2 minute read

Valtion avustusrahaa on taas tarjolla taloyhtiöille

Tukea myönnetään erityisesti rakennusten energiatehokkuutta ja esteettömyyttä edistäviin hankkeisiin, mutta myös esimerkiksi sisäilmaa parantaviin suunnittelu- ja korjaustoimiin.

Taloyhtiöille tarjolla taas valtion avustusrahaa

n TEKSTI JA KUVA: KIINTEISTÖLIITTO

Korjausten tekoon tarkoitettua valtion avustusrahaa on ollut taloyhtiöille tarjolla tänä vuonna historiallisen paljon, ja myös ensi vuonna korjausavustuksiin käytettävissä on tämän hetken tietojen mukaan lähes 27, energia-avustuksiin 69 ja latausinfra-avustuksiin 10 miljoonaa euroa. Taloyhtiöissä onkin nyt energiakriisin keskellä hyvä hetki miettiä myös pidemmän aikavälin energiaremontti- ja muita korjaustarpeita.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää korjausavustuksia asuinrakennuksen omistaville yhteisöille. ARAn korjausavustusryhmän ryhmäpäällikkö Sami Turunen kertoo, että korjausavustuksissa on tänä vuonna tarjolla historiallisen suuri euromäärä taloyhtiöiden korjauksiin. – Keväällä 2022 saadun lisäbudjetin myötä avustusrahoja on ollut jaettavana tänä vuonna reilut sata miljoonaa euroa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että korjaus- ja energia-avustuksiin olisi ensi vuonna käytettävissä rahaa ainakin saman verran, eli avustuksia on hyvin myönnettävissä. – Valtion tavoitteena on avustusten myöntämisen kautta sekä ehkäistä ilmastonmuutosta että kehittää ikääntyvän Suomen asumisoloja. Tukea myönnetään erityisesti rakennusten energiatehokkuutta ja esteettömyyttä edistäviin hankkeisiin, mutta myös esimerkiksi sisäilmaa parantaviin suunnittelu- ja korjaustoimiin.

Uusimpana avustuksena on lokakuussa haettavaksi tullut avustus taloyhtiön siirtymiselle matalalämpöisen kaukolämmön piiriin.

ARA, Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto kannustavat taloyhtiöitä hyödyntämään tilaisuutta. Avustus voi tuoda merkittävää rahallista helpotusta korjaamiseen – esimerkiksi hissien jälkiasennuksiin on saatavissa avustusta jopa 45 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Energian ja sähkön hinnan voimakas nousu ovat nostaneet talousasiat voimakkaasti esille myös taloyhtiöissä. Talvesta selviytymisen lisäksi taloyhtiön kannattaa pohtia nyt myös pidempiaikaisia ratkaisuja. Laajemmilla energiatehokkuustoimilla ja energiaremonteilla taloyhtiön lämmitys- ja sähkökuluihin voidaan saada helpotusta pitkällä aikavälillä.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto peräänkuuluttavat myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua taloyhtiöistä, jotka eivät kykene korjaustoimia toteuttamaan. Osa taloyhtiöistä saattaa pudota kyydistä. – Hyvin hoidetut taloyhtiöt, jotka myös tekevät ilmastonmuutoksen vuoksi välttämättömiä energiatehokkuus- tai energiaremonttitoimia, säilyttävät arvonsa pitkälle tulevaisuuteen. Kannamme kuitenkin huolta erityisesti syrjäisempien seutujen taloyhtiöistä, joissa ongelmia kasaantuu: pankkien rahoitushanat ovat tiukassa, korjaustoimenpiteiden toteuttaminen takkuaa ja asunnoille ei meinaa löytyä ostajia. Nämä taloyhtiöt eivät ole myöskään avustusrahojen hyödyntäjien kärjessä, sanoo Kiinteistöliiton johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat ehdottaneet valtion takauslainajärjestelmän uusimista niin, että se takaisi mahdollisuuden korjauksiin ainakin sellaisilla alueilla, joissa tullaan asumaan vielä 10–20 vuoden kuluttua. – Vaikeuksissa olevien taloyhtiöiden tilanteeseen tarvitaan yhteiskunnallisia ratkaisuja. Samalla on tunnustettava, että kaikkea ei kannata korjata, vaan ratkaisuja pitää olla myös taloyhtiön saattohoitoon, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.

This article is from: