Kronikka 1/2023

Historian opiskelija –minne olet matkalla?

Ammattijärjestö Specian jäsenenä saat henkilökohtaista tukea sekä yhteisön, jotta pääset turvallisesti ja hyvillä mielin ottamaan omannäköisen urasi ensimmäisiä askelia. Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja tee valinta tasa-arvoisemman työelämän puolesta osoitteessa specia.fi.

Liity jo tänään!

Kronikka

1 / 2023

Julkaisija Kronos ry

Helsingin yliopiston historian

opiskelijoiden ainejärjestö

Päätoimitus Sarah Kuismanen, Vilma Vares, Kamilla Kolimaa ja Lilian Kiander

Toimitus Markus Kokkonen, Jonatan Hjelt, Janne Jussila, Sakari Bister ja Tuomas Korpimies

Taitto Sarah Kuismanen

Kansi Essi Pellikka

Yhteystiedot ja palaute

kronikkahelsinki@gmail.com

Instagram @kronikka

Sisällys

Haastattelussa päätoimitus

Ei aina koulutuksesta ja tutkimuksesta!

Pääkirjoitus Puheenjohtajan palsta Runoja

Väitöskirjatutkija Olli Siitosen haastattelu

Fuksiterveisiä

18 20 26 32

Kronoksen vierailu Ikikorvessa

Leivontanurkka

Ihminen on pohjimmiltaan luova olento ja pystyy siksi rakentamaan juuri sellaisen maailman kuin haluaa

Pääkirjoitus

Uusi vuosi, vanhat kysymykset

Vilma Vares

Opiskelua, oman alan tulevaisuuden murehdintaa, hupaisaa opiskelijaelämää ja jotain aivan muuta. Vuosi 2023 on lähtenyt Kronoksessa näillä eväillä liikkeelle. Uusi päätoimitus on myös ottanut Kronikan haltuunsa. Vuoden ja “vallan” vaihtuessa on tapana pohtia, mikä tähän mennessä on muuttunut. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että asiat eivät ole muuttuneet, vaan samat kysymykset painavat vuodesta toiseen historianopiskelijoiden ja muiden humanistien mieltä.

Vuosi alkoi pelottavissa merkeissä. Turun yliopiston etnologian professuuri uhattiin lakkauttaa, kun nykyinen professori jää eläkkeelle. Myös muista säästötoimista on ollut puhetta: on esimerkiksi ehdotettu etnologian ja folkloristiikan professuurien yhdistämistä, jolloin kaksi eri oppiainetta ja tutkimusalaa yhdistettäisiin. Säästötoimet ja niiden tuomat ehdotukset kauhistuttivat opiskeli-

joita ympäri yliopistoja, vaikka ne eivät tulleet yllätyksenä. Jo vuosia on puhuttu siitä, tarvitaanko humanisteja, ja pitäisikö yliopistojen rahoitusta suunnata mieluummin muille aloille. Uhka professuurin lakkauttamisesta kuitenkin realisoi pelon uudella tavalla ja teki siitä jälleen ajankohtaisen.

Tilanne sinänsä ei ollut uusi, vaan humanistisia aloja koskevat säästötoimet ovat koskettaneet myös Helsingin yliopistoa ja vanhaa historian laitosta. Humanististen alojen merkitystä on vähätelty kasvavassa määrin myös

koulumaailmassa: matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden merkitystä korostetaan jatkuvasti, kun taas humanistisia oppiaineita sekä niiden kulttuurista ja yhteiskunnallista merkitystä väheksytään. Tämä on laskenut monien intoa opiskella humanistisia aloja, samoin se, ettei humanistien työllistymismahdollisuuksista tiedetä tarpeeksi. Vaikka meidänkään tutkin-

tomme ei johda tiettyyn ammattiin, monet olettavan meistä tulevan lähes poikkeuksetta joko opettajia tai tutkijoita. Vähättelyn tuoma pelko voikin kapseloitua apatiaksi, mikä heijastuu opintoihin.

Pelkoon kuitenkin tartuttiin. Kronoksen lukuisiin WhatsApp-ryhmiin ja sähköpostiketjuihin lähetettiin linkkejä vetoomuksiin, joiden tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta tilanteesta ja viime kädessä auttaa pelastamaan etnologian professuuri. Myös humanistien asemasta yliopistossa keskusteltiin: Pitääkö humanistien pelätä, että huomenna ei järjestetäkään enää opetusta? Siirtyvätkö kurssit säästösyistä kokonaan verkkoon, vai järjestetäänkö niitä ollenkaan? Miksi humanistien pitää jatkuvasti todistella, että tutkimusalamme on merkityksellinen yhteiskunnan kannalta? Lopulta professuuri päädyttiin säilyttämään, mikä oli monille humanisteille helpotus ja loi toivoa alan tulevaisuuden kannalta. Tähän ei olisi kuitenkaan päästy ilman huolellisesti muotoiltuja perusteluja alan tärkeydestä.

mahdotonta tutkia inhimillisiä kysymyksiä. Kriittinen ajattelu korostuu humanistien työssä ja tutkimuksessa, mitä tarvitaan muuttuvassa yhteiskunnassa. Humanistit tiedostavat itse nämä asiat – joudummehan jatkuvasti puolustelemaan omaa alaamme ja vakuuttamaan muut siitä, että tekemämme työ on merkityksellistä. Tilanne ei muutu, ellei humanismin hyötyjä nosteta esille mediassa, yliopisto- ja koulumaailmassa sekä yleisissä keskusteluissa. Keskustelut eivät saakaan jäädä vain humanistien käsiin.

Humanisteilla on paikkansa työelämässä, antoivat media ja säästötoimet millaisen kuvan tahansa alastamme.

Tutkimme ihmisiä ja kulttuurisia konteksteja, mitä ilman on lähes

Keskustelut humanististen alojen merkityksestä näkyvät myös tässä, vuoden 2023 Kronikan ensimmäisessä numerossa. Uusi päätoimitus on aloittanut työnsä, jotta Kronikka tarjoaisi tänäkin vuonna mielenkiintoista, ajankohtaista, hauskaa ja laadukasta journalismia niin kronoslaisille kuin kaikille muille, jotka sattuvat ainejärjestölehteämme lukemaan. Vuoden ensimmäisen numeron sisältö vastaa sitä, miltä lukuisten opiskelijoiden mielenmaisema näyttää tällä hetkellä: opiskeluun liittyvät vaikeat ja vakavat kysymykset mietityttävät, mutta niiden vastapainona on myös jotain aivan muuta.

Puheenjohtajan palsta

Tuomas Korpimies

Heipä hei kaikki rakkaat kronoslaiset ja kronosmieliset! Minä olen

Tuomas Korpimies ja minulla on suuri kunnia toimia Kronoksen

tämän vuoden puheenjohtajana.

Puheenjohtajaksi päätyminen näin

vanhoilla päivillä oli minulle suuri

yllätys itsekin, mutta eiköhän minussa puhtia riitä!

Kirjoittamishetkellä olemme kalenterin mukaan lähestymässä aurinkoista kevättä, ja toivottavasti myös luontoäiti huomaa tämän pian. Kalenterin tapaan myös rakas ainejärjestömme on lähenemässä kohti aurinkoisempia aikoja. Pandemia-ajan rajoitukset ovat näillä näkymin pysyvästi ohi, Topelian

Kuva: Elena Eriksson

rempattu julkisivu kiiltää uutta intellektuaalista hohtoa ja Uusi ylioppilastalo on siirtynyt hisseineen tälle vuosituhannelle.

Tämän lisäksi Kronoksessa toimii vuonna 2023 mahtavista ja innokkaista ihmisistä toimiva hallitus, jonka turvin voimme järjestää paljon hauskaa ohjelmaa jäsenillemme. Tänä vuonna pyrimme järjestämään entistä enemmän matalan

kynnyksen ohjelmaa, erityispainotuksena työelämä ja hyvinvointi.

Tämän hallituksen suuri ja kunnianhimoinen tavoite on yltää toiminnassaan vähintäänkin edellisen hallituksen tasolle. Pyrimme painottamaan hallituksen toiminnassa läpinäkyvyyttä, ja kaikki kronoslaiset ovatkin tervetulleita osallistumaan hallituksen kokouksiin!

Ainejärjestöpöhinän lisäksi elämme tällä hetkellä kansainvälisesti varsin mielenkiintoisia aikoja. Parhaiten kaikkien mielessä varmastikin on Ukrainan tilanne ja sen aiheuttamat surulliset tuhot

ja ihmiselämien menetykset sekä

Suomen kumpuileva tie Nato-jäseneksi. Näinä vaikeina aikoina korostuu kuitenkin historian merkitys. Kaikkiin ajankohtaisiin asioihin löytyy oleellinen historiallinen vertailukohde ja konteksti, joka jää historioitsijoiden tehtäväksi tuoda esiin. George Santayanan lausahdus Those who cannot remember the past are condemned to repeat it on tässä kontekstissa hyvin oleellinen.

Haastattelussa päätoimitus

Sarah

Miten päädyit opiskelemaan historiaa?

Yhteishaku tiesi mua paremmin mikä on paras opiskelupaikka ;)

Top 3 huulirasvamerkkiä

1. Bepanthen

2. Burt´s bees

3. Vaseline

Paras (Kronos) tapahtuma tähän mennessä?

Vujut!

Montako beRealia tuli viime vuonna? 23 (hups)

Vilma

Miten luonnehtisit kiinnostustasi historiaan?

Pidin lukiossa vapaaehtoisesti esitelmän Jane Austenista vain, jotta voisin puhua hänestä tauotta noin puoli tuntia.

Top 3 Taylor Swiftin kappaletta (henkilökohtaiset kestosuosikit)

1. All Too Well (10 Minute Version) (Taylor’s Version)

2. Red (Taylor’s Version)

3. mirrorball

Mikä eläin olisit?

Finlaysonin keltainen norsu tai siili riippuen siitä, millä tuulella olen.

Tehokkain tapa vältellä tärkeiden asioiden tekemistä?

Virkkaaminen.

Kuvat: Elena Eriksson

Kamilla

Ketkä 3 historiallista henkilöä haluaisit tavata?

Jeesus, Franciscus Assisialainen ja Platon

Top 3 drinksua

1. Bisse

2. Vodkatonic

3. Punkku

Mikä on lempikirjasi?

Thomas Bernhardin Hakkuu ja Emily Brontën Humiseva harju

Lilian

Jos sinulla olisi aikakone, mihin aikaan matkustaisit?

Oletanpa voivani matkustaa mihin aikaan tahansa menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Menisin menneisyyteen. Sieltä valitsisin aikakaudeksi antiikin Rooman tai keskiajan.

Top 3 vapaa-ajan viettotapaa

1. Runojen kirjoittaminen

2. Itämainen vatsatanssi

3. Ystävien kanssa ajan viettäminen

Mikä on sinun suosikki vuodenaikasi?

Kevät, koska silloin kaikki luonto herää jälleen eloon ja samalla tunnen itsekin herääväni uudestaan valon määrän lisäännyttyä. Parhaita asioita keväässä ovat mielestäni kauniiden kukkasten ja perhosten bongailu niiden tullessa esiin vuodenajan edetessä. Olen myös syntynyt keväällä toukokuussa.

Ei aina koulutuksesta ja tutkimuksesta!

Teksti: Jonatan Hjelt

Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

On taas se aika, kun kansalaiset alkavat puhua kiivaasti politiikasta. Vaalikoneita täytetään, kun itse kukin yrittää kuumeisesti löytää sopivan ehdokkaan. Huhtikuun 2. päivänä Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Perusasiat lienevät kaikkien tiedossa: vaaleissa ovat äänioikeutettuja kaikki täysi-ikäiset Suomen kansalaiset, ja niissä valitaan kaikki 200 kansanedustajaa tulevalle nelivuotiskaudelle. Mutta mitkä ovat vaalien keskeiset teemat? Miksi nuorten opiskelijoiden tulisi kiinnostua näistä vaaleista?

Pandemia ja sota Ukrainassa ovat rasittaneet valtion taloutta, ja Suomi onkin velkaantunut viime vuosina. Vaikka velkaantumista on tapahtunut kaikkialla, eikä tilanne Suomessa ole edes kaikista hälyttävin, ovat kaikki puolueet jossain määrin yksimielisiä siitä, että talouden sopeutustoimia tarvitaan. Riippumatta siitä, mitkä puolueet istuvat tulevassa hallituksessa, tulemme näkemään leikkauksia valtion menoihin tulevalla vaalikaudella. Olisi kuitenkin toivottavaa, ettei tällä kertaa ihan kaikesta säästettäisi…

Useat puolueet niin oikealla kuin vasemmalla ovat jo luvanneet, ettei koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattaisi seuraavassa hallituksessa. Tämä lupaus on hyvä, mutta voiko siihen luottaa? Helsingin yliopistollakin on tuoreessa muistissa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen leikkaukset yliopistojen rahoitukseen. Menneiden vuosikymmenten perusteella on vähintäänkin ymmärrettävää, ettei akateemisen väen ole helppo luottaa puolueiden

vaalilupauksiin. Ne on ollut ennenkin helppo pyörtää.

On olemassa yksi keskeinen syy, miksi koulutus ja tutkimus ovat erityisen huonoja säästökohteita: Kun ajat ovat vaikeita, juuri tiede tuottaa niitä innovaatioita, joilla vaikeista ajoista päästään eteenpäin. Jos väestön koulutustaso kääntyy laskuun, on edessä vain kurjuutta. Meidän yliopistolaisten tulisi ymmärtää oma arvomme maailmaa eteenpäin vievänä voimana. Huono akateeminen itsetunto näyttäisi vaivaavan erityisesti meidän omia humanistisia alojamme, vaikka mitään syytä tähän ei ole.

Onneksi demokraattisessa Suomessa saamme valita itse omat päättäjämme. Kannustan kaikkia käyttämään oman äänioikeutensa. Nuoret ovat olleet laiskoja äänestäjiä, mutta aina voi parantaa. En anna yksityiskohtaisia ohjeita siitä, ketä tai mitä puolueita tulisi äänestää, mutta suosittelen kaikkia perehtymään ehdokkaiden koulutuspoliittisiin kantoihin. Kannattaa myös huomata, että tutkijat ovat olleet usein aktiivisia myös politiikassa. Vain äänestämällä voimme pysäyttää leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen!

Jonatan Hjelt, Kirjoittaja ei tiedä vielä itsekään, ketä äänestää tulevissa vaaleissa.

Väitöskirjatutkija

Olli Siitosen

haastattelu

Teksti: Kamilla Kolimaa

Kuvat: National Archives

Olli Siitonen on väitöskirjatutkija historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Kysyimme häneltä joitakin kysymyksiä liittyen hänen tekemäänsä tutkimukseen.

1. Mitä tutkit ja mistä näkökulmasta?

Tutkin Vietnamin sodan väkivaltakokemuksia yhdysvaltalaissotilaiden kertomuksissa. Työni teoria pohjaa sosiaalipsykologian tutkimuksille ja lähteinä käytän muistelmia, haastatteluja, kirjeitä ja päiväkirjoja. Minua kiinnostaa, miten sotilaat perustelevat tappamista itselleen ja muille kertomissaan tarinoissa. Eli miten väkivallan kanssa pyritään elämään sodan jälkeen.

2. Mistä kiinnostus tutkimusaiheeseen lähti? Miten kiinnostuit siitä?

Vietnamin sodasta kiinnostuin alunperin 1960-luvun kulttuurin kautta ja kokemus vahvistui, kun ymmärsin miten laajasti sen kokijat ovat jakaneet vaikeitakin kokemuksia ulkopuolisille.

Sosiaalipsykologian pariin päädyin luettuani ympäristön ja tilannetekijöiden sekä totaalisten järjestelmien vaikutuksesta ihmisten käyttäytymiseen.

3. Miltä tutkimuksen tekeminen on tuntunut? Miten esim. vaikeiden aiheiden tutkiminen on vaikuttanut sinuun henkisesti?

Olen pyöritellyt samaa aihetta kandivuosista lähtien ja varmaan jo aikoja sitten turtunut lähteissä ilmenevään väkivaltaan. Kerron itselleni tarinaa siitä, miten nämä ilmiöt ovat olemassa vaikka en lukisi tai kirjoittaisi niistä.

Tutkimukseni taustalla on halu ymmärtää maailmaa ja ihmisten toimintaa. Vietin viime vuoden vaihdossa Yhdysvalloissa. Kuulin siellä moraalisen haavoittuvuuden käsitteestä, jonka avulla selitetään moraalikäsitystemme ja moraalittomien tekojemme välistä ristiriitaa.

Löysin yhtymäkohdan tutkimukseeni ja toiveenani on, että tästä kaikesta voisi ehkä tulevaisuudessa olla apua jollekin.

4. Miten olet pitänyt psyykkisestä hyvinvoinnistasi huolta tutkimusta tehdessä?

Olosuhteiden pakosta olen joutunut työskentelemään yliopiston ulkopuolella väitöstyöni ohella. Näin on syntynyt luontainen jako tutkimuksen ja muiden töiden sekä harrastusten välille.

Ajan välillä pyörälähettinä ja rakennan kulttuuritapahtumia. Vapaa-aikana kasailen polkupyöriä Helsingin Pyöräpajalla. Koen tämän balanssin tärkeäksi jaksamiseni kannalta.

Puhuminen ja kokemusten jakaminen tuovat turvaa vaikeampina hetkinä. Tämä auttaa muistamaan, että meistä on kaiken tappamisen ja väkivallan ohella myös hyvään.

Fuksiterveisiä pt. 2

Teksti: Kamilla Kolimaa

Fuksit ovat totutelleet joulunpyhien jälkeen takaisin siviilielämään rakkaan yliopistomme ontosti kolisevassa suolistossa. Takatalvi näyttää tulleen jäädäkseen. On aika ottaa tästä kaikki irti, ennen kuin valo ja pitkät päivät täyttävät jälleen mustat mielemme.

Viime vuoden syysnumerossa tiedustelimme fuksien fiiliksiä. Palasimme jälleen samojen fuksien parveen ja laitoimme nämä vastaamaan kolmen kysymyksen fuksigalluppiin. Fuksien fiiliksiä koulunpenkille palaamisesta tiedusteltiin ja enemmistö vastasi “ihan jees”, tämän jälkeen suosituin vastaus oli, että kouluun palaaminen tuntui “hauskalta”. Vähiten ääniä sai vastaus, “paskalta”.

Fiilisten lisäksi tiedustelimme fukseille maistuvimpia talvijuomia. Voiton vei kahvi/tee, toisen sijan vei kaakao, ja kolmanneksi tuli viini, tuo maukas, rypäleistä jauhettava neste.

Vuoden ensimmäisille sitseille pukeutumisesta kyseltiin, olihan teema melko sekavasti tulkittavissa. 23,1% vastasi ettei tiennyt kuinka pukeutua tapahtumaan, tämän jälkeen eniten ääniä saivat jurassic park teemainen pukeutuminen sekä vain tavallinen sitsiasu (molemmat 15,4%)

Ikikorvessa Ikikorvessa

Kronoksen vierailu Ikikorvessa

Teksti: Sakari Bister

Kronos kävi porukalla katsomassa vuoden 2023 Humanistispeksiä Ikikorven kätkemät maaliskuun alussa tulevan kevään kunniaksi. Tällä kertaa humanistien speksi järjestettiin Martinlaaksossa, joten paikalle menoon (tai pikemminkin sieltä lähtöön!) menikin yhdessä hiukan enemmän itse kunkin seikkailunhalua. Teatteri-ihmisenä oli sydäntä lämmittävää, että humanistispeksi oli päässyt tekemään korkean tason opiskelija- ja harrastelijamusiikkiteatteria ilman koronan kuritusta. Toki viime vuonnakin humanistispeksin produktio järjestettiin, jossa itsekin olin hetken aikaa mukana opintojeni alkutaipaleella, mutta nyt ei ole tarvinnut pelätä mahdollisten rajoitusten tai esityksen vuoden myöhästymisen vaikutuksia tälle timanttiselle porukalle ja perinteelle.

Tarinan päähenkilönä ja samalla yleisön samastumishahmona toimi Runo (Miikka-Matias Hinkkanen), jota äidin kuolema on järkyttänyt paljon. Helsingin arki ei tunnu oikein enää samalta. Yhtäkkiä joukko itsettömiä siirtää hänet Ikikorpeen, kuvitteelliseen maailmaan, jonka krouvi on täynnä toinen toistaan jännempiä henkilöitä ja hahmoja, kaikilla omat motivaationsa, tarinansa ja salaisuutensa.

Speksissä oli mukana sekä bändissä että lavan takana erilaisissa tehtävissä monia kronoslaisia, jotka olivat selvästi hoitaneet hommansa hyvin. Bändin soitto oli menevää ja taitavaa, ja kuului erityisen hyvin kolmanteen riviin, missä kronoslaiset porukalla istuivat. Monissa kappaleissa laulu sen sijaan jäi hiukan taka-alalle. Muutenkin Ikikorven Kätkemät oli tarinaltaan simppeli, mutta syvällinen, mukavaa ja helppoa seurattavaa. Tuttujen

ja vähemmän tuttujen kappaleiden sovitus uuteen kontekstiin toimi loistavasti. Yleensä äärimmäisiin monimutkaisuuksiin ja 4 tunnin maratoneiksi venyvien speksien vaivat eivät tässä esityksessä olleet läsnä!

Ohjaajat Emma Pyyhtiä ja Joona Jokilampi olivat tehneet hyvää työtä ja pitivät porukan mielestäni loistavasti kasassa. Nostaisin itse jalustalle etenkin timanttiset tanssijat sekä joukkokoreografiat, mutta myös puvustuksen ja lavastuksen. Tarina ja sen koukut olivat kuin rakennettu speksiperinteelle, simppeli mutta fantasianomainen. Kuka tahansa voi huutaa ”omstart” milloin vain, ja vaikuttaa lavan tapahtumiin, joten improvisaatio on alati läsnä: hyvä siis, että pysyttiin simppelinä. Improvisaatiotaitoa esiintyjiltä löytyikin, ja tarinan mielikuvitusmaailma teki hulluista yleisön ohjaamista twisteistä melkein uskottavia tai jopa tarinaan sopivia!

Speksit ovat aina ihan järjettömän iso homma järjestää, ja tästä poppoosta paistoi läpi musiikkiteatterin tekemisen ilo. Allekirjoittaneellekin tuli hinku päästä lavalle näyttelemään, bändiin viulua vinguttamaan tai jotenkin muuten jeesailemaan ehkä joskus tulevaisuudessa. Kunhan vain kultainen kalenterini hyväksyisi tiukan harkka-aikataulun…

Kiitos Kronoksen kulttuurivastaaville ekskursiosta ja koko humanistispeksin poppoolle esityksestä!

”Tarina ja sen koukut olivat kuin rakennettu speksiperinteelle, simppeli mutta fantasianomainen.”

Runoja

Tentti- ja sluibailuviikon sonetti

Minä täynnä jo olen ilmeisesti.

Millään en enää tahdo mitään jaksaa.

En millään opi ranskaa enkä saksaa, mutta sivistyä haluan akateemisesti.

Mutta kauan kyllä hermoni kesti.

Ajattelen nyt siis sydäntä ja maksaa:

Ne alkoivat varsin oudosti naksaa.

Kai täytyy löytää toinen pesti.

Pyytää siis vähän mallua.

mutta kun koko ajan nostavat taksaa, niin tyydyn vain korkilliseen jallua.

Alkavat taas minulle ammua, jos en hommaan satsaa.

Parempi siis vain sammua.

Markus Kokkonen

Kamilla Kolimaa

i

jeesuslapsi kapaloidaan kapakasta

löydettiin ja rullattiin

kaljakärryillä etelä-helsinkiin

emalipaikat lapsen helmiriviin

porattiin ja lapsi porasi ja

huusi kärryn kiskojia pysähtymään

ken kärryjä kiskoo

ken teistä kärryjäin kiskoo

kun poraan, lapsi sanoo

sanoo jesse

antakaa minun

kiskoa kiskoja omiani kioskeille

tyhjille kioskeille lapinlahden

lapsivesiin, päästäkää irti

olen aikuislapsi vielä villiviini

aikuisjesse aikuisvitsilapsi

vitsiaikuislapsi jota itketät

ii

olen vain romantikko

vaarallinen nainen

yksi surkea ja kirpeä

roo mantikko

tupakkihuoneissa ja hotelleissa

aamiaispöydissä en kuule vaan katson

keltuaistaivasta

sun laivasta en vaihtais osaakaan

osaan saunan sytyttää kaskuilla

ja tuohista tehdä tuoleja tontuille

ja jos palvelukseen lähden numeron

siitä haluun tehtävän

Kamilla Kolimaa

siis jos rintamalle lähden siitä numeron haluun tehtävän

kaikesta numeroita tehtävän tahdon

numeroita särjistä ja kissansuolista

huolista ja nuolista virkkeissä

kovin virittyneissä

teissä kuopat kyynelillä

täyttäisin jos osaisin

kaikenlaista hienoa ja lieroa jos osaisin

sanat ne tekoja ovat

niimpä aseisiin tartun

kuolla valmiiseen arkkuun

romantikko vain olen

anakronismi aineeton lainassa

sokeria naapurin pirtistä

Kamilla Kolimaa

Lehterin pojat ne itkunauroivat

ikkunoivat liivintaskuissaan

kun etsiskelin parvea ja kortteja sateli

lehterillä ne nauroivat

etsiskelin Kimbleä

jätkiä ja narreja

sateli ja lehterin pojat nauroivat

tikapuita etsin ja lehterin pojat ne pyhäpuvuissaan rienasivat

Lehterin pojat ne itseään raapivat

kaapivat rippeitään kattopaaluista

kun itse laadin lahkeita

joita ei ole

Rahkeita (joita ei ole) hyvin hyvin fiktiivisiä

Lehterin pojat ne näkevät pihalle pihoille

joissa heitä odotetaan Odotutetaan

überjonossa

übermensch

minä taas seinät ja kanttorin näen ja kun rahkeitani koetan kokoon raapia

kanttori se väliin tulee ja painaa maahan ja hyssyttelee .

Pidättäydy. Kissa vailla kermaa on vain kissa.

Kamilla Kolimaa

iiii

Pinochio ja valas ja niin Pinochio katsoi alas jalkojaan ja käsiään ja huusi: en ole oikea poika!

en ole oikea poika!

voiko puunukkea (l)akastaa

voiko puunukke (p)akastaa

kun vuosirenkaat hoksataan nuolla tärpätillä. en ole oikea Poika!

Tinneristi tulee!

Lapset peilissä huutaa kun lähestyn ja pakahdun ja imppaan

Tinneristi tulee!

oletko valmis, kysyn lapsilta, oletteko valmiita, kun Tinneristi tulee oletteko valmiudessa oletteko valmiustilassa, kun Tinneristi tulee?

En ole oikea poika!

Metsästä keijujen tapaan tinneritynnyrit löydän ja ne kaikki lapsille peilissä tarjoan ja kysyn oletteko valmiita, lapseni, oletko valmis? Shh, Antakaa tyttäreni takaisin.

Ihminen on pohjimmiltaan luova olento ja pystyy siksi rakentamaan juuri sellaisen

maailman kuin haluaa

Janne Jussila

“

Vuonna 2021 ilmestynyt teos The Dawn of Everything on innoittava kertomus ihmisyyden synnystä ja potentiaalista, joka muistuttaa meitä siitä, ettei tulevaisuutemme ole määrätty.

Esihistoria eli ihmisen elämä ennen sivilisaatioita ja kirjoitusta nähdään vallitsevassa historiakäsityksessämme usein kauniina, vapaana ja yksinkertaisena tilana.

Mielemme silmässä pienissä metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä elävät terveet, onnelliset ihmiset viettivät kaiket päivät juoksennellen metsissä, savanneilla ja aroilla, viettäen päivänsä ruokaa hankkien ja iltansa nuotioiden ääressä tari-

noiden. Ei ollut sotaa, epätasa-arvoa tai hierarkioita, ei sortoa, ei työhakemuksia, loppuesseitä tai Kelan asumistuen tarkastuttamispyyntöjä.

Kunnes eräänä myöhempien sukupolvien kiroamana päivänä joku Lähi-idässä asustava kaveri sattui huomaamaan, että viime viikolla multaan pudottamistaan siemenistä on alkanut kasvamaan jotain, jonka voi syödä. Ja kuin Eeva puraistessaan omenaa, myös tämä ensim-

– – käsityksemme esihistoriasta on puhdas myytti, ja totuus — kuten aina — on huomattavasti monimutkaisempi, oudompi ja kiinnostavampi.”

mäinen maanviljelijä luopui siihen saakka vallinneesta paratiisista ja tuomitsi ihmiskunnan kadotukseen. Olisi vain ajan kysymys, ennen kuin maanviljely johtaisi vaurauteen ja köyhyyteen sekä siitä luokkayhteiskuntaan, patriarkiaan, valtioon, diktatuuriin, sotaan, orjuuteen, rasismiin ja niin edelleen.

Tarina on hieno. Siinä on draamaa ja tragediaa, valoa ja pimeyttä. Tämä johtuu varmaan siitä, että käsityksemme esihistoriasta on puhdas myytti, ja totuus — kuten aina — on huomattavasti monimutkaisempi, oudompi ja kiinnostavampi.

Näin väittävät antropologi David Graeber ja arkeologi David Wengrow vuonna 2021 ilmestyneessä teoksessaan The Dawn of Everything: A New History of Humanity, jossa he pyrkivät murtamaan vanhentuneeseen tutkimukseen pohjaavat myytit esihistoriasta ja korvaamaan ne tuoreemmalla tiedolla.

Heidän mukaansa ei voida muun muassa puhua edes mistään maanviljelyn vallankumouksesta. Todellisuudessa maata viljeltiin Lähi-idässä sellaiset kolme tuhatta vuotta ennen kuin vilja kesytettiin ja siitä tuli erityisen tärkeä ruuanlähde. Mikä ”vallankumous” kestää kolme tuhatta vuotta, eli lähes tuhat vuotta pidempään kuin koko ajanlaskumme?

Maanviljely ei siis ollut mikään peruuttamaton virhe, jossa uhrasimme ahneudessamme metsästäjä-keräilijäyhteisöjen vapautemme, kuten muun muassa Yuval Noah Hararin teoksessa Sapiens väitetään. Todennäköisempää on, että

David Wengrow Creative Commons BY, SA 4.0

David Graeber

Kuva: Guido van Nisper / Creative Commons BY 2.0

esivanhempamme ymmärsivät hyvin, että maanviljely voi johtaa vaurauden epätasa-arvoon ja välttivät siksi tietoisesti sen nostamista ruuantuotantonsa keskiöön. Ei ollut ahneudessa tehtyä yhtä perisyntiä, jonka myötä vajosimme hierarkioiden ankeuteen. Sen sijaan esivanhempamme viljelivät kasveja lähinnä luovuuttaan. Kauniiden kukkien kasvattaminen on loppujen lopuksi aika hauskaa.

Yleisesti ajatellaan myös, että vasta maanviljelystä johtuva ruuan ylijäämä mahdollisti monimutkaisten kulttuurien ja sivilisaatioiden luomisen. Väärin jälleen, valaistavat Graeber ja Wengrow.

Todellisuudessa ihmiset ennen maanviljelystä tekivät paljon, paljon muutakin kuin keräilivät marjoja ja kaatoivat mammutteja. Esimerkiksi nykyisen Pohjois-Amerikan kaakkoisella ja eteläisellä alueella oli valtavia maa-alueita ja epäilemättä kymmeniä tuhansia ihmisiä kattava kulttuuri, jonka sisällä monimutkaista tietoa ja taitoa vaihdettiin hyvin järjestelmällisesti noin 1600-luvulla ennen ajanlaskun alkua, eli kauan ennen kuin alueella viljeltiin maata.

Keskeisin todiste tämän sivilisaation olemassaolosta on vuonna 2004 löydetyt Poverty Point -nimisellä alueella sijaitsevat massiiviset, yli 200 hehtaarin kokoiset

maarakenteet, joiden tarkoitus vaikuttaa olevan puhtaan seremoniaalinen. Niiden rakentaminen vaati tuhansien ihmisten järjestyvän tietyin väliajoin tekemään raskasta työtä ilman minkäänlaista tuotannollista tarkoitusta. Tämä taas tarkoittaa, että maarakenteiden ympärillä oli pakko olla jonkinlaisia kaupungin kaltaisia suuria, järjestäytyneitä yhteisöjä, joissa jaettiin ruokaa, tietoa, taitoa, kulttuuria, rakkautta, vihaa ja kaikkea muuta.

Vielä uskomattomampaa on, että maarakenteet noudattelevat hyvin tietynlaista, hienostunutta geometristä muotoa, jonka mukaan tehtyjä pienempiä maarakenteita löytyy jopa niin kaukaa kuin Perusta. Tämä tarkoittaa, että Poverty Pointin kulttuurissa oli olemassa standardisoituja mittayksiköitä ja niiden pohjalta kehiteltyjä kaavoja, jotka onnistuttiin levittämään hyvin kauas ilman kirjoitustaitoa.

Emme tiedä vielä tarkalleen miten Poverty Pointin kulttuuri oikeastaan toimi. Kuinka niin valtavia määriä työvoimaa organisoitiin ennen maanviljelyyn pohjaavia pysyviä asutuksia? Se vaati epäilemättä jonkinlaisia valtasuhteita ja hierarkioita, mutta niiden yksityiskohtainen toiminta on edelleen pimennossa. Ja miksi näin edes tehtiin? Alueella ei ilmeisesti käyty

kauppaa tai tuotettu ruokaa tai mitään muutakaan. Kai myös tämä huomattava kulttuurinen toiminta pohjasi yksinkertaisesti inhimilliseen luovuuteen: on loppujen lopuksi aika hauskaa rakennella hienoja hiekkalinnoja ystävien kanssa.

miset kokeilivat kaikenlaisia outoja ja monimutkaisia hallintomuotoja ja kulttuureja, joista jotkut olivat varmasti vapaita ja tasa-arvoisia, toiset taas täynnä julmuutta ja hierarkiaa. Todellisuus ei noudattele meidän määritelmiämme siitä.

Jos jotain, niin Povery Pointin kulttuuri todistaa ainakin, että elämä ennen maanviljelyä oli huomattavasti monimutkaisempaa kuin meille tutuissa mielikuvissa jaloista villeistä. Se on myös vain yksi esimerkki monista vastaavista, mutta hyvin keskenään erilaisista kulttuureista, joita arkeologit ovat viime vuosikymmeninä löytäneet ympäri maailmaa ja joita Graeber ja Wengrow käyvät teoksessaan läpi.

The Dawn of Everything sisältää valtavia määriä innoittavia huomioita ihmiselämästä, mitkä pohjaavat tuoreeseen arkeologiseen ja antropologiseen tutkimustietoon. Tässä tekstissä avasin niistä vain pari, joten teosta on pakko suositella kaikille historianopiskelijoille.

Ennen kaikkea teos kertoo meille, että ihmiset ovat luovia. Me emme ole tuotantojärjestelmämme vankeja, emmekä ole koskaan olleet. Käsityksemme ihmisen historiasta, jossa siirrymme metsästämisestä ja keräilemisestä maanviljelyyn ja siitä kohti nykypäivää, on erittäin harhaanjohtava. Tuhansien vuosien aikana ennen maanviljelyä ih-

Kartta: Maximilian Dörrbecker / Creative Commons BY, SA

Leivontanurkka!

Teksti: Sarah Kuismanen

Alkuperäinen ohje löytyy Elisa Malikin YouTube-kanavalta.

Suklaakeksit

Tässä tulee resepti minun bravuurisuklaakekseille, joita teen aina kun makeannälkä yllättää ja haluan nopeasti jotakin herkullista naposteltavaa. Kyseessä on helppo ja nopea resepti!

Halutessasi voit koristella keksejä laittamalla suklaahippuja taikinaan ennen uuniin laittamista.

Mitä tarvitset

- 200 g voita (kannattaa ottaa hyvissä ajoin (!!) huoneenlämpöön)

- 2 dl sokeria

- 1,5 dl fariinisokeria

- 1 kananmuna

- 1,5 dl kaakaojauhetta

- 4 dl vehnäjauhoja

- 1 tl leivinjauhetta

Ohje

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2. Vatkaa molemmat sokerit ja pehmentynyt voi. Seoksesta tulee hieman kokkareista ja sekoittaminen voi olla hankalaa mikäli voi ei ole ihan pehmeää.

3. Lisää kananmuna. Tämä myös helpottaa sekoittamista.

4. Lisää kuivat aineet kahdessa tai useammassa osassa edelleen sekoittaen. Taikinasta tulee melko jäykkää ja sekoittamisen voi viimeistellä esimerkiksi muovilastalla.

5. Muotoile ja painele pellille haluamasi määrä keksejä. Riippuen keksien koosta yhdelle pellille mahtuu noin 5-8 keksiä. Yhteensä taikinasta tulee noin 10-12 keksiä eli yleensä kaksi pellillistä.

6. Paista uunin keskitasolla noin 5-6 minuuttia. Voit paistaa enemmän tai vähemmän aikaa riippuen haluatko keksien jäävän keskeltä hieman pehmeiksi tai vastaavasti rapeammaksi.

7. Tarjoile jäähtyneinä (mutta vähän lämpiminä). Juuri uunista tulleet keksit saattavat murentua helposti.