Toven matkassa

ESSEE Toven matkassa

Tove Janssonin taide on koskettanut monia ja kulkenut mukana eri elämänvaiheissa. Tähän suureen taiteilijaan on voitu tutustua hyvin eri tavoin: joku on kasvanut Muumien lumoissa, toinen ihaillut Toven maailmanluokan proosaa, kun taas kolmannelle kaiken ytimessä on Toven kuvataide. Heitäkin on, joihin suurimman vaikutuksen on tehnyt Tove henkilönä, hänen elämänsä ja yhteiskunnallinen ajattelunsa. Toven ainutlaatuisuus, monipuolisuus ja rohkeus elää elämäänsä ilman sovinnaisuuden kahleita vetoavat hyvin monenlaisiin ihmisiin. Lapset kaikkialla maailmassa rakastavat muumeja, mutta mikä aikuisia kiehtoo muumiromaaneissa ja Toven muissa proosateoksissa? Otin hyllystä omat suosikkini ja mietin, miksi tartuin juuri niihin. Suljen silmät ja mietin Toven teoksia. Ihan ensimmäisenä mieleen nousivat Kesäkirja ja Haru, eräs saari. Pian olen ajatuksissani kallioisella merenrannalla oman sukuni mökillä, paikassa, jossa ollaan yhdessä, mutta jokainen saa puuhastella omiaan. Rakastan sellaista olemista, että rakkaimpani ovat lähellä, mutta saan silti vapaasti uppoutua kirjaan, kirjeisiin tai meren katseluun. Ja jonkin ajan päästä kokoonnumme kaikki yhdessä syömään. Tämä kallioinen ranta on minun Klovharuni, sielunmaisemani, jossa voin olla yksin kuin Nuuskamuikkunen tai ilahduttaa läheisiäni kuin Muumimamma. Kesäpäivä täällä voi olla yhtaikaa sekä rosoinen että suloinen. Tove Jansson kirjoitti autofiktiota ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Hän jalosti omakohtaiset muistot ja kokemukset kaunokirjallisiksi tuokiokuviksi, eikä lukijan kannalta ole oleellista, mikä on totta ja mikä keksittyä, mitä on jätetty kertomatta ja mitä liioiteltu. Lukija etsii kaunokirjallista kokemusta, ja vaikka lukemiseen saattaa liittyä toive päästä näkemään vilahduksia Toven todellisesta elämästä, mitään varmaa ei Toven kaunokirjallisten teosten perusteella siitä voi päätellä. Ja kuitenkin kaikki tuntuu eletyltä, todelliselta. Toven proosassaan luomat kohtaukset ja kohtaamiset ovat intiimejä ja tarkkaan rajattuja. Tietynlainen pysähtyneisyys nostaa esiin henkilöiden suhteet toisiinsa ja ympäristöönsä. Miljöiden kuvailu on säästeliästä mutta tarkkaa: kuvataiteilijan havaintokyky saa proosankin vaikuttamaan akvarellilta. Rajattu ja pelkistetty tapahtumaympäristö korostaa henkilöiden sisäisen maailman rikkautta. Vähäeleiset dialogit yhdistettyinä henkilöiden arkiseen toimintaan ilmentävät tarkkaa psykologista silmää.

Tämä kaikki tekee Toven proosasta syvää ja monikerroksista niin hänen aikuisille kirjoitetuissa teoksissaan kuin muumikirjoissakin. Lapsi ja aikuinen seuraavat samaa tarinaa, mutta aikuinen löytää tasoja, joita lapsen silmä ja korva eivät välttämättä vielä erota. Myös kantaaottavuus on alleviivaamaton osa tarinoita: se ei ole julistamista vaan tulee ilmi siinä, miten henkilöhahmot kohtaavat toisensa ja kohtelevat toisiaan. Novelleissa lukija jätetään pohtimaan, miten hyvin henkilöt modernissa maailmassa viihtyvät ja voiko maailmanmenoon vaikuttaa. Vaikuttavimmillaan Tove on ikuisimpien aiheiden, kuten nähdyksi tulemisen, äärellä. Näkymätön lapsi on klassikko, jota lukiessa alkaa uskoa, ettei kukaan kirjan luettuaan voi kävellä kenenkään ohi eikä kiusata ketään. Toven teosten äärellä olen valmis uskomaan siihen, että lukeminen jättää meihin jäljen, joka vaikuttaa tapaamme olla maailmassa. Kirjoitan ”Tove” käyttämättä sukunimeä siksi, että Tove tuntuu tutulta ja konstailemattomalta, ihmiseltä, joka saa keskustelukumppanin tuntemaan itsensä erityiseksi. Sellaiselta tuntuu ystävän seurassa, tai perheenjäsenen, jonka kanssa voi olla samassa tilassa, vaikka hiljaa ja omissa oloissaan. Minä olen luonut Tovesta itselleni tällaisen seuralaisen. Hänen taideteoksensa ovat sen mahdollistaneet. Ja jollekulle toiselle lukijalle ne antavat jotain aivan muuta.

AnnaRiikka Carlson on WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden kustantaja.