KRONIKKA 1/2021 TOIVO by Kronikka

KRONIKKA 1/2021

toivo

Kronikka

julkaisija

Kronos ry Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Aino Kauriinvaha Inka Saarela Edith Ylönen taitto

Edith Ylönen yhteistyössä muiden päätoimittajien kanssa kansi

Susanna Kinnula toimitus

Sakari Bister, Tuukka Korhonen, Sander Kööbi, Tommi Laaksonen, Anu Lahtinen, Olli Narinen, Antti Nieminen, Emilia Pohjakallio ja Jaakko Santavuori yhteystiedot

kronikkahelsinki@gmail.com Instagram: @kronikka Facebook: Kronikka

Kronikka 1/2021

päätoimitus

1/2021

4 Pääkirjoitus 6 Puheenjohtajiston palsta

SISÄLTÖ

8 Päätoimitus esittäytyy 11 Saatana saapuu Moskovaan 16 Analyysi: Ajat muuttuvat, mutta vallankumous elää? 19 Kulttuuripoiminnat 20 Alumnihaastattelu 24 Päiväni murmelina opettaja edition 27 Gallup 30 Sander Suuri 32 Proteiinirahkavertailu 35 Leivontanurkka 37 Kolumni

3 Kronkika3

Kronikka

PÄÄKIRJOITUS ”Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.” Herakleitos Kuten filosofi Herakleitos totesi, kaikki on jatkuvassa muutoksessa, ja niin myös Kronikka on jälleen saanut uudet päätoimittajat, tälläkin kertaa kolme fuksia. Aloitimme opintomme historiallisessa (pun intended) tilanteessa: pääsimme yliopistoon, mutta emme päässeet yliopistolle. On todettava, että etäopetus on varmasti ollut haaste kaikille, samoin kuin tapahtumien peruuntuminen. Erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoille tilanne on ollut vaikea, kun innolla odotettu fuksivuosi kuluukin zoomissa. Toivoa ei kuitenkaan ole menetetty: vielä joskus luentosalien ovet avautuvat ja viini virtaa sitseillä. Yksi historianopiskelun hyvistä puolista on sen tuoma perspektiivi nykyhetkeen ja voimme lohduttautua ajatuksella, että ainakaan emme elä 1660-luvun Lontoossa kauhistuttavan ruttoepidemian keskellä. Tilanteesta johtuvan kotona kyhjöttämisen vain jatkuessa Kronikka tarjoaa hengenravintoa ja esittelee kavalkadin viihdyttäviä juttuja. Lehdessä päästään tutustumaan Kronoksen puheenjohtajistoon, syvennytään erään venäläisen klassikkoteoksen sanomaan ja professori Anu Lahtinen kirjoittaa etäopetuskokemuksistaan. Kronikka myös kannustaa kanssaopiskelijoita terveellisiin elämäntapoihin ja suosittelee murtomaahiihtoa. Urheilun jälkeen on hyvä tankata valkuaisaineita, joten kannattaa tutustua julkaisemamme tieteellisen proteiinirahkatutkimuksen tuloksiin. Herakleitokseen palataksemme: asioita ei voi ymmärtää ilman niiden vastakohtia. Jos ei koskaan ole ollut nälkäinen, ei osaa arvostaa kylläisyyttä. Jos ei ole kokenut sydämentykytyksiä koronavilkun piipatessa, ei osaa arvostaa maailmaa ilman kasvomaskeja.

Kronkika4

1/2021

Kuva: https://akurat.co/id-832689-read-dikenal-introvert-dan-arogan-ini-3wejangan-filsuf-herakleitos-yang-relevan-hingga-kini

Herakleitos.

Tilanteesta huolimatta toivotamme hyvää kevättalvea itse kullekin. Lähestyvä kevät tuokoon mukanaan toivoa ja auringonpaistetta. Kiitos kaikille juttuja lähettäneille tai muuten lehden tekoon osallistuneille! Kritiikkiä ja rakkauskirjeitä saa lähettää osoitteeseen kronikkahelsinki@gmail.com. Aino, Edith ja Inka

5 Kronkika5

Kronikka

Pu he e njoh taj i e n Tervehdys! Olen Sander ”Sandels” Kööbi, Kronoksen vielä suhteellisen tuore puheenjohtaja. Olen edelleen erittäin kiitollinen ja iloisesti yllättynyt kunniasta saada toimia tästä vastuutehtävässä ja aion tehdä kaiken, mitä psyykkistä terveyttäni vaarantamatta voin, jotta tästä saataisiin vielä mainio vuosi aikaiseksi. Voin onneksi todeta, että hallituksemme on olosuhteista huolimatta täynnä innostusta ja järjestön pyörät on saatu pyörimään hyvässä tahdissa. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä tapahtumarintamalla on ollut hiljaista, mutta asiaan on tulossa pikaista muutosta. Suunnitelmissa on ainakin työelämätapahtuma ja leffailta, sekä muutakin mainiota, mutta toistaiseksi lukkoon lyömätöntä meininkiä. Toistaiseksi kaikki tapahtumat ovat etänä, mutta henkilökohtaisesti uskon, että tähänkin saadaan muutosta kesään mennessä. Jos ei saada, niin joskus loppuvuodesta ainakin, tai jos ei, niin eiköhän kaikki pidetä hauskaa etätapahtumien muodossa niin paljon, kuin jaksetaan. Näin tästä saadaan vielä varmasti parempi vuosi, kuin moni tässä kohtaa uskoo.

Kronkika6

Jos ei muuta, niin kriisin väistyessä on tilaa rakentaa uusia asioita vanhan, romahtaneen tilalle. Kronos vuonna 2022 onkin varmasti perustavanlaatuisesti erilainen, kuin Kronos alkuvuodesta 2020. Tällainen puhdistautuminen voi olla jopa hyväksi. On siis vain toivottava ja oletettava, että kriisin pahin vaihe on jo saavutettu ja tästä mennään parempaan suuntaan.

1/2021

p a ls t a voimakas, kun kokemus tuo vakautta ja ensikertalaisuus tuo uutta verta. Toimijoiltamme odotankin antoisaa ja innostavaa yhteistyötä!

Hei, olen Jaakko Santavuori ja sain kunnian tulla valituksi ainejärjestömme varapuheenjohtajaksi. Olen ottanut tehtävän nöyrin ja kiitollisin mielin vastaan. Tulen tehtävässäni auttamaan ja tukemaan valtakunnan kansleriamme Sandelsia parhaan kykyni mukaan. Autan ja tuen myös muuta hallitustamme sekä virkailijakuntaamme, joihin ilahduttavasti tuli valituksi niin kokeneita kuin fuksejakin. Yhteisö on

Valitettavasti elämme vielä pandemian aikaa. Puhun siis nyt aivan suoraan, koska pahimpaan on myös hyvä varautua. En voi varapuheenjohtajana luvata leipää ja sirkushuveja taivaan täydeltä tämän vuoden aikana. En voi luvata ilahduttavia sitsejä keväälle tai muitakaan lähitapahtumia järjestettävän lähitulevaisuudessa. Joudumme vielä yhdessä kestämään kasvottomia zoom-luentoja ja mökkihulluuteen rinnastuvaa kotiopiskelua. Ottakaa tarvittaessa rohkeasti yhteyttä opettajiimme, heitä kun kiinnostaa aidosti opiskelijakuntamme vointi. Heille tahdon myös osoittaa jaksamista ja tsemppiä! Kannustan ja kehotan teitä kaikkia olemaan tavalla tai toisella yhteydessä kanssaopiskelijoihin. Siihen on onneksi tässä ajassa mahdollisuus. Olkaa toistenne vertaistukena ja tsempatkaa toinen toistanne. Kyllä me tästä yhdessä selvitään tavalla tai toisella!

kuvat: Elena Eriksson

7Kronkika7

Kronikka

Päätoimittajien esittely Uusi vuosi on alkanut (jo aikoja sitten) ja sen mukana olemme saaneet kolme uutta ja viriiliä päätoimittajaa hienolle ainejärjestölehdellemme. Tässä osiossa pääsemme tutustumaan näihin koronafuksistatuksen vuoksi lähes koko ainejärjestölle täysin tuntemattomiin persooniin hieman lähemmin perinteisen haastattelun muodossa. Haastattelijoiksi saimme kätevästi nämä samaiset haastattelemamme päätoimittajat. Terve! Hienoa saada kunnianarvoisa päätoimittaja vaatimattoman ainejärjestölehtemme haastateltavaksi. Ensi alkuun kiinnostaisi kuulla, kuka oikein olette naisianne. Siis: kuka olet, mistä tulet ja miksi opiskelet historiaa Helsingin yliopistossa? Olen 19-vuotias Aino Tervalammen kuvankauniista kylästä Vihdistä. En ole varma, haluatko viimeisellä kysymyksellä selvittää, miksi ylipäätään opiskelen historiaa vai miksi opiskelen historiaa nimenomaan Helsingissä, joten vastaan molempiin vaihtoehtoihin. Päädyin opiskelemaan historiaa, koska en oikeastaan tiedä, mitä haluaisin tehdä työkseni. Tästä päättelin, että on järkevintä tehdä sitä, mikä kiinnostaa ja toivoa, että siitä keksii jonkinlaisen toimintasuunnitelman. Päätin päästä opiskelemaan Helsinkiin, koska halusin mahdollisimman suureen kaupunkiin, ja Helsinki on kaiken lisäksi varsin kaunis paikka. Tietenkin asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että Helsingin yliopisto sattuu olemaan Suomen paras.

8 Kronkika8

1/2021 Lehden sivuilla sivuamme muun muassa ihmisten koronanjälkeisiä suunnitelmia. Onko arvon päätoimittajalla kenties jonkinlaisia matkustushaaveita sille ajalle, kun joskus voi jälleen kulkea lähikauppaa pidemmälle? Lukiokaveriporukallani oli suuri suunnitelma lähteä Portugaliin ylioppilaskirjoitusten jälkeen keväällä 2020, lennot ja asunto oli varattu ja kaikki ihmettelivät, voiko näin hieno juttu oikeasti tapahtua. No ei tietenkään voinut. Tästä takaiskusta jäi päälle kuitenkin tietynlainen taistelutahto, ja niinpä olen vakaasti päättänyt matkustaa Portugaliin heti kun se on mahdollista. Otetaan vielä loppuun tällainen helppo kyssäri. Mikä susta tulee isona? Maailman arvostetuin, kuuluisin ja taitavin kirjailija. Pitää kyllä miettiä ensin, jaksanko kirjoittaa kirjaa. Erinomaista päivää teille hyvä päätoimittaja! Haluaisin udella muutamaa asiaa, jos saan luvan. Kuka olette, mistä tulette ja miten päädyitte opiskelemaan historiaa Helsingin yliopistoon? Olen Edith Ylönen, 20 vuotta ja kotoisin Tampereen kyljestä Pirkkalasta. En tiedä, mitä haluan tehdä isona tai edes kymmenen vuoden kuluttua, ja luulen historian olevan ihan hyvä vaihtoehto tällaisessa tilanteessa. Oikeasti hain kyllä valtsikkaankin, mutta ainakin tähän mennessä hissa on tuntunut ihan sopivan omalta. Kuka tai mikä teitä inspiroi? Hyvä (kotimainen) kaunokirjallisuus, musiikki ja metsissä haahuilu. Kiinnostavat keskustelut, Henriikka Reinmanin (@aamukahvilla) Instagram-tili. Mikä on vaikuttavin lukemanne kirja? Tosi vaikea kysymys. Emmi Vanhatapion Absentia on viimeisin pitkäksi aikaa mieleen pyörimään jäänyt teos, mutta ehkä on silti sanottava Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Neljäntienristeys sykähdyttää ja riipaisee tehden tarkan herkkävireisiä havaintoja ihmisestä ja ihmisyydestä.

Kronikka

Hyvää päivää ja kiitoksia, että suostuitte haastatteluun arvon päätoimittaja. Ensimmäiseksi kysyisin kuka olette, mistä olette kotoisin ja miksi opiskelette historiaa Helsingin yliopistossa? Nimeni on Inka Saarela, olen 19-vuotias ja kotoisin Sastamalasta ( joka tunnettiin ennen nimellä Vammala ja joka nykyään kutsuu itseään Suomen kirjapääkaupungiksi hyvin kyseenalaisin meriitein). Opiskelen Helsingin yliopistossa, koska se sijaitsee Suomen ihan oikeassa pääkaupungissa. Historia valikoitui alaksi vähän vahingossa, koska minusta ei tullutkaan juristia. Olen kuitenkin tyytyväinen, että päädyin opiskelemaan historiaa, koska tämä on mielenkiintoisempaa kuin lakipykälät.

Mitä teette mieluiten vapaa-ajallanne ( jos koronaa ei oteta huomioon)? Tällä hetkellä mikä tahansa aktiviteetti, johon liittyy kotoa poistuminen tuntuu houkuttelevalta. Kaipaan huoletonta hengailua kahviloissa ja kirjastoissa sekä matkustelua. Olen kuitenkin introverttiluonne, joten normaalitilanteessa luultavasti istuisin kotona ihan tyytyväisenä ja lukisin kirjoja. Vielä viimeisenä kysymyksenä haluaisin tietää, että mikäli voisitte olla jokin kirjan tai elokuvan hahmo, kuka olisitte ja miksi? Nyt pistit pahan. Jos kysymys tarkoittaa sitä, että joutuisin elämään koko loppuikäni jossakin fiktiivisessä maailmassa valitsemani henkilön elämää, niin en valitse ainakaan mitään historiallista draamaa, jossa elinolosuhteet olisivat surkeat ja väkivallan uhka suuri. Ehkä olisin Alex Dunphy Moderni perhe -sarjassa (tämä ei ole elokuva, mutta se ehkä sallittakoon), koska siinä ei tapahdu mitään kamalaa ja Alex on superfiksu.

1/2021

Kirjallisuusanalyysi: Saatana saapuu Moskovaan Inka Saarela

Kronikka

Saatana saapuu Moskovaan (ven. Master i Margarita) on neuvostokirjailija Mihail Bulgakovin tunnetuin romaani, joka nimensä mukaan kertoo pimeyden ruhtinaan vierailusta Neuvostoliiton pääkaupunkiin. Se on hämmentävä sekoitus maagista realismia, sapekasta satiiria ja venäläistä kulttuuria. Vaikka kirja on kirjoitettu yli 80 vuotta sitten, se yllättää ajattomuudellaan ja huumorillaan. Pinnan alla on kuitenkin synkkiä teemoja ja ajatuksia, jotka olivat liian vaarallisia ääneen sanottavaksi. Käsittelen artikkelissa paitsi romaanin sisältöä, myös sen historiallista kontekstia ja kirjailija Mihail Bulgakovin elämää. Vastuuvapauslausekkeena mainittakoon: teksti sisältää juonipaljastuksia.

joka puhuu ja ampuu aseella sekä ihmishahmon ottanut demoni. Tämä kummallinen joukko hämmentää moskovalaisten arkea tehden pilaa heidän ahneudellaan ja hyväuskoisuudellaan. Kulttuuriväki joutuu hullujenhuoneelle ja miliisikään ei pysy tapahtumien perässä. Kaiken kruunaa täysin kaistapäinen kohtaus, jossa alaston, noidaksi muuttunut Margarita lentää ympäri Moskovaa – tämä on kirjan kontekstissa täysin järkeenkäypää. Kaiken pahan alku löytyy eräästä Sadovajakadulla sijaitsevasta asunnosta, jossa saatana majailee ja ihmiset katoavat jäljettömiin.

Bulgakovin surrealistinen kuvaus, jossa ihmisiä katoaa ja mihinkään ei voi luottaa, on allegoria arjesta Kirjassa seurataan kolmea tarinaStalinin Neuvostoliitossa. Suvaitlinjaa, joista eniten tilaa saa saatasemattomassa ilmapiirissä vakoilu, nan tempauksista kertova osuus. sensuuri ja toisinajattelijoiden eliToinen tarinalinja kertoo Pontius minointi rajoittivat elämää. KirjailiPilatuksesta ja Ješua Ha-Notsrin jalle oli vain yksi oikea tapa ilmaista eli Jeesuksen oikeudenkäynnistä. itseään – sosialistinen realismi. Se oli Kolmas keskittyy Pontius Pilatukmaan ainoa sallittu tyylilaji vuodesta sesta romaania kirjoittavan kirjailijan 1932 lähtien ja koski kaikkia taide(tunnetaan myös nimellä mestari) muotoja maalaustaiteesta musiikkiin ja hänen rakastettunsa Margaritan ja kirjallisuuteen. Taiteen tuli palvella tarinaan. Teoksessa fantasia yhdistyy vallankumousta ja kommunistisen poliittiseen kritiikkiin ja historialliseen järjestelmän rakentamista. Hyväksytproosaan. Taikuri Wolandina esiintyjä aiheita olivat esimerkiksi ylevät tyvän saatanan seurueeseen kuuluu kuvaukset sankarillisista työläisistä ja muun muassa valtava musta kissa, johtajien palvonta. 12

1/2021

Kuten runoilija Anna Ahmatova ja monet muut taiteentekijät, myös Bulgakov joutui kissa-hiiri-leikkiin Stalinin kanssa ja eli jatkuvassa epävarmuudessa. Neuvostoliiton diktaattori piti kovasti Bulgakovin näytelmästä Valkokaarti ja kävi katsomassa sen teatterissa useita kertoja, mutta kielsi kirjailijaa julkaisemasta monia muita teoksiaan. Rajoitetun ilmaisunvapauden vuoksi lukuisat Neuvostoliiton intelligentsijan jäsenet olivat muuttaneet pois maasta, mutta Bulgakov ei ollut lähtenyt. Vuonna 1929 jatkuvat vaikeudet saivat hänet kuitenkin epätoivoiseksi ja hän kirjoitti Stalinille kirjeen, jossa pyysi lupaa poistua maasta. Tämän jälkeen Stalin soitti Bulgakoville ja henkilökohtaisesti kielsi tätä lähtemästä. Bulgakov kirjoitti romaaniaan vuodesta 1928 alkaen välillä polttaen koko tekeleen. Kirjoitusprosessi oli ilmeisen hankala johtuen yhteiskunnallisesta tilanteesta ja Bulgakov oli hyvin turhautunut. Hän tiesi, ettei Saatana saapuu Moskovaan -teosta julkaistaisi sensuurin takia, mutta jatkoi silti kirjoittamista. Hän kaatoi tekstiinsä kaiken, mitä ei voinut sanoa ääneen ja ehkä juuri siksi kirja on niin pidäkkeetön. Kirjan hahmo Mestari voidaan nähdä Bulgakovia itseään kuvaavana hahmona: hän

on kirjailija, joka kirjoittaa kristinuskon historiaan liittyvää teosta – paha virhe Neuvostoliitossa. Mestarikin tietää, ettei hänen teostaan julkaistaisi ja hän vaipuu epätoivoon, jopa polttaa romaaninsa kuten Bulgakov. Mihail Bulgakov oli uransa loppupuolella masentunut ja vastoin ennakko-odotuksia hänen kaksi työtään oli jälleen hyllytetty. Vuonna 1940 hän kuoli munuaissairauteen alle 50-vuotiaana. Saatana saapuu Moskovaan julkaistiin postuumisti 1960-luvun lopussa, mutta rankasti sensuroituna versiona. Kokonaisuudessaan Stalinin hallintoa pirullisella otteella kritisoinut teos ilmestyi vasta vuonna 1973. Bulgakov yhdistää ateistisen Neuvostoliiton ja raamatullisen tradition sujuvasti esittäen niistä oman tulkintansa. Neuvostoliitto on kuvattu korostetun värikkäästi, Moskovasta tulee apokalyptisen odotuksen kehto, jossa tapahtuu mitä mielikuvituksellisempia asioita. Toisin kuin voisi kuvitella, muinainen Jerusalem kuvataan sekulaarin realismin tyyliin, eikä yliluonnollisuudesta ole tietoakaan. Valinta rinnastaa nämä kaksi aihetta toisiinsa on nokkela, sillä kommunismi kuten kristinuskokin on eskatologinen uskomusjärjestelmä, jossa edetään kohti ennalta päätettyä loppupistettä. Kommunismin 13

Kronikka

lopullinen tavoite on maailmanvallankumous ja kristinuskossa odotetaan paruusiaa, Jeesuksen toista tulemista ja viimeistä tuomiopäivää.

viekoittelijaa. Saatana, joka kirjassa esiintyy nimellä Woland, ei ole kristinuskon jumalan vastakohta, vaan itsenäinen toimija. Siinä missä Mefistofeles tuudittaa uhrinsa valheellisiin kuvitelmiin, Bulgakovin saatana paljastaa moskovalaisille todellisuuden kommunismin alla. Hän on peili, joka heijastaa ihmisten omaa pahuutta, pilkkaa heidän opportunismiaan ja osoittaa, että Neuvostoliitto ei ole paratiisi maan päällä.

Vaikka Saatana saapuu Moskovaan on kirjoitettu 1920- ja 1930-luvuilla, se on edelleen ajankohtainen. Kirjan kritiikki voisi yhtä hyvin kohdistua nyky-Venäjään. Romaanissa kuvailMihail Bulgakov 1930-luvulla. tu loputon byrokratia ja virastojen Hauskana triviana: romaani on myös maa, jossa korruptio kukoistaa, inspiroinut The Rolling Stones on edelleen olemassa. Vladimir -yhtyeen kappaleen ”Sympathy Putinin hallinnon toimintatavat for the Devil”. Kappale nostaa esiin muistuttavat pelottavan paljon sitä kysymyksen saatanan todellisesta epäluottamuksen ilmapiiriä, joka luonnosta: onko hän raamatullinen Neuvostoliitossa vallitsi. Poliittisten hahmo vai jotakin aivan muuta? vastustajien eliminointi on kuin suoOnko hän pahuuden ruumiillistuma raan saatanan pelikirjasta. Bulgakov vai pelastaja? Bulgakov on selvästi teki pilaa autoritäärisestä hallinnosta saanut inspiraatiota Johann Wolfja samoin Putinin vastustajat käytgang von Goethen Faust-näyteltävät huumoria taistellessaan miemästä, jossa Mefistofeles, paholailivaltaa vastaan. Kun myrkytyksen nen, houkuttelee lääkäri Heinrich uhriksi joutunut oppositiojohtaja Faustin turmion tielle. Bulgakovin Aleksei Navalnyi saapui näytösoisaatana on monikerroksinen entikeudenkäyntiinsä, hän kutsui Putinia teetti, yhdistelmä vanhatestamen”Vladimir kalsarimyrkyttäjäksi” ja tillista sielunvihollista ja faustilaista oikeudessa pitämänsä vartin mit14

1/2021

taisen puheen aikana pilkkasi häntä avoimesti. Mielenosoittajat ympäri Venäjää ovat kirjoittaneet kyltteihinsä ”bunkkeripappa”. Sanalla viitataan Vladimir Putinin eristäytymiseen ja vähäisiin esiintymisiin koronapandemian aikana. Kun kansa alkaa nauraa vallanpitäjille, se murentaa heidän arvovaltaansa. Vladimir Putinista on tullut karhulla ratsastavan urhon sijasta vanha ja hauras ukko, joka on linnoittautunut poteroonsa. Saatana saapuu Moskovaan on yksi lempikirjoistani ja venäläisen kirjallisuuden upeimpia taidonnäytteitä. Siitä löytyisi tulkittavaa lähes loputtomasti ja kirja on täynnä viittauksia, joista kaikkia en varmastikaan ymmärrä. Synkeistä aiheista huolimatta romaani ei ole masentava, vaan siinä on terävää satiiria ja briljanttia huumoria. Teemat eivät tunnu pakotetuilta ja jos oikein yrittää, koko teoksen voi lukea läpi ajattelematta Stalinia kertaakaan. Omasta mielestäni osa kirjan kiehtovuudesta kuitenkin kumpuaa sen historiallisen kontekstin tuntemisesta. Bulgakov, vaikka olikin lopen uupunut sensuuriin, työsti kirjaansa salassa yli vuosikymmenen. Hän uskoi, että vielä joskus tulee aika, jolloin joku voi sen lukea. Ilmestyessään sensuroimattomana Saatana saapuu Moskovaan oli hyvin merkityksellinen teos tietyn

sukupolven toisinajattelijoille Neuvostoliitossa. Venäläinen kirjailija Viktor Pelevin sanoi vuonna 2002 Bomb-lehden haastattelussa, että kirjan lukeminen teki vapaaksi. Lähteet: Bulgakov, Mihail. Saatana saapuu Moskovaan. Helsinki: WSOY 2015. Encyclopedia Britannica online, “Mikhail Bulgakov”. https://www.britannica.com/ biography/Mikhail-Bulgakov (viitattu 13.2.2021). Hakala, Pekka. ”Oikeus muutti Aleksei Navalnyin ehdollisen tuomion ehdottomaksi, edessä yli kaksi ja puoli vuotta vankileiriä”, Helsingin sanomat 2.2.2021 https://www. hs.fi/ulkomaat/art-2000007777306.html (viitattu 21.2.2021). Halfin, Igal. Terror in My Soul: Communist Autobiographies on Trial (Cambridge MA, 2003). Kropywiansky, Leo. “Victor Pelevin”, Bomb Magazine 1.3.2002 https://bombmagazine.org/articles/victor-pelevin/ (viitattu 21.2.2021). Neininger, Marc. “The Gnostic devil in Bulgakov’s ”Master and Margerita””, University of Western Ontario (2004). Zilberstein, G., Maor, U., Baskin, E., D’Amato, A., Righetti, P. G. ”Unearthing Bulgakov’s trace proteome from the Master i Margarita manuscript”, Journal of Proteomics, no. 152 (2016): 102–108. doi:10.1016/j. jprot.2016.10.019. Kuva Moskovasta: Steve Harvey / Unsplash.com Bulgakovin kuva: https://andrewnurnberg. com/book-author/mikhail-bulgakov/

Kronikka

Ajat muuttuvat

— mutta vallankumous elää?

Tommi Laaksonen

Yhteiskunnallisesti niin tiedostavat kronoslaiset lienevät kaikki vähintäänkin ohimennen törmänneet tammikuun kahtena viimeisenä viikkona New Yorkin pörssiä ravistelleeseen WallStreetBets-ryhmään. Lienee kuitenkin parasta kerrata tilanne: lyhykäisyydessään Reddit-sivulla toimiva WallStreetBets-verkosto päätti alkaa ”leikkiä” pörssikursseilla ostamalla tunnettujen eilispäivän yhtiöiden, kuten Nokian, GameStopin sekä BlackBerryn optioita saaden osakkeiden arvot ampaisemaan ylös ilman, että yhtiöiden kasvu- tai tuottonäkymissä olisi tapahtunut minkäänlaista positiivista muutosta. Ilmiöstä ainutlaatuisen tekee se, että trolliarmeijan operaatio tuotti

monille suurille sijoitusrahastoille jopa miljardien tappiot ja teki raharikkaat naurunalaisiksi, kun osakkeiden laskulla spekuloivat onnettomasti ajoitetut lyhyeksimyyntisuunnitelmat kariutuivat pahemman kerran. Mitä tästä sitten opimme? Rahoitusmaailma on pöyristynyt, kun ehkäpä ensimmäistä kertaa koko maailmanhistoriassa pörssikursseja onnistuvatkin manipuloimaan omaksi edukseen suuret massat maksattaen laskun bisneseliitillä, eikä toisinpäin, niin kuin monet, monet kerrat aiemmin. WallStreetBets ei ole mikään tiukasti järjestäytynyt tai ideologinen organisaatio, vaan pikemminkin löyhä, meemei-

1/2021

lyyn perustuva nettiverkosto, joka koostunee suurelta osin nuorista katkerahkoista miehistä, jotka elävät sitä todellisuutta, jossa omien vanhempien elintaso uhkaa jäädä kaukaiseksi haaveeksi eliitin porskuttaessa paremmin kuin koskaan. Mutta nyt nämä kaksi miljoonaa inceliä löivät viisaat päänsä yhteen ja rahansa likoon laittamalla kirjoittivat rahoitusmaailman säännöt uudelleen. WallStreetBetsissä oli ensimmäisten pörssiuutisten tullessa noin kaksi miljoonaa jäsentä, joista tietysti optioihin todella sijoittaneita lienee vain pieni vähemmistö ja heistäkin monilla summat ovat varmasti marginaalisia. Nyt kun on nähty, että joukkovoimalla tavalliset rivikansalaiset voivat tehdä hedge-rahastojen hoitajista sekä suursijoittajista pellejä, kuka tietää ettei ensi kerralla tämä ”kapinallissijoittajien” joukko tai taustajoukko ole kasvanut kymmeniin tai jopa satoihin miljooniin? Työväenliikettä on sanottu kuopatuksi jo lukemattomat kerrat, eikä sillä hyvälläkään tahdolla voi sanoa menevän järin hyvin. Samoin jokainen Juha Siltalan luennolla hereillä ollut tietää, että nykyisin lakko-oikeus on pääomalla eikä työväestöllä. Nyt on kuitenkin nähty, että proletariaatti voi antaa kapitalistille kipeän iskun palleaan myös tämän omalla kotikentällä, nimittäin rahoitusmarkkinoilla. Voisiko olla, että työväenliike astuu viimein tälle vuosisadalle ja työmarkkinoiden sijaan käyttääkin nyt joukkovoimaansa pörssissä painostaen tarjonta- ja työnantajapuolta ottamaan massojen intressit paremmin huomioon? Nähtäväksi jää, tuleeko edellä kuvatuille pörssikeinotteluille jatkoa, vai keksivätkö kapitalistisiat sittenkin taas keinon lyödä proletariaatin rivit hajalle. Jos ei muuta, niin ainakin vuoden 2021 meemikirjo on saanut ikimuistoisen lisän.

Kronikka

Päätoimituksen kulttuuripoiminnat Juhani Karila — Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019) Pienen hauen pyydystys on eittämättä hämmentävin, kiinnostavin ja paras pitkiin aikoihin lukemani kirja. Romaanissa Elina Ylijaako palaa kotikonnuilleen Itä-Lappiin selvittämään vuosia sitten kesken jääneet asiat. Episodimainen teos rakentuu pitkälti Karilan mestarillisen sanankäytön ja pettämättömän huumorintajun varaan, mutta kieli-ilottelun ja lempeän ironian lisäksi kirjalla on muutakin annettavaa. Ihmissuhdedraama, maaginen realismi, yhteiskunnallinen kritiikki ja kuvaus lappilaisen pikkukylän ihmisistä kaikessa inhimillisyydessään nivoutuvat yhteen muodostaen erinomaisen mielikuvituksellisen kertomuksen, joka ei hevillä unohdu. Heather Morris — Auschwitzin tatuoija (Aula & Co, 2019) Nimestä päätellen Morrisin Auschwitzin tatuoija ei välttämättä vaikuta kaikista mieltä ylentävimmältä kirjalta, mutta sitä se ehdottomasti on. Kirja perustuu tositapahtumiin, ja tarina kertoo käsittämättömästä optimismista ja uskosta parempiin aikoihin paikassa, jossa luulisi jokaisen elämänhalun sammuvan. Kirjan vetovoimasta kertoo ehkä se, että itse ahmin sen yhdessä illassa ja aamupäivässä, vaikka yleisesti ottaen olen hidas lukija. Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikille, joiden mieli on maassa nykyisen tilanteen takia. Teos ilman tekijää / Werk ohne Autor, Saksa 2018 (YouTube-elokuvat) Florian Henckel von Donnersmarckin ohjaama historiallinen draamaelokuva kertoo taiteilijuudesta ja Saksan historian kipukohdista. Menneisyyden jäljillä -podcast (Spotify) Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Lotta Vuorion podcast on mahtava tapa tutustua historian eri aihealueisiin, sillä teemat vaihtelevat oikeus- ja sukupuolihistoriasta hauskoihin arvaa kuka historiallinen henkilö -peleihin. Vuorio on todella asiantunteva, ja monissa jaksoissa mukana on myös aiheeseen perehtyneitä vieraita. Podcast löytyy ainakin Spotifysta ja sopii seuraksi vaikka juoksulenkille. Uutisraportti-podcast (Spotify) Menevätkö viikon uutistapahtumat toisinaan ohi? Ei hätää, sillä Uutisraporttia kuuntelemalla voit korjata puutteet tiedoissasi. Helsingin Sanomien toimittajat keskustelevat tässä mielenkiintoisessa podcastissa politiikasta ja erilaisista ilmiöistä rennosti avaten samalla taustalla olevia suurempia linjoja.

1/2021

Historioitsija yksityisellä sektorilla Emilia Pohjakallio

kuva: BookBeat

Aina kun kerron jollekulle opiskelevani historiaa, kuuluu kysymys: ”Tuleeko sinusta opettaja vai tutkija?” Kuitenkin historioitsijalle voi olla monta muutakin tietä, kuten yritysmaailma. Syvään on juurtunut käsitys, ettei humanisti kuulu yksityiselle sektorille, mutta näin ei kuitenkaan ole! Mitä tarjottavaa historioitsijalla käytännössä olisi yrityksille? Mitkä ovat historioitsijan vahvuuksia? Entä mitä historian opiskelijan kannattaisi ottaa huomioon jo opiskeluvaiheessa, mikäli työskentely yksityisissä yrityksissä kiinnostaa? Keskustelin näistä teemoista historian alumnin Sari Forsströmin kanssa, joka työskentelee ruotsalaisen Bonnier AB:n mediakonserniin kuuluvan äänikirjapalvelu BookBeatin Suomen osaston liiketoiminnan kehittämispäällikkönä. Forsström on valmistunut filosofian maisteriksi Suomen ja Pohjoismaiden historiasta vuonna 1997. Forsström lisäkouluttautui kustannusalan opinnoilla, minkä jälkeen hän onkin lähestulkoon yhtäjaksoisesti työskennellyt kustannusmaailman parissa.

Koulutus ja ajautuminen kustannusalalle Forsström aloitti historian opiskelunsa tarkoituksenaan ryhtyä historianopettajaksi. ”En tullut akateemisesta perheestä, joten minulla ei ollut odotuksia suuntaan eikä toiseen” Forsström kuvaa taustaansa. ”Jollain tavalla ne opiskelukaverit, jotka tulivat akateemisesta perheestä ja joiden vanhemmilla saattoi olla erilaisia asiantuntijatehtäviä taustalla lähtökohtaisesti varmaan jo opiskeluaikana suhtautuivat kaikkiin muihin urapolkuihin avoimemmin. Sen sijaan minusta tuntuu, että kaltaiseni ihmiset, jotka olivat olleet hyviä koulussa ja päässeet helposti yliopistoon mutta eivät tienneet tarkalleen, mitä siellä tehdä, olivat eri lähtötilanteessa. Enhän minä pikkukaupungin asukkaana tiennyt muita akateemisia ammatteja kuin opettajan ja no, opettajan. Se perspektiivi oli niin toinen kuin helsinkiläisylioppilaalla, jonka perheessä usein jo pari edellistäkin polvea olivat olleet yliopistolla.” Opintojen alettua Forsström alkoi määrätietoisesti etenemään kohti opettajanuraa valiten sivuaineiksi ”opettajaputken” vaa-

Kronikka timukset sekä valtiotieteellisestä yhteiskuntaopin opettajan pätevyyteen vaadittavat opinnot. Opintojen edetessä hän alkoi kuitenkin kyseenalaistaa, onko sittenkään oikealla polulla. Tähän vaikutti osaltaan myös vuorovaikutus toisten opiskelijoiden kanssa: ”Siinä mielessähän yliopisto-opinnot ovat fantastisia, että siellä tutustuu muihin ihmisiin.” Forsström korostaakin yliopisto-opintojen parhaana puolena yhteisöllisyyttä, sieltä jääneitä ystäviä sekä mielenkiintoisia keskusteluja, joita käytiin niin kahvilla kuin kaljallakin. Forsström korostaa tuutoritoiminnan ja vanhempien opiskelijoiden vertaistuen merkitystä yliopistoon integroitumisessa. ”Minulla tämäkin liittyy siihen, että kun lapsuudenperheessäni ei ollut aiempia akateemisesti opiskelleita, eivätkä setäni, enoni, tätini ja serkkuni olleet tohtoreita, saati maistereita, koko yliopisto oli vieras. Näin jälkikäteen ajateltuna tuli aivan kohtuuttomasti käytettyä energiaa siihen, että mietin: Mitä tämä tarkoittaa? Onko tämä minua varten? Saako tuonne mennä? Nauraako kaikki, jos ilmoittaudun tuohon? Tuntui, etten ikään kuin osannut käyttää sitä konetta – yliopistoa – oikein.” Forsström jatkaa: ”Koko yliopistomaailma oli aloittelijalle aika vieras. Varsinkin näin jälkeenpäin ajateltuna täytyy tunnustaa, että nuorena olin kova jännittämään. Vaikka päällepäin varmasti näytinkin pärjäävän ja olevan itsevarma, seurallinen ja sanavalmis, reippaan kulissin takana olin kuitenkin usein pikemminkin kauhuissani. En tiennyt, miten toimia ja teenkö jotain todella tyhmää. Näin

aikuisemman näkökulmasta on ehkä vähän hassuakin, miten pelottaviksi jotkut proseminaarin vetäjät koin: en uskaltanut kysyä apua tai sitä, miten jokin asia toimii. Oli kummallinen tunne siitä, että kaikki muut osaavat paitsi minä – vaikka eihän se tietenkään niin ollut. Akateemisen maailman lisäksi tutustuminen Helsinkiin ja yliopistoon oli oma projektinsa ulkopaikkakuntalaiselle.”

”Tutkijanhomma sopii sellaiselle, jolla on valmiiksi vahvana se tiedonintressi sekä todella iso motivaatio etsiä tietoa ja selvittää asioita.” Kun tuli selväksi, ettei opettajan ura vedäkään puoleensa, piti alkaa miettiä uusia suunnitelmia. Sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Forsström päätyi mukaan tutkimustiimiin ja akatemian tutkijakoulutettavaksi. Forsström korostaa, ettei hän ollut systemaattisesti suunnitellut tutkijan uraa, vaan puhtaasti ajautui kyseiselle polulle. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei tutkijankaan ura ollut häntä varten. Työssä häiritsivät samat asiat, jotka olivat vaivanneet jo perustutkinto-opiskelijana: yksin puurtaminen ja epävarmuus omasta osaamisesta. Lisäksi akateemisen maailman kilpailuaspekti ei houkuttanut. ”Kun [vankilapsykiatrina tunnetuksi tulleelta] Hannu Lauermalta kysyttiin, miksi hän on mieluummin Kakolassa vankimielisairaalan ylilääkärinä kuin yliopistolla, Lauerma vastasi: ”Aa kas, mieluummin Kakolassa, niin

1/2021 paljon vähemmän väkivaltainen yhteisö kuin yliopisto.” Vaikka lausahduksessa onkin Forsströmin mukaan tietty perä, hän lisää nopeasti, että ironiaahan se on, eikä pidä yliopistoa väkivaltaisena yhteisönä. ”Tämän ikäisenä näen, että vähän tulkitsin tilanteita väärin ja tietyllä tapaa koin ne tilanteet hassusti ja sen vertaiskilpailun paljon uhkaavampana mitä se oikeasti olikaan.” Forsström jatkaa pohdintaansa: ”Tutkijanhomma sopii sellaiselle, jolla on valmiiksi vahvana se tiedonintressi sekä todella iso motivaatio etsiä tietoa ja selvittää asioita. Huomasin tutkimusta tehdessäni, että olin paljon parempi kommentoimaan muiden tekstejä kuin työstämään tekstiä itse; pidin siitä myös enemmän. Minulle tuottivat paljon suurempaa tyydytystä siinä tutkijayhteisössä ne osa-alueet, joissa autoin tai edes yritin auttaa muita.” Siitä lähti ajatus kustannusmaailmassa työskentelemisestä: ”Olisin tekstin kanssa tekemisessä, mutta se ei olisi yksin erämaassa puurtamista. Lisäksi ajattelin, että se sopii paremmin ihmiselle, jota kiinnostavat monet eri asiat eikä niinkään jokin yksittäinen, spesifi aihe.” Forsström päätyi osallistumaan Turun taideakatemian ja Turun ammattikorkeakoulun yhdessä järjestämälle kustannustoimittamisen täydennyskoulutuskurssille, minkä ansiosta hän sai hyvin kontakteja. Forsström korostaakin verkostojen ja tuttavuuksien tärkeyttä työelämässä. Kuitenkin hän lisää, että myös hyvillä papereilla, motivaatiolla ja innostuksellakin on merkittävä rooli työllistymisessä. Forsström päätyi

freelancerina toimimisen ja äitiyslomasijaisuuden kautta ensin WSOY:n tietokirjojen kustannustoimittajan vakituiseen pestiin, sittemmin kustannuspäälliköksi ja myyntipäälliköksi. BookBeatin toimi on tietyllä tapaa suoraa seurasta aiemmista toimista. BookBeatin tehtävä kiehtoi ennen kaikkea sen takia, että se toi mukanaan uuden toimenkuvan tällä kertaa ostajan roolissa sekä kansainvälisiä toimintakenttiä. Kansainvälisyys näkyy tehtävässä ennen kaikkea siten, että ruotsi on pääasiallinen työskentelykieli. Forsströmin normaaliin työpäivään kuuluu paljon tietokoneella olemista, kirjeenvaihtoa sähköpostilla ja Slackilla, puhelimessa puhumista, sopimusneuvotteluja sekä ennen korona-aikaa oli myös säännöllisen tapaamisia eri suomalaisten kustantajien kanssa liittyen tuleviin julkaistaviin kirjoihin. Työn antoisin osa on Forsströmin mukaan ennen kaikkea kuluttajadatan läpikäynti. ”Siinä itse asiassa pääsen kiinni samoihin asioihin kuin tutkijakoulutettavanakin. Ihmisten toiminnasta kertova tieto, kuten myös suuret datamassat, ovat kiinnostavia.”

”Historioitsija ei jää ikinä sanattomaksi, vaan aina löytyy jotakin puhuttavaa, oli keskustelukumppani sitten Paavo Lipponen tai Ruotsin kuningas.” Humanisti työelämässä Forsström toteaa, että historioitsijat

Kronikka voivat vallan mainiosti työllistyä yksityiselle sektorille: ”Aivan selkeä vahvuus historian opiskelijoilla on se, että he tietävät kaikesta jotakin. En ole ikinä ollut missään suurlähetystössä, konferenssissa tai hienossa tilaisuudessa, jossa en olisi tiennyt keskustelunaiheista yhtään mitään. Tämä on aivan fantastinen työkalu vaikka mihin! Historioitsija ei jää ikinä sanattomaksi, vaan aina löytyy jotakin puhuttavaa, oli keskustelukumppani sitten Paavo Lipponen tai Ruotsin kuningas. Koskaan ei tule sellaista tunnetta, ettet pystyisi liittymään keskusteluun jotenkin.” Forsström jatkaa: ”Vähän tylsempi mutta silti kullanarvoinen historianopiskelusta saatava etu on, että opinnoissa harjoitellaan esimerkiksi niitä metodeja, joita käytetään muuallakin kuin yliopiston piirissä. Oleellista on etenkin tilastojen ja suurten kvalitatiivisten aineistojen käsitteleminen sekä kokonaisuuksien hallitseminen ja analysoiminen. Voin sanoa, että tätä taitoa ei kaikista koulutuksista opi.” Historioitsijan heikkouden yritysmaailmaan luo Forsströmin mukaan ennen kaikkea yksityisen sektorin luonne: ”Historioitsijan haasteena työmarkkinoilla on se, että kun paikalle saapuu kauppatieteilijä, oikeustieteilijä tai insinööri, historioitsija unohdetaan. Etenkin erittäin kaupallisia yrityksiä kiinnostavat usein enemmän kauppa- tai oikeustieteilijät, koska heidän ajatellaan sopivan kaikkeen. Olen tästä hieman kateellinen, koska mielestäni historioitsijat sopivat yritysmaailmaan siinä missä muutkin. Ja generalisteja, hyvällä tavalla, mekin olemme.”

Forsström korostaa, että humanisti voi mainiosti hakeutua yksityiselle tai kolmannelle sektorille. Kuitenkin tiettyjä seikkoja humanistin on hyvä ottaa huomioon, kuten esimerkiksi tutkinnon erilainen lähtökohta verrattuna vaikkapa kauppatieteilijöihin. ”Historioitsijoilla on yleensä todella suuri intohimo opiskeltavaan aiheeseen, kun taas kauppatieteitä lähdetään usein opiskelemaan siitä lähtökohdasta, että täällä voi oppia asioita, jotta voin saavuttaa asioita X, Y ja Z urallani.” Lisäksi Forsström tähdentää yksityisen sektorin usein kaupallista lähtökohtaa: ”Kun haluaa työllistyä yksityiselle sektorille, täytyy sisäistää, että vain harva yritys toimii siellä pelkästään hyväntekeväisyystarkoituksissa. Totta kai toimijat yksityisellä sektorilla ovat intohimoisia työstään ja sen substanssista, mutta tulos on kuitenkin aina päätavoitteena. Humanistin taakka on se, ettei häntä ole koulutusputkessa valmennettu ymmärtämään yritysten ajatusmalleja. Yrityksissä ajatellaan aina, että on liiketoimintasuunnitelma, joka tähtää voiton tuottamiseen, kasvamiseen ja eteenpäin pääsemiseen. Tämä on yksityisellä sektorilla ehdottomasti lähtökohtana. Sitten kun tulee sellaisesta maailmasta, jossa on totuttu ajattelemaan, että no, meidän museomme sai tämän verran valtion avustuksia ja pikkuisen lipputuloja ja markkinointia taas meillä ei ole koskaan ollut varaa tehdä ja niin edelleen, kontrasti on usein hirveän suuri. Vaikka haluaisi työskennellä kirjojen parissa ja nauttisi siitä, kustannusalalla työskennelläkseen täytyy pystyä miettimään

1/2021 kirjojen myyvyyttä huolimatta siitä, että kustantamisessa ilman muuta on muitakin arvoja ja se on tärkeää. Täytyy hakea tasapainoa: tappiota ei voi tehdä joka vuosi. Moni humanisti ei halua olla missään tekemisissä tällaisen kapitalismin kanssa. Luulen, että tämän vuoksi yksityinen sektori välillä vieroksuu humanisteja ja toisin päin.” Mitkä valinnaiset aineet sitten kannattaisivat tulevaisuuden näkökulmasta? Forsström lainaa ystävänsä Mikko Piipon näkemystä valinnaisiin aineisiin liittyen: ”Olisi hirveän hyvä, jos pääaineeksi valitsisi jonkun ison kiinnostuksenkohteen, mutta sivuaineen kannattaisi olla tahallaan vähän muuta. Sivuaine voi tuoda jonkin vähän erilaisen lisän tutkintoon, mikä sitten luo ihmisestä työnantajan silmissä kiinnostavan.” Jos Forsström itse opiskelisi nyt uudelleen, opiskelisi hän sen lisäksi esimerkiksi tilastotiedettä, kansantaloustiedettä, viestintää tai kauppatieteitä.

3+1 kirjasuositusta: 1. Mikko Majander: ”Komplekseja, kilpailua ja kumppanuutta Suomen ja Ruotsin suhteissa” (Siltala, 2020) 2. Karin Smirnoff: ”Jag for ner till bror” (Bokförlaget Polaris, 2019) 3. Heikki Herlin: ”Tuollapäin on highway” (Teos, 2020) +1 Niklas Herlin: ”Osake keskustasta eli taloussanastoa ujoille” (Tammi, 2000)

Kevätterveiset kronoslaisille:

“Koittakaa kestää näiden koronarajoitusten kanssa ja sitten kun ne ovat vihdoin ohi, järjestäkää juhlat ja oikeastaan oikein monia juhlia. Opiskelijaelämän antama viisaus on, että pitää juhlia silloin kun on syytä ja voi. Tietenkään ei pidä juhlia seitsemää päivää viikossa.” Kolme tärppiä työnhakuun:

1. Työhakemuksen kirjallinen ulkoasu ja oikeinkirjoitus. ”Ihmisiltä tulee luvattoman huonoja työhakemuksia. Jos osaa kirjoittaa hyvän työhakemuksen, pääsee jo pitkälle. Lisäksi aina voi harjoitella paremmaksi.” 2. Mieti, mitä annettavaa sinulla olisi yritykselle. ”Yleensä suurin osa ajasta mietitään, olisiko työ kiva, viihtyisinkö, millaisia työkaverit ovat ja niin edelleen, mutta oikeasti pitäisi miettiä sitä, mitä voi itse tarjota yritykselle. Tämä on inhimillinen piirre ja olen itsekin toiminut näin, mutta hakuprosessissa yritystä kiinnostaa vain ja ainoastaan se, mitä tarjottavaa sinulla on.” 3. Perehdy yritykseen ennen hakemista. ”Ole oikeasti kiinnostunut siitä, mitä yritys tekee. Käy edes vilkaisemassa nettisivuilla, mitä siellä kerrotaan. Lue yrityksen strategiasta ja selvitä keskeisiä seikkoja, kuten se, onko yritys listautunut pörssiin. Jos yritys myy jotain tuotetta tai palvelua, tutustu siihen. ’Tee kotiläksyt’ on kai tapa sanoa tämä lyhyesti. Ainakin ennen haastattelua.”

Kronikka

PÄIVÄNI MURMELINA – Distant Teacher’s Edition Suomen ja Pohjoismaiden historian apulaisprofessori Anu Lahtinen kertoo päivästään. 6.30–8.45 Perheen koululaisten auttaminen aamupalalle ja koulutielle, lohduttelua ja kriisinhallintaa unohtuneiden läksyjen tai yhä märkien lapasten ääressä. Pyykkikone, astianpesukone ja lumenluontityö alta pois. Kahvia. Ehkä saan tänään viimeisteltyä pari artikkelia ja ehdin valoisaan aikaan hiihtämään, ennen kuin lapset tulevat koulusta? 9.00 Eilen saapuneiden 100 sähköpostin perkaamista, samalla kun koetan muistaessani listata korjauksia tutkimusartikkelin taittovedokseen. 10.00 Hallintokokous. Saamme ohjeistusta tärkeän uuden sähköisen järjestelmän käyttöönotosta. Ilmassa on ohuesti verhottua paniikkia aikataulusta, teknisistä yksityiskohdista, etäperehdytyksestä ja siitä, että pitäisi olla valmistelemassa opetusta. 10.15 Kokous jatkuu. Muistan, että piti viedä joululomalla saapuneiden suoritusten merkinnät järjestelmään ja koetan etsiä koneelta sopivia exceleitä ja opiskelijanumeroita lähetettäväksi Metsätalon rekisteriin. Samalla muistan, että en ole vielä vastannut opetussuunnittelun etäpalaverin doodleen. Missähän sähköpostissa se taas on? 10.25 Kokous jatkuu. Sähköposti ilmoittaa: ”Edward Grönblad on liittynyt Zoom-opetukseen.” No sepä kiinnostavaa, ja mitähän tuo vanha arkistomyyrä tekee Zoom-huoneessa, joka on tarkoitettu ensi viikon opetukselle? Ehkä Yrjö Koskinenkin tulee ja saamme uusinnan Koskisen Nuijasota-väitöksen loppukeskustelusta vuodelta 1858. 10.45 Kollegat pohtivat yliopistorajojen yli somessa: päästäänkö enää koskaan palaamaan työpaikalle vai tuotetaanko opettajista hologrammitallenteita, joiden opetusta sitten pyöritetään verkossa heidän kuoltuaankin? Koetan rauhoitella viittaamalla ainejärjestölehden juttuun, jossa on todettu tällaisten säästökurssien vähäinen vetovoima. Kymmenes kuukausi etäaikoja alkaa näkyä ihmisissä yleisenä hermostumisena. 11.00 Kokous päättyy. Lisää kahvia. Ehkä ehdin viimeistellä powerpointin tai tarkistaa artikkelin viimeiset viitteet. Mutta ehkä pitää katsoa myös sähköposti ja roskapostilaatikko, jonne yllättävät tärkeät viestit katoavat. 11.10 Viesti X on mennyt roskapostiin. MIKSI se on mennyt roskapostiin? Ja miksi kirja, joka piti lisätä artikkeliin, on työpaikalla 60 km päässä? 11.20 Moodlessa pitäisi olla essee, jota en pysty sieltä löytämään. Vasta monen

1/2021 latauksen ja sähköpostitarkistelun jälkeen dokumentti ilmiintyy jättökansiooni. Miten selvisimmekään entisaikoina, kun esseet jätettiin tulosteina opettajan postilokeroon, tai siis… 11.30 Opinnäytetyön ohjaus-Zoom. Hitsi kun olisi ohjaustapaamisten muistiinpanot täällä, mutta kun ne on 60 km päässä yliopistolla. Lehdessä luki, että nuoriso joutuu paniikkiin, jos pitää hoitaa asioita puhelimessa. Miten kännykkäpuhelu voi olla pahempi kuin kelmeä epä-läsnäolo ruudulla? Ehkä lehtijuttu oli taas näitä ”outo ilmiö leviää” -klikkijuttuja, jotka perustuvat toimittajan kummitytön näkemään TikTok-videoon. 12.00 Opetus-Zoom käyntiin! Diojen pikainen läpikäynti. Tulostanpa vielä eteeni osanottajalistan – paitsi että sehän pitää hakea WebOodista, ja siirtää exceliin, ja tulostaa hyvin verkkaisella kotitulostimella. 12.05 Puhelin soi. Vuosi sitten tavattu paikallishistorian harrastaja on karanteenissa ehtinyt perata kotiarkistojaan ja haluaisi toimittaa kiinnostavaa aineistoa. Hienoa, mutta opetuksen pitäisi alkaa. Sovin, että palataan asiaan parin viikon sisällä, se on turvallisen kaukana. Kirjoitan kiireessä soittajan sähköpostiosoitteen paperille, jota en enää myöhemmin pysty paikantamaan. 12.13 Zoom, PPT, luennon käsikirjoitus ruudulla, linssittömät etäkokouskehykset päässä, tilanne jokseenkin hallinnassa… 12.14 Alakoululainen soittaa: koulu loppui, ja luokkakaveri on huolissaan, koska sen vanhemmat eivät vastaa puhelimeen. No ei hätää, tulkaa molemmat tänne meille ja selvitetään sitten – luultavasti vanhemmat vain ovat etätyökokouksessa eivätkä heti pystyneet vastaamaan puhelimeen. Kävelkää turvallisesti! 12.17 Menisikö tämä nyt vielä akateemisen vartin piikkiin? No niin, tervetuloa vaan kaikki kurssille… 12.40 Alakoululainen ja luokkakaveri tulevat sisään, koetan vilkuttaa huomaamattomasti puheen lomassa. 12.45 Joku on laittanut chattiin viestin, ehkä kysymyksen? Eiku jaahas, dia ei luemma näy. Miten niin ei näy? Vetoan mielessäni naapuriheimon ukkosenjumalaan. – Tällaista hologrammia kukaan ei varmasti halua tallennettavaksi huippuyliopiston MOOC-tarjontaan. 13.00 Pitäisi olla etäkoulutuksessa, mutta en halua katkaista opetusta seinään. Katson tässä vaiheessa omaa Zoom-kuvaani. Urheilupaita on kyllä aika riemunkirjava, toivottavasti Zoom vähän himmentää sen loistoa. 13.15 Loikkaan myöhässä etäkoulutustilaisuuteen ja turvaan perinteisiin ”hajamielisen, tekniikan kanssa kamppailevan professorin pahoittelut” -introdusointeihin. Hyvittelyksi koetan paneutua käsiteltävään ongelmatapaukseen ja sen ratkaisemiseen valmentavan johtajuuden keinoin. Samaan aikaan sähköpostilaatikko tosin piippaa huolestuttavasti uusista viesteistä, mutta murehditään sitä myöhemmin.

Kronikka 14.30 Koulutus loppuu. Miten on voinut tulla 50 uutta sähköpostia tällä välillä? Postien lomasta pilkistää ”lainasi ovat vanhentumassa huomenna” -viesti. Kirjoitan pikaisesti kirjastolle, että laskuttakaa jos haluatte, kirjat on työhuoneella mutta minä en ole siellä. Antavat armopidennyksen kuukaudeksi, kiitän vuolaasti. 14.45 Unohdin vissiinkin syödä. Käden ulottuvilla on sentään lasten jostain synttäripussipaketoinnista ylijääneitä Saure Glühwürmchen nimeltä Trolli. Ja lisää kahvia. 16.00 Puhelin soi. Joo, sovittiin puhelu tutkimushakemusideoinnista puhelimitse klo 16:ksi, mutta alakoululainen lukee vielä ääneen kotiläksyjään… Palataan asiaan 16.10, ok? 16.17 No niin, nyt ehdin soittaa. Eli huippurahoitushakemus pohjoismaiselle alustalle… 9000 merkin aiehakemus 15.2. mennessä… Budjetti pitää olla FIORI PROHA -alustalla hallinnon hyväksyttävänä koska? Ok, luonnostelen huomenna jonkun kokouksen lomassa. 16.30 Graduluonnos on odottanut kommentteja, nyt katsotaan – paitsi että kauppa-auto tulee viikon ruokien kanssa. 17.00 Perhe aterialla, bonuksena pari lasta naapurustosta. Alkusyksystä vähän väsähdin näihin vierailijoihin, mutta pitäähän lasten ruokaa saada. Keitetään vähän enemmän makaronia ja pilkotaan nakit palasiksi, niin paketillinen näyttää runsaammalta kuin jos jakaisi nakit kokonaisina joka lautaselle. Kollega joskus kysyi, huolehdinko tarkasti lasten ruokaympyrän sisällöstä. No jaa… 17.00–18.30 kansainvälinen Zoom-workshop perheväkivallan historiasta. Ilmoitan heti alussa, että zoombombaajat lentää pihalle ”without further notice” ja huomaan että nimimerkki ”Wax” häipyy vähin äänin. Kerrankin aikataulu pysyy ja tekniikka toimii hyvin siihen nähden, että mukana on väkeä akselilla Helsinki-Mississippi. 18.30 Ai niin Examinariumiin piti lisätä kysymyksiä… Hitto kun olisin muistanut eilen… No, päivitän edes Moodlen ohjeistuksia… 18.35 …paitsi että Moodlessa on huoltokatko huomiseen asti. 19.00 Nyt on pakko mennä hiihtämään jos aikoo. Sitä vartenhan tässä on palloiltu urheilutamineissa puoli päivää. 20.00 Alakoululainen hätääntyy, kun muistaa unohtaneensa eräät läksyt. ”Ei enää ehdi!” ”Kyllä ehtii, istutaan alas. Tehtävä kerrallaan.” ”Mutku kello on jo…” ”Voi kuule, tietäisitpä mitä kaikkea äidillä jää kesken päivästä toiseen…” 21.00 Iltaluvut, hampaat, yrityksiä vilkuilla sivusilmällä oikovedoksia, ai niin ja olikohan se yksi arkistoaineisto verkossa… Ai niin ja nythän on hyvä hetki viedä loput opintosuoritukset exceliin… 23.00 Oli vissiin jotain, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta aivojumi on totaalinen. Huomenna taas uusi päivä hankien keskellä, ja paljon kaikkea, mikä saattaa jäädä kesken…

1/2021

Täältä tullaan elämä! Olli Narinen

Reilu vuosi sitten muuttui jokaisen Telluksella tallustavan ihmisen elämä edes jollain tasolla. Moni teistä saattaakin olla tietoinen siitä, että myös täällä koto-Suomessamme alkoi pörrätä viheliäinen Covid-19-tauti. Viruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi yhteiskuntamme on joutunut sulkeutumaan eri tavoin. Esimerkiksi ystävien tapaaminen isolla porukalla ei ole ollut sallittua. Monia kivoja tilaisuuksia, kuten festareita ja urheilutapahtumia, on jouduttu perumaan. Myös varmasti monille lukijoille rakkaat yökerhot ovat olleet kiinni (tai vähintään puolitehoin auki), eikä esimerkiksi allekirjoittanut ole rohjennut niissä käydä koko pandemian aikana. Nämä rajoitukset voivat varmasti painua melkein jokaisen mielestä sinne minne aurinko ei paista. Niin minustakin. Rajoituksien noudattaminen on kuitenkin ollut todella tärkeää, sillä niiden avulla pandemian vaikutukset ovat Suomessa jääneet moniin muihin valtioihin verrattuna melko lieviksi. Kukaan ei kuitenkaan enää jaksa kuunnella masentavia pandemiauutisia, minkä takia nyt onkin aika kääntää katse kohti parempaa huomista! Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä pirullinen pandemia. Kevät tulee kovaa vauhtia ja ennen kuin huomaammekaan, olemme jo nauttimassa Suomen suvesta.

Haastattelin tätä juttua varten rakkaan Kronoksemme jäsenistä Jasminia, Henniä, Susannaa ja toistaiseksi tuntemattomana pysyvää ”Verkkarit”-nimimerkillä esiintyvää henkilöä. Selvitin muun muassa, mitä tunteita normaaliolosuhteisiin palaaminen heissä herättää. Vaikka tämä juttu kehottaakin lukijaa siirtämään ajatuksensa pandemian jälkeiseen aikaan, kysyin myös haastateltavilta, jäävätkö he kaipaamaan jotain korona-ajan elämästä, sillä vaikeista ja masentavista ajoistakin voi löytää positiivisia puolia. Nyt suosittelen lukijaa suuntaamaan katseensa kohti koronavapaata maailmaa ja ottamaan miellyttävän asennon sekä pohtimaan itsekin vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Jäätkö kaipaamaan jotakin korona-ajan elämästä? Jasmin: Ehkä joitain asioita. Etäopetuksessa on hyvät puolensa ja tapahtumien puute vapauttaa aikaa erilaiselle tekemiselle kotona. Henni: Ehkä sitä, että voin olla pieruverkkareissa 24/7. Muutenkaan ulkonäköpaineita ei ole ollenkaan, kun normaalioloissa niitä saattaa toisinaan kohdata. Susanna: On ollut kiva viettää vapaasti aikaa koirani kanssa kotona niin paljon kuin vain (koira) haluaa. Ja no, valehtelisin, jos en sanoisi, että luennoille pääseminen kännykänkin kautta sängystä peittoon kääriytyneenä on ihan kivaa…

Kronikka

”Verkkarit”: Jään kaipaamaan ehdottomasti etäluentoja ja sitä, että voi hyvällä omatunnolla homehtua kotona ilman pelkoa siitä, että missaa jotain tai olisi muuten epäsosiaalinen.

Pohdin itse tätä kysymystä melko pitkään. Varsinaisesti en jää kaipaamaan mitään korona-ajan elämästä, sillä esimerkiksi etäluennot ovat listallani asioista, joista haluan päästä mahdollisimman nopeasti eroon. En kuitenkaan halua ajatella korona-aikaa pelkästään negatiivisena, sillä taipumuksenani on löytää hankalistakin ajoista myös hyviä puolia. Vaikka vihaan etäluentoja, niistä löytyy kuitenkin yksi hyvä puoli. Luentoja voi käydä missä vain ja milloin vain ( jos niitä nauhoitetaan) eikä silloin haittaa, jos luennot sattuvatkin työpäivän keskelle. Etäluentojen avulla myös säästää esimerkiksi paikasta x luentosaliin siirtymiseen kuluvan ajan, jonka voi sitten käyttää johonkin muuhun.

Mitä odotat eniten paluussa normaaliin elämään? Jasmin: Normaaliin paluussa odotan myyjäisiä, konsertteja ynnä muita tapahtumia ja isoäitien tapaamista. Henni: Bileitä, ihmisiä... sitä että on ihan ok syödä ravintolassa ilman omantunnon pistosta rinnassa. Susanna: Tällä hetkellä odotan eniten opiskelijatapahtumia ja sitä, että pääsee oikein kunnolla kulttuuriin sisälle koronarajoitusten ulkopuolellakin! Odotan uusien ihmisten tapaamista, ystävystymistä, juhlimista, esseiden kirjoittamista kirjastossa ja Unicafen lounaiden syömistä. Korona-aika kun tuppaa olemaan niin yksinäistä. ”Verkkarit”: Eniten paluussa normaaliin odotan isolla porukalla kavereiden näkemistä ja erityisesti kesän festareita. Kuten varmasti monet muutkin, myös minä yhdyn edellä mainittuihin kommentteihin. Odotan innolla erilaisia yleisötapahtumia ja esimerkiksi Suomen jalkapallon A-maajoukkueen, ”Huuhkajien”, maaotteluita uusitulla Olympiastadionilla. Haluaisin myös lähteä reissaamaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Tanssijalkaakin on jo alkanut kovasti vipattaa ja turvallisesti yökerhoihin pääsemistä olenkin odottanut jo miesmuistin. Ehkä eniten kuitenkin odotan sitä, että pääsen taas normaalisti näkemään isoäitiäni, jota olen nyt pandemia-aikana nähnyt huomattavasti harvemmin.

1/2021

Mitä poikkeusolojen aikana mahdotonta aiot tehdä ensimmäisenä pandemia-ajan päätyttyä? Jasmin: Ensiksi aion lähteä risteilylle. Henni: Mennä baariin ja olla pilkkuun asti. Susanna: Varaan ulkomaanmatkan ja käyn klubilla tanssimassa pilkkuun asti! ”Verkkarit”: Joku kunnon ”aivot narikkaan” -risteily voisi tehdä hyvää.

Ensimmäisenä aion itse tavata isoäitini ilman kasvomaskia ja turvavälejä, ja antaa hänelle halauksen, joka korvaa kaikki vuoden aikana menetetyt halaukset! Sen jälkeen varmaan suuntaisin kavereiden kanssa Helsingin yöhön ja myöhemmin haluaisin tehdä reissun ulkomaille. Mitä ajatuksia ja tunteita normaalioloihin palaaminen sinussa herättää? Jasmin: Koronan loppuminen tuntuu jotenkin epätodelliselta, tähän on jo alkanut tottua.

Henni: Ei mitään, koska ei tietääkseni olla palaamassa lähiaikoina. Susanna: Vaikka normaalioloihin palaaminen kuulostaa aivan ihanalta ja olen toiveikas sen suhteen, silti ajatukset ja tunteet ovat tällä hetkellä aika uupuneet ja epävarmat. Väsyttää koko ajan ajatella, että ”kyllä vielä joskus”, mutta kyllä vielä joskus! Päivä kerrallaan niin sujuu tämäkin helpommin. ”Verkkarit”: Kyllähän sitä odottaa, että uutisista saisi lukea muustakin kuin päivittäisistä kuolinluvuista ja ihmisten ahdistuksesta. Kenties se tunne on sellainen uudelleensyntyminen. Vähän kuin kevään ensiaurinko pitkän pimeyden jälkeen. Ehkä se on mukavasta verkkariarjesta luopumisen arvoista. Saimme viimeiseen kysymykseen hieman erilaisia vastauksia kuin odotin, mutta kyllä tämä pandemia tulee kuulkaas piakkoin päättymään, kunhan rokotukset saadaan kunnolla vauhtiin! Normaalioloihin palaamista olen miettinyt jo pitkään ja se saa minut ajattelemaan erilaisia suunnitelmia, joita haluan lähteä toteuttamaan. Myös minulla normaalioloihin palaaminen tuo mieleen kevään ensiauringon ja elämän ”uudelleensyntymisen”. Jaksetaan vielä, maratonin viimeiset kilometrit ovat edessämme! Kirjoittaja on Kronoksen fuksi vuosimallia 2020.

Kronikka

Päivä Sander Suuren elämässä Antti Nieminen

Kronoksen puheenjohtajaksi on viime vaaleissa noussut Sander ”Sandels” Kööbi. Omaksi huvikseni olen tarkkaillut tätä aikamme suurmiestä ja uskon vilpittömästi tämän visionäärisen, sukupolvensa mahtavimman poliittisen ajattelijan ohjaavan vielä Kronoksen uuteen kulta-aikaan. Minulle on suotu kunnia jakaa asuntoni tämän johtajista suurimman kanssa. Tämä tarjoaa minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden. Kronikan lukija, valmistaudu elämäsi kenties vaikuttavimpaan reportaasiin – pääset seuraamaan kanssani yhtä tavallista päivää Sander Suuren elämässä. 4.00: Sander aloittaa päivänsä, kai. En tiedä, koska itse herään lähempänä puoltapäivää. Johtajamme suuntaa välittömästi salille, jossa hän suorittaa kevyen kuuden tunnin treenin mm. nostelemalla siirtolohkareita ja rikkomalla teräspalkkeja leukaluullaan. 10.00: Sander palaa kotiin. Keittiö täyttyy herkullisista tuoksuista, kun puheenjohtaja luo itselleen kuninkaallisen aterian (Michelin-tähdet: 5). Muut talon asukkaat alkavat vähitellen herätä raukeina tässä aromien aavikkokeitaassa. 12.00: Sulosointuiset sävelmät alkavat kaikua lukaalimme käytävillä. Sander on luonnollisesti virtuoosi kaikkien soittimien kanssa, mutta myötätunnosta muita muusikkoja kohtaan hän säästää neroutensa lähinnä kitaraan. Koko naapurusto kokoontuu puheenjohtajamme ikkunan alle kyyneleet silmissään kuuntelemaan uusinta sinfoniaa. 14.00: Sander soittaa puhelun. Koska en ymmärrä viron ylvästä kieltä, oletan puheenjohtajamme keskustelevan korkean tason valtionpolitiikasta eteläisen naapurimme hallituksen kanssa. Tai siis sanelevan sitä heille, sillä Kronos on oletettavasti vähäisin hänen velvollisuuksistaan.

1/2021 16.00: Sander lähtee toista kertaa salille. Tällä kertaa hänen treeniinsä kuuluu mm. painia karhujen kanssa ja maratonin juoksu ennätysajassa. Samanaikaisesti hän kehittää mielessään entistä tehokkaamman koronarokotteen ja siirtymästrategian täysin hiilineutraaliin tulevaisuuteen. 20.00: Illallisen aika. Sander valmistaa nopean kolmen ruokalajin kattauksen jälkiruokineen ja maistelulautasineen á la proteiinijauhe. Suurin osa ateriasta lahjoitetaan tietenkin jalomielisesti hyväntekeväisyyteen sitä eniten tarvitseville. 21.00: Kolmas ja viimeinen päivän salikerta kutsuu. Ennen nukkumaanmenoa on turha rasittaa liikaa itseään, joten Sander tyytyy vain leppoisaan öljytankkereiden nostosarjaan ja hiilinokareiden puristamiseen timanteiksi. 22.00: Ennen nukkumaanmenoa Sander pohtii, miten voisi edistää Kronoksen kansakunnan hyvinvointia. Tällä kertaa ideoina syntyy mm. tiiviimpien suhteiden luominen henkilökuntaan, etätapahtumien laajentaminen suuremmalle yleisölle, sekä Kronoksen hallituksen hajoittaminen voimakeinoin ja Kööbin suvun absoluuttisen monarkian perustaminen järjestömme valaistuneiksi johtajiksi. 23.00: Sander nukkuu. Pian hän herääkin taas uuteen loistokkaaseen päivään vaatimattomassa elämässään.

Kuka? Sander Octavianus Augustus Kööbi Suuri I Miksi? Kronoksen kulta-aika alkaa nyt! Missä? Järjestötoiminnan parissa, salilla, Tampereella

Kronikka

SUURI RAHKAVERTAILU Kronikassa on jo monen vuoden ajan kunnostauduttu mitä erilaisimpien vertailuartikkelien tekemisessä. On löytynyt skumppatestiä, kyykkyviiniarvostelua ja viimeisimpänä jouluoluiden vertailuartikkeli. Tällä kertaa muutama kronoslainen päätti suunnata hieman terveellisemmälle (ja vähemmän promilleja) sisältävälle seikkailulle ja tehdä hieman erilaisen artikkelin. Suuren ja mahtavan ajattelijan (lue: Bull Mentulan) viitoittamaa tietä seuraten vertailun kohteeksi päätettiin ottaa erilaiset proteiinirahkat. Kolme urheiluun (enemmän tai vähemmän) intohimoisesti suhtautuvaa kronoslaista ehti hetkeksi maastavetojen ja bulgarialaisten askelkyykkyjen ääreltä Zoomiin keskustelemaan tästä päivänpolttavasta aiheesta. Valion Profeel vadelma-rahka 175g Ravintosisältö/100g: Energia 77 kcal, proteiini 10g Tommi: Näitä tulee kiskottua silloin kun jaksaa käydä salilla, jokaisen bodarin perusruokaa. Toisin sanoen maistuu ihan toisen pureskelemalta purkalta koska rahkaan tungettu 18g proteiinia. Vadelma tekee siedettävämmäksi mutta silti kaukana aistinautinnosta. 1,5/5 Sander: Tämähän on tuttua kamaa. Maku on aika perus, mutta miellyttävä. Proteiinin määrä on ihan ok, mutta järkytyksekseni minun on todettava, että tässä on jopa 9 kcal/100g enemmän, kuin seuraavaksi energiapitoisimmassa vaihtoehdossa. Söisin aamupalan jälkiruoaksi ihan tyytyväisenä, jos se ei kirjaimellisesti amputoisi gainssejäni viidakkoveitsellä. Vähän turhan löysä tekstuuri. Pii/5 Tuukka: Tuttu ja turvallinen aloitus. 18 grammaa proteiinia. Rahkojen makaronilaatikkoa, tuttua ja turvallista. 3,5/5 Ehrmann maitorahka 0,2 ja 0,9% 250g Ravintosisältö/100g: Energiaa 55 kcal, proteiini 8,3g Sander: Maustamaton rahka on maustamatonta rahkaa. Maku on niin paha, että se on tietyllä askeettisella tavalla nautinnollista. Tätä ne spartalaiset varmaan söi. Vertailussa mukana olevista tuotteista edullisin ja proteiinipitoisin. Valion pehmeä maitorahka saisi 5/5, mutta tämä on hieman vetistä ja saa siksi arvosanan 4,5/5 Tuukka: Toisin kuin Kronoksen emeritusurheiluvastaava niin allekirjoittanut ei arvosta askeettisuutta rahkojen suhteen. Löysää kuin Neville Chamberlainin selkäranka. Proteiinin taso kiitettävä ja se on urheilijalle tärkeintä, mutta makunautintoa jäin kaipaamaan. 2/5

1/2021

”Tätä ne spartalaiset varmaan söi” Tommi: Jugurttimaista, tuskin erottaisin ellen tietäisi että kyseessä on rahka. Anteeksi siis kaikki kulinaristit ja muut rahkahifistelijät. Maustamattomana neutraalia, mutta ei silti huonoa. Jos sekaan laittais vaikka mustikoita ja/tai hunajaa niin ai että maistuisi! 4⁄5 Skyr mustikkapiirakka ja persikka 170g Ravintosisältö/100g: Energiaa 68 kcal, proteiini 8,8g Tommi: Ai että! Ihana haju jo tussahtaa ilmoille kun avaan mustikkapiirakkaskyrini. Samoin miellyttävä “lusikkatuntuma”. Todella lupaavasti siis lähtee ottaen huomioon etten vielä ole edes maistanut tätä S-marketin oudointa rahkaa (Jugurttia! t. Tuukka). Ja sitten maku... taivaallinen! Mieleen tulvivat onnelliset lapsuusmuistot joita sävyttävät äidin leipomat mustikkapiirakat. 6/5!!! Sander: Tämä maistuu todella hyvältä. Kerrosrakenne tekee tuotteesta miellyttävän heterogeenisen ja makuelämys on ehdottomasti kaikkia muita vertailun tuotteita sofistikoitunein. Mukavan hedelmäinen. Valitettavasti proteiinisisältö on kuitenkin rahkoja heikompi. 4/5 Tuukka: Nyt tärähti! Maku vyöryy päälle kuin yleinen syyttäjä televisioidussa oikeudenkäynnissä. Rahkafundamentalistit eivät Skyria arvioi rahkaksi vaan jugurtiksi, mutta onneksi olemme vapaa-ajattelijoita. Proteiinin määrä alhaisempi kuin muissa, mutta vain muutaman gramman erolla. Ihanan terävä maku ja aromi. 4,5/5 Valio Profeel kuningatar 175g Ravintosisältö/100g: Energiaa 67 kcal, proteiini 10g Tommi: Eroaa vadelmasta vain niiltä osin, että tässä mukana on myös mustikkaa. Protskun maku peittyy sen verran enemmän että annetaan sitten 2⁄5.

Kronikka Sander: Maku on hieman haastava, mutta miellyttävä. Vadelmarahkan järkyttävät makrosynnit on tässä korjattu ja makukin on parempi. Jos tästä koko vertailusta nyt sitten jotain voi oppia, niin sen että tämä pieksee saman merkin vadelmarahkan kaikilla mahdollisilla tavoilla. pii/5 Tuukka: Kyllästän terveellistä missiotamme rappiolla ja totean, että tämä on kuin Koskenkorvaa: Ajaa asiansa vailla sen suurempia ja jalompia makuelämyksiä. Ei todellakaan huono, mutta ei herätä isoja tunteita. Niinkuin viimeisin Far Cry. 3/5 Yhteisten rahkojen ohella löytyi vielä muutama ylimääräinen, joten niistä saatiin hyvät jokerit arvosteluun. Olkaa hyvät: Pirkka Pro Persikkarahka 150g Ravintosisältö/100g: Energiaa 74 kcal, proteiini 10g Tuukka: Saan Vietnam- (tai enemmänkin Ehrmann-maitorahka) flashbackit tästä. Aika löysää tavaraa jälleen kerran maun ollessa kuitenkin tyydyttävää tasoa. Jos Saarioisten ruoka on äitien tekemää niin tämän on väsännyt vittuuntunut äitipuoli. Tosin tässä kohtaa olen jo niin proteiinipöllyissä, että sillä saattaa olla vaikutusta mielipiteeseen. 2/5 Rainbow Mango-Appelsiinijugurtti Ravintosisältö/100g: Energiaa 77 kcal, proteiini 3,7g Tommi: Löysä rakenne, vahva maku. Yhtä vaikea muodostaa mielipidettä kuin Milton Friedmaniin. Mukavaa vaihtelua äklöttäviin ja tiukkarakenteisiin rahkoihin verrattuna. Annetaan nyt vaikka 4/5. Olemme saapuneet jännittävän rahkavertailumme loppuun. Emeritusurheiluvastaava Kööbi suosi jo muinaisten spartalaisten nauttimaa maitorahkaa, kun taas osallistujat Laaksonen ja Korhonen päätyivät Skyrin loistavien makujen pyörteisiin, joka yhteispisteilläkin oli paras rahka. Jännittävä retkemme päättyy WC:hen purkamaan sisäistämämme rahkavuoren aiheuttamaa myrskyä. Uskomme tämän olleen kuitenkin ehdottoman “worth”, sillä nyt meillä kaikilla on massiiviset lihakset ja 1200 kg:n yhteistulos voimanostossa. Voimme siis suositella suositella näitä ja kaikkia muita rahkoja yhdessä tai erikseen. Tuukka Korhonen, Tommi Laaksonen ja Sander Kööbi

Rahkakuvat: https://www.ehrmann.fi/tuotteet/rahkat-creme-fraiche/detail/p/maustamattomat/raikas-rasvaton-maitorahka/ ja https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/skyr-2-170g-mustikkapiirakka-5690527940306

1/2021

Aino-muorin leivontanurkka Boston nutella- tai marjatäytteellä Aino Kauriinvaha

Boston on erinomainen vaikeissa elämäntilanteissa oloa helpottava pullakakku. Olen sitä mieltä, että bostonin tekeminen on jopa helpompaa kuin peruspullan, sillä se ei suuremman massansa takia kuivahda uunissa niin helposti. Perinteiseen bostoniin kuuluu kanelitäyte, mutta itse laitan bostoniin mieluummin mustikoita ja jonkinlaista hilloa, kuten omenaa. Uusin kokeiluni on nutellaboston, joka maistuu varmasti kaikille suklaan ystäville. Yleinen käsitys pullasta aikaa vievänä leivonnaisena ei oikeastaan pidä paikkaansa, sillä aktiivista leipomisaikaa pullan tekoon menee enimmillään puoli tuntia. Turha siis keksiä mitään tekosyitä! Pullan tekoon tarvitset: 25 g hiivaa (Käytä ihmeessä ihan oikeaa hiivaa eikä mitään kuivahiivoja, onnistuu paljon suuremmalla todennäköisyydellä!) 2 ½ dl maitoa 1 muna 1 dl sokeria 1 tl suolaa kardemummaa ja kanelia ihan kunnolla (nyrkkisääntönä pidän sitä, että kun tuntuu, että nyt riittää, niin laita vielä vähän lisää) noin 8 dl vehnäjauhoja 100 g voita Täytteeksi nutellaa (yksi peruskokoinen purnukka riittää hyvin ja jää vähän ylikin) tai haluamiasi marjoja ja hilloa (tai jos haluat välttämättä kanelitäytteen, niin mikä ettei, netistä löytyy siihen monenlaisia ohjeita). Lisäksi tarvitset pullan voiteluun yhden munan.

Kronikka

Ohje Murenna ja liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon (Periaatteessa maito on siis silloin sopivan lämpöistä, kun et tunne kädellä koittaessasi minkäänlaista eroa käden ja maidon välillä, mutta itselläni on aina kylmät kädet, eli maito voi olla tässä tapauksessa hieman käsiä lämpöisempää). Lisää sekaan muna, sokeri, mausteet ja noin kaksi desiä jauhoista. Vaivaa vähitellen loput jauhot taikinaan sulatetun voin kanssa. Useat reseptit ohjeistavat, että taikina on silloin valmis, kun se irtoaa kulhon reunoista, mutta suosittelen jättämään taikinan hieman tahmeammaksi. Näin taikinasta sen kypsyessä ei tule niin kovaa ja kuivaa, vaan se jää mehevämmäksi. Toisin sanoen laita jauhot vähän mututuntumalta. Mutta ei huolta, pullataikinan kohdalla jauhojen määrä ei ole niin tarkkaa, mieluummin hieman liian vähän kuin liian paljon! Kohota taikina kulhossaan liinan alla hieman lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Tähän käy erinomaisesti esimerkiksi mikro. Lämmitä ensin kupillista vettä mikrossa noin minuutin ajan, ja laita sitten taikina lepäämään lämpimään mikroon. Kohottamisessa ei kannata olla hätähousu: anna taikinan kohota rauhassa, siihen menee noin 30 minuuttia. Kun taikina on mukavan iso, kumoa se jauhotetulle pöydälle ja kauli noin 2 cm paksuiseksi levyksi. Lisää haluamasi täyte: Nutellan kanssa homma menee hyvin yksinkertaisesti, levitä se vain ohueksi kerrokseksi taikinalle. Mikäli valitset marjat ja hillon, pidä huoli siitä, ettet laita niitä liian paljon, koska muuten ne pursuilevat yli taikinaa rullattaessa. Voin kokemuksesta sanoa, että tästä tulee aikamoinen sotku. Ohut kerros hilloa ja suurin piirtein 3 desiä marjoja on hyvä määrä. Kannattaa muistaa myös se, että marjat sisältävät nestettä, ja mikäli marjoja on todella paljon, voi taikinalla olla vaikeuksia kypsyä kunnolla liiallisen nesteen takia. Kieritä seuraavaksi pulla rullalle ja leikkaa se noin 4 cm paksuisiksi

1/2021

paloiksi. Aseta palat leikkauspuoli ylöspäin jonkinlaiseen kakku- tai piirakkavuokaan, joka on voideltu ja korppujauhotettu. Irtopohjavuoka on kätevin, mutta jos sellaista ei löydy niin se ei ole maailmanloppu. Halkaisijaltaan vuoka olisi ihanteellisimmillaan noin 25 cm. Anna bostonin kohota vuoassa vielä noin 20 minuuttia liinan alla. Voitele boston kananmunalla ja paista uunissa keskitasolla 175 asteessa noin 35 minuuttia. Seuraa sivusilmällä kakun kypsymistä, ettei se kaiken hyvän työsi jälkeen pääse kuivahtamaan. Varmistuaksesi kakun kypsyydestä voit tökätä sen keskelle hammastikun. Mikäli tikkuun ei jää taikinaa, on se valmis. Syö heti! Pohjana olen ohjeessa käyttänyt valio.fi:n sivuilta löytyvää bostonin ohjetta, joka löytyy hakusanalla bostonkakku.

Kronikka

Kolumni Elämän eväät

Sakari Bister

Muutama vuosi sitten asuin vielä pienemmässä kaupungissa Etelä-Suomessa. Menin usein bussilla keskustaan saman pysäkin kautta kaupungin kauppakeskuksen edestä. Yhtenä päivänä oppitunnin jälkeen minua vastaan käveli nuorehko mies. Hän kertoi, kuinka oli viettänyt useamman päivän ulkona ja oli hyvin nälkäinen. Ensimmäinen sisälläni herännyt tunne oli epäilys; miehen tärinä ja puheen värinä näyttivät mielestäni esitetyltä. Annoin miehelle rahaa, mutta tiesin hänen teeskentelevän ja myönnän halveksuneeni häntä. Olin varma, että hän huijaa. Törmäsin samaan mieheen yhä uudelleen ja uudelleen lukion aikana. Stadissa opiskelu, jopa korona-aikana, on ollut antoisaa, mutta on saanut minut samalla miettimään tulevaisuutta enemmän kuin koskaan. Kun kävelin syksyllä Kaisa-kirjastosta ulos Fabianinkatua pohjoiseen, huomasin tutun naaman kävelevän vastaan: sama nuori mies kotikonnuiltani oli täälläkin. Olin asiasta täysin varma, mutta vielä enemmän olin täysin hämmentynyt. Jostakin syystä hänen näkemisensä uudestaan Helsingissä jäi mietityttämään minua. Olen aina pitänyt avunannosta ja pitänyt itseäni empaattisena ihmisenä, mutta en voinut antaa rahaa jatkuvasti. En ole mitenkään vähävarainen, mutta opiskelijabudjetilla elelen suurilta osin kuitenkin. En siis pysähtynyt auttamaan. Tunnuin törmäävän häneen useasti. Yliopisto-opiskelijat tasapainottelevat toisaalta pandemian mutta myös kasvavan ruutuajan sopassa. Lisämausteena keitossa toimii omasta jaksamisesta huolehtiminen. En usko olevani ainoa fuksi väsymyksen kokemusten kanssa. Tai itse asiassa tiedän, etten ole. Joidenkin kyselyiden mukaan jopa 60 prosenttia korkeakoulujen opiskelijoista kuvailee oloaan uupuneeksi. Kuinka paljon jaksaa opiskella, ja kuinka paljon vaatii itseltään? Kuinka paljon uskaltaa nähdä ystäviä tai perhettään korona-aikana? Kuinka paljon minun pitäisi auttaa muita, kun on omienkin ajatusten ja välillä riittämättömyyden tunteen riittää kanssa painittavaa? Kaikkien näiden kysymysten lisäksi pitäisi löytää suunta ja ”merkitys” elämälle. Olen lukenut, että tässä vaiheessa elämää monet ikäiseni luovat niin yhteydet työelämään kuin tärkeät sosiaaliset suhteetkin kaikkien kokemusten lisäksi. Jäänkö nyt jostain ikuisesti paitsi? Itselleni erilaisten erityisten kokemusten puute on jo valmiiksi ollut alitajunnassa kytevä ahdistuksen aihe. Sosiaalinen media luo kuvaa sen yhden oikean ”mun jutun” löytämisestä, vaikka humanisteina työllistymisen suunnat ovat kuitenkin meillä historian opiskelijoillakin ympäri työsektoria.

1/2021 On joitakin universaaleja kokemuksia ja tapoja, joilla ihmiset tekevät elämästään miellyttävämpää. Meille menneisyyden ja sen tutkiminen suhteessa nykypäivään on tuttua; historiaa tutkiessa voi oivaltaa paljon asioita ihmisluonteesta ja maailmasta. Erilaiset taidemuodot taas liikuttavat useita niin visuaalisella, kuvitteellisella kuin interaktiivisellakin tasolla. Eräät tärkeimmistä asioista jäävät myös eniten uupumaan pandemia-aikana: ihmisen kosketus, sosiaalinen kanssakäyminen ja yhteenkuuluvuuden tunne. Tunne, että elämme yhdessä — toisistamme välittäminen. Lukiessani erästä lehteä tammikuussa törmäsin taas siitä samasta miehestä kertovaan artikkeliin. En ollut enää edes yllättynyt, sillä hän tuntui ponnahtavan esiin aina pohtiessani suuntaa elämälleni. Hän oli saanut työpaikan toisten ihmisten tarjoaman avun kautta. Hän kertoi samalla taustastaan: pakolaisuudestaan ja siitä, miten kaikki hänen toimintansa viime vuosina oli perustunut yhdelle ajatukselle eli lähimmäisistä huolehtimiselle. Ajatus oli valtavan voimaannuttava. Mieleeni muistuivat kaikki edelliset törmäykset hänen kanssaan, ja se, mitä olin niillä kerroilla miehestä tuumannut. Samalla heräsi kysymys: onko oikein kärsiä koronatilanteesta, vaikka omat asiat ovat niin sanotusti ”ihan hyvin” verrattuna moniin muihin maihin ja ihmisten tilanteisiin? Toisten auttaminen ja muista huolehtiminen on korostunut niin mediassa kuin arkielämässäkin. Me fuksit olemme pitäneet yhteyttä niin hyvin kuin pystymme, suurimmaksi osaksi digitaalisesti, ja oletettavasti jatkamme vielä näin myös pitkään. Niin kuin varmaan monet muutkin, olen viimeisen vuoden aikana käynyt läpi asioita aivan eri näkökulmasta kuin ennen. Olen pohtinut enemmän elämän oleellisia asioita. Pandemia on saanut minut näkemään, mikä merkitys sosiaalisella kanssakäymisellä, auttamisella ja ihmisten välisellä kontaktilla on. Alle kolmenkymmenen neliön kämpässä seinät alkavat kaatuilla päälle yllättävän äkkiä, vaikka läppärillä opiskellessa välkkyisi kuinka mielenkiintoinen aihe. Sellaisesta opiskelusta kehittyy varsinainen soppa evääksi. Ihan mielekäs maku, mutta välillä maistuu vähän pakkopullalta. Eniten korona-aika on aktivoinut minut miettimään omaa tulevaisuuttani ja omia urapolkujani. Vaikka henkilökohtaisia vaihtoehtoja on enemmän kuin mediassa kriisiotsikoita, uskon, että elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin oman taianomaisen polun löytäminen. Itsereflektoiminen on tärkeää, kunhan ei jää liikaa kiinni oman mielensä etusivun doomscrollaamiseen. Omana itsenään oleminen, empatia ja lähimmäisten auttaminen oman jaksamisen ja kykyjen mukaan kuitenkin tarjoavat ihan hyvät eväät. Olennaisimmat asiat elämässä ovat tärkeitä, muun voi muovata itselleen mieluisaksi sitä sen kummemmin stressaamatta. Ja ehkä tästä poikkeustilastakin joskus päästään eteenpäin, ja omalla ikäluokallani on sitten enemmän yhteisiä sukupolvikokemuksia kuin aikaisemmin. Ja jos törmään siihen samaan mieheen vielä, aion varmasti kysyä häneltä kuulumisia.

”Aivan selkeä vahvuus historian opiskelijoilla on se, että he tietävät kaikesta jotakin.” - Sari Forsström, Kronoksen alumni