KauppaSuomi 02/2025 (E)

Page 1


Kaikki talveen Kärkkäiseltä!

WestMac on jo usean vuoden käyttänyt Lahden KauppaSuomi -lehteä yhtenä mainosvälineenä ja jokainen mainos on toiminut sekä näkynyt myynnissä. Lahden KauppaSuomi -lehden ilmoitukset ovat vertailtaessa vaikuttaneet myyntiin parhaiten. Myöskin Riston kanssa sovitut asiat ovat pitäneet ja asiat hoidettu sovitusti sekä reilusti!

Uskon myös jatkossa jokaiseen talouteen Lahden seudulla jaettavaan Lahden KauppaSuomi -lehteen mainoskanavana ja aiomme jatkaa hyvää yhteistyötä Riston kanssa. Myöskin hinnoittelu on ollut yrittäjäystävällistä.

NYT KANNATTAA MAINOSTAA LAHDEN KAUPPASUOMI -LEHDESSÄ!

Vuosi vaihtuu ja alkaa uusi toivottavasti hyvä kaupallinen vuosi 2025, jolloin kaupankäynti vilkastuu ja kassakoneet alkavat jälleen kilahdella vanhaan tyyliin!

Seuraava Lahden KauppaSuomi -lehti ilmestyy ke 22.01.2025 ja sen aineistopäivä on ma 13.01.2025. Esilläolosi voi olla joko perinteinen ilmoitus tai sitten kaupallinen juttu, jotka maksavat saman verran!

Lahden KauppaSuomi -lehti jaetaan jokaiseen 70.000 talouteen Päijät-Hämeessä ja se tavoittaa n. 200.000 ostokykyistä kuluttajaa eli saman verran kuin muut alueen printtilehdet yhteensä!

Suosittelenkin yrittäjille, joilla on tuotteita tai palveluita, jotka kaipaavat laajaa markkinointia, kokeilemaan ja toteamaan itse hyvät tulokset sekä reilun meiningin!

Westmac Oy

MIKSI TYYTYISIT PUOLEEN, KUN KERRALLA SAAT KOKO KATTAUKSEN!

Jari-Pekka Saarinen Yrittäjä

Pääkirjoitus

Toimiva arki on teon sana

Rutiinit luovat elämään hallinnan tuntua. Arjesta voi tehdä mieltä helähdyttävän, kun pyrkii toteuttamaan itseään, jakamaan omastaan ja edistämään yhteistä hyvää. Arkemme on täynnä kohtaamisia. Pohditaanko vuorovaikutuksemme laatua? Kun työssä, koulussa, harrastuksissa ja kotona tapaamme muita, mitä tuomme kohtaamisiin? Onko meidän kanssa helppo olla?

Meillä ihmisillä on tarve kokea arvostusta, tulla kuulluiksi ja noteeratuiksi. Kun valjastamme itsemme kuuntelemaan ja ymmärtämään, olemme läsnä ja vahvistamme luottamusta –tuomme turvaa. Kiusaamisen taustalla on usein epävarmuutta; jos pitää toista alistamalla raivata omaa asemaa ja lujittaa itsetuntoa. Erinomaista lääkettä kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi on etenkin lasten ja nuorten terve kannustaminen, jonka seurauksena oma vahva merkityksellisyyden kokemus rakentaa minuutta ja itsetuntoa.

Hyvä elämä ei tarkoita elämää ilman vaikeuksia. Vaikeudet kuuluvat luonnollisena osana elämään. Tärkeäksi minuutta kannattelevaksi tekijäksi nousee se, miten vaikeuksiin suhtautuu ja etenkin, millaisia voimavaroja on niistä selviämiseen

tai niiden kanssa elämiseen. Resilienssi on kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai niiden kanssa. Syvimmiltään se on elinvoiman säie, joka mahdollistaa hyvinvoinnin tilanteissa, joita elämä tuo. Se on luottamusta toivosta, voimavaroista ja joustavuudesta; kivijalkana perusturva. Resilienssiä luodaan ja ylläpidetään omilla teoilla, oppimisella ja asenteilla, ja sitä vahvistetaan jokapäiväisissä kohtaamisissa ja tilanteissa. Paineen alla resilientti henkilö venyy, muttei katkea. Vastoinkäymisten jälkeen hänessä on kapasiteettia kasvaa.

Resilienssin ulottuvuuksina pidetään fyysistä, psyykkistä, emotionaalista ja sosiaalista resilienssiä. Fyysistä selviytymiskykyä voi vahvistaa arjen perusjutuilla, laadukkaalla unella, ravinnolla ja liikunnalla, muita vuorovaikutuksessa toisten ihmisten, ympäristön, koko yhteiskunnan kanssa. Toivottavasti meillä jokaisella on ”voimaihmisiä”, joilta saamme virtaa, kannustusta, turvaa sekä kanssakulkijuutta niin iloissa kuin suruissa. Hyvän arjen mahdollistaminen on toimeliaisuuden maaperä.

Viikon nostot

Paras tapa pitää auto hyvässä kuosissa on säännöllinen huolto

4

Julkaisutiedot

Julkaisija Kärkkäinen Oy

Päätoimittaja Reetta Reinman

Painopaikka UPC Print, Vaasa

ISSN 2341 – 9377

Jakelu Suomen Suoramainonta

Sivunvalmistus: Kärkkäinen Oy/ Mainostoimisto

Näköislehti www.kauppasuomi.fi

Yksilöllistä kuviointia puupaneelin pintaan

21

Toimituksen yhteystiedot: reetta.reinman@kauppasuomi.fi toimitus@kauppasuomi.fi, www.kauppasuomi.fi, puh. 050 420 2146

Jakelualueet

Eteläinen 70 000 kpl

Keski-Suomi 82 000 kpl

Keski-Pohjanmaa 59 000 kpl

Pohjoinen 127 000 kpl

Kärkkäinen Oy:n yhteystiedot löydät mainosliitteen kakkossivulta!

Kokeile runebergintorttuvuokaa riisimuottina

23

Markkinointi ja myynti Eteläinen ja Keski-Suomi: Risto Isohanni puh. 045-276 1556, risto.isohanni@kauppasuomi.fi

Keski-Pohjanmaa ja Pohjoinen: Jaana Laakko puh. 0500-797 322, jaana.laakko@kauppasuomi.fi

Ilmoitusaineiston toimitus sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@kauppasuomi.fi

Ilmoitusten aineistovaatimuksista sekä ilmoitusten peruuttamisesta ja reklamaatiosta lisätietoja: www.kauppasuomi.fi

Säännöllinen huolto pitää auton talviterässä

Hyvät renkaat, tehokkaat valot, puhdas tuulilasi ja esilämmitetty moottori mahdollistavat turvalliset talviajelut sekä säästävät autoa ja ympäristöäkin. Moottoriöljyn, nesteiden ja rengaspaineiden riittävyys on syytä sisällyttää perustsekkiin.

Kärkkäinen Autohuollon ja Koneen myyntipäällikkö Topias Hartikka Iin Kärkkäiseltä muistuttaa auton esilämmityksen tärkeydestä kylmillä keleillä. Kun ulkolämpötila laskee alle viiden lämpöasteen, autoa on syytä alkaa esilämmittää. – Hyvä auton esilämmitys edistää monin tavoin taloudellista ajoa. Esilämmitys suojelee moottoria ja vähentää polttoaineen kulutusta. Esilämmitys takaa paremman käynnistymisen kylmällä. Lisäksi esilämmitetyn auton moottoriöljy on juoksevampaa, joten se voitelee heti käynnistyksen yhteydessä huomattavasti paremmin moottoria ja suojaa näin moottoria kylmäkäynnistyksen aiheuttamalta kulumiselta. Esilämmitys suojaa myös ympäristöä, koska moottorin kylmäkäynnistys tuottaa moninkertaisesti päästöjä verrattuna lämpimän auton käynnistykseen. Matkustajienkin on mukavampi mennä esilämmitettyyn autoon, ja samalla välttyy autonlasien raaputtamiselta, summaa Hartikka auton esilämmityksen etuja.

Hän muistuttaa, että jäätön, naarmuton sekä niin ulko- kuin sisäpinnaltakin puhdas tuulilasi on merkittävä turvallisuustekijä.

– Pyyhkijän sulkien kunto on hyvä tsekata aika ajoin ja vaihtaa, jos ne eivät enää pyyhi hyvin.

Talvella pissapoikaan kaadetaan talvikäyttöön tarkoitettua tuulilasinpesunestettä.

– Säännöllinen auton peseminen on merkittävä auton elinkaaren kannalta turvallisuuden lisäksi. Pinttynyt lika sekä talvella maantiesuola aiheuttavat

helposti vaurioita auton maalipintaan ja alustaan, Hartikka korostaa.

IISSÄ, Lahdessa ja Ylivieskassa toimivissa Kärkkäinen Autohuolloissa asennetaan kaikenmerkkisiin autoihin moottorilämmittimiä sekä tehdään muitakin auton perushuoltoon kuuluvia toimenpiteitä. Kärkkäinen Autohuolloissa on mit-

tava rengas-, autotarvike- ja varaosavalikoima. Jos tarvittavia varaosia tai renkaita ei ole hyllyssä, niitä tilataan asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Tilatut varaosat saapuvatkin yleensä jo seuraavana päivänä. Ylivieskan Kärkkäisellä on myös itsepalveluperiaatteella toimiva Kärkkäinen Autopesu. – Lisävalopaneelit ovat suosittuja autoihin asennettavia lisävarusteita, niiden asennukset onnistuvat kaikissa Kärkkäinen Autohuolloissa. Moottoriöljyt sekä auton muut nesteet on syytä tsekkauttaa vallankin ennen pidempiä reissuja, korostaa Hartikka.

Talvikeleissä hän muistuttaa huolehtimaan talviajoon soveltuvien renkaiden, nastojen tai kitkojen, riittävästä urasyvyydestä sekä tarkistamaan renkaiden ilmanpaineet. Talvirenkaita tulee käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana. Vaadittuna aikana talvirenkaassa tulee kulutuspinnan pääurien syvyys olla vähintään kolme millimetriä.

NIIN Iin kuin myös Lahden ja Ylivieskan Kärkkäisellä saa tankattua auton itsepalvelutankkauspisteissä. Nelostien varressa palveleva Iin Kärkkäisen liikekeskus on lapinmatkalaisten suosima ja monien matkailuoppaiden kiittämä taukopaikka. – Meiltä saa yhden pysähdyksen taktiikalla ”ruokaa” autolle ja itselle, mahdollisia varaosia autolle sekä hyödynnettyä Kärkkäisen tavaratalon monipuoliset valikoimat ja aulatilan ruokapaikkojen palvelut, korostaa Iin Kärkkäisen myymäläpäällikkö Jaakko Korkiakoski . Ilmaisia parkkipaikkoja pihassa on reilulle 400 autolle. Parkkipaikalla olevassa sähköautojen pikalatausasemassa on latauspaikkoja neljälle autolle. •

Teksti: Reetta Reinman
Kuva: Kärkkäinen Ii
Samuli Virtanen (vas.) ja Topias Hartikka palvelevat Kärkkäinen Autohuollossa ja Koneessa Iissä.

Eteläinen painos • Viikko 2/2024 • www.karkkainen.com

Lehden tarjoukset voimassa keskiviikosta tiistaihin 8.1.–21.1. niin kauan kuin tavaraa riittää.

37,5-38 g pastillit

Norm. à 0,85 4 KPL

200

59,Norm. 79,90 VAIN!

89,-

Norm. 108,00 VAIN!

-18% Motorwerk 12V 8000mAh 1200A apukäynnistin

Anar Garra merinovillakerrasto

Tutustu valtavaan tuotevalikoimaan osoitteessa: Kärkkäisen valikoimassa jo yli tuotetta – ja lisää tulee päivittäin! Mentos

400 000

Lehden tarjoukset voimassa 8.1. – 21.1. niin kauan kuin tavaraa riittää. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima. Katso myymäläkohtainen saatavuus tuotetekstistä tai verkkokaupastamme karkkainen.com. Painovirhe- ja toimitusvarauksella. Ei jälleenmyyjille!

Huoltokeskus

palvelee Lahden myymälässä ma-la 8-21, su 10-21

Passikuvaus

Kuvan valmistus

vain paperikuvat

Avainten valmistus (Abloy)

Luistinten teroitus perusteroitus

profilointi

Suksihuolto

voitelut

Pyörähuolto

Työkalujen vuokraus

Arjen ruoanlaitto sujuvaksi Karkkainen.comin

Uunissa kypsyy makaronilaatikko. Leivontapäivänä hurmaa kanelipullan tuoksu. Syksyn sienet sujahtavat pakastimesta risotoksi. Pyöräytetään pinaattilettupelti, niin rasvan määrässä säästyy. Itse tehty kotiruoka saa hyvälle tuulelle, luo turvallisuuden tunnetta sekä hellii myös kukkaroa. Kurkkaa Karkkainen.com/Ruoka muhkeisiin elintarvikevalikoimiin. Ruoanlaiton ja leivonnan perustarpeet on kätevä hankkia verkkokaupastamme kiireettömästi keittiön pöydän ääressä istuessa. Karkkainen.comista löydät myös mielenkiintoisia erikoisuuksia sekä suomalaisten pienempienkin elintarvikevalmistajien yllätyksellisiä innovaatioita.

Talvella keitot, laatikot ja pataruoat lämmittävät. Arkiruokana ne ovat siitä helppoja, että niitä voi tehdä kerralla ison satsin, pakastaa tai lämmittää parina päivänä. Lämmitettäessä maku yleensä paranee ja syvenee. Muistatko, milloin olet viimeksi hauduttanut ohrapuuron uunissa ja keittänyt kyytipojaksi puolukkakiisselin. Uunissa hissukseen hautuvaan ohrapuuroon tarvitset 30 grammaa voita, 2 desiä kokonaisia tai rikottuja ohrasuurimoita, 1 litran täysmaitoa, 1 desin vettä ja 1 teelusikallisen suolaa. Voitele uunivuoka. Jätä osa voista puuroaineisten pinnalle. Lisää vuokaan ainekset. Sekoita. Vuole pinnalle muutama voinokare. Hauduta ohrapuuro kypsäksi 150-175-asteisen uunin alatasolla parin tunnin ajan. Sekoita kerran hauduttamisen aikana. Puolukkakiisselin keität joko pakastepuolukoista, puolukkatäysmehusta tai -hillosta. Puolukkamehusta kiisseli valmistuu nopeasti ja siististi. Kaada kattilaan 2

Julkaisutiedot

Julkaisija Kärkkäinen Oy Osoite Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska

Päätoimittaja Reetta Reinman

Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)

Kärkkäinen Ii

Sorosentie 2  010 430 3820

Kärkkäinen Ylivieska

Kärkkäinen Lahti

Pasaasi 2, Renkomäki  010 430 3630

desiä laimentamatonta puolukkatäysmehua ja 3 desiä vettä. Sekoita joukkoon 2 ruokalusikallista perunajauhoja ja 2 ruokalusikallista sokeria sekä ripaus suolaa. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Anna jäähtyä.

Peruspulla ja kääretorttu maistuvat kaikille ja ovat edullisia. Moni pullamestari sanoo, että hyvän pullan salaisuus on täysmaidossa, oikeassa voissa sekä riittävässä määrässä suolaa. Suolaa ei toki saa olla liikaa, mutta vähän reilumpi suolamäärä korostaa pullataikinan muita makuja. Kotileipurimestarit alustavat pullataikinaa riittävän pitkään ja voimakkaasti, ja antavat taikinan kohota rauhassa sekä taikinana että ennen pullien paistamista. Kun kumoat kääretorttupohjan sokeroidulle leivinpaperille, niin kokeile irrottaa leivinpaperi sen päällypuolelta vasta sitten, kun pohja on kunnolla jäähtynyt. Näin kosteus jää pohjaan ja kääretortusta tulee mehevä.

Suklaamousse on helppo valmistaa itse, raaka-aineita tarvitaan kaksi: kuohukermaa ja taloussuklaata. Jälkiruokaklassikon väri on maailmanlaajuisen väri-instituutti Pantonen Vuoden 2025 väriksi valitsema Mocha Mousse. Pantonen värisuosituksia tarkkailevat muun muassa muotitalot, huonekaluvalmistajat ja tuotesuunnittelijat. Pantone kuvailee mokkaista ruskeaa luonnonläheiseksi ja lempeäksi sävyksi, joka viestii nautinnosta ja herkullisuudesta, lohduttaakin.

Iloista arkea!

Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.

Kärkkäinen Oulu

Alasintie 12  010 430 3020

Kärkkäinen Jyväskylä

Sammontie 1

 010 430 3090

Kärkkäinen Kone Jyväskylä Kirrintie 3  010 430 3130

Ollilanojankatu 2  010 430 3000 facebook.com/karkkainencom www.karkkainen.com instagram.com/karkkainencom

Kärkkäinen verkossa: www.karkkainen.com

Verkkokaupan asiakaspalvelu:  010 430 3030  asiakaspalvelu@karkkainen.com

Reetta Reinman

-31%

6 90

Kaichi valomuistipeli äänitehosteilla

Testaa muistiasi! Miten hyvin pysyt perässä tämän klassikkopelin edetessä? Pienen kokonsa vuoksi helppo kuljettaa ja ottaa mukaan vaikka matkalle. Pelissä on valot ja äänet. Ikäsuositus 3+ vuotta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 9,99

1190

Vallila Doggies koristetyynynpäällinen Doggies -koristetyynynpäällisessä on eri kuva molemmin puolin. Koko: 43x43 cm Materiaali:

-12%

2190

Mindtwister

Smart 10 Limited Edition tietopeli säilytyspussilla

Mukaansatempaava tietopeli, jossa on tasapuoliset säännöt, kaikki pääsevät vastaamaan säännöllisesti ja jossa kannattaa myös taktikoida. Ikäsuositus 14+ vuotta.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 24,90

-14%

LEGO Icons 10281 Bonsaipuu

Nauti palkitsevasta harrasteprojektista ja rakenna LEGO Bonsaipuu, jossa on vaihdettavia vihreitä lehtiä ja vaaleanpunaisia kirsikankukkia. Ikäsuositus 18+ vuotta.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 42,90

39 90

Vallila Doggies tai Kitties pussilakanasetti

Vallilan pussilakanasetit on valmistettu vastuullisesti pehmeästä 100% puuvillasta. Koko: 150x210 + 50x60 cm.

52,90

4 99

Vitatabs® Maitohappobakteeri 30 kaps. Kapselit sisältävät kahdeksaa laktoositonta enteropäällystettyä maitohappobakteerikantaa sekä inuliinikuitua

6,90

Norm. 34,90

Bitzee Interactive Magicals Pet interaktiivinen lemmikki

90 -30 %

Bitzee Magicals, fantastiset digitaaliset ystävät, joita voit todella koskettaa ja tuntea. Bitzee Magicals reagoivat pyyhkäisyyn, kallistukseen, tärinään ja kosketukseen äänillä ja hupsuilla reaktioilla. Ikäsuositus 5+ vuotta.

Norm. 59,90

Vallila Doggies 140x240 cm verho

Vallila Doggies -kuosissa esiintyvät terhakat ja lempeät koirakaverit. Kuosista löytyvät esimerkiksi seurallinen ja iloinen bichon frisé, vilkas bostoninterrieri sekä aktiivinen beagle. Materiaali: 83 % puuvilla, 17 % polyesteri. Koko: 140x240 cm.

Valtava valikoima!

KIIHDYTTÄÄ

Huikeita tarjouksia pukeutumis-,

valikoima! KIIHDYTTÄÄ TAHTIA

pukeutumis-, ja urheilutekstiiliosastolla!

Sukset jalkaan ja sivakoimaan

 Y,  O,  J,  L,  I, Norm. 13,99 12 90

Peltonen Apollo Jr hiihtosauvat

Hiihtoharrastuksen aloittamiseen soveltuvat lasten sauvat. Tukevasau vaputki ja lapsen käteen mitoitettu ohuempi kahva.

Mitat: 75-120cm (5cm välein)

Rex Ventus hiihtosauvat

30% hiilikuitusauva puolikorkkikahvalla ja Sport-hihnalla. Mitat: 135 - 160cm (5cm välein)

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 39,90 -10% 35 90

64 90

Rex Flash hiihtosauvat

70% hiilikuitusauva pikakiinnitteisella sommalla, korkkikahvalla ja Pro Fit -hihnalla.

Mitat: 135-175cm (5cm välein).

 Y,  O,  J,  L,  I,  Norm. 69,90

6990

Cityliner Xcape lasten sukset + siteet Crown kuvioitu pitopohjasuksi ja NNN-side. Mitat: 110 - 160cm (10cm välein).  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 59,90 Alin hinta/30pv 49,90 -17

Peltonen Delta Step Jr hiihtosukset + Basic siteet

Sprint Crown IFP lasten pitopohja-sukset + Tour Step-In siteet

Peltonen Delta on aloittelevan tai joitain kertoja vuodessa hiihtävän lapsen tai nuoren laadukas perussuksi. Suksissa on Step- pitopohja eli suomupohja.

Mitat: 110-160cm (10cm välein)

Helppohiihtoiset Fischer Crown "suomupohja" sukset aloitteleville hiihtäjille! Mitat

59 90

Alpina T8 JR perinteisen monot Laadukas lapsille ja nuorille suunniteltu hiihtokenkä. Lumilukko ja tilava, suomalaisille sopiva lesti.

Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 69,00

T8 monot

L,  I,  .com Norm. 75,00 69 90

Y,  O,  J,

Alpina
Laadukas, naisille ja miehille soveltuva, unisex-lestillä valmistettu hiihtokenkä. Lumilukko ja tilava, suomalaisille sopiva lesti.

Fischer Scs lasten luistelusukset + Tour

Step-In siteet

Nuorimmat luisteluhiihtäjät pääsevät luisteluhiihdon maailmaan SCS Skate luistelusuksella.

Mitat 131-161cm (10cm välein).

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Fischer Twin Skin Pro IFP karvapohjasukset + Control Step-In siteet

Fischer Twin Skin PRO on täydellinen suksi kuntohiihtäjälle. Suksien pitokarvat ovat 70% mohairia ja 30% synteettistä materiaalia. Jäykkyydet: medium, stiff ja x-stiff. Mitat 182-207cm.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Peltonen Skinpro karva-pohjasukset

24/25 + Rottefella

Performance

Classic siteet

Erinomainen harjoitussuksi aktiivisille hiihtäjille tai kilpakuntoilijoille. Tämä erittäin suosittu suksi on rakennettu erityisellä Skin Pro Mohair -teknologialla, joka mahdollistaa helpon valmistelun ja käsittelyn ilman pitovoitelun tarvetta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Bauer S24 RE-AKT 55 jääkiekkokypärä + ristikko

Koot: S, M, L

Värit: musta, valkoinen ja pinkki  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 59,90 Alin hinta/30pv 49,90 -17% 49 90 jopa

49 90 4790

39 90 44 90 SR INT JR YTH

Bauer X-LS jääkiekkoluistimet

Laadukas luistin ulkojäille. Koot: YTH, JR, INT, SR (YTH koon luistimet ovat varustettu nopealla ja helpolla velcro-tarranauhoilla.)

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 48,95–58,95

62 90

Trekker

naisten tai miesten nastakengät

Trekker nastakengät - 15 teräsnastaa ja lämmin karvavuori. Trekkerin korkeavartisten nastakenkien avulla teet askeleista tukevia ja pitäviä koko talven ajan. Nastakengät sopivat loistavasti arkikäyttöön, sekä jäisille ja lumisille kävely- tai metsäretkille.l

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

79 90

Trekker naisten nastakengät

Pitkävartiset naisten nastakengät. 

.com

69 90

Trekker korkeavartiset nastakengät

Korkeavartinen nastakenkä lämpimällä karvavuorella on luotettava valinta jäisille ja lumisille kävelylenkeille tai metsäretkille. Pohjan 15 teräsnastan nastoitus ja runsas kuviointi antavat kunnollisen pidon liukkaammissakin olosuhteissa.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

14900

Icebug Metro 2 BUGrip naisten tai miesten nastakengät

Mokkanahkaiset ja vetoketjun ansiosta helppokäyttöiset nastakengät arkiliikkujalle sekä aktiiviselle harrastajalle.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 194,00

Anar Garra

merinovilla kerrasto

Pehmeä, lämmin ja kosteutta siirtävä. Lämmin aluskerros ulkoiluun, urheiluun ja retkeilyyn. Materiaali: 100 % mulesing-vapaa merinovilla, 250 g/m².

-17%

2900

Anar Sniper 90-155cm teleskooppi eräsauvat

Teleskooppinen eräsauva reilunkokoisella 150 mm sommalla. Säädettävän pituuden ansioista sauvat sopii eri mittaisille käyttäjille ja monenlaiseen käyttöön, esim. umpihankihiihtoon tai lumikenkäretkeilyyn. Pituus säädettävissä 90-155 cm.

 Y,  O,  J,  L,  

Norm. 34,90

Rapala 2C Pro jäänaskalit

Anna lahjaksi halpa henkivakuutus! Kotimaiset Rapala SoftGrip Ice Claw -jäänaskalit ovat raikkaan näköiset ja tehty tosikäyttöön. Jäänaskalit ovat henkilökohtaisia suojavälineitä ja niiden tulee olla CE-hyväksyttyjä! Varo halpoja kopiota - älä vaaran

 Y,  O,  J,  L,  I,

16,50

3900

Out-Zone B825 lumikengät

Laadukkaiden ja pakkasta hyvin kestävien materiaalien ansiosta Out-Zone lumikengät ovat pitkäikäinen valinta aloittelijoiden lisäksi myös aktiivisemmille harrastajille. Käyttäjän maksimipaino on n. 120 kg.

 Y,  O,  J,  L, 

Norm. 49,90 -22%

Norm. 39,90

Manta 4 lämmityselementin lämpöliivi

Lämpöliivi on varustettu lämmityspaneeleilla, jotka tarjoavat lisälämpöä kylmissä olosuhteissa. Lämpöliivit saavat virtaa esim. virtapankista (ei sisälly). 4 lämmitysaluetta, 3 lämmitystasoa.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com -25%

Kestää iskuja ja sääolosuhteita, Kevyt ja vakaa vetää. Mitat: 120 cm x 63 cm x 25 cm. Materiaali: HDPE Paino: 4,5 kg 

Jasu Kide porakoneeseen jääkaira Kun haluat hikoilun sijasta keskittyä pilkkimiseen, yhdistä jääkairaan akkuporakone! Akkuporakoneeseen liitettävät jääkairat ovat kovassa suosiossa ja syynä on tietysti pilkkireiän tekemisen keveys ja helppous.

Ilo 3 l nestesaippua

Ilo Nestesaippuat on valmistettu hellävaraisista uuden polven raaka-aineista ja ne sopivat käsien ja koko vartalon pesuun. Ilo Nestesaippuoissa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita ja ne ovat biohajoavia.  Y,

-15% 399

WAU! 2,5 l pyykinpesuneste

Jopa 65 pesukertaa! Hauskan pinkki pyykinpesuneste värillisille tekstiileille. Tuotteessa on mieto miellyttävä tuoksu. Ei sovellu silkille/villalle.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 4,70

Alin hinta/30pv 3,99

Norm. 6,40

Ottinetti runebergintorttuvuoka

Tällä muotilla saat leivottua juuri oikeanlaiset

Runebergintortut kotikeittiössäsi! Muotti käy moneen: annosmuotiksi perunasose- tai basmatiriisiannosten kokoamiseen sekä esimerkiksi pyöreiden leipästen valmistukseen.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Alin hinta/30pv 5,12 -23%

-21%

4395

-22% 54 90

Heirol 35cm uunivuoka ja lasikansi

Heirol

Blacksteel pro 28cm paistinpannu

Uusi, kaikille liesille ja uunin sopiva vuoka induktiopohjalla!Vuoassa on tarttumaton pinnoiteInduktiopohjan ansiosta vuoka sopii ruoan esivalmistukseen liedelläTyylikkäästi muotoiltu vuoka sopii myös ruoan tarjoiluunVuoassa on kestävä lasikansiTilav  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 55,80

HEIROL Blacksteel on ammattilaistason hiiliteräspannu, jossa yhdistyy harkittu muotoilu, luotettava laatu sekä ominaisuudet, joilla nostat ruoanlaiton tason myös kotikeittiössä. Erikoiskäsitellyllä mustalla hiiliteräksellä on erinomainen tarttumattom  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 70,50

Ecover tuotteet Ecoverilta löydät nestemäiset pesuaineet pyykin, astioiden, lattioiden, WC:n puhdistukseen, huuhteluaineita sekä tiivistepesupulveri pyykinpesuun.

Duck tuotteet

WC-puhdistusaine puhdistaa tehokkaasti ja poistaa kalkkijäämät. Puhdistusaineen pullossa on ainutlaatuinen patentoitu pullonkaula, jonka ansiosta pullon sisältö tulee käytettyä viimeiseen pisaraan asti. Ainutlaatuisen kaulan

Heirol 45 cm 12 kpl kertakäyttöinen pursotinpussi

Suuri kertakäyttöinen pursotinpussi on helppokäyttöinen ja hygieeninen vaihtoehto suurempienkin määrien pursotuksesta. 45 cm pursotinpussi sopii mainiosti kerman ja soseiden pursotukseen, sekä suuremman pikkuleipäerän kuorruttamiseen!

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 4,80 -21% 380

Olipac 0,2 L spray-öljypullo

Kätevällä spray-ominaisuudella varustetulla öljypullolla on helppo annostella sopiva määrä öljyä salaatteihin tai paistinpannulle. Näin vältät liiallista öljyn käyttöä. Spray-öljypulloon mahtuu 200 ml öljyä. Käsinpesu.  Y,  O,  J,  L,

Norm. 49,90

Wilfa HU4-4W Lotus ilmankostutin

Hiljainen ja helppokäyttöinen ultraäänikostutin. 2l vesisäiliö, höyryntuotto

6900

Wilfa Xplode

Wilfa HU-400WWA ilmankostutin

Ultraäänikostutin, Kapasiteetti 300 ml / tunnissa, 4L vesisäiliö, 3 kosteusasetusta. Sopii enintään 40 m2: n huoneisiin.

9900

Boost BLP-1200B tehosekoitin

Päivittäiseen käyttöön smoothieiden ja muiden juomien valmistamiseen Säädettävä nopeus ja sykäystoiminto Laadukkaat terät murskaavat tehokkaasti myös jäätä Automaattipuhdistusohjelma tekee puhdistuksesta helppoa ja nopeaa  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 99,90

Russell Hobbs SatisFry Air & Grill monitoimi airfryer

Teho 1745W, suuri 5,5L kapasiteetti. Toiminnot: Airfry, haudutus, paistaminen, ruskistus, grillaus, leivonta ja lämpimänäpito. Säädettävä lämpötila 60-260°C.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 129,00 -23%

Nedis 180x130cm lämpöpeitto

Erittäin pehmeä, ihanan lämmin lämpöpeitto. Koko 180x130cm, 9 lämpöasetusta, Lämpötilan asetusalueet 25°C - 50°C, ylikuumenemissuoja.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 54,90

Alin hinta/30pv 46,90

-11%

8900

Xiaomi E5 robotti-imuri

Moppaava robotti-imuri 2000Pa imuteholla. 2600mAh akku, akunkesto jopa 110min. Xiaomi Home sovellusohjaus.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 99,90

Alin hinta/30pv 89,00

24 90

Ainola Kämppä 4-lapainen

kaminapuhallin 170CFM

Ota kaikki hyöty irti kaminan tai takan lämmöstä levittämällä lämmin ilma lämpötuulettimella laajemmalle alueelle. Hiljainen, eikä tarvitse sähköä! Käyttölämpötila 60-345 ℃.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 39,50

Norm. 24,90 -20% 19 90

Eglo Laroa pöytävalaisin

Eglo Laroa led-pöytävalaisin, korkeus 48cm, valoteho 550lm. Värit musta ja valkoinen

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Eglo Laroa lattiavalaisin

Tyylikäs lattiavalaisin himmennettävällä led-valolla.

Valoteho 600lm, korkeus 130cm  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 34,90

Norm. 99,90

Lumio Lights pyöreä Hollywood meikkipeili

säädettävällä valolla

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Alin hinta/30pv 79,00

Ylellinen 50 cm kokoinen 3 mm lasipeili, jonka valon värin sävy ja kirkkaus vaihtuvat kosketuskytkimellä. Toimii verkkovirralla.

12 90

Lumio Lights Umbrella kasvivalo

Kasvivalo paikkaan jossa auringonvaloa ei ole kasville riittävästi. Teleskooppivarsi 22-71cm sekä USB -kaapeli. Sopii mihin tahansa ruukkuun. Helppo koota ja asentaa. Toimii USB:llä.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 18,99

Alin hinta/30pv 12,90 -32%

Opal 2000 W konvektorilämmitin

Sähkölämmitin 2000W puhaltimella. Puhallus + 2 tehoaluetta. Kiertoilmalämmitin käyttää konvektioteknologiaa ilman lämmittämiseen. Kiertoilmalämmitin lämmittää tehokkaasti ja lämmitysaluetta voidaan säätää.  Y,  O,  J,

.com Norm. 39,95 Alin hinta/30pv 29,90

14 90

Lumio Lights Easy kasvivalo

Kasvivalo paikkaan, jossa auringonvaloa ei ole kasveille riittävästi.

Teleskooppivarsi 30,8-79,3 cm sekä USB-kaapeli. Sopii mihin tahansa ruukkuun. Valaisin on mahdollista kiinnittää klipsillä ruukun reunaan.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 19,90

Alin hinta/30pv 16,90

Airam Fiora IP20 800lm ledkasviriippuvalaisin

Kasveille uutta virtaa pimeän aikaan. Sopii kasvivaloksi ikkunalle tai huonetilaan. Helppo asentaa pistotulpalla pistorasiaan ja mukana tulevalla ripustuskoukulla mihin vain kattoon. Pitkä 3m johto. Värit musta ja valkoinen

90

DunWore 2000 W öljytäytteinen lämmitin

Perinteinen öljytäytteinen 2000 W lämmitin kolmella tehoasetuksella.

I,

.com

59,90 Alin hinta/30pv 49,90

Sunwind Miniflame kaasulämmitin

Helppokäyttöinen kaasulämmitin sopii erinomaisesti varalämmittimeksi kotiin, mökin, pilkkikopin tai asuntovaunun lämmitykseen. Nopea miellyttävä säteilylämmitys!Lämmitin sähkökatkojen varalle!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 79,90 Alin hinta/30pv 64,90 -19% 64 90

Ensto Beta BT 750W IP24 lämmitin kytkentärasialla

Kiinteästi asennettava Beta-virtauslämmitin 750 W/230 V elektronisella termostaatilla ja kytkentärasialla. Ecodesign-määräyksen täyttävä, ohjaus suoraan termostaatista tai Bluetooth-applikaatiolla (Android ja iOS)  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 195,00 Alin hinta/30pv 169,00

4Living tekoleikkokukkia

Annetaan kaikkien kukkien kukkia - tekoleikkokukkienkin! Kaunis tekoleikkokukka tai kimppu piristää kodin sisustusta.Yksikin kukka voi tuoda väriä ja iloa tai sillä voi lisätä volyymiä esim. aitoon kukkakimppuun. Leikkokukat värilajitelma, verkon kautta tilattaessa väriä ei voi valita.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

395

5 95 6 95 2 50 kimppu

4Living Suojaruukku Madrid lajitelma 14 cm

Kaunis savesta valmistettu suojaruukku lehtikuviolla.

• Mitat (cm): pituus: 14, leveys: 14, korkeus: 12

• Paino (kg): 0.55

Huom. Valitettavasti väriä ei voi valita verkkokaupasta tilattaessa. Toimitamme sattumanvaraisen värin varastosta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Alk. kuvan leikot -30 -15 %

4Living Tim tuotteet

Voit öljytä, vahata, lakata, petsata tai maalata käsittelemättömän puupinnan.  Y,  O,  J,

4Living viherkasveja

Vuoden alkuun uusi tekokasvi pimeyden keskelle?

Tässä muutama ruukullinen vaihtoehto.

Värinokkonen riippuva, 30 cm, hinta 6,95

Traakkipuu vihreä tai punalehtinen 40 cm, hinta 9,95

Peikonkämmen kork. 96 cm, hinta 59,95

KM 65 cm tekokasvilajitelma ruukussa

Takuuvihreää talveen! Tekokasvilajitelma 65 cm korkeassa neliön mallisessa ruukussa. Viimeistely ruukussa pienillä kivillä. Kolme erilaista kasvivaihtoehtoa, joista verkko kaupasta tilattaessa toimitetaan satunnainen vaihtoehto.

Materiaali: Polyesteri.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

-26% 5 90

Kempten 2,5m lohkolämmittimen johto

Defa yhteensopiva. Pituus 2,5m. Kaapeli

H07RN-F31.5. Pakkasenkesto -50*C. Väri punainen.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 7,99

Alin hinta/30pv 5,90

GXT 12V 4kW Diesel ilmalämmitin

Pienikokoinen ja tehokas diesel-lämmitin! GXT Diesel-lämmitin on tehokas ja helposti mukana kuljetettava sulanapito- ja kuivauslämmitin tilapäiseen käyttöön mm. varastoihin, mökkeihin ja telttoihin.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 199,00 -15% 16900

Carbon 12V 60Ah 480A käynnistysakku

Ylivoimainen käynnistysakku hinta/laatusuhteeltaan! Yleisin autoissa käytetty käynnistysakku (varmista sopivuus mittaamalla akku). 12V 60Ah 480AMitat: 245 x 175 x 190 mmTakuu 1V

Norm. 59,90 -18% 4900

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Carbon 12V 100Ah 840A käynnistysakku

Ylivoimainen käynnistysakku hinta/laa tusuhteeltaan! Yleisin autoissa käytetty isompi käynnistysakku (varmista sopivuus mittaamalla akku). • 12V 100Ah 840A• Mitat: 353 x 175 x 190 mm

Motorwerk 12V 8000mAh 1200A apukäynnistin

Motorwerk 12 V 8000 mAh apukäynnistin on markkinoiden tehokkaimpia kannettavia apukäynnistimiä. Laite toimii myös kannettavana virtalähteenä ja sen suuri kapasiteetti (35000mAh) takaa virransaannin pitkäksi aikaa.Laite sopii 12 V autojen ja pienkonei

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 99,90

Cooltron Reco 40 Lite ilmanvaihtokone

27900

Laite sopii mökkeihin,autotalleihin ja pieniin tiloihin (10-20 m²).Laite tuo raittiin ilman sisään ja vie likaisen ilman ulos. Asennus seinän läpi,soveltuu 250-400mm paksuihin seinärakenteisiin.Max ilmavirta 40m3/h.Pistotulppaliitäntä,liitosjohto 1m.

Ainola Mökki kevyttakka

Ainola Mökki kevyttakka on tyylikäs pienten tilojen lämmittäjä.Sisäpuolella lämpöä varaavia tiilejä,ulkopinta maalattu lämmönkestävällä maalilla.Kahvit kiehautat kätevästi keittolevyllä. Hormilähtö takana (118mm).Mitat:400x460x900mm LxSxK.Paino 48kg.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 305,00

-20%

790

Arctic Auto 70cm autolapio

Myydyin autolapiomalli, joka on vahvaa tekoa.Materiaali (kädensija ja varsi): polypropyleeniaMateriaali (lapio-osa): jauhemaalattua terästäPituus: 70 cmVarren paksuus: 26 mmLapio-osan mitat: 205

14 90

Streetwize 12V 45W istuinlämmitin

Istuinlämmitin auttaa pitämään sinut mukavana ja lämpimänä kylmän talven aikana. Sinun tarvitsee vain kytkeä istuinlämmitin ajoneuvosi 12V pistorasiaan ja valita teho.● 10 mm paksu vaahtomuovi

19900

Haghus

latuhöylä FIS mitoilla

Latuhöylä FIS mitoilla. Tekee hyvän ja tasaisen ladun hiihtoa varten.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

4900

AMOQ Freetime saappaat

AMOQ Freetime EVA saappaat aikuisille.

Erittäin kevyet6mm irrotettava huopavuoriKylmänkestävä -30°C astiSäädettävä ja vedenpitävä nailonpäällinenHeijastava raitaKestävä ja karkea poja parantaa pitoa  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 65,00 -25%

9900

Snowpeople Ride musta/pinkki nuorten kelkkahaalari

Erittäin monipuolinen ja notkea vuorellinen kelkkahaalari lapsille. Pintakangas on 300D polyesteriä tuulen- ja vedenpitävällä laminoidulla kalvolla. Laminoitu kalvo antaa sille 10 000 mm vesipilarin.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 229,00 -57%

Snowpeople Rider musta/oranssi kelkkahaalari

Erittäin monipuolinen ja notkea kelkkahaalari. Pintakangas on 300D polyesteriä tuulenja vedenpitävällä laminoidulla kalvolla. Laminoitu kalvo antaa sille 10 000 mm vesipilarin.

erittäin turvallisen sekä monipuolisen käyttää oli lajivalintasi joko kadulla tai maastossa

Clou

150x66x26 cm ahkio

Norm. 249,00 -24% 18900

Laadukas 150 cm ahkio moottorikelkan tai mönkijän perään. Nytkällä varustettu vetoaisa ja pohjassa olevat liukumuovit tekevät ahkiosta miellyttävän vetää perässä. Sopii erinomaisesti henkilöiden, talvikalastusvälineiden, polttopuun tms. tarvikkeiden

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

29900

Clou

230x80x35 cm ahkio

Laadukas 230 cm lumisuojalla varustettu ahkio moottorikelkan tai mönkijän perään. Nytkällä varustettu vetoaisa ja pohjassa olevat liukumuovit tekevät ahkiosta miellyttävän vetää perässä. Sopii erinomaisesti mm- henkilöiden, talvikalastusvälineiden ja polttoaineen kuljetukseen.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 369,00

STIHL MS 194 C-E moottorisaha

Todella kevyt STIHL moottorisaha puutöihin kotipihalla ja puutarhassa sekä pienempien puiden kaatamiseen. Kevyt käynnistys ja alhaiset päästöt.

49900

Clou moottorikelkan

80x200 cm talousreki

Laadukas jousituksella varustettu talousreki moneen käyttöön. Soveltuu mainiosti niin ihmisten kuin tavaran kuljettamiseen. Muovpinnoitettujen jalasten ansiosta liikkuu keveästi pienemmänkin kelkan perässä.

Kestävä runko on kuumasinkittyä terästä.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 549,00

Alin hinta/30pv 499,00

-14%

59900

Clou tukkireki

Laadukas tukkireki kelkan perään. Maksimikantavuus 400 kg, joten soveltuu suurtenkin kuormien liikuttamiseen. Kulkee keveästi kelkan perässä muovipinnoitettujen jalasten ansioista. Kuumasinkitty parirekimalli. Muunneltava rekienväli: 75-235 cm  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

990 00

STIHL FS 460 C-EM KW raivaussaha

Todella vahva 2,2 kW raivaussaha M-Tronicilla (M), ErgoStartilla (E) ja kahvalämmityksellä (W).

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 1090,00

Alin hinta/30pv 990,00

Norm. 699,00

Alin hinta/30pv 599,00

Norm. 2,50

Haribo Fruitfillies

250g karkkipussi

Maistuvat herkulliset hedelmäiset ja marjaisat maut.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com -12%

2 99

Twix 5x50 g suklaapatukka monipakkaus

Pehmeässä, herkullisessa suklaassa käärittyinä jokainen Twix-tikku on hieman erilainen. Ja jokainen purema tarjoaa täydellisen, vastakkaisen sekoituksen tahmeaa karamellia ja rapeaa keksiä.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Fazer Remix Mini 100-120 g karkkipussi

Tuttuja suosikkikarkkeja ja uusia herkullisia sekoituksia taattuun Remix-tyyliin – pienempään herkutteluun sopivassa koossa! Älä anna minikoon hämätä

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 1,45

Fazer Enjoy-pussit 170-180g

Salmiakki Mix, Pantteri, Pantteri Mix, Tutti Frutti Fruity Choco, Tutti Frutti Passion, Tutti Frutti Rings, Tutti Frutti Sour, Missä X, Ässä Mix

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 1,99 -15%

Puhdistamo Luomu kookosöljy 500 ml

Puhdistamon luomukookosöljyssä taatusti maistat laadun!

Poikkeuksellisen raikas maku saavutetaan, kun filippiiniläistä neitsytkookospähkinän hedelmälihaa puristetaan hellävaraisesti mekaanisella kylmämenetelmällä.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 7,40 -20% 5 90

9 90

Puhdistamo Luomu

Päärynä, Mansikka, Mustikka +D, Banaani 45g  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 2,20 -20%

2 00 -41%

/4 kpl

Herra Hakkarainen 45-55g täysksylitolipastillirasia

Mentos

37,5-38 g pastillit

Pehmeän pureskeltavat Mentos-pastillit raikkaina makuina.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. à 0,85

extra-neitsytoliiviöljy 500 ml

Puhdistamon luomulaatuinen Premium extra-neitsytoliiviöljy valmistetaan huolella valituista eristä, mikä takaa ainutlaatuisen korkean laadun ja herkullisen maun.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 12,90 -23%

Corny Soft Protein 45 g proteiinipatukat

Corny Soft Protein on herkullinen ja pehmeä proteiinipatukka ilman lisättyä sokeria.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 1,95

2 00

/3 kpl

Corny BIG

40 g välipalapatukat

Corny BIG on se isompi ja herkumpi välipalapatukka. Ilman lisättyjä väri- ja säilöntäaineita. Nappaa mukaan ja nauti missä vain, milloin vain!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. à 0,85

Ikiaikainen materiaali, modernit menetelmät

Algoritmeja hyödyntävän ohjaustekniikan avulla graafiset kuviot, valot ja varjot saadaan elämään puupaneelin pinnassa.

Kuvat:

Täytyyhän Suomessa, metsien maassa, markkinoilla olla puupaneeleja yksilöllisesti kuvioiduilla pinnoilla, mutta ei vaan ollut, viisikymppinen Jouni Lehmonen ihmetteli kahdeksan vuotta sitten taloa rakentaessaan. Lapin yliopiston teollisen muotoilun koulutuksen suorittanut Lehmonen päätti kehittää innovatiivisia puupintoja valmistavan yrityksen. Tuotetutkimus ja -kehitys alkoivat vuonna 2016, ja Jukola Industries Oy perustettiin vuonna 2017. Keski-Suomessa, Konnevedellä kuudentoista ammattilaisen voimin toimivalla yrityksellä on sopimustuottajaverkosto kautta Suomen.

Koristeellisten puupaneelien tuotannossa yritys on sovittanut yhteen korkealaatuisen puunleikkausmenetelmän ja innovatiivisen jyrsintätekniikan.

– Algoritminen ohjelmointi on moderni ja tehokas keino tukea muotoilua ja arkkitehtuuria.

Luonnosta löytyy lukemattomia algoritmisia ratkaisuja, mutta niiden tuotantoon saattaminen on oma haasteensa. Yrityksemme tuotantomenetelmillä on kansainvälinen patentti, mutta se on vain pieni osa tekemistämme, korostaa Lehmonen.

YRITYS panostaakin normaaliin tapaan tuotteiden ja tuotantotapojen kehittämiseen.

– Päätuotteitamme ovat kokopuusta valmistetut, kuvioidut sisä- ja ulkopaneelit. Valmistamme tuotteet pääasiassa suomalaiseen mäntylautaan ja -lankkuun jyrsittynä. Kosteisiin ja ulkotiloihin työstämme lämpökäsiteltyä puuta.

– Kun kuvioidut laudat asennetaan esimerkiksi numerojärjestykseen tai muutoin järjestykseen, ne tukevat teknistä arkkitehtuuria, sanoo Lehmonen.

Hänen mukaansa Jukolautaa on helppo käyttää niin sisä- kuin ulkoverhoilussa.

– Näppärä kirvesmies osaa soveltaa pontattua kuviointia

Jukola Industries Oy:n puupaneelit soveltuvat sekä yksityisiin että julkisiin kohteisiin, sisä- ja ulkotiloihin ja myös kosteisiin tiloihin.

vaikkapa portaikon kaiteessa tai sängynpäädyssä. Tuotteemme istuvat kaikenlaiseen rakentamiseen, sekä yksityisiin että julkisiin kohteisiin, ja myös kosteisiin tiloihin, kotisaunoihin ja kylpylöihin, korostaa Lehmonen.

– Uusiutuvana materiaalina puu on kestävää kehitystä tukeva, ekologinen raaka-aine, hän muistuttaa.

VALMIIDEN tuotteiden ohella Jukola Industries työstää puusta yksilöidysti kuvioituja paneeleja asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

– Jos asiakas haluaa paneeliin vaikkapa merellistä kuviointia tai mummon lapasmallin kuvioita, niin se onnistuu, lupaa Lehmonen.

Yrityksen asiakaskuntaa on suuresti myös ulkomailla, kuten Keski-Euroopassa, USA:ssa ja kaukoidän maissa.

– Maailmalla luotetaan suomalaisen puunjalostuksen laatuun. Lehmonen ihailee suomalaista perinteistä puuntyöstöä, erityisesti hirsirakentamista.

– Meillä nykyajan puuta jalostavilla on suuri kunnioitus entisajan käsityöläisten ammattitaitoon, hän toteaa.

Jukola Industries Oy tekee monissa hankinnoissa yhteistyötä Kärkkäisen yritysmyynnin kanssa.

– Kärkkäisen valikoimissa on runsaasti tarpeisiimme sopivia tuotteita ja palveluita kilpailukykyiseen hintaan. Asioimme

Keski-Suomessa Kärkkäisen yritysmyyntiä hoitavan Jari Aholan kanssa. Ammattitaitoinen palvelu on vallan erinomaista. Kaiken kaikkiaan yrityksenä Kärkkäisen toiminta on reipasta ja tulevaisuuteen vahvasti tähtäävää, Lehmonen kiittää. •

Teksti: Reetta Reinman
Jukola Industries Oy

Palvelu pelaa!

Lahden ja Ylivieskan

Kärkkäisen huoltokeskusten palvelut ovat saatavissa myymälöiden aukioloaikojen mukaisesti, osin sunnuntaisinkin.

Teksti: Reetta Reinman

Kuvat: Heli Kärkkäinen

Luistimet ja sukset hoituvat Lahden ja Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksien urheiluvälinehuolloissa. Myös alppisuksien ja lumilautojen monipuolinen huoltaminen onnistuu molemmissa pisteissä. Ylivieskan ja Lahden Kärkkäisen huoltokeskuksissa on vuokrattavissa De Walt-akkutyökaluja, esimerkiksi laikkaleikkuri, kulmahiomakone, jiirisaha ja porakoneita. Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksesta voi myös vuokrata peräkärryn. Lisäksi Ylivieskan huoltokeskuksessa on vuokrattavissa Stihlin polttomoottori- ja akkukäyttöisiä työkaluja, esimerkiksi moottorisahoja. Laitteita voi vuokrata sähköisen varausjärjestelmän kautta: rentle.store/karkkainen. Passikuvien ottaminen aikaa varaamatta hoituu sekä Lahdessa että Ylivieskassa. Se lähetetään asiakkaan niin halutessa sähköisessä muodossa lupahallinnon valokuvapalvelimelle. Passikuvat saa myös paperisina mukaansa.

Tässä jutussa kuvin ja sanoin esiteltyjen palveluiden lisäksi Lahden ja Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksissa on monia muitakin palveluilta. •

Luistinten teroituksen ja terien vaihdon lisäksi luistinten profilointi onnistuu sekä Lahden että Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksessa.

Ylivieskassa ja Lahdessa myymälöiden kassojen yhteydessä oleviin kukkapisteisiin floristit sitovat huoltokeskuksien tiloissa kukkakimppuja. – Asiakas voi myös tilata kukkakimpun tai asetelman, ja noutaa sen nimellään huoltokeskuksista, Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksessa työskentelevä floristi Elina Lampela-Tanska kertoo.

Esimerkiksi yritys tai urheiluseura voi huoltokeskuksissa painattaa työ- tai edustusasuun logonsa.

Suksien huoltovoitelu tehdään huoltokeskuksissa käsityönä: pohjustus-, pito- ja luistovoitelu. Se räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan sukselle ja hiihtotyylille sopivaksi.

Lasermerkkauksen avulla voidaan viimeistellä yksilöllisiä liikelahjoja vaikkapa kuksiin, puukon kahvoihin ja termospulloihin. Lasermerkkaus soveltuu puun lisäksi metalliin, akryyliin, lasiin, nahkaan ja myös marmoriin.

– Kastemaljaankin lasermerkkaus on tehty, Elina LampelaTanska kertoo.

Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksessa palvelee matkapuhelinhuolto.

Kärkkäisen huoltokeskuksista voi tilata asiakkaan omasta valokuvasta tehdyn, yksilöllisen Canvas-taulun. Taulu taitellaan valmiiksi pahvipohjaan, jolloin se on ripustusvalmis seinälle.

Runebergintorttuvuoka soveltuu moneen

Kokeile annosmuottina perunasoseelle tai basmatiriisille.

Teksti: Reetta Reinman

Kuvat: HEIROL

Turkulaisessa keittiövälineisiin erikoistuneessa perheyrityksessä, HEIROLissa työskentelevä Alessia Moborg vinkkaa, että 6,5 x 5,5 sentin HEIROL runebergintorttuvuoka käy moneen: Runebergin torttujen leipomisen lisäksi annosmuotiksi perunasose- tai basmatiriisiannosten kokoamiseen sekä esimerkiksi pyöreiden leipästen valmistukseen.

– Muotilla on myös ihana tehdä suklaafondantia tai pieniä juustokakkuja. Tällöin tulee muistaa laittaa paperia vuoan ja juustokakun väliin.

– Muotti on valmistettu alumiinista, joka johtaa hyvin lämpöä ja paistaa leivonnaisiin kauniin pinnan, Alessia kertoo ja korostaa, että materiaali on myrkytöntä ja muovitonta, ja siinä ei ole PFAS-kemikaaleja.

Alumiinisen muotin hän neuvoo pesemään käsin lämpimällä vedellä ilman astianpesuainetta.

– Sen pinta saakin jäädä vähän rasvaiseksi ja aikaa myöten patinoitua, näin taataan vuoalle pitkä ikä ja paras paistotulos.

Leivottaessa Alessia muistut-

Alessia Moborgin Runebergin torttujen aatelinen maku syntyy laadukkailla raaka-aineilla.

taa voitelemaan ja korppujauhottamaan runebergintorttuvuoat huolellisesti.

– Alumiiniset vuoat eivät sovellu ruoan säilyttämiseen. On myös hyvä huomioida, että happamat aineet saattavat vaurioittaa alumiinia.

HEIROLkeittiövälineitä Kärkkäiseltä!

Runebergin tortut

8 kpl

100 g voita

1 dl ruokosokeria

2 kananmunaa

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl pipareita murskattuna

0,5 dl korppujauhoja

0,5 dl mantelijauhoja

1 tl leivinjauhetta

ripaus kardemummaa

0,5 dl kermaa

vadelmahilloa

1 dl tomusokeria

1 tl vettä

3 rkl Amaretto-likööriä

Kuumenna uuni 200 °C. Aloita vaahdottamalla huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, murskatut piparit ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Voitele torttuvuoat. Lusikoi taikinaa 2/3 vuoan tilavuudesta. Kypsennä uunissa noin 20 minuuttia. Voit tarkistaa kypsyyden puutikulla.

Hyvin lämpöä johtavalla alumiinimuotilla saa leivonnaisiin kauniin paistopinnan.

Anna torttujen jäähtyä vuoassa, kumoa ritilän päälle ja sivele Amarettolla tai omenamehulla. Lusikoi tortun keskelle vadelmahilloa ja koristele tomusokerikuorrutteella.

Tomusokerikuorrute: Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään. Pursota hillon ympärille.

Valurautapannut ovat oikein hoidettuina ikuisia

Kun uuden valurautapannun ottaa käyttöön, niin Alessian mukaan se on hyvä pestä käsin lämpimällä vedellä ja tiskiharjalla tai sienellä ja kuivata huolellisesti. Hän korostaa, että valurauta säilyy parhaiten, kun se on jatkuvassa käytössä.

– Jos valurautapannu on jatkuvassa käytössä, niin sitä ei välttämättä tarvitse öljytä käyttökertojen välissä, mutta jos haluat, niin pesun jälkeen voit levittää ohuen kerroksen öljyä pannun pinnalle.

– Valurauta on erinomainen lämmönvaraaja ja kypsentää ruoan matalassa lämpötilassa. Pannua käyttäessä se on hyvä ensin lämmittää tyhjänä ilman

paistorasvaa lieden keskilämmöllä. Jos käytössä on induktioliesi, jossa asteikko on 0–9, niin noin 5 on hyvä valurautapannulle. Käytä reilummin paistorasvaa paistaessa.

Alessia muistuttaa, että ruokaa ei tule säilyttää valurautapannussa tai -padassa pitkään, sillä se voi ruostuttaa niiden pinnan.

– Valurautapannua puhdistettaessa anna pannun ensin jäähtyä, ja pese se sitten lämpimällä vedellä. Valurautapannua ei tule liottaa, eikä sen pesuun suositella saippuavettä. Pesun jälkeen pannu kuivataan huolella, vaikkapa talouspaperilla, Alessia neuvoo. •

Pihasaunat ja aitat. Kuljetetaan valmiiksi rakennettuina

pihasauna 19 m2

Tyylikäs mökkivaunu 1-akselinen kärrysauna pukuhuoneella 15600 €

Lahti-Huvilat Mustapuronkatu 13 15300 LAHTI

Puh. 0400 651 718 info@lahti-huvilat.fi www.lahti-huvilat.fi

kananmuna, punasipuli, talon majoneesi, pihvi, juusto, salaatti, suolakurkku

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.