Kronikka II/16 by Kronikka

2/2016

ronikka

Kronos ry:n (epä)virallinen pää-äänenkannattaja

Sisältö

2/2016

Pääkirjoitus 4 Pj:n palsta - Leopold von Ranke kääntyy haudassaan

”Laitoshaastattelu” - Matt & Thirsty Scholar 7 Opintomatka Hampuriin 9 Karri Aasiassa 11 Yhdysvaltain länsirannikon reissu

Matka Irlantiin 19 Keskiaukeama 20 Ajatuksia Kiinasta

Kylmää vettä ja seteleiden repimistä 27 Raportti Bukarestista 29 Latteata paskaa - Mitä Helsingistä jää? 31 Tatuointikulttuuri, eksistentialismi ja individualismi

Reseptinurkka - Omppujälkkäri 35 Punanurkka

Toimitus vastaa

Propagandatyöläiset & muu pikkuprintti Päätoimittajat: Henrik Laaksonen, Karri Kuokkanen & Visa Kallio Toimitus: Janne Luostarinen, Katri Björklöf, Annika Pöysä, Erkki Kulovesi, Miia Ilomäki, Ilmari Lähteenmäki, Vuokko Schoultz, Lam Le, Minna Likander Taitto: Jan-Erik Engren Etukansi: Tapani Tamminen Keskiaukeaman kuva: Henrik Laaksonen Kuvitus: Päätoimitus, Jan-Erik Engren, Minna Likander, Lam Le, reippaat matkailijat sekä muut työn sankarit Painettu Picaset Oy:ssä syyskuussa 2016, painomäärä 100 kpl Julkaisija: Kronos ry. Copyright: Tekijät & Kronos ry. Tämä julkaisu on saanut HYY:n painotukea. Yhteystiedot: kronikkahelsinki@gmail.com, facebook.com/kronikkalehti, issuu.com/kronikka

KP2/2016 ääkirjoitus

”Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.”

äin tiesi jo Herakleitos, aikana jolloin kreikkalaista maailmaa uhkasivat niin sisäinen turbulenssi kuin ulkoiset valloittajatkin. Retrospektiivisesti kahden ja puolen tuhannen länsimaisen historian voitokkaan vuoden jälkeen, olemme jälleen palanneet alkupisteeseen. Kotosuomalaista (=länsimaista?) hyvinvointiamme uhkaavat vuoron perään talouskriisit, fundamentalistinen terrorismi, megalomaaniset valtionpäämiehet, kuolinkouristuksissaan sätkivät ylikansalliset allianssit, ylikiehuva ilmasto sekä poliittinen sekamelska Uudella Mantereella. Vaikka Kronikoitsijat tunnetaankin vakaan demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen vankkoina kannattajina, on syytä meidän katsoa ulkoisten uhkien ohella myös sielujemme syöverei-

hin. Riittääkö ikuinen tavoittelu kohti totuutta, onnellisuutta ja kaunista maailmaa? Löytyykö minusta ja sinusta sittenkin osa, joka haluaa nähdä kahden vuosituhannen kehityksen syöksyvän kohti helvetin yhdeksättä piiriä? Haluammeko sittenkin nähdä, että maailmamme palaa kalifaattien, donaldtrumppien, sulavien jäätiköiden sekä kulutushysterian raivoisalla roviolla? Löytääksemme lopulliset vastaukset näihin piinaaviin kysymyksiin, lähetimme luotettavat delegaatiomme ympäri tunnettua maailmaa. Eri kulttuurien ikiaikaisesta viisaudesta saatamme vielä löytää yhteisen ratkaisun planeettamme kriisitilaan. Ennen kuin joudumme yhdessä vastaanottamaan lopunajan ehtoollisen.

Pj:n palsta

2/2016

Leopold von Ranke kääntyy haudassaan

uheenjohtaja palaa kesälaitumilta työntäyteiseen Kronos-arkeen levänneenä, mutta hämmästyneenä. Kesä hujahti ohi kliseisen nopeasti ja tässä alkaa oikeasti miettimään, että onkohan sitä joskus vielä sellaisessa palkkatyössä josta saisi lomaakin kerrytettyä. Älkää ottako kuitenkaan näitä ajatuksia liian vakavasti, sillä ne liittyvät eittämättä merkittävään muutokseen opiskelutilanteessani. Toisin kuin menneiden aikojen vuosikurssit, en voinut enää neljännen vuoden jälkeen roikottaa kandikursseja mukanani vaan oli opintotukien vuoksi pakko niin sanotusti ottaa paperit ulos ja kandiutua. Plakkarissa on kandin titteli ja näköpiirissä maisteri. Hyvästi siis HYL214 ja tervetuloa armoton gradutus.

Muutoksia on tapahtumassa muutenkin. Yliopiston tutkinto-ohjelmien uudistus rullaa eteenpäin ja huomaan luotsaavani eteenpäin Kronosta viimeistä kertaa nykyisessä muodossaan. Uudet tutkinto-ohjelmat astunevat voimaan ensi vuonna, mikä ei kannal-

Hyvästi siis HYL 214 ja tervetuloa armoton gradutus.” tamme ole kuitenkaan niin dramaattista, kuin miltä se kuulostaa. Historian aine on suuri ja järkkymätön ja opetustamme lienee hankala tehostaa enää nykytilasta, sillä täällähän me ikiaikaisen tiedon ja totuuden vaalijat lähteiden äärellä aina olemme olleet. Elämme kuitenkin totuuden jälkeistä

2/2016

aikaa, joten historian tunteminen ja historian opinnot voivat nousta arvoon arvaamattomaan. Vain armottomalla lähdekritiikillä ja analyyttisellä päättelykyvyllä voidaan tehdä ero totuuden ja valheen välillä. Hyvänä esimerkkinä ovat vaikkapa nykyajan konfliktit Syyriassa ja Ukrainassa, joissa molemmat osapuolet suoltavat omaa narratiiviaan tukevaa sisältöä Twitteriin, välillä jopa suoraan etulinjasta. Näitä konflikteja yhdistää eri ryhmittymien risteävät tavoitteet, joita he legitimoivat historiaa käyttämäl-

Itse seuraan Twitter-feediäni samalla makaaberilla innolla kuin mitä vaikkapa biologi saattaa tuntea avatessaan sammakkoa ensimmäistä kertaa.” lä. Jotkut heistä väärin käyttämällä, sillä useinkaan näissä narratiiveissa asiat eivät ole, kuten Leopold von Ranke sanoisi, ”wie es eigentlich gewesen”. Historian käyttö poliittisten tavoitteiden ajamiseen korostuu siis jälleen ja eri lähteiden ristitulessa on objektiivisen narratiivin löytäminen myös historioitsijalle välillä haastavaa. Itse seuraan Twitter-feediäni samalla makaaberilla innolla kuin mitä vaikkapa biologi saattaa tuntea avatessaan sammakkoa ensimmäistä kertaa. Historiaa tehdään nyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Totuuden ja objektiivisen narratiivin löytäminen on paljon kiinni myös omasta kaikupohjasta. Jos altistuu vain samankaltaisten henkilöiden

samanlaisille ajatuksille saattaa näkökulma jäädä perin yksioikoiseksi. Oman kuplansa ulkopuolelle on siis historioitsijalle enemmän kuin suotavaa. Ilokseni kuitenkin huomaan tätä tapahtuvan jo oman rakkaan Kronoksemme tapahtumissa. Epäpoliittinen ainejärjestömme kätkee sisäänsä mitä moninaisimpia näkökantoja edustavia ihmisiä. Suosittelen siis käymään välillä myös sen tutun kaveriporukan ulkopuolella, niin ehkä oma näkökantasi avartuu. Kuplan puhkaisu kannattaa. Puheenjohtajanne Janne Luostarinen

2/2016

“Laitoshaastattelu”

The story behind our second home

s history students are often seen enjoying a drink or two in the vicinity of The University, The Kronikka Headquarters decided to dig into the soul of our favourite establishment, Thirsty Scholar, and its semi-legendary bartender Matt. Time flies and life passes by, both in the University and in our dearest Sanctuary, so it is crucial to have a glimpse into the current state of affairs! 1. Please introduce yourself shortly – who are you, where do you come from etc.? My name is Matthew Commens. I come from Canberra Australia. 2. What is Thirsty Scholar? – background, your part in it, how it came to being and so on.. Thirsty Scholar is a student bar on the University of Helsinki campus. I am the part owner and founder of Thirsty Scholar. I have always wanted to own my own bar. My business partner and I owned a small lunch restaurant and we wanted to expand the company. We were interested in buying a bar and were looking at bars for sale in the Helsinki city area when we found a bar for sale called Soul B. I went to see Soul B for myself and instantly fell in love with the building. We had several concepts for bars when we were looking at different establishments. Based on the proximity to the University it was obvious to me that it should be a student bar hence the name Thirsty Scholar!!. Owning a student bar was not my plan when we began looking for a bar but I liked the building so much and I knew I would never find anything else like it in Helsinki so I changed my concept to suit both the building and market. It was a good choice and we had almost immediate success. We have been here for almost 2 years now and The Thirsty Scholar will be here for years to come. 3. You’ve come to Finland and Helsinki from Australia – how’s life been in Finland when compared to the land down under? Cold! There are so many differences it would take forever to write about them all. Australia and Finland share a similar quality of life. We share similar values and culture. Australian people are more outgoing and friendly where Finns can be reserved and shy. We both like to drink!

2/2016

A few things I miss about Australia. The weather sometimes. Food! Fresh Seafood! My Friends and Family, I miss Australian nature and being in the wilderness. The beach. BBQ, Cricket and Rugby. A few things I really like about Finland. It’s clean, it’s safe. Helsinki has everything you would want in a city without the problems of a big city. There is hardly any crime. I never fear for my personal safety. Finnish women are very attractive. 4. Your time at Thirsty Scholar – any funny incidents, heartwarming stories, good or bad memories and overall, what has Thirsty Scholar meant for you? Thirsty Scholar had been a great challenge for me. I have mostly enjoyed the challenge of building a successful business and achieving a personal goal. It has been a lot of hard work and at times the stress can be a little overwhelming. But all in all it has been a good thing. Of course there are also some negative experiences. Drunk unruly customers is not a pleasant thing to deal with. I don’t enjoy having to be the bad guy and enforcing the rules and regulations. Dealing with the University Administration has not always been pleasant either. We have had some great times working in the bar. I have met all kinds of interesting characters from all over the world. There has been some great parties here. One private party stands out as one of the most memorable experiences, a private fetish party! An eye opener and no mistake, lol. 5. You’re leaving Finland and going back to Australia – any plans for the future? I really don’t have a solid plan at all. For the first time in my adult life I have no plans. I have achieved every goal I set for myself as a young adult. It’s quite a strange feeling. I do have some basic plans. I would like to buy some land in the country. I want to buy a car and a small boat. I like the idea of living a more relaxed lifestyle and having some more personal freedom. I will almost certainly start another business but I want to take a break from business for a while. I have no idea what business yet but I’m working on a few ideas. 6. Anything else to share with our readers? “Try not to be a cunt , and if you do that everyday you’ll be a good person” -Jim Jefferies In behalf of the whole community of History Students, Kronikka wishes all the best to Matt and Thirsty Scholar for years to come!

2/2016

Opintomatka Hampuriin

St. Pauli ja Reeperbahn, hier kommen wir!

erätyskello ja lukuisat torkkuhälytykset pärähtivät soimaan kolmen aikoihin aamuyöllä. Vapun juhlinta oli päättynyt vasta muutamaa tuntia aikaisemmin, joten matkalaukkuakaan en ollut vielä ehtinyt pakata. Kahvin voimalla selvisin kuitenkin lopulta kentälle tavaroideni kanssa. Helsinki-Vantaan aamuinen, unelias tunnelma alkoi hiljalleen piristyä, kun kronoslainen toisensa jälkeen ilmestyi paikalle ja opintomatka pääsi alkamaan! Saavuttuamme määränpäähän ensimmäinen kulttuurishokki iski muu-

tamiin melkinpä välittömästi. Hostellimme nimittäin sijaitsi keskellä Reeperbahnin pahamaineisinta osaa. Jotkut tosin näkivät tämän uhkan sijaan mahdollisuutena. Katu oli kuin toinen maailma verrattuna muuhun Hampuriin sen ympärillä, ja varsinkin öisin punaisten lyhtyjen alue heräsi eloon. Klubeilta kuului basson jytinä aamuun asti. Räikyvät neonvalomainokset ja baarien sisäänheittäjät houkuttelivat asiakkaita vuorokauden ympäri luokseen. Jotkut sortuivat turmioon, jotkut selvisivät pienemmin menetyksin.

Hampurin Speicherstadt.

2/2016

Koska kyseessä oli kuitenkin opintomatka, me myös opiskelimme. Hansa-teemaisia museoita tuli kierreltyä kiitettävästi, ja saimme huomata, miten kovasti saksalaiset pitävät pienoismalleista. Suuressa kaupungissa riitti kuitenkin paljon muutakin nähtävää, ja myös vapaa-ajan moni hyödynsi tutustuen siihen syvemmin. Varsinkin Hamburg Museum für Kunst und Gewerbe ja lyhyehkön bussimatkan päässä sijaitseva Neuengammen keskitysleiri olivat – erityisesti historianopiskelijan näkökulmasta – mielenkiintoisimpia kohteita. Hampuri oli aikoinaan suuri hansakaupunki, mutta toisessa maailmandosassa se pommitettiin lähes maan tasalle. Hansa-ajan arkkitehtuurista ei siten ollut paljoakaan jäljellä, vaan katukuva oli moderni verrattuna esimerkiksi tunnin junamatkan päässä sijaitsevaan Lyypekkiin, jonne suuntasimmekin päivämatkalle. Lyypekin kaunis vanhankaupungin keskusta

oli säilynyt melko koskemattomana ja siitä sai hyvän kuvan paikallisesta kulttuurista vuosisatojen ajalta. Vanhankaupungin liepeillä sijaitsi myös koko opintomatkan ehdottomasti paras museo, Europäisches Hansemuseum. Vaikka aihe ei itsessään olisi

Hostellimme nimit täin sijaitsi keskellä Reeperbahnin pahamaineisinta osaa. Jotkut tosin näkivät tämän uhkan sijaan mahdollisuutena.” suurimpia mielenkiinnon kohteita, pelkästään upea ja näyttävä toteutus on todellakin näkemisen arvoinen! Vastavalmistunut rakennus yhdistettynä historiallisiin puitteisiin ja uusinta teknologiaa hyödyntävä näyttely olivat mykistäviä. Valo- ja ääniefektit sekä huolella toteutettu lavastus he-

Nauttimassa hostellin sisäpihan aistikkaasta eleganssista.

K rättivät menneet ajat ihmeellisesti eloon. Interaktiivinen museokierros oli pitkä ja vei runsaasti aikaa, mutta mielenkiinto pysyi yllä loppuun asti. Ehdoton nähtävyys Lyypekkiin matkustettaessa! Kronoksen opintomatka huipentui Hampurin sataman syntymäpäiväjuhliin. Tapahtuma vetää vuosittain tuhansia ihmisiä paikan päälle juhlistamaan kaupungin merkitystä merenkulun historiassa. Satama muuntui valtavaksi festivaalialueeksi ja ohjelmaa riitti aamupäivästä yömyöhään. Laivojen paraatit toivat merellistä teemaa esiin, kun taas paikalliset bändit vastasivat musiikista. Tutustumaan pääsi halutessaan niin neuvostoaikaiseen sukellusveneeseen kuin myös herkulliseen ruoka- ja juomatarjontaankin. Viimeisenä iltana saimme

2/2016

nauttia hyvästä seurasta ja Hampurin ihanan eläväisestä tunnelmasta ilman huolta aikaisesta herätyksestä; paluulennon olimme onneksi buukanneet paljon inhimillisempään aikaan tulomatkaan verrattuna. Katri Björklöf

Karri Aasiassa

Drang nach Osten

aailman painopiste siirtynee tulevaisuudessa Aasian niin poliittisesti kuin kulttuurisestikin, erityisesti Kiinaan, mutta silti kyseinen maailmankolkka on monille eurooppalaisille yhä osittain ”mystinen” orientti, maanosa jossa todellisuus ja kuvitelmat yhdistyvät. Sitä se on ollut tiettyyn pisteeseen asti myös minulle kaikesta saatavilla olevasta informaatiosta huolimatta, joten viime toukokuussa jätin ystäväni Johanneksen kanssa uppoavan ja rappion partaalla olevan lännen, ja aloitimme

matkamme Kiinasta Mongolian läpi Venäjälle, josta viimein palasimme Suomeen. Ensimmäinen matkakohteemme oli Kiina (tarkemmin Peking ja Xi’an), joka samaan aikaan sekä vastasi että poikkesi ennakkoon ylläpitämistäni mielikuvista. Tiiviisti ilmaistuna Kiinassa on kaikkea: kiiltävästä lasista ja teräksestä valmistettuja metropoleja, jylhiä erämaita sademetsistä aavikkoon, ikivanhoja kulttuuriaarteita, tehtaita, saasteita ja loputtomasti

2/2016

ihmisiä. On helppo ymmärtää, miksi maailman painopisteen sanotaan siirtyvään tulevaisuudessa Kiinaan, sillä siellä löytää käytännössä kaikkea mitä voi kuvitella; koko maa onkin omalla tavallaan hyvin surrealistinen – valtavien tehtaiden ja huippumodernien pilvenpiirtäjien vieressä saattaa pönöttää kurjaakin kurjempi hökkeli, joka on lahoamassa pystyyn. Perinteinen kiinalainen elämänmeno vaikutti sentään toistaiseksi säilyneen, sillä edelleen paikalliset harrastivat taiji-voimistelua puistossa, kertoivat kunnioittavansa esi-isiään ja varjopuolena kohtelivat eläimiä silminnähden epäeettisesti. Toisaalta kommunistisen puolueen ja markkinakapitalismin erikoisen synteesin merkitystä ei voinut olla huomaamatta, sillä vainoharhainen valvontakoneisto ja talouskasvun jäljet olivat nekin läsnä joka puolella, erityisesti terrakotta-

sotilaiden ja Kiinan muurin kaltaisten kohteiden lähettyvillä, mikä yhdistettynä valtavaan ihmispaljouteen aiheutti toisinaan lievää ahdistusta. Toivonkin, että tulevaisuudessa Kiina kykenee säilyttämään upean kulttuuriperintönsä (miinus uskomuslääketiede) ja yhdistämään sen (toivottavasti) avautuvaan, autoritäärisyydestä vapaaseen avoimeen yhteiskuntaan. Kiinasta matka taittui lentäen kohti Mongoliaa, jossa ensivaikutelma oli ankea, sillä Ulan Bator on ilkeästi sanottuna kuin valtava roskakori kaupunkimuodossa. Kadut ja rakennukset olivat lähtökohtaisesti huonossa kunnossa, eikä kaupungissa ilmeisesti ole edes kunnollista katuosoite-järjestelmää. Alkuperäistä hostelliamme ei myöskään ollut enää olemassa, joskaan omistajat eivät syystä tai toisesta olleet vaivautuneet asiasta ilmoittamaan – yhtään mihinkään.

2/2016

Noin muuten ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, eikä ruokaa syödessään tarvinnut ensiksikään arvata mitä yllätyslihaa oli tilannut, ja toiseksi kanssasyöjät eivät nauraneet syömäpuikkojen kanssa taisteleville tovereilleen. Ylipäänsä Mongolia tuntui Kiinan jälkeen ankealta, vaikka omalla tavallaan tunnen sympatiaa mongolialaisia kohtaan. Missäpä muualla sitä kuulee maaseutumatkaa tarjoavan pienyrittäjän alkavan ylistää ”hulluna paronina” tunnettua, ja silmittömän väkivaltaisista metodeistaan sekä buddhalaisuutta ja shamanismia yhdistäneestä, sotimista ylistäneestä ideologiastaan kuuluisaa, paroni Roman von Ungern-Sternbergiä paikallisena kansallissankarina? Siitä voi olla montaa mieltä onko kyseessä mitenkään esimerkillinen sankarihahmo vai sittenkin aikalailla sellaisen täydellinen vastakohta, mutta toisaalta eräänlaisena asian kääntöpuolena kohtaaminen tarjosi perspektiiviä siihen, ettei länsimainen tapa hahmottaa tai arvottaa eettisesti historian tapahtumia ole kaikkialla maailmassa dominoivassa asemassa. Viimein saavuimme Venäjän ylvääseen (ja toisinaan ei niin ylvääseen) federaatioon. Venäjään ja sen asukkaisiin minulla on hyvin kaksijakoinen suhtautuminen. Maan historia ja kulttuuri kiehtoo kovasti, mutta toisaalta paikallinen politiikka ja asennemaailma aiheuttaa usein harmaita hiuksia. Venäläisten kanssa sosialisoinnista minulla on lähes pelkästään positiivisia kokemuksia, ja sama jatkui onneksi edelleen. Olikin miellyttävään kiskoa vodkaa trans-siperian junassa keskellä yötä moldovalaisen aivokirur-

2/2016

gin(!), ja tämän enemmän tai vähemmän epäilyttävien ystävien seurassa. Venäjä tarjosi paheiden ohella myös sielunhoitoa onnettomille ja viinan kiroihin langenneille syntisille, sillä Ulan-Ude, joka sijaitsee suunnilleen keskellä Siperiaa, on Venäjän Vajrayana eli tiibetin buddhalaisuuden keskus. Voin helposti ymmärtää miksi, sillä Siperian laakeat arot ja sininen taivas, jotka peittävät yhdessä koko horisontin ovat kuin esimakua muuttumattomasta äärettömyydestä, mielen puhtaasta luonnosta, joka odottaa buddhalaisten oppien mukaan illusorisen, muutoksen alaisen maailman tuolla puolen. Vierailu kahdessa buddhalaisessa luostarissa oli omalla tavallaan hyvin vaikuttava kokemus päästessäni todistamaan minulle länsimaalaisena niin vieraan uskomusjärjestelmän rituaaleja omin silmin. Venäjällä tuonpuoleinen kulkee muutenkin vahvemmin mukana arkisessa elämässä kuin oman kokemukseni mukaan missään Euroopas-

sa: huumeet, alkoholi, katuväkivalta, köyhyys, toisen maailmansodan tuhot ja muut historian veriset tahrat paistavat esiin niin konkreettisessa ympäristössä kuin venäläisten kansanluonteessa. Silti venäläiset säilyttävät yleensä positiivisen asenteen, jossa vastoinkäymiset kuitataan itseironialla eikä toistuvista epäonnistumisista - esimerkiksi lähihistorian suurimman yhteiskunnallisen kokeilun karusta lopputuloksesta – lannistuta pysyvästi. Ja mitä tulee vielä venäläiseen kulttuurin ja omaan kiinnostukseeni sitä kohtaan, sen vastustamattomaan vetovoimaan, niin kirjailija Jevgeni Zamjatin on aikoinaan todennut mielestäni osuvasti: ”Pääasia on, että aitoa kirjallisuutta voi olla vain siellä, missä sitä eivät tee toimeenpanevat ja kuuliaiset virkamiehet, vaan raivohullut, erakot, kerettiläiset, uneksijat, kapinoijat, epäilijät.” Karri Kuokkanen

Yhdysvaltain

2/2016

länsirannikon reissu

Aamulennot ovat parhaat lennot

ma kantani on, että etenkin matkalle lähtiessä kannattaa aina valita aamulento. Kun tietää edellisen päivän päättyvän yöuniin omassa sängyssä, ei matkastressi ehdi vaivata koko päivää. Check-Inin ja pakkaamisen voi hoitaa juuri sopivasti ennen nukkumaanmenoa, sillä aikaisemmin yrittäminen on silkkaa itsepetosta. Aamulla herätessä voikin sitten vain napata kantoon valmiiksi pakatun matkalaukun eteisestä, ja hyvällä tuurilla vasta kentällä matkaan lähdön todellisuus ehtii upota tajuntaan. Tällä kertaa portilla luki taulus-

sa itselleni aivan uusi määränpää: Los Angeles, USA.

Mmmurricah, fuck yeah! Onhan jenkkilään ennenkin tullut muutama reissu tehtyä, mutta tähänastiset matkat ovat vieneet vain itärannikolle. Tällä kertaa matka alkoi Los Angelesista, josta vuokrasimme auton, jolla matkakumppanini kanssa kiersimme käytännössä läpi kaikki Yhdysvaltain länsirannikon osavaltiot. Pistäydyttiinpä sitä vähän Kanadankin puolellakin. Seuraavat paikat tuli siis reissun aikana nähtyä: Kalifornia,

2/2016

Oregon, Washington, Brittiläinen Kolumbia (CA), Alberta (CA), Idaho, Nevada, ja Arizona. Vuokra-auton mittarin mukaan matkalla ajettuja kilometrejä kertyi yli 11000. Näiden varrella vierailimme yli kuudella eri suurkaupunkialueella ja neljässä eri luonnonpuistossa, minkä lisäksi kiipesimme omin voimin kahdelle vuorelle. Matkaseurana minulla oli ystäväni Pasi, jonka kanssa ajelimme viime vuonna Islannin ympäri. Tämä reissu osoitti, että yhdessä matkustaessamme muodostamme aika saumattomasti toimivan dynaamisen duon. Kahden viikon reissuun matkaseura sietääkin valita sen perusteella, ovatko matkalaisten käsitykset mielekkäästä lomailusta yhteneväiset. Etenkin tällaisten roadtrip-tyyppisten reissujen tapauksessa on myös hyvä testata ainakin muutamalla pitemmällä autoreissulla sitä, kuinka hyvin toisen pärstää jaksaa yhteen soittoon katsella. Meidän tapauksessamme homma toimi, sillä molemmat halusivat nähdä ja kokea mahdollisimman paljon länsirannikon luontoa, eikä kumpikaan ollut erityisen kiinnostunut viettämään yhdessäkään pysähdyspaikassa kuin korkeintaan yhden kokonaisen päivän. Nukuimme joka yö eri kaupungissa, ja tien päällä vierähti joka päivä useampi tunti. Mitä matkalla sitten tuli nähtyä? Noh, ensi alkuun Kalifornia tarjosi sekä kaupunkiloistoa että länsirannikon luonnon mykistävää jylhyyttä. Los Angeles itsessään on surkuhupaisan kaksipiippuinen metropoli; Hollywoo-

din loisteesta on vain parin minuutin ajomatka loputtomia huonekaluliikkeitä pursuaviin etnisiin kortteleihin. Tämän lisäksi parhaimmillaan kuusitoistakaistaisten moottoriteiden jokaiselta ylikulkusillalta löytyi asunnottomien leiri. San Francisco oli suhteessa paljon miellyttävämpi kaupunki, eikä vain loistavan pizzansa takia. Köyhyyttä ei Yhdysvalloissa pääse missään karkuun, mutta Golden Gaten ympäristössä ei ollut aivan samanlaista särkyneiden unelmien ilma-

Toinen nopeasti ohitettu osavaltio oli Idaho, mutta siitä ei muuta tarvitse mainitakaan, kuin että kellään ei oikeastaan edes pitäisi olla mitään asiaa Idahoon.” piiriä, kuin mihin Losissa törmäsi joka nurkalla. Tunnustetun puolueellinen mielipiteeni kuitenkin on, että Kalifornian (ja koko länsirannikon) luonto päihittää minkä tahansa urbaanin keskuksen. Rannikon rantatien merinäköala, Yosemiten vesiputoukset, sekä etenkin punapuumetsien hiljentävä muinaisuus peittosivat kaikki osavaltion kaupungit mennen tullen. Matkan loppupuolella koettu Mount Whitneylle kapuaminen oli myös kokemuksena sekä koko matkan kuvaannollinen, että kirjaimellinen huippukohta. Tästä yksittäiskokemuksesta riittäisi kerrottavaa kokonaan oman juttunsa, joten en mene tällä erää yksityiskohtiin. Suosittelen kuitenkin kokemusta

kaikille kynnelle kykeneville, mikäli tie vie joskus Kaliforniaan. Siinä missä Kaliforniassa tuli vietettyä hieman enemmän aikaa Los Angelesiin saapuvan ja sieltä lähtevän lennon vuoksi, esimerkiksi Washington ja Oregon jäivät tällä kertaa hieman vähemmälle huomiolle. Molemmista voi tosin sen verran sanoa, että ainakin niissä on erinomaisen hyväkuntoiset valtatiet, joita kelpasi kaahailla jenkkimoottoriteiden epävirallista keskinopeutta 145 km/h. Toinen nopeasti ohitettu osavaltio oli Idaho, mutta siitä ei muuta tarvitse mainitakaan, kuin että kellään ei oikeastaan edes pitäisi olla mitään asiaa Idahoon. Kanadan puolelle menimme lähinnä Albertassa sijaitsevan Banffin kansallispuiston takia. Alue on ihan huisin laaja ja koskemattoman oloinen. Siellä tuli kertaheitolla bongattua enemmän luonnonvaraisia villieläimiä kuin mis-

2/2016

sään aikaisemmin. Paksusarvilampaat ja vapitit änkesivät tielle milloin mistäkin, ja erään tien vierellä auringosta nauttimassa makoili mikäs muukaan kuin mustakarhu. Siinä missä Kanadassa oli mukavan viileää ja jossain kohti vielä luntakin maassa, niin Nevada ja etenkin Arizona lunastivat maineensa paholaisen kainaloina. Lämpötila oli jatkuvasti yli 100˚F (+37˚C), ja Las Vegasissa sekä Phoenixissa se kipusi yli 40˚C asteeseen. Sää oli siis otollinen viettää ensi kertaa elämässäni aikaa sekä kattouimaaltaalla, että hyvin ilmastoiduissa Casinoissa ja IMAX-teatterissa. Rahaa hävisin lopulta vain kympin, ja käteen jäi syntisäkkien citystä matkamuistoksi yksi vaaleanpunainen pelimerkki. Arizonassa tuli myös koettua aika eeppinen pienkonelento Grand Canyonin yli. Elämyskeskuksessa opasteet olivat seinillä kirjoitettuna sekä englanniksi ja koreaksi, ja odo-

2/2016

tushuoneen kansalaisuusjakaumasta päätellen joku korealainen matkakeskus jossain tahkoo niin paljon woneja kärrätessään pakettituristeja lentelemään kanjonin yllä. Parin viikon reissun tiivistäminen muutamaan kappaleeseen ei kovin paljoa avaa koko matkan aikana koettuja fiiliksiä. Uskallan kuitenkin väittää, että reissulta jäi käteen kasa hyviä vinkkejä, joista olen tarkkaan valinnut Kronikan merkkirajoitusten paukkuessa kolme tähän liitettäväksi. Uskon niistä olevan hyötyä kenelle tahansa lukijalle, joka suunnittelee matkaa länsirannikolle: 1. Bensa on halpaa, ja sitä on riittä-

västi. Vuokratkaa siis auto. 2. Välttäkää motareilla sekä kalliita että ruttuisia autoja. 3. Motellia varatessa kannattaa aina tarkistaa, onko sen viereen vedetty junaraiteet. Summa summarum: Hieno reissu oli, suosittelen. Annika Pöysä

Matka Irlantiin

2/2016

Vietin kahdeksantoista päivää toukokuusta reissaten ympäri Irlantia ja Pohjois-Irlantia parhaassa seurassa, eli oman itseni kanssa.

ävin läpi kymmenen eri lokaatiota, kasoittain nähtävyyksiä ja museoita, sopivissa määrin sekoituksen kaupunkeja, kyliä ja maaseutua, kulttuuria, museoita ja reppureissaajan arkea, hostelleja ja ihmisiä laidasta laitaan, suuren määrän bussikilometrejä ja jokusen junallakin, hellettä ja sadetta, pari olutta, muutaman tuhatta valokuvaa. Matka alkoi ja loppui Dublinista, missä vietin yhteensä viisi yötä. Olin kaupungissa aiemminkin ollut, vuonna 2009, joten se oli melko tuttu. Keskityinkin siis lähinnä muutamaan itselleni todella merkittävään kohteeseen: Trinity College ja Book of Kells, Chester Beautty Library, St. Patrick’s Cathedral sekä päiväretki Glendaloughiin, Wicklowvuoristossa sijaitsevaan entiseen luostarikylään. Kandissani ja gradussani irlantilaisia luostareiden kronikoita primäärilähteenä käyttävänä Book of Kellsin näkeminen omin silmin lähenteli uskonnollista kokemusta, mutta Collegen Long Hall ei

jäänyt toiseksi. Hienoin kirjasto mitä olen koskaan nähnyt. National Gallery oli myös mainitsemisen arvoinen ja nousi lopulta todella korkealle reissun kokemuslistalla, näyttely jonne oli kerätty hieno määrä todellista taidetta. Näin ensi kertaa elämässäni Monet’n taulun livenä, kuten myös mm. van Goghia ja Caravaggiota. Varsinaisista kaupungeista kiersin läpi oikeastaan kaikki, eli Corkin, Limerickin, Galwayn sekä Pohjois-Irlannin puolelta Derryn sekä Belfastin. Corkissa on, varmasti ison yliopiston johdosta, vireä yöelämä, ja Belfastin ohella ainoa paikka jossa ulkona kävinkin. Jos illanvietot ovat se juttu, on Cork korkealla suosituslistalla. Corkin isoin juttu itselleni oli Blarney Castle, kymmenisen kilometriä kaupungista sijaitseva linna puutarhoineen. Koko alue on niin massiivinen etten edes yrittänyt sitä käydä läpi, vaikka monen monta tuntia tuonne upposikin. Retroperspektiivistä lopulta reissun parhaita paikkoja. Itse linna on toki

2/2016

komea ja hyvin säilynyt – immersio oli vahva – ja Blarney Stonen suuteleminen hauska juttu, mutta nuo puutarhat siitä tekivät vaikuttavan kokemuksen. Mitä erilaisinta metsää ja puutarhaa kilometrikaupalla, siellä oli mukava samota. Alue on niin laaja että turistikohteesta huolimatta sai olla yksin melko pitkälti. Aika ehdoton kohde Corkin seudulla pyöriville. Lähinnä teollisuudella elävä Limerick ei ole matkailijalle ihanteellinen kohde. Viileätunnelmainen ja etäinen kaupunki, mutta onhan Shannon-joki sekä perustuksiltaan tuhatvuotinen King John’s Castle komeaa nähtävää. Galway, joka tuskin edes kaupunkistatusta ansaitsee, on positiivisella tavalla vilkas ja eloisa rantakylä. Galway jos joku oli pikkukaupunki missä voisi vain hengailla hyvän tunnelman voimin. Paljoa nähtäväähän tuolla ei sinänsä ole, mutta kodikkain paikka kaupungeista selvästi. Kävin heittämässä pitkän kävelylenkin South Parkissa, jossa tein vuosien tauon jälkeen ensikosketukseni Atlantin valtamereen. Kävelin myös Mutton Islandille, majakkasaari joka on suljettu, mutta tuo kilometrin pituinen silta on jo itsessään kokemus, varsinkin sateisella puolimyrskyisellä kelillä. Derry (Londonderry) on kaikkiaan oikein mukava ja sopivan kompaktin kokoinen kaupunki rikkaalla joskin verisellä historialla, jossa ehti kuitenkin nähdä kaiken yhden päivän kävellessä ympäriinsä. Irlannin saaren ainoat kaupunginmuurit omistava vanha kaupunki sisältää paljon miellyttäviä vanhoja rakennuksia ja hyviä näkymiä, ja Free Derry-kaupunginosa modernia historiaa sylikaupalla. Tuolla jos jossakin historia näkyy katukuvassa, löytyy IRA-tägejä ja jos jonkinmoista muistolaattaa Bloody Sundayn uhreille. Näkemisen arvoista, myös muurit ja tykit ovat aina jees. Jotkut väittävät jopa saaren kauneimmaksi kaupungiksi, ja on tuossa ehkä jotain perää. Belfastin visiittiäni vaivasivat sateet, mutta Ulster Museum ja Botanical Garden olivat kumpikin positiivisia yllättäjiä. Otin päivämatkan Giant’s Causewaylle, joka oli tietysti erikoisuudessaan komea paikka, mutta kärsin turistien paljoudesta tuolla. Kierrokseen kuului myös Carrick-a-reden saari ja

köysisilta Antrimin rannikolla, joka oli kuin Välimereltä – turkoosia vettä ja valkoista hiekkaa. Odotin paljon maaseudulta yleisesti, ja se vastasi huutooni. Irlannin maaseutu koskettaa sielunmaisemaani perinpohjaisesti, ja viihtyisin siellä ilman mitään erityistä ohjelmaakaan. Ensi kerralla maahan mennessäni suuntaankin suoraan pois urbaaneilta seuduilta. Cashel oli ihan mahtava paikka, aitoa maalaistunnelmaa, kolmisen tuhatta asukasta ja Rock of Cashel, parituhatvuotinen linnoitus. Matkan parhaita aamuja oli kylän sisterisiläisluostarin raunioiden seassa vaeltelu. Westport on myös mukava pieni kylä, ja pääsin kiipeämään Irlannin pyhälle vuorelle, Croagh Patrickille jossa itse pyhän Patrikin sanotaan asuneen ja kuolleen. Kohokohta oli kuitenkin Aran Islands, joista isoimmalla, Inishmorella, vieitn yön. Vain kahdeksan sadan asukkaan saari on rikas niin luontonsa kuin historiansa osalta, ja siihen kannattaa tutustua ajan kanssa. Kävi tuuri, sää

2/2016

oli täydellinen kesäpäivä, ja vuokrasinkin fillarin jotta pääsin käymään koko saaren läpi. 31km kertyi polkemista, josta osa todellista maastoajoa, hieno päivä oli – rauniolinnakkeita, kirkkoja, meri vieressä koko ajan ja jopa irlanninhylkeitä. Itse reissaamisesta todettakoon, että jos et ole yksin matkustanut, korjaa asia pikimmiten. Täydellinen yksinolo on ajoittain haastavaa. Silti suosittelen sitä kaikille, ja varsinkin siksi. Tekee hyvää olla vain itsensä kanssa, siinä ehtii ja joutuu käsittelemään ajatuksiaan & elämäänsä. Yksin matkustaminen pakottaa myös olemaan kontaktissa muihin ihmisiin ja tutustumaan, mutta samalla siinä saa olla yksin ratkaisujensa kanssa ja mikään ei velvoita mihinkään. Kolmessa viikossa ehtii ajatella paljon, ja välillä olla ihan täysin ajattelemattakin mitään. Erkki Kulovesi

2/2016

Ajatuksia Kiinasta Minulle annettiin tehtäväksi kirjoittaa Kronikkaan ”jotain” kokemuksistani vaihdossa ja työharjoittelussa Kiinassa.

lin siis lukuvuoden 2013-2014 keski-Kiinassa Wuhanissa vaihdossa ja tällä hetkellä olen kolmen kuukauden työharjoittelussa Pekingissä. Omien opiskelu- ja harjoittelupaikkojeni esittelyn sijaan päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kertoa miksi kronoslaistenkin kannattaa vakavasti harkita kiinankielen ja kulttuurin lisäämistä opintoihinsa. Kiinaa voisi kuvailla sanalla erilainen. Jos haluat jotain muuta kuin tyypillisen Erasmus-vaihdon, niin Kiina on ainakin mahdollisimman kaukana siitä. Länsimaiset kulttuurivaikutteet oat pysyneet Kiinassa hämmästyttävän pieninä, eikä monikaan meille itsestään selvä asia ole täällä sitä. Tämä johtuu varmaankin ennen kaikkea paitsi sensuurista, myös siitä, että kirjaimellisesti melkein kukaan Kiinassa ei osaa englantia. Lempipuuhaani täällä onkin bongailla katukuvassa ja kiinalaisten aatteissa rehottavaa chinglishiä. Edes Pekingissä kukaan ei pidä länsimaalaistyyppisistä vessoista, täältä ei edelleenkään löydy kuntosaleja muutamaa trendipaikkaa lukuun ottamatta (ja niissäkin näkee korkokenkiä juoksumatolla, toppatakkeja ja diskovaloja), kiinalaiset kuuntelevat lähinnä kiinalaista tai muuta aasialaista musiikkia, muotivaikutteet

tulevat lähinnä Etelä-Koreasta, punaviiniä juodaan shotteina, kiinalaiset naiset eivät todellakaan sheivaa, edes kainaloitaan, ”länsimainen ruoka” tarkoittaa pahvilta maistuvia täytekakkuja ja sokerilta maistuvia pizzoja, ja länsimainen ja kiinalainen lääketiede näyttäytyvät toistensa relevantteina kilpakumppaneina. Kun kuuntelee kiinalaisten mielikuvia maailmasta, takuulla kuulee asioita, joita ei olisi kuvitellut kuulevansa. Samalla omakin maailmankuva saattaa muuttua aika tavalla. Kiinalaiset ovat ylpeitä ikivanhasta kulttuuristaan ja historiastaan, joten kiinalaisille kehityksen päätepiste ja tavoittelun kohde on jotain ihan muuta kuin länsimaalainen demokraattinen, yksilönvapauksia ja tasa-arvoa korostava yhteiskunta. Eurooppa näyttäytyy nimittäin kiinalaisille lähinnä kivana romanttisena ulkomuseona, jossa ei ole tarpeeksi ihmisiä ja dynamiikkaa. Heille on tälle sanontakin: 有山，有水，真无聊. On vuoria, on vettä, ja todella tylsää. Kiinaa muistuttaa itse asiassa mielestäni paljon Amerikkaa, vaikka usein niitä pidetäänkin toistensa vastakohtina. Jotkut sanovat, että Kiina on vienyt kapitalisminkin kaikista pisimmälle. Stereotyyppiset käsitykset Kiinasta länsimaalaisten yritysten halpatuotantomaana, kommunistisena

taloutena ja takapajulana kannattaa siis unohtaa. Tosin kyllä Kiina myös oikeasti on saastesumun peitossa, täynnä Made in China -rihkamasta kertyneitä jätevuoria ja köyhyyttä. Kiinan talous kasvaa edelleen vauhdilla ja kommunistiseen puolueeseen ollaan syystäkin tyytyväisiä: se on tuonut jo vuosikymmenten ajan useimmille kiinalaisille valtavasti vaurautta ja vakautta. Sensuurissa ja oman maan tuotteiden suosimisessakin on se hyvä puoli, että kopioteollisuus Kånken-repuista kännyköihin kukoistaa. Kiinalaiset eivät ole kopioinnista ollenkaan häpeissään, vaan erittäin ylpeitä. Länsimaalaisille yrityksille kiinalainen hieman erilainen kopiointimoraali tuottaa vaikeuksia. Joskus se tarkoittaa Minna Parikan pupunkorvakenkiä suuren kiinalaisen kenkäketjun valikoimissa, mutta usein jotain alkuperäistä tuotetta parempaa.

2/2016

Yksi näistä on mobiilisovellus Wechat, joka yhdistää Whatsappin ja Facebookin parhaat puolet. Tätä nykyä superyhtiö Tencentin (sama, joka hiljattain osti enemmistöosuuden Supercellistä, niin suurella summalla kuin vain kiinalaisella yhtiöllä voi olla varaa) Wechat-sovelluksen avulla voi jo maksaa useimmissa ravintoloissa ja kaupoissa, siirtää rahaa kaverille ja ostaa vaikkapa elokuvaliput. Suomessakin tätä on yritetty kovasti toteuttaa, mutta kuka olisi uskonut vaikkapa kymmenen vuotta sitten, että Kiina on kännykällä maksamisen edelläkävijämaa. Sensuurilla ja valtion tiukasti ohjaamalla mediallakin on joitain hyviäkin puolia, mitä ei välttämättä tule länsimaisesta näkökulmasta ajatelleeksi. Hiljattain tehty tutkimus nimittäin kertoo, että kiinalaiset suhtautuvat kaikista maailman kansakunnista positiivisimmin tulevaisuuteen ja maailman nykytilaan. Syynä on kuulemma

2/2016

media, joka on valjastettu tukemaan puoluetta ja suoltamaan lähinnä positiivisia uutisia. Kun et kuule pahoja asioita maailmasta, et nähtävästi myöskään masennu niistä. Toisin kuin usein luullaan, kiinalaiset kyllä tietävät sensuurista, mutta siihen suhtaudutaan lähinnä naureskellen. Eihän mediaan heidän mielestään missään muuallakaan voi luottaa ja nykyään sosiaalinen media tuo tehokkaasti maailman tapahtumat myös kiinalaisten tietoon, jos heitä siis kiinnostaa niistä lukea. Kiina on itsessään niin iso maa ja matkailukohteita, erilaisia kulttuureja ja puheenaiheita riittää niin paljon, että epäilen, ettei kiinalaisia sensuurittomassakaan internetissä hirveästi kiinnostaisi keskittyä ulkomaailman tapahtumiin. Vaikka vieraita vaikutteita menestyksekkäästi pyritäänkin pitämään

ulkopuolella, niin jotkut tuontituotteet ja ilmiöt kahvista länsimaisiin neniin ovat nyt erittäin trendikkäitä. Yhtenä viikonloppuna Pekingissä vastaani tuli Fänpekka-niminen Suomi-huvipuisto lapsille. Tarkistin nimen moneen kertaan ja huvipuiston nimi todellakin oli Fänpekka ja siellä haluttiin opettaa kiinalaislapsille ongelmanratkaisukeskeistä oppimista. Suomesta käsin ei välttämättä tule ajatelleeksi, että Kiina on nykyään myös maa, jota katsotaan ihaillen ja jonne pääsyä tavoitellaan. Kiina on jo aikoja sitten syrjäyttänyt Japanin Aasian johtavana valtiona ja sillä on hyvät suhteet moniin Afrikan maihin, Venäjään ja Lähi-Itään. Oma vaihtoyliopistoni Wuhanissa oli erityisesti Afrikasta, muualta Aasiasta, Venäjältä ja sen lähialueilta, sekä lähi-idästä tulleiden tutkinto-opiskelijoiden

Kiinan rähjäisempää puolta.

K suosiossa. Useimmat ulkomaalaiset opiskelijat olivat tulleet Kiinaan siksi, että heidän kotimaassaan Kiinasta hankittua tutkintoa arvostettiin ja siitä haluttiin maksaa. Kiina yllättää valehtelematta joka päivä. Joskus se ovat siankorvat lounaana, joskus kiinalaiset mitä kummallisemmat terveysuskomukset, joskus se, että toinen ei ole kuullutkaan Bridget Jonesista tai muista meidän populaarikulttuurimme klassikoista. Aivan yhtä hämmästyneitä kiinalaiset ovat kun en tiedä yhtäkään heidän luettelemistaan kiinalaisista julkisuuden henkilöistä. Mitä enemmän olen päässyt tutustumaan kiinalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, sitä enemmän olen tullut

2/2016

siihen johtopäätökseen, että Kiina on ihan oma maailmansa, oma kuplansa joku voisi sanoa. Kiina on meille ilmeisesti sen verran vierainen ja kaukainen, että se ylittää uutiskynnyksen lähinnä kuriositeeteillaan. Aika monet eivät tiedä juuri mitään kiinalaisesta yhteiskunnasta, eikä kiinalainen tiedä yhtään sen enempää Euroopasta tai Amerikasta. Kiinalaisen kulttuuripiirin vaikutuksenalaisena on kuitenkin miljardeja ihmisiä ja vaikutusalta kasvaa koko ajan. Tähän kuplaan tutustumista suosittelen jo siitäkin syystä, että ainakaan se ei koskaan tule olemaan tylsää ja ennalta arvattavaa. Ja se kielikin on ihan mahdollista oppia! Miia Ilomäki

Kylmää vettä ja seteleiden repimistä

Kesä saaristossa

oma, se on viimein alkanut. Hetken hiljainen jakso, ennen kesän työrupeamaa ja tulevan yliopistovuoden valmistelua, on nyt täällä. On monia tapoja nauttia kesästä, minulle yksi on kuitenkin ylitse muiden: purjehdus Suomen saaristossa. Puolitoista viikkoa aurinkoa, uimista, hiljaisuutta ja rauhaa kaukana kaikesta on ihanaa. Totuus on kuitenkin

välillä toinen. Kylmät ilmat, kosteus ja vaihtelevat säät, 13 neliömetrin tilat ja neljä ihmistä, ilman pääsyä suihkuun saattavat kuulostaa epämiellyttävältä tavalta viettää lomaa. Joinakin vuosina olen nukkunut pipo päässä ja lämpökerrastoasu päällä, kahden makuupussin sisällä ja herännyt aamutuimaan kylmiin vesipisaroihin, joita tippuu kajuutan katosta otsalleni.

2/2016

Jos taas on riittävän lämmintä, että ns. tavallinenkin lomailija nauttisi meri-ilmasta, syntyy purjeveneellä aivan omanlaisiaan ongelmia. Sähköä on erittäin rajoitetusti, joten lämmin ilma yleensä tarkoittaa pilaantunutta ruokaa ja lämmintä kaljaa. Lisäksi Itämeren huonon tilan vuoksi esimerkiksi heinäkuun helteet merkitsevät suuria sinileväkukintoja, mikä tekee olemisesta entistäkin tukalampaa. En kuitenkaan vaihtaisi kokemaani mihinkään. Saaristo, hiljaisuus ja eristyneisyys internetistä, sähköstä ja jopa juoksevasta vedestä pakottavat ihmisen todella rauhoittumaan. Pakollinen stressinpurku ja irrottautuminen arjesta, ilman sähköpostista, facebookia ja whatsappia tuntuu todella hyvältä! On lumoavaa kulkea paljain jaloin sileillä rantakallioilla ja antaa jalkapohjien ihon parkkiintua kuumaa kiveä vasten. Iltaisin on jännittävää heittää virvelillä pientä lippauistinta ja narrata ahvenia iltapalaksi. Vilvoi-

tusta kaivatessani on mukavaa painaa maski naamalle ja snorkkeli suuhun ja pulahtaa tuijottelemaan pinnanalaista elämää – vuoden ajasta riippuen kokemus saattaa olla kylmä tai enemmän kylmä. Luonto tarjoaa saaristossa jatkuvasti uutta nähtävää ja tutkittavaa. Saaristossa on myös paljon historiaa. Moniin entisiin armeijan saariin, kuten Jussarö ja Utö, saa nykyään rantautua ja niissä on nähtävissä sotilaskäytön jättämiä jälkiä vuosien ajalta. Myös monista entisaikojen kalastajien, metsästäjien ja kauppiaiden käyttämistä saarista on löydettävissä kiinnostavia historiallisia nähtävyyksiä. Esimerkiksi Saaristomerellä sijaitsevassa Jurmossa on elänyt 1700-luvulla joukko merirosvoja, minkä vuoksi saari on joskus 1800-luvulla poltettu käytännössä paljaaksi. Nykyään saaren itäpäätä peittääkin aavemainen istutusmetsä, jonka isot kuuset kasvavat viivasuorissa riveissä poukkoilevan maaston keskellä. Huhu kiertää myös,

2/2016

että Jurmon kiveltä – saaren länsipuolella sijaitsevalta karikolta – voi vielä tänä päivänä onnekas sukeltaja löytää vanhoja kolikoita tai muita esineitä ja esineiden kappaleita kivelle houkutelluista ja uponneista laivoista.

nähtävyydet tekevät kokemuksesta kuitenkin ainutlaatuisen ja arvokkaan. Et tule ikinä kokemaan mitään vastaavaa.

Saariston kauneus, luonto, rauha ja

Ilmari Lähteenmäki

Lainajuttu Tampereelta: raportti Bukarestista

Voi hemmetti sitä tuomaria joka ei antanu pilkkua Pukille!

orstai 8. päivä lokakuuta Herran vuonna 2015 oli jälleen odotettu päivä monille suomalaisille jalkapallon ystäville, kun Suomi kohtasi Bukarestissa Romanian joukkueen EM2016-karsintaottelussa. Suomen joukkueella, eli tuttavallisemmin Huuhkajilla, on myös uskollinen kannattajakuntansa, joka kiertää säännöllisesti ympäri maita ja mantuja möykkäämässä paikallisten stadionien vieraskatsomoissa rakkaan kotimaansa puolesta. Tänä upeana lokakuisena torstaina myös Patina oli lähettänyt edustusosastonsa Bukarestiin National Arenalle muiden suomalaisfanien kanssa omiaan kannustamaan. 25 rohkeaa patinistia, joita eivät kulkukoirat tai yökerhojen edustal-

la lompakoita ja puhelimia vaanivat viekkaat elämänmuodot pelota, olivat oikeastaan siirtyneet ekskursion merkeissä Bukarestiin jo lokakuun 5. päivä, lompakot ladattuina paikallisella LEU-valuutalla halpa oluen hinta mielessään. Valitettavasti vielä maanantaina matkaa varjosti monen osalta pettymys, sillä romanialaisten fanien sikailtua joukkueelleen tuomion pelata tyhjälle katsomolle, monet lähtivät matkaan odottavaisina mutta samanaikaisesti myös pettyneinä. Lippuautomaattien jumalat ilmeisesti kuitenkin vastasivat rukouksiin, koska yllättäen torstaina hieman alle 20 patinistia istui hostellilla alkuillasta lippu peliin kädessään. Koko alkuviikon sää oli mitä aurinkoisin, mutta

2/2016

torstaina langennutta harmautta tuskin kukaan havaitsi stadionin valonheittimien kajo mielessään. Vaikka toki huolellista virittäytymistä peliä varten oli monessa mielessä harjoiteltu koko viikko, lähti pieni osasto peliin ollessa vielä aikaa katsastamaan lähistöllä sijaitsevan ”Suomibaarin”, josta todellakin löytyi jo kymmeniä enemmän tai vähemmän pelifiiliksissä olevia kanssaveljiä ja -siskoja. ”Muutaman” oluen jälkeen olikin lopulta aika lähettää edustusosasto kohti peliä muutamaa hostellille jäänyttä lukuun ottamatta, joita näytti ilmeisen paljon enemmän kiinnostavan tuijotella maailman kliseisimpiä carpe diemejä huoneen seinillä pelin sijasta. Bukarestissa tunnetusti mikään ei onnistu ilman säätämistä, mistä syystä muun muassa taksimatka vaihtui metromatkaksi, mutta pelimestoille päästiin kuitenkin ajoissa ja pienen vaelluksen jälkeen löytyi kokonaan suomalaisille varattu privaattikatsomokin. Alkoholimyyntiähän ei pelissä ollut erinäisten jännitteiden vuoksi, mutta parituntinen peli ei suomalaista lyijynraskasta kokopäiväpelikuntoa hidasta. Fiilis katsomossa vaikutti oleman erinomainen jo ennen pelin alkua, vaikka kollektiivisesti jouduimme myöntämään sen tosiasian että 50 000 romanialaisfania sai ehkä keltaisine muoviastaloineen vähän kovemman metelin aikaiseksi. Katsomosta bongattiin myös Pepe Willberg ja kova futisfani, sekä muutenkin hyvä jätkä, elikkäs Paavo Arhinmäki. Romania vei selkeästi pelin ensimmäisen puoliskon. Huuhkajilla ei ollut juuri mitään sanomista Romanian

painostuksen alla ja erän ehdoton sankari oli ilman muuta maalivahti Suomen päädyssä. Muutama hyökkäyksen alku taidettiin jossain vaiheessa saada, mutta siihen ne jäivätkin. Puoliajalla piti luonnollisesti päästä jaloittelemaan, joten osasto lähti kymmenen metriä taaempana sijainneelle parvelle joko hakemaan alkoholittoman virvokkeen tiskiltä tai vierailemaan stadionin WC-tiloissa. Ehti siinä myös imeä raikasta ja ravitsevaa ilmaa filtterin läpi halutessaan. Toisen erän alkaessa ei oikein vielä tiennyt mitä odottaa. Pienikin parannus olisi parannus, mutta oikeastaan ihan yllättäen reilun tunnin jälkeen Joel Pohjanpalo laukoi pallon verkkoon ja koko vieraskatsomo räjähti huutoon ja tanssiin. Rakas ex kulttuuri- ja urheiluministerimme meinasi hankkiutua kaidetanssinsa jälkeen alhaalla sijainneeseen VIP-katsomoon ja allekirjoittaneenkin puoliksi täysi alkoholiton oluttuoppi löysi tiensä useampien vaatteisiin ja hiuksiin, omani mukaan lukien. Tällä hetkellä myös romanialainen osasto helvetin hyvin koulutettuja mellakkapoliiseja täysissä varustuksissaan saapui katsomon taakse turvaamaan suomalaisia kannattajia kateellisten romanialaisten sikailijoiden varalta. Suomi sai selkeästi virtaa maalista, sillä seuraavan vartin ajan kaikki painostus oli Romanian päädyssä ja kaukana ei ollut toinen maalikaan. Näinä hetkinä todistettiin myös tuomaripelin uskomattomuus, kun Pukilta vedettiin röyhkeästi jalat alta maalialueella, mistä kuka tahansa toimivat silmät

K omistava kotisohvatuomarikin olisi viheltänyt pilkun mutta pelin tuomari ei jostain käsittämättömästä syystä tätä tehnyt. Railakas tunnelma suomikatsomossa sai kuitenkin ikävän käänteen viimeisten minuuttien kohdalla, kun Romania jollakin ilveellä onnistui takomaan pallon verkkoon ja näin ollen tasoitti pelin yhteen-yhteen. Ikävin mahdollinen käänne siis pelin kannalta, vaikka yleisesti pelielämys saakin täydet viisi pistettä (käytössä oleva asteikko nollasta viiteen). Taistelu oli kuitenkin upea ja tasapelistä ylpeänä (ja ehkä hieman pettyneenä) Patinan jalkapallohuligaanit joutuivat muiden suomalaisten kanssa jäämään viimeisinä katsomoon, ja stadionilta päästiin pois takseille asti turvallisessa poliisisaattueessa. Mutta eihän jalkapallopeli itse peliin pääty, Paavo Arhinmäki ystävällisesti ohjeisti ihmisiä ottamaan alleen ei-kusettavia takseja ja saapumaan samaan suomibaariin jatkoille jossa oltiin jo muutenkin aikaa vietetty jonkin verran. Allekirjoittanut kuitenkin ystävällisestä ohjeistuksesta huolimatta hyppäsi kusettaja-taksikuskin kyytiin

2/2016

ja maksoi kymmenkertaisen hinnan paikallisella hintatasolla (mikä muuten, ironista kyllä, on silti halvempi kuin vastaava matka olisi Suomessa). Romanialainen upea alkoholipolitiikka mahdollisti sen että baarit pitävät ovensa auki niin pitkään kuin asiakkaita riittää, ja niitähän riittää kun mainitaan sanat ”suomifanit” ja ”futis”. Puoli kuuteen asti juotiin halpaa olutta ja sössötettiin niin politiikasta, opiskeluista kuin päivän jalkapalloelämyksestäkin. ”Teissä on Suomen toivo vaikka olettekin kännissä Bukarestissa” -lause lämmitti monien patinistien sydäntä Paavo Arhinmäeltä kuultuna ja vaikka mies ei itse jaksanutkaan enää lähteä hostellille jatkoille, puoli kuuden aikoihin baarimikko huikkasi ikävän last callinsa ja monien oli aika siirtyä majapaikkaan nukkumaan. Tämän raportin reissusta kirjoitti Tume Tertsunen, joka antaa pelille, reissulle, oluen hinnalle ja Arhinmäelle arvosanan: 5/5 sekä kusettavalle taksikuskille arvosanan: 0/5

Latteata paskaa

Mitä Helsingistä jää?

un muutin Helsinkiin noin vuosi sitten, ei minua hämmästyttänyt sen suuruus eikä sen ihmispaljous, vaan sen jokaiseen katuun, rakennukseen, patsaaseen ja puistoon kirjoitettu vuosisatainen

historia. Lappilaisessa kotokylässäni historia oli pienimuotoista ja vuosituhantista: luutyökaluja vuosituhanten takaa, ihmeen kaupalla säilyneitä reenjalkoja tai metallihelyjä. Rovaniemellä asuessani historia puolestaan

2/2016

oli kadonnut saksalaisten toimesta tuhkana tuuleen. Täällä taas ei voi kävellä kortteliaakaan, etteikö menneet vuosikymmenet muistuttaisi itsestään: elleivät kadut ole nimettyjä oppikirjojen sivuilta tuttujen merkkihenkilöiden nimillä, ne ovat katuja joilla nämä henkilöt kävelivät. Jylhä Tuomiokirkko, yliopiston jykevät kivirakennukset, synkkinä pönöttävien presidenttien tai herkkäilmeisten runoilijoiden patsaat näyttävät siltä, että niiden on määrä seisoa paikallaan maailman tappiin asti. Ja vaikka tämä Suomen suurin kylä on seisonut jo vuosisatoja, yhä se kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi. Joka päivä Mannerheimin tietä kulkee moninkertaisesti se määrä ihmisiä, joita asui sieltä mistä minä olen lähtöisin, ja joka vuosi tänne muuttaa näitä ihmisiä lisää. Heitä asuttamaan valetaan lisää asfalttitasankoa ja pystytetään lisää betonin, teräksen ja lasin torneja. Jos se, mitä rakensimme kivestä on seissyt tähän asti, kuka sanoo etteivätkö nämä uusimman rakennustekniikan ihmeet kestäisi yhtä pitkään, elleivät pitempäänkin? Eikö tämän kaiken ole määrä seisoa yhtä pitkään kuin Colosseum, yhtä pitkään kuin pyramidien? Yliopistolle kulkiessani ja kaupunkia katsellessani olen historian opiskelijana monesti tätä asiaa ajautunut miettimään. Varmasti muinaisten aikojen kansat miettivät samalla tapaa omia asuinsijojaan ikuisiksi, mutta niin ovat babylonialaistenkin zikkuratit sortuneet ja roomalaisten insuloista jäljellä vain seinien ääriviivat multakerroksien alla. Monet aikansa suuret kaupungit ovat kadonneet historian

hämärään, jättäen jälkeensä vain mahtavimpien palatsiensa ja temppeliensä rauniot. Näitä kiviröykkiöitä katsellessa historioitsijan on vaikea kuvitella sitä jaloutta mitä ihmiset niissä ennen näkivät. Vielä vaikeampaa on käsittää sitä hidasta prosessia, mikä on kaiken ihmiskäsien rakentaman niiden ympäriltä muuttanut takaisin metsäksi tai aavikoksi. Nykyaikana me voimme massatuhoaseiden avulla pyyhkäistä kivestä ja raudasta rakennetut kaupungit silmänräpäyksessä maankuoren päältä, mutta ennen räjähteiden keksimistä ja atomin halkaisemista yhden kaupungin hajottaminen. Mutta miten roomalaiset onnistuivat tuhoamaan Karthagon kaupungin ilman dynamiittia? Eivät he sitä käsin purkaneet, eivätkä tosiasiassa edes suolanneet sen peltoja niin ettei mikään siellä kasvaisi. He karkottivat sen asukkaat, kirosivat sen ettei kukaan sinne palaisi, ja antoivat luonnon tehdä lopun. Lapissa käyskennellessäni olen tottunut näkemään lahonneita autiotaloja, oman painonsa alla sortuvia aittarakennuksia ja joskus jopa keskellä metsää yksinään seisovia savupiippuja, joiden ympäriltä kaikki muu on aikoja sitten muuttunut takaisin maaksi. Hitaasti hiipivä vehreys, sateet ja pakkaset tekevät niin varmaa ja perusteellista työtä, että vanhat ukotkin tapasivat neuvoa, että helpoin tapa purkaa mökki oli porata sen kattoon reikä ja odottaa muutama vuosi. Samalla tapaa tutkijat sanovat, että jos sairaus, sota tai jumalan vihan ruoska karkottaisi jokaisen meistä Helsingistä, tekisi luonto vetypommien työn muutamassa vuosikymme-

K nessä. Metrotunnelit olisivat vedestä täyttyessään ennen pitkää sortuneet, kadut viemäreiden tukkeutuessa ja putkien katkeillessa rappeutuneet, kerrostalot perustuksiensa heikennyttyä sortuneet. Kotini olisi kiviröykkiö, josta sade huuhtelisi kalkkia puidentaimien ravinteeksi. Kotikatuni olisi asfalttimurskan läpi puskevaa heinikköä. Kahdensadan vuoden kuluttua paikalla olisi samankaltaista suota ja lehtimetsää, mitä tässä kasvoi ennen kaupungin rakentamista.

2/2016

Ehkä puiden siimeksessä seisoisi Tuomiokirkko, testamenttina ja muistutuksena jälkipolville meidän suuruutemme ajoista. Kyösti Kallion jyrkkäilmeinen patsas saattaisi istua tuijottamassa vehreyttä keskellä citykanien ja -kettujen jälkeläisiä. Ikuisena pitämämme osoittautuu lähemmän tarkastelun alla yhtä hauraaksi ja ohikiitäväksi kuin kaikki meitä ennen tulleiden rakentama. Visa Kallio

Tatuointikulttuuri, eksistentialismi ja individualismi Tänä kesänä tajusin Kumpulan maauimalan suihkussa, että tatuoinneista on tullut arkipäiväisiä.

uolet suihkuttajista oli tatuoituja. Kalliossa puolestaan tatuoitu nahka on alkanut muistuttaa enemmän sääntöä kuin poikkeusta. Käsitykset siitä, millainen on kaunis ja terve keho, vaihtelevat vallitsevan kulttuurin mukaan. Aatteellinen todellisuus heijastuu kokemuksiin kehosta: millaiseen suuntaan sitä koetaan tarpeelliseksi muokata ja mitä

sille ei ole hyväksyttyä tehdä. Millainen aatteellinen ilmapiiri on vaikuttanut tatuointikulttuurin yleistymiseen? Tatuointien yleistyminen on yhteydessä individualismiin: käsitykset yksilön vapaudesta ja toisaalta vastuusta elävät vahvoina. Yksilön arvostuksen kasvu peilautuu iholtamme. Itä-Suomen yliopiston Jari Ruotsalainen tulkitsee, että tatuoinneilla korostetaan

2/2016

omaa toimijuutta. ”Yhteisöllisyys ei ylipäätään ole merkittävä arvo enää. Maailma on pirstaleisempi ja yksilökeskeisempi. Tatuoinneilla rakennetaan omaa identiteettiä”, hän toteaa Maailman kuvalehdessä 12/2014. Individualismi näkyy siinä, kuinka nykyinen tatuointikulttuuri eroaa aikaisemmista tunnetuista tatuoimista harjoittaneista yhteisöistä. Ennen tatuoinnit ovat liittyneet merkittäviin riitteihin. Tatuoinnit ovat sisältäneet koodiston, jota yhteisön jäsenet ovat osanneet tulkita. Merimiesten tatuointikulttuurissa tietty tatuointi on viestittänyt matkasta yli Atlantin. Nykyaikana tatuoinnin ei tarvitse liittyä yhteisölliseen kokemukseen – ne päinvastoin kertovat jotain tatuoidusta yksilöstä itsestään. Varhaisemmissa tatuoimista harjoittaneissa yhteisöissä tatuoinnit ovat kuitenkin vahvistaneet nimenomaan yhteisön voimaa, sillä ne ovat luoneet yhteisen merkkikielen avulla sisäistä yhteenkuuluvuutta. Nykyajan ihmisen tarvetta määritellä omaa identiteettiään kuvastaa hyvin eksistentialismi. Aatteessa korostui henkilökohtainen kokemus maailmasta. Esa Saarinen tulkitsee eksistentialistifilosofi Jean-Paul Sartrea: ”Jokainen ihminen määrittelee oman identiteettinsä ja minuutensa itse … Ihminen on sidottu vapauteen: hänen on määriteltävä itsensä uudelleen koko ajan”. Meidän on pakko tehdä omaan elämäämme ratkaisevasti vaikuttavia valintoja jatkuvasti, ja ehkäpä juuri valinnanvapaus pakottaa meidät vasten omaa minuuttamme. Jokainen joutuu väistämättä pohti-

maan, mitä haluaa elämältään. Ilmiö on tuore ihmiskunnan historiassa. Vasta teollistumisen ja kaupungistumisen myötä ihmisten vaikutusmahdollisuudet omaa elämäänsä kohtaan ovat kasvaneet. Sosiologi Georg Simmel tulkitsi 1800-luvulla, että suurkaupunkien monimuotoisuus pakottaa ihmiset korostamaan omaa erityislaatuisuuttaan. Voi olla, että kaupungin hektinen elämäntapa ja valinnanmahdollisuudet ovat pakottaneet ihmiset miettimään omaa elämänkulkuaan. Identiteetin rakentaminen on osa tätä prosessia. 2000-luvulla identiteettiä rakennetaan kehotaiteella, tatuoinneilla. Tatuointikulttuurin muutoksen taustalla voi nähdä ihmisten eksistentialistisen tarpeen määritellä itseään.

Voi olla, että kaupungin hektinen elämäntapa ja valinnanmahdollisuudet ovat pakottaneet ihmiset miettimään omaa elämänkulkuaan.” Individualismin ohella myös sekularisaatio on vaikuttanut tatuointikulttuurin murrokseen. Länsimaiden historiassa kristinusko on ihannoinnut tatuoimatonta ihoa. Tatuoiminen turmeli Jumalan luoman ”puhtaan” ihon. Tatuointien arkipäiväistymisen on osa laajempaa maallistumisprosessia. Ihminen kuuluu itselleen ihoineen päivineen, eikä hänen tarvitse pelätä taivaallisen tuomioistuimen tuomiota. Vuokko Schoultz

2/2016

Reseptinurkka Omppujälkkäri 4-6 hengelle Laita uuni lämpenemään 175’C

Crumble 0.5 dl fariinisokeri 0.5 dl kylmä voi 0.5 dl vehnäjauho 0.5 tl leivinjauhe 0.5 tl kanelia Mittaa kaikki aineet pieneen kulhoon ja nypi sormin tasaiseksi. Pistä muruseos jäähtymään jääkaappiin hetkeksi. Paista tarvittava määrä pellillä n. viitisen minuuttia tai kunnes ovat reunoilta hieman ruskistuneita. Ota pelti pois uunista ja laita muruseos sivuun jäähtymään.

Omenatäyte 3 kpl granny smith -omenoita 25 g voita 0.5 dl fariinisokeria kanelia maun mukaan Ruskista voi pannulla, lisää fariinisokeri, kaneli ja omenaviipaleet. Kuullota n. 5 minuuttia. Ota sivuun jäähtymään.

2/2016

Taikina 1.5dl sokeri 100g voita 1 kpl kananmuna 1tl kanelia 0.25tl kardemumma 0.5 tl ruokasooda 2.5 dl vehnäjauho vaniljaa Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kaneli, kardemumma ja kananmuna. Lisää lopuksi vehnäjauho.

Piirakan paisto Laita uuni lämpenemään 175’C asteeseen. Levitä omenatäyte halkaisijaltaan n. 2025cm vuokaan ja lusikoi taikina tasaisesti omenatäytteen päälle. Paista 175’C- asteessa n.25 min tai kunnes taikina tuntuu kiinteältä ja on väriltään kullanruskea.

Jälkiruuan kokoaminen Lusikoi piirakka ensin lautaselle. Sitten jäätelö ja lopuksi ripottele päälle muruseosta. Oman tahdon mukaan voi myös lisätä vaikka esim. karamellikastiketta tai hunajaa ja paahdettua pähkinää. Lam Le & Minna Likander

Punanurkka

2/2016

Rakkaat työläistoverit!

ietyt asiat, kuten kapitalistien iljettävä ahneus, eivät koskaan muutu, mutta kuivatkaa kyyneleenne! Sosialismin valoisa ja lämmin aurinko loistaa jo horisontin yllä! Kohta pelloilta ja tehtailta kuuluu iloinen laulu, koulujen käytävillä kaikuu lasten nauru ja omistavan luokan edustajat koristavat katulamppuja! Sitä odotellessa täytyy proletariaatin olla valppaana, sillä sabotöörit, fascistit, porvarit, papit, imaamit, pankkiirit, tehtaanomistajat, saksofonistit (saksofoni on imperialistinen noitapilli! toveri Stalinia vapaasti lainatakseni) tai muutkaan luokkaviholliset eivät nuku. Emmekä nuku mekään ennen kuin lipputangossa liehuu vapauden ja oikeuden punainen lippu! Viime aikoina työväenluokan keskuuteen on pyritty levittämään järjetöntä valhetta, että sosialismilla ei ole tieteellistä pohjaa. ROSKAA, lapsikin näkee että kyseessä on porvariston surkuhupaisa harhautusyritys, jonka todistan vääräksi alta aikayksikön. Sosialismi on nimittäin todistettu useallakin tavalla: 1) ampiaiset ja muurahaiset toteuttavat sosialistisia periaatteita täysin palkein (yksityistä omistusta ei ole, kaikki työskentelevät kykyjensä mukaan ja saavat tarpeidensa mukaan jne.) ja ne pärjäävät vaikka kapitalistit myrkyttävät pohjavedet ja kaatavat metsät ahneuksissaan, joten evoluution näkökulmasta ko. aatteen toteuttamisella on hyödyllisiä seurauksia, 2) varallisuus keskittyy yhä harvemman riistäjän käsiin (riistäjät eivät nimittäin kykene lopettamaan riistämistä edes unissaan!), eikä asia muutu niin pitkään kuin kapitalistinen syöpäkasvain levittää

lonkeroitaan; ainoa toimiva lääke on sosialismi, sillä niin kuin aatteemme jalot periaatteet osoittavat, luonto kuuluu kaikille eikä sitä voi omistaa, 3) ihminen voi olla vapaa vain toteuttaessaan itseään (millaista harhaista vapautta onkaan sellainen, jossa täytyy käyttää jatkuvasti välineitä ollakseen oma itsensä? Rahalla ei voi ostaa toverillisuutta tai mielekkyyttä elämäänsä!) eikä siihen kyetä ilman sosialistista yhteiskuntaa, joka jakaa kaikille apuaan päämäärän saavuttamisessa. Jälleen on imperialistinen mielettömyys kumottu eikä tarvinnut edes turvautua dialektiikkaan! Porvarit käyvät selvästi yhä epätoivoisemmiksi valheidensa eksponentiaalisesti heikkenevästä tasosta päätellen! Ennen sosialismin riemuvoittoa suosittelen lopuksi jokaista ahkeraa työläistä harjoittelemaan porkkanoiden, sipulien ja perunoiden kasvatusta (niillä ruokitaan kansa!), iloluontoisia lauluja (työ sujuu paremmin yhteislaulun tahtiin!) ja selkounia (unissa voi esimerkiksi valmistautua kapitalistien rankaisemiseen, rakastaa toisia työläistovereita vailla markkinatalouden kahleita ja ylipäänsä elää sosialistisessa yltäkylläisyydessä esimakuna tulevaisuudesta!). Vain kaksi asiaa on varmaa: PROLETARIAATIN VOITTO JA KAPITALISTIEN TUHO!

2/2016

Toimitus vastaa Toimitus on jälleen saanut postia. ”Jos Kronikka olisi yhtye, niin millaista sen musiikki olisi? Terv. Äänien ystävä” Musa vitun tiukkaa ja sanoma NS.

”Lehden paatosmainen klerikalismi loukkaa eräiden lukijoiden, kuten allekirjoittaneen, liberaalia maailmankatsomusta. Vaadinkin täten välitöntä muutosta sisältöön, tai muuten lakimieheni ottaa yhteyttä! Terv. Vapaa-ajattelija” Ei kiinnosta, DEUS VULT, DEUS VULT!

”Jos saisitte valita kolme ajanjaksoa ja paikkaa historiasta, joissa voisitte vierailla, niin mitkä ne olisivat? Terv. Matkakuumeinen ihailija” Ukrainan vapaa territorio vuonna 1920, Marat’n kylpyamme minuutti Charlotte Cordayn visiitin jälkeen sekä Arwenin kylpyhuone 2900-luvulla kolmatta aikaa Rivendellissä.

”Oletteko jo hakeneet konkurssia? Terv. Anttila” Toimitus ymmärtää tuskanne, mutta emme suinkaan alistu kapitalistisen oravanpyörän rattaisiin, vaan lama-aikoina (lue: aina) rahoitamme toimintaamme pankkiryöstöillä, kengänkiillotuksella sekä viihdeartisteina polttareissa (vink, vink!)

2/2016

Humanisti! Meiltä saat apua työnhakuun ja urasuunnitteluun sekä tietoa humanistien sijoittumisesta työelämään. Olemme yleisakateemisten alojen asiantuntijoiden ja opiskelijoiden ammattijärjestö. FM-jäsenemme työskentelevät asiantuntijoina ja esimiehinä esimerkiksi suunnittelu- ja kehittämistehtävissä, projektiammattilaisina, hallinnon, koulutuksen tai myynnin ja markkinoinnin alalla. Tehtävämme on tukea jäsentemme työllistyvyyttä, mahdollistaa oman osaamisen kehittäminen sekä tarjota jäsenillemme arvokkaat ammatilliset verkostot. Vaikutamme osana Akavaa myös reilujen työehtojen ja oikeudenmukaisen palkkauksen turvaamiseksi.