Kronoksen vierailu Ikikorvessa

Teksti: Sakari Bister

Kronos kävi porukalla katsomassa vuoden 2023 Humanistispeksiä Ikikorven kätkemät maaliskuun alussa tulevan kevään kunniaksi. Tällä kertaa humanistien speksi järjestettiin Martinlaaksossa, joten paikalle menoon (tai pikemminkin sieltä lähtöön!) menikin yhdessä hiukan enemmän itse kunkin seikkailunhalua. Teatteri-ihmisenä oli sydäntä lämmittävää, että humanistispeksi oli päässyt tekemään korkean tason opiskelija- ja harrastelijamusiikkiteatteria ilman koronan kuritusta. Toki viime vuonnakin humanistispeksin produktio järjestettiin, jossa itsekin olin hetken aikaa mukana opintojeni alkutaipaleella, mutta nyt ei ole tarvinnut pelätä mahdollisten rajoitusten tai esityksen vuoden myöhästymisen vaikutuksia tälle timanttiselle porukalle ja perinteelle.

Tarinan päähenkilönä ja samalla yleisön samastumishahmona toimi Runo (Miikka-Matias Hinkkanen), jota äidin kuolema on järkyttänyt paljon. Helsingin arki ei tunnu oikein enää samalta. Yhtäkkiä joukko itsettömiä siirtää hänet Ikikorpeen, kuvitteelliseen maailmaan, jonka krouvi on täynnä toinen toistaan jännempiä henkilöitä ja hahmoja, kaikilla omat motivaationsa, tarinansa ja salaisuutensa.

Speksissä oli mukana sekä bändissä että lavan takana erilaisissa tehtävissä monia kronoslaisia, jotka olivat selvästi hoitaneet hommansa hyvin. Bändin soitto oli menevää ja taitavaa, ja kuului erityisen hyvin kolmanteen riviin, missä kronoslaiset porukalla istuivat. Monissa kappaleissa laulu sen sijaan jäi hiukan taka-alalle. Muutenkin Ikikorven Kätkemät oli tarinaltaan simppeli, mutta syvällinen, mukavaa ja helppoa seurattavaa. Tuttujen ja vähemmän tuttujen kappaleiden sovitus uuteen kontekstiin toimi loistavasti. Yleensä äärimmäisiin monimutkaisuuksiin ja 4 tunnin maratoneiksi venyvien speksien vaivat eivät tässä esityksessä olleet läsnä!

Ohjaajat Emma Pyyhtiä ja Joona Jokilampi olivat tehneet hyvää työtä ja pitivät porukan mielestäni loistavasti kasassa. Nostaisin itse jalustalle etenkin timanttiset tanssijat sekä joukkokoreografiat, mutta myös puvustuksen ja lavastuksen. Tarina ja sen koukut olivat kuin rakennettu speksiperinteelle, simppeli mutta fantasianomainen. Kuka tahansa voi huutaa ”omstart” milloin vain, ja vaikuttaa lavan tapahtumiin, joten improvisaatio on alati läsnä: hyvä siis, että pysyttiin simppelinä. Improvisaatiotaitoa esiintyjiltä löytyikin, ja tarinan mielikuvitusmaailma teki hulluista yleisön ohjaamista twisteistä melkein uskottavia tai jopa tarinaan sopivia!

Speksit ovat aina ihan järjettömän iso homma järjestää, ja tästä poppoosta paistoi läpi musiikkiteatterin tekemisen ilo. Allekirjoittaneellekin tuli hinku päästä lavalle näyttelemään, bändiin viulua vinguttamaan tai jotenkin muuten jeesailemaan ehkä joskus tulevaisuudessa. Kunhan vain kultainen kalenterini hyväksyisi tiukan harkka-aikataulun…

Kiitos Kronoksen kulttuurivastaaville ekskursiosta ja koko humanistispeksin poppoolle esityksestä!