Osallisia valosta jo nyt

Ensi viikolla vietettävä helatorstai on useassa Euroopan maassa tervetullut vapaapäivä. Moni tietää, että päivällä on joku kirkollinen syy, vaikka ei välttämättä muistakaan, mikä. Siksi aloitetaan tämä juttu lukemalla Raamattua

Uuden testamentin Apostolien teot kertoo Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeisistä tapahtumista ja alkuseurakunnan vaiheista. Sen alussa ylösnoussut Jeesus, joka edelleen kuolemansa jälkeen liikkuu läheistensä parissa, istuu aterioimassa oppilaidensa kanssa. Ykskaks oppilaat näkevät, kuinka Jeesus otetaan ylös ja pilvi vie hänet heidän näkyvistään.

Yhtäkkiä paikalla on myös valkopukuisia miehiä – siis enkeleitä – jotka kertovat opetuslapsille seuraavaa: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.”

Helposti syntyy mielikuva supersankari-Jeesuksesta sujahtelemassa taivaalle ja takaisin. Alkaa myös miettiä, onkohan se taivas, johon Jeesus pilven viemänä matkusti, sama paikka, johon meidänkin luvataan joskus kuoleman jälkeen ehkä pääsevän.

– Jos Raamattua lukee kirjaimellisesti, se saattaa meidät sellaisten kysymysten äärelle, jotka eivät sovi yhteen tämän päivän ihmisen maailmankuvan kanssa. Monia Raamatun kertomuksia lukiessaan miettii, että mitä ihmettä meidän tästäkin pitäisi ajatella, sanoo Wille Riekkinen, emerituspiispa ja Uuden testamentin tutkija.

”Mitä ihmettä?” onkin aika hyvä kysymys Uuden testamentin lukijalle, joka jo ennen tätä taivaaseenastumisepisodia on matkansa varrella kohdannut monenlaisia ihmeitä, enkeleiden ilmestymisiä, neitseellisen syntymän ja ylösnousemuksen.

Riekkinen sanoo, että kirjaimellisen lukemisen sijasta Raamattua pitäisi oppia lukemaan metaforisesti eli vertauskuvallisesti. Se ei ole mikään uusi, radikaali keksintö. Osa teksteistä on alun perinkin kirjoitettu ymmärrettäviksi metaforina.

– Joku saattaa nyt kysyä väheksyen, että vainko metaforisesti. Mutta metaforinen tulkinta on paljon syvempää kuin kirjaimellinen tulkinta.

ENNEN TAIVAASEEN ASTUMISTA oli ylösnousemus. Evankeliumit kertovat tyhjästä haudasta ja Jeesuksen ilmestymisestä oppilailleen. Apostolien teoissa tarkennetaan, että Jeesus ilmestyi oppilailleen kuolemansa jälkeen neljänkymmenen päivän ajan. Wille Riekkinen sanoo, että nämä ilmestykset synnyttivät kristinuskon.

– Ilmestymisiä oli niin paljon, että ne synnyttivät vakaumuksen, että Jeesus ei jäänyt kuoleman vangiksi vaan elää. Ryhdyttiin päättelemään, että koska hän elää, hänen on täytynyt nousta ylös. Mutta sitten nämä ilmestykset loppuivat.

– Helatorstain kertomus on metaforinen kertomus, jonka sanoma on, että ilmestykset loppuivat aikanaan ja Jeesus siirtyi toiseen todellisuuteen, joka on meidän aistiemme ulottumattomissa. Häntä ei voi nähdä, mutta merkillistä kyllä hänet voidaan tunnistaa ja tuntea rukouksessa ja myös silloin, kun kokoonnutaan hänen nimessään.

Taivaaseenastumisen jälkeisiä päiviä Riekkinen kuvailee täydelliseksi radiohiljaisuudeksi. Mutta jo kymmenen päivän kuluttua tapahtuu taas jotain ihmeellistä. On juutalaisen sadonkorjuujuhlan aika, ja Jerusalemissa on koolla paljon väkeä. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka taivaalta kuuluu kohahdus ja näkyy tulenlieskoja. Jeesuksen oppilaat tulevat täyteen Pyhää Henkeä ja alkavat puhua eri kielillä niin, että eri maista tulleet ihmiset kuulevat kukin omaa kieltään.

– Koettiin kielilläpuhumisihme, mutta sitä voisi sanoa myös ymmärtämisihmeeksi. Siinä kerrotaan, kuinka ihmiset rupesivat ymmärtämään sitä, mistä apostolit puhuivat: että tässä Jeesuksessa meillä on kaikki elämän eväät tarjolla, Riekkinen sanoo.

ENNEN KUOLEMAANSA Jeesus kulki maan päällä ja julisti taivasten valtakuntaa eli Jumalan valtakuntaa, jonka toteutuminen oli lähellä. Wille Riekkinen kertoo, että Jeesuksen aikaan taivasten valtakunnasta oli kolmenlaisia käsityksiä: jotkut ymmärsivät sen poliittisesti ja odottivat vapautusta tuolloin maailmaa hallinneen Rooman vallan alta. Toisilla taas oli apokalyptisia odotuksia siitä, että tämä maailma loppuu pian ja Jumala tuhoaa yliluonnollisella tavalla kaiken pahan.

– Mutta Jeesus ei ollut poliittinen hahmo eikä myöskään haihattelija. Se Jumalan valtakunta, jota hän julisti, tulisi ymmärtää eettisesti: se on oikeamielisyyttä, iloa ja rauhaa, Riekkinen sanoo.

Enkelit Apostolien teoissa lupaavat Jeesuksen tulevan kerran takaisin. Jeesuksen oppilaat ja ensimmäiset kristityt odottivat sen tapahtuvan vielä heidän elinaikanaan. Jeesuksen paluun eli niin sanotun paruusian odotus näkyy selvästi esimerkiksi Paavalin kirjeissä, jotka ovat Uuden testamentin vanhimpia tekstejä.

Paavali ja yhä uudet sukupolvet hänen jälkeensä ovat joutuneet huomaamaan, että eipä Jeesus vielä ole palannut eikä maailma loppunut. Deadlinea on siirretty aina uudelleen, ja opetusta paruusiasta on jouduttu tarkistamaan.

– Sinä päivänä alkuseurakunnan yhteyteen siirtyi paljon juutalaisia. Avautui laajakaista kristinuskon sanomalle, sillä kun he palasivat juhlien jälkeen kotiseuduilleen ja kertoivat, mitä olivat kuulleet, sana Jeesuksesta lähti hurjaa vauhtia eteenpäin.

– Alettiin ajatella, että Jumalan valtakunta leviää vähitellen, ja loppu tulee sitten, kun se ulottuu kaikkialle. Tai että Jumala on meille armollinen ja on antanut lisäaikaa, Riekkinen kertoo.

SELITYKSIÄ EI TARVITTAISI, jos paruusia ymmärrettäisiin paluun sijasta läsnä- oloksi – sillä sitäkin kreikan sana parousia merkitsee. Wille Riekkinen muistuttaa, että tällaisellekin ajattelulle löytyy perusteet Raamatusta, Johanneksen evankeliumista

Wille Riekkinen, 76, on teologian tohtori, jonka erityisalaa on Uuden testamentin tutkimus. Tutkimustyön lisäksi hän on kirjoittanut useita Raamattua käsitteleviä yleistajuisia kirjoja. Uusin niistä, Kirjain vai henki (Teos), ilmestyi tänä keväänä.

Vuosina 1996–2012 Riekkinen toimi Kuopion hiippakunnan piispana. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa seurakuntapappina, kouluttajana Kirkon koulutuskeskuksessa ja raamattuteologina Kirkkojen maailmanneuvostossa.

– Kristus ja taivas ovat läsnä jo nyt uskossa. Usko tarkoittaa uudestisyntymistä: siirtymistä kuolemasta elämään, pimeydestä valoon. Uskossa olemme jo osallisia Jeesuksen ylösnousemuksesta ja siitä kirkkaudesta, joka Jeesuksessa oli täydellistä.

– Johanneksen evankeliumi korostaa sitä, että tämä hetki on tärkeä. Emme tiedä, kuinka kauan täällä olemme, mutta jo nyt voimme tätä uskoamme jakaa ja siitä elää.

Riekkinen lisää, että uudestisyntyminen ei ole mikään kertakaikkinen tapahtuma vaan pikemminkin jatkuvaa uudistumista. Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa, että se, joka tahtoo kulkea hänen jäljessään, kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon häntä.

– Joka päivä! Uudestisyntyminen tarkoittaa itsekkyyden jatkuvaa kuolettamista ja kilvoittelua. Se ei johda kirjaimelliseen orjuuteen tai jäykkään uskonnollisuuteen vaan Hengen suomaan vapauteen – sellaiseen, jossa olemme valmiit reagoimaan lähimmäisen ja maailman hätään.

Sana uudestisyntyminen saattaa herättää mielikuvia äkkikäännöksestä ja hurahtamisesta.

Riekkinen sanoo, että ei ole yhtä sapluunaa, jonka mukaan asiat tapahtuisivat, eikä yhtä tietä, jota kaikkien pitäisi kulkea.

– Se on Jumalan käsissä. On Jumalan armoa, jos me edes kaipaamme uudestisyntymistä. Jumala toimii siinäkin yksilöllisesti. Jonkun hän pysäyttää niin kuin parrulla iskisi päähän. Jollekulle taas on pitkän ja joskus hankalankin kehitysprosessin tulos, että hän viimein toteaa ”Herra, tässä minä olen”.

Aikoinaan Riekkiseltä kysyttiin usein piispantarkastuksissa, milloin piispa on tullut uskoon. Riekkiselle tuli tavaksi vastata vanhalla kaskulla miehestä, joka meni lääkäriin ja valitti tuntevansa itsensä hevoseksi. Kun lääkäri sitten tiedusteli, kuinka kauan oire oli vaivannut, mies vastasi, että tietysti varsasta lähtien.

– Tämä on ollut minunkin kehitykseni. Minut on aikanaan kastettu, olen saanut virikkeitä kristillisyyteen ja opiskellut. Vähitellen tieni on kirkastunut. Olen saanut levollisuuden, että ei ole mitään hätää. Tämän uskon ja Jumalan armon varassa mennään sitten aikanaan sille viimeiselle portille.

TÄTÄ JUTTUA TEHDESSÄ taivas tuli puheeksi aika monta kertaa. Sekin tuli selväksi, että Wille Riekkinen pysyttelee teologiassaan mieluummin maan pinnalla ja tässä elämässä, jota nyt eletään.

Otetaan vaikka pelastus. Riekkiselle se tarkoittaa sitä, että löytää elämälleen tarkoituksen.

– Ehkä se on sitä, että ihminen saa sisimpäänsä rauhan, löytää hötkyilemättömän jumalasuhteen. Silloin tietää, että tuleepa eteen mitä tahansa, turva on Jumalassa.

– Usein ajatellaan, että pelastus koskee kuolemanjälkeistä aikaa. Mutta siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, me emme voi sanoa varmuudella mitään. Ne asiat ovat yksin Jumalan käsissä. Kaikki on toivon varassa. Itselläni on sellainen tunne, että kuoleman rajan tuolla puolen on jotakin enemmän kuin me osaamme ajatella – on toinen todellisuus.

Riekkistä on puhutellut Helene Schjerfbeckin maalaus Ovi. Siinä on hämärän kappelin tumma, suljettu ovi. Oven ja oviaukon välissä on rakoja. Niistä säteilee kirkas valo, jota Riekkinen luonnehtii tuonpuoleiseksi.

– Osallisuus tuosta valosta voi tapahtua uskossa jo nyt, ja sen pitäisi riittää. Pitäisi kiinnittää huomio tämänpuoleiseen elämään ja siihen, miten me kristittyinä olemme valona ja suolana maailmassa. Silloin ei tarvitse huolehtia omasta tai toisten tulevaisuudesta, koska emme me siitä tulevaisuudesta tiedä. ■