1 minute read

Pääkirjoitus: Yhdessä varautuminen luo turvallisuutta

Yhdessä varautuminen luo turvallisuutta

Taloyhtiön turvallisuus on yhteistyötä. Taloyhtiö vastaa siitä, että kiinteistön pelastussuunnitelma, väestönsuoja ja vakuutusturva sekä muu riskienhallinta ovat kunnossa. Asukkaiden tehtäväksi puolestaan jää huolehtia omalta osaltaan siitä, että he tutustuvat pelastussuunnitelman sisältöön, varautuvat auttamaan mahdollisessa väestönsuojan käyttöönotossa ja huolehtivat omasta kotivarastaan.

Kotitalouksien ja taloyhtiöiden varautuminen erilaisissa poikkeustilanteissa on tärkeä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Kun sähkön, lämmön, veden tai tiedon jakelu katkeaa, pandemia rajoittaa liikkumista tai kohdataan jokin muu yllättävä häiriötilanne, varautuminen joutuu puntariin. Nopeasti kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne, sota Euroopassa, talous- ja energiakriisi ovat lisänneet varautumisen tärkeyttä entisestään. Myös ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen edellyttävät varautumista poikkeusoloihin. Samalla kasvava epävarmuus on lisännyt huolta kansalaisten henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Poikkeuksellisessa arjessa pärjääminen vaatii taitoja. Sitä varten toteutamme yhdessä Keski-Suomen Marttojen kanssa kaksi vuotta kestävän hankkeen, jonka rahoittaa Keski-Suomen liitto. Tavoitteenamme on edistää ihmisten turvallisuutta ja riskeihin varautumista. Hankkeen aikana järjestetään luentoja, retkiä ja ruokakursseja. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat taloyhtiöt, martta- ja kyläyhdistykset sekä muut yhteisöt alueellamme.

Tärkeää on myös henkinen varautuminen, sillä henkinen hyvinvointi lopulta ratkaisee, kuinka toimintakykyisenä yhteiskunta kestää mahdollisissa poikkeusoloissa. Henkiseen hyvinvointiin ja koettuun asumismukavuuteen vaikuttavat merkittävästi taloyhtiön ilmapiiri. Hyvät naapurisuhteet, muiden huomioiminen ja yhdessä tekeminen vähentävät asukkaiden kokemaa yksinäisyyttä. Kokemus osallisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta, yhteisöllisyys, lisää turvallisuuden tunnetta sekä uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin.

Suomalaisuuteen kuuluu se, että uhkien edessä tartutaan toimeen, varaudutaan.

Toivotan kaikille lehden lukijoille rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta 2023.

Hannu Mähönen päätoimittaja, toiminnanjohtaja

This article is from: