Fretti kissojen kaverina
Teksti: Reetta Reinman
Kuvat: Terhi Tiittanen
Toholammilla, Keski-Pohjanmaalla asuvan Terhi Tiittasen sekä hänen 15- ja 10-vuotiaiden tyttäriensä ilona on asunut kesästä 2024 saakka albiinofretti Salsa. Notkeavartaloinen ja matalajalkainen fretti on hilleristä jalostettu näätäeläin. Moni on ihmetellyt, miten Salsa pärjää kissojen kanssa. Eurooppalaiskissoja kasvattavalla Terhillä on tätä nykyä kahdeksan kissaa.
– Hyvin pärjäävät, kissat eivät yritä saalistaa Salsaa. Vallankin nuoret kissat sekä lähes luovutusikäiset pennut ja Salsa tykkäävät leikkiä keskenään.
Ensin fretistä kiinnostui Terhin vanhempi tytär.
– Minä vähän epäilin, miten fretti soveltuisi kissaperheeseemme. Tutustuin lajiin tarkemmin ja huomasin, että fretille sopivat monet kissojen ja koirien hoitotarvikkeet, virikkeet sekä ruoaksi raakalihat, joita kaikkia myydään Kärkkäisellä, Ylivieskan Kärkkäi-
sen lemmikkiosastolla myyjänä toimiva Terhi kertoo.
Hän oli yhteydessä frettien kasvattajaan, joka kertoi, että muunväriset pennut on jo varattu, mutta albiinopentue on tulossa.
– Minua ajattelutti, totunko sen punaisiin silmiin, mutta hyvin olen tottunut, Terhi sanoo. Hän oli heti ”myyty”, kun vilkkaat frettipennut kiipesivät pikkutassuillaan hänen syliinsä, kun hän oli
katsomassa kuuden viikon ikäistä pentuetta kasvattajan luona Mäntsälässä Uudellamaalla.
– Frettipoikaset olivat karkeampikarvaisia kuin kissanpennut ja niillä oli koiramaiset kynnet, eli kynnet ovat koko ajan näkyvillä. Frettipoikaset olivat pienempiä kuin olin ajatellut, Terhi muistelee ensitapaamista.
TYTTÖFRETTI Salsa, viralliselta nimeltään Nightshade’s Seashell, varattiin. Se tuli heille kahdeksanviikkoisena eli frettien luovutusikäisenä. Sitä ennen oli kotona tilkitty pikku koloja, jottei uusi tulokas livahda niihin. Salsan huoneen ja muiden tilojen väliin rakennettiin portti ja verkko-ovi.
– Frettiä voisi pitää häkissä, mutta en halua kotiini häkkieläintä, toteaa Terhi.
– Vaikka Salsasta on omat vaivansa, niin varmasti meillä ikä pidentyy; niin paljon saamme nauraa, kun Salsa ja kissat leikkivät keskenään.
– Alkusyksystä 2024 tuli Salsan kanssa hankalampi vaihe, kun se innostui välillä ylenpalttisesti näykkimään sekä meitä että kissoja. Näykkiminen on freteille tyypillistä, mutta tuolloin se meni Salsalla överiksi. Nopeasti se kui-
tenkin kasvoi ohi näykkimisvaiheesta, kertoo Terhi.
SALSA on seurallinen, utelias ja vilkas. Se pyrkii mieluusti syliin ja viihtyy ihmisten kanssa. Nukkumisesta Salsa nauttii, ja saattaa nukkua jopa 16 tuntia vuorokaudessa. – Salsa on kova kätkemään ruokaa, joten kerralla sille ei voi antaa kovin paljoa. Se syö siipikarjapainotteisesti kissojen ja koirien pakasteraakalihoja. Kerran viikossa se saa kalaa. Vettä tarjoan sille kaneille tarkoitetusta juomapullosta. Juomakupissa Salsa rupeaisi kylpemään. Kastuessaan sen turkin näätäeläimille tyypillinen myskimäinen tuoksu voimistuu, muutoin tuoksua ei tunne, ellei nuuhkaise ihoa ja turkkia ihan läheltä, Terhi kertoo.
Salsa käyttää tarpeiden teossa hiekkalaatikkoa. Sisällä viihtyvää, mutta viileästäkin pitävää Salsaa voisi ulkoiluttaa valjaissa. Terhin mukaan fretit ovat perusterveitä. – Ruokavalion kanssa on oltava tarkkana, ettei provosoi munuaisongelmia. Kasvainsairauksia ilmenee myös jonkin verran. Fretti elää keskimäärin 7–10-vuotiaaksi. Kiiman estämiseksi Salsalle laitetaan kemiallinen ehkäisyimplantti, joka on voimassa kaksi vuotta.
Pääkirjoitus
Toimiva arki on teon sana
Rutiinit luovat elämään hallinnan tuntua. Arjesta voi tehdä mieltä helähdyttävän, kun pyrkii toteuttamaan itseään, jakamaan omastaan ja edistämään yhteistä hyvää. Arkemme on täynnä kohtaamisia. Pohditaanko vuorovaikutuksemme laatua? Kun työssä, koulussa, harrastuksissa ja kotona tapaamme muita, mitä tuomme kohtaamisiin? Onko meidän kanssa helppo olla?
Meillä ihmisillä on tarve kokea arvostusta, tulla kuulluiksi ja noteeratuiksi. Kun valjastamme itsemme kuuntelemaan ja ymmärtämään, olemme läsnä ja vahvistamme luottamusta –tuomme turvaa. Kiusaamisen taustalla on usein epävarmuutta; jos pitää toista alistamalla raivata omaa asemaa ja lujittaa itsetuntoa. Erinomaista lääkettä kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi on etenkin lasten ja nuorten terve kannustaminen, jonka seurauksena oma vahva merkityksellisyyden kokemus rakentaa minuutta ja itsetuntoa.
Hyvä elämä ei tarkoita elämää ilman vaikeuksia. Vaikeudet kuuluvat luonnollisena osana elämään. Tärkeäksi minuutta kannattelevaksi tekijäksi nousee se, miten vaikeuksiin suhtautuu ja etenkin, millaisia voimavaroja on niistä selviämiseen
tai niiden kanssa elämiseen. Resilienssi on kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai niiden kanssa. Syvimmiltään se on elinvoiman säie, joka mahdollistaa hyvinvoinnin tilanteissa, joita elämä tuo. Se on luottamusta toivosta, voimavaroista ja joustavuudesta; kivijalkana perusturva. Resilienssiä luodaan ja ylläpidetään omilla teoilla, oppimisella ja asenteilla, ja sitä vahvistetaan jokapäiväisissä kohtaamisissa ja tilanteissa. Paineen alla resilientti henkilö venyy, muttei katkea. Vastoinkäymisten jälkeen hänessä on kapasiteettia kasvaa.
Resilienssin ulottuvuuksina pidetään fyysistä, psyykkistä, emotionaalista ja sosiaalista resilienssiä. Fyysistä selviytymiskykyä voi vahvistaa arjen perusjutuilla, laadukkaalla unella, ravinnolla ja liikunnalla, muita vuorovaikutuksessa toisten ihmisten, ympäristön, koko yhteiskunnan kanssa. Toivottavasti meillä jokaisella on ”voimaihmisiä”, joilta saamme virtaa, kannustusta, turvaa sekä kanssakulkijuutta niin iloissa kuin suruissa. Hyvän arjen mahdollistaminen on toimeliaisuuden maaperä.
Reetta Reinman
Viikon nostot
Paras tapa pitää auto hyvässä kuosissa on säännöllinen huolto
4
Julkaisutiedot
Julkaisija Kärkkäinen Oy
Päätoimittaja Reetta Reinman
Painopaikka UPC Print, Vaasa
ISSN 2341 – 9377
Jakelu Suomen Suoramainonta
Sivunvalmistus: Kärkkäinen Oy/ Mainostoimisto
Näköislehti www.kauppasuomi.fi
Yksilöllistä kuviointia puupaneelin pintaan
21
Toimituksen yhteystiedot: reetta.reinman@kauppasuomi.fi toimitus@kauppasuomi.fi, www.kauppasuomi.fi, puh. 050 420 2146
Jakelualueet
Eteläinen 70 000 kpl
Keski-Suomi 82 000 kpl
Keski-Pohjanmaa 59 000 kpl
Pohjoinen 127 000 kpl
Kärkkäinen Oy:n yhteystiedot löydät mainosliitteen kakkossivulta!
Kokeile runebergintorttuvuokaa riisimuottina
23
Markkinointi ja myynti Eteläinen ja Keski-Suomi: Risto Isohanni puh. 045-276 1556, risto.isohanni@kauppasuomi.fi
Keski-Pohjanmaa ja Pohjoinen: Jaana Laakko puh. 0500-797 322, jaana.laakko@kauppasuomi.fi
Ilmoitusaineiston toimitus sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@kauppasuomi.fi
Ilmoitusten aineistovaatimuksista sekä ilmoitusten peruuttamisesta ja reklamaatiosta lisätietoja: www.kauppasuomi.fi
Säännöllinen huolto pitää auton talviterässä
Hyvät renkaat, tehokkaat valot, puhdas tuulilasi ja esilämmitetty moottori mahdollistavat turvalliset talviajelut sekä säästävät autoa ja ympäristöäkin. Moottoriöljyn, nesteiden ja rengaspaineiden riittävyys on syytä sisällyttää perustsekkiin.
Kärkkäinen Autohuollon ja Koneen myyntipäällikkö Topias Hartikka Iin Kärkkäiseltä muistuttaa auton esilämmityksen tärkeydestä kylmillä keleillä. Kun ulkolämpötila laskee alle viiden lämpöasteen, autoa on syytä alkaa esilämmittää. – Hyvä auton esilämmitys edistää monin tavoin taloudellista ajoa. Esilämmitys suojelee moottoria ja vähentää polttoaineen kulutusta. Esilämmitys takaa paremman käynnistymisen kylmällä. Lisäksi esilämmitetyn auton moottoriöljy on juoksevampaa, joten se voitelee heti käynnistyksen yhteydessä huomattavasti paremmin moottoria ja suojaa näin moottoria kylmäkäynnistyksen aiheuttamalta kulumiselta. Esilämmitys suojaa myös ympäristöä, koska moottorin kylmäkäynnistys tuottaa moninkertaisesti päästöjä verrattuna lämpimän auton käynnistykseen. Matkustajienkin on mukavampi mennä esilämmitettyyn autoon, ja samalla välttyy autonlasien raaputtamiselta, summaa Hartikka auton esilämmityksen etuja.
Hän muistuttaa, että jäätön, naarmuton sekä niin ulko- kuin sisäpinnaltakin puhdas tuulilasi on merkittävä turvallisuustekijä.
– Pyyhkijän sulkien kunto on hyvä tsekata aika ajoin ja vaihtaa, jos ne eivät enää pyyhi hyvin.
Talvella pissapoikaan kaadetaan talvikäyttöön tarkoitettua tuulilasinpesunestettä.
– Säännöllinen auton peseminen on merkittävä auton elinkaaren kannalta turvallisuuden lisäksi. Pinttynyt lika sekä talvella maantiesuola aiheuttavat
helposti vaurioita auton maalipintaan ja alustaan, Hartikka korostaa.
IISSÄ, Lahdessa ja Ylivieskassa toimivissa Kärkkäinen Autohuolloissa asennetaan kaikenmerkkisiin autoihin moottorilämmittimiä sekä tehdään muitakin auton perushuoltoon kuuluvia toimenpiteitä. Kärkkäinen Autohuolloissa on mit-
tava rengas-, autotarvike- ja varaosavalikoima. Jos tarvittavia varaosia tai renkaita ei ole hyllyssä, niitä tilataan asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Tilatut varaosat saapuvatkin yleensä jo seuraavana päivänä. Ylivieskan Kärkkäisellä on myös itsepalveluperiaatteella toimiva Kärkkäinen Autopesu. – Lisävalopaneelit ovat suosittuja autoihin asennettavia lisävarusteita, niiden asennukset onnistuvat kaikissa Kärkkäinen Autohuolloissa. Moottoriöljyt sekä auton muut nesteet on syytä tsekkauttaa vallankin ennen pidempiä reissuja, korostaa Hartikka.
Talvikeleissä hän muistuttaa huolehtimaan talviajoon soveltuvien renkaiden, nastojen tai kitkojen, riittävästä urasyvyydestä sekä tarkistamaan renkaiden ilmanpaineet. Talvirenkaita tulee käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana. Vaadittuna aikana talvirenkaassa tulee kulutuspinnan pääurien syvyys olla vähintään kolme millimetriä.
NIIN Iin kuin myös Lahden ja Ylivieskan Kärkkäisellä saa tankattua auton itsepalvelutankkauspisteissä. Nelostien varressa palveleva Iin Kärkkäisen liikekeskus on lapinmatkalaisten suosima ja monien matkailuoppaiden kiittämä taukopaikka. – Meiltä saa yhden pysähdyksen taktiikalla ”ruokaa” autolle ja itselle, mahdollisia varaosia autolle sekä hyödynnettyä Kärkkäisen tavaratalon monipuoliset valikoimat ja aulatilan ruokapaikkojen palvelut, korostaa Iin Kärkkäisen myymäläpäällikkö Jaakko Korkiakoski . Ilmaisia parkkipaikkoja pihassa on reilulle 400 autolle. Parkkipaikalla olevassa sähköautojen pikalatausasemassa on latauspaikkoja neljälle autolle. •
Keski-Pohjanmaan painos • Viikko 2/2024 • www.karkkainen.com
Lehden tarjoukset voimassa keskiviikosta tiistaihin 8.1.–21.1. niin kauan kuin tavaraa riittää.
Kaikki talveen!
200 Norm. à 0,85 4 KPL
59,Norm. 79,90 VAIN!
89,-
Norm. 108,00 VAIN!
g pastillit Anar Garra merinovillakerrasto
Tutustu valtavaan tuotevalikoimaan osoitteessa: Kärkkäisen valikoimassa jo yli tuotetta – ja lisää tulee päivittäin!
400 000
Lehden tarjoukset voimassa 8.1. – 21.1. niin kauan kuin tavaraa riittää. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima. Katso myymäläkohtainen saatavuus tuotetekstistä tai verkkokaupastamme karkkainen.com. Painovirhe- ja toimitusvarauksella. Ei jälleenmyyjille!
Huoltokeskus
palvelee Ylivieskan myymälässä
ma-la 8-21, su 10-21
Passikuvaus
Kuvan valmistus
paperikuvat, kuvasta kuva suurkuvat, canvas-taulut
Avainten valmistus (Abloy)
Kellon paristonvaihdot
Puhelinhuolto ja tablettihuolto näytön, akun ja latausportin vaihdot yms.
iPhone, Android
Dewalt työkalujen vuokraus
Luistinten teroitus
Suksihuolto voitelut
pohjien hionta
Mailahuolto tennismailan jännitys
Pyörähuolto
Kaiverrukset
korut nimikyltit
Tekstiilipainatus
Laserkaiverrus
Kärkkäinen Ii
Sorosentie 2
010 430 3820
Arjen ruoanlaitto sujuvaksi Karkkainen.comin avulla
Uunissa kypsyy makaronilaatikko. Leivontapäivänä hurmaa kanelipullan tuoksu. Syksyn sienet sujahtavat pakastimesta risotoksi. Pyöräytetään pinaattilettupelti, niin rasvan määrässä säästyy.
Itse tehty kotiruoka saa hyvälle tuulelle, luo turvallisuuden tunnetta sekä hellii myös kukkaroa. Kurkkaa Karkkainen.com/Ruoka muhkeisiin elintarvikevalikoimiin. Ruoanlaiton ja leivonnan perustarpeet on kätevä hankkia verkkokaupastamme kiireettömästi keittiön pöydän ääressä istuessa. Karkkainen.comista löydät myös mielenkiintoisia erikoisuuksia sekä suomalaisten pienempienkin elintarvikevalmistajien yllätyksellisiä innovaatioita.
Talvella keitot, laatikot ja pataruoat lämmittävät. Arkiruokana ne ovat siitä helppoja, että niitä voi tehdä kerralla ison satsin, pakastaa tai lämmittää parina päivänä. Lämmitettäessä maku yleensä paranee ja syvenee. Muistatko, milloin olet viimeksi hauduttanut ohrapuuron uunissa ja keittänyt kyytipojaksi puolukkakiisselin. Uunissa hissukseen hautuvaan ohrapuuroon tarvitset 30 grammaa voita, 2 desiä kokonaisia tai rikottuja ohrasuurimoita, 1 litran täysmaitoa, 1 desin vettä ja 1 teelusikallisen suolaa. Voitele uunivuoka. Jätä osa voista puuroaineisten pinnalle. Lisää vuokaan ainekset. Sekoita. Vuole pinnalle muutama voinokare. Hauduta ohrapuuro kypsäksi 150-175-asteisen uunin alatasolla parin tunnin ajan. Sekoita kerran hauduttamisen aikana. Puolukkakiisselin keität joko pakastepuolukoista, puolukkatäysmehusta tai -hillosta. Puolukkamehusta kiisseli valmistuu nopeasti ja siististi. Kaada kattilaan 2
Julkaisutiedot
Julkaisija Kärkkäinen Oy Osoite Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska
Päätoimittaja Reetta Reinman
Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)
desiä laimentamatonta puolukkatäysmehua ja 3 desiä vettä. Sekoita joukkoon 2 ruokalusikallista perunajauhoja ja 2 ruokalusikallista sokeria sekä ripaus suolaa. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Anna jäähtyä.
Peruspulla ja kääretorttu maistuvat kaikille ja ovat edullisia. Moni pullamestari sanoo, että hyvän pullan salaisuus on täysmaidossa, oikeassa voissa sekä riittävässä määrässä suolaa. Suolaa ei toki saa olla liikaa, mutta vähän reilumpi suolamäärä korostaa pullataikinan muita makuja. Kotileipurimestarit alustavat pullataikinaa riittävän pitkään ja voimakkaasti, ja antavat taikinan kohota rauhassa sekä taikinana että ennen pullien paistamista. Kun kumoat kääretorttupohjan sokeroidulle leivinpaperille, niin kokeile irrottaa leivinpaperi sen päällypuolelta vasta sitten, kun pohja on kunnolla jäähtynyt. Näin kosteus jää pohjaan ja kääretortusta tulee mehevä.
Suklaamousse on helppo valmistaa itse, raaka-aineita tarvitaan kaksi: kuohukermaa ja taloussuklaata. Jälkiruokaklassikon väri on maailmanlaajuisen väri-instituutti Pantonen Vuoden 2025 väriksi valitsema Mocha Mousse. Pantonen värisuosituksia tarkkailevat muun muassa muotitalot, huonekaluvalmistajat ja tuotesuunnittelijat. Pantone kuvailee mokkaista ruskeaa luonnonläheiseksi ja lempeäksi sävyksi, joka viestii nautinnosta ja herkullisuudesta, lohduttaakin.
Iloista arkea!
Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.
Kärkkäinen Ylivieska
Ollilanojankatu 2
010 430 3000
Kärkkäinen Lahti
Pasaasi 2, Renkomäki 010 430 3630
Reetta Reinman
Kärkkäinen Oulu
Alasintie 12 010 430 3020
Kärkkäinen Jyväskylä
Sammontie 1
010 430 3090
Kärkkäinen Kone Jyväskylä Kirrintie 3 010 430 3130
Kärkkäinen verkossa: www.karkkainen.com
Verkkokaupan asiakaspalvelu: 010 430 3030 asiakaspalvelu@karkkainen.com
-31%
6 90
Kaichi valomuistipeli äänitehosteilla
Testaa muistiasi! Miten hyvin pysyt perässä tämän klassikkopelin edetessä? Pienen kokonsa vuoksi helppo kuljettaa ja ottaa mukaan vaikka matkalle. Pelissä on valot ja äänet. Ikäsuositus 3+ vuotta.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 9,99
1190
Vallila Doggies koristetyynynpäällinen Doggies -koristetyynynpäällisessä on eri kuva molemmin puolin. Koko: 43x43 cm Materiaali:
-12%
2190
Mindtwister
Smart 10 Limited Edition tietopeli säilytyspussilla
Mukaansatempaava tietopeli, jossa on tasapuoliset säännöt, kaikki pääsevät vastaamaan säännöllisesti ja jossa kannattaa myös taktikoida. Ikäsuositus 14+ vuotta. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 24,90
-14%
LEGO Icons 10281 Bonsaipuu
Nauti palkitsevasta harrasteprojektista ja rakenna LEGO Bonsaipuu, jossa on vaihdettavia vihreitä lehtiä ja vaaleanpunaisia kirsikankukkia. Ikäsuositus 18+ vuotta. Y, O, J, L, I, .com Norm. 42,90
39 90
Vallila Doggies tai Kitties pussilakanasetti
Vallilan pussilakanasetit on valmistettu vastuullisesti pehmeästä 100% puuvillasta. Koko: 150x210 + 50x60 cm.
52,90
4 99
Vitatabs® Maitohappobakteeri 30 kaps. Kapselit sisältävät kahdeksaa laktoositonta enteropäällystettyä maitohappobakteerikantaa sekä inuliinikuitua
6,90
Norm. 34,90
Bitzee Interactive Magicals Pet interaktiivinen lemmikki
90 -30 %
Bitzee Magicals, fantastiset digitaaliset ystävät, joita voit todella koskettaa ja tuntea. Bitzee Magicals reagoivat pyyhkäisyyn, kallistukseen, tärinään ja kosketukseen äänillä ja hupsuilla reaktioilla. Ikäsuositus 5+ vuotta.
Norm. 59,90
Vallila Doggies 140x240 cm verho
Vallila Doggies -kuosissa esiintyvät terhakat ja lempeät koirakaverit. Kuosista löytyvät esimerkiksi seurallinen ja iloinen bichon frisé, vilkas bostoninterrieri sekä aktiivinen beagle. Materiaali: 83 % puuvilla, 17 % polyesteri. Koko: 140x240 cm.
Valtava valikoima!
KIIHDYTTÄÄ
Huikeita tarjouksia pukeutumis-,
valikoima! KIIHDYTTÄÄ TAHTIA
pukeutumis-, ja urheilutekstiiliosastolla!
Sukset jalkaan ja sivakoimaan
Y, O, J, L, I, Norm. 13,99 12 90
Peltonen Apollo Jr hiihtosauvat
Hiihtoharrastuksen aloittamiseen soveltuvat lasten sauvat. Tukevasau vaputki ja lapsen käteen mitoitettu ohuempi kahva.
Mitat: 75-120cm (5cm välein)
Rex Ventus hiihtosauvat
30% hiilikuitusauva puolikorkkikahvalla ja Sport-hihnalla. Mitat: 135 - 160cm (5cm välein)
Y, O, J, L, I, .com Norm. 39,90 -10% 35 90
64 90
Rex Flash hiihtosauvat
70% hiilikuitusauva pikakiinnitteisella sommalla, korkkikahvalla ja Pro Fit -hihnalla.
Mitat: 135-175cm (5cm välein).
Y, O, J, L, I, Norm. 69,90
6990
Cityliner Xcape lasten sukset + siteet Crown kuvioitu pitopohjasuksi ja NNN-side. Mitat: 110 - 160cm (10cm välein). Y, O, J, L, I, .com Norm. 59,90 Alin hinta/30pv 49,90 -17
Peltonen Delta Step Jr hiihtosukset + Basic siteet
Sprint Crown IFP lasten pitopohja-sukset + Tour Step-In siteet
Peltonen Delta on aloittelevan tai joitain kertoja vuodessa hiihtävän lapsen tai nuoren laadukas perussuksi. Suksissa on Step- pitopohja eli suomupohja.
Mitat: 110-160cm (10cm välein)
Helppohiihtoiset Fischer Crown "suomupohja" sukset aloitteleville hiihtäjille! Mitat
59 90
Alpina T8 JR perinteisen monot Laadukas lapsille ja nuorille suunniteltu hiihtokenkä. Lumilukko ja tilava, suomalaisille sopiva lesti.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 69,00
T8 monot
L, I, .com Norm. 75,00 69 90
Y, O, J,
Fischer Scs lasten luistelusukset + Tour
Step-In siteet
Nuorimmat luisteluhiihtäjät pääsevät luisteluhiihdon maailmaan SCS Skate luistelusuksella.
Mitat 131-161cm (10cm välein).
Y, O, J, L, I, .com
Fischer Twin Skin Pro IFP karvapohjasukset + Control Step-In siteet
Fischer Twin Skin PRO on täydellinen suksi kuntohiihtäjälle. Suksien pitokarvat ovat 70% mohairia ja 30% synteettistä materiaalia. Jäykkyydet: medium, stiff ja x-stiff. Mitat 182-207cm.
Y, O, J, L, I, .com
Peltonen Skinpro karva-pohjasukset
24/25 + Rottefella
Performance
Classic siteet
Erinomainen harjoitussuksi aktiivisille hiihtäjille tai kilpakuntoilijoille. Tämä erittäin suosittu suksi on rakennettu erityisellä Skin Pro Mohair -teknologialla, joka mahdollistaa helpon valmistelun ja käsittelyn ilman pitovoitelun tarvetta.
Y, O, J, L, I, .com
Bauer S24 RE-AKT 55 jääkiekkokypärä + ristikko
Koot: S, M, L
Värit: musta, valkoinen ja pinkki Y, O, J, L, I, .com
Norm. 59,90 Alin hinta/30pv 49,90 -17% 49 90 jopa
49 90 4790
39 90 44 90 SR INT JR YTH
Bauer X-LS jääkiekkoluistimet
Laadukas luistin ulkojäille. Koot: YTH, JR, INT, SR (YTH koon luistimet ovat varustettu nopealla ja helpolla velcro-tarranauhoilla.)
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 48,95–58,95
62 90
Trekker
naisten tai miesten nastakengät
Trekker nastakengät - 15 teräsnastaa ja lämmin karvavuori. Trekkerin korkeavartisten nastakenkien avulla teet askeleista tukevia ja pitäviä koko talven ajan. Nastakengät sopivat loistavasti arkikäyttöön, sekä jäisille ja lumisille kävely- tai metsäretkille.l
Y, O, J, L, I, .com
79 90
Trekker naisten nastakengät
Pitkävartiset naisten nastakengät.
.com
69 90
Trekker korkeavartiset nastakengät
Korkeavartinen nastakenkä lämpimällä karvavuorella on luotettava valinta jäisille ja lumisille kävelylenkeille tai metsäretkille. Pohjan 15 teräsnastan nastoitus ja runsas kuviointi antavat kunnollisen pidon liukkaammissakin olosuhteissa.
Y, O, J, L, I, .com
14900
Icebug Metro 2 BUGrip naisten tai miesten nastakengät
Mokkanahkaiset ja vetoketjun ansiosta helppokäyttöiset nastakengät arkiliikkujalle sekä aktiiviselle harrastajalle. Y, O, J, L, I, .com Norm. 194,00
Anar Garra
merinovilla kerrasto
Pehmeä, lämmin ja kosteutta siirtävä. Lämmin aluskerros ulkoiluun, urheiluun ja retkeilyyn. Materiaali: 100 % mulesing-vapaa merinovilla, 250 g/m².
-17%
2900
Anar Sniper 90-155cm teleskooppi eräsauvat
Teleskooppinen eräsauva reilunkokoisella 150 mm sommalla. Säädettävän pituuden ansioista sauvat sopii eri mittaisille käyttäjille ja monenlaiseen käyttöön, esim. umpihankihiihtoon tai lumikenkäretkeilyyn. Pituus säädettävissä 90-155 cm.
Y, O, J, L,
Norm. 34,90
Rapala 2C Pro jäänaskalit
Anna lahjaksi halpa henkivakuutus! Kotimaiset Rapala SoftGrip Ice Claw -jäänaskalit ovat raikkaan näköiset ja tehty tosikäyttöön. Jäänaskalit ovat henkilökohtaisia suojavälineitä ja niiden tulee olla CE-hyväksyttyjä! Varo halpoja kopiota - älä vaaran
Y, O, J, L, I,
16,50
3900
Out-Zone B825 lumikengät
Laadukkaiden ja pakkasta hyvin kestävien materiaalien ansiosta Out-Zone lumikengät ovat pitkäikäinen valinta aloittelijoiden lisäksi myös aktiivisemmille harrastajille. Käyttäjän maksimipaino on n. 120 kg.
Y, O, J, L,
Norm. 49,90 -22%
Norm. 39,90
Manta 4 lämmityselementin lämpöliivi
Lämpöliivi on varustettu lämmityspaneeleilla, jotka tarjoavat lisälämpöä kylmissä olosuhteissa. Lämpöliivit saavat virtaa esim. virtapankista (ei sisälly). 4 lämmitysaluetta, 3 lämmitystasoa.
Y, O, J, L, I, .com -25%
Kestää iskuja ja sääolosuhteita, Kevyt ja vakaa vetää. Mitat: 120 cm x 63 cm x 25 cm. Materiaali: HDPE Paino: 4,5 kg
Jasu Kide porakoneeseen jääkaira Kun haluat hikoilun sijasta keskittyä pilkkimiseen, yhdistä jääkairaan akkuporakone! Akkuporakoneeseen liitettävät jääkairat ovat kovassa suosiossa ja syynä on tietysti pilkkireiän tekemisen keveys ja helppous.
Ilo 3 l nestesaippua
Ilo Nestesaippuat on valmistettu hellävaraisista uuden polven raaka-aineista ja ne sopivat käsien ja koko vartalon pesuun. Ilo Nestesaippuoissa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita ja ne ovat biohajoavia. Y,
-15% 399
WAU! 2,5 l pyykinpesuneste
Jopa 65 pesukertaa! Hauskan pinkki pyykinpesuneste värillisille tekstiileille. Tuotteessa on mieto miellyttävä tuoksu. Ei sovellu silkille/villalle.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 4,70
Alin hinta/30pv 3,99
Norm. 6,40
Ottinetti runebergintorttuvuoka
Tällä muotilla saat leivottua juuri oikeanlaiset
Runebergintortut kotikeittiössäsi! Muotti käy moneen: annosmuotiksi perunasose- tai basmatiriisiannosten kokoamiseen sekä esimerkiksi pyöreiden leipästen valmistukseen.
Y, O, J, L, I, .com Alin hinta/30pv 5,12 -23%
-21%
4395
-22% 54 90
Heirol 35cm uunivuoka ja lasikansi
Heirol
Blacksteel pro 28cm paistinpannu
Uusi, kaikille liesille ja uunin sopiva vuoka induktiopohjalla!Vuoassa on tarttumaton pinnoiteInduktiopohjan ansiosta vuoka sopii ruoan esivalmistukseen liedelläTyylikkäästi muotoiltu vuoka sopii myös ruoan tarjoiluunVuoassa on kestävä lasikansiTilav Y, O, J, L, I, .com Norm. 55,80
HEIROL Blacksteel on ammattilaistason hiiliteräspannu, jossa yhdistyy harkittu muotoilu, luotettava laatu sekä ominaisuudet, joilla nostat ruoanlaiton tason myös kotikeittiössä. Erikoiskäsitellyllä mustalla hiiliteräksellä on erinomainen tarttumattom Y, O, J, L, I, .com
Norm. 70,50
Ecover tuotteet Ecoverilta löydät nestemäiset pesuaineet pyykin, astioiden, lattioiden, WC:n puhdistukseen, huuhteluaineita sekä tiivistepesupulveri pyykinpesuun.
Duck tuotteet
WC-puhdistusaine puhdistaa tehokkaasti ja poistaa kalkkijäämät. Puhdistusaineen pullossa on ainutlaatuinen patentoitu pullonkaula, jonka ansiosta pullon sisältö tulee käytettyä viimeiseen pisaraan asti. Ainutlaatuisen kaulan
Heirol 45 cm 12 kpl kertakäyttöinen pursotinpussi
Suuri kertakäyttöinen pursotinpussi on helppokäyttöinen ja hygieeninen vaihtoehto suurempienkin määrien pursotuksesta. 45 cm pursotinpussi sopii mainiosti kerman ja soseiden pursotukseen, sekä suuremman pikkuleipäerän kuorruttamiseen!
Y, O, J, L, I, .com Norm. 4,80 -21% 380
Olipac 0,2 L spray-öljypullo
Kätevällä spray-ominaisuudella varustetulla öljypullolla on helppo annostella sopiva määrä öljyä salaatteihin tai paistinpannulle. Näin vältät liiallista öljyn käyttöä. Spray-öljypulloon mahtuu 200 ml öljyä. Käsinpesu. Y, O, J, L,
Norm. 49,90
Wilfa HU4-4W Lotus ilmankostutin
Hiljainen ja helppokäyttöinen ultraäänikostutin. 2l vesisäiliö, höyryntuotto
6900
Wilfa Xplode
Wilfa HU-400WWA ilmankostutin
Ultraäänikostutin, Kapasiteetti 300 ml / tunnissa, 4L vesisäiliö, 3 kosteusasetusta. Sopii enintään 40 m2: n huoneisiin.
9900
Boost BLP-1200B tehosekoitin
Päivittäiseen käyttöön smoothieiden ja muiden juomien valmistamiseen Säädettävä nopeus ja sykäystoiminto Laadukkaat terät murskaavat tehokkaasti myös jäätä Automaattipuhdistusohjelma tekee puhdistuksesta helppoa ja nopeaa Y, O, J, L, I, .com Norm. 99,90
Russell Hobbs SatisFry Air & Grill monitoimi airfryer
Teho 1745W, suuri 5,5L kapasiteetti. Toiminnot: Airfry, haudutus, paistaminen, ruskistus, grillaus, leivonta ja lämpimänäpito. Säädettävä lämpötila 60-260°C.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 129,00 -23%
Nedis 180x130cm lämpöpeitto
Erittäin pehmeä, ihanan lämmin lämpöpeitto. Koko 180x130cm, 9 lämpöasetusta, Lämpötilan asetusalueet 25°C - 50°C, ylikuumenemissuoja.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 54,90
Alin hinta/30pv 46,90
-11%
8900
Xiaomi E5 robotti-imuri
Moppaava robotti-imuri 2000Pa imuteholla. 2600mAh akku, akunkesto jopa 110min. Xiaomi Home sovellusohjaus.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 99,90
Alin hinta/30pv 89,00
24 90
Ainola Kämppä 4-lapainen
kaminapuhallin 170CFM
Ota kaikki hyöty irti kaminan tai takan lämmöstä levittämällä lämmin ilma lämpötuulettimella laajemmalle alueelle. Hiljainen, eikä tarvitse sähköä! Käyttölämpötila 60-345 ℃. Y, O, J, L, I, .com Norm. 39,50
Norm. 24,90 -20% 19 90
Eglo Laroa pöytävalaisin
Eglo Laroa led-pöytävalaisin, korkeus 48cm, valoteho 550lm. Värit musta ja valkoinen
Y, O, J, L, I, .com
Eglo Laroa lattiavalaisin
Tyylikäs lattiavalaisin himmennettävällä led-valolla.
Valoteho 600lm, korkeus 130cm Y, O, J, L, I, .com Norm. 34,90
Norm. 99,90
Lumio Lights pyöreä Hollywood meikkipeili
säädettävällä valolla
Y, O, J, L, I, .com
Alin hinta/30pv 79,00
Ylellinen 50 cm kokoinen 3 mm lasipeili, jonka valon värin sävy ja kirkkaus vaihtuvat kosketuskytkimellä. Toimii verkkovirralla.
12 90
Lumio Lights Umbrella kasvivalo
Kasvivalo paikkaan jossa auringonvaloa ei ole kasville riittävästi. Teleskooppivarsi 22-71cm sekä USB -kaapeli. Sopii mihin tahansa ruukkuun. Helppo koota ja asentaa. Toimii USB:llä.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 18,99
Alin hinta/30pv 12,90 -32%
Opal 2000 W konvektorilämmitin
Sähkölämmitin 2000W puhaltimella. Puhallus + 2 tehoaluetta. Kiertoilmalämmitin käyttää konvektioteknologiaa ilman lämmittämiseen. Kiertoilmalämmitin lämmittää tehokkaasti ja lämmitysaluetta voidaan säätää. Y, O, J,
.com Norm. 39,95 Alin hinta/30pv 29,90
14 90
Lumio Lights Easy kasvivalo
Kasvivalo paikkaan, jossa auringonvaloa ei ole kasveille riittävästi.
Teleskooppivarsi 30,8-79,3 cm sekä USB-kaapeli. Sopii mihin tahansa ruukkuun. Valaisin on mahdollista kiinnittää klipsillä ruukun reunaan.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 19,90
Alin hinta/30pv 16,90
Airam Fiora IP20 800lm ledkasviriippuvalaisin
Kasveille uutta virtaa pimeän aikaan. Sopii kasvivaloksi ikkunalle tai huonetilaan. Helppo asentaa pistotulpalla pistorasiaan ja mukana tulevalla ripustuskoukulla mihin vain kattoon. Pitkä 3m johto. Värit musta ja valkoinen
90
DunWore 2000 W öljytäytteinen lämmitin
Perinteinen öljytäytteinen 2000 W lämmitin kolmella tehoasetuksella.
I,
.com
59,90 Alin hinta/30pv 49,90
Sunwind Miniflame kaasulämmitin
Helppokäyttöinen kaasulämmitin sopii erinomaisesti varalämmittimeksi kotiin, mökin, pilkkikopin tai asuntovaunun lämmitykseen. Nopea miellyttävä säteilylämmitys!Lämmitin sähkökatkojen varalle! Y, O, J, L, I, .com
Norm. 79,90 Alin hinta/30pv 64,90 -19% 64 90
Ensto Beta BT 750W IP24 lämmitin kytkentärasialla
Kiinteästi asennettava Beta-virtauslämmitin 750 W/230 V elektronisella termostaatilla ja kytkentärasialla. Ecodesign-määräyksen täyttävä, ohjaus suoraan termostaatista tai Bluetooth-applikaatiolla (Android ja iOS) Y, O, J, L, I, .com
Norm. 195,00 Alin hinta/30pv 169,00
4Living tekoleikkokukkia
Annetaan kaikkien kukkien kukkia - tekoleikkokukkienkin! Kaunis tekoleikkokukka tai kimppu piristää kodin sisustusta.Yksikin kukka voi tuoda väriä ja iloa tai sillä voi lisätä volyymiä esim. aitoon kukkakimppuun. Leikkokukat värilajitelma, verkon kautta tilattaessa väriä ei voi valita. Y, O, J, L, I, .com
395
5 95 6 95 2 50 kimppu
4Living Suojaruukku Madrid lajitelma 14 cm
Kaunis savesta valmistettu suojaruukku lehtikuviolla.
• Mitat (cm): pituus: 14, leveys: 14, korkeus: 12
• Paino (kg): 0.55
Huom. Valitettavasti väriä ei voi valita verkkokaupasta tilattaessa. Toimitamme sattumanvaraisen värin varastosta.
Y, O, J, L, I, .com
Alk. kuvan leikot -30 -15 %
4Living Tim tuotteet
Voit öljytä, vahata, lakata, petsata tai maalata käsittelemättömän puupinnan. Y, O, J,
4Living viherkasveja
Vuoden alkuun uusi tekokasvi pimeyden keskelle?
Tässä muutama ruukullinen vaihtoehto.
Värinokkonen riippuva, 30 cm, hinta 6,95
Traakkipuu vihreä tai punalehtinen 40 cm, hinta 9,95
Peikonkämmen kork. 96 cm, hinta 59,95
KM 65 cm tekokasvilajitelma ruukussa
Takuuvihreää talveen! Tekokasvilajitelma 65 cm korkeassa neliön mallisessa ruukussa. Viimeistely ruukussa pienillä kivillä. Kolme erilaista kasvivaihtoehtoa, joista verkko kaupasta tilattaessa toimitetaan satunnainen vaihtoehto.
Materiaali: Polyesteri. Y, O, J, L, I, .com
-26% 5 90
Kempten 2,5m lohkolämmittimen johto
Defa yhteensopiva. Pituus 2,5m. Kaapeli
H07RN-F31.5. Pakkasenkesto -50*C. Väri punainen.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 7,99
Alin hinta/30pv 5,90
GXT 12V 4kW Diesel ilmalämmitin
Pienikokoinen ja tehokas diesel-lämmitin! GXT Diesel-lämmitin on tehokas ja helposti mukana kuljetettava sulanapito- ja kuivauslämmitin tilapäiseen käyttöön mm. varastoihin, mökkeihin ja telttoihin. Y, O, J, L, I, .com
Y, O, J, L, I, .com Norm. 199,00 -15% 16900
Carbon 12V 60Ah 480A käynnistysakku
Ylivoimainen käynnistysakku hinta/laatusuhteeltaan! Yleisin autoissa käytetty käynnistysakku (varmista sopivuus mittaamalla akku). 12V 60Ah 480AMitat: 245 x 175 x 190 mmTakuu 1V
Norm. 59,90 -18% 4900
Y, O, J, L, I, .com
Carbon 12V 100Ah 840A käynnistysakku
Ylivoimainen käynnistysakku hinta/laa tusuhteeltaan! Yleisin autoissa käytetty isompi käynnistysakku (varmista sopivuus mittaamalla akku). • 12V 100Ah 840A• Mitat: 353 x 175 x 190 mm
Motorwerk 12V 8000mAh 1200A apukäynnistin
Motorwerk 12 V 8000 mAh apukäynnistin on markkinoiden tehokkaimpia kannettavia apukäynnistimiä. Laite toimii myös kannettavana virtalähteenä ja sen suuri kapasiteetti (35000mAh) takaa virransaannin pitkäksi aikaa.Laite sopii 12 V autojen ja pienkonei
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 99,90
Cooltron Reco 40 Lite ilmanvaihtokone
27900
Laite sopii mökkeihin,autotalleihin ja pieniin tiloihin (10-20 m²).Laite tuo raittiin ilman sisään ja vie likaisen ilman ulos. Asennus seinän läpi,soveltuu 250-400mm paksuihin seinärakenteisiin.Max ilmavirta 40m3/h.Pistotulppaliitäntä,liitosjohto 1m.
Ainola Mökki kevyttakka
Ainola Mökki kevyttakka on tyylikäs pienten tilojen lämmittäjä.Sisäpuolella lämpöä varaavia tiilejä,ulkopinta maalattu lämmönkestävällä maalilla.Kahvit kiehautat kätevästi keittolevyllä. Hormilähtö takana (118mm).Mitat:400x460x900mm LxSxK.Paino 48kg. Y, O, J, L, I, .com Norm. 305,00
-20%
790
Arctic Auto 70cm autolapio
Myydyin autolapiomalli, joka on vahvaa tekoa.Materiaali (kädensija ja varsi): polypropyleeniaMateriaali (lapio-osa): jauhemaalattua terästäPituus: 70 cmVarren paksuus: 26 mmLapio-osan mitat: 205
14 90
Streetwize 12V 45W istuinlämmitin
Istuinlämmitin auttaa pitämään sinut mukavana ja lämpimänä kylmän talven aikana. Sinun tarvitsee vain kytkeä istuinlämmitin ajoneuvosi 12V pistorasiaan ja valita teho.● 10 mm paksu vaahtomuovi
19900
Haghus
latuhöylä FIS mitoilla
Latuhöylä FIS mitoilla. Tekee hyvän ja tasaisen ladun hiihtoa varten.
Y, O, J, L, I, .com
4900
AMOQ Freetime saappaat
AMOQ Freetime EVA saappaat aikuisille.
Erittäin kevyet6mm irrotettava huopavuoriKylmänkestävä -30°C astiSäädettävä ja vedenpitävä nailonpäällinenHeijastava raitaKestävä ja karkea poja parantaa pitoa Y, O, J, L, I, .com
Norm. 65,00 -25%
9900
Snowpeople Ride musta/pinkki nuorten kelkkahaalari
Erittäin monipuolinen ja notkea vuorellinen kelkkahaalari lapsille. Pintakangas on 300D polyesteriä tuulen- ja vedenpitävällä laminoidulla kalvolla. Laminoitu kalvo antaa sille 10 000 mm vesipilarin. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 229,00 -57%
Snowpeople Rider musta/oranssi kelkkahaalari
Erittäin monipuolinen ja notkea kelkkahaalari. Pintakangas on 300D polyesteriä tuulenja vedenpitävällä laminoidulla kalvolla. Laminoitu kalvo antaa sille 10 000 mm vesipilarin.
erittäin turvallisen sekä monipuolisen käyttää oli lajivalintasi joko kadulla tai maastossa
Clou
150x66x26 cm ahkio
Norm. 249,00 -24% 18900
Laadukas 150 cm ahkio moottorikelkan tai mönkijän perään. Nytkällä varustettu vetoaisa ja pohjassa olevat liukumuovit tekevät ahkiosta miellyttävän vetää perässä. Sopii erinomaisesti henkilöiden, talvikalastusvälineiden, polttopuun tms. tarvikkeiden
Y, O, J, L, I, .com
29900
Clou
230x80x35 cm ahkio
Laadukas 230 cm lumisuojalla varustettu ahkio moottorikelkan tai mönkijän perään. Nytkällä varustettu vetoaisa ja pohjassa olevat liukumuovit tekevät ahkiosta miellyttävän vetää perässä. Sopii erinomaisesti mm- henkilöiden, talvikalastusvälineiden ja polttoaineen kuljetukseen.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 369,00
STIHL MS 194 C-E moottorisaha
Todella kevyt STIHL moottorisaha puutöihin kotipihalla ja puutarhassa sekä pienempien puiden kaatamiseen. Kevyt käynnistys ja alhaiset päästöt.
49900
Clou moottorikelkan
80x200 cm talousreki
Laadukas jousituksella varustettu talousreki moneen käyttöön. Soveltuu mainiosti niin ihmisten kuin tavaran kuljettamiseen. Muovpinnoitettujen jalasten ansiosta liikkuu keveästi pienemmänkin kelkan perässä.
Kestävä runko on kuumasinkittyä terästä.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 549,00
Alin hinta/30pv 499,00
-14%
59900
Clou tukkireki
Laadukas tukkireki kelkan perään. Maksimikantavuus 400 kg, joten soveltuu suurtenkin kuormien liikuttamiseen. Kulkee keveästi kelkan perässä muovipinnoitettujen jalasten ansioista. Kuumasinkitty parirekimalli. Muunneltava rekienväli: 75-235 cm Y, O, J, L, I, .com
990 00
STIHL FS 460 C-EM KW raivaussaha
Todella vahva 2,2 kW raivaussaha M-Tronicilla (M), ErgoStartilla (E) ja kahvalämmityksellä (W).
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 1090,00
Alin hinta/30pv 990,00
Norm. 699,00
Alin hinta/30pv 599,00
Norm. 2,50
Haribo Fruitfillies
250g karkkipussi
Maistuvat herkulliset hedelmäiset ja marjaisat maut.
Y, O, J, L, I, .com -12%
2 99
Twix 5x50 g suklaapatukka monipakkaus
Pehmeässä, herkullisessa suklaassa käärittyinä jokainen Twix-tikku on hieman erilainen. Ja jokainen purema tarjoaa täydellisen, vastakkaisen sekoituksen tahmeaa karamellia ja rapeaa keksiä. Y, O, J, L, I, .com
Fazer Remix Mini 100-120 g karkkipussi
Tuttuja suosikkikarkkeja ja uusia herkullisia sekoituksia taattuun Remix-tyyliin – pienempään herkutteluun sopivassa koossa! Älä anna minikoon hämätä
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 1,45
Fazer Enjoy-pussit 170-180g
Salmiakki Mix, Pantteri, Pantteri Mix, Tutti Frutti Fruity Choco, Tutti Frutti Passion, Tutti Frutti Rings, Tutti Frutti Sour, Missä X, Ässä Mix
Y, O, J, L, I, .com Norm. 1,99 -15%
Puhdistamo Luomu kookosöljy 500 ml
Puhdistamon luomukookosöljyssä taatusti maistat laadun!
Poikkeuksellisen raikas maku saavutetaan, kun filippiiniläistä neitsytkookospähkinän hedelmälihaa puristetaan hellävaraisesti mekaanisella kylmämenetelmällä.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 7,40 -20% 5 90
9 90
Puhdistamo Luomu
Päärynä, Mansikka, Mustikka +D, Banaani 45g Y, O, J, L, I, .com Norm. 2,20 -20%
2 00 -41%
/4 kpl
Herra Hakkarainen 45-55g täysksylitolipastillirasia
Mentos
37,5-38 g pastillit
Pehmeän pureskeltavat Mentos-pastillit raikkaina makuina.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. à 0,85
extra-neitsytoliiviöljy 500 ml
Puhdistamon luomulaatuinen Premium extra-neitsytoliiviöljy valmistetaan huolella valituista eristä, mikä takaa ainutlaatuisen korkean laadun ja herkullisen maun.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 12,90 -23%
Corny Soft Protein 45 g proteiinipatukat
Corny Soft Protein on herkullinen ja pehmeä proteiinipatukka ilman lisättyä sokeria. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 1,95
2 00
/3 kpl
Corny BIG
40 g välipalapatukat
Corny BIG on se isompi ja herkumpi välipalapatukka. Ilman lisättyjä väri- ja säilöntäaineita. Nappaa mukaan ja nauti missä vain, milloin vain! Y, O, J, L, I, .com
Norm. à 0,85
Ikiaikainen materiaali, modernit menetelmät
Algoritmeja hyödyntävän ohjaustekniikan avulla graafiset kuviot, valot ja varjot saadaan elämään puupaneelin pinnassa.
Kuvat:
Täytyyhän Suomessa, metsien maassa, markkinoilla olla puupaneeleja yksilöllisesti kuvioiduilla pinnoilla, mutta ei vaan ollut, viisikymppinen Jouni Lehmonen ihmetteli kahdeksan vuotta sitten taloa rakentaessaan. Lapin yliopiston teollisen muotoilun koulutuksen suorittanut Lehmonen päätti kehittää innovatiivisia puupintoja valmistavan yrityksen. Tuotetutkimus ja -kehitys alkoivat vuonna 2016, ja Jukola Industries Oy perustettiin vuonna 2017. Keski-Suomessa, Konnevedellä kuudentoista ammattilaisen voimin toimivalla yrityksellä on sopimustuottajaverkosto kautta Suomen.
Koristeellisten puupaneelien tuotannossa yritys on sovittanut yhteen korkealaatuisen puunleikkausmenetelmän ja innovatiivisen jyrsintätekniikan.
– Algoritminen ohjelmointi on moderni ja tehokas keino tukea muotoilua ja arkkitehtuuria.
Luonnosta löytyy lukemattomia algoritmisia ratkaisuja, mutta niiden tuotantoon saattaminen on oma haasteensa. Yrityksemme tuotantomenetelmillä on kansainvälinen patentti, mutta se on vain pieni osa tekemistämme, korostaa Lehmonen.
YRITYS panostaakin normaaliin tapaan tuotteiden ja tuotantotapojen kehittämiseen.
– Päätuotteitamme ovat kokopuusta valmistetut, kuvioidut sisä- ja ulkopaneelit. Valmistamme tuotteet pääasiassa suomalaiseen mäntylautaan ja -lankkuun jyrsittynä. Kosteisiin ja ulkotiloihin työstämme lämpökäsiteltyä puuta.
– Kun kuvioidut laudat asennetaan esimerkiksi numerojärjestykseen tai muutoin järjestykseen, ne tukevat teknistä arkkitehtuuria, sanoo Lehmonen.
Hänen mukaansa Jukolautaa on helppo käyttää niin sisä- kuin ulkoverhoilussa.
– Näppärä kirvesmies osaa soveltaa pontattua kuviointia
Jukola Industries Oy:n puupaneelit soveltuvat sekä yksityisiin että julkisiin kohteisiin, sisä- ja ulkotiloihin ja myös kosteisiin tiloihin.
vaikkapa portaikon kaiteessa tai sängynpäädyssä. Tuotteemme istuvat kaikenlaiseen rakentamiseen, sekä yksityisiin että julkisiin kohteisiin, ja myös kosteisiin tiloihin, kotisaunoihin ja kylpylöihin, korostaa Lehmonen.
– Uusiutuvana materiaalina puu on kestävää kehitystä tukeva, ekologinen raaka-aine, hän muistuttaa.
VALMIIDEN tuotteiden ohella Jukola Industries työstää puusta yksilöidysti kuvioituja paneeleja asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
– Jos asiakas haluaa paneeliin vaikkapa merellistä kuviointia tai mummon lapasmallin kuvioita, niin se onnistuu, lupaa Lehmonen.
Yrityksen asiakaskuntaa on suuresti myös ulkomailla, kuten Keski-Euroopassa, USA:ssa ja kaukoidän maissa.
– Maailmalla luotetaan suomalaisen puunjalostuksen laatuun. Lehmonen ihailee suomalaista perinteistä puuntyöstöä, erityisesti hirsirakentamista.
– Meillä nykyajan puuta jalostavilla on suuri kunnioitus entisajan käsityöläisten ammattitaitoon, hän toteaa.
Jukola Industries Oy tekee monissa hankinnoissa yhteistyötä Kärkkäisen yritysmyynnin kanssa.
– Kärkkäisen valikoimissa on runsaasti tarpeisiimme sopivia tuotteita ja palveluita kilpailukykyiseen hintaan. Asioimme
Keski-Suomessa Kärkkäisen yritysmyyntiä hoitavan Jari Aholan kanssa. Ammattitaitoinen palvelu on vallan erinomaista. Kaiken kaikkiaan yrityksenä Kärkkäisen toiminta on reipasta ja tulevaisuuteen vahvasti tähtäävää, Lehmonen kiittää. •
Palvelu pelaa!
Lahden ja Ylivieskan
Kärkkäisen huoltokeskusten palvelut ovat saatavissa myymälöiden aukioloaikojen mukaisesti, osin sunnuntaisinkin.
Teksti: Reetta Reinman
Kuvat: Heli Kärkkäinen
Luistimet ja sukset hoituvat Lahden ja Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksien urheiluvälinehuolloissa. Myös alppisuksien ja lumilautojen monipuolinen huoltaminen onnistuu molemmissa pisteissä. Ylivieskan ja Lahden Kärkkäisen huoltokeskuksissa on vuokrattavissa De Walt-akkutyökaluja, esimerkiksi laikkaleikkuri, kulmahiomakone, jiirisaha ja porakoneita. Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksesta voi myös vuokrata peräkärryn. Lisäksi Ylivieskan huoltokeskuksessa on vuokrattavissa Stihlin polttomoottori- ja akkukäyttöisiä työkaluja, esimerkiksi moottorisahoja. Laitteita voi vuokrata sähköisen varausjärjestelmän kautta: rentle.store/karkkainen. Passikuvien ottaminen aikaa varaamatta hoituu sekä Lahdessa että Ylivieskassa. Se lähetetään asiakkaan niin halutessa sähköisessä muodossa lupahallinnon valokuvapalvelimelle. Passikuvat saa myös paperisina mukaansa.
Tässä jutussa kuvin ja sanoin esiteltyjen palveluiden lisäksi Lahden ja Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksissa on monia muitakin palveluilta. •
Luistinten teroituksen ja terien vaihdon lisäksi luistinten profilointi onnistuu sekä Lahden että Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksessa.
Ylivieskassa ja Lahdessa myymälöiden kassojen yhteydessä oleviin kukkapisteisiin floristit sitovat huoltokeskuksien tiloissa kukkakimppuja. – Asiakas voi myös tilata kukkakimpun tai asetelman, ja noutaa sen nimellään huoltokeskuksista, Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksessa työskentelevä floristi Elina Lampela-Tanska kertoo.
Esimerkiksi yritys tai urheiluseura voi huoltokeskuksissa painattaa työ- tai edustusasuun logonsa.
Suksien huoltovoitelu tehdään huoltokeskuksissa käsityönä: pohjustus-, pito- ja luistovoitelu. Se räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan sukselle ja hiihtotyylille sopivaksi.
Lasermerkkauksen avulla voidaan viimeistellä yksilöllisiä liikelahjoja vaikkapa kuksiin, puukon kahvoihin ja termospulloihin. Lasermerkkaus soveltuu puun lisäksi metalliin, akryyliin, lasiin, nahkaan ja myös marmoriin.
– Kastemaljaankin lasermerkkaus on tehty, Elina LampelaTanska kertoo.
Ylivieskan Kärkkäisen huoltokeskuksessa palvelee matkapuhelinhuolto.
Kärkkäisen huoltokeskuksista voi tilata asiakkaan omasta valokuvasta tehdyn, yksilöllisen Canvas-taulun. Taulu taitellaan valmiiksi pahvipohjaan, jolloin se on ripustusvalmis seinälle.
Runebergintorttuvuoka soveltuu moneen
Kokeile annosmuottina perunasoseelle tai basmatiriisille.
Teksti: Reetta Reinman
Kuvat: HEIROL
Turkulaisessa keittiövälineisiin erikoistuneessa perheyrityksessä, HEIROLissa työskentelevä Alessia Moborg vinkkaa, että 6,5 x 5,5 sentin HEIROL runebergintorttuvuoka käy moneen: Runebergin torttujen leipomisen lisäksi annosmuotiksi perunasose- tai basmatiriisiannosten kokoamiseen sekä esimerkiksi pyöreiden leipästen valmistukseen.
– Muotilla on myös ihana tehdä suklaafondantia tai pieniä juustokakkuja. Tällöin tulee muistaa laittaa paperia vuoan ja juustokakun väliin.
– Muotti on valmistettu alumiinista, joka johtaa hyvin lämpöä ja paistaa leivonnaisiin kauniin pinnan, Alessia kertoo ja korostaa, että materiaali on myrkytöntä ja muovitonta, ja siinä ei ole PFAS-kemikaaleja.
Alumiinisen muotin hän neuvoo pesemään käsin lämpimällä vedellä ilman astianpesuainetta.
– Sen pinta saakin jäädä vähän rasvaiseksi ja aikaa myöten patinoitua, näin taataan vuoalle pitkä ikä ja paras paistotulos.
Leivottaessa Alessia muistut-
Alessia Moborgin Runebergin torttujen aatelinen maku syntyy laadukkailla raaka-aineilla.
taa voitelemaan ja korppujauhottamaan runebergintorttuvuoat huolellisesti.
– Alumiiniset vuoat eivät sovellu ruoan säilyttämiseen. On myös hyvä huomioida, että happamat aineet saattavat vaurioittaa alumiinia.
HEIROLkeittiövälineitä Kärkkäiseltä!
Runebergin tortut
8 kpl
100 g voita
1 dl ruokosokeria
2 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl pipareita murskattuna
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus kardemummaa
0,5 dl kermaa
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1 tl vettä
3 rkl Amaretto-likööriä
Kuumenna uuni 200 °C. Aloita vaahdottamalla huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, murskatut piparit ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Voitele torttuvuoat. Lusikoi taikinaa 2/3 vuoan tilavuudesta. Kypsennä uunissa noin 20 minuuttia. Voit tarkistaa kypsyyden puutikulla.
Hyvin lämpöä johtavalla alumiinimuotilla saa leivonnaisiin kauniin paistopinnan.
Anna torttujen jäähtyä vuoassa, kumoa ritilän päälle ja sivele Amarettolla tai omenamehulla. Lusikoi tortun keskelle vadelmahilloa ja koristele tomusokerikuorrutteella.
Tomusokerikuorrute: Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään. Pursota hillon ympärille.
Valurautapannut ovat oikein hoidettuina ikuisia
Kun uuden valurautapannun ottaa käyttöön, niin Alessian mukaan se on hyvä pestä käsin lämpimällä vedellä ja tiskiharjalla tai sienellä ja kuivata huolellisesti. Hän korostaa, että valurauta säilyy parhaiten, kun se on jatkuvassa käytössä.
– Jos valurautapannu on jatkuvassa käytössä, niin sitä ei välttämättä tarvitse öljytä käyttökertojen välissä, mutta jos haluat, niin pesun jälkeen voit levittää ohuen kerroksen öljyä pannun pinnalle.
– Valurauta on erinomainen lämmönvaraaja ja kypsentää ruoan matalassa lämpötilassa. Pannua käyttäessä se on hyvä ensin lämmittää tyhjänä ilman
paistorasvaa lieden keskilämmöllä. Jos käytössä on induktioliesi, jossa asteikko on 0–9, niin noin 5 on hyvä valurautapannulle. Käytä reilummin paistorasvaa paistaessa.
Alessia muistuttaa, että ruokaa ei tule säilyttää valurautapannussa tai -padassa pitkään, sillä se voi ruostuttaa niiden pinnan.
– Valurautapannua puhdistettaessa anna pannun ensin jäähtyä, ja pese se sitten lämpimällä vedellä. Valurautapannua ei tule liottaa, eikä sen pesuun suositella saippuavettä. Pesun jälkeen pannu kuivataan huolella, vaikkapa talouspaperilla, Alessia neuvoo. •
kananmuna, punasipuli, talon majoneesi, pihvi, juusto, salaatti, suolakurkku
Tehosta markkinointiasi!
Valitsejakelualueet.sopivat
KYSY TARJOUSTA! • Levikkialennukset •Määräalennukset