Kiskolaista mielenmaisemaa ja elämän tuulia

Seppo M. T. Vainio, Seppo

Ajan jättämä Jalmari – elämää ja sotaa rintamailla

Sivuja 205 omakustanne, Oy Nord Print Ab, EU 2022

ISBN 978-952-94-6959-8

Hjalmar eli tuttavallisemmin Jalmari, joka on todistettavasti ollut elossa ja tallannut polkujaan Kiskossa, esiintyy kirjan päähenkilönä. Hänen elämäntarinansa kautta pystyy aistimaan häivähdyksen suomalaista aikalaiskuvaa ja eritoten paikallishistoriaa kiskolaisittain. Kiskon pienen kirkonkylän ja sitä ympäröivän pitäjän historia on yhtä lailla mielenkiintoinen kuin kaikkien muidenkin Suomenmaan lukuisten pitäjien ja kirkonkylien tarina, mutta ihmisten ja henkilöiden omakohtaisten kokemusten kautta se saa aina uudenlaisen tarkastelunäkökulman.

Kirjan tarinoissa korostuu ajan henkeen käyvä perheiden sisäinen roolitus. Miesten rooli oli tienata ja hoitaa asioita, kun vaimo piti kodin kuosissa ja perheen lapset ruodussa sekä muonissa. Kotieläimiä tai karjaa ei tässä eroteltu kodin tai perheen arjesta, vaan kaikista huolehdittiin tarkalla ja osaavalla naisen otteella osana taloudenpitoa.

Kirjassaan Vainio tuo esille yksittäisten ihmisten kokemuksia niin sodasta kuin rauhasta, kaikkine inhimillisine ja epäinhimillisine piirteineen. Vainio kuvailee vuosisatojen aikana vallinnutta viisautta sanoin: ”Rauha oli poikkeustila, jolloin kerättiin voimia seuraavaan sotaan.” Voisiko tässä tiivistyksessä olla paljon oppia myös nykyaikaan, jossa rauhallisina aikoina jokaisen meistä tulisi varautua aina siihen kaikkein pahimpaan. Tätä pohdintaa on käyty ja käydään varmuudella kaikissa Euroopan maissa juuri nyt, kun Venäjä käy oikeudetonta hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

Everstiluutnantti evp Seppo M. T. Vainio on ottanut uudessa kirjassaan askeleen esikoiskirjailijasta kirjailijaksi.

Hänen tapansa kuljettaa kirjan lukijaa on kaikessa omaperäisyydessään mainio, mutta samalla melko haasteellinen. On vaikea sanoa, mitä tyylilajia Seppo Vainion kirjoitustapa edustaa, mutta eit- tämättä tässä kirjassa liikutaan humoristisen satiirin, käytännöllisen inhorealistisuuden ja puolifiktiivisen proosan sänkipelloilla. Kirjoittaja tiedostaa kuitenkin subjektiivisuutensa, sillä hän tunnustaa ajatteluunsa sekä kynänsä kulkuun vaikuttaneen ”trauman suomettuneisuuden ajoista”. Ehkä jonkinlainen vapaudentunto tai 2020-luvun tapahtumien vaikutus näyttäytyy vastakkaisena, sillä Vainion terävä ja suorasanainen sekä osin terveen kriittinen sanansäilä osuu moneen historian herkkään kohtaan ja aivan aiheesta osuukin.

Vainion tapa viihdyttää lukijaa on kieltämättä taidokasta, mutta toisinaan fiktiota on vaikea erottaa todellisista historian tapahtumista. Lukija saa toisinaan nauraa katketakseen Vainion mustalle huumorille ja välillä ihmetellä tapahtumien kaikkia harmaita sävyjä. Jalmarin suvun tarina sinällään on vertaansa vailla, mutta uppoutuminen tarinan syvimpään sisimpään vaatisi Vainion kaltaista sukulaisuussuhdetta tarinan todellisiin henkilöihin, puhumattakaan fiktiivisten henkilöiden kaikkien nyanssien täydellistä ymmärtämistä. Täysi tunnustus on annettava kirjailijalle sinnikkyydestä, sekä omakustanteen vaikeasta markki- naraosta, sillä Vainion on haettava lukijakuntansa muualta kuin kaupallisten kustantamoiden rajattomista mainosresursseista.

Lievähköä kritiikkiä on annettava painetun kirjan taitosta ja etenkin kirjaisinkoosta. Keski-ikäisen vuoksi heikentyneen lähinäön kanssa kirjaa täytyy lukea otsalampun ja suurennuslasin avulla tai vähintäänkin käsivarret suoriksi ojennettuina. Kirjan fonttikoko alittaa pienuudessaan Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisusarjoissa käytetyn minimalistisen kirjainsinkoon ja se on kyllä saavutus sinällään.

Kirjaa voi suositella rentouttavaksi viihdelukemiseksi. Parhaimmillaan kirja on pienin annoksin nautittuna kesämökin terassilla tai riippumatossa, kera jääkylmän kyytipojan.