Väitöskirjatutkija Olli Siitosen haastattelu

Teksti: Kamilla Kolimaa

Kuvat: National Archives

Olli Siitonen on väitöskirjatutkija historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Kysyimme häneltä joitakin kysymyksiä liittyen hänen tekemäänsä tutkimukseen.

1. Mitä tutkit ja mistä näkökulmasta?

Tutkin Vietnamin sodan väkivaltakokemuksia yhdysvaltalaissotilaiden kertomuksissa. Työni teoria pohjaa sosiaalipsykologian tutkimuksille ja lähteinä käytän muistelmia, haastatteluja, kirjeitä ja päiväkirjoja. Minua kiinnostaa, miten sotilaat perustelevat tappamista itselleen ja muille kertomissaan tarinoissa. Eli miten väkivallan kanssa pyritään elämään sodan jälkeen.

2. Mistä kiinnostus tutkimusaiheeseen lähti? Miten kiinnostuit siitä?

Vietnamin sodasta kiinnostuin alunperin 1960-luvun kulttuurin kautta ja kokemus vahvistui, kun ymmärsin miten laajasti sen kokijat ovat jakaneet vaikeitakin kokemuksia ulkopuolisille.

Sosiaalipsykologian pariin päädyin luettuani ympäristön ja tilannetekijöiden sekä totaalisten järjestelmien vaikutuksesta ihmisten käyttäytymiseen.

3. Miltä tutkimuksen tekeminen on tuntunut? Miten esim. vaikeiden aiheiden tutkiminen on vaikuttanut sinuun henkisesti?

Olen pyöritellyt samaa aihetta kandivuosista lähtien ja varmaan jo aikoja sitten turtunut lähteissä ilmenevään väkivaltaan. Kerron itselleni tarinaa siitä, miten nämä ilmiöt ovat olemassa vaikka en lukisi tai kirjoittaisi niistä.

Tutkimukseni taustalla on halu ymmärtää maailmaa ja ihmisten toimintaa. Vietin viime vuoden vaihdossa Yhdysvalloissa. Kuulin siellä moraalisen haavoittuvuuden käsitteestä, jonka avulla selitetään moraalikäsitystemme ja moraalittomien tekojemme välistä ristiriitaa.

Löysin yhtymäkohdan tutkimukseeni ja toiveenani on, että tästä kaikesta voisi ehkä tulevaisuudessa olla apua jollekin.”

4. Miten olet pitänyt psyykkisestä hyvinvoinnistasi huolta tutkimusta tehdessä?

Olosuhteiden pakosta olen joutunut työskentelemään yliopiston ulkopuolella väitöstyöni ohella. Näin on syntynyt luontainen jako tutkimuksen ja muiden töiden sekä harrastusten välille.

Kuva: National Archives

Ajan välillä pyörälähettinä ja rakennan kulttuuritapahtumia. Vapaa-aikana kasailen polkupyöriä Helsingin Pyöräpajalla. Koen tämän balanssin tärkeäksi jaksamiseni kannalta.

Puhuminen ja kokemusten jakaminen tuovat turvaa vaikeampina hetkinä. Tämä auttaa muistamaan, että meistä on kaiken tappamisen ja väkivallan ohella myös hyvään.”