Kronikka III/2012
Pääkirjoitus
Kronikka IIi/2012
Nuhdesaarna
kronikka (lat. chronica, kreik. khronika < khornos ‘aika’) 1) aikakirja, historia; historiateos jossa tapahtumat esitetään aikajärjestyksessä 2) yl. leikillinen runomittainen esittely, katsaus tapahtumiin 3) vanha ja kunnioitettava säilyke
Kronikan tekeminen on aina luova prosessi – niin kirjoittajien kuin päätoimittajienkin osalta. Joskus luovuus ei tule helposti. Writer’s Block iskee Korkeajännityksen lailla – kuin miljoona volttia. Nyt Writer’s Block lienee iskenyt kollektiivisella tasolla, sillä Kronikka III/2012 on melkoinen läpyskä.
Sisällys: s.3, Pääkirjoitus - Nuhdesaarna s.4, Puheenjohtaja puhuu s.5, Aikamatkalla menneisyyteen s.8, Tutkinnosta toiseen s.10, Jatkokertomus - 40 päivää, 40 yötä s.13, Purhjehdus työelämään s.15, Kekkosen henki leijailee Orimattilassa s.18, Näyttelyssä - Marco Polo s.21, Matkalla, historiallisesti - Pariisin taivaan alla s.22, Viapori-projekti Tiedekulmassa s.29, Kronoslaisen kalenteri
Kansi: Piia Lempiäinen Takakansi: Janne Ridanpää Painettu Unigrafiassa marraskuussa 2012. Painosmäärä 150. Copyright: Tekijät ja Kronos ry 2012 Julkaisija: Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry.
Päätoimitus ja taitto: Aleksi Peura, Sonja Aarniola, etunimi.sukunimi (at) helsinki.fi Toimituskunta ja kuvitus: Iisa Aaltonen, Jarna Hietanen, Elina Hämäläinen, Heikki Jungman, Piia Lempiäinen, Joonas Nivala, Pasi Pykälistö, Janne Ridanpää.
Tämä julkaisu on saanut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan painotukea.
Taustalla taitaa olla ajankohta: syksy on vuodenajoista masentavin, pimeä ja kylmä. Opintopolku ei ole oikein vielä alkanut kunnolla, olo on outo ja hieman epämukava, kun luennoitsijat muistuttelevat rästitenteistä. Ja siihen päälle pitäisi vielä huvikseen kirjoittaa? Mutta kyllä se kirjoittaminen kannattaa – kuten toinen allekirjoittaneista voi sanoa omasta kokemuksesta. Kynän terävyys on humanistille yhtä tärkeää kuin skapelin terävyys kirurgille. Vanha viidakonsanonta (manta fuksivuodelta) tietää: kaikki historian pääaineopiskelijat tulevat tavalla tai toisella tienaamaan leipänsä kirjoittamisella, jopa opettajat. Tulkaapa kaikki porukalla sitten tekemään seuraavaa numeroa, jossa on jopa teema, ajankohtainenkin sellainen. Ehkä päätoimittajatkin aktivoituvat silloin (ja saataisiin viimeinen numero ulos ennen vuodenvaihdetta), kun meteoriitit, zombit, ydinsodat ja kaikki muukin mukava uhkaa ihmiskuntaa. Nuhdesaarna päättyy tähän. Cheers. Kronikka tahtoo toivottaa kaikki uudet opiskelijat lämpimästi tervetulleeksi akateemisen vapauden maailmaan.
http://kronikkalehti.blogspot.com/
P.S. Älkää ottako tätä nalkutusta liian henkilökohtaisesti, jookosta?
http://blogs.helsinki.fi/kronos-ry/kronikka
Päätoimittajat ’12 Aleksi Peura & Sonja Aarniola
ISSN 1238-2817, ISSN 2242-0606 Kronikka III/2012
2
Kronikka III/2012
3
Puheenjohtaja puhuu
Joonas Nivala
Syksy. Sitä voisi pitää jonkinlaisena muutoksen aikana, ainakin sen on huomannut yliopiston hallinnon puolelta. Hallinto vaipuu kesän ajaksi jonkinlaiseen kesähorrokseen ja rykäisee sitten ulos liudan uudistuksia, joita se tahtoo tehtävän. Reformiryhmä tosiaan teki keväästä esityksen yliopiston toimintojen kehittämiseksi, jossa ehdotettiin muun muassa laaja-alaisempia kandidaatintutkintoja ja historia-aineiden ja filosofian oppiaineista yhteisohjelmina humanistisessa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa siten, että erikoistuminen omaan oppiaineeseen tapahtuu vasta maisteritasolla. Jätimme aiheesta kannanoton, mutta sen jälkeen ei kuulunut mitään. Ennen kuin vasta syyskuussa. Silloin tiedettiin, että näitä kohtia aiotaan jatkotyöstää ja valmistelimme lokakuun alussa kannanoton yhdessä laitoksen kanssa, tosin tätä tietoa jatkotyöstöstä ei saatu virallisia väyliä pitkin vasta kuin 5.10, jolloin ensimmäisten kommenttien deadline oli ehtinyt mennä jo. Todella avointa ja helposti lähestyttävää hallintoa, joka ilmoittaa meneillä olevista uudistuksista ja pyytää kommentit tästä aiheesta kolmea päivää ennen.
Elina Hämäläinen Aikamatkalla menneisyyteen – vierailu Hämeen keskiaikamarkkinoilla Suomen kesään mahtuu tapahtumia keskiaikaharrastajalle joka kuukaudelle. Viikonlopun kestävillä keskiaikamarkkinoilla voi seurata erilaisia taistelunäytöksiä, katsella keskiaikaisesti pukeutuneita ihmisiä ja ostaa tuliaisiksi kaikenlaista enemmän tai vähemmän keksiaikaan liittyvää. Aiempina vuosina olen seikkaillut Raaseporissa, mutta tänä vuonna matka suuntautui Hämeeseen 18.8.2012.
Hämeen keskiaikamarkkinat järjestettiin 17-19.8. Hämeen keskiaikaisen linnan kupeessa. Markkina-alueelle päästäkseni minun oli jonotettava ja maksettava toritulli, jonka vastineeksi sain ranteeseeni aitoa huvipuistoranneketta muistuttavan paperikorun. Nopea vilkaisu ohjelmakarttaan paljasti mielenkiintoisimmiksi ohjelmiksi Barbarian Horses -shown sekä oletusarvollisesti turnajaiset. Ennen ensimmäisen esityksen alkua ehdimme pienen hetken vilkaista ympärillemme: mekkoihin ja viittoihin pukeutuneita ihmisiä, huilumusiikkia, hevosten tuoksu. Alku vaikutti lupaavalta.
Myös periodiuudistus on kovasti huulilla. Periodit aiotaan jakaa uusiksi, ja muutamia ehdotuksia onkin jo tehty. Tavoitteena todennäköisimmin tehostaa opiskelua, jotta ei jää turhia taukoja väliin, lyhentämällä joululomaa ja poistamalla pääsiäisen ympärysvapaat sekä pidentää periodeja, varsinkin kevätpuolelta. HYY teki mielestäni aiheesta perustellun vastaehdotuksen, jossa ehdotettiin neljää 7 viikon mittaisia periodeja, jonka jälkeen olisi intensiiviperiodi. Tällöin ihmisten olisi mahdollista mennä töihin silloin kun 4. periodi päättyy, eli toukokuun alussa ja opiskelijat, jotka eivät työssä käy voivat tienata läjäpäin opintopisteitä intensiiviperiodissa. Tilanne on vielä osaltaan auki, mutta tässä mennään jo paremmilla vesillä. Niin, ja onhan noita uudistuksia omassa ainejärjestössämme. Kotisivut on päivitetty uudeksi kokonaisuudeksi, jonne on lisätty kuvia piristämään opiskelijan arkea. Lisäksi toimintamme tulee esille mahdollisimman monipuolisella tavalla. Kotisivuiltamme löytyy kaikki tilat missä toimintaa yleensä järjestetään. Onpa siellä meidän ympäristöja yhdenvertaisuusohjelmamme, tosi nastaa eikös? Ja sitten lopuksi muistutuksena: kannattaa tehdä tvt-opinnot heti ekana vuonna, eivät jää sitten roikkumaan. Hyvää syksyä ja märkää talvea!
Kronikka III/2012
4
Kuva: Elina Hämäläinen
Kronikka III/2012
5
Elina Hämäläinen Barbarian Horses oli barbaari-teemaan Suurten taistojen jälkeen vatsa kurni, ja juonnettu vikellysnäytös, eli kyseessä oli nautimme keskiaikaistyyliisiä riistamakeräänlaista akrobatiaa hevosen selästä karoita ei-niin-keskiaikaisten perunoiden ratsun liikkuessa. Turkiksiin pukeutuneet kera. Kokonaisena paahdettua sikaakin miehet mm. roikkuivat ylösalaisin satu- olisi ollut tarjolla, mutta jono oli yksinkerlassa, ja ratsastivat palavan esteen yli, ja taisesti liian pitkä. Ravittuna päivä jatkui yleisölle selostettorialueen kiertä”Liput liehuivat, hevoset tiin, mihin barbaamisellä. Myytävälaukkasivat ja riimitelty risoturit kyseisiä nä oli kaikennätaustatarina kertoi urheista taitoja tarvitsevat. köistä enemmän sotureista.” Laukkaavat rattai vähemmän sut sykähdyttivät, keskiaikaan liittymutta olisin ehkä kaivannut hieman au- vää tavaraa: takorautaa, koruja, keramiiktenttisempaa taustamusiikkia kuin heavy kaa, luonnonvärjättyä lankaa, kirjoja – eli metal. [Mitään autenttisempaa ei olekaan äärimmäisen vaarallinen paikka histori– missä miehet ratsastaa? Toim.huom.] anopiskelijalle, joka olisi halunnut ostaa kalliin asekojun tyhjäksi. Kiertelyn lomasHetken kiertelyn jälkeen oli aika palata sa osuimme sattumalta myös Hämeen taas turnajaiskentän ääreen, tällä kertaa keskiaikaseuran taistelunäytökseen, jossa seuraamaan haarniskoitujen miesten (ja saimme katsella lähietäisyydeltä miekkonaisen) mittelöä. Koitoksen edetessä kil- jen ja kilpien kalsketta. pailijat laukkasivat pitkin turnajaiskujaa ja keräsivät keihäisiinsä renkaita, halkoivat Koska toritullin hintaan kuului sisäänpääsipuleita miekoilla ja lopulta pirstoivat sy Hämeen keskiaikaiseen linnaan, pääpeitsensä vastustajien kilpiin. Liput lie- timme kiertää sen ennen lähtöä. Linna huivat, hevoset laukkasivat ja riimitelty oli sisältä erikoinen sekoitus alkuperäistä taustatarina kertoi urheista sotureista, tiilirakennusta ja moderneja kokoustiloja. jotka tavoittelivat parantavaa voimaa Varsinainen aarre sen sijaan oli museoidän mailta. Esitys oli upea, mutta riimiru- kauppa, josta mukaan tarttui lohdutusno sopi mahtipontisuudessaan paremmin palkintona pienoismiekka-paperiveitsi ja nuoremmille katsojille. Eikä sen sanasto- ruotsinkieliset kaavat keskiaikaisen pukaan ihan keskiaikaista ollut. vun ompelemiseen.
Kronikka III/2012
6
Elina Hämäläinen
Kuva: Elina Hämäläinen
Kandeerattu omena kädessä oli hyvä vielä pohtia markkinoiden antia. Raaseporin keskiaikamarkkinoihin verrattuna tunnelma oli kaupallisempi, sillä suuremmalle ihmismäärälle on pakostakin tehtävä enemmän myönnytyksiä. Toisaalta laajemmat puitteet mahdollistivat monipuo-
Kronikka III/2012
7
lisemman ohjelman, josta taatusti löytyi ”jokaiselle jotakin”. Miekat jäivät vielä kutkuttelemaan, mutta pitäähän jotain säästää seuraavallekin vuodelle!
Tuntoja ja tuskia Tutkinnosta toiseen – siirtyminen maisterivaiheen opintoihin Olen valinnut istumapaikkani juhlasalin ensimmäisestä penkkirivistä. ”Ei saa kaatua, ei saa kaatua”, hoen itselleni hiljaa mielessäni, ja mietin, tuliko sittenkin laitettua liian korkeat korkokengät jalkaan. Dekaani lausuu nimeni ja pomppaan pystyyn. Lähden kävelemään kohti dekaania ja unohdan stressata korkokengillä kävelyäni. Uskaltaudun jopa niiaamaan. Palaan takaisin paikalleni todistuksen kanssa ja huokaisen helpotuksesta. En kaatunut. Minusta on juuri tullut humanististen tieteiden kandidaatti. Viime kesäkuun publiikissa valmistuminen tuntui kevätjuhlalta, erään aikakauden päätökseltä. Minulla ei nimittäin ollut paljoakaan tehtynä maisterivaiheen opintoja ennen valmistumistani, joten pääsin tänä syksynä, neljännen opiskeluvuoteni alussa, aloittamaan lähes puhtaalta pöydältä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen. Kun katson taaksepäin mennyttä kolmea vuotta, kandidaattiopintoihini liittyi paljon uuden opettelua ja tulevaisuuden
Kronikka III/2012
8
Jarna Hietanen
pohdiskelua: piti sisäistää niin pääaineen kuin sivuaineidenkin tutkintovaatimukset; pohtia, mitä sivuaineita halusin opiskella; ja lisäksi täytyi suorittaa monia pakollisia opintoja. Historian opintojen kohdalla kävin paljon kursseja eri teemoista, ja opintojeni edetessä alkoivat pikkuhiljaa hahmottua omat kiinnostukseni kohteet, joita oli ja on edelleenkin laidasta laitaan aina Afrikan historiasta Iso-Britannian historiaan, tieteen historiasta koulutuksen historiaan sekä lukioajoista asti minua kiehtoneisiin Suomen 1800-lukuun sekä sosiaalihistoriaan. Kandidaatintutkintoni huipentui proseminaareihin, jotka tein sekä pääaineestani Suomen ja Pohjoismaiden historiasta että sivuaineestani yleisestä historiasta. Nämä prosessit pistivät viimeistään miettimään, mitkä teemat minua historiassa kiehtovat niin paljon, että saan tehtyä niistä oikeat tutkimustyöt. Huhtikuun lopussa palautin lopullisen kandidaatintutkielmani ja onnen ja helpotuksen tunne oli suuri: lopputulos oli kovan työn ja stressaamisen jälkeen valmis. Siirtymä kandidaattivaiheesta maisterivaiheeseen ei ole ollut suuri hyppäys, sillä opinnot ovat jatkuneet oikeastaan samalla tavalla kuin aikaisemminkin pääaineen ja sivuaineiden opintojen parissa.
Kuva: Heikki Jungman
Toisaalta se, että aloitin maisterivaiheen puhtaalta pöydältä, on kuitenkin tuonut mukanaan illuusion, että ”vain taivas on rajana”: maisterivaiheessa ei ole paljoakaan pieniä pakollisia opintoja, kuten tiedekunnan yhteisiä opintoja, joten voin huolettomammin suunnitella opintoja eteenpäin, ja lisäksi on hauskaa pohtia, mitä uusia kiehtovia sivuaineita haluaisin maisterintutkinnossani suorittaa. Aloitin tänä syksynä myös graduseminaarin vielä kun proseminaarien opit ovat tuoreessa muistissani. Tämä ei kuitenkaan ole aiheuttanut suurempaa paniikkia, sillä pohja omalle his-
Kronikka III/2012
9
torioitsijaidentiteetilleni on luotu kandidaattiopinnoissa omien kiinnostuksen kohteiden löytyessä sekä historiantutkimuksen käytäntöjen tullessa tutuiksi. Lisäksi proseminaarit ovat tuoneet minulle varmuutta tarttua graduaiheen miettimiseen. Kuitenkin, koska omat maisterivaiheen opintoni ovat vasta erittäin alkuvaiheessa, varsinainen gradu ja valmistuminen tuntuvat vielä erittäin kaukaisilta ajatuksilta. Matkani ihmeellisessä yliopistomaailmassa jatkuu yksi välietappi suoritettuna.
Jatkokertomus
Aleksi Peura kuivunut maahan. Se oli tyyris kultainen riipus, johon oli kaiverrettu kupoli, jonka huipulla seisoi krusifiksi. Wilson avasi takkinsa ylimmän napin ja työnsi käden sisään. Hän hieroi kämmenellä rintakehäänsä, kuivasi edes yhden kohdan ihostaan; sitten hän otti riipuksen ulkoilmaan elementtien armolle.
aiemminkin. Kuninkaiden viimeinen koitos – loputon sota, johon koko maailma osallistuu. Nyt ei kamppailla vain maasta, vaan ihmisistä, heidän sieluistaan ja mielistään. Siksi tämä sota kestää, sotamies.” Wilson kurkisti juoksuhaudan reunan yli, tuskin sekunniksikaan. Maa oli kuollut, muunkin kuin sateen raiskaama; se oli luotien hakkaama, kranaattien pahoinpitelemä ja ihmisen itsensä raiskaama. Sota oli rumaa, elämä oli rumaa, kuolema ruminta kaikesta – mitään muuta ei rintamalla ollut.
”Sotamiehellä on siinä hieno koru”, vänrikki sanoi. Wilson nyökkäsi kääntämättä katsettaan. ”Sopiiko sitä katsoa tarkemmin?” Kuva: Heikki Jungman
40 päivää, 40 yötä Sade raiskasi maata, loppumattomasti, ikuisesti. Wilson oli varma, että sade ei lakkaisi koskaan – ei ainakaan ensimmäiseen neljäänkymmeneen päivään ja yöhön, jos seuraavaankaan. Tavallaan se oli hyvinkin kotoisaa; enää puuttuivat lehmien löyhkä, ruoskaa säästelemätön isäntä ja renkiä vikittelevä emäntä. Salama välähti, ukkonen jyrisi; yö palasi pimeyteensä. Sade ei lakannut. Wilson siirsi kiväärin olalta toiselle, pyyhki vettä silmiltään ja nosti kypärän päästään. Muistellen kersantin sanoja hän
Kronikka III/2012
10
palautti metallikopan takaisin hiustensa suojaksi. Älä anna niille liikaa helpotusta, kersantti oli sanonut muuan toisena sateisena päivänä kasarmilla. Siitä täytyi olla jo vuosia. He ampuvat kaikki, jotka näkevät, alokas Wilson, joten yritä pitää kypärä päässä, kun olet poissa punkastasi. Se antaa heille edes jotakin haastetta.
Wilson ojensi aarteensa olkansa yli. ”Herra vänrikki...” Wilson epäröi, mutta päätti päättää kysymyksensä: ”Onko meillä huomenna rynnäkkö?” Hän kääntyi esimiehensä puoleen – vänrikki hymyili, virnuili.
”Kauanko olette ollut täällä, sotamies? Vuoden, kaksi?” Wilson pudisti päätään. ”Kuinka kauan te olette olleet täällä, herra vänrikki, jos sopii kysyä?”
”Teillä, kyllä”, vänrikki sanoi hivellen korua vasemmalla kädellään. ”Minä jään tänne organisoimaan elämää. Rintama ei saa kaatua, vaikka te kaatuisittekin, sotamies.”
Vänrikki ojensi korun takaisin Wilsonille. ”Kuukauden.”
Kersantti oli unohtanut oman ohjeensa edellisenä kesänä, kun hän oli kumartunut etsimään pudottamaansa medaljonkia. Luoti oli repinyt paloja selkärangasta asti matkallaan läpi kersantin kehon.
Wilson katsoi pilvimuuria maan ja taivaan välissä. Salama välähti ja ukkonen jyrähti. ”Herra vänrikki...” Jälleen, epäröiden: ”Koska sota loppuu?”
Wilson oli poiminut medaljongin maasta, kunhan savu ja veri oli laskeutunut ja
Vänrikki virnuili ja oli naurahtaa. ”Ties jos ei koskaan. Jouluksi kotiin, sanovat, kuten
Kronikka III/2012
11
Wilson pudisti päätään ja torjui aarteensa kädellään. ”Pitäkää se tallessa. Jos tulen takaisin, haluan senkin takaisin. Pitäkää te se mieluummin kuin ruumiita ryöstelevä saksalainen, herra vänrikki.” Wilson käänsi katseensa mudan valtaamaan maailmaan. ”Emme laske rintamalla aikaa päivissä, viikoissa, kuukausissa tai vuosis-
Aleksi Peura sakaan, vaan rynnäköissä, herra vänrikki.”
ole osunut, herra vänrikki. Onni kuluu loppuun, kuitenkin.”
”Montako teillä on takana, sotamies?” Wilson naurahti. ”Liikaa. Onni kuluu loppuun, herra vänrikki, ja luulen kuolleeni jo kahdeksan kertaa – yhdeksäs elämäni on loppumassa. Aina kun nousemme ylös näistä uristamme maassa ja ryntäämme aution kentän halki kohti toisia uria maassa, olen varma, etten enää tule takaisin. Kuulen viuhuvat luodit, näen valojuovat ilmassa, kuulen käskyhuudot kahdella kielellä – se on lopun alkua joka kerta, herra vänrikki. Kun ryntäämme, en ajattele muuta kuin milloin luoti osuu kohdalleen, milloin se iskeytyy rintakehääni, päähäni tai – pahinta kaikista – vastaani; milloin jään makaamaan kuolleena tai kituvana maahan, parkuen. Mutta kertaakaan se ei
Wilson nousi seisomaan ja katsoi juoksuhautaa molempiin suuntiin. ”Jos sallitte, herra vänrikki, vahtivuoroni on loppumassa. Pitäkää tuo koru tallessa, olkaa niin hyvä. Huomenna illalla, jos molemmat olemme vielä maan kamaralla ja hengittäviä ihmisolentoja, tulen hakemaan sen takaisin.” ”Olkoon niin, sotamies.” Eikä hymy kuollut vänrikin kasvoilta, ei edes seuraavana aamuna, kun auringon kanssa yhtä aikaa englantilaiset sotilaat nousivat haudoistaan, ryntäsivät aution maa poikki luotimyrskyyn, kuolemaan.
”Emme laske rintamalla aikaa päivissä, viikoissa, kuukausissa tai vuosissakaan, vaan rynnäköissä, herra vänrikki.”
Kronikka III/2012
12
Pasi Pykälistö Purjehdus työelämään Opiskelijan suurin ahdistuksen aihe nykyään, rajatun opinto-oikeuden aikoina, on huoli siitä, miten työllistyä valmistumisen jälkeen. Haastattelin Kruununhaan yläasteen historian ja yhteiskuntaopin lehtoria Johanna Pankakoskea hänen ”purjehduksestaan” uransa nykyiseen satamaan. Lehtori Pankakoski opiskelee työn ohessa Helsingin Yliopistossa taidehistoriaa ja on tehnyt myös lisensiaatin työn. Mitä opiskelit itse yliopistossa? Opiskelin Jyväskylän yliopistossa Suomen historiaa. Opinnoissa en edennyt määrätietoisesti, vaan opiskelin kaikkea mikä kiinnosti. Elämän realiteetit kuitenkin toivat takaisin historian pariin ja opettajaksi. Urallani kuitenkin kaikenlaisista ekstra-opinnoistani on ollut hyötyä. Miten työllistyit? Aluksi tein paljon lyhyitä sijaisuuksia pitkin maata ja kokemuksen karttuessa sain myös pidempiaikaisia opettajan pestejä. Kun CV-papereihin kertyy enemmän työkokemusta, myös jalan saaminen vakinaisen työelämän oven väliin helpottuu. Kruununhakaan päädyin sattumalta eräiden sijaisuuksien kautta.
Kronikka III/2012
13
Onko sinulla neuvoja työtä etsivälle vastavalmistuneelle? Ei pidä luovuttaa, vaikka hylkäyksiä tuleekin – kannattaa sitkeästi hakea ja lähetellä hakemuksia. Yleensä vain osaa hakijoista haastatellaan, ja tämän hoitavat koulun rehtori ja ehkä myös koulun johtokunnan edustajat. Vaikeinta opettajilla on työllistyä pääkaupunkiseudulla, joten valmius lähteä maakuntiin on vahvuus. Niin sanottuja ”paskatöitä” ei ole olemassakaan, vaan kaikista töistä on hyötyä, niin CV:n kuin kasvatusalankin kannalta. Erittäin hyvä väylä sijaisuuksien saamiseen on HYOL, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto, ja etenkin sen kevät- ja syyspäivät. Työnhaussa korostuvat erityisesti gradun arvosana ja sivuaineet, jotka ovat kouluille tärkeitä hakijoiden arviointivälineitä. Erikoisesta sivuaineesta voi olla jopa hyötyä. Hakuväylänä ovat usein mol. fi sekä kuntien omat rekrytointisivut. On myös olemassa vain muodollisesti auki olevia virkoja, jotka on jo ”pedattu” jollekulle talossa pitkään sijaisuuksia tehneelle, jolloin virallinen haku on vain muodollisuus. Kannattaa myös ottaa suoraan yhteyttä ja kertoa omasta kiinnostuksesta tulla sijaiseksi koulujen rehtoreille ja apulaisrehtoreille, tai jättää avoin hakemus.
Pasi Pykälistö Millainen opettajan palkka on nykyään? Opettajan keskimääräinen, noin 18 vuoden työkokemuksella saatava palkka historiassa ja yhteiskuntaopissa, on noin 3500 euroa kuukaudessa. Tämä summa on suuri verrattuna opiskelijoiden budjetteihin (noin 500 euroa kuukaudessa), mutta matalahko verrattuna muihin aloihin. Työkokemuksen määrän ohella palkkaan vaikuttaa myös opetusvelvollisuus. Historiassa ja yhteiskuntaopissa opetusvelvollisuuden määrä on auttamattomasti vanhentunut suhteessa muihin oppiaineisiin, esimerkiksi äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että historian ja yhteiskuntaopin opettaja joutuu tekemään enemmän työtä oppitunneissa saadakseen saman palkan kuin äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Mitkä muut seikat vaikuttavat opettajan työssä? Opettajan työ on koko ajan luovaa toimintaa, jossa joutuu toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Näin ollen vahva sosiaalisuus on tärkeää ja samoin
Kronikka III/2012
14
oma muuttumiskyky. Vaikka historia ei ehkä muutukaan nopeasti, niin vastaavasti yhteiskuntaoppi muuttuu lähes joka päivä uutisten, tapahtumien ja eduskunnan lainsäädäntötyön myötä. Juuri tämä muutos estää hyvin paikalleen luutumisen. On myös hyvä huomata, että maailma muuttuu ja opetuksen on muututtava mukana. Nykyään tämä näkyy etenkin teknologian hyödyntämisenä opetuksessa. Jokainen opettaja kehittää omia pedagogisia taktiikoitaan. Purjeensa työelämään levittävän on siis hyvä olla rohkea ja hänen tulee jaksaa luovia eteenpäin vastatuulista huolimatta. Promootiosta eläkkeelle -virat ovat harvinaistumassa, joten oma muutoskyky on tärkeää tulevaisuudessa. On myös hyvä aloittaa sijaisuuskeikkailut jo opintojen ohessa, jolloin ei valmistu hyvin paperein mutta ilman työkokemusta, vaikka ministeriöt kauhistelevatkin opiskelun ohessa työskentelyä. Pankakosken sanoma on, että oma yhteydenotto ja itsensä ”markkinointi” kouluille ovat hyviä tapoja pyrkiä sijaiseksi.
Janne Ridanpää Kekkosen henki leijailee Orimattilassa
sen miettimään eläkkeelle vetäytymistä. Samanaikaisesti hän oli mahdollisesti saanut vihiä Yhdysvalloista sikäläisestä presidentillisten arkistojen perinteestä.
Orimattilan maaseudulla harhaillessaan satunnaisen kulkijan silmään osuu tien poskessa hieman kenossa seisova kyltti, jonka keskellä komeilee luodinreikä. Tekstin sisältö on lyhyt ja ytimekäs: ”arkisto”. Kyltin osoittamassa suunnassa aukeaa puiden reunustama pihatie, jonka perällä komeilee 1930-luvulla rakennettu kaksikerroksinen, kivinen maalaiskartano. Oven messinkilaatta kertoo, että olemme saapuneet Urho Kekkosen arkistoon. Kekkosen arkistoa voi monella tapaa pitää kummajaisena Suomen arkistokentässä: paitsi että se sijaitsee kaukana kaupungista, se on myös Suomen ainoa arkisto, jossa tutkija saa veloituksetta työskennellä kellon ympäri. Kun väsymys tai virkistyksen tarve iskee, lämmitetään arkiston sauna tai pedataan tutkijalle oma sänky arkiston vierashuoneeseen. Arkiston syntyhistorian ymmärtämiseksi on hypättävä takaisin kultaiselle 1960-luvulle. Urho Kekkonen oli tiukasti vallan kahvassa, mutta Veikko Vennamon ja SMP:n menestys, presidentin terveydentila ja raskaat valtiovierailut saivat Kekko-
Kronikka III/2012
15
Elokuussa 1970 Urho Kekkonen perustikin Tasavallan Presidentin Arkistosäätiön, jonka tehtäväksi määriteltiin historiallisen tutkimuksen edistäminen Kekkosen luovuttamasta kirjallisesta aineistosta. Veikko Ihamuotilan organisoiman keräyksen avulla säätiölle kerättiin mittava 500 000 markan suuruinen lahjoitussumma, joka mahdollisti asianmukaisten arkistotilojen hankkimisen. Sopivaksi tilaksi valikoitui lopulta vanha Hovilan tilan päärakennus Orimattilan Niinikoskelta. Rakennus remontoitiin täysin, ja sisustus toteutettiin 1930-luvun tyyliä mukaillen - esimerkiksi Alvar Aallon huonekalut olivat merkittävässä osassa sisustussuunnitelmaa, jonka laati UllaLeena Kari. Työt etenivät, ja lopulta arkiston vihkiäisiä voitiin viettää marraskuussa 1971. Sylvi Kekkonen ei kuitenkaan ollut lopputulokseen tyytyväinen, mikä selviää hänen päiväkirjamerkinnöistään. Arkistoon kerättiin pääsääntöisesti Urho Kekkosen tuottamaa asiakirja-aineistoa: tärkeimpinä kokonaisuuksina mainittakoon Kekkosen laaja kirjeenvaihto, eri-
Janne Ridanpää Vuonna 1995 arkisto avattiin tutkijoille ja vierailijoille, ja jo neljä vuotta myöhemmin se pääsi valtionavun piiriin. Nykyään Urho Kekkosen asiakirjat ovat pääsääntöisesti käytettävissä ilman tutkimuslupaa. Ulkopoliittisen materiaalin salassapitoajatkaan eivät enää rasita vuonna 1981 virasta luopuneen presidentin papereita.
laiset poliittiset asiakirjat, vuosittain koostetut vuosikirjat, ja toki myös Urhon päiväkirjat. Myös muiden kuin Urho Kekkosen asiakirjoja päätyi Hovilan arkistoholveihin - esimerkiksi Kekkosen pitkäaikaisen ystävän Kaarlo Hillilän paperit ovat löytäneet tiensä Orimattilaan. Urho Kekkosen arkistoon ympärille on – usein asiaan vihkiytymättömien – taholta viritelty salaisuuksien verhoa. Totta onkin, että vuosina 1970–1995 arkiston käyttöoikeus oli rajattu. Kekkosen arkistoa hyödynsi parikymmentä tohtoritason tutkijaa, näistä toki tunnetuimpana ”Kekkos-elämänkerturi” Juhani Suomi.
Urho Kekkosen arkisto toteuttaa edelleen tehtäväänsä historian tutkimuksen edistäjänä. Aineistomäärä on paisunut yli 300 hyllymetriin, ja kokoelma täydentyy edelleen. Kekkosen omat paperit tuskin enää karttuvat, mutta Urhon lähipiiriin henkilöiden ja työtovereiden yksityisar-
Janne Ridanpää kistoja luovutetaan Orimattilaan yhä vuosittain. Tutkijakäyntejä on arkistossa vuoden 1995 jälkeen ollut yli 3000. Sänkyjä tutkijoille ja vieraille on pedattu samana aikana yli 900 kertaa. Onpa osa tutkijoista kokeillut samaa sänkyä, jossa itse Tasavallan Presidentti vietti yönsä, kun hän vieraili arkistossaan yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kirjallisuutta: Lähteenkorva, Pekka: ”Suomen ainoa presidentinarkisto sijaitsee Niinikoskella.” Julkaistu teoksessa Matka Menneeseen. Orimattila: Orimattila-seura, 2011.
Kuva: Urho Kekkosen Arkisto
”Oven messinkilaatta kertoo, että olemme saapuneet Urho Kekkosen arkistoon.”
Kronikka III/2012
16
Kronikka III/2012
17
Näyttelyssä Marco Polo – Khanbalikiin ja takaisin Marco Polo-näyttely Espoon kaupunginmuseossa 14.3.-23.9.2012. Marco Polo -näyttely oli jäänyt itseltäni lähes unohduksiin, koska vierastin matkantekoa kauas Espoon Otaniemen taakse. Yksi tekijä oli myös erillinen maksu tavallisen kausikortin käytön sijaan. Bussimatka sujui mukavasti – piti vain jännätä että osaisinko jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta onneksi Weegee-kyltit ja kolmikätisen poliisin patsas vihjasivat oikean paikan. Näyttely itsessään oli pieni ja kompakti, mutta silti hyvin laaja ja mielenkiintoinen, toisin sanoen ihanteellinen Suomen museo-oloihin. Marco Polon matka kulki punaisena lankana näyttelyn halki ja samalla se esitteli hieman laajemmaltikin sydänkeskiajan Euraasian valtakuntia, kansoja ja kulttuureja. Esineistö oli laaja-alaista kattaen Venetsian tasavallan sen loiston päivinä, Persian käsityöläismestarit, mongolien jurtat ja Yuan-dynastian Kiinan loiston. Näyttelyn ehdottomia helmiä olivat venetsialaisen kaleerin pienoismalli, mongolien jurtta ja kenties Marco Poloa esittävä kiinalainen patsas. Jurtasta olisi
Kronikka III/2012
18
Pasi Pykälistö
kenties yksi ratkaisu Helsingin opiskelijaasuntopulaan? Hauska kuvaus Mongolien imperiumista 1200-luvulla oli fraasi: “Kaikki Joensuusta itään kuului mongoleille” – eli ainakin teoriassa karjalaisen talonpojan Novgorodille maksama vero kilahti lopulta suurkaanin kirstuun Pekingissä. Kyseessä oli maailmanhistorian suurin yhtenäinen valtakunta, joka kattoi maat Koreasta Anatoliaan, aina Puolan ja Unkarin rajoille asti. Vain Brittiläinen imperiumi on ollut suurempi, mutta se oli levittäytynyt hajalleen pitkin maailmaa. Mongolien postilaitos ja kauppatiet herättivät vanhan Silkkitien viimeisen kerran eloon ja avasivat kaukaisen Kiinan Euroopan kauppiaille. Imperiumi nousi nopeasti 1200-luvun alussa Tsingis-kaanin alaisuudessa, mutta sortui jo 1300-luvulla sisäisiin riitoihin ja Yuandynastian syöksemiseen vallasta Kiinassa. Voisi sanoa että Marco Polon ja muiden idänkävijöiden matkat sattuivat siihen harvinaiseen aikaikkunaan, jolloin ovet olivat reippaan vuosisadan ajan auki matkalle lännestä itään ja takaisin. Historioitsijan kannalta päänsärkyä aiheuttaa kinastelu Marco Polon totuudesta: oliko hän oikeasti olemassa, ja kävikö hän oikeasti Kiinassa? Skeptikot vetoavat siihen, ettei hän mainitse teetä, kir-
Kuva: Pasi Pykälistö japainoa tai Kiinan muuria kirjassaan. On muistettava, että Marco Polo ei kirjoittanut itse kirjaansa, vaan sen kirjoitti Polon sellitoveri Genovan vankilassa, muuan Rustichello Pisalainen ja kirja kirjoitettiin keskiranskaksi, ei Polon äidinkielellä venezianolla. (Genova oli 1300-luvulla Ranskan valtapiirissä osana Anjoun huoneen sotia Italiassa.) Kirjan alkuperäinen nimi ei ole Marco Polon matkat vaan Il Divisademento del Monde, Maailmankuvaus. Kirja käsittelee myös alueita, joilla Polo ei käynyt. Lisäksi on muistettava keskiaikaisen matkakirjan/maantieteen teoksen konventiot: kirjassa oli oltava yk-
Kronikka III/2012
19
sisarvisia ja koirankuonolaisia (Kynoskefaloi), sillä muutoin sitä olisi pidetty huonona kirjana. Huomionarvoisia seikkoja ovat myös ne seikat, että Polo ei oppinut kiinaa vaan kommunikoi idässä ollessaan ilmeisesti persiaksi ja mongoliksi. Mielestäni on otettava huomioon myös se, että kauppiaana Polo noteerasi pitkälti asioita, joilla oli kaupallista arvoa eikä teellä ollut markkinoita 1200-luvun Euroopassa, missä sitä ei edes tunnettu. Tämä seikka voi selittää teen puuttumisen kirjasta. Yhtä kaikki, juuri Marco Polon uskomaton tarina ja sen värikkäät kuvailut ovat kiehto-
Pasi Pykälistö neet ihmisten mieliä jo lähes tuhannen vuoden ajan ja tarinasta on tullut elämää suurempi nostaen Marco Polon, venetsialaisen kauppiaan, kuolematonten joukkoon niin lännessä kuin idässäkin.
Marco Polo ei ollut ainoa kiinankävijä, kuten Hangzhousta löytyneet italialaisten hautakivet ja Vatikaanin arkistojen maininnat osoittavat. Ennen kuin Portugalin laivat vuonna 1488 kiersivät Hyväntoivonniemen, monia länsimaalaisia matkusteli pitkin Aasian kauppateitä – kuka kauppiaana, kuka pappina ja kuka vakoojana. Marco Polo -näyttely toi hänet jälleen laajemman yleisön tietoisuuteen Suomessa, ja toivottavasti oikoi joitakin kaupallisen viihteen levittämiä fantastisia versioita hänen tarinastaan. Marco Polon kertomus noudattelee eräitä euraasialaisen kertomaperinteen linjoja, ja kuten hyvät tarinat aina, on lukijasta itsestään kiinni, mitä hän uskoo ja mitä ei. Totuus, jos sellaista on koskaan ollutkaan, lienee kadonnut ajan syövereihin.
Näyttelyn esineistö oli suurelta osin koottu Italian museoista, missä Marco Polo on yksi kansallissankareista. Mielenkiintoista oli se, että myös Kiinassa hän on eräänlainen heeros, jonka matkakirja osoittaa Kiinan ylivertaisuuden verrattuna 1200-luvun Eurooppaan. Marco Pololla on siis nykyäänkin suuri merkitys idän ja lännen suhteissa. Tätä aspektia näyttelyssä havainnollisti Marco Poloksi oletettu “länsimaalaisen” patsas temppelistä Kiinan Guangzhousta (ent. Kanton). Kiina on aikoinaan lahjoittanut patsaan Italialle, ja sen väitetään esittävän Marco Poloa, perustuen jo tuhoutuneeseen keskiaikaiseen patsaaseen. Tämä kyllä tuntuu patsasta tarkastellessa epätodennäköiseltä, sillä patsaalla on selkeästi päässään 1800-luvun länsimaalainen silinteri, ja sen parta ja viikset seuraavat 1800-luvun muotia – muutoin hahmo voisi olla mikä tahansa itämainen buddhalaisen hengen tai pyhimyksen patsas. Mielenkiintoinen mysteeri jokaisen pohdittavaksi on hahmon pitelemän granaattiomenan merkitys.
Kronikka III/2012
Kirjallisuutta aiheesta: Marco Polo / Rustichello Pisalainen Marco Polon matkat. Johannes de Plano Carpini - Mongolien historia. Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247. Wilhelm Rubruk - Matka Mongoliaan vuosina 1235-1255. Björn Landström - Tie Intiaan.
20
Pasi Pykälistö Pariisin taivaan alla Kronoksen v. 2012 opintomatka suuntautui Pariisiin, Valon kaupunkiin. Matka oli kokemusrikas ja hauskassa seurassa kaikki viihtyivät lentokentältä lentokentälle. Itselleni matka oli ensimmäinen Gotlantia kauemmaksi ja ensimmäinen kerta, kun matkustin lentokoneessa. Ranskaa osaamattomana odotin jännityksellä Pariisin viikkoa, mutta latinistina ja italiantaitajana pärjäsin oikein mukavasti Ranskanmaalla. Maanantai 7.5. Konkkaronkkamme saapuu Pariisiin, moni ensimmäistä kertaa elämässään. Asetuimme hotelliin lähelle Luxembourgin puistoa ja Boulevard de Saint-Micheliä. Tutustuminen kronoslaisen vaihtarin opastuksella Sorbonnen yliopistoon. Esitelmät alkoivat vuoden 1968 opiskelijamellakoista kertovalla esitelmällä Sorbonnen sisäpihalla. Sorbonnesta matka jatkui Suomen kulttuuri-instituuttiin kuuntelemaan esitystä sen toiminnasta kotimaamme markkinoijana Ranskassa. Iltapäivällä esitelmät jatkuivat, ja osa seurueesta jäi tutustumaan Museé de Clunyn keskiaikakokoelmiin osan jatkaessa kahvilakierrokselle. Illalla ensimmäinen illallinen Rue de Mouffetardin ihanassa bistrossa.
Kronikka III/2012
21
Tiistai 8.5. (II maailmansodan muistopäivä) II MS:n muistojuhla näkyi Pariisin katukuvassa lippuineen ja neilikoineen, ChampsElysée oli juhlaliputuksessa ja Riemukaaressa liehui valtava Ranskan lippu. Aamu alkoi retkellä Pariisin Historialliseen yhdistykseen, jossa meille esiteltiin mm. keskiaikaisen kellarin restaurointitöitä ja Marais’n kaupunginosan historiaa. Yhdistyksen jälkeen oli esitelmiä Place des Vosgesilla ja sieltä retkikuntamme hajaantui lähikorttelien kahviloihin ja kauppoihin. Iltapäivällä oli yhteislähtö Suomen suurlähetystöön Place de Finlandella (kyllä, Suomella on oma aukio Pariisissa Pont du Alexandre III:n lähellä). Suurlähetystön esittelyn jälkeen seurueemme käveli Seinen yli ja edelleen Riemukaarelle. Ilta päättyi lopulta illalliseen Montmartrella ja öisen Pariisin ihailuun Sacre-Coeurin portailta. Keskiviikko 9.5. Aamulla oli esitelmiä Luxembourgin puistossa, josta retkemme jatkui edelleen Pantheonin portaille ja Saint-Etienne-duMontin kirkkoon katsomaan kaupunginsuojeluspyhimyksen Pyhän Genevievén relikvaariota. Aamupäivän lopuksi esitelmä Lutetian areenalla eli Pariisin roomalaisajan amfiteatterissa. Iltapäivällä kävimme tutustumassa Ècole Normale
Matkalla, historiallisesti Superieureen, yhteen Ranskan eliittikouluista. Ècolessa laitoksen professori piti meille luennon ranskaksi Pariisin historiasta. Nuppu tulkkasi lennosta (ansiokkaasti) luennon meille. Ilta kului taas illallisilla, ja lopuksi paikallisten edullisten viinien maistelulla Seinen rantalaiturilla. Torstai 10.5. Aamulla viimeiset esitelmät Luxembourgin puistossa. Sen jälkeen poppoomme hajaantui kaupungille. Meidän pikkuryhmämme päätyi lopulta katselemaan Eiffel-tornia, mistä siirryimme varsin pian keskustaan Seinen rantakatujen bukinistien kojulle. (Bukinisti = pientä kirjakojua pitävä kauppias Pariisissa). Loppupäivä upposikin sitten siihen. Itse ehdin käydä vielä Notre-Damessa; katedraali on komeampi ulkoa kuin sisältä. Illalla oli matkan jäähyväisillallinen La Coupolessa Montparnassella tohtori Rankin palatessa seuraavana päivänä takaisin Suomeen. Menuna oli niitä kuuluisia ostereita, jokainen ainakin maistoi. Ilta – tai pikemminkin yö – päättyi sitsilauluihin Place de Saint-Sulpicella kirkon edessä ja puljaamiseen aukion suihkukaivossa. Kaikki selviytyivät lopulta yhdessä takaisin hotelliin.
Kronikka III/2012
22
Perjantai 11.5. (Versailles) Perjantai oli pyhitetty kokonaan Versailles’lle, jossa riittikin nähtävää koko päiväksi. Peilisali oli tietenkin häikäisevä, mutta myös palatsin suuruus ja loisto olivat ihmetystä herättäviä. Vielä enemmän Ranskan kuninkaiden rikkautta kuvasti kenties puiston suunnaton koko. Kävelyretki Grand Palais’lta Petit Trianoniin oli pitkä, vaikka matkalla katseltiinkin Suuren kanaalin joutsenia ja ihmissyöjämonneja. Iltapäivän huipennus oli Petit Trianonin lähellä oleva Hameau de la Reine – se kuuluisa Marie-Antoinetten leikkikylä. Kyökkipsykologisoinnin tuloksena emme voineet kuin sääliä tätä naista, mutta samalla heräsi mielenkiintoisia rinnastuksia Hameaun ja Disneylandin välillä. Ilta kului aterioinnilla ja postikortteja kirjoittaessa. Lauantai 12.5. Croissantit aamiaiseksi alkoivat jo tökkiä. Lauantai oli jokaisen oman ohjelman päivä, joten Kronos hajaantui kaupungille kenen suunnatessa Sainte-Chapelleen, kenen katakombeihin ja kenen Disneylandiin. Iltapäivällä oli kuulemma ollut koko joukko kronoslaisia yhtä aikaa Louvressa, mutta emme nähneet toisiamme koko iltapäivänä. Louvresta jäi puolet käymättä sulkeutumisajan koittaessa, joten Pariisi – minä palaan vielä! Illalla olivat opintomatkan päättäjäiset pariisilaisessa opis-
Pasi Pykälistö
”Meillä oli jopa niin hauskaa, ettei kukaan muistanut postittaa korttia Kronokselle Pariisista.”
kelija-asunnossa.
-
Sunnuntai 13.5. Paluu Helsinkiin alkoi heti aamiaisen jälkeen. Lentokoneesta oli harvan pilviverhon ansiosta hienot näkymät Pommerin rannikolle ja Viron saarille. Ilmasta katsottuna sitä tajuaa vihdoin kuinka pieni ja metsän keskellä Helsinki on.
-
Matka oli ikimuistoinen ja täynnä kaikenlaista hyvää ja hauskaa. Meillä oli jopa niin hauskaa, ettei kukaan muistanut postittaa korttia Kronokselle Pariisista. Hauskinta matkalla oli: - La Dolce Vitan leikkiminen Saint-Sulpicen suihkukaivossa ja ranskalaisten innostuminen tekemään samaa. - Sacre-Coeurin portaat ja krypta. - Yhteiset illalliset Pariisin bistroissa ja etenkin ne ”ostereita ja skumppaa” -illalliset.
Kronikka III/2012
23
- - -
Le Petit Train ajelu Versailles’ssa. Seinen rantakatujen bukinistit, ja miten minua luultiin flanderilaiseksi. Louvre. Marie-Antoinetten leikkikylä. Iltaviinit Ile-de-la-Citen kärjessä.
Matkan tieteellisen mentorin terveiset: Koska muut muistanevat St Sulpicen aukion, matkan oikean kohokohdan, vastaan: Hauskinta oli nähdä, kuinka Pariisi ja Ranska avautuivat skeptikoille, kuinka ruusupunaiset kuvitelmat Pariisista muuttuivat realistisiksi tiedoiksi, ja kuinka aiemmin matkakohteessa käyneet ymmärsivät, miten paljon Ranskan omaksuminen vaatii ja miten palkitsevaa ranskalaisuuden harrastaminen on! Kiitos vielä! KR
Iisa Aaltonen
Viapori-projekti tiedekulmassa
”Croissantit aamiaiseksi alkoivat jo tökkiä.”
Kuva: Piia Lempiäinen
Piiat työssään.
Kronikka III/2012
24
Kronikka III/2012
25
Iisa Aaltonen
Panu Pulma toimi tilaisuuden toimittajana.
Päätoimittaja leivonnaisten äärellä.
Kronikka III/2012
26
Iisa Aaltonen
Juha-Matti Granqvist ja Sofia Gustafsson luennoimassa. Arvovieraita Tiedekulmassa.
Kronikka III/2012
27
Iisa Aaltonen Kronoslaisen kalenteri
31.10. Koe Kampus! -tapahtuma topeliassa. 2.11. Dia de los Muertos -juhlat Uudella. 7.11. Työelämävierailu yleisradiolle. 10.11. Historian Opiskelijain Liiton perinteinen syysseminaari Jyväskylässä. 31.11. Antinpäivän appro. 8.12. Vuosijuhlat malmin työväentalolla.
Viapori-projektin jäseniä ryhmäkuvassa.
Viapori - linnoitus, lähiseutu ja maailma -kirjan julkistamistilaisuus.
13.1. (asti) Kronoksen sohvalla esillä desing-museon koti-näyttelyssä.
kronoksen perinteinen palloiluvuoro joka perjantai.
Kronikka III/2012
28
Kronikka III/2012
29
ia ja hti dekaan o k n ä ä m ävele elyäni.” ”Lähden k engillä käv k o k r o k ta a ress unohdan st rs.” tähän. Chee y y tt ä ä p a n “Nuhdesaar