongelma on monilla muillakin pareilla. Myös miehille tämä informaatio olisi hyvä saada jo ennen imetyksen alkua.“ “Leikin vauvan kanssa sängyssä ja vauva hörppi tisusta välipaloja. Isä totesi, että onpas sinulla rupsahtaneet tissit. Kateellinen mies, kun vauva on vallannut tissit, sylin ja kainalon.“ Varmaa on, että elämä muuttuu, kun lapsi syntyy. Mutta muutos ei ole välttämättä muutosta huonompaan, vaikka pikkulapsivaihe on monella tavalla haastavaa ja kuluttavaa aikaa. Usein myös tähän elämänvaiheeseen liittyy kiihkeä ja haasteellinen vaihe työelämässä. Joidenkin tutkimusten mukaan pikkulasten isät tekevät pisimpiä työpäiviä.

Rikkonaisten yöunien, uuden elämänrytmin ja puolison tarvitsevuuden lisäksi vauva tuo mukanaan iloa, rakkautta ja korvaamattomia mahdollisuuksia oppia ihmisenä elämisestä. Harva työelämän haaste on yhtä monenkirjava, yhtä lähellä ihmisenä olemisen ydintä kuin vuosi pari lapsiperheen elämää.

“Isä voi tukea parhaiten, kun hän hyväksyy, että hänen roolinsa ei ole imetyksessä toimia johtajana vaan vaatimattomammassa mutta silti arvokkaassa sivuosassa.“

– 73 –

imetyksen lohtukirja

Tukea, hermoilua ja kapinaa “Pitäiskö sitä pulloa nyt sit vielä antaa kun ei tuosta ole varmuutta mitä se rinnasta sai? Tuleeko sieltä nyt oikeasti mitään? Vauva vaan venkoilee rinnalla, ei se halua sitä, nyt pulloa!”

“En juurikaan saanut tukea mistään. Puolisoni naureskeli, että onpas se tarkkaa kun vain yksi asento kelpaa. imetystä kyllä meillä arvostettiin, mutta kun kyseessä oli ensimmäinen lapsi, ei osannut suhtautua muuten kuin vain niin että antoi vaikeuksia vyöryä ylitseen.”

“Miesten tapa tarjota tukea on keksiä ratkaisuja ja antaa faktatietoja. Koska tässä tapauksessa etsin tiedot itse, toimi mies enemmän vain kuuntelevana korvana, johon paasasin kaikki imetystiedot mitä löysin.”

“Isä voi hyvää tarkoittaessaan vaikeuttaa imetystä, esimerkiksi antaa äidin nukkua yö rauhassa ja ruokkia pullolla, vaikka paremmin auttaisi jos äiti saisi vaikka levätä enemmän myös päivällä.“

“Isällä voi olla mustasukkaisuutta puolisonsa huomiosta ja rinnoista. Pelkoa siitä, että imetys väsyttää puolisoa tai vie liikaa aikaa lasten- ja kodinhoidolta. Kapinaa oman roolin muuttumisesta perheessä, kun synnyttänyt nainen tarvitsee runsaasti apua ja tukea. Iso halu päästä ruokkimaan vauvaa pullolla ymmärtämättä, miten negatiivisesti se voi imetykseen vaikuttaa.“

“Puolisoni oli onneksi paria viikottaista luentoa lukuunottamatta kotona seitsemän viikkoa vauvan syntymän jälkeen (isyysvapaa ja myöhäistetty kesäloma). Ne olivatkin ehdottoman tarpeen, koska päiväsaikaan vauvaa ei voinut hetkeksikään laskea mihinkään: hän viihtyi ainoastaan kantoliinassa, pystyssä olkapäällä tai liikkuvissa vaunuissa. Hän myös oli rinnalla pitkään ja usein, joten mies hoiti siivoukset, pyykkäykset ja ruuanlaitot. Naureskelimme, että meillä on kotona oikein ravintoketju: minä syötin vauvaa ja puoliso minua. Minä sain hetken hengähdystauon silloin, kun mies lähti vauvan kanssa vaunulenkille.”

– 74 –

II perheenjäseneksi

“Imetys oli hänen (isän) mielestään valinta, ei itsestäänselvyys (kuten minulle). Jouduimme eräässä vaiheessa antamaan korviketta ja hän oli jatkuvasti huolissaan, ettei äidinmaito riittäisi ja pelkkä imetys vaarantaisi vauvan terveyden.“

Vauvan ensiparkaisusta kotona minä olin heti lämmittämässä maitopulloa (sairaalasta ohjeistettu lisämaidontarpeesta) ja isä vain kysyi, että miksi et tarjoa tissiä.“

“Alkuvaiheessa kaikenlainen hermoilu on yleistä sekä isillä että äideillä. Jos isä ei luota äidin kykyyn imettää tai ei kestä imetysvaikeuksien kanssa painimista, se hermostuttaa äitiä ja voi vaikuttaa suoraan äidin mielialaan ja herumiseenkin ja sitä kautta vauvan mielialaan.“

“Mieheni oli uskomaton apu, en olisi ikinä etukäteen uskonut miten tärkeässä roolissa mies on imetyksessä.

Hän oli rauhallinen ja tuki koko ajan, kun itse olin hysteerinen ja itkuinen ja epätoivoinen. Myös imuotteen korjaus oli täysin hänen ansiotaan, hän tarkkaili oikeaa kulmaa, irroitti lasta rinnasta aina väärän otteen tullessa ja toi uudelleen oikeassa asennossa kohti rintaa.”

“Puoliso kannusti molemmilla kerroilla jatkamaan imetystä ja huolehti tarpeistani. Hän mm. auttoi järjestämään miellyttävän ja rauhallisen imetystilanteen, rauhoitti tarvittaessa sekä äitiä että lasta, puhdisti tarvittavia välineitä (rintakumit, rintapumppu). Hän kuunteli ja yritti ymmärtää.”

“Isän hermo petti alun vaikeuksissa esimerkiksi vauvan itkiessä, mutta toisaalta isän tuki yön pimeinä epätoivon tunteina oli korvaamaton.“

– 75 –

imetyksen lohtukirja

Miten tukea äitiä?

“Kaikki tsemppasivat pullohommissa, kukaan ei puhunut imetyksestä. En surrut silloin, mutta olen surrut vuosia jälkeenpäin todella paljon.“ Vauva täyttää äidin maailman niin täysin, että varsinkin ensimmäisinä kuukausina puoliso jää helposti äidin huomion reuna-alueille. Samaan aikaan vauva on mullistanut myös toisen vanhempansa elämän. Erityisesti ensimmäisen lapsen synnyttyä äidin puolison on samaan aikaan opittava tuntemaan vauva ja tutustuttava uudestaan puolisoonsa.

Perheille suunnatut oppaat neuvovat isää tai äidin kumppania hellimään äitiä, ottamaan huomioon vastasyntyneen ja vastasynnyttäneen tarpeet.

Vain harvoin muistetaan perheen muita jäseniä. Kuka halaa vauvan toista vanhempaa? Entä isoja tai pieniä isosisaruksia? Millaiselta vauva-arki näyttää uusperheessä? Mahtuuko kumppani vielä perhekuvaan mukaan? Entä miten tukea yksin vauvan saanutta äitiä?

Monet äidit kokevat puolisonsa olevan mustasukkainen vauvalle äidin huomiosta. Joskus mustasukkaisuus tiivistyy imetyshetkiin. Pienen vauvan imetys koetaan yleensä luontevana ja asiaan kuuluvana, mutta kun vauva kasvaa isommaksi, voi asenneilmapiiri muuttua jopa perheen sisällä. Vaikka imetys olisi lapselle ja äidille tärkeää ja vaikka taaperon imettämiselle on myös tieteellisiä perusteluita, saattaa imetyksestä syntyä perheen sisälle kiistaa.

Synnyttänyt nainen käy läpi suuria hormonaalisia muutoksia. Jo raskaus muuttaa naisen kokemusta omasta kehostaan. Samoin synnytys muuttaa äidin kokemusta omasta seksuaalisuudestaan ja ruumiillisuudestaan. Toiselle muutos on positiivista, se vahvistaa omaa naiseutta ja itsensä tuntemista, toiselle se tuo ahdistusta ja pelkoa.

Jotkut miehet kokevat raskaana olevan naisen epäviehättävänä tai maitoiset rinnat vastenmielisinä. Toisaalta nainen saattaa pelätä miehen vieroksuvan imettävää vaimoaan ja miehen ajattelevan, että imetys pilaa rinnat.

“Isä hoputtaa eikä ymmärrä imetyksen vievän aikaa ja energiaa. Isä saattaa myös suositella pulloruokintaa, jos imetys ei heti onnistu odotetusti. Rintojen ‘käyttöoikeudesta’ voi myös tulla kiistakapula, jos mies kokee että vauva omii tissit itselleen.“ “Isä ei saisi painostaa seksiin, koska tietää, että imetys ja hormonit saattavat vaikuttaa haluihin. Isän tulisi myös tietää, että isän läheisyyttä äiti ei aina ‘jaksa’, koska äiti saa vauvalta jo läheisyyskiintiön täyteen. Isän ei myöskään tulisi olla mustasukkainen siitä, ettei voi osallistua syöttämiseen. Isä voi hoitaa syötöt sitten, kun lapsi on vieroittunut.“

– 76 –

II perheenjäseneksi

Jos pienen vauvan äiti kysyy puolisoltaan, olenko vielä mielestäsi ihana, siihen kuuluu vastata kyllä, jos yhtään siltä tuntuu. Mies voi tukea imettäjää olemalla lempeästi kiinnostunut naisesta.

Vauva-ajasta puhutaan usein parisuhteen haasteena. Kahden aikuisen arjen muuttuminen vauvaperheen arjeksi nähdään haasteena tai jopa uhkana parisuhteelle. Näin joskus onkin. Merkittävä osa eroavista pariskunnista on alle kaksivuotiaan lapsen vanhempia.

“Seksuaalisten tarpeiden kohtaamattomuus. Imetys vaikutti itselläni niin, että normaalisti olen halukas ja suht aktiivinen seksuaalisesti ja imettäessä muutun täysin frigidiksi. Alapäässä (eikä yläpäässä) liiku mikään eikä tee mieli ollenkaan. Molempien lasten isät kärsivät tilanteesta ja kostivat omalla tavallaan asian (toinen petti ja toinen loukkaantui torjutuksi tulemisesta).“ “Meillä isä laittoi huoltoriidan vireille ja haki lapsen asumista, menestyi hakemuksessaan. On vihainen, että lapsi imee tapaamisilla. Asenne mielestäni hyvin vahingollinen kokonaisvaltaisesti lapsen kehitykselle. Isä sai negatiiviselle asenteelleen tukea päiväkodista, mikä tuntuu loukkaavalta.“ Toisaalta yhtä totta on, että vanhemmaksi kasvaminen on monille pariskunnille uudenlaiseen kumppanuuteen, syvempään hellyyteen ja luottamukseen kasvamisen aikaa. Vaikka joskus vauva erottaa pariskuntia, useammin vauva yhdistää ja sitoo aikuisia yhteen.

Väsymyksen riskiraja Toisinaan vauva-aika ei ole vain ruusuista ja ihanaa. Varhaisiin vauvapäiviin kuuluva herkistyminen muuttuukin alakulosta masennukseksi. Ilo ja rakkaus vauvaa kohtaan pakenevat. Useimmiten masentuja on äiti, mutta toisinaan masennus vaivaakin jotain toista perheenjäsentä. Tuttua on isosisarusten oireilu, kun vauva syntyy, mutta myös äidin puoliso saattaa masentua.

Lisäksi masennuksella on taipumus tarttua. Kun äiti ei jaksa, vie se voimia kaikilta perheestä. Jos äiti on masentunut vauva-aikana, se heijastuu myös äidin ja lapsen suhteeseen. Toisaalta vauvan läheisyys ja imetyshetket voivat olla äidin hyviä hetkiä. Vauva ja äiti voivat tankata niistä lämpöä ja iloa, joita tarvitaan ihmisenä kasvamiseen ja masennuksesta selviämiseen. Masennuksesta enemmän Äimän puheenjohtajan puheenvuorossa sivulla 179.

Usein vauvaperheen väsymykseen tarjotaan lääkkeeksi tasaisempaa vastuunjakoa yöherätyksistä ja vauvan ruokkimisesta. Hyvää tarkoittavissa neuvoissa puoliso on äidin pikku apulainen, joka pyykkää, siivoa, laittaa herkkuruokia, kylvettää vauvan ja hemmottelee äitirukkaa, jonka kaikki aika ja voimat menevät vauvan tarpeisiin vastaamiseen. Tämä sama apulainen

– 77 –

imetyksen lohtukirja

hyssyttää vauvaa yön pimeinä tunteina odotellessaan maitopullon lämpiämistä, että äiti saisi nukkua rauhassa. Samalla uupumattomuudella puoliso käy päivisin töissä kodin ulkopuolella ja hoitaa siellä velvollisuutensa ja tehtävänsä tehokkaasti ja sitoutuneesti. Missä ja milloin puoliso lepää?

Näissä neuvoissa unohdetaan, että imetyshormonit auttavat äitiä nukahtamaan nopeasti imetyksen jälkeen. Samat hormonit auttavat vauvaa nukkumaan paremmin, ja myös äidin unen laatu on parempaa. Imettävä nainen voi pärjätä rikkonaisillakin yöunilla. Imetyksen unta tukeva ominaisuus tulee esiin, kun imetys on vakiintunut levolliseksi eikä sinänsä ahdista.

Väsymys on vakavaa, ja liian väsyneenä äiti on vaaraksi itselleen ja vauvalleen. Vuorokauden valvominen vastaa promillen humalaa, joka on sellainen humalatila, jossa ei lasta voi turvallisesti hoitaa. Jos vanhempien väsymys alkaa olla vaarallista, jos se alkaa muuttua vähästä väsymyksestä uupumukseksi, on löydettävä keinoja väsymyksen purkamiseksi. Nämä keinot voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Äiti käy nukkumaan vauvan kanssa samaan aikaan. Vauva alkaa nukkua osan yöstä äidin kainalossa tai omassa sängyssään. Tai perheen aikuiset jakavat nukkumisvuoroja, niin että toinen saa nukkua rauhassa, ja toinen hoitaa vauvaa sillä ajalla. Ratkaisuja on yhtä monia kuin perheitäkin.

– 78 –

II perheenjäseneksi

Yksin voimanainen: vastuuta ja rentoa vapautta Vauvaperheille jaettavissa oppaissa hymyilee nuori pariskunta, jolle syntyy lapsi. Lapsi on molemmille ensimmäinen, hartaasti toivottu ja iloittu.

Kuvista ja tekstistä puuttuvat erilaisten perheiden vaihtoehdot, vaikka vaihtoehdot ovatkin tavallisessa arjessa tavallisia.

Moni odottaa lastaan tieten tahtoen tai tahtomattaan yksin. Yksin lapsen saava nainen ei aina ole alun perin valinnut yksinhuoltajuutta, ehkä parisuhde on kariutunut raskauden aikana. Toisaalta myös satunnaisesta seksisuhteesta alkunsa saanut raskaus voi olla äidille ilo, ja syntyvä lapsi syvän onnen tuoja. Toinen taas valitsee lapsen saamisen ilman kumppania, koska kaipaa äitiyttä ja kaikkea sitä, mitä oma lapsi tuo tullessaan, riippumatta siitä elääkö parisuhteessa vai ei. Joskus yksinhuoltajuus on yksinkertaisin ratkaisu monimutkaisessa elämässä.

“Tuen määräni on ollut kaikin puolin riittävä. Ainoa mitä nyt kahden vuoden aikana olen kaivannut on silloin tällöin mahdollisuus saada kaksoset jonnekkin yökylään ja saada nukkua yksin yö. Olen yksinhuoltaja ja suku kaukana, joten yöhoitajia on vähän. Muistuu myös mieleen viikko TAYS:ssa rs-viruksen vuoksi, silloin tuntui yksinäiseltä ja avuttomalta. Molemmat vauvat sairaalassa enkä voinut yksin olla yötä-päivää heidän kanssa. Tuntui kauhealta jättää vauvat öiksi yksin sairaalaan. Muilla lapsilla oli aina jompi kumpi vanhempi paikalla.“ Yksinhuoltajaäiti on päähenkilö omassa elämässään ja saa olla monessa kohdassa notkeampi, neuvokkaampi, jaksavampi ja monempi kuin parisuhteessa elävä äiti. Hän on äitilähtöisen tuen arvoinen, ja hänellä on oikeus määritellä itse, millaista tukea ja apua hän kaipaa.

“Kun olin vastuussa lapsesta yksin, minun oli myös helpompi tehdä päätös imetyksen lopettamisesta. Keskeytin imetyksen kuukauden keskosuuden jälkeen, koska aikani, voimani ja jaksamiseni eivät riittäneet yrittää opettaa lapselle imemistä (syntyi viikolla 31, ei mitään imemisrefleksiä), pumpata itse ja vielä ruokkia lastani kahden tunnin välein. Lapsi siis söi 30 minuuttia, pumppaus sähköisellä koneella 30 minuuttia, tulos minimaalinen 100 ml, lapsi nukkui tunnin, ja taas sama homma uudestaan.

Ei vaan jaksanut yötä päivää samaa rumbaa yksin! Tämän päälle vielä

– 79 –

imetyksen lohtukirja

kaikki muut lapsen ja äidin lääkinnälliset hoidot, kuivitukset, pesut, pullojen desinfioinnit, maidon pakastus, äidinmaitokeskuksessa asiointi jne.“ “Perhepedissä on ruhtinaallisesti tilaa.” “Älä stressaa tai anna muiden vaikuttaa omiin päätöksiisi. Tee, kuten sinusta ja vauvasta tuntuu hyvältä ja oikealta.“ Parisuhde ei aina takaa sitä, että puoliso olisi todella imettäjän tuki ja voimavara. Vauvavuosi saattaa olla parisuhteen kriisiaika, tai kriisi on alkanut jo ennen vauvan syntymää. Työkiireet tai oman elämän haasteet voivat viedä toisen vanhemman vauvan ja äidin ulottumattomiin. Joskus myös toisen vanhemman keskeneräisyys ihmisenä tai suostumattomuus vanhemmuuden vaatimaan kypsymiseen ja kasvuun erottavat hänet vauvasta ja äidistä.

Silloin äiti jää yksin vauvan kanssa, vaikka perheessä olisi nimellisesti kaksi vanhempaa.

“Olisin voinut pyytää ystäviä kylään pahimpina päivinä. Olemaan ihan vain läsnä kun yöllä itketti yksin. Myös olisi pitänyt joka kohdassa muistaa huolehtia enempi itsestään sillä aina, kun sen muisti, niin kaikki sujui paremmin. Esimerkiksi haavelin siitä miehestä, joka tuo vettä ja suklaata ja lukemista tarjottimella lähelle imetyshetkissä, mutta ihan hyvin olisin voinut sen tarjottimen itse itselleni kasata. Se olisi ollut vähintä mitä olisin ansainnut.”

“Päiväunet tarpeen mukaan – on nautinto pötköttää vauvan kanssa, kun kukaan muu ei määrää aikataulustanne.”

“Anna pyykkien olla, ne eivät karkaa mihinkään sieltä puhtaan pyykin kasasta, sieltä voi ottaa suoraan vaatetta päälle. Ketään ei tarvi ottaa vastaan kotiin jossa ei ole jaksettu siivota tms, voi sanoa, etten nyt jaksa.”

Yksin vauvaansa hoitava äiti joutuu ja saa venyä moneen. Tarvitaan luovuutta ja organisointikykyä pikkuvauvan kanssa arjesta selviytymiseen.

Monet arkiset askareet täytyy opetella tekemään yhdellä kädellä, sillä vauvasta huolimatta on tehtävä ruokaa, käytävä kaupassa, siivottava, ripustettavat pyykit ja pestävä oma tukka.

Vauvalle riittää mainiosti yksi rakastava vanhempi. Vauva oppii kiintymään ja iloitsemaan äidin läheisistä ihmisistä, vaikka he eivät asuisi äidin ja vauvan luona. Jo pienen vauvan muisti riittää siihen, että tutun ystävän, isovanhemman tai oman toisen vanhemman tullessa hän hakee kontaktia ja

– 80 –

II perheenjäseneksi

puhkeaa hymyyn, vaikka vierailut eivät olisi jokapäiväisiä. Yksinhuoltajan lähipiiri voi myös tukea äitiä imetyksessä ja jakaa hoitovastuuta kiireisessä vauva-arjessa.

“Neuvolan tuki imetykseen etenkin yksin vauvan kanssa elävien äitien kohdalla olisi todella tärkeää. Itse koin jääneeni siitä paitsi. Onneksi lähipiirissä oli oma äiti, äitipuoli ja mummeja, joiden imetysmyönteisyys ja käytännön vinkit auttoivat valtavasti.”

– 81 –

imetyksen lohtukirja

Anne Muhonen Onnea

– 82 –

II perheenjäseneksi

Ihon lämpöä, äidin ja vauvan tuoksuja: monta vauvaa, monenlaista imetystä Kaikki vauvat eivät synny vanhempiensa ensimmäisiksi lapsiksi. Vauva voi olla perheen toinen, neljäs tai kuudes lapsi. Tai hän voi syntyä yhtä aikaa sisaruksensa kanssa. Monikkoperheessä vauvoja on sylintäydeltä alusta asti. Vaikka vauva on vauva, ja tissit ovat tissit, on monikkoarki monesti oma lukunsa vauva-arjen kirjossa. Toisaalta kun arki kaksos- tai kolmosvauvojen kanssa sujuu, myös monikkoarkea rytmittää lasten nukkuminen, syöminen ja seurustelu.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan kaksos- ja kolmosperhearjessa täytyy tehdä asioita vanhempien sanelemalla rytmillä. Aivan alussa hän suosittaa monikkoperheessä isää olemaan yhtä aikaa äidin kanssa kotona, jotta vauvat saavat kiinni tunteesta ”kaikkiin minun viesteihini vastataan heti.”

Jokainen vauva tarvitsee oman aikansa. Siksipä montaa vauvaa odottavan on hyvä pyytää muitakin aikuisia mukaan tulevaan monikkovauva-arkeen.

Kun molemmat vanhemmat tai muita aikuisia on tarvittaessa saatavilla, äiti ja isä saavat luvan keskittyä tutustumaan kuhunkin vauvaan.

Oli lapsia kerralla yksi tai useampia, Mäkelän mukaan ei ole oikein, että lasta hoitaa vain yksi ihminen. Jokainen uusi ihminen vastaa omalla tavallaan lapsen aloitteisiin ja siten vahvistaa hänen kehitystään.

Jokainen vauva on yksilö, syntyipä hän ensimmäisenä, viidentenä tai yhtenä kolmosista perheeseensä. Jokaisen vauvan kohdalla äiti saa tutustua uuteen, ainutlaatuiseen yksilöön. Useimmat vanhemmat osaavat kertoa jo hyvin pienistä vauvoista, millaisia he ovat. Sisarusten väliset erot ovat vanhemmille usein selviä. Yksi lapsista on runopoika, toinen tomera tyttö, kolmas taas rasavilli piltti ja neljäs tasainen ja tyyni. Vauvalla on oikeus olla omanlaisensa alusta asti, eikä hänen tarvitse olla samanlainen, nauttia samoista asioista kuin oma sisarus, ei vaikka sisarus olisikin kaksonen.

Lähde: Monikkoperheet-lehti 1/2012, Jukka Mäkelän haastattelu: “Ei kuulu pärjätä omillaan”.

– 83 –

imetyksen lohtukirja

Kevät oli jo pitkällä Kevät oli jo pitkällä kun viimeisiä kertoja astelin sairaalan käytävillä kohti ultraa. Näkisin viimeisen kerran ultrassa pienet kaksoseni. Jotenkin oli tunne, että tänään on se päivä, jolloin raskaus päättyy ja uusi ihmeellinen elämämme alkaa.

Todellakin, seuraavana päivänä olin onnellinen kahden pienen ja niin ihanan tytön äiti.

Osastolla aloitimme harjoitukset tuplaimetyksestä ja kuten esikoistakin imettäessäni hyvin se nytkin lähti sujumaan. Siinä nojatuolissa katsellessani näitä ihmeitä ajatukset viipyilivät monesti menneessä. Meneekö tälläkin kerralla kaikki samalla kaavalla ja saanko imettää lapsiani koko seuraavan vuoden? Jotenkin se ahdisti, kun tiesin imetyksen sitovan meidät tiiviisti näiden kahden lapsen rytmeihin. Kahta lasta imettäessä en voisi liikkua yhtä vapaasti kuin esikoisemme kanssa. Kuinka yösyötöt sujuisivat?

Maitoa tuli molemmille tarpeeksi ja imetys lähti hyvin käyntiin. Ensimmäiset viikot tunsin olevani kuin imetysautomaatti ja elämäni pyöri vain vauvojen syöntirytmin mukaan. Kun asiaan saatiin jokin järki, alkoi arki sujua. Toki arkeamme pyöritti vain lasten ruokailut, imetys ja kolmivuotiaan esikoisemme. Kolme kuukautta imetin tyttöjäni samaan aikaan, kunnes he löysivät toisensa ja aloitin imettämään heitä eri aikaan. Nyt olisi se aika, jolloin saisin jakaa huomioni vain yhdelle vauvalle kerrallaan.

Olin ajatellut imettäväni lapsiani reilun vuoden kuten esikoistanikin. Niin ei sitten käynytkään. Kun 10 kuukautta oli mennyt, sairastuin ja lääkitykseni esti imetyksen kokonaan. Kaikki haaveet karisivat yhdessä yössä ja paikalle tuli tyhjyys. Olisinko enää tarpeellinen, kun kuka tahansa voisi ruokkia lapseni? Katoaisiko yhteinen hetkemme? Kaikki nämä ajatukset olivat kuitenkin turhia. Jatkoin samalla tavalla syöttämistä, nyt vain rinta oli muuttunut tuttipulloksi. Nyt olisi myös isällä mahdollisuus kokea tiivistä läsnäoloa lasten kanssa. Myös isosisko sai osallistua pienten siskojensa ruokkimiseen ja koki sen todella tärkeäksi. Monesti hän vielä palaa näihin muistoihin ja kertoo, kuinka ihanalta se tuntui ja kuinka hän koki ylpeyttä saadessaan auttaa.

– Kolmen prinsessan äiti

– 84 –

II perheenjäseneksi

On vain oikeaa imetystä Moni vauvasta haaveileva nainen näkee unelmissaan istuvansa mukavassa nojatuolissa ihana vauva sylissään ja imettävänsä tätä. Mielikuvissa saattaa olla oppaiden ja ohjelehtisten vähän sameat kuvat, jotka sameudessaan kuvastavat hyvin tuoreen äidin mielentilaa. Samaan aikaan imetys kuitenkin tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta. Kun odottavilta äideiltä kysytään, mitä he ajattelevat omasta imetyksestään, moni sanoo, että imetys on tärkeää, mutta ei siitä kannata paineita ottaa. Se onnistuu, jos onnistuu. Kun vauva sitten syntyy, eivät alkupäivät välttämättä vastaa ruusuista, utuista mielikuvaa ihanista, rennoista imetyshetkistä. Ensimmäisen lapsen kanssa imetyksen alkupäivät ja -viikot voivat olla aikamoista säätämistä, silloinkin kun vauvoja on yksi ja hän terve ja vahva. Kun vauvoja on kaksi tai useampi, ja jos he ovat vielä kovin pieniä ja heiveröisiä, imetyshetkien herkkyys voi jäädä arkirealismin varjoon. Äidin auttaessa toista vauvaa rinnalle toinen itkee odottaessaan vuoroaan, tai äiti imettää kahta vauvaa ja huomaa olevansa omituisessa, hankalassa asennossa, jossa rentoutuminen on mahdotonta, mutta saavathan vauvat maitoa!

Jos imetys takkuaa tai loppuu ennen kuin äiti olisi halunnut, voi äidille jäädä tunne, ettei hän ole äiti oikein ollenkaan. Vaikka äiti ajattelisi, ettei imetys ole hyvän äitiyden mittari, saattaa oma imetys silti tuntua ratkaisevan tärkeältä osalta omaa hyvää äitiyttä. Miten voin olla hyvä äiti, kun en kerran imettämisessäkään onnistunut?

Vauva voi saada maitoa rinnasta, kupista, pullosta tai imetysapulaitteella.

Puhutaan täysimetyksestä ja osittaisimetyksestä. Mutta onko imetys täyttä, vaikka vauva saisi maitoa muualtakin kuin äidin rinnasta? Kyllä on. Vaikka vastasyntynyt vain ottaisi rinnan suuhunsa, se on jo imetystä. Kun pikkukeskonen nuuhkaisee ensimmäistä kertaa äidin rintaa, se on oikeaa imetystä. Kun kuukauden ikäinen vauva saa vuorokaudessa kolme desilitraa kaupan korviketta ja käy imemässä äidin rinnasta maitoa useita kertoja päivässä, on äiti todella, ihan oikeasti imettänyt vauvaansa. Osittainen imetys ei tarkoita, että se olisi valeimetystä tai vain osittain oikeaa imetystä. Se on vain tekninen termi, jolla kerrotaan, että vauva saa äidinmaidon lisäksi muutakin maitoa.

Imetys voi olla lyhyt tai pitkä. Se voi tuntua helpolta tai vaikealta tai niin luontevalta, ettei siihen kiinnitä sen enempää huomiota. Aina se on kuitenkin imetystä.

“Vauvani syntyivät ennenaikaisesti (rv 34+3) ja heillä oli aluksi vaikeuksia syömisen kanssa, ja he myös kotiutuivat nenämahaletkujen kanssa 10 vuorokauden kuluttua syntymästä. Maitoa ei koskaan noussut riittävästi, vaikka yritin sekä imettää että pumpata. Arjesta muodostui nopeasti kummankin vauvan pahan refluksitaudin vuoksi niin kaaottista, että maidontulo loppui vajaa kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, koska

– 85 –

imetyksen lohtukirja

en yksinkertaisesti ehtinyt syömään ja juomaan riittävästi kannellessani ympäri vuorokaudet kahta kivusta kirkuvaa vauvaa.“ “Imetin kaksoset aina yhtä aikaa imetystyynyn päällä. Siten pystyin lukemaan isommille lapsille samalla kirjaa, kun kädet jäivät vapaaksi. Tätä tuli harrastettua niin paljon, että kiitosta tulee koulusta, miten kielellisesti kehittyneitä lapsemme ovat! Täysimetin kaksoset puolivuotiaiksi, sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa kiinteiden kokeilu. Kaksoset täyttävät tulevana kesänä 3 vuotta, ja imetys on edelleen osa iltarutiineja. Olen antanut lasten itse vieroittua omaa tahtiinsa. Yleensä ovat vieroittuneet ennen neljättä syntymäpäivää.“

– 86 –

II perheenjäseneksi

Keräsimme monikkoäitien kokemuksia Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula, projektipäällikkö Jenni Kerppola-Pesu ja hallituksen jäsen Heli Elo-Vuola Kaksos- tai kolmosuutinen on perheelle yllättävä, elämän eteen tuoma tilanne. Äitien tunteet vaihtelevat ilosta huolestumiseen: jaksanko, riitänkö kaikille näille vauvoille. Myös isän tunteet vaihtelevat ja usein vielä eri tahdissa kuin äidin. Monisikiöraskaus on riskiraskaus ja raskauden seuranta sen mukaista. Lasten sikiöaikaisen turvallisuuden takaamiseksi hoito on medikalisoitunutta. Tarkka seuranta tuo toisaalta turvallisuuden tunnetta, mutta voi tuntua vanhemmista vieraalta.

Tieto riskiraskaudesta tuo huolta vauvojen hyvinvoinnista. Suurin osa monisikiöraskauksista sujuu hyvin. Vauvat syntyvät kuitenkin usein ennenaikaisesti ja aika usein äiti pääsee näkemään ainakin yhden vauvoistaan ensimmäisen kerran vasta tehohoito-osastolla.

Keräsimme monikkoäitien imetyskokemuksia Imetyksen Tuki ry:n toteuttamalla kyselyllä (n=233). Äitien kokemuksen mukaan useamman lapsen imetys on parhaimmillaan erityisen palkitseva, jopa niin että äiti saattaa kokea yhden vauvan imettämisen kerralla olevan ainut hetki, jolloin hän pystyy keskittymään vain tähän yhteen vauvaan.

Lähtökohdat imetykselle voivat olla vauvojen keskosuuden tai sairauden takia haastavat. Elämäntilanne voi useamman vauvan perheessä olla hektinen. Äiti voi joutua toteamaan, että imetystä ei pysty jatkamaan ”hampaat irvissä”. Erityisen vaikeaa äidille on joutua tunnustamaan, että omat voimat eivät nyt riitä imetyksen toteuttamiseen. Se aiheuttaa surua ja riittämättömyyden tunteita. Osa äideistä koki tulevansa syyllistetyiksi siitä, etteivät imettäneet vauvojaan.

Kyselyn mukaan useamman vauvan imetys mahdollistui puolison ja lähipiirin sekä terveydenhuollon ammattihenkilöstön ja vertaisten neuvojen ja ohjauksen avulla. Avun saaminen kotitöihin ja lähipiirin kannustava suhtautuminen lisää äidin mahdollisuuksia keskittyä useamman vauvan imetykseen. Monet äidit kaipasivat lisää käytännön apua, läheisten tukea, tiedollista tukea ja kannustusta. Äidit imettävät vauvojaan yhdessä tai yksi kerrallaan. Imetyksen opetteluvaiheessa vauva on usein rinnalla yksin. Kun imetys lähtee sujumaan osa siirtyy imettämään kahta kerralla. Monikkoäideille imetyksen apuvälineet ovat tuttuja.

Monikkoäideillä on myös runsaasti kokemusta erilaisista variaatioista: jatkuva täysimetys, osittaisimetys, osittaisimetyksen ja täysimetyksen vaiheittainen yhdistelmä, maidon pumppaaminen vaiheittain tai jatkuvasti. Osa kyselyyn vastanneista monikkoäideistä oli niin rutinoituneita rintapumpun käyttäjiä, että he kokivat pumppaamisen helpommaksi kuin imetyksen.

Kolmosia ei luonnollisesti voi imettää yhtä aikaa, vaan yksi kerrallaan tai kaksi kerrallaan. Kolmosäitien kokemuksen mukaan täysimetys toteutuu harvoin, mutta ei ole kuitenkaan mahdotonta.

Monikkoimetyksessä äiti joutuu kohtaamaan tilanteen, jossa vauvat ovat erilaisia yksilöitä eikä imettäminen välttämättä sujukaan samalla tavalla jokaisen vauvan kohdalla. Riittämättömyyden tunteet nousevat helposti pintaan äidin kokiessa, ettei pysty vastaamaan samalla tavalla tai yhtäaikaisesti kahden tai kolmen vauvan tarpeisiin. Monikkoäitien imetyskokemuksissa korostui imetys äidin ja vauvan välisen läheisyyden tuojana.

– 87 –

imetyksen lohtukirja

Minun pieni rintani vaaleanpunaisine nänneineen Minun pieni rintani vaaleanpunaisine nänneineen venyy suppilossa, joka on kytketty isoon sähköiseen rintapumppuun. Rintani säälittää minua. Minun on vaikea uskoa, että sieltä tulee mitään. Eihän minulla ole lastakaan vierelläni, niin kuin muilla synnyttäneiden osaston naisilla. Ei minusta tunnu lainkaan maitoa tihkuvan äidilliseltä. Minulla on vain tämä iso metallinen laite tässä hämärässä komeromaisessa huoneessa ja hämmentynyt ajatus kahdesta ennenaikaisesti syntyneestä vauvasta keskosten osastolla. Suljen silmäni ja yritän palauttaa mieleeni lasteni kasvoja. Heillä on kauniit kasvot, he ovat terveitä, mutta heidän käsivartensa ovat yhtä ohuet kuin minun sormeni.

Havahdun siihen, että ruskeaa, pihkamaista mönjää valuu rinnastani. Voiko se olla maitoa? Valtava ilo täyttää minut: Minä voin ruokkia lapsiani! Kaavin maitotipat huolellisesti koeputkeen, ja liimaan siihen nimilapun. Ojentaessani koeputkea keskosten osaston hoitajalle ylitsepursuava ilon ja ylpeyden tunne vaihtuu äkkiarvaamatta noloudeksi. Putkessahan on vain muutama maitotippa, miten sillä ruokitaan kaksi pientä suuta? Vaikka hoitaja kiikuttaa putken jääkaappiin, epäilen hänen heittävän sen myöhemmin roskiin, jotta hänen ei tarvitsisi ryhtyä uuttamaan tahmeita maitotippoja putkesta lasteni ravinnoksi. Lähden osastolta itku kurkussa. Etsin lukittavan vessan yksinäisyyttä. Päätän tehdä kaikkeni, että imetys onnistuisi. Toivon, että maito vielä valuisi rinnoistani yhtä vuolaana kuin kyynelet silmistäni.

Kaksi viikkoa myöhemmin pitelen sylissäni vauvaa, esikoistani. Hänen ranteensa nimilapussa lukee oma nimeni ja persoonattomasti: A-vauva. Vauva nuuhkii rintaani. Nuolaisee sitten kielellään nänniini pyrkivää maitotippaa. Hänen kasvoilleen leviää onnellinen hymy. Ei hän syömään aio ryhtyä. Tämä riittää. Vauva on onnellinen. Ja minä. Tiedän, että jotakin ainutlaatuista on tapahtunut minun ja tuon pienen ihmisen välillä. Vaikka hän ei jaksa sillä kertaa juoda tuttipullosta lähellekään määräannostaan, joka on sairaalasta kotiutumisen ehto, oloni on luottavainen valuttaessani pumppaamaani maitoa nenä-mahaletkun kautta suoraan hänen pieneen vatsaansa. Kuluu kuitenkin vielä muutama kuukausi, ennen kuin osaan tarttua tuohon luottavaisuuden tunteeseen. Muutama lähes fanaattinen täysimetykseen tähtäävä kuukausi ennen kuin ymmärrän, että onnistunut imetystarina on nimenomaan onnellinen imetystarina, olkoon se sitten täysimetystä, nännin nuuhkimista tai jotain siltä väliltä.

B-vauva on hanakampi. Hän ei hymyile. Hän on yhtä vakavissaan tämän imetysasian kanssa kuin minäkin. Hän haluaa maitoa. Hän haluaa elää. Pienellä suullaan hän yrittää tarttua nänniini ja onnistuukin pian saamaan sieltä ensin viisi grammaa ja sitten päivä päivältä enemmän. Minä olen hänestä niin ylpeä! Aivan kuin hän olisi kirjoittanut seitsemän laudaturia tai voittanut maailmanmestaruu-

– 88 –

II perheenjäseneksi

den. Tuolla pienen pienellä suullaan, jonka hän avaa ammolleen, hän todella onnistuu saamaan otteen nännistäni, rinnastani, joka tuntuu valtavalta, aivan suhteettoman suurelta.

Yöllinen stimulaatio tehostaa maidontuotantoa eniten. Puoli vuotta istun joka yö keittiön pöydän ääressä pumppaamassa maitoa lapsilleni. Kuuntelen rintapumpun hurinaa ja ajatuksiani, joille ei muulloin ole aikaa. Synnytyssairaalan aikaiset muutamat pihkaiset maitotipat ovat vaihtuneet pullollisiin valkeaa maitoa.

Imetyskin onnistuu jo. Puolen vuoden iässä A-vauvani ei enää huolikaan pulloa, B-vauvani taas suosii sitä.

Yön hiljaisina hetkinä mietin joskus myös omaa imetystarinaani. Siinä on ollut alamäkeä ja ylämäkeä: huonoja imuotteita, kipeitä nänninpäitä, vauvan kurnuttavaa imemisääntä ja autuaallista rauhoittumista rinnalleni. Usein yhtenä kauneimmista muistoista nousee esiin A-vauvani hymy, kun hän nuuhki rintaani. En enää osaa arvottaa täysimetystä, osittaisimetystä tai pulloruokintaa. Minulle hyvässä imetyskokemuksessa on kyse nimenomaan läheisestä hetkestä, ihon lämmöstä, äidin ja vauvan tuoksuista. Siitä, että maitotippa rinnallani sai aikaan keskosvauvani elämän ensimmäisen hymyn.

– Chanda

– 89 –

imetyksen lohtukirja

Odotettu ihme ja sisarustoive: imetystä lapsettomuuden jälkeen “Sain viimein lapsen. En uskaltanut vaatia mitään, pelkäsin että teen väärin ja se viedään minulta. Olin hoitohenkilökunnan armoilla.”

Lapsettomuuden jälkeen saatuja vauvoja on odotettu pitkään. Osa Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n jäsenten imetyskyselyn vastaajista oli jo odotusaikana miettinyt imetystä enemmän ja tarkemmin kuin odottajat muissa yhdistyksissä.

“Mietin, että onnistunko ja osaanko. Ensimmäisen lapsen kohdalla ajattelin tarjoavani vain omaa maitoa, enkä lainkaan korviketta. Halusin tarjota tulevalle lapselle vain parasta. Toisen lapsen kohdalla en ehtinyt sen kummemmin ajatella asiaa.”

“Että ihan sama miten onnistuu, minulle jo lapsen saaminen oli niin suuri ihme, ettei imetyksellä ollut enää mitään merkitystä. Yhden adoptiolapsen äitinä tiesin kokemuksesta että lapsi voi kasvaa terveeksi myös ilman pisaraakaan rintamaitoa.”

Vastaajista suurin osa uskoi tai toivoi, että pystyisi imettämään lastaan tai ajatteli, että imetys on itsestäänselvää, aivan niin kuin muidenkin kyselyjen vastaajat kertoivat odotusaikana ajatelleensa. Kun lapsi syntyi, motivaatio imetyksen onnistumiseen oli korkea.

“Luultavasti olisin kyllä nähnyt saman vaivan imetyksen onnistumiseksi, vaikka raskaus olisi alkanut helposti.”

“Tiesin että mahdollisuus imetykseen on todennäköisesti ainutkertainen, siksi siihen halusi panostaa.”

“Olin todella motivoitunut imetyksen onnistumiseen. Halusin antaa lapselle parasta mitä voin. Elin myös raskausajan terveellisemmin kuin normaalisti.”

Lapsettomuustausta loi kuitenkin jonkin verran epävarmuutta. Toimiiko keho nyt, toimivatko hormonit? Lapsettomuuteen on monia erilaisia syitä,

– 90 –

II perheenjäseneksi

joista PCO (monirakkulaisten munasarjojen oireyhtymä) voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta imetykseenkin. Parempi on lähteä siitä oletuksesta, että keho on raskauden aikana valmistautunut tavalliseen tapaan imetykseen. ”Ajattelin, ettei lapsettomuustaustani voi ennustaa imetyksen sujumista.

Samat hormonaaliset häiriöt, jotka ovat osittain olleet lapsettomuutemme syynä voivat hieman pienentää imetyksen onnistumisen todennäköisyyttä, mutta yhtä hyvin imetys voi myös sujua ongelmitta”.

“Ajattelin, että kun ei ole omaa hormonitoimintaa tulla raskaaksi, niin toimiikohan imetykseen tarvittavatkaan hormonit, mutta toimihan ne.”

“Jossain vaiheessa kun imetys oli pitkään sujunut todella hyvin, huomasin iloitsevani siitä että kerrankin minulla joku hormoni toimii niinkuin pitääkin. Alkuvaiheessa myös luovutin äidinmaitoa. Oli siihen hyvin motivoitunut, koska koin oman lapsen saamisen niin suurena lahjana (lahjasukusoluilla), että halusin myös itse antaa jotain sellaista mitä voin.

Luovuttaminen oli käytännön syistä vähän hankalaa, mutta silti halusin sitä tehdä. Myöhemmin harmitti todella paljon, kun jouduin lopettamaan imetyksen turhan aikaisin uuden hedelmöityshoidon vuoksi. Vielä enemmän harmitti kun tuo uusi hoito meni pieleen. Onneksi sain maidontulon käynnistymään uudelleen ja sain lypsettyä lapselleni maitoa, vaikka hän ei enää suostunutkaan rinnasta imemään.”

Hormonaaliset ongelmat ylipäänsä voivat aiheuttaa maidon määrän niukkuutta, ylituotantoa, maidon nousun viivästymistä, viivästynyttä herumista tai häiriötä herumisrefleksissä, jolloin imetys ei toimi oletetusti, vaikka äiti imettäisi tai lypsäisi niin paljon ja usein, että maidon määrän voisi olettaa lisääntyvän tai tasaantuvan. Myös ylituotanto voi olla todellinen ongelma. Tavallisesti sanotaan, että lapsettomuus ei aiheuta imetysongelmia. Äidit ovat kuitenkin kokonaisuuksia: imetykseen voi vaikuttaa lapsettomuustausta hormonimuutoksineen. Tämä tulisi huomioida eikä täysin vaieta siinä vaiheessa, kun yritys ei auta ja imetys päättyy kirvelevään pettymykseen.

“Imetys ei onnistunut, sillä maito ei noussut kunnolla kuukauden yrityksestä huolimatta. Ensimmäinen kokemukseni imetyksestä ja siitä kuinka paljon imettämiseen painostetaan jo äitipolilla jättivät pahan mielen.”

Selkeimmin lapsettomuustausta vaikutti vieroitukseen, sillä jos lapselle oli toiveissa vielä pikkusisarus, imetys täytyi lopettaa, että kuukautiskierto käynnistyisi. Täytyi arvioida hormonitoimintaa, hoitoihin kuluvaa aikaa ja hoitojen onnistumisen mahdollisuutta äidin ikäänkin nähden. Äiti ei voinut ratkaista vieroituksen ajankohtaa eikä ajatella imetystä vain nykyhetken

– 91 –

imetyksen lohtukirja

kannalta. Toisaalta toive sisaruksesta on aina koko perheelle valtavan suuri asia. Kyselyssä äidit kertoivat, että oli pakko aloittaa yritys mahdollisimman pian, koska ei voinut olla varma, kauanko raskaaksi tuleminen kestää.

“On mahdollista että jossain vaiheessa harkitsen vieroitusta tai edes yövieroitusta sisarustoiveen takia. Haluan kuitenkin imettää lasta vähintään kaksivuotiaaksi ellen pidempäänkin. Haluan kuitenkin tässä kohdassa laittaa jo olemassa olevan lapseni edun mahdollisen tulokkaan edelle.”

“Jossain määrin vaikutti. Imetin kyllä niin kauan kuin tuntui hyvältä, mutta silti imetyksen lopettaminen oli vaikeaa. Olisin vielä imettänyt hetken kauemmin, jos ei ajatuksena olisi sisarustoive ja endometrioosikivut alkoivat taas tulla.”

“Melko varmasti olisin jatkanut molemmilla kerroilla imetystä pidempään, mutta kuukautiset eivät imetyksen aikana käynnistyneet, joten jouduin lopettamaan osin sen vuoksi, että halusimme jatkaa hedelmöityshoitoja. En halunnut jättää sisarusten hankkimisyritystä hamaan tulevaisuuteen. Näin kolmannella kerralla aion jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu, enää ei ole paineita lapsettomuushoidoista.”

Imetyksessä onnistumisen ilo ja halu liittyi ainakin osalla lapsettomuusaikaisiin pettymyksiin, kun keho ei toiminut niin kuin olisi toivonut. Kyselyssä kysyttiin, korjasiko imetys lapsettomuutta. Usea vastasi myöntävästi: ainakin jossain määrin ja jollain tavalla. Yksi vastaaja vastasi, että lapsettomuutta ei mikään voi parantaa.

“Odotin ja sainkin kokea raskaus- ja imetysajan eheyttävänä, juuri omaa petturikroppaa korjaavana. Mun kroppa osasi sittenkin toimia, kunhan vain pääsi alkuun.”

“Kerrankin kehoni toimi kuten sen pitäisikin. Maito nousi superhyvin, vaikka mikään ei ennakoinut imetykselleni onnistunutta alkua; en saanut ensi-imettää salissa, en saanut lasta vierihoitoon, ihokontaktissa emme olleet oikein missään vaiheessa, lapsi oli keskolassa jne. Mutta tissini toimivat! Jo synnytystä seuraavasta päivästä lapseni on ollut täysin oman maidontuotantoni varassa.”

Kaikille imetys ei ole ollut mahdollista. Pettymys ei heillä kuitenkaan kiinnity takaisin lapsettomuuteen, vaan moni kritisoi saamaansa heikkoa ohjausta neuvolassa ja sairaalassa. Kyselyssä pyydettiin myös lohdutuksia äidiltä äidille:

– 92 –

II perheenjäseneksi

“Imetyksen epäonnistuminen surettaa kyllä nyt jälkeenpäin, mutta surettaisi varmasti yhtä paljon, jos lapsi olisi saanut alkunsa ilman lapsettomuushoitojakin.“ “Hae tietoa netistä, soita imetystukeen, toimi asian hyväksi, sitten tiedät tehneesi kaiken ja asia on helpompi hyväksyä. Lähes kaikki voivat imettää, se vaatii vaan sisua ja sitä lapsettomuustaustan vuoksi sinulla on roppakaupalla.“ “Itse ajattelin, että olen niin onnellinen jo pelkästä lapsesta, ettei haittaa vaikkei hän saa kokoaikaisesti rinnasta ruokaa.“ “Lapsettomuudessa olen itselleni parhaimmaksi tavaksi huomannut puhumisen. Puhuminen ihmisen kanssa joka on saman kokenut. Tunne siitä ettei olekaan ainoa, jolla on näin paha olo ja jolle on tapahtunut näin.

Myös ajan kuluminen. lapsettomuuden kanssa tulee aina erilaisia vaiheita. Välillä se on taka-alalla välillä sen kanssa ei meinaa pystyä elämään. Imetys pettymyskin varmaan jää jollain lailla jossain vaiheessa taka-alalle mutta voi sieltä taas jonkun asian yhteydessä nousta uudestaan pintaan.“ “Yrittäisin kertoa että olet tehnyt kaikkesi että onnistuisit imettämisessä. Aina ei kuitenkaan pysty hallitsemaan jokaista asiaa kuten jokainen lapsettomuuden kokenut äiti varmasti tietääkin. Tärkeintä on oma lapsi, joka on arjessa läsnä. Hyvä äitiys on muutakin kuin imettämistä, se on läheisyyttä rakkautta ja välittämistä. Kertoisin imetyspettyneelle äidille että hänellä on kuitenkin oikeus surra imetyskokemusta ja hän saa purkaa tunteitaan kuten kaikki muutkin äidit. Lapsettomuuden kokemisen jälkeen ei tarvitse salata negatiivisia tunteita vain sen vuoksi että lapsi on saatu pitkän odotuksen jälkeen syliin.“

– 93 –

imetyksen lohtukirja

Reetta Nissilä Yhteys

– 94 –

II perheenjäseneksi

Äitien verkostojen aika: ystävät, kerhot ja nettiheimot “Puoliso ei juuri osannut tukea antaa, ystävät kylläkin. Yksi ystävä yli muiden jaksoi toiselta paikkakunnalta puhelimen välityksellä auttaa ja kannustaa.”

Perheen kasvaminen yhdistää ja lujittaa niitä ystävyyssuhteista, joissa puhutaan isoista elämänmuutoksista. Kun kaikki sosiaaliset tarpeet eivät ole vain yksineläjän, ydin- tai uusperheen varassa, ajatukset tuulettuvat ja kotonakin jaksaa paremmin. Niksit helpottavat arkea ja pohdinnat huojentavat mieltä.

Parhaimmillaan ystävät antavat toisilleen ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin kukin toistensa koteja kunnioittaen, vaikka eivät aina aivan tyyliä ymmärtäisikään. Ensimmäisen vastasyntyneensä äiti näkee ja kuulee, että tulevaisuus on olemassa, kun ystävän lapset ovat jo isompia ja heitä on useita, ja vanhin opettelee jo lukemaan.

“Myös äidilleni, siskolleni ja ystävilleni pystyin kertomaan imetysvaikeuksistani. He kuuntelivat minua, kertoivat omista kokemuksistaan ja yrittivät auttaa.”

“Kaksi kaveriani jotka olivat imettäneet vähän aikaa sitten, kannustivat vaan jatkamaan. Tosin eivät ehkä ymmärtäneet että tilanne ei ollut ihan sama kuin silloin, jos saa vauvan heti synnytyksen jälkeen rinnalle.”

Perheellisten ja etenkin ensimmäisestään huumautuneiden suuri haaste taitaa olla muistaa myös ne ystävät, jotka eivät elä lapsiperhemaailmassa. Intensiivisen vauvaperhe-elämän oppimisen keskellä on välillä vaikeaa muistaa, että muutakin elämää on. Lapsettomien yhdistys Simpukan mukaan joka viides suomalainen pari kohtaa tahattoman lapsettomuuden. Vain harva heistä puhuu siitä avoimesti. Vaikka oma vauva olisi kuinka ihana ja suloinen, muiden kiusoittelu vauvapuuhilla on tulenarkaa. Toive voi olla jo olemassa, mutta kipeä ja salainen. Toisaalta on myös vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä ja pariskuntia.

“Koin olevani imetyksen epäonnistuessa hyvin yksin. Äitini kutoi minulle villasta liivinsuojia ja pehmeisiä ympyröitä, jotta saatoin pitää rintaliivejä. Hän osti minulle sikakalliita imetysliivejä, kun vanhat osoittautuivat liian pieniksi. Lopulta pärjäsin kipuilevien nännieni kanssa, kun äiti ompeli fleece-viltistä paksuja liivinsuojia. Viimein nännini olivat pehmeässä

– 95 –

imetyksen lohtukirja

ja lämpimässä pesässä ja pystyin nauttimaan olostani. Eli siis oma äitini auttoi minua ratkomaan käytännöllisiä ongelmia. Äitini on jälkeenpäin todennut, että oli tosi turhauttavaa nähdä minun ja vauvan ongelmat, mutta ei osannut auttaa yhtään.

Aviomieheni tuki ja ei tuki. Tultuamme kotiin laitokselta muistan ensimmäisen koti-imetyksen hyvin selvästi. Odotukset olivat kovat, laitoksella imetys oli onnistunut lähinnä sokerilitkun ja lisämaidon avulla. Poikamme sai 660 ml lisämaitoa pe-ke välisenä aikana.... Joten tälläsin itselleni hyvän asennon ja aloin yrittää saada poikaa tissille. Raasu vain huusi ja huusi, minä itkin omaa osaamattomuuttani. Mies tuskastui täysin vieressä ja lähti pois tilanteesta. Koin olevani täysin yksin. Ja vitutti, ärsytti ja olin vihainen: saateri kun on niin osaamaton, että ei saa edes omaa vauvaansa ruokittua. Imetys alkoi ahdistaa aika tavalla. Pelkäsin seuraavaa imetystä hulluna, koska useimmiten sekä minä että poika vain itkimme ja raivosimme. Mieleen tuli kaikkea paskaa, hyvin väkivaltaisia ajatuksia ja hämmennyin niistä entisestään. Olinhan juuri saanut vauvan ja mieli tuottaa tällaistä. Olenko terve?

Paras ystäväni oli paras tuki. Hänelle saattoi laittaa sensuroimattomia tekstiviestejä ja hän vastasi tosi nopeasti koska oli anoreksian takia pakkolevossa sairaalan osastolla. Loppujen lopuksi ystävä antoi minulle vinkin lukemastaan hampurilaisotteesta ja se tepsi. Elämän ironiaa: eniten tuki se, jolla ei ollut lapsia ja joka ei halua omia lapsia. Ehkä hän oli niin tilanteen ulkopuolella, että pystyi hakemaan tietoa analyyttisesti.”

Vauva-arki kuvataan perhelehdissä ja televisio-ohjelmissa toiminnan täydeksi. On vauvauintia, vauvamuskaria, vauvajoogaa ja perhekahviloita. On kodin sisustamista, puutarhanhoitoa ja lasten lettukestien järjestämistä. On lastenvaatebloggailua ja varhaista vuorovaikutusta. On elämyksiä ja tunnelmia päivän jokaiselle tunnille, jos kalenterin haluaa täyttää äärimmilleen.

Napakkaan ja työntäyteiseen elämään tottuneen äidin suuri houkutus on suunnitella päiviin paljon tekemistä aamusta iltaan.

On niitäkin paikkakuntia, joissa kalenterin täyttääkseen täytyy olla luova ja ylittää ikärajat, tai jopa kunnanrajat, että löytäisi arkipäiviin useita vauvaystävällisiä harrastuksia. Rohkeasti vain vauvan kanssa monenlaisiin päiväajan tapahtumiin, jos menojalka vipattaa. Vauva viihtyy siellä, missä äitikin viihtyy. Pienillä paikkakunnilla osa äideistä päätyy jopa perustamaan jonkin uuden äitiryhmän, jos sellaista ei ole olemassa.

Osa äideistä rakastaa vauhdikasta ja sosiaalista elämää, toiset taas kaipaavat kodin rauhallista soppea olla ja oleilla. Jokaisen äidin ja perheen on hyvä löytää omanlaisensa tapansa elää ja olla vanhempi.

Perhevapaat ovat opiskelun tai työelämän jälkeen uusi vaihe aikuisuudessa. On aikaa olemiseen ja ehkä myös ystävystymiseen, jos äiti vain hakeutuu uusien ihmisten pariin. Erilaisten äiti- ja vauvakerhojen lisäksi myös netissä syntyy vähitellen ystävyyksiä. Nimettömät palstat ovat väittelyn ja

– 96 –

II perheenjäseneksi

sanallisen huvittelun tyyssija, mutta toisaalta ne mahdollistavat myös arkojen asioiden pohtimisen kasvottomuuden suojissa. Foorumit ja palstat, joissa kirjoittajat rekisteröivät itselleen vakionimimerkin, ovat yleensä turvallisia ja sääntöjen suojelemia paikkoja keskustella. Usein niissä on rakentava ja luottamuksellinen ilmapiiri.

“Eniten olen kuopuksen kanssa saanut tukea muutamalta nettitutulta äidiltä, joilla on itselläänkin ollut vaikeuksia imetyksessä. Olen saanut hyviä neuvoja ja tsemppausta ja lähettipä eräs äiti minulle sarviapilakapseleitakin kokeiltavaksi; niistä on ollut apuakin maitomäärän lisäämisessä ja korvikkeen vähentämisessä. Toiselta äidiltä sain paketin imetysteetä.”

Netissä syntyy ajasta ja paikasta riippumatonta vertaistukea. Yhdistysten ja muiden ryhmien palstoilla on usein niin paljon keskustelua, että ainakin ne, jotka kirjoittavat säännöllisimmin, alkavat tuntea toisensa. Monet myös tapaavat toisiaan livenä. Palstoilla osa kirjoittaa keskusteluja, osa vain seuraa syntynyttä keskustelua ja saa lukemastaan kokemustietoa ja ajateltavaa.

Näin netin kautta syntyy ystävyyksiä, sosiaalisia suhteita ja vertaistukea.

Keskustelun avulla yhteistä asiaa jäsennetään joukkovoimin. Äidit ja kenties myös isät tuovat keskusteluun sekä erilaiset kokemuksensa että omat koulutuksensa, omat tapansa ajatella ja havainnoida yhteistä asiaa. Yhdellä olisi vain yhden tiedot, kun yhteisesti on ei vain kaikkien tiedot yhdessä, vaan myös antoisat väittelyt ja keskustelut sekä jonkinlainen yhdistävä arvopohja. Parhaimmillaan netti mahdollistaa yhteisöllisyyttä, jota ei ilman sen ajan, paikan ja uskoutumisen rajoja madaltavia ominaisuuksia olisi syntynytkään.

Keskusteluaktiivit laativat usein yhteenvetoja keskeisistä kysymyksistä.

Yksi tällainen esimerkki on Suuritarpeisten vauvojen vanhempien keskusteluryhmän tuottama kymmenen tärkeimmän kohdan lista suuritarpeisten vauvojen vanhemmille. Listaa emännöi Päivi Peltoniemi yahoo-groupsissa.

Se on perustettu 2005.

– 97 –

imetyksen lohtukirja

Anniina Varuhin Nälkä

– 98 –

II perheenjäseneksi

Yhdessä kirjoitettu suuritarpeinen vauva Minkä asian tai mitkä selviytymiskeinot olisit halunnut tietää, kun suuritarpeinen vauvanne syntyi?

1. On olemassa suuritarpeisia vauvoja.

Ehkä vauvasi on suuritarpeinen. Vauvat ovat erilaisia jo syntyessään, eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa siihen. Ei ole vanhempien vika, jos vauva on itkuinen tai nukkuu huonosti, ei vaikka tilanne jatkuisi pidempään. Kaikki vauvat eivät viihdy viltin päällä lattialla tai makoile pinnasängyssä mobilea katsellen tai nuku hyvin omassa sängyssään heräilemättä läpi yön.

2. Hyväksy lapsesi ja hänen temperamenttinsa.

Lapsessa tai sinussa ei ole mitään vikaa. Lapsi ei ole temperamenttinsa vuoksi huonompi kuin muut. Hän on sinnikkäämpi ja vaatii enemmän – sitähän meiltä aikuisilta edellytetään, miksi se olisi lapsessa huono asia? Hän saattaa vaatia vanhemmilta keskimääräistä enemmän, mutta myös antaa heille paljon.

Tieto suuritarpeisista vauvoista ja heidän tavallisista ominaisuuksistaan – ja myöhemmin myös kokemus – auttaa hyväksymään tilanteen nopeammin ja siten myös sopeutumaan siihen. Silti hyväksyminen ei välttämättä ole helppoa tai tapahdu hetkessä, mutta lähtee kuitenkin alkuun pienin askelin.

3. Älä vertaa lastasi muihin.

Suuritarpeisen vauvan kohdalla voi tuntua, että mikään ei mene niin kuin muilla. Hän voi kaivata enemmän virikkeitä ja seuraa, toimintaa ja ääniä, ruokaa ja ties mitä muuta kuin muut. Vertailu on turhaa, joten älä turhaan pahoita mieltäsi sillä. Älä välitä muiden puheista tai hyvää tarkoittavista “neuvoista”. Hoidat itse lapsesi parhaaksi toteamillasi tavoilla, joten ei ole muiden asia, jos käytät siihen enemmän aikaa. Lapselle ei ole haittaa siitä, että hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset ovat hänelle läheisiä.

4. Lapsentahtinen imetys ja rytmi.

Imetys on selviytymiskeino. Se on ruokaa ja läheisyyttä, mutta se voi myös rauhoittaa vauvan ja olla siten tärkeää koko perheelle. Jos mikään muu ei tunnu sujuvan, voi imetys tuoda onnistumisen iloa. Imetys on osa suuritar-

– 99 –

imetyksen lohtukirja

peisen vauvan arkea ja yksi harvoista rutiineista. Imettämällä ei voi hemmotella lasta pilalle. Imetyksen lopettaminen, mahdollisesti myös yövieroitus, voi viedä ainoan asian, joka sujuu ongelmitta ja hienosti.

Suuritarpeisen vauvan kanssa voi olla vaikea jaksaa, ellei imetä täysin vauvantahtisesti. “Maitoa aina, nyt ja heti – myös yöllä.” Valtavan tiheä syöminen voi olla yllätys ja kauhistus, mutta vauvaa voi imettää niin paljon kuin haluaa tai on tarvetta. Suuritarpeinen lapsi saattaa myös käydä rinnalla pidempään kuin ikäisensä.

Suuritarpeisen vauvan tai lapsen rytmitys on turhaa, sillä se tuskin toimii.

Vauvan – ja isommankin suuritarpeisen lapsen – rytmiin sopeutuminen vapauttaa vanhempien voimavaroja. Toisaalta suuritarpeinen vauva voi olla hyvin herkkä muutoksille ja kaivata tiettyjä rutiineita, toisaalta hän voi olla myös rytmitön, eikä kaipaa pinnasänkyä päästäkseen nukkumaan.

5. Kantoliina.

Vauvaa saa pitää sylissä tai kantaa ihan niin paljon kuin haluaa tai tarvitsee.

Häntä ei voi pilata sylittelyllä tai kantamisella. Kantoliina vapauttaa kädet edes ruuanlaittoon ja syömiseen. Sen avulla voi päästä pois neljän seinän sisältä ja saada vauvan myös nukkumaan.

6. Perhepeti.

Helpota öitä ja nukkumajärjestelyjä niin paljon kuin voit. Tärkeintä on, että koko perhe saa nukkua, toissijaista se, miten se toteutetaan. Perhepeti jossain muodossa on monen pelastus.

7. Työnjako vanhempien välillä.

Sujuva, sovittu työnjako vanhempien kesken helpottaa arkielämää. Suuritarpeisen vauvan vanhempien voimavarat ovat todella koetuksella, joten ei ole väliä, kuka tekee ja mitä, kunhan pakolliset asiat tulevat tehdyiksi, ja vanhemmilla on edes joskus hetken mahdollisuus olla kahdestaankin.

8. Lähipiirin tuki ja apu.

Et ole huono äiti, vaikka olet väsynyt, etkä saa vauvaa nukahtamaan tai joudut antamaan hänelle periksi, kun hän huutaa. Et ole laiska äiti, vaikka kotityöt kaatuvat päälle. Älä sivuuta omaa jaksamistasi, vaan hae apua ajoissa – suuritarpeisen vauvan kanssa sitä saattaa todella tarvita. Vauva ei ehkä kelpuuta muita hoitajia äidin lisäksi, mutta ruuanlaitto-, siivous- tai kaupassakäyntiapukin aut-

– 100 –

II perheenjäseneksi

taa palan eteenpäin. Jos omat sukulaiset ja ystävät asuvat kaukana, apua voi hakea myös esim. MLL:n kautta, perheneuvolasta, seurakunnan diakoniatoimistosta tai maksullista kodinhoitopalvelua tarjoavilta yrityksiltä. Isoissa kaupungeissa voi olla puistotätitoimintaa ja pienemmissäkin kesäisin leikkikenttiä isommille lapsille.

9. Vertaistuki.

Netin kautta vertaistukea löytyy yahoo-listalta http://groups.yahoo.com/ group/STVV/ . Lista on tarkoitettu suuritarpeisten vauvojen ja isompienkin lasten vanhemmille ja sen perusti ryhmä suuritarpeisten vauvojen äitejä heinäkuussa 2005. Lista on suljettu ja sille pääseminen edellyttää esittelyn lähettämistä listan moderaattorille.

10. Luota aina ja kaikessa äidinvaistoihisi. Äitinä olet viime kädessä vauvasi paras asiantuntija. Luota äidinvaistoosi ja hae apua, jos tuntuu, että kaikki ei ole kunnossa, lapsella on vatsakipuja, allergioita tms. Äitiyden löytäminen suuritarpeisen lapsen kanssa voi olla keskivertoa vaikeampaa, erityisesti jos et tiedä vauvasi olevan suuritarpeinen. Silti elämä suuritarpeisen lapsen kanssa on myös erittäin antoisaa.

Lähde: Päivi Peltoniemi ja Suuritarpeisten vauvojen vanhempien keskusteluryhmä yahoo-groupsissa

Perheenjäseneksi-jakson lähteet: Daniel Blythe: Vaippavapaalla – Vaihtoehtoinen opas uusille isille. Suomentanut Riku Siivonen.

Ajatus kirjat, 2007.

Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, 2008.

Katja Koskinen: Synnytyssairaalan hoitokäytännöt ja synnyttäjien imetysluottamus vastasyntyneisyyskaudella. Pro gradu, Tampere. 2012.

Katja Koskinen, Anna L. Aho, Leena Hannula ja Marja Kaunonen: Maternity hospital practices and breastfeeding self-efficacy in Finnish primiparous and multiparous women during the immediate postpartum period. Midwifery 2013 Jun 12.

Ritva Kuusisto: Vauvataitoa. Vihkonen, Etra-liitto. 2013.

Rosa Meriläinen ja Simo Frangén: Nollasta ykköseksi. Otava, 2007.

Nancy Mohrbacher & Julie Stock: the Breastfeeding answer book. LLLi, 2010.

Nancy Mohrbacher & Kathleen Kendall-Tackett: Breastfeeding made simple: seven natural laws for nursing mothers. New Harbinger Publications, 2. painos, 2010.

Mirja Sarkkinen ja Kirsi Juutilainen, 2011. Synnytyksenjälkeinen masennus. Kirjassa: Masennus (toim. Heiskanen-Huttunen-Tuulari), s. 337-353. Duodecim. http://www.mirjasarkkinen.fi/wp-content/uploads/2012/06/Synnytyksenj%C3%A4lkeinen-masennus.pdf William Sears: Becoming a father. LLLi, 2003.

William & Martha Sears: The Baby book / osin suom. Kiintymysvanhemmuuden kirja, onnellisen vauvan hoito-opas. Green Spot, 2008.

– 101 –

III SYLIIN JA SYDÄMEEN

imetyksen lohtukirja

“Kävimme laboratoriossa otattamassa vauvalta verikokeen tämän ollessa ehkä 2,5 kk.

Verta otettuaan hoitaja sanoi, että hän jättää meidät hetkeksi sinne, jotta saan imettää vauvaa, kun tämä saa siitä lohtua ja se lievittää kipuakin. Ai lohtua? Ei kyllä meidän vauva! Ei hän suostunut pahalla mielellä ollessaan tarttumaan rintaan ollenkaan, vaan sai lohtunsa tutista. Sieltä kun ei tullut maitoa, joka olisi aiheuttanut kivuliasta pulauttelua. Vaikka toki tiedostin, että se ei ollut minun vikani, tunsin silti välillä olevani huono äiti, kun lapseni ei saanut lohtua rinnalla olosta.”

– 104 –

iii syliin ja sydämeen

Kyynelten lomasta nainen nosti kätensä pystyyn Mitä on imetyspettymys?

“Vauva oli noin yhden kuukauden, ja ajelin kaupasta kotiin. Yhtäkkiä mielen täytti uskomaton tarpeettomuuden tunne: Ei minua kukaan odota, vaikka kotona on vauva. He pärjäävät tuttipullon kanssa.”

Lohtu tulee siitä, että hyväksyy oman elämän sellaisena kuin se on, silloinkin, kun kaikki ei ole sujunut niin kuin olisi halunnut. Hyväksyminen ei ole helppoa pettymyksen jälkeen, eikä se tapahdu hetkessä. Pettymys voi koostua monista tunteista. Se voi olla kuin kriisi tai menetys, tai se voi olla yhtaikaa helpotus ja ristiriitaisia tunteita.

Kun tarvittiin käsitettä jäsentämään imetyksen haasteiden ja loppumisen synnyttämiä tunteita ja tunnelmia, syntyi sana “imetyspettymys”. Se kehitettiin imetyksen vertaistuessa nimeksi tunteille, joille ei ollut aiemmin ollut omaa nimeä. Sanaksi valittiin juuri pettymys siksi, että se jättää tilaa monenlaisille tunteille, kuten surulle ja kiukulle, kun jotain odotettua jää saavuttamatta. Koska odotukset ovat pitkälti myös yhteiskunnassa, tunteiden lisäksi mukana on myös asenteita.

Imetyspettymyksestä yli pääseminen vaatii aikaa. Sen ajatteleminen on aivan kuin surutyötä. Imetys voi olla haave, joka ei toteutunut tai oletus itsestäänselvyydestä, joka ei sitten tapahtunutkaan, tai jotain, joka loppui liian äkkiä. Se on voinut olla liian kipeä kokemus fyysisesti tai henkisesti. Kukaan ei saa kieltää suremista, jos menetys tuntuu pahalta. Silti myös vähättely voi olla selviytymiskeino. Äiti itse on kuitenkin ainoa, jolla on lupa vähätellä. Äiti itse määrittelee, onko pettynyt imetykseen vai ei. Kukaan muu ei voi päätellä imetyksen kestosta, määrästä tai tuntemuksista, onko imetys onnistunut ja pitäisikö siihen olla tyytyväinen. Omat toiveet, ihanteet ja mielikuvat luovat odotuksia imetykselle. Odotuksia ja oletuksia lataavat myös aiemmat kokemukset, niin vaikeudet kuin helpotkin imetykset. Onko yhtä hankalaa tälläkin kertaa, vai joko nyt on onnen aika? Entä toistuuko hyvä imetyskokemus?

Kun vauva syntyy, jokainen vauva ja tilanne on yksilöllinen. Yhteistä on peliaika, jota on ja ei ole. Sitä on, koska imetystä voi harjoitella joka päivä monta kertaa. Sitä ei ole, koska jokaisella meistä on vain 24 tuntia vuoro-

– 105 –

imetyksen lohtukirja

kaudessa, joista osa tarvitaan nukkumiseen ja muuhun arkielämään, yllätyksiinkin. Jälkeenpäin noihin minuutti minuutilta vääjäämättä kuluneisiin tunteihin on turhaa sovittaa vielä enemmän jälkiviisasta yrittämistä.

Hyväksymisen avuksi tarvitaan sanoja sille, mitä on kokenut, ja myös tarinoita siitä, että muutkin ovat kokeneet jotain samankaltaista. Vaikea imetyskokemus pettymyksineen tulee hyväksytyksi sellaisena kuin se on, aikanaan, sitten kun sitä on miettinyt ja omalla tavallaan käsitellyt riittävästi. On tärkeää, että imetyspettymystä pohtii ainakin sen verran, ettei se jää hiertämään äitiyttä tai naiseutta eikä äidin ja lapsen välistä suhdetta.

Äidin pitäisi vain jaksaa Tyypilliset imetyspettymykset liittyvät kipuun ja huoleen. Niiden lisäksi pettymyksen syynä voi olla iso joukko imetyksen erityistilanteita, joissa imetystä on vaikeuttanut äidin tai vauvan sairaus tai vauvan keskosuus.

“Kun omatoimisesti päätin lopettaa imetyksen (tajusin, että on pieni osa äitejä, joille imetys tuo ongelmia), alkoi pääkin selvitä ja yöunet [pitenivät] taas 6–7 tuntiseksi. Meinasin tulla hulluksi 1–2 tunnin unipätkiin ja jatkuvaa päänsärkyyn. Imetykseen saa tukea, mutta ei silloin, kun paras ratkaisu olisi lopettaa imetys. Sitä vaan ei haluta myöntää. Äidin pitäisi vaan jaksaa, vaikka päätä moukaroidaaan päivästä toiseen.“ Pettymyksiin kietoutuvat terveydenhuollossa saatu tuki ja ohjaus. Mitä enemmän muuttujia imetykseen liittyy, sitä enemmän se on altis sattumille.

Esimerkiksi sairaiden vastasyntyneiden osastoilla toivotaan, että äidit lypsäisivät vauvoille maitoa, kunnes vauva on riittävän vahva imetysharjoituksiin. Monilla osastoilla tai potilashotelleissa ei kuitenkaan ole paikkaa, missä pestä ja desinfioida rintapumppua. Jos taas äiti itse sairastuu yllättäen, tarvitaan monen lääkärin ja hoitajan yhteistyötä, että lääkkeet ja sairaalahoito mahdollistavat imetyksen jatkamisen.

“Kun lapsi oli joutunut teho-osastolle hengityskoneeseen, ja itse itkua tihrustaen koitin sairaalan pumppuhuoneessa saada edes muutaman millin omaa maitoa pienelle vauvalleni, olisi jonkun pitänyt sanoa, että sellainen stressi vaikuttaa maidontuloon, ja että lapsen elämä tai minun äitiyteni ei ole kiinni juuri nyt siitä, saanko pumpattua maitoa vai en.“ Pettymys voi varjostaa myös yhä jatkuvaa imetystä: jokin vaihe imetyksessä oli niin vaikea, että se painaa yhä mieltä, tai imetys tuntuu edelleen hankalalta, mutta äiti haluaa jatkaa sitä tai ei jostain syystä voi lopettaakaan. Eräs terveydenhoitaja sanoikin kerran, että äidit kiipeävät vaikka kynsillä seinää pitkin vauvansa puolesta.

– 106 –

iii syliin ja sydämeen

Kipu on varoitusmerkki Imetykseen ei kuulu sietämätön kipu. Aivan ensimmäisinä päivinä nännit herkistyvät hormonien vuoksi noin kymmenen sekunnin ajaksi. Imetyskerran jatkuessa kipu menee ohi. Kun vauvan imuote on laaja, ja nänni on syvällä kitalaessa, imetys ei satu. Nännihaavat tai edes nirhaumat eivät kuulu asiaan, ne eivät ole normaali imetyksen ilmiö.

Aivan liian usein vieläkin kuulee tarinoita, että äideille on väitetty imetyksen alkuun kuuluvan kärsimystä ja yli-inhimillistä kärsivällisyyttä, aivan kuin äitiys olisi kynnysmaton virka. Kipu ei mene itsestään ohi, vaan hoitamalla kivun syytä suunnitelmallisesti. Kipuun pitää suhtautua varoitusmerkkinä siitä, että imetyksessä on jotain pielessä: imuote ei ole oikea, tai nännin iho ei ole terve.

“Alussa imetys oli todella kivuliasta, koska toisen vauvan imuote oli niin huono. Olin varma, että lopetan imetyksen heti kahden viikon jälkeen, koska se oli vain niin kamalaa. En kuitenkaan lopettanut, ja kipukin hellitti yllättävän nopeasti.”

Kipu on kehoon kajoava, toistuessaan ahdistava tunne ja riski äidin mielialalle ja hyvinvoinnille. Imetys toistuu reilusti yli kymmenen kertaa vuorokaudessa, jos vauva on täysimetyksellä. On äidin oikeus, että toistuvan kivun hoito otetaan vakavasti myös silloin, kun se liittyy imetykseen. Imetyskivusta enemmän s. 179.

Imetyksen kipuraja: imetys kirpaisee vain 10 ensimmäisenä päivänä 10 ensimmäisen sekunnin ajan. Kaikki muu kipu on varoitusmerkki imetysongelmista, joihin täytyy saada hoitoa tai ohjausta.

– 107 –

imetyksen lohtukirja

Sini Kivijärvi Imetys pahimmillaan

– 108 –

iii syliin ja sydämeen

Huoleen raja ja tukea Huoli on imetyksen yhteydessä epäluottamusta imetyksestä selviytymiseen.

Aivan kuin kivunkin yhteydessä, myös huolelle pitäisi olla jokin tolkullinen raja. Erityisesti ensimmäisinä päivinä, voimakkaimmillaan kolmannen päivän tienoilla, hormonit vahvistavat äidin herkkyyttä. Ne saavat huolet, ja samalla myös ilon ja rakkauden, tuntumaan tavallistakin isommilta. Siksi on tärkeää napata huolista kiinni heti niiden nostaessa päätään, ennen kuin ne kasvavat liian isoiksi.

“Vauva oli synnytyksen jälkeen lastenosastolla kaksi päivää joten imetys ei lähtenyt liikkeelle normaalisti. Kun tultiin kotiin, hyvä kun vauva osasi edes ottaa nännistä otetta. Muistelen että se halusi imeä lähes koko ajan, ei varmaan saanut kerralla tarpeeksi maitoa. Olin epävarma asennoista, tuliko sieltä mitään, kaikesta. Olin kuullut että sen pitää vaan antaa imeä joten en antanut tuttipullosta kuin muutaman kerran ihan alussa.”

Huoli johtaa imetyspettymykseen yleensä pullon kautta. Huolestuttaa, riittääkö maito, ja maidon riittävyys varmistetaan lisämaidolla. Jos lisämaidosta tuleekin päämaito ja sitten ainoa maito, jäljelle jää kysymys, mitä tapahtuikaan. Lisämaidosta kertovat sadat tarinat: toisessa ääripäässä se on anopin turhaa tuputusta ja perheriitojen kulmakivi, vakavimmillaan se on ehdottoman välttämätöntä ravintoa jo nälkää nähneelle vauvalle.

Kun huoli tai tuttipullo johtavat imetyspettymykseen, olennaista ei ole ollut pullo, vaan imetysohjauksen puute. Esimerkiksi vauvan iltaitku on niin raastavaa, että siihen vanhemmat kokeilevat kaikki konstit. Itku voi olla nälkää, vatsakipua tai turhautumista siihen, että maitoa tulee liikaa tai liian nopeasti. Huoli voi olla myös toisten kylvämää: taasko se syö, kysyy joku, ja sanat jäävät nakertamaan. Vauva ei niitä mieti. Hänelle rinta on turvapaikka, ei hän katso aikaa kellosta.

“Suomessa on outo tapa, kun vauva lopettaa imemisen ja haluaa kohta lisää, tarjotaan korviketta päälle. Kaksoseni ja muut lapseni ovat syntyneet ulkomailla. Yksi syntyi Norjassa, jossa lähes kaikki äidit imettävät vuoden ikäiseksi. Samaan aikaan Suomessa synnyttäneet ystäväni kertovat maidon loppumisesta, Norjassa vain meillä kaikilla maitoa riitti.

Maito ‘loppuu’ erittäin harvoin, imemällähän vauva sen tuotannon käynnistää.“ Usein huolen alla on jotain aidosti totta. Ei pidä nolostua, jos kuitenkin osoittautuu, että huoleen ei ollutkaan aihetta. Äidin- ja isänvaistoa viritetään hienovireisin säädöin lapsen kaikki ikävuodet. Vanhemmat ovat kuulolla, ja joskus huolen syy on tosi, joskus ei. Joka kesä kymmeniä pikkulasten hyttysenpaukamiakin luullaan säären murtumiksi.

– 109 –

imetyksen lohtukirja

Imetyksen huoliraja: Jos sama huoli vauvasta tai imetyksestä tulee toistuvasti mieleen ja sitä täytyy perustella yhä uudelleen pois, siitä kannattaa puhua neuvolassa, imetysohjaajalle tai imetystukiäidille. Kaikki kysymykset ja havainnot ovat tärkeitä. Huoli vähenee, kun sen kanssa ei ole enää yksin, ja kysymyksiin saa vastauksia.

Imetyshuoli tulee yllättäen täydellä voimalla tietyssä alaryhmässä: on vauvoja, jotka nukkuvat onnensa ohi. Temperamentiltaan rauhallinen ja tyytyväinen vauva saattaa väsyä nälkäisenä äidin huomaamatta. Joskus vauva on jopa säännöllisesti rinnalla, mutta hänen imuvoimansa tai imuotteensa on niin heikko, että maitoa ei siirry tarpeeksi vatsaan asti. Kaikki näyttää hyvältä, kun vauva nukkuu kiltisti paljon. Sitten yhtäkkiä hän ei olekaan kasvanut tarpeeksi ja tarvitsee paljon lisäruokaa. Luottamus imetykseen menee säpäleiksi.

Huoli voi liittyä myös lisämaitoon, jos äiti on sitoutunut vakavasti imetykseen, tai korvikkeen terveysriskit pelottavat. Lisämaito voi olla äidin omaa lypsymaitoa, jos maitoa jo muodostuu, mutta vauva ei osaa tai jaksa siirtää sitä vatsaansa. Vauvan väsymys nälän vuoksi on isompi riski imetykselle kuin harkitusti annettu lisämaito. Ruoki vauva, on aina ensimmäinen sääntö.

Hankala tilanne syntyy, kun terveydenhuollossa huolestutaan imetyksestä tuntemattomana tekijänä. Silloin imetys nähdään vaikeana mitata ja kontrolloida. Esimerkiksi teho-osastoilla vauvan ravinnon ravintoarvot ja määrät täytyy laskea tarkasti. Syöttöpunnituksin saadaan melko tarkka arvio vauvan saamasta äidinmaidon määrästä, mutta ravintoarvojen osalta täytyy tyytyä taulukkojen mukaisiin keskiarvosisältöihin, vaikka äidin oma maito vaihtelee jonkin verran vuorokauden ja vauvan tarpeiden mukaan. Imetyksestä sairaalassa enemmän 5. jaksossa.

Loppuuko maito?

Kyllä maito voi loppua. Se voi näyttää siltä, se voi loppua vähitellen useiden ratkaisujen seurauksena tai se voi loppua selittämättömästi. Se ei kuitenkaan lopu yhtäkkiä, sillä rinnan maitoa muodostavien rakenteiden lepotilaan asettumisen prosessi (involuutio) alkaa vasta imetystauon kestettyä yli 40 vuorokautta.

Jos maidontulo vaikuttaa loppuvan jonain ajankohtana, silloin heruminen on estynyt. Tilanteeseen voi liittyä jokin stressitekijä, joka hermostuttaa ja siten vähentää imetystä tukevien hormonien, kuten oksitosiinin, eritystä.

Yleensä tilanne laukeaa jollain tavalla. Herumista voi auttaa lämmöllä, si-

– 110 –

iii syliin ja sydämeen

velyllä ja rentoutumisella sekä pitämällä vauvaa lähellä muulloinkin kuin imetysyritysten aikana, esimerkiksi ihokontaktissa, jos mahdollista.

Tavallisesti maito loppuu, kun sitä poistuu rinnasta vähitellen yhä vähemmän. Kaikki imetykset loppuvat niin aikanaan. Myös äidin toiveiden vastaisesti liian aikaisin loppuneet imetykset selittyvät tavallisesti niin, että imetykset ovat syystä tai toisesta vaihtuneet vähitellet korvikemaidolla syötöiksi. Äiti on esimerkiksi säästellyt rintaa, että se täyttyisi. Pitkällä syöttövälillä rinta täyttyykin, mutta samalla se saa viestin, että maitoa tarvitaan harvemmin ja vähemmän.

Maito voi myös vähentyä, vaikka imetyskäytännöt olisivat kunnossa. Jos imuote on kapea, vauva saa siirrettyä rinnasta liian vähän maitoa ja imetys sattuu, jolloin maito vähenee ja nännien iho vahingoittuu. Maito voi vähentyä myös ilman mitään näkyvää selitystä. Silloin selitys voi piilotella hormonitoiminnan puolella, kilpirauhasen vajaatoiminnassa.

Maito ei yleensä ole loppumassa, kun rinnat tuntuvat kevyemmiltä kuin ensimmäisinä kuukausina tai kun vauva hamuilee rinnalle iltaisin uudelleen, vaikka juuri äsken jo oli rinnalla. Rinnoista laskee kudosturvotus ja pikkuvauvoilla on iltahulinansa. Kun huolena on kysymys maidon loppumisesta, vastauksena on kerro lisää, miksi huolestut. Tilanteita on niin monenlaisia, että jutellaanko tarkemmin.

Tavallisin tarina on vyyhti, jossa useat imetysongelmat ovat kietoutuneet toisiinsa.

Vauvan ollessa 2 kk jouduin antibioottikuurille, josta vauva sai allergisen reaktion. Annoin antibioottikuurin ajan korviketta ja pumppasin oman maitoni hukkaan. Paluu imetykseen ei sujunut hyvin, vauva sai rintaraivareita eikä suostunut rintaa imemään kun juuri päiväunilta heränneenä ja yöllä. Kuukauden päivät mentiin näin. Tämän jälkeen ei suistunut rinnalle ollenkaan ja minä pumppasin maitoa jota annettiin sitten vauvalle pullosta. Tätä jaksoin ehkä kuukauden ajan, kunnes luovutin, maitoa ei enään herunut niin hyvin ja ainainen pumppaaminen teki päivästä yhtä pumppaamista ja syöttämistä. Vauva sai vain noin 2 kk täysin rintamaitoa ja 2 kk vielä päälle osittaisimetykstä.

Voivatko kaikki imettää?

Entä voivatko kaikki täysimettää? Eivät voi, mutta useimmat voivat imettää osittain. Sattuman oikusta geeniarpajaisissa voi käydä niin, että rinnoista tai hormoneista puuttuu jotain niin olennaista, että maitoa ei muodostu ollenkaan. Tällainen pysyvä tilanne on erittäin harvinaista. Tavallisempia äitiin liittyviä esteitä imetykselle ovat lääkitys tai muutamat harvinaiset sairaudet.

Jos kysymys kuuluu, voivatko kaikki täysimettää, vastaus on laajempi. On rintoja, joissa ei ole tarpeeksi maitoa muodostavia rakenteita täysimetyk-

– 111 –

imetyksen lohtukirja

seen. Näitä ns. hypoplastisia tai tubulaarisia rintoja ei aina ole yksinkertaista tunnistaa. Kilpirauhasen vajaatoiminta vähentää maidon määrää hoitamattomana. Kirjassa Making more milk IBCLC:t Diane West ja Lisa Marasco käyvät läpi myös useiden muiden hormonaalisten tilojen vaikutuksia imetykseen.

Levottomat rinnalla Uudet vanhemmat huolestuvat joskus turhaankin, koska liian vähän puhutaan ääneen vauvoista, jotka ovat levottomia rinnalla. Useimmat vauvat ovat ajoittain. Pikkuvauvat hamuilevat, ottavat kiinni, päästävät irti ja ottavat kiinni yhä uudelleen ja uudelleen, sekä joskus itkevät samalla. Liikkeet ja äänet ovat osa aterian valmistusta. Heiluminen ja äänekäs rinnalle juttelu ovat huipussaan kuusiviikkoisena, jolloin voi jopa näyttää kuin vauva nyrkkeilisi rinnan kanssa. Helikopteriviikkojen jälkeen vauva oppii hymyilemään, ja pikkuhiljaa elämä rinnalla alkaa rauhoittua, ellei sitten ala pöllöniskavaihe jo kolmikuisena, eli muu maailma kiinnostaa rintaa enemmän tai yhtaikaa kuin rintakin.

Vauvalla voi olla rinnalla myös epämukava olla. Pienikin muutos vauvan asennossa voi auttaa vauvaa tavoittamaan nännin paremmin, jolloin vauva saattaa myös rauhoittua. Joskus levottomuus muuttuu lakkoiluksi, ja joskus imetys loppuu siihen, että vauva kieltäytyy imetyksestä.

Levoton, rinnalla itkevä ja ärisevä tai siitä kieltäytyvä vauva jää kauas imetyksen idyllistä. Vauvan levottomuus tarttuu herkästi äitiinkin. Se voi herättää yllättävän kielteisiä tunteita, joita ei olisi äitiydeltä odottanut. Äitiys aloittaa jokaiselle itsehillinnän ja itsetuntemuksen uudet kurssit.

“Esikoiseni joutui virhetarjonnasta johtuneesta imukuppisynnytyksestä johtuen kolmeksi ensimmäiseksi vuorokaudeksi vastasyntyneiden osastolle. En saanut häntä ollenkaan rinnalle syntymän jälkeen vauvan hengitysongelmien vuoksi.

Ensimmäiset vuorokautemme olivat hyvin erilaiset kuin tavallisesti syntyneillä lapsilla ja heidän äideillään: olimme vauvan kanssa aivan eri osastoilla, en usko että täysimetys olisi ollut mahdollista mitenkään näissä olosuhteissa. Vastasyntyneiden osastolla aloitettiin pulloruokinta ja tutin käyttö, asiat jotka ovat yleensä täysin vanhempien valittavissa.

Erilaisten imetysongelmien myötä (mm. kireä kielijänne, joka onneksi nipsaistiin jo synnytyssairaalassa lapsen ollessa kolmen vuorokauden ikäinen), lapsen ollessa nyt parikuinen, imetän lähes jokaisella syöttökerralla. Kaikista eniten vaikeuksia on aiheuttanut rintaraivarit, joihin on pulloruokinnan lisäksi vaikuttanut lapsemme vaativa temperamentti. Imetysharjoitukset olivat täyttä huutoa. Lapsemme saa edelleen tarvittaessa korviketta ja äidinmaitoa pullosta ja tällä hetkellä olen tyytyväinen onnistuneeseen osittaisimetykseen.”

– 112 –

iii syliin ja sydämeen

Epätodellista: onko maitoa liikaa?

Hirveän yksinäinen olo voi olla niillä äideillä, joiden imetys loppuu suomalaisittain uskomattomaan tilanteeseen: maitoa on liikaa. “Olisit ollut onnellinen”, hänelle vastaavat äidit, joiden vaikeus oli liian vähän maitoa. Maitoa voi todellakin tulla liikaa tai ainakin liian kovalla paineella. Vauva kamppailee heruvan maidon paineen kanssa, pahimmillaan hän alkaa pelätä rintaa, ja maidon suuri määrä aiheuttaa vauvalle vatsanväänteitä. Ylituotantoon ja ns. suihkutissiongelmaan on mahdollista vaikuttaa muutamiakin keinoja kokeillen, mutta jos mikään ei auta tai auttajia ei ole, äiti voi päätyä lopettamaan imetyksen.

“Maitoa tuli aluksi suihkuamalla ja vauva imi syödessään paljon ilmaa, joka aiheutti mahavaivoja ja runsasta pulauttelua. Äkkiä kuvaan astuivat myös rintaraivarit. Lapsen isä oli viikot toisella paikkakunnalla töissä ja minä yksin itkuisen vauvan kanssa. Syöminen ja lepo jäi ja kun vielä kehossa jylläsi kohtutulehdus, alkoi maidontulo hiipua ja lopulta lisämaito muuttui täydeksi pulloruokinnaksi.”

Aina imetysvaikeuksille, imetyksen päättymiselle tai siihen pettymiselle ei ole selkeää syytä eikä selitystä löydy, ainakaan heti. Joskus lapsen suun motoriikassa on puheen kehityksen yhteydessä vaikeuksia, jolloin imetysvaikeudetkin saavat jälkeenpäin jonkinlaisen selityksen. Jos kireä kielijänne hidastaa ärrän oppimista, se on myös tehnyt tiukaksi vauvan kielen liikkeet imetyksen aikana ja äidin nänniin haavoja tai saanut vauvan levottomaksi rinnalla.

Jälkipurkua äidintahtiin Miten tärkeää on saada tietää, mitä tarkalleen tapahtui? Tieto esimerkiksi kivun tai maitomäärän fysiologisista syistä voi olla merkityksellistä, jos toiveissa on uusia imetyksiä. Neuvolalla on ns. korvikekoodin määrittelemä velvollisuus ohjata osittaisimetystä ja korvikeruokintaa yksilöllisesti, mihin kuuluu myös imetyspettymyksen jälkipuinti (korvikekoodista enemmän s. 259).

Imetystukipuhelimessa ja -tapaamisissa puhutaan myös jo päättyneistä imetyksistä. Voi olla myös tärkeää erottaa, missä kohti imetyksen hoitopolku kangerteli, jotta seuraavalla kerralla osaa pyytää selvästi imetysohjausta.

Muita äitejä saattaa kiinnostaa kovinkin, miksi imetys loppui, varsinkin jos on tullut pari tietokirjaa luettua. Jos tuntuu, että ei ole vielä salapoliisityön aika, hyvääkin tarkoittavat utelut ja kyselyt saa pysäyttää. Saa sanoa, että asia on vielä liian tuore. Yhtä lailla kun puhutaan lapsentahtisesta imetyksestä, pitäisi muistaa, että imetyspettymystä saa purkaa vain äidintahtiin. Ylipäänsä kenenkään äidin ei tarvitse puhua imetyksensä yksityiskohdista, jos hän ei halua.

– 113 –

imetyksen lohtukirja

Suoria mutta keskustelua jarruttavia kommentteja ovat “en voinut imettää” tai “imetys on minulle arka asia”. Kahdenkeskisessä keskustelussa voi toivoa, että toinen kuuntelee, eikä neuvo, ja sitten kertoo imetyksestä vain sen verran kuin hyvältä tuntuu. Voi myös tokaista suoraan: “puhutaan imetyksestä joskus toiste”. Ylenpalttisen imetysvalistuksen saa keskeyttää.

Ihmiset tarkoittavat yleensä hyvää ryhtyessään neuvomaan ja kyselemään vauvanhoidosta. Aina löytyy joku, joka huolestuu jostain liikaa, erityisesti ensimmäisen lapsen hoivan yksityiskohdista. Näitä neuvojia riittää tasapuolisesti myös imettäville äideille. Kun esikoinen täyttää vuoden, koko suku huokaisee helpotuksesta ja alkaa luottaa vanhempien kykyyn hoitaa lastaan, ja seuraavien lasten hoitamista suku seuraa jo rauhallisesti kauempaa.

Imetystä ympäröi aluksi varovaisuuden muuri, sillä siitä voi puhua avoimesti vasta sen kokeneelle. Konkarit varovat hukuttamasta odottajaa tietotulvalla, pettyneet eivät halua pelotella, eikä juuri synnyttäneeltä uskalleta udella liikaa. Niinpä vapaa keskustelu alkaa vasta äidin omasta aloitteesta.

Joulukorttien pysähtyneet imetyskuvat ovat kaukana äänten, käsien ja ihon tuntemusten tulvasta, jota imetys oikeasti on. Imetys pakenee sanoja, minkä vuoksi moni uusi äiti tuntee olevansa yksin sellaisten tunteiden kanssa, joita on kuitenkin kokenut moni: hämmennys, epävarmuus, kärsimättömyys. Kun omat äitipuhekaverit löytyvät, jokaisen äitisukupolven täytyy repiä varovaisuuden muurin vuoksi syntyneet imetysmyytit uudelleen ja uudelleen auki. Ja niin on hyvä.

“En pettynyt imetykseen. Ensimmäisen lapsen kanssa koin kuitenkin imetyksen paljon aiempia mielikuvia hankalammaksi. Imetys ei ollutkaan ikiaikaisen luonnollista ja helppoa, vaan kivuliasta ja sotkuista akrobatiaa vaikeissa asennoissa. Ensimmäisten viikkojen jälkeen kipu onneksi katosi, maidon ylituotantokin helpotti ja itselle sopivat imetysasennot löytyivät.

Hyvin harvoihin imetyshetkiin vieläkään liittyy pyhää mystiikkaa, vaikka koenkin rintamaidon kätevimpänä tapana vauvan ruokkimiseen ja rauhoittamiseen.”

Mistä apua imetyspettymyksestä puhumiseen?

Neuvola ja perheneuvola; Imetystukipuhelin ja imetystukiryhmät; ystävät ja sukulaiset; asialliset, luottamukselliset nettikeskustelut; tukinet.net.

Mistä luotettavaa imetystietoa jälkipuinnin avuksi?

Imetysohjaajakurssin, imetysohjaajakouluttajakoulutuksen tai IBCLC-tutkinnon suorittaneet kätilöt ja terveydenhoitajat; alle 5-10 vuotta vanha imetyskirjallisuus ja -tutkimukset, nettisivustot, englanniksi esimerkiksi mobimotherhood.org ja lowmilksupply.org/.

Imetysohjaajakouluttajakoulutus ja IBCLC-tutkinto ovat WHO:n imetysohjauksen kouluttaja- ja asiantuntijatutkinnot. IBCLC on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu erityissairaanhoidon tasoinen imetyksen asiantuntijakoulutus, jonka voivat suorittaa terveydenhuollon ammattilaiset.

Diane West & Lisa Marasco: The Breastfeeding Mother’s guide to making more milk, 2009.

– 114 –

iii syliin ja sydämeen

Nainen etsi katseellaan tyhjää tuolia Nainen etsi katseellaan tyhjää tuolia. Kauppakeskuksen kahviossa oli täyttä. ”Imettäminen on kyllä fantastista. Tuntee niinku olevansa yhtä lapsensa kanssa”, tuoreet äidit purkivat kokemuksiaan. Liivinsuojukset pöydällä, siinä teekuppien välissä. Hyllyviltä rinnoilta kuului kääröjen autuas maiskutus.

Nainen käänsi katseensa toisaalle. Ajatus rentouttavasta kahvihetkestä oli haihtunut. Marketin muovikassi tuntui raskaalta. Suunnitelma nopeasta poistumisesta parkkipaikalle tyrehtyi jouluisen ostohysterian jalkoihin.

Jokohan vauva on herännyt? Nainen avasi kotioven. Hiljaisuus vastassa. Hän purki ostoksensa ruokapöydälle. Nyt rintapumppuja oli kaksi, luulisi riittävän.

Vanhassa oli alkanut moottori vinkua. Niitä ei kai valmistaja tarkoittanut ympärivuorokautiseen käyttöön, pumppausta kolmen tunnin välein, aina tunti kerrallaan.

Rintoja nipisteli. Uusi pumppu hurisi mukavan tasaisesti. Maitoa syöksähteli venttiilin läpi pulloon, niin kermaista, imelän hajuista. Nainen veti lampaantaljan syliin, vaimensi ääntä. Hän pumppasi toisen rinnan huolellisesti, hieroi pois kertyneet kyhmyt. Saadun määrän hän kirjoitti tulostettuun taulukkoon. Osan maidosta laittoi pöydälle tuttipulloon, ylimääräisen jääkaapin alahyllylle, vasempaan reunaan.

Nainen herätteli hellästi pienokaisen sylissään. Hän istui rennosti sohvalla, jutteli hetken pehmeästi, sai aikaan tutkivan katsekontaktin. Maailman kaunein lapsi. Varmoin ottein nainen asetti vauvan rinnalleen maitoa tarjoten. Vauva avasi suunsa ja katsoa tapitti äitiään. Oli siinä hetken maidon tuoksussa, kunnes nälkä iski tajuntaan. Yökäten tissi sylkäistiin pois. Anna ruokaa! Vauva huusi. Nainen puheli hiljaa, koetti uudelleen, hartiat lysähtäneinä. Vauva käänsi päänsä pois, huuto yltyi hysteeriseksi: Hullu äiti, yrittää tukahduttaa minut maitorauhasella!

Tuttipullo suuhun. Puolihaalea, vastalypsetty äidinmaito tyynnytti hädän ja vauva ummisti onnellisena silmänsä.

Nainen huokasi. Uskollisesti hän päivittäin tarjosi rintaa, tuloksetta. Synnytyssairaalan kuukauden takainen ristiriitaisuus puistatti yhä mieltä. Se oli pumppausta ja pulloa, kun vauva ei suostunut imemään, eikä kukaan ehtinyt opettaa.

Sektiohaavakin tulehtui. Sitten vanha hoitaja tuli hätiin. Hän opetti hörppyyttämään lasta, auttoi imetyksessä, oli vierellä. Vauva jopa imi rintaa muutaman vedon, sen ensimmäisen kerran.

Seuraavana päivänä tuli toinen hoitaja, vihaisena: ”Tuollaiset hömpötykset hiiteen. Kotiin ei ole asiaa, jos paino ei nouse.” Hän nappasi vauvan syliin ja työnsi tuttipullon suuhun päätään puistellen.

Vanha hoitaja ohi mennessään ihmetteli takaisin otettuja tuttipulloja. Kyynelten lomasta nainen nosti kätensä pystyyn, ei tyylillä väliä. Kunhan päästään täältä kotiin.

– 115 –

imetyksen lohtukirja

Kotiin he pääsivät kuudentena päivänä. Nainen huolissaan. Kiireesti rintapumppua etsimään: ”Pitää olla moottoroitu, käsikäyttöisellä tulee rakot.” ”Ei tämä.

Se toisen merkkinen!” ”Siis mitä..?” ”Ei nämä ole yhtä tehokkaita kuin sairaalassa!” ”Ihan hullua tämä on!” mies paiskasi oven lähtiessään neljännen kerran ostoksille.

Pian rinnat ymmärsivät uuden tehtävänsä, ja maitotehtailu alkoi. Tuli puoli litraa päivässä, tuli litra, puolitoista. Pakastin täyttyi päivämäärätyistä minigrippusseista. Mitään ei hukattu. Pumppaus, syöttö, imetyksen yritys, hetki seurustelua ja nukkumaan. Pumppaus, syöttö… Rinnat kipeytyi, vaatteissa haisi härskiintynyt maito.

Helmikuussa he muuttivat. Uusi talo, uusi alku imetykselle, nainen ajatteli toiveikkaasti. Vauva ei ymmärtänyt ajatusta. Joskus otti kiinni rinnasta huulilla, näki äitinsä kasvoilla ilon. Mutta yleensä vain käänsi päänsä pois, kuin olisi hävennyt tilannetta.

Päivisin taloa viimeistelevä rakennusmies ei voinut välttyä kuulemasta rintapumpun surinaa. ”Tässä talossa toimii lypsyasema”, nainen naurahti rakennusmiehelle. ”Kahvimaito kyllä ostetaan kaupasta, ole huoleti.” Siitä lähtien rakennusmies joka lounastauolla kysyi viileän kohteliaasti maidontuotannosta.

Miehen viimeisenä työpäivänä nainen vetäisi pakastimen oven auki. ”Ei olisi tarvetta? Tätä menoa on turha haaveilla tänne säilövänsä kesän marjoja.”

Päivä päivältä vauva hätääntyi entistä enemmän imetyshetkistä. Hän katsoi kauhistuneena paljasta rintaa nenänsä edessä. Seurasi oksennusrefleksi ja jumalaton parku. Nainen ei enää pettynyt. Hän antoi periksi. ”Se on loppu. Pumppaan ja lypsän, juotan vaikka lehmänmaitoa, mutta tissillä en lastani ahdistele”, nainen sanoi miehelleen maaliskuun kevätauringon lämmössä.

Lapsi kasvoi ja voimistui. Oma maito riitti ja pumputkin kestivät. Mustikki, kävelevä yhden naudan lypsytehdas, surinasussu, nainen kehitti hymyillen nimityksiä.

Puolivuotistarkastuksessa neuvolan täti päivitteli pumppaamista: ”Kyllä olet sitkeä.” ”Pitäähän lapsi ruokkia.” ”Kuinka ehdit?” ”Mikäs kiire minulla. Valmis on maailma. Liiankin.” Kesän lopulla desinfioitiin rintapumpun osat viimeisen kerran.

Itsenäisyyspäivänä nainen sulatti jäljelle jääneet pakastemaidot. Haikeana hän tyhjensi ne keittiön viemäriin. Katsoi viimeisen kerran loputtomalta tuntuisten pumppaamisten aikaansaannosta ja huuhteli altaan.

Lempeästi hymyillen hän halasi lastaan. ”Tulit maailmaan sektiolla, silti sanon synnyttäneeni sinut. Joit maitosi tuttipullosta, silti sanon imettäneeni sinua. Kahdeksan kuukautta.”

– Lahja

– 116 –

iii syliin ja sydämeen

Tukea sukupuusta äitinä ja tyttärenä Kulkeeko imetyksessä sukupolvien yli lohdutusta ja ymmärrystä vai kulmikkaita ohitetuksi tulemisen kokemuksia? Äidit ja isoäidit ovat esikoisen synnyttyä kuulolla, ja sekä hyviä että hyvää tarkoittavia neuvoja lausutaan.

Imetys on saman suvun äitien välillä tulenarka ja tuenkipeä aihe. Hienoa olisi, jos äiti pystyisi vain rauhallisesti kuuntelemaan; siis se äiti, jonka vastuulla ei ole vastasyntynyttä.

“Olisin kaivannut enemmän kannustusta imetykseen ja sen jatkamiseen erityisesti isovanhempien osalta. Kommentit ”jätä nyt vaan se imetys” eivät auttaneet hankalissa tilanteissa yhtään. Jos imetystä haluaa jatkaa, on vaan imetettävä ympäristön kommenteista riippumatta. Isovanhemmille voi keksiä muutakin hommaa kuin vauvojen syöttäminen, jos itse kuitenkin haluaa imettää.“ “Minua auttoivat jaksamaan oman äitini loppumaton kannustus ja tuki imetykselle, hän mm. kantoi minulle litroittain mammateetä synnyttäneiden vuodeosastolle, kun maito ei meinannut lähteä nousemaan. Ihanat keskustelut muiden monikkoäitien kanssa – imettivät he tai eivät.“ Monissa kulttuureissa vastasynnyttänyt äiti saa olla oman äitinsä hoivattavana ensimmäiset viikot. Äiti saa levätä ja keskittyä vauvaansa. Suomessa on tapana pärjätä itse alusta asti, vaikka opittavana on valtava rysäys uusia asioita. Myös uudelleensynnyttäjille kotiapu olisi tarpeen, sillä jälkisupistukset vievät voimia, ja isot sisarukset vaativat huomiota. Etenkin toisen lapsen syntymä on vaihe, jossa ainoan lapsen kanssa opitut rutiinit menevät uusiksi, kun aika ja huomio täytyy jakaa uudelleen, eikä vain lasten kesken, vaan myös vanhempien yhä vähenevä oma aika. Huomaavainen tuki ja ehtivä käytännön apu auttavat perhettä hyvään alkuun.

Isoäidin oma imetyskokemus heijastuu asenteisiin: kun on itse imettänyt, eivätkä oma lapsi tai tämän puoliso imetä syystä tai toisesta, pienetkin sanat voivat satuttaa. Myös isovanhempia koskevat samat hienotunteisuuden säännöt kuin muita läheisiä, äitikavereita ja uteliaita: jo päättynyttä imetystä puretaan vain äidintahtisesti. Joskus voi olla niinkin, että omalta äidiltä ja anopilta imetysneuvoja on vaikeampi ottaa vastaan kuin muilta, varsinkin jos neuvoihin ei liity vastavuoroista kuuntelemista.

“Utelut imettämisestä olisi voinut jättää väliin. Omien hyvien imetyskokemusten esiin tuominen sai tuntemaan itseni entistä huonommaksi kun imetys ei onnistunut (mm. anoppi kommentoi).“

– 117 –

imetyksen lohtukirja

“Alussa äitini painosti imettämiseen ymmärtämättä keskosvauvojen tiukkaa ruokamäärien kontrollointia. Tämä ahdisti minua todella paljon.

Hän tuputti imetystietoa ja imetysteetä niin, että se jo pursusi ulos korvista. Oma imetysmotivaationi oli korkea, mutta tuputtaminen oli kauheaa.“ “Oma äitini oli yllättäen tässä paras tuki, sillä hänellä ei imetys minun ja veljeni kanssa onnistunut, vaikka meillä ei ollutkaan halkiota tms. Tiesin omalta kohdaltani, että ilman äidinmaitoakin kasvaa terveitä, allergiattomia lapsia. Muuten tuntui kuin ympärillä olisi ollut vain onnistuneita imetyskokemuksia. Kun löysin Avoin hymy -ryhmän, löysin ne ihmiset jotka ymmärtävät oikeasti!“ Tunteet ja asenteet vellovat myös toiseen suuntaan: onko lapsenlapsen imetys uhka omille valinnoille? Isoäidin täytyy mahdollisesti kohdata omia imetykseen liittyviä pettymyksiään, jotta hän pystyy tukemaan ja iloitsemaan aikuisen tyttärensä tai miniänsä imetystaipaleesta. Aikuinen tytär voi tuntea surua siitä, ettei häntä vauvana ole imetetty, ja pyrkii hyvittämään tämän omille lapsilleen pitkän imetyksen kautta. Tämä voi ladata imetykseen sanattomia odotuksia, tunteita ja arvolatauksia, jotka pieni kipinä räjäyttää riidaksi.

Jos ruokintatavan erosta syntyy kiistaa, lähtökohta on, että kumpikin on ollut oikeassa omat ratkaisunsa tehdessään, eikä riidassa oikeastaan ole mitään mieltä. Uuden äidin valinnat ovat vielä niin uusia, että monet perustelevat niitä valtavan painokkaasti, etenkin kun univelka painaa pinnan pituutta. Miniät ja tyttäret kertovat myös isoäideistä, jotka antavat vauvalle salaa perunaa tai korviketta. Sellainen toiminta on painokkaan rajanvetokeskustelun paikka, koska lasta kasvattaa lapsen oma vanhempi, ja kasvatukseen kuuluvat myös päätökset terveydestä ja ravinnosta.

“Raskausaikana mietin, että haluaisin imettää, mutta silloin tuntui, että jollei se tule onnistumaan, en tule ottamaan siitä paineita. Kun vauvat oli syntyneet, tuli yllätyksenä, että imetys tuntuikin yhtäkkiä kovin tärkeältä, ja tuntui, että on huono äiti, jollei imetystä saa onnistumaan. Ehkä parhaan avun sain internetin keskustelupalstoja lukemalla ja sitä kautta tajuamalla, etten ole asian kanssa yksin. Myös oman äitini kertomus, että myös hänellä oli vaikeuksia saada imetys käyntiin, auttoi. Olisi silti ollut kiva tietää näistä etukäteen, koska ongelmat tulivat täytenä yllätyksenä.

Onneksi löysin voimaa taistella ja lopulta olin tyytyväinen meidän imetykseen.“ Isoisoäitien sukupolven äidit pitävät imetystä luonnollisena ja kannustavat imettämään lapsentahtisesti. 1960–70-luvuilla monet imetykset loppuivat mahdottomiin syöttöväliohjeisiin, todella varhaisiin kiinteisiin tai kieltoon imettää rintatulehduksen vuoksi. Äitiyslomatkin olivat lyhyitä. Imetyslu-

– 118 –

iii syliin ja sydämeen

vut olivat Suomessa alhaisimmillaan 1960–70-lukujen vaihteessa. 1980-luvulla asenteet ja käytännöt alkoivat muuttua aiempaa imetysmyönteisemmiksi. Alueelliset rintaruokinnan edistämisohjelmat 1980-luvulla alkoivat tuottaa tulosta siten, että esimerkiksi 1970–80 -lukujen taitteessa Kajaanissa kuusi kuukautta imettäneiden äitien määrä nelinkertaistui viidessä vuodessa. Pirkanmaalla puolestaan 80-luvun loppupuolella kaksi äitiä kolmesta imetti puoli vuotta.

“Tuntuu, että vanhemmilla sukupolvilla (esimerkiksi minun vanhemmillani, syntyneet 1940-luvun lopulla) on todella negatiivinen suhde imetykseen, koska vaimon pitää olla ensisijaisesti miehensä, ei vauvan käytettävissä. Kammottavaa on, että ko. asenteeseen törmää myös nuorempien sukupolvien edustajissa, jopa 1970–80-luvuilla syntyneiden keskuudessa.

Valistusta pitäisi selkeästi siis lisätä!“ Imetyskyky ei nykytiedon mukaan ole perinnöllistä. Jotkut imetykseen hoitamattomina vaikuttavat sairaudet voivat kuitenkin periytyä, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta. Vahvemmin sukupuuta pitkin kulkevat uskomukset suvun naisten rinnoista ja maidon riittämisestä. Myös melko samanikäisten vauvojen äitien siskoksilta ja kälyiltä kulkee sekä oikeaa että väärää imetystietoa perheestä toiseen ehkä tehokkaammin kuin muissa vertaisryhmissä, jos sukulaiset asuvat samalla seudulla.

“Mieheni tietopohja imetyksestä on heikko, ja monia urbaaneja legendoja on saanut selittää auki. Hänen siskonsa ja kaksoisveljensä perheissä imetys ei ole onnistunut, joten imetykseen suhtautuminen on ollut vähän hällä väliä, ei se kuitenkaan onnistu. Rinnan maidontuotannon toiminta on uppo-outoa. Taaperoimetystä hän ei oikein arvosta, pelkää muiden suhtautumista ja esikoisen kiusaamista. Tandemissa hän pelkää minun olevan liian aktiivinen ja haluavan väkisin jatkaa imetystä.”

“Oma äitinsä kertoi, että mieheni (esikoinen) imetys oli loppunut väärään tietoon muutamassa viikossa, mutta pikkusiskoa oli imettänyt lähes taaperoksi. Kavereiden imetyksestä meillä oli hyvin vähän kokemusta, ja sisaruksistamme olimme ensimmäiset vauvan saaneet.“ Sukupolvien välisen ketjun lisäksi sisarussuhteet heijastuvat imetykseen.

Useamman lapsen äidit pohtivat myös sisarusten tasapuolista kohtelua. Miten suhtautua, jos yhden lapsen imetys onnistuu ja toisen takkuaa? Tilastojen mukaan pisimpään imetetään kolmansia lapsia. Lasten kohtelu ei koskaan ole täysin yhteismitallista, koska paikka sisarusparvessa on aina erilainen, ja perheen voimavarat ja taloudelliset resurssit voivat myös muuttua vuosien myötä.

– 119 –

imetyksen lohtukirja

“Olin pettynyt siihen, etten voi imettää, varmasti olisin halunnut kerralla parantaa sekä omat esikoisen vauva-ajan että äitini kokemat haavat minun ja veljeni imetyksen ajalta, kun imetys ei onnistunutkaan tai oli vaikeaa. Samalla ajattelin, että tästä vauvasta pitää pitää erityisen hyvää huolta, kun hän joutuu leikkauksiin yms. Imetyksen puute ei millään tavalla vähentänyt läheisyyden tunnetta vauvan kanssa, päin vastoin vauva sai köllötellä sekä isän että äidin rinnan päällä. Tämä toinen lapsi oli muutenkin selvästi läheisyydenkaipuisempi kuin esikoinen vauvana.“ “Isä tiesi imetyksestä [ennalta] sen mitä oli itse nähnyt ja kokenut veljeksistä vanhimpana. Hän ajatteli, että imetys on helppoa: kun laittaa vaan tissin lapsen suuhun ja se on siinä.“ “Alussa olin varma että imetän pitkään myös toista lastani, kunnes saimme tietää rakenneultrassa että hänellä on huulihalkio. Koska ei voitu sanoa varmasti, millainen ja miten laaja halkio on, joten elättelin raskauden loppuun asti toiveita vain huulihalkiosta, ja että voisin siis imettää, vaikka kyllä tiesin että halkio on myös suulaessa. Se, etten voinut imettää, oli minulle ehkä suurin pettymys ja murhe alkuun koko halkiossa. Esikoisen imetys oli sujunut hyvin, ja imetin häntä yli vuoden ikäiseksi. Se oli meille myös hyvin tärkeää, joten oli hyvin suuri pettynyt, etten voinutkaan imettää toista lastani.“ “Imetyksen puute oli itselle kaikista suurin ongelma. Esikoista olin imettänyt 1 vuoden 11 kuukautta, joten oli todella vaikeaa suhtautua ettei voi imettää. Ja tuttipulloja ei ollut käytetty esikoisen kanssa lainkaan, joten kaikki oli uutta ja vaivalloista.“ “Kaksi hyvin erilaista kokemusta. Toista en imettänyt lainkaan. Toista imetin 9 kuukautta. Aluksi oli hyvin palkitsevaa, kun sain keskoslapsen opetetuksi rinnalle. Imetystaival kokonaisuutena hänen kanssaan oli kuitenkin hyvin rankka ja vahvoja huonommuuden kokemuksia täynnä. Yritin imetystä hyvin sitkeästi, ehkä liiankin sitkeästi. Edelleen tuntuu, että imetys oli tärkeämpää minulle kuin vauvalle…”

“Jo toista erityistä odottaessani ajattelin, että ensimmäisen kanssa hankala imetyshistoria toistuisi, mutta toisen kanssa ei käynytkään niin. Toinen oli helppo imetettävä ja lihosi kuin kuutti.”

– 120 –

iii syliin ja sydämeen

Aurinko paistaa, mutta en halua ulos Raskaita tunteita kevyemmiksi Äidit kantavat imetyspettymyksestä syyllisyyttä ja pohtivat, mitä he olisivat voineet tehdä toisin. Tunne on epäreilu ja sitoo voimavaroja menneisyyteen. Äiti ja vauva ovat opetelleet uutta taitoa, johon heidän olisi pitänyt saada apua, tukea ja ohjausta synnytyssairaalassa, kotona ja neuvolassa. Äiti on toiminut ajan, tietojensa ja voimavarojensa puitteissa. Häneltä ei voi kukaan jälkikäteen enää vaatia enempää. Menneisyyteen voi lisätä vain huojentavaa ymmärrystä.

“Esikoisen imetys oli hyvin vaikeaa, koska hän oli erittäin temperamenttinen ja ilmaisi nälkänsä hyvin voimakkaasti protestoimalla ja karjumalla. Vaikein imetyshetkeni oli kotiintulo ja suurin odotuksin ladattu ENSI-imetys kotona. Imetin vauvaa sängyllä ja hain hyvää asentoa. Yritin imettää istuaaltani, vaikken ollut saanut siihen opastusta sairaalassa, mutta siellä aina sanottiin, että kokeile sitä kotona. Tissit olivat isot, hankalat, kovat ja kipeät. Vauva yritti ja yritti, muttei saanut nännistä otetta. Minä hermostuin, vauva huusi, ja isän oli pakko lähteä tilanteesta pois, koska oli niin hermostunut. Minua eniten loukkasi se, että jäin fyysisesti ja henkisesti tilanteeseen ihan yksin. Ei ollut ketään kelle soittaa ja kysyä neuvoa, ei voinut jakaa pahaa oloa kenenkään kanssa. Ajatus: tätäkö puoli vuotta?!! Oli aika musertava. Koin itseni epäonnistuneeksi sekä äitinä että naisena. Imetyksenhän pitäisi sujua luonnostaan, ja mä en nyt vain osaa tätä. Mua on petetty!”

“Itseäni lohduttaisin viisaampana, että imetys on käsityötaito, jonka pitää oppia. Ja siinä on kaksi osapuolta: äiti ja vauva, joiden taidot pitää saada kohtaamaan. Isälle antaisin anteeksi hänen hermostumisensa: olihan tilanne hänellekin uusi ja stressaava. Sairaalan suuntaan kirjoittaisin ärräpäitä sisältävän kirjeen huonosta imetysohjauksesta.“ Pettymys voi nostaa pintaan äidin riittämättömyyden- ja syyllisyydentunteita. Making More Milk -kirjassa käsitellään syyllisyydentunteiden tematiikkaa. Naisen matkan varrella tekemät päätökset ovat voineet vaikuttaa imetykseen – tahtoen tai tahtomattaan. Päätökset ovat voineet liittyä esimerkiksi rintaleikkauksiin, rintapumpun käyttöön, imetystiheyteen tai muuhun sellaiseen. Nämä valinnat puolestaan ovat vaikuttaneet maidon määrään, vauvan hyvinvointiin tai itkuisuuteen.

– 121 –

imetyksen lohtukirja

Ympäristön kommentit voivat herättää syyllisyyttä. Suomalaiset syyllistävät ja syyllistyvät helposti. On kuitenkin tärkeää erottaa syyllisyys katumuksesta. Syyllisyys syntyy siitä, että tiesit näin käyvän. Katumus puolestaan tarkoittaa, ettet tiennyt päätöksen hetkellä, että päätöksestä seuraisi tietty lopputulos. Toimit harkiten parhain mahdollisin tiedoin.

Jos olisit tiennyt, mitä tiedät nyt, olisit tehnyt erilaisen ratkaisun. On luonnollista kokea katumusta nyt, koska se auttaa tekemään parempia ratkaisuja jatkossa. Mutta ei ole syytä elätellä syyllisyyttä ratkaisuista, joista et voinut tietää, mitä niistä seuraisi.

Syyllisyys ja häpeä kulkevat usein käsi kädessä, joten monet äidit kokevat tarvetta jotenkin selitellä tilanteitaan.

“Olin pettynyt koska imetys ei onnistunut. Ja minua suretti se, että vauva oli joutunut olemaan alussa nälässä, kun luulin että se saa rinnasta imettyä maitoa. Olin pettynyt siitä, että hoitohenkilökunta ei osannut kertoa minulle, että imeminen ei yksinkertaisesti onnistu ilman alipainetta.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että osittain lapsen infektioherkkyys johtuu vähäisestä äidinmaidon saannista, ja siitä tulee hieman syyllinen olo, vaikken tietenkään asialle sen enempää voinut. Pelkään myös, ettei vauva saa tarpeeksi läheisyyttä, kun en imetä. Sosiaalisissa tilanteissa välillä harmittaa, kun ihmiset katsovat tuomitsevasti, kun pieni vauva juo tuttipullosta, ja ajatellaan, että tuttipullon käyttö on äidin itsekäs valinta.“ “Nännini olivat todella haavautuneet ja muutoinkin hyvin kipeät vielä 1,5 kk imetyksen jälkeen. Lansinohin avulla selvisin imetyksestä toiseen.

Vauvan imuotteessa oli varmaan vikaa, mutta en saanut korjattua sitä, enkä kehdannut pyytäää imetystukihenkilöä opastukselle.”

Häpeä on sukua häveliäisyydelle, joka suojaa terveellä tavalla. Ei kenelle tahansa pidä aroista asioista puhua. Kun sitten löytyy turvallinen paikka puhua, samankaltaisten kokemusten tunnistaminen hälventää häpeää. Miksi hävetä sitä, että on yrittänyt? Ei muidenkaan uusien asioiden opettelijoita moitita tai tuomita. Jos joku sanoo jotain ilkeää äidille, joka ei imetä, se on sanojan itsensä häpeä. Hän ei ymmärrä, mistä puhuu.

Osa häpeästä lienee sukua syyllisyydelle, joka kumpuaa jostain imetyssuositusten maaperästä ja hyvän äitiyden mielikuvista. On fakta, että imetys on terveellistä sekä äidille että lapselle. On myös paljon tutkimuksia siitä, että imetys tukee äidin ja vauvan vuorovaikutusta. Nämä ovat kuitenkin isojen joukkojen tutkimustuloksia. Yksilöiden elämä voi poiketa tilastoista paljonkin. Jos imetysvaikeudet kiertyvät tiukaksi keräksi, eikä apua tunnu löytyvän mistään, voi kysyä, mikä on hyvän äidin viisas ratkaisu. Onko vauvalle hyväksi itkuisen äidin täysimetetty äidinmaito vai sittenkin rennon äidin sylissä syötetty pullomaito? Miten imetyksen lopettaminen muuttaa äidin

– 122 –

iii syliin ja sydämeen

kokemusta itsestään äitinä? Miten vauva huolii pullon? Ratkaisut eivät ole yksioikoisia, vaan monen muuttujan puntaroitavia kokonaisuuksia.

Suositukset pohjautuvat niihin tilanteisiin, joissa imetys on mennyt hyvin tai kohtuullisesti, ja se tuo vauvalle ja äidille hyvinvointia. Ei ole mitään syytä potea syyllisyyttä, jos on lopettanut sellaisen imetyksen, joka on tuonut jonkinlaista pahoinvointia (kipua, ahdistusta, levottomuutta) tai jossa on asiat menneet huonosti tai pieleen, tai joka ei ole ollut mahdollista. ”Vauva ei yrityksistä huolimatta huolinut rintaa, huusi ja raivosi vain.

Vauva oli saanut pullosta maitoa kun joutui teholle vähän syntymänsä jälkeen, imetystä ei ehditty saada kunnolla alulle, maidonnousukin viivästyi. Sairaalassa olo oli yhtä huutoa ja raivoa. Kotona huuto ja pätkäunet jatkuivat, mutta sitkeästi yritin imetystä saada toimimaan. Yritys jatkui pari viikkoa, kunnes neuvolan lääkäri tokaisi väsyneelle äidille, että mitä sinä itteäsi väsytät, anna sille sitä pulloa kun se sitä haluaa.

Siinäpä se.”

Suositukset, omat toiveet ja omat hyvän äitiyden mielikuvat ovat kaikki eri asioita. Toiveiden saavuttamattomuutta täytyy vain surra oma aikansa, ennen kuin surutyö pienentää pettymyksen ja syyllisyyden tunteet pois. Hyvä äitiys sen sijaan on vasta alkuvuosissaan.

Joitakin hävettää kovasti epäonnistuminen. Epäonnistuminen on hyvä taito elämässä, terve suhde siihen pitää elämän järjestyksessä. Mutta epäonnistuuko imetys, jos se loppuu aiemmin kuin äiti olisi toivonut? Tällainen puhe- ja ajattelutapa on olemassa, ja jos niin huomaa itse ajattelevansa, on tärkeää rajata hyvin tarkasti oikeaan kokoon ja asiaan, mikä oikeastaan epäonnistui. Ensinnäkin, jos imetys epäonnistui, äitiys tai naiseus ei tehnyt niin, sillä molemmat ovat paljon isompia ja laajempia asioita. Äitiys tai naiseus saattoivat saada haavan, jota kivistää, mutta haava paranee vielä.

“Koska kyseessä oli ensimmäinen lapsi tuntui että koko äitiys oli B-luokkaa.”

Mitä imetysmatkalla kaikkiaan tapahtui? Mitä onnistumisia se kuitenkin sisälsi? Mitä taitoja opit? Mitä vauva oppi ja teki imetyksen aikana? Mitä hänelle tapahtui? Piirrä tai kirjoita, mitä tapahtui, ja juttele syistä ja seurauksista jonkun kanssa. Muista hienot tärkeät hetket ja anna itsellesi tunnustusta. Jos esimerkiksi keskosen äiti on pettynyt kuukauden jälkeen siihen, että lypsäminen loppui, hän voisi myös ajatella antaneensa vauvalle tärkeän kuukauden ajan ainutlaatuista ravintoa. Älä ole äitinä itsellesi armoton. Kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, ja esimerkiksi jokainen unelle annettu hetki on tarpeen.

– 123 –

imetyksen lohtukirja

Kriisistä hyväksymiseen Imetyksen herättämät tunteet yllättävät. Sitä luulisi, että asiaan voi suhtautua järkevästi. Vielä raskausaikana imetys tuntuu vain järjen asialta: jos ei voi imettää, sitten ei vain voi. Kun vauva on syntynyt, mukana ovat tunteet.

Kysymys ei ole vain tiedosta, että imetys on tärkeää, vaan siitä, että vauva on imeväinen, ja rinnoissa tapahtuu. Imetyksen arvon kieltämällä tunteet eivät vähene, ainakaan lopullisesti.

“Lapseni oli hyvin vaativa ja lyhytpinnainen, joten koin hänen imetyksensä hyvin vaikeaksi. Tuskastuin itse, kun vauva ei saanut otetta jättiläismäisiksi paisuneista rinnoistani ja huusi. Se huuto meni suoraan sydämeen ja tunsin epäonnistuneeni äitinä. Imetyksen onnistuminen oli minulle yllättäen tärkeämpää kuin mikään muu asiassa.” Äidin on kohdattava omia ja ympäristön asenteita ja odotuksia, sekä omia oletuksiaan ympäristön asenteista. Siinä missä uusiä äitejä ujostuttaa sekä imetys että pullolla syöttäminen julkisesti, muita lähinnä ihastuttaa pikkuinen vauva.

Imetyspettymystä käsittelemällä siitä on mahdollista päästä yli ja sen voi jättää taakseen, ehkä siitä voi ottaa jotain opikseen tai se voi kääntyä jopa voimavaraksi. Eräs imetystukiäiti pohti, että kun jotain menee pieleen heti aluksi, äitiyteen löytyy rentoutta. Kun äiti on menettänyt hallinnan tunteen ja selvinnyt siitä, hän voi antaa tilaa myös lapselle kasvaa ja kukoistaa ilman liiallista kontrollia.

Surutyön ja muun käsittelyn avulla oman imetystarinan voi hyväksyä osaksi äitiyttä. Käsittelyllä tarkoitetaan yleensä tunteiden ja tapahtumien tunnistamista, sanoittamista ja ymmärtämistä. Tällaiseen käsittelyyn ei ole yhtä oikeaa tapaa, sillä sanoja voi etsiä myös sanattoman kautta. Jollekin on tärkeää puhua paljon tai kirjoittaa kokemuksistaan, toiset ovat toiminnan ja tekemisen ihmisiä. Liikunta, musiikki, käsillä tekeminen ja kuvallinen ilmaisu voivat purkaa tunteita ja antaa aikaa ajatella.

Imetyksen loppuminen ennen aikojaan on menetys, jota saa surra ja jonka menettämisestä saa olla vihainen. Sen puuttuminen vaikuttaa arjen rutiineihin sekä äidin ja vauvan terveyteen. Imetyksen loppumiseen voi liittyä paljonkin kipua, huolta ja kamppailua, turhia toiveita ja arjen jännittyneisyyttä. Imetyspettymys on vauvaperheen hoivaamisen kriisi. Jos imetykseen on liittynyt paljon vaikeuksia, sen loppuminen myös vapauttaa voimavaroja.

“Imetys oli ihanaa. Rauhallinen rakkaudellinen hetki lapsen kanssa. Oli ihanaa nukahtaa tuhiseva lapsi rinnalla ja herätä samaan ihanaan tuhinaan. Kaikki lihakset rentoutuivat ja tuli pakahtuva rakkausolo aina imettäessä. Oli älyttömän kätevää, kun oli valmiit eväät aina mukana. Lisäksi lohdun antaminen rinnalla oli ihanaa.

– 124 –

iii syliin ja sydämeen

Vaikeudet olivat suuri möykky. Ahdistaa vieläkin ajatus niistä ajoista.

Olisin varmasti ollut paljon parempi äiti, jos ei vakavat allergiat olisi meitä piinanneet. Hirveä syyllisyys oli koko ajan läsnä. Tuntui, että ei pysty niin paljoa nauttimaan lapsesta, kun joutui koko ajan miettimään ruokaa.

Jouduin lopettamaan imetyksen kun lapsi oli 9 kk. Löysimme silloin sopivan korvikkeen ja vointini jo siinä vaiheessa niin huono, että vaikea päätös tuntui oikealta. Tavoitteeni oli kolme vuotta ja olin tosi pettynyt itseeni. Pelotti se, että miten osaan lohduttaa itkevää lasta, kun en voi hänelle rintaa antaa. Moni muukin asia pelotti valtavasti. Elämä ilman tissimaitoa osottautuikin ihan normaaliksi elämäksi. Mitä minä nyt olin iloisempi kun sain syödä ihan mitä vain. Pystyin keskittymään lapsen ruokiin ja lapsen hyvinvointiin paremmin.

Edelleen tuntuu pisto sydämessä, kun muistelen tuota päivää kun imetin viimeisen kerran esikoistani. Kuitenkin piston pistävyys pienenee koko ajan ja olen oppinut elämään pistävyyden kanssa.”

Usein imetyspettymystä yritetään pikaisesti hoitaa kuittaamalla, että kasvaahan vauva korvikkeellakin. Vauvan kasvu ja äidin tunteet ovat kaksi aivan eri asiaa. Äidin haikeus, suru, kiukku tai mikä tahansa tunne imetyksen kohtalosta eivät uhkaa vauvan ja äidin suhdetta, elleivät ne jää äidin ja vauvan väliin – ja juuri silloin tunteiden kohtaaminen on paras tapa tehdä tilaa, siirtää imetyssuhteen suru äidin asiaksi.

Kriisin jälkeinen suru ja muut tunteet ovat vuoropuhelua ajan kanssa. Siksi sitä ei voi suorittaa kertarupeamalla kalenterista katsoen: kun imetys loppui keskiviikkona, suren sitä perjantaina ja katson vain tulevaisuuteen jo lauantaina. Todennäköisesti moni keskiviikko kirpaisee, ja imetyksen erilaiset muistot, loppumisen syyt ja toisaalta myös helpotuksen tunteet tulevat mieleen vielä monta kertaa, sillä aika kääntää kokemuksista esiin useita puolia, ja ne taas tuovat uusia oivalluksia.

Imetys voi tuntua niin kipeältä, ettei siitä halua puhua, tai päinvastoin siitä on aina valmis väittelemään, tai sen tarinalle etsii kuuntelijaa yhä uudelleen. Yhtä oikeaa tapaa ei ole. Ajan myötä oma suhde imetykseen ja omaan imetystarinaan muuttuu.

Imetyssurulle lupa “Öiset pumppaukset olivat vaikeita, väsytti eikä saanut kunnolla maitoa herumaan. Herumisen kanssa oli ongelmia ja olisi pitänyt pumpata lasta katsoen, mutta jos hän nukkui, ei häntä nyt kovaäänisen rintapumpunkaan viereen voinut tuoda nukkumaan... Niinpä liikuttuneessa tilassa katselin vauvan kuvaa ja pumppasin. Nyt toisen lapsen synnyttyä kokeilin kerran käyttää vanhaa rintapumppua ja heti käynnistettyäni sen ja kuullessani pumppaavan äänen parahdin itkemään... enkä koskaan koskenut koko pumppuun uudelleen.“

– 125 –

imetyksen lohtukirja

“Surua ja huolta. Pelkäsin, ettei lapsi tiedä, että olen hänen äitinsä eikä osaa luoda sidettä minuun. Tulin surulliseksi (ja välillä vihaiseksikin), kun näin imettäviä äitejä, ja kun äidit puhuivat imettämisestä kuin se olisi itsestäänselvyys.“ Suru on silta vanhasta uuteen, sillä se on luopumista vanhasta, ja tunteita, jotka seuraavat merkityksellisiä menetyksiä ja pettymyksiä. Suru on haikeutta, alakuloa, murhetta, katkeruutta ja epätoivoakin, ja siihen voi liittyä vihaa, pelkoa, rakkautta ja kaipausta. Voiko imetystä surra? Kyllä voi, jos se surettaa.

Kun äiti ja vauva menettävät imetyksen, he menettävät samalla ainutlaatuisen läheisyyden ja ne odotukset, joita äiti oli imetykselle asettanut.

Korvikemaitopakkauksesta äiti joutuu lukemaan yhä uudelleen valistuksen imetyksen terveyseduista vauvalle ja äidille. Hän ei itse voi olla vauvansa ravinnon lähde, ja mitä pienempi vauva on, sitä kauemmin aikaa menee, ennen kuin suuri osa muista saman ikäisten vauvojen äideistä ruokkii vauvojaan samalla tavalla kuin hän.

Imetyssurua voivat sävyttää myös siihen liittyvät elämänvaiheet, kuten ero ja siihen liittyvät pettymykset tuesta, jota läheinen ihminen ei antanutkaan, tai suorat loukkaukset. Jos imetyksen este on vauvan tai äidin äkillinen sairastuminen, käsiteltävä on myös isompi kriisi, joka usein syrjäyttää imetyssurun pohtimisen kokonaan etenkin ensisynnyttäjillä.

“Aloitin maidon pumppaamisen sektion jälkeisenä päivänä. Koin, että sairaala painosti siihen aivan vääränä ajankohtana ja tarkoitan tällä sitä, että minun kuntoani ei lainkaan huomioitu eikä sitä, että vauvat eivät olleet vierihoidossa enkä kyennyt pääsemään itse ilman apuja toiselle puolelle sairaalaa vauvojani hoitamaan. Muutama tunti sektion jälkeen kätilö ilmestyi vuoteen ääreen puhumaan imetyksen nopeasta aloittamisesta, vaikka samalla oksensin ja olin todella huonossa kunnossa sektion jäljiltä. Vauvani syntyivät ennenaikaisesti (rv 34+3) ja heillä oli aluksi vaikeuksia syömisen kanssa ja he myös kotiutuivat nenämahaletkujen kanssa 10 vuorokauden kuluttua syntymästä. Maitoa ei koskaan noussut riittävästi, vaikka yritin sekä imettää että pumpata. Arjesta muodostui nopeasti kummankin vauvan pahan refluksitaudin vuoksi niin kaaottista, että maidontulo loppui vajaa kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, koska en yksinkertaisesti ehtinyt syömään ja juomaan riittävästi kannellessani ympäri vuorokaudet kahta kivusta kirkuvaa vauvaa.“ “Ainoastaan siitä jäi ikävä muisto, kun olimme lasten isän kanssa eroamassa ja yhtäkkiä isä olikin sitä mieltä, että ”ison pojan” imetys pitäisi jo lopettaa – yhdessä ollessamme hänkin oli pitkän imetyksen kannalla.

– 126 –

iii syliin ja sydämeen

Lohduttaudun sillä, että vaikka painostuksesta lopetin imetyksen, lapsi ehti kuitenkin saada äidinmaitoa vähän yli 3-vuotiaaksi.“ Jokainen suree omalla tavallaan, mutta jos jotain yhteistä voi sanoa, helpottavinta surussa on antaa sille lupa tulla, olla ja mennä. Suru hälvenee suremalla, itku helpottaa itkemällä. Vaikeinta surun kanssa on pitää sitä tukahdutettuna, koska silloin ei ole vapaa siirtymään uuteen vaiheeseen.

Suru on luonteeltaan aaltomainen ja se tarvitsee kumppanikseen aikaa.

Voi kulua vaihtelevan pituisia aikoja ilman, että imetyssuru on mielessä, kunnes sitten suru nousee jälleen pintaan ja nostaa jonkin uuden ajatuksen esiin. Koska surussa on erilaisia vaiheita, välillä se kääntää mielen sisäänpäin ja kutsuu miettimään asioita yksin, toisinaan taas helpottaa, jos ajatuksia voi jakaa muiden samankaltaista kokeneiden kanssa.

Jossittelu kuuluu jossain määrin jokaiseen jälkipuintiin. Sen kolme avainsanaa ovat: mitä jos olisin tehnyt enemmän, toisin ja paremmin. Kun kaikki tapahtuu, aikaikkuna on rajallinen. Tiedon määrä on rajallinen. Vasta jälkiviisauden määrä on rajaton. Jälkiviisautta on kahta lajia. Toinen etsii syytä ja ruokkii syyllisyyttä, toinen ymmärrystä ja helpotusta. Kun jossittelu riittää, anna itsellesi anteeksi. Olisit tehnyt toisin, jos olisit voinut tehdä toisin.

Halusit imettää ja olisit imettänyt, jos olisit voinut.

Suru on luonnollinen reaktio imetyspettymykseen, ja yleensä se helpottaa ajan ja suremisen myötä. Jos suru kuitenkin tuntuu pysähtyvän pitkäksi aikaa tai menettää kohteensa imetyksen menetyksestä ja yleistyy alakuloksi ja masennuksen tunteeksi, on hyvä hakea ammattiapua ja ottaa asia puheeksi neuvolassa tai soittaa perheneuvolaan. Samoin jos suhteellisen pitkänkin ajan kuluttua imetyspettymys estää suunnittelemasta pikkusisarusta lapselle, silloin pettymys vaikuttaa merkittävästi toimintakykyyn, ja tilannetta kannattaa purkaa neuvolassa.

– 127 –

imetyksen lohtukirja

Mistä me jouduimmekaan luopumaan, rakas poikani Huhtikuu Istun puutarhakeinussa. Seuraan kaksivuotiaan tyttöni leikkejä ja mietin kuinka hyvin asiat ovat tällä hetkellä. Olen onnellinen tulevasta vauvasta. Haaveilen rauhallisesta ajasta lasten kanssa. Esikoinen oli vauvana suuritarpeinen, ärtyisä, huono nukkuja, rauhoittui ainoastaan rinnalle. Ei silloin käyty missään, mihin ei ollut ihan pakko mennä. Silti nautin vauva-ajasta, joka oli ajoittain rankkaa, mutta antoisaa. Oli ihanaa olla äiti, hoitaa ja imettää vauvaa.

Synnytyksen lähestyessä ajatukseni pyörivät tyttären syntymän jälkeisessä ajassa. Toivoin kovasti ongelmatonta alkua lapsemme elämälle tällä kertaa. Kunpa imetys olisi helpompaa kuin viimeksi. Toivon, ettei tämän lapsen tarvitsisi juoda äidinmaidonkorviketta. Esikoisemme sairastui vastasyntyneenä sepsikseen eli verenmyrkytykseen. Muutaman tunnin luulimme, että meillä on terve vauva, johon saamme alkaa rauhassa tutustua, kunnes hänet vietiin äkkiä luotamme hoitajan todettua lapsen hengitysvaikeudet. Esikoisen alkuvaiheisiin kuuluivat tehohoito, hengityskone, lukuisat letkut ja laitteet, rintapumppu ja lisämaitokierre. Lopulta imetin häntä kaksi vuotta.

Vappuaattoaamuna vauva syntyy. Kaikki sujuu nopeasti, rauhallisesti ja luonnollisesti. Minut valtaa suunnaton, riipivä rakkaus tätä pientä ihmistä kohtaan.

Viimeinkin saan nähdä hänet, pitää häntä sylissä.

Myöhemmin, kun lapsi on levännyt rintani päällä, kylpenyt ja minä käynyt suihkussa, juomme mieheni kanssa munkkikahvit synnytyssalin sängyllä. Oloni on hyvä ja tunnelma seesteinen. Lapsi on nukahtanut. En voi olla katselematta häntä, hän on niin uskomattoman kaunis. Samalla ikävöin esikoista ja odotan hänen tapaamistaan myöhemmin tänään. Ajattelen, että tämän paremmaksi ei elämä enää tule. Tässä hetkessä on täydellinen onni.

Lapsi herää, ja otan hänet rinnalle. Kätilö käy kyselemässä, alkaako vauva imeä.

Ei, mutta odotellaan vielä, hän on varmaan väsynyt. Ei, ei vieläkään. Kätilö laittaa rintaa lapsen suuhun. Vauva yrittää kyllä imeä, mutta ei saa rintaa pysymään suussaan. Eikä vauvan ote tunnu miltään. Tai siis otetta ei ole, se lipeää heti. Mietin, että jotain outoa tässä on, mutta en vielä huolestu. Lapsi nukahtaa jälleen.

Siirrymme synnytyssalista perhehuoneeseen. Mies lähtee kotiin hakemaan esikoista luoksemme. Ihanaa että hän saa olla kanssamme täällä. Lepään sängyllä, selaan lehtiä ja vilkuilen nukkuvaa poikaani samalla kun puhelimeen tulvii onnitteluviestejä. Minun on vaikea uskoa, että saamme viettää ensipäivät yhdessä. Tarkistelen vähän väliä, hengittääkö lapsi.Lapsi vain jatkaa uniaan, voipuneena matkastaan tähän maailmaan.

– 128 –

iii syliin ja sydämeen

Illansuussa palaa mies mukanaan alle puolessa vuorokaudessa isoksi muuttunut pieni tyttömme. Vauva ei vieläkään ime. Lypsän kolostrumtippoja lapsen suuhun ja lusikkaan, jolla sitten syötän häntä. Kätilöopiskelija käy tarkistamassa kielijänteen ja toteaa, ettei se ole liian kireä. Yhdessä ihmettelemme, miksei lapsi ime. Lääkäri määrää lisämaitoa annettavaksi. Tuntuu pahalta, mutta toisaalta olen vielä toiveikas.

Illan ja yön mittaan huoleni kasvaa. Lapsi yrittää imeä, syötän häntä lusikalla, hän nukahtaa. Lapsen nukkuessa käyn pumppaamassa rintoja, joista irtoaa joitakin tippoja. Pyydän apua kätilöltä, jonka tapaan käytävällä. Voisiko hän tulla katsomaan, lapsi ei ime. Kätilö nauraa ja toteaa: ”Voi kuule, se imeekin sitten koko ensi yön. Nauti nyt kun saat olla rauhassa.” Hän kuulostaa ilkeältä ja ylimieliseltä.

Sitten hän kävelee pois.

Seison yksin öisellä sairaalan käytävällä, minulla on hätä eikä kukaan auta. Aavistelen jo, ettei vauva ime koko ensi yötä, ei vaikka juuri sitä toivon kaikkein eniten. Tulee itku. Kyynelet valuvat, kun keräilen pumppuhuoneen kaapeista rintapumpun ja tuttipullon osia ja kokoan ne vanhasta tottumuksesta. Esikoisellekin jouduin alkuun pumppaamaan. Silloin itkin, koska pelkäsin vauvan kuolevan tai vammautuvan rajun sairauden seurauksena. Tiedän, että nytkin jotain on pielessä, mutta en käsitä, mitä se voisi olla.

Mies ja tytär nukkuvat. Sairaalan ulkopuolinen maailma viettää vappua, juhlii kevättä ja elämää. Olen niin kovin kaukana tuosta maailmasta, rinnallani tämä ihmeellinen vauva. Vauva toimii vaistojensa mukaan kuten vastasyntyneen kuuluukin, nokkii ja hamuaa. Rinta ei vaan pysy lapsen suussa, ei vaikka mitä tekisi.

Olemme kumpikin hätääntyneitä ja neuvottomia. Välillä syötän vauvalle maitoa lusikalla, ja hän nukahtaa.

Toukokuu Vapunpäivä. Aamulla haen epätoivoisena kätilön, tällä kertaa saman, joka hoiti synnytyksen, reipasotteisen mukavan naisen. Hän sanoo erään asian tulleen hänelle mieleen kotona ja kurkistaa vauvamme suuhun. Suulakihalkio, ”eihän täällä juuri suulakea olekaan”. Katsomme lapsen suuhun, ja tosiaan, siinä missä suulaen kuuluisi olla, onkin tyhjää. Kätilö on pahoillaan ja häntä hävettää, miten häneltä jäi tämä huomaamatta, vaikka hän kokeili lapsen suun sormillaan synnytyssalissa.

Tulee lastenlääkäri, saamme esitteitä, saamme kirjan, saamme videon. Pikku juttu, sanoo lääkäri. Hän puhuu jostakin keskuksesta, saatte sinne ajan parin viikon päähän. Hyvä, halkio siis leikataan kahden viikon kuluttua, mietin, kai sitten alkaa normaali elämä.

Osastolla kulkee onnellisia isiä ja maitoa tursuavia äitejä. En tahdo nähdä heitä. Heillä on kai se tavallinen, seesteinen alku, jota niin kovasti toivoin tällä kertaa, se josta en tiedä mitään. Meillä on esitteitä, meillä on kirja, meillä on video.

Jo toista kertaa tunnen alle vuorokauden ikäisen lapsen äitinä maailmani romahtavan. Onneksi vauva on luonamme. Hän on rauhallisen oloinen ja nukkuu paljon.

– 129 –

imetyksen lohtukirja

Seuraavana päivänä nousee maito. Olen turvoksissa ja itkuinen. Pumpatessani luen halkioista ja niiden hoidosta ja alan tajuta, ettei halkio ole kuitenkaan ihan pikkujuttu. Ja että ymmärsin väärin: leikkaus ei ole parin viikon päästä, vaan todennäköisesti yhdeksänkuisena. Minulle selviää, että halkiohoito hampaiden oikomisineen, puheterapioineen ja mahdollisine myöhempine leikkauksineen kestää lapsen elämän ensimmäiset kaksi vuosikymmentä. Se on kuin isku vasten kasvoja.

Ikkunasta näkyy valoja, keväinen öinen kaupunki. Juttelemme miehen kanssa, pohdimme millaista lapsemme elämästä mahtaa tulla. En saa koskaan imettää häntä. Miten hän oppii puhumaan? Onko pojalla jotain muuta, onko hän vammainen?

Syötän lasta edelleen lusikalla ja mukista hörpyttämällä. Mies patistaa harjoittelemaan pulloruokintaa, mutta en halua. Tiedän että se on välttämätöntä, mutta haluan vielä hetken pitää kiinni siitä illuusiosta, että tämä on väliaikaista, kaikki muuttuu hyväksi ja vauva alkaa imeä. Lopulta pyydän kätilön avuksi ja alamme opetella lapsen syöttämistä vellitutilla pullosta, ja hänen painonsa lähtee nousuun. Kätilö puhuu jostakin halkioihin erikoistuneesta hoitajasta, joka tulee maanantaina työvuoroon. Voimme lähteä kotiin tai jäädä odottamaan häntä. Kaiken uuden tiedon ja tunteiden myllerryksen keskellä en kunnolla ymmärrä, mitä tämä hoitaja tekee ja miksi. Päätämme lähteä kotiin.

On sunnuntai. Kävelemme sairaalasta mukanamme vauva, esikoinen ja sairaalasta lainattu rintapumppu. Tällä kertaa vauva on sentään kanssamme, viimeksi palasimme sairaalasta kaksin. Molemmat kerrat ovat tuntuneet yhtä musertavilta.

Seuraavat viikot kuluvat paksussa, harmaassa sumussa. Seuralaisinani ovat rintapumppu ja ahdistus. Onneksi isovanhemmat hoitavat paljon esikoista. Eihän tässä näin pitänyt käydä, meidän piti olla kaikkien yhdessä, tutustua vauvaan.

Käyn viiden päivän ikäisen poikani kanssa kaupassa ostamassa tuttipulloja. On aamupäivä ja hiljaista. Kassalla myyjä ihastelee vauvaa. Kerron hänelle, että olen ostamassa pulloja, koska lapsella on suulakihalkio, eikä hän pysty imemään. Kassaneiti toteaa, että onhan asiassa se hyvä puoli, että muutkin voivat syöttää vauvaa. Jään miettimään, mitä hyvää voisi olla siinä, että joku muu pystyy syöttämään vastasyntynyttä vauvaani, sehän on traagista ja luonnotonta. Miksi minun pitäisi antaa jonkun muun syöttää vauvaani?

Yöni kuluvat seuraavasti: pumppaan, nukun hetken, lohdutan veljen syntymän ja äidin ahdistuksen vuoksi oireilevaa tyttöä, joka herää useimpina öinä kerran tai kaksi, joskus kolme kertaa ja huutaa, puolikin tuntia kerrallaan. Syötän vauvaa pullosta. Hän syö hitaasti, saatamme molemmat nukahtaa kesken syötön. Halkiolasta täytyy pitää hyvin pystyssä asennossa syöttäessä, ettei maito menisi nenään. Istun hänen kanssaan sohvalla ja tuen hänet sopivaan asentoon tyynyllä käsivarteni alla. Pumppaan, nukun, syötän, lohdutan, pumppaan.

Vauva ei saa sittenkään riittävästi ravintoa vellitutilla. Hänen painonsa ei nouse tarpeeksi, jopa laskee hieman. Herää iso huoli: mitä nyt? Vauvan ollessa noin

– 130 –

iii syliin ja sydämeen

kahden viikon ikäinen kokeilemme halkiolapsille suunniteltua Pigeon-pulloa, josta vauva lopulta saa tarpeeksi maitoa, kun tutin viiltoa on suurennettu.

Meillä on rauhallinen lapsi, sellainen joka syö ja nukkuu, hereillä ollessaan katselee kiinnostuneena ympäristöään. Poika viihtyy kantoliinassa ja nukahtaa siihen nopeasti. Hänen itkujaan on helppo tulkita ja saada ne loppumaan. Hän ilmoittaa, kun on nälkä, märkä vaippa, väsymys, tarve päästä syliin. Olen lukenut halkiovauvojen usein kärsivän vatsakivuista ja pulauttelevan runsaasti. Meidän vauvallemme ei tällaisia vaivoja ole. Syötön päätteeksi hän töräyttää useimmiten ilmoille komean röyhtäyksen kummemmin röyhtäyttämättä. Ilmeisesti liika ilma poistuu siten tarpeeksi tehokkaasti. Olen kuullut tällaisista ”helpoista” lapsista, mutta minun on ollut vaikea uskoa, että heitä oikeasti on.

Tämä on nyt sellainen vauva, jonka kanssa voisi käydä missä vaan. Enkä voisi kuvitellakaan käyväni missään. En halua lähteä kotoa. Ajatus vauvan syöttämisestä pullosta julkisella paikalla tuntuu mahdottomalta. Mitä ihmiset ajattelevat, mitä jos joku tulee sanomaan jotain? Sitä paitsi suurin osa vuorokaudesta kuluu maitoa pumpatessa, herun todella heikosti pumpulle. Juon jatkuvasti vettä ja valtavat määrät imetysteetä. Tällaista vauva-aikaa en ole osannut kuvitellakaan: mies on paljon töissä, koska työtilanne ei salli muuta, esikoinen huutaa ja raivoaa hämmentyneenä, minä pumppaan, itken ja pumppaan.

HYKS:n Huuli- ja suulakihalkiokeskuksen (Husuke) ensikäynnillä osastonhoitaja kyselee kuulumisia ja kertoo meille osaston toiminnasta. Kuulemme sairaalan suosituksesta jättää leikattu vauva osastolle ensimmäiseksi yöksi yksin, koska häntä ei saa nostaa sängystä ja vanhempien läsnäolo tekisi lapsesta vain rauhattoman. Keskustelen asiasta hoitajan kanssa. En tiedä mitä ajattelisin, niin pahalta tämä kaikki tuntuu.

Kesä Ikkunan takana on kesä. Aurinko paistaa, mutta en halua ulos. Vauvan ollessa noin neliviikkoinen koen jonkinlaisen romahduksen viikkojen ahdistuksen ja univajeen jälkeen. Ymmärrän, etten voi jatkaa maidon pumppaamista tähän tahtiin.

En saa maitoa riittämään. Olen tehnyt kaiken, mitä suinkin osaan ja pystyn: juonut imetysteetä aamusta iltaan, kotikaljaa välillä. Olen rentoutunut siinä määrin kuin se on ollut mahdollista, lämmittänyt ja hieronut rintoja. Olen yrittänyt mielikuvien avulla, katsellut ja ajatellut vauvaa. Olen kokeillut sairaalan pumppua, Aventin sähkökäyttöistä ja käsikäyttöistä, opetellut käsinlypsyä, käyttänyt pumppaamiseen vuorokaudesta yli puolet. Joka vuorokaudesta. Olen pyytänyt neuvolalääkäriä määräämään minulle pahoinvointilääkkeen, jonka mahdollisena sivuvaikutuksena mainitaan maidon määrän lisääntyminen. Minä sain lääkkeestä ainoastaan ummetuksen. Ongelma on ilmeisesti herumisessa, joka on minulla hyvin vähäistä pumpatessa. Maidon määrä vähenee tietenkin, koska minulla ei ole keinoa saada sitä rinnasta ulos riittävästi.

Lähdemme kauppaan ostamaan äidinmaidonkorviketta. Mies tarjoutuu menemään yksin, mutta haluan mukaan. Minun on tehtävä tämä itse. Itkien maksan

– 131 –

imetyksen lohtukirja

ostokseni. Olo on lyöty ja epäonnistunut. Edes tämä ei onnistu. Lapsi joutuu jäämään ilman kaikkea hyvää, jota imetys antaa. Jonkinlainen lohtu olisi, jos voisin edes ruokkia lasta omalla maidollani. Siihen ajatukseen olen takertunut viime viikkoina. Se on tuntunut tärkeämmältä kuin mikään muu ja pitänyt minut jotenkin järjissäni. Nyt sekin on mennyt.

Seuraavat viikot ovat kauheat. Esikoinen viettää joitakin päiviä isovanhempien luona, olen päivät vauvan kanssa kahden. En pysty juurikaan syömään, itken ja huudan lapsen nukkuessa. Hoidan vauvaa mekaanisesti, vaihdan vaippoja, syötän, laitan nukkumaan, pesen ja pidän sylissä. En tunne mitään tätä lasta kohtaan, kaikki tunteet ovat kadonneet. On kuin hoitaisin vierasta lasta. Lasta, jota kuka tahansa voi syöttää. En tiedä, miten löytäisin yhteyden tähän lapseen, jonka kanssa en voi toimia äidinvaistojeni mukaisesti. ”Lapsellani ei ole äitiä!” huudan. En enää tiedä, kuka olen, kuka tämä vauva on. En tunne mitään esikoistakaan kohtaan. Pelkään. Pelkään, ettei tämä olo helpota, olen tullut hulluksi. Pelkään, että kuolen tähän ahdistukseen. Katson lapsiani, näen että he ovat kauniita. Ja tunnen ainoastaan tyhjyyttä, olen turta ja pelkään itseäni.

Pääsen kriisiajalle perheneuvolaan. Käyn juttelemassa psykologin kanssa, pohdin, miten opin taas rakastamaan tätä lasta, miten voin olla äiti, kun asiat eivät menekään siten kuin luonto on tarkoittanut ja itse olen ajatellut. Käyn läpi kummankin lapsen alkuvaiheita. Miten nurinkurista, että itkuisen, vaikeasti rauhoitettavan vauvan äitinä olin onnellinen, vauvan jonka itkuista en ottanut selvää, koska hän itki niin paljon, eikä useinkaan lopettanut, vaikka tein kaikkeni. Nyt minulla on vauva, joka ilmaisee tarpeensa selvästi, joka nukkuu hyvin ja on rauhallinen. Vauva, jonka hoitaminen voisi olla hyvin palkitsevaa, ja olen täysin eksyksissä itseni, lapseni ja äitiyteni kanssa.

Yritän selittää esikoiselle tilannetta parhaani mukaan: minulla on paha mieli, koska vauvalla on suussaan halkio. Tyttö ei ole aiheuttanut pahaa mieltäni. Käyn perheneuvolassa juttelemassa tädin kanssa, jotta minulle tulisi taas parempi mieli. Tyttö pumppaa leikeissään maitoa nukelleen, jolla on myös halkio.

Helpotukseni on suuri, kun rakkaus lapsia kohtaan palaa pian. Ahdistus alkaa helpottaa vähitellen. Opettelen vauvan kanssa olemista, kannan häntä edelleen paljon kantoliinassa, mistä hän nauttii suunnattomasti. Yritän edelleen pumpata mahdollisimman paljon maitoa ja se vie edelleen aikaani aivan liikaa.

Esikoinen polskii pihalla kahluualtaassa naapurin lasten kanssa, minulla on vauva kantoliinassa. Tämä voisi olla se kesä, josta haaveilin. Meillä voisi olla mukavaa, kaikki näyttää päälle päin siltä, että voisimme olla onnellisia. Katselen kuitenkin kaikkea kuin jonkin verhon läpi. Olo on surullinen ja haikea. Muistelen huhtikuun aurinkoisia päiviä, vauvan odotusta, rauhallista olemista esikoisen kanssa ja onnen hetkiä pojan syntymän jälkeen. Nyt tuo onni tuntuu kaukaiselta ja valheelliselta; oikeasti kaikki olikin toisin, oikeasti mitään onnellista vauva-aikaa ei ollutkaan.

Vauva syö, nukkuu ja kasvaa, mutta ei hymyile. En muista, milloin olisin itse hymyillyt viimeksi, varmaan sairaalassa. Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, etten

– 132 –

iii syliin ja sydämeen

pysty olemaan vauvalle se äiti, jonka hän ansaitsee ja tarvitsee. Pojan ollessa parikuinen, se viimein löytyy: hymy, minun ja sitten hänen. Käynnit psykologilla jatkuvat, oloni paranee pikkuhiljaa.

Kaipaan edelleen imetystä, etenkin öisin noustessani sängystä ja lähtiessäni huutava lapsi sylissä keittiöön pulloa lämmittämään. Muistelen toista aikaa, toista vauvaa, jonka otin sängyssä rinnalle imemään ja jatkoimme molemmat uniamme. Nyt nuokun sohvalla sylissäni vauva ja kädessäni pullo.

Vihaan pulloja, vihaan niiden lämmitystä, tiskausta ja keittämistä, maidon ja pullojen kuljettamista joka paikkaan, sopivan ruokailupaikan ja mikroaaltouunin etsimistä. Niin, ajatusta siitä. Emmehän me oikeastaan missään käy, ajatuskin siitä hirvittää. Vihaan äidinmaidonkorviketta. Vihaan tämän kaiken luonnottomuutta. Imettäessä kaikki tulee samassa: ravinto, turva, läheisyys, lohtu, nautinto. Nyt nämä kaikki pitää erikseen korvata eri tavoin.

Entä lapsen ravinto: tuleeko korvikelapselle sairastelukierre, varsinkin kun halkio altistaa infektioille? On niin väärin, että lapsi, jolla on muutenkin tavallista huonommat lähtökohdat elämäänsä, joutuu tulemaan toimeen huonommalla ravinnolla kuin vauvalle oikeasti kuuluisi.

Vihaan halkiota. Mistä me joudummekaan luopumaan, rakas poikani. Miksi meidän lapsellamme pitää olla jokin epämuodostuma ja miksi juuri tämä? Eikö lapsella voisi olla vaikka kampurajalka tai yksitoista sormea, jos kerran jotain pitää olla? Kunpa hän vain pystyisi imemään. Tämä on niin väärin vauvaa kohtaa, ja äitiä. Miksei tämä halkio tullut jollekin vauvalle, jonka äiti haluaa valita pulloruokinnan? Eihän näin voi ajatella, en tietenkään toivo kenenkään lapselle halkiota. Ajatukset vaan kiertävät outoja ratoja. ”Miten lapsi voi kehittyä tasapainoisesti, kun äidillä ei ole mitään positiivisia tunteita lapsen syöttämistä kohtaan?” kysyn psykologilta. Hän kehottaa minua syöttötilanteissa pullon sijaan keskittymään johonkin ihanaan yksityiskohtaan lapsessani. No, voihan sitä kokeilla, mietin ja katson lasta syöttäessäni hänen pientä kättään. Onpa se kaunis. Sisälläni herää onnentunne. Vähitellen mieleeni alkaa tulla itsestään positiivisia ajatuksia tulevaisuudesta, ensimmäistä kertaa viikkoihin.

Sitten päätän lähteä käymään kodin ulkopuolella. No, olenhan minä käynyt perheneuvolassa ja ruokakaupassa korviketta ostamassa, ulkona lasten kanssa ja pari kertaa tuttavilla kylässä. Nyt suuntaan kauppakeskukseen naapurissa asuvan ystävän sekä lastemme kanssa. Käymme vaatekaupoissa. Vauva nukkuu kantoliinassa, kaikki on hyvin. Mutta mitä ihmettä teen, kun hän herää ja on nälkäinen?

Enhän voi tehdä sitä, mikä olisi luonnollista ja mitä vaistoni kehottaa minua tekemään. Mistä löydän mikroaaltouunin, miten pystyn ruokkimaan lasta pullosta?

Täällä on niin paljon ihmisiä, mitä jos joku katsoo? Sitten vauva herää. Menen lastenhoitohuoneeseen ja alan syöttää häntä. Mitä jos joku tulee? En halua kenenkään näkevän minua pienen vauvan ja pullon kanssa. Sulkeudun vessaan. Kyynelet valuvat poskiani pitkin, kun juotan poikaa pullosta.

– 133 –

imetyksen lohtukirja

Teemme ruokaostokset ja menemme autoon. Ja taas se tapahtuu, vauva itkee nälkäänsä. Rinnat reagoivat itkuun, maitoa alkaa herua. Mitä minä nyt teen, kun en voi ottaa vauvaa syliin ja imettää ennen kuin lähdemme ajamaan kotiin? Palaammeko sisään ja etsimme mikroaaltouunin vai ajammeko kotiin syömään? Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon. Vauva ja minä itkemme koko automatkan. Kotona päätän, etten enää koskaan lähde mihinkään.

Kesä kuluu ja syksy lähestyy. Vauva kasvaa ja kehittyy, oppii kääntymän vatsalleen ja tarttumaan esineisiin. Hän on seurallinen, jokeltaa ja hymyilee paljon.

Hän on koko ajan enemmän hereillä ja haluaa tutustua maailmaan. Vauvalla on kova imemisen tarve ja tutti on hänelle rakas. Tuemme sen hänen suuhunsa harson avulla hänen maatessaan sitterissään. Pian hän oppii pitämään itse kädellään tuttia suussaan.

Syksy ja talvi Lapsen ollessa neljän ja puolen kuukauden ikäinen, hän alkaa maistella päärynäsosetta. Noin kuukauden ajan hän syö puoli lusikallista, lusikallisen, joskus useammankin kerrallaan. Onneksi ei ole kiirettä. Puolen vuoden tienoilla syöminen alkaa sujua. Vauva syö mielellään, vaikka ruoka meneekin nenään. Usein syöminen päättyy pärskimiseen ja lohduttomaan itkuun.

Elämä on rauhoittunut ja oloni jo ihan hyvä. Emme elä sellaista onnellista vauva-aikaa, josta haaveilin, mutta onneksi jo ihan hyvää arkea.

Päätän taas vähentää maidon pumppaamista, en jaksa enää. Tähän asti vauva on saanut sentään pääosin rintamaitoa, nyt sen määrä vähenee. En kuitenkaan uskalla lopettaa kokonaan, koska sikainfluenssapandemia tekee tuloaan. Huomaan pelkääväni lasten puolesta, enkä halua lapseni jäävän juuri nyt ilman äidinmaidon suojaa, edes jonkinlaista. Ainakin tiedän, että syyttäisin itseäni, jos lopettaisin pumppaamisen ja lapsi sairastuisi vakavasti.

Kärsin rannekanavaoireyhtymästä, joka aiheuttaa sormien puutumista ja särkyä käsiin. Varsinkin oikeaa kättä on vaikea käyttää mihinkään joitakin sekunteja pidempään, esim. kirjoittaminen tai vihannesten leikkaaminen on hankalaa, koska kättä pitää jatkuvasti ravistella, jotta puutuminen poistuisi. Maidon pumppaaminen on pahentanut oireita entisestään ja itse pumppaaminenkin on kivuliasta.

Aikoinaan leikkaus peruuntui, koska olin juuri tullut raskaaksi, poikamme oli ilmoittanut tulostaan. Nyt perun uuden ajan, koska en uskalla vielä lopettaa pumppaamista. Toinen syy on pelko siitä, että koko perhe sairastuu rankkaan influenssaan ja samaan aikaan minulla on oikea käsi paketissa. Joudun nyt kokonaan pois leikkausjonosta. Kukaan meistä ei kuitenkaan sairastu.

Poika jatkaa kasvamistaan ja kehittymistään, kuten vauvoilla on tapana. Hän ei juurikaan sairasta, korvatulehduksiakaan ei tule montaa. Hän on iloinen, naurava, edelleen hyvin nukkuva lapsi. Iltamaidosta hämärän olohuoneen sohvalla on tullut ihana yhteinen hetkemme, jonka päätteeksi lapsi nukahtaa syliini.

Pojan kanssa liikkuessani tunnen usein tarvetta kertoa ihmisille, että hänellä on halkio. Ulospäinhän ei näy mitään poikkeavaa, ja silti lapsen elämä on mieles-

– 134 –

iii syliin ja sydämeen

täni kovin erilaista kuin tavallisen vauvan. Edelleen tunnen myös tarvetta selittää, miksi ruokin lasta pullosta.

Vuoden lähestyessä loppuaan ajatukset kääntyvät helmikuun kahdeksanteentoista, odotettuun ja pelättyyn leikkaukseen. Lapsen jättäminen osastolle yksin leikkauksen jälkeiseksi yöksi mietityttää kovasti. Otamme vauvalta hänen rakkaan tuttinsa pois halkioleikkausta varten, koska sen jälkeen ei saa kuukauteen imeä tuttia tai pulloa. Tuttivieroitus sujuu hyvin ja vähillä itkuilla. Nukahtaminenkin onnistuu pullolle. Lapsen nukahdettua hänet saa sitten siirrettyä sylistä sänkyyn. Öisin hän ei herää syömään, eikä yleensä muutenkaan.

Tarkoitus on päästä eroon myös tuttipullosta ja siirtyä kokonaan nokkamukiin leikkaukseen mennessä. Poika vaan on asiasta toista mieltä. Hän ei suostu juomaan lainkaan nokkamukista, ei minkäänlaisesta. Suren kovasti sitä, että lapsi, joka ei ole saanut imeä rintaa, joutuu nyt luopumaan aivan liian aikaisin ja pakolla myös pullon ja tutin ”imemisestä”. Imeminen on kuitenkin vauvalle luonnollinen tapa saada ravintoa, turvaa ja lohtua.

Mukiharjoittelu katkeaa vatsatautiin ja leikkaus aikaistuu peruutusajan vuoksi.

Näiden sattumien vuoksi poika ei ehdi oppia pois tuttipullosta ennen leikkausta.

Leikkausta edeltävinä kahtena yönä hän itkee itsensä uneen, kun pulloa ei saa antaa. Yritän varovasti juottaa häntä nokkamukista, mutta ei edelleenkään onnistu.

Lusikoin hänen suuhunsa hedelmäsosetta, jonka hän nielee silmät ummessa. Itken. Tämä ei ole oikein.

Toipuminen on hankalaa, eikä syöminen, juomisesta puhumattakaan ota onnistuakseen. Ensimmäisinä öinä toistuu tuttu kuvio: lapsi itkee itsensä lähes uneen ja nielee sitten sosetta, tosin paljon vähemmän kuin ennen leikkausta. Suu on kipeä. Muki ei kelpaa. Pojalle joudutaan laittamaan tippa, koska suun kautta ei mene tarpeeksi ravintoa.

Viiden päivän jälkeen kotiudumme sairaalasta. Kuukauden ajan lusikoimme kaiken ravinnon ja nesteen, niin päivisin kuin öisinkin. Tarjoan joka aterialla soseella paksunnettua maitoa myös nokkamukista, mutta hän ei juo kuin korkeintaan pienen huikan, joka sekin valuu useimmiten suupielistä ulos.

Lapsi tottuu onneksi nopeasti siihen, että hänet viedään öisin syöttötuoliin ja syötetään lusikalla maitoon sekoitettua sosetta. Näinä öinä mietin yhä toisinaan esikoisen yösyöttöjä, jotka jatkuivat kaksivuotiaaksi asti ja hoituivat nukkuessa.

Nyt en kuitenkaan enää itke tai sure kuin hetkittäin. Tämän vauvan kanssa on niin toisenlaista. Ja hänkin on hieno vauva.

Kuukauden kuluttua leikkauksesta poika alkaa viimein juoda nokkamukista soseen ja maidon sekoitusta, sitä on helpompi niellä kuin pelkkää maitoa. Elämä palaa tavallisiin uomiinsa. Iloitsemme lapsen puolesta, että hän voi syödä ja juoda ilman että ruokaa menee jatkuvasti nenään.

– 135 –

imetyksen lohtukirja

Nyt Poikamme vauva-aika tuntuu nyt jo melko kaukaiselta muistolta. Onneksi hain aikanaan keskusteluapua tilanteeseen, jossa mieli meni pahasti solmuun. Toisinaan tuntuu yhä pahalta ja mielessä käy jonkinlainen katkeruus siitä, ettei perheessämme päästy kokemaan lainkaan sellaista tavallista aikaa vastasyntyneen kanssa. Sellaista, jossa köllötellään perhehuoneessa, syödään suklaata, harjoitellaan imetystä ja ihmetellään tulokasta pieniä varpaita suukotellen. No, ei päästy, mutta eihän kenelläkään ole oikeutta elämältä sellaista odottaakaan. Sisälläni kulkevat vieretysten loistava, hehkuva onni kahdesta ihanasta lapsesta sekä varjot peloista, huolista ja murheista: lapsenkaipuu, lapsettomuuden suru ja epätoivo, pelko esikoisen menettämisestä, suru imetyksen puuttumisesta, huolet pojan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Niinhän tämä elämä menee, itse kullakin.

Tällä hetkellä ei suuria huolia ole. Lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet. Vauvastamme on tullut leikki-ikäinen, jonka erottaa halkiottomasta lapsesta tällä hetkellä vain puheen erikoinen sointi.

Lopultahan kyse on lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, ei minusta. En silti allekirjoita joskus kuulemiani tokaisuja vaikkapa siitä, että huonot kokemukset esimerkiksi synnytykseen tai imetykseen liittyen jotenkin unohtuvat ja ihana lapsi korvaa kaiken. Tai puheita siitä, että äidit miettivät vain sitä, kuinka hienoja elämyksiä he saavat synnyttäessään tai imettäessään ajattelematta lapsia. En usko, että monikaan ajattelisi niin. On lapsen parhaaksi, jos vaikkapa synnytys sujuu hyvin ja on äidille positiivinen kokemus, oli se sitten vesisynnytys tai sektio. On myös lapsen etu, että häntä voidaan imettää. Asiat eivät vaan aina suju niin. Silloin on niin äidin kuin lapsenkin etu, että äiti purkaa vaikeita kokemuksia ja ikäviä tunteita, käsittelee niitä ja saa ne ehkä liitetyksi osaksi omaa tarinaansa ja lapsen tarinaa.

Jälkiviisaana voisin neuvoa silloista minääni lopettamaan pumppaamisen alkuunsa, koska se oli ahdistavaa, vei kaiken aikani ja elämäniloni. Jos jotain kadun, niin sitä etten viettänyt niitä satoja tunteja lasteni kanssa tai nukkuen, vaikka toisaalta olenkin iloinen, että lapseni sai sentään aika paljon omaa maitoani.

Vaikka inhosin sydämestäni pulloja ja korviketta, olen toki kiitollinen niiden olemassaolosta, eihän lapseni olisi selvinnyt ilman niitä.

– Kevätäiti

– 136 –

iii syliin ja sydämeen

Meistä on tulossa onnettomia rintojeni takia “Olin erittäin pettynyt ja myöskin vihainen tilanteesta. Ajoittain syytin lastani siitä, että en saa hyvää imetyskokemusta. Toisaalta se, että lasta voi ruokkia muutkin kuin minä, antoi tilaa ja mahdollisuuksia liikkua ja jakaa hoitovastuuta. Julkisilla paikoilla koin syyllisyyttä siitä, etten imetä lastani. Minulla oli joskus tarve selittää, että imetys ei ole mahdollista tämän lapsen kohdalla. En jätä imettämättä laiskuuttani vaan lapsen ominaisuuden vuoksi.“ Moni äiti on vihainen itselleen siitä, että on vihainen vauvalle. Tervetuloa kerhoon: tämä on harjoitusta niihin tunnemyrskyihin, joita lapset vanhemmissaan herättävät. Edes vauva ei ole vain rakkautta, vaan hän tuo mukanaan koko tunteiden kirjon. Tunteet eivät sinänsä ole vaarallisia, vasta teot ovat. Tunteet tulevat ja menevät, ja kevyiten ne menevät, jos niistä ei koe syyllisyyttä. Jos ne jäävät pyörimään häiritsevän paljon paikoilleen, niistä kannattaa puhua esimerkiksi neuvolassa.

Etenkin jos imetys loppui ikään kuin äitiperäiseen syyhyn, kuten esimerkiksi maidon loppumiseen, moni äiti syyttää itseään. Tavallista on syyttää myös yhteiskunnan imetysihanteita ja kyseenalaistaa ne. Ihanteiden takana ovat vähäiset villat: annetaan tavoite, mutta liian vähän keinoja tuohon tavoitteeseen pääsemiseksi.

“Sairaalassa imetystä ohjattiin ja neuvottiin todella vähän (noin kerran), johtuen ehkä perheemme kriisitilanteesta toisen vauvan sairastuttua. Pumppaamisesta huolimatta maidontulo tyrehtyi pikkuhiljaa kotona, koska en muistanut syödä ja juoda juurikaan.“ “Imetys merkitsi sylissäoloa ja läheisyyttä. MUTTA oli myös merkittävä stressitekijä ja ahdistuksen aiheuttaja.”

Imetystukiäidin näkökulmasta imetys on opeteltava asia, joka pitäisi tehdä mahdolliseksi: Minulle on imetystukiryhmässä myös äiti sanonut, että hän ilahtui, kun terveydenhoitaja oli sanonut, että hän ei sitten ole mikään imetysguru. Näin äiti tiesi, että tästä asiasta haen tiedot muualta.

Olen miettinyt myös tällaista: Suomessa saa parempaa uimaopetusta ja kattavampaa uimavalvontaa kuin imetysvalmennusta, imetysohjausta ja imetyksen ongelmatilanteiden erikoissairaanhoitoa. Uimaharjoitteluun varataan tiloja kunnallisista uimahalleista ja -rannoilta, käytetään useita oppitunteja kädestä pitäen, eikä

– 137 –

imetyksen lohtukirja

Tuija Sorsa

– 138 –

iii syliin ja sydämeen

alkuhankaluuksien takia ajatellakaan lopettaa, koska kaikkien tiedetään oppivan ajallaan. Jos uimari joutuu vaaratilanteeseen, siitä ei syytetä uimista. Syynä pidetään uimarin arviointivirhettä tai uimarannan suunnitteluvirhettä tai valvonnan puutteita. Kukaan ei sano, ettei uiminen sovi yhteen nykyaikaisen elämänmenon kanssa, tai että suuri osa terveistä aikuisista ei vain pysty oppimaan uimaan. Liikuntasuosituksia ei sanota syyllistäviksi.

Kun taas imetys kohtaa tavallisia alkuhaasteita, syynä pidetään imetyksen kohtuutonta vaativuutta nykyajan elämässä, äidin rintojen toimimattomuutta ja moititaan imetyssuosituksia syyllistäviksi. Kukaan ei syytä neuvolatoiminnan suunnitteluvirhettä tai imetysohjauksen puutteita. Ajatellaan, ettei imetyksen harjoitteluun kannata liikaa uhrata aikaa ja vaivaa, koska kaikille se ei vain toimi.

Imetys on opeteltavissa oleva taito, kuten uiminen ja pyöräily. Taito liittyy siihen, että tietää ja osaa soveltaa keinoja saada kehonsa toimimaan maidontuotannon ja vauvan masuun siirtymisen edellyttämällä tavalla. Lisäksi näissä kaikissa lajeissa tarvitaan tiettyä heittäytymistä, luottamusta omaan tekemiseen, siihen, että vesi kantaa, tasapaino pysyy ja vauva tulee kylläiseksi.

Äiti voi kokea, ettei ole reilua, että imetys on joillekin helpompaa kuin toisille. Muihin äiteihin vertaaminen voi tuntua pahalta: “Lapset olivat keskosuuden vuoksi sairaalassa, ja samassa huoneessa oli lasteni lisäksi yksi vauva. Tällä äitilapsi-parilla imetys sujui hyvin (lapsi oli syntynyt paremmilla viikoilla jne), ja hoitajat kehuivat äitiä ja lasta lakkaamatta. Minä harjoittelin surkein tuloksin samassa huoneessa, se oli nöyryyttävää. Vihasin niitä sääliviä katseita.”

Mieleen voi nousta kysymyksiä, miksi minä en voinut imettää niin kuin toivoin. Murenevien unelmien ja toiveiden raunioissa kytee vihan liekki. Kiukun ja mielipahan tunteet nostavat päätään ja saavat tuntemaan jopa vihaa.

Miksi muut ovat saaneet kokea jotain, mistä minä olen jäänyt paitsi? Vihan sukulaistunne on katkeruus. Miksi juuri minä? Imetyspettymykseen voi liittyä hyvin henkilökohtaisia tuntoja: oma keho petti minut.

“Imetyksen epäonnistuminen masensi minua. Vasta, kun päätin lopettaa kaiken imetykseen liittyvän ja hyväksyin asian, niin pystyin pikkuhiljaa nauttimaan vauvoista ja elämästä yleensä. Se oli TODELLA stressaavaa aikaa.“ “Kaikkein hassuinta oli se, että häpesin sitä että en saanut imetystä onnistumaan. Koin sen henkilökohtaiseksi taidoksi, mitä minulla ei ollut ja häpeä oli suuri. Kaikkien muiden imetyksen tuntuivat menevän hyvin. Tai niiden oli uskoteltu menneen hyvin, kuten myöhemmin selvisi.”

– 139 –

imetyksen lohtukirja

Suomen Mielenterveysseuran Vahvistamo-nettisivujen mukaan ihmisen kehityshistoriassa vihalla on ollut tehtävänsä: eloonjäämisen ja selviytymisen puolustaminen uhkia täynnä olevassa ympäristössä. Eloonjäämisvietistä on kyse myös jälkeläisten ruokkimisessa, josta imetyksessäkin on kysymys.

Johtuuko näistä alkukantaisista vieteistä se, että epäonnistuneeseen imetykseen voi liittyä kiukkua, mielipahaa ja jopa vihaa? Epäluuloiset ajatukset liittyvät negatiivisten ajatusten ketjuun: ketä voin tästä pettymyksestäni syyttää? Mitä tai ketä vastaan minun pitää poikasiani puolustaa tässä maailmassa? Jos imetys meni pieleen neuvolan ohjeiden tai tuen puutteen takia, keneen äiti voi enää luottaa? ”Yhä puolet äideistä saa valeimetysohjausta, koska puolet neuvolan terveydenhoitajista neuvoo imetyksessä ilman imetysohjaajan koulutusta. Aina imetyspettymyksessä kyse ei ole neuvonnan puutteesta, vaan siitä vieläkin salakavalammasta imetyksen torppaamisesta, kun äideille annetaan asiantuntemattomia neuvoja. Asiakas luulee saaneensa parasta hoitoa Suomen kiitellyssä neuvolajärjestelmässä ja oikeasti on saanut sutta ja sekundaa. Silloin äiti syyttää itseään ja koko hänen lähipiirissään vahvistuu käsitys, että neuvonnallakaan ei imetystä voi helpottaa, se vaan on niin kamalan vaikeaa ja sattumanvaraista.”

Vihalla on tunteena tarkoituksensa. Se saa usein alkunsa loukatuksi tulemisesta tai turhautumisesta, kun tavoiteltu ja päämäärään tähtäävä toiminta estyy. Vihan taustalta voi löytyä myös hätää, epäonnistumisen, kykenemättömyyden ja umpikujan tunnetta tai ahdistusta. Kun nämä tunteet nivoutuvat yhteen, niistä voi muodostua muodoton ahdistava tunnetila. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus voi nousta myös pintaan, kun vastoinkäymiset ovat olleet liian suuria voitettaviksi.

“En voi sanoin kuvailla, miten paljon imetysvouhottajien yksisilmäinen näkemys imetyksen auvoisuudesta satuttaa, kun itse hyvin tietää, että tilanne ei ole niin yksinkertainen kuin toinen kuvittelee. Imetys ei ole kaikki kaikessa. Se ei ole välttämätön edellytys hyvälle äitiydelle eikä ainoa tae lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Suhteellisuudentaju on erittäin toivottava, mutta nähtävästi harvinainen ominaisuus imetysaktivisteilla. Suosittelen opintomatkaa vastasyntyneiden teho-osastoille ja pitkiä keskusteluja näiden osastojen hoitajien kanssa siitä, mikä on tärkeää.“ Epämääräinen kiukkuisuus voi liittyä imetyspettymykseen, kun mieli etsii syytä ja syyllistä tapahtuneelle. On rakentavaa pohtia, mihin tai kehen kiukku tai viha kohdistuvat. Tunnista tunteet ja mistä ne kumpuavat. Entä minkä vuoksi on vihainen? Äitien tarinoista nousee esiin pettymystä ja kiukkua yhteiskunnan imetysnormeja kohtaan. Osa äideistä ei tunne saaneensa ter-

– 140 –

iii syliin ja sydämeen

veydenhuollosta asiallista hoitoa. Useimmiten syynä ei ole yksittäinen neuvolan terveydenhoitaja vaan hallintojärjestelmä ja poliittiset päätökset, joiden vuoksi terveydenhoitaja ei ole saanut riittävää imetysohjauskoulutusta.

Taloudellisista resursseista ja poliittisista päätöksistä johtuu myös se, että vastaanottoaika vain 20 minuuttia. Puutteellisesta tuesta ja avusta johtuva imetyspettymys ei ole äidin syy. Usein vihantunteen kanavoiminen ulkopuolisiin on helpompaa kuin vihan kääntäminen itseään kohtaan.

Kulttuurisesti imetyksen vahva normittaminen voi liittyä suomalaisen yhteiskunnan perinteiseen tapaan uskoa auktoriteetteihin ja ylhäältä annettuihin sääntöihin. Sosiologiassa normin käsitteellä viitataan usein ihmisten käyttäytymisen samankaltaisuuteen, tietyissä tilanteissa toimimme hyvin yhdenmukaisesti. Yksinkertaisesti määriteltynä sosiaalisella normilla tarkoitetaan käyttäytymissääntöä, jota tuetaan pakotteilla. Perhe-elämään ja imetykseen liittyvät normeja tuetaan sosiaalisin pakottein. James Colemanin mukaan normien ylläpito edellyttää sosiaalisen rakenteen sulkeutuneisuutta, toisin sanoen yhteisön tiheitä sosiaalisia verkostoja. Vanhemmuuteen liittyvät normatiiviset yhteisöt voivat siis koostua esimerkiksi sukulaisista, naapureista tai erilaisista äitiryhmistä. Colemanin teoriassa verkosto voi asettaa vahingollisesta toiminnasta kollektiivisia sanktioita. Tämä voi merkitä esimerkiksi maineen tai luottamuksen menettämistä ja yhteistoiminnasta vetäytymistä.

Pistää vihaksi kun apua ei saa “Joku järkevä olisi voinut sanoa, että lopeta imetys ja ota lääke migreeniin. Itse olin migreenistä niin uupunut, että en sitä vaan tajunnut. Nyt vuosien päästä näen asian eri tavoin. Äidin hyvinvointiin ei neuvolassa saanut mitään apua lapsen syntymän jälkeen.“ Synnyttäneen äidin lääkitys voi asettaa haasteensa imetykselle. Erään äidin perussairauden takia oli jo raskauden alussa odotettavissa, että vauva syntyisi keskosena. Hän toivoi, että lääkärit etsisivät hänelle imetysaikana sopivan lääkityksen ajoissa, mutta sitä ei vain löytynyt, ennen kuin lapsi oli jo kolme päivää vanha ja äiti itse nakkasi lääkärin pöydälle netistä tulostetun tutkimusartikkelin sopivasta lääkkeestä. Kolmen päivän ajan maidonnousu viivästyi, eikä keskosen imetys lopulta päässyt koskaan alkamaankaan. Kun sitten apteekin keskoskorvikkeessa luki: “äidinmaito on parasta ravintoa”, äitiä suretti ja pisti vihaksi, kun hän ei koskaan ollut saanut edes reilua tilaisuutta.

Kun terveydenhuolto ei auttanut imetyksessä, miten siihen voi luottaa siihen muissa asioissa? Ketä voi uskoa, mistä saa apua? Kuka vastaa näihin kysymyksiin?

– 141 –

imetyksen lohtukirja

Imetysohjausta tai -tukea ei ole katteeton imetyslupailu ja -optimismi.

Vauvan terveyden täytyy olla aina etusijalla. Jos on huolta vauvan kasvusta, tilannetta täytyy seurata neuvolan, kätilön tai lastenlääkärin ohjauksessa eikä vain toivoa, että tilanne imettämällä korjaantuu. Imetystuen helmasynti puolestaan on innostua liikaa ja ohittaa äidin epäilyt ja voimavarat. Hyvä imetystuki on äitilähtöistä, eli äiti itse määrittelee tavoitteet. Hyvä tukiäiti myös muistaa, että ihmisellä on kaksi korvaa, mutta vain yksi suu, minkä vuoksi kuunteleminen on puhumista tärkeämpää.

Imetysohjaus on, kurjaa kyllä, myös ajan armoilla. Synnytyssairaalassa ihannetilanne olisi, jos kätilö ehtisi rauhallisesti seurata äidin ja vauvan vieressä imetyksen alusta loppuun asti ja samalla jutella äidin kanssa. Ruuhkaaikoina jokaiselle äidille ei riitä tällaista huomiota. Neuvolassa ison väestöalueen vastaanottoajat saattavat kestää vain 20 minuuttia kerrallaan, ja tuona aikana pitää ehtiä tutkia ja hoitaa kymmeniä ikäkauden mukaisia asioita.

Neuvolat ja synnytyssairaalat ovat riippuvaisia päättäjien tahdosta palkata tarpeeksi monta työntekijää, jotta äidit ja vauvat voivat saada kiireetöntä hoitoa ja ohjausta. Eikä edes puuttuva imetysohjauskoulutus ole neuvolan terveydenhoitajan oma vika, vaan häntä ylempien tahojen vastuulla.

Kun imetyksen hoitopolku kulkee niin kuin tavoitteena on, se alkaa jo ensimmäisen raskauden aikana imetysvalmennuksella. Osa valmennuksesta tapahtuu äidin omilla vastaanottokäynneillä ja osa ryhmämuotoisesti. Imetysohjaus jatkuu synnytyssalissa ja lapsivuodeosastolla sekä perheen kotiuduttua kotikäynnillä ja lastenneuvolassa. Jos imetyksessä on erityisiä haasteita, joiden kohdalla terveydenhoitajan omat tiedot ja taidot eivät riitä, hänellä pitäisi olla mahdollisuus ohjata perhe erikoissairaanhoitoon, jossa äitiä ja vauvaa auttaisi imetysohjaajakouluttaja tai IBCLC-imetysohjaaja.

“Vauva oli pienikokoinen, väsynyt ja kellastui pahasti sairaalassaolopäivien aikana synnytyksen jälkeen, vaikka oli täysiaikainen. Imuote oli kamala (jokaisen imetyskerran jälkeen rintani oli klassisesti huulipunan muotoinen), nännini vuosivat verta, jokainen imaisu sattui hirveästi ja stressasin sitäkin enemmän, kun imetyspunnituksia oli pakko tehdä ja vauvan paino meni aina alaspäin imetysten aikana. Olin haaveillut vielä ennen synnytystä täysimetyksestä, mutta yhdeksän sairaalapäivän aikana kävi selväksi, että on hyvä, jos saan imetettyä edes vähän. Lisämaitoa meni päivä päivältä enemmän, eikä oma maitoni noussut ollenkaan eikä alkanut herua. Sairaalan imetysohjaus oli karua (tissistä kiinni, vauvan päästä kiinni ja lyödään huutavan vauvan naamaa tissiin, kunnes tarttuu kiinni tai äiti pistää touhulle stopin) ja osan henkilökunnasta asenne sellaista, ettei touhusta tule mitään edes yrittämällä. Eipä se sitten onnistunutkaan. Kotiuduimme, ilman kunnollisia pulloruokintaohjeita, ja vauvan painonlasku jatkui, kunnes terveydenhoitaja tuli kotikäynnille ja antoi oikeat ohjeet, yhdeksännellä hetkellä ennen kuin jouduttiin takaisin

– 142 –

iii syliin ja sydämeen

sairaalaan. Ei liene yllätys, että imetys lopahti kahden kuukauden kohdalla pumppaamisesta, hieronnasta, lypsämisestä, imetysteestä huolimatta. Koko sinä aikana maito ei noussut eikä herunut – mutta silti minulle sanottiin, että Jokainen Äiti Pystyy Imettämään Kunhan Viitsii Yrittää.

Nyt kuopuksen kanssa olin valmistautunut siihen, ettei imetys onnistu.

Synnytys päättyi kiireelliseen sektioon ja olin jo valmis heittämään pillit pussiin, mutta kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen heräsin paita märkänä. Maito oli noussut! Lisämaitoa menee edelleen, mutta imuote on kunnossa, vauva imee reippaasti, fiilis on positiivinen ja yritän lisätä maitomäärää lisäravinteella ja tissimaratoneilla. Kyllä tämä tästä!”

Jos imetyksen hoitopolku on katkennut ja seurauksena on imetyspettymys, tyytymättömyydestä terveydenhuoltoa kohtaan kannattaa antaa palautetta ylihoitajalle. Keskustelut ovat yleensä hyvin antoisia tilanteita puolin ja toisin, sillä nykyään äitien tarve ja oikeus hyvään imetysohjaukseen on hyvin ylihoitajien tiedossa. Tarvitaan vain aikaa ja rahaa, että esimerkiksi kaikki vauvaperheitä hoitava terveydenhuollon henkilökunta saadaan koulutettua imetysohjaajakoulutuksen verran.

Jotkut imetykseen pettyneet ovat selvästi hyvin vihaisia imetykselle ja imetystä edistäville ihmisille.

Katkeruuden alla ovat hyvät aikeet, jotka eivät toteutuneet. Voivatko ne toteutua nyt, lähitulevaisuudessa, miksi olisi myöhäistä? Jos imetys edustaa ajatusta läheisyydestä, milloin tahansa voi sanoa ei kaupallisille välineille, jotka erottavat lapsen erilaisiin istuimiin ja vuoteisiin irti äidistä. Loikoilla aamulla pitkään kylki kyljessä lapsen kanssa. Opetella vauvahierontaa ja kantaa lasta kantoliinassa. Syöttää sylissä ja suukottaa sydämestä asti. Vauvan mielestä maito kyllä riittää, eikä hän kysele, mistä hänen kylläisyytensä ja turvallisuutensa äidin käsien kautta tulevat.

Voitettu ja taakse jätetty vaikeus voi kääntyä voimavaraksi, kun suru ja katkeruus ovat hälvenneet.

– 143 –

imetyksen lohtukirja

Vihdoin minullakin on rinnat Vihdoin minullakin on rinnat. Olen kahdenkymmenen ja minusta on tullut nainen. Rintani ovat tosin kipeät ja kovat, ja niistä tirskuu maitoa kuumana terävänä suihkuna, kun painan niitä. Synnytyssairaalan vuodeosastolla makaa äitejä, joiden paidoissa on tummat läikät rinnuksilla. Me kaikki imetämme. ”Se on helppoa. Tissi suuhun vaan”, äiti, joka jakaa huoneen kanssani, katsoo parhaakseen neuvoa minua. Vauva itkee ja minä työnnän nännin pieneen suuhun. ”Tissi suuhun vaan”, naapuri toistaa.

Vauva itkee ja ymmärtää nännistäni yhtä vähän kuin minä. Tärkeimmät hetket ovat täynnä kyyneliä. Kainaloni hikoavat ja rinnat paisuvat, kunnes jossakin vaiheessa vauva tarttuu kiinni, imee lujasti ja minä puren huuleni rikki. Pienen ihmisalun nälkä tekee niin kipeää, että unohdan revenneet välilihat ja repaleisen istukan. Äitiys on sietämättömyyteen kohoavaa kipua, lihan viiltämistä ja verenjuoksua. Äitiys on helvetti, jossa kukaan ei vaikeroi. Äidit palavat.

Lapsi imee minusta kaiken voiman, satuttaa, huutaa ja vaatii lisää. ”Anna toinen rinta”, kuuluu naapurista. Vieruskaveri lukee lehteä ja hänen vauvansa lutkuttaa kainalossa. Pöydälläni on punaisia ruusuja, mutta ne eivät auta. Eivät saatana auta!

Rinnat ja vauva pehmenevät. Olen onnellinen, kun saan sen kärryihinsä ja pois silmistä. Ja kohta, ennen kuin uni kunnolla armahtaa, karahtaa radiosta ääni: ”Vauva täällä itkee.” Nyt jo. Vieruskaveri nukkuu, ja minä yritän olla kuulematta.

Eivät kai ne minua tarkoita. Se on jonkun muun.

Ja taas se on siinä huutavan suunsa kanssa. Tissi suuhun vaan.

Menee päiviä, joista minä en tiedä. Istun uimarenkaan päällä, koska alapääni on leikelty muusiksi ja nautin rinnoistani. Minä olen nainen, mutta pitikö minusta tulla äiti. Mustapäinen vauva syö minusta joka hetki, eikä se näytä minulta. Ei keneltäkään meistä. Ne olemattomat hetket, kun se on hiljaa ja suloisesti, siihen ei saa koskea.

Haluan unohtaa tämän kaiken, pukea farkut jalkaani ja lähteä rintoineni kadulle. Pusertaa ne nurkan takana tyhjiksi ja olla entinen, tyhjä itseni.

Yhtäkkiä meidän on palattava kotiin. ”Kaikki menee hyvin. Voit soittaa, jos tulee kysymistä.” Kaiken pitäisi olla hyvin. Kunhan aina on vaippoja, ei ole mitään hätää. Ruoka on koko ajan läsnä. minä olen vauvanruokaa.

Nännit ovat veriset ja niitä on voideltava. Me valvomme öitä, itkemme ja huudamme toistemme yli, nälkäisinä kumpikin. Ja vauva imee, imee niin kuin pitääkin, mutta itkee enemmän kuin nukkuu. Mahavaivoja. Painajaisia. Väärää ruokaa.

Juo äiti kaljaa, niin maito heruu. Juo kahvia. Älä syö herneitä. Kyllä se siitä. ”Rintapumppu”, neuvolan täti on avulias ja neuvoo, kuinka maitomäärä saadaan selville. Marssin pumpun kanssa kotiin. Se ei tunnu miltään, sillä siitä saakka kun harmaapäinen sairaanhoitaja raakasi häpykarvani partahöylällä ja passitti minut peräruiskeen jälkeen kuralle, kadotin kaikki luulot itsestäni.

Olen satatonnari. Satatonnari vähintään. SMIISH… SMIISH… SMIISH. Minä en yllä mihinkään tavoitteisiin. Mitta-astian pohjalla on säälittävän vähän maitoa, mutta

– 144 –

iii syliin ja sydämeen

sekin määrä riitti nostattamaan tuskanhien otsalle. Eivät kai vauvat edes paljon syö. Ne syövät vähän, mutta usein.

Sitä on aivan liian vähän. Kolme viikkoa vauva on nähnyt nälkää, ja minä jo vihaan sen huutavaa suuta. Ensimmäisen kunnon aterian jälkeen se nukkuu takapuoli pystyssä, enkä minä saa unta. Hengittääkö se ollenkaan? Miksi se ei jo herää? Tukehtuuko se peittoon?

Vauva nukkuu, eikä itke niin paljon. Korvike on Jumalasta seuraava ja minä kiitän sitä niistä öistä, jolloin uskallan jo nukkua. Rintani tihkuvat heikosti. Ne tietävät, että imettämällä nainen palautuisi parhaiten. Imettämällä vältyttäisiin korvatulehduksilta. Imettämällä äiti laihtuisi. Imettämällä oltaisiin onnellisempia.

Kaikki tosiseikat ja tutkimukset todistavat, että meistä on tulossa onnettomia ja sairaita minun rintojeni takia. Meistä ei tule läheisiä. Vauvalta puuttuu perusluottamus.

Hän joutuu ammattikouluun. Syrjäytyy. Minä saan rintasyövän ja molemmat rintani poistetaan. – Jättävätkö nännit kuitenkin?

– Tanja Kaarlela

– 145 –

imetyksen lohtukirja

Tunteiden aaltoliikkeitä “Yön pimeinä tunteina, kun koetin taiteilla vauvan ‘linnunpoika-asentoon’ kuten netissä oli neuvottu, pääsi minulta joskus itku. Mitä teen väärin, miksi tämä ei onnistu? Ei sitä lasta saa sellaiselle mutkalle!”

“Sairaalassa sairaanhoitaja, joka oli erikoistunut imetysneuvontaan, syyllisti, kun en voinut imettää kahta vauvaa samaan aikaan.

Kun minulle tuli sairaalassaolon aikana rintatulehdus, hän syytti minua siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi ja sen takia saan syyttää itseäni rintatulehduksesta.“

“Kaipasin sitä, että olisin voinut olla armollisempi itseäni kohtaan.

Tunsin itseni julmaksi ja itsekkääksi.

Mies ja muut osasivat kyllä tukea ja takoivat myös järkeä päähäni, että tarvitsin muutakin kuin imetysaikaa.

Kaksosten imetys vei käytännössä kaiken ajan, erityisesti kun toisella syömiseen meni lähes tuntikin aikaa.“

“Imetys on niin vahva normi suomalaisessa äitiyskulttuurissa, että sen onnistumisesta tai onnistumattomuudesta tulee mörkö.“

“Muistan itkeneeni täysin uupuneena suihkussa kun pojat olivat parin viikon ikäisiä ja olivat rinnalla koko ajan. Heillä oli paljon mahavaivoja ja nukkuivat yöt pienissä pätkissä. Maito suihkusi rinnoista, rinnanpäät olivat kipeät, olin todella väsynyt ja mieli herkillä hormoneista. En ollut käynyt suihkussa pariin päivään kun ei ollut aikaa ja kun vihdoin pääsin sinne, mies tuli perässä että tule imettämään. Itkin vuolaasti ja mietin että tätäkö tämä imetys on.

En nauttinut siitä tippaakaan. Mutta lopulta imetin poikiani yli 2v.”

– 146 –

iii syliin ja sydämeen

“Mieheni chättäili naisystäviensä kanssa kun imetin lasta yöunille... Tuli paha mieli.“

“Olen pettynyt itseeni, ja tämä asia edelleen saa minut kyyneliin (niin kuin kirjoitan nyt). Tietynlainen sidos jäi muodostamatta lapseen sen takia. Syytän itseäni.”

“Karmea stressi. Kahdenkeskisyyttä ei muodostunut missään vaiheessa. Jatkuvat keskeytykset haittasivat imetyksen opettelua, ja lopulta päätin lopettaa yrittämisen.

Koen siitä selittelyn tarvetta vieläkin!“

“Petyin esikoisen imetykseen, kun se ei onnistunut. Suren sitä edelleen.

Tätä lasta odottaessani itkin raskausaikana jo valmiiksi sitä, ettei imetys taaskaan varmasti onnistu, jos lapsi edes syntyy elävänä (keskimmäinen lapsemme syntyi kuolleena). Äitiyteeni liittyy hirvittävän monta stressitekijää näiden taustojen takia ja tämä synnytys päättyi kiireelliseen sektioon, josta koin myös syyllisyyttä, tosin ihan tarpeettomasti kai. Kaikista näistä epäonnistumisista, vaikka yksikään ei missään nimessä ollut omaa syytäni, koen syyllisyyttä, ahdistusta ja surua. En pystynyt imettämään esikoista, en saanut toista lastani pysymään elävänä kohdussa, en saanut kolmatta synnytettyä itse. Mihinkään näistä en voinut kuitenkaan vaikuttaa itse sen suuremmin, mutta silti suren. Toisaalta siksi koen sitä suurempana lahjana sen, että kuopusta, joka on nyt vauva, pystyn imettämään edes osittain ja se on miellyttävää sekä minusta että vauvasta. Edes jossain voin ehkä onnistua.”

“Minulle se on sekä tapa ruokkia lapsi että olla läheisessä vuorovaikutuksessa hänen kanssaan. Se on upea tapa luoda läheinen yhteys omaan lapseensa.

Epäonnistuminen toisen imettämisessä on minulle suuri suru.“

“Haikea olo, kun imetyksen lopettamisen jälkeen puristin maitoa rinnoista suihkussa.“

– 147 –

imetyksen lohtukirja

Vauvalle tärkeintä päästä äidin sydämeen Kun imetys loppuu, äitiä voi kaihertaa tunne siitä, ettei ole enää lapselle ainutlaatuinen. Äiti on aina yksi ja ainoa, mutta tunne ei hetkeen kuuntele järkeä. Pienen vauvan kanssa imetyksen loppumista seuraa joskus pitkillä käsillä hoitamisen kausi, ettei vauva muista imetystä ja ala hamuilla. Äiti ajattelee, että muisto olisi vauvalle hankala. Vauvan käytökseen hamuilu kuuluu joka tapauksessa, ja siihen voi vastata myös tutilla tai tuttipullolla.

Omat jännitteensä syntyvät siitäkin, hyväksyykö vauva tuttipullon vai ei. Jos hyväksyy, äiti tuntee itsensä liian helposti hylätyksi (ja samaan aikaan huojentavan vapautetuksi). Ristiriitaiset tunteet ovat tavallisia ja kaikki yhtä tosia yhtä aikaakin.

Jos vauva ei hyväksy tuttipulloa, tilanne hermostuttaa, sillä täytyyhän vauva saada syömään jollakin tavalla. Vauva voi huolia pullon paremmin äidiltä tai sitten vain isältä, ja joskus pullolla ruokkiminen onkin hidasta ja odottamattomia suostuttelusääntöjä täynnä. Jos sekä imetys että pullosta ruokkiminen on hidasta, tilanne kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa. Vauva saattaa tarvita tukea suun motoriikan kehityksessä.

Imetyspettymyksen tunteet ovat yksi sanaton taso, joka ehkä liikkuu äidin ja vauvan välissä. Miltä tuntuu ajatella: Tuntuu kuin vauva olisi torjunut äidin, kun imetys loppui (vauvan vuoksi) – tai – Tuntuu kuin olisin pettänyt vauvan, kun imetys loppui (äidin vuoksi). Tunne tulee, kenties koskettaa tai ei, ja sitten se menee. Tunteet menevät menojaan, kun niiden antaa mennä.

“Tuskaahan se oli, kun ei onnistunut, ei ollut harhaluuloa, että se imettäminen on helppoa tai ettei se satu ollenkaan. En koe että epäonnistui missään, kun lopulta on onnistunut homma kahden kanssa. Epäuskoa, kovaa kipua, itkua, iloa, rakkautta, vihaakin on ollut ilmassa, jos asiaa ajattelee tunteiden kautta.”

Nykyhetken tunteet ovat toinen sanaton taso, joka liikkuu äidin ja vauvan ympärillä. Äiti on tärkeä lapsen koko elämän ajan. Äiti saa ottaa vauvan syliin, koskettaa häntä, ei tarvitse odottaa, että vauva unohtaisi imetyssylin.

Jos vauva hamuilee, anna hänelle vaikka tutti. Jos vauvan hamuilu herättää surun imetyksestä ja alkaa itkettää, anna oman itkun tulla. Kyyneleet huojentavat ja itku on terveellistä. Jarruttelematta itketty itku myös loppuu aikanaan helpoiten. Jos joku on lapsena kieltänyt itkemästä, voit nyt miettiä uudelleen, olisiko hän ollut väärässä. Itku on aikuisen mahtava voimavara, tunteiden varaventtiili.

– 148 –

iii syliin ja sydämeen

Tärkeintä vauvalle on päästä äidin sydämeen. Jos vauva jäi vaikean imetyksen taakse piiloon, kaikki ponnistelusta vapautuva energia ja helpotuksen tunteet on varattu iloksi äidille ja vauvalle.

Vertaistukea ja imetystukea Mikä lohduttaa? Kuunteleminen ja kohtaaminen, kiireetön läsnäolo. Kuunteleminen on todesta ottamista ja tilan antamista. Se on sitä, että ei ole kiire kertoa omia kokemuksia, vaan on aikaa kuunnella keskittyneesti ja ehkä kysyä tarkennuksia ja kommentoida. Ei tarvitse neuvoa. Jos itkettää, saa itkeä, niin puhuja kuin kuuntelijakin. Oikeita, kaikille sopivia sanoja ei ole.

Vertaistuen ydintä on, että olet ainutlaatuinen, mutta et yksin. Yksin jäämisen tunne syntyy, kun omat kokemukset ohitetaan joko siksi, että niitä on vaikea ymmärtää, tai siksi, että liian hienotunteisuuden vuoksi ei uskalleta sanoa mitään. Vertaistukea syntyy, kun otetaan riski, tullaan yhteen ja uskalletaan puhua. Uskallusta lisää se, että yhdessä tehdään (tai vertaisryhmän vetäjät järjestävät) luottamuksellinen ilmapiiri. Kun kokemuspohja on tarpeeksi yhteinen, kukaan ei kauhistu eikä puhu liian suorin sanoin, mutta toisaalta juttelu ja kuunteleminen luovat enemmän ymmärrystä yhdessä kuin kukaan yksin olisi miettinyt. Ilot kasvavat ja surut pienenevät, sekä usein myös arjesta löytyy omaa sisäpiirihuumoria.

Imetyksessään pettyneet äidit tulevat vain harvoin imetystuen piiriin ennen seuraavan lapsen odotusta tai syntymää. Vaikka ryhmä olisi ennalta tuttu ja palvellut äitiä hyvin odotus- ja imetysaikana, voi siihen osallistuminen tuntua pelottavalta imetyksen päätyttyä. Muiden, imettävien äitien kohtaaminen saattaa tuntua liian raskaalta, ja osa äideistä pelkää joutuvansa selittelemään imettämättömyyttään. Toisaalta imetyksessä pettyneet äidit kertovat, että vertaistuki olisi tarpeen. Imetyksen tuki ry:n Maitolaituri-keskustelupalstan Imetyspettymykset-osio onkin yrittänyt osaltaan vastata tähän tarpeeseen. Toisinaan äidit ovat myös osallistuneet ennestään tutun vertaistukiryhmän tapaamiseen ja kertovat tunteneensa helpotusta, kun ovat saaneet käydä pettymystään läpi yhdessä toisten äitien kanssa sallivassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Pienetkin lohduttavat sanat ja myötäelävä asenne saattavat auttaa paljon.

Imestystukiryhmiin ja imetystukeen ylipäänsä liittyy joskus ennakkoluuloja. Saatetaan ajatella, että ryhmänvetäjät tai puhelinpäivystäjät ovat syntyneet imetystiedon ja -taidon kultalusikka suussaan ja että heidän olisi siksi vaikea samaistua pettyneiden kokemuksiin. Osa tukiäideistä on kuitenkin päätynyt vapaaehtoistyöhön juuri oman imetyssurun koettuaan ja läpikäytyään. Tuettavan akuutti suru tai kriisi saattavat koskettaa tukiäitiä syvästi, mutta imetystukeen turvautuvan ei tarvitse pelätä, että vertaistukija ei kestäisi kuulla ja ottaa vastaan surun ja pettymyksen ilmauksia. Vertaistuen periaatteisiin kuuluu, että jokaisen äidin tunteet otetaan todesta ja äitiä kuul-

– 149 –

imetyksen lohtukirja

laan omana, arvokkaana itsenään. Tukiäideille on tarjolla työnohjausta, ja he osaavat ohjata äidin tarvittaessa muiden auttavien tahojen pariin. Joskus äidillä voi olla vaikea elämäntilanne, eikä tukea tunnu olevan riittävästi tarjolla, kuten tämä äiti kertoo: ”Suru esikoisen imettämättömyydestä alkoi heti pikkusiskon synnyttyä, ja pahenee nyt pikkuhiljaa. Ennen toista lasta en ollut asiaa kovin paljon miettinyt, olin jotenkin päässyt sinuiksi sen kanssa, että esikoisen kanssa meni niin kuin meni, ja toimin silloisella elämäkokemuksella sekä niiden neuvojen turvin joita silloin sain. Sairaalassa en silloin saanut imetysohjausta, minulla ei ollut nettimahdollisuutta, lähipiirissäni ei ollut imetysmyönteisiä ihmisiä enkä löytänyt imetystukiryhmiin. Lypsin vauvalle rintamaitoa muutaman kuukauden, mutta hän söi jo noin parin kolmen viikon iästä enemmän korviketta kuin omaa maitoani. Lopulta lypsäminen tyssäsi omaan jaksamattomuuteeni. Olen nyt alkanut surra asiaa paljon, vaikka olin jo ’antanut itselleni anteeksi’. Olen alkanut pelätä, että esikoinen jotenkin kokee jääneensä vähemmälle ja mietin usein, kuinka hän suhtautuu isompana kun ymmärtää eron oman ja pikkusiskon vauva-aikojen välillä. Pikkusisko käy tosi usein rinnalla ja huomaan usein miettiväni, sureeko esikoiseni niinkuin minä.” ”Tunnen suurta syyllisyyttä ja surua, ja yllättäen se ei tunnu pienenevän vaan pikemminkin kasvavan tässä kuukausien kuluessa. Meneekö tämä ohi? Kuinka voisin ”korvata” esikoiselle jotenkin? Syyllisyyttä lisää se, että esikoinen on valtavan tempukkaassa iässä – häntä tulee siis moitittua paljon, ja hellyydenosoitukset ovat vähissä. Tuntuu niin valtavan epäreilulta, että pikkusisko suorastaan välillä asuu rinnalla ja maiskuttelee siinä onnellisena, kun taas esikoinen oli aikanaan pelkästään pulloruokinnalla ja olin vielä itse aika väsynyt enkä varmasti tarpeeksi läsnä ja lähellä. --- esikoisen kanssa olin yksinhuoltajana ja silloista elämäntilannetta rasitti myös vakava masennus lääkityksineen ja sairaalahoitoineen.” Äitien on todettu selviytyvän vauvanhoidon haasteista sitä paremmin, mitä enemmän he saavat sosiaalista tukea. Perheet ovat usein kovin yksin, eikä sukulaisten tai ystävien tarjoamaa tukiverkostoa ole välttämättä käytettävissä. Äitilähtöinen tuki ei koskaan saa olla tyrkyttävää, arvostelevaa, vihjailevaa eikä epäilevää. Pettymyksiä ja suruja voi käsitellä parhaiten luottamuksellisessa, arvostavassa, kannustavassa ja rohkaisevassa ilmapiirissä.

Jokainen äiti ansaitsee myönteistä palautetta sekä itseluottamuksen vahvistamista. Usein imetyssuruun saattaa liittyä voimakkaitakin itsesyytöksiä: ”kunpa vain olisin...”, ”miksi ihmeessä en tajunnut...”, ”miten saatoinkin tehdä niin?”. Äitien olisi tärkeää ymmärtää, että suru on sallittu ja hyväksytty tunne silloinkin, kun voimavarat eivät ole riittäneet kaikkien mahdollis-

– 150 –

iii syliin ja sydämeen

ten imetysniksien ja vinkkien kokeiluun. Imetyksestä on oikeus luopua sen käydessä liian raskaaksi. Äidin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, jos imetyksen lopettaminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin sen jatkaminen.

Oman kokonaistilanteen hahmottaminen voi olla vaikeaa, kun äitiä repivät eri suuntiin omat, puolison ja vauvan tarpeet sekä omat tavoitteet ja ympäristön odotukset. Moni äiti on kokenut lohdullisena sen ajatuksen, että maidon voi korvata mutta äitiä ei. Olisikin tärkeää, että imetyksessä pettynyttä ja imetyssurua läpikäyvää äitiä rohkaistaisiin runsaaseen läheisyyteen ja ihokontaktiin vauvansa kanssa. Ihokontakti lohduttaa ja rauhoittaa sekä vauvaa että äitiä. Vauvaa voi ruokkia tuttipullolla samoissa asennoissa ja samalla tavalla vauvan viestejä kuunnellen ja arvostaen kuin imetyksenkin aikana. Vaikka imetys loppuisi, läheisyyden tai iho- ja katsekontaktin ei tarvitse eikä tule loppua.

Uusi vauva, uusi mahdollisuus Uuden vauvan imetyksen mahdollisuudet ovat fysiologisesti paremmat kuin edellisellä kerralla. Rintoihin on jäänyt jo valmiiksi ikään kuin muistiin maitoa tuottavia rakenteita. Maidonnousu on hiukan nopeampaa. Joka tapauksessa vauva on erilainen, raskaus on hivenen erilainen ja rinnatkin ovat taas hiukan erilaiset, sillä vauva voi rytmillään tilata niihin toisentyyppisen maidontuotannon. Harvakseltaan mutta voimakkaasti imevä vauva tilaa rintoihin ison ns. varastointikapasiteetin, kun taas vauva, joka haluaa käydä rinnoilla usein, muokkaa äitinsä rintoihin pienemmät varastot.

Herkästi jo edellisten rivien välistä voi lukea, että täysimetystäkö vauva sieltä tilailee. Äiti kuitenkin määrittelee itse, mikä uusi mahdollisuus on.

Jos aiempi kokemus imetyksestä on vaikea, hyvä tavoite uudesta imetyksestä on, että imetys ei ahdista. Silloin muutama imetys päivässä voi riittää osana hyvää osittaisimetystä.

“Tunsin itseni huonoksi äidiksi ja epäonnistuneeksi ihmisenä, kun en pysty edes lastani ruokkimaan. Esikoisen imetys oli hirveä katastrofi minulle, vaikka olenkin jälkikäteen kuullut, että olin urhea yrittäessäni niin kauan, vaikkei maitoa tullutkaan. Suren sitä edelleen. Kuopuksen imettäminen on minulle suuri lahja ja onni, koska se ei satu, maitoa tulee omaksikin yllätyksekseni, lapsi viihtyy rinnalla ja lisämaidosta huolimatta molemmat koemme siitä suurta tyydytystä ja iloa. Stressaan edelleen lisämaidon antamista, mutta tällä kertaa pystyn suhtautumaan siihen vähän paremmin kuin viimeksi.”

“Petyin imetykseen, ja olin todella kateellinen kaikille joilta imetys onnistui. Kuitenkin tulin siinä kaiken keskellä hankkineeksi todella paljon imetystietoa, ja harmittelin kun en ollut tajunnut varautua imetyksen ongelmiin. Toisen lapsen kohdalla imetys lähti alusta asti sujumaan, ja on su-

– 151 –

imetyksen lohtukirja

Sini Kivijärvi Imetys parhaimmillaan

– 152 –

iii syliin ja sydämeen

junut tähän saakka ilman ongelmia. Lapsi on nyt 1,5v ja nautimme molemmat edelleen imetyshetkistä todella paljon. Olen onnellinen että olen saanut kokea myös onnistuneen ja ns. helpon imetyksen.”

Voi myös antaa vauvalle vapaan tahdin. Katsoa vauvaa. Pitää vauvaa lähellä, ihokontaktissa, ja kokeilla, lähteekö vauvan hamuilun kautta imetys kulkemaan aivan toisenlaisia reittejä pitkin kuin aiemmin.

“Imetys oli esikoisen kohdalla aivan kauheaa, kuopuksen kohdalla rakastin jokaista hetkeä. Vaikeudet tuntuivat siltä, kuin minulla olisi ollut rakenteellinen vika tai en olisi ollut äidiksi sopiva.”

Uuden vauvan tuomat uudet mahdollisuudet antavat äidille luvan pohtia äitiyttään uudelleen, uudessa valossa. Edellisen imetyksen kipeät ja ikävät muistot voivat saada äidin valitsemaan, ettei hän halua ollenkaan imettää, ettei uudelleen rikkoisi herkkää suhdetta vauvaan. Äiti voi hyvin ajatella, että hän on hyvä äiti, joka hoivaa lastaan muuten kuin imettämällä. Silloin uusi mahdollisuus antaa tilaisuuden olla omien valintojen äiti ilman syyllisyyttä, häpeää ja pettymystä. Jonkun toisen äidin haaveet uudesta imetyksestä voivat kariutua, kun imetys ei kaikesta tiedosta, valmistautumisesta, ohjauksesta, tuesta ja hellästä hoivasta huolimatta onnistu. Hyvin pieni osa naisista ei voi tuottaa maitoa riittävästi edes yhdelle vauvalle, saati sitten kahdelle tai kolmelle. Hyvin pienelle osalle vauvoja imetys on haaste, jota he eivät osaa ratkaista. Silloin äidin uusi mahdollisuus on olla armollinen itselleen. ”Tämä on minun tarinani ja minä olen tässä päähenkilö. Nämä asiat tapahtuvat minulle, koska ne ovat osa minun elämääni.”

“Kaikesta selviää, kun ottaa hyvän asennon.”

Lähteet Diana Cassar-Uhl: Hypoplasia/Insufficient Glandular Tissue. http://kellymom.com/bf/gotmilk/supply-worries/insufficient-glandular-tissue/, tark. 25.9.2013.

Diane West & Lisa Marasco: The Breastfeeding Mother’s guide to making more milk, 2009.

Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, 2008.

Kaija Hasunen: Imeväisikäisten ruokinta Suomessa vuonna 2000. KTL, 2002.

Maila Deufel ja Elisabet Montonen (toim.): Onnistunut imetys, Duodecim, 2010.

Mohrbacher & Stock: The Breastfeeding Answer Book, Third Rewised edition. La Leche League int. 2010.

Paula Verronen: Rintaruokinnan edistäminen synnytyssairaalassa ja lastenneuvoloissa. Tampereen yliopisto, 1988.

Petri Ruuskanen: Sosiaalinen pääoma – käsitteet, suuntaukset ja mekanismit. VATT, 2001. https:// www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t81.pdf, tark. 25.9.2013.

Riikka Riihonen (toim.): Pullonpyörittäjien opas, Väestöliitto, päivitetty, 2010.

– 153 –

imetyksen lohtukirja

Lohdutuksia äideiltä äideille

“Alun imetysahdistukseen olisin kaivannut tukea ja uskoa siihen että osittaisimetettykin vauva saa oikeanlaista ravintoa ja sen kertomista että selvästi teen parhaani.”

“Kertoisin itselleni, että teet parhaasi ja enempää et voi tehdä.”

“Olisin kertonut, etten ole sen asian kanssa yksin vaan imetys ei aina lähde kaikilla muillakaan käyntiin niin helposti kuin ulkopuoliset kuvittelee.”

”Minua lohdutti tieto. Poikien lääketieteellisen tilanteen selittäminen helpotti, sillä sen avulla ymmärsin ettei vika ole minussa.”

“Käytännön apukäsiä olisi tarvinnut enemmän kuin kauniita sanoja.”

“Vauvan kasvun myötä tulee uusia ihania asioita.”

“Olet hyvä äiti juuri noin.

Lapset kasvavat hyvin tuttipullollakin.”

“Päivä kerrallaan, elämä helpottaa ja aika kuluu nopeasti vaikka silloin tuntuu rankalta. Jälkikäteen ajatellen nopea aika.”

– 154 –

“Nyt tekisin näin: nukkuisin parisängyssä kaksosten keskellä ja antaisin tissin suuhun siinä vuorotellen kummallekin sen mukaan kuin tarve olisi.

Ei mitään kolmen tunnin syöttöpakkoa. Oman unen tarve tasoittuisi aikanaan. Luottaisin omaan äitiyteeni, olisin siinä koko ajan. Sitä symbioosivaihetta ei kestä kuin kolme kuukautta, sen jaksaa, jos on lähipiiri tukena, kuten minulla oli.”

iii syliin ja sydämeen

“Muistuta itseäsi oman päätöksesi perusteista. Muiden tulisi arvostaa ja kunnioittaa perheen päätöstä tällaisissa asioissa eikä kyseenalaistaa.”

“Älä ota stressiä, nauti lapsistasi. Teet imetyksen suhteen mitä tahansa, niin ihania lapsia heistä kasvaa.”

“Äitiys jatkuu imetyksen lopettamisesta huolimatta eikä arvoni äitinä riipu imettämisestä.”

“Kyllä ne ajat sitten vaan nopeasti menevät ohi. Olisin antanut luvan olla armollisempi ja relata vähän.”

“Sain muutamalta ystävältä tukea ja suhteellisuudentajun takaisin.”

“Vauvoille on tärkeintä äidin olemassaolo, ei se miten maitoa annetaan. Tärkeää on heille saada olla sylissä ja kokea äidin rakkaus ja lämpö.”

“Jos imetyshetkeen jälkiruokailuineen menee enemmän aikaa mitä ehdit nukkua niin ei ole väärin välillä antaa maito pullosta.

Mieluummin niin kuin uupuminen täysin.”

“Saa olla väsynyt. Itke. Pura tunteitasi. Ole armollinen itsellesi. Tämä vaihe EI kestä ikuisesti. Vauvat kasvavat ja imetys muuttuu. Siitä TULEE nautinnolisempaa.”

“Jos tietäisin, että imetys alkaa sujua nopeammin ja että kasvaessaan vauvat eivät enää syö yhtä tiheästi, lohduttautuisin sillä. Olisin toivonut, että joku olisi tämän minulle kertonut!”

– 155 –

IV ÄITI ON TÄRKEÄ

imetyksen lohtukirja

“Ei siinä tilanteessa paljon lohduttelut auttanneet, kun vauva huusi nälkäänsä ja äiti parkui tuskaansa.“

– 158 –

IV äiti on tärkeä

Äidinmaidossa liikaa jännitystä “En oikein uskaltanut lukea, kun suosikkejani olivat dekkarit ja pelkäsin sinun saavan äidinmaidossa liikaa jännitystä”, kirjoitti eräs äiti Imetyksen tuen kirjoituskilpailussa. Äidin ja vauvan välillä kulkee imuotteen kautta maitoa ja maidon kautta myös ravintoa ja mahdollisesti myös lääkkeitä, sylin kautta paljon muutakin. Katseissa, käsillä ja iholla välittyy kokonainen maailma.

Imetyskipu on kurja kutsumaton vieras äidin ja vauvan välissä. Sen syy täytyisi tunnistaa ja hoitaa pois mahdollisimman nopeasti, ettei monta kertaa päivässä toistuva kipu varjosta äidin ja vauvan vuorovaikutusta. Kipu ei kuulu imetykseen. Äidin kivunhoito ylipäätään on tärkeää pitää ajantasalla myös imetyksen aikana. Hoitamaton kipu lisää masennuksen riskiä, häiritsee yöunia ja verottaa voimavaroja. Äiti ja äidin hyvinvointi on vauvallekin niin tärkeä, että ellei imetysajan turvallinen lääkehoito riitä äidin kivunhoitoon, on syytä painavasti harkita, voiko imetystä jatkaa.

Vielä kymmenisen vuotta sitten terveydenhuollossa todettiin herkästi, että äidin perussairauksia hoidetaan vasta sitten, kun imetys on loppunut, koska imetyksen vaikutus tilanteeseen oli tuntematon tekijä. Nykyään on kerätty tietoa imetyksen aikaisesta lääkityksestä LactBase-tietokantaan, jonne ammattilaisilla on pääsy, ja äidin terveydenhuolto imetyksen aikana lähtee ajatuksesta, että imetys on äidin hoidon lähtökohta eikä sen este. Silti äidit saattavat lykätä lääkäriin hakeutumistaan ja lääkehoidon aloittamista siihen asti, kunnes imetys on päättynyt. Näin syntyy tarpeettomia riskitilanteita. Äiti tarvitsee hoitoa silloin, kun huomaa, että on kipeä, eikä vasta sitten, kun on odotellut, milloin mahtaisi ehtiä mennä terveyskeskukseen. Pienten lasten äiti on perheen avainhenkilö. Hän huolehtii päivät pitkät ja usein myös yöt pienistä lapsista. Niinpä tuntuu hyvältä, jos puoliso tai läheiset, vaikkapa äidin oma äiti, huolehtii äidistä itsestään, kun äiti on kipeä. Myös vertaistuki lohduttaa ja voimaannuttaa, kun toiset ymmärtävät puolesta sanastakin yhteisiä kokemuksia. Äiti on erityisen tärkeä, jos perheen lapsi on sairas. Lapsi on ensisijaisesti lapsi, mutta sairaus tuo vauvaelämään omat haasteensa. Lapsen syntyminen sairaana tai vammaisena tai sairastuminen on aina jonkinlainen järkytys, josta vie oman aikansa toipua. Sairauden hoidon opettelu helpottuu, kun voi yleistiedon lisäksi kysyä vertaisilta käytännön vinkkejä.

Tässä jaksossa äänen saavat myös potilasjärjestöt. Jakson lopuksi on kooste turvallisesta lääkehoidosta imetyksen aikana.

– 159 –

imetyksen lohtukirja

Paljonko kipua pitää sietää?

Kipu on aina varoitusmerkki. Se kutsuu vähentämään itseään, eikä sitä pidä sietää yhtään ylimääräistä. Imetyskipu on hyvä esimerkki kivusta, joka yleensä saadaan erilaisilla muutoksilla vähenemään ja loppumaan. Jos imetyskäytäntöjen muutokset tai lääkehoito eivät auta, voi olla viisaampaa lopettaa imetys kuin sinnitellä imetystä pitkään kivun kanssa. Imetyskipu toistuu monta kertaa vuorokaudessa voimakkaana. Se kaksinkertaistaa synnytyksenjälkeisen masennuksen riskin.

Imetyskipuun liittyy uskomuksia, että se vain kuuluu asiaan tai että se menee ohi. Asiaan kuuluu vain ensimmäisen viikon aikana tuntuva imetyksen aloituskipu, jonka syy on nännin hormonaalinen herkistyminen. Jos nännin iho menee rikki, se ei enää selity normaaliksi. Heruminen voi myös joillakin äideillä sattua. Jos kipu alkaa tuntua yhtäkkiä, kun imetys on sujunut pitkään rauhallisesti, syynä voi olla uusi raskaus tai kuukautisten alkaminen.

Tavallisin syy imetyskipuun piilee imuotteessa. Nänni jää vauvan kielen ja kovan kitalaen väliin ja ärtyy tai menee hankautuessaan rikki. Se olisi turvassa syvällä, pehmeän nielun puolella. Imuotekivun tunnistaa siitä, että heti imetyksen jälkeen nänni on uuden huulipunan muotoinen. Se on päästä litteä, ei pyöreä. Äiti ja vauva tarvitsevat siis imetystukea tai -ohjausta, että imetys ei sattuisi. Usein kipuimettäjät kertovat, että imuotetta on kyllä katsottu. Katsomisen lisäksi pitäisi keskustella, havainnoida, kannustaa ja löytää yhdessä suunnitelma, kunnes imetys sattuu vähemmän. Pientä vauvaa voi opettaa oikeaan imuotteeseen myös ihokontaktin avulla.

Nännin ihossa voi olla myös sammas, hiivainfektio, erityisesti jos äiti on saanut antibioottikuurin, tai jokin muu tulehdus. Lääkärin tai jopa ihotautilääkärin apu saattaa olla tarpeen, sillä nännin iho voi sairastua siinä missä muukin iho. Sammaksen tunnistaa siitä, että se sattuu ja kihelmöi polttavasti myös imetysten välillä. Sammasta hoidetaan apteekin käsikauppalääkkeellä tai esimerkiksi äidinmaidosta ja maitohappobakteerijauheesta sekoitetulla tahnalla.

Toistuvat tiehyttukokset ja rintatulehdukset kertovat usein maidon ylituotannosta. Myös ylituotantoon voi liittyä imuoteongelma, jolloin vauva jarruttelee kapealla otteella maidon tuloa. Ylituotantoa voi pienen vauvan kanssa ratkoa luovuttamalla maitoa synnytyssairaalaan. Tilanne rauhoittuu myös imettämällä usean tunnin imetykset samalta puolelta, jolloin lepovuoron rinta ehtii rauhoittua. Vuorotteluväliä pidennetään, kunnes vaikutus tuntuu riittävästi.

– 160 –

IV äiti on tärkeä

Vauvalle maitoa vai läsnä oleva äiti? Äidin vammaan tai sairauteen liittyvä kipu saattaa vaikeuttaa imetystä, ja imetys voi rajoittaa kivun lääkitsemistä. Onneksi joskus käy niinkin päin, että raskaus ja imetys vaikuttavat sairauteen myönteisesti. Ilman tarpeellista hoitoa tai lääkitystä ei kuitenkaan pidä sinnitellä, sillä kipu vaikuttaa myös mielialaan.

Parasetamolia ja lyhytvaikutteisia tulehduskipulääkkeitä on turvallista käyttää imetyksen aikana. Oman kipusairauden yksilöllisistä lääkkeistä saattaa löytyä myös imetyksen kanssa yhteen sopivia lääkkeitä. Kaikki vaihtoehdot selvitettyinä ei ole mitään syytä potea syyllisyyttä, jos tulee eteen päätös, että ei voi imettää sairauden vuoksi. Lapselle on tärkeää, että äiti voi hyvin.

“Liian myöhään sain terveydenhoitajalta ja lääkäriltä tiedon että imetyksen aikana saa käyttää tulehduskipulääkettä (ibuprofeiini). Ei sekään kyllä auttanut.“ “Migreeni on NIIN INVALIDISOIVA sairaus, ettei siinä pysty lasta hoitamaan. Hyvä kun itseänsä jotenkin. Äiti tuli ja auttoi. Puoliso hoiti lapsia, mutta ei ollut pois töistä sen takia.“ “Se, että tunsin olevani huono äiti kun en kyennyt imettämään päänsärkyni johdosta.“ “Migreenikohtaukset olivat niin kovia, etten pärjännyt ilman kunnon lääkkeitä koska vauva piti myös hoitaa oli kipeä tai ei.“ “Hengitä syvään, varaa heti aika neurologille, äläkä vain käy ensiavussa tiputuksessa katkaisemassa migreeniä, se alkaa kuitenkin pian uudelleen.

Et sinä tähän kuole vaikka nyt siltä tuntuu. Olet kaksi lasta menettänyt, toisen laskenut hautaan, olet kärsinyt jo tarpeeksi. Nyt olisi sinun vuorosi nauttia elämästä ja elävästä lapsestasi.” Äidin täytyy pitää huolta itsestään ja omasta jaksamisestaan. Pitkään jatkuneeseen kipuun liittyy kroonistumisen vaara. Kipu voi kroonistua, jos siihen ei puututa. Tämä voi aiheuttaa vuosienkin vaurion.

Osa äideistä haluaa välttää lääkkeitä viimeiseen asti. Joskus kipukin talttuu esimerkiksi ravinnon tai meditoinnin avulla. Keho ei kuitenkaan ole aina viisas, niinpä joskus liian kärsivällinen luonnollinen parantaminen voi myös johtaa oireiden kroonistumiseen. Lääketieteellisen hoidon medi-

– 161 –

imetyksen lohtukirja

kalisoituminen herättää kritiikkiä. Medikalisaatio tarkoittaa lääketieteen vahvistumista sellaisilla alueilla, joille se ei ole ennen kuulunut. Pohdittavaksi jää, missä kulkee turhan medikalisaation ja tarpeellisen hoidon välinen raja.

Lähteet: Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, 2008.

LH Amir, L Dennerstein, SM Garland, J Fisher & SJ Farish: Psychological aspects of nipple pain in lactting women. Journal of Psychosom Obstet Gynaecol, 1996 Mar; 17(1):53-8.

Abstrakti osoitteessa http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8860887.

Mohrbacher & Stock: The Breastfeeding Answer Book, Third Rewised edition. La Leche League int. 2010.

Tero Martikainen ja Hannu Kokki: Kipulääkkeet raskauden ja imetyksen aikana. Finnanest 2010. Osoitteessa http://www.finnanest.fi/files/martikainen_kipulaakkeet.pdf. Tarkistettu 16.9.2013.

Suomen kipu ry: Kroonisen kivun ensitieto-opas. 2012.

– 162 –

IV äiti on tärkeä

Lisää lääketietoa äidin ja vauvan turvaksi Toiminnanjohtaja Matleena Helojoki, FM, Suomen Migreeniyhdistys ry ”Migreeni aiheutti imetysvaikeuksia koska olin melkein koko ajan lääkkeiden vaikutuksen alainen ja silti kipeä. Maito piti pumpata viemäriin ja välillä sinnittelin kivun kanssa oksentaen, kunhan vain sain imettää lastani. Olin koko ajan kipeä, migreeni oli laadultaan kamalinta ikinä. Vasta kun neurologi käski lopettaa imetyksen ja aloittaa estolääkityksen, sain helpotusta.”

Migreeni on sairaus, joka koskettaa vuosittain 17 prosenttia naisista. Koko elämänsä aikana sen kohtaa jopa 42 prosenttia. Useimmiten se iskee parhaassa työiässä, samalla myös synnytysiässä. Se on tahdosta riippumaton neurologinen sairaus, joka voi laueta, vaikka kaikki tiedossa olevat kohtausta provosoivat tekijät olisi otettu huomioon. Migreenikohtaukselle altistavia tekijöitä on paljon ja ne ovat yksilöllisiä. Yleisin altistava tekijä on stressi. Stressin ohella naisten migreenin laukaisee valitettavan usein hormonaaliset vaihtelut. Stressi imetyksen onnistumisesta voi siis laukaista imetystä hankaloittavan migreenin.

Migreeni ei ole vain päänsärkyä, vaan kokonaisvaltainen tila, jossa autonominen hermosto ottaa vallan ja lisää kipuun pahoinvointia, oksentelua, hikoilua, vilunväristyksiä, ripulia, aistiyliherkkyyksiä ja mielialan vuoristorataa. Ensimmäisistä esioireista, väsymyksestä, kiukunpuuskista tai makean himosta aina viimeisiin, varsinaisen kipukohtauksen jälkeiseen euforiseen puuhailuun tai masennukseen, koko kohtaus voi kestää lähes viikon. Varsinainen invalidisoiva kipu- ja pahoinvointivaihe kestää tavallisimmin yhdestä kolmeen vuorokautta.

Raskauden aikana migreeni usein helpottaa, auratonta migreeniä sairastava voi hyvinkin päästä etenkin loppuraskauden ajan ilman kohtauksia. Aurallinen migreeni on sen sijaan tempukkaampi ja voi raskaudessa pahentua. ”Makaan sängyllä valtavien kipujen kanssa ja imetän – siinä on nautinto ja ilo lapsesta kaukana.”

Monet migreeniä sairastavat ovat jo raskauden aikana huolestuneita siitä, kuinka imetys tulee onnistumaan. Ristiriita lapsen turvallisuuden ja oman sairauden kanssa selviytymisen välillä on ilmeinen.

Ensisijainen migreenikohtauksen hoito imetysvaiheen aikana on lääkkeetön vaihtoehto: kylmä tai lämmin kääre otsalla oman tuntemuksen mukaan, pimeä huone, rentoutuminen. Ennaltaehkäisyyn mahdollisesti auttavat akupunktio, jooga, Pilates, avantouinti tai muu jo aiemmin kokeiltu ja ainakin osittain toimivaksi havaittu menetelmä, tai magnesium, riboflaviini tai entsyymi Q10. Aina ei lääkkeetön vaihtoehto kuitenkaan riitä. Kovissa kivuissa ilman lääkkeitä on vaikea toimia täysipainoisesti lapsen kanssa, äidin hoitamaton kipu voi olla myös lapselle riski.

Migreeniyhdistyksen ja Imetyksen tuki ry:n kesällä 2012 tekemässä kyselyssä kävi ilmi, että imetyksen aikaisen turvallisen lääkityksen valinnasta on tietoa saatavana riittämättömästi tai tieto on ristiriitaista. Eniten kaivattu tuki olisikin selkeä informaatio lääkkeiden vaikutuksista turvallisiin imetyskäytäntöihin.

– 163 –

imetyksen lohtukirja

Ongelmallista on migreenin hoidon perusperiaatteen toteuttaminen: kohtaukset pitäisi hoitaa heti alkuvaiheessa ja tehokkaasti, että vältytään kipuhermoratojen herkistymiseltä ja lääkkeen tehon menetykseltä myöhemmin kohtauksen aikana. Lyhytaikaiseen kohtaushoitoon turvallisimpana pidettyjä vaihtoehtoja ovat parasetamoli, ketoprofeeni ja ibuprofeeni. Nämä lääkkeet erittyvät vain vähäisessä määrin äidinmaitoon.

Kodeiinia sisältävien valmisteiden käyttö tulee rajoittaa vain lyhytaikaiseen (kohtauksen) hoitoon, suosittelee HUS Teratologinen tietopalvelu. Kun lääkettä on veressä, sitä on äidinmaidossa yhtä paljon, ja kun sitä poistuu verestä, sitä poistuu samaan tahtiin myös maidosta. Rintojen tyhjentäminen ei nopeuta lääkkeen poistumista. Riittää, kun tyhjentää niitä vain oman olon helpottamiseksi ja maitomäärän ylläpitämiseksi. ”Tuo rintojen tyhjennysrumba! Muistan pumpanneeni niitä monena yönä, jotta rintamaitoni olisi mahdollisimman puhdasta, vaikka olinkin ottanut triptaania.”

Migreenin täsmälääkkeistä sumatriptaania voidaan satunnaisesti käyttää myös imetyksen aikana, lapsen saama lääkemäärä yksittäisannoksen jälkeen jää pieneksi (Käypä hoito -suositus). Muiden migreenin täsmälääkkeiden osalta ei ole tietoa siitä, miten ne kulkeutuvat maitoon, eikä niiden käyttöä suositella ilman erityisiä syitä.

Muiden triptaanien käyttöön liitetään varotoimenpiteenä lapsen suojaksi imetystauko lääkeannoksen jälkeen. Lapsi saa ravintonsa tänä aikana äidinmaidonkorvikkeista tai pakkaseen varastoidusta puhtaasta rintamaidosta. ”Voisi ottaa tehokkaan lääkkeen eikä syyllistää itseään vauvan altistamisesta lääkkeelle” Usein esiintyvä migreeni verottaa äidin voimia ja mahdollisesti hankaloittaa imetystä. Tiheää migreeniä hoidetaan estolääkkeillä, joita otetaan joka päivä. Niiden tavoitteena on estää migreenikohtauksen syntymistä tai ainakin pienentää kipua siedettävämmälle tasolle. Estolääkkeistä useimmat erittyvät kuitenkin äidinmaitoon, esimerkiksi miedoimpina estolääkkeinä pidetyt beetasalpaajat voivat hidastaa lapsen pulssia. Migreeniä hyvin tunteva lääkäri osaa arvioida, millainen estohoito olisi ohimenevän imetysvaiheen aikana turvallisin. Lääkkeiden sopivuudesta saa tietoja myös LactBase-tietokannasta tai HUS:n Teratologisesta tietopalvelusta.

Usein kuitenkin migreeni pysyttelee piilossa imetysvaiheen ajan. Hyväonniset pääsevät terveinä nauttimaan vastasyntyneestä, jatkavat imetystä pitempään ja siirtävät näin imetyksen loputtua todennäköisesti uudelleen leimahtavaa migreeniä eteenpäin.

– 164 –

IV äiti on tärkeä

Vastuu imetyksen onnistumisesta jää äidille Toiminnanjohtaja Asta Tirronen, Tiina Peltola ja Helvi Toivola, Suomen Kilpirauhasliitto ry Kilpirauhasen vajaatoiminta vähentää maidon eritystä ja se voi johtaa imetyksen loppumiseen aiemmin kuin äiti on toivonut. Äidin riittävällä tyroksiinilääkityksellä voitaisiin taata maidon riittävyys. Äidin lääkitys pienennetään yleensä heti synnytyksen jälkeen tasolle, jolla se oli ennen raskaaksi tuloa. Hoidossa olisi huomioitava yksilölliset erot, koska kilpirauhasarvot saattavat heitellä sen sijaan, että palaisivat normaalille tasolle. Vastuu imetyksen onnistumisesta jää äidille. Jos äidillä on riittävästi tietoa kilpirauhasen hoidosta, hän voi omia oireita ja maitomäärää havainnoimalla saavuttaa hyvän hoitotasapainon.

Kilpirauhasen liikatoiminta puolestaan saattaa aiheuttaa maidon liikatuotantoa, joka sekin voi johtaa imetyksen liian aikaiseen loppumiseen. Vauvalla voi olla vatsavaivoja ja paino ei nouse lapsen saaman liian etumaidon vuoksi. Äiti voi kärsiä rintatukoksista tai -tulehduksista.

Sairaalasta ja neuvolasta saatavat opukset imetyksestä pitävät sisällään yleistietoa imetyksestä eikä niistä löydy vastauksia mahdollisiin fyysisiin esteisiin, jotka voivat liittyä imetykseen. Äiti saattaa kokea useamman epäonnistuneen imetyksen ennen kuin löytyy fyysinen selitys sille, miksi maito ei riittänyt ja miksi se loppui kaikesta yrittämisestä huolimatta. Äidin epäilyt kilpirauhasen vajaatoiminnan vaikutuksesta imetykseen saatetaan ohittaa hymähtelynä tai hiljaisuutena. Pahimmillaan äiti joutuu puolustuskannalle ja selittelemään toisille imetysmyönteisille äideille, että ei imetä, koska maitoa ei kerta kaikkiaan erity.

Vertaistuen tarjoaminen äideille on tärkeää imetyspettymyksen läpikäymiseksi.

Maitomäärän ongelmat voivat olla kova stressin aihe pienen lapsen vanhemmille.

Mahdollinen vajaatoimintaan liittyvä väsymys yhdistettynä valvomisiin ja vauvan hoidon haasteellisuuteen voi osaltaan saada äidin lopettamaan imetyksen.

Imettämiseen liittyy hyvin henkilökohtaisia valintoja. Äideillä on oltava saatavilla kaikki mahdollinen tieto valintojen tueksi.

– 165 –

imetyksen lohtukirja

Vauvaakin voi närästää Mikä refluksitauti on ja miten se ilmenee?

Hanna Nordström ja Anna Sell, Refluksilapset ry Refluksissa mahan sisältö pääsee virtaamaan ylöspäin takaisin ruokatorveen, kurkkuun, nieluun ja jopa suuhun asti. Takaisinvirtaava neste voi aiheuttaa limakalvoärsytystä ja vaurioita, jotka johtavat mitä erilaisimpiin oireisiin. Tyypillisimpiä oireita vauvoilla ovat poikkeavan runsas pulauttelu, itkuisuus, levottomuus, syömis- ja nielemisvaikeudet, nukahtamisvaikeudet, katkonaiset unet, kohtausmainen vääntelehtiminen, limaisuus ja hengityksen rohina. Rinnalla vauva voi syödä kovin tiheästi ja pieniä määriä kerrallaan, tai sitten hän voi jopa kieltäytyä syömästä, vaikka olisi nälkä. Joskus vauva voi myös oksentamisen sijasta vain nieleskellä, joka saattaa aiheuttaa kipua enemmän ja on hankalammin tunnistettavissa refluksioireiluksi.

Vaikka ruokatorven refluksi on normaalitilanteessa tuikitavallinen ja vaaraton fysiologinen ilmiö, on se pahimmillaan lapsen ja perheen elämänlaatua kurjistava sairaus. Refluksioireilu aiheuttaa kipua sekä vaikuttaa haitallisesti lapsen nukkumiseen, syömiseen ja yleiseen jaksamiseen. Helpossa tilanteessa kotikonstit riittävät, vaikeammissa tapauksissa tarvitaan lisäksi lääkitys, ruokavaliohoito tai molemmat.

Eri ruoka-aineet voivat pahentaa lapsen refluksia. Jokainen lapsi on tässäkin suhteessa yksilö, ja jokaiselle tulee etsiä juuri hänelle sopiva ruokavalio. Ruokaaineet voivat pahentaa refluksia eri mekanismien kautta, esimerkiksi jos ne hidastuttavat vatsantoimintaa, ovat happoisia tai jos lapsi on niille yliherkkä. Refluksia pahentavien ruoka-aineiden listaa ei voida antaa, vaan yksilökohtaisesti lähes mikä tahansa ruoka voi olla sopiva tai sopimaton.

Lasten refluksitautia esiintyy luultua enemmän Refluksitaudin vaikeus ja kliininen kuva vaihtelevat huomattavasti eri lasten välillä, mikä vaikeuttaa taudin tunnistamista ja viivästyttää oikean hoidon saamista.

Hoidon saantia vaikeuttaa myös se, ettei terveydenhuollossa välttämättä ole riittävästi tietoa lasten refluksista ja sen hoitokeinoista. Monet refluksivauvat ovat itkuisia ja kivuliaan oloisia. Vanhempien hätä voidaan laittaa lapsen temperamentin, kehitysvaiheiden tai vanhempien herkkyyden piikkiin. Vanhemmat huomaavat kuitenkin, ettei kaikki ole kunnossa. Se, että vanhemmat joutuvat taistelemaan kaiken hädän ja väsymyksen lisäksi oikean diagnoosin ja oikean hoidon aikaansaamiseksi, on kohtuutonta. Kenenkään lapsen ei tulisi kärsiä kivusta, jos lapsen olotilaa on mahdollista helpottaa. Monivammaisilla lapsilla refluksi saattaa olla lapsen lääketieteellisistä diagnooseista vähäpätöisin, mutta huonosti hoidettuna se kuitenkin heikentää elämänlaatua suuresti päivittäin syömisongelmien ja kipujen muodossa.

Imetysvaikeudet refluksilapsella Refluksilapsen imetys on usein haastavaa lapsen oireillessa. Lapsi saattaa vältellä syömistä tai jopa kieltäytyä syömisestä kipujen takia. Melko yleistä on, että lapsi alkaa imeä ahnaasti, mutta vetää jo pienen hetken kuluttua itsensä pois it-

– 166 –

IV äiti on tärkeä

kien eikä pysty syömään tarpeeksi. Toiset refluksivauvat haluavat imetystä hyvin usein, jopa jatkuvasti, koska maito itsessään toimii vatsahappojen neutralisoijana, ja toisaalta rinnan imeminen rauhoittaa ja lohduttaa vauvaa. Kääntöpuolena on, että vauva saattaa syödä itsensä liian täyteen, mikä pahentaa entisestään refluksioireita. Rinnalla asuvan vauvan kasvu ja painonnousu saattavat olla hyviä, mutta lapsen olotila on kuitenkin huono ja vaatii hoitoa. Jatkuvaa halukkuutta imemiseen ei pidä kuitenkaan sekoittaa ns. tiheän imun kauteen.

On hyvä muistaa, että nimenomaan kipu estää lasta syömästä. Jotkut refluksilapset pulauttelevat tai oksentavat paljon. Vanhemmille voi tulla huoli lapsen ravinnon riittävyydestä. Jos lapsi on tyytyväinen ja kasvaa hyvin, ei tilanne yleensä ole huolestuttava. Nyrkkisääntönä voi myös pitää, että jos pulautusten määrä on suunnilleen sama kuin syöttöjen määrä, on tilanne normaalin rajoissa. Voimakas oksentelu, hyvin monta pulautusta vuorokaudessa sekä oksentelu vielä tuntien päästä ruokailusta tulee ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Vaikeammaksi refluksin tunnistamisen voi tehdä se, ettei lapsi pulauttele paljoa tai juuri lainkaan, mutta kärsii selvästi ns. hiljaisesta refluksista, jossa vatsansisältö seilaa ruokatorvessa edestakaisin.

Hyvä paha äidinmaito Imetetyillä refluksivauvoilla on todettu vähemmän vakavia ja voimakkuudeltaan lievempiä refluksikohtauksia kuin korvikkeella ruokituilla. Syynä tähän on äidinmaidon helpompi sulavuus ja nopeampi siirtyminen vatsalaukusta suolistoon kuin korvikkeilla. Mitä vähemmän aikaa maito viipyy vatsalaukussa, sen vähemmän sillä on mahdollisuuksia nousta takaisin ruokatorveen. Refluksilapsen äidillä ei kuitenkaan ole aina mahdollisuutta valita imettämisen tai sen lopettamisen väliltä. Jos lapsen refluksia ei imettäessä saada kuriin, imetyksen lopettaminen saattaa olla välttämätöntä. Lapsen kannalta on myös tärkeää ettei äiti näänny imetyksen eikä imetysdietin vuoksi. Silloin imetyksen lopetus on hyvä ratkaisu koko perheen jaksamista ajatellen. Imetyksen lopettaminen tällaisessa tilanteessa on monelle herkkä ja raskas asia. Itsessään hyvin raskasta on myös se, jos äidinmaito aiheuttaa lapselle refluksioireita. Tämä sotii monia syvimpiä vaistojamme vastaan ja voi aiheuttaa avuttomuuden ja epätoivon tunteita, jopa syyllisyyttä.

Imetys on monelle tärkeä osa äitiyttä, jolloin voi olla vaikeaa hyväksyä sitä, että lapsen paras ruoka saattaakin olla lapselle pahinta ruokaa.

Joskus äiti joutuu ehkä imettämään haluamaansa pidempään, jos lapsen ravitsemus on hänen varassaan. Sopivan ruokavalion etsiminen lapselle voi olla hidas ja pitkä prosessi, jolloin äidinmaito saattaa nousta yllättävän tärkeään asemaan lapsen ravinnossa. Refluksikkoa imettävä äiti tarvitsisikin tiimiinsä lasta hoitavan lääkärin lisäksi ravitsemusterapeutin. Jos äiti joutuu omassa ruokavaliossaan välttämään ruoka-aineita, on tärkeää varmistaa ravintoaineiden riittävyys. Myös äidin jaksamista, vaativan imetyksen suhteen, olisi hyvä tukea. Äitiä voi helpottaa tunne siitä, että kivulias ja hätääntynyt vauva saa äidin rintaa imiessään lohdutusta ja turvaa huonon olonsa keskelle, ja myös äiti voi kokea helpottavansa hetkellisesti vauvansa oloa tarjoamalla tälle rakkautta ja ravintoa. Imetyshormonit auttavat myös äitiä jaksamaan raskashoitoisen vauvansa hoivaamista.

Monesti imetys saadaan onnistumaan sopivan lääkityksen, dietin, imetysasentojen ja syöttövälien löytyessä, ja lapsen refluksioireilu saadaan hallintaan. Joskus saattaa käydä niin, että lasta hoitavan lääkärin ja äidin imetysnäkemykset eivät kohtaa. Lääkäri saattaa nähdä imetyksen refluksia pahentavana ja ylläpitävänä asiana, jonka lopettaminen olisi tärkeää. Tämä perustuu näkemykseen, että selkeät, pitkät ruokavälit ja kiinteä ruoka helpottavat refluksia. Kuitenkaan asia

– 167 –

imetyksen lohtukirja

ei ole välttämättä näin yksioikoinen: tässäkin asiassa jokainen lapsi on yksilö.

Lapsen oireilu saattaa jatkua pahana myös imetyksen loputtua. Lisäksi tulisi olla varmuus, että lapsen ravitsemus on riittävä myös äidinmaidon jäätyä pois. Usein tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsella tulisi olla käytössä sopiva korvikemaito. Käytännön kokemukset kuitenkin osoittavat, että refluksilapselle sopivan korvikkeen löytäminen saattaa olla haastavaa.

Milloin refluksi helpottaa?

Suurella osalla refluksioireilu helpottaa imeväisiän jälkeen. Voi kuitenkin käydä niin, ettei refluksi kokonaan väisty kiinteiden ruokien ja pystyyn nousemisen myötä. Lapsen oirekuva ja oireilun intensiteetti kuitenkin muuttuvat iän myötä. Isommalla lapsella refluksin aiheuttamat oireet ovatkin usein erilaisia kuin vauvoilla. Lapsen kasvaessa refluksin hoito helpottuu, kun lapsi osaa itse kertoa milloin tuntuu pahalta ja mihin häntä sattuu.

Koko perheen hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää Refuksilapsen hoitaminen voi usein olla raskasta. Vanhemmasta voi tuntua, että arki on välillä jopa epätoivoista. On tärkeä kuitenkin muistaa, että lapsi aistii sen, kun vanhempi yrittää parhaansa lapsen hoidossa. On hyvä löytää sellaisia keinoja, jotka helpottavat juuri oman lapsen oloa ja koko perheen arkea. Vaikka lapsen refluksitauti voi nousta helposti perhe-elämän keskipisteeksi, on tärkeää huolehtia jokaisen perheenjäsenen hyvinvoinnista. Tällöin myös tukiverkoston merkitys kasvaa. Pienetkin irtiotot sairaudesta helpottavat arjessa jaksamisessa. Vertaistuki on myös yksi keino saada vahvistusta omaan jaksamiseen..

Lähteet: Marika Koponen ja Annukka Moilanen: Syömisongelmat aistitiedon näkökulmasta. Sity:n vuosikatsaus 2011.

Pagerin kotisivut: www.reflux.org Beth Pulsifer-Anderson: The Reflux Book. Intensive Care Parenting LLC, 2007.

Refluksilapset ry:n kotisivut: www.refluksilapset.fi Bryan Vartabedian: Colic Solved: The Essential Guide to Infant Reflux and the Care of Your Crying, Difficult-to-Soothe Baby. Ballantine Books, 2007.

– 168 –

IV äiti on tärkeä

Hiki valuu pitkin selkääni Hiki valuu pitkin selkääni ja tunnen ahdistuksen nousevan sisälläni. Näen toisten äitien kummeksuvat ja paheksuvat katseet. Pieni vauvani vetää itseään kaarelle rinnoillani ja kirkuu kipuaan. Vauvan päästäessä irti rinnasta, maitoa suihkuaa ympäriinsä kastellen pienokaiseni pään ja oman paitani. Olemme kauppakeskuksen hoitohuoneessa ja istun kapealla penkillä rivissä muiden äitien kanssa imettämässä. Toiset vauvat tarttuvat äitiensä rintaan ahnaasti, imevät rauhassa pienet vatsansa pullolleen ja hymyilevät äideilleen kiitokseksi välittämättä ympäristön ärsykkeistä. Minun pieni tyttöni häiriintyy muiden läsnäolosta, hoitohuoneen kirkkaista valoista, kaikista äänistä ja minun hermostuneisuudestani. Hän tarttuu kyllä rintaan ja aloittaa imemisen, mutta parahtaa pian sydäntä särkevään itkuun, joka nopeasti voimistuu kirkumiseksi. Minun maitoni, jota hän niin kiihkeästi haluaa ja tarvitsee kasvaakseen ja tyydyttääkseen nälkänsä, nousee jatkuvasti vatsasta takaisin nieluun, kurkkuun ja suuhun asti. Sitkeästi tyttöni nieleskelee vatsansa sisältöä takaisin yhä uudestaan ja uudestaan itkien samalla lohduttomasti happaman nesteen polttaessa pientä ruokatorvea, kurkkua, nielua ja suuta.

– Poltetta rinnassa

– 169 –

imetyksen lohtukirja

Kipua sylissäni Ympäröivä kaupunki on hiljentynyt joulunviettoon tyystin tietämättä, että erään perheen elämä on juuri muuttunut. Jouluvauva saa päähänsä pikkuruisen tonttulakin, uunituoreet ikionnelliset vanhemmat kilistelevät Pommacilla. Jouluyön ensimmäisinä tunteina uusi perhe saatellaan osastolle lepäämään ja toisiimme tutustuminen alkaa.

Tulokas on takuulla maailman kaunein mutta osaston vaativin vauva. Äitiä pyydetään kirjaamaan syöttökerrat ja kumpi rinta oli vuorossa. Kuuliaisena pidän kirjaa syömisistä läpi vuorokauden eikä A4 meinaa riittää. Naapurisängyn äiti loistaa ylpeyttä oman vauvansa säännöllisistä ruokailuista ja tuntuu solahtavan äidin rooliin helposti. Sairaanhoitajat tarkistavat imuotteen ja tarjoavat lisämaitoa. Vauva nukkuu minipätkiä ja itkee usein. Raju synnytys tuntuu vielä uupumuksena ja ajatus kulkee sumuisesti. Kun uusi perheemme kotiutetaan on ensimmäinen ajatus epäusko: ”Oikeastiko ne antavat meille kaiken vastuun tuosta pienestä aarteesta? Voimmeko pärjätä?”

Kyllä pärjäämme, kaikesta huolimatta. Vauva on edelleen itkuinen ja rytmitön.

Nukahtaminen on aina työn takana ja öisin heräillään vähintään kymmenen kertaa, pahimpina moninkertaisesti. Imetys kuitenkin suo lohtua sekä äidille, että lapselle. Onneksi on edes yksi asia joka sujuu. Tunnen ylpeyttä kun lapseni kasvaa kohisten maitoni voimalla. Eikä ihme; kun rinta on ainoa mikä hänelle tuo lohtua, on hän rinnalla lukemattomia kertoja vuorokaudessa. Myöhemmin ymmärrän hänen syöneen kipuunsa ja vaimentaakseen inhottavaa oloa kurkussa. Siinä hetkessä olen kuitenkin vain onnellinen, että on edes jotain mitä voin tehdä itkevän vauvani eteen. Neuvolassa kerrotaan minun saaneen vaativan vauvan, huoleni itkuisuudesta silitellään pois.

Muutamaa kuukautta myöhemmin on aika aloittaa kiinteät ruoat. Uskallan toivoa yöunien viimeinkin pitenevän ja yhtenäistyvän, rytmin saapuvan päiviimme.

Käykin päinvastoin. Pian valvomme tuntikaupalla öisin, kaarelle vääntynyttä, kirkuvaa lasta kantaen. Itkut eivät tunnu liittyvän mihinkään tiettyyn ruokaan, vaan tulevat ja menevät sattumanvaraisesti. Vaellamme lääkäriltä toiselle ja opimme nopeasti lastenlääkärin rutiinit. Korvat, keuhkot, kurkkaus kurkkuun – hyvä rouva, tiesittehän että lapset itkevät? Lapsessanne ei ole mitään vikaa. Useamman kuukauden päästä löydämme lopulta lääkärin joka uskoo meitä ja ymmärtää mistä on kyse. Maito ja vehnä jätetään pois sekä äidiltä, että pojalta. Mikä ihme saada ensimmäistä kertaa aikoihin nukkua useampi tunti putkeen!

Imetys on edelleen tärkeä osa päiviämme. Ristiriitaiset tunteet varjostavat kuitenkin maitotuokioitamme. Jos itse syön jotain sopimatonta, muuttuu lapsen lohtujuoma myrkkymaidoksi. Kipuileva, pahoinvoiva lapsi haluaa entistäkin enemmän rinnalle, juomaan lisää myrkkymaitoa – joka hetken päästä vain pahentaa lapsen vointia. Tuskaisia yöitkuja esiintyy edelleen mutta harvemmin. Poden huonoa omatuntoa siitä että itkut mahdollisesti johtuvat minusta ja syömisistä-

– 170 –

IV äiti on tärkeä

ni. Koitamme siirtää pojan korvikkeelle, mutta edes apteekin avaruusmaidoista ei löydy hänen vatsalleen sopivaa vaihtoehtoa. Ravitsemusterapeutti määrää jatkamaan imetystä kunnes pojan omat syömiset riittävät kattamaan ravinnontarpeen. Syön ja juon minkä vilkkaan lapsen hoitamiselta ehdin, laihdun.

Saapuu päivä jolloin ravitsemusterapeutti antaa vihreää valoa imetyksen lopettamiselle, rintamaito ei enää ole välttämätöntä ravitsemuksen turvaamiseksi.

Koen pettäväni lapseni jos jatkan imetystä, sillä pahoja yöitkuja esiintyy edelleen tiukasta ruokavaliosta huolimatta. Toisaalta koen pettäväni lapseni jos en jatka imetystä, sillä hän on koko pienen elämänsä voinut luottaa siihen lohtuun ja läheisyyteen mitä imetystuokiomme ovat suoneet. Koko suvulla tuntuu myös olevan omat, voimakkaat mielipiteensä aiheesta. Päätän lopettaa ja suren.

Lopulta saamme myös nimen lapsemme kärsimyksille: ruokatorven refluksitauti. Mittauksissa löytyy erittäin pahaa happoisen mahansisällön nousua ruokatorveen korventamaan ja syövyttämään herkkää limakalvoa. Katkoiset unet ja lohduttomat itkut saavat selityksensä. Saan jopa anteeksipyynnön neuvolasta – ”kyllä meidän olisi tämä pitänyt tunnistaa”. Tunnen kiitollisuutta siitä, että pystyin imettämällä suomaan edes pientä lohtua kipuilevalle lapselleni. Äidinmaito huuhtelee ja neutraloi hetkeksi ruokatorven antaen pienen helpotuksen. Toisaalta jatkuva syöminen saattaa myös ylläpitää vatsansisällön nousua.

Lapseni ensimmäiset puolitoista vuotta ovat olleet uuvuttava, raastava kokemus ja ihmettelen, tulemmeko ikinä jaksamaan tätä uudelleen. Vuotta myöhemmin sylissäni on kuitenkin jo uusi pieni, itkevä nyytti. Tunnen itseni kuitenkin tällä kertaa vahvaksi ja vannon käyttäväni kaiken esikoisen aikana oppimani kuopuksen hyväksi. Haemme lääkärin tueksi heti kun on ilmiselvää, että tyttönen kärsii samasta vaivasta kuin isoveljensä. Pieni tyttö nukkuu läpi yön jo pienenä mikä tuntuu todelliselta ihmeeltä. Hän haluaa säännölliset ruokavälit ja suuttuu jos suuhun tungetaan rintaa ruoka-aikojen ulkopuolella. Minua ei enää tarvita kivunlievitykseen eikä lohtuimuun, imetys on nyt tiukan käytännöllinen ja lyhyt toimitus. Olen onnellinen, mutta sydämeni pienessä nurkassa elää suru ja kiukku pienen kärsineen poikani puolesta.

– Jouluäiti

– 171 –

imetyksen lohtukirja

Synnytys oli kestänyt pitkään Synnytys oli kestänyt pitkään. Vihdoin synnyit hiljaisena ja harmaana. Hetki, jolloin odotimme ensimmäistä ääntäsi, tuntui loputtomalta.

Opit nopeasti imemään rinnasta. Olit hereillä ja itkit paljon. Saimme täpötäydestä sairaalasta erillisen huoneen, ettei vain sinun itkusi olisi häirinnyt muita.

Olisin halunnut nukkua edes silmällisen pitkän ja uuvuttavan synnytyksen jälkeen, muttet antanut siihen tilaisuutta. Rinnalla olo sai sinut hetkeksi rauhalliseksi. Alun tunnelmat ja aavistukset olivat vain alku kaikelle sille kivulle, itkulle ja valvomiselle, joita elimme ensimmäiset päivät, kuukaudet, vuodet.

Hälytyskellot soivat ensimmäisten viikkojen aikana. Tiesin, että vauvat itkevät, puklaavat ja valvottavat. Mutta en tiennyt että vauvat valvovat lähes kellon ympäri, oksentavat kymmeniä kertoja päivässä ja itkevät suurimman osan vuorokaudesta. Vauva oli neuvolan mukaan valpas poika kun ei nukkunut ja itkuinen vaikean temperamentin takia. Tunsin huonommuutta siitä, etten saanut lastani rauhoitettua; en rauhallisesti yöunille, en päiväunille. Minua katsottiin pahansuopeasti lenkkipolulla kun vauva ei tyyntynyt vaunuihin tai säälivästi kun vauva itki pikaisesti tehdyt kauppareissut. Kaikista sietämättömintä oli lapsen kipu ja hätä, johon en äitinä pystynyt antamaan pitkäaikaista helpotusta. Imettäminen toi hetkellisen lohdun lapselle sekä minulle äitinä.

Pelkäsin ja odotin yhtäaikaa imetyksiä. Tiesin, että vauva rauhoittuisi edes hetkeksi, mutta tiesin että imettämisen jälkeen saatoit tulla vielä itkuisemmaksi ja kipeämmäksi. Toisinaan kieltäydyit rinnasta kokonaan. Imetin välillä lapsentahtisesti, välillä pitäen kahden tai kolmen tunnin taukoja, että maito olisi pysynyt paremmin sisälläsi. Oksensit silti. Oksensit jopa ennen seuraavaa syöttöä, vaikka edellisestä imetyksestä oli kulunut tunteja.

Kiinteiden ruokien aloituksen myötä aloit oksentelemaan enemmän, sinulla alkoi olemaan jatkuvasti korvatulehduksia, yskit, nukuit yösi pienissä pätkissä ja me kaikki nukuimme aivan liian vähän. Monta yötä meni siihen, että nukuit ainoastaan sylissä pystyasennossa muutaman hetken kerrallaan. Vedit itsesi jäykäksi kaarelle, väänsit kasvojasi ja huusit. Pelkäsin öitä, mutta toisaalta olin kiitollinen illalla siitä että päivä oli ohi ja aamulla siitä että yö oli ohi. Olin toivoton kivustasi, syömisestäsi ja syömättömyydestäsi.

Saimme ensimmäisen kerran kuulla allergioista kun olit kahdeksan kuukauden ikäinen. Vasta paljon myöhemmin kuulin, että kaiken sen kokemasi kivun syynä oli refluksi. Aloimme kiinnittämään huomiota siihen mitä sinä söit ja mitä minä söin. Neuvot siitä, jatkaisinko imetystä vai en, olivat lääkäreittäin ristiriitaisia.

Kokeilimme korvikkeita vuoronperään ja monta kierrosta. Turhaan. Tein lopulta oman päätökseni ja jatkoin imettämistä niin että vähensin kaikki oireita aiheuttavat ruoka-aineet pois ruokavaliostani. Aloit voida paremmin. Refluksi edelleen vaivasi, mutta pystyit jo keskittymään leikkiin, pelkkään olemiseen ja nukuitkin ihan eri tavalla vaikka imetinkin sinua yöllä kahden tunnin välein.

– 172 –

IV äiti on tärkeä

Imetin sinua kaksivuotiaaksi, jolloin sinulla oli käytössä riittävästi ruoka-aineita joista sait tarvittavat osaset kasvaaksesi. Olin toisaalta kovin helpottunut olemattoman diettini loppumisesta, ja siitä että mikään syömäni ruoka ei enää tehnyt sinua kipeäksi maidon kautta. Toisaalta olin surullinen, etten koskaan pystynyt tarjoamaan sinulle äitinä täysin sopivaa rintamaitoa.

– Kahden äiti

– 173 –

imetyksen lohtukirja

Halkiovauvan syöttäminen – kun imetys on mahdotonta Pia Koskikuru, puheenjohtaja, Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat SUHUPO ry Huuli-suulakihalkiot ovat verrattain yleisiä kasvojen alueen rakennepoikkeamia, joiden syytä ei tarkkaan tiedetä. Ei ole mitään yksittäistä tekijää, joka aiheuttaisi halkiot. Nykykäsityksen mukaan perintötekijöillä on merkittävä rooli halkioiden synnyssä. Suomessa syntyy vuosittain noin 140 lasta, joilla on halkio. Halkio vaikuttaa lapsen ulkonäköön, syömiseen, kuuloon sekä puheen ja hampaiston kehittymiseen.

Halkiot jaetaan kahteen pääryhmään, joista ensimmäiseen kuuluvat huulihalkiot ja huuli-suulakihalkiot, toiseen suulakihalkiot. Halkiotyyppien vaikutukset kasvojen luuston kasvuun, puheeseen ja ulkonäköön poikkeavat toisistaan. Päätyypit voidaan jakaa edelleen huulihalkioihin, huuli-ien -halkioihin ja huuli-suulakihalkioihin, joista kaikkia esiintyy eriasteisina, vasemman- tai oikeanpuolisina tai molemminpuolisina. Suulakihalkiot muodostavat oman ryhmänsä. Suulakihalkio on yleisin Suomessa esiintyvä halkiotyyppi, ja halkion aste vaihtelee paljon: aina limakalvonalaisesta piilosuulakihalkiosta täydelliseen, leveään suulakihalkioon.

Eri halkiotyypit vaikuttavat eri tavoin lapsen syömisen ja syöttämisen onnistumiseen. Huulihalkiolapsi pystyy useimmiten imemään rintaa, koska lapsen nenänielu sulkeutuu normaalisti. Hyvin leveä huulihalkio saattaa vaikeuttaa otteen saamista rinnasta. Suulakihalkiolapsella suu- ja nenäontelo ovat avoimessa yhteydessä toisiinsa. Ilma karkaa nenään, eikä suussa muodostu imemiseen tarvittavaa alipainetta. Tämä tekee tehokkaan imemisen mahdottomaksi, joten imettäminen ei yleensä onnistu. Imetys saattaa olla mahdollista, jos suulakihalkio on erittäin pieni, kapea ja sijaitsee takana. Pulloruokintaa suositellaan kokeiltavaksi tavallisella tutilla, jonka reikää voidaan tarvittaessa suurentaa. Jos halkio on laaja, kieli ei saa suulaesta kosketusvastetta, ja syöttäminen saattaa sujua paremmin erikoistuteilla, kuten Pigeon-tutilla, pitkällä tutilla tai Haberman-tutilla. Huuli-suulakihalkion kanssa imettäminen ei ole mahdollista, koska suuonteloon pääsee ilmaa avoimen huulen ja suulaen kautta, mikä tekee imusta tehotonta.

Imetyskyselyyn vastanneiden äitien mukaan halkiovauvan syöttäminen eroaa yleensä halkiottoman vauvan syöttämisestä, koska suun rakennepoikkeavuuden vuoksi imeminen on useimmiten tehotonta. Imuteho on heikko tai täysin olematon. Lisäksi halkiovauva nielee syödessään usein tavallista runsaammin ilmaa, mikä aiheuttaa vatsavaivoja. Maidon ja myöhemmin kiinteän ruuan joutuminen nenään on tavallista, samoin pulauttelu nenän kautta. Lasta on ruokittava pystyasennossa, jotta maitoa kulkeutuisi nenään mahdollisimman vähän.

Halkiotyyppi, halkion laajuus ja sijainti vaikuttavat syömisen hankaluuksiin.

Valtaosalla halkiolapsista syömiseen kuitenkin liittyy ainakin alussa vaikeuksia.

Useimmiten imetys todetaan mahdottomaksi, koska suussa ei muodostu alipainetta. Myös pulloruokinta saattaa olla vaikeaa: joudutaan kokeilemaan erilaisia tutteja ja pulloja, kunnes sopiva löytyy.

Halkiolapsen syöttämiseen liittyy usein huolia ja pettymystä sekä käytännön vaikeuksia. Imetys ei odotuksista poiketen onnistu, lapsi ei mahdollisesti saa pullostakaan tarpeeksi ravintoa, vanhemmat jäävät synnytyssairaalassa yksin ja vaille ohjausta pulloruokintaan ja pumppaamiseen, neuvolassa ei ole tietoa hal-

– 174 –

IV äiti on tärkeä

kiolasten syöttämisen erityispiirteistä, saatetaan kokea painostusta imettämiseen tai raskaan pumppaamisen jatkamiseen, syyllistämistä ja syyllistymistä. Tämän kaiken lisäksi vanhemmat saattavat olla hyvin huolissaan lapsen terveydestä. Halkio tulee monelle yllätyksenä ja uutena asiana, ja joskus lapsella on muitakin poikkeamia, sairauksia tai vammoja. Toisaalta huulihalkiovauvan vanhemmat eivät välttämättä saa tukea ja mahdollisuutta imetykseen, joka saattaisi hyvinkin olla mahdollista. Halkiovauvan ensimmäinen vuosi poikkeaa muutenkin terveen vauvan alkutaipaleesta, koska siihen sisältyy halkiotyypistä riippuen yksi tai kaksi korjausleikkausta.

Halkiovauvan kanssa elämän ja syömisen opettelu on erityistä ja herkkää aikaa. Imetyskyselyn kautta halkiolapsen varhaisvaiheet omakohtaisesti kokeneiden ääni saadaan kuuluville. ”Yritin imetystä, koska olin kuullut jonkun joskus siinä onnistuneen. Halusin antaa lapselle mahdollisuuden ihokontaktiin ja yritykseen saada edes muutama pisara maitoa. Yritykset jäivät vain muutamaan kertaan, koska vauva turhautui ja hermostui; tuli tunne että vauva vaistomaisesti tiesi, mitä oli tarkoitus tehdä ja kaipasi rintaa, mutta epäonnistui kerta toisensa jälkeen, kun rinta ei pysynyt suussa tai imu ei onnistunut. Rinnanpään näkeminen tuntui kiihdyttävän vauvaa kovasti, mutta yritys päättyi aina pettymykseen – kummallekin. Vauva söi siis tuttipullosta. Pumppasin maitoa viisi kuukautta, korviketta vauva alkoi saada sen lisäksi ensimmäisen kerran reilu kolmikuisena.”

Lasta voi ruokkia omalla maidollaan, vaikka imetys ei olisikaan mahdollista.

Pumppaaminen on usein esillä halkiolasten äitien keskusteluissa. Jotkut kokevat sen melko helppona; heruminen pumpulle on hyvää. Toisille se on taas hankalampaa. Myös pumppaamiseen, kuten imetykseen tai imettämättömyyteen, liittyy laaja tunteiden ja ajatusten kirjo: se koetaan hyödylliseksi, tavaksi antaa lapselle parasta ravintoa. Se kuitenkin sitoo, vie aikaa, on työlästä, ahdistaa, aiheuttaa paineita. Pumppaamisen lopettamiseen liittyy niin syyllisyyttä kuin helpotustakin. ”Pumppasin aluksi kaiken maidon, mutta maidon tulo väheni radikaalisti vauvalle tapahtuneen järkyttävän elvytystilanteen jälkeen, kun hän oli noin viikon vanha. Sen jälkeen yritin saada maidontulon taas lisääntymään, mutta se oli liian raskasta ja hän sai seuraavat kaksi kuukautta vain vähän äidinmaitoa.

Pumppaamisen lopetin, koska se vei liikaa aikaa toiselta lapselta ja oli itselle todella rankkaa koska en saanut niin paljon maitoa lypsettyä kuin vauva olisi tarvinnut. Tunsin myös pitkään surua siitä etten saanut tarjota hänelle enempää maitoani.” ”Minulta kysyttiin haluanko pumpata vai aloitetaanko hormonikuuri joka tyrehdyttää maidon tulon. Valitsin jälkimmäisen ja olin päätökseeni erittäin tyytyväinen. Tiesin jo etukäteen ettei maitoa kuitenkaan riitä ja pullolla sai puolisokin osallistua ruokintaan. Ja minä sain levätä.”

On selvä, että synnytyssairaaloissa on kiire. On myös ymmärrettävää, ettei sairaaloiden ja neuvoloiden henkilökunta voi olla kovin syvällisesti ja yksityiskohtaisesti perehtynyt jokaiseen sairauteen, vammaan tai poikkeamaan. He kohtaavat niin paljon lapsia ja vanhempia erilaisissa, vaikeissakin, tilanteissa. Jonkinlaisia

– 175 –

imetyksen lohtukirja

perustietoja halkioista pitäisi jokaisella lääkärillä, hoitajalla ja kätilöllä kuitenkin olla tai edes valmius ottaa selvää. On hienoa, että synnytyssairaaloissa on asiaan perehtyneitä halkiohoitajia, tosin ei joka sairaalassa. Eivätkä he tietenkään ole aina työvuorossa, joten suuri osa tuoreista halkiolasten vanhemmista ei koskaan tapaa halkiohoitajaa.

Ihannetilanteessa jokainen perhe saisi oikeanlaista ymmärrystä, ohjausta ja tukea. Tämähän ei varmasti koskaan toteudu, jo siitä syystä että ihmisten subjektiiviset kokemukset ovat niin erilaisia. Sen minkä yksi kokee ystävällisenä rohkaisuna, toinen saattaa ottaa loukkauksena, mikä on yhdelle hienotunteisuutta on toiselle jättämistä yksin pulmien kanssa. Kaikki riippuu paitsi annetusta hoidosta ja ohjauksesta myös vanhempien aiemmista kokemuksista ja tiedoista, tunnetilasta ja monesta muusta tekijästä.

Jos hoitohenkilökunta on muuten tietämätöntä halkioista, ainakin tieto, että halkiolapsen rintaruokinta on yleensä mahdotonta, pitäisi olla kaikilla. Jos suulaessa on iso reikä eikä alipainetta synny, niin ei voi imettää. Ei vaikka kuinka haluaisi, toivoisi, yrittäisi, rakastaisi lastaan. Ketään äitiä, joka vastasynnyttäneenä on vielä erityisen herkässä tilassa, ei saa tästä syyllistää sairaalassa tai myöhemminkään neuvolassa. Eikä saa herättää turhia toiveita imetyksen onnistumisesta. Tämä on noussut esiin kaikkein keskeisimpänä asiana sekä tässä kyselyssä että muuten halkiolasten vanhempien kokemusten pohjalta. ”Synnärillä vanhempi hoitaja yritti väkisin pistää vauvaa tissille. Siitä jäi jotenkin kaamea olo... Vauva huusi ja minuun sattui rintaa nykivän hoitajan otteet. Mieluummin hoitajat voisivat auttaa pumppaamisessa (ja olla ihan vierellä, niin yksinäistä pumppaaminen siellä huoneessa on).”

Jos lasta ei ole mahdollista imettää, pitää saada asianmukaista neuvontaa pumppaukseen, korvikkeeseen ja erilaisiin pulloihin. Ei silloin tarvita ilkeitä kommentteja tai sitä, että jätetään ihan yksin ihmettelemään pumppua, pulloja ja vauvaa, joka ei toimikaan kuten pitäisi. Pumppaukseen pitäisi ohjata ja rohkaista, mutta olla myös armollinen äitiä kohtaan, joka haluaa lopettaa sen, tai ei halua aloittaa lainkaan. Tämä koskee niin hoitohenkilökuntaa, isiä, muita läheisiä kuin äitejä itseään.

Tietenkin vanhempia tulee kannustaa myös läheisyyteen vauvan kanssa, ihokontaktiin ja rinnalla pitämiseen.

Olisi ihanteellista, jos hoitohenkilökunta pystyisi erottamaan suulakihalkioista ne, jotka ovat hyvin pieniä ja takana pehmeässä suulaessa ja antaa asianmukaista tietoa siitä, että imetys saattaa olla jossain määrin mahdollista, jos äiti sitä toivoo. Mielellään olisi hyvä myös järjestää imetystukea äidille, jos äiti sitä toivoo. Ainakin pelkän huulihalkion osalta tieto imetyksen hyvistä onnistumismahdollisuuksista pitäisi olla sairaaloiden henkilökunnalla. Ja tämän kaiken pitäisi tapahtua ilman syyllistämistä ja paineita, tietoa jakaen ja kannustaen.

Tärkeintä kuitenkin on kohdata tuoreet vanhemmat huolineen empaattisesti ja asiallisesti.

– 176 –

IV äiti on tärkeä

Lähteet: Elfving-Little, Ulla & Paaso, Marjukka: Halkiolapsen syöttäminen. Kirjassa: Jyri Hukki ja Mirjam Kalland (toim.), Marja-Leena Haapanen, Arja Heliövaara: Avoin hymy. Halkiolapsen hoito vauvasta aikuisikään. Oy Edita Ab, Helsinki, 68-75, 1998.

Hukki, Jyri & Rautio, Jorma: Halkion monet muodot. Kirjassa: Jyri Hukki ja Mirjam Kalland (toim.), Marja-Leena Haapanen, Arja Heliövaara: Avoin hymy. Halkiolapsen hoito vauvasta aikuisikään. Oy Edita Ab, Helsinki, 38-44, 1998.

Kere, Juha: Onko halkio perinnöllinen poikkeama vai luonnonoikku. Kirjassa: Jyri Hukki ja Mirjam Kalland (toim.), Marja-Leena Haapanen, Arja Heliövaara: Avoin hymy. Halkiolapsen hoito vauvasta aikuisikään. Oy Edita Ab, Helsinki, 26-32, 1998.

Somer, Mirja: Halkio ei aina tule yksin. Kirjassa: Jyri Hukki ja Mirjam Kalland (toim.), Marja-Leena Haapanen, Arja Heliövaara: Avoin hymy. Halkiolapsen hoito vauvasta aikuisikään. Oy Edita Ab, Helsinki, 26-32, 1998. http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaalat/toolonsairaala/osastot/husuke/Sivut/default.aspx

– 177 –

imetyksen lohtukirja

Maijariitta Karhulahti Maanantai

– 178 –

IV äiti on tärkeä

Kullan kalliit päiväunet Puheenjohtaja Leena Honkavaara, Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Lähes kaikki äidit käyvät läpi synnytyksen jälkeisen herkistymisen, baby bluesin.

Mieli on hetken aikaa matalalla, itkettää kamalasti, olipa asia huono tai hyvä.

Onneksi se menee pian ohi. Synnytysmasennus sen sijaan on vakava sairaus, joka ei mene ohi ilman hoitoa.

Synnyttäneistä äideistä noin 10–26 % eli 6 000 –15 600 naista sairastuu Suomessa vuosittain synnytysmasennukseen, joka puhkeaa muutama viikko tai muutama kuukausi synnytyksestä, joskus myöhemminkin. 6 000 –15 600 äitiä (luku vaihtelee eri tutkimuksissa) on hurja määrä masennusta, ahdistusta, paniikkioireita, pelkoa, itkua... Se on myös iso vuorellinen surua siitä, etteivät lapsen ensimmäiset kuukaudet tai vuodet sujuneetkaan suunnitellusti.

Nykyisin synnytysmasennuksen syitä on yhä enemmän alettu etsiä hormoneista. Osalla naisista synnytyksen jälkeiset suuret hormonaaliset muutokset vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin, ja nainen sairastuu. Synnytysmasennus diagnosoidaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Oikein hoidettuna synnytysmasennuksesta on mahdollista parantua nopeastikin. Hoidon kulmakiviä ovat keskusteluapu, lääkehoito (joko mielialalääkkeet, hormonit tai molemmat) ja psykoterapia. Monissa tapauksissa tarvitaan niitä kaikkia yhdistelmänä.

Imetyskään ei näissä tilanteissa välttämättä suju oppikirjanmukaisesti. On hyvä tietää, että nykyisten masennuslääkkeiden kanssa voi imettää turvallisesti.

Synnytysmasennus ei siis estä hyvää imetystä. Jos lääkityksessä on mukana muitakin, esimerkiksi unilääkkeitä tai muita mielialalääkkeitä äidin diagnoosista riippuen, tilanteesta voi tulla monimutkaisempi. Teratologinen tietopalvelu on kaikista luotettavin ja ajantasaisin paikka tarkistaa lääkkeiden vaikutusta imetykseen.

Masentuneiden äitien imetystarinoissa on moneksi: Ensimmäisen ei tarvitse luopua imetyksestä ja imetys sujuu kaikin puolin hyvin. Yksi sinnittelee ilman määrättyä lääkettä saadakseen imettää – äiti ja vauva saavat siitä paljon ja imetyksen voimalla jaksaa sairaudesta huolimatta. Toinen luopuu lääkärin määräämien lääkkeiden vuoksi imetyksestä, kun vauva on kuukauden tai kahden vanha ja miettii loppuelämänsä, johtuiko lapsen flunssa- ja korvatulehduskierre äidinmaidon loppumisesta. Lapsen kasvaessa huoli yleensä vaimenee. Kolmas päätyy lääkkeiden tai väsymyksen takia osittaisimetykseen. Psykoosin takia sairaalahoitoon joutuneen imetys katkeaa yleensä kuin seinään. On myös äitejä, joille imetys yhdessä vakavan mielensairauden kanssa on vain liian raskas taakka kannettavaksi.

Imetyksen lopettamiseen voi liittyä paljon surua ja vihantunnetta, mutta tärkeintä olisi nähdä pääasia: äidin hyvinvointi ja sen turvaaminen on kaikissa tapauksissa olennaisinta. Äidin pahoinvointi heijastuu voimakkaasti vauvaan, isompiin lapsiin ja puolisoon. Perheen kokonaisvaltainen hyvinvointi voi vaatia lääkityksen aloittamisen ja imetyksen lopettamisen tai osittaisimetyksen.

Masennukseen kuuluu usein eriasteista unettomuutta. Se voi olla lievää, eli äidillä voi olla mietoja nukahtamisvaikeuksia illalla tai yösyöttöjen jälkeen. Toisessa ääripäässä ovat ne äidit, jotka menettävät kokonaan kykynsä nukkua masennuksen takia. Monesti osittaisimetykseen siirtyminen voi olla hyvä ratkaisu uniongelmatilanteissa: isä ottaa ainakin osan yösyötöistä ja ruokkii vauvan pullosta, joko pumpatulla maidolla tai korvikkeella.

– 179 –

imetyksen lohtukirja

Masentunut äiti voi tuntea tarvitsevansa ylen määrin lepoa ja olevansa äärimmäisen väsynyt huolimatta nukutun unen todellisesta määrästä. Masennus vaatii äidin lähipiiriltä nokkeluutta ja neuvokkuutta siinä, kuinka äidille järjestetään mielekkäitä lepohetkiä: päivänokoset kun vauva ulkoilee isovanhempien kanssa, tai ulkoilua äidille, ohjattua liikuntaa, mukava hetki shoppailemassa. Jos äiti haluaa, vauva voidaan hänen poissaollessaan ruokkia pullosta. Muiden on kuitenkin tärkeää kunnioittaa ja kuunnella äitiä ja hänen mielipidettään ruokinta-asiassa.

Synnytysmasennuksesta huolimatta voi imettää onnistuneesti. Jos imetys ei lääkkeiden tai väsymyksen takia luonnistu, on hyvä tarkastella asiaa kuin kärpäsenä katossa: hoidettuna ja levänneenä sairastunut äiti vahvistuu ja paranee päivä päivältä, jaksaa jutella ja hymyillä vauvalle ja puolisolleen yhä enemmän. Pariskunta voi jakaa syöttövuorot yhdessä. Vauva kasvaa ja kehittyy, siinä molempien sylin lämmössä.

Ole imetyssuvaitsevainen – vähennät tuskaa Masentunut äiti on usein hyvin herkkä toisten sanomisille, paljon herkempi kuin kukaan arvaakaan. Sukulaisten, ystävien tai tuttavien kommentit imetyksestä, osittaisimetyksestä tai imetyksen lopettamisesta ja sen ”epäonnistumisesta” voivat satuttaa syvästi tuoreen äidin mieltä, joka on muutoinkin heikoilla, monesti kuin vereslihalla. Jokin huomautus voi kirvellä mielessä vielä vuosienkin jälkeen. Jospa sukulaiset ja muut läheiset mieluummin keskittäisivätkin huomionsa siihen, miten he voisivat konkreettisesti auttaa perhettä, miten ihana ”paketti” vauva on, ja miten mukavasti ja taitavasti tuore äiti pienokaista hoitaa – imetti tai ei!

Myös imetyspettymys voi kasvaa kohtuuttomaksi tunteeksi. Silloin se kantaa mukanaan muitakin äitiyden odotuksia ja merkityksiä. Voi olla paikallaan keskustella jonkun kanssa, onko asia kasvanut niin isoksi, että olisi syytä hakea ammattiapua. Ystävä voi vaikka tulla mukaan ensimmäiselle käynnille tai rohkaista ensimmäiseen puheluun.

– 180 –

IV äiti on tärkeä

Lepoa äitiydessä “Olisin kaivannut terveydenhoitajalta tukea, että olisin voinut vaikka lopettaa imettämisen aikaisemmin, koska se väsytti minua suunnattomasti. Olin särkyä, väsyä ja masennuin.”

Imetysvaikeudet päättyvät kahdella tavalla hyvään lopputulokseen. Toiset lopettavat imetyksen ja ovat päätökseensä tyytyväisiä; toiset jatkavat ponnisteluja ja vaikeudet ratkaistuaan ovat tyytyväisiä. Huonosti käy, jos on lopulta lopen uupunut, kipeä ja pettynyt.

Imetyskriisi voi olla traumaattinen kokemus tai voimavara, kuntoutussuunnittelija ja perhepsykoterapeutti Outi Ståhlberg Mielenterveyden keskusliitosta pohtii.

Ståhlbergin mukaan kriisistä voi tulla voimavara, jos on pystynyt ratkaisemaan ja työstämään vaikean asian.

Ulkopuolelta on vaikea sanoa, milloin imetyksen yrittäminen menee yli. Kun imetyksen ajatteleminen määrittää arkea liikaa tai jos sen ajatteleminen ahdistaa, on syytä keskustella jonkun luotettavan läheisen tai ammattiauttajan kanssa.

Outi Ståhlberg kuvailee merkkejä varhaiselle masennuksen vaaratilanteelle: jos imetys, sen yrittäminen ja sille annetut merkitykset vievät niin paljon voimavaroja, että siitä seuraa innottomuutta arkeen, kiinnostus vauvan hoitoon menee, ja väsymys tuntuu painostavalta. Jos tällaisessa vaiheessa perhe saa hoitoapua, jotta äiti saa nukkua edes yhden yön kokonaan, hyvin nukuttu yö voi parhaassa tapauksessa kääntää tilanteen parempaan päin. Äitiyteen asettuminen alkaa jo raskauden aikana siinä, miten äiti suhtautuu raskauteen ja vauvaansa. Tämä ei liity mitenkään äidin terveydentilaan, koska esimerkiksi äidit, joilla on jokin psyykkinen sairaus, ovat yhtä hyviä, rauhallisia ja tasapainoisia äitejä kuin muutkin äidit, Outi Ståhlberg pohtii.

Ihmisissä on paljon voimavaroja, jotka mahdollistavat korjaavat kokemukset.

Syyllisyyttä ei tarvitse kantaa, Ståhlberg neuvoo suorasukaisesti. Toisaalta ei syyllisyyden tunteesta pääse ikinä kokonaan eroon. Se kuuluu jonkinasteisena aina vanhemmuuteen. Syyllisyydentunnetta voi työstää olemalla itselleen armollinen, tekemällä surutyötä, eli äidillä pitäisi olla joku, jonka kanssa puhua.

Pitkäaikaiset ja voimakkaat syyllisyydentunteet saattavat kertoa yli sukupolvien kulkevista elämänvaikeuksien ketjuista, vaikeista perinnöistä. Ståhlbergin mukaan lapsen syntymä voi aktivoida oman lapsuuden traumat. Tuntomerkkinä voi olla esimerkiksi, että äiti alkaa miettiä, miksi ei kestä oman lapsensa itkua.

Silloin kannattaa hakeutua ammattiauttajan luokse pohtimaan omaa lapsuuttaan ja ylisukupolvisuutta. Tällainen ketju on mahdollista katkaista, jolloin se palvelee äidin ja lapsen hyvinvointia. Äitiyden eväiksi Outi Ståhlberg haluaa muistuttaa riittävän hyvästä äitiydestä.

Täydellistä vanhempaa ei ole, eikä kenenkään tarvitse venyä yli voimavarojensa.

Apua ja tukea on saatavilla. Vanhemmuus on voimavara, ei sudenkuoppa. Siihen kasvetaan vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

– 181 –

imetyksen lohtukirja

“Se on hyvä lääke se serokeeli” Hyvää lääkehoitoa imettäjälle “Ensimmäistä lastani imettäessä minulle annettiin ohje, että imettämättä tulee olla 24 tuntia. Lapseni ei suostunut juomaan pullosta eikä korviketta, joten pahimpien kohtausten yhteydessä oli täyttä tuskaa kun lasta joutui väkisin juottamaan lusikalla ja ruiskulla. Toisen imetyksen yhteydessä luin kaiken netistä löytämäni tiedon ja päätin, että parin tunnin kuluttua Imigranin ottamisesta voi pahimmassa tapauksessa imettää. Neuvolasta annettiin vain parasetamolia ja jossain vaiheessa panacodia, josta ei ollut mitään hyötyä migreeniin. Olisin kaivannut selkeitä neuvoja lääkkeiden suhteen, keskustelua mahdollisista haittavaikutuksista ja siitä, kuinka vakavia ne ovat. Etenkin ensimmäisen raskauden ja imetyksen yhteydessä oli todella stressaavaa kun murehdin mahdollisten lääkkeiden vaikutuksia ja toisaalta migreeniä oli vähintään kolmena päivänä viikossa.“ Useimpiin sairauksiin löytyy imetyksen kanssa yhteensopiva lääke, ja useimpien lääkkeiden kanssa voi imettää. Imetys ei ole syy lykätä äidin terveyden hoitoa, eikä yleensä imetystä tarvitse lopettaa, eikä pitkää imetystaukoa lääkityksen vuoksi tarvita. Imetys ei ole yleensä lääkehoidon este vaan lähtökohta, johon hoito sopeutetaan.

Jos lääkäri ehdottaa vieroitusta tai imetystaukoa lääkkeen vuoksi, kysymys on äidin ja vauvan kannalta isosta päätöksestä. Silloin lääkkeen sopivuus imetyksen kanssa on syytä varmistaa LactBase-tietokannasta, joka on terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä. Tietokantaa pidetään ajan tasalla jatkuvasti ja sitä päivitetään kansainvälisesti kertyvän tiedon pohjalta. Jos lääkityksen turvallisuus huolestuttaa, myös vanhemmat voivat ottaa yhteyttä Teratologiseen tietopalveluun, jossa neuvovat lääketurvallisuuteen erikoistuneet ammattilaiset.

Tieto lääkkeen turvallisuudesta imetysaikana perustuu tietoon lääkkeen koostumuksesta, puoliintumisajasta ja käyttökokemuksista. Jos lääkettä voidaan käyttää turvallisesti vauvojen ja suoraan pikkulasten itsensä hoitoon, sitä voi käyttää myös imettävä äiti. Lääkkeen valintaan vaikuttavat vauvan ikä, äidin ja vauvan aiemmat lääkekokemukset (mm. allergiset reaktiot), äidin terveys, lääkevaihtoehdot, lääkkeen puoliintumisaika ja tarvittu vaikutusaika sekä sen käyttötapa.

Ihanteellinen lääke on testattu ajan myötä sopivaksi imettäjille. Se välittyy vähiten vauvalle äidinmaitoon ja on vauvalle vähiten haitallinen. Lääkeaineen määrä elimistössä puoliintuu ja poistuu verenkierrosta nopeasti. Pienin määrä lyhimpänä mahdollisena kuurina riittää. Valinnassa täytyy huomioida myös uuden lääkkeen yhteisvaikutukset aiempien lääkkeiden kanssa.

– 182 –

IV äiti on tärkeä

Annos pidetään niin pienenä kuin on mahdollista. Paikallinen lääke, esimerkiksi voide, on parempi kuin suun kautta otettava.

Ei tarvitse säikähtää lääkkeen pakkausselostetta, jos sopivaksi sanotun lääkkeen selosteessa lukeekin imetyskielto, sillä se ei ole välttämättä ajantasalla. Lääkkeen pakkausselosteessa ja Pharmaca Fennicassa voi lukea, ettei lääkettä suositella imetyksen aikana, vaikka lääke olisi turvallinen imetysaikana. Syynä on, että lääkkeitä ei ole testattu eläimillä eikä niitä tietenkään voida testata äideillä ja vauvoilla. Vakuutussyistä lääkeyhtiöt eivät voi luvata lääkkeille imetysturvallisuutta, ennen kuin niitä on jo käytetty pitkään turvallisesti imetyksen aikana.

Useimmista lääkkeistä päätyy vauvalle vain yksi tai kaksi prosenttia äidin annoksesta vaikuttavaa lääkeainetta. Lääkkeitä on erityyppisiä. Jotkut suurimolekyyliset lääkkeet eivät edes siirry maitoon asti. Muutamat lääkkeet taas voivat vaikuttaa maidontuotantoon sitä lisäävästi, kuten jotkut pahoinvointilääkkeet, tai vähentävästi, kuten osa allergialääkkeistä. Lääkkeet voivat vaikuttaa myös herumiseen.

Lääkeaineen huippupitoisuus verenkierrossa ja äidinmaidossa on 1–2 tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta, tosin verenkiertoon tai lihakseen annostellut lääkkeet voivat imeytyä nopeamminkin. Siksi suun kautta lääke kannattaa ottaa heti imetyksen jälkeen ennen lapsen pisintä unijaksoa, jos mahdollista.

Vastapainona lääkkeen vaikutuksille ovat korvikkeen ja pysyvän tai väliaikaisen vieroituksen riskit. Varsinkin äkillisen vieroittamisen riskejä ovat sen vaikutus äidin ja lapsen suhteeseen sekä äidin rintatulehdusvaara ja äkillisten hormonimuutosten vaikutukset.

Aina imetyksen kanssa yhteensopivaa lääkettä ei vain löydy. Jos lääke on kuuriluonteinen, riittäisikö mahdollisimman lyhyt kuuri? Voiko kuurin aikana imettää edes tiettyinä vuorokaudenaikoina juuri ennen lääkkeen ottamista? Joskus lääkäri suosittelee 5 –10 päivän imetystaukoa kuin pientä sivuseikkaa, mutta käytännössä tauko saattaa tarkoittaa täysimetetylle vauvalle isoa hätää, kun ravinnon ja läheisyyden lähde yhtäkkiä häviää. Tauon jälkeen on aika taas palauttaa käytännöt entiselleen noin vain. Joidenkin vauvojen kanssa temppu onnistuu, toisten kanssa ei.

Jos lääkitys jatkuu pitkään ja imetys on lopetettava, onko lääkitys aloitettava heti? Jo päivän tai kahden viivytys antaa peliaikaa etsiä vauvalle sopivaa korviketta ja syöttövälineitä. Viikon siirtymäaika antaa hiukan aikaa pehmentää vieroitusta asteittain. Molempien sopeutumiskykyä koetellaan, jos imetys loppuu yhtäkkiä. Kts. Muistilista imetyksen loppumisesta s. 229.

Jotkut äidit ovat imetyksen aikana varmuuden vuoksi kategorisesti lääkekielteisiä. Joissakin tilanteissa hoitamaton sairaus voi aiheuttaa äidille vaikeamman haitan, esimerkiksi jatkuvat allergiaoireet voivat laukaista astman. Äiti tarvitsee hoitoa myös imetysaikana. Lääkkeettömyys toimii niin kauan kuin lääkkeitä ei tarvita, mutta myös hoitamaton sairaus on riski.

– 183 –

imetyksen lohtukirja

Imetyksen aikaisen lääkehoidon hyötyjä ja mahdollisia haittoja vanhempien täytyy lopulta punnita tapauskohtaisesti. Samassa tilanteessa perheet voivat päätyä myös erilaisiin ratkaisuihin.

Teratologinen tietopalvelu – äidin lääkeneuvonta

Avoinna arkisin klo 9–12 09 4717 6500 (normaalihintainen puhelu)

Teratologinen tietopalvelu neuvoo imetyksen aikaista lääkitystä koskevissa kysymyksissä.

Teratologiseen tietopalveluun voivat ottaa yhteyttä äidit ja isät, terveydenhuollon ammattihenkilöt, apteekit ja viranomaiset sekä tiedotusvälineet.

Lähteet: Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, 2008.

Mohrbacher & Stock: The Breastfeeding Answer Book, Third Rewised edition. La Leche League int. 2010.

Teratologisen tietopalvelun nettisivujen osio sairastaminen, http://www.hus.fi/sairaanhoito/ sairaanhoitopalvelut/teratologinen-tietopalvelu/Sairastaminen/Sivut/default.aspx, tarkistettu 20.9.

– 184 –

IV äiti on tärkeä

On perjantai ja kello käy kymmentä On perjantai ja kello käy kymmentä. Ensimmäinen ilta tällä osastolla. Vasen käteni pumppaa Aventin rintapumppua ja oikea käsi on mennyt kramppiin pitäessään siitä kiinni. Tiedän lopettavani vasta, kun en enää jaksa pumpata pisaraakaan. Kuuden päivän ikäisen esikoiseni on saatava jokainen arvokas pisara. Vauva on ääneti sairaalan sponsoroimissa ikivanhoissa emmaljungissa. Hoitaja katsoo minua ja henkäisee: ”Oot sä sitkeä.”

Sitkeä minä totta vie olen, maanisen sitkeä, myös imetyksessä! Maniadiagnoosin saan vasta seuraavana maanantaina, mutta itsekin vaistoan, että elämä on pahasti pois raiteiltaan. Aioin olla hyvä äiti, mutta tämä yllättävä sekopäisyys sotki suunnitelmat. Olen psykiatrisen osaston äiti-vauva -huoneessa ja käyn ylikierroksilla.

Ruskeasilmäinen, empaattinen ja tupakanhajuinen hoitaja vie vauvani ja kallisarvoiset 60 millilitraa äidinmaitoa mukanaan kansliaan yöksi. Olen valvonut lähes viikon, lapseni syntymästä asti, ja nyt olen kaukana väsymyksen tuolla puolen. Olen ahdistunut ja huolissani kaikesta, muun muassa siitä, että tupakan myrkyt vaikuttavat lapseeni hoitajan vaatteiden kautta. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska hän ymmärsi minua muuten niin hyvin ja antoi pumpata maidonkin loppuun. ”Osaa saavuttaa psykiatristen potilaiden luottamuksen”, ajattelen tyytyväisenä. Se on illan harvoja tyytyväisiä ajatuksia. Unen saavuttamiseksi minun pitää ottaa unilääkettä. Pelkään lääkkeitä, vauva joutuu juomaan korviketta yöllä. Olen varma siitä, että lääkemaito on myrkyllistä.

Vauvani syntyessä mieleni oli kirkas. Synnytys sujui säännöllisesti ja nopeasti.

Synnytyskertomukseen on kirjattu: Ensi-imetys synnytyssalissa, imi hyvin. Vauva on virkeä ja imee ensipäivinään mallikkaasti, paino on noussut jo kotiinlähtöpunnituksessa. Kehittymätön suolisto saa ahnehtimisesta liikaa sulateltavaa, ja aloitan valvomisen kantamalla vatsavaivaista, huutavaa pienokaista edestakaisin pitkin osaston käytävää. Episiotomiahaavaa särkee, mutta en valita. En hälytä hoitajiakaan, jaksanhan minä itse hoitaa vauvaani.

Kotiin lähdettäessä rintani ja alapääni tihkuvat verta. Mieleni tihkuu hajanaisia ajatuksia väsymyksen seasta. Odotan pääseväni kotiin nukkumaan. Kotimatkan itken, ilosta kai, ja vauva tuijottaa minua suurin silmin.

Ensimmäinen yö kotona, en saa unta. Vauva tuhisee ja herää sitten huutamaan.

En pysty istumaan yhtään, joten yritän makuulla ujuttaa nänniä vauvan suuhun.

Pian pieni suu on verestä punainen. Miksi en opetellut oikeaa imuotetta sairaalassa? Vauvan nielemä veri saa vatsan sekaisin, siitä seuraa lisää huutoa ja lisää kantamista. Annan miehen nukkua, jotta joku jaksaisi hoitaa vauvaa päivällä. Viideltä aamulla pengon repusta sairaalan kapalointiohjetta, kiedon lapsen lakanaan. Pieni käärö hiljenee viimein.

Seuraavana päivänä aamupuuroni kuivettuu mikroon, en enää muista, miksi en ehtinyt syödä. Alapääni tuntuu repeävän kivusta, ompeleet ilmeisesti sulavat.

Rinnat ovat rikki ja yritän pumpata maitoa, jotta nännit saisivat hetken parantua.

Yritys kariutuu siihen, että en pysty istumaan, vaikka pumpun ohjeiden ensimmäisessä kohdassa kehotetaan istumaan mukavasti tuolissa. Huudamme vauvan kanssa

– 185 –

imetyksen lohtukirja

yhdessä, minä tuskasta. Saan itkuni seasta soitettua terveydenhoitajalle ja aikaistettua kotikäyntiä päivällä imetysongelmien vuoksi. Terveydenhoitaja saapuu seuraavana päivänä, siihen asti on pärjättävä. Lähetän miehen ostamaan rintakumeja, sillä sairaalasta mukaan nappaamani rintakumiksi oletettu esine onkin pullotutti.

Mies soittaa illalla anopin paikalle, hänellä on mukanaan korviketta hätävaraksi. En haluaisi antaa sitä vauvalle, mutta myönnyn hätävaraan pitkin hampain.

Anoppi aikoo valvoa vauvan kanssa, jotta uupuneet vanhemmat saisivat nukkua.

Korviketta ei kuitenkaan vielä tarvita. Imetysyrityksiä yrittävät tukea sekä tuore isä että anoppi, jälkimmäisen ajan vihaisena huoneesta. Tarvitseeko tulla tuijottamaan minua päälle unohtuneissa sairaalan verkkoalushousuissa, alentavassa tilassa tukka silmillä. Lopulta mies kasaa sohvalle pehmeitä tyynyjä, ja ihme kyllä pystyn istumaan niiden päällä. Vauva imee rintaa sylissäni imetystyynyllä.

Yöllä en saa unta, vaikka anoppi valvoo. Selitän hänelle synnytyskertomusta neljältä aamulla ja kimpaannun, kun mieheni yrittää suostutella minua nukkumaan. Kuudelta aamulla nukkuu koko talo: vauva, mies ja anoppi. Minä istun surffaamassa netissä ja juon hunajateetä. Näläntunne herää vasta parin teekupillisen jälkeen. Imettävä nainen tarvitsee enemmän ruokaa kuin minä saan syötyä.

Illalla olin useaan kertaan menossa syömään ja suihkuun. Molemmat jäivät aikomuksiksi, en enää muista miksi.

Päivä sujuu jotenkuten. Anoppi lähtee, ja omat vanhempani saapuvat. Haluaisin ajaa heidät ulos, kun terveydenhoitaja tulee paikalle. Minun piti olla siisti ja laitettu, onnellisena mieheni käsikynkässä vauva olkapäällä. Korvapuustit pöydällä.

Nyt olen poissa tolaltani, ja vielä lapsen isovanhemmatkin paikalla. Lapsiperheiden arvioinnin ammattilainen luulee pian, että en pärjää.

Terveydenhoitaja saapuu, vauvaa ei punnita, eikä mitata. Imetysohjauskin jää tekemättä, vauva lienee syönyt tarpeekseen. Juomme kahvit ja syömme äitini leipomaa marjapiirakkaa. Sitten terveydenhoitaja lausuu arvionsa: ”Menisitkö sinä takaisin sairaalaan? Minä kirjoitan lähetteen.” En oikein ymmärrä, miten jouduin tähän pisteeseen. Lähetteessä lukee ainakin: Itkuinen, puhe heittelehtii, väsynyt.

Ensin olemme menossa omalla autolla, mutta lopuksi päädymme ambulanssiin.

En jaksa istua autossa. Päädyn takaisin synnytysosastolle, ja sieltä seuraavana päivänä akuuttipsykiatrian osastolle.

Hullulassa vauvanhoito on parasta terapiaa. Nukun alussa yöt yksin, jotta saan levätä tarpeeksi. Aamulla pieni pirteä nyytti saapuu hoitajien kansliasta. Imetän häntä niin paljon kuin voin. Kahden tunnin ajan lääkkeenoton jälkeen lääkepitoisuus veressäni on liian korkea, silloin annan korviketta. Olen lakannut stressaamasta korvikkeesta, vauvalle kelpaa sekä rinta että pullo. Välillä pelkään: maitooni kulkeutuvat lääkeaineet arveluttavat. Opamoxin lisäksi minulle on määrätty Seroquelia ja Absenoria kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kolmen lääkkeen maitococktail tuntuu hurjalta. Olenko myrkyttämässä viatonta? Lääkäri kuitenkin vakuuttaa tutkineensa useita artikkelitietokantoja ja kertoo imettämisen olevan turvallista. Kaikista nappailemistani opamoxeista huolimatta vauva on virkeä ja jäntevä, oppii nopeasti kannattelemaan päätään. Äiti sen sijaan on kestoväsynyt uusien lääkkeiden tokkurasta, suuta kuivaa ja huimaa.

– 186 –

IV äiti on tärkeä

Olo paranee vähitellen ja saan jättää opamoxit ottamatta päivällä. Olen rauhoittumassa omaksi itsekseni. Löydän yksinkertaisten nautintojen maailman uudelleen: auringonvalon, mäntymetsän tuoksun, suklaan ja thairuoan maun. Kaiken tämän hyvän olin kadottanut manian sekavaan ahdistuskuiluun. Liikutun kyyneliin, kun kuulen Jari Sillanpään laulavan ruokailuhuoneessa. Sairaalahuoltaja kuuntelee aina iskelmäradiota, josta en edes pidä. Olin unohtanut musiikinkin.

Muistettuani, että nautin laulamisesta, päästelen täyttä kurkkua samaa gospelbiisiä kuin usein loppuraskauden aikana. Lapsi rinnalla keskeyttää imemisen ja katsoo minua silmiin, ikään kuin sanoakseen: Äiti, sähän olet tullut takaisin.

Ensimmäinen imetys osastohuoneeni ulkopuolella tuntuu riemuvoitolta. Olemme sairaalan kanttiinissa ja imetän ilman imetystyynyä suojaisessa nurkkauksessa. Samaan nurkkaan sattuu toinenkin pikkuvauvan äiti. Imetämme yhdessä ja jutustelemme. Syön mansikkajäätelöä ja olen lähempänä normaalia arkea kuin aikoihin – sairaalan rutiineista ja osaston typeriltä tuntuvista säännöistä huolimatta. Muut määräävät, milloin saan ulkoilla, milloin syön ja milloin otan lääkkeeni, mutta minä saan sentään lapseni pysymään hengissä omin avuin. Muutamaa päivää myöhemmin olemme taas kanttiinissa, ja minulle myönnetty tunnin ulkoiluaika on jo melkein lopussa, kun vauvalle tulee nälkä. En ehdi imettää, vaan syötän lapsen hätäisesti pullosta ja lypsän palattuani sairaalahuoneessa rinnat tyhjiksi. Kihisen kiukusta ja kiristän hoitajilta itselleni erivapauden pidentää ulkoilua, jos imetys viivyttää paluuta.

Muutamia viikkoja myöhemmin ensimmäisenä iltana tapaamani empaattinen hoitaja on palannut kesälomalta ja sanoo minun olevan kuin eri ihminen. ”Se on hyvä lääke se serokeeli.” Olen itse samaa mieltä. Jaksan jo hoitaa vauvaa öisinkin, hän ei nuku enää kansliassa, vaan sänkyni vierellä emmaljungissaan. Sinnittelen yösyötöt hereillä, hoidan ja imetän asianmukaisesti, vaikka iltalääkeannos vaivuttaa minut joskus melkein väkisin uneen. En pyydä apua, haluan näyttää, että selviän.

Viimeiset viikot sairaalassa. Tuntuu kuin asuisin oudossa asuntolassa. Käyn kansliassa vain ottamassa lääkkeeni tai ilmoittamassa menoistani, minulla on maaginen ’vapaa liikkumisoikeus’ sairaalan alueella. Odotan vain pääseväni kotiin. Tunnen olevani ennallani, itsenäinen, riittävän vahva ja hyvä äiti. Viimein viiden viikon sairaalajakson jälkeen pakkaan tavarani ja suuntaamme kotiin, jossa tähän asti olemme olleet vain parilla viikonloppulomalla. Äitiyteni alku oli poikkeuksellisen rankka. Mieheni ja sukulaiset tukivat minua valtavan paljon. Mies vietti isyyslomansa sairaalassa, ja isyysloman jälkeen saapui uskollisesti joka päivä töiden jälkeen. Hänellä oli minuun rauhoittava vaikutus jopa pahimman mielenkaaoksen keskellä. Vauva selvisi kaikesta ehjin nahoin ja sieluin, näin uskon. Pääsimme kotona nopeasti kiinni normaaliin arkeen. Imetin lasta yksivuotiaaksi, vaikka minulla oli koko ajan lääkitys, jota tosin pystyttiin alun jälkeen vähentämään radikaalisti. Taapero on täysin terve ja nauttii elämästä. Jos matkalla on enkeleitä, hän saa pikkusisaruksen ensi kesänä.

– Maitoa ja kyyneleitä

– 187 –

V SAIRAALAN VAUVASTA OMAKSI VAUVAKSI

imetyksen lohtukirja

“Hoitajilta ja lääkäreiltä sain tukea ratkaisuihini. Imetystukihenkilöiden ja -ihmisten tuki on ollut ihan turhaa. Kaikesta paistaa läpi, että ymmärrys tilanteeseen on aika nolla. Asenteet kaipaisivat todella muutosta.

Imetysihmiset voisivat ymmärtää sen faktan, ettei aina vaan ole mahdollista imettää. Ja jos ihminen niin sanoo, niin se ihminen voi jopa olla oman elämänsä asiantuntija, eikä aina tarvitse alkaa vähätellä ja vänkäämään. Kommentit voivat olla myös todella asiattomia. Ollaan niin fanaattisesti asiassa sisällä, että ei pysytä asiallisissa kommenteissa.

Välillä tekisi mieli sanoa, että tunteet syrjään ja otetaan kylmät faktat pöytään ja tarkastellaan niitä. Tai että kokeilkaapa itse, haluan itse tulla seuraamaan onnistumista kärpäseksi kattoon. Se on niin mukavaa huudella sieltä aidan toiselta puolen.

Pumppaamisen alkuun sain apua sairaalan henkilökunnalta. Muuten pumppaamiseen liittyvää tietoa meidän tilanteessa ei ollut oikein mistään saatavilla. Oli kyllä yleistä tietoa, kuinka pumppaat ja kuinka autat herumista mutta ne ohjeet eivät toimi pikkukeskosen kanssa.

Aika pitkälti tuli opittua asioita kantapään kautta, omalla mutu-tuntumalla, suunnittelemalla ja aikatauluttamalla.”

– 190 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Lapsi peittyy johtojen ja letkujen sekamelskaan Keskosen imetysohjaukseen yhtenäisiä linjoja “Raja kannustamisen ja painostamisen välillä on varmaan hiuksenhieno.

Varsinkin kun ohjattava äiti on henkisesti raskaassa tilanteessa ja vieläpä hormonitkin usein kovasti sekaisin. Ohjauksessa täytyy siis olla todella psykologisesti taitava.”

Keskoslapsen syntyessä äidin ja vauvan yhteys katkeaa, jos vauva joutuu pitkäksikin ajaksi tehohoitoon tai muuten valvottuun sairaalahoitoon. Tulevaisuuden visioiden mukaan jokaisella keskoslapsella on oma huone, jossa hän ja hänen vanhempansa voivat jatkaa rauhallisesti tutustumista toisiinsa.

Silloin jäävät kauas taakse nämä nykyiset ajat, kun tilanpuute estää pienimpien parhaan: ihokontaktin ja osin myös äidinmaidon ja imetysharjoitukset.

Ruotsissa yhä useammassa sairaalassa periaatteena on, että tehohoidossa olevia keskosvauvoja ja äitejä ei eroteta toisistaan. Toivottavasti sen mallin mukaisesti rakennetaan myös Suomessa uudet keskososastot.

Uutta suuntaa näyttää myös näyttöön perustuva ohjeistus ennenaikaisesti syntyneen imetysohjauksesta sairaalassa, joka on kaikille julkinen tietopaketti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilla, Lastenneuvolakäsikirjassa (http://www.thl.fi/fi_FI/web/lastenneuvola-fi/tietopaketit/imetys/keskoset). Ohjeistus jakautuu kolmeen hoitopolkuun: tehohoitovaiheen kenguruhoitoon, imetyksen aloittamiseen ja kasvavan, vakaavointisen ennenaikaisen vauvan imetyksen vakiintumiseen. Kenguruhoito tarkoittaa vauvan hoitamista vaippasiltaan äidin, isän tai muun, perheen valitseman ihmisen paljaalla rintakehällä ja lämpimästi tuettuna.

“Ei sitä voi sanoin kuvailla kun sen pienen ihmeen sai paitansa sisään...

Vieläkin nousee tunteet pintaan, kun asiaa muistelee. Ohjaus oli loistavaa ja aina sitä ehdotettiin ja siihen rohkaistiin hoitajien ja lääkäreiden puolelta. Suurin pettymys oli kun leikkauksen jälkeen toisella osastolla kengurua ei voitu antaa, koska siellä ei ollut sopivia tuoleja tai tiloja. Olimme ko. osastolla lapsen ollessa kuudesta seitsemään ja puoleen viikkoa vanha.

Kengurua vauvallemme antoi minun lisäksi isä ja mummu.”

Imetysohjaus on perhekeskeistä ja johdonmukaista. Perheille annetaan tietoa äidinmaidon merkityksestä keskoselle. Äidin asettamat tavoitteet imetykselle ovat aina imetysohjauksen perusta. Jos äiti ei halua imettää tai lyp-

– 191 –

imetyksen lohtukirja

sää, hänen valintaansa kunnioitetaan. Jos tavoitteet muuttuvat, myös ohjaus muuttuu niiden mukaan.

Olennaisinta ohjeistuksessa kaikille keskosille ja heidän perheilleen on, että vähitellen ohjeistus yhdenmukaistaa keskosten imetysohjauksen, ihokontaktin ja kenguruhoidon hoitokäytäntöjä. Imetyksen lohtukirjan kyselyssä Kevyt keskosvanhempien yhdistyksen jäsenet kertoivat, että ohjaus vaihtelee kannustavasta ristiriitaiseen, jopa vähättelevään. Kiire ja ahtaus näkyvät monen osaston toiminnassa liikaa.

“Kenguruhoito olisi ollut tärkeää, mutta siihen ohjattiin tai annettiin mahdollisuuksia silloin hyvin vähän. Vauvojen vointi oli toki niin huono pitkään, että sekin vaikutti asiaan. Hetket eivät myöskään olleet kovin rentouttavia, kun ei ollut edes kunnon tuolia, saati sänkyä, ja koko ajan pelkäsi, että lapselta irtoaa hengityskoneen putki ja vointi romahtaa tms.

Lisäksi ympäristö oli vauvateholla kovin hälyinen.”

Keskoseksi kutsutaan vastasyntynyttä, jonka syntymäpaino on alle 2500 grammaa. Yli tuon painorajan mutta ennen raskausviikkoa 37 syntynyt vauva on ennenaikainen. Jos lapsi on syntynyt ennen 37. raskausviikoilla 34 – 36, hän on herkkä lämmönsäätelyn ja verensokerin heilahteluille. Mitä aiemmin vauva syntyy, sitä enemmän hoitoa hän tarvitsee. Kaikki ennen 34 raskausviikkoa syntyneet tarvitsevat aluksi sairaalahoitoa. Ennen 30 viikkoa syntyneet tarvitsevat tehostettua hoitoa hengityksen, verenkierron ja ravitsemuksen tueksi. Äidinmaito antaa keskoselle suojaa vakavilta infektioilta. Se edistää aivojen, silmien, suoliston ja vastustuskyvyn kehittymistä sekä edistää motorista ja kognitiivista kehitystä. Äidinmaidon antaminen ja imetys edistävät äidin ja keskosen välistä suhdetta. Imetys ja lypsäminen ovat tärkeitä myös äidin palautumiselle synnytyksen jälkeen.

– 192 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Ihokontakti teki vauvan todellisemmaksi Kenguruhoidon merkitys ymmärretään nykyisin tärkeänä sekä vauvalle että vanhemmille. Vanhempia kannustetaan mahdollisuuksien mukaan ottamaan vauva ihokontaktiin. Vanhempien lisäksi vauvaa voivat pitää kenguruhoidossa isovanhemmat tai muut sukulaiset.

Vauvamyönteisyysohjelman siirtämistä vastasyntyneiden teho-osastolle on tutkinut dosentti Kerstin Hedberg Nyqvist Uppsalan yliopistosta, joka vieraili Pohjoismaisessa imetyskonferenssissa Espoossa 2013.

Ihokontakti lisää maidontuotantoa, auttaa imetyksen aloittamisessa sekä vahvistaa vauvan ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta. Keskosten äitejä rohkaistaan myös maidon lypsämiseen ja imetyksen aikaiseen aloittamiseen.

Läheisyydestä ja ihokontaktista on keskosille hyötyä, sillä tutkimusten mukaan ihokontakti voi vähentää muun muassa myöhempien käytöshäiriöiden riskiä. Imetyksessä ja ihokontaktissa erittyvän oksitosiinin on todettu auttavan keskosvauvan kasvua. Kenguruhoito nopeuttaa keskosten painon nousua.

“Sain vauvan ihokontaktiin syntymän jälkeen noin 15 minuutiksi. Olin sitä erikseen kätilöltä pyytänyt. Seuraavaksi vauva pääsi ihokontaktiin kahden vuorokauden ikäisenä. Keskolan henkilökunta muistutti sen tärkeydestä. Ihokontaktiin vauva pääsi jopa valohoidon aikana puoleksi tunniksi kun sitä pyysin. Ihokontaktin aikana aloin tuntemaan vauvaani enemmän, ja sain samalla ladattua vauvan läheisyyttä. Tärkeitä ihania hetkiä, joita edelleen muistelen.”

Ruotsalaisten hoitokäytäntöjen mukaan hoitajien tehtävänä on ohjata vanhempia, mutta vanhemmat itse saavat hoitaa mahdollisimman varhain vauvojaan. Joidenkin sairaaloiden teho-osastojen noudattamat vanhempien vierailuajat ovat ongelmallisia, sillä ne rajoittavat vauvojen ja vanhempien yhdessäoloa, joka on lasten perusihmisoikeus.

– 193 –

imetyksen lohtukirja

Hetkiä iholla

“Sain vauvan ekaa kertaa syliini kenguruhoitoon kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Se oli hetki, kun ymmärsin, että olen äiti ja että tässä on maailman ihmeellisin olento. Se on yksi elämäni merkityksellisimmistä hetkistä. Koin ihokontaktin parhaana tapana hoitaa vauvaa ja hoitaa myös omaa haasteellisesti alkanutta äitiyttäni.”

“Kenguruhoitoa korostettiin. Jonkin verran sitä harrastettiin, muttei paljoa. Kun vauvan ruumiin lämpö ei oikein pysynyt, tuntui hankalalta riisua sitä, vaikka kerrottiin, että lämpö pysyy ihokontaktilla.

Ensimmäisen kerran vauva ryömi rinnalle juuri kenguruhoidon aikana. Huikea kokemus. Ei ollut uskoa silmiä, kun pienokainen ryömi tissillä itse ja tarrasi kiinni.”

“Ihokontaktiin ei ohjattu keskolassa millään tavalla. Itselläni tuli yhtenä päivänä jostain takaraivon sopukoista, että keskostahan pitää pitää ihokontaktissa. Kysyin sitten henkilökunnalta, että pitäisköhän tuota lasta pitää iholla... Mieheni piti poikaa ihokontaktissa, itse en muista pidinkö. Ajattelin, että koska minä imetän niin antaa isän ja pojan nauttia omasta läheisyydenhetkestään.”

“Ensimmäisen kerran sain vauvan ihokontaktiin yhden vuorokauden iässä ja tunne oli uskomaton. Itketti ja nauratti yhtäaikaa. Sain kenguruhoidosta esitteen ja myös suullista ohjausta, että keston tulisi olla yli tunti. Hetket olivat erittäin tärkeitä, koska tiesin sen olevan ainoaa läheisyyttä, mitä pieni vauvani sairaalassa sai.”

“Vauva oli sen verran iso, että varsinaista kenguruhoitoa emme harrastaneet kuin ensimmäisinä päivinä. Lapsi oli säännöllisesti antibioottitipassa ja valohoidossa, joten sylittelykin oli vähäistä. Tottakai se oli inhottavaa olla irti lapsesta ja eri osastolla esikoisen kanssa ja yhteisistä hetkistä yritti ottaa kaiken irti. Merkillisintä on se, että esikoinen muistaa yhä kirkasvärisen paidan, jota isänsä käytti usein sairaalassa vieraillessaan ja sinä kesänä muutenkin. Paita on hävitetty jo useita vuosia sitten, mutta lähes aina piirroksissa isällä on tuo paita päällä vieläkin. Uskon siis, että näillä varhaisilla hetkillä on paljon merkitystä vauvan turvallisuudelle ja tuntemuksille.”

– 194 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

“Kenguruhoitoa ei korosteta turhaan, se antaa paljon vanhemmalle, mutta paljon enemmän lapselle itselleen. Aina kengurussa ollessamme pystyimme laskemaan lisähapen määrää. Tyttäremme vointi oli lähes aina kengurussa parempi.”

“Ihokontakti teki vauvan todellisemmaksi. Siis ettei se ollut vain pieni tuhiseva nukke keskoskaapissa, vaan kun tunsi hengitysliikkeet ja vauvan painon iholla, niin äidinrakkaus syveni. Silloin vauva tuntui enemmän omalta eikä niin sairaalan vauvalta, vaikka olikin kaikkea piuhaa.”

“Kenguruhoidimme lapsen isän kanssa vuorotellen vauvaamme useiden kuukausien ajan. Kenguruhoito korvasi imetyksen epäonnistumista ja auttoi toteuttamaan äitiyttä, kaiken sairaanhoitajana toimimisen sijaan.”

“Vauvan sai heti kenguruun, kun vain oma kuntoni salli sen, kolme päivää synnytyksestä. Se oli tosi tärkeä hetki, vasta silloin tunsin, että vauva oli minun. Pidin vauvaa kengurussa ainakin kolme tuntia päivässä ja henkilökunta varsinkin tehohoidossa tuki sen onnistumista. Lastenosaston puolella sitä ei pidetty enää niin tärkeänä (hoitajat eivät tukeneet samalla tavalla). Mutta itse olin päättänyt, että pidän lasta sylissä aina, kun olen paikalla. Ihokontakti auttoi maidon tulossa, omassa parenemisessa ja vauvan nopeassa kotiutumisessa.”

“Siitä asti kun saatiin lupa kengurointiin, oltiin siten kaikki ne ajat kun keskolassa vierailin. Ne olivat rauhallisia hetkiä, jolloin saattoi hyvin tutustua pieneen. Oli luontevampaa jutella lapselle silloin, kuin keskoskaappiin.”

“Kenguruun saatiin ekan kerran viiden päivän ikäisenä. Kahden tunnin jälkeen kirkuva poika nostettiin pois, hän olisi mielellään ollut pidempäänkin lähellä. Pidimme isän kanssa vuorotellen, joka päivä sairaalassa ja kotonakin nukkui vielä tyytyväisenä rinnan päällä. Lähensi siis myös isää ja poikaa. Suosittelisin muillekin isille!”

“Sain pojan ihokontaktiin heti synnytyssalista mentyäni teho-osastolle. Vaikken siitä paljon muista, niin se oli tärkeä kokemus. Muistan miettineeni, ettei lapseni voi olla kovin sairas, jos sain sen heti kenguruun.”

– 195 –

imetyksen lohtukirja

Tuija Sorsa

– 196 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Vauvatehon tahtiin äidinmaitoa keskoselle Keskosvauvan imetysohjaus jakautuu kahteen osaan: vauvan herkkä ja monivaiheinen matka rinnalle ja äidin taustatyö sen mahdollistamiseksi.

Keskosen imetysharjoitukset alkavat siitä, että vauva on rinnan lähellä kenguruhoidossa. Monen päivän tai kenties viikon kuluttua hän haistaa ja myöhemmin maistaa rintaa. Kun vauva voimistuu, hän alkaa imeä rintaa. Imetykseen vauva voi siirtyä vain, jos äiti on pitänyt rinnan valmiina vauvaa varten.

Pienellä ennenaikaisesti syntyneellä vauvalla ei ole voimia käynnistää maidon muodostumista ja tuotantoa niin kuin täysiaikaiset vauvat tekevät, joten äiti tekee paljon työtä vauvan puolesta. Hän nostaa maidon rintoihin, eli käynnistää maidontulon ja pitää sitä yllä. Tämä tarkoittaa lypsämistä käsin tai rintapumpulla ainakin kahdeksan kertaa vuorokaudessa, joista kerran yöllä.

Keskosen imetyksen onnistumiselle on siis olennaista, että sitä edeltävä lypsämisvaihe on onnistunut. Lypsämisessä puolestaan tuhannen taalan paikka on sen aloitus: suositus on jo kuuden tunnin kuluessa syntymästä eli samassa ajassa, kuin vauvakin tulisi rinnalle ensi kertaa. Strategia ‘ajoissa ja tiheästi’ rakentaa rintaan niin paljon prolaktiinireseptoreita, että rinnan maitorakkulat pystyvät jatkossa tuottamaan maitoa kohtuuajassa tarpeeksi vauvalle. Toinen avaintekijä lypsämisessä on heruminen, sillä ilman herumista maito ei lähde liikkeelle rinnan sisältä, vaan sitä tulee vain muutamia tippoja. (Lypsämisestä tietoluku s. 223.)

Lypsäminen herättää äideissä ristiriitaisia tunteita. Se on jotain konkreettista, mitä voi tehdä pienen ihmisenalun hyväksi. Samalla se voi tuntua liian mekaaniselta, “kuin olisin ollut kone”, parahti eräs äiti kerran keskustelussa.

Hyvin toimiva fysiologinen maidontuotanto edellyttää tiheää ja ajoissa aloitettua alkutreeniä, jotta jatko sujuu, jos niin voi sanoa, sutjakasti: kun pohjatyö on tehty huolella, peruskuntokaudella maitoa tulee suhteellisen varmasti, nopeasti ja pitkäänkin – eli rinnat toimivat kuin viritetty, luotettava kone.

Kevyt-yhdistyksen kanssa järjestettyyn kyselyyn vastanneista äideistä 95 prosenttia lypsi vauvalleen tai vauvoilleen äidinmaitoa. Vastaajissa oli mukana useita kymmeniä kaksosten äitejä ja muutamia kolmosten äitejä. Lähes kaikki aloittivat ja niistäkin, jotka eivät lypsäneet, muutama epäröi päätöstään jälkeenpäin, ja muutama oli lypsämisen sijaan imettänyt lastaan.

Lypsämisen aloitusaika vaihteli kyselyyn vastanneilla parista tunnista kahteen viikkoon. Vain parikymmentä määritteli aloittamisajan alle kuuteen tuntiin, mikä kertonee siitä, että synnytyssalissa ei lypsämiseen vielä ehditty perehtyä. Imetykseen verrattuna varhainen lypsäminen olisi tärkeää kah-

– 197 –

imetyksen lohtukirja

destakin syystä: vauva saisi kolostrumitipat ja äiti saisi lypsämiselle parhaan mahdollisen pohjan.

Synnytyksestä seuraavan päivän aikana jo noin 90 vastaajaa oli ehtinyt aloittaa lypsämisen. Monissa vastauksissa toistui, että osa äideistä odotti maidonnousua, ennen kuin alkoi lypsää. Osa joutui pyytämään, että saisi jo aloittaa lypsämisen, kun myös jotkut kätilöt toppuuttelivat ja odotuttivat maidonnousua. Joidenkin äitien lypsämisen kätilöt ja läheiset torppasivat asenteillaan muutenkin jo aluksi. Voi olla, että lypsäminen päättyi pettymykseen osaltä niistä äideistä, jotka saivat viivästynyttä ohjausta. Maitomäärä lisääntyi hitaammin, maitoa tuli vähemmän, sitä joutui lypsämään pidempään ja enemmän erityisesti öisin. Stressi maitomäärästä syvensi kierrettä.

“Kätilön mielestä ensimmäisellä lypsykerralla ei olisi ollut kiire, olisi kuulemma ihan hyvin voinut aloittaa vasta pari päivää myöhemminkin, mutta itse halusin heti alkaa lypsämään. Sain oikeasta tekniikasta neuvoja kätilöltä ja ensimmäinen lypsyannos oli yllättävän suuri.”

“Tuntui siltä että tämä ‘minun on pakko tehdä, kyllä minä saan tämän toimimaan, tärkeä on jokainen tippa…’ Osastolla sanoivat ettei minun minun tarvitsisi vielä miettiä imetystä tai yrittää saada maitoa herumaan.

Kehottivat vain lepäämään.

Itse ajattelin että tässä vaiheessa vauvat normaalisti olisivat vierelläni, lähellä, rinnalla. Luontaisesti maito lähtisi nyt nousemaan, joten teen sen minkä voin, kun vauvat eivät voi olla stimuloimassa maidon herumista.

Ajattelin, etten itse voi päättää, milloin maito nousee, vaan on sitä tuettavaa silloin, kun se luontaisesti olisi lähtenyt nousemaan. Sitä ei voi työntää eteenpäin, on vain toimittava.”

Lypsämisen ohjaukseen on Imetyksen edistämisohjelmassa muutamia yhtenäisiä suuntaviivoja, kuten mainittu aloitusaika kuusi tuntia syntymästä, mutta esimerkiksi keskosten imetysohjauksen ohjeistus ei ota kantaa lypsämiseen. Vielä vuoden 2010 imetystilastojen mukaan keskosia imetetään vähemmän kuin täysiaikaisina syntyneitä vauvoja.

Yhtäkkiä äideiksi tulleet naiset eivät voi tietää maidon aktiivisesta nostamisesta tai lypsämisen aloittamisesta. Koska äidinmaito ja erityisesti kolostrum on keskoselle arvokasta ravintoa, sairaaloiden käytäntöjä pitäisi yhtenäistää. Kulloinkin vuorossa olevan kätilön hoitotapa ja osaston kiireen määrä vaikuttavat liikaa äitien ja vauvan tilanteeseen.

– 198 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Hyviä kokemuksia ohjauksesta: “Lypsykoneen käyttöön opastettiin, tiheää säännöllistä lypsämistä ja yöllä lypsämistä pidettiin tärkeänä, jos vain voimat riittäisivät siihen. Sanottiin, että jokainen tippa on tärkeää ottaa talteen ja viedä vauvalleni, että se olisi hänen suolistolleen kuin lääkettä (lääkäri ja hoitajat). Alkuun ne todellakin oli vain muutamia arvokkaita tippoja, mitä mukanani teholle vein.”

“Ohjaus oli hyvää ja mukana oli lapsen isä, kun yhdessä ensimmäisiä tippoja vedettiin ruiskuun. Hoitaja kävi tekorinnan kanssa neuvomassa omalla paikallani käsin lypsyä sekä myöhemmin sähköpumpun käyttöä. Olin innoissani ja onnessani, että sain edes sen 1 millin viedä vauvalle. K7:lla äidinmaidon tärkeyttä korostettiin. Olin oikein ylpeä, kun sain positiivista palautetta oman osaston hoitajilta, kun määrä nousi ”jo” 20 milliin. Täytin innoissani imetysvihkoa ja sähköpumppu lauloi iltaisin pitkään.”

“Olihan se omituista, mutta se oli tehtäväni, jollain tavalla se maito piti saada omalle lapselle, hoitajien opastus ja neuvonta oli erinomaista.”

Huonoja muistoja ohjauksesta: “Oli hieman paha fiilis kun maitoa ei tullut kuin muutama pisara. Kukaan ei kertonut että niin siinä alkuun käy ennen kun maito nousee.

Opastusta ei ollut heti alussa.”

“Ei tuettu. Kysyttiin vain, olenko lypsänyt. Kukaan ei ollut ennen tuota kysymystä kehottanut lypsämään.”

“Se oli fyysisesti kivuliasta ja minulle täysin uutta kaikin puolin. Lähinnä neuvottiin laitteen ja myöhemmin koneen käytössä, eli ns. teknisissä asioissa. Henkinen tuki oli tätä ‘Ei näin pienillä viikoilla syntyneitä kuitenkaan imettämään pääse, mutta lypsä nyt alkuun sen aikaa kuin viitsit’.”

“Vauvaa hoitava henkilökunta ei kannustanut vaan lähinnä mitätöi: ‘ai sä yrität lypsää...’.”

Seuraava tarina on keskussairaalasta, jossa syntyvät vain suurimmat keskoset ja jossa on teho- ja tarkkailuhoidossa vauvoja myös lyhyitä aikoja. Vähäinen perehdyttäminen äidinmaidon lypsämiseen ja kolostrumin merkitykseen on synnyttänyt tähän sairaalaan lypsykielteisen asenteen äitien kesken.

– 199 –

imetyksen lohtukirja

“Ilman sisäistä laktivistia – minun maitoni on parasta juuri minun vauvalleni – pumppaaminen tuntuu ihan älyttömyydelle. Jokaisella neljällä synnytyskerralla huoneessani on ollut myös toinen äiti, jonka vauva oli minun vauvani lailla teholla. Kenelläkään noista äideistä ei ollut pumppaamiseen motivaatiota. He ajattelivat, että maitoa alkaa tulla kun vauvan saa enemmän syliin. He eivät ottaneet vastaan tietoa siitä, että maidontulo liittyy synnytyksen jälkeisiin hormoneihin ja vaatii mekaanisen stimulaation eli lypsämisen. Viimeksi eräs äiti mietti, että miksi ihmeessä lypsää, kun vauva tulee olemaan pitkään sairaalassa ja tulee saamaan pullosta maitoa. Eihän se koskaan opi imemään rintaa.

Minusta on joka kerta aika yllättävää se, että toiset äidit suhtautuvat vihamielisesti siihen, että lypsän. Yksi äiti naureskeli sille verhon takana miehensä kanssa: ’Taas se siellä lypsää. Ällöä.’”

Keskosen äidinmaito on todellista joukkuepeliä. Äiti jaksaa tehdä maitoa, kun hänen tukenaan on läheiset ja keskosta hoitava osasto, jolla koko henkilökunta on tehnyt pitkään johdonmukaista työtä äidinmaidon hyväksi. Henkilökunnan tueksi taas tarvitaan resursseja: koulutusta ja aikaa keskustella ja suunnitella, mitä perheet ja äidit äidinmaitoineen käytännössä tarvitsevat. Entä mitä toisaalta voisi olla lämmin tuki voimavarojen tunnistamiseen silloin, kun äiti ei enää jaksa lypsää – sanoiko hoitaja hyvää tarkoittaen jonkin niistäkin mitätöinneistä, joita äidit kyselyissä tulikirjaimin muistavat?

Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat aina hoitokäytäntöihin, ja poliittiset päätökset määrittävät sairaaloiden talouden. Mahtaisiko lisäys henkilökuntaan maksaa itsensä takaisin keskosten, äitien ja myöhemmin keskosten perheiden hyvinvointina eli korkean riskin potilaiden vähentyneinä terveyskuluina?

Joskus pienikin päätös voi olla rajanveto, jota äidin on vaikea ymmärtää. Onko byrokraatti todella käynyt puhumassa keskosten hoitajien kanssa, onko päätökselle tasa-arvoisia perusteluja? ”Ainoa pieni asia, jonka muistan jääneen kaiveleen oli imettävien äitien ruokaliput. Sairaala, jossa olimme, tarjosi täysimettäville tai lypsäville äideille aterialipukkkeet. Tuota lipuketta ei kuitenkaan saanut, jos äidinmaitoon lisättiin lisäravinteita. Koin tuon asian jotenkin epätasa-arvoiseksi ja koin olevani huonompi äiti kuin täysiaikaisten vauvojen äidit, kun ei edes lypsetty maito sellaisenaan kelvannut.. Pieni asia mutta kuitenkin...” Äidit kertovat myös konkreettisista hankaluuksista, joissa sairaalat voisivat tulla vastaan. He väsyivät ei niinkään pumppaamiseen, vaan lypsyvälineiden pesemiseen. Jos sairaaloissa olisi äitien käytössä laite, jolla lypsysetit ja tuttipullot voisi desinfioida helposti sinä aikana, kun keskonen on

– 200 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

sairaalahoidossa, keskoset saisivat pidempään äidinmaitoa. Vielä parempi olisi, jos sairaalan henkilökunta desinfioisi osat äideille. Mikä on tärkeää?

Arkinen ratkaisu voisi olla kokeilemisen arvoinen vaikkapa jossain sairaalassa kokeiluprojektin ajan. Sitten nähtäisiin, mikä vaikutus sillä olisi keskosten maidonsaantiin ja äitien jaksamiseen.

“Osien jatkuva pesu ja desinfiointi. Olisipa ollut kertakäyttöisiä osia!”

“Välineistön huolto, pullojen keittäminen, sterilisoinnit... tuohon kului tuntikausia aikaa päivässä, ja olin jatkuvasti erittäin väsynyt.”

“Lypsysettien jatkuva pesu ja keittäminen väliaikaisasunnolla toisten keittiössä helteisenä kesänä... hirveä rumba.”

Osa pumpuista on vanhoja, ne eivät toimi luotettavasti ja jotkut sairaalat perivät niistä liikaa vuokraa äidin vähävaraiseen elämänvaiheeseen nähden.

Kaikissa sairaaloissa pumppuja ja niiden osia ei edes ole tarpeeksi. Miksi pumppuja ei anneta äitien käyttöön maksutta samaan tapaan kuin muita apuvälineita, kun jokin kehon osa tarvitsee apuvälineen liikuntavamman vuoksi? Miksi rinta on eri asemassa kuin raajat, vaikka itse asiassa rintapumppua käyttäen äiti tukee myös yhteiskuntaa, sillä äidinmaito tukee merkittävästi keskosen terveyttä ja siten säästää kustannuksia. Äidit kokevat lypsämiselle ja myöhemmin imetysharjoituksille esteenä rauhallisten katveiden puutteen. Uskalsipa moni toivoa lypsyhuoneitakin takaisin, jos osastolla ei sellaista enää ollut. Vauvan luona lypsäminen ei kaikille ollut mahdollista ja jos oli, siellä etenkin ensisynnyttäjien oli vaikea keskittyä lypsämiseen, kun muita ihmisiä liikkui ympärillä. Vuorokauden tunnit ja ylipäänsä voimat eivät kuitenkaan riitä lypsämiseen, ihokontaktiin, matkustamiseen ja perhe-elämään sekä nukkumiseen, jos vauvoja ja isosisaruksia on monta ja välimatka kodin ja sairaalan välillä on pitkä.

“Sairaalaan osastoille, esimerkiksi teholle, oma rauhallinen paikka, jossa äiti voi olla rauhassa. Esimerkiksi TYKSissä maitopumppu oli vanhempien lepohuoneessa ja jos joku oli jo siellä a) ajoit hänet pois b) kyttäsit milloin huone vapautuu c) unohdit ja kärsit turvonneista rinnoista…”

Kyselyn perusteella keskosäidit ohjataan yleensä lypsämään säännöllisesti ympäri vuorokauden, mikä tarkoittaa yölläkin kahta lypsykertaa, vaikka useiden hakuteosten mukaan yksikin yölypsy riittäisi maidontulon ylläpitoon. Kaksi lypsykertaa katkoo yöunet. Paremmat unet korvaavat varmasti pois jääneen lypsykerran ja jos rinnoissa on aamulla paljon maitoa, niin ylimääräinen aamulypsy tasaa tilannetta.

Kun lypsäminen jatkui, osa vastaajista lopetti maidon ehtymisen vuoksi, osa jatkoi, kunnes lypsäminen vaihtui imetykseen. Muutama vastaaja myös

– 201 –

imetyksen lohtukirja

luovutti äidinmaitoa. Vuorokauden tunnit ja ylipäänsä voimat kuitenkin loppuvat kenellä tahansa, erityisesti jos vauvoja on kaksi, perhe kulki sairaalassa pitkän matkan takaa ja isosisaruksia oli monta.

“Lypsin kaksi kuukautta kaiken maidon molemmille vauvoille. Alkuun käsin ja kotona sähkökäyttöisellä pumpulla. Sähkökäyttöinen pumppu oli mielestäni erittäin tehokas ja miellyttävä sekä helppo käyttää. Loppua kohden lypsin yhteensä jopa 2500ml vuorokaudessa, joka oli tuolloin vauvojeni tarve. Tuolloin lypsämiseen kului jo niin iso osa päivästä, että koin sen erittäin työlääksi ja turhauttavaksi seisoa pumppaamassa, kun vauvat kaipasivat äitiä. Näistä syistä lopetin lypsämisen lähes seinään ja vaihdoin korvikkeelle, joka olikin kohdallani huippu hyvä päätös. Lapset rupesivat nukkumaan yönsä ja päivisinkin syöttövälit pitenivät kolmeen tai neljään tuntiin. Alkuun koin huonoa omaatuntoa imetyksen epäonnistumisesta ja se todella pahoitti mieleni, mutta jälkikäteen se oli ainoa oikea ratkaisu. Näin sain myös joskus nukkua yöllä, kun mieheni hoiti syötöt.” “Äidinmaidon hyvät puolet ja terveysvaikutukset vauvalle. Ne oli ainoat syyt miksi jaksoin lypsätä niin kauan. Sain tukea mieheltä ja myös neuvolalta. Kummatkin kannustivat mutta olivat myös huolissaan omasta jaksamisestani ja antoivat ‘siunauksensa’ myös pumppauksen lopettamiseen aiemmin mikäli niin olisin halunnut.”

Lypsäminen on kunnioitettava urakka. Sen saaliina on keskoselle hyvää ravintoa, kuin lääkettä, ja jokaisen äidin pitäisi olla ylpeä jokaikisestä päivästä, minkä on lypsänyt. Tekee pahaa lukea viikkoja tai kuukausia lypsäneistä äideistä, jotka kuitenkin kirjoittavat epäonnistuneensa. Lapselle jokaisella maitomillilitralla on ollut merkitystä. Äidit ja vauvat ovat vasta yhteisen tiensä alussa.

Nämä äitiyden sankarit ovat aloittaneet shokkilähdöllä ja he suoriutuvat hyvin, jokaikinen.

– 202 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Voimien mukaan rauhallisesti rinnalle Keskosen imetysharjoitukset aloitetaan vauvan voinnin mukaisesti mahdollisimman pian. Moni kertoo harjoitteluista ja kokeiluista. Niitäkin häiritsee äitien kertoman mukaan osastojen ahtaus ja rauhattomuus, mutta vauva sentään on lähellä. Osa mainitsee, että aluksi vauvaa ei saanut imettää, ja että ensin vauvan täytyi oppia syömään pullosta, jotta vauvan syömän ravinnon määrä oli mahdollista mitata tarkasti.

Pulloruokinta jää ainakin imetystä toivovien perheiden kohdalta lähivuosina historiaan, jos perheet niin haluavat, sillä THL:n ennenaikaisesti syntyneiden imetysohjauksen ohjeistuksen mukaan tuttipullon käytölle ei ole näyttöön perustuvaa syytä. Nenämahaletkun käyttäminen pullon sijasta edistää imetystä. Pullosta syöminen vie keskosen voimia enemmän kuin imetys.

Kevyt-yhdistyksen kyselyn vastaajista osalle imetys antoi onnistumisen kokemuksia. Sairaalassa ohjaus oli hyvää, harjoittelu palkittiin ja kotona imetys jatkui, tai kotona imetys pääsi neuvolan ohjeilla tai omin voimin hyvään alkuun. Osa taas koki imetyksen vaikeana. Sairaalassa ei oikein ehditty neuvoa, harjoittelu ei auttanut eikä imetys vakiintunut.

Ohjaus jakautuu monen osaston välille, jos keskonen on pieni, ja nuo ohjeet ovat herkästi ristiriitaisia. Toivottavasti THL:n ohjeistus tulevaisuudessa vähitellen yhtenäistää käytäntöjä, vaikka on todennäköistä, että sen muuttuminen keskoshoidon arkipäiväksi vie vielä useita vuosia, ellei jopa vuosikymmenen, sillä muutokset edellyttävät koulutuksia. Äitien toiveita ja palautetta ohjaukselle ja imetysohjaukselle: – Oma hoitajamme oli ihana rauhallinen ohjeistaessaan minua. Iso kiitos.

– keskosäidit tarvitsevat ohjausta moneen kertaan, koska tapahtuu paljon asioita omalle lapselle joista on huolissaan, joten muisti ei välttämättä oikein pelaa.

– Oma kokemukseni oli, että keskolassa ja valvontaosastolla tilanne ymmärrettiin kokonaisuutena, kun henkilökunnalla oli erityisosaamista. Sitten kun sain lapsen vierihoitoon, niin vuodeosaston kätelöt jankuttivat imetyksestä ja pistivät kokeilemaan kaikki mahdolliset rintakumit sun muut, vaikka oli aivan selvää, että monivammainen lapseni ei pysty imemään rintaa.

– Hoitajien läsnä ollessa pitäisi avustaa äidin yrittämistä. Ja olla tukena.

Katsoa äidin ja lapsen tarpeeseen. Antaa äidin ja lapsen olla läsnä – Enemmän tukea juuri äideiksi tulleille keskosen saaneille… juttelua, olkapäätä ym. Nykyään ne jää liian vähälle, että kyllähän se äiti siellä yksinkin pärjää. Se on pelottavaa olla yksin, kun ei tiedä oikein mistään mitään.

– 203 –

imetyksen lohtukirja

Keskosäidit kertovat imetyksestä:

“Imettämisen pystyi aloittamaan sairaalassa.

Siellä se kyllä oli vaikeaa, hänen ollessa piuhoissa kaapin vieressä ei hyvää asentoa ollut helppo löytää eikä ohiravaavat ihmiset sitä helpottaneet.

Mutta kun piuhoista pääsi irti, imetyspaikkoja löytyi muualtakin. Inetys vakiintui ja jatkui kotona.

Vierotin Sintin korjattua ikää vuoden ikäisenä.”

“Imetystä ei suositeltu aluksi. Painotettiin sitä että annetaan pullosta jotta voidaan tietää miten paljon vauva syö päivässä. Maitomäärät olivat aika tarkat. Toisaalta sanottiin ettei vauvaa kannata imetyksellä rasittaa. Sairaalasta kun kotiuduttiin emme saaneet mitään opetusta imetyksestä. Ja sanottiin että sitten kun vauva vankistuu voi ruveta harjoittelemaan imetystä kotona.”

“Murehdin vauvan ollessa sairaalassa juuri sitä, että lähteekö imetys käyntiin ollenkaan. Eräs sairaalan lastenhoitaja kannusti ja uskoi vuorenvarmasti siihen, että jos pidän maidontulon vuolaana lypsämällä, niin vauva kyllä vahvistuessaan alkaa imeä. Tämä antoi uskoa imetyksen onnistumiseen, ja se tosiaan onnistui.

Kannustusta ja positiivisuutta äiti tarvitsee ollessaan välillä tosi heikoilla. Olen hyvin kiitollinen tälle hoitajalle.”

“Mahdollisimman paljon mahdollisuuksia harjoitella. Äiti ja vauva(t) lähekkäin. Ei monta sataa metriä käytävää välissä. En saanut tietoa, koska vauvat olivat hereillä. Aina, kun menin, vauvat olivat juuri syöneet ja nukkuivat. Imetyksen harjoittelu siirtyi ja siirtyi.“

“Harjoiteltiin sairaalassa jonkun verran, kun voimia pienille kertyi lisää. Pieni ahdas huone, joka oli tarkoitettu kahdelle vauvalle perheineen, mutta siellä oli neljän vauvan perheet vähensi intoa imetyksen harjoitteluun. Liian paljon häslinkiä ja ahdas tila haittasivat minua pahasti. Kotona kokeilin muutaman kerran mutten jaksanut jatkaa, kun pullosta syöminen sujui molemmilta reippaasti ja joku muu pystyi syöttämään välillä toisen.”

– 204 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

“Molemmat vähän yrittivät sairaalassa. Se oli itselleni todella tärkeää ja merkittävä juttu. Poika osasi aluksi homman paremmin. Tyttö alkoi imeä heti kotiuduttuamme niin, että nenämahaletku kävi muuten tarpeettomaksi, mutta keskoslisät jouduimme letkuttamaan, koska tyttö ei suostunut juomaan tuttipullosta. Poika alkoi pian hylkiä rintaa, ilmeisesti maito teki kipeää jo suussa, allergia oli sen verran raju. Jatkoin siis tytön imettämistä, pojasta tuli ‘pullolapsi’.”

“Sairaalassa harjoiteltiin mutta siitä ei tullut mitään koska poika oli vielä tosi pieni ja väsähti nopeasti. Pääsimme kotiin kun poika oli rv35 ja painoa 2 kiloa. Osastolla oli vain muutama hoitaja joka kannusti imetykseen ja osasi ohjata.

Sain pojan itse oppimaan syömään rinnalta pakottamalla ensin yöllä syömään rintamaitoa ja sitten pikkuhiljaa myös päivällä. Olen todella pettynyt neuvolan imetysohjaukseen, minun olisi pitänyt vaatia ohjausta tai ainakin terveydenhoitajan olisi pitänyt ohjata minut esim. taysin imetysohjaukseen.

Loppujen lopuksi imetin 9 kk ikään asti, jolloin poika lopetti melkein kokonaan maidon syömisen. Olisin itse halunnut imettää pidempään.”

“Sain imettää lastani ensimmäisen kerran noin neljän viikon ikäisenä. Imetykseen en saanut minkäänlaista ohjausta. Hän oppi sen heti, luonnonlahjakkuus, ja sen jälkeen hän ei enää pulloa huolinut. Imetys jatkui noin 11 kuukauden ikään saakka.“

“Yhden keskosvauvan imetys voisi onnistua jos paljon saisi tukea, mutta kahden väsyneen lapsen kanssa imetys on haastavaa ja jopa mahdotonta. Imetin kotona noin kuukauden, jonka jälkeen rintamaitoa pullosta.“

“Imetyksen opettelu ahtaissa ja ei-yksityisissä hoitohuoneissa sairaalassa on eri asia kuin imettäminen rennosti kotioloissa, ei siis pidä masentua jos imettäminen ei sairaala-aikana vielä lähde sujumaan.”

– 205 –

imetyksen lohtukirja

Mitä imetys merkitsi Sinulle ja vauvallesi?

“Sairas keskosvauva muuttui paljon enemmän normaaliksi vauvaksi imetyksen onnistumisen myötä. Onhan se luonteva tapa hoitaa vauvaa, ottaa se rinnalle.”

“Alussa se oli tärkeää suhteen luomiselle, koska jouduimme olemaan alun erillään eikä lasta voinut pitää sylissäkään kuin hetken kerrallaan. Lopuksi se oli keino saada ravintoa.”

“Ahdistusta ja itkua, alemmuuden ja huonommuuden tunnetta.”

“Se oli erittäin eheyttävä kokemus kesken jääneen raskauden jälkeen.”

“Paljon. Harmitti paljon ettei se onnistunut ja ollut mahdollista. Tuntui että sekin yhteinen asia vietiin meiltä pois.”

“Kaikkea. Menetettyä aikaa sairaalassa oloaikana, läheisyyttä, turvaa ja huolenpitoa. Kysymys kirvoittaa kyyneleet silmiin, koska todella koin, että imetys oli yksi niistä isoista asioista, jotka minulta riistettiin sairaala-aikana, vaikka ymmärrän hyvin, että se oli lääketieteen sanelemaa pakkoa.

Otamme tuota menetettyä aikaa nyt kotona takaisin. En usko, että paheksuvat katseet saavat minua lopettamaan imetystä vauvan kasvaessa taaperoksi. Vauvani on hengissä, hän saa syödä rintaa niin kauan kun se meille sopii. Olen nähnyt todella suuren vaivan lypsäessäni maitoa kuukausikaupalla ja palkinnoksi saan nyt imettää. Olen tyytyväinen etten luovuttanut.”

Lähteet Imetyksen edistäminen Suomessa. Toimintaohjelma 2009–2012. Kansallinen imetyksen edistämisen asiantuntijaryhmä. Raportti 32/2009. (Myös THL:n internetsivuilla.)

Kerstin Uvnäs-Moberg: Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Edita, Helsinki, 2007.

Elina Pajakoski, Sari Vuoristo ja Susanna Kariluoto (toim.). Äidinmaitoa keskoselle – tietoa, vertaistukea ja vinkkejä äideiltä äideille. Keskosvanhempien yhdistys Kevyt, Helsinki, 2007.

Liisa Uusitalo, Heidi Nyberg, Marjaana Pelkonen, Sirpa Sarlio-Lähteenkorva, Tuovi Hakulinen-Viitanen ja Suvi Virtanen: Imeväisikäisten ruokinta Suomessa vuonna 2010. Raportti 8/2012. (Myös THL:n internetsivuilla.)

Riikka Ikonen, Pia Ruohotie, Aino Ezeonodo, Kaija Mikkola, Katja Koskinen: Ennenaikaisesti syntyneet. Näyttöön perustuva ohjeistus ennenaikaisesti syntyneen imetysohjauksesta sairaalassa. Osio Lastenneuvolakäsikirjan Imetys-tietopaketissa. http://www.thl.fi/fi_FI/web/ lastenneuvola-fi/tietopaketit/imetys/keskoset.

Vineta Fellman ja Anna-Liisa Järvenpää: Vastasyntynyt. 2004. http://therapiafennica.fi/wiki/ index.php?title=Vastasyntynyt. Tark. 2.10.2013.

– 206 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Kahden päivän varoitusajalla Kahden päivän varoitusajalla minusta on tullut äiti. Kaksi päivää sitten kaikki oli hyvin, mutta nyt kuulaan pyöreä vatsani on vain muisto. Lapsi on otettu sieltä ulos yhdeksän viikkoa etuajassa. Yhtäkkiä en enää olekaan hyvinvoiva, odottava nuori äiti. Sen sijaan kehoni muistuttaa sotatanteretta. Särkee, sattuu, oksettaa – yhtä lailla oma vointini kuin pelko lapsen puolesta. Odottamamme syysvauvan sijasta saimmekin keskeneräisen lapsen kesän viimeisillä helteillä.

Kuluu melkein vuorokausi, ennen kuin pääsen katsomaan vauvaa vastasyntyneiden teho-osastolle. Mies työntää minut sinne pyörätuolilla. Keskoskaappiin kurkistaessani tirahdan itkuun. Unelma pehmeän pulleasta vastasyntyneestä särkyy viimeistään nyt, kun näen oman vauvani: nyljettyä jänistä muistuttavan ihmisraakileen. En ymmärrä, miten niin pieni olento voisi jäädä henkiin ja jaksaa kasvaa kolkossa kaapissa. Ohuet, läpikuultavat raajat harovat ilmaa. Vasen jalkaterä, johon on kiinnitetty saturaatiomittari, hohtaa punaisena. Lapsi peittyy johtojen ja letkujen sekamelskaan.

Osastolla lempeä kätilö työntää minulle kärryllä valtavan maitopumpun ja sanoo, että jokainen maitopisarani on vauvalle kallisarvoinen. Opettelen pumppaamaan maitoa, vaikka se tuntuu inhottavalta. Se on vähintä ja tärkeintä, mitä voin rääpäleeni hyväksi tehdä. Maito nousee rytisten rintoihini. Sitä on ylen määrin suurenkin vauvan tarpeisiin. Öisin nukun maitolammikossa. Rintani tuntuvat olevan sitä mieltä, että niiden tehtävä on nyt pelastaa tuo pieni ihmisenalku.

Ensimmäisenä elinpäivänään vauva saa millilitran äidinmaitoa, seuraavana päivänä jo kaksi. Kolmantena päivänä alan tottua linnunluiseen otukseen käteni alla. Neljäntenä päivänä hän avaa silmänsä ja katsoo minua suhteettoman suurilla sinisillä silmillään, tekee niin itsestään ihmisen, liittää itsensä minuun. Viidentenä päivänä saan lapsen syliini, ihoani vasten. Hän painaa poskensa rintaani vasten ja nuuskii, mutta on liian pieni jaksaakseen enempää.

Minivauvamme kasvaa sairaalassa puolitoista kuukautta. Minä lypsän päivin ja öin neljän tunnin välein ja kiikutan maidon sairaalaan ruskeissa lasipulloissa.

Luovutan ylimääräiset maitolitrat äidinmaitokeskukselle. Hoidan osastolla lastani, joka kuin ihmeen kaupalla alkaa venyä pituutta ja kerryttää rasvaa ihonsa alle. Vauva saa ruokansa ensin nenä-mahaletkun kautta, oppii sitten kovalla työllä juomaan tuttipullosta, mutta on yhä vain liian pieni rinnalle. Joskus hän ottaa rinnanpään suuhunsa, mutta nukahtaa siinä samassa – ponnistus on niin suuri.

Kun hän vihdoin pääsee kotiin, hän on silmissäni valtavan suuri, mutta edelleen keskosen mitoissa.

Kirjallisuus ja netin keskustelupalstat kertovat minulle, että vain harva onnistuu imettämään keskosta. Ennenaikaiset vauvat eivät opi rinnalle, vaan ovat tuomittuja kasvamaan korvikkeella. Luen joidenkin sissiäitien jatkaneen lypsämistä kahdeksan kuukauden ajan. Itse olen jo lopen uupunut lypsämiseen ja letkujen ja pullojen ainaiseen pesemiseen ja keittämiseen. Kone ei tyhjennä rintoja kunnolla, joten tiehyttukokset ja rintatulehdukset lamauttavine päänsärkyineen tulevat tutuiksi. Haaveilen lapsentahtisesta imettämisestä, sillä kuvittelen sen olevan pul-

– 207 –

imetyksen lohtukirja

losouviin verrattuna ihanan vaivatonta. Päätän jaksaa aina päivän kerrallaan. On paha mieli. Miltä tuntuisi elää tavallista vauva-arkea, imettää ihan tavallisesti ihan normaalia vauvaa?

Saan imetyksen harjoitteluun apua sairaalan vauvaperhetyöntekijältä, ystäviltä ja imetysaiheisilta nettisivuilta. Tavoite tuntuu silti saavuttamattomalta. En juutu murehtimaan sitä liikoja, sillä saahan vauva maitoani – ja kasvaa sillä kohisten. Reisiin ilmestyy poimuja, posket leviävät, vatsa pyöristyy, pylly pullistuu.

Lapsi alkaa näyttää oikealta vauvalta. Maidon voima on ihmeellinen, vaikka ruoka matkustaakin vauvan vatsaan kiertotietä.

Vauva venyy pituutta ja vahvistuu ja eräänä päivänä kahden ja puolen kuukauden iässä yllättää äitinsä perin pohjin imaisemalla rinnasta kokonaisen aterian.

Samoin seuraavan aterian, ja sitä seuraavan. Pullolapsi muuttuu tissilapseksi yhdessä yössä. Olen sulaa onnesta. Seuraavalla viikolla tungen lypsykoneet ja pullot kaapin perälle, enkä tahdo nähdä niitä enää koskaan. Otan ilolla vastaan jopa imetyksen ongelmat, vaikka vauvan väärät imuotteet saavat minut välillä huutamaan tuskasta.

Aika kuluu. Tulee talvi. Ilo on asettunut taloksi. Urhea lapseni on kuusinkertaistanut painonsa ja kasvattanut kunnioitusta herättävät pulloposket. Maitoni voimalla hän kirii kasvukäyrällä ikätovereitaan kiinni. Imetyshetket rytmittävät päiviämme ja öitämme, ne ovat minun ja vauvan kahdenkeskisiä rauhan hetkiä.

Imettyään silmät ummessa vatsansa täyteen hän köllii kainalossani onnellisen valaan lailla, esittelee minulle leveintä hurmurihymyään ja jokeltelee hyväntuulisesti. Keskentekoinen raakile on kasvanut oikeaksi vauvaksi, jota kukaan ei enää arvaa keskoseksi.

– Huuhkis

– 208 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

En uskonut olevani läsnä, se en ollut minä Vanhemmuuden alkuun vaikean kautta “Tervettä lasta odotettiin ja sairas lapsi saatiin, alkushokki oli järkyttävä”, tiivisti eräs Leijonaemo. Keskosen, sairaan tai vammaisen lapsen syntymä on aina perheelle kriisi, johon vain pieni osa perheistä voi valmistautua etukäteen. Moni saa tiedon vasta synnytyssalissa, kun vauva kiidätetään tehohoitoon. Osa kaksosten vanhemmista kohtaa kaksi kriisiä: toisen lapsen kuoleman ja toisen lapsen sairauden tai vamman.

Kriisin ensimmäinen vaihe on shokkivaihe. Sen aikana mieli pitää suojelevaa etäisyyttä sairaan lapsen syntymään. Tunteet pysyvät usein vielä taka-alalla. Olo on epätodellinen. Vanhemmat reagoivat shokissa eri tavalla.

Osa ei tiedä, mitä tehdä, osa suuntaa tarmonsa mekaaniseen toimintaan. Levoton ja lamaantunut vaihe voivat myös vaihdella. Shokissa kaikki tieto ei tartu muistiin. Järkyttynyt ihminen tarvitsee tuekseen muita ihmisiä, jotka hallitsevat tilanteen ja pysyvät rauhallisina.

“Ulkopuoliset eivät ymmärrä, kuinka hankala tilanne voi oikeasti monella tapaa olla. Lapsi voi oikeasti olla pitkäänkin kuolemanvaarassa. Se stressi ja lamaannus, mitä koko kuoleman ajatus aiheuttaa, vaikuttaa kaikkeen. Lapsi on usein syntynyt todella yllättäen ja äiti on ihan pihalla alkuun, että mitä oikein tapahtui ja että se lapsi on nyt todella syntynyt.

Kroppa ja hormonitoiminta ei varmasti ole samassa tilanteessa, kuin se olisi lapsen syntyessä rv 40. Lapsi voi olla hoidossa satojen kilometrien päässä kotoa ja perhe asua hotellissa. Mikään näistä ei varsinaisesti tue tai auta pumppaamisen onnistumista.“ Imetyksen ja äidinmaidon lypsämisen kannalta ristiriitaista on, että se on ajankohtaista heti, shokinkin keskellä. Rinnat tarvitsevat viestin, että vauva on olemassa. Jo ensimmäiset päivät valmistelevat maitomäärän nousua sellaiseksi, että äiti halutessaan voi ruokkia vauvansa omalla maidollaan. Kätilöt ohjaavat kohti täyttä maitomäärää, koska siitä voi valita mitä tahansa – päinvastoin taas pientä maitomäärää olisi työlästä kasvattaa jälkikäteen.

Rinnoissa on valmius imettämiseen jo raskausviikolta 16 alkaen.

“Alkushokiltani en osannut muuta kuin lypsää, koska tiesin sen olevan ainoa asia, jonka saatoin vauvani eteen silloin tehdä. Tiesin, että jos en lypsä, en imetä vauvaa jatkossakaan.”

– 209 –

imetyksen lohtukirja

“Ensin lypsäminen tuntui turhalta, kun en ymmärtänyt, että keskosvauvani todella sai maitoa alusta asti. Maidon pumppaaminen oli hyvin hämmentävää, koska lapseni selviäminen ei ollut ollenkaan varmaa. Lapsivuodeosaston kätilöt olivat kuitenkin hyvin kannustavia.”

“Imetystukihenkilöltä sain tukea, mutta sairaalasta en. Jälkeenpäin olisin toivonut, että sairaalassa olisi kerrottu osittaisimetyksen mahdollisuudesta (elin silloin uskossa, että pitää täysimettää tai ei ollenkaan) sen sijaan, että uhkailtiin minua lopettamaan imetyksen yrittäminen ja pakotettiin yksinomaan pulloruokkimaan. Muutenkin erityislapsen syntyessä vanhemmat ovat shokissa ja kaikki yksinkertaisetkin asiat olisi hyvä vääntää rautalangasta ja ymmärtää, että vanhemmalle voi tulla ikään kuin ‘pakkomielteisiä’ tarpeita esimerkiksi onnistua imetyksessä, kun muuten tilanne ei mennytkään suunnitelmien mukaan ja on aika kaoottinen.”

Kun shokki alkaa hellittää, seuraa reaktiovaihe, ja nimensä mukaisesti siihen kuuluvat reaktiot. Mieli alkaa käsitellä vauvan vammaa, sairautta tai keskosuutta. Monet haluavat puhua paljon. Tässä vaiheessa on hyvä, jos on joku, joka kuuntelee.

“Meillä oli hyvä keskosemojengi samanikäisten keskosten äideistä, läpäteltiin lypsyhuoneessa.”

Reaktiovaihetta seuraa käsittelyvaihe, jossa äiti etsii, jos mahdollista, selityksiä ja ymmärrystä tapahtumille. Miksi tapahtui näin, mitä tästä seuraa ja mikä minä olen nyt, kriisi saa kysymään. Elämä on kuitenkin vielä poikkeustilassa. On paljon mietittävää, on kuin monta palikkaa pois paikoiltaan.

Väsyttää. Saattaa olla vaikeaa keskittyä.

“Vauvan terveydentila oli niin heikko, ja omat voimat piti keskittää selviytymiseen, joten kun pääsimme kotiin, ja heikkokuntoinen vauva ei jaksanut imeä rinnalta vaan alkoi aina itkeä, tein aika pian sen päätöksen, etten häntä rintaruokinnalla kiusaa vaan annan suosiosta pullosta, että hän saisi ravinnon helposti vahvistuakseen. Itsellä ei ollut voimavaroja edes osittaisen imetyksen ylläpitoon. Olimme keskellä akuuttia kriisiä, sokissa koko perhe, kotona oli myös esikoispoika.”

“Omalta kohdalta voisi tietysti miettiä, mitkä tekijät olisivat auttaneet, että olisin pumpannut maitoa kauemmin kuin neljä kuukautta. Motivaatio vain loppui ja en vaan jaksanut elää siinä stressaavassa tilanteessa niin kurinalaisesti kuin 6–7 pumppauskertaa päivässä vaatii (samalla kun lapsi on siirtynyt jatkohoitoon 65 km päähän ja kuljet matkan päivittäin ees taas kotoa). Ehkä se olisi auttanut, että olisin jo alkujaan tajunnut

– 210 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

sen suunnitelmallisuuden ja aikataulutuksen, mitä pumppaaminen vaatii ja olisin osannut asennoitua siihen heti alusta. Eli jos joku olisi osannut kertoa sen faktan minulle, niin olisin ehkä jaksanut pitempään. Nyt se valkeni minulle pikkuhiljaa, mitä elämä on kun yhdistetään maidon pumppaaminen ja teholla olevan vauvan hoitaminen ja pitkät matkat sairaalaan. Tuntui, että elämä kutistui aika olemattomiin.”

Uudelleensuuntautumisen vaiheessa alkaa sopeutuminen elämään keskosen, sairaan tai vammaisen lapsen äitinä ja isänä. Löytyy uusia selviytymisen keinoja ja tukiverkostoja. Ilo alkaa palata elämään. Kaiken keskeltä voi löytyä jopa tunne voimaantumisesta.

Keskosten ja sairaiden lasten osastoilla on hyvä tahto pitää huolta myös lasten vanhempien henkisestä hyvinvoinnista. Lapselle on tärkeää, että äiti ja isä toipuvat ensishokista ja uskaltavat kiintyä häneen. Aina tieto ei kuitenkaan kulje niin kuin olisi kohtuullista.

“Sairaalassa olo ennenaikaisen lapseni kanssa oli erittäin traumaattinen kokemus. Itkin vielä kaksi kuukautta kotiinpaluun jälkeen, koska en ollut saanut imettää lastani. Välillä vauva katosi osastolla. Hänet piti vain viedä verikokeisiin, mutta häntä ei näkynyt koko yönä. Aamulla etsin vauvaani käytävällä. Ruoka piti antaa kolmen tunnin välein, vaikka lapsi olisi huutanut nälkäänsä. Oli todella kamalaa katsella nälkää näkevää lastaan, jolle ei saanut tarjota ruokaa rinnastaan.”

Tarinan äiti ei ole ehtinyt palautumaan lapsen syntymän aiheuttamasta shokista, kun osaston tapahtumat ovat järkyttäneet häntä lisää. Traumaattinen kriisi on syventynyt, ja siitä toipumisen alku on viivästynyt.

Traumaattisen kriisin ero tavalliseen elämänkriisiin ei ole iso, mutta se on merkittävä. Kriisi menee ohi elämällä. Traumaattisen kriisin tapahtumia on vaikea hyväksyä osaksi elämää, eikä niitä tarvitsekaan hyväksyä noin vain.

Jos muistot ahdistavat ja pelottavat, masennuksen riski kasvaa. On tärkeää puhua tapahtumista ja muistikuvista. Jos puhuminen on tuskallista, toipumiseen voi olla viisasta hakea ammattiapua.

– 211 –

imetyksen lohtukirja

Selviytymiskeinoja Vaikka on ihmiselle vaikeuksia annettu, on myös selviytymiskeinoja. Jokaisella on omat hänelle sopivat tapansa. Riittävä tieto kokonaisuudesta on monille tärkeää, joillekin aivan yksityiskohtia myöten. Vertaistuki ja puhuminen muiden samankaltaisia kokeneiden kanssa auttaa toipumaan, tutkitustikin.

Tunteiden ilmaiseminen tekee hyvää. Jos puhuminen ei ole luontevaa tai mahdollista, tunteita voi kohdata myös musiikin kuuntelun avulla. Kirjoittaminen on vanha hyvä väline, ja tapoja on monia: omaan päiväkirjaan tai julkisesti blogiin.

Monenlaiset luovuuden väylät voivat etsiä tien tunteiden luo. Kun tunteita uskaltaa kohdata, ne eivät enää paina taakkana. Itku vähenee itkemällä, ja samalla olo kevenee.

Ammattiapua ja vertaistukea: yksin ei pidä jäädä Oman lapsen hengenvaara on aina traumaattinen kriisi, johon perheen tulisi saada vakauttavaa tukea heti alkupäivistä asti, kertoo kuntoutussuunnittelija, psykoterapeutti Outi Ståhlberg Mielenterveyden keskusliitosta.

Terveydenhuollon tavoitteena on, että tieto lapsen vakavasta sairaudesta tai vammasta annettaisiin ns. ensitiedon periaatteiden mukaan. Keskeistä ovat avoin vuoropuhelu, työntekijän todellinen läsnäolo ja rehellinen tieto.

Jos vanhemmat toivovat, on mahdollista järjestää myös ensitukiryhmäistunto, jossa läsnä ovat molemmat vanhemmat, perheen lähi-ihmisiä, hoitajat ja lääkäri. Silloin kaikki saavat tiedon yhtaikaa, eikä vanhempien tarvitse kertoa uudelleen ja uudelleen lapsen terveydentilasta jokaiselle läheiselleen.

Oikealla tavalla annettu tieto tukee perheen sopeutumista. Perheelle annetaan myös tietoa, mistä he jatkossa saavat apua ja hoitoa lapselleen ja itselleen ja mistä he löytävät vertaistukea.

Sairaaloissa ovat sairaalapapit ja sosiaalityöntekijät. Isoimmissa sairaaloissa on saatavilla myös psykoterapiaa. Neuvolan kautta voi järjestyä lähete mielenterveystoimistoon tai terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan luokse, Outi Ståhlberg sanoo. Myös järjestöjen omat vertaistukimuodot ovat ensiarvoisen tärkeitä toipumisessa. Niiden tehosta on jo tutkimuksinkin saatu selvää näyttöä.

Yksin ei pidä jäädä. Apua on saatavilla, Outi Ståhlberg korostaa.

Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propelli auttaa etsimään sopivan avun ja tuen: Propellista saa neuvontaa kuntoutuspalveluista ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetuista lakisääteisistä etuuksista. Palvelu on tarkoitettu kuntoutujille, heidän läheisilleen sekä sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöille.

Neuvontapuhelin 0203 91920

– 212 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Lähteet Ensitieto vastasyntyneen vammaisen tai sairaan lapsen vanhemmille, Vammaispalvelujen käsikirja, osoitteessa http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/vammaispalvelujen-kasikirja/lapset-ja-perheet/ensitieto/ensitieto-vastasyntyneen-vanhemmille/ tarkistettu 13.9.2013 Selviytymiskeinoja surussa, sivustolla E-mielenterveys.fi, Suomen mielenterveysseura 2013, osoitteessa http://www.e-mielenterveys.fi/vaikeat-elamantilanteet/suru/selviytymiskeinojasurussa/ tarkistettu 13.9.2013 Traumaattisen kriisin vaiheet, sivustolla E-mielenterveys.fi, Suomen mielenterveysseura 2013, osoitteessa http://www.e-mielenterveys.fi/nuoret/mita-tarkoittaa-kriisi/kriisin-vaiheet/ tarkistettu 13.9.2013 Traumaattiset kriisit, sivustolla E-mielenterveys.fi, Suomen mielenterveysseura 2013, osoitteessa http://www.e-mielenterveys.fi/kriisit/traumaattiset-kriisit/ tarkistettu 13.9.2013

– 213 –

imetyksen lohtukirja

Rintapumppuhuone Rintapumppu seisoi järkähtämättä metallisilla jaloillaan pöydällä kuin olisi kasvanut siihen kiinni. Huoneen täytti hiljaisen monotoninen, mutta tärykalvoihin porautuva ääni ja desinfiointiaineen ja happamen maidon haju, kaikkien niiden tuhansien maitojen tuoksu, jotka olivat tässä tilassa virranneet. Kipu säteili alavatsasta kaikkialle, erityisesti päähän, enkä kyennyt nostamaan katsettani pumpun tiivisteiden toistuvista tussahduksista. En uskonut olevani läsnä, se en ollut minä. Rintapumppuhuone oli tarkoitettu muille, niille, jotka olivat minulle olemassa vain lehtien palstoilla ja huhupuheissa ja internetin mässäilysyövereissä.

Kaadoin maidon ruskeaan lasipulloon ja liimasin sen kylkeen tarran. Kirjoita pullon kylkeen sukunimesi, lapsen osasto ja syntymäaika sekä päivämäärä ja kellonaika, luki ohjeissa. Kirjoitin jähmein käsin että teho-osasto, siellä minun lapseni makaa lämpöpedin keinotekoisessa sylissä. Asettelin pullon valtavaan jääkaappiin ja pesin käteni. Sivelin niihin limaisenkirkasta käsidesifiointiainetta, niin kuin jokaisena päivänä uudessa elämässäni.

Hiivin raskain ja kivuliain askelin Mikon perässä hissiin. Talvisaappaat hiersivät, ne olivat uudet. Hissin pellenkuvilla kyllästettyjen ovien raosta pujahti juuri ennen niiden sulkeutumista laiha nuori mies valkoisissa laitoshuoltajan vaatteissaan. Hän vihelteli niin kuin elämässä olisi ollut jotakin vihelleltävää ja kantoi kädessään koria, jossa oli ruskeita pulloja. Viheltely rikkoi hiljaisuutemme, ja tuijotin korin sisältöä hissimatkan sekuntien ajan. ”Äidinmaitomies”, Mikko sanoi laitoshuoltajan poistuttua sairaalan käytävähelvetteihin. Hymynkare pyrki jostakin kaukaa, ja häivähti meissä kirkastaen silmänalusten mustuutta hetkeksi.

Painoin ovikelloa. Se vartioi ovea, joka erotti minut ja koko muun maailman minun lapsestani tiukasti, tiukasti. Ihmisäänistä hiljaisessa, mutta koneista kolisevassa huoneessa hän makasi nukkuen kyljessään haavat ja yhteisessä mielessämme arvet. Suoniyhteys sokeriveden ja poikani välissä oli kaulassa, koska käsivarsien sinisenkuultavat verisuonet olivat liian pienet ja hauraat. Minä lauloin, Mikko silitti.

Voi kun loit minua luoja kun et luonut lentäväksi Lapsi avasi silmänsä ja yritti kohdistaa vetisen ja kipulääkkeistä harmaan katseensa lauluun. Se oli silta yli käsilläolevan, se katse ja se laulu, koska kosketusta ei ollut. Ääniaaltojen syli. Lauloin vielä silloinkin, kun spanielinsilmäinen sairaanhoitaja antoi minun panna ensimmäiset maitotipat ruiskulla letkuun, joka sukelsi nenän syvyyksiin ja sieltä vatsalaukkuun. ”Muutama milli vain, että nähdään, miten hän reagoi,” hoitaja puheli. Lapsellani oli pitkät ripset, hohtava iho ja teipinjälkiä poskessa. Letku vei lapseen muistumia minusta, keltaisia pisaroita, jotka nukuttivat hänet syvään, terveeksi tekevään uneen. En olisi tahtonut lähteä pois, mutta kello ja säännöt vaativat minun

– 214 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

jättävän lapsen vieraiden kokeneiden käsien, röntgensäteiden ja hennosti tikittävän pulssimittarin vieraaksi. Öin ja päivin annoin maidon valua pulloihin, jotka täyttivät keittiön kaikki pöydät ja jääkaapin ja kattilat. En halunnut nähdä ketään enkä puhua mitään. En voinut syödä. Osta kaupasta maksalaatikkoa, ehdotti eräskin. Maksalaatikkoa helvetti, minähän olen kasvissyöjä. Kaikki sähkökäyttöiset rintapumput menivät kerta toisensa jälkeen rikki, koska vaahtoava neste ajautui niiden moottoreihin. Mikko toi aina tilalle uuden. Sairaalassa käytävät oli koristeltu muovisin joulukoristein ja kuusin. Kynttelikkö valaisi teho-osaston hämäryyttä ja korosti hiljaisuutta, joka vallitsi sisällä ja ulkona putoavissa lumihiutaleissa.

Minun lapseni, hän kasvoi ja voimistui. Ja parani, hiljalleen. Kyllä siitä vielä kunnon kansalainen tulee, sanoi lääkäri.

Rintapumppuhuoneessa oli Seitsemän päivää -lehtiä, jotka lojuivat pumppurivistön väleissä. Kuka niitä luki, en jaksanut arvailla. Minä istuin kovalla tuolilla ryhdittömästi, rappauksien halkeamia tuijottaen. Vieressäni oli nainen, nuori ja kaunis, joka oli asetellut itsensä varovasti rengastyynyn päälle rintapumpun eteen. Hän nosti vaaleanpunaisen paitansa helmaa, ja hitaasti, hitaasti maitopisarat alkoivat valua rinnasta. Yhtä aikaa pisaroiden kanssa vuosivat hänen silmänsä kyyneliä, ja vaivoin tukahdutetut nyyhkytykset ravistelivat hartioita. Sanoja ei ollut, yhdyin häneen itkuunsa niin, että koko huoneen täytti kyynelten ja maitovirtojen joki. Pumppujen tussahdukset lävistivät tajunnan.

– Jo noista joki tulisi

– 215 –

imetyksen lohtukirja

Maijariitta Karhulahti Sunnuntai

– 216 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Tuskaista ja pelottavaa aikaa Monenlaisia ravintoratkaisuja joustavasti “Kun joudut valintatilanteeseen niin kyllä se äidinmaito, imetys ja pumppaaminen aika toissijaista on siihen nähden, että vietät aikaa mahdollisesti kuolevan lapsesi kanssa. Se aika voi olla ainoa mitä teillä on. Olisin siis kaivannut oikeasti toteutettavissa olevia vinkkejä ja ohjeita tuohon vaikeaan tilanteeseen. En usko, että ulkopuoliset oikeasti ymmärtävät, kuinka kurinalaista elämää on elettävä aikataulujen kanssa, jos meinaa onnistua pumppaamaan ja hoitamaan vauvaa teholla samaan aikaan.

Tämän tajusin vasta jälkeenpäin. Ihmettelin vain, että miten tämä kaikki vaatii minulta näin paljon säätämistä, että saan kaiken onnistumaan joka päivä.“ Kun lapsi on sairaalahoidossa, hänen terveytensä tai jopa henkensä on riippuvainen kymmenistä ammattilaisista. Imetys tai äidinmaidon lypsäminen on jotain, mitä vain äiti itse voi tehdä lapsen hyväksi. Leijonaemojen imetyskyselystä välittyy kirjavia imetyskokemuksia: äidit kertovat lapsista, joita ei ole voinut imettää, ja yhdelle ei ole saanut antaa edes äidinmaitoa.

Jos minkäänlainen ruokinta suun kautta ei ole mahdollista, lapselle laitetaan nappi ja letku suoraan mahalaukkuun vatsanpeitteiden läpi, ns. pegnappi tai -neppari.

“Toista lastani imetin kaksi päivää, kunnes hänestä tuli erityinen ja hänelle ei saanut enää äidinmaitoa antaa, eikä juuri muutakaan.”

“Lapsi syntyi elottomana ja hapenpuute aiheutti vaikean vammautumisen. Lapsella ei ole lainkaan tahdonalaista nielemistä, eikä osannut tai osaa imeä. Imetys ei siis ollut lainkaan mahdollista. Äidinmaitoa yritin lypsää noin kuukauden ajan, kunnes lopetin. Stressi tyrehdytti maidontulon. Lapselle asennettiin peg-neppari kolmen kuukauden ikäisenä ja tulee saamaan ravintonsa aina sitä kautta.”

Yhden vastaajan imetys kaatui käytännön mahdottomuuteen: ”Jos Tays (Tampereen yliopistollinen sairaala) olisi voinut toimittaa minulle dieettiini eli vauvan laajoihin allergioihin sopivaa ruokaa. Vauvallenihan ei ruokaa Taysin puolesta tullut, koska hän oli täysimetyksellä. Itse en voinut juurikin tuosta täysimetyksestä johtuen laittaa itselleni ruokaa, koska minun oli oltava Taysissa 24/7.”

– 217 –

imetyksen lohtukirja

Lypsäminen ja imetys ovat myös jotain, mistä äiti ei voi täysin itse päättää sairaalaympäristössä. Kun lapsi syntyy yllättäen sairaana, äiti on shokissa.

Shokki vaikuttaa jonkin verran maidon herumiseen. Vielä enemmän siihen vaikuttaa, miten hoitajat lypsämistä ohjaavat. Jos ensimmäinen synnytyksen jälkeinen lypsäminen viivästyy, äidin lähtökohdat vaikeutuvat. Vauvojen sairaudet voivat yllättää imetyksen.

“Kun sydänlapsi syntyi, niin imetys ei lähtenyt käyntiin, koska tyttö ei jaksanut imeä kunnolla. Maitoa ei noussut, koska olin niin huolissani ja pois tolaltani, kun diagnoosi varmistui. Sairaalassa oli kesäaika, ja hoitajat (sijaiset) unohtivat kertoa, että voi myös itse lypsää ne ensimmäiset tipat ja antaa ruiskulla. Jouduin itse pyytämään neuvoa ja purkkeja, kun huomasin, että muut äidit kuljettivat maitoa lapsilleen.”

“Vauva imi myös muutaman kuukauden iässä aina lähes tunnin kerrallaan. Vasta neljän kuukauden iässä, kun saimme tietää, että vauva ei ole terve (nyt vuoden iässä monivammainen), puheterapeutti havaitsi, että lihasheikkouden vuoksi vauva ei ollut saanut imettyä tehokkaasti (vaikka neljän lapsen äitinä luulin sen olevan tehokasta) ja hän oli joutunut käyttämään imemiseen kohtuuttoman paljon energiaa, jonka vuoksi paino ei noussut enää tuossa vaiheessa tarpeeksi. Jouduin pumppailemaan ja juottamaan vauvalle pullosta, josta hän sai maitoa helpommin. Jatkuva pumppaaminen ja erityislapsen hoito kävivät liian raskaaksi, ja jouduin siirtymään korvikkeeseen vauvan ollessa viiden kuukauden ikäinen.”

Osa äideistä joutui kamppailemaan imetys- tai lypsämistoiveensa puolesta tai kokemaan syyllistämistä, kun täytyi suojella omaa jaksamista.

“Vauva jäi osastolle, ja hoitajat ja lääkärit vaan hoki ettei se opi imemään, kohta laitetaan [peg-]nappi. Yritin kuitenkin imettää ja vauva imi. Pumppasin kotona ja vein maidot sairaalaan. Sairaalassa käydessäni imetin.

Mutta siitä eivät hoitajat tykänneet, koska kaikista tärkeintä näytti olevan maitomäärä, joka vauvan piti saada. Ja oli vaivalloista hoitajien mielestä, kun ei tienny, paljonko vauva söi rinnasta. Aina muistivat sanoa, että ei se kauaa ime. Koin kyllä imetyksen olevan vaan rasite vauvalle ja ennen kaikkea sairaalalle ja hoitajille.”

“Häntä ei voinut imettää ollenkaan. Pumppaamisen koin aluksi tärkeäksi, mutta myöhemmin ahdistavaksi sen, että itse halusin lopettaa, mutta lasta hoitava sairaala henkilökunta tästä syyllisti.“ Leijonaemojen vauvat ovat useimmiten hoidossa teho-osastoilla, joissa imetysohjausta ei vielä ole kehitetty niinkään paljon kuin keskoshoidossa. Syyskuussa 2013 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti Pohjoismaisen ime-

– 218 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

tyskonferenssin yhteydessä, että Vauvamyönteisyysohjelmasta on kehitetty ihokontaktiin perustuva versio myös tehohoitoon, eli sinnekin tulee vielä tulevaisuudessa perhelähtöistä ja näyttöön perustuvaa imetysohjausta.

Hyvä imetysohjaus on aina myös äitiä kannustavaa.

“Vauvojen tehohoitoyksikössä opastettiin niin oikeaoppiseen pulloruokintaan (mm. puheterapeutin ohjaus) sekä rohkaistiin myös imetyksen kokeiluun. Oman miehen tuki lapsen ruokintaan oli tärkein onnistumisen tunteen kannalta. Myös neuvolantäti ei painostanut imetykseen vaan ymmärsi hyvin tilanteen.”

Tehohoidon hajanainen imetysohjaus on karua luettavaa. Suullisesti eräs Leijonaemo selitti, että tehohoidon tehtävä on pitää lapsi hengissä. Imetys on äidin tehtävä, mutta äiti tarvitsee tehtäväänsä tietoa. Sen kerääminen on osittain satunnaismuuttujien takana, ja heikoimmilla ovat ensisynnyttäjät.

“En saanut imettää lapsen ollessa tehohoidossa, sitten kun olin lopettanut jo lypsämisenkin huonon maidon tulon vuoksi, kysyttiin minulta vasta sen jälkeen, että olisitko halunnut lasta rinnalle?”

“En saanut mitään ohjausta. Olisin halunnut tavata imetysohjaajan, saada neuvoja maidon pumppauksen kanssa. Kukaan osastolla ei kannustanut pumppaamaan, eikä edes pumppuhuonetta esitelty. Sanottiin vaan ‘tiedäthän, ettei imetys tule onnistumaan’. En tavannut imetysneuvojaa, pyynnöstä huolimatta.”

“Toisessa sairaalassa lääkäri, joka seurasi imetystä ja ruokintatouhua, tuli juttelemaan, että ei pulloruokinta yhtään huonommaksi äidiksi tee.

Samaan aikaan hoitaja ja ravitsemusterapeutti tuli lappujen kanssa kertomaan, miten se imetys on tärkeää sairaalle lapselle ja pitäisi vain jaksaa jatkaa imetystä.”

“Jos vaivalla pumppaamiani maitoja ei olisi heitetty roskiin sairaalassa, olisin varmaan sinnikkäämmin jatkanut hommaa. Jos sairaalassa hoitajat olisivat suhtautuneet imettämiseen rennommin, olisin imettäny useammin ja maitoa olisi varmaan alkanut tullakin enemmän. Jos maitoni koostumusta ei olisi moitittu huonoksi (lapsi ei siksi kuulemma kasvanut, kun mun maito oli laihaa ym), olisin uskaltanut luottaa siihen että kyllä vauva sillä elää ja kasvaa. Jos vauva olisi päässyt ennemmin kotiin, niin olisin kaikesta huolimatta varmaan imettänyt enemmän tai pidempään.

Jos sairaalassa ei olisi koko ajan hoettu, että kohta se ei enää syö. Jos lääkärit olisivat antaneet edes jotain toivoa lapseni hengissäpysymisestä.”

– 219 –

imetyksen lohtukirja

“Erityislapseni leikattiin 12 tunnin ikäisenä. Hän oli hengityskoneessa useita päiviä, ja tämänkin jälkeen piti olla mahdollisimman varovainen liikuttamisessa. Vauvalta oli leikattu ruokatorvi. Pumppasin vauvalle maitoa, vaikkakin heikoin tuloksin. Ajattelin, että pienikin määrä auttaisi suunnattomasti vastustuskyvyssä ja sen luomisessa. Maitoni ei lähtenyt kunnolla herumaan. Pumppasin 20–50 ml kerralla, sitten määrät väheni 10–20 ml. Jatkoin pumppaamista kuitenkin noin neljä kuukautta, kunnes sairaalasta sanottiin, etteivät he ota enää vastaan niin pieniä määriä. Imettämistä ei edes yritetty ja se olisikin ollut todella epämukavaa 3 muun potilaan ja vanhempien läsnäollessa. Tilassa oli avoin ovi käytävään, ei mitään yksityisyyttä ja ei edes mahdollisuutta saada yksityisyyttä. Pieni puutuoli mahtui juuri ja juuri sängyn viereen.”

“Stressasin koko imetyksestä valtavasti. Pelkäsin, että hän kuolee, kun söi huonosti, ja kunnon imemisotteen löytäminen oli hankalaa. Kauhulla odotin seuraavaa syöttökertaa. Jälkeenpäin tajusin että hänen leuka oli niin vinossa, ettei saanut rinnasta otetta. Miksi tätä ei missään sairaalassa, neuvolassa sanottu hysteeriselle äidille?”

“Vilja aloitti elämänsä teho-osastolla ja nukkui neljä ensimmäistä päivää. Tissini olivat räjähdyspisteessä, mutta en saanut lypsettyä niistä mitään ulos (olen imettänyt 4 aiempaa lasta ja luovuttanut joka kerta maitoa myös keskosille). Neljäntenä päivänä Vilja heräsi ja imi muutaman kerran tissiä. Siitä päivästä lähtien maito alkoi herumaan. En saanut tukea imetykselle sairaaloista, joissa Vilja asui ensimmäiset 3,5 kuukautta. Tuona aikana Viljan sydän leikattiin kaksi kertaa. Vaadin lääkäreiltä imetysluvan aina kun mahdollista. Kerroin että olen täysimettänyt neljä aiempaa lastani, minulla on todella rasvainen maito ja sitä tulee litratolkulla. Lupasin tarkkailla monitoreja, ja jos huomaisin lapseni kärsivän imetyksestä, niin lopettaisin. Viljan arvot paranivat aina imetystilanteessa. Jostain syystä sairaaloiden henkilökunta on vieläkin sitä mieltä, että rintaruokinta on lapselle raskasta. Ellei minulla olisi ollut onnistuneita imetyksiä takana, en varmasti olisi uskaltanut imettää Viljaa. Lypsin valtavia määriä maitoa, jota annettiin Viljalle nenämahaletkulla. Tehohoitojaksojen ulkopuolella imetin häntä aamusta iltaan (yöt olin kotona neljän muun lapsen kanssa), syöttöpunnitsin ja loput laitettiin nenämahaletkuun. Viljalla oli letku kymmenkuiseksi saakka. Pahimpina päivinä (infektioiden aikana ei imenyt lainkaan ja välillä oksennusrefleksi oli todella voimakas) söin Primperania turvaamaan maidontuloa. Sitten se vaan loksahti paikoilleen, kun Viljan sydäntilanne parani Ihmeen myötä.

Vierotin Viljan 1.10 vuotiaana. Vilja on selvinnyt henkisesti todella hyvin alun kauheuksista huolimatta. Uskon, että imetys on auttanut häntä mo-

– 220 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

nella eri tavalla. Olen kiitollinen, että uskalsin imettää häntä lääkäreiden ja hoitajien pelottelusta huolimatta.”

Imetys on periaatteessa myös sairaiden vauvojen hoidon ihanne, mutta käytännössä sille näyttää olevan vaikea järjestää aikaa (eli imetysohjausta) ja konkreettista tilaa teho-osaston arjessa. Kyselyn perusteella vaikuttaa siltä, että hoitajat ja lääkärit myös varovat jo etukäteen, jaksavatko äidit imetystä.

Huoli on todellinen ja tarkoittaa hyvää, koska elämäntilanne on raskas, mutta silti lypsy ja imetys voivat keskellä sairaalaympäristoä antaa jotain arvokasta. Äidin täytyy tehdä päätöksensä itse niissä raameissa, mitkä ovat mahdollisia. Äidit itse suhtautuvat avoimesti kaikkiin tapoihin antaa ravintoa, sillä pääasia on loppujen lopuksi ruokkia ja rakastaa.

“Ehdottomasti vertaiskokemuksia ja tietoa miten muuten kuin tavallisesti imettämällä voi lastaan ruokkia. Tietoa siitä että lasta voi ruokkia monin eri tavoin, maidon ei tarvitse riittää kaikkiin ruokailuihin.”

“Olen sitä mieltä, että jokaisen äidin tulisi saada pyyteetöntä tukea juuri niille omille päätöksilleen imetyksen suhteen. Että jokainen uskaltaisi imettää niin kauan kuin hyvältä tuntuu tai olla imettämättä. Ole varma itsestäsi. On kyse sinun omasta kehostasi ja lapsestasi. Imetä juuri sen verran kuin sinusta hyvältä tuntuu.”

“Jokainen erityislapsi on omanlaisensa, eikä mitään yleispätevää vinkkiä voi antaa. Mutta omasta kokemuksestani voin sanoa sen, että vaikeakaan tilanne ei välttämättä ole mahdoton. Ei kannata luovuttaa ensimmäisten vaikeuksien ilmaannuttua. Muttei toisaalta kannata uuvuttaakaan itseään imetystaisteluilla.”

“Lapsen ruokkiminen hoidetaan niiden mahdollisuuksien mukaan mitkä kullakin hetkellä on käsillä. Imetä jos sinulla on voimavaroja ja saat siihen luvan. Nenämahaletkulla, masunapilla ja muilla konsteillakin pienen maha täyttyy ja se on pääasia. Monessa tilanteessa imetyskin on mahdollinen, vaikka hoitohenkilökunta ei siihen tukisikaan. Voimia tiellesi.”

Lainaukset Imetyksen tuen ja Leijonaemot ry:n yhteisestä imetyskyselystä. Lähde myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedote Pohjoismaisesta imetyskonferenssista 19.9.2013, Äidin hoivaa ja läheisyyttä korostava imetysohjelma tulossa neuvoloihin, http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=34248, tark. 1.10.2013.

– 221 –

imetyksen lohtukirja

Saa onnitella – onnellista saada oma lapsi Sano onnea, kun perheeseen syntyy rakas lapsi. Onnittele lämpimästi. Vie kauniita vauvalahjoja, hymyile, ihastele vauvaa, kannusta vanhempia, vahvista jokaista uuden vanhemman rakkauden elettä. Mitä kummaa? Miksi tällaisia itsestään selviä ohjeita?

Onnittele yhtä lämpimästi myös silloin, kun vauva on sairas tai vammainen. Lapsi on ensisijaisesti rakas lapsi, jonka onnittelu ja huomioiminen onnellisena osana perhettä tukee vanhemmuutta. Vanhempia kirpaisevat säälinsekaiset surunvalittelut ja keskustelun hiljeneminen, sillä lapsen vamma tai sairaus ei määritä lasta yksilönä eikä sulje perhettä pois lapsiperhearjesta. Vauva on yhä vauva.

Kun vauva syntyy sairaana tai vammaisena, ympärillä myös lähisuvulla menee oma aikansa kriiseilyyn. Se kuuluu asiaan, mutta voi heijastua onnitteluihin. Ehkä lähisuvun ja ystävien kanssa onkin hyvä sekä iloita että itkeä yhdessä, jos lapsen tilanne on kovin vaikea. Vähän kaukaisempien vierailijoiden saattaa olla parempi itkeä ensin ja mennä onnittelemaan sitten, ettei käy niin päin, että järkyttyneet vanhemmat joutuvat lohduttamaan onnittelijoita.

Vauvaperheeseen aina, mutta erityistilanteessa varsinkin, pitää muistaa rotinat. Vieraat vievät mennessään niin hyvän pullapöydän, että tarjoilusta jää vielä jäljellekin. Huomaavainen vieras kysäisee äidin lempiherkut tai ruokavalion etukäteen. Jos vauva on jäänyt sairaalahoitoon, kannattaa kysyä ihan suoraan, miten isä ja äiti järjestävät ruokailunsa (ja vanhempien lasten ruoat). Pystyvätkö he syömään sairaalalla? Jos eivät, olisiko ystävien ja sukulaisten ruoanlaittorinki nyt paikallaan, sillä lämmitettäviä eväitä tarvitaan vauvaralliin kodin ja sairaalan välillä.

– 222 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Silkkaa luonnonvoimaista naissisua Maitoa vauvalle käsityönä ja rintapumpulla Tämä luku on laadittu Imetyksen lohtukirjaan työryhmän vapaaehtoisten toiveiden ja kysymysten pohjalta. He kokivat joutuneensa lypsypuuhiin ilman selkeää selitystä maidon muodostumisesta ja vailla tarkkaa ohjeistusta, mikä määrä lypsämistä riittää käynnistämään ja ylläpitämään vauvalle riittävän maidon määrän. Ohjeistus on voinut minimissään olla sängylle heitetty vetopasuunamallinen rintapumppu ja kehotus herutella sillä, joten ei ihme, jos maitoa ei sitten tullut kuin muutama tippa. Erityisesti herumisen merkitystä, tuntomerkkejä ja edistämistä vapaaehtoiset haluavat korostaa.

Muista luvuista poiketen tämä luku on ohjeistava, ja sen lähtökohtana on selkeästi äidin tavoite lypsää äidinmaitoa eri tilanteissa. Jos joka lauseessa otettaisiin huomioon epävarmuustekijät, ohjeet hukkuisivat niihin. Samalla tässäkin luvussa on huomioitu tietyt sairaalaympäristön rajoitteet, jotka eivät kotona ole ajankohtaisia.

Hyppää luvun yli, jos et tarvitse sitä. Lue uteliaana, jos haluat etsiä selityksiä omille kokemuksillesi. Muista samalla imetyspettymysjaksosta tuttu ajatus: menneisyyteen voi lisätä vain huojentavaa ymmärrystä. Luku on laadittu kaikenlaisiin tilanteisiin, joissa tarvitaan maidon muodostumisen käynnistämistä, ylläpitoa tai vähentämistä väliaikaisesti tai pidempään lypsämällä.

Luvun asiasisällön on tarkistanut IBCLC kätilö Taina Palve Keski-Suomen Keskussairaalan imetyspoliklinikalta ja synnytysosastolta.

Heruminen avain ja palkinto Lypsämisen avain on heruminen. Rintoihin muodostunut ja lypsämisen aikana muodostuva maito poistuu rinnoista herumisheijasteen käskystä. Sen puolestaan saa liikkeelle oksitosiini-hormoni, jota erittää aivolisäke. Oksitosiini myös rentouttaa. Sen avulla lypsämisestä voi kehittyä myös äidin rentouttava tuokio. Siksi on tärkeää, että äidille löytyy mahdollisimman pian selkeät rutiinit lypsämiseen sekä kannustusta ja joku, jolta voi kysyä epäselvistä asioista.

Heruminen tuntuu kihelmöintinä rinnan sisällä. Olo on rento ja raukea, voi myös janottaa. Ensimmäisinä päivinä tuntuu jälkisupistuksia. Jotkut äidit kokevat herumisen kipuna, toiset eivät tunne sitä lainkaan. Yleensä heruminen käynnistyy ensimmäisen minuutin aikana, mutta aivan ensimmäisten imetysten tai lypsämisten ensimmäisiä herumisia voi joutua odottelemaan useampia minuutteja. Sekin on aivan tavallista. Herumisia voi tapah-

– 223 –

imetyksen lohtukirja

tua monta kertaa yhden lypsyn tai imetyksen aikana, mutta usein myöhemmät kerrat eivät tunnu miltään.

Sairaalassa maidolle on erityisen tarkat puhtausvaatimukset. Jos rinnat täytyy pestä ennen lypsämistä, lämmin vesi on samalla hyvä rentoutumisen ja herumisen valmistelukeino. Pese kauniisti ja rauhallisesti. Pese hellästi, älä kiirehdi. Pese lämpimällä vedellä ja rentouta samalla myös hartiat.

Kaikki mikä rentouttaa, auttaa herumista. Koska on yksilöllistä, mikä rentouttaa, ota apuun omat mukavat mielikuvat. Ajattele vauvaa, jos hänen ajattelemisensa rentouttaa. Jos ei, älä ajattele. Ajattele virtaavaa vettä, kesäsadetta, mökkisaunaa tai vaikka lempitanssiasi sen mukaan, mikä sinulle sopii. Musiikkiakin voi kuunnella. Lapsen kuva ja vaate tai jotkut muut mukavat kuvat voivat myös auttaa rentoutumaan.

Herumista edistää kosketus ja läheisyys. Jos vauva ei voi tulla rinnalle, toiseksi paras herumisapu on, jos hän voi tulla ennen lypsämistä ihokontaktiin. Puoliso tai ystävä voi myös hieroa tai sivellä äidin hartioita rentouttavasti. Äiti itse voi hieroa rintaa pyörein liikkein ja sitten pyörittää nänniä sormien välissä lypsämisen aluksi, mikä harjoituksen myötä usein riittääkin käynnistämään herumisen. Aluksi heruminen on tyyneysharjoitus, josta puolet on henkistä, puolet sekoitus hormoneita ja kehon muuta toimintaa.

Rentoutumisen vuoksi voit sujauttaa rintapumpun säiliöosan pieneen pussiin, niin et näe, paljonko maitoa sinne kertyy. Olennaista ei ole saalis, vaan tilaus. Kun lypsät, kerrot rinnalle, että maitoa tarvitaan.

Herumista voi tukea myös erilaisilla imetysteesekoituksilla.

Heruminen tarvitsee vain aluksi opettelua. Se ehdollistuu toiston myötä niin, että viikkojen kuluessa toistuvat rutiinit riittävät käynnistämään herumisen. Eräs keskosen äiti kertoi, että hänen täytyi säilyttää rintapumppua lopulta peitettynä, ettei sen näkeminen käynnistänyt herumista turhaan.

Kuusi ensimmäistä tuntia ja ensipäivät Kun istukka poistuu kohdusta, aivolisäke alkaa valmistella maitoa muodostavien rakenteiden toimintaa. Aivolisäke tarvitsee mahdollisimman pian viestin, että vauva on elossa, ja maitoa tarvitaan. Imetystä korvaavat lypsyt – käsin tai pumpulla – käynnistävät prolaktiinin tuotannon. Prolaktiinia tulee verenkiertoon jokaisen imetyksen tai lypsyn jälkeen, ja se määrittää, kuinka paljon maitoa muodostavia uusia rakenteita rintaan kasvaa. Ensimmäisten päivien ja noin kahden ensimmäisen viikon lypsykerrat ovat pohjatyötä, joka rakentaa koko tulevalle lypsämis- ja imetysajalle perustaa.

Maito ei nouse nostamatta. Jos jäät odottamaan maidonnousua etkä lypsä sitä ennen, otat suuren riskin. Ilman ulkoista stimulaatiota maidonnousu voi jäädä vain kudosturvotukseksi, joka myös laskeutuu pian.

Entä jos ensiviikot tai -päivät menevät jostain syystä ohi vähällä lypsämisellä tai täysin ilman lypsämistä? Jokainen tilanne on yksilöllinen. Silloin on hyvä etsiä tilanteesta imetysohjaajan arvio ja kenties kokeilla suunnitel-

– 224 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

mallista tiheää lypsämistä ensin kolmesta viiteen päivän ajan, jotta näkee, miten rinnat reagoivat myöhäiseen herättelyyn. Tehopäivien jälkeen on aika tehdä uusi suunnitelma.

Maidon muodostumisen käynnistäminen lypsämällä 1. Aloita lypsäminen kuuden tunnin kuluessa syntymästä tai niin pian kuin mahdollista.

2. Lypsä vähintään 8 –12 kertaa vuorokaudessa, kunnes maitomäärä on riittävä. Yhden lypsykerroista täytyy olla yöllä, että maidon muodostuminen pysyy yllä. Yöimetys on tärkeä, koska yöllä erittyy paljon prolaktiinia, ja koska toisaalta ilman yöimetystä lypsykertojen väli kasvaa liian pitkäksi.

Tunnista, mitä tarkoittaa heruminen. Opettele lypsämään niin, että heruminen käynnistyy. Maitoa tulee ensin vain tippoja ja vasta herumisen käynnistyttyä virtaamalla. Jos jostain syystä et tunnista herumista, ja maitomäärä pysyy pienenä, muutamina tippoina, pyydä kätilöiltä ohjausta.

Maitomäärät alkavat lisääntyä yleensä kolmantena päivänä. Pidä määristä kirjaa. Toisen viikon lopulla maitomäärän pitäisi olla vähintään 500 ml, jos tavoitteena on siirtyä piakkoin imetykseen. Jos tilanne on sellainen, että imetys ei ole mahdollista vielä useaan viikkoon, ja äiti aikoo jatkaa lypsämistä vielä useita viikkoja tai jopa kuukausia, kahden ensimmäisen viikon aikana kannattaa tavoitella ylituotantoa eli 800 – 1000 ml:n vuorokausimäärää. Jatkossa huolella tehty pohjatyö kestää ajoittaiset ja tavalliset maitomäärän laskemisetkin, jos äidillä on stressiä lapsen vuoksi tai muista syistä.

Muutamat lääkkeet lisäävät sivuvaikutuksenaan maidontuloa. Voit keskustella niistä esimerkiksi lapsivuodeosaston lääkärin kanssa. Ne eivät auta ilman tiheää lypsämistä eli mahdollisuutta maidontuloon.

Lypsämisen jatkaminen pähkinänkuoressa Vakiintuneen maitomäärän vaatimat lypsykerrat ovat yksilöllisiä, yleensä 6 – 10 kertaa vuorokaudessa riittää. Pidä edelleenkin kirjaa lypsykertojen maitomääristä. Jos yhteenlaskettu vuorokauden maitomäärä vähenee, lisää lypsytiheyttä muutaman päivän ajaksi. Jos määrää täytyy lisätä, lypsä mieluummin tiheään ja lyhyesti kuin pitkään ja harvoin. Lypsä yhdestä rinnasta korkeintaan 15 –20 minuuttia kerrallaan. Jos käytössäsi on yhden rinnan pumppu, vuorottele rintoja niin, että lypsät molemmat kaksi kertaa, ja aikaa kuluu yhteensä noin puoli tuntia. Tehokkainta lypsäminen on tuplasetillä eli molemmista rinnoista yhtaikaa. Tuplasetillä lypsyaika on niin pitkä kuin maitoa tulee, yleensä noin 20 minuuttia.

– 225 –

imetyksen lohtukirja

Aivan niin kuin imetyksessäkin, myös pitkään lypsävillä maito on välillä tiukemmassa. Vaihe menee ohi tihentämällä lypsyjä muutaman päivän ajaksi.

Miten rinta toimii Kun rinta tuntuu tyhjältä ja sieltä siirtyy maitoa ulos lypsäen tai imettäen, rinta tekee lisää maitoa. Tehokkainta maidon nostatusta on lypsää molempia rintoja melko usein, mutta suhteellisen vähän aikaa kerrallaan, kuitenkin niin, että heruminen käynnistyy ja rintaa tyhjennetään, kunnes se tuntuu jälleen tyhjältä ja kevyeltä. Tyhjäntuntuistakin rintaa voi lypsää edelleen, kunhan sitä ei satu ja kunhan lypsyaika pysyy äidin ajankäytön ja jaksamisen kannalta kohtuudessa. Rinta saa lisätilauksen maidosta, kun sille kerrotaan, että maitoa tarvitaan lisää, eli nyhjätään tyhjiin asti. Älä panttaa. Kun rinta on pitkään täytenä, se jarruttaa maidon muodostamista. Rinnan täyttymistä ei siis kannata odotella, koska lypsyvälien pidentäminen vain vähentää maidontuloa. Jos lypsyharjoitukset päätyvät ylituotantoon, rintoja voi pitää varovasti hiukan täysinä. Silloin on kuitenkin tarkkailtava, ettei rintoihin tule tiehyttukosta tai rintatulehdusta.

Rintapumpun turvarajat!

Ei ylipitkiä pumppauksia, ei itkuisia öisiä istuntoja rintapumpun kanssa, ei mustia sudenhetkiä. Hyvät naiset, älkää koskaan lypsäkö rintaa ilman herumista ja niin pitkään, että rinnasta tulee vain kuumaa ilmaa, kuten eräs äiti kertoi. Tunti kerrallaan on ehdottomasti liikaa. Mikä tahansa, mikä kasvattaa liikaa epätoivoa, on vain liikaa. Vaikka tuo tunti tuottaisi hiukan äidinmaitoa, sen hinta on liian kova, jos se ajaa äidin uupumukseen – sillä tuo tunti toistui monta kertaa vuorokaudessa ja ympäri vuorokauden. Sopiva aika on noin vartti rintaa kohti. Älä päästä rintapumppua äidin ja vauvan väliin. Vaikka äidinmaito on keskoselle ja sairaalle vauvalle tärkeää, älä silti muuta maitojahtia pakomatkaksi tai karkotukseksi pois vauvan luota.

Takaisin arkisiin asioihin: rintapumpun käyttö ei saa sattua. Kovempi teho sähköpumpussa ei anna enemmän maitoa, jos se satuttaa rinnan kudoksia.

Käytä myös käsikäyttöistä pumppua napakasti, mutta ei kovakouraisesti. Ei kiirettä, vaan rentoa keskittymistä.

Rintapumpun peseminen Rintapumpun pesemisestä on omat tarkat ohjeensa, kun vauva on sairaalahoidossa. Toivottavasti sairaalassa on myös paikka, jossa pumppuja voi pestä tai muuten puhdistaa.

– 226 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Silloin kun vauvan toinen vanhempi on samassa paikassa kuin äitikin, hänellä on oma arvokas tehtävänsä maitotiimissä. Äiti lypsää, puoliso puhdistaa pumpun.

Jos maito ei mene keskoselle tai sairaalle vauvalle, kotioloissa voi riittää, kun koko rintapumppu pestään kerran vuorokaudessa. Lypsyjen välillä rintapumppua säilytetään jääkaapissa. Huuhtele vedellä rintaa vasten tuleva osa lämpimäksi ennen lypsämistä. Useimpien rintapumppujen osia voi pestä myös tiskikoneessa.

Käsinlypsy vaihtoehtona Ilman välineiden pesemistä pääsee, jos opettelee käsinlypsyn. Käsinlypsy on monien mielestä myös kätevämpi ja pehmeämpi tapa kuin pumppaaminen, kunhan tekniikan on kerran oppinut.

Käsinlypsyyn tarvitaan vain puhdas astia, käsien puhdistusaine ja rauhallinen paikka lypsämiselle. Astiaksi sopii vaikkapa leivontakulho, koska herumisen jälkeen maito suihkii useasta reiästä moneen suuntaan.

Sijoita peukalo ja etusormi vastakkaisille puolille rintaa noin kolmen sentin päähän nännistä. Etäisyys voi hieman vaihdella, kokeilemalla löydät parhaan kohdan. Paina sitten sormia kohti toisiaan ja vedä niitä hieman kohti nänniä. Pidä ne silti iholla paikallaan: iho ei saa venyä. Toista tätä puristusta rytmisesti. Tavallisesti maitoa alkaa tulla vasta muutamien puristusten jälkeen, kun heruminen käynnistyy. Kun maidon tuleminen hidastuu, vaihda sormien paikkaa nännin kehällä.

Arki maidon mukaiseksi Miten lypsämisen saa yhdistettyä arkeen suhteellisen sujuvasti? Elämä ei oikeastaan ole arkea, jos vauva on sairaana. Se on poikkeustilassa, joten elämä saa olla vähän kummallista. On lupa vaikkapa lypsää maitoa vieraassa rakennuksessa. Tuo vieras rakennus on sairaala, jossa yleensä suositellaan sairaiden lasten imetystä ja äidinmaidon lypsämistä, joten kysy lasta hoitavalta osastolta, miten se onnistuu. Pyydä apua. Opettele olemaan heikko, vaikka olisit ennen ollut kaikessa vahva. Opettele olemaan vahva uusissa asioissa.

Kurjaa on, jos lypsämiseen kuluva aika on pois ajasta lapsen luota. Voisiko lapsen vieressä lypsää? Järjestyisikö se jollain tavalla? Jos tilassa on läsnä muidenkin vauvojen vanhempia, onko heilläkin sama tarve? Jos on, löytyisikö yhteistä ratkaisua. Joka tapauksessa henkilökunnan asenne ratkaisee paljon. Jos he suhtautuvat lypsämiseen neutraalisti ja ratkaisukeskeisesti, myös muut suhtautuvat. Jos tila on kuitenkin liian hälyinen, ehkä ratkaisua ei vain löydy.

– 227 –

imetyksen lohtukirja

Saattaa olla mahdollista myös ikään kuin treenata lypsämisistä arjelle käytännöllisiä. Kenenkään arkeen tai mielenterveyteen ei mahdu liian pitkiä lypsämisiä. Jos käytössä on sairaalatason kaksoispumppu, jo 3–5 päivän tihennetty pumppaaminen todennäköisesti lisää maidon määrää niin, että maitoa tulee taas harvemmin pumpattuna jo vartissa enemmän.

Poikkeustilaa koskevat usein erityissäännöt, jotka auttavat selviytymään.

Ne tehdään heikoimman ehdoilla. Heikoin on perheen pienin, hän, joka on sairaalahoidossa. Siksi yksi hyvä sääntöehdokas on, että pumpun tiskaamisesta ei lintsata eikä riidellä. Se ei jää roikkumaan eikä se jää kenenkään niskoille yksin. Se on pyhä väline, jolla valmistetaan ainutlaatuista ravintoa, joten sitä kohdellaan kunnioittavasti. Näin myös lypsämisen rytmi pysyy mahdollisimman helppona toteuttaa.

Pyydä herkästi apua

Useimmat sairaiden lasten sairaalaosastot periaatteessa myönteisiä imetykselle ja äidinmaidolle, mutta käytännössä ne on suunniteltu lasten sairaanhoidon ehdoilla. Kysy kuitenkin herkästi apua ja ihmettele ääneen, voisiko sinulle ja vauvallesi tärkeä kokeilu järjestyä, ja jos kokeilu toimii, voisiko sen tehdä toistekin.

Hymy voi olla jo puolet ratkaisusta.

Kuka päättää Kun lypsäminen asettuu elämän uriin ja poikkeustila muuttuu uudenlaiseksi arjeksi, pisimmillään äidit jatkavat lypsämistä kuukausien ajan, yli puolikin vuotta, ja ovat jälkeenpäin päätökseensä tyytyväisiä. On kuitenkin myös tarinoita, joissa lypsäminen on muodostunut painajaiseksi, yhdeksi vauvan syntymän jälkeiseksi suoritukseksi, joka olisi jälkiviisaudella arvioiden pitänyt osata lopettaa aikaisemmin. Kuka siitä päättää? Äiti itse on avainhenkilö. Koska hän kantaa vastuun lypsämisen perustyöstä, hän myös päättää, kauanko hän sitä jatkaa. Ongelmiin voi kysyä neuvoa imetysohjaajilta tai esimerkiksi Imetystukipuhelimesta, mutta päätös on aina äidin oma. Kun päätös on tehty, se on tärkeä ja sitä täytyy kunnioittaa, ja elämä järjestetään sen mukaisesti uudelleen.

Väliaikaiset imetystauot Imetyskivun ratkaisijana rintapumppu on vain väliaikainen hoito, ainakin jos toiveena olisi jatkaa imetystä, mutta kivuttomasti. Ota yhteyttä neuvolaan ja toivo lähetettä imetyspoliklinikalle tai jos sellaista ei ole, kysy, kuka

– 228 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

terveydenhoitaja osaisi auttaa imetyskivun kanssa. Jos ongelma on imuotteessa, apu pitäisi löytyä terveydenhoitajilta tai kätilöiltä. Jos ongelma on nännin ihossa, apu voi löytyä ihotautilääkäriltä.

Lypsämistä tarvitaan myös väliaikaisesti äidin poissaolon, lapsen hoitotoimenpiteiden tai äidin lääkekuurin vuoksi. Lääkityksestä katso oma lukunsa s. 182, sillä vain harvat lääkkeet vaativat oikeasti imetystaukoa. Äidin ja lapsen erossaolon aikana lypsykertoja tarvitaan yleensä saman verran kuin imetyksiä olisi vastaavana aikana. Joskus lypsämisiä tarvitaan hiukan enemmän, joskus vähemmän, sillä toisaalta lapsi on tehokkaampi imemään kuin rintapumppu, mutta toisaalta pumppu heruttaa vähemmän.

Työhönpaluun yhteydessä rintapumppua tai käsinlypsyä tarvitaan korvaamaan yksi tai kaksi imetystä työpäivän aikana. Osa äideistä jatkaa eväsmaitojen tekemistä työpäivän aikana niin pitkään kuin lapsi tarvitsee maitoa, osa äideistä sopeuttaa rinnat vähitellen työpäivän pituiseen taukoon.

Vieroituksen tueksi Lypsämistä voidaan tarvita myös imetyksen ja lypsämisen lopetuksessa.

Silloin on hyvä pitää kirjaa maidon ja lypsykertojen määrästä vieroituksen alussa eli kirjaa ensin muistiin, paljonko rintoja on tyhjennettävä, ettei tule tukala olo. Sitten vähennä tuota määrää vähän kerrallaan jokaisella lypsykerralla, ja tarkkaile samalla, ettei tule tiehyttukoksen oireita.

Maidon vähentämisen tueksi voi juoda salvia- tai piparminttuteetä.

Imetyksen lopetus yllättäen Tavallisesti vieroitus etenee vähitellen viikkojen ja kuukausien aikana siirtymällä muihin ruokiin. Joskus imetyksen lopetus tulee kuitenkin eteen yhtäkkiä. Tässä muistilista äkilliseen vieroitukseen.

Vauvan näkökulma 1) Turvaa ravinnonsaanti: jos vauvan ravinto muuttuu yhtäkkiä, hän saattaa kieltäytyä pullosta ihan siksi, ettei osaa tai ymmärrä, että rinta muuttui yhtäkkiä tuttipulloksi. Kokeile myös muita syöttövälineitä, mutta rauhallisesti ja ystävällisesti. Pistä muistiin, paljonko nestettä vauva on saanut, ettei vauva pääse vahingossa kuivumaan syöttöharjoittelun aikana.

2) Vauva tarvitsee myös läheisyyttä imetyksen aikana saamansa läheisyyden tilalle. Syötä aina sylissä.

3) Jos mahdollista, pyydä apua ja seuraa vauvan hoitamiseen akuutin vieroituksen ajaksi, erityisesti jos lähtötilanne on täysimetys, sillä silloin myös rintojen hoitamiseen saattaa tarvita paljon aikaa.

– 229 –

imetyksen lohtukirja

Äidin näkökulma 1) Varo rintatulehdusta ja tiehyttukoksia. Lypsä maitoa säännöllisesti rinnoista pois sen verran, että ne eivät pakkaannu. Pidä lypsämäsi maidon määrästä tarkkaa kirjanpitoa ja vähennä määrää hiukan kerta kerralta. Jos huomaat tiehyttukoksen tai rintatulehduksen oireita, hidasta lypsymäärien vähennystä. Rinnat vähentävät maidon muodostumista, jos ne ovat täynnä.

2) Voit juoda myös salvia- ja piparminttuteetä, sillä ne vähentävät maidontuloa.

3) Kylmät hauteet vähentävät rintojen turvotusta. Lämpimät hauteet auttavat maitoa herumaan silloin, kun niitä on pakko tyhjentää.

4) Lepää, jos väsyttää. Toimi, jos siltä tuntuu. Etsi hiljaisuutta tai pura sydäntäsi. Varaudu hormonien muutokseen: mielialat vaihtelevat. Hormonitoiminnan tasaantumiseen menee aikansa.

5) Anna aikaa myös uuden hoivan ja läheisyyden löytämiselle vauvan kanssa.

Relaktaation mahdollisuus Maidon muodostumisen voi käynnistää säännöllisellä ja suunnitelmallisella lypsämisellä uudelleen imetyksen lopettamisen jälkeen. Rinnat palautuvat lepotilaan niin hitaasti imetyksen loppumisen jälkeen, että maitoa muodostavat rakenteet alkavat hajota vasta 40 vuorokauden jälkeen. Siksi imetys on mahdollista käynnistää tarvittaessa uudelleenkin. Rintojen ihmeellisyydestä kertoo, että imettämätönkin nainen voi käynnistää maidon erityksen. Prosessi vaatii kuitenkin ehdottoman säännöllistä ja tehokasta lypsämistä, sekä aluksi särkylääkityksen ja maidon eritystä tukevan lääkkeen (pahoinvointilääkkeen sivuvaikutus), eli mitä kauemmin imetyksen loppumisesta on kulunut, sitä työläämpi urakka relaktaatio on. Laktaation käynnistämisen jälkeen tavoite on yleensä siirtyä imetykseen. Imetyksen lohtukirjan kyselyissä muutama vastaaja mainitsi relaktaation.

Millainen rintapumppu?

Sähköisiä rintapumppuja on pieniä ja isoja, joissa puolestaan on yksisylinterisiä ja tuplasettejä. Isot ovat sairaalatason kestäviä ja tehokkaita pumppuja, mutta raskaita kuljettaa mukana. Ne on suunniteltu tilanteisiin, joissa maidon muodostumista ja tuotantoa täytyy pitää yllä pitkäänkin ilman vauvaa.

Pienet sähköpumput taas eivät kestä pitkää ja säännöllistä käyttöä, eikä niiden teho riitä käynnistämään tai ylläpitämään maidontuotantoa ilman vauvaa. Molempiin saa tuplasettejä, jolloin rintapumpulla voi lypsää molemmat rinnat yhtaikaa. Sähköpumppujen kanssa oma lihastyö jää vähäiseksi, mutta kaikista malleista syntyy jonkin verran tai paljonkin ääntä.

Sähköttömiä käsipumppuja on monenlaisia. Suosituimmat mallit ovat ns. pistoolimallisia, joissa lypsyliike syntyy, kun vipua vedetään muilla sormil-

– 230 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

la vasten peukaloa. Liike on suhteellisen kevyt etenkin heruvan rinnan kanssa, mutta käsi väsyy, jos käyttöä on paljon. Monissa pumpuissa on rinnan ja sylinterin välissä silikonista tehty hierontatyyny, joka edistää herumista.

Vanhanmalliset pumput perustuvat kahteen sisäkkäiseen putkeen. Nämä sylinterimalliset pumput ovat pahamaineisia. Joissakin sairaaloissa saattaa yhä nähdä ns. vetopasuunoita, joiden vetämisellä saa aikaan vain vähän maitoa, mutta paljon lihasjumeja – mikä ei suinkaan edistä maidon herumista.

Äidinmaidon säilyttämisestä Äidinmaidon säilyttämisestä ei ole selkeää yhteistä näkemystä suomalaisille kylmälaitteille, eikä elintarvikevirasto Evira ole ottanut kantaa äidinmaidon säilyvyyteen. Seuraavassa mainitut säilyvyysohjeet perustuvat kansainvälisten lähteiden ideaalisäilyvyysaikoihin, sillä Suomessa jääkaapit ovat usein lämpimämpiä kuin 0 – 4 astetta. Äidinmaito kannattaa säilyttää jääkaapin kylmimmässä kohdassa, kaukana ovesta. Tieto jääkaapin lämpötilasta varmistuu lämpömittarin avulla.

Sairaalaolosuhteissa täytyy noudattaa sairaalan omia ohjeita käsien ja ihon hygieniasta sekä astioiden ja pumppujen käsittelystä, jotta maito on parasta mahdollista sairaille ja ennenaikaisille vauvoille. Äidinmaidossa on entsyymejä, jotka parantavat sen säilyvyyttä verrattuna tavallisiin elintarvikkeisiin. Tavallisessa huoneenlämmössä (16–26 astetta) äidinmaito säilyy kolmesta neljään tuntia. Jos mahdollista, on kuitenkin aina hyvä jäähdyttää tuore maito kylmäksi ja viedä se jääkaappiin. Jääkaapissa se säilyy kolmesta neljään päivää, jos jääkaapin säilytyspaikka on tasaisesti ja luotettavasti alle neljä astetta. Maito ei kuitenkaan saisi jäätyä.

Sulatettu maito säilyy vain vuorokauden ajan, koska jäätyessään säilyvyyttä parantavat entsyymit menettävät tehonsa.

Pakastettu ja sulatettu maito säilyy vain vuorokauden eikä sitä saa jäädyttää uudelleen.

Lähteet: http://kellymom.com/bf/pumpingmoms/milkstorage/milkstorage/, Mohrbacher & Stock: The Breastfeeding Answer Book, Third Rewised edition, 2010. La Leche League int. ja uutinen portaalissa terve.fi: Tutkimus: Äidinmaito säilyy luultua pidempään. http://www.terve.fi/vauvaika/tutkimus-aidinmaito-sailyy-luultua-pidempaan

Koko lypsämisluvun lähteet: Katja Koskinen: Imetysohjaus. Edita, 2008.

Mohrbacher & Stock: The Breastfeeding Answer Book, Third Rewised edition. La Leche League int. 2010.

Diane West & Lisa Marasco: The Breastfeeding Mother’s guide to making more milk, 2009.

– 231 –

imetyksen lohtukirja

Tukea ja tsemppausta

“ En ollut varmaan tiennyt edes että voi lypsää, minulle kerrottiin lypsämisestä ja näytettiin kädestä pitäen miten se tapahtuu. Sanottiin, että jokainen tippa maitoa on keskosvauvalle arvokasta, joten ei haittaa vaikka tulisi vaan muutama tippa. Lypsäminen oli minusta jännittävää ja hieman humorististakin. Kätilöt tukivat kovasti, olivat aina innoissaan kun toin maitosaaliin.”

“Näinä hetkinä sain lohtua mieheni ja äitini kanssa juttelusta. Usein myös mietin vertaistukipuhelimeen soittamista vaikeina hetkinä. Tsemppasin myös itseäni miettimällä kuinka lyhyt aika kuitenkin on kyseessä, kun lypsän maitoa ja kuinka tärkeää se on vauvallemme ja olemalla ylpeä siitä, että olen onnistunut lypsämisessä niinkin pitkään.“

“Muutaman kerran yölypsy jäi, ja kun välillä tuntui että maidon määrä alkoi vähetä, jos olin lypsänyt harvemmin tai vähemmän, tein “spurtteja” yöllä. Lypsin noin tunnin välein samaan pulloon 5-8 kertaa, jotta maitomäärä lähtisi taas kasvuun ja aamulla kaadoin käyttökelvottoman lämpimässä seisseen maitopullon viemäriin. Minulle oli painotettu yöllä lypsettävän maidon tärkeyttä maitomäärän ylläpitämisen tai lisäämisen kannalta.”

“Sain tukea ja tietoa pumppaamisesta ja sen aloittamisesta synnytyssairaalasta.

Parasta tukea ja tsemppausta sain maitokeittiön henkilökunnalta. He jaksoivat aina kehua ja kannustaa ja kertoa, kuinka paljon maitoa oli jo pakastimessa odottamassa lapsen voinnin paranemista. Koska arvostan sitä, että rehellisesti kerrotaan tilanne, pidin myös siitä, että vastasyntyneiden teho-osaston hoitajat suoraan sanoivat, että imetys ei välttämättä onnistu, koska ongelmat ovat aika isoja. Tiedän, että imetysihmiset varmaan sanovat, että heidän olisi pitänyt kannustaa ja sanoa, että kyllä onnistuu. Mutta itselleni tuo rehellisyys antoi sen synninpäästön, etten syyttänyt itseäni epäonnistumisesta, kun kävi selväksi, ettei imetys koskaan tule onnistumaan. Jos minun olisi annettu alusta asti olettaa, että imetys onnistuu ja että se on vain itsestä kiinni, niin syyllisyys olisi tullut varmasti. Oli helpottavaa, että joku uskalsi suoraan sanoa, että tie on vaikea ja oikeasti on todennäköisempää ettei imetys onnistu kuin se, että se onnistuisi. Silloin pystyi lähteä pumppaamaan maitoa ja ajatella, että yritän parhaani mutta jos ei onnistu, niin tilanne oli vain yksikertaisesti liian vaikea. Ei tullut turhia paineita ja jokainen äidinmaitoa sisältänyt pullollinen oli vain plussaa.“

– 232 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

“Halkioperheiden keskustelupalstoilla yleinen mielipide tuntui olevan, että pumppaamisesta ei kannata ottaa mitään stressiä, pumpata kannattaa vain tasan niin kauan kuin jaksaa ja että kasvaa sitä korvikkeellakin. Hyviä neuvoja, mutta terveydenhoitajana minuun on syvään iskostunut asenne äidinmaidon ja imetyksen ylivertaisuudesta ja kaikkivoipaisuudesta suhteessa korvikkeisiin. Tähtäsin vähintään kolme kuukautta täys’’imetykseen’’ jotta vauva saisi mahdollisimman paljon suoja-aineita rintamaidosta. Rohkaisevampaa vertaistukea sain niiltä äideiltä, jotka olivat myös itse pumpanneet pitkään. Oli hyvä lukea onnistuneista, pitkistä pumppausjaksoista koska se valoi uskoa omaankin onnistumiseen. En suinkaan tuomitse niitä jotka eivät halua pumpata, lähtökohdathan ovat yksilölliset ja tärkeimpänä pidän kuitenkin että on sinut ratkaisunsa kanssa.“

“En olisi uskonut poikani synnyttyä hätäsektiolla, vain 880 gramman painoisena, että todella pystyisin häntä imettämään. Kaikki voi olla mahdollista ja meillä kävi hyvä tuuri. En syytä heitä, jotka antavat aiemmin periksi pumppaamisen kanssa, en varmasti olisi itsekään jaksanut, jos kotona useampi lapsi ennestään tms. Pahalta myös tuntui, kun kuulin toisen äidin valittavan, kun hän joutui KERRAN antamaan lapselleen maitoa tuttipullosta rinnan sijaan. Oli ihan pakko kommentoida, että ei se vauva siihen säry...Tämä jako imettäviin ja pulloäiteihin on jotenkin nykyaikana naurettava. Itse kun on kokenut molemmat nenämahaletkun lisäksi. Äideille tulisi saada jotenkin ymmärtämään, että vauvalle parasta olisi äidinmaito, tuli sitten rinnasta tai pullosta, mutta on ihan okei myös antaa hyvää korviketta, jos tämä ei ole mahdollista. Mutta tuskinpa sitä itsensä syyllistämistä taikka muiden äitien ikinä saadaan kitkettyä meistä pois.”

Ajattelin, että vauvani tarvitsee maitoani ja luotin siihen, että kyllä sitä alkaa nousta parin päivän jälkeen. Koetin lypsäessäni tyhjentää mieleni muusta ja rentoutua, jotta maitoa alkaisi herua.

Ajattelin,että vauvalleni on nyt tärkeää, että hän saisi maitoani ja koitin rauhoittua lypsykoneen ääreen ottamatta kuitenkaan paineita asiasta.

Lypsäessäni ajattelin myös vauvaani ja sitä, kuinka pitäisin häntä lähelläni, jotta maito nousisi helpommin.”

“Etenkin pullojen ja lypsykoneen osien steriloiminen keittämällä oli raskaampi osuus hommassa kuin itse lypsy. Ostinkin kahdet setit lainakoneeseeni, jotta yöllä kesken unien ei tarvinnut keitellä, keitin vasta aamulla molemmat setit.”

– 233 –

imetyksen lohtukirja

Maijariitta Karhulahti Lauantai

– 234 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

Sinulla on täydelliset rinnat ”Sinulla on täydelliset rinnat!” huudahti edessäni hymyilevä nainen, kun avasin hänelle paitani. ”Tuon muotoisista nänneistä lapsi saa varman otteen”, hän jatkoi ja nauroi heleästi. Minä hymyilin varautuneesti ja tunsin oloni vieraantuneeksi.

Jostakin syystä minua ujostutti yhä, vaikka vartalossani ei ollut mitään kohtaa, jota en sen päivän aikana jo ollut näyttänyt ventovieraille lääkäreille, kätilöille ja hoitajille. Ulkona kolisi heinäkuun ukkonen, eikä turkulaissairaalan vesihanoista tullut kuin kylmää vettä. Sillä minä sitten pesin rintani.

Hoitaja poistui ja sanoi tulevansa pian uudelleen. Huonosti nukutun parin tunnin yöunen jälkeen alavatsaani riuhtoi jälkisupistus, päätäni kivisti, jalkani tuskin kantoivat. Kahdenkymmenenviiden tunnin synnytys oli vienyt voimat sekä minulta että vastasyntyneeltä poikavauvalta, esikoiseltani. Lapsi kiidätettiin ensimmäisenä yönään alhaisen verensokerin vuoksi teho-osastolle, ja siellä se nukkui vatsallaan mykkyrässä sammakon näköisenä, kanyyli päässään. Minä istuin huoneeni sängyn laidalla, niin totaalisen uuvuksissa, että sydämenlyöntini tuntuivat heiluttelevan vartaloani edestakaisin. Huonetoveri kujersi vauvalleen verhon takana. Minut opetettaisiin lypsämään omaa rintamaitoani.

Hah, mitä maitoa muka! En ollut vaivannut mieltäni imetysasioilla, sujuu jos sujuu, ajattelin. Tiesin kyllä äidinmaidon tärkeydestä lapselle, mutta puolittain toivoin salaa, että imetys ei onnistuisi. En osannut kuvitella itseäni lasta imettämässä, olinhan aina ollut pienirintainen ja laihanlainen. Jo sana ‘imettää’ kuulosti jotenkin huvittavalta, oudolta, ärsyttävän mammamaiselta. Ajatus omien rintojen puristelusta maidonlypsämistarkoituksessa tuntui absurdilta. En ollenkaan kuvitellut, että minulta tulisi maitoa. Vauva oli kyllä nostettu heti syntymän jälkeen hetkeksi rinnalleni, ja ihmeekseni se osasi heti takertua imemään, mutta maitoa ei kai juurikaan tullut, ja tuloksena oli vain mustelma rintaani, ikenillä aiheutettu puremajälki.

Huonetoveri lähti vauvansa kanssa yhteistiloihin olemaan sosiaalinen, minä kun olin liian väsynyt jutellakseni. Hoitaja palasi, mukanaan pikkuinen mittamuki, sellainen joita tulee lääkepakkausten mukana. Hän opetti minulle oikean otteen, miten maitoa olisi tarkoitus saada aikaiseksi, ja kieltäytyi uskomasta väitteitäni siitä, ettei rinnoissani ole mitään. ”Viisi millilitraa”, hän totesi. ”Siitä aloitetaan. Pienestä kaikki alkaa.” Hän oli jo lähdössä ovelle, mutta palasi takaisin, istui viereeni sängylle, katsoi tiukasti silmiini hyvin vakavana. ”Tämä on erittäin tärkeää. Ne ovat voimatippoja lapsellesi. Minä tiedän, että sinä olet hyvä tässä.” Sitten hän lähti, ja minä jäin paita auki istumaan sängyn reunalle, pikkumuki kädessäni, hiukan hämmentyneenä, mutta yhä enemmän keskittyen. Keskittyen aivan kuin kung fu -oppilas, joka mielen ja kehon lujuudella oppisi halkaisemaan kiven. Minun tapauksessani periaate oli sama, mutta materiaali eri: oma keho, viisi millilitraa maitoa.

– 235 –

imetyksen lohtukirja

Kun minä johonkin ryhdyn, niin sitten ryhdyn tosissani. Keskitin kaikki ajatukseni tähän tavoitteeseen. Minun oli ainakin yritettävä, koska tunsin sen olevan oikein. Minun kuului olla tässä ja nyt. Pienestä kaikki alkaa. Tämä on tärkeää. Voimatippoja. Ensimmäistä kertaa ajattelin, millainen äiti haluaisin olla. Ajattelin omaa äitiäni. Ajattelin vauvaani kanyyli päässään. Ajattelin niitä ihmisiä jotka olin menettänyt, niitä asioita joita halusin elämässäni tehdä, ajattelin globaalia tilannetta jossa liian moni jättää tekemättä sen minkä pystyisi. Joku teho-osastolta pyrähti sanomassa, että valitettavasti poikani verensokeria ei oltu vieläkään saatu kunnolla nousemaan. Ajattelin, että perkele, sen maitotipan minä puristan esiin nyt.

Ja niin kierähti esiin ensimmäinen tippa, kuin iso vaalea kyynel, ja putosi pikku mukiin. Nauroin ja samalla melkein itkin yksinäisyydessäni muovisten sänkyverhojen keskellä. Ensimmäisen tipan jälkeen oli jo helpompaa saada aikaiseksi toinen tippa, sitten kolmas. Minusta tuntui, että aloin oppia jotain uutta omasta kehostani, ja pian mukin pohja alkoi peittyä. Välillä oli pidettävä tauko, sillä hartiat ja niska lähes kramppasivat, kun keskityin rintoihini. Tunnin ähertämisen jälkeen, tippa tipalta, mukiin oli kertynyt viisi millilitraa aitoa äidinmaitoa, kermaisen paksut ensimmäiset pisarat silkkaa luonnonvoimaista naissisua. Siinä tilanteessa minä todella opin jotain elämästä ja omasta sinnikkyydestäni. Mietin, tiesiköhän minua opettanut hoitaja, miten suuren prosessin hän ajattelussani käynnisti. Miten niin pieni fyysinen asia voikin olla niin vaativa ja samalla henkisesti niin palkitseva!

Hoitaja laittoi maidon pieneen muoviseen mittaruiskuun. ”Hienoa”, hän sanoi ja antoi mittaruiskun minulle. ”Nyt saat viedä tämän pojallesi.” Ja minä kävelin, niin nopeasti kuin kipeällä vartalollani kykenin, vauvojen teho-osastolle poikani luo.

Siellä vähäiseen maitotilkkaani suhtauduttiin kuin maailman arvokkaimpaan asiaan, se laitettiin tuttipulloon pienen korvikemaitoerän sekaan ja tarjoiltiin vauvalle, joka imaisikin sen hetkessä ja nukkui sitten. En saanut olla teho-osastolla kokoaikaisesti, joten istuin tuntitolkulla sairaalahuoneessani sängyn reunalla ja ahkeroin tippa tipalta viiden millilitran, sitten kymmenen ja viidentoista millilitran maitoannoksia. Pojan verensokeri korjaantuikin maitovoimin nopeasti. Kun vauva itki, rintojani pakotti – maito oli alkanut nousta niihin. Poikani irrotettiin tiputuksesta ja muista tarkkailulaitteista, ja sain kokeilla imetystä.

Vauva tarrautui kiinni kuin pieni ärhäkkä imuri ja aterioi kaikella tarmollaan.

Maito tuntui tulevan selkärangastani asti. Minä imetin! Eikä enää ollut vieraantunut olo, vaan muuttunut olo vain. En vielä ymmärtänyt juuri mitään synnyttämästäni pienestä ihmisestä, mutta hänellä oli nälkä ja minulla oli hänelle ruokaa.

Niin yksinkertaista. Vauvani paino alkoi nousta ja sain viedä hänet mukanani vierihoitoon huoneeseeni. Tuntui hyvältä.

Kolmantena aamuna heräsin levottomista unista ja huomasin muuttuneeni suunnattomaksi maitokoneistoksi. Ensin huomasin paidan kastuneen. Rintoja kiristi, ne olivat kipeät tykinkuulat. Otin paidan ja liivit pois, nousin seisomaan ja äkkiä toinen rintani ampui viivasuoran maitosuihkun metrin päässä olevaan verhoon. Kuin valkoinen lasersäde. Punastellen puin ylleni sairaalan paksut, puu-

– 236 –

V sairaalan vauvasta ikiomaksi lapseksi

villaharsoilla topatut imetysliivit. On käsittämätöntä, millaisella voimalla maito voikaan rinnasta tulla, ja täysin ennalta arvaamattomaan suuntaan tai useisiin suuntiin yhtaikaa.

Yhtäkkiä kaikki pyöri sen ympärillä, että maitoa tuli suihkuamalla ja rintoja oli ehtimiseen tyhjennettävä. Vauva yritti juoda villiintyneitä maitosuihkuja, mutta luovutti välillä ja odotti, että paine hieman tasaantuisi. Kun olin pumpannut pari desilitraa pois rintapumpulla, vauva imi onnellisena vatsansa täyteen. Avasi silmiäänkin ja katsoi minuun rakastavasti, sitten nukkui maitotippoja leuallaan. Hän, minun lapseni. Minulla oli nyt ihana yhteys häneen. Hiljalleen äitiys alkoi tuntua minussa kokonaisvaltaisesti, ja imetys oli aivan luonnollinen osa sitä, hieno asia.

Sairaalaosaston käytävillä tuoksui vereltä, vauvoilta ja desinfiointiaineelta.

Minä ammuskelin huoneessani maitolasereitani milloin vauvan suuhun tai nenään, milloin kattoon tai lattiaan, tai omiin silmälaseihini. Minusta tuntui kuin olisin sarjakuvien supersankari, joka ei vielä hallitse mutanttivoimiaan. Mutta vauva söi innokkaasti ja kaikki oli kunnossa, joten pääsimme sairaalasta kotiin.

Vähitellen opin tyhjentämään rintojani säännöllisesti, ennen kuin ne kiristyivät liikaa. Maitoa tuntui tulevan kokonaiselle pesueelle, eikä vauva mitenkään jaksanut kaikkea. Ylimääräistä maitoa kertyi litra päivässä, ja pian pakastimemme oli täyttynyt äidinmaidosta.

Kun kerroin neuvolassa, että ylimääräistä maitoa on kaadettava viemäriin, terveydenhoitaja ehdotti, että luovuttaisin maitoani sairaalan käyttöön. Olin täysin terve ja jo synnytyksen jäljiltä vahvistunut, ja Turun alueella oli jatkuvasti pulaa äidinmaidonluovuttajista. Niin kotiovellani alkoi parin päivän välein käydä sairaalan maitolähetti, joka vei mukanaan täysiä maitopulloja ja toi tilalle tyhjiä, steriilejä pulloja. Minä pienikokoinen laiheliini, joka luulin, että maitoa ei tulisi lainkaan, olinkin osoittautunut kykeneväksi maitovaltamerien tuottamiseen. ”Miten se voi olla mahdollista”, ihmettelivät ystävät ja sukulaiset. ”Kun sinä olet niin pienikin!” Mutta maidontulo ei olekaan suhteessa vartalon tai rintojen kokoon.

Kaikki syömäni tuntui muuttuvan suoraan maidoksi, ja ruokahaluni oli valtava.

Yritin syödä mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti, jotta maito olisi varmasti laadukasta. Lihaa, kalaa ja kasviksia, leipää, maitotuotteita. Luumuja, greippejä, vesimeloneja. Rintaliivieni kuppikoko oli kasvanut B:stä D:ksi. Kovin seksikkääksi en kuitenkaan itseäni tuntenut, kun paidat kastuivat hetkessä maidosta ja niinä harvoina kertoina, kun pääsin elokuvateatteriin tai ravintolaan, minun oli välillä poistuttava vessaan rintapumpun kanssa, kun rinnat tulivat sietämättömän täyteen.

Imetystä kesti kahdeksan kuukautta, ja sitten se vain loppui, kuin lapseni ja minun yhteisestä päätöksestä. En tiedä miksi, mutta se oli kai meille sopiva aika.

Näissä asioissa kun kaikki on niin yksilöllistä. Rintani täyttivät tarkoituksensa ja tyhjenivät sitten. Ensin ne kutistuivat teepussin näköisiksi, mutta palautuivat onneksi vähitellen entiseen, tuttuun B-kuppiinsa. Muistelen usein seikkailujani maitomaailmassa, ja olen kiitollinen saamistani unohtumattomista kokemuksista.

– Turun MaMa Heinäkuu

– 237 –

VI KUKA PÄÄTTÄÄ IMETYKSESTÄ

imetyksen lohtukirja

”Neuvolasta ja terveiden vauvojen äideiltä sai imetykseen toimimattomia ohjeita ja neuvoja.

Neuvolasta kehotettiin imettämään, kun maitoa kerran tuli. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, ettei vastasyntynyt vauva oikein voi olla vielä allerginen, sillä allergioiden kehittyminen kestää kauan. Ei siis tiennyt aiheesta mitään.

En todellakaan muista noiden imetyksen puolesta puhuneiden vaahtoamista lämmöllä. Sen sijaan uuvuttuani täysin liiallisten paineiden, lapsen jatkuvan unettomuuden ja vatsavaivojen ja oman erittäin rajallisen ruokavalioni alle sain psykologilta ja psykiatriselta sairaanhoitajalta tarpeellista tukea imetyksen lopettamiseen. He totesivat, että meidän tilanteessamme sekä lapsen että äidin hyvinvointi paranee, jos lopetan imettämisen.

Sain tehdä päätöksen itse, mutta olin niin imetyspropagandan kyllästämä, että se oli minulle henkisesti todella vaikeaa. Onneksi sain ammattiauttajilta tukea.“

– 240 –

VI kuka päättää imetyksestä

Imetyspolitiikka kuvastaa yhteiskunnan arvoja Toiminnanjohtaja Maarit Kuoppala, Imetyksen tuki ry Imetys. Sana ja käsite ‘imetys’ herättää kuvia, ajatuksia, toiveita, pettymyksiä, kipua, iloa, mielihyvää, erilaisia tunteita, arjen valintoja ja monenlaisia kokemuksia.

Julkinen puhe imetyksestä käydään usein yksilötasolla tai se siirretään sinne, jokaisen naisen omaksi valinnaksi. Samalla imetykseen liittyy useita poliittisia ja kaupallisia intressejä. Politiikkaa ovat erilaiset suositukset ja ohjeet sekä erityisesti päätökset siitä, miten toimeenpano resurssoidaan, keille ohjeet suunnataan ja miten jakelu toteutetaan.

Terveyspolitiikkaa on se, miten ihmisen nisäkkyyttä käsitellään eri ammattiryhmien perus- ja täydennyskoulutuksessa ja miten ammattilaiset välittävät saamaansa osaamista eteenpäin. Perhepoliittiset ratkaisut ohjaavat äitien ja perheiden valintoja. Imetys on talouspolitiikkaa, sillä maito on ihmisen ainoa ravinto muutaman tärkeän kasvun kuukauden ajan. Ainoan ravinnon on aina oltava laadukasta, turvallista. Luonnononnettomuuksiin ja kriiseihin varautuminen on turvallisuuspolitiikkaa, jonka tärkeä osa on vauvojen ravinnon ja tarvittavien välineiden määrä, laatu ja puhtaus.

Ihmisellä on kaikissa ikävaiheissa omia tarpeitaan, halujaan, oma tahto, omat vaistot. Vauvan tarpeista ensimmäisiä on voimakas imemisen tarve. Vauva on riippuvainen läheisimmistä hoitajistaan ja hellästä hoivasta.

Imetys ei ole synonyymi rintaruokinnalle. Loppuosa ’ruokinta’ ohjaa ajatukset ravitsemukselliseen koostumukseen, eri aineiden väliseen suhteeseen. Sana nostaa laatukysymyksiä ”riittääkö” – riittääkö neste, kuitu, rauta, sokeri, proteiinit, vitamiinit – ja kysymyksen ”riittääkö määrä”. ’Ruokinta’-sanan taakse katoaa vauvan aktiivisuus syömistilanteissa, hänen taitonsa imeä ja hänen omat toiveensa. Sana ohjaa huomion hoitajan suoritukseen ja suoriutumiseen, syöttämiseen liittyviin tehtäviin, aikaan ja aikatauluihin. Ruokintapuhe unohtaa, että imetyshetkessä vauva on aktiivinen toimija.

Imetys ei ole synonyymi äidinmaidolle. Äidinmaito on imetyksen yksi tuotos.

Imetys on laajempi prosessi. Äidinmaidon muodostuminen vaatii omia hormonejaan ja näiden lisäksi joukkoa erilaisia tapahtumia. Esimerkkejä välttämättömistä tapahtumista ovat rintojen vaatima stimulaatio ja se, että niiden pitää tyhjentyä sopivan tiheästi. ”Kuinka ihmisen rinta toimii” -tieto on kullanarvoista, koska elämässä on esteitä, joita voi osaamisen avulla madaltaa ja joskus jopa poistaa, kiertää, ymmärtää tai selittää.

Naisen keho valmistautuu synnytyksen jälkeiseen aikaan, myös imetykseen, raskausaikana. Imetys on äidin ja vauvan yhteistyötä, taito. Yksilöllinen, tietoon perustuva oikea-aikainen ohjaus on perheen oikeus. Jokainen äiti on ainutlaatuinen, jokainen lapsi erityinen, jokaisella perheellä on oma perhedynamiikkansa.

Yhtä oikeaa tapaa ei ole.

Imetyspoliittiset kysymykset kertovat yhteisöstä ja yhteiskunnasta, johon vauva syntyy. Esimerkiksi imetys julkisissa tiloissa on sallittua. Julki-imetystä näkyy katukuvassa Suomessa harvoin. Äidit puhuvat aiempaa useammin kehotuksista imettää wc-tiloissa. Yhteisömme lapsimyönteisyydestä kertoo se, miksi paljas

– 241 –

imetyksen lohtukirja

iho kadunvarsien alusvaatemainoksissa on hyväksyttävämpää kuin äiti-vauvaparin rauhoittuminen lähimmälle penkille.

Politiikkapuhe, ruokintapuhe ja maitopuhe vaikuttavat. Nämä puheet joko antavat tilaa tai asettavat rajoja ainakin mielikuvissa siitä, mitkä koetaan sopiviksi tai mahdollisiksi valinnoiksi oman vauvan kohdalla. Erilaisia toisia mielipiteitä on loputtomasti.

Vanhempina haluamme lapsillemme parasta, emme halua epäonnistua. Ristiriitaiset imetykseen liittyvät ympäristön viestit saattavat luoda epävarmuutta.

Mielikuvapuheet on syytä opetella erottamaan vauvan tarpeista ja tiedosta, johon ei liity kaupallisia intressejä. Osallistumalla julkiseen imetyspuheeseen lisäät tietoisuutta ja tietotaitoa, olet mukana laajentamassa sitä, mikä kaikki on mahdollista imettävälle äidille ja vahvistat sitä yhteiskuntaa, joka perhettä tukee vauva-aikana.

Elämänkulkua ei voi lukita ennalta. Äideillä ja perheillä on oikeus riittävään tietoon ja tämän jälkeen omiin valintoihinsa. Vauvat osallistuvat keskusteluun omilla viesteillään.

Arvosta itseäsi, niin teet parhaasi, ja se riittää. Vauva tuntee tämän kosketuksestasi. Unohda imetyspuheet, kun vauvasi on sylissäsi. Kuuntele sydäntäsi ja katso lastasi, näe hänet.

– 242 –

VI kuka päättää imetyksestä

Turhaan puhuin ternimaidosta Sain ensimmäisen lapseni parikymppisenä keväällä 1984 Etelä-Saimaan keskussairaalassa. Siellä imettämiseen suhtauduttiin samansuuntaisesti kuin neuvolassa ja kirjoissa, joista olin tietoa hakenut: kantavana ajatuksena oli äidin rinnoista tulevan vastasyntyneelle tarpeeksi ravintoa – ternimaidon tärkeyttä korostettiin, lisäravintoa ei mainittu, tuttipulloja ei näkynyt.

Vauvoja kiikutettiin aktiivisesti syömään öisin, mistä jäi vieläkin lämpiminä läikähtäviä tunteita, kun oma pieni tuhisija ja ihme tuli unen läpi luokseni, koska tarvitsi maitoa, jota oli rinnoissani juuri häntä varten. Kaikin puolin vaalittiin äidin ja vauvan imetyssuhteen syntyä.

Siksipä minusta tuntui kuin olisin tullut johonkin hullulaan, kun sain toisen lapseni syksyllä 1991 Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Imetyksen ohella vauvoja pumpattiin täyteen tuttipulloista, joko vieraalla lypsymaidolla, korvikkeella tai äidin omalla, jota lypsettiin talteen maidon noustua rintoihin. Väliin ruokituista suihkusi oksennusryöppyjä pitkin lattioita. Hoitajien mielestä myös minun vastasyntyneeni tarvitsi pullomaitoa ja turhaan puhuin ternimaidostani, kun hoitajien mukaan poikani oli nälissään ja imi vain ilmaa tyhjästä rinnastani.

Kun vetosin aiempiin kokemuksiini, vastattiin, että ei pidä vertailla, jokaisella sairaalalla on oma kulttuurinsa. ”Tampereella kuulemma ruokitaan lapsia lusikalla, jos on pakko antaa lisäravintoa”, hoitaja kertoi sairaaloiden ihmeellisiä maailmoja esitelläkseen. Lopulta suostuin lisämaitoon, koska hoitajathan saattoivat olla oikeassa tämän vauvani nälän suhteen, tiedä häntä, mutta se, että niin monet äidit olivat tuttipullot käsissään ruokkimassa pienokaisiaan, ei voinut olla mitenkään tarpeellista. Hoitajat tukeutuivat vauvojen punnituksiin, joten oletettavasti halutut lukemat olivat suurempia kuin tuttipulloiluun nihkeämmin suhtautuvissa sairaaloissa.

Olin väsynyt ja tuntui, että minun täytyi olla väärässä, koska oli kuin koko osastolla kukaan ei olisi kuullut imetystiedosta, jota kaikki oppaat ja kirjat olivat täynnä. Näin vauvani papereihin raportoidun jotain sen suuntaista, että äiti käyttäytyy hankalasti... Onnekseni löysin imetysoppaan sairaalan aulan kirjahyllystä, löysinpäs – nyt pystyin se kädessäni jatkamaan vielä hetken hiipuvaa ristiretkeäni. Painettu sana saikin erään nuoren hoitajan ikään kuin heräämään ja tunnustamaan kysyessäni, mihin nämä koulussa hankitut opit olivat kadonneet, että hoitajan on sitouduttava sairaalan toimintatapaan ja sovitettava koulun opit sopiviksi siihen. Pelottava vastaus ajatellen vanhentuneita tai muuten vinksallaan olevia tapoja, joita ei uskalleta asettaa kyseenalaisiksi, mutta olin helpottunut: vihdoin joku suostui muistamaan kyselemäni imetysneuvot. Olo oli alkanut tuntua jo melko absurdilta.

Mietteisiini oppaissa puhutusta rintamaidon riittävyydestä, huoneeni vauvojen paljosta oksentamisesta ja osaston pulloruokintapaineesta sain sitten lopulta myös kriittisen hoitajakommentin: ”Niin, kyllähän siinä venytetään turhaan vauvojen mahalaukkuja.”

– Tarja Okkonen

– 243 –

imetyksen lohtukirja

Sanna Hukkanen Tissisarja

– 244 –

VI kuka päättää imetyksestä

Jokaisella sairaalalla oma kulttuurinsa Synnytyssairaaloilla on omat hoitokulttuurinsa, ja neuvolan sekä sairaalan käytännöt vaikuttavat imetyksen toteutumiseen. Keskeneräinen imetyksen hoitopolku voi pahimmillaan torpedoida koko imetyksen, mutta onnistunut hoitosuhde tukee ja opastaa äitiä imetyksen joskus kivikkoisellakin tiellä. Lähtö synnytyssairaalasta ja siirtyminen neuvolan asiakkaaksi on haastava vaihe, jonka sujuvuus vaikuttaa vauva-arjen muovautumiseen.

Hyvä esimerkki eri sairaaloiden hoitokulttuureista on vastasyntyneen painonlaskun raja. Vastasyntyneen paino laskee aina jonkin verran, mutta jos paino laskee liikaa, se tarkoittaa, ettei vauva ole saanut riittävästi ravintoa.

Rajat voivat vaihdella eri sairaaloissa. Vaikka vauvat ja äidit ovat fysiologialtaan samanlaisia, ohjaus on erilaista. Rajan ei pitäisi tarkoittaa automaattista lisämaitoa, vaan tilanteen kartoittamista ja imetyksen tehostamista.

Tiukka raja voi tarkoittaa, että suuri osa vauvoista saa lisämaitoa. Se voi myös tarkoittaa, että suuri osa äideistä saa hyvää imetysohjausta eli vauvat saavat lisää ravintoa äideiltään.

Poliittiset päätökset vaikuttavat lapsivuodeosastojen ja neuvoloiden resursseihin ja sitä kautta käytettävissä olevaan ohjaus- ja vastaanottoaikaan.

Ruuhka-aikoina imetysohjaukseen ei hyvällä tahdollakaan riitä yksilöllistä aikaa, jos äitejä on osastolla ylipaikoillakin. Imetykseen aiemmin pettyneet uudelleensynnyttäjät, jotka kuitenkin imettäjinä ovat lähes ensikertalaisia, kokevat ruuhkaisina synnytysaikoina saavansa liian vähän ohjausta.

Ensipäivien jälkeen imetys on terveydenhoitajien koulutuksen varassa.

Osalla neuvolan terveydenhoitajista ei ole WHO:n 20 tunnin imetysohjaajakoulutusta, sillä imetystilastojen mukaan tuo koulutus oli vuonna 2010 vain puolella. Tarpeesta huolimatta on oppilaitoksia, joista yhä valmistuu terveydenhoitajia ilman mahdollisuutta tuohon koulutukseen.

Imetyspoliklinikan apua on saatavilla muutamilla seuduilla. Niiden käytännöt vaihtelevat eri puolilla Suomea: Keski-Suomessa poliklinikka on osa erikoissairaanhoitoa, johon tarvitaan lähete. Porvoossa puolestaan vastaanotto on avoin kaikille.

Neuvolat ovat tärkeässä asemassa ajantasaisen imetystiedon jakamisessa ja imetysmyönteisyyden vahvistamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan äidin hoivaa ja läheisyyttä korostava imetysohjelma on tulossa suomalaisiin neuvoloihin. Arvioiden mukaan ensimmäiset pilottineuvolat ottavat ohjelman käyttöön vuonna 2015. Niin kutsuttua vauvamyönteisyysohjelmaa käytetään muualla maailmassa synnytysosastoilla, vastasyntyneiden osastoilla ja neuvoloissa. Suomalaiset synnytyssairaalat ovat tähän mennessä ottaneet vauvamyönteisyysohjelman käyttöön muita Pohjois-

– 245 –

imetyksen lohtukirja

maita hitaammin. THL arvioi, että tästä saattavat johtua Suomen muita Pohjoismaita matalammat täysimetysluvut.

THL:n mukaan imetysohjauksen tulee olla yhtenäistä raskaudesta vierotukseen asti. Neuvoloiden vauvamyönteisyysohjelma korostaa äidin ja lapsen oikeutta olla yhdessä sekä riittävää ohjausta imetyksen opetteluvaiheessa. Koska ennenaikaisesti syntyneet tai sairaat vastasyntyneet hyötyvät eniten äidinmaidosta, pohjoismainen työryhmä on kehittänyt vauvamyönteisyysohjelman sovelluksen myös vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastoille. Siinä keskeisenä hoitokäytäntönä on kenguruhoito, jossa vauvaa hoidetaan ihokontaktissa äidin tai isän paljaalla rinnalla. Kenguruhoito edistää vauvan hyvinvointia ja imetyksen käynnistymistä.

Imetyksen hoitopolku on keskeneräinen, mutta sitä rakennetaan kiivaasti parhaillaan. Sitoutuneet imetysohjauksen kehittäjät ja erityisasiantuntijat (mm. IBCLC-ammattilaiset) tekevät ja ovat tehneet tunteja ja taas tunteja edistääkseen imetystä, oman toimen ohella ja vapaaehtoisestikin. Miksi?

Koska imetys on kiehtova ja arvoituksellinen kansanterveyden ja ihmiselämän avainkohta. Vähitellen terveydenhuollon iso laiva kääntyy kulkemaan imetyksessä äitien toiveiden mukaisesti.

Maailman terveysjärjestö WHO ja Unicef julistivat Vauvamyönteisyysohjelman (Baby Friendly Hospital Initiative) vuonna 1991. Se on alun perin tarkoitettu synnytyssairaaloille, mutta 2000-luvulla sitä on alettu soveltaa myös vastasyntyneiden osastoilla ja neuvoloissa.

Vauvamyönteisyysohjelma keskeinen sisältö on ”10 askelta onnistuneeseen imetykseen”, jossa määritellään imetystä tukevat hoitokäytännöt. Jos sairaala pystyy toteuttamaan kaikki askeleet, se voi saada Vauvamyönteinen sairaala -sertifikaatin. Maailmassa on yli 22 000 sertifikaatin saanutta synnytyssairaalaa 157:ssä eri maassa.

Vauvamyönteinen sairaala -sertifikaatti on tällä hetkellä neljällä suomalaisella synnytyssairaalalla: Keski-Suomen keskussairaalalla, Vammalan ja Salon aluesairaaloilla sekä Kätilöopiston sairaalalla. Noin 10 synnytyssairaalaa suunnittelee sertifikaatin hakemista vuoteen 2020 mennessä.

– 246 –

VI kuka päättää imetyksestä

Kun epäonniset tapahtumat seuraavat toisiaan, tuloksena on lumipalloefekti. Seuraavan äidin tarina on dramaattinen esimerkki hoitopolun epäselvyydestä.

Maidon nousu kesti melkein viikon, minä aikana lapsi oli nälkäinen ja asui rinnalla ympäri vuorokauden, mikä tietysti sattui ja repi rinnanpäät ensikertalaisella auki. Mukana oli myös väärä imuote, jota ei huomattu sairaalassa tai neuvolassa, vaan molemmissa ulkoapäin tarkastettuna ote oli oikea. Nyt tiedän, että väärä imuote olisi huomattu katsomalla nännin muoto imetyksen jälkeen, se oli litteä eikä pyöreä.

Vauvan ensikuukaudet menikin siinä, kun olin jatkuvassa rintatulehduskierteessä (mikä laski maidontuotantoa entisestään), antibioottikuurilla (minkä vaikutukset maitoon ja siten vauvaan ahdistivat minua), sekä korkeassa kuumeessa, jolloin en pystynyt ottamaan vauvaa edes syliin.

Puhumattakaan imetyksestä, joka sattui edelleen niin, että tähtiä näkyi.

Rintatulehdukset ja edelleen rikkinäiset nänninpäät johtivat lopulta paiseeseen rinnassa. Sen hoito tehtiin päiväkirurgisella, jossa ei ollut mitään ymmärrystä imetyksestä. Mitään konsultointia ei myöskään tehty esimerkiksi äitipolin puolella. Paise puhkaistiin, jätettiin dreeni paikalleen, josta mätä valui mukanani kulkevaan pussiin, määrättiin antibioottikuuri.

Dreeni asennettiin siten, että imetys oli mahdotonta. Kun kysyin, voinko antaa paiserinnasta maitoa vauvalle pumpattuna, vastaus oli epäröiden kielteinen. WHO:n ohjeistuksessa (jonka myöhemmin netistä löysin) paiseesta kuitenkin sanotaan, että maito on käyttökelpoista. Jatkohoito (päivittäinen suolaliuoshuuhtelu) tehtiin terveyskeskuksen puolella. Siellä minua käytiin ihmettelemässä ympäri tk:ta, että onpa kummallinen tapaus.

Mielessäni oli tietysti koko ajan tuhat kysymystä, mutta muuta kuin pään pudistelua en saanut kirurgiselta, tk:sta tai neuvolasta. Mielipahan ja itkujen määrää en voi edes sanoin kuvailla.

Dreeni otettiin vastusteluistani huolimatta liian aikaisin pois (paise tuntui kädellä tunnustellen selvästi edelleen ja tiesin että koko helvetti alkaa uudelleen kun mätä ei pääse rinnasta pois ja antibioottikuurikin loppuu samaan saumaan). Aneluistani huolimatta tk ei suostunut konsultoimaan äitipolia tai edes kirurgista osastoa asiasta. Viikon päästä dreenin poistosta nousi jälleen kova kuume ja kipu paiserinnasta säteili sen puoleiseen käteen ja kylkeen niin, että olin kuin halvaantunut. Sama prosessi alkoi uudelleen.

LOPULTA apu löytyi netistä: löysin kohtalotoverin blogikirjoitukset ja senhenkinen apu oli korvaamaton. Ensimmäisen kerran tunsin, etten ole yksin asian kanssa. Maitolaiturin nettifoorumilta puolestaan löysin tiedon juuri tästä nännin oikeasta ja väärästä muodosta imetyksen jälkeen!

Eli nyt löysin vihdoin syyn, miksi imetys sattuu, iho on rikki ja sitä kautta ihon bakteerit pääsevät pesimään maitotiehyeisiin aiheuttaen tulehdusta ja paiseita. Ohjeet imuotteen korjaamiseen löytyi samasta osoitteesta. Kii-

– 247 –

imetyksen lohtukirja

tos näiden ohjeiden ja insinöörimieheni, onnistuimme kuin onnistuimmekin korjaamaan otteen muutamassa viikossa vauvani kanssa oikeaksi! Samalla kävin yksityisellä lääkärillä, joka suostui kirjoittamaan minulle niin pitkän antibioottikuurin, että iho ehtii parantua nännin ympäriltä eikä tulehdus uusi.

Pikkuhiljaa kipu loppui, iho parantui ja uskalsin lopettaa antibiootit.

Myös maidon tuotanto alkoi kasvaa ja lisämaito, jota olimme antaneet alusta saakka aina imetyksen jälkeen, voitiin lopettaa. Täysimetyksellä jatkettiin 6 kk ikään ja osittaisimetyksellä vielä 1v 3kk ikään saakka.

Terveydenhuollon asenteet vaikuttavat myös vammaisen äidin imetyksen toteutumiseen.

Lähde: Liisa Uusitalo, Heidi Nyberg, Marjaana Pelkonen, Sirpa Sarlio-Lähteenkorva, Tuovi Hakulinen-Viitanen ja Suvi Virtanen: Imeväisikäisten ruokinta Suomessa vuonna 2010. Raportti 8/2012. (Myös THL:n internetsivuilla.)

– 248 –

VI kuka päättää imetyksestä

Nosta hänet rinnalleni Amu Urhonen, puheenjohtaja, Kynnys ry Liian suuri osa vammaisista naisista kuvittelee, ettei heistä vammaisuutensa takia ole äidiksi. Jos on aina ollut hoidettavan roolissa, on vaikea kuvitella itseään hoitamassa omaa lasta. Voi olla, että läheiset ihmiset, kuten vanhemmat ja sisarukset, suoraan sanovat, että vammainen ihminen ei voi tai saa perustaa perhettä. Eikä se tosiaan aina ole helppoa. Toimintaympäristön esteet ja palvelujen puute saattavat estää vilkkaan seuraelämän, joka on lähes välttämätön edellytys kumppanin löytämiselle ja parisuhteen ylläpitämiselle. Yksityisyys on puutteellista monissa vammaisille tavallisissa asumismuodoissa, kuten palveluasumisyksiköissä. Laitoksissa yksityisyys on erittäin rajoitettua tai jopa olematonta.

Jatkuva epäkannustava ja latistava palaute johtaa hyvin helposti heikkoon itsetuntoon. Epäilykset omista vanhemmuuskyvyistä voivat näkyä myös imetyksessä.

Onnistunut imetys taas voi vahvistaa vammaisen äidin uskoa koko äitiyteensä.

Toisaalta vammaisen naisen äitiys voi sujua oikein hyvin. Kysymys on enemmän naisen omasta ja ympärillä olevien ihmisten asenteesta kuin vammasta.

Ratkaisut löytyvät kyllä, jos niin halutaan. Tärkeintä on muistaa, että on monenlaisia, yhtä hyviä tapoja tehdä asioita. On lapsenkin etu, että vammaisen naisen äitiyteen suhtaudutaan myönteisesti ja kannustavasti.

Vammaisen äidin kohtaaminen ei välttämättä ole helppoa niille, joiden vastuulla imetysohjaus on. Terveydenhuoltoalan henkilökunnan painolastina on alan koulutuksessa liian usein toistettu näkemys siitä, että vammainen ihminen on yksinomaan hoidon kohde ja monella tavalla normista poikkeava, siis viallinen. Vammaisia on totuttu väistämään ja varomaan, pelkäämään. Vammaisuus tuntuu niin suurelta tragedialta, että haluaa päästää vammaisen naisen mahdollisimman vähällä. Tulee sanottua, ettei sinusta ole imettäjäksi, ei sinun tarvitse. Joku voi tehdä sen puolestasi.

Oikeasti vammaisuus ei ole tragedia, joskaan ei mikään erityinen siunauskaan.

Se on ihmisen ominaisuus samaan tapaan kuin sukupuoli, silmien tai hiusten väri, etninen tausta tai ikä. Diagnoosi kertoo lopulta aika vähän siitä, mitä vammaisuus kunkin yksilön kohdalla tarkoittaa fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Hyvinkin vaikeasti vammainen ihminen saattaa olla hyvinkin tyytyväinen omaan toimintakykyynsä ja toisaalta hädin tuskin ollenkaan vammainen saattaa kokea vammansa koko elämän pilaavaksi seikaksi. Yksilö on aina yksilö.

Lapsen syntymä on uusi tilanne kenelle tahansa. Eikä aina lainkaan helppo.

Täytyy opetella paljon uusia taitoja, ehkä selvitä vähillä yöunilla ja jaksaa korvatulehduskierre. Mutta se kasvattaa juuri oman lapsen äidiksi ja vahvistaa sidettä lapseen. Vastuu kuuluu jokaisen vanhemman elämään. Vammaisenkin vanhemman on annettava ottaa se. Parhaat tavat toimia ovat ennen kaikkea omia. Neuvot ovat parhaimmillaan, kun sekä kuulija että kuuntelija muistaa kunnioittaa jokaisen äidin oikeutta omiin päätöksiinsä.

Hyvän imetysasennon löytyminen voi vaatia erityistä miettimistä, jos käsien liikuttelu on vaikeaa tai imettäessä ilmenee kipuja. Parasta on kuunnella omaa kehoa, miettiä rauhassa ja totutella. Imetysohjauksessa ei saa olla kysymys siitä, että pakotetaan vammainen nainen normien mukaisiin asentoihin, jotka ovat hänelle itselleen epämiellyttäviä. Tärkeintä on, että löytyy yksi tai useampi hyvältä tuntuva asento, vaikka se ulkopuolisesta näyttäisi jollain tavalla väärältä.

– 249 –

imetyksen lohtukirja

On olemassa apuvälineitä, jotka voivat auttaa imettämisessä esimerkiksi lapsen pitelemisessä tai hyvän imetysasennon saamisessa. Kunnalla on velvollisuus järjestää niitä vammaiselle ihmiselle tarpeen mukaan. Niitä voi tiedustella jo ennen vauvan syntymää. Tärkeintä on tietää, mitä apuvälineellä tavoitellaan. Sen perusteella alan ammattilaiset osaavat valita yksilöllisen apuvälineen. Useimmiten sopivaa välinettä ei löydy apuvälineyksikön kaapista suoraan, vaan se on hankittava tai teetettävä erikseen.

Apuvälineiden käyttöä hävetään yleisesti. Kuvitellaan, että ne tekevät ihmisen avuttoman tai säälittävän näköiseksi. Niitä pidetään rumina. Sitä ne kieltämättä usein ovatkin, koska niiden valmistuksessa estetiikka jää käytännöllisyyden ja etenkin kustannusten jalkoihin. Häpeään ei ole mitään aihetta. Apuvälineen tehtävä on yksinkertaisesti tehdä mahdolliseksi se, mikä muuten olisi mahdotonta.

Vielä hävetympi asia – suorastaan tabu – on toisen ihmisen avun tarvitseminen. Kuvitellaan, että toisen apua tarvitseva on jotenkin vajaavaltainen ja riippuvainen. On jopa epäilty, ettei avustajaa tarvitseva vammainen ihminen voisi olla vanhempi lainkaan. Se on loukkaava ja kohtuuton väite. Todellisuudessa henkilökohtainen apu nimenomaan mahdollistaa monen vammaisen ihmisen itsenäisen elämän. Olennaista ei ole se, että tekee kaiken itse – eihän kukaan tee – vaan se että päättää asioistaan itse. Kunnalla on velvollisuus myöntää vaikeasti vammaiselle ihmiselle tarpeen mukaan taloudellista tukea avustajan palkkaamiseen. Itse valitun ja palkatun avustajan ansiosta vammaisellakin ihmisellä on mahdollisuus itsenäiseen elämään monissa eri rooleissa: äitinä, vaimona, työntekijänä ja niin edelleen. Imetyksessäkin avustajan käyttäminen on varteenotettava vaihtoehto.

Imetys on läheisyyttä ja ruokintaa riippumatta siitä, kuka nostaa lapsen äidin rinnalle, millaisia apuvälineitä se vaatii ja millaisessa asennossa se tapahtuu.

Vammaisen äidin kohdalla pätevät aivan samat asiat kuin kenen tahansa muun äidin kohdalla: imetys on oma päätös, ja halutessaan siihen pitää saada riittävästi asianmukaista ohjausta.

– 250 –

VI kuka päättää imetyksestä

Entä jos vauvalla on nälkä?

– kuivumisen vaara On monenlaisia, mutta aina yhtä kurjia ja huolestuttavia tilanteita, joissa vauva ei olekaan saanut tarpeeksi ravintoa. Vastasyntyneen neuvola-aikojen etäisyys on jäänyt liian pitkäksi peruutusten tai juhlapyhien vuoksi, tai vastaanotolla on ollut kiire. Vanhempien huolta vauvasta vähätellään, tai joskus lietsotaankin, mikä johtaa ylisyöttämiseen ja vauvan kivuliaaseen oloon. Tyypillinen liian vähän syönyt vauva taas on luonteeltaan rauhallinen ja vähään tyytyväinen vauva.

Neuvolat seuraavat kasvua punniten painoa ja mitaten pituutta. Maidon riittävyyttä arvioidaan lähinnä painoa seuraten. Ennen lähineuvolassa oli helppo käydä, jos huolestutti. Nyt neuvoloita on keskitetty, minkä vuoksi vanhempien on yhä vaikeampi käväistä vaa’alla. Vanhempien neuvonnassa ja opasmateriaaleissa pitäisikin painottua muu kasvunseuranta, erityisesti vaippojen lukutaito. Ilman sitä vanhemmat jäävät epämääräisen nettiinformaation varaan: reipas ja hyväntuulinen vauva saa tarpeeksi maitoa.

Ahaa, meidän vauva on kärttyisä, annetaanpa lisää maitoa. Entä jos vauva on kärttyinen ylisyöttämisen vuoksi?

Maidon riittämisen merkit ovat Imetyksen lohtukirjan poliittisessa luvussa kahdesta syystä: että hoitopolun aukkojen vuoksi vauvat eivät joutuisi vaaratilanteisiin, ja että vanhemmilla olisi rauhoittavaa vastatietoa huolestumisen hetkiin. Eräs äiti kertoi rauhoittuneensa, kun viisipäiväinen vauva kasteli viisi pissavaippaa jo kello kahteen iltapäivällä mennessä. Sen päivän huoli alkoi hälvetä.

Mistä tietää, että vauva saa tarpeeksi maitoa?

Vauva kakkaa: – ensimmäisinä päivinä tummaa pihkakakkaa, joka alkaa muuttua vihreäksi kolmantena päivänä ja keltaiseksi viidentenä.

– ensimmäisinä viikkoina sen jälkeen, kun kakka on muuttunut keltaiseksi, joka päivä jatkuen noin kuuden viikon ikään ainakin kolme tai neljä kakkaa, jotka voivat kuitenkin olla aika pieniä kooltaan (noin kahden euron kolikon kokoisia) – myöhemmin jotkut vauvat kakkaavat harvemmin, mikä ei haittaa, jos vauva kasvaa.

Vauva pissaa: – ensimmäisinä päivinä kevyitä vaippoja yhtä monta vaippaa kuin vauvalla on ikää päivissä – viidennestä päivästä alkaen selvästi märkiä vaippoja vähintään kuusi vaippaa päivässä – 251 –

imetyksen lohtukirja

Vauva kasvaa: – vauva saavuttaa syntymäpainonsa yleensä 10 päivän iässä, viimeistään kahden viikon iässä – ensimmäiset kolme tai neljä kuukautta ainakin 170 grammaa viikossa – neljästä kuuteen kuukautta 110–140 grammaa viikossa – kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen 60–110 grammaa viikossa.

Jos jokin maidon saannin tai kasvun merkeistä huolestuttaa, on syytä arvioida tilannetta neuvolan terveydenhoitajan tai koulutetun imetysohjaajan kanssa. Tarvitaan imetyksen tehostamista tai lisämaitoa (mahdollisesti lypsettyä äidinmaitoa). Jos alle kaksi- tai kolmeviikkoinen on vielä reilusti alle syntymäpainonsa, hän tarvitsee myös lastenlääkärin tarkastuksen. Äiti tarvitsee imetysohjaajan tukea useita kertoja, että imetys voi jatkua, ja myös vertaistukea. Imetyksen mahdollisuudet ovat moninaiset, kun ohjaus on ajantasaista ja yksilöllistä.

Kun vauva on rinnalla, on tärkeää tarkkailla, että hän myös nielee maitoa aktiivisesti. Sen lisäksi, että rinnassa on maitoa, vauvalla täytyy olla taito siirtää se vatsaansa. Sellaisina päivinä, kun vauvan kanssa harjoitellaan jotain uutta imetykseen liittyvää taitoa – esimerkiksi imetystä ilman rintakumia – on erityisen tärkeää huomioida, että vauva nielee maitoa.

Syöttöpunnituksia täytyy tehdä useita, jos niillä halutaan luotettavaa tietoa maidon määrästä. Esimerkiksi koko vuorokauden tai päiväajan syöttöpunnitukset kotona tai muuten rauhallisessa ympäristössä kertovat kokonaisuudesta. Vauva syö eri syötöillä erilaisia määriä. Jos syöttöpunnitus tehdään vieraassa paikassa, jossa vauva lisäksi vaistoaa, että äitiä jännittää, hän saattaa syödä vain hiukan, pahimman nälän tyydyttääkseen.

Kelvottomia merkkejä maidon riittämisestä: Maidon riittävyyttä ei voi arvioida imetysten määrästä tai tiheydestä, koska vauvan syömää maitomäärää on vaikeaa arvioida. Vauvan imuvoima voi vaihdella. Samasta syystä maidon määrää rinnoissa ei voi kokeilla rintapumpulla, koska tulos on aivan satunnainen. Vauva saa rinnasta maitoa eri tavalla kuin rintapumppu. Jos rinta ei lähde herumaan pumpulle, tulos on muutama hassu tippa ja turha pettymys.

Lähde: Mohrbacher & Stock: The Breastfeeding Answer Book, Third Rewised edition. La Leche League int. 2010.

– 252 –

VI kuka päättää imetyksestä

Mistä tunnistat imetysintoilijan?

Intoilijat tarkoittavat koko laajasta sydämestään ehdottoman hyvää. Intoilija voi olla kuka tahansa äidin elämänpiiristä. He ovat aina valmiita auttamaan, mutta eivät itsekään huomaa, että apu on katteetonta. Ohjeet ovat tyhjiä ja tuki pettää alta, jos nojaat siihen. Ilmiö on tuttu muiltakin elämän aloilta kuin imetyksestä, sillä usein jokin itselle tärkeä ja uusi tuntuu vastaukselta kaikkeen. Intoilijat ovat vähän kuin hyvää tarkoittava, mutta rasittava ja tuppautuva anoppi.

Imetysintoilija voi olla hurmaantunut omasta oppisuunnastaan niin paljon, että vastuu tiedon rajoista unohtuu. Hän esimerkiksi soveltaa jotain hoitosuuntausta maidon lisäämiseksi, vaikka ei tunne imetyksen fysiologiaa.

Pahimmillaan intoilija muodostaa vakuuttavalta kuulostavia neuvoja omien ja tuttujen kokemusten pohjalta. Joskus tilanne lipsahtaa äidiltä itseltäänkin intoiluun ja voimavarojen yliarviointiin.

Myös oikein innostavan imetyksen teoriakirjan tai kurssin parissa voi käydä noin viikon verran niin, että keskusteluissa imetys on yliedustettuna. Niin taitaa käydä lähes jokaiselle imetystukiäidillekin jossain vaiheessa.

Opinhaluisista intoilijoista tulee alkuhumun laskeuduttua rauhallisia kuuntelijoita, kun heille herää taas uteliaisuus kyseenalaistaa ja opiskella lisää.

Imetysintoilija saattaa esimerkiksi – mitätöidä äidin huolen (huolen hälveneminen keskustelun myötä on eri asia) – antaa yksittäisen mutta riittämättömän välineen, jolla tilanne pitäisi ratketa – neuvoa liian monta muutosta toteutettavaksi yhtaikaa – sivuuttaa fysiologiset rajoitteet (esimerkiksi raskauden aikana maito ei aina riitä, vaikka mitä tekisi) – neuvoa maidontuloa lisääviä yrttejä tai muuta sellaista kaikkiin imetysvaikeuksiin (ne eivät auta ennen kuin imuote ja imetyskäytännöt ovat kunnossa) – ohjata kohti imetysihanteita eikä äidin omia tavoitteita – kehottaa odottamaan, että kun vauva kasvaa, niin ongelmat menevät ohi ajassa x.

Yksilöllisyys ja kuunteleminen jäävät syrjään mekaanisten pikaratkaisujen ja tyhjien helpotuslupausten tieltä. Hyvä imetystuki ja imetysohjaus on äitilähtöistä, eli äidin omat toiveet ovat lähtökohta. Jos vauva on pieni, osa tukea on seurata rauhallisesti ja kannustavasti ainakin yksi imetystilanne

– 253 –

imetyksen lohtukirja

alusta loppuun. Hyvä muutossuunnitelma rakentuu havaintojen, perheelle mahdollisten muutosten ja äidin toiveiden pohjalta.

Jos vauva on kasvanut huolestuttavan vähän, vanhempien täytyy ottaa yhteyttä neuvolaan tai päivystykseen.

Tunnista imetysintoilija: hae apua kuitenkin muualta. Juttele intoilijan kanssa tällä kertaa jostain muusta aiheesta.

Harhaan johtavia ohjeita

Todellisuus

Et missään nimessä anna korviketta

On monenlaisia tilanteita, joissa vauva todella tarvitsee lisämaitoa. Sokea korvikekielteisyys on vauvoille vaarallista.

Imetät nyt vain useammin, niin katsotaan

Tilanne täytyy kartoittaa keskustellen äidin kanssa. Epämääräinen suunnitelma luo vain paineita. Katsomalla asiat eivät muutu.

Kestä kipua x ajan, sitten se helpottaa

Kivun kestäminen on äidin mielialalle taakka. Sinä aikana kivun syy jää hoitamatta. Lupaus voi jäädä tyhjäksi.

– 254 –

VI kuka päättää imetyksestä

Äitienpäivä En ollut mikään imetyskiihkoilija. Ajattelin, että vauvat tarvitsevat vatsansa täyteen ja rajattomasti syliä. Ja vatsansa vauvat saavat täyteen korvikkeellakin.

Muiden vauvat. Sinä et sitä toki tarvitsisi. Olithan syntymässä luontaiselle imettäjälle. Minulla oli oikea asenne, sitä paitsi olin tunnetusti lehmien sukua. Varalta olin jopa käynyt imetysvalmennuksessa sinua odotellessani ja siellä oli kerrottu, että kaikki pystyvät täysimettämään, jos vain haluavat. Sinun ei tarvinnut kuin syntyä, olin valmis.

En ikinä unohda ilmettä mieheni väsymyksen uurtamilla kasvoilla, kun hän ensimmäisen kerran näki sinut. Minä en sinua vielä silloin nähnyt, mutta mieheni ilmeen näin, ja siinä sinut, ihmeen – miten paljon loputonta helpotusta, rajatonta ihmetystä ja käsittämätöntä onnea voi mahtua yhteen katseeseen. Siihen se piirtyi sekunnin murto-osassa hänen kasvoilleen ja jäi asumaan – isyys. Siinä pienessä hetkessä, jona hän ensimmäistä kertaa näki pilkottavan päälakesi, hänestä tuli isä ja kun koko vauva sitten hetkeä myöhemmin oli maailmassa, hän oli jo kuin olisi ollut sitä aikojen alusta. Oli äitienpäivä. Vaan ei minun äitienpäiväni. Sillä toisin kuin isyys, äitiys on jostain syystä ensin jollain lailla ansaittava. ”Vauva syntymän jälkeen suoraan äidille. Äiti haluaa imettää heti mahdollisimman kauan, vauva pesulle ja punnitukseen vasta myöhemmin, kotiutus nopeasti” luki synnytyssuunnitelmassa neuvolan kätilön käsialalla. Yhdessä me olimme sen päättäneet, minä, mieheni ja kätilö. Asia oli ollut meille selvä, ei siitä tarvinnut monta sanaa vaihtaa. Kun sinä sitten lopulta, vielä limaisena ja napanuoralla minussa kiinni, olit siinä sylissäni äitienpäiväsunnuntain aamuauringossa kylpien, et halunnut rintaa. Tarkastelit suurensuurilla silmilläsi meitä ja kaikkea ympärillä olevaa tavalla, johon en ollut kuvitellut vastasyntyneen pystyvän. (Isäsi ei koskaan tullut hyväksymään väitettä, että muiden vastasyntyneiden tavoin et olisi oikeasti nähnyt mitään, niin sinä kaikkea tarkkailit, ensi hetkestäsi asti.) Olit ihmeellinen. Rinnasta et vain ollut kiinnostunut. ”Noin tarkkaavainen vauva ei voi saada liian vähän maitoa,” sanottiin myöhemmin. Sait kuitenkin. Iskulauseilla eivät vauvatkaan kasva.

Kun aloin uudestaan oksentaa, vauva napattiin sylistäni ja annettiin tilalle harmaa pahvimalja. Läpi pitkän synnytyksen puolitoista vuorokautta valvonut kuumeinen mies lähetettiin kotiin nukkumaan ja vauva kapaloitiin viereeni omaan pikku sänkyynsä, kun kätilöt kiiruhtivat hoitamaan muita synnytyksiä. Sinähän olit jo syntynyt. Kätilöiden etukäteen lupaamasta euforiasta, energiasta ja onnistumisen elämyksestä ei ollut tietoakaan. Uupumuksesta ja kivusta sekaisin vaivuin ilmeisesti uneen. Meidän on täytynyt nukkua koko iltapäivä, koska kun havahduin oli jo pimeää. Perhehuoneet olivat täynnä ja meidät kärrättiin osastolle, sinä omassa ja minä omassa sängyssäni. En edelleenkaan päässyt kivuiltani ylös. Etkä sinä edelleenkään ollut päässyt takaisin syliini. Meidät työnnettiin huoneeseen, verhot vedettiin sänkyjemme ympärille ja sinne jäimme, kaksin. Siitä se

– 255 –

imetyksen lohtukirja

alkoi, alkuviikkojesi painajainen, jota ei ole helppo unohtaa eikä antaa anteeksi, vaikka sinä siitä lopulta selvisitkin.

Jotenkin onnistuin keplottelemaan itseni ylös sängystä ja sain sinut syliini. Et kuitenkaan imenyt rintaa, vaikka kuinka sitä tarjosin. Mies tuli takaisin sairaalaan käymään, mutta eihän hän voinut auttaa. Kun mies lähti kotiin yöksi, en uskaltanut pitää sinua sylissäni. Olin valvonut kaksi yötä ja pelkäsin, että nukahtaisin. Henkilökunta ei ehtinyt auttamaan, joten jouduin laittamaan sinut omaan koppaasi. Kaiken jälkeen, mitä imetystukiäidit olivat minulle opettaneet, se tuntui heitteillejätöltä, vaikket edes itkenyt. Äitiys siirtyi taas kauemmaksi. Osaston muut vauvat itkivät kilpaa; sinä makasit kopassasi kammottavan hiiren hiljaa.

Siinä yön pimeydessä aloit myös oksentaa. Hätääntyneenä soitin kelloa, ja jossain vaiheessa hoitaja ehti luoksemme katsomaan. Hän siivosi sänkysi, antoi kasan harsoja ja lohdutti oksentamisen olevan normaalia. Olit kuulema varmaan niellyt lapsivettä ja siksi et luultavasti maitoakaan huolinut – lapsivedet pitäisi ensin oksentaa pois. Sen jälkeen henkilökunta ei yön pimeydessä luoksemme juuri ehtinytkään. Olimmehan terve äiti ja vauva.

Siinä me makasimme vierekkäin kaksin, yksin kumpikin, hereillä ja hiiren hiljaa koko pitkän, pimeän, sairaalan yön, muiden vauvojen jatkaessa konserttiaan. Yhä uudelleen yritin turhaan imettää sinua ja kirjasin pimeässä näitä epäonnistumisia hoitajan antamaan syöttölomakkeeseen. Sinä oksensit hiljaa ja minä itkin sitten puolestasi, tai omasta puolestani, hätääni ja avuttomuuttani auttaa sinua sillä ainoalla tavalla, joka tuntui yhtäkkiä niin pakottavan luonnolliselta. Nukkumaankaan en uskaltanut käydä, kun pelkäsin, että tukehdut oksennukseesi tai vain lakkaisit olemasta ääntä päästämättä. Eikä tuntunut reilulta jättää sinua yksin siihen makaamaan, kun kerran sinäkin valvoit. Et kai ollut kuullut, että vastasyntyneet nukkuvat ensin monta vuorokautta. Aamun koittaessa olin uupumuksesta epätoivoinen. Isäsi siivosi valtavan pesänrakennusvimman voimissa kotiamme tuloasi varten soitellen minulle ylpeänä tiedotteitaan.

Kun isäsi saapui, olit ikionnellinen. Hän kuljetti sinua pitkin osastoa kertoen sinulle loputtomia tarinoita. Minun äitiyteni sen sijaan kutistui toistuviin epäonnistuneisiin imetysyrityksiin. Välillä huoneessa kävi hoitajia asettelemassa sinua parempaan asentoon tai sorkkimassa kipeitä rintojani. Lopputulos oli aina sama, sinä et syönyt. Seurustelu sinulta kuitenkin sujui kuin vanhalta tekijältä. Henkilökunta lohdutti minua – kyllä noin tarkkaavainen vauva maitoa saa. Kun mies sitten illalla lähti kotiin, itkimme molemmat, sinä ja minä. Jäimme taas kahden loputtomaan yöhön, jonka aikana en edelleenkaan saanut sinua syömään. Henkilökuntakin alkoi kai jo vähän huolestua, vauvaystävällinen sairaala ei kuitenkaan tarjonnut sinulle lisämaitoa: sain ohjeen yrittää imettää sinua koko ajan. Niinpä me valvoimme edelleen. Yritin soittaa kellolla apua, mutta kun se lopulta, joskus tuntienkin odotuksen jälkeen, saapui, laittoivat he sinut rinnalle – ja poistuivat.

Ja kun sinä sitten vain irtosit rinnasta, ei ollut ketään auttamassa sinua takaisin.

Syöttöraporttini oli jo pitkä, täynnä suttuista, kyyneleiden täyttämää epäonnistumisten listaa.

– 256 –

VI kuka päättää imetyksestä

Ensimmäisen järjen hetkemme koimme tuona toisena yönäsi aamutuimaan.

Synnäriltä käymässä ollut kätilö kulki ohi ja kai jotenkin vaistosi avun tarpeemme. Hän otti sinut syliin, totesi, että meidän olisi molempien aika nukkua, sillä ilman unta ei maitoa tulisi eikä vauva jaksaisi imeä. Hän paketoi meidät lakanan avulla vieriviereen sänkyyni, niin että uskalsin käydä nukkumaan sinä tiukasti vieressäni. Ensimmäistä kertaa syntymäsi jälkeen uskalsin kokea jonkinlaista onnea. Voisin olla hetken yrittämättä imettää ja vain pitää sinua lähelläni. Voisin olla sinun äitisi.

Kolmantena päivänäsi henkilökunta päästi meidät lähtemään kotiin vaikka imetys ei edelleenkään onnistunut. Kotona se kuulema sujuisi varmaan paremmin. (Ei se sujunut.) Helpotukseni oli ensin valtava, kun kannoimme sinut, maailman ihanimman vauvan, ylpeydestä pakahtumaisillamme puhtautta loistavaan kotiimme. Sinä et edelleenkaan ollut kiinnostunut nukkumisesta vaan tarkkailit kaikkea valtavilla silmilläsi ja peräänantamattomalla katseellasi. Isäsi esitteli sinulle kotiasi, kylvetti sinua, kertoi sinulle loputtomia tarinoita. Minun oli tarkoitus lopulta nukkua. En vain pystynyt. Seuraavan imetyskerran odotus ja uuden epäonnistumisen pelko täyttivät mielen.

Tästä tuli seuraavien päivien ja viikkojen aikana tuttu kuvio, jossa epätoivoisille päiville vetivät vertaa vain vielä epätoivoisemmat yöt. Haimme kyllä apua, ja kuinka. Terveyskeskuksen kätilö neuvoi meitä. Kiersimme kaikki paikkakunnan imetystukihenkilöt, mutta kukaan ei osannut auttaa. Imuotteestasi ei löytynyt vikaa, eikä kielestä eikä muustakaan. (Ja muistaisimmehan, ettemme missään nimessä antaisi sinulle korviketta, ettei imetys vain epäonnistuisi, korostivat imetystukihenkilöt.

Ei edes omaa maitoa kupista, jotta maidontilaus rinnasta ei vähenisi. Kuuliaisesti keräsin rinnoista valuvan maidon maidonkerääjiin ja heitin pois.) Jossain joku vika täytyi kuitenkin olla, koska imetys kävi kerta kerralta tuskallisemmaksi. Kuljimme imetyskerrasta toiseen, epäonnistumisesta toiseen ja jokaisen epäonnistumisen jälkeen tuska ja epätoivo olivat edellistä suuremmat. Niin minun kuin sinunkin. Minä olin joka imetysyrityksen jälkeen vähemmän äiti. Ja sinä – sinä aloit itkeä. Enemmän ja enemmän. Parin viikon ikäisenä et nukkunut enää juuri lainkaan vaan itkit vain hysteerisenä kaikki illat ja yöt. Minä yritin lähes tauotta imettää, mieheni kantoi sinua yökaudet, mutta sinä itkit yhä enemmän.

Koliikkia, ihan normaalia, loppuu muutaman kuukauden kuluttua, meille sanottiin imetystukiryhmässä. Mutta entä jos vauvalla on nälkä, me kysyimme. Kakkasit korkeintaan kerran viikossa, painosi nousi hitaanlaisesti, olit laiha. Vauvat ovat niin erilaisia, kyllä lapsentahtisesti täysimetetty vauva tarpeeksi maitoa saa, kun imuote kerran on oikein, meille sanottiin. Kaikki imetysasiantuntijat sanoivat meille, ettei missään näy vikaa. (Ja muistaisimmehan, ettemme vaan antaisi sinulle korviketta, ettei imetys epäonnistuisi.) Miestäni alkoi vauvan hätä ahdistaa ja hän alkoi puhua, että antaisimme sinulle kuitenkin korviketta. Tästä imetystukiäidit olivat minua varoitettaneet! Kieltäydyin täysin. Minähän imettäisin. Oma ajattelu alkoi hämärtyä. Ympärivalvottujen vuorokausien (minun, sinun ja miehe-

– 257 –

imetyksen lohtukirja

ni) vaikutusta on vaikea jälkikäteen itsekään tajuta. Uupumuksen, epätoivon, huolen ja ratkaisuun liittyvän ristiriidan vuori kasvoi keskellemme.

Kuusiviikkoisena emme saaneet itkuasi enää loppumaan. Terveyskeskuksesta laitettiin kiireellinen lähete sairaalaan tutkimuksiin olemattoman painonnousun vuoksi. Jokin kuitenkin sanoi meille molemmille, että imetyksessä oli jotain vialla.

Lopulta päätimme sairaalakutsua odottaessamme antaa sinulle pullon korviketta, koska hätäsi oli niin suuri. Itkin, kun syötin sen sinulle. Sinä, sinä sen sijaan et itkenyt. Imit kuin hengen hädässä pullon hetkessä tyhjäksi – ja lakkasit itkemästä.

Kokonaan. Silloin minä itkin enemmän kuin koskaan. Sinulla, maailman rakkaimmalla omalla «lapsentahtisesti täysimetetyllä» lapsellamme oli hirveä nälkä. Olin omalla (pitkälti ympäristön tuottamalla) imetysidealismillani itkettänyt sinua viikkokausia hirveässä hädässä uskoen, että sinulla oli «koliikki». Sairaalassa painoasi ja kakkaamattomuuttasi tutkittiin, mutta diagnoosi pysyi samana. Jouduit tiukalle lisämaitodietille ja aloit lopulta kunnolla kasvaa. «Koliikkisi» ei palannut.

Lastenosastolla ollessamme koin ehkä vaikeimman hetkeni. Viereiselle paikalle tuotiin teholta letkuissa 5-päiväinen vauva, jonka lääkärit – ja vanhemmat – olivat sinä päivänä luulleet jo menettävänsä. Etsittyään koko päivän tuskallisilla kokeilla bakteeria, johon tuo vauva oli kuolemassa, voidakseen lääkitä sitä, lääkärit totesivat, ettei vauvalla ollut mitään tulehdusta. Tuo täysiaikaisena ja -painoisena syntynyt lapsentahtisesti täysimetetty vauva oli kuolemaisillaan nestehukkaan.

Miten lähellä me kävimme?

En voi kuvailla surun määrää siitä, että olin itse aiheuttanut tämän hädän ja kärsimyksen sinulle. Ironista kyllä, itkin myös pelkoa, että imetys nyt loppuisi, koska sait lisämaitoa (sait rintaa toista vuotta). Olin epäonnistunut äiti, joka ei ollut pystynyt imettämään lastaan – mutta ennen kaikkea huolehtimaan tärkeimmästä tehtavästään, siitä, että vauvalla on vatsa täynnä ja turvallinen olo. Mieleeni ovat kuitenkin jääneet vastasyntyneiden tehon imetyssairaanhoitajan (joka kävi sinua lastenosastolla katsomassa) sanat, kun yritin kertoa murheestani, etten (TÄYS)imetä vauvaani: «Mutta sinähän imetät. Jos vauva pääsee rinnalle ja saa äidinmaitoa niin meidän näkökulmastamme häntä imetetään, vaikka hän saisi miten paljon lisämaitoa.» Ei sanaakaan siitä, oliko imetys täyttä vai ei-täyttä, jollain lailla puutteellista tai vajavaista. Ei vihjaustakaan, että jos olisin tehnyt jotain enemmän ja paremmin, asia olisi mennyt toisin. Ajattelin hiljaa niitä vastasyntyneitä, joita hän teholla hoiti; vierusvauvaamme, jonka elämä oli melkein sammunut. Oma lapseni oli terve, vain nälkäinen ja huono imemään ja siihen oli ratkaisu – kunpa vain olisin saanut neuvon noudattaa sitä nopeammin, ettet sinä olisi joutunut kärsimään. Seuraavan kerran, kun kuljen vauvaansa pullosta ruokkivan äidin ohi, muistan katsoa häntä ihailevasti. Hän saattaa olla rohkea äiti.

Hän saattaa olla viisas äiti. Tai sitten ihan tavallinen äiti.

Ehkä tulee vielä äitienpäivä, jolloin en muistele ensimmäistä äitienpäivääni kyynelin. Se päivä voi olla mikä päivä vain. Minulla on sinut, äitienpäivä on joka päivä.

– Rakas lapsi

– 258 –

VI kuka päättää imetyksestä

Millin tarkkuudella – korvikekoodin ja äidinmaidon korvikkeen laadun merkitys Korvikekoodi tarkoittaa äidinmaidonkorvikkeiden markkinointia koskevaa ohjeistusta, jonka YK:n yleiskokous on hyväksynyt jo vuonna 1981. Se suojelee imetystä ja äidinmaidonkorvikkeiden laatua, eli se on väline kaikkien imeväisikäisten ravinnon turvallisuuden suojelemiseksi. Korvikekoodi on Suomessa vahvistettu äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden osalta.

Kansainvälisesti se säätelee myös tuttien ja tuttipullojen markkinointia.

Korvikekoodi suojelee äidinmaidonkorvikkeen laatua, sillä vauvan ainoan ravinnon täytyy pysyä suojassa markkinoinnilta. Sitä ei saa myydä tarjouksella, ettei hintakilpailun myötä tule paineita tehdä korviketta halvoista ja kyseenalaisista raaka-aineista. Myyntiä ei saa edistää muillakaan keinoin eli sitä ei saa myydä erilliseltä myyntilavalta tai isoilla erottuvilla hintalapuilla. Elintarvikevirasto on laatinut vähittäiskaupalle koodin mukaiset selkeät ohjeet.

Korvikkeen korkea laatu noudattaa kansainvälisen neuvoston sopimia normeja. Maailmalla korvikeskandaalit ovat järkyttäneet ihmisiä. Kiinassa satojatuhansia vauvoja sairastui ja useita kuoli vuonna 2008, kun maitojauheeseen oli sekoitettu melamiinia. Muoviteollisuudessa käytettävä aine tuhoaa elimistöön päästessään erityisesti ihmisen munuaiset. Suomessa Evira veti 2004 myynnistä vuohenmaitokorvikkeen, jonka pakkausmerkinnät olivat puutteellisia ja tiedotuksessa esiintyi epätarkkoja terveysväittämiä. Äidinmaidonkorvikkeen täytyy olla tasalaatuista ja sen täytyy soveltua myös vastasyntyneille ja sairaille vauvoille ainoaksi ravinnoksi.

Korvikkeiden tuotevirheistä tulee tiedottaa niiden käyttäjiä viipymättä.

Virheellisen tuote-erän takaisinveto varastoista ja myynnistä ei riitä, vaan myös tuotetta ostaneet perheet on pyrittävä tavoittamaan. Suomen merkittävin tapaus 2005 osoitti, että tiedotus vauvaperheille kangerteli. Erikoiskorvikkeeseen oli päätynyt vaarallisen paljon D-vitamiinia. Tiedotus perheille alkoi vasta kolmen, neljän päivän viiveellä ja silloinkin vain Imetyksen tuen IBFAN-toimintaryhmän painostuksen ansiosta.

Korvikekoodi suojelee myös imetystä. Korvikkeita ei saa mainostaa eikä niistä saa tiedottaa joukkotilaisuuksissa, vaan ainoastaan yksilöllisesti niille perheille, jotka tietoa tarvitsevat. Korvikkeiden ilmaisnäytteitä ei saa jakaa raskaana oleville naisille tai vastasynnyttäneille, kuten on tavallista maissa, joissa korvikekoodia ei ole sitouduttu noudattamaan. Niissä firmat pyrkivät saamaan näytteensä kotiovelle juuri ensipäivien herkimpiin hetkiin, jolloin tarpeeton lisämaito myös vähentää maidon määrää eniten.

Tiedotus- ja koulutusaineistoissa täytyy tuoda esiin imetyksen paremmuus ja korvikkeen käytön riskit ja muut vaikutukset sekä ohjeet korvik-

– 259 –

imetyksen lohtukirja

keen oikeaan käyttöön. Imetyspettymystäkin korvikekoodi tukee: kun perhe tarvitsee äidinmaidonkorviketta, äidin ja isän tulee saada yksilöllistä ohjausta korvikkeen käyttöä varten. Tässä yhteydessä täytyy olla aikaa myös käydä läpi niitä tuntoja ja tunnelmia, mitä korvikkeen käyttö herättää. Korvikekoodi ei siis millään tavoin estä perheitä saamasta tietoa korvikkeen käytöstä: se päinvastoin velvoittaa terveydenhuollon ammattilaiset antamaan yksilöllistä tietoa ja ohjausta.

Tieto korvikkeen käytöstä pitäisi olla saatavilla neuvolan kautta. Väestöliiton Pullonpyörittäjien opas (toim. Riikka Riihonen, 2010), jonka työryhmässä myös Imetyksen tuki oli mukana, on kuitenkin äitien saatavilla netitse, koska sisältö on korvikekoodin mukainen ja kaupallisesti riippumatonta. Kun opas on netissä, äitien tarpeeseen vastaaminen ei ole riippuvainen neuvoloiden resursseista.

Terveydenhuollon henkilöstölle äidinmaidonkorvikkeita saa markkinoida, mutta tietyin rajoituksin. Terveydenhuollon tiloja tai palveluja ei saa käyttää äidinmaidonkorvikkeiden käytön edistämiseen. Jos äitiysneuvolassa kirjataan merkintöjä korvikefirman mainoskynällä, se rikkoo korvikekoodia ja on vähän sama, kuin maratonharjoittelijaa kannustettaisiin hyväksymään jo etukäteen, että lihaksesi eivät kuitenkaan jaksa maaliin asti. Kehosi ei toimi, pieni kynä kertoo. Äidinmaidonkorvikkeiden myyntipakkauksissa ei saa olla tuotetta ihannoivia kuvia tai tekstejä. Esimerkiksi lasten kuvat ovat kiellettyjä. Myös pakkauksissa täytyy mainita imetyksen paremmuus ja korvikkeiden turhan ja väärän käytön haitallisuus.

Lähteet Elintarvikevirasto: Lyhennelmä WHO:n kansainvälisestä äidinmaidonkorvikkeen markkinointia koskevasta koodista. Päivitetty 2011. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valmistus+ja+myynti/erityisruokavaliovalmisteet/ lastenruoat/aidinmaidon+korvikkeet+ja+vieroitusvalmisteet/aidinmaidonkorvikkeiden+kansainvalinen+markkinointikoodi Elintarvikevirasto: Äidinmaidonkorvikkeen myynti- ja markkinointiohjeita valvontaviranomaisille ja elinkeinoharjoittajille. 2005. http://www.evira.fi/files/attachments/fi/elintarvikkeet/valmistus_ja_myynti/erityisruokavaliovalmisteet/aidinmaidonkorv.myynti_mark..pdf Imetyksen tuki ry: Findia-kantelu. http://www.imetys.fi/index.php/aidit-yhteiskunta/findia-kantelu.

Riikka Riihonen (toim.). Pullonpyörittäjien opas, Väestöliitto, päivitetty, 2010.

Pörrö Sahlberg: Ihan kiva elämä -blogi, merkinnät vuohenmaito: http://blogit.claymountain.com/ike/index.php?/archives/492-Jatkoa-vuohenmaitokorvikkeista.html erikoiskorvikkeen moninkertainen d-vitamiini-erä: http://blogit.claymountain.com/ike/index.php?/archives/667-LASTENRUOKIEN-TUOTEVIRHEISTAE-TIEDOTTAMINEN-HEIKKOA.html.

– 260 –

VI kuka päättää imetyksestä

Imetyksen historia Imetys on ollut menneinä vuosisatoina ja tuhansina luonnollinen tapa ruokkia vauva. Suomessakin taaperoimetys on ollut aivan tavallista 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

Historia-artikkelissaan Katri Pääkkö Matilainen käsittelee imetyksen historiaa (Imetysuutisia-lehti 2/2012) ja toteaa, että vaihtoehtoisia tapoja ruokkia vauvoja tunnetaan kaukaakin historiasta, koska äitejä on kautta aikojen menehtynyt synnytyksiin ja vanhemmat ovat hylänneet lapsiaan. Taidehistorioitsija Suvi Niinisalon mukaan esimerkiksi Neitsyt Marian kuvissa on keskiajalta asti ollut myös kuvia, joissa Maria imettämisen sijaan juottaa Jeesus-lasta lehmänsarvesta ja muista vastaavista tuttipullon edeltäjistä.

Köyhien työläisperheiden äitien oli tehtävä töitä ja etsittävä vauvalle hoitaja taloudellisen pakon alla. Euroopan kuninkaallisten ja muiden ylimysperheiden keskuudessa puolestaan jo keskiajalla on ollut muodikasta jättää jälkeläiset imettäjille.

Riika Huitti-Malkan mukaan 1600–1700-luvulla erityisesti kaupunkien itsenäiset porvarisnaiset lähettivät vauvojaan maaseudulle imettäjän kasvatettaviksi. Myös yhä useammat keskiluokkaiset porvarisnaiset palkkasivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella lastenhoitajia, nukuttivat lasta omassa huoneessaan ja myös korvasivat imetyksen joko imettäjän palkkaamalla tai korvaavia vellejä syöttämällä. Huitti-Malkan mukaan naturalismin hengessä vastareaktiona alettiin ihannoida äidin roolia lasten hoivaajana, ja ydinperhemalli sai Keski-Euroopasta alkunsa leviten Suomeenkin.

Tehdastyön aikakaudella naisten palkkatyö alkoi yleistyä ja sen arvostus nousta. Vauvat tuli tavaksi antaa hoitoon yhä lyhyemmän äitiysloman jälkeen. Naisasialiike Euroopassa 1960–80-luvuilla korosti tasa-arvoa nimenomaan siinä mielessä, että naisella on oikeus tehdä töitä siinä missä miehilläkin. Kotirouvuus ja -äitiys nähtiin alistumisena miesten ylivallalle. Korvikemarkkinointi sai alkunsa 1920–30-luvuilla USA:ssa. Markkinointi levisi 1940–50-luvuilla laajalti Euroopassa ja vaikutti 1960–70-luvuilla jo Suomen kaltaisissa syrjäisissäkin maissa.

Vasta feminismin uusimmassa aallossa 1990–2000-luvulla on nostettu uudestaan arvoonsa naiseuden kaikki osa-alueet, myös äitiys.

Synnytyssairaaloiden käytännöt hankaloittivat imetyksen aloittamista.

Malla Rautaparran mukaan ensi-imetys saattoi tapahtua vasta 12–24 tunnin päästä synnytyksestä, jotta äiti saisi ensin levätä. Nämä käytännöt saivat vastasyntyneiden hoivaan sovellettuna aikaan sen, että vain harvojen naisten maidontuotanto ja vauvojen vaistojen vahvuus riittivät onnistuneeseen imetykseen lykkääntyneiden ensi-imetysten ja liian harvojen ja lyhyiden imetyskertojen takia. Sairaalassa myös oltiin synnytyksen jälkeen paljon pidempiä aikoja kuin nykyään.

– 261 –

imetyksen lohtukirja

Jos äiti onnistui saamaan imetyksen onnistuneesti alulle sairaalassa tai viimeistään kotiuduttuaan, vastassa olivat vahva korvikemarkkinointi ja sille altistuneet neuvolahoitajat ja -lääkärit. Neuvoloiden kasvukäyrät perustuivat korvikeruokittujen lasten kasvuun ja tuottivat hyvin helposti tulkinnan, ettei pelkkä äidinmaito riitä. Imetyslääkäri Jack Newmanin mukaan varhaisimmat kasvukäyrät tehtiin 1960-luvulla yhden idaholaisen pikkukaupungin lapsista.

Imetystä on heikentänyt myös miesten ja erityisesti mieslääkärien kasvanut vaikutus. Jo 1800-luvulta lähtien on tullut yhä laajempaan muotiin kirjoittaa ja lukea vauvanhoito-oppaita, joissa useimmiten vailla minkäänlaista tieteellistä tutkimustaustaa tai moni-kulttuurista kokemusta kerrottiin äideille, kuinka vauvoja hoidetaan. Esimerkiksi suosituista tohtori Benjamin Spockin teoksista paistaa se, kuinka aikakauden ja kulttuurimme ihanteiden mukaan tarkka kellonmukainen aikataulu, vähäinen fyysinen kosketus ja mahdollisimman vähän vaivaa aikuiselle tuottavat hoitotavat yleistettiin suosituksiksi. Syy voi olla se, että pitihän naisille jäädä aikaa myös miestensä ruokkimiseen, hoivaamiseen ja kodin ylläpitoon.

Korvikemarkkinoinnin rajoittamisen tarpeeseen herättiin 1970-luvulla, kun erityisesti Nestlén aggressiivinen markkinointi kehitysmaissa tuotti vauvakuolemia, kun korvikejauhetta sekoitettiin likaiseen veteen.

Suuri voitto kampanjalle saatiinkin, kun YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO loi 1981 äidinmaidonkorvikkeiden kansainvälisen markkinointikoodin. Yleisesti korvikekoodin nimellä kulkevassa sopimuksessa valtiot sitoutuvat rajoittamaan korvikemainontaa maassaan. Imetykseen ja lasten terveyteen ja sairauksiin yleensä liittyvän lääketieteellisen tutkimustiedon karttuessa korvikkeiden vajavuus ravintona äidinmaitoon verrattuna on tullut 1990-luvulta lähtien yhä ilmeisemmäksi.

Naisten siirtyminen entistä aktiivisemmin työmarkkinoille, päivähoidon kehittyminen ja lyhyet äitiyslomat 1960–70-luvuilla ovat vaikuttaneet imetyksen pituuteen Suomessa. Yhteiskunnan teollistuminen ja modernisaatio ovat antaneet äideille ja perheille viestiä markkinoille tulleiden uusien äidinmaidonkorvikkeiden hienoudesta. Kaikki nämä tekijät yhdessä pienensivät Suomen imetyslukuja, jotka olivat alimmillaan 1960–70-lukujen vaihteessa. 1980-luvulta alkaen imetysluvut lähtivät uudelleen nousuun. Myös terveydenhuollon linjaukset ja toteutetut kampanjat ovat vaikuttaneet imetysmyönteisen ilmapiirin rakentumiseen viime vuosina ja vuosikymmeninä.

Lähteet: Aittokoski – Huitti-Malka – Salokoski: Imetyksen aika. Avain-kustannus, 2009.

Katri Pääkkö-Matilainen, Imetysuutisia-lehti 2/2012 “Historia valottaa imetyksen asemaa terveydenhuollossa”.

Suvi Niinisalo: Äidin sylissä ja muita näkökulmia äitiyteen. Atena, 2010.

– 262 –

VI kuka päättää imetyksestä

Sota riehui rakkaan isänmaamme yllä Sota riehui rakkaan isänmaamme yllä. Kun suuri, mahtava vihollinen ja pieni piskuinen kansamme olivat vastatusten, voimakas puolustustahto antoi uskallusta ja voimaa. Sen ajan ihmiset eivät kertaakaan ajatelleet luovuttavansa, vaan halusivat taistella vaikka viimeiseen veripisaraan.

Minulle itselleni koitui niin suuri ilo ja siunaus, että sain sulhaseni sodasta takaisin kotiin. Oli aika suunnitella omaa elämää kaiken puutteen keskellä. Menimme naimisiin. Olimme molemmat lapsirakkaita ja niin toivoimme, että saisimme lapsen mahdollisimman pian.

Ensilumen sadellessa maahan mieheni saatteli minut synnytyslaitokselle. Sinne jäin yksin kipuilemaan, silloin kun ei ollut vielä sitä ihanaa mahdollisuutta käydä tuo kokemus yhdessä lävitse. Muutamien tuskallisten tuntien jälkeen kolme- ja puolikiloinen tyttö näki päivänvalon ja kätilö rohkaisi äitiä, että kaikki sujui hyvin. Kun mieheni saapui ensivierailulle, yhdessä ihailimme pienen pientä tytärtämme.

Tuli kotiinlähdön aika. Turvallisesti asennoiduin siihenkin vaiheeseen, koska imetys oli lähtenyt aivan hyvin käyntiin ja maitoa tuntui olevan runsaasti. Olin ollut pari päivää kotona, kun tulehtui toinen rintani ja kuume karkasi korkeuksiin. Yleisellä osastolla, jossa vauvani kanssa lepäilin, oli synnytysosastolle monen kymmenen metrin pituinen käytävä. Siellä hoitajat kävivät joka aamu kylvettämässä lapseni. Saiko hän vetoa noilla matkoilla? Oliko korviin mennyt vettä?

Kotiin palatessani siihen asti rauhallinen, kiltti vauvani itki yötäpäivää. Kaikki se ilo ja ihanuus, mitä nuorena äitinä olin kokenut, katosi ja suuri huoli ja murhe astui esiin. Tuntui etten osaa hoitaa lastani, vaikka millin tarkkuudella noudatin Nuoren äidin kirjasta saamiani neuvoja. Imettäminen ei onnistunut enää ollenkaan. Lapsi yritti tarttua rintaan, mutta heti samassa alkoi itkeä kahta kauheammin. Tottakai maito rinnoista katosi, kun lapsi ei suostunut syömään.

Vuorotellen mieheni kanssa kiersimme huoneita koppa kainalossa, liekö askelten tärähtely auttanut. Heti jos pysähtyi lepäämään, kahta kauheampi huuto alkoi. Olin pakotettu antamaan lapselleni maitoa tuttipullosta, koska hän ei enää suostunut imemään rintaa, eikä maitoa enää tullutkaan. Valmistin hänelle ruuan tarkasti opaskirjan mukaan, mutta kuitenkaan hänen vatsansa ei kestänyt sitä.

Monen päivän taistelun jälkeen paljastui yhtäjaksoisen itkun syy, kun toinen korva alkoi vuotaa tulehduksen vuoksi. Sydämeni oli pakahtua surusta, kun kaikista hoitoyrityksistäni huolimatta lapsi kuihtui kuihtumistaan eikä kolmikuisena enää painanut edes syntymäpainoaan.

Matkustimme keskussairaalan lastenlääkärin vastaanotolle ja saimme tyrmäävän lausunnon: ”Ellei tämä lapsi saa äidinmaitoa, hänestä ei ole eläjäksi.” Muistan vielä elävästi nämä lamauttavat sanat, kun tiesin, että omista rinnoistani maito oli loppunut. Sydän huokaili, mikä nyt eteen.

Mutta ei niin suurta tuskaa, ettei siihen apua löytyisi. Äitini oivalsi mahdollisuuden. Hänen veljensä vaimolla oli suunnilleen samanikäinen lapsi ja hänellä oli ollut joka synnytyksen jälkeen hyvin runsaasti maitoa, niin nytkin. Käännyimme

– 263 –

imetyksen lohtukirja

hänen puoleensa ja hän lupautui keinoemoksi meidänkin lapsellemme. Matkustin suurin toivein hänen luokseen ja sovimme, että minä vapautan hänet kaikista kodin töistä, että hän saa nyt muutaman viikon ajan elää täysin noille lapsille.

Vielä astui aikamoinen pulma eteen, koska lapsi ei suostunutkaan ottamaan rintaa vaan taisteli yli voimiensa vastaan. Monesti ihmettelin tuota Elli-tädin pitkämielisyyttä, kun hän niin paljon näki vaivaa vieraan lapsen vuoksi. Lähdin aina pois huoneesta, kun ruokailuhetki alkoi, en jaksanut katsoa päältä epätasaista taistelua. Sitten kun lapsi ei enää jaksanut vastustella, hän tarttui rintaan ja alkoi imemään. Parin päivän jälkeen jo ruokailuhetket pursuilivat iloa ja tyytyväisyyttä. Lapsi rupesi silmissä tervehtymään, väri kasvoissa muuttui ja vihertävä, limainen uloste muuttui pikkulapsen keltaiseksi.

Taas olin niin onnellinen äiti, että liitelin kuin lintu tuolla tätini huushollissa ja hoidin parhaan taitoni mukaan hänen tehtäviään, että hän sai voimia ja lepoa hoitaa noita kahta lasta. Toinenkin ihme tapahtui, tätini kehotuksesta. Tarjosin jo ehtyneitä rintojani tuolle tätini voimakkaalle imijämestarille ja vähitellen rintoihin palasi maito. Niin voin omaa lastani taas imettää tätilästä kotiin palattuani.

Kyllikki Leppiniemi

– 264 –

VI kuka päättää imetyksestä

“Sain jälleen saarnan ja esitelmän äitiydestä” imetyksen normit ja normien rikkojat Normi on käyttäytymissääntö. Se kuvaa jotain ennustettavaa ja oletusten mukaista. “Se kuvaa, miten ryhmä tai yhteiskunta toimivat”, John Fiske määrittelee Merkkien kielessä, ja jatkaa: “Yleiset konventiot eli tavat ovat eräänlaisia normeja.» Imetyksen normi on, että pieniä vauvoja on tapana imettää. On kuitenkin hyvin tarkkaa ja samalla satunnaisesti määriteltyä, kuinka paljon vauvoja on tapana imettää. Jos imettää liian harvoin, tiheästi, näkyvästi tai pitkään, herättää huomiota ja paheksuntaa. Jos ei imetä ollenkaan, rikkoo normeja. Aina löytyy jotain sanomista. Jos sanojalla on auktoriteettia tai sanoja on läheinen, sanat voivat satuttaa.

Kun äidit ryhmäytyvät netissä tai livenä äitiporukoihin, he luovat sanattomin sopimuksin niihin uusia normeja, joiden rikkominen tuntuu kummallisella tavalla hankalalta. Siksi ryhmien ilmapiiriä täytyy rakentaa tietoisesti, että ne pysyvät kaikille avarina.

Imetykseen liittyvä ensimmäinen naisen normi on, että äidin täytyy imettää. Vain muutama prosentti kieltäytyy kokonaan.

“Lapseni syntyivät erittäin pienillä viikoilla. Tämä oli syynä, etten edes aloittanut lypsämistä. Tein tietoisen päätöksen, koska en uskonut lapsieni selviävän ja toinen kaksosista menehtyikin vuorokauden ikäisenä. Sain lääkityksen ettei maidoneritys alkaisi.”

Imetyksen perusnormi on, että se sujuu, kun yhdistetään äiti ja lapsi, tarkemmin ottaen rinta ja lapsen suu. Sen jälkeen kaikki sujuu kuin luonnostaan. Näin toki monille tapahtuukin. Imetyksen lohtukirjan vaikeiden tarinoiden jälkeen syntyy perspektiiviharha, kuin imetys olisi aina tai useimmiten vaikeaa. Se ei pidä paikkaansa eikä voi pitää paikkaansa, sillä on joukko äitejä, jotka oman kokemuksensa nojalla pitävät imetystä helppona ja hallittavana asiana, eivätkä edes lähipiirinsä kautta saa ymmärrystä siitä, että imetys on kirjo kokemuksia. Se ei ole valintoja, vaan raameja ja ratkaisuja. Ratkaisuja niissä raameissa, missä on mahdollista toimia.

Koska imetys on monille vaikea asia, onko siis yksi normi, tapa, että imetyksen onnesta ei saa ääneen puhua?

“Imetys on ollut minulle äitinä kaikkein suurin positivinen yllätys, mutta tuonut myös kaikkein tummimmat ja vaikeimmin käsiteltävät tunteet pintaan. Yllätyin siitä, miten isoksi ja tärkeäksi asiaksi imetys nousi esikoisen syntymän jälkeen. Miten jokin näin monumentaalinen asia oli jää-

– 265 –

imetyksen lohtukirja

nyt minulta piiloon? Kukaan ei ollut maininnut tästä edes puolella sanalla.”

“Samaan hengenvetoon koin myös hyvin megalomaanisia negatiivisia tunteita. Miten jokin näin yksinkertainen, fyysinen toimitus voi tuottaa tällaisia fiiliksiä. Eli imetys on ollut minulle onnistuessaan ja myös epäonnistuessaan aikamoinen tunnematka minuun ja omiin tunteisiini.” Äidit, joille aidosti ilman ongelmia riittää muutama viikko tai kuukausi imetystä, eivät edes tavoittele imetyksen vakiintumista tai kokemuksia imetyksen erilaisista vaiheista. Heidän päätöksensä sekoittuu helposti imetykseen pettyneiden kokemuksiin, jolloin muut olettavat vaikeuksia, vaikka niitä ei olisi ollut. Syitä varhaiseen imetyksen lopettamiseen on monia, eikä seuraavan esimerkin tupakka ole ainoa. Eräs äiti kertoi, ettei hän vain ikinä tuntenut imetystä luontevaksi. Hän yritti ajatella, että imetys kuuluu asiaan, mutta hänestä se tuntui yhä yhtä oudolta, kuin hän olisi mennyt ulos ilman housuja. Niinpä hän katsoi viisaaksi vanhemmuudeksi lopettaa imetyksen, sillä jokin niin epäluonteva olo olisi varmasti välittynyt äidin kehonkielen mukana vauvalle. Toisten imetysratkaisuja ei pidä arvostella sanallakaan, ellei ole istunut heidän imetystuolissaan neljältä yöllä.

“Imetyksen lopettaminen esikoisen kohdalla 3kk iässä ei sillä hetkellä ollut hankala päätös. Halusin tupakoida, mutta en halunnut vauvan saavan maidon mukana myrkkyä.”

Imetyksen tiheys ja vauvan luonne huolestuttavat helposti muita, jos vauva poikkeaa jollain tavalla keskivertovauvasta – tai omasta vauvasta. Moni äiti huolestuukin muiden äitien huolen vuoksi, ja sitten äidin huoli ja levottomuus tarttuvat vauvaan. Kunpa jossain olisi myös normienvastaisia rauhoittumiskeskuksia, jonne jokainen saa tulla ja olla juuri sellaisina kuin ovat, niin vauvat kuin äiditkin, ja rauhoittua, olla vain.

“Myös maidon riittävyydestä moni ihminen halusi kertoa mielipiteensä, oma äitini epäili riittääkö ja miehen täti taas että maitoa taitaa tulla niin paljon ettei vauva saa imettyä rauhassa! Etenkin maidon riittämiseen kohdistuvat kommentit tuntuivat kuin minua olisi lyöty päin naamaa. Syvältä viilsi.”

Jos imetys ei suju, tavallisin toimintatapa – ja harkituissa tilanteissa myös tarpeellinen – on antaa lisämaitoa. Moni lopettaa imetyksen kokonaan, koska tukea ja imetysohjausta ei ole saatavilla tarpeeksi. Osa äideistä taistelee niin paljon imetyksen puolesta, että joutuu ristiriitaan joskus myös lähipiirin, kuten ystävien, lapsen isovanhempien, tai puolison kanssa. Yleensä

– 266 –

VI kuka päättää imetyksestä

puoliso on imettäjän tärkein tukija. Voimat ja tunteet ovat koetuksella, kun äiti etsii apua.

“Hankalimmat tilanteet tulivat anopilta, jonka tiedollinen pohja oli vuosikymmeniä vanha. Hänen painostava tyylinsä puhua olisi saanut herkemmän ihmisen loukkaantumaan ja epäilemään itseään. Lisämaidon tuputusta jatkuvasti, koska usko minuun imettäjänä oli hatara. Johtuen omista heikoista kokemuksista.”

“Esikoisen kanssa kävin lävitse kaikki mahdolliset imetysongelmat lukuunottamatta rintapaisetta ja Raynaudia. Lapseni oli hyvin vaativa ja lyhytpinnainen, joten koin hänen imetyksensä hyvin vaikeaksi. Tuskastuin itse, kun vauva ei saanut otetta jättiläismäisiksi paisuneista rinnoistani ja huusi. Se huuto meni suoraan sydämeen, ja tunsin epäonnistuneeni äitinä. Imetyksen onnistuminen oli minulle yllättäen tärkeämpää kuin mikään muu asiassa. Ongelmia tuli toisensa perään: huono imuote, haavaumat, hiiva, kipu ja särky. Lopulta tuli tiehyttukos ja rintatulehdus vauvan ollessa noin 4 kk. Päätin hakea apua imetystukiäidiltä, vaikka olin jo laitoksella katsellut tukiäitien yhteystietoja. Minulla kesti 4 kk kypsytellä asiaa, kun viimein olin valmis ottamaan apua vastaan.”

“Moni sanoi, että tuommoisella imetysdietillä ei voi jaksaa. Jotkut ihmiset suorastaan painostivat lopettamaan imetyksen. Joka kerta kun sukulainen soitti oli hänen ensimmäinen kysymyksensä vieläkö imetät.”

Oma kapinajoukkonsa on kiinteiden aloittajat. Vauvan kieli näyttää vauvan valmiudet: jos se pärryyttelee ruoat pois, vauva ei ole vielä valmis. Ymmärrys tästä rantautuu hitaasti Suomeenkin, eikä esimerkiksi vellejä ole ravitsemussuosituksissa suositeltu enää 2004 vuoden jälkeen, mutta niin vain Martatkin niiden tekemistä vielä lapsiperheille opettavat.

Keskosille kiinteitä täytyy antaa aikaisin. Muut vauvat taitavat saada soseita ainakin perunan taikavoiman vuoksi. Imetystuessa kuulemme äitien kertovan, miten neuvolassa neuvotaan perunaa kahdesta syystä: jos täysimetetty vauva kasvaa hitaasti, hänelle kannattaa antaa perunaa. (Ehkäpä imetyskäytäntöjä tai vauvan terveyttä voisi sittenkin tarkastella.) Jos taas imetetty vauva kasvaa erityisen nopeasti, hänelle kannattaa antaa perunaa.

(Täysimetetty vauva ei voi kasvaa liian nopeasti.)

“Kerroin neuvolan nelikuistarkastuksessa meidän huonoista öistä. Vauva heräsi syömään tunnin, kahden välein. “Olisikohan sinulla maito loppumassa, pitäisikö aloittaa kiinteät?” mietti terveydenhoitaja ääneen, samalla kun kirjasi vauvani kasvaneen taas kilon kuukaudessa – täysimetyksellä.”

– 267 –

imetyksen lohtukirja

Sormiruokailijat eivät anna vauvoille soseita ollenkaan, vaan antavat vauvojen syödä sormin höyrystettyjä, kypsennettyjä ja muuten rakenteeltaan sormin syötäväksi sopivia ruokia, kuten myös hedelmiä, leipiä, juustoja ja puuroa. Sotkuahan siitä tulee, kunnes vauva oppii syömään lusikalla, jonka käyttöä vauva voi opetella myös alusta alkaen. Se kiinnostaa, koska muukin perhe käyttää lusikkaa ja haarukkaa.

Sormiruokailuun liittyy yleensä pitkä täysimetys (kuusi kuukautta). Pitkään täysimetykseen tosin ei liity sormiruokailu, vaan se on kansallisen ja kansainvälisen täysimetyssuosituksen mukainen ja usein myös vauvan kehityksessä se ikä, jolloin muukin ruoka alkaa kiinnostaa. Tavallaan puolen vuoden täysimetys on siis normi. Sen mukaisesti Suomessa imettää vain kaksi prosenttia äideistä, joten yleisenä tapana sitä ei voi pitää.

“Täysimetin esikoistani päivälleen kuusi kuukautta. Ensimmäinen kiinteä ateria koostui mustikoista. Neuvola oli jo pitkään ollut huolissaan vauvani ruokavaliosta, johon kuului vain WHO:n suosituksen mukainen täysimetys. Kun terveydenhoitaja kysyi, miten peruna oli maistunut, kerroin antaneeni ensimmäiseksi mustikkaa. ‘No, nyt se ei sitten koskaan opi syömään mitään suolaista’, hymyili terveydenhoitaja maireasti. Tästä on nyt kahdeksan vuotta ja uskaltanen sanoa, että vaara vältetty. Kaikki kyllä maistuu, mitä eteen laitetaan.”

Vaikeasti imetettävät lapset vieroittavat itsensä tyypillisesti vuoden iässä, joskus aiemminkin. He ovat normeja rikkova vauvaryhmä eivätkä noudata tavallisia imetysoppeja. Äiti ei aina voi päättää edes tavallisen, terveen vauvan imetyksestä. Joskus myös imetyslakko on niin vaikea, ettei se vain laukea, eikä kukaan saa tietää, mistä se alkoi.

“On hyvä, että kerrotaan, etteivät vauvat luonnollisesti vieroita itseään alle vuoden iässä. Tämä totuus minullakin jyskytti takaraivossa ja sai minut yrittämään ja yrittämään. Tuloksetta. Kun olin kantanut vauvaani ihokontaktissa reilut kaksi viikkoa, tarjonnut rintaa nukkuvana, herätessä, ym. ym. ym. ilman mitään vihjettä siitä, että vauvani haluaisi palata rinnalle, olin aika rikki tuosta jyskyttävästä totuudesta. Kuitenkin on tapauksia, joissa alle vuoden ikäisen vauvan rintalakkoa ei saada loppumaan vaikka monia keinoja on kokeiltu. Eräs imetystukiäiti kirjoitti minulle, kun häneltä vielä kysyin neuvoa, että hänelle on tullut vastaan tilanteita, joissa on käynyt samoin kuin meillä kaikesta tahdosta huolimatta. Eikö meillekin voisi olla joku ‘hyväksytty’ lohdun sana vieroittumistotuudesta huolimatta.”

Omassa sylissä se lapsi on aina sama: vastasyntynyt, isovauva ja taapero, kaikkea samaan aikaan. Yli yksivuotiasta imettävät eivät ole ajatelleet imetykseensä parasta ennen päiväystä. Moni vieroittaa jossain vaiheessa, jotkut

– 268 –

VI kuka päättää imetyksestä

päätyvät jatkamaan päivä kerrallaan, kunnes lapsi vieroittuu luonnostaan.

Se tapahtuu aina jossain vaiheessa. Ihmislajin biologinen vieroittumisikä on kahdesta ja puolesta seitsemään vuoteen, vaihdellen antropologien perusteluiden mukaan (kooste http://www.kathydettwyler.org/detwean.html, artikkeli A natural age of weaning).

“Imetysaika on jälkikäteen ajateltuna hirmuisen lyhyt, vaikka 1,5-vuotiaan kanssa tuntui, että ei se ikinä lopu. Eniten jännitti aina mennä neuvolaan, koska terveydenhoitaja ajoi voimakkaasti vieroittamista jo 10 kk jälkeen. Ehkä neuvolan tuen puute oli kaikkein raskain asia, aina sai pelätä terveydenhoitajan marmatusta ja painostusta.”

“Vieraat eivät juuri kommentoineet, mutta lapsen isovanhemmat alkoivat vihjailla ‘ei kai tuollainen iso poika enää’. Ja tietysti aina sopivasti kysyivät lapselta, tuleeko tissistä vielä maitoa. ‘minun äiti tissistä tulee minulle [lapsen nimi] maitoa’. sanoi lapsi ja sen jälkeen kukaan ei enää kommentoinut.

Harmitti että lapsi joutui puhumaan puolestaan, vaikka kyse oli aikuisten ennakkoluuloista.”

“Kun lapseni oli nelivuotias, kävin lääkärissä. Puhuimme perheestäni, lapseni iästä. Ennen lääkereseptin kirjoittamista minun oli pakko tunnustaa, että imetän vielä. Tuijotin pöytää. Perustelin, puolustelin ja valmistauduin pahoittamaan mieleni lääkärin kommenteista. Huoneessa oli hiljaista. Hetken päästä uskaltauduin kurkistamaan kuusikymppisen mieslääkärin ilmettä. Se oli hyväntahtoinen. Ison lapsen imetys oli hänestä mielenkiintoinen ilmiö. Hän halusi kuulla siitä lisää. Hyvästellessämme hän kiitti, että olin tullut vastaanotolle pitämään yllä hänen mielenkiintoaan lääkärin ammattia kohtaan.”

“Imetys hiipui viikko viikolta, kun pian kaksivuotias lapseni kiinnostui enemmän maailmasta kuin rinnasta. Ensin imetysväliä tuli pari päivää, sitten muutama päivä, lopulta imetyksiä oli vain yksi viikossa. Imuote oli alkanut mennä huonommaksi, ja hampaat painoivat rintaa hieman epämukavasti. Lopetimme molemmat kylliksemme saaneina. Imetyksen päätyttyä avautui aivan uudenlainen läheisyyden maailma, jossa sylitykset ja lohdutukset piti opetella uudestaan asennoista lähtien. Aikaisemmin läsnä oli ollut aina jollain tavalla myös rinta ja iho, nyt lasta hellivät vain kädet. Aluksi tuntui, kuin minulta olisi puuttunut yksi raaja, jolla silittää suruja pois. Lapsikin muuttui, mutta ihanaan suuntaan. Hänestä tuli halailevampi ja hellivämpi. Lapsi kävi kokeilemassa rinnallaoloa muutama viikko imetyksen päättymisestä, mutta imuote oli unohtunut täysin. Hetken hän yritti imeä hassulla tavalla, kunnes pyrskähti nauramaan ja lähti leikkeihinsä.”

– 269 –

imetyksen lohtukirja

Anniina Varuhin Kuinka pitkään voin imettää lastani

– 270 –

VI kuka päättää imetyksestä

Sanotaan komeasti, että vanhemmuus on valintoja. Siitä ei niinkään puhuta, että oikeasti valinnat syntyvät pienistä univelkaisista ratkaisuista, joita tehdään vähä vähältä, selkärangasta käsin, osin vaiston ja osin aikapulassa haalitun tiedon varassa. Sitten toivotaan, ettei mennyt pieleen.

Valinnat ja ratkaisut ovat väistämättömiä, koska myös jatkaminen ilman ratkaisua on ratkaisu, kelluva valinta. Niin kauan kuin omat valinnat tuntuvat epävarmoilta, niitä täytyy puolustaa voimakkaasti. Niitä saakin puolustaa, jos tärkeät ihmiset arvostelevat. On yksi vanhemmuuden ja aikuisuuden taidoista opetella sanomaan jämäkästi mutta ystävällisesti, miten minua, lastani ja perhettäni saa kohdella, puhutella ja arvostella.

Imetyksen lopettamista on lähes mahdotonta peruuttaa – sitä ei esimerkiksi voi jättää odottamaan, kunnes sille riittää enemmän aikaa. Monia muita valintoja voi kokeilla taas uudelleen tauon jälkeen (muskari, kestovaipat), mutta imetys yleensä loppuu, kun se loppuu.

Jokainen normittaa imetyksen omien tietojensa ja kokemustensa mukaan.

Erilainen imetys tekee levottomaksi. Siksi imetys on niin konfliktiherkkä asia. Jonkinlainen rauha syntyy ajan ja kokemusten myötä, ja kun rauha syntyy, toisilla vähenee mielenkiinto, toisilla herää uteliaisuus: mitä se imetys oikeastaan onkaan? Onko vastauksia yhtä monta kuin äitejäkin?

“Odottaessani toista lastani neuvola luki kokemuksiani edellisessä imetyksestä ja kertoi uudesta imetyspoliklinikasta alueellamme, johon saisin ehdottomasti automaattisen lähetteen, jos haluaisin. Neuvolantäti kysyi myös millä mielellä olen nyt seuraava ihmetystä kohtaan.

Minua nauratti, sillä olisin todella kaivannut imetyspoliklinikkaa ensimmäisen lapseni kohdalla, mutta niiden kokemusten jälkeen minusta tuntui, että nyt tiedän imetyksestä kaiken, eikä voi sellaista hankaluutta tulla enää, mistä en selviäisi. Toisen lapsen imetys onnistuikin kuin oppikirjasta heti alusta, mutta molemmat sekä minä että mieheni tarkastimme kyllä imuotetta alussa useaan otteeseen.”

– 271 –

imetyksen lohtukirja

Oikeuteen imetyksestä Sali 314, Möttönen vastaan Meikäläinen, kuului tiukka ääni kaiuttimesta odotussalin puolelle.

Se olin minun kuulutukseni. Minut oli haastettu oikeuteen imettämisestä! Tai ainakin imetyshaluni olivat paisuneet niin suuriin mittasuhteisiin, että saisin nyt vastata teoistani Vantaan käräjäoikeudessa. Puristin haastetta rintaani vasten ja vilkaisin vielä viimeisen kerran puolivuotiasta poikaani ja miestäni, jotka jäivät odottamaan salin ulkopuolelle. Nielaisin tyhjää, tartuin salin oveen ja vedin sen auki.

Poikani syntyi sektiolla maaliskuussa 2005. Ensimmäisen lapsen syntymä on mullistava kokemus, enkä ummistanut silmiäni koko yönä ihmetellessäni uutta ihmisenalkua. Toistelin mielessäni kerta toisensa jälkeen yöllisiä tapahtumia.

Naureskelin jälkikäteen mieheni yrityksille siirtää synnytystä vedoten rakenteilla olevaan hoitopöytään, kun lapsivedet menivät kotona. Tunteeni risteilivät ääripäästä toiseen; olin iloinen saatuani suloisen, tummatukkaisen pojan, mutta samalla tunsin saaneeni myös neljä kiloa velvollisuuksia.

Sain pojan rinnalleni siirryttyäni heräämöstä synnyttäneiden äitien osastolle.

Pyysin kätilöltä apua imetyksessä. Kuulin silloin ensimmäisen kerran pian liiankin tutuksi tulevan kysymyksen: ”Joko tuntuu siltä, että maitoa alkaa tulla?” Vastasin kieltävästi. Rintani olivat pienet, löysät ja nännit vaatimattomat, sisäänpäin kääntyneet.

Autettuaan minut kyljelleen kätilö laski vauvan rinnalleni, tarttui omatoimisesti löysään rintaani ja vauvaa niskasta työntämällä sai imetys alkunsa.

Olin haltioissani! Vauva osasi jo, vaikka minä en osannut! Toivoin mieheni palaavan pian sairaalaan katsomaan tätä ihmettä! Imetin innoissani puolitoista tuntia vasemmasta ja sen jälkeen tunnin oikeasta rinnastani. Mies saapui tänä aikana paikalle ja katsoi hellästi poikaansa. Olimme vihdoin oikea perhe!

Kolmen vuorokauden päästä ja lukuisia maidontuloa ja imetystiheyttä koskevia tiedusteluja myöhemmin olin niin vihainen, että olisin voinut itkeä raivosta. Milloin maito nousee? Sektion jälkeen myöhemmin? Miksi imetän edelleen tyhjää, kuumaa ilmaa vauvani vatsaan? Kerta toisensa jälkeen kätilöt kävivät kysymässä, olinko muistanut tarjota vauvalleni rintaa. Mitä rintaa, ankanrintaa? Rintani olivat ruvella jo ensimmäisen päivän iltana ja vuotivat verta. Vauva söi pullomaitoa muutaman tunnin välein, enkä kyennyt ottamaan häntä enää rinnalle. Sektiohaava ei ollut lainkaan kipeä, mutta rikkirevityt nännit sykkivät niin, etten saanut kivulta nukutuksi. Enkö voisi odotella ensin maidonnousuun asti ja imettää vasta sitten? Kätilö kertoi imetyksen kuuluvankin sattua, ja että jonkin verran kipua on oltava valmis sietämään. Hän toi minulle rintavoidetta ja lainaksi rintakumin.

Tämä pieni, läpinäkyvä sombrero saattoi pelastaa imetykseni.

Neljäntenä päivänä sain puserrettua rinnastani maitopisaran. Tuntui kuin finniä olisin puristanut ja esiin tuleva maitopisara sai käteni tärisemään. Nytkö se

– 272 –

VI kuka päättää imetyksestä

alkoi, maidonnousu? Pitäisikö hankkia kaalinlehtiä ja lämpimiä kauratyynyjä kotiin? Kastelisinko maidolla koko makuuhuoneeni? Olisiko maidonnousuun liittyvä kipu vielä pahempaa kuin nännikipu?

Kotiin päästyäni vauva oli vieroittanut itsensä rinnasta. Olin hankkinut jo etukäteen yksinkertaisen rintapumpun. Tällä vetopasuunamallilla lähdin nyt kokeilemaan lypsämistä. Asetin torven kiinni rintaani ja lähdin vetämään putkea. En pystynyt liikauttamaan putkea paria milliä enempää, sillä niin kipeää se teki.

Luulin pumpun olevan pelastukseni, mutta se olikin pahemman luokan kidutuslaite! Päättäväisenä ja sisukkaana aloin kivusta huolimatta harjoitella pumppaamista ja sain muutamia maitopisaroita kihoamaan nännin pinnalle! Tästä se lähtisi, imetykseni, uuteen alkuun. ”Minä teen sinulle simaa, se auttaa maidonnousussa.” Kuuntelin äitini vakuuttelua puhelimessa sekä jo tutuksi tullutta kertomusta siitä, kuinka hän minua imettäessään imetti samalla myös naapurin poikaa. Miten jaloa. Nyt hän tekisi ja toimittaisi minulle simaa, ja maito alkaisi virrata minullakin.

Poikani kasvoi yläkäyrien yläpuolella. Hänessä asui pieni lehmä. Vauva lipitti tuttipullosta litran äidinmaidonkorviketta vuorokaudessa, puklasi ja myös oksensi laajassa kaaressa ja huusi vatsavaivojaan. Hän ei viihtynyt rinnalla ja sai lypsymaidon myös pullosta. Liityin neuvolan ehdotuksesta imetystukilistalle. Imetystuesta sain paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä. Kokeilimme pesiä vauvan kanssa makuuhuoneessa paidattomina peiton alla nauttien toistemme lämmöstä. Valitettavasti vauvani vihasi omaa alastomuuttaan kaivaten turvallista vaatetta ylleen.

Hän myös sai helposti hikan pienestäkin vaatteiden vaihdosta ja paniikkikohtauksen joutuessaan lähelle rintojani. Taasko häntä yritettäisiin tuolle hitaalle ja huonosti virtaavalle ruuanlähteelle? Niska krampissa koetin nähdä makuultani, oliko vauvan nenä oikeassa suhteessa nänniini. Vauva ponnisteli itkien ylöspäin, vatkasi päätään ja huitoi käsivarsillaan rintakumin taivaan tuuliin ja sivalsi kipeisiin nänneihini kynsillään.

Kokeilin luontaistuotteita, joiden uskottiin parantavan maidontuotantoa ja join kahta teelaatua useita pakkauksia. Jääkaapistani kuului usein laukausta muistuttava ääni, kun autossa maalta meille matkanneet simapullot räjäyttivät korkkinsa lentoon ja tahmea sima kasteli jääkaapin valuen parketille asti. En ole ollut koskaan ohran ystävä, mutta nyt ostin lähikaupasta perhekaljaa. Tunsin olevani selityksen velkaa kassaneidille, kun hiukset sekaisin, homssuisella olemuksella, mustat renkaat silmien alla ja vauvanvaunut mukanani ostin tätä kevyesti päihdyttävää juomaa.

Viikot kuluivat. Maitoa tuli muutamia kymmeniä millejä vuorokaudessa. Uusi sähköpumppunikaan ei kasvattanut maidon määrää, mutta nännit olivat jo tarttumakelpoiset. Sätin itseäni huonoksi äidiksi. Eläinkin osaa imettää, miksen minä? Suuria rintoja ihailevan aikakautemme aikana omani olivat olleet aina arvostelun kohteena ja nyt, kun ne oli valjastettu varsinaiseen tehtäväänsä, ne pettivät jälleen!

– 273 –

imetyksen lohtukirja

Rentoudu, luota siihen, että maitoa tulee. Kevyet arvot eivät auttaneet. Tarvitsin jotain paljon jytäkämpää.

Kuulin Metoklopramidista. Markkinoilla olisi kaksi pahoinvointilääkettä, jotka sisälsivät tuota vaikuttavaa ainetta. Varasin lääkäriajan. Lääkäri ei ollut kuitenkaan kuullut imetystä tukevista tai maidontuloa lisäävistä lääkkeistä. Hän ei suostunut kirjoittamaan reseptiä, mutta lupasi soittaa paikalliseen synnytyssairaalaan ja tiedustella lääkkeiden käytöstä imettäjälle. Sain saarnan äitiydestä, äidinmaidonkorvikkeiden turvallisesta käytöstä ja omasta henkisestä jaksamisestani.

Jo paluumatkalla bussissa sain soiton lääkäriltä. Sairaalagynekologin mukaan lääke piti määrätä jo synnytyssairaalassa, jotta siitä olisi apua. Vakuutin amerikkalaisten naisten saaneen sitä jopa kymmenen kuukauden ikäisten vauvojen imetykseen palatessaan työelämään. Lääkäri ei heltynyt. ”Juo kaljaa ja pidä vauvaa lähellä kainalossa ja syötä siinä asennossa tuttipullosta korviketta!” Olisin itkenyt, jos en olisi ollut julkisessa kulkuneuvossa. Katsoin säälivänä nukkuvaa poikaani hungry elephant -paidassaan. Juo kaljaa! Minä vihasin nyt jo yli kaiken oluen makua! Koska olin tottumaton alkoholiin, sormiin hiipivä päihdyttävä raukeuskaan ei houkutellut.

Surffasin internetissä etsien uutta lääkärikohdetta. Etsin tietoa Metoklopramidista ja löysin lisää niin suomen- kuin englanninkielistä materiaalia ja keskustelupalstoja. Päätin kokeilla, onnistuisinko tilaamaan lääkettä ulkomailta internetapteekista, joiden mainoksia ponnahteli tahtomattakin esiin. Maksu Visalla ja paketti suoraan kotiin. Kuin lähtölaukauksena tilaukselleni jääkaapista kuului kovaääninen poksahdus.

Odotellessani lääkelähetystäni varasin ajan akupunktioon ja kiinalainen lääkäri pisteli minuun neuloja. Hoito auttoi hiukan ja lypsysaaliini kasvoi jo samana iltana. Teho oli kuitenkin lyhytaikainen ja vaati useita käyntikertoja. Kiinalainen lääkäri kehotti minua antamaan vauvalleni kuivamuonaa ja unohtamaan imetys.

Kului viikkoja, kuukausia. Hankin vielä kolmannen rintapumpun, jonka kerrottiin hierovan maitotiehyeitä ja mahdollistavan suuremman lypsymäärän. Lypsin, hankin kantoliinan läheisyyden turvaamiseksi, käytin luontaistuotteita, halailin vauvoja, join simaa ja − kotikaljaa. Vauvani alkoi huolia rintaa heräillessään tai juuri nukahtaessaan. Onnistuin lypsämään verta ja maitoni oli lypsykoneessa vaaleanpunaista. Minä sen sijaan näin punaista!

Varasin ajan tyttökaverini suosittelemalle gynekologille. Marssin pää täynnä sekavia ajatuksia tämän lääkärin vastaanotolle. Itkin koko vastaanottoajan kertoessani itsepäisestä kamppailustani maitomäärän lisäämisen kanssa. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja toi minulle rullallisen talouspaperia.

Sain jälleen saarnan ja esitelmän äitiydestä. Pyysin saada kokeilla vielä tätä lääketieteellistä maidonnostattajaa, ennen kuin luopuisin kokonaan imetyksestä.

Elämänarvot uudelleen järjestäytyneinä päässäni ja Metoklopramidi-resepti taskussani poistuin vastaanotolta.

– 274 –

VI kuka päättää imetyksestä

Eräänä päivänä ilmestyi postilaatikkooni ruskea tullin lähettämä kirjekuori.

Kuoressa oli kutsu poliisikuulusteluun Helsinki-Vantaan lentoaseman tulliin epäiltynä lääkeainerikkomuksesta. Kuulustelukutsu oli jäykkää, osoittelevaa viranomaiskieltä. Olin paniikissa! Kuulustelujen alkajaisiksi tulliviranomainen kuitenkin onnitteli minua vauvastani. Minua epäiltiin ulkolaisen, Intiasta lähetetyn lääkkeen laittomasta maahantuonnista, vaikka olin tehnyt tilauksen eurooppalaisesta internet-apteekista. Asiani etenisi syyttäjälle, joka tekisi päätöksen jatkosta: haastaisiko minut oikeuteen vai jättäisikö syyttämättä.

Lääkärin kirjoittama Metoklopramidi-lääke alkoi vaikuttaa jo parin viikon kuluessa. Maitohanat olivat aukeamassa. Lypsin maitoa ahkerasti pullotteluun tottuneelle pojalle ja juuri siirtyessämme maistelemaan kiinteitä ruokia, huomasin meidän päässeen täysimetykseen! Täysin nollasta täysimetykseen! Tuo iso T oli saavutettu! Mietin, pitäisikö perääntyä kiinteiden kokeiluista, mutta en rohjennut enää tehdä sitä.

Sain jälleen postia. Postilaatikkoon kolahti kehotus noutaa jokin asiakirja Espoon käräjäoikeudesta. Olikohan syyttämättäjättämispäätös tullut? Käväisin vauvan kanssa käräjäoikeudessa ja jouduin jättämään laukkuun unohtuneet pikkuruiset korvikepurkin avaamiseen tarkoitetut kynsisakset metallinpaljastimen jälkeen säilöön. Kädet täristen ja itkua pidätellen luin saamani asiakirjan: haaste Vantaan käräjäoikeuteen kolmen kuukauden päähän! Ei voinut olla totta! Ei enää tätä!

Saman päivän iltauutisissa näkyi tuttu talo, Espoon käräjäoikeus. Bodom-surmista epäilty mies oli ylittänyt uutiskynnyksen ja hänen oikeusistuntonsa alkoivat samana päivänä Espoossa. Rinnastin itseni häneen. Minä, suuri äitirikollinen, olin myös saanut haasteen oikeuteen.

Valvoin öitä miettien, saisinko sakkoja tai tahraisiko ehdollinen tuomio maineeni. Tarvitsisinko asianajajaa ja paljonko se maksaisi? Tulisiko syyttäjä lähelle tuijottamaan minua tai rintojani? Purkauduin huolissani jälleen imetystukilistalle, josta sain yllättävää tukea. Tuomarin tytär, myös itse äiti, kertoi minulle, mitä istunnossa kannattaisi sanoa ja eräs lakia lukeva äiti kuvaili oikeusistunnon kulun aina nuijan kopautuksista lähtien. Moni äiti uskoi, että mitään tuomiota ei langetettaisi. Sain lukuisia tarjouksia äideiltä, jotka olisivat olleet valmiit tulemaan mukaani oikeusistuntoon imettämään vauvojaan.

Poikani oli edelleen täysimetyksellä ja maisteli soseita, perunaa, puuroja. Vasta nyt tunsin olevani onnistunut, oikea äiti! Miksi imetyksestä olikin tullut minulle onnistuneen äitiyden mitta? Oliko syynä synnytyssairaalan jatkuva rinnantuputus, neuvolan rivien välistä paistava kehotus täysimetykseen vai imetystukiryhmän informaatio ja muiden äitien onnistuneet kokemukset? Miksi tavatessamme muita äitejä yleisin kysymys heti alkuun koskee imetystä ja sen onnistumista?

Neuvolan jälkitarkastuksessakin lääkäri piti täysimetystä oletuksena kysyessään vauvan ruokailusta.

Syyttäjä oli siististi pukeutunut, alkavan kaljamahan omaava lyhyt mies, joka asteli pää pystyssä ympärilleen vilkuilematta suoraan istuntosaliin. Tuomari oli

– 275 –

imetyksen lohtukirja

vanhempi nainen. Kerroin puheenvuorollani lyhyesti maidottomuudestani, lukuisista yrityksistäni parantaa tilannetta sekä virheestäni olla selvittämättä tullin määräyksiä. Lupasin olla enää tilaamatta mitään internetistä. Esitin myös reseptini Metoklopramidista. ”Auttoiko lääke?” kysyi tuomari ystävällisesti. ”Kyllä. Vauva on nyt puolivuotias ja maitoa tulee edelleen”, vastasin sydän pamppaillen. ”Hyvä”, totesi tuomari.

Syyttäjä vaati pientä sakkorangaistusta minulle muistutukseksi siitä, että ulkomailta ei saa tilata lääkkeitä.

Tuomarin miettiessä päätöstä sekä syyttäjä Möttönen että äiti-rikollinen Meikäläinen komennettiin ulos istuntosalista. Seisoimme vieretysten käytävällä ja vaihdoimme pari sanaa ulkomailta tilattujen lääkkeiden luotettavuudesta. Koetin näyttää entistä pidemmältä ja pelottavammalta keskustellessani syyttäjän kanssa. Meinasin juuri kysäistä häneltä, oliko hän ollut ihan tosissaan haastaessaan minut näin naurettavasta syystä oikeuteen, kun meidät kuulutettiin uudelleen sisään.

Istuuduin paikalleni jännittyneenä. Nyt se tapahtuisi, sitä ei voinut enää siirtää, eikä perua. Tuomari kertoi jättävänsä rankaisematta minut. Hänen kysyessään syyttäjä Möttösen kommentteja asiasta, huomasin syyttäjän, tuon vantaalaisen pieni-suurimiehen hymyilevän! Möttönen selasi papereitaan ja sanoi jättävänsä asian siihen. Hänellä ei ollut aikomusta viedä asiaa korkeampaan oikeusasteeseen.

Kiitos imetysmyönteiselle tuomarille fiksusta päätöksestä. Itsepintaisista imetyshaluista ei tuomittu.

– Marika Melartin

– 276 –

VI kuka päättää imetyksestä

Imetyksen tuki ry Tue imetystä, tule jäseneksemme!

Imettävä äiti tarvitsee läheistensä apua ja tukea vauvavuoden monissa vaiheissa. Imetyksen tuki ry:n jäsenenä apusi kantaa lähipiiriä pidemmälle.

Imetyksen tuki ry on imetyksen vertaistukijärjestö. Yhdistys on ollut vuodesta 1997 imettävien perheiden puolella. Yhdistys kouluttaa tänäkin vuonna imetystukiäitejä, jotka tukevat perheitä imetystukiryhmissä, valtakunnallisessa imetystukipuhelimessa ja Maitolaituri -vertaistukifoorumilla.

Imetyksen vertaistukijat kulkevat äitien rinnalla, tukien kaikissa imetyksen vaiheissa.

Koulutetun imetystuen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Voidaksemme vastata tähän tarpeeseen, tarvitsemme Sinun apuasi. Jäsenmaksuvaroin kehitämme toimintaamme ja julkaisemme imetysaiheista materiaalia. Yhdistyksen vapaaehtoistoiminnasta on julkaistu 2012 opaspari Tukiäidin opas – Laktivistin opas. Imetyksen tuki ry julkaisee myös Suomen ainoaa, perheille ja ammattilaisille suunnattua imetyksen erikoislehteä. Imetysuutisia-lehti on myös yhdistyksen jäsenetu.

Jäsenenä olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme. Erilaisten vapaaehtoistöiden kirjo on laaja, kiinnostipa Sinua sitten vertaistukeminen, kouluttaminen tai muu imetyksen edistäminen. Laktivistit eli laktaation eli imetyksen kansalaisaktivistit vaikuttavat imetykseen järjestämällä esimerkiksi julki-imetystapahtumia tai kirjoittamalla kantaaottavia tekstejä.

Kaikki yhdistyksen toiminta suunnitellaan huomioiden osallistujien elämänvaihe: tapahtumiin ja kursseille on mahdollista tulla vauvan kanssa. Vauvat ovat imetystukiryhmien kunniavieraita ja useissa tapahtumissamme on järjestetty myös isompien sisarusten hoito.

Imetyksen tuen perustehtävä on yksilöllisen imetyksen tukeminen tarjoamalla laadukasta vertaistukea ja edistämällä imetysmyönteisiä asenteita yhteiskunnassa. Toiminta perustuu YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 24:een artiklaan sekä YK:n erityisjärjestö WHO:n imetystä koskeviin ohjelmiin, kuten Vauvamyönteisyys- (Baby Friendly Hospital Initiative) ja 10 askelta onnistuneeseen imetykseen -ohjelmat.

Liity jäseneksi osoitteessa imetys.fi/jasenyys

– 277 –

Yhteistyöjärjestöt Kevyt keskosvanhempien yhdistys Keskosvanhempien yhdistys Kevyt (viralliselta nimeltään MLL Meilahden yhdistys ry) on keskosperheiden valtakunnallinen yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota keskosperheille vertaistukea ja virkistystä, tuottaa ja jakaa tietoa keskosuudesta, tukea keskosia hoitavan ammattihenkilökunnan ja keskosperheiden yhteistyötä sekä vaikuttaa keskosperheiden hyvinvointiin ja tasa-arvoon.

Yhdistys on perustettu vuonna 1997 ja jäsenperheitä on tällä hetkellä reilut 500. Yhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Sillä on oma aktiivinen keskustelufoorumi, muutaman kerran vuodessa ilmestyvä jäsenlehti sekä erilaisia virkistys- ja vertaistukitapahtumia. Verkkosivuilla on mm. erilaisia keskosuuteen liittyviä tietolehtisiä, joita voi tulostaa jaettavaksi esimerkiksi neuvolassa tai sairaalassa. Lisätietoja www.kevyt.net

Kynnys ry Kynnys ry on vammaisten opiskelijoiden vuonna 1973 perustama vammaisten ihmisoikeusjärjestö. Se on osa vammaisten kansainvälistä itsenäisen elämän liikettä, jonka tavoitteena on vammaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus yhteiskunnassa. Tavoitetta edistääkseen yhdistys tekee laaja-alaista yhteiskunnallista vaikuttamistyötä niin valtakunnallisella, kansainvälisellä kuin paikallisella tasolla. Lisäksi Kynnyksellä on lakimiesneuvontaa, kulttuuritoimintaa, teemakohtaisia hankkeita (esim. Erilainen samanlainen vanhemmuus SAMAT-hanke Oulussa), tutkimustoimintaa ja vertaistukiryhmiä. Kynnys on mukana useissa yhteistyöverkostoissa vammaisten oikeuksien asiantuntijana. Kynnys toimii valtakunnallisesti. Aluetoimistot sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Kynnyksellä on kehitysyhteistyöhankkeita mm. Etiopiassa ja Keski-Aasiassa.

Kynnys-lehti ilmestyy 4–5 kertaa vuodessa. www.kynnys.fi

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on Suomen ainoa tahattoman lapsettomuuden kokemuksellinen asiantuntijaorganisaatio. Toiminnan tavoitteena on toimia tahattomasti lapsettomien yhteisönä: edistää tahattomasti lapsettomien ja heidän läheistensä hyvinvointia, valvoa lapsettomien etua, lisätä lapsettomuustietoisuutta ja vaikuttaa lapsettomia koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Simpukka-yhdistyksen toiminnan piiriin kuuluvat kaikki tahatonta lapsettomuutta kokevat tai kokeneet. Olennaista on lapsitoive eli oma tunne siitä, että ei voi syystä tai toisesta saada lasta, vaikka haluaisi. Simpukka-yhdistys huomioi toiminnassaan monenlaisia lapsettomia: henkilöitä, jotka epäilevät oman lasten saamisensa olevan vaikeutunutta, hedelmöityshoidoissa käyviä, adoptioprosessissa olevia, sijaisvanhemmiksi aikovia, lapsen saaneita lapsettomia, sekundaarisesti lapsettomia, kaksin elämiseen päätyneitä ja elämäntilannelapsettomia.

Valtakunnallisesti toimiva yhdistys tarjoaa laadukasta vertaistukea. Erilaisia vertaistuen muotoja ovat muun muassa vertaistukiryhmät, tukihenkilötoiminta, jäsentapaamiset ja parisuhdepäivät, erilaisissa elämäntilanteissa olevien tahattomasti lapsettomien verkostot sekä verkkovertaistuki.

Yhdistyksellä on kolme palkattua työntekijää ja laaja vapaaehtoistoimijoiden verkosto.

Yhdistyksen toimisto sijaitsee Tampereella. Lisätietoja www.simpukka.info

– 278 –

Leijonaemot ry Me Leijonaemot olemme kaikki erityislasten vanhempia. Haluamme antaa konkreettista apua toisille erityislasten vanhemmille. Niin isille kuin äideillekin. Erityinen elämä vaatii erityiset voimat. Mutta välillä niitä voimia ei vain ole. Siksi me perustimme Leijonaemot, vanhempien oman turvaverkon. Meillä on kuukausittain kokoontuvia vertaistukiryhmiä ympäri Suomen, oma suljettu facebook-ryhmä ja keskustelufoorumi, jossa voit vaihtaa ajatuksia arjen keskellä, Järjestämme myös voimaannuttavia vertaistukipäiviä ja -viikonloppuja, joissa voit kerätä voimaa jatkaa taas.

Leijonaemoihin ovat tervetulleita kaikki erityislasten vanhemmat yli lasten diagnoosirajojen. Meitä yhdistää halua tehdä elämästä vaikeidenkin aikojen keskellä hyvää.

Mitä nopeammin pääset erityisvanhemmuutesi synnyttyä Leijonaemoihin, sitä nopeammin voit löytää ilon ja voiman omaan erityisen normaaliin arkeen.

Vertaistukea tänäänkin syntyneille erityislasten vanhemmille! www.leijonaemot.fi Apua rakkauteen, joka vie voimat ja antaa kaiken!

Mielenterveyden keskusliitto – vertaistukea, vaikuttamista, neuvontaa Mielenterveyden keskusliitto ry on mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä heidän läheistensä itsenäinen kansalaisjärjestö. Liitto painiskelee Suomen suurimman kansanterveysongelman kanssa, sillä mielenterveysongelmat ovat nousseet suurimmaksi ennenaikaisen työkyvyttömyyden syyksi.

Vertaistoiminta ja vaikuttaminen ovat liiton kaksi keskeisintä toiminnan aluetta. Henkilöt, joilla on itsellään kokemusta psyykkisestä oireilusta, pystyvät parhaiten ymmärtämään, miltä toisesta tuntuu ja tukemaan vaikeina aikoina. Tätä asiantuntemusta liitto kehittää kouluttamalla vertaisia ja hyödyntää toiminnassaan edunvalvonnassa, kuntoutuksessa, työ- ja koulutusvalmennuksessa, neuvonnassa, tutkimuksessa ja muilla alueilla. Liitto vaikuttaa asenteisiin, lainsäädäntöön ja palveluihin.

Monipuolista neuvontaa: Mielenterveyden keskusliiton neuvontapalveluista saa tietoa mielenterveyteen ja kuntoutumiseen liittyvistä asioista. Lisäksi on oikeusneuvontaa, sosiaalineuvontaa ja asuntojen korjausneuvontaa. Palvelut ovat maksuttomia.

Parhaiten neuvontaa saa ottamalla yhteyttä Tietopalvelu Propelliin, puh. 020391920 (pvm koko maasta, kts. hinnat www.mtkl.fi/liiton toiminta/Tietopalvelu Propelli, puhelut ovat normaalia edullisempia).

Neuvontapuhelin päivystää ma,ti ja to klo 9–14, ke klo 9–16. Vertaistukipuhelin päivystää samassa numerossa pe klo 10–15.

Mielenterveyden keskusliitolla on 190 jäsenyhdistystä eri puolilla maata ja niissä yhteensä 22.000 henkilöjäsentä. Liitto on Euroopan suurin mielenterveysalan kansalaisjärjestö.

Lisätietoja: www.mtkl.fi

ProMama ry – järjestö kaikille naisille ProMama ry on kaikille naisille avoin järjestö, joka toimii laaja-alaisesti naisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhdistys on 20 vuotta vanha ja sen keskeisenä tehtävänä on ollut opastaa ja ohjata kaikenikäisiä naisia rintojen omatarkkailuun. Kouluttamiseen vapaaehtoiset antavat arvokkaan panoksensa. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpäsairaus ja omatarkkailu tukee sen varhaista toteamista. Lähes 5000 naista vuosittain sairastuu rintasyöpään. Mammografiaseulonta on 50–69 -vuotiaiden naisten etuoikeus. Muut naiset ovat pääasiassa oman aktiivisuutensa varassa. Omatarkkailun ohella yhdistys kannustaa naisia omatoimiseen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja ennen kaikkea olemaan ylpeä ja vahva omasta naiseudestaan.Osoitteessa www.rinnat.fi on ProMaman

– 279 –

nuorille naisille kasvun ja kehityksen tietopaketti, joka tulee rintojen omatarkkailun juurtumista terveydenhoidon yhtä luonnolliseksi osaksi kuin hampaiden harjaus on. www.promama.fi

Refluksilapset ry Refluksilapset ry syntyi perheiden tarpeesta: Refluksilapset ry perustettiin vuonna 2011 useamman äidin voimin. Yhdistyksen tavoitteena on helpottaa muiden vanhempien arkea tuomalla tutkittua ja kokemusperäistä tietoa helpommin saataville, sillä monelle perheelle diagnoosin ja toimivan hoidon löytäminen on usein pitkä ja vaikea taival. Yhdistyksenä haluamme lisätä ymmärrystä siihen, että lapsen refluksioireilu heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Yhdistys tarjoaakin mahdollisuuden vertaistukeen, jonka avulla refluksilasten vanhemmat voivat jakaa kokemuksiaan ja tuntea keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Lisätietoja www.refluksilapset.fi

Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat SUHUPO ry Suomen Huuli-suulakihalkiopotilaat SUHUPO ry on vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys halkiolapsille, -aikuisille ja muille asiasta kiinnostuneille henkilöille perheineen. Tällä hetkellä yhdistyksessä on noin 500 virallista jäsentä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan SUHUPO ry:n tarkoituksena on edistää huuli-suulakihalkiopotilaiden hoitoa ja kuntoutusta tiedottamalla sekä kokouksia ja koulutustilaisuuksia järjestämällä. Kuntoutus on ollut alusta alkaen kuulunut yhdistyksen päätavoitteisiin. Yhdistys on järjestänyt vuosittain suosituiksi osoittautuneita sopeutumisvalmennuskursseja yhdessä Norio-keskuksen (ent. Rinnekodin Lasten kuntoutuskoti) kanssa halkiolasten perheille. SUHUPO järjestää jäsenille tapaamisia, mm. vuodesta 2011 alkaen yhdistys on järjestänyt Helsingissä vauvaperhetapaamisen halkiovauvoille perheineen sekä halkiovauvaa odottaville perheille. SUHUPO ry:llä on joukko tukihenkilöitä, jotka tarjoavat vertaistukea halkioperheille tai halkiopotilaille eri elämänvaiheissa. Lisätietoja www.halkio.fi

Suomen Kilpirauhasliitto Suomen Kilpirauhasliiton tavoitteena on edunvalvonta ja vaikuttamistyö kilpirauhassairaiden aseman parantamiseksi. Liiton kokemuksen mukaan tiedon taso kilpirauhassairauksista vaihtelee suuresti perusterveydenhuollossa ja on paikoin luvattoman heikko. Kilpirauhassairaat saattavat kohdata vähättelyä eikä sairauden oireilua oteta todesta. Potilaat eivät saa riittävästi tietoa sairaudestaan, sen vaikutuksista kokonaisterveyteen ja hoitovaihtoehdoista. Liiton tehtävänä on toiminnallaan tehdä kilpirauhassairauksia tunnetuksi, jotta kilpirauhassairaat saavat ajantasaista tietoa sairaudestaan ja osaavat vaatia asianmukaista hoitoa.

Imettävät äidit kohtaavat vielä suurempaa tietämättömyyttä. Kilpirauhassairauden vaikutusta maidon riittämättömyyteen ja imetyksen epäonnistumiseen ei tunneta neuvoloissa eikä siellä näin osata tukea äitiä. Tietämättömyys voi johtaa jopa kilpirauhassairauden vaikutuksen kieltämiseen kokonaan, jolloin äiti jää yksin etsimään tietoa ja tukea.

Kilpirauhasliitossa on tiedostettu kilpirauhassairauksien monitahoiset vaikutukset. Asiallisen tiedon jakaminen sekä kilpirauhassairaille että hoitohenkilökunnalle huomioiden myös imettävien äitien haasteet on yksi liiton toiminnan painopistealueista, johon työhön toivotaan saatavan aikaisempaa enemmän resursseja.

Kilpirauhasliitto saa äitien kokemusten kautta arvokasta tietoa imetyksen haasteista, joita se voi hyödyntää tiedotuksessaan. Äitien kohtaamat imetysvaikeudet on huomioitava myös liiton ja sen jäsenjärjestöjen toiminnassa tarjoamalla äideille mahdollisuuksia vertaistukeen ja kokemustiedon vaihtoon.

– 280 –

Suomen Migreeniyhdistys ry Suomen Migreeniyhdistys ry toimii migreeniä ja muita päänsärkymuotoja potevien samoin kuin heidän hoidostaan ja erityisongelmistaan kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen yhdyssiteenä. Se pyrkii helpottamaan päänsärkypotilaiden asemaa ja edistämään heidän hoitoaan. Yhdistyksellä kokoontuu vapaaehtoisten vetämiä vertaistukiryhmiä eri puolilla maata ja facebookissa on vilkas keskusteluryhmä, jossa puidaan päivän kuulumiset ja uusimmat migreeniuutiset. Neuvontapuhelin vastaa kerran viikossa ja diagnoosikohtaiset tukipuhelimet tarvittaessa. Migreeniyhdistyksen kahdesti vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä kiitetään monipuolisen tiedon tuojana, sillä se sisältää sekä tieteellistä että kokemuksellista asiaa. Lisätietoja www.migreeni.org

Suomen Monikkoperheet ry Suomen Monikkoperheet ry on järjestö kaksosten ja kolmosten perheille. Tehtävänämme on monikkoperheiden edunvalvonta, monikkoudesta kertovan tiedon tuottaminen ja levittäminen sekä alueellisten monikkoperheyhdistysten vertaistoiminnan tukeminen.

Tuotamme tutkimuksiin ja perheiden kokemuksiin perustuvaa tietoa niin perheille kuin päättäjille ja ammattilaisillekin. Tieto keskittyy kaksosten ja kolmosten odotukseen, monikkovanhemmuuteen, lasten kasvun ja kehityksen tukemiseen, palvelujen saatavuuteen, sosiaaliturvaan sekä monikkoperheiden vertaistukeen.

Tietoa on saatavilla internet-sivuillamme www.suomenmonikkoperheet.fi. Maksuttomia sähköisiä monikkoperhevalmennuksen ohjaajan tukiaineistojamme voi hyödyntää kuka tahansa monikko-odotuksesta, -synnytyksestä, -imetyksestä ja -vanhemmuudesta kiinnostunut. Alueelliset monikkoperheyhdistykset järjestävät tapahtumia ja tarjoavat vertaistukea.

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry on yhdistys, joka antaa vertaistukea synnytysmasennuksesta ja lapsivuodepsykoosista kärsiville äideille ja heidän läheisilleen. Toinen ÄIMÄ ry:n perustehtävistä on sairaudesta tiedottaminen niin sairastuneille naisille, suurelle yleisölle kuin terveydenhuollon ammattilaisille.

Valtakunnallinen ÄIMÄ ry on perustettu vuonna 1998 kolmen äidin toimesta. Nykyisin ÄIMÄ ry:llä on kaksi palkattua työntekijää ja noin 40 vapaaehtoista. Kaikki ÄIMÄ ry:n vapaaehtoistyöntekijät ovat äitejä, joilla on ollut synnytysmasennus tai -psykoosi, ja joilla on siksi runsaasti kokemustietoa aiheesta. ÄIMÄ ry tarjoaa vertaistukea valtakunnallisessa päivystyspuhelimessa, vertaistukiryhmissä ympäri maata sekä internetin keskustelupalstoilla. Näistä apua saadakseen ei tarvitse olla ÄIMÄ ry:n jäsen. Lisäksi yhdistys järjestää monipuolista toimintaa jäsenilleen: retkiä, Äitien Lepolauantai tai Sunnuntai -tapahtumia sekä perhe- ja parisuhdeviikonloppuja. ÄIMÄ ry:n tuottama potilasopas Synnytysmasennus – mitä se on? on käytössä sadoissa suomalaisneuvoloissa. Jäsenlehti Äimän Käkenä ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja lisäksi jäsenet saavat sähköisiä tiedotteita tiedotuslistan kautta. Jäseniä on tällä hetkellä noin 370. ÄIMÄ ry toimii Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Se on Ensi- ja turvakotien liiton ja Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistys. Lisätietoa ÄIMÄ ry:stä www.aima.fi Valtakunnallinen päivystyspuhelin 040 746 7424 (Odota kunnes vastaaja menee päälle, niin kuulet vastausaikamme!)

– 281 –

Imetyksen edistämisen ja suojelun sopimuksia, ohjelmia ja suosituksia Suomi on sitoutunut imetyksen edistämiseen Lapsen oikeuksien sopimuksen, WHO:n ja UNICEFin imetyksen edistämisohjelmien, EU:n imetyksen edistämisohjelman ja WHO:n äidinmaidonkorvikkeiden markkinointikoodin kautta sekä omilla terveyspoliittisilla ohjelmillaan.

YK Lasten oikeuksien sopimus, LOS 24: Imetys on suojeltu Lapsen oikeuksien sopimuksen 24. artiklassa. Perheitä tulee opettaa käyttämään saamiaan tietoja rintaruokinnasta lapsen parhaan terveyden saavuttamiseksi. Artiklassa imetys on samanarvoinen asia kuin tapaturmien ehkäisemiseksi tehtävä työ.

Sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Sopimusvaltiot pyrkivät varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia tällaisista terveyspalveluista.

2. Sopimusvaltiot pyrkivät tämän oikeuden täysimääräiseen toteuttamiseen ja ryhtyvät asianmukaisiin toimiin erityisesti: e) varmistaakseen, että yhteiskunnan kaikki kerrokset, erityisesti vanhemmat ja lapset, saavat tietoa ja opetusta ja että heitä tuetaan käyttämään saamiaan perustietoja lapsen terveydestä ja ravinnosta, rintaruokinnan eduista, ympäristöhygieniasta ja onnettomuuksien ehkäisystä; YK:n Lasten oikeuksien komitean arvio LOS 24:n toteutumisesta Suomessa: www.crin. org/docs/Finland_IBFAN_CRC Report.pdf

WHO WHO:n ja UNICEFin Baby-friendly Hospital Initiative (BFHI) eli Vauvamyönteisyysohjelma on laadittu 1991. Sen tavoite on vakiinnuttaa terveydenhuoltoon käytäntöjä, jotka suojelevat, edistävät ja tukevat imetystä. ”Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen”.

Kaikkien äitiyshuollon yksikköjen ja vastasyntyneitä hoitavien yksikköjen tulee: 10. Kannustaa tukiryhmien perustamista imettäjille ja tavanomaista yhteydenpitoa lasten terveydenhuoltoon ohjaamalla äidit sairaalasta/synnytysklinikalta pääsyn jälkeen näiden piiriin.

WHO 1989 Protecting, promoting and supporting breastfeeding: the special role of maternity services. A joint WHO/UNICEF statement. Geneve. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/tyokalut/vauvamyonteisyys/ohjelma Neuvola-asetus velvoittaa neuvolat imetysohjaukseen: ”Neuvonnan on tuettava lapsen ja vanhemman välistä varhaista vuorovaikutusta sekä äidin voimavaroja imettää.” Neuvola-asetuksen mukaan terveysneuvonnan täytyy perustua näyttöön: ”Terveysneuvontaa on toteutettava yksilöllisen tarpeen ja kehitysvaiheen mukaisesti yhteistyössä yksilön ja perheen kanssa siten, että se tukee tiedon soveltamista käytäntöön ja vastuun ottamista

– 282 –

omasta terveydestä. Terveysneuvonnan on sisällettävä näyttöön perustuvaa tietoa.”

Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta, 2009. http://www.finlex.fi/fi/laki/ alkup/2009/20090380 HOTUS-suositukset Hoitotyön tutkimussäätiön laatima Raskaana olevan, synnyttävän ja synnyttäneen äidin sekä perheen imetysohjaus perustuu systemaattisesti arvioituihin imetystutkimuksiin. http://www.hotus.fi/hoitotyon_suositukset-nursing2/raskaana-olevan-synnyttavan-ja-s/ JBI-suositus – Naisten odotuksia imetystuesta, 2012 http://www.hotus.fi/system/files/ BPIS_ennakko_2010-7.pdf

OHJELMAT Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2009–2012 Toimintaohjelma on ensimmäinen laaja-alainen imetyksen edistämisen ohjelma Suomessa. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/98969f64-05de-41d9-9aa6-7e34d8d6d6ba EU:n imetyksen edistämisohjelma http://ec.europa.eu/health/ph_projects/2002/promotion/fp_promotion_2002_frep_18_en.pdf

– 283 –

Keskonen, kaksoset, migreeni, vammainen äiti, halkiovauva, refluksi, rinnat, arki, sairaala, mieliala, sisarukset, lypsäminen, taistelu Imetyksen lohtukirjan sivuilla näkyy monenkirjava imetys. Kokemusasiantuntijoiden tarinat kertovat siitä, millaista imetys on, millaisia haasteita äidit ja vauvat saavat ratkottavikseen. Välillä pilkahtaa ilo, välillä läikkyy yli suru ja pettymys.

Tämä kirja on kirjoitettu, jotta äidit voisivat imetyspettymyksen hetkellä löytää lohtua toisten äitien kertomuksista.

Tämä kirja on kirjoitettu, jotta eletyn elämän keskellä olisi helpompi hengittää.

Imetyksen lohtukirjaan uskaltaa tarttua, vaikka oma imetys olisi rikkonut kaikki toiveet, normit ja säännöt.

Kirja on syntynyt järjestöyhteistyönä Imetyksen tuki ry:n Esteetön Imetys -projektissa, Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Mukana on Imetyksen tuki ry ja kaksitoista kansalaisjärjestöä.

ISBN 978-952-67701-1-6 (nid.)

ISBN 978-952-67701-2-3 (PDF) Imetyksen tuki ry:n julkaisusarja 3 Graafinen suunnittelu Grafemi Kannen kuvitus Tuija Sorsa