Kotiseutuposti 4 2013 by Suomen Kotiseutuliitto

Kotiseutuposti Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti

Ryhmätyöllä voittoon s. 4

15.11.2013

4/ 2013

Pääkirjoitus

Kotiseutuposti 4/ 2013 Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti j ulk a isi ja

Suomen Kotiseutuliitto Päätoimittaja Riitta Vanhatalo puh. 040 733 7033 riitta.vanhatalo@kotiseutuliitto.fi Toimitussihteeri Anna-Maija Halme puh. (09) 612 63225 anna-maija.halme@kotiseutuliitto.fi I lmoitta mi n e n

www.kotiseutuliitto.fi/ajankohtaista/ ilmoittaminen T il a uks e t ja osoitt e e n muutoks e t

Painoversion irtonumero 10 euroa, vuositilaus 40 euroa (sisältää postikulut). Kotiseutuliiton jäsenyhteisöjen jäsenet voivat tilata sähköisen version maksutta sähköpostiinsa. Suomen Kotiseutuliiton toimisto puh. (09) 612 6320 toimisto@kotiseutuliitto.fi S is ä lly s

Kirsi Moisander: Kotiseutuliitto 2025 s. 2 Pienen kylän iso teos valittiin Vuoden kotiseutukirjaksi s. 4 Yrjä Larmola: Muuttuvat maan kasvot s. 6 In memoriam: Matti Vasala 1931–2013 s.12 Kertokaa ilonne ja murheenne – Liisa kuuntelee s.13 Sanna Käyhkö: Lentokenttäkaupunki s. 15 Sami Myllyniemen Perinnesarjakuva s. 16 Multiprint Oy ISSN: 1799-276 ISSN-L: 1799-2761

Kotiseutuliitto 2025 Illat ovat taas pimentyneet ja päivä lyhenee. Luonnon syksyiset kelta- ja punasävyt ovat häviämässä iltahämärään ja talven valkeuteen, aikaan jolloin järjestöt toimivat aktiivisina ja me jäsenet suoritamme omaa rooliamme yhteiseksi hyväksi. Kotiseutuliitossa kuluva vuosi on ollut muutosten aikaa, onhan liitto saanut uuden toiminnanjohtajan, järjestöpäällikön ja valtuuston puheenjohtajan. Toimintamuotojen pohdintaa ja uusien tuulien tuiverrusta odotetaan. Uudistumisessa ja ajan tuomiin haasteisiin vastaamisessa myös hallitus ohjaa toimiston työtä. On hienoa, että olemme saaneet vahvan ja osaavan joukon sekä liiton työntekijöiksi että luottamushenkilöiksi. Liiton tehtävä on eri aikoina kehittynyt tarpeen ja yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Perustehtävää emme ole muuttaneet. Kaikkina aikoina olemme toimineet paikallisuuden puolestapuhujana ja kotiseudun väen yhdessä tekemisen vahvistajana arvostaen perinteitä, omaleimaisuutta ja kotiseutuhenkeä – voidaksemme olla ylpeitä kotiseuduistamme ja historiastamme. Kuten kaikki järjestöt, myös Kotiseutuliitto pohtii tehtäväänsä ja tulevaisuutensa suuntaa. Srategiatyö käynnistyi alkuvuonna ja jatkuu talven aikana. Strategia johtaa toimintaa kohti vuotta 2025. Millainen Suomi on silloin, millaista kotiseututyö on uudella vuosikymmenellä ja miten me liittona rakennamme tulevaa? Tahtotilan määrittely ja keinot, joilla tavoitteisiin päästään, on strategian ydin, jonka pohdintaan haastamme koko kotiseututyön kentän. Vastuu strategian valmistelusta on hallituksella, ja keskeisessä roolissa jäsenistön äänenä on valtuusto. Sähköisin keinoin pyrimme osallistamaan koko jäsenkentän keskusteluun kotiseututyön tulevaisuudesta. Keskustelu jatkuu vuoden 2014 kotiseutupäivillä Hämeenlinnassa. Strategia valmistuu keväällä, mutta keskustelu kotiseututyöstä ei siihen pääty, vaan sitä jatketaan entistäkin vahvemmin. Strategian hyväksymisen jälkeen sitä arvioidaan vuosittain ja uudistetaan neljän vuoden välein. Ki rsi M ois a n d er

hallituksen puheenjohtaja

Kotiseutu-vuosikirja saa jatkoa Keväällä julkaistu Kotiseutu-vuosikirja sai suuren suosion. Painos on jo lähes loppuunmyyty, mutta edelleen sitä voi tilata Kotiseutuliiton toimistosta niin kauan kuin painosta riittää. Kotiseutu-vuosikirja saa jatkoa ja ilmestyy jälleen ensi vuonna 2014. Jatkossa vuosikirja julkaistaan syksyllä. Vuosikirjan pääteema ja artikkelipyyntö jul-

kaistaan joulukuussa Suomen Kotiseutuliiton nettisivuilla, Hilja-uutiskirjeessä ja muilla tavoin. Kotiseutu-vuosikirjan päätoimittaja on Riitta Vanhatalo ja hänen lisäkseen seuraavan vuosikirjan toimituskuntaan kuuluvat Pia Puntanen, Harri Turunen, Anna-Maija Halme ja Liisa Lohtander. RV

Mikä ihmeen Vasittu Luuta? Kotiseutuliiton uudella jäsenyhdistyksellä on mielenkiintoinen nimi: Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta ry. Lue miksi yhdistykselle on annettu samalla kertaa näin kiehtova ja maanläheinen nimi. Kuva: Katariina Granat. Sivu 14.

Tallettakaa! Yrjö Larmola muistuttaa Tuttu kynä -palstalla valokuvaamisen ja jälkeen jäävien tekstien merkityksestä. Mitä meistä ensimmäisen digisukupolven ihmisistä ja maisemistamme todella jää jälkipolville tutkittavaksi? Larmola on entinen Helsingin kulttuurijohtaja. Nuorena miehenä hän toimi 1960-luvulla muutaman vuoden Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana. Sittemmin hän istui liiton hallituksessa 1960-luvulla ja uudestaan 2000-luvulla. Sivu 8.

Kansikuva: Vasemmalta alkaen kuvassa ovat Rauno Sippel, Päivi Liikamaa, Juhani Putkisto ja Tiina Niemi. Tämä hilpeä poppoo on Vuoden kotiseutukirjan perinteisten kotiseutukirjojen sarjan voittajan Salon mailla ja vesillä -kirjan takana. Kaunis kirja kertoo pienestä Salon kylästä, joka sijaitsee Päijät-Hämeen Asikkalassa pari–kolmekymmentä kilometriä Lahdesta pohjoiseen. Kuva: Anna-Maija Halme. Vuoden kotiseutukirjoista kerrotaan lisää sivuilla 4-7.

Kotiseutuposti 4 / 2013

Pienen kylän iso teos valittiin Vuoden kotiseutukirjaksi

uomen Kotiseutuliitto on valinnut Anneli Mäkelä-Alitalon ja Merja Åkerlindin kirjoittaman Salon mailla ja vesillä – Asikkalan Salon kylän historiaa ja muisteluksia -teoksen Vuoden kotiseutukirjaksi perinteisten kotiseutukirjojen sarjassa. Tekijöitä teoksella on ollut koko joukko. Työ alkoi jo 1980, kun kyläseppä Kyösti Nikki alkoi tallentaa kylän vanhusten kertomuksia c-kaseteille. Vuonna 2010 Salon kyläyhdistys perusti perinne- ja historiatyöryhmän – tuttavallisesti Perhiksen – työstämään tästä ja muusta materiaalista kirjan. Lisäksi ammattilaisia palkattiin EU:n Leader-tuella. Vuoden kotiseutukirjat julkistettiin Turun kirjamessuilla lauantaina 5. lokakuuta. Valintaraadin jäsenet olivat: Harri Turunen (pj.), Synnöve Bergholm-Kullström, Henri Nordberg ja Lassi Saressalo.

Raadin lausunto Salon mailla ja vesillä -teos muodostaa mieleenpainuvan rauhallisen, kauniin ja sisältörikkaan kertomuksen päijäthämäläisen kylän elämästä aikojen alusta nykypäivään. Lukija ohjataan kylän, tilojen, talojen ja kyläläisten elämään asiantuntevalla historiallisella johdannolla. Pääosa teksteistä on kyläkirjoille ominaista paikalliskerrontaa, mikrohistoriaa, jonka nyanssit avautuvat usealla eri tavalla, riippuen lukijan suhteesta Salonsaaren arkeen ja juhlaan. Hienoa teoksessa on sen kerronnallinen tyyli. Leipätekstiin on sijoitettu elävän kerronnan pätkiä, jotka sointuvat perustekstiin sujuvasti eivätkä katkaise pääasiaa. Marginaaleihin on sijoitettu tarkentavia tietoja, täydennyksiä ja sivuille on sijoitettu kainalotekstejä – jopa kokonaisia tarkennussivuja – antamaan taustatietoja kerrotusta. Päivi Liikamaan ja Kati Kelon ulkoasu ja taitto ovat kiittämisen arvoista työtä. Koko teoksesta huokuu päijäthämäläinen rauhallisuus ja taitollinen esteettisyys. Jokainen pääluku saa oman kuvasivunsa, kartat ja detaljikuva tarjoavat paitsi informaatiota myös rauhoittavia tuokioita sujuvan tekstin lomaan. Teoksen alussa tarjotaan lukijalle sisällön tuottajien, kertojien esittely samoin kuin sen lopussa perinne- ja historiatyöryhmän kuvat. Näin kerronta saa selkeät kasvot, mikä lähentää kertomuksia, kertojia ja lukijoita entisestään. Tämä ja muut nokkelat toimitukselliset yksityiskohdat nostavat teoksen perinteisten kotiseutukirjojen kärkeen.

Kotiseutuposti 4 / 2013

Raadin lausunto

Pieni kirja rahastajista paras muiden sarjassa Muiden kotiseutukirjojen sarjan voitti Lauritsala-seuran tuottama ja Seija Savolaisen toimittava teos Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien. Kirja on ihmislähtöinen kertomus linja-autorahastajista, sittemmin autoemännistä.

Seija Savolainen ja Lauritsala-seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas. Kuva: Anna-Maija Halme.

Lauritsala-seuran tuottama, Seija Savolaisen toimittama teos Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien – Muistoja Saimaan Osuusauton ajoista Lauritsalassa on ihmislähtöinen kertomus yhdestä jo kadonneesta ammattiryhmästä, linja-autorahastajista, sittemmin autoemännistä. Teos rakentuu lyhyille henkilökuville ja tukeutuu pääasiallisesti toimittajan omiin haastatteluihin, joskin mukana on jonkin verran hänelle lähetettyjä muistelukertomuksia. Näiden henkilökohtaisten muistelusten kautta avautuu koko sodanjälkeinen linja-autoliikenne Suomessa. Samalla tarjotaan näkymää linja-automatkustajien arkeen ja juhlaan: ostosmatkailuun, lauantai-illan tanssilavatunnelmiin ja arkisen harmaisiin koululaiskyyteihin. Rahastajatyttöjen työpäivät olivat pitkiä, mutta eteläkarjalaisella huumorilla selvittiin vaikeistakin paikoista. Oman kuvauksensa saavat myös kuljettajat, rahastajatyttöjen lähimmät työkaverit. Teoksen vaikuttavuutta lisäävät aikalaisvalokuvat, useimmin nauravina poseerauskuvina, jotka tuovat silmiemme eteen rahastajatyttöjen elämänpiirin – työssä ja sen ulkopuolella. Päähenkilöiden kuvaukset on sijoitettu tekstiksi kronologisessa järjestyksessä, ja näin lukijalle tarjoutuu mahdollisuus seurata liikennekulttuurin muutosta.

Kotiseutuposti 4 / 2013

Romanien historialle erityismaininta, kunniaa Kauhajoen kulttuurimaisemille ja somalitaustaisten suomalaisnuorten kertomuksille

SKS:n kustantama ja Panu Pulman toimittama Suomen romanien historia sai Vuoden kotiseutukirjan valintaraadilta erityismaininnan. Kunniamaininta perinteisten kotiseutukirjojen sarjassa annettiin Lions Club Kauhajoen julkaisemalle Kauhajoen kulttuurimaisemien kirjalle. Jussi Kleemola ja Heikki Taimin toimittama teos on merkittävä puheenvuoro luonnonmaiseman ja kulttuurimaiseman monimuotoisesta suhteesta. Muiden kotiseutukirjojen sarjassa kunniamaininnan sai Siirtolaisuusinstituutin kustantama Mun Stadi. Helena Oikarinen-Jabain toimittama kirja kertoo somalitaustaisten suomalaisnuorten ajatuksista.

Raadin lausunto Osana suomalaista kulttuurikeskustelua Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Panu Pulman toimittaman teoksen Suomen romanien historia. Teos pitää sisällään asiantuntija-artikkeleita niin ammattitutkijoilta kuin romaniaktivisteilta. Ensimmäisen kerran on nyt saatu yhdistettyä nämä voimat, jotka tarjoavat kootusti tietoa Suomen romanikansan historiallisesta taustasta, romanikulttuurin muutoksesta yhteiskunnan yleisen muutoksen myötä, mutta samalla siitä kulttuurisesta itsetietoisuudesta, joka romaneilla omasta kulttuuristaan ja sen ominaispiirteistä on. Huolimatta suuryhteiskunnan assimiloivasta paineesta romanit ovat Suomessa pystyneet vastaamaan kulttuurin muutosten tuomaan haasteeseen, kehittämään omaa elämäntapaansa ja samalla varjelemaan omia identiteettisymboleitaan. SKS:n teos on voimakas kannanotto vähemmistön oikeudesta omaan historiaan ja omaan identiteettiin osana kulttuurisesti monimuotoista Suomea. 6

Kotiseutuposti 4/ 2013

Raadin lausunto Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja on merkittävä puheenvuoro luonnonmaiseman ja kulttuurimaiseman monimuotoisesta suhteesta. Professori Lauri Hautamäki käsittelee kulttuurimaiseman käsitettä ja hakee siihen otetta tarkastelemalla kulttuurimaiseman ja luonnonympäristön kompleksista suhdetta. Avainsanaksi nousee maisemarakenne: maastonmuodot, maa- ja kallioperä, vesistö, pienilmasto, kasvillisuus ja eläimistö, jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat ihmisen ja luonnon suhteisiin. Maisema-arkkitehti Marketta Nummijärvi jakaa Kauhajoen kulttuurimaiseman kolmeen osaan. Keskustaajama syntyy kirkonkylän keskusraitista, muuttuu liikekeskukseksi ja lopulta pikkukaupungiksi, jonka reunoille asettuvat niin asutus kuin hehtaarihallit. Toinen kokonaisuus syntyy lakeudesta ja jokilaaksoista, jotka esitetään kylittäin pitkin Kyrönjokivartta. Kolmas kokonaisuus on Suomenselän alue, ”larvakylineen” ja luonnonmaisemineen. Teksti on elävöitetty harkituin kuvin. Graafikko Pentti Kakkorin rauhallinen taitto antaa tilaa kuville ja kerronnalle.

Raadin lausunto Siirtolaisuusinstituutin julkaisema ja Helena Oikarinen-Jabain toimittama pikkuinen teos Mun Stadi on kokoaan suurempi puheenvuoro minuudesta, meikäläisyydestä, enemmistöstä ja vähemmistöstä. Ennen kaikkea se on puheenvuoro, joka antaa äänen yhdelle vähän tunnetulle, mutta paljon puhutulle etniselle vähemmistölle ja sen nuorille. Se on näkemys Suomesta, sellaisena kuin sen kokevat Suomen somalitaustaiset nuoret. Heillä on samat ilot ja murheet kuin muillakin suomalaisilla nuorilla, mutta kuitenkin he tuntevat olevansa muukalaisia maassa, jonka kansalaisia ovat, jonka kieltä puhuvat ja jossa ovat syntyneet. ”Musta olis hyvä, jos alettas ymmärtää että Suomessa on suomensomaleita, suomenirakilaisia ja niin edespäin, aivan kuten Ruotsissa on ruotsinsuomalaisii: että me ollaa suomalaisia, mutta samanaikaisesti meillä on omat taustamme, ettei aina vaan puhuttas maahanmuutajista." Siinä tiivistyy toiseuden tunto. Kotiseutuposti 4/ 2013

t u t t u kyn ä

Janne Vilkunasta Kotiseutuliiton puheenjohtaja Muuttuvat maan kasvot

Yrjö Larmola. Kuva: Anna-Maija Halme.

ari vuosikymmentä sitten veljeni tarjosi iäkkäälle äidillemme automatkan hänen lapsuutensa maisemiin, Rautalammin Temiin, jossa äidin isä oli vuosisadan vaihteessa ollut sahanisännöitsijänä. Ajettiin silkkaa metsää. ”Nyt sinä olet eksynyt”, äiti sanoi. Ei täällä mitään metsää ollut. Mutta löytyipä hongikon keskeltä tuttu rantasauna. Kun etsittiin, tavattiin kotitalon sammaltunut kivijalka. Sahalaitos oli kadonnut tietymättömiin. Mieleen tuskin tulee valokuvata jokapäiväisen työmatkamme varren näkymiä. Tuossahan nuo talot ovat aina olleet ja lienevät vastakin. Ihanko varmasti? Myöhäistä harmitella, ettei minulla koulupoikana ollut kameraa enkä osannut ajatella valokuvaavani 1950-luvun Helsinkiä. Nyt katson televisiosta ahneesti sodanjälkeisiä lapsellisia 8

Kotiseutuposti 4 / 2013

Suomi-filmejä. Juonesta ja paasaavasta puheesta viis, mutta ne välähdyksittäiset kaupunkinäkymät! Sisustukset, puvut, käytöstavat! Kännykkäkameroiden filosofia on, että on helppo kuvata, kun on helppo hävittää, ei mene filmiä hukkaan. Silläkin uhalla: kuvatkaa, tallettakaa! Älkää poistako liikaa! Useiden valokuvien arvo kasvaa ajan myötä – kunhan ne on varustettu selityksin. Kasvaahan koristenappikokoelmankin arvo ajan myötä. Vähintään yhtä suuri huoli koskee kirjoitettua sanaa. Niin suuri osa virtaa tekstiviesteinä ja sähköposteina, jotka on helppo deletoida, kun keskustelu on päättynyt. Mistä tulevaisuuden yhteisöhistorioitsijat saavat lähteensä, pelkistä tilikirjoista ja päätöspöytäkirjoista, joista prosessit eivät kuvastu, vai onko niitäkään? Tallettakaa! Mikä pätee kuvaan ja kirjaimeen, pätee myös puhuttuun sanaan. Kun aikoinaan tulin kaupungin kulttuurihallinnon palvelukseen, sosiaalitoimessa työskentelevä ystäväni kertoi tuntevansa vanhainkodeissa asuvia henkilöitä, joiden muisti oli nuoruudenmuistojen suhteen kirkas. Helsinki on muuttovoittokunta; moni näistä oli tullut Helsinkiin ensimmäisen maailmansodan alla, aikana tai jälkeen. Millaiseen Helsinkiin? Mikä oli uutta ja outoa? Mistä asunto, mistä työtä? Tarvittiin vain konkreettisia kysymyksiä, harrastuneita opiskelijoita ja nauhuri. Yliopisto lähti mukaan hankkeeseen. Haastattelijan kultainen sääntö: Puhu itse vähän, yllytä ilmein ja äännähdyksin. En ole selvittänyt itselleni, paljonko materiaalia kertyi, mutta sitä kertyi. Taloudellisesti tällainen työ ei ole ylivoimainen pienellekään kunnalle ja yhdistykselle. Muuttuvat maan kasvot, iloitsi runoilija Horatius kevään tullen. Saattoi, viisas mies, ajatella pitempiäkin syklejä kuin pelkkää vuodenkiertoa. Y r j ö la r mola

K al e n t e r i

YMPÄRISTÖHALLINNON AVUSTUSTEN HAKUAIKA PÄÄTTYY

30/11

Avustuksia mm. rakennusperinnön hoitoon, kulttuuriympäristöjen vaalimiseen ja ympäristökasvatusta ja -valistusta edistäviin valtakunnallisesti merkittäviin hankkeisiin www.ym.fi/fi-FI/Ministerio/Rahoitus_ja_avustukset/Harkinnanvaraiset_valtionavustukset KOTISEUTULIITON VALTUUSTON SYYSKOKOUS HELSINGISSÄ 14/12 Kokouksessa mm. valitaan liiton hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat ja hyväksytään ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä käydään keskustelua liiton strategiasta vuoteen 2025. OKM:N AVUSTUKSEN KULTTUURIN MATKAILULLISEEN TUOTTEISTAMISEEN HAKU PÄÄTTYY

30/1

www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_kulttuurin_matkailulliseen_tuotteistamiseen SUOMEN KULTTUURIRAHASTON MAAKUNTARAHASTOJEN HAKU

10/1–10/2

http://skr.fi MAAKUNTALIITTOJEN KULTTUURIVASTAAVIEN KOKOUS

22/1

HÄMEENLINNAN VALTAKUNNALLISET KOTISEUTUPÄIVÄT 2014

7–10/8

Päivien käsiohjelma valmistuu keväällä. Päivien kotisivut ovat osoitteessa: www.hame.fi/kotiseutupaivat2014.

Hopeariipus hopeaketjussa • • • •

Lahjaksi merkkipäivänä Tarmokkaalle työntekijälle Vannoutuneelle vapaaehtoiselle Iloksi itselle

Riipuksessa olevan tunnuksen on suunnitellut heraldikko Olof Eriksson vuonna 1972 Suomen Kotiseutuliiton tunnukseksi. Hinta: 35 euroa + postikulut. Tilaukset: www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/ myyntituotteet tai puh. (09) 612 6320.

Kotiseutuposti 4 / 2013

Kotiseutuposti 4 / 2013

Euroopan rakennusperintöpäivät ovat ensi vuodesta alkaen

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät

uroopan kulttuuriympäristöpäivät -nimi tulee käyttöön Euroopan rakennusperintöpäivät -nimityksen tilalle tammikuusta 2014 alkaen. Nimenmuutoksen myötä päivät laajenevat käsittelemään kulttuuriympäristöä kokonaisuutena. Vuoden 2014 teema on Näkymätön kulttuuriympäristö. Päiviä vietetään tuttuun tapaan syyskuun toisena viikonloppuna eli 12.–14.9.2014. Näkymätön kulttuuriympäristö -teema muistuttaa, että kulttuuriympäristöön kuuluvat paitsi suojellut ja arvokkaaksi listatut kohteet myös arjen ympäristöt, joihin ei kenties jokapäiväisten reittien varrella juuri kiinnitä huomiota. Kulttuuriympäristö voi olla myös jotain mikä koetaan rumaksi ja jota ei tahdokaan huomata. Näkymättömänä elementtinä voi olla myös arkeologinen perintö, maisemat eri vuodenaikoina, ympäristöön liittyvät äänet ja tuoksut tai jo historiaan ka-

donnut, mennyt ympäristö. Monissa tapahtumissa pääpaino säilynee rakennetussa ympäristössä, mutta tervetulleiksi toivotetaan yhä enenevässä määrin koko kulttuuriympäristöön, kuten erilaisiin perinnemaisemiin ja arkeologiaan liittyvät tapahtumat. LL

Arkeologia kiinnostaa myös perheen pienempiä tutkijoita. Kuva: Teemu Mökkönen.

Kahdeksan ehdotusta Suomesta Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saajaksi

uomesta lähetettiin ilahduttavat kahdeksan ehdotusta kisaamaan Europa Nostran ja Euroopan unionin vuoden 2014 yhteisistä kulttuuriperintöpalkinnoista. Mukana on monta hienoa kotiseutuhanketta. Hakuaikaa oli tänä vuonna varhennettu lokakuun alusta syyskuun alkuun, mutta onneksi tieto kiiri ajoissa hakijoiden korviin. AH Stundarsin museo, Vaasa – omistautuneen toiminnan sarja Rakennusperinnön säilyttämishanke, Kruununvouti Starcken Talo, Kristiinankaupunki – konservointihankkeiden sarja Tyrnävän meijerikatu. Meijerin, juustomeijerin ja sahan kentän uusi käyttö, Tyrnävä – konservointihankkeiden sarja Pelastakaa vaivaisukot, Helsinki – koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarja

Yläneen kotiseutumuseo perinnekasvien asialla, Yläne – koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarja Bongan linna - taidetta ja historiaa, Loviisa – konservointihankkeiden sarja Kotikaupunkipolut, Helsinki – koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarja Padise-Vantaa the Middle Ages Bridge – tutkimuksellinen hanke

Kotiseutuposti 4 / 2013

i n m e m o r i am

Matti Vasala 1931–2013

ohjoisen kova kotiseutumies Matti Vasala siirtyi ajasta iäisyyteen 15. elokuuta 2013. Kotiseutuneuvos Matti Juhani Vasala oli syntynyt 12. tammikuuta 1931 Oulujoella, joka – sittemmin Oulun kaupunkiin liittyneenä – säilyi hänen kotiseutunaan koko elämän ajan. Työuransa Matti Vasala teki äidinkielen opettajana ja sittemmin Merikosken yläasteen rehtorina. Opettajana hänen kasvatustavoitteisiinsa kuului voimakas kotiseutuhenki. Kotiseututyön järjestökentällä Matti Vasala toimi lukuisissa luottamustehtävissä paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla. Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1960

Kotiseutuposti 4 / 2013

Oulujoki-Seura ja hieman myöhemmin Turkansaaren säätiö ylläpitämään Turkansaaren ulkomuseota ja edistämään kansatieteellistä tutkimustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla. Matti Vasala oli myös elvyttämässä tervanpolttoperinnettä Turkansaaressa. Hieman ennen kuolemaansa hän ehti vastaanottaa Oulujoki-Seuran myöntämän ensimmäisen tervaneuvoksen arvonimen. Kotiseutuneuvos Matti Vasala toimi Oulujoki-Seuran pitkäaikaisena sihteerinä ja varapuheenjohtajana sekä sittemmin Oulujokilaakson Kotiseutuliiton perustajana ja puheenjohtajana. Valtakunnalliseen kotiseututoimintaan Matti Vasala vedettiin jo varhain. Hän toimi Suomen Kotiseutuliiton valtuuston jäsenenä vuodesta 1978 ja liiton 1. varapuheenjohtajana vuodesta 1982 lähes kahden vuosikymmenen ajan. Uutterasti hän jaksoi kiertää kotiseutuväen tilaisuuksissa kotimaakunnassaan Pohjois-Pohjanmaalla, milloin puhujana, milloin vain kokemuksiaan jakamassa. Kotiseutuneuvos Vasala oli tarmokkaasti kehittämässä myös kotiseututyön kansainvälisiä yhteyksiä. Työ Kotiseututyön Pohjoismaisen Liiton piirissä sekä yhteydet Viron kotiseutuväkeen olivat hänelle läheisiä. Hänen kotiseudullinen julkaisutoimintansa ja erityisesti työnsä kulttuurilehti Kaltion kehittäjänä ansaitsevat myös arvostuksen. Me ystävät opimme kunnioittamaan Mattia suoraluontoisena, huumorintajuisena ja luotettavana kumppanina. Viime vuosilta muistamme hänet myös itseantamallaan nimellä Matti-Köpö, jolla hän mieluusti esittäytyi yhteyttä ottaessaan.

Hyvää ystävää, kotiseutu- ja tervaneuvosta, Matti-Köpöä lämpimästi muistaen ja kaivaten M a rkku Ta n n er Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja vuosina 1966–2008

Kertokaa ilonne ja murheenne – Liisa kuuntelee

ilosofian maisteri ja arkeologi Liisa Lohtander vakinaistettiin syksyllä Kotiseutuliiton järjestöpäälliköksi. Samoja tehtäviä hän on hoitanut jo keväästä lähtien. Lohtander näkee kotiseututyön olevan kulttuurin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen oiva yhdistelmä. ”Haluan antaa oman panokseni Kotiseutuliiton yhteiskunnalliselle merkitykselle – vahva ja vaikutusvaltainen keskusjärjestö on myös yksittäisen jäsenyhteisön paras tuki”. Keskeisenä tehtävänään Lohtander pitää jäsenviestinnän kehittämistä. ”Haluan kuunnella jäsenistöä ja sen tarpeita – olkaa siis rohkeasti yhteydessä! Olen jo koonnut monenlaista uutta tietoa jäsenistön avuksi liiton verkkosivuille ja toivonkin, että kaikki löytävät tietopankistamme apua mm. järjestö-, museo- ja arkistoaiheisiin pulmiinsa”, hän kertoo. Jäsenviestinnän keskeinen väline on uutiskirje Hilja, johon järjestöpäällikkö kokoaa kuukausittain jäsenistön kannalta oleellista ajankohtaista tietoa mm. avustuksista ja uusista toimintamalleista. AH

Liisa Lohtander. Kuva: Anna-Maija Halme.

Järjestöpäällikkö Liisa Lohtander Opinnot ja työhistoria

Tehtävät

FM, Helsingin yliopisto, pääaineena arkeologia ja sivuaineina ympäristönsuojelutiede, kulttuuriantropologia sekä kotimainen kirjallisuus.

Yhteydenpito jäsenistöön ja sidosryhmiin, jäsenpalvelut ja niiden kehittäminen, koulutusten suunnittelut, Kotiseutuklubi, valtuuston ja hallituksen kokousten sekä jaostojen ja neuvottelukuntien tehtävät, Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinointi sekä Rakennusperinto.fi-palvelun toimitustyöt. Järjestöpäällikkö toimii myös liiton toiminnanjohtajan varahenkilönä.

Aiempia työpaikkoja mm. Lukukeskus, Espoon Kaupunginmuseo ja Kustannusosakeyhtiö Tammi. Kotiseutuliitossa vuodesta 2009.

Kotiseutuposti 4 / 2013

uusia kotiseutuliiton jäseniä

Europa Nostra Finland ry Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta ry. Korttian Kyläyhdistys ry

Nummelan työväenyhdistys Elo ry Pöljän Kyläyhdistys ry Seurasaarisäätiö – Fölisöstiftelsen

Europa Nostra Finland – yhteistyötä Suomessa ja Euroopassa

Tuupovaara-Seura sai vuonna 2012 Europa Nostran palkinnon hankkeestaan ”Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle 2009–2012”. Kuva: Hannu Piipponen.

Europa Nostra on eurooppalainen kulttuuriperintöä vaaliva kansalaisjärjestö sekä paikallisten ja kansallisten kulttuuriperintöyhdistysten liitto, johon voi liittyä myös yksityisjäsenenä. Järjestöllä on yli 400 jäsen- tai kannatusjäsenyhteisöä eri puolilla Eurooppaa. Se toimii läheisessä yhteistyössä Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Unescon kanssa. Suomeen perustettiin vuonna 2011 järjestön suomalainen paikallisyhdistys Europa Nostra Finland ry (EuNoF). Sen tehtävänä on mm. tehdä Europa Nostran toimintaa ja Euroopan kulttuuriperintöpalkintoja tunnetuksi sekä toimia suomalaisten jäsenten yhteydenpitovälineenä. EuNoFin toimisto on Kotiseutuliiton toimiston yhteydessä Helsingissä. AH

Vasittu luuta on tarkoitukseensa sopiva työkalu

Henna Liikamaa Vaattojärven kylältä talliluudan varressa. Kuva: Katariina Granat.

Kotiseutuposti 4/ 2013

Kun Kolariin perustettavalle kotiseutuyhdistykselle vuonna 2011 mietittiin nimeä, päädyttiin omaperäiseen nimeen Vasittu luuta, joka kertoisi prikulleen, mistä toiminnassa on kysymys. Vasitulla tarkoitetaan sitä, että työtehtäväänsä kehittynyt työkalu on jo osa työtehtäväänsä ja tarkoitukseensa paras mahdollinen. ”Nyt jos ei koskaan aikaisemmin, meillä on tällainen työkalu, joka sopii täsmälleen tarkoitukseensa – kotiseututyöhön”, yhdistyksen sihteeri ja nimen äiti Katariina Granat toteaa. Luuta on Lapissa tärkeä työkalu. Tarkoitukseen sopivaa luutaa on käytetty niin perunoiden pesemiseen kuin navetan puhdistamiseen. Erityisen merkityksellinen on porrasluuta. Vasitulla luudalla puhdistetaan portaat lumesta, ja ennen aikaan se jätettiin talonväen kotoa poistuttua nojalleen ovea vasten merkiksi isäntäväen poissaolosta. Tämä ei tarkoittanut, etteikö hyvissä aikeissa taloon saanut mennä sisään ja käyttää sitä majapaikkana. Vanhan tavan mukaan kulkumies sai käyttää tarpeen tulleen taloa kuin taloa yösijanaan. ”Aamulla saattoi tuvan lattia olla savottojen aikaan täynnä jätkiä, jotka olivat yöllä hiipineet sisään, varoen turhaan vaivaamasta asialla talonväkeä”, puheenjohtaja Hilkka Oksala kertoo. AH

OMAKULMA

Lentokenttäkaupunki

”

Vantaalla parasta on se, että sieltä pääsee nopeasti pois.” Syntyperäisenä vantaalaisena voin vahvistaa, että väitteessä on perää. Tunnetaanhan Vantaa hyvistä kulkuyhteyksistään, aivan erityisesti lentoasemastaan. En silti itse pyrkinyt Vantaalta mahdollisimman nopeasti pois, sillä hyvät liikenneyhteydet riittivät pitkälle, vaikka lopulta kuljettivatkin naapurikaupunkiin. Vantaata pidetään usein epäkaupunkina. Sen rakenne on hajanainen eikä selkeää keskustaa ole. Itävantaalaisena olen tosin aina pitänyt selvänä, että Tikkurila on kaupungin sydän, ja se onkin käynnissä olevan keskustan myllertämisen myötä vahvistamassa asemaansa. Vantaa koostuu silti edelleen kahdesta saarekkeesta: itä- ja länsipuolesta. Itse tunnen länsipuolta hyvin huonosti, enkä usko, että länsivantaalaisten idäntuntemus on paljoakaan parempi. Tämä jakautuminen voi olla osasyy siihen, että mitään yhteistä vantaalaisuutta on hankalaa löytää. Mutta pitäisikö sitä olla? Voisihan siitä olla apua Vantaan brändin kirkastamisessa. En silti olisi vielä palkkaamassa konsulttia, vaan antaisin ajan hoitaa asiaa. Ehkä nelikymppisen Vantaan identiteetti on vasta muodostumassa. Vaikka en tunne vahvaa ”vantaalaisuutta”, pitäisin silti harmillisena, jos hirvenpään muotoinen kotikaupunkini joskus häviää kartalta. Paljon kiintyneempi olen kuitenkin niihin paikkoihin, joissa ensimmäiset parikymmentä vuotta elämästäni vietin. Minulle Itä-Vantaa on metsää ja 60-luvun lähiötä, jonka elementtitalot eivät ole rumia tai ankeita, kiitos paitsi osittaisen näköharhan, myös

rakennuksia yhdistävien viheralueiden. Osa itselleni tärkeistä paikoista, kuten kotimme lähellä olleet viljelypalstat, ovat jääneet jo kauan sitten rakentamisen alle, mutta vihreyttä on onneksi vielä paljon jäljellä. Lähimetsän ahkerassa käytössä olevat lenkkipolut ja hyvin hoidetut puistot luovat toivoa, että näin on myös jatkossa. Vantaan hajanaisuus saattaa tosiaan muistuttaa epäkaupunkia, vaikka tiivistäkin rakentamista löytyy. Sitä on luvassa lisää, sillä asukasluvun odotetaan jatkavan kasvuaan kolmella tuhannella asukkaalla vuodessa. Järkevintä on tiivistää jo rakennettuja alueita, ja tämä on myös kaupungin suunnitelmana. Rakentamisen alle ei pidä kuitenkaan uhrata puistoja ja metsiä, sillä siitä kärsivät viihtyvyys ja lopulta myös alueiden turvallisuus. Luonto auttaa tutkitusti rauhoittumaan ja purkamaan stressiä. Valtaosa meistä haluaa nähdä vihreää ikkunastaan ja päästä ulkoilemaan lähimetsään – on jopa sanottu, että ihminen ei ole lajina vielä sopeutunut kaupunkiympäristöön. Maamme monista epäkaupungeista voisi päätellä, että moni suomalainen ei ainakaan ole. Syytä kuitenkin olisi, sillä tiivis rakentaminen on yleensä myös ympäristöystävällisin vaihtoehto. Vaikka kaupungin luonteeseen kuuluu jatkuva muutos, hyvän suunnittelun avulla viihtyisyyttä luovia viherympäristöjä ja rakennusperintöä ei tarvitse jyrätä uuden alta. Jos Vantaalla onnistutaan tässä, ehkä se tunnetaan tulevaisuudessa liikenneyhteyksiensä ohella myös paikkana, johon on hyvä jäädä. S a n na Käy hkö

hankesihteeri–tiedottaja, Suomen Kotiseutuliitto

Kotiseutuposti 4 / 2013

Sami Myllyniemi, Yl채-Kainuun Tarinakartasto -hanke, www.tarinakartasto.fi

Perinnesarjakuva

S u om en Kot i s e u t u li i tto Kalevankat u 13 A 00100 H EL S I N K I p u h eli n (09) 612 6320 faks i (09) 6126 3250 toimisto@kotiseutuliitto.fi