2 minute read

Toiminimestä osakeyhtiöksi - kohti kansainvälisiä markkinoita

Toiminimestä osakeyhtiöksi – kohti kansainvälisiä markkinoita

Lisa McWhirter

Advertisement

Lisa McWhirter ottaa henkeäsalpaavan kauniita kuvia hääpareista ympäri maailman. Turkulainen kuvaaja haluaa ottaa kaiken irti kansainvälistymismahdollisuuksista ja vaihtoi toiminimensä osakeyhtiöksi. Uusi yhtiömuoto vähentää riskejä ja tarjoaa eväitä kasvuun.

Mistä ajatus osakeyhtiöksi siirtymisestä lähti?

Valokuvausala on ollut erittäin isossa kasvussa muutamien vuosien aikana ja päivittäin alalle saapuu uusia tekijöitä, joka tekee kilpailemisesta entistä kovempaa. Kuluvana vuonna aloin entistä enemmän hakemaan sitä, että millaisia kuvauksia tahtoisin eniten tehdä.

Maailmalla jo tunnetumpi häävalokuvauksen muoto on elopement, jossa hääpari saattaa karata ulkomailla naimisiin ja ainoana todistajana voi olla vain heidän valokuvaajansa. Innostuin asiasta nopeasti, tämähän kuulosti juuri siltä mitä itse haluaisin tehdä! Olin jo lähes vuoden ajan lennellyt Islannista Intiaan kuvaten häitä ja olin pari kertaa aiemmin valokuvannut juuri kyseistä häämuotoa. Juhannuksen tienoilla hommasin itselleni mentorin, jonka kanssa lähdimme tuotteistamaan tätä palvelumuotoa aina asiakaspalvelusta nettisivuihin.

Mielessäni alkoi myös kytemään mielikuvia siitä, että mitä kävisi, jos minulle sattuisi jotain ulkomailla? Tästä lähti ensimmäiset ajatukset kytemään osakeyhtiöstä - riskien pienentämiseksi ja haaveista kasvaa isommaksi toimijaksi.

Aloittaessani yrittäjänä lähes neljä vuotta sitten, osakeyhtiö yrityksen muotona ei ollut ensimmäisenä vaihtoehtona. McWhirter photography syntyi toiminimenä, sillä koin sen helpoimmaksi tavaksi aloittaa yrityksen pyörittämisen. Ajatus osakeyhtiöksi siirtymisestä kypsyi kuluvan vuoden aikana mentorini avustuksella. Syyskuun alusta lähtien olen ollut oman yritykseni omistaja ja toimitusjohtaja.

Oliko muutoksessa jotain haasteita?

Yhtiömuodon muutoksessa suurena apuna oli osaava tilitoimisto. Olin etsinyt uutta tilitoimistoa ja Jaana Rantalainen, Tilitoimisto Lahdesta, osoittautui korvaamattomaksi avuksi.

Suunnitelmissani oli aloittaa yhteistyö heidän kanssaan tuoreena osakeyhtiönä. Päivä, jolloin osakeyhtiö piti laittaa pystyyn oli epäonninen. Saavuin aikaisin aamulla Tilitoimisto Lahdelle valmiina ottamaan uuden harppauksen yrittäjän arjessani. YTJ:n sivusto oli vain toista mieltä.

Lisa ottaa upeita kuvia hääpareista ympäri maailman.

Nettisivut olivat päivityksen takia alhaalla eikä osakeyhtiötä päässyt tekemään - olimme olleet vain tunnin myöhässä! Eipä siinä muukaan auttanut kuin vain odottaa vuorokausi ennen kuin päivitys päättyisi. Sydän tykytellen seurailin aina vain uusista ilmoituksista, että päivitys vain jatkuu. Miten saattoikin olla niin, että juuri nyt olisi nämä päivitykset nettisivuilla ja niinkin pitkät!

Lopulta odotus päättyi ja Jaana Rantalaisen ammattitaidon ansiosta saimme osakeyhtiön pystyyn vaivattomasti. Yritykseni on nyt kääntänyt aivan uuden, kansainvälistymiseen tähtäävän, sivun.

MIETITKÖ YRITYSMUOTOA?

Aloittavalle yrittäjälle on Suomessa tarjolla viisi yritysmuotoa.

• Yksityinen elinkeinonharjoittaja = toiminimi

• Osakeyhtiö

• Kommandiittiyhtiö

• Avoin yhtiö

• Osuuskunta

Selkeästi yleisimmät yritysmuodot ovat osakeyhtiö (42%) ja toiminimi (49%). Toiminimi on yritysmuodoista kevyin ja helpoin pyörittää ja sopii yrittäjälle, joka ei kaipaa yhtiökumppaneita. Suuremmassa liiketoiminnassa toiminimen verotus käy kuitenkin ankarammaksi ja toiminnan riskit kasvavat. Jos yrityksen haluaa perustaa useamman henkilön kanssa ja tavoittelee isompaa liiketoimintaan on osakeyhtiö parempi valinta. Osakeyhtiö rajaa yrittäjän riskiä ja taipuu parhaiten kasvuhakuiseen, rahoitusta vaativaan yrittämiseen. Osakeyhtiö käy myös pienempään liiketoimintaan, mutta aiheuttaa hieman turhaa byrokratiaa, jota toiminimessä ei ole.

Yllä olevien lisäksi viime vuosina on yleistynyt myös kevytyrittäjyys. Tämä tarkoittaa laskutuspalvelujen avulla yrittämistä, jossa yrittämisen byrokratia minimoidaan, eikä omaa yritystä välttämättä perusteta lainkaan, vaikka toimitaan yrittäjämäisesti.

LÄHDE: YRITÄ.FI

This article is from: