3 minute read

Otolliset olosuhteet hyvälle yöunelle pedataan päivällä

kananmuna, maito ja juusto. Alkoholia ja tupakkaa on syytä välttää, mikäli tarkoituksena on hivuttautua höyhensaarille helposti. Koska kofeiinin puoliintumisaika elimistössä on joidenkin tutkimusten mukaan jopa seitsemän tuntia, kahvia ei kannata kietaista kitusiinsa enää iltapäivän jälkeen.

Teksti: Johanna Koskinen

Kuvat: Harmonia

Univaikeuksien voittamiseksi on tärkeää noudattaa säännöllistä vuorokausirytmiä, jossa herätään ja nukkumaan mennään samaan aikaan viikonpäivästä riippumatta. Intialaisen lääketieteen eli ayurvedan mukaan ihanteellisinta olisi herätä aamulla kuuden kiepakkeilla ja painua pehkuihin illalla ennen kymmentä. Intialaisen lääketieteen oppien mukaan myöhäisillan levottomuutta voidaan helpottaa esimerkiksi hieromalla jalkapohjia seesamöljyllä, jota voi niin halutessaan ryydittää muutamalla tipalla eteeristä laventeliöljyä. Yrteistä paras stressaantuneen ihmisen tasapainottamiseen on ashwagandha.

Liian raskasta liikuntaa ei suositella harrastettavan illan viimeisinä tunteina. Sen sijaan rauhallinen liikuskelu vaikkapa lähimetsässä tallustelun tai joogan muodossa valmistelee kehoa ja mieltä hyviin yöuniin. Myös lukeminen, kutominen, jutustelu ja muut rauhalliset ja mielihyvää lisäävät askareet sopivat erinomaisesti tukemaan levolle laskeutumista.

Monille ihmisille piikkimatolla pötköttely on yksi tärkeimmistä levollisuutta lisäävistä iltarutiineista.

Piikkimaton teho perustuu pitkälti akupainantaan. Terävät piikit stimuloivat kehon akupisteitä ja saavat energian virtaamaan vapaammin.

JOS UNENSAANTIIN liittyy ahdistuneisuuden tunnetta ja mahdolliset nukahtamisvaikeudet huolestuttavat jo päivällä, tilanne on astetta haastavampi. Itsetutkiskelun ja ja suunnilleen 15 minuutin ja tunnetyöskentelyn lisäksi helpotusta tilanteeseen voivat tuoda ayurvediset yrtit. Sahramin ja ashwagandhan rentoutumista tukeviin ja levollisuutta lisääviin vaikutuksiin terapiasta on apua hyvää unta hamuavalle. Esimerkiksi rauhoittavilla eteerisillä öljyillä ryyditetty jalkakylpy tai hierontaöljy hemmottelee ja hoitaa kokonaisvaltaisesti. Eteerisistä öljyistä esimerkiksi laventeli, neroli ja frankinsensi ovat oivallisia valintoja rauhoittumiseen. perustuva niDRA-ravintolisä auttaa luomaan hyvälle yöunelle otollisia olosuhteita jo päiväsaikaan. Myös lempeästi hellivästä aroma- veda suosittelee levollista yötä pohjustavaksi juomiseksi täysmaitoon tehtyä iltamaitoa, joka ryyditetään gheellä eli kirkastetulla voilla sekä ruoansulatusta tukevilla mausteilla, kuten fenkolilla, kardemummalla ja kurkumalla sekä mieltä ja kehoa tyynnyttävällä sahramilla. Tryptofaani on unihormoniksi kutsutun melatoniinin esiaste. Tryptofaanipitoista iltapurtavaa ovat mm. kurpitsansiemenet, pähkinät, mantelit,

Eteerisiä öljyjä voi haihduttaa huoneilmaan esimerkiksi diffuusoria tai tuoksulamppua hyödyntäen. Silloin kannattaa kuitenkin muistaa aromaterapian tärkeä perusperiaate, jonka mukaan eteerinen öljy valitaan aina herkimmän haistelijan mukaan. Jos perheessä on esimerkiksi lapsia tai lemmikkieläimiä, tulee varmistua siitä, että valittu eteerinen öljy sopii myös heille.

Aromaterapeuttinen Aromastick-tuoksupuikko tarjoaa helposti hyödynnettävän ja henkilökohtaisen tuoksuterapiahetken. Tuoksupuikkoa nuuhkaistessa eteeristen öljyjen tuoksut eivät leviä tuoksuttelijaansa laajemmalle. Aromastick-tuoksupuikoista levollisuutta sopivat tuomaan etenkin Balance- ja Relax-tuoksupuikot.

VIILEÄ , hiljainen, pimennetty, levollisesti sisustettu ja siisti makuuhuone auttavat rauhoittumaan ja nukkumaan hyvin. Mukava sänky, sopiva tyyny ja miellyttävä nukkumaympäristö tukevat hyviä yöunia. Hiljaisuuden saavuttamiseksi korvatulpat voivat toisinaan tulla tarpeeseen samalla kun pimennysverhot tai silmille asetettavat unilaput huolehtivat valon virkeyttävän vaikutuksen eliminoimisesta öiseen aikaan. Väriterapeuttisesti ajatellen makuuhuoneessa kannattaisi suosia vihreän ja sinisen sävyjä, jotka lisäävät rentouden ja levollisuuden tunteita. Myös kivistä voi olla apua. Esimerkiksi ametisti, valkoinen seleniitti, savukvartsi, akvamariini ja vihreä aventuriini rauhoittavat ja tukevat mielen tasapainoa.

Lämmin suihku tai kylpy on omiaan helpottamaan nukahtamista. Lämpimässä vedessä oleilun jälkeen keho alkaa viilentää itseään, jonka myötä elimistö saa signaalin rauhoittumisesta. Kylmä iltasuihku toimii toisin päin. Se saa lämpenemään, jolloin nukahtaminen voi vaikeutua. Laadukasta nukkumista auttavia tuotteita niin itsellesi kuin makuuhuoneeseen löydät Kärkkäiseltä. •

Yöllinen heräily voi johtua estrogeenistämyös

Aromastick-tuoksupuikoista levollisuutta sopivat tuomaan etenkin Balance- ja Relax-tuoksupuikot. Balancessa on eteeristä piparminttu-, sypressi- ja inkivääriöljyä. Relaxissa laventelia, vetiveriä ja mandariinia.

ILLAN viimeisinä tunteina ei ole hyvä puputtaa koko kupuaan täyteen, vaan iltapalana kannattaa nauttia helposti sulava, kevyt ja unettava ateria. Ayurveda suosittelee nauttimaan illallisen ennen klo 18:aa, jonka jälkeen syödään vain hyvin kevyt iltapala tai -maito. Maadoittavia ja tyyntymistä tukevia iltapaloja ovat esimerkiksi banaani, puurot ja pähkinät, jotka kaikki ayurvedisesti ajatellen lisäävät otollisia olosuhteita hyville unille. Ayur-

Estrogeeni ja keltarauhashormoni vaikuttavat monen muun asian lisäksi nukkumiseen - tämän on moni nainen omakohtaisesti kokenut. Etenkin ennen kuukautisia, raskaana ollessa ja sekä erityisesti vaihdevuosien aikana ja niiden jälkeen nukahtaminen voi olla hankalaa ja yöllinen heräily heikentää elämänlaatua.

Yli puolet vaihdevuosi-ikäisistä naisista kärsii univaikeuksista, joista tyypillisimpiä ovat yölliset heräilyt.

Katkonaisiin yöuniin syynä on usein estrogeeni-hormoni, jonka tuotanto vähenee vaihdevuosien vieriessä. Estrogeenin tiedetään vaikuttavan aivojen unensäätelykeskuksiin. Koska estrogeenin tuotanto alkaa hiipua hiljalleen munasarjojen toiminnan heiketessä yksilöllisen tahtiin, voi jo nelikymppinen nainen alkaa kärsiä aamuöisistä heräilyistä premenopaussi- eli esivaihdevuosioireina.

Myös kuukautiskierron vaihe vaikuttaa uneen. Koska estrogeenin määrä on pienimmillään juuri ennen kuukautisia, moni kärsii silloin unipulmista, ja toisia taas nukuttaa enemmän kuin koskaan. Toisaalta myös liiallinen estrogeenimäärä vaikuttaa unta huonontavasti.

Affron-sahramiuutteen ja KSM66-ashwagandhan yhteisvaikutuksiin perustuva Harmonian niDRA-valmiste on oivallinen tuki myös hormonaalisista syistä johtuviin unipulmiin ja emotionaalisen tasapainon tueksi. Ayurvedassa sahrami-ashwagandha -yhdistelmää on perinteisesti käytetty tukemaan nukahtamista ja levollista mieltä. •

This article is from: