1 minute read

LUOTTAMUKSEN ARVOINEN VERKOSTO

Advertisement

ELLIMAIJA AHONEN, NP

LUOTTAMUKSEN ARVOINEN VERKOSTO

Minä ostan nuorkauppakamarilaiselta. Koulutusvientialan yrittäjänä olen tähän mennessä hankkinut palveluja toiselta JC:ltä niin taloushallinnon, markkinointiviestinnän, koulutuksen, majoituspalveluiden, kuljetuspalveluiden kuin matkailun saralla. Lisäksi minulta on ostettu koulutuksia, tilaisuuksien fasilitointia ja pyydetty puhumaan toinen toistaan mielenkiintoisimmille ryhmille. JC:t mm. Japanissa, Bangladeshissa ja Latviassa ovat avanneet ovet omaan verkostoonsa ja mahdollistaneet yrityksilleni kasvupyrähdyksen. Kaikki perustuu siihen, että tutustutaan ja syntyy luottamus. Oikopolkua tai valmista asiakaskuntaa on turha odottaa pikavoittona. Toisaalta, kun jossain menee metsään, on kissa helppo nostaa pöydälle ja korjata asia.

Tähän verkostoon pääseminen on avannut silmäni näkemään toinen toistaan kiehtovampia liike-elämän mahdollisuuksia. Etenkin JCpolkuni alkuvuosina ruoho vihersi houkuttelevasti lähes taukoamatta ja oman fokuksen suuntaaminen vain muutamaan asiaan kerralla oli opettavainen matka. Mieltä inspiroivat keskustelut kokosviikonlopun pikkutunneilla, key notien kertomat menestystarinat, epäonnistumiset ja onnistumiset omat tekemisen tuloksena, suora palaute päin kasvoja, äidillinen niska-peffa -ote takaisin raiteille, vilpitön kannustus ja tuki. Näistä kaikista olen suunnattoman kiitollinen.

Yrittäjyyden ja liike-elämän edistäminen ovat aiemmin olleet JCI:n yhtenä näkyvänä kulmakivenä. Vaikka business-puoli ei ole kattojärjestön tasolla vahvasti esillä tällä hetkellä, jäsenistöämme kannustetaan verkostoitumaan, luomaan yhteistyökumppanuuksia ja innovoimaan uusia ratkaisuja, joista hyötyvät niin asiakkaat, maapallo kuin rohkeat tekijätkin. Suomalaisia puhuttelee yleensä kestävän kehityksen tavoite numero #8 eli Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua. Sen merkitys, ajankohtaisuus ja konkreettisuus täkäläisessä yhteiskunnassa on helppo ymmärtää.

On upeaa seurata jäsenistömme onnistumisia liike-elämässä, heidän rakentamiaan innovaatioita ja maailmanvalloituspyrkimyksiä. Uusia yritysideoita ja innovaatioita mietittäessä kannustan kaikkia pähkimään mikä on se polttava ongelma, jonka haluat liiketoiminnallasi ratkaista? Näiden avausten aika on nyt.

Business-terveisin, Ellimaija Ahonen

This article is from: