SELONTEOT PUNTARISSA TEKSTI: JUHO KOTAKALLIO
Turvallisuusympäristön muutokset ovat vuosikymmenten aikana vaikuttaneet Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikan sekä puolustuspolitiikan ratkaisuihin. Puolustuspoliittinen selonteko määrittelee Suomen puolustuspolitiikan suuntaviivat.
P
residentti Mauno Koivisto on muistelmissaan kertonut kuulleensa 1960-luvulla esitelmän ”Mitä armeijalta puuttuu?” ja kommentoineensa sitä seuraavasti: ”Puutelista viittaa siihen, että armeija haluaisi käydä pitkäaikaisia taisteluja korpimaastossa, mutta siihen tuskin on tarvetta tai mahdollisuuksia.” Koivisto havaitsi 1970-luvulla muutoksen: ”Armeija varustautui taistelemaan siellä, missä se on silloin, kun sotatoimet alkavat. Mitään mahdollisuuksia laajojen alueiden hallussapitoon ei tule olemaan, yhtä vähän kuin ylläpitää yhtenäistä rintamalinjaa.” Presidentti Koiviston näkemyksiin kiteytyy osaltaan sekä ajan että taistelutavan muutos. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa siirryttiin alueelliseen puolustusjärjestelmään. Koiviston mainitsema Puolustusvoimien puutelista on ymmärrettävä käytettävissä olevien resurssien ja puolustusmäärärahojen puutteina. Puolustusmäärärahojen jakaminen on pienen valtion resurssien – niukkuuden – jakamista ja priorisointia.
Turvallisuusympäristön muutos
Turvallisuusympäristön muutokset ovat vaikuttaneet Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä puolustuspolitiikan uudelleenarviointiin. Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991 ja YYA-sopimuksen raukeaminen mah-
dollistivat puolueettomuuspolitiikkaa korostaneelle Suomelle uusia ulkopoliittisia avauksia. Euroopan unionin jäsenyyden myötä puolueettomuus vaihtui sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi. Suomen liittyminen Euroopan unioniin ei ollut pelkkä talous- ja tulliunioniin liittyminen, vaan myös selkeä turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Huhtikuussa 1994 puolustusministeri Elisabeth Rehn lausui eduskunnassa ajatuksen parlamentaarisen puolustuskomitean asettamisesta, mutta myös siitä, että pitäisi tehdä ulkopoliittinen tarkastelu Suomen turvallisuusympäristöstä. Kylmän sodan aikana puolustuspolitiikka kuului keskeisesti tasavallan presidentin toimivaltaan. Kylmän sodan päätyttyä siirryttiin parlamentaarisempaan suuntaan, kun uusi perustuslaki säädettiin. Puolustuspoliittinen päätöksenteko nivoutui hallituksen antamien ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen seurauksena entistä tiiviimmin hallituksen toimintapiiriin. Puolustusneuvosto lakkautettiin vuonna 2000 ja sen tehtävät jaettiin valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle sekä puolustusministeriölle. Valtioneuvoston selonteko Turvallisuus muuttuvassa maail massa. Suomen turvallisuuspolitiikan suuntalinjat ilmestyi vuonna 1995. Tä9
JUHO KOTAKALLIO
män jälkeen ulko- ja puolustuspoliittiset selonteot on julkaistu vuosina 1997, 2001, 2004, 2009 ja 2012. On nähty, että juuri selontekomenettely merkitsi suomalaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan parlamentarisoitumista. Kylmän sodan jälkeinen aika turrutti mielet käsitykseen rauhanomaisesta kehityksestä, integraatiosta ja keskinäisriippuvuuden vahvistamisesta. Euroopassa 1990-luvulla särönä olivat Jugoslavian hajoamissodat. Tämän jälkeen turvallisuuden tunne maailmassa järkkyi terrori-iskujen sekä autoritaaristen valtioiden toiminnan myötä. Vuonna 2001 herättiin terrorismin uhkaan ja viimeistään vuonna 2014 havahduttiin Krimin kriisin kautta siihen, että Euroopassa käydään taas sotaa.
Kylkirauta 3/2021
