Kotiseutuposti 1/2022

Page 24

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää rakennusten kierrättämistä – uuden rakentamista vältettävä Suomen Kotiseutuliitto ehdottaa tulevaa kaavoitus- ja rakentamislakia koskevassa lausunnossaan kunnille yhteistä mallia, joka helpottaisi asukkaiden tiedon, osaamisen ja toiveiden huomioimista kaavoitusprosessissa.

I

lmastonmuutoksen torjunta edellyttää uuden rakentamisen minimointia ja vanhan vaalimista. On lukuisia hyviä syitä huolehtia olemassa olevasta rakennuskannastamme, kansallisvarallisuutemme perustuksesta. Rakentamisen hiilijalanjälki on valtava. Kestää parhaimmillaankin useita kymmeniä vuosia ennen kuin energiaa säästävillä rakenteilla on mahdollista kuroa umpeen uudisrakentami-

sessa ilmastolle aiheutunutta vahinkoa. Rakennusperintö on paitsi yhteistä kulttuurista omaisuuttamme, myös hiilivarasto. Ympäristön viihtyisyyden yksi peruspilareista on hyvin kunnossapidetty vanha rakennuskanta, joka kantaa mukanaan aineetonta kulttuuriperintöä, historiaa, henkilökohtaisia muistoja, kulttuuria ja osaamista – esimerkiksi rakentamisen käsityötaitoja. Liitto vaatii, että kansalaisten asumis- ja rakennusten kunnossapitotaitoja kehitetään. Rakennetun ympäristön kunnossapidon laiminlyönti maksaa lakiluonnoksen mukaan vuosittain 3,4–5,7 miljardia euroa – muiden menetettyjen arvojen ohella.

Tiivistäminen ei saa heikentää asuinympäristöä

Kuva: Anna-Maija Halme.

Lain ei tule sallia asuinympäristöjen heikentämistä niitä tiivistämällä. Rakkaus omaa tuttua asuinympäristöä kohtaan on polttoaine, joka saa yksilön ponnistelemaan ja osallistumaan ympäristön hyvään hoitoon. Tuttuus on merkittävä tekijä myös aluekehitykselle: miksi kukaan palaisi maailmalta kotiseudulle, jos kiintymyksen kohteita ei ole jäljellä? Kulttuuriperinnöksi jo tunnistettu rakennuskanta on kyettävä säästämään tiivistettäessä ottamalla kulttuuriperinnön asiantuntijat riittävästi mukaan työhön. Osallistavin keinoin tulisi selvittää, mitkä muut kohteet ovat asukkaille merkittäviä ja tunnistaa myös viime vuosisadan puolivälin jälkeen rakennetun ympäristön arvoja. Viheralueilla on suuri merkitys kaikkien viihtyvyydelle, henkiselle hyvinvoinnille – samoin liikuntamahdollisuuksien myötä fyysiselle hyvinvoinnille.

24

Kotiseutuposti 1/2022


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.