Kronikka 1/2013 by Kronikka

Kronikka I/2013

Kronikka I/2013 Sisältö: 3. 4. 5. 6. 8. 10. 13. 15. 16. 18. 20. 21. 22. 24. 25. 26. 27.

Pääkirjoitus Herra Puheenjohtaja Edarista kajahtaa: Joonas Nivala Hallitusesittely Sivuaineratsia: museologia Sotahistorian säilyttäjät Miljoonan markan historioitsija ISHA Helsinki esittäytyy Humanistispeksi 2013 Haastattelussa Aleksi Peura Lupa olla luova Henkilökuntaa: Teerijoen comeback Kronoksen 67. vuosijuhlat Kahvilavakooja Elokuvissa: Anna Karenina Kronoksessa kuultua Kronoslaisen kalenteri

Kansi: Elina Maaniitty Takakansi: Annaleena Keso Painettu Unigrafiassa helmikuussa 2013 Painosmäärä 100. Copyright: Tekijät ja Kronos ry 2013 Julkaisija: Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry.

kronikka (lat. chronica, kreik. khronika < khornos ‘aika’) 1) aikakirja, historia; historiateos jossa tapahtumat esitetään aikajärjestyksessä 2) yl. leikillinen runomittainen esittely, katsaus tapahtumiin 3) vanha ja kunnioitettava säilyke Päätoimitus ja taitto: Annaleena Keso, Tiia Niemelä, Pasi Pykälistö, etunimi.sukunimi@helsinki.fi Toimituskunta: Lasse Leminen, Pekko Pistokoski, Tero Juutilainen, Elina Hämäläinen, Elina Maaniitty, Joonas Nivala, Jouni Lautiainen Kuvitus: Elina Maaniitty, Annaleena Keso, Jenni Palo-oja Tämä julkaisu on saanut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan painotukea.

http://kronikkalehti.blogspot.com/

http://blogs.helsinki.fi/kronos-ry/kronikka ISSN 1238-2817, ISSN 2242-0606

Kronikka I/2013

Pääkirjoitus

Toverit,

usi aika on koittanut! Kronikan uusi johto ohjaa Kronoksen jäsenistön henkisestä rappiotilastaan takaisin kohti suurempaa yhteistä moraalista ja henkistä tasoa. Me emme pasko bussissa housuumme tai järjestä rikosilmoitukseen päättyviä bileitä. Tämä lehti on alusta loppuun puhdasta korruptoitumatonta totuutta, olemme alku ja loppu, alfa ja omega. Kronikka seuraavina neljännesvuosikvartaaleina muuttuu myös entistä näyttävämmäksi. Lehtemme laajenee Internetin ihmeelliseen maailmaan, jotta toverimme kaukana poissa (Siperiassa) voisi myös pysyä ajan tasalla puolueen sisäisestä kehityksestä ja tovereidensa aatteista. Tämän lisäksi kykenemme virtuaalimaailman välityksellä levittämään ainejärjestömme ilosanomaa myös laajemmalle lukijakunnalle.

reitamme osallistumaan historiallisen työn sankareiden hengennostatukseen. Sana on vapaa sensuurikomitean asettamissa rajoissa, emme vastaa mahdollisista seuraamuksista. Kaikki Helsingin yhtykää!

historianopiskelijat

Toverillisella rakkaudella,

Troikka

Tässä numerossa esittelemme teille ainejärjestömme uuden politbyroon ja suuren johtajamme. Tuomme myös helpotuksen sekä historioitsijatovereidemme kyltymättömään kulttuurinnälkään että valtaisaan tiedonjanoon. Sokerina pohjalla tunnelmia viime puoluekokouksesta viime vuoden joulukuun 8. päivältä. Myös sisäinen tiedustelupalvelumme lähettää teille terveisensä. Mikäli historiallinen realismi puhuttelee sinua, tule mukaan propagandajaostomme toimintaan. Rohkaisemme kaikkia tove-

Kronikka I/2013

Herra Puheenjohtaja

PJ – Siis hä?

nnen kuin ryhdyin kirjoittamaan tätä, ensimmäistä tekstiäni Kronikkaan, niin oli pakko hieman vakoilla mitä edeltäjäni ovat tälle palstalle kirjoitelleet. Aiheet ovat nähtävästi vaihdelleet laidasta laitaan aina puheenjohtajasta riippuen. Itseäni on erityisesti mietityttänyt, näin astuessani edeltäjieni suuriin saappaisiin, kysymys Kronoksen puheenjohtajan roolista. Onko hän organisoija, joka huolehtii siitä, että muut pystyvät tekemään sitä mitä haluavat, olipa kyse sitten opiskelusta tai juhlien järjestämisestä, vai onko hän Linnan vänrikki Koskelan tapainen henkilö, joka johtaa edestäpäin? Kenties hän on molempia tai sitten jotain ihan muuta, esim. puheenjohtajaseminaarissa viiniä juova öykkäri, ja itse asiassa tämä on oma pyrkimyksenikin (ei siis tuo öykkäröinti) tulevan vuoden aikana. Uusi kalenterivuosi on jälleen pyörähtänyt käyntiin, ja samoin on Kronoksen toiminta uuden hallituksen ja virkailijakunnan johdolla. Virtaa riittää niin puheenjohtajistolla kuin muillakin toimijoilla, ja se on hyvä, näin Kronos kehittyy. Tuleen kun ei ikiaikaisen viisauden mukaan sovi jäädä makaamaan. Yliopisto pyrkii toteuttamaan samanlaista filosofiaa tosin hieman vaihtelevalla menestyksellä (lue=vanha webmail takas!). Tällä hetkellä toivoisin tosin, että yliopisto päivittäisi opiskelijahuoneen tietokoneet. Onneksi sentään yliopisto on antanut meille opiskelijahuoneen. Tuon pienen huoneen, jossa akateeminen ilmapiiri ku-

koistaa, ja jonka sohvakin osoittautui kulttuurillisesti arvokkaaksi. Kronoksen asema siis lienee suhteellisen ainutlaatuinen, sillä kovin monella opiskelijajärjestöllä ei ole erillistä opiskelijoille pyhitettyä tilaa. Yleisiä opiskelijahuoneita mietittiin viime vuonna yliopistolla, mutta se jäi byrokratian rattaisiin. Opiskelijahuone on toki keskipäivän pintaan hieman ruuhkainen, mutta tiiviys luo tunnelmaa, kuten eräs ”luennoitsijakin” sanoi. Harmi vaan, että opiskelijahuone on jäänyt nykyisin vain muutaman vuosikurssin ”hengailupaikaksi”. Kysynkin, miten tilanteen voisi muuttaa, vai pitäisikö sitä? Yksi puheenjohtajan tehtävä on kuitenkin selvä: hänen on kuunneltava jäsenistöä. Ilman jäsenistöä ei ole Kronosta eikä puheenjohtajaakaan. Joten jos tulee mieleen ehdotuksia tai haluatte antaa palautetta, niin laittakaa ehdottomasti viestiä tai mainitkaa tapahtumissa tai vaihtoehtoisest opiskelijahuoneessa. Suuri Johtajanne Tero “läskiorava” Juutilainen

kuva: Aino Kuhmonen

Kronikka I/2013

Edarista kajahtaa

usi vuosi, uudet kujeet: allekirjoittanut on oppinut kasan uutta ja vanhaa toimiessaan varaedaattorina HYYn edustajistossa. Useimmille edustajisto esittäytyy näyttävästi kahden vuoden välein vaalipullien, -kahvien, -konvehtien ja -tikkareiden muodossa. Siihen tieto useimmiten sitten päättyykin. Sitä aukkoa tämän palstan on tarkoitus täydentää. Jokaisessa lehdessä tullaan kuulemaan päivänpolttavia uutisia edustajistosta tältä vuodelta.

na kuumin peruna tulee varmasti olemaan lähestyvä tilajako, jossa päätetään jälleen siitä, kuinka ylioppilaskunnan tilat tullaan jakamaan sen järjestöjen kesken.

Allekirjoittanut on hämmästynyt ylioppilaskunnan biodiversiteetistä. Edustajiston kokouksissa istuessaan huomaa, että siellähän istuu porukkaa kaikista eri tiedekunnista, lukuisista osakunnista ja poliittisista ryhmistä. Edustajistossa näkee, että vaikka kaikki olemme opiskelijoita, voi mielipiteitä löytyä joka lähtöön. Osalle järjestöasiat ovat prioriteetti numero yksi, osalle taas yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Kaikkien erilaisten tavoitteiden yhteen punominen tekee juuri edustajistotyöskentelystä parhautta.

Edustajisto ei kuitenkaan ole ainoa paikka HYYssä, jossa asioita tehdään. HYY on organisaationa todella moniulotteinen. Monia käytännön asioita päätetään esimerkiksi talousjohtokunnassa. Ainejärjestössä toimivaa saattaa kiinnostaa, että siellä tehdään esitykset vaikkapa saunojen vuokraushinnoista, tilavuokrista ja toiminta-avustuksista. Vastaavasti HYY muodostaa hallituksensa esityksen mukaisesti valiokuntia moneen eri lähtöön, jossa edistetään asioita muun muassa sukukansojen asiantilasta, kehitysyhteistyöhön, tuutorointiin ja opintoasioihin. Valiokuntien toimintaan voi lähteä kuka tahansa HYYn jäsen, ja kannustankin kaikkia lähtemään mukaan!

Mitä edustajistossa sitten varsinaisesti tehdään? Käytännössä edustajisto kokoustaa kymmenisen kertaa vuodessa, mutta väliin mahtuu kosolti muuta kokoustamista. Edustajisto on monella tapaa ylioppilaskunnan eduskunta, jonka nimittää hallituksen ja käyttää ylintä päätöksentekovaltaa ylioppilaskunnan asioissa. Edustajistossa porukka on jakautunut omiin taustaryhmiinsä, ja ryhmät tapaavat useammin keskenään keskustellakseen mahdollisista opiskelijan edunvalvontaan liittyvistä kannanotoista tai vaikkapa talousasioista. 30.1. hyväksyttiin edustajiston kokouksessa hallitusohjelma, jonka pohjalta hallitus toteuttaa toimintaansa. Tässä kevään aika-

Haastankin sinut nyt, rakas lukija, katso seuraava edustajiston kokous vaikka streamin kautta ylioppilaskunnan sivuilta. Lehdistö tuo sinulle valtakunnallisen päätöksenteon Arkadianmäeltä, mutta me tuomme opiskelijaa lähellä olevan päätöksenteon kotiisi ilmaisena streamina.

Kronikka I/2013

Rakkain terveisin, Joonas Nivala HYY:n edustajiston varajäsen

Hallitusesittely

In the year 2013

uonna 2013 ihmisten aikaa, Kronoksen ajanlaskun mukaan. Theron Tammikilpi siveli leukaansa ja katsoi yli sumuisen Helsingin. Oli pimeää. Kylmä tammikuinen tuuli puhalsi etelästä yli meren. Oli tullut aika, ajatteli Theron, oli tullut aika lähteä liikkeelle. Theron hyräili vanhaa laulua samalla kun retkikunta pakkasi viimeiset tavaransa ja lähti marssimaan. Yli kylmien marmoriportaiden noiden, ohi sitsien, ikijuhlien laulujen soiden, matka jatkua saa, ennen kuin sarastaa, käy tie Klusterille Kronoksen arvojen vaalijoiden. Theron oli valinnut seurueensa tarkoin. Tänä vuonna ikiaikaisen Kronoksen arvoja, etuja ja omaisuutta oli valittu vartioimaan kolmetoista uutta kääpiötä, hajamielinen vanha velho Theronin neuvonantajaksi ja pieni hobitti ynnä liuta kantajia, sotureita ja kirjanpitäjiä. Theron tiesi matkan olevan pitkä ja täynnä vaaroja. Uuden ylioppilastalon korkeita portaita eivät kuolevaiset hevin nouse. Mutta Theron tiesi joukkonsa olevan vahva ja täynnä voimaa. Välttääkseen paljastamasta matkansa todellista päämäärää, oli Theron alkanut käyttää ihmisten nimeä Tero, ja muuttanut vielä jalon sukunimensä Juutilaiseksi. Hän tulisi johtamaan Kronoksen uuteen uljauteen, mutta tähän Tero tarvitsi joukkojensa apua. Tässä häntä auttaisi neuvonantajana, varajohtajana ja mystisten voimien hallitsijana mainetta niittänyt velho Jouni Lautiainen, joka vastaisi myös retkikunnan yhteydenpidosta niin kutsutuissa HOL

asioissa muihin historiallisiin hallituksiin. Seurueen edesottamukset tulisivat nielemään tynnyrikaupalla kultaa, joten raha-asioista pitäisi huolen luotettava kääpiö Alex Kransman, jonka komeat viikset aiheuttivat kateutta myös Historiallisessa yhdistyksessä, minkä edustusjoukoissa taisteli myös retkikunnan kilvenkantaja Juha Haavisto. Seikkailu ei ole seikkailu ilman että siitä kerrotaan ja pidetään kirjaa. Tähänkin tarvittiin seudun pätevin mies. Sihteerinä ja kirjurin taitojaan näyttäisi toinen viiksillään ja terävällä sanallaan kunnostautunut kääpiö Jukka Lahe. Mikäli seurue kohtaisi vaaroja ja menettäisi jäseniään, ja näin varmasti tulisi käymään, tarvittaisiin riveihin uutta verta. Uusien soturien ja retkikunnan jäsenten koulutuksesta tulisivat huolehtimaan Kronoksen nopeimpiin ja vahvimpiin kuuluvat soturit - tuutorvastaavat Hannu Hästbacka ja Laura Koskimies. Kronoksen seikkailut ja edesottamukset ovat niittäneet mainetta niin urhoollisilla sotureilla kuin myös ennennäkemättömän railakkailla juhlilla, ja tämä vuosi ei tulisi olemaan poikkeus. Seurueen ja koko Kronoksen illanvietoista, viinin virtaamisesta ja mahtavista pöytäjuhlista tulisivat vastaamaan iloiset veikot Fíli, Kíli, Dori ja Ori, jotka käyttivät tehtävänimikkeidensä lisäksi salanimiä, Herrat Juhlavastaavat Joona Ojanen ja Atte Sallamo, sekä Herrat Sitsivastaavat Janne Luostarinen ja Juho Toivakka.

Kronikka I/2013

Juhlat eivät kuitenkaan onnistu ilman astioita ! Ja niiden vuokrauksesta eri kylien illanviettoihin voisi kääriä sievoiset kasat kultaa, tämä tehtävä annettaisiin viisaille ja tarkoille haltijoille, kaksikko Ella Värtö ja Eeva Toivanen tulisivat huolehtimaan astiastovastaavan tehtävistä. Uusien soturien ja koko Kronoksen opiskeluasiat ovat aina veitsenterällä. Ikiaikaista viisautta tuli kanavoida myös retkikuntaan, nyt tarvittiin taistelut ja arkistot kokeneet moniosaajat, nyt tarvittiin Elina Hämäläistä ja Ville Vuorensolaa. Heidän käsissään olisi uusi ja vanha tieto, ja sen toimittaminen Kronoksen ja kaupungin Yliopiston välillä. Theron katsoi retkikuntaansa, vielä pystyi viilata rautaisiakin sotureita. Huippukunnon iskostaminen retkikuntaan onnistuisi vain viekkaalta puolihaltija Eetu Liekarilta, jota kutsuttaisiin liikuntavastaavaksi. Nopeita iskuja lohikäärmeitä ja Klusterin portaikossa vaanivia öisiä epäkuolleita vastaan tulisi johtaa taidolla ja kokemuksella, myös virkistyskäynnit markkinoilla tulisi tehdä ripeästi. Näitä Excuja tulisi johtamaan jo monessa sodassa kunniaa saavuttaneet merihaltija Susanna Paasonen ja kääpiöherra Tuomas Piipponen.

oikeudenmukaisuudesta itseään kohtaan yhdenvertaisuusasioissa. Älkää koskaan lähtekö polulta, oli karvainen karhumies sanonut kerran Terolle. Tero otti asian sydämelleen ja huolehtikin aina ympäristöstä. Tähän tarvittiin kuitenkin oma vartijansa, metsiä ja puroja rakastava haltianeito Linda Taylor, joka vastaisi myös majoitus ja tilaasioista. Tästä ja tulevista retkistä, Kronoksesta ja kaikesta maan ja taivaankannen väliltä oli kerrottava tarina. Tämän tarinan sepiksi taottiin Annaleena Keso, Tiia Niemelä ja Pasi Pykälistö. Kronikaksi tarinaa kutsuttiin ja se oli oleva hyvä. Aikaisempia tarinoita ja Kronoksen matrikkeleita piti myös taidolla hoitaa. Siihen tehtävään valettiin kääpiökapteeni Janne Ridanpää. Tero katsoi taas kaukaisuuteen ja näki vuoden onnistuneena, ja jos onnistuminen tietää jotain Kronokselle, se on juhlia. Suuria juhlia. Vuosijuhlia ! Ja niin massiiviset kestit, siman ja suolatun kalan tahi tofun ja lämpimän hunajan täyttämät juhlat ja pidot tuli pitää, ja pitää hyvin. Iisa Aaltonen, Elina Maaniitty ja Karoliina Paavilainen, siinä on kolmikko joka osaa pitää Pohjolan Pidot, järjestäkööt he vuoden kohokohdan uuden talven tultua. Täten Kronos, tuo ikiaikainen ja ylväs, oli saanut hallituksensa.

Jos reissulta tultaisiin hengissä takaisin, mikä oli epätodennäköistä, tulisi olla jotain mihin palata. Tulevasta työelämästä ja AE-asioista tulisivat vastaamaan kääpiömestarit Esa Tiusanen ja Henri Rantanen, joka vastaisi myös retkikunnan

Kronikka I/2013

Jouni Lautiainen Kronoksen varapuheenjohtaja

Sivuaineratsia

Museologia

andiksi ei pääse pelkillä oman pääaineen aineopinnoilla vaan jokainen meistä joutuu opiskelemaan jotakin sivuaineita saadakseen täytettyä loput siitä 180 nopasta, jotka tekevät ylioppilaasta kandidaatin. Kuten tunnettua on, humanistisessa tiedekunnassa ei ole putkitutkintoja vaan jokainen kokoaa itse omanlaisensa opintopolun. Sivuaineissa voi jopa puhua runsauden pulasta, kun suurin osa humanistisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan opinnoista on avoimena kaikille kiinnostuneille. Suljettuina pidettyihin filologioihinkin pääsee sivuainekokeella. Helpottaakseen valinnan vaikeutta Kronikan Troikka päätti tänä vuonna aloittaa Sivuaineratsia-juttusarjan lehdessä. Sarjassa pyrimme esittelemään historianopiskelijalle mahdollisia sivuaineita, joita joku kronoslainen oikeasti opiskelee ja kertoo millaista kyseisen oppiaineen opiskelu on. Samalla Sivuaineratsia pyrkii myös tuomaan esiin erilaisia opintopolkuja perinteisen opettajalinjan sijasta, sillä erikoistuminen on ansioksi työelämässä. Juttusarjamme aloittaa tässä numerossa museologian esittely. Museologia on yksi Kultahifi-laitoksen oppiaineista, jonka peruskurssit alkavat aina puolentoista vuoden välein syksyllä. Seuraavan kerran museologian peruskursseille voi ilmoittautua elokuussa 2013. Perusopintojen, 25 op, jälkeen oleviin aineopintoihin jokainen joutuu hakemaan opinto-oikeutta erikseen ja

perustelemaan miksi hänet olisi hyvä valita opiskelemaan aineopintoja. Syvemmän näkökulman aiheeseen saadaksemme haastattelin kyseistä ainetta opiskelevaa kronoslaista, fil. yo. Janne Ridanpäätä, jolla on monivuotinen kokemus arkistoalalta ja Päijät-Hämeen museoista. Millaista museologian opiskelu on? Aiheet liikkuvat paljon laidasta laitaan, johtuen että monesti luentokursseilla on vierailevat luennoitsijat. Joten aihepiiri voi heilahdella käytännönläheisestä näyttelyn rakentamisesta ja museonhoidosta teoreettisiin museopohdintoihin. Monesti opiskelija joutuu itse etsimään luentosarjan fokuksen. Museologia on kenties siten huono nimi oppiaineelle, että siinä on kyse paljon muustakin kuin vain museoista ja museorakennuksista, painopiste on enemmänkin menneen ja nykyisen kulttuuriperinnön, aineellisen pääasiassa, vaalimisesta ja säilömisestä. Syytä on tajuta arkiston, kirjaston ja museon ero. Viekö museologian opiskelua kuinka paljon aikaa? Museologian perusopinnot voi käydä noin puolessatoista vuodessa, mutta ne suositellaan käytäväksi puolessa vuodessa intensiivinä läpi, jossa opiskelija tekee kirjatentin ja esseen rinnakkain kurssien kanssa. Onko museologian opiskelu kuinka vaativaa? Museologia ei ole kovin rasittavaa

Kronikka I/2013

verrattuna historian opintoihin, kursseista saa suht paljon noppia ja vain kaksi kurssia perusopinnoista on luentokursseja, loput tehdään kirjatentillä ja esseellä. Tosin 12-15 sivun essee on varsin pitkä, mutta siitä saakin 6 op. Museologian opinnoissa myös näkyy jos on aiempaa kokemusta alalta, ihan pelkkä lippukassalla saatu työkokemus ei ehkä vielä auta kursseilla, mutta opastuskokemuksista on hyötyä. Omista kokemuksista alalta on ollut apua tenteissä ja opitun reflektoinnissa. Teoriaosuus voi olla raskasta. Mitä hyödyllistä museologiassa oppii? Museoinstituution historia ja vaiheet tulevat tutuiksi. Kursseilla ei oikeastaan esitelty näyttelynrakentamista tai lainsäädäntöä. Samalla myös saa välineet museoalan terveen kriittiseen tarkasteluun. Alalla on tulossa lähitulevaisuudessa iso rakennemuutos pienten museoiden joutuessa sulkemaan oviaan rahapulan ja alan kroonisen aliresursoinnin vuoksi. Onko museologiassa paljon historianopiskelijoita? Historia-aineista on vähemmän museologiassa, suurin osuus opiskelijoista tulee kansatieteestä ja suhteellisen runsaasti on myös arkeologeja. Voiko museologiaa opiskella muualla kuin Helsingissä? Ainakin pääaineena vain Jyväskylässä, missä sitä kutsutaan myös, en muista minkä niminen on oikeasti, mutta Heritologiaksi. Helsingissähän se on vain sivuaine, johon ei oteta pääaineopiskelijoita. Voiko museoalalle päästä miten töihin? Työkokemus on tärkeää museoalalle

haettaessa, joten teoreettisten opintojen, jotka antavat muodollisen pätevyyden, ohella tärkeää on päästä kesätöihin museoalalle. Kesätöistä karttuu käytännön kokemusta ja taitoja alalta. Museologian perusopinnot ovat vaatimuksena moneen museotyöhön. Onko museologian opinnoista hyötyä museo-alalla? Museologian perusopinnot ovat usein se ratkaiseva tekijä ihmistä palkattaessa ja myös perusopinnoilla voi päästä ihan vakivirkaankin johonkin museoon, etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Aineopinnot moni museoalan ihminen täydentää myöhemmin opittuaan monet asioista työn ohessa. Aineopinnot ovat se tekijä, jolla voi erottautua edukseen työnhaussa. Museologia-opintojen hohdokkain hetki tähän asti? Heureka-ekskursio, jolla tutustuttiin yleisesti tiedekeskukseen ja heidän konseptiinsa. Mitä museologiassa olisi parannettavaa? Selkeän johdannon puute vaivaa ja tekee alun hankalaksi, ennen kuin pääsee sisään museologian maailmaan. Mitä museologiaa opiskelemaan aikovan kannattaa vielä ottaa huomioon? Kaikki luennoista, ainakin viime vuonna, pidettiin Arppeanumin auditoriossa. Istuimet ovat siellä erittäin epämukavat, joten kannattaa varata tyyny tai kaksi mukaan laitettavaksi selän ja istuimen selkänojan riman väliin.

Kronikka I/2013

Pasi Pykälistö 9

Sotahistorian säilyttäjät

iisankadun ja Maurinkadun kulmassa kohoaa huomiota herättävä punatiilinen venäläiskasarmi. Rakennuskompleksissa, jossa 1800–1900-lukujen vaihteessa majoittuivat Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonan miehet, sijaitsevat nykyään Puolustusvoimien alaisen Sotamuseon toimitilat. Vuonna 1929 perustetun museon sijainti ja näyttelyt ovat vaihdelleet vuosikymmenten varrella, mutta nykyään Suomen sotahistoriaan voi käydä tutustumassa Liisankadun keväällä avautuvan perusnäyttelyn lisäksi Suomenlinnassa Sotamuseon Maneesissa ja sukellusvene Vesikossa.

Sotamuseo käsittelee kuitenkin sotahistoriaa neutraalilla tavalla. Myöskään venäläisten turistien kanssa ei ole tullut kiistaa sodan tulkinnoista, enintään detaljeista.” Sotamuseon tehtävänä on tallentaa Suo-

Fokus toisessa maailmansodassa Sotamuseo on Suomen museokentällä keskisuuri noin 55 000 vuosittaisella kävijällä mitattuna. Näyttely- ja tietopalveluyksikön johtaja Lauri Haavisto arvioi, että kävijäkunnasta kolmannes on turisteja ja loput suomalaisia. Näyttelyt kattavat sotahistoriaa Ruotsin suurvalta-ajasta aina nykypäivään saakka, mutta talvi- ja jatkosota muodostavat suurimman yksittäisen painopistealueen. Toinen maailmansota on monille arka ja keskustelua herättävä aihe historiassa, mutta Haaviston mukaan kriittistä palautetta näyttelyistä tulee harvoin: ”Sotamuseota voisi periaatteessa verrata Kiasmaan, koska molempien näyttelyaiheet voivat olla tunteita herättäviä. 10

men sotahistoriaa uudemmilta ajoilta, pääasiassa 1800-luvun lopulta eteenpäin, kun taas vanhemmat ajat kuuluvat Kansallismuseon piiriin. Haavisto kuitenkin muistuttaa, että näyttelyt ovat vain yksi osa museon laajempaa tehtäväkenttää.

Kronikka I/2013

Kokoelmatyö on museoiden perusta, ja esimerkiksi restauroinnit, säilytys, sekä tutkimustyö vaativat paljon enemmän resursseja ja työvoimaa kuin näyttelytoiminta. Hyvänä esimerkkinä tästä on vuonna 1933 rakennettu ja sodassa palvellut sukellusvene Vesikko, jota on restauroitu viime vuosina huomattavasti. Lisäksi Sotamuseo

harjoittaa julkaisutoimintaa, vastaa Puolustusvoimien heraldiikasta ja rahoittaa sotahistoriaan erikoistuneita suomalaisia yhteistyömuseoita.

Suomenlahden syvyyksistä Afrikan sarveen Tulevat vuodet ovat Haaviston mukaan näyttelytoiminnan puolesta vielä jäsentymättä, sillä Sotamuseon vuosia odottaman Liisankadun peruskorjauksen alkamispäivämäärä on vielä auki. Vuosi 2013 on kuitenkin museolle merkittävä: maaliskuun kahdeksantena päivänä Liisankatu 1:ssä avataan Hakkapeliitoista rauhanturvaajiin-perusnäyttely, ja toukokuun alussa myös Suomenlinnan kohteet aloittavat sesonkinsa. Maneesin puolella kävijät voivat tutustua viime keväänä avattuun Autonomiasta Atalantaan-näyttelyyn, ja Vesikolle taas on luvassa juhlavuosi, sillä sen rakentamisesta tulee täyteen 80 vuotta. Monille kronoslaisille työpaikkanakin tutuksi tulleet Suomenlinnan näyttelyt ovat tänä vuonna avoinna toukokuusta syyskuuhun. Kohteet tarjoavat erikoista ja ainutlaatuistakin sisältöä. Suomen sotahistoriaan yleiskatsauksen luovaan Maneesiin saatiin miinalaiva Pohjanmaan toissa vuonna kaappaama epäiltyjen somalimerirosvojen vene, jota käytettiin siviilialusten valtaamiseen Afrikan sarvessa. Vuonna 1989 avatun museon näyttelyesineet ovat muutoinkin kookkaita: veneen lisäksi esillä ovat esimerkiksi saksalainen 88mm ilmatorjuntatykki ja brittiläinen Vickers-Armstrong-panssarivaunu.

kuva: Ivana Pesic

Kronikka I/2013

Tykistölahdella sijaitseva Vesikko on ainut jäljellä oleva kaikkiaan viidestä talvi- ja jatkosodassa palvelleesta suomalaisesta sukellusveneestä. Se avattiin yleisölle vuonna 1973 ja on ylivoimaisesti suosituin yksittäinen Sotamuseon ja Suomenlinnan kohde. Vesikosta tekee harvinaisen se, että saksalaista suunnittelua olevia toisen maailmansodan sukellusveneitä ei ole kuin muutama jäljellä maailmassa, eikä vastaavanlaista venetyyppiä kuin Vesikko löydy enää mistään. Vesikon juhlavuoden kunniaksi Suomenlinnan infokeskuksessa avataan keväällä sukellusvenesodasta laajemmin kertova näyttely. Museoalalle töihin? Keskustelin Lauri Haaviston kanssa myös museotyöstä yleisemmin, onhan se yksi yleisimmistä historian opiskelijoita työllistävistä aloista. Entinen kronoslainen aloitti uransa Sotamuseolla kesätyöntekijänä opiskeluaikana. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli Hämeenlinnan Tykistömuseolla ennen Kruununhakaan siirtymistä. Kenties vastoin monien olettamuksia, tehtävät museoalalla ovat olleet monipuolisia: Haavisto kertoo työnkuvaansa kuuluneen mm. opastuksia, museopedagogiikkaa, näyttelyiden suunnittelua, rekrytointia, markkinointia ja organisointia. Haavisto nostaa asiakaspalveluhenkisyyden sekä yhteistyökyvyn muiden ihmisten kanssa olennaisimmiksi taidoiksi museoalalla: töissä ollaan oikeastaan harvoin täysin yksin. Haavisto painottaa lisäksi luottamuksen merkitystä, sillä työntekijöillä on suuri vastuu turvallisuudesta, asiakkaista ja kokoelmista. Sotamuseolla he 12

myös edustavat koko Puolustusvoimien organisaatiota. Historia-aineiden lisäksi esimerkiksi kansatiede ja museologia ovat hyödyllisiä aineita museoalalle aikoville. Haavisto korostaa myös kielten, erityisesti englannin ja venäjän merkitystä nykypäivän museotyössä. Omistautuminen ja kiinnostus alaa kohtaan ovat luonnollisesti edellytyksiä, mutta Haavisto vinkkaa myös, että yhteen museoon ei kannata jämähtää liikaa, vaan kierrellä aktiivisesti erilaisissa näyttelyissä ja laajentaa näin ollen perspektiiviä mseoalasta. Lasse Leminen

Hakkapeliitoista rauhanturvaajiin aukeaa 8.3.2013 yleisölle. Aukioloajat: ti-to 11–17 pe-su 11–16. Maanantaisin suljettu. Suomenlinnassa Autonomiasta Atalantaan näyttely ja sukellusvene Vesikko aukeavat yleisölle 8.5.2013. Vesikko on auki elokuun loppuun ja Maneesi syyskuun loppuun saakka. Aukioloajat: Päivittäin 11–18 Lisätietoja www.sotamuseo.fi

Kronikka I/2013

Miljoonan markan historioitsija Professori Pertti Haapala kirjoitti tupakkayhtiöiden tilauksesta 36-sivuisen tieteellisen tutkimuksen, joka maksoi 6277 euroa sivulta.

istorian kaupallistaminen on tutkijoille usein vaikeaa, mutta Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala on siinä onnistunut. Hän todisti kansainvälisten tupakkayhtiöiden asiantuntijana ns. kevytsavukeoikeudenkäynnissä, joka käytiin vuosien 2005 ja 2010 välillä. Prosessissa neljä lapsina tupakoinnin aloittanutta naista vaati Amerilta ja British American Tobacco Finlandilta vahingonkorvauksia tupakkasairauksista. Oikeudenkäynti päättyi kanteiden hylkäämiseen hovioikeudessa ja kantajien peruutettua valituslupahakemuksensa korkeimpaan oikeuteen. Prosessin todellinen voittaja oli kuitenkin akateeminen historiantutkimus. Professori Haapalan oikeudelle kirjoittama tutkimusraportti osoitti, että suomalaiset tiesivät 1950–2000-luvuilla tupakan terveyshai-

toista, vaikka tupakkafirmat eivät niitä julkisesti tienneet. Koska Haapalan itsensä vertaisarvioima 36-sivuinen tutkimus julistettiin tupakkajuristien vaatimuksesta salaiseksi, siitä tiedetään vain joitain kohokohtia. Haapala työllisti hankkeeseensa viisi assistenttia, sai 61 000 euron henkilökohtaisen palkkion ja laskutti historiatieteiden laitoksen kautta tupakkayhtiöiltä 165 000 euroa. Tutkimus oli kriitikoidenkin mukaan kansainvälistä tasoa: se oli samanlainen kuin ulkomaiset, tupakkarahalla sponsoroidut tieteelliset lausunnot. Tuomarit arvioivat Haapalan tutkielman niin pitäväksi, että se muodosti ratkaisevan näytön, jonka perusteella kanteet tupakkayhtiöitä vastaan hylättiin. Helsingin hovioikeudessa Haapala todisti myös, että tamperelainen menetelmäosaaminen on maailman kärkeä. Haapalan todistajanlausunnon mukaan tutkimustyö alkoi 1.4.2006 ja valmistui pää-

kuva: Annaleena Keso

Kronikka I/2013

piirteissään saman vuoden elokuun lopulla. Tutkimusryhmä kahlasi läpi 55 vuotta Helsingin Sanomia, 27 vuotta Suomen Kuvalehteä ja Hufvudstadsbladetia sekä mausteeksi hieman Aamulehteä ja Uutta Suomea. Ryhmä perehtyi tupakan osalta myös viranomaisaineistoon 24 vuoden ajalta sekä 87 vuoden ajalta lääkintöhallituksen, kouluhallituksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeisiin ja määräyksiin, valtiopäiväasiakirjoihin sekä lakeihin ja niiden esitöihin.

Pekko Pistokoski Kirjoitus perustuu kanteita ajaneiden Michael Saarikosken ja Jarmo Ellosen kirjoittamaan ja puolueelliseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttiin 18/2012 (Kevytsavukeoikeudenkäynti Suomessa 2005–2010)

Tämäkään ei riittänyt viiden kuukauden puhteeksi. Haapalan arkistomyyrät selvittivät vuosien 1950 ja 1975 väliltä vielä Duodecimin, Suomen Lääkärilehden, Kätilö-lehden, Sosiaalilääketieteen Aikakauslehden sekä Sotilaslääketieteen Aikakauslehden sisällön. Riippumattomana tutkijana Haapala ei myöntänyt, että aineisto olisi tullut ryhmälle valmiina kokoelmana esimerkiksi tupakkayhtiöiden yhteiskuntasuhde- tai lehdistöseurannasta. Kysyttäessä, miten näin valtava lähdemateriaali saatiin käsiteltyä viidessä kuukaudessa, Haapala vetosi ryhmänsä osaamiseen. ”Voin sanoa, että ihmiset ovat tottuneet tekemään tätä työtä, he tietävät missä aineistoa on, he tuntevat arkistot, osaavat käyttää hakemistoja, myös elektronisia aineistoja”, hän valotti. Kun juristit ihmettelivät tutkimusryhmän ripeyttä paperisten ja mikrofilmattujen lehtien parissa, Haapala todisti ammattikuntansa puolesta. ”Tää voi olla teille outo asia, mutta tää on kyllä meille aivan tavanomaista. Että vois sanoa että jos tarvitset tämmöisiä ihmisiä niin olemme käytettävissä”, hän suositteli. 14

Kronikka I/2013

International Students of History Association Helsinki esittäytyy

ikäli joku vielä muistaa jotakin viime fuksiaisista, saattaa muistikuvissa esiintyä myös allekirjoittaneen tissit. Toivottavampaa kuitenkin olisi, että hiukan hämärille verkkokalvoille olisi tallentunut kuva myös nimestä, joka niihin oli kirjoitettu: ISHA <3. Mikä on tämä ISHA ja miksi se on niin tärkeä, että kirjoitin sen naisellisiin apuihini? ISHA ei ole joku hämmentävä lempinimi kihlatulleni, vaan se on lyhenne sanoista International Students of History Association. Kyseessä on siis kansainvälinen historianopiskelijoiden järjestö, jonka toimintaan lähdin mukaan vuonna 2011, ja sillä tiellä olen edelleen, nyt toista vuotta puheenjohtajana. ISHA oli minun kohdallani vahinko, mutta lainatakseni äitini sanoja omaan syntymääni liittyen: ”paras vahinko, joka minulle on koskaan käynyt”. Kolmessa vuodessa tästä hassusta pikku organisaatiosta on tullut minun lempilapseni, jonka puolesta olen sitten valmis kirjoittamaan kaikenlaista tisseihini. Ei ehkä kuulosta kovin suurelta uhraukselta, mutta kyllä siinä vähän naista koeteltiin kun luututessani Alinan lattiaa neljän aikaan yöllä joku tuntematon mieshenkilö seuraili minua ja hoki kuinka olen niin kovin kaunis. Hän häipyi välittömästi kun laitoin paidan päälleni.

Ilmeisesti ihmisten muistikuvat fuksiaisista ovat vähäiset, kun mainonta ei ollut uponnut. Mutta, onneksi vahingon voi vielä korjata. ISHA Helsinki järjestää uutena vuotena 2013-2014 kansainvälisen seminaarin. Noin 50 historianopiskelijaa ympäri Eurooppaa saapuu viikoksi Helsinkiin kasvattamaan akateemista tietämystään, keskustelemaan, tutustumaan kaupunkiin ja sen asukkaisiin ja juhlimaan ja jotta heidän viikostaan tulisi ikimuistoinen, me tarvitsemme kronoslaisten apua. Haluaisitko tulla vetämään jotain workshoppia kiinnostavasta aiheesta tai johdattamaan iloista joukkoa lempibaareihisi Kalliossa? Vai haluaisitko osallistua sponsoreiden etsintään? Vai etkö tiedä, mitä tekisit? Nou hätä, kyllä me sinulle joku homma keksitään! Jos et ole koskaan kokenut ISHA-seminaaria, se kannattaa kokea ensimmäisen kerran omassa opiskelukaupungissasi ja voin lähestulkoon taata, että kun hommaan lähtee mukaan, siihen jää koukkuun. ISHA-muistot vetävät vertoja inttimuisteluille – ne ovat niin ikimuistoisia, että niitä jankataan vielä vanhainkodin kiikkustuolissakin. Tiia Niemelä ISHA Helsingin puheenjohtaja 2013

Halusin kertoa teille ISHAsta myös siksi, että kun vuoden 2013 hallitusta valittiin, paikalla oli minun lisäkseni vain yksi kronoslainen – ja hänkin siellä osittain siksi, että joutuu muuten ulkoruokintaan.

Kronikka I/2013

Humanistispeksi 2013

min! m ä ä k k si k se , in m m ö p Suuremmin, sö Ø – Fär across the distance

”

Tätä ette sitten kuulleet minulta, mutta kaduilla kuiskitaan että kutsuista ilmoitettaisiin tänään.” ”Omstart!”, huutaa joku Mannerheim-salin seinustalle kasautuneesta yleisöstä. Hetken hämmennyksen jälkeen näyttelijä kokoaa itsensä ja improvisoi jotain uutta repliikkiinsä. Yleisö nauraa samalla kun muutama lavalla oleva näyttelijä yrittää pidätellä omaa hihitystään. Tämä on onneksi vasta harjoitus, mutta lavalla kaikkien on pidettävä naama peruslukemilla oli kaverin omstart kuinka hauska tahansa.

eksynyt speksaajien iloiseen joukkoon. Mikäli humanistimatikkani pitää paikkansa, on speksiä tekemässä tänä vuonna yhteensä noin kymmenen kappaletta historianopiskelijoita. Kronoslaiset loistavat tänä vuonna niin lavalla kuin sen takanakin, joukostamme löytyy niin lahjakkaita näyttelijöitä kuin puvustajia sekä tuottajia. Ainejärjestömme jäsenistö on Humanistispeksin kolmivuotisen historian aikana edustanut itseään ahkerasti, nähtiinhän kahden edellisen speksin pääosissa lahjakkaita kronoslaisia.

Kun kirjoitan tätä tekstiä, on Humanistispeksin ensi-iltaan aikaa vajaat kaksi viikkoa. Ohjaajat panikoivat, näyttelijät panikoivat ja, noh, niin tekevät oikeastaan melkein kaikki muutkin produktion jäsenet. Mikään ei tunnu olevan valmista eikä kovaa vauhtia lähenevä ensi-ilta auta asiaa. Joltain hahmolta puuttuu housut, toiselta kengät, lavasteistakaan ei ole vielä tietoa. Kaikki tekevät kuitenkin parhaansa, muuta ei voi.

Monet ovat jääneetkin speksiin ”koukkuun”, kuten esimerkiksi Riku Salpakari, joka on nyt kolmatta kertaa mukana. Hänen ei alun perin pitänyt olla lainkaan mukana vuoden 2013 speksissä, muttei pystynyt lopulta vastustamaan Glorian lavan kaukaista kutsua, tai vaihtoehtoisesti ohjaajan painostusta. Speksiä ei kuitenkaan tehdä joka vuosi samalla porukalla, sillä tekijäkaarti vaihtuu vuodesta toiseen vanhojen tekijöiden poistuessa ja uusien tullessa tilalle. Yksi tämän vuoden uusista speksiläisistä on Jarna Hietanen, joka on yksi vuoden 2013 produktion tuottajista.

Keskeneräisyydestä huolimatta ilmassa on toivon tuntua, sillä kaikki tietävät olevansa osana jotakin suurta ja mahtavaa. Ja vaikkeivät asiat ihan vielä ole täysin tolallaan, ovat kaikki luottavaisin mielin esitysviikon suhteen. Kaikilla tuntuu olevan kovasta stressistä huolimatta hauskaa, speksiä kun on vaikeaa tehdä nyrpein mielin. Ja toisin kuin vuoden 2012 speksin ohjaaja väitti, ei teatteri suinkaan ole vakava asia vaan iloinen, ainakin kun kyse on speksistä. Myös kronoslaisia on tänäkin vuonna 16

Jarna, mikä sai sinut lähtemään mukaan speksiin? ”Lähdin mukaan speksiin, koska näin kaksi ensimmäistä humanistispeksiä ja olin niistä aivan innoissani. Varsinkin viime vuonna tuli katsomossa sellainen olo, että haluan päästä tuohon hommaan mukaan. Lisäksi speksissä toimi tuttuja kavereita, joiden vanavedessä oli helppo itse sitten lähteä mukaan.”

Kronikka I/2013

Wikipedia kertoo speksin olevan ”interaktiivista musiikki- ja tanssinumeroilla höystettyä opiskelijateatteria.” Käytännössä yleisö voi huutaa esityksen aikana erilaisia ”omstartteja” näyttelijöille, jolloin he joutuvat improvisoimaan yleisön toiveita mahdollisesti kunnioittaen.

Mikä on ollut parasta speksin tekemisessä? ”Speksin tekemisessä on ehdottomasti parasta uusiin ihmisiin tutustuminen ja mukavien tyyppien kanssa yhdessä tekeminen! Lisäksi speksiä on hauska tehdä, kun mennään kohti yhteistä tavoitetta, ja mukana on niin monta taiteenlajia, joista sitten muodostuu upea kokonaisuus. Tämän kokonaisuuden kehittymistä on myös hieno seurata ja olla itse myös osa sitä: käsikirjoitus muokkaantuu, tekijät tulevat mukaan, eri osa-alueiden tiimit alkavat tehdä hommiaan ja pian homma alkaa elää.”

kuvat: Annaleena Keso

Kun tämä juttu ilmestyy, on vuoden 2013 Humanistispeksi jo menneen talven lumia, Glorian lava on hiljentynyt. Speksin tekeminen ei kuitenkaan lopu koskaan, vaan heti aletaan suunnitella seuraavaa produktiota. Ehkä Sinä arvoisa lukija olet mukana ensi vuoden Humanistispeksissä. Vaikka se vie aikaa ja mahdollisesti yöunet, on speksin tekeminen kaikin puolin palkitsevaa. Siinä pääsee konkreettisesti näkemään, mitä kaikkea luovalla yhteistyöllä voidaan parhaimmillaan saada aikaan. Annaleena Keso Kirjoittaja on toisen vuoden speksaaja

Psst, mikäli missasit Humanistispeksin, on kevään aikana tulossa mm. KY-speksi, Valtsikan speksi, Teekkarispeksi sekä Conduksen speksi.

Kronikka I/2013

Haastattelu

Kronikan piinapenkissä:

yvät kronoslaiset, joukossamme vaeltaa ihan oikea kirjailija. Hän on kolmannen vuoden opiskelija Aleksi Peura, jonka esikoisteos Laulava ääni olkapäälläni ilmestyy samoihin aikoihin kuin tämä lehti. adlibris.com:n mukaan: “Esikoiskirjailijan ajatuksia herättävässä dekkarissa liikutaan taitavasti jännityksen, kauhun ja draaman viitoittamalla tiellä. Kirjailijan omintakeinen tyyli tempaisee lukijan mukaansa matkalle ihmismielen mysteereihin.” Halusimme kuitenkin päästä alkuperäislähteen äärelle, joten allekirjoittanut kävi jututtamassa Aleksia ja kyselemässä, miten ihmisestä tulee oikea kirjailija. Aleksi Peura, alunperin nurmijärveläinen, innostui ala-asteen loppupuolella raskaammasta rockista, jonka katsoo vaikuttaneen mielikuvitukseensa. Peruskoulussa hän kirjoitti tarinoita lähinnä koska oli pakko, mutta lukiossa kirjoittaminen muuttui vapaaehtoiseksi ja ensimmäinen novelli syntyi välitunnilla muistilapuille. Äidinkielenopettajat olivat tietysti ikionnellisia kaunokirjallisesti suuntautuneesta nuorestamiehestä, joka kehuista vakuuttuneena harkitsi kirjoittavansa ylioppilaskirjoituksissakin novellin. “Onneksi en kuitenkaan kirjoittanut”, hän toteaa nyt. Aleksin ensimmäiset omat tekstit olivat lähinnä fantasiaa ja perinteisempiä jännityskertomuksia, persoonallinen tyyli hioutui vasta lukion jälkeen. Kirjoittamisen ohjeita hän on ammentanut paljon kauhukuningas Stephen Kingin 18

kirjoittamisoppaasta, sillä Kingin tapa kirjoittaa on lähellä hänen omaansa. Aleksille kirjoittamisen ydin on aina tarina ja hän kritisoikin teoksia, joissa tarina jää kielellisten ja rakenteellisten kikkailujen varjoon. Ensimmäisen novellin lukenut kaveri kysyi aikoinaan, että miksi sinä kirjoitit tämän - Aleksi ei keksinyt muuta syytä, kuin halun kertoa tarinan. Hänen tapauksessaan tarina vie kirjoittajaa eikä kirjoittaja tarinaa. Hän kertoo aloittavansa tekstinsä jostain alkuskenariosta, josta tarina ja sen hahmot lähtevät kehittymään. Matkalle mahtuu paljon yllätyksiä ja tarina käy läpi monta editointivaihetta, jotta lopun sattumukset sopivat alun tapahtumiin. Aleksi ei siis suunnittele tarinoitaan etukäteen pilkkuja myöten: “Usein on käynyt niin, että ajattelen aluksi että jokin hahmo on mukana tarinan loppuun asti. Muutama luku myöhemmin kyseinen hahmo kuitenkin makaa kuolleena jossain, koska tarina meni siihen suuntaan, ettei hahmo enää sopinutkaan siihen”. Myös Laulava ääni olkapäälläni lähti liikkeelle yhdestä tietystä skenariosta: huoneesta, jonka seinät on tapetoitu kuolinilmoituksilla. Aleksi ei enää muista, mistä hän skenarion keksi, mutta Kingin kirjoitusoppaan sivulauseesta löytyi tarinan ydin: taiteen luominen. Varsinaisesta juonesta emme vielä paljasta muuta kuin koko kirjan läp kulkevan kysymyksen: onko päähenkilö hullu? Teosta kirjoittaessaan Aleksi pohti koko ajan, kannattaako sitä lähettää kustantajalle.

Kronikka I/2013

A LEKSI P EURA

Lopulta hän päätyi myönteisen ratkaisuun ja lähetti tekstin useaan kustantamoon. Suurin osa sanoi ei, mutta Myllylahti sanoi kyllä, eikä myönteisiä vastauksia tarvita kuin yksi.

Kustantajakaan ei tosin niellyt tekstiä sellaisenaan, vaan käsikirjoitusta palloteltiin edestakaisin ja esimerkiksi alkuperäinen loppu poistettiin kokonaan. Aleksi myös kirjoitti kirjansa esittelytekstin, joka löytyy muun muassa kirjakauppojen nettisivuilta. Painotuotekin pitää nykypäivänä viedä nettiin, ja varsinkin sosiaalisella medialla, varsinkin kirjablogeilla, on iso merkitys mainostuksessa. Lehden sivuilta luettu kirja-arvostelu jää helposti unholaan, mutta kirjablogista voi mielenkiintoisen arvostelun etsiä uudestaan ja tarkastaa kirjan nimen missä ikinä onkin, tai jos painaa “tykkää”-nappulaa, kohde tulee myös kavereidesi tietoisuuteen.

Esikoisromaaneista otetaan yleensä n. 500-1000 kappaleen painos ja kirjailija toivoo, että kaikki menevät mitä painokone sisuksistaan syytää. Esikoiselle on myös tulossa seuraa: Aleksilla on valmiina kaksi käsikirjoitusta sekä työn alla fantasiatrilogia, josta on tarkoitus tulla kesätyö, jos vain kirjailija-apuraha napsahtaa tilille. Kronikan toimituksen (ja lukijoiden) puolesta haluan toivottaa emerituspäätoimittajalle menestystä kirjallisissa aktiviteeteissa ja välittää tiedon, että 2.3. on jossain Stadin yössä pöytä varattuna julkaisubileitä varten kaikki selkääntaputtelijat ovat erittäin tervetulleita. Tiia Niemelä

kuva: Aleksi Peura

Kronikka I/2013

Lupa olla luova

ikä ihme on kronos-infossa vilahdellut ”Luovan kirjoittamisen palautepaja”? Luovan kirjoittamisen palautepaja toimii kotimasen kirjallisuuden ainejärjestö Putkinotkon alaisuudessa vetäjänään Inari Mykkänen. Osallistujat ovat vaihdelleet sitten pajan perustamisen, ja uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita. Palautepajan idea on, että kirjoittajalla on mahdollisuus saada tekstistään palautetta, joka voi auttaa tekstin muokkaamisessa. Luovaa kirjoittamista harrastaneet ja palautetta kavereilta pyytäneet tietänevät, että lempeänkin kritiikin saaminen voi joskus olla kiven alla. Toinen etu kirjoittajalle on deadline. Luovaa tekstiä yksinkertaisesti tulee kirjoitettua enemmän ja useammin, kun sen valmistumiselle on annettu takaraja. Annetaanpa esimerkki: olin suunnitellut erästä tarinaa abivuodestani 2009 lähtien, ja palautepajan ensimmäiseen kertaan mennessä olin saanut aikaiseksi noin 5 sivua tekstiä. Tällä hetkellä samaista juonta on yli 80 sivua. Voit lähettää novelleja, runoja, näytelmiä, romaanikäsikirjoituksia – mikä vain luova teksti käy.

Mitä hyötyä tästä sitten on? Voisin sanoa, että kaikenlaisen tekstiin kirjoittaminen kehittää kirjoitustaitoa ja tekee myös asiatekstien tuottamisesta helpompaa. Voisin myös huomauttaa, että palautteen antaminen ja saaminen ovat tärkeitä taitoja opiskelussa ja töyelämässä. Tai voisin kertoa, että sain työtarjouksen, koska olin kirjoitellut artikkeleita Kronikkaan ja kaunokirjallisia tekstejä Luovan kirjoittamisen palautepajaan. Kuitenkin syy siihen, miksi minä menin mukaan – ja miksi sinunkin kannattaisi mennä, jos olet sitä joskus harkinnut – on se, että luova kirjoittaminen on hauskaa. Oikeasti. Ja täällä sitä saa tehdä anteeksi pyytelemättä ja tosissaan. Säästä siis selitykset työelämärelevanssista sille tarkoitetulle kurssille ja tule nauttimaan kirjoittamisesta.

Palautepajan toimintaan kuuluu myös palautteen antaminen. Osallistujat lukevat toistensa tekstit ja kommentoivat niitä. Omaa tekstiä ei ole kuitenkaan pakko kirjoittaa, jos ei halua (tai ehdi), jotta voisi tulla antamaan palautetta muille. Jos vaikkapa oman tekstin lähettäminen tuntemattomille arveluttaa, tule ensin vain antamaan palautetta. 20

Kronikka I/2013

Elina Hämäläinen

Henkilökuntaa

Teerijoen comeback

loitin historianopinnot Helsingissä syksyllä 1980. Juuri tuolloin toteutettiin suuri tutkinnonuudistus, jossa otettiin käyttöön opintoviikot. Entinen järjestelmä oli ollut käytössä vuosikymmeniä, joten systeemi oli kaikille osapuolille uusi ja outo, mikä selvästi vaikeutti opintojen sujuvuutta alkuvaiheessa. Opinnot oli myös jaettu hyvin pieniin osasiin, suuri osa oli yhden opintoviikon suorituksia – laajempia kokonaisuuksia alettiin suosia vasta vähitellen. Valmistuin maisteriksi 1986, ja sen jälkeen hoidin opettajansijaisuuksia, kunnes tulin keväällä 1987 valituksi assistentiksi (nykytermeillä tohtorikoulutettavaksi) silloiselle Historian laitokselle. Väitöskirja tuli valmiiksi 1993. Tuolloin laitoksella oli vain yksi opetushallintoon suuntautunut henkilö eli amanuenssi, jonka työtaakka oli melkoinen. Vähitellen, oltuani jo pitkään assistenttina, minulle alettiin siirtää erilaisia avustavia opintohallinnon tehtäviä, kuten opintokokonaisuuksien tarkastamisia ja korvaavuusasioita. Kun entinen amanuenssi jäi pois työstä, uskalsin hakea virkaa ja sainkin sen. Tätä uraa on nyt jatkunut yli 15 vuotta, tosin muutamaan kertaan olen ollut tutkimusvapaalla. Tutkimus on säilynyt tärkeänä harrastuksenani, joka myös tuo sopivaa vaihtelua hallintotyöhön. Dosenttina olen myös opettanut, mutta siihenkään ei ole aikaa niin paljon kuin haluaisi. Opiskelijoille amanuenssi on henkilö, joka yrittää varmistaa, että kaikkien opinnot etenisivät mahdollisimman joustavas-

ti. Vastaan tulee hyvin erilaisia tapauksia. Pääosa suorittaa opintonsa yhtä mittaa edeten melkoisen määrätietoisesti. Sitten on niitä, joiden opinnot ovat jossain vaiheessa keskeytyneet, ja niitä tullaan pitkienkin aikojen jälkeen jatkamaan. Oli opiskelijan tausta mikä hyvänsä, kokemukseni on, että ongelmien ilmetessä kannattaa tulla heti keskustelemaan asiasta. Monimutkaisiltakin tuntuvat asiat saattavat ratketa nopeasti: amanuenssi on luultavasti törmännyt samanlaiseen tapaukseen – tai ainakin melkein samanlaiseen – aiemminkin, eikä opiskelijan kannata yksin jäädä miettimään hänelle ainutkertaista ongelmaa, joka pahimmassa tapauksessa hidastaa opintoja pitkäksi aikaa. Olen ollut viimeiset kolme vuotta virkavapaalla, jona aikana olen kirjoittanut Hämeenlinnan kaupungin historian. Tänä aikana yliopisto on muuttunut aivan toiseksi. Voi sanoa, että en palaa samaan tehtävään kuin mistä lähdin. Monet aiemmat tehtävät ovat siirtyneet muiden hoidettavaksi, monia uusia on tullut tilalle. Ennalta onkin mahdoton sanoa, miten työni kokonaisuus muodostuu. Onneksi sijaiseni ovat hoitaneet työt niin hyvin, että tästä on helppo jatkaa. Toiveeni on, että aikaa riittäisi opintojen kokonaisuuden suunnitteluun ja kehittämiseen enemmän kuin aikaisemmin. Opintopolkujen mahdolliset ongelmakohdat pitää tunnistaa ja poistaa. Aivan aluksi tarmo pitää kuitenkin keskittää siihen, että ottaa haltuun ne asiat, jotka viimeisen kolmen vuoden aikana ovat muuttuneet.

Kronikka I/2013

Kronoksen 67. vuosijuhlat

auan ja hartaasti valmistellut sekä myös porukalla hallitusta myöten stressatut vuosijuhlat vietettiin 8.12.2012 Malmin työväentalolla. Heti aluksi juhlavieraiden suunnistus- tai HSL:n Reittioppaan käyttötaitoja testattiin, kun näiden piti löytää itsensä juhlapaikalle. Onnellisesti kaikki matkalaiset pääsivät maaliin, osa mutkien ja umpikujien kautta, ennen juhlan alkua. Juhla alkoi cocktailtilaisuudella ja tervehdysten vastaanottamisella. Monet sisarainejärjestöt ja yhteistyötahot olivat lähettäneet delegaation tuomisten kera vuosijuhliin. Pöytäosuus käynnistyi alkupalojen ja juomalaulujen merkeissä, eikä Bellmanniakaan unohdettu juhlasta. Puheenjohtaja Joonas Nivala piti perinteisen Kronoksen vuoden aikaisia touhuja summaavan puheen, todeten että paljon oli ehditty tehdä ja paljon oli vielä tekeillä aina opiskelijahuoneen käyttösäännöistä opintomatkoihin ja ekskursioihin. Kulturellimpaa sävyä juhlaan toi Sibelius-lukion viuluduon esiintyminen, kappaleinaan mm. Myrskyluodon Maija ja Czardas. Musiikkia saatiin lisää konferenssitauon jälkeen Kronoksen laulukerhon ja kuoroosaston Kronofonin esittäessä sikermän jossa kuljettiin laulun siivin Pariisin Notre-Damesta savolaisen maalaistalon tanhuihin. Hauskojen laulujen, hyvän ruuan ja puheliaan seuran myötä juhlat etenivät mukavaan tahtiin.

Juhlapuhujina olivat Euroopan historian professori Laura Kolbe ja Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Seppo Aalto. Kolben puhe käsitteli akateemisen sivistyneistön asemaa ennen ja nyt sekä opiskelijakunnan roolia sellaisen muodostumisessa. Aallon juhlapuheesta kehkeytyi odysseiamainen eepos, jonka aikana kuulijakunta sai jännittää selviydytäänkö verbaalisen sanataiteen maratonsaarnassa Kuusankoskelle ja takaisin ennen kuin bussikuljetus jatkoille lähtee. Dosentti Aalto korosti yhtenä puheensa aiheena nuorisoa ja aikojen muuttumista. Venähtäneen juhlapuheen jälkeen pidettiin pikainen vapaa sana, jonka käytti vetäytyvä Historicus rf:n puheenjohtaja Svante Thilman, joka halusi kiittää Kronosta ja kanssa-puheenjohtaja Nivalaa vuoden aikana tehdystä yhteistyöstä. Loppuspurtissa laulettiin lasit tyhjiksi ja Fuksilaulun myötä jokainen vuosikerta pääsi tyhjentämään viimeisetkin juomaastiat pöydästä. Tarjoiluiden kadottua vadeilta ja laseista olikin aika siirtyä työväentalon pihalla odottaviin busseihin, jotka kuljettivat juhlaväen jatkoille Uuden ylioppilastalon Alina-saliin. Siivoamaan jääneet jälkijoukot seurasivat toisella bussilla myöhemmin pääjoukkoa Uudelle. Positiivisena kehityskulkuna jatkoilla ei hajonnut irtaimistoa ja monet viihtyivät seuraavaan aamuun asti. Silliksestä luopuminen tänä vuonna ei aiheuttanut suuria tunteenpurkauksia väsyneessä mutta tyytyväisessä juhlakansassa. Vuosijuhlat

Kronikka I/2013

olivat omalta osaltaan ikimuistoiset ja 67. vuotias Kronos jatkaa taivaltaan rakastettavan raivostuttavana ja historioitsijoille tyypillisen anakronistisesti kyselevänä ja joka paikkaan ehtivänä.

kuva:

Karoli

ina Pa

avilain

Vuosijuhlien jälkeen saimme lehdistä lukea, että Malmin työväentalon parketti oli menossa remonttiin. Kronos kieltää olevansa mitenkään osallinen parkettiremonttiin. Pasi Pykälistö Jutun kirjoittaja on Kronofonin ja v. 2012 hallituksen jäsen.

Kronikka I/2013

Kahvilavakooja

Café Engel

ietän kahviloissa paljon aikaa. Liikaa aikaa, sanoisi lompakkoni jos pääsisi ääneen. Tässä sarjassa raportoin kahvilaelämästä Helsingissä ja ehkä sen ulkopuolellakin – pysyen kuitenkin kotimaan tarjonnassa, vaikka tähän asti parhaat kahvilavierailuni ovatkin tapahtuneet kahvilakulttuurin paratiisissa Wienissä (kyllä, ikävöin sinne). Aloitan eräästä suosikistani, siitä, jossa välillä lähestulkoon asun. Café Engelin sijainti mukavasti Senaatintorin laidalla tekee siitä loistopaikan luentojen väliseen teehetkeen ja toisinaan lounaaseenkin. Itselleni lounaat tulivat tutuiksi vuodenvaihteessa muuan arkistotyöurakan myötä. Kun on istunut viisi tuntia seulomassa ja kuvaamassa kirjeitä, tuntuu huomattavan hyvältä kävellä pakkasessa yli Senaatintorin ja saada peilein ja itämaisin matoin sisustetussa kantakahvilassa eteensä tavallista parempi lounas. Lounaat ovat UniCafen hintoihin verrattuna tyyriitä, kymmenen euron molemmin puolin. Kovin usein ei opiskelija siis raaski Engelissä syödä. Annokset ovat kuitenkin verrattain isoja ja ruoka hyvää – sen verran hyvää, että suosittelen ilman muuta kokeilemaan edes kerran. Annokset tuntuvatkin enemmän päivällis- kuin lounasruualta. Myös aamiaisia voi suositella. Tavallisimmin istun Engelissä kuitenkin teellä tai kahvilla. Leivonnaisvalikoima on kattava; noin kolmella eurolla saa hyvälaatuisen croissantin tai korvapuustin. Koska kuitenkin kannatan

vanhaa kondiittorien (lievästi ylpeilevää) tunnuslausetta ”missä hiiva loppuu, siinä taide alkaa”, päädyn useimmiten kakkupaloihin kahvileivän sijaan. Kakut ovatkin Engelissä erittäin tasokkaita. Niissä on tietty valikoima ja lisäksi aina jokin kauden erikoisuus. Myös macaronsleivoksia on tarjolla useita makuja niistä pitäville, joihin itse en kylläkään lukeudu. Parasta on tee. Se tarjoillaan varsin esteettisesti ja kuumaa vettä saa halutessaan lisää. Hunaja tuodaan pöytään pienessä lasissa lusikan kera, mikäli sitä haluaa. Pöytiintarjoilu tuntuu keskieurooppalaiselta ja kahvilassa voi viipyä tuntikausia jos siltä tuntuu (kokemus puhuu). Palvelu on erinomaista, sillä henkilökunta on ammattitaitoista ja aidosti ystävällistä. Minulle Engel onkin ennen kaikkea toinen olohuone.

Elina Maaniitty

Café Engel, Aleksanterinkatu 26. Ma-pe 8–21, la 9–21, su 10–19. + Kattava ja laadukas tuotevalikoima + Sisustus ja ilmapiiri, yleinen esteettisyys + Palvelun taso + Teen hintalaatusuhde + Pitkä aukioloaika arkisin

Kronikka I/2013

- Opiskelijalle korkea hintataso - Lounasaikaan usein erittäin täynnä

Elokuvissa

Anna Karenina

hjaaja Joe Wright päätti ottaa haasteen vastaan ja tuoda Leo Tolstoin järkälemäisen klassikon Anna Karenina valkokankaalle. Kuten kaikki muutkin mahdolliset klassikkoteokset, on tämäkin tarina kuvattu jo pariinkymmeneen otteeseen viimeisen sadan vuoden aikana. Tehtävä ei siis kuulosta mitenkään uudelta, jännittävältä tai maailmoja mullistavalta. Omia ennakkoluulojaan luo myös yhden ilmeen naisena tunnettu Keira Knightley, joka nähdään elokuvan nimikkoroolissa riutuvana Anna Kareninana.

hyvin, erityisesti ollessaan samoissa kohtauksissa Jude Law:n kanssa. Law tekee hämmästyttävän loistokkaan roolityön esittäessään Anna Kareninan kylmältä kalalta vaikuttavaa aviomiestä. Roolitus on muutenkin elokuvassa suhteellisen onnistunut ja henkilökemiat tuntuvat pelaavan hyvin yhteen, joskaan kärkikaksikon kemiat eivät aivan täydellisesti aina kohtaa. Luulen tosin että tämä johtuu enemmän Knightleyn vähäilmeisyydestä kuin Vronskia esittävän Aaron Taylor-Johnsonin näyttelijänlahjoista.

No, ei elokuva toki maailmoja mullista, mutta perinteisten pukudraamojen joukossa sitä voisi pitää raikkaana tuulahduksena. Vaikka juoni on luonnollisesti sama kuin aina ennenkin, on tarina onnistuttu asettamaan lähes taianomaiseen maailmaan. Lavastus ja leikkaus ovat ehdottomasti tämän elokuvan suurimmat valtit, sillä niillä on onnistuttu tuomaan hyvin esiin hahmojen, tilojen ja tilanteiden erilaisia suhteita. Elokuvan tapahtumat on sijoitettu teatteriin, jota käytetään kuin nukkekotia konsanaan. Aristokraattien kulissintakainen ja parrasvaloissa käyty elämä erotetaan toisistaan nerokkaasti käyttämällä teatterirakennuksen eri tiloja hyväksi. Kaikki mitä yleisön ei haluta näkevän, tapahtuu siis kirjaimellisesti kulisseissa.

Jokainen venäläisten klassikoiden, tai vain tavallisten elokuvien, ystävä voi itse antaa oman tuomionsa tästä Tolstoi-filmatisoinnista. Omasta puolestani voin Wrightin tekelettä kuitenkin suositella kaikille, oman keskiviikkoiltani se pelasti täysin ja onnistui hetkeksi irrottamaan stressipyörteen kourista. Tämä elokuva ei välttämättä anna paljoa ajateltavaa, mutta on sitäkin ihastuttavampaa katseltavaa. Annaleena Keso

Lavasteiden lisäksi kauniilta näyttää luonnollisesti myös Keira Knightley, joka onnistuu elokuvan aikana tuottamaan ehkä jopa neljä erilaista ilmettä. Tästä huolimatta hän onnistuu roolissaan yllättävän

Kronikka I/2013

Kronoksessa kuultua

Anteeksi mitä?

” ” ” ” ” ” ” ” ”

Mentiin homopariskuntana paikalle ja mukava 23-v. miesvirkailija palveli meitä.” Piti lounastaa, joo, mutta toinen osapuoli nukkui...” ”Pois!” Kronos alkaa trokaa viinaa Virosta.” Kuka ***** näitä uudistuksia oikein keksii?!” Kuka sitä nyt tietää ketkä kaikki siellä Katariina Suuren sängyssä vehtasi.” Silloin kun minä olin oppikoulussa, kaikkien oli luettava Raamattua koulussa.” Kronos on rikkaampi kuin Zimbabwe.” Maailman luominenhan tapahtui 23.9.5200 eKr.”

No mut niistä abortoiduista sikiöistähän vois tehdä vaikka Raamatun kansia. Kaikki ois tyytyväisiä ja ihan haaskaustahan se muutenkin ois jos vaikka tulee loppuvaiheessa keskenmeno.”

”

Silloin Helsingin olympialaisten aikaan näin minäkin ensimmäisen kerran tummaihoisia, tai siis neekereitä, vai miksi he nyt haluavatkaan itseään kutsuttavan.”

Sekosiko proffa sanoissaan luennolla? Menikö jonkun kieli solmuun opiskelijahuoneessa? Pistä hyvä kiertämään ja lähetä meille kuulemasi hulvattomat, oudot, hämmentävät tai muuten vaan mieleenpainuneet hölmöydet, joita historioitsijatoverisi ovat suustaan päästäneet. Lähetä kuulleesi lyhyet jutut Kronikalle osoitteeseen: kronikkahelsinki@gmail.com

Kronikka I/2013

Kronoslaisen kalenteri 1/2013

ennyttä:

ulevaa:

4.3.2013 Hissasitsit.

25.1.2013 Toogabileet. 5.2.2013 Ekskursio katsomaan Humanistispeksiä Fär across distance. 7.2.2013 Disney-bileet. 12.2.2013 Laskiaistiistai, Kronoksen mäenlasku Ullanlinnanmäellä. 15.2.2013 Ystävyyssitsit Umlautin kanssa. 18.2.2013 Yhdistyksen vuosikokous. Ihan vakavaa asiaa. 4. - 8.3.2013 Väliviikko, eli kontaktitonta opetusta.

Maaliskuu 2013 Hissaseminaari. 28.4.2013 PreWappu. 30.4.2013 Kleion seppelöinti Kansallisarkistolla ja Suomenlinna, as usual. 1.5.2013 Ullanlinnanmäen piknik. 6. - 12.5.2013 Kronoksen Opintomatka Lontooseen. 24.5.2013 Kevätsitsit. 7.12.2013 Kronoksen 68. vuosijuhla.

Kronikka I/2013

ansa v e l äo eltä sallinen i k ) o os ron nkään n. (s.23 i mite montti e ettir ark

K p

ksia äitä uudistu uka ***** n i?! (s.26) oikein keksi

K L

iikaa aikaa, sanoisi lom pakkoni jos pääsisi ääneen. (s.24 )

uden y porta lioppilasta lon k i ta e hevin ork ivät nouse kuole eita . (s. 6) vaiset

tais kirjoit lm a v n te ini. len sit ista tisseih la n e ik a k maan

(s. 15)