











Luonnon kautta saamme kokea syvää osallisuutta; olla osa luontoa. Osallisuuden kokemuksessa elämä tuntuu hallittavalta, pystyy näkemään ratkaisukeskeisiä mahdollisuuksia sekä saa kokea merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Eläinten kanssa voi heittäytyä turvallisesti vuorovaikutukseen, kohtaamisessa saa välittömän palautteen sekä aidon läsnäolon. Luontoympäristössä koettujen elämysten avulla voi palautua, elpyä, virkistyä ja säädellä tunteita. Tutkitusti tämä edistää suoriutumista eri tehtävissä ja vähentää stressiä. Huomaatko, miten luonnossa aistit avautuvat ja terävöityvät, mieli rauhoittuu ja hengitys tasaantuu?
Luontokokemukset aktivoivat hermostoa eri tavalla kuin rakennetun ympäristön keskellä oleminen. Luonnossa oleskelu herättää mielikuvia, tuntemuksia ja muistoja sekä sysää luovuuden liikkeelle. Luonto on hunajaa hoksottimille. Luonnossa ajatukset yleensä vaeltavat positiivisiin näkökulmiin, ja arjen murheet asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun havaitsee, miten ison kokonaisuuden pieni osanen onkaan. Luonnon kauneus kohottaa ja luutii mielestä synkkiä sävyjä. Luonnossa saa samalla palata juurilleen, maadoittua tähän hetkeen ja
katsoa tulevaisuuteen; ikiaikainen 3d-kokemus ilman tekniikkaa. Luonnon aitoäly tuottaa koko ajan uutta. Kun metsässä tarkastelee pohjaa, keskikasvustoa, tähyää ylös sekä kurkistelee kallion koloihin ja silittää sammalta, niin tuttukin metsä piirtää itselleen monet, erilaiset kasvot.
Yhden Suomen tunnetuimman nykyfilosofin, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martelan tutkimusten mukaan jatkuva onnellisuuden tavoittelu tekee ihmisistä onnettomia. Hän osoittaa, että kestävä onni löytyy, kun hyväksyy elämän sellaisena kuin se on ja vapautuu turhista rajoituksista. Ole tyytyväinen nykyiseen samalla, kun kilvoittelet tehdäksesi maailmasta paremman, tiivistää Martela, miten elämään kannattaa suhtautua. Valtiotieteiden ja filosofian tohtori, diplomi-insinööri Frank Martela valittiin hiljattain kansainväliselle Thinkers50 Radar 2025 -listalle, jolle nostetaan tulevaisuutta muokkaavia ajattelijoita.
Mikä on sinun lempipaikkasi luonnossa?
Reetta Reinman
Viikon nostot – Kylpytakki vohvelikankaasta on kivan kevyt
Julkaisutiedot
Julkaisija Kärkkäinen Oy Päätoimittaja Reetta Reinman
Painopaikka UPC Print, Vaasa ISSN 2341 – 9377
Jakelu Suomen Suoramainonta Oy
Sivunvalmistus: Kärkkäinen Oy/ Mainostoimisto
Näköislehti www.kauppasuomi.fi
Voittoisat valjakkokoirat syövät raakaruokaa
Toimituksen yhteystiedot: reetta.reinman@kauppasuomi.fi toimitus@kauppasuomi.fi, www.kauppasuomi.fi, puh. 050 420 2146
Jakelualueet
Eteläinen 70 000 kpl
Keski-Suomi 82 000 kpl
Keski-Pohjanmaa 59 000 kpl
Pohjoinen 127 000 kpl
Kärkkäinen Oy:n yhteystiedot löydät mainosliitteen kakkossivulta!
Markkinointi ja myynti Eteläinen ja Keski-Suomi: Risto Isohanni puh. 045-276 1556, risto.isohanni@kauppasuomi.fi
Keski-Pohjanmaa ja Pohjoinen: Jaana Laakko puh. 0500-797 322, jaana.laakko@kauppasuomi.fi
Ilmoitusaineiston toimitus sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@kauppasuomi.fi
Ilmoitusten aineistovaatimuksista sekä ilmoitusten peruuttamisesta ja reklamaatiosta lisätietoja: www.kauppasuomi.fi
Karavaanaritkin ovat löytäneet Kärkkäisen kangasosaston.
Teksti ja kuvat: Reetta Reinman
Kankaan kulutuskestävyydestä kertoo Martindale-hankauksenkestoluku. Mitä korkeampi luku, sen kestävämpää on kangas.
– Kärkkäisellä on laadukkaita ja hinnaltaan edullisia verhoilukankaita, joiden Martindale-luvut ovat korkeat, osaltaan kestäviä myös julkisten kohteiden verhoiluun, kertoo Lahden Kärkkäisen kodintekstiiliosaston myyjä Päivi Översti
– Tekonahkaisia verhoilukankaita käytetään esimerkiksi moottoripyörien ja traktorien istuimien verhoilussa. Asuntoautojen istuintyynyjen verhoilussa tuubiresori on kätevää, Päivi sanoo.
TRIKOO on ikisuosikki käyttövaatteisiin.
– Nykyään lapsille vaatteita ompelevat pitävät tärkeänä, että trikoon materiaali on luomupuuvillaa. Luomupuuvillatrikoissamme on runsaasti lapsia miellyttäviä kuoseja, muun muassa nalleja, prinsessoja, karkkeja ja paloautoja, ja toki trikoita löytyy aikuisempaankin makuun monissa
– Lapsille käyttövaatteita ompelevat suosivat luomupuuvillatrikoota. Lapsia miellyttäviä kuoseja valikoimissamme on useita. Tuubiresoria (yläkuvassa) käytetään asuntoautojen istuintyynyjen verhoilussa, Päivi Översti kertoo.
väreissä ja kuvioissa, Päivi sanoo. Päällä pehmeän miellyttävää bambua ompelijat niin ikään suosivat, samoin merinovillaa, josta ommellut alusasut ja asusteet ovat mukavat ympäri vuoden: talvella lämmittävät ja kesällä viilentävät.
– Puuvilla on perusmateriaali ikkunaverho-, pöytäliina- ja vuodetekstiilikankaiksi, ja ikkunaverhoiksi suositaan myös ohuita, valoverhotyylisiä kankaita.
MUISTATKO pulpetin peitoksi käsityötunnilla tehdyn vohvelikankaisen, kirjomalla nimikoidun ruokaliinan?
– Niitä tehdään edelleen, sanoo Päivi ja kertoo, että Kärkkäisellä on runsas valikoima vohvelikankaita, sekä askarteluun myös huopakankaita iso määrä.
– Vohvelikankainen kylpytakki on kivan kevyt yllä. Valikoimissamme on myös tuplaharsokangasta, josta ommellaan suosittuja
Torniolaisen Risto Virtasen organisoimissa, kello 10–17 kestävissä Telkänpönttöpäivissä perjantaina 4.4. telkille rakennetaan koteja Lahden Kärkkäisellä ja lauantaina 5.4. Ylivieskassa, sekä Iin Kärkkäisellä lauantaina 12.4. ja Oulun Kärkkäisellä lauantaina 26.4. – Minä toimitan paikan päälle määrämittaisiksi sahaamani laudat, seinät ja katot sekä kokoamisessa tarvittavat ruuvit. Etuseinälaudassa on valmiiksi porattuna reikä, josta telkkä kulkee. Tapahtumapäivän osanottajien kans-
sa kokoamme pöntöt myymälöissä olevalla pöytälinjastolla. Rakentaminen on asiakkaille ilmaista ja turvallista, mitään ei sahata, Virtanen kertoo. Rakentamaan saa tulla non stoppina. Pönttö on koossa noin vartissa, sitten sen kanssa mennään ulkotelttaan, jossa kaasutoholla poltetaan puun syyt esille. Pinnan polttaminen myös hieman suojaa puuta. Tietokonepisteellä Virtanen päivittää pöntön sijainnin Google Maps -karttaan ja näppää pönttöihin numerot; kukin pönttö
näkyy kartalla omalla numerollaan. Rakentajat kertovat, minne vievät telkänpöntön. Kerran vuodessa pöntönrakentajat sitoutuvat käymään huoltamassa pöntön. Virtaselle laitetaan viestiä, onko pöntössä ollut pesijöitä. •
Risto Virtasen johdolla rakennetaan telkänpönttöjä Kärkkäisellä Lahdessa 4.4., Ylivieskassa 5.4., Iissä 12.4. ja Oulussa 26.4. KUVA: HELI KÄRKKÄINEN.
haman-pyyhkeitä. Päivi vinkkaa, että keppihevosten tekoon Kärkkäisellä on runsaasti kankaita. Samoin kasvomaskikankaita on valikoimissa. Ompelupuuhiin Kärkkäiseltä saa tuki- ja vuorikankaat, nyörit, tarrat ja pitsinauhat sekä ompelutarvikkeet. Päivillä on kotona koko ajan jonkin ompelutyö tekeillä. Koulutukseltaan hän on mallipukineiden valmistaja. •
Lehden tarjoukset voimassa keskiviikosta tiistaihin 19.3.–1.4. niin kauan kuin tavaraa riittää.
1490
Norm. 21,90 VAIN!
Go Viral Epic Challenges partypeli
Kotoilu Vera seinäkello 60x60x3,5 cm
Norm. 29,90 VAIN!
1690
249,-
Norm. 299,00 VAIN!
klapisirkkeli Helpota pöllien tekoa tehokkaalla katkaisusahalla niin kotikuin mökkipihassakin. Ergonomisessa asennossa työskentely on helpompaa. Helposti liukuva puupöytä.
400 000
Tutustu valtavaan tuotevalikoimaan osoitteessa: Kärkkäisen valikoimassa jo yli
tuotetta – ja lisää tulee päivittäin!
Lehden tarjoukset voimassa 19.3. – 1.4. niin kauan kuin tavaraa riittää. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima.
Katso myymäläkohtainen saatavuus tuotetekstistä tai verkkokaupastamme karkkainen.com. Painovirhe- ja toimitusvarauksella. Ei jälleenmyyjille!
7,9€
ATERIA 11,90€
Ananas, hot orient majoneesi, punasipuli, pihvi, juusto, salaatti, suolakurkku
OLLILANOJANKATU 2, YLIVIESKA PASAASI 2, LAHTI SAMMONTIE 1, JYVÄSKYLÄ
Kahvila/ravintola auki ma-pe 9/10:30-20, la 9/10:30-18, su 11/12-18 @FRESHBURGERFI
Kärkkäinen Ii
Sorosentie 2
010 430 3820
Onko kotisi sisustuksen punainen lanka ajaton vai villi? Koko väriskaala harmoniassa vaiko tehosteseiniä ja yleisilmeestä poikkeavia väriläiskiä, esimerkiksi sitruunankeltaisia tai pinkkejä koristetyynyjä kivoina sattumina.
Kärkkäisen kattausvalikoimissa on myös laadukkaita Villeroy&Bochin astioita, joissa riemuitsee kevät: puput, linnut, perhoset ja kukkaset. Yksivärinen katelautanen pysäyttää pääruokalautasta koristavien tarinoiden äärelle. Aterimissa samppanjakulta on jännittävä värivaihtoehto – vaaleanpunaisten servettien kanssa ylelliset yllättäjät. Lempeän roosan sävyt tekstiileissä tuovat arvokkuutta, mutta eivät jäykistä tunnelmaa. Kaitaliinan kanssa voi leikitellä luovasti.
Hyvissä ajoin on leppoisaa aloittaa pääsiäiseen valmistautuminen, jota tänä vuonna vietetään huhtikuun puolivälin tienoilla. Klikkaa Karkkainen.com ja tilaa pääsiäinen kiireettömästi kotiisi:
• Pääsiäiskortit ja tarrat korttien somistamiseen. Korttipohjat, kartongit ja koristeet, jos askartelet tänä vuonna kortit itse.
• Virpojille karkit ja virpomiskorit. Palmusunnuntai on 13.4.
• Pääsiäisaskarteluun höyhenet, kreppi- ja silkkipaperit sekä puuhelmet. Ihastu pyöritettäviin paperikukkiin!
• Kodin ilmeen kirkastamiseen pirteänvärisiä verhoja ja tyynyjä.
• Pääsiäisruohon ja -ohran siemenet, rairuohokorit.
• Suklaamunat ja -puput. Haluatko perinteisen pääsiäiskuvaisen suklaamunan, tai olisiko teemana barbie tai yksisarvinen?
Julkaisutiedot
Julkaisija Kärkkäinen Oy Osoite Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska
Päätoimittaja Reetta Reinman Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)
Kärkkäinen Ylivieska
Ollilanojankatu 2 010 430 3000
Kärkkäinen Lahti
Pasaasi 2, Renkomäki 010 430 3630
• Kattaukseen astiat, aterimet, lasit, pöytä- ja lautasliinat sekä pöytäkoristeet. Kynttilät hempeilevät pastellin sävyissä ja tuoksuvat kevättä.
• Leivontaan ja ruoanlaittoon ainekset Karkkainen. com/Ruoka. Valikoimissa myös suomalaisten pientuottajien uniikkeja herkkuja sekä runsaasti vaihtoehtoja gluteenittomaan leivontaan ja ruoanlaittoon.
• Pääsiäispyhien pitkiin illanviettoihin juustotarjottimelle keksit, hillot, kuivahedelmät ja oliivit.
• Pääsiäinenkin saa mennä pipariksi! Pääsiäismunan ja pupun muotoisilla muoteilla on ilo painella pikkuleipiä kahvipöytään.
KURKOTA VALOON
Saat söpön viherkoristeen, kun laitat huuhdeltuun kananmunan kuorenpuolikkaaseen joko vähän multaa tai sammalnapin ja kylvät sinne basilikan tai vesikrassin siemeniä. Ikkunalaudalle versottumaan. Sumuttele kosteutusta. Viherversoisen kananmunankuoren voi vaikkapa pudottaa jalalliseen juomalasiin tai pikkukulhoon.
Jäiköhän silitysrauta päälle? Kun vetäiset silittämisen jälkeen silitysraudan johdon pois sähköpistokkeesta, niin ota kännykällä kuva pistokkeesta pois olevasta sähköjohdosta.
Vilkaisemalla puhelimessa olevaa kuvaa voit varmistua, ettei silitysrauta ole päällä. Toimii samoin hellan suhteen!
Innostumisten ainekset poimit Kärkkäiseltä. Tervetuloa!
Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.
Kärkkäinen Oulu
Alasintie 12 010 430 3020
Kärkkäinen Jyväskylä
Sammontie 1
010 430 3090
Kärkkäinen Kone Jyväskylä Kirrintie 3 010 430 3130
Kärkkäinen verkossa: www.karkkainen.com
Verkkokaupan asiakaspalvelu: 010 430 3030 asiakaspalvelu@karkkainen.com
84 90
The North Face Antora nuorten kuoritakki
Vedenpitävä, hengittävä DryVent™ 2L -takki. Kierrätysmateriaalit, ripstop-vahvistukset. Huppu, vetoketjutaskut, joustavat hihansuut. Heijastimet, logot. Y, O, J, L, I, .com
15900
Didriksons Tilde naisten kuoritakki
Tilde on täysin veden- ja tuulenpitävä kaunis takki teipatuilla saumoilla. Istuvuudeltaan normaali, malliltaan suora. Taskut sivuilla ja kiinteä, säädettävä huppu. Y, O, J, L, I, .com
9900
Brooks Trace 4 naisten tai miesten juoksukengät Trace on neutraali juoksujalkine, joka soveltuu vahvan vaimennuksensa ansiosta mainiosti peruslenkkeilyyn. Yksilöllinen DNA LOFT v2 -vaimennus vaimentaa tehokkaasti askelta ja luo erinomaisen tuntuman juoksuun alustasta riippumatta. Y, O, J, L, I, .com
The North Face Antora miesten kuoritakki
Veden- ja tuulenpitävä DryVent™ 2L -takki. Kierrätysmateriaalit. Säädettävä huppu, vetoketjutaskut, joustavat hihansuut. Kiristysnyöri helmassa. Logot. Y, O, J, L, I, .com
99 90
Torstai Kuurna C+ naisten ulkoilutakki
Naisten Torstai-takki. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä. Säädettävä, irrotettava huppu. Vetoketjutaskut, tuulilista, säädettävä helma. Joustava, PFC-vapaa. Reilumpi C+-mitoitus, aktiiviseen ja rentoon käyttöön. Y, O, J, L, I, .com
17900
Didriksons Thelma naisten parkatakki
Thelma on toiminnallinen parka, joka on täysin tuulen- ja vedenpitävä. Siinä on säädettävä huppu, vyötärö ja helma, sekä useita taskuja. Parka on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja siinä on PFC-vapaa vettähylkivä pinnoite. Värivalikoima.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 199,00
13900
Hoka Transport naisten tai miesten vapaa-ajan kengät Yhdistää tyylin ja suorituskyvyn kaupunkilaisten tarpeisiin kestävästi toteutettuna. Kätevä pikalukitusnauha ja 360 asteen heijastavuus, jotka tekevät siitä täydellisen valinnan aktiiviseen kaupunkielämään. Miesten kenkä leveällä lestillä. Y, O, J, L, I, .com
13900
Asics Novablast 5 naisten tai miesten juoksukengät
Asicsen Novablast juoksukengästä on tullut yksi suosituimmista juoksutossuista sen käyttömukavuuden ja energian palautuksen ansiosta. Mallissa on uusi kevyt FF BLAST™ MAX -vaahto, hengittävä verkkopäällinen ja trampoliinin inspiroima ulkopohja. Y, O, J, L, I, .com
Whistler Rodney/Ryder miesten tai Rosea naisten softshell-takki
Säädettävät hihansuut ja huppu. Vetoketjulliset taskut. Tuulenpitävä, vettähylkivä materiaali. Lämmin vuori. Y, O, J, L, I, .com
119 90
179
Jack Wolfskin Trailtime 2L naisten tai miesten kuoritakki
Säänkestävä ulkoilutakki. Kaksikerrosrakenne suojaa säältä ja hengittää. Huppu, taskut ja leikkaus lisäävät mukavuutta. Kierrätetyt materiaalit.
Y, O, J, L, I, .com
14900
Asics Gel-Cumulus 27 naisten tai miesten juoksukengät
Asicsen Gel-Cumulus on monikäyttöinen arjen juoksukenkä, joka sopii erilaisiin treeneihin ja lenkkipituuksiin. Välipohjan pehmuste ja geeli pehmentävät laskeutumista ja parantavat varvastyöntöä treenatessa. Y, O, J, L, I, .com
90
Jack Wolfskin Terraview 2L miesten kuoritakki
Miesten säänkestävä takki ulkoiluun. Kaksikerrosrakenne pitää kuivana ja hengittää. Huppu ja leikkaus lisäävät mukavuutta. Taskut tarjoavat säilytystilaa. Kierrätetyt materiaalit. Y, O, J, L, I, .com Norm. 199,00
13500
Vj Sarva Flow naisten tai miesten juoksukengät
Flow on juoksukenkä kaikille alustoille. Pohjasta löytyy 3mm nappulat, jotka toimivat säässä kuin säässä ja kaikilla alustoilla. Kenkä on erittäin mukava sen jalanmuotoisen lestin ja tilavuuden ansiosta. Koot 36-46. Y,
Saucony
Saucony
Saucony
Bolero naisten alushousut 3kpl/pkt tai bambualushousut 2kpl/pkt
Puuvilla, 5% Elastaani
9,90
Noisy May Nmbella
Noisy May Nmsatty naisten farkut
Anar Flame kädenlämmitin tai varpaanlämmitin
Tehokas ja nopeasti lämpenevä lämmitin pitää kädet ja varpaat lämpimänä purevimmassakin pakkaskelissä! Kertakäyttöisen lämmittimen toiminta-aika on huimat 12 tuntia. Lämmitin aktivoituu päästessään ilman kanssa kosketuksiin ja lämpenee heti.
.com Norm. 7,45
12 90
Sopiva vuoden jokaiselle retkelle. Termospullo sopii niin kuumille kuin kylmille juomille. Tilavuus: 0,8 l. Säilyttää juoman 12 h jälkeen 65 °C Y, O, J, L, I, .com Norm. 17,90 -28%
4 90 /5kpl Anar Uvja II 600 makuupussi
Anar Uvja
Anar Tonko reppu
Anar Tonko päiväreppu on suunniteltu niin, että siihen mahtuu kaikki tarvittava päiväretkelle, olitpa sitten menossa metsään, rannalle, kouluun tai töihin.
Anar Kero huppari
Tämä huppari on ajaton vaate päivittäiseen käyttöön – yhdistä farkkujen tai vaellushousujen ja suuntaa töihin, kouluun tai luontoon. Mallit naisille ja miehille. Y, O, J, L, I, .com Norm. 49,00 -39%
Kaupan päälle Retki 30V termospullo
Retki Ice Fishing reppujakkara
Monipuolinen ja käytännöllinen Ice Fishing -reppujakkara esimerkiksi kalastus- ja metsästysretkille sekä muuhun ulkoiluun.
Lowrance Eagle 4X All Season kaikuluotain Eagle 4x All Season on suunniteltu erityisesti veneilijöille sekä pilkkijöille. Sisältää:
Lowrane Eagle 4x kaikuluotaimen • Peräpeilianturin sekä asennustelineen
Pilkkianturin
Laturin
Kantolaukun + näyttöteline
Out-Zone pilkkiahkion vetoaisa
Hiihtoaisa Out-Zone 120 cm pilkkiahkioon Teräsaisan pituus ilman kiinnityskoukkuja
150x210 1490
Norm. 19,90 240x210 2490
Norm. 29,90
Kotoilu Basic Lato tai Rytmi pussilakanasetti Materiaali: 100 % puuvilla. Pussilakansetit sisältää tyynyliinat Öko-Tex Standard 100. Kokoja molemmisa kuoseissa.
% Yhteistyössä Familon & MIELI ry:n kanssa kaikista valikoimamme Familon-tyynyistä ja -peitoista -20% 28.2.–31.3.
Decoris talo kynttilälyhty
Huom! Lajitelmatuote, mallia/väriä ei voi valita verkkokaupasta ostettaessa.
Norm. 9,90
4Living Joy seinähylly
Värit:lime, punainen,sininen, musta, vaaleanpunainen Y, O, J, L, I, .com
Norm. 9,90
I, .com Norm. 44,90 28.2.–31.3.2025 myytyjen Familon-tyynyjen ja -peittojen myynnistä ohjataan 50 senttiä/tuote MIELI ry:lle. Lahjoitusvaroilla mahdollistetaan mielenterveystyön kriisiavun tarjoaminen yhä useammalle.
seinäpeili
Peilin koko: 50x130cm. Mahdollista kiinnittää sekä vaaka- että pystyasentoon.
Simba Steffi Love Girls kampauspää
• Korkeus 19 cm.
• Sisältää 10 kampaustarviketta.
• Ikäsuositus 5+ vuotta.
17,99
24 90
Norm. 13,99
Muumi opettavainen padi
Muumi-aiheinen padi tutustuttaa lapsen kirjainten, numeroiden ja Muumien maailmaan hauskalla ja innostavalla tavalla. Yli 30 toimintoa! Suomenkielinen. Ikäsuositus 3+ vuotta.
Heirol 10cm korkea reunakalvo
Reunakalvon avulla luot kakkuun siistin reunan, irrotat kakun helposti vuoasta ja nostat kakun korkeutta silloin kun vuoan omat reunat eivät riitä!Normaalia tukevampi 0,16mm paksuus sekä 10cm korkeus tekee käytöstä normaalia helpompaa!
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 15,90
Alin hinta/30pv 9,95
Alin hinta/30pv 13,90 -24% 12 95
Heirol suuri ajastin magneetilla
Suuresta magneettisesta ajastimesta näkee ajan kulun kauempaakin.Ajastimen voi kiinnittää magneetin avulla jääkappiin, ripustaa tai asettaa pöydälle.Väännä ajastin ensin ääriasentoon 60 minuuttiin, käännä sitten haluamaasi minuuttilukuun Y, O, J, L, I, .com
Norm. 17,15
Heirol Cerasafe® triply paistinpannu 28 cm
PFAS-vapaa ja myrkytön paistinpannu on täydellinen jokapäiväiseen ruoanlaittoon. Paksu kolmikerrosrakenne varaa ja jakaa lämmön tasaisesti. Kaikille liesille ja uuniin max. 200 °C.
Y, O, J, L,
Norm. 79,00 Alin hinta/30pv 59,90
Säilytyslaatikko 2300 ml
Monikäyttöinen, 2,3-litrainen säilytyslaatikko. Sopii esim. keittön ja jääkaapin järjestyksenpitoon.Tilavuus:
I, .com
5900 Kakkukupu
2390
Heirol kertakäyttöinen pursotinpussi 45 cm 100 kpl
Heirolin laadukkaat pursotinpussit soveltuvat myös ammattikäyttöön. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 30,35
12 90
Piirakkalaatikko
korkea
Norm. 4,70
WAU! 2,5 l pyykinpesuneste
Jopa 65 pesukertaa! Hauskan pinkki pyykinpesuneste värillisille tekstiileille. Tuotteessa on mieto miellyttävä tuoksu. Ei sovellu silkille/villalle. Valmistusmaa: Suomi
-12%
2 50
Softlan 650 ml huuhteluaine
Magnolia & Lavende, Coconut & White Flowers, Red Fruits & Jasmine, Vanilla & Mandarin, Blue Hibiscus
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 2,85
Alin hinta/30pv 2,50
-18%
4900
Yeagle taittuva valkoinen lemmikkiportti
Seinään kiinnitettävä keskeltä taittuva metalliportti. Kiinnitystavasta riippuen leveys 60 - 110 cm. Korkeus 90 cm. Toimii myös epäsymmetrisissä oviaukoissa.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 59,90
-16%
5900
Yeagle Rolling turvaportti
Portaattomasti säätyvä seinään kiinnitettävä metalliportti. Leveys 80-130 cm, korkeus 81 cm.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 69,90
15900
Nuno 3in1 pentuaitaus
2 50
Softlan 1 l huuhteluaine
Softlan huuhteluaine tekee pyykistäsi ihastuttavan pehmeää ja helppoa käsitellä. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 2,85
Alin hinta/30pv 2,50 -12%
2 99
Ilo 3 l nestesaippua
Ilo Nestesaippuat on valmistettu hellävaraisista uuden polven raaka-aineista ja ne sopivat käsien ja koko vartalon pesuun. Ilo Nestesaippuoissa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita ja ne ovat biohajoavia.
Y, O, J, L, I, .com
Tukeva pentuaitaus-portti-tilanjakaja sisätiloihin. Maksimipituus 504 cm. Korkeus 74 cm. Elementtien paikat ovat helposti vaihdettavissa. Y, O, J, L, I, .com
22 90 2 x 1,6 l 2 x 2,8 l 19 90 -20%
Wuffe kuppiteline
Tukeva metallirunkoinen kuppiteline, jossa metalliset ruoka/juomakupit. Kuppien korkeus säädettävissä.
- Wuffe kuppiteline 2 x 1,6 l kuppi
- Wuffe kuppiteline 2 x 2,8 l kuppi
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 24,90–28,90
Ecover tuotteet
Ecoverilta löydät nestemäiset pesuaineet pyykin, astioiden, lattioiden, WC:n puhdistukseen, huuhteluaineita sekä tiivistepesupulveri pyykinpesuun.
FunPet Dark kiipeilypuu
Täydellinen leikki- ja lepopaikka kissallesi. Tolpat päällystetty aidolla sisalnarulla. Korkeus 125 cm, alatason koko 51 x 41 cm. Y, O, J, L, I, .com -34%
Nedis 5000mAh langattomasti lataava varavirtalähde
5000mAh Magsafe yhteensopiva varavirtalähde puhelimen nopeaan ja vaivattomaan lataamiseen sekä kaapelilla langattomasti. MagSafe yhteensopivuus mahdollistaa langattoman latauksen jopa 15W teholla, vaikka samalla kun pidät puhelinta korvallasi.
Y, O, J, L, I, .com
SmartLink SL-DVB-T2/C USB-tallentava digiboksi
HD digiboksi antenni- ja kaapeliverkkoon nykyaikaisilla teräväpiirtovirittimillä. Pienikokoinen ja helppokäyttöinen laite suomenkielisellä, selkeällä käyttöliittymällä. Tallennustoiminto mahdollisuus liittämällä laitteiseen ulkoisen USB-muistin.
Y, O, J, L, I, .com
Prego tekstiilipesuri
Tekstiilipesuri syväpuhdistaa matot, tuolit, huonekalutekstiilit ja autonistuimet helposti ja nopeasti. Tekstiilipesuri toimii painehuuhtelumenetelmällä. Imuteho
Cooltron 4S ilmanpuhdistin Älykäs, hiljainen ja tehokas ilmanpuhdistaja edistyksellisellä 4 vaiheisella suodatuksella; esisuodatus + plasma + aktiivihiili + HEPA sekä negatiivinen ioni- ja formaldehydi-toiminnoilla. Puhtaan ilmantuotto: 325 m³/h. Koko: 35x20x64cm Y, O, J, L, I, .com Norm. 159,00
RMB Nordic kengänkuivaaja
Kätevä ja tehokas 350W kengänkuivaaja kahdelle kenkäparille, 120 minuutin ajastimella ja ylikuumenemissuojalla.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 32,90 Alin hinta/30pv 29,90
HP EliteBook 840
G5 14" kunnostettu kannettava tietokone
Tyylikäs ja suorituskykyinen valinta työhön ja vapaa-aikaan! Inter i5-8250Usuoritn, 16GB keskusmuisti ja 256GB SSD kiintolevy. 14" FullHD IPS - näyttö ja Win dows 11. Kuntoluokka A-/erinomainen
Y, O, J, L, Norm. 369,00 -22%
8900
Vileda Steam XXL Plus höyrymoppi
Tehokas ja hygieeninen höyrymoppi joka tuhoaa 99,9 % bakteereista. 40cm leveä moppi, säädettävä höyryn tuotto, 7m johto. Pakkaus sisältää 2 vaihtopesintä+mattosuuttimen. Y, O, J, L, I, .com
Langattomat nappikuulokkeet isolla ja kirkkaalla äänellä. Mahtavan äänentoiston lisäksi se tarjoaa ison nipun ominaisuuksia kosketusohjauksesta EQ moodeihin jaIPX4 kosteussuojaukseen. Akunkesto jopa 20h latauskotelon kanssa. Y, O, J, L, I, .com Norm. 39,90
Norm. 115,00
Wilfa HS1-SB Innovac Sensor varsi-imuri Älykäs pölyntunnistustekniikka ja automaattinen tehonsäätö, 140AW imuteho, Tehokas 25,2V 250mAh akku ja hiiliharjaton moottori, akunkesto jopa 60min. Poistoilman HEPA suodatus. Y, O, J, L, I, .com Norm. 289,00
Corny Big välipalapatukat 40-50 g Se herkumpi välipalapatukka. Laadukkaat raaka-aineet ilman väri - ja säilöntäaineita.
Norm. à 0,85
viikolla 13
Y, O, J, L, I, .com 12900
Dave & Jon's 125 g taatelit Sopii hyvin välipalaksi ja
KM 3- osainen puutarhakalustesarja
Tämä tyylikäs ja kestävä vihreä kalustesetti
sisältää kaksi tuolia ja sivupöydän.
Sivupöytä: Ø 65 x 40 cm, marmoripintainen karkaistu beige lasitaso
Tuolit: W62 x D45/70 x 80 cm.
Materiaali: Sinkitty ja jauhemaalattu teräsrunko.
viikolla 13
Tämä setti koostuu kolmesta kestävästä kalusteesta ja on kaunis valinta puutarhaasi tai parvekkeellesi. Istuinten koko:56 x55 x84 cm. Pöydän koko: Ø 49.5xH 47.5 cm Harmaa istuin ja pöytä kierrätettyä Polypropeenia, teräsjalat puujäljitelmää muistuttava. Y, O, J, L, I, .com 12900
Parvekesetti pöytä ja kaksi tuolia
viikolla 13
22900
KM Puutarhakalustesarja
Kalustesarjaan kuuluu kolme osaa:kaksi tuolia ja yksi pöytä.
Teräsputket ja pöytälevy ovat päällystettyjä tummanharmaalla pulverimaalauksella, mikä antaa kalusteille kestävyyttä ja tyylikyyttä.
Muhkean pehmeässä tuolissa on mukava rentoutua.
Y, O, J, L, I, .com
2 50
Mica Lauria ruukku,värilajitelma
Pirskahtelevan ihastuttava väripilkku, Mica Lauria, keraaminen ruukku, esim. pienelle kaktukselle. Koko 6 x7,5 cm. Kuvan värilajitelma. Verkkokaupasta tilattaessa väriä ei valitettavasti voi valita, toimitamme sattumanvaraisen värin. Hinta 2,50/kpl. Y, O, J, L, I, .com
6 99
Everlands terracotta ruukkulajitelma
Tervetuloa kevät ja värikkäät ruukut!
Lajitelmassa kuvan mukaiset värit, myydään yksittäin, hinta per kpl.
Koko 14x13,5 cm.
Valitettavasti väriä ei voi valita verkkokaupasta tilattaessa.
Toimitamme sattumanvaraisen värin varastotilanteen mukaan.
Y, O, J, L, I, .com
Everlands valkoinen kukkaruukkulajitelma
Aina tyylikäs valkoinen! Lajitelmassa 4 erilaisella kuviolla olevaa ruukkua. Koko 13,5x13 cm. Hinta per kpl 4,99. Valitettavasti mallia ei voi valita verkkokaupasta tilattaessa. Toimitamme sattumanvaraisen mallin varastotilanteen mukaan.
Y, O, J, L, I, .com
6 99
4Living 72,5x72,5cm
Istutusalusta
Istuta ja vaihda mullat siistimmin kauniin ja helposti puhdistettavan alustan päällä! Muovitettu sisäpinta. Nepparikiinnitys kulmissa. Oxford 600D kangasta.
• Mitat (cm): pituus: 72.5, leveys: 0.1, korkeus: 72.5
• Paino (kg): 0.23
Y, O, J, L, I, .com
Prohall 2 x 3 m 250g harmaa pienkonetalli
Mainio säilytyssuoja moottorikelkalle tai mönkijälle!
23900
Heed
Fatbike pyöräteline kahdelle sähkö- tai läskipyörälle
Laadukas ja helppokäyttöinen kuljetusteline kahdelle läski- tai sähköpyörälle. Y, O, J, L, I, .com Norm. 249,00
-13%
1390
Belco 5W-40 4L moottoriöljy
Huippuluokan täyssynteettinen moottoriöljy ympärivuotiseen käyttöön bensiini- ja dieselmoottoreille. Laadukkaat lisäaineet takaavat erinomaiset voiteluominaisuudet heti käynnistyksestä.Hyvä voitelu korkeissa lämpötiloissaSuojaa kulumiselta, vaahtoami Y, O, J, L, I, .com Norm. 15,99
1190 jopa -19%
Mica Sita kastelukannu
Kevään kunniaksi, kukille uusi kastelukannu! Kampanjassa kuvan kolme väriä.Mitat: 20,6x19,5x12cm
Y, O, J, L, I, .com
8750 599548x120 48x172
Mica Brutus kukkateline
Sisä- ja ulkokäyttöön soveltuva kukkateline, jonka avulla rakennat näyttävän esillepanon, juurikaan
lattiatilaa viemättä! Metallia
Koko: 48X120 cm, värit musta ja rosa.
Koko: 48X172 cm, musta.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 74,50–99,00
Modula ReCargo kuljetuslaatikko vetokoukkuun
Laadukas vetokoukkuun kiinnitettävä kuljetuslaatikko. Valmistettu kohokuvioidusta
ABS:stä, joka kestää kolhuja ja sääolosuhteita. Telineessä tilt-toiminto, joten perä voi käyttää vaikka kuljetuskonttia vetokoukkun. Sis. telineen ja laatikon.
Xiaomi Roidmi 3S Bluetooth FM-lähetin / USB-autolaturi
Yksi markkinoiden laadukkaimmista Bluetooth-FM lähettimistä. Sen avulla yhdistät Bluetooth-yhteensopivan mobiililaitteesi FM-radioon. Toimii loistavasti ajoneuvoissa (12/24V) ilman mitään häiriöääniä. Toimii sekä iOS:ssa että Androidissa
Green Land 150 kg halkokärryt
Kätevät kuljetuskärryt halkojen siirtämiseen. Voidaan käyttää myös nokkakärrynä.
Maksimi kuormitus 150 kg.
Ilmakumipyörät 10" x 3,5 mm - 4.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 59,90
2900
Raaco Steel C11-44 valkoinen monisäiliö
44-lokeroinen Raaco monisäiliö laadukkaalla teräsrungolla ja iskunkestävästä muovista valmistetuilla laatikoilla. Raaco monisäiliöiden runko on erittäin tukeva ja ne voi asentaa seinälle tai pöydälle. Y,
Jalas 5628 Tempus S1P naisten turvakengät
Kevyt jalkine jossa vaaleanpunaisia yksityiskohtia töihin ja vapaa-aikaan. Hengittävä, urheilullinen ja mukava, edistyksellinen iskunvaimennus, varvassuoja sekä pehmeä ja joustava tekstiilinen naulaanastumisssuoja.Pitävä ulkopohja. Koot 35-42 Y, O, J, L, I, .com
Jalas 5668 Tempus S1P SRC turvakengät
Turvajalkine sekä töihin että vapaa-ai kaan. Hyvin kevyt ja mukava, vihreät yksityiskohdat, BOA-kiinnitys, edistyksel linen iskunvaimennus, varvassuoja sekä joustava tekstiilinen naulaanastumisssuo ja.Pitävä pohja. Useille toimialoille.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 139,00
12900
Nilfisk C 125.7-6 X-tra painepesuri
Suuri paine ja virtaus antavat käyttöön kompaktien painepesurien parhaan suorituskyvyn. Letkun säilytyskela ja kompakti rakenne helpottavat varastointia.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 159,00
4900
Makita LXT DCL180ZW 18V valkoinen akkuimuri runko
Huippusuosittu akkuimuri 18V jännitteellä. Hiljaisella rikkaimurilla nopea roskien ja pölyn imurointi lattialta, portaista, työkohteesta, autosta jne. Erinomainen imuteho. Runkoversio ilman akkua ja laturia.
Norm. 59,90 -18%
Y, O, J, L, I, .com
11900
Makita LXT DMP181Z
18V ilmapumppu runko
Tehokkaampi ilmapumppu pallojen ja renkaiden täyttämiseen 18V akkujärjestelmään. Pumppu pysähtyy automaattisesti kun esivalittu täyttöaste on saavutettu. Maksimi paine jopa 11 bar. Mukana useampi adapteri erilaisia venttiileitä varten. Runkoversio. Y, O, J, L, I, .com Norm. 149,00
Makita LXT DHW180Z 18V akkupainepesuri runko
Pienikokoinen ja kevyt akkukäyttöinen painepesuri käytettäväksi kohteissa, joissa veden tai sähkönsaanti on hankalaa. Pienen kokonsa ja vähäisen painonsa ansiosta helppo kuljettaa ja säilyttää.
19500
Makita VC2512L teollisuusimuri
Kompakti 25l säiliön märkä-kuivaimuri siivoukseen tai koneeseen liitettäväksi. Työkalupistorasialla mukavuutta pölynpoistoon kun imuri käynnistyy kun työkalu kytketään päälle.Suodatusluokka L soveltuu yleiskäyttöön!
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 249,00
12900
Grohe Start apk keittiöhana
Tyylikäs Grohe start kromin värinen keittiöhana kaarevalla juoksuputkella. Hanassa C-juoksuputki,pesukoneventtiili sekä integroitu sulkuventtiili. Nopea asennus Grohe FastFixation asennusjärjestelmän johdosta.35mm keraaminen säätöosa. Takuu 5 vuotta. Y, O, J, L, I, .com Norm. 159,00 -19%
-20%
Evella DIY jatkettava tilanjakajaseinä
Monikäyttöinen ja helposti asennetta DIY rimaseinäke mahdollistaa tilojen jakamisen valosta ja avaruudesta tinkimättä. Tilanjakoseinän korkeus ja leveys muokattavissa. Mitat 2750x580x65mm(KxLxS). Värit:Tammi,tumma tammi,musta sekä grafiitin harmaa.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 149,00
12900
Adwasys Gravity 2.25 painovoimanen juomavesisuodatin
Adwasys painovoimainen juomaveden suodatin puhdistaa juomaveden tehokkaasti ilman sähköä tai monimutkaisia kytkentöjä. Ruostumaton 8,5l vesisäiliö hanalla, 2kpl aktiivihiilisuodattimia, suodatuskapasiteetti n.2000l. Mitat käyttötilassa:48x21x21 cm. Y, O, J, L, I, .com Norm. 149,00 -13%
Eskaro puuöljy Aqua sekä Veranta ulkomaalit
Loput varastossa olevat Eskaro Aqua puuöljyt sekä Veranta ulkomaalit -50%. Saatavuus vaihtelee myymälöittäin.Valikoimapoisto.
Y, O, J, L, I, .com
-12%
14 90
Timco 90x90x155 cm halkosäkki alalenkein
Kestävä säkki polttopuiden säilytykseen ja kuljetukseen. Vahvistetut, n.30cm pitkät nostolenkit säkin yläpäässä. Kaikki neljä reunaa verkkoa, erittäin hyvin hengittävää sivua. Mitat:90x90x155cm. Tilavuus n.1,25 m³. 100% UV-suojattu materiaali.
Y, O, J, L, I, .com Norm. 16,99
13900
Heatup musta 115mm 19 l piippusäiliö
Laadukas mustaksi maalattu ruostumaton teräs piippuvesisäiliö 19 l vesitilavuudella. Hormiliitos 115mm. Säiliön koko 300x330mm (HxK), kokonaiskorkeus yhteineen 500mm. Kuumavesihana sisältyy toimitukseen. Y, O, J, L, I, .com Norm. 175,00
8900
Timco X halkosäkkiteline
Timco halkosäkkitelineen avulla voit täyttää säkin suoraan kuljetinhihnaa pitkin. Teline sopii kaikille yleisimmille halkosäkeille. Teline korkeus- ja leveyssäädettävä. Varastointia ja kuljetusta varten teline kokoontaitettava. Y, O, J, L, Norm. 99,90
-10%
26900
Heatup 2,5m 115mm musta saunan piippupaketti
Heatup mustaksi maalattu ruostumaton teräs saunan piippupaketti. Hormiliitos: 115mm,ulkohalkaisija 215mm. Sisältää 1,5m eristettyä piippua sekä 1m eristämätön savuputki.Sulkupelti sisältyy. T600 nokipalon kestävä,CE-hyväksytty. Y, O, J, L, I, .com
Norm. 299,00
00
Vigrous Q4
senioriskootteri
Mainio apuväline ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille. Se mahdollistaa arjen liikkumiset vaivattomasti ja se toimii mainiosti auton korvaajana. Ajamiseen ei tarvita ajokorttia ja eikä polttoainetta.
Y, O, J, L, I, .com
599000
GOES TERROX 400 Long EFI T3B mönkijä
Goes by CFMOTO traktorimönkijät alkaen 5990€
Y, O, J, L, I, .com
79900
Timco ATV tielana
Säädettävä tielana mönkijän perään.
5900
STIHL Dynamic Light kypäräsarja
799000
CFMOTO CFORCE 520
Long T3B EPS oranssi mönkijä
Suosittu 520 CFMOTO, ohjaustehostimella ja pitkämalli! Värinä myös punainen
STIHL DYNAMIC Light -kypäräsarja, johon kuuluu kevyt kypärä, kasvosuojain sekä kuulonsuojaimet, on erinomainen valinta niin ammatti- kuin yksityiskäyttöön Soveltuu erityisesti metsä-, puutarha- ja maisemanhoito- sekä kunnostustöihin. Y, O, J, L, I, .com Norm. 69,00
STIHL Function kumiturvasaappaat
Itsepuhdistuva ja hyvin pitävä pohja. Musta ja oranssi väri, säädettävä tekstiilisuuaukko, kevyet alhaisemman korkeuden vuoksi, pohjaan voidaan kiinnittää nastat. Teräskärki.
Echo
CS-310ES moottorisaha
Laadukas, kevyt ja tasapainoinen saha yleiskäyttöön.
Y, O, J, L, I, .com
Norm. 239,00 21900
STIHL Function
Universal vyötäröhousut
Viiltosuojahousut mukavalla hengittävällä materiaalilla korkealla työskentelymukavuudella, väri antrasiitti, musta ja oranssi. Täyttää EN 381 suojaluokan, hyvä liikkumavapaus. Piikkisuojaus lahdeiden etu- ja takapuolella. Tuuletuskangasta reisien tak
Echo
CS-501SX moottorisaha
Kevyt ja tehokas saha ammattilaiselle paljon sahaavalle.
Bürklandit ovat tunnettuja siitä, että valjakkokilpailuissa myös heidän vanhemmat koiransa pystyvät huippusuorituksiin.
Susanna ja Erkki Bürklandin Huippulemmikki-yritys tarjoaa koirille ilman lisä-, väri- ja säilöntäaineita valmistettua raakaruokaa pakasteena. Huippu syntyi, kun he tarvitsivat omille koirilleen laadukasta ravintoa.
Teksti: Reetta Reinman
Orimattilalaisilla Bürklandeilla on 21 siperianhuskyä, joiden kanssa he kilpailevat valjakkokilpailuissa eri puolilla maailmaa. – Olemme voittaneet siperianhuskyvaljakolla enemmän arvokisamitaleita kuin kukaan muu suomalainen, esimerkiksi EM- ja MM-mitaleita meillä on parisenkymmentä. Viimeisin MM-hopea tuli helmikuussa Ruotsista. Tänä talvena voitin myös kaksi SM-kultaa ja Erkki SM-hopeaa, Susanna kertoo.
Valjakossa 10-vuotias Liekki-koira juoksi yhtä hyvin kuin nuoremmat koirat.
– Yksi tärkeimmistä koiran pitkäikäisyyden ja sen toimintakyvyn säilymisen avaimista on laadukas ruoka, Susanna uskoo.
SUSANNA ja Erkki valmistuttavat Huippu-raakaruoan Keski-Italiassa toimivassa tehtaassa. – Tehdas on pienehkö, mutta tuotantotavoiltaan erittäin moderni. Laatuun ja sen valvontaan panostetaan huolellisesti. Monia työvaiheita tehdään käsityönä,
Susanna kertoo.
– Italiassa koiranruoan valvonnan suhteen viranomaiset ovat tarkempia kuin Suomessa. Esimerkiksi täysiravintona ei saa Italiassa markkinoida tuotteita, jotka eivät oikeasti ole täysiravintoa, hän huomauttaa.
Raaka-aineena Huippu-raakaruoissa on vapaana ympäri vuoden laiduntavien nautojen ja nuorten lampaiden liha, hevosen ja peuran liha sekä Italiassa kasvatettu taimen.
– Kaikki raaka-aineet tulevat läheltä tehdasta, jolloin ne ovat tuotannossa mahdollisimman tuoreeltaan. Vapaana laiduntavat naudat ja lampaat eivät syö säilörehua. Lihan hankimme maatiloilta, jotka panostavat tuotantoeläinten hyvinvointiin, Susanna kertoo.
– Esimerkiksi moni nauta- ja lammasraakaruokaamme käyttävä koiranomistaja kertoo, että ruokayliherkkyyksistä kärsivien koirien suolisto-ongelmat ovat selkeästi vähentyneet, kun ne saavat ilman säilörehua tuotetusta naudan- ja lampaanlihasta valmistettua ruokaa.
Huippu-tuotesarjassa on nyt
viisi raakaruokapakastetta, jotka myydään 800 gramman läpinäkyvissä pötköissä. Kuudes pakaste, allergisille koirille suunniteltu täysravinto, on tulossa myyntiin.
– Haluan, että asiakas näkee, millainen ruoan väri ja koostumus on, siksi pakkausmateriaali on läpinäkyvää, Susanna sanoo.
Valikoimiin on tulossa myös luonnollisia, kuivattuja pureskeluherkkuja.
– Koirillamme on kokeilussa kuivattuja lampaan korvia ja kurkkutorvia, joita ne silmät säihkyen pureskelevat, onhan se koiralle luontaista.
SUSANNAN ja Erkin siperianhuskyjen kilpailukausi on tältä kaudelta ohi. Uusi kausi alkaa syksyllä. Marraskuussa juostaan MM-kisat Italiassa Venetsian lähellä.
– Valjakkotreeneistä on nyt kesälomaa. Heinäkuussa aloitamme ne taas – öisin, silloin on viileämpää harjoitella. Peruskunnon ylläpitämiseksi koiramme juoksevat isolla, aidatulla pihalla kotonamme ja mökillämme. Lisäksi käym-
Huippu-raakaruokaa hankit Kärkkäiseltä.
me koirametsissä, joissa ne myös nauttivat juosta.
Valjakkokoiran kasvatus aloitetaan pentuna.
– Pentua totutetaan esimerkiksi juottoliemen juottamiseen. Juottoliemenä käytämme Huippu Aktiivia veteen sekoitettuna, josta koira saa runsaasti energiaa ja proteiineja, jotta se jaksaa antaa kisoissa ja treeneissä kaikkensa. Pennuille myös opetetaan, mitä tarkoittaa oikea, vasen ja suoraan. – Noin vuoden ikäisenä pentu laitetaan valjakkoon yhdessä aikuisten koirien kanssa. Siperianhuskyillä vetäminen on geeneissä. Voi sitä riemua, kun pentu pääsee juoksemaan valjakossa! •
Sinafil X Libidokapselit 14.95€
Parantaa miehen libidoa
Parempi suorituskyky
Täydellinen koostumus
Riittää koko kuukaudeksi
100 Spray 14.90€
Kestät pidempään
Ylivertaisen tehokas
Miljoonia tyytyväisiä käyttäjiä
Jopa 40 käyttökertaa
Easyglide Liukuvoide 150ml 3.45€
Turvallinen koostumus
Dermatologisesti testattu Ei tahmaa
Riittoisa koostumus
Peräkkäisiä orgasmeja
Takuu 15 vuotta
Ladattava akku
Kuukauden suosituin tuote
HYVÄÄ HÄGGMANILTA HÄGGMANILTA
YLIVIESKA / RAUTATIENKATU 8, (08) 4695 622 KÄRKKÄINEN, (08) 4695 624
Vanhat korut ovat hienoja ja kullan louhinta tekee luonnolle huonoa. Siksipä ostamme ja myymme kultaa, hopeaa ja vintage-koruja. Arvion saat myymälässämme saman tien ja rahatkin ihan hetkessä vaikka käteisenä.
Kultu on täällä.
Kultu on meidän oma korumallisto. Korut on suunniteltu ja toteutettu Suomessa ekologisesti 100% kierrätetyistä jalometalleista.
YLIVIESKA • Kauppakeskus Kärkkäinen (entinen Sepon Kulta liiketila), Ollilanojankatu 2, avoinna ma-pe 10-18, la 10-16
• Kauppakeskus Mega-keskus, Keskuskatu 3, avoinna ma-pe 10-18
RYSKYPÄIVÄT
28.–29.3. YLIVIESKASSA
Tule Ryskypäiville ja osta RYSKYARPA!
PUOLUEET ja EHDOKKAAT! Varmista vaalinäkyvyytesi!
RYSKYARPA 10€ kpl
KORTTI TAI KÄTEINEN
RYSKY-ARPAJAISTEN PÄÄPALKINTONA
1. UUSI CASE IH 75 A (arvo 56 412€)
2. UUSI CF MOTO 450 -MÖNKIJÄ (arvo 6 890€)
Palkintoja kaikkiaan 40 kpl
YLIVIESKAN KUULA
VAALINUMERO 2.4. Myös näköislehti verkossa
Varaus ja aineistot 19.3. mennessä
Oulun eteläinen 59 000
1/4-sivu 295€
OTA YHTEYTTÄ:
0500 797 322 jaana.laakko@kauppasuomi.fi
keskenKävijöidenarvotaan Marimekon lahjakortti 200 €
127 000 1/4-sivu 495€
Varaa ilmoitustilat vaalikampanjointiin ajoissa!
Uudistetun myymälän avajaiset pe–su 28.–30.3. Ylivieskan Kärkkäisellä
Siemens-kodinkoneet esittelyssä! Keittiön ostajalle upeita konepaketteja.
Siemens induktiotaso liesituulettimella NYT 1 350,00 € (ovh. 4 389 €)
Kaikki LUJA-laminaattiovet valkoisen hinnalla
Vesivuotovahti keittiön ostajalle kaupan päälle
Katso kaikki tarjoukset www.sievinkeittio.fi
YLIVIESKA Kärkkäisen myymälä Tuomo Heiska, 050 559 3447
Marja Lehrbäck, 045 275 2940