Kronikka Iv/2012
Kronikka IV/2012 kronikka (lat. chronica, kreik. khronika < khornos ‘aika’) 1) aikakirja, historia; historiateos jossa tapahtumat esitetään aikajärjestyksessä 2) yl. leikillinen runomittainen esittely, katsaus tapahtumiin 3) vanha ja kunnioitettava säilyke
S. 3, Pääkirjoitus: Loppu s. 4, Puheenjohtaja puhuu: Carelss Whisper s. 5, Kleio s. 6, Clio s. 8, Tuntoja ja tuskia: Erään aikakauden loppu s. 10, Jatkokertomus: Loppu on demokratiaa s. 12, Maailmanlopun odotushuoneessa s. 15, Sahan loppu s. 18, Contact Forum - saisiko olla töitä? s. 22, Maailma loppuu - mutta miten? s. 24, Lopultakin Kronofoni esittäytyy s. 26, Mitä maailmanlopun jälkeen? s. 29, Näyttelyssä: Loputtomasti vampyyrin varjossa lepakoiden salattu maailma. s. 31, The End of Musical History and the Last Band s. 35, Kronoslaisen kalenteri
Kansi: Jenni Palo-oja Takakansi: Sonja Aarniola Painettu Unigrafiassa joulukuussa 2012. Painosmäärä 150. Copyright: Tekijät ja Kronos ry 2012 - Julkaisija: Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry.
Päätoimitus ja taitto: Aleksi Peura, Sonja Aarniola, etunimi.sukunimi (at) helsinki.fi Toimituskunta ja kuvitus: Elina Hämäläinen, Katri Korolainen-Virkajärvi, Joonas Nivala, Heikki Pajunen, Jenni Palo-oja, Pasi Pykälistö, Janne Ridanpää
Tämä julkaisu on saanut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan painotukea.
http://kronikkalehti.blogspot.com/ http://blogs.helsinki.fi/kronos-ry/kronikka ISSN 1238-2817, ISSN 2242-0606 Kronikka IV/2012
2
Pääkirjoitus Lopun äärellä Sanovat, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Nyt, kun Amerikan erään alkuperäiskansan ennustama maailmanloppu kurkkii kulman takana, joku irvileuka saattaisi kysyä, että oliko ihmiskunta niin hyvä, että ansaitsee lopun. Historia ainakin on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka paha (epähyvä) ihmiseläin on ollut, joten sen valossa lopun ei pitäisi tulla koskaan. Only the good die young, väittävät myös, muualla tosin. Niin tai näin, allekirjoittaneiden päätoimittajuuskausi – joka toivottavasti ei ole ollut dystoppinen diktatuuri – on päättymässä. Mitä me siis teemme? Kumarramme, syvään; kiitämme, paljon. Vuosi on ollut erinomainen kokemus täynnä uuden (lue: InDesignin) oppimista ja oman kädenjäljen ihailua (ja ajoittain kauhistelua). Rehellisesti voimmekin sanoa, että Kronikan päätoimittajuus on ollut erinomainen ”nakki” ja suosittelemme sitä tasapuolisesti kaikille muillekin kirjoittamisesta, lukemisesta ja toimittamisesta kiinnostuneille kronoslaisille. Erityiskiitos kuuluu (oletusarvollisesti) toimituskunnalle ja kaikille Kronikan tekoon vuoden aikana tavalla tai toisella osallistuneille. Kiitos ja kumarrus. Soon-to-be emeretius/emeratia päätoimittajat ’12 Aleksi Peura & Sonja Aarniola
Kronikka IV/2012
3
Puheenjohtaja puhuu
Joonas Nivala
Careless Whisper Puhiksen vuosi on ajautumassa vääjäämättömään päätökseensä, mutta vielä riittää tekemistä. Vuoden aikana on sattunut kaikenlaista. Kronos ajoi aktiivisesti historianopiskelijoiden asiaa alkuvuodesta reformiryhmän hankkeiden vyöryessä päälle ja ainakin toistaiseksi emme ole jääneet uudistuksen alle, vaan olemme saaneet nauttia nykymallisesta kandidaatintutkinnosta ja omasta oppiaineestamme. Ja hyvä niin. Uusimpia päivänpolttavia aiheita lienee periodiuudistus, jossa pyrittiin muokkaamaan periodijakoa uudemmanlaiseksi. Ensimmäistä kertaa joudun toteamaan, että ei hassumpi uudistus. Perioditauot vaihtuivat tosin ”tentti- ja lukuviikoiksi”, mutta todennäköisesti niiden luonne pysyy edelleen samana kuin olemme aikaisemmin perioditauoissa tottuneet. Printtauskiintiöitäkään ei ole näillä näkymin tulossa, luojan kiitos. Alun perin tapetillahan oli ajatus tulostuskiintiön laskemisesta 50 sivuun per vuosi, joka on ehkä lievästi alimitoitettu. Print free, that’s what I say. No ehkä se riittää kopoilusta. Vuoden mittaan olemme saaneet nauttia yhdestä sun toisesta tapahtumasta. Ilolla olen seurannut täpötäyttä sähköpostilistaamme, jonne tulee aina uusia kutsuja järjestömme erilaisiin illanviettoihin. On peli-iltaa, kuoron lauluharjoituksia, bileitä, ekskursioita maalle ja museoihin. Tämän takia Kronos onkin niin vahva ainejärjestö, tänään ja tulevaisuudessa! Meillä on paitsi innokkaita toimijoita, myös innokkaita jäseniä, jotka tulevat tapahtumiin ja tekevät niistä kaltaisensa. Mielenkiintoinen ja puheenjohdon täytteinen vuoteni alkaa olla päätöksessään ja haikein jäähyväisin jätän ainejärjestötoiminnan edeltäjieni tapaan. Siinä vaiheessa kun tämä lehti tulee ulos tuutista, Kronoksen vaalikokous on mitä todennäköisimmin pidetty. Parhaimmin terveisin jätän toiminnan uusille toimijoille ja siirryn toimimaan uusille areenoille. Live long and prosper! Tai no hetkonen… maailmahan loppuu 21.12.2012! Noh, eipä voi mitään. Sen vuoksi toivotankin teille hyviä maailmanloppuja. Ehkä voisin soittaa serenadin maailman loppuessa, kaikki taitavat tietääkin sen. Kyllä, sehän on Careless Whisper. Diididiididiididiidi…
Kronikka IV/2012
4
Elina Hämäläinen Kleio
Miks’ saapuu hän, miks’ täytyykään hänen peittää maailmani historian hämärään?
Faktoin ja legendoin takaa aikojen niin ett’ kaikki katoaa, murtuu jokainen:
Niin rikas kuin köyhäkin,
Karkea kertomusten tuuli
miehet ja naiset;
heitä pyyhkii viuhuen
sekä terve että sairas,
ja heidän hauraista ruumiistaan
vanhat ja lapset.
haihtuu maallinen.
On heidän rakkaat sielunsa viety, ja varas vapaana livistää. He haipuvat pois – vain sanoja jää.
Kronikka IV/2012
5
Elina Hämäläinen Clio
Why is she coming, oh, why must she cover my world with history’s dust?
With facts and legends of aeons past so that no one can live, nothing can last?
No man, no woman,
Over them sweeps
no elder, nor child
the rough wind of lore
– the rich and the poor,
and their fragile bodies
the healthy and the blind.
are concrete no more.
Their spirits are stolen, yet no one is blamed for theft. They fade away
Kronikka IV/2012
6
–only words are left.
Kuva: Jenni Palo-oja
Kronikka IV/2012
7
Tuntoja ja tuskia Erään aikakauden loppu Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös opiskeluaika. Miltä valmistuminen ja valmistumisen jälkeinen aika tuntuvat? Valmistuin filosofian maisteriksi 19.6.2012. Kahdeksan vuoden rakkaudella haudutettu tutkinto sai vihdoin pisteen peräänsä. Gradukin sai kannet ja paikkansa e-thesiksestä. Publiikki yliopiston juhlasalissa oli monella tavalla symbolinen: olin pokannut samassa salissa myös edelliset tutkintoni. Kandipubliikin lisäksi olin aikoinaan myös saanut valkolakin samassa salissa. Olin aloittanut pari viikkoa aikaisemmin työt Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) pääsihteerinä. Koko opiskeluaikani toimin aktiivisesti järjestöissä, Kronoksen kautta päädyin HYY:hyn ja sitä kautta Suomen ylioppilaskuntien liiton johtoon. Kauteni SYL:ssä päättyi vuodenvaihteessa ja jäin kevääksi täysipäiväiseksi graduntekijäksi. Se tsemppaus kannatti: magnan gradu syntyi vajaassa neljässä kuukaudessa, toki vanhan seminaarityön pohjille. Koko kevään etsin töitä ja mietin, mitä isona rupeaisi tekemään. Kymmenien cv:den ja muutaman haastattelun jälkeen
Kronikka IV/2012
8
työnhaku rupesi jo hieman pelottamaan: entä jos osaamistani ei kaivatakaan? Yllättäen oman, tutun ja rakkaan HYY:n paikka avautui iloisen perhetapahtuman johdosta. Mietin, haluaisinko toimia edelleen opiskelijaliikkeessä myös valmistumisen jälkeen. Pääsihteerin työnkuva, joka on vaihteleva, vastuullinen ja samalla kovin inspiroiva, olisi mitä mainioin ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka. Vaikka ympäristö on tuttu, ovat työtehtävät hyvin erilaisia kuin luottamushenkilöiden puolella: paljon esimiestyötä, kokousten valmistelua, edunvalvontaa ja yhteistyösuhteiden ylläpitoa. Juuri sitä, mitä olin unelmatyöpaikaltani toivonutkin! Puoli vuotta valmistumisen jälkeen olen onnellinen, että saan edelleen työskennellä osana yliopistoyhteisöä. Vuodet yliopistolla ja opiskelijamaailmassa tukevat työtäni ja pystyn ammentamaan sekä opiskelustani että muusta järjestöelämästä päivittäin työhöni. Vaikka työni ei ole varsinaisesti historia-alan substanssipaikka, on oppialastani päivittäin hyötyä. Suomalaisen yhteiskunnan rakenteiden kehitys, opiskelijaliikkeen vahva vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan ja politiikkaan ovat asioita, joita monen muilta aloilta valmistuneen on vaikeaa hahmottaa. Samoin sivuaineval-
Katri Korolainen-Virkajärvi intani tukevat mainiosti käytännön työtä: johtamisen sivuainekokonaisuus ja valtiooppi auttavat lobbaava asiantuntijaorganisaation esimiestä kummasti. Opiskeluaikaa kuitenkin kaipaa, erityisesti maanantaiaamuisin. Aamukahville ei koskaan ole tarpeeksi aikaa. Lukea ei ehdi niin paljon kuin mieli tekisi. Ja mikä haikeinta: enää harvoin pääsee kuulemaan oman alansa huippuasiantuntijoita ja heidän osaamistaan. Humanismin vapaus ja historian opintojen loputon kirjo antiikin lintupiirustuksista Talvisodan kenraalien henkilökemioihin ovat kyllä piintyneet jonnekin takaraivoon, mutta opiskeluun
Kronikka IV/2012
9
kuuluva jokapäiväinen itsensä haastaminen älyllisesti puuttuu. Uutta tietoa tulee arkisista asioista, eikä enää maailman rakenteesta, saati olemisen syvemmästä merkityksestä. Siksi toivotankin teille, armaat nykykronoslaiset: nauttikaa opiskeluajastanne! Oppikaa, kyseenalaistakaa, aktivoitukaa, ihastukaa ja humaltukaa! Se on teidän etuoikeutenne. Kirjoittaja on filosofian maisteri ja kansalaisaktiivi, joka nauttii valtarakenteista ja Karri Koirasta.
Jatkokertomus Loppu on demokratiaa
kaikki tähtäsi tähän yhteen ajankohtaan. Jumalan vihan ruoska viuhuisi maan pinnan halki, lakaisten tieltään kaiken keinotekoisen ja epäpyhän, paljastaen ne rakenteet, jotka todella olivat taivaallisen voiman itsensä luomia.
Loppu on demokratiaa. Tavallaan se on kuin Musta surma: ehdot ovat kaikille samat. Mikään miehen rakentama sosiaalinen konstruktio ei voinut muuttaa sitä faktaa.
Muuan nainen ulkoilutti koiraansa. Sora rapisi hänen jalkojensa alla ja koira läähätti, mutta nainen ei välittänyt. Tuuli ujelsi leutona, mutta aina valmiina yltymään. Jossakin lähistöllä auto tööttäsi, varoitti toista tai haukkui toista. Kaupunki puiston ulkopuolella eli omaa elämäänsä, jatkoi kulkuaan aivan viimeiseen hetkeen saakka.
Mies, jolla oli ollut monia nimiä, istui puun alla puistossa, joka kylpi keinovalossa – hän hymyili. Kuu oli taivaalla kirkkaana ja suurena. Pilvet ajelehtivat tähtien editse, sokaisten jostakin kaukaisuudesta tulevat valonsäteet. Mies hymyineen hypisteli sormissaan riipusta, johon oli kaiverrettuna kupoli, josta Vatikaani oli sittemmin ottanut mallia. Tuo yksi kultainen riipus, yksi mitätön koru – siihen kiteytyi kaikki se, mikä loppuisi pian. Mies hymyineen katsoi rannekelloaan. Se oli hieman vaille yhdeksän illalla; pian aika koittaisi. Hän kaivoi taskustaan muistikirjan, jonka kannet olivat haalistuneet ja rypistyneet aikojen saatossa. Hän selaili läpi merkintöjään, jotka oli kirjoitettu eriaikoina ja eripaikoissa, mutta kaikki kertoivat samaa: hieman yli yhdeksältä tänä nimenomaisena iltana maailma loppuisi eikä mikään voisi estää sitä. Kaikki ne todisteet, kaikki ne lukemattomat tarinat joita hän oli kuullut aikojen saatossa,
Kronikka IV/2012
Kello oli jo muutaman minuutin yli yhdeksän. Mies hymyineen raapusti muistikirjansa viimeiselle sivulle jotakin, sulki kirjan ja jätti sen penkille vierelleen. Hän risti kätensä rukoukseen, painoi päänsä ja mutisi sanoja, jotka oli unohdettu jo aikoja sitten, jos niitä oli koskaan muistettukaan. Tätä nimenomaista hetkeä mies hymyineen oli odottanut kaikki ne vuodet, kaikki ne loputtoman pitkät vuodet, mutta nyt, kun se oli täällä, hän ei tiennyt kuinka tuntea. Universumin asianajajan tulisi tietää aina mikä on totuus ja mitä on tapahtunut tai kuinka saada tapahtuma näyt-
10
Aleksi Peura tämään hyvältä ja oikeudenmukaiselta, mutta omalla kohdalla se oli niin paljon hankalampaa. Kuinka oikeuttaa omat toimet muille, kun ei voi oikeuttaa niitä edes itselleen? Kellon viisarit liikahtelivat eteenpäin. 21.09. Muutama minuutti enää. Hän kohotti kasvonsa ja sulki silmänsä. Elämänäänet kaikuivat hänen ympärillään, mutta hän oli valmis, odottaen, valmis, aina valmis ja aina odottamassa.
Muistikirjan viimeisellä sivulla luki muiden raapustusten joukossa vain päivämäärä ja ajankohta: 21.12.2012 klo. 21.12. Mies hymyineen, jonka nimi oli kadonnut jonnekin ajan virtaan, kohotti kätensä ilmaan viisarin naksahtaessa jälleen eteenpäin. Loppu on demokratiaa.
”Mies hymyineen katsoi rannekelloaan. Se oli hieman vaille yhdeksän illalla; pian aika koittaisi.”
Kronikka IV/2012
11
Pasi Pykälistö Maailmanlopun odotushuoneessa
sekä monia muita jännittäviä tapahtumia, joita Johanneksen Ilmestys maalailee lukijakunnalleen.
Kronikan toimittajan pohdintoja finaalisten kysymysten äärellä Tallinnassa. Kesällä vierailin Tallinnassa käydessä Olevisten kirkossa, joka on alkujaan Pyhän Olavin katolinen kirkko. Olevisten kirkko on se kellertävän värinen kivitorni, jonka päällä on korkea piikkimäinen peltitorni. Kirkko on näkyvä maamerkki jokaiselle Tallinnaan mereltä saapuvalle, ja aikoinaan sen korkea torni toimikin merenkävijöiden suuntapisteenä Viron rannikon edustalla. Tallinnan kauppiaat rakensivat tornin jopa niin korkeaksi, että se piti hallussaan maailman korkeimman rakennuksen titteliä vuosina 1549–1625. Maailmanennätyksen titteli päättyi Olevisten kohdalla Stralsundin Mariankirkon valmistumiseen. Korkeuksia tavoitteleva kirkontorni on saanut kokea jumalallisen vihan salamoiden muodossa jo monesti historiansa aikana, kun taivaalliset mahdit ovat pyrkineet tuhoamaan tämän myöhempien aikojen Baabelin tornin. Kirkko on alusta asti saarnannut uskovaisille maailmanloppua ja Vapahtajan toista tulemista maanpäälle
Kronikka IV/2012
12
Seitsenpäisten hirviöiden, porttojen ja tuomionpäivän pasuunoita soittavien enkelien sijaan paljon useammin kuolevaisten mailla on nähty kuuluisat neljä ratsumiestä, herrat Rutto, Kuolema, Nälkä ja Sota. Olevisten torni on saanut historiansa aikana nähdä kaikkien neljän useatkin vierailut juurellaan. Keskiajan katolinen maailmanloppu oli värikäs, suuri loppufinaali, johon Jumalan tahdon ohjaaman maailman ja ihmiskunnan historian oli määrä huipentua värien, äänten ja lemahdusten ilotulituksessa. Kirkot oli koristettu Viimeistä tuomiota esittävin tauluin ja kudonnaisin joissa Boschin tyyliin Helvetin kauhut aukenivat kristikunnalle. Maailmanlopun markkinointi muuttui radikaalisti reformaation myötä. Poissa ovat värikkäät freskot ja kuvat, poissa tulikivenkatkuiset saarnatkin. Valkoiseksi kalkittu Olevisten kirkkosali ilmentää luterilaista maailmanloppua. Nykyajan luterilainen maailmanloppu on kuin viimeinen käyttöpäivä – päivä, jona kvartaalit päättyvät, tilikirjat suljetaan ja Suuri Verottaja kutsuu kaikki
Pasi Pykälistö säätyyn, sukuun ja tuloihin katsomatta yhteiseen tilintarkastukseen. Täällä valkoisten kalkkiseinien sisällä ihmiskunta jonottaa vuoroaan esittämään tiliensä ja taloutensa tilaa Kaikkien Velkojen Lunastajalle alttarilla. Odotushuonemusiikkina pauhaa Bachin koottu tuotanto ajasta ikuisuuteen, sillä Ajan Lopun koitettua kenelläkään ei ole enää kiire mihinkään. Jokainen syntinen joutuu tarkastukseen, missä hän tekosensa, velkansa ja tulonsa syynätään ja ansioituneet pääsevät
Veronpalautuksen Autuaiden piiriin, kelvottomien suistuessa Konkurssin Piinattuihin syövereihin. Tähän siistiin, byrokraattiseen ja säntilliseen maailmanloppuun verrattuna valitsisin vaihtoehdoksi tarjotuista mieluummin Nigulisten kirkossa olevan Bernt Notken Kuolemantanssinesittämän, missä iloisesti tanssien elävät ja kuolleet kulkevat maan halki kohti tuntematonta huomista ja tuonpuoleista, josta yksikään ei koskaan palaa. Mortuus Magnum Mysterium Est.
”Nykyajan luterilainen maailmanloppu on kuin viimeinen käyttöpäivä – päivä, jona kvartaalit päättyvät, tilikirjat suljetaan ja Suuri Verottaja kutsuu kaikki säätyyn, sukuun ja tuloihin katsomatta yhteiseen tilintarkastukseen.”
Kronikka IV/2012
13
Pasi Pykälistö
Kuva: Pasi Pykälistö
Kronikka IV/2012
14
Janne Ridanpää Sahan loppu Tehtävä on haasteellinen. Kun lehden teema on mikä on, pitäisi kirjoittaa maailmanlopusta. Maailmanlopun saarnaaminen ei kuitenkaan koskaan ole ollut vahva puoleni. Päinvastoin, proseminaarityöhön orientoitunut mieli keksii sanottavaa vain tutkimusaiheestani: metsistä, sahoista ja sahureista. On siis kirjoitettava lopusta: sahan lopusta. Saha on osa suomalaista sielunja kansallismaisemaa. Muutama vuosikymmen sitten niitä oli jokaisessa niemessä, notkossa ja saarelmassa: isoja ja pieniä sahoja, höyrysahoja ja vesisahoja, vientisahoja ja kotitarvesahoja. 1800-luvun puolivälissä sahatyöläisiä tuotiin jopa Norjasta asti Kotkan lautanieluja pyörittämään. Nyttemmin saha on ollut taas maahanmuuttokeskustelun ytimessä. Teuvo Hakkaraisen sahasta on tullut käsite – erityisesti siitä tutun pojasta, joka kertoi maahanmuuton vaaroista. Teuvon saha pyörii ja voi hyvin, mutta moni saha on kokenut loppunsa. Kotkassa ovat hiljentyneet Halla, Gutzeit ja norjan kieli. Syvennyn nyt kuitenkin aivan toiseen loppuun. Loppu ajoittuu vuoden 1916
Kronikka IV/2012
15
kesään, ja paikkana on Asikkalan Viitailassa sijaitseva pieni niemenkärki, joka pistää kohti lainehtivaa Vesijärveä. Tälle niemenkärjelle perustettiin vuonna 1910 saha. Suunnitelmat olivat sangen suurelliset. Jo vuotta aiemmin samaan rantaan oli vedetty parikymmentä kilometriä pitkä kapearaiteinen rautatie. Toinen pää oli Lammin Evolla, jossa oli solmittu mittava puutavarasopimus. Vuonna 1912 sahalla ja radalla työskenteli parhaimmillaan yli 150 työntekijää. Keskelle maaseutua oli siinä sivussa oli asutettu kylän tupiin ja aittoihin melkoinen sahayhteisö, jonka muualta tulleet sahatyöntekijät ja kapearaiteisen rautatien pahamaineiset ”rillitien sällit” löivät korttia, ryyppäsivät ja mekastivat. Ainakin paikallisen sosialidemokraattisen sanomalehden kirjoittaja oli tätä mieltä. Sitten koitti vuosi 1914. Sahamiehet eivät heti säikähtäneet syttynyttä maailmansotaa, mutta pian oltiin tilanteessa, jossa raameja piti pysäyttää ja sahaväkeä vähentää. Itämeri oli suljettu eikä lauta seilannut. Etenkin pienet sahat joutuivat tiukille, kun viennin tyrehdyttyä suuret vientisahat rynnivät kotimarkkinoille. Niin
koitti
loppu
Asikkalaankin.
Janne Ridanpää Saha lopetettiin ja liikenne loppui kapearaiteisella rautatiellä. Epilogi oli vertaansa vailla: radan kiskot osti seikkailijaliikemies Aleko Lilius. Lilius kauppasi kiskot Venäjälle, jossa keisarikunnan viimeisiään vetelevä sotakoneisto raudoitti niillä kasematteja ja linnoitusrakenteita – paikkoja, joissa varmasti moni ihmishenkikin koki loppunsa. Maailman- ja sisällissodista selvittyään viranomaiset olivat lähestyneet sahaa lomakepohjalla. Tarkoitus oli kerätä tietoja sotaa edeltäneen vuoden 1917 teollisuustilastoon. Mikäli lakanan kokoista paperia ei palauttanut, uhattiin tehtailijaparkoja 300 markan
sakolla. Lomake päätyi sahan sijasta poliisikonstaapeli Wilhelm Nummelinin työpöydälle. Nummelin oli huokaissut ja kastanut kynänsä musteeseen. Hän viis veisasi lomakkeen formaalista muodosta ja kirjoitti taulukoiden päälle tyhjentävän lauseen. ”Huom! Saha on ollu hävitettynä eli purjettuna jo kaksi (2) vuotta, eikä mitään liikettä harjoitettu, jonka vuoksi ei ole mitään tietoja annettavana.” Sanaa ”hävitettynä” oli korostettu huolimattoman oloisella punakynällä. Se oli hävitys, loppu. Sahan loppu.
”Saha on osa suomalaista sielun- ja kansallismaisemaa.”
Kronikka IV/2012
16
Janne Ridanp채채
Kuva: Janne Ridanp채채
Kronikka IV/2012
17
Laura Päivinen Contact Forum – Saisiko olla töitä? Joulun jälkeen se alkaa. Tuskin on viimeisiä kinkun rippeitä ehtinyt syödä, kun jo pitäisi CV:n olla päivitetty ja innovatiivisen räjähdysvoimainen hakemus kirjoitettu. Sekä kesä- että muiden töiden hakeminen käy itsessään jo työstä. Sen sijaan, että kasvattaisit harmaita hiuksia CV:n ja hakemuksesi kanssa, kannattaa sinun saapua 24.1.2013 Kaapelitehtaalle tarkistamaan Contact Forum –rekrytointimessujen tarjonta. Näillä messuilla kohtaavat lähes sata yritystä ja 5 000 yliopisto-opiskelijaa. Messut ovat oiva tilaisuus poimia taskuun sisäpiiriläisten käyntikortit, käydä jututtamassa yritysten edustajia ja tuunata CVklinikalla ansioluettelo vuoden 2013 trendien mukaiseksi. Tämä maamme suurin yksipäiväinen korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu messutapahtuma soveltuu erityisesti niille historian opiskelijoille, jotka ajattelevat mielellään laatikon ulkopuolella. Messutarjonta nimittäin kattaa paljon muutakin kuin vain ne perinteiset kaupungit ja kunnat, jotka toki myös ovat messuhumussa mukana. Niin ikään valtio ja KELA löytyvät omilta ständeiltään.
Kronikka IV/2012
18
Messuilta löydät lisäksi toinen toistaan mielenkiintoisempia työpaikkoja välittäviä henkilöstövuokrausyrityksiä kuten esimerkiksi Baronan, Nordic Henkilöstöpalvelut Oy:n, Monsterin, Studentworkin ja Academic Workin. Tätä kirjoittaessani messutarjonnan yhteen kokoaminen on vielä kesken, joten tässä vaiheessa on mahdotonta antaa kattavaa kuvaa näytteilleasettajista. Tarkoituksena kuitenkin on, että myös esimerkiksi tiedotus- ja kustannusala ovat messuilla läsnä. Myös kulttuurielämän toimijoita toivotaan mukaan. Nämä messut eivät ole vain niin sanotut “karkki ja kynä” –messut. Osa messuvieraista on todella työllistynyt suoraan messuilta. Näin kävi esimerkiksi yhteisöviestintää opiskelevalle Tinna Kontiselle sekä matematiikkaa opiskelevalle Topias Rusaselle. Sinä voit olla seuraava. -Näin mainoksen Facebookissa ja päätin tulla paikan päälle katselemaan. Minut palkanneella yrityksellä, Meltwaterilla, ei ollut aktiivista työntekijähakua päällä. Satuin vaan olemaan heille se niin sanottu “hyvä tyyppi”. Pitäkää siis korvat ja silmät auki, ja jututtakaa yritysedustajia rohkeasti, neuvoo Tinna.
Laura P채ivinen
Kuva: Laura P채ivinen
Kronikka IV/2012
19
Laura Päivinen Mikäli et löydä itsellesi sopivaa työpaikkaa messuille osallistuvien yritysten joukosta, voit aina hakea ensi vuoden seitsemänhenkiseen messutoimikuntaan. Toimikuntaan ovat tervetulleita kaikkien yliopistoalojen opiskelijat ja se toimii yhdessä CF-Opiskelijamessut Oy:n hallituksen kanssa, joka koostuu yhtiön omistajajärjestöjen edustajista. Näitä ovat ELSA Helsinki, Puukaupallinen kerho, Kansainvälisen kaupan opiskelijayhdistys sekä neljä Helsingin AIESEC järjestöä. Tämä toimikunta järjestää vuoden 2014 messut ja saa käyttöönsä upeat toimitilat Helsingin keskustasta. Työskentely toimikunnassa on antoisaa, mutta myös haastavaa. Parasta on poikkitieteellinen ympäristö ja muhkeahko bonus. Allekirjoittanut päätyi toimikuntaan sattuman kautta. Koska muita hakijoita ei oman järjestöni piiristä ollut, koin velvollisuudekseni täyttää hakemuslomakkeen. Olemmehan yksi omistajista. Tulin kuin tulinkin valituksi. Hallitus teki kesän aikana ehdotuksensa toimikuntalaisten rooleista. Minä sain haltuuni sekä puheenjohtajan pallin että lakiasiat. Vaikka kaikilla toimikuntalaisilla on omat vastuualueensa, tekevät kaikki myös käytännön myyntityötä. Se ei aina
Kronikka IV/2012
20
ole sitä hauskinta, mutta palkitsevaa kyllä. Lähtekää rohkeasti mukaan!
Helsingin yliopiston urapalvelut Helsingin yliopiston urapalvelut on yksi Contact Forum -messutapahtuman yhteistyökumppaneista. Kesätyöt, työharjoittelut, verkostoituminen - omaa työuraa rakennetaan jo opintojen aikana. Helsingin yliopiston urapalvelut auttaa, kun sinulla on kysymyksiä työuran suunnittelusta, työharjoittelusta kotimaassa ja ulkomailla tai tarvitset apua hyvän työhakemuksen ja ansioluettelon kirjoittamiseen. Urapalveluiden ylläpitämästä RekryForum työnvälityspalvelusta voit etsiä avoimia työ- ja harjoittelupaikkoja ja tilata opiskelijoille suunnatun uutiskirjeen. Tervetuloa urapalveluihin! www.helsinki.fi/urapalvelut
Kirjoittaja on Laura Päivinen. CF-Opiskelijamessut Oy, Messutoimikunnan puheenjohtaja
Laura P채ivinen
Kuva: Laura P채ivinen
Kronikka IV/2012
21
Aleksi Peura Maailma loppuu – mutta miten? Pian se koittaa – se, mitä ihmiskunta on vartonut vuosituhansia: apokalypsi, maailmanloppu, Y2K, Pertin/Keinosen nimipäivä, Chuck Norriksen kosto. Kuitenkin, vaikka tämä väistämätön tosiasia on aivan kulman takana, tutkijoiden ja tosielämän einsteinien – Hollywoodin kerman, käsikirjoittajien – teoriat eroavat toisistaan täysin.
elossa olevat näkevät outoja unia, joiden pohjalta he aloittavat oman Kylmän sotansa (Tukikohta, The Stand). Ehkä mitään syytä väestökaatoon ei ole, kunhan tapahtuu, ja että Aragorn poikansa kanssa tallustelevat tietä pitkin länteen (Tie, The Road).
Suosittu idea nykypäivänä on ns. Z Day, zombi-apokalypsi. Virus karkaa brittiläisestä tutkimuslaitoksesta, jossa sitä on kokeiltu apinoilla, ja pian koko saariryhmä on täynnä nälkäisiä sairastuneita (28 päivää myöhemmin, 28 Days Later). Kenties mitään syytä ei olekaan: on vain lukittauduttava taloon tuntemattomien kanssa ja kinasteltava siitä, taistellako vai ei (Elävien kuolleiden yö, Night of the Living Dead). Miten Z päivä ikinä koittaakaan, tulee muistaa, että ei sitten polteta niitä ruumiita, jookos? (Return of the Living Dead)
Mitä jos me emme tuhoakaan itseämme, vaan joku tulee ja tekee sen puolestamme? Entä jos he ovat vain suuria torakoita? (Miehet mustissa, The Men in Black) Entä jos he räjäyttävät Valkoisen talon ja Yhdysvaltojen presidentti pitää suuren puheen maailman pelastukseksi? (The Independence Day) Entä jos he yrittävätkin pelastaa meidät itseltämme? (The Day the Earth Stood Still) Entä jos ainoa toivomme on japanilainen radioaktiivista plasmaa (?) oksentava mutantti merenpohjasta? (Godzilla-leffat, paitsi se typerä jenkki-versio) Entäpä jos vierailijamme tulevat kimppuumme kolmijalkaisilla masiinoilla, jotka höyrystävät kaikki ihmiset paitsi Tom Cruisen – ainoan yksilön, jonka ne olisivat voineet höyrystää aikoja sitten? (Maailmojen sota)
Eihän tutkimuslaboratoriosta karannut virus välttämättä tee kaikista aivojen perään halajavia älykääpiöitä. Ehkä superflunssa pyyhkii 99,4%:ia koko maailman – Jenkkien, huom.huom. – väestöstä ja
Toisaalta, kuka on väittänyt, että uhan täytyy olla tavalla tai toinen tietoinen tuotos? Voihan se hyvinkin olla meteoriitti, jonka vain Bruce Willis Steven Tylerin tyttären kanssa voi räjäyttää mötikän
Kronikka IV/2012
22
Aleksi Peura
”Pian se koittaa – se, mitä ihmiskunta on vartonut vuosituhansia: apokalypsi, maailmanloppu, Y2K, Pertin/Keinosen nimipäivä, Chuck Norriksen kosto.”
ilman kukkavoimallaan, ja vain lihava alakoululainen voi pelastaa meidät kaikki pössyttelykuolemalta soittamalla Slayeria (South Park -jakso Kuolema hipeille, Die Hippie, Die). lähestyessä Maan kiertorataa (Armageddon). Voi hyvinkin olla, että Tellus päättää tuhota itsensä, pelastaen vain jenkkimiljardöörit ja kiinalaiset työläiset tulvalta (2012). Pidetään mielessä, että aina voidaan lähettää takapihalla rakennettu pora maan keskukseen, kunhan mukana aina on tummaihoinen tiedemies, joka voi uhrata itsensä hyvää hyvyyttään (Ytimessä, The Core). Tai hipit, nuo vastustamaton luonnonvoima, valtaavat maa-
Kronikka IV/2012
23
Toki, voihan maailma loppua jonkin oikean tieteellisen teoriankin mukaisesti, mutta sehän olisi tylsää, eikö niin? Gamma-säteet – booring! – polariteettien vaihtuminen – booring! – ja niin edelleen. Kyllä ne Hollywoodissa paremmin universumin tilasta tietävät kuin joku typerä Stephen Hawking tai idiootti Lawrence Krauss. Eiku.
Jukka Lahe Lopultakin Kronofoni esittäytyy Kronofoni on kaikille Kronos ry: n jäsenille avoin sekakuoro, jonka toiminta käynnistyi viime keväänä. Kuoron tarkoitus on tarjota laulamisesta pitäville historianopiskelijoille mahdollisuus avata äänihuulia rennossa, opiskelusta irrallisessa vapaa-ajan ympäristössä. Kuoron toiminta perustuu yhdessä sovittavaan ohjelmaan, joka koostuu niin kuukausittaisista lauluilloista, kuin virallisista esiintymisistä pääasiassa Kronos ry:n erilaisissa tilaisuuksissa. Aina silloin tällöin kuoro esiintyy ainejärjestön ulkopuolisissakin tapahtumissa. Kuoron debyyttiesiintyminen tapahtui Kleion seppelöinnissä viime vappuna ja pian sen jälkeen järjestimme pienen ohjelmanumeron Kronoksen kevätsitseillä. Kesällä kuoron toiminta hiljeni, mutta esiinnyimme silti muun muassa Kronoksen kesäpiknikillä. Kuorotoiminta aktivoitui jälleen kuluneen vuoden syyskuussa, jolloin esiinnyimme professori Panu Pulman 60-vuotissyntymäpäiväjuhlissa. Lokakuussa kuoro järjesti Bellman-lauluillan osana humanistien kulttuuriviikon tapahtumia. Loppuvuosi onkin kulunut pitkälti harjoitellessa esiintymistä Krono-
Kronikka IV/2012
24
Kirjoittaja on Kronofonin kuoronjohtaja.
ksen vuosijuhliin 8.12. Kuoro kokoontuu säännöllisesti, useimmiten pari kertaa viikossa periodien aikana, harjoittelemaan kappaleita, joita jokainen kuorolainen saa vapaasti ehdottaa. Kuoro päättää yhdessä, mitkä kappaleet valitaan erilaisiin esiintymistilaisuuksiin. Keskeisimmät Kronofonin toiminnan muodot, ovat esiintyminen Kronos ry:n sitseillä ja muissa opiskelijatapahtumissa, sekä joka kuukausi pidettävät lauluillat, joiden teemat päätetään hyvissä ajoin etukäteen. Kuoro hakee jatkuvasti uusia jäseniä. Toivomme, että kaikki laulamisesta pitä-
Jukka Lahe vät kiinnostuisivat tästä Kronoksen tarjoamasta mahdollisuudesta päästä laulamaan hilpeässä ilmapiirissä. Kuoroon liittymiseksi ei tarvitse olla mikään mestarilaulaja, eikä kuoro järjestä minkäänlaisia laulukokeita. Riittää, että kuorolaisilla on hyvä fiilis kuorotoiminnasta ja halu tarjota viihdyttävää ohjelmaa ainejärjestölle.
opiskelujen lomassa, tarjoaa mitä parhainta vaihtelua yliopiston arkisen ahertamisen rinnalle. Lisäksi kuoro on myös oiva kanava päästä mukaan koko ainejärjestön elämään. Kronofoni toivottaa kaikki sydämellisesti tervetulleeksi mukaan kuoron toimintaan. Tarjoamme kaikille hulvattomia ja unohtumattomia hetkiä!
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että Kronofonin kaltainen rento ajanviete
”Kronofoni toivottaa kaikki sydämellisesti tervetulleeksi mukaan kuoron toimintaan.”
Kuva: Pasi Pykälistö
Kronikka IV/2012
25
Joonas Nivala Mitä maailmanlopun jälkeen? Maapallo on oleellisesti kurja paikka maailmanlopun jälkeen, mikäli uskoo nykyisen populäärikulttuurin kuvaa. Toisinaan maailman on kansoittanut epäkuolleiden lauma, tai sitten ydintuhon jälkeisessä maailmassa jäljelle jääneet ihmiset kamppailevat mutantteja ja jättiläisskorpioneja vastaan. Maailmanloppu nähdään useimmiten lähes koko ihmispopulaation tuhona, mutta harvemmin itse pallo posahtaa jalkojemme alta. Tosin jotkut saattavat muistaa maailman ainoan viisiosaisen [Kuudes osa tuli 2000-luvulla, Douglas Adamsin kuoleman jälkeen, Eoin Coflerin kirjoittamana. Toim.huom.] trilogian Linnunradan käsikirja liftareille, jossa kirjasarjan alkumetreillä koko planeetta tuhotaan tomuksi galaktisen valtatien tieltä. Kun pohditaan maailmanlopun jälkeistä elämää eurooppalaisesta näkökulmasta, törmätään varmasti ensimmäisten joukossa raamatullisiin kuviin. Maailmanhistoria päätepiste on kuvattuna lähes jokaisessa uskonnossa ja useimmiten elämää on maailmanlopun jälkeenkin. Luonnollisesti pohdinta maailman alusta on synnyttänyt myös ajatuksen sen väistämättömästä lopusta. Kuitenkaan
Kronikka IV/2012
26
ihan yhtä synkkiä kuvia uskonnot eivät ole maalailleet. Kristillistä taustaa vasten maailmanlopun jälkeinen maailma on auvoinen paikka. Paratiisi. Millenaristiset liikkeet puolestaan uskovat Maailmanlopun jälkeen olisi koittava Jeesuksen hallitsema tuhatvuotinen valtakunta. Kristillinen maailmankatsomus on epäilemättä vaikuttanut maailmanloppukuvauksiin itsessään, mutta suhteellisen vähän itse maailmanlopun jälkeiseen aikaan. Tuskin koskaan tulee vastaan elokuvaa, jossa ihmiskunnan rippeet elävät onnellisessa yhteiskunnassa. Erityisesti ydintuhon jälkeisiin maailmoihin liitetään lievää futuristista painotusta. Ne ovat tietyllä tapaa dystopisia ajatusleikkejä, jossa leikitellään erityisesti poliittisten järjestelmien kustannuksella: totalitäärisiä hallitsijoita, kommunisteja ja feodaalivaltioita asfalttisotureilla. Kaikki on mahdollista maailmanlopun jälkeisessä maailmassa ja niitä kuvataan aina yhteiskuntakriittisestä ja ihmisluonnon synkemmän puolen näkökulmasta. Ydinsota synnytti kokonaisen alaluokan maailmanlopun jälkeisille kuvauksille toisen maailmansodan jälkeen. Useimmiten kirjojen tai elokuvien päähenkilöt vaelsivat tuhottujen suurkaupunkien varjossa selviytyen päivästä toiseen. Vuonna 1985 julkaistu teos ja myöhemmin elokuvana-
Joonas Nivala
”Oli tilanne mikä tahansa, ihmisillä on aikaa rasismille, poliittisille ja uskonnollisille konflikteille.”
kin tunnettu Postman kuvaa mielenkiintoisella tavalla ”Doomwarin” jälkeistä aikaa, jossa päähenkilö löytää sattumalta hylätyn postiauton ja tahtoo palauttaa postijärjestelmän entiselleen. Mahtaisikohan Itellasta sanoa samaa? Myöhemmin tällä samalla teemalla oikeastaan pyöri pelimaailmassa paljon mainetta niittänyt Fallout -sarja, jossa massiivinen ydinsota tuhoaa lähes kaikki suurimmat valtiot. Dmitri Glukhovsky kirjoittama Metro 2033 puolestaan sijoittuu Moskovan metrotunneleihin, sillä ihmiset ovat joutuneet asumaan maan alla ydintuhon myötä. Metropysäkeille kehittyy itsenäisiä kaupunkivaltioita, jotka ajavat kukin omaa etuaan. Vastaavasti 1995 pahasti
Kronikka IV/2012
27
flopanneessa Waterworldissa viisi perättäistä ydinsotaa on sulattanut napajäätiköt upottaen koko maailman veden alle. Luonnollisemman syyn ihmiskunnan tuholle tarjosi kuitenkin jo 1800-luvulla yleistyneet teokset, joissa maapallo on tyhjentynyt tarttuvan taudin muodossa. Varsinkin zombiefiktio on nykyään ollut muodissa. Repaleiset selviytyjät taistelevat aikaa vastaan ennen kuin saavat itsekin tartunnan. Tällaisessa maailmanlopun jälkeisessä maailmassa on useimmiten nähtävillä tietyntyyppistä yhteiskunnallista kritiikkiä kuten suositussa tv-sarjassa Walking Deadissä; oli tilanne mikä tahansa, ihmisillä on aikaa rasismille, poliittisille
Joonas Nivala ja uskonnollisille konflikteille. Mielenkiintoisella tavalla tällaisissa maailmanloppukuvauksissa otetaan kantaa ihmiskunnan raadollisuuteen. Kun yhteiskunta on hajonnut atomeiksi, ihmiset silti pyrkivät säilyttämään rippeitä inhimillisyydestään tai ainakin jotain haluamaansa yhteiskuntajärjestystä. 2007 elokuvana ilmestynyt I am Legend tulee varmasti monilla mieleen, kun puhutaan tämänkaltaisesta hahmosta. Maapallon ainoa ihminen pyrkii keksimään vastalääkkeen muun maailman täyttänyttä virusta vastaan. Sen sijaan, että Will Smith käpertyisi nurkkaan kuolemaan, hän kerta toisensa jälkeen uhmaa vaaroja saattaakseen yhteiskunnan entiselleen tai edes säilyttääkseen rippeitä siitä.
Maailmanhistorian päätepistettä on kuvattu todellakin dystopisesta näkövinkkelistä. Tie oli äärimmäisen ahdistava kokemus ainakin allekirjoittaneelle. Siinä maailmanlopun jälkeisessä maailmassa ei ollut mitään iloista. Tuhkanharmaa värimaailma loi painostavan ilmapiirin, eikä asioiden tilaa piristänyt ollenkaan ihmislihaa etsivät kannibaalit. Postapokalyptisessä maailmassa tarkoitus pyhittää keinot, mutta elokuvien- ja kirjojen päähenkilöllä on kuitenkin loppujen lopuksi moraalinen vastuu ihmiskunnan lopullisesta kohtalosta. Vaikka useimmiten ihmiskunta on mätä, aina muutama hyvä selviää. Tai ainakin Mel ”Mad Max” Gibson.
”Ma ap maa allo on ilma olee nyk nlop lli yise u n jä sesti ku n po lke rja pulä pa ärik en, mi käli ikka ultt uur usko in k o uva a.”
Kronikka IV/2012
28
Sonja Aarniola lOPUTTOMASTI Vampyyrin varjostamat – lepakoiden salainen maailma Eräänä harmaana, kylmänä, sateisena ja pimeänä marraskuun päivänä astuin sisään Luonnontieteelliseen museoon tarkoituksena mennä tutustumaan eläimiin, joihin etenkin yön pimeys liittyy olennaisesti. En siis päässyt marraskuun synkkyyttä piiloon edes museoon. Lepakot, nuo hieman mystiset nisäkkäät, ovat otuksia, joihin on vuosisatojen kuluessa liitetty monenlaisia tarinoita, myyttejä ja uskomuksia. Näyttelyssä haluttiinkin tuoda esille lepakoiden elämää vampyyritarinoiden takaa. Edellisestä vierailusta Luonnontieteellisessä museossa oli vierähtänyt kosolti aikaa, sillä muistaakseni olin vieraillut museossa viimeksi yläasteella. Tämänkertainen erikoisnäyttely oli kuitenkin niin sopiva lehtemme erikoisnumeron maailmaloppu teemaan, että nyt oli viimeinkin loistava tilaisuus verestää hieman muistoja ja samalla oppia jotakin uutta lepakoiden elämästä. Lepakkonäyttely löytyi ensimmäisen kerroksen erikoisnäyttelytilasta. Laskeutuessani rappuset alas näyttelytilaan tuntui aivan siltä kuin olisi astunut sisään pimeään lepakkoluolaan. Suoraan edessäni näin seinälle heijastetun suuren lepakkopar-
Kronikka IV/2012
ven ja korviini kantautui lepakoiden ääntelyä. Näyttelyssä olikin käytetty hyväksi visuaalisia - ja ääniefektejä, jotka toivoivat eloa muuten hyvin tavanomaisesti toteutettuun museonäyttelyyn. Huomasin heti, että näyttelytila ei ollut kokonaisuudessan kovinkaan suuri. Mieleeni heräsikin kysymys, kuinka hyvin näyttely on onnistuttu toteuttamaan juuri tähän tilaan? Näyttelytilaan oli ripoteltu tasaisesti tiiviitä tietoiskuja, joissa kerrottiin muun muassa lepakoiden ravinnoista, lajin evoluutiosta, lepakoiden suojelusta ja lepakoiden harrastusjärjestöistä. Näyttelyssä ei unohdettu Suomessa eläviä lepakkolajeja, sillä kaikki Suomessa esiintyvät lajit olivat nähtävillä ja niistä sai näyttelyssä hyvin tietoa. Omaksi suosikikseni valikoitui söpön (tosin en ole ihan varma, että voiko lepakoita sanoa söpöiksi) ulkonäön perusteella korvayökkö (nimikään ei kuulosta järin houkuttelevalta). Tätä kyseistä lajia tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa. Pakko mainita, että jotkin lajit eivät näyttäneet läheskään niin mukavan näköisiltä kuin korvayökkö. Lisäksi esille laitettu 10-kertaisesti suurennettu lepakon pää näytti lähempää tarkasteltuna erittäin pelottavalta. Erään seinustan viereen oli katettu lepakoille buffetpöytä, johon oli katettu
29
Näyttelyssä kymmenen erilaista ruokalajia. Tarjolla oli muun muassa isoja viikunoita, pikkukaloja, verta, heinäsirkkoja, sorsa ja pieniä jyrsijöitä. Lepakoille näyttävät siis maistuvan monenlaiset tarjottavat. Samassa yhteydessä sain selville, että yksi lepakko pystyy syömään kesäkauden aikana peräti 1,3 kiloa hyönteisiä, joka on noin 650 000 kappaleita. Siinäpähän onkin syömistä kerrakseen mutta onneksi hyönteiset ovat varsin kevyttä purtavaa! Jos ette satu tietämään niin myös me ihmiset voimme tehdä lepakoista ruokaa. Näyttelyssä oli esillä ohje, joka löytyi keittokirjasta. Miltähän tämä hedelmällinen lepakkokeitto mahtaakaan maistua? Se olisi varmaankin melkoinen makuelämys.
Näiden vampyyrien pelättiin nousevan öisin haudoistaan ja tunkeutuvan viattomien ihmisten koteihin etsiessään seuraavia uhreja, joilta voisi saada hieman ihmisverta. Näyttelyn hauskin juttu oli ehdottomasti, oma Lepakko jukeboksi, joka soitti nappeja painelemalla eri lepakkolajien ääntelyä. Lisäksi oli mielenkiintoista kuulla, miten lepakot kuulevat ympärillä olevat äänet ja taitella oma lepakko origami ja laittaa se esille muiden origamien joukkoon. Näyttelyssä olisi voinut olla vähän enemmän nähtävää ja tehtävää, mutta pienen näyttelytilan vuoksi näyttelyn rakentajat ovat varmasti joutuneet tekemään kompromisseja. Joka tapuksessa pienen tilan näyttelynä oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneesti toteutettu. Lepakoiden elämä oli tuotu esille niin kiinnostavalla tavalla, että lepakot onnistuivat nousemaan vampyyrien varjosta.
Lepakoihin liittyviä myyttejä ja uskomuksia ei tietenkään ollut unohdettu tässäkään näyttelyssä. Verta imevät vampyyrit ja itse Dracula olivat oikeutetusti esillä. Tarinoita näistä verta imevistä vampyyreista on joka puolella maailmaa ja niillä on pitkä historia. 1700-luvulla Euroopassa oli varsinainen vampyyripelko, jolloin vampyyreita etsittiin ruumiiden joukosta.
Vai tapahtuuko näin sittenkään?
”Omaksi suosikikseni valikoitui söpön ulkonäön perusteella korvayökkö.”
Kronikka IV/2012
30
Heikki Pajunen The End of Musical History and the Last Band
resti internetin ansiosta 2000-luvulla; eri genret ja artistit löytävät nyt helpommin yleisönsä kuin viime vuosituhannen puolella; teknologian kehitys on tuonut musiikin äänittämisen studiosta kotiin, kun Macbook kykenee nykyään samaan kuin 1970-luvun parhaat ammattistudiot. Kyseessä ei siis voi olla musiikin loppu, koska yhä useimmat tekevät musiikkia ja yhä erilaisimmilla tavoilla.
Francis Fukuyama kirjoittaa kirjassaan The End of History and the Last Man (1992) historian lopusta ja yhtenäisen poliittisenkulttuurin synnystä Kylmän sodan loppuessa. Fukuyamalle yhtenäiskulttuuri tarkoitti liberaali-demokratian voittoa poliittisena järjestelmänä: paras järjestelmä voittaa kilpailun ja täten kehitys ja historia loppuvat.
Viimeiset kolmekymmentä vuotta musiikin historiassa ovat vieneet maailmaa yhä enemmän kohti yhtä universaalia popmusiikin kulttuurialuetta, jossa musiikkiteollisuus ja sen luomat trendit määräävät suurilta osin musiikin kuluttajan valinnoista tämän itsensä puolesta. Onko Fukuyaman “historian loppu” toteutumassa musiikissakin?
Pop-musiikki on muuttunut suuresti sitten 1970-luvun, ja tästä voi olla montaa eri mieltä. Arvottamatta eri musiikkityylejä ja artisteja [paitsi Nickelbackia toim. huom.], voidaan kuitenkin todeta, että kehitystä on tapahtunut: musiikin saatavuus ja valikoima ovat kasvaneet suu-
Kronikka IV/2012
31
Ehkä tämä ei tarkoitakaan itse musiikin, vaan musiikkiteollisuuden loppua? Levyyhtiöt ovat joutuneet tiukentamaan otettaan artisteista ja musiikin levittämisestä, musiikin äänittämisen tullessa yhä useamman saataville. Seurauksensa on ollut musiikin yksipuolistuminen soittolistojen ja tiukkojen trendien muodossa, sekä tuottamisen merkityksen kasvu. Viime vuosituhannella levyn tekoprosessin aikaa viennin osuus oli soittaminen ja kappaleen sovittaminen, nykyään jälkityö voi viedä jopa 90% kaikesta levyntekoon käytetystä ajasta. Jos artisti haluaa aikakautensa “lista-soundin” ja julkaisukanavan, on pakko turvautua levy-yhtiöihin.
Viime viikkojen aikana lehdistä on saanut lukea artistien ja TTVK:n taistelusta piratismia vastaan. En ota kantaa piratis-
Heikki Pajunen min puolesta taikka sitä vastaan, mutta haluan tuoda esille intressikysymyksen. Tässäkin TTVK:n jutussa kyseessä olleen Pirate Bay -sivuston toiminnasta kärsivät sekä levy-yhtiöt ja artistit, mutta hieman eri suhteessa. Levy-yhtiö ottaa levyn myynnistä 85-90% ja loppu (miinus verot) jää artistille. Kummasta artisti siis todellisuudessa kärsii enemmän: piratismista vai itse levy-yhtiöstä?
Mihin muusikot enää ylipäänsä tarvitsevat levy-yhtiötä? Jos musiikkiteollisuuden luoma uhkakuva piratismista on niin suuri kuin meille uskotellaan, niin silloin se tarkoittaa kuluttajien olevan entistä valmiimpia luopumaan musiikista fyysisessä muodossa ja siirtymään bittimuotoon. Levy-yhtiöiden heikko kiinnostus Spotifyta ja muita verkossa toimivia musiikkipalveluita kohtaan kertoo samaa
Kronikka IV/2012
32
viestiä: internet tappaa perinteisien musiikkibisneksen.
Olisiko artistien aika perustaa oma laillinen versio Pirate Bay -sivustosta, jossa tulot tehtäisiin mainostuloilla levymyynnin sijaan? Laillinen versio voittaisi laittoman, mikäli palvelun laatu ja tarjonta olivat samat. Tämä ei tarkoittaisi Fukuyaman historian loppua musiikille, vaan uutta alkua, jossa levy-yhtiöiden tuho merkitsisikin luovaa tuhoa musiikkiteollisuudelle. Ilmainen ja laillisesti jaettu musiikkipalvelu, josta hyötyisivät kaikki, sekä artisti että kuluttaja, toteuttaisi Karl Marxin ennustamaa historian loppua, jossa Kommunismi viimein voittaa Kapitalismin.
Kaikkien maiden muusikot ja musiikin kuuntelijat liittykää yhteen!
“Oppikaa, kyseenalaistakaa, aktivoitukaa, ihastukaa ja humaltukaa! Se on teidän etuoikeutenne.”
”Kaikkien maiden muusikot ja musiikin kuuntelijat liittykää yhteen!” Kuva: Janne Ridanpää
Kronikka IV/2012
33
Kuva: Katri Korolainen-Virkaj채rvi
Kronikka IV/2012
34
Kronoslaisen kalenteri
21.12. bileet Klusterissa 21.12. Kaiken loppu, ei post-scriptumia.
Kronikka IV/2012
35
finis.