1 minute read

Itämeren suurin esimerkkinä

Suomen suurin meriliikenteen työnantaja Viking Line on kuljettanut ihmisiä ja tavaraa Itämerellä lähes 60 vuotta. Kun meri on liiketoiminnan elinehto, on luonnollista haluta pitää herkkä saaristoympäristö hyvinvoivana.

- Monet työntekijöistämme asuvat saaristossa ja näkevät meren joka päivä lähtiessään töihin. Haluamme olla edelläkävijöitä ja vastuullisia merenkulun toimijoita, linjaa Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.

Advertisement

Viking Linen palveluksessa on lähes 3 000 työntekijää. Konsernin tavoitteena on, että vastuullisuusnäkökulma on mukana kaikessa tekemisessä, alkaen asiakkaiden kohtelusta siihen, miten ympäristön kuormitus minimoidaan omassa toiminnassa.

- Yritykset voivat toimia esimerkkinä asiakkaille - ja myös muille yrityksille. Asiakkaamme ja työntekijämme ovat kiinnostuneita vastuullisuusasioista. Se kannustaa tekemään hyviä päätöksiä, sanoo Boijer-Svahnström.

Viking Linen uudessa vastuullisuusraportissa on nostettu esiin keinoja, joiden avulla laivoilla voidaan luoda elämyksiä asiakkaille vastuullisuutta unohtamatta. Viking Gracen roottoripurje on hyvä esimerkki varustamon rohkeudesta kokeilla uusia ympäristöä säästäviä innovaatioita. Rohkeus tehdä kestävää liiketoimintaa on myös kasvattanut asiakasmääriä.

Roottoripurje palkittiin Vuoden vastuullinen matkailuteko -sarjassa Finnish Travel Gala 2018:ssa. Boijer- Svahnström iloitsee positiivisesta asiakaspalautteesta:

- Roottoripurje houkutti laivoille ihmisiä, jotka eivät ennen olleet kuvitelleetkaan matkustavansa laivalla.

95 % laivalla syntyvästä jätteestä kierrätetään

Kun pelkästään heinäkuussa Viking Linellä matkustaa yli 950 000 henkeä, on selvää että jätettä kertyy laivoilla huimia määriä. Aluksella on rajallisesti tilaa, mutta kaikille jätteille löytyy oma säilöntäpaikkansa. Jätteet kuljetetaan hisseillä autokansille pakkausta varten ja puretaan maissa jatkokäsittelyyn.

- Laivoilta kierrätetään lähes kaikki mahdollinen. Kolmelta alukselta kerätään ruoantähteitä biokaasun tuotantoa varten. Pakkausmuovijätteestä tuotetaan uusia muovipusseja ja maaliskuun aikana meille on tulossa myös biohajoavia pusseja, listaa Boijer-Svahnström.

Yksi esimerkki uusiokäytöstä on Viking Linen yhteistyö mattovalmistaja Desson kanssa. Vuodesta 2014 alkaen lähes 85 tonnia kokolattiamattoja on palautettu varustamon aluksilta mattovalmistajalle, joka käyttää niitä uusien mattojen valmistamisessa. Suomen 100 v. juhlavuonna varustamo järjesti henkilökunnalleen kilpailun: "Miten parantaa ympäristövastuullisuutta omalla työpaikalla”.

- Saimme henkilökunnalta 200 erilaista ideaa paperin käytön vähentämisestä sähkönsäästövinkkeihin ja ruokahävikin pienentämiseen, kertoo Boijer-Svahnström.

Laivoilla pyritään välttämään ruokahävikkiä muun muassa tarjoamalla buffetravintoloissa valmiita annospaloja. Kahviloissa voileivät tehdään paikan päällä, jotta pystytään paremmin vastaamaan todelliseen kysyntään.

Tarjoiluun käytetään ravintoloissa pääasiassa vain kestoastioita. Buffetravintoloiden kertakäyttöiset annoskulhot on valmistettu joko maissista tai selluloosasta ja baareissa käytetään biohajoavia pillejä.

Vastuulliset alihankintaverkot

- Hankittaessa tuotteita myytäväksi tai käytettäväksi on tärkeää, että taloudellisen kannattavuuden lisäksi otetaan huomioon tuotteen ympäristövaikutus liittyen sen valmistukseen, käyttöön ja hävittämiseen, linjataan Viking Linen vastuullisuusraportissa.

Viking Line käynnisti vuonna 2017 konsernin ostoja hankintaprosessien ohjausperiaatteiden tarkastustyön, jonka pohjalta uudet ostoperiaatteet otetaan käyttöön vuonna 2019.

- Tulokset ovat tekeillä, enkä osaa vielä sanoa tuleeko esimerkiksi alihankintaketjuihin muutoksia. Teemme yhteistyötä pääosin isojen toimittajien kanssa, joiden omakin valvonta on tiukkaa, sanoo Boijer-Svahnström.

Uudet ostoperiaatteet tulevat heijastamaan Viking Linen arvoja, kuten sitoutumista ympäristöasioihin. Selvitys antaa varustamolle paremmat valmiudet priorisoida esimerkiksi ympäristöystävällisiä tuotteita ja ratkaisuja hankinnoissa. Vastuullisuus näkyy hankinnoissa jo nyt.

Asiakkaat kysyvät Taxfree-myymälöistä paljon vastuullisia tuotteita. Kosmetiikkapuolella onkin paljon ekologisia sarjoja ja esimerkiksi Viking Mariellalla on tehty oma hylly vastuullisesti tuotetuille tuotteille, sanoo Boijer-Svahnström.

This article is from: