5000 vuoden kotiseutumatkalla Teksti ja kuvat: Leena Mulari
Taidekasvatusta maaseudulla
Kiuruvedellä, Rytkyn kylällä aikamatkattiin noin 5000 vuotta taaksepäin. Seudulla järjestettyjen Kivikautisten päivien ideana on herättää lasten kiinnostus kotiseutuun savitöiden avulla.
Kivikautiset päivät rytkäytettiin käyntiin taiteilijaryhmällä, johon kuuluvat kiuruvetiset Leila Närhi-Murtorinne ja Leena Mulari sekä pielavetiset Susanna Hotari ja Jaana Pietikäinen. Heidän ajatuksenaan on järjestää lapsille laadukasta taide- ja ympäristökasvatukseen sekä kotiseututietoon pohjautuvaa toimintaa maaseutuympäristössä. Taidetoiminnan avulla tuodaan tutuksi kulttuuriperintöämme ja kestävän kehityksen teemoja. Yhteistyökumppanina toimii Kiuruveden 74-vuotias kotiseutuyhdistys, ja toiveena on juurruttaa lapsiin kiinnostus kotiseutuun aktiivisen osallisuuden kautta. Puheenjohtaja Kaija Rantanen muonitti leiriläisiä kahden päivän ajan.
R
ytkyn kylä on saanut nimensä jääkauden muovaamasta rotkomaisesta järvestään, joka on ollut lähivesistöjen ohella tärkeä kivikauden ajan ihmisten kulkureitti. Nyt järven rannalla on yleinen uimaranta, jonka hiekkakentällä on helppo samastua esihistoriaan. Niinpä paikka valikoitui heinäkuun lopulla järjestettyjen Kivikautisten päivien tukikohdaksi.
6
Kotiseutuposti 3/2021