Kronikka 2/2017 by Kronikka

2/2017

kronikka

Humanisti! Liity alasi ammattijärjestöön. Meiltä saat apua työnhakuun ja urasuunnitteluun sekä tietoa humanistien sijoittumisesta työelämään.

specia.fi

Sisältö 2/2017

ALUSSA

Pääkirjoitus 4 PJ:n palsta 5 Iso pyörä polkee Topeliaan 6 Onko pahasta pakko tietää? 7

LIIKKEESSÄ

Kansanäänestyskuumetta Istanbulissa 9 Meemimagian vaikutus läntiseen poliittiseen diskurssiin 13 Väliinputoajat 15 KESKIAUKEAMA: Mayday 16 Milloin hyönteiset tulevat lautaselle? 18 Mitä on terrorismi? 20 Luther oli saksalainen - ja syystä 21 Cinema paradiso 23 Kronos työelämässä 25

LOPUSSA

KOLUMNI: Henkka hourii 28 Vegenurkka 29 Käsialatehtävä 30 Kysy opiskelijahuoneen oraakkelilta 30

Kronikka 2/2017 Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden lehti PÄÄTOIMITUS: Vuokko Schoultz, Tuukka Eronen & Tuomas Harju TOIMITUS: Katri Björklöf, Jutta Riepula, Tapani Tamminen, Karoliina Sipovaara, Aleksanteri Gustafsson, Aino Kirjonen, Ilmari Lähteenmäki, Leo Pääkkönen, Henri Muroke, Lam Le, Mikko Kuitula KUVITUS: Reeta Kantanen, Leo Veijalainen, Arttu Norrlin TAITTO: Jan-Erik Engren KANSIKUVA:Tuomas Harju ja Vuokko Schoultz. Muokattu kuvasta “Havis Amanda”: kuvannut Teuvo Kanerva, Museoviraston kuvakokoelma. KESKIAUKEAMAKUVA: Vuokko Schoultz Painettu Picaset Oy:ssä 9/2017, painomäärä 100 kpl JULKAISIJA: Kronos ry YHTEYSTIEDOT: kronikkahelsinki@gmail.com, facebook.com/kronikkalehti, issuu.com/kronikka Tämä julkaisu on saanut HYY:n painotukea 3

Pääkirjoitus

Tuore Kronikka on kuin keväinen tuulenvire kasvoillasi. Tämä lehti on pelastusrenkaasi syksyn pimenevinä iltoina, jolloin sudet ulvovat ja linnut ovat kadonneet etelään. Anna sen viedä sinut takaisin vuodenajoista kauneimpaan.

Yllä oleva kuva muistuttaa meitä vapusta, jolloin perinteet heräävät henkiin. Helsingissä merkittävimpiä niistä on Mantan lakitus, josta tuli luvallista 1950-luvulla (Merenneito lakitettiin toki ennen virallista lupaakin) – ja silloin Manta sai lakin vasta keskiyöllä. O tempora o mores! Vappu on opiskelijan hauskinta ja haikeinta aikaa. Kevään alkoholinhuuruinen juhla tarkoittaa, että lukuvuosi on pian ohi. Fukseista tulee ensimmäisen vuoden opiskelijoita, ja fuksikaste muistuttaa myös monia akateemisesti vanhempia opiskelijoita heidän ensimmäisestä opiskelijavapustaan. Vappu saa meidät samaan aikaan nostalgisoimaan menneisyyttä, mutta myös suuntaamaan katseemme kohti tulevaa. Vappu muistuttaa, kuinka korvaamattomia opiskeluvuodet ovat. Otetaan elämästä ilo irti, kun olemme nuoria ja viattomia, kauniita ja kuolemattomia! Memento mori.

Vuoden toisen Kronikan teema on yhteiskunta. Tiukkaa politiikan analyysia tässä lehdessä tarjoavat Karoliina ja Aleksanteri. Karoliina raportoi Turkin vaalikuumeesta Istanbulissa, kun taas Aleksanteri pohtii internetin meemikulttuurin vaikutusta politiikkaan läntisessä maailmassa. Kronikan kansainvälistä otetta ylläpitää myös Saksan kirjeenvaihtajaksi loikannut Tuomas, joka analysoi Martti Lutherin ja saksalaisen kulttuurin välistä suhdetta. Yhteiskunnallisiin ilmiöihin tässä lehdessä tarttuvat Aino, Jutta ja Ilmari. Aino kirjoittaa luokkatietoisuudesta akateemisessa maailmassa, kun taas Jutta debytoi Kronikan uutena kolumnistina pohtien yksilön vastuuta median kuluttujana. Ilmari puolestaan analysoi terrorismin käsitettä. Tässä lehdessä aloitamme uuden palstan, jossa esittelemme entisiä kronoslaisia työelämässä. Ensimmäisenä esittelyssä Gaudeamuksessa työskentelevä Lasse Leminen. Päätoimittajat, Vuokko, Tuukka & Tuomas

PJ:n palsta

Kevät on vierähtänyt jo pitkälle. Armoton loppuspurtti kevään opintojen parissa on käynnistetty.

sseet, luentopäiväkirjat ja proseminaarityöt valmistuvat pikavauhtia – ainakin se on vakaa suunnitelma. Jos kevätaurinko vie kuitenkin voiton Aleksandrian illoista, en tosin tuomitse ketään. Ainahan on ne kesätentit, kevään opintojen pelastaja. Yksi jos toinenkin lienee miettinyt myös kesätöitä. Vaikka moni onkin varmasti löytänyt jo kesäduuninsa joko vanhan tai uuden työnantajan leivistä, jää harmittavan moni historian opiskelija edelleen vaille hommia. Rohkaisen kokeilemaan siipiään mitä erilaisimmissa hommissa – yhdestä paikasta avautuu yllättäen ovia seuraavaan. Lähettäkää rohkeasti avoimia hakemuksia eri paikkoihin. Humanistihan on joka alan asiantuntija. Raskaasta raatamisesta huolimatta aikaa on myös huville. Ainejärjestömme järjestää vielä loppukeväästä tapahtumia ja rientoja, joihin toivomme runsasta osanottoa. Myös perinteinen kesäpiknik järjestetään takuuvarmasti ja ilman säävarausta – vaikka vettä tulisi kuin

säästöjä Sipilän saavista. Sitä ennen on kuitenkin odotettavissa vappu (ainakin vielä tätä kirjoittaessa) ja sen sivutuotteet! Siispä kohti Kleion seppelöintiä, Suomenlinnaa, Mantan lakitusta, Kuppalaa ja vappupäivän grilliä! Puheenjohtajisto ja hallitus on myös kaikkien kronoslaisten käytettävissä, tuli asiaa sitten sateella tai paisteella. Vaikka syksy ja remontin jälkeen uudelleen syntynyt klusteri tuovatkin vielä epävarmuuksia, otamme mielellämme vastaan mietteitä tulevan lukukauden toiminnasta. Syksy tuo mukanaan myös uudet fuksit, joille toivomme toki mitä parhainta vastaanottoa ainejärjestömme riveihin. Jäsenten viihtyvyydestä kantaa vastuun lopulta jokainen kronoslainen. Älkää siis polttako itseänne loppuun opinnoissa, viihteellä kuin auringossakaan. Ihanaa ja aurinkoista kevättä kaikille kanssakronoslaisille! Katri Björklöf

Iso pyörä polkee Topeliaan Huomio lukijalle: Tästä jutusta ei kannata hakea neuvoa opintoihin, vaan viralliset ja yksityiskohtaiset tiedot lsosta pyörästä löytyvät Flammasta. Lisäksi jotkin asiat voivat vielä myöhemmin muuttua. Teksti: Tapani Tamminen Kuva: Arttu Norrlin

iime vuosina tuskin kukaan Helsingin yliopistossa opiskeleva on voinut välttyä kuulemasta niin kutsutusta Iso pyörä -tutkintouudistuksesta. Viimeistään tänä vuonna uudistus siirtyy työryhmien pöydiltä käytäntöön, kun uudet tutkinnot astuvat voimaan ensi syksynä. Oppiaineita on yhdistynyt uusiksi koulutusohjelmiksi ja esimerkiksi opiskelijoiden sisäänotoissa mitattuna historia siirtyy yhdestä suurimmista oppiaineista pienempien joukkoon. Muuten historian oppiaineessa (tai uuden terminologian mukaan ”koulutusohjelmassa”) yllättävän moni asia säilyy ennallaan, mutta kokonaan eivät historianopiskelijatkaan voi välttyä Ison pyörän tuomilta muutoksilta. Iso pyörä -tutkintouudistuksen yksi monista tavoitteista on eritellä kandi- ja maisterikoulutusohjelmat omiksi kokonaisuuksikseen nk. Bolognan prosessin mukaisesti. Tiettyihin kandiohjelmiin päässeillä opiskelijoilla onkin oikeus ainoastaan kandidaatintutkinnon suorittamiseen, minkä jälkeen maisteriopintoihin on erillinen haku. Opiskelijat voivat hakea nykyistä vapaammin eri maisteriohjelmiin,

mutta kandivaiheessa ”pääaineen” vaihtaminen voi vaikeutua. Suosituimpiin maisteriohjelmiin voi olla kuitenkin vaikea päästä, ja opiskelijoita pisteytetään muun muassa opintomenestyksen ja opintojen suoritusnopeuden perusteella. Joihinkin maisteriohjelmiin pääsyn edellytyksenä voi olla tietty määrä suoritettuja opintoja kyseisessä oppiaineessa. Jää nähtäväksi, miten tämä tulee vaikuttamaan ilmapiiriin yliopistolla ja miten houkuttelevaksi aikaa vievä ainejärjestötoiminta nähdään tilanteessa, jossa opintojen etenemisnopeudella on merkitystä. Onneksi nykyisillä historianopiskeijoilla ja uuteen historian kandiohjelmaan pääsevillä tilanne on turvallisempi, sillä kaikki saavat automaattisesti oikeuden historian maisteriohjelmaan. Muihinkin koulutusohjelmiin pääsevät opiskelijat saavat oikeuden maisterintutkinnon suorittamiseen Helsingin yliopistossa. Muutenkin Ison pyörän vaikutus on historian oppiaineessa pienempi muihin oppiaineisiin verrattuna. Keskeisimpänä muutoksena vanha oppiainejako yleisen historian ja Suomen ja Pohjoismaiden historian välillä tulee poistumaan, kun oppiaineet yhdistyvät historian kan-

di- ja maisteriohjelmiksi. Opiskelija voi kuitenkin edelleen halutessaan keskittyä Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan tai vaikka maailman historiaan, ja kursseja eri teemoista ja maantieteellisistä alueista järjestetään jatkossakin. Jossain määrin keinotekoisen oppiainejaon poistuminen on mielestäni vain hyvä asia, sillä nyt opiskelija voi vapaammin valita kursseja itseään kiinnostavista aiheista, ilman että täytyy erikseen miettiä kurssiin kuuluvuutta omaan pääaineeseen. Samalla kandityötä tai gradua tehdessä ei tarvitse alkaa erikseen miettiä, kuuluuko oma tutkimusaihe Suomen vai yleiseen historiaan. Opintojaksojen nimet on puolestaan muotoiltu siten, että niiden alle voi sisällyttää mahdollisimman erilaisia kursseja ja sitä kautta tarjota mahdollisimman monipuolista opetusta. Opetusta tarjotaan sekä suomen että ruotsin kielillä ja ruotsinkielisille tarjotaan muun muassa perusopinnot ja seminaarikurssit kokonaan omalla äidinkielellään. Suomenkieliset voivat tietenkin osallistua ruotsinkielisille kursseille ja päinvastoin; kuuluvathan kaikki nyt samaan koulutusohjelmaan. Tutkintojen laajuudet pysyvät uudistuksesta huolimatta ennallaan, joskin esimerkiksi kanditutkinnossa työelämäopintoja on aiempaa enemmän, sekä kandityön ja maisteriohjelmassa gradun opintopistemäärät laskevat. Työelämäopintojen, jotka pitävät sisällään myös mahdollisen harjoittelun, lisääminen kanditutkinkoon on hyvä asia, mutta toivottavaa olisi

että samalla harjoittelupaikkoja tulisi tarjolle enemmän ja että työelämäkursseillakin tehtäisiin enemmän esimerkiksi projektiluontoista yhteistyötä työnantajien kanssa. Suurin muutos historianopiskelijoille on ehkä sivuaineissa, sillä uudistuksen jälkeen sivuaineita ei enää lueta samalla tavalla, vaan valinnaiset opinnot muodostuvat nk. ”moduuleista”, jotka ovat laajuudeltaan 15 tai 30 opintopistettä. Aineenopettajaksi tähtäävillä pedagogiset opinnot siirtyvät kokonaan maisterivaiheeseen, mutta oikeutta suorittamiseen voi hake jo kandivaiheessa. Nykyisten kandivaiheenopiskelijoiden kannattaakin nyt pohtia, haluavatko he siirtyä ensi syksynä opiskelemaan uusien tutkintovaatimusten mukaan vai jatkaa vanhojen vaatimusten mukaan syksyyn 2020 asti. Ainakin tänä keväänä ja kesällä kandiksi valmistuvat voivat jatkaa maisteriopintoihin vanhojen vaatimusten mukaisesti. Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin historianopiskelijoille varsin suotuisa. Oppiaineiden yhdistyminen ei aiheuta saman tasoista epäselvyyttä, kuten joissain muissa humanistisissa oppiaineissa, eikä opiskelijoidemme tarvitse kilpailla maisteriohjelmaan pääsystä. Tällä on luultavasti positiivinen vaikutus ilmapiiriin, kun opiskelijoiden ei tarvitse kilpailla keskenään. Historianopiskelijat voivat siis nukkua yönsä rauhassa ja siirtyä turvallisin mielin pikkuhiljaa kesälaitumille.

Onko pahasta pakko tietää? Teksti: Jutta Riepula

äriliikkeiden nousu, Pohjois-Korean ohjuskokeet, eriarvoistuminen, Tukholman terrori-isku, Rautatientorin uusnatsit, pakolaisaallot Egeanmerellä, Trump,

Isis ja Syyria. Sademetsät tuhoutuvat, napajäätiköt sulavat, kirkot palavat ja jossain kaukana haukkuu koira. Ikävien ja raskaiden uutisten tulvaan on helppo

turtua, mutta lähes yhtä helppoa on lannistua ja painua kokoon sen alla. Media tuo arkeemme jatkuvalla syötöllä painostavia uhkakuvia ympäröivästä maailmasta, ja somekin on muuttunut selkeästi poliittisempaan suuntaan. Juuri missään ei pääse enää pakoon uutisvirralta ja sen kohinalta. Ei siis ihme, että tämä kaikki on synnyttänyt ihmisissä vastareaktion. Yhä useammin kuuleekin, kuinka joku täräyttää olevansa kyllästynyt tiedotusvälineistä vyöryviin kauhukuviin, ja siksi lopettaneensa kokonaan uutisten seuraamisen. Niistä kun tulee vaan niin paha mieli. On ihan ymmärrettävää, että ei haluta tietää. Ei haluta, tai ei jakseta. Kurjista asioista ahdistuminen on luonnollista, ja välillä joihinkin ilmiöihin syventyminen muistuttaakin jonkinlaista kieroutunutta itsensä kiusaamista. Vereni kiehahtaa joka kerta kun tutustun lähemmin esimerkiksi amerikkalaiseen pro life- tai all lives matter-touhuun, mutta silti haluan tietää lisää. Koin itsekin tiettyä voimatonta turhautumista seuratessani juuri Yhdysvaltojen poliittisen kentän tapahtumia. Olin aavistellut valkoisten vihaisten miesten voiton olevan kaikessa epätodennäköisyydessäänkin mahdollinen, mutta siitä huolimatta olin niin pettynyt siihen nais- ja muukalaisvihan sekä kiihkoilun määrään, että jossain vaiheessa yksinkertaisesti lopetin aiheen seuraamisen. Upotkoon koko paska, ajattelin ja käänsin sivua. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka kuinka jonkin ilmiön olemassaolon haluaisi unohtaa tai kieltää, ei se katoa mihinkään. Silmien sulkeminen ei auta. Erityisesti terrorista, sodasta ja väkivallasta lukiessa saattaa pysähtyä miettimään, kuinka paljon asiasta haluaa kuulla.

Tarvitseeko kaikesta tietää? Tietynlainen karmeuksien yksityiskohdilla ja sosiaalipornolla mässäily ei enää ole hyödyllistä, enkä henkilökohtaisesti koe esimerkiksi mestausvideoiden katselulla saavutettavan yhtään mitään. Näen silti, ettei meillä ole varaa tuudittautua epätietoisuuteen vain siksi, että jotkin asiat tuntuvat epämiellyttäviltä, ja että erityisesti humanisteilla ja yhteiskuntatieteilijöillä on tietty velvollisuus seurata maailmaa ja sen tapahtumia. Järkyttävät uutiset herättävät yleensä jonkinlaisia tunnereaktioita meissä kaikissa, mutta niistä huolimatta ja niistä toivuttuamme meidän tulisi kyetä myös tapahtumien analyyttiseen tulkintaan. Loppujen lopuksi jokainen on toki vastuussa vain itsestään, mutta olemme kuitenkin kaikki osa ympäröivää yhteiskuntaa, emmekä voi täysin irtautua siitä. Siksi on verrattain vastuutonta ja jopa itsekästäkin jättäytyä ikään kuin sen ulkopuolelle. Pään hautaaminen hiekkaan on toki yhdenlainen ratkaisu, mutta ei sellaisenaan kovin kestävä tai hyödyllinen tapa toimia. Jos koko maailma sulkee silmänsä, ei kukaan näe mitä ympärillä tapahtuu. Kriisit eivät ehkä ratkea niistä lukemalla, mutta kauheudet ja katastrofit eivät myöskään lievity ainakaan sillä, että suuntaamme katseemme muualle ja vaihdamme kymppiuutiset kissavideoihin. Kirjoittaja on hitaasti helsinkiläistyvä ensimmäisen vuoden opiskelija, joka tällä kertaa kunnallisvaaleissa äänestäessään ymmärsi ojentaa leimattavaksi lipukkeen eikä kämmenselkäänsä.

Kansanäänestyskuumetta Istanbulissa

Turkki on ollut viime aikoina kansainvälisen huomion kohteena muun muassa EU:n kanssa sovitun pakolaissopimuksen, viimekesäisen vallankaappausyrityksen sekä presidentti Recep Tayyip Erdoganin autoritääriseen suuntaan kallistuvan hallinnon vuoksi. Teksti: Karoliina Sipovaara

urkkilainen politiikka on sekavaa ja likaista peliä, jossa aiemmista liittolaisista voi tulla vihollisia hetkessä ja toisinajattelijoita ei arkailla jyrätä hiljaiseksi. Viimeisin käännekohta Turkin politiikassa on kansanäänestys presidentin valtaoikeuksien kasvattamisesta, joka huipentui varsinaiseen vaalipäivään sunnuntaina 16. huhtikuuta. Olin itse Istanbulissa muutaman päivän ajan huhtikuun alussa ja tarkkailin turkkilaista vaalikuumetta maan suurimmassa kaupungissa. Äänestyksen taustaa ja puoluepolitiikkaa

uudistettu 2000-luvulla jo kahdesti aiemmin, mutta ei niin radikaalisti kuin tällä kertaa olisi tarkoitus. Evet-puolen voittaessa perustuslakia muutetaan siten, että pääministerijohtoisesta systeemistä siirrytään presidenttijohtoiseen, ja samalla presidentin valtaoikeuksia lisätään parlamentin oikeuksien kustannuksella. Presidentti voi jatkossa esimerkiksi erottaa ministereitä, valita korkeimman oikeuden tuomareita sekä voi ainoana tahona julistaa poikkeustilan tai hajottaa parlamentin. Lisäksi aiempaan poiketen parlamentti ei enää äänestä presidentistä vaan vuodesta 2019 alkaen presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla.

Äänestyksessä valitaan kahden vaihtoehdon väliltä. Äänestäjä kannattaa joko perustuslain uudistamista eli kyllä-vaihtoehtoa (evet) tai sen ennallaan säilyttämistä eli ei-vaihtoehtoa (hayır). Tämänhetkinen perustuslaki on peräisin vuodelta 1982 ja sen taustalla oli armeijan vallankaappaus vuonna 1980. Perustuslakia on

Nykyinen presidentti Erdogan on toiminut pääministerinä 2003–2014 ja presidenttinä vuodesta 2014 alkaen. Käytännössä hän on siis johtanut Turkkia vuodesta 2003 lähtien ja vuoden 2014 jälkeen vaikuttanut pääministereiden taustalla, mutta perustuslain uudistamisen kautta hän saa mandaatin toimia

presidenttinä maan virallisena johtajana. Hänen vuoteen 2014 asti johtamansa puolue Adalet ve Kalkınma Partisi eli Oikeus- ja kehityspuolue on marraskuun 2015 vaalien jälkeen parlamentin suurin puolue 49,5 prosentin kannatuksella. AKP on konservatiivinen ja maltillista islamia edustava puolue. Parlamentin toiseksi suosituin puolue taas on Kemal Kılıçdaroglun johtama Cumhuriyet Halk Partisi eli Tasavaltalainen kansanpuolue, joka on kemalistinen ja sosialidemokraattinen puolue. CHP:n kannatus on suurinta maan länsirannikon suurkaupunkialueilla ja sillä on noin 25 prosenttia paikoista parlamentissa. Kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat puolueet taas ovat vasemmistolainen kurdipuolue Halk Demokrasi Partisi eli Kansan demokraattinen puolue HDP sekä oikeistonationalistinen Milliyetçi Hareket Partisi eli Kansallismielinen toimintapuolue MHP. HDP sai 59 ja MHP 40 parlamenttipaikkaa. Korkeasta kymmenen prosentin äänikynnyksestä johtuen parlamentissa ei ole muiden puolueiden edustajia. Presidentti voi jatkossa esimerkiksi erottaa ministereitä, valita korkeimman oikeuden tuomareita sekä voi ainoana tahona julistaa poikkeustilan tai hajottaa parlamentin. Kansanäänestyksessä neljä suurinta puoluetta ovat jakautuneet siten, että AKP ja MHP kannattavat Evet-vaihtoehtoa ja CHP ja HDP Hayır-vaihtoehtoa. MHP jakautui kuitenkin suhtautumisessaan kansanäänestykseen, ja osa puolueen sisäisistä liikkeistä kannattaa Hayır-puolta. Vaalit Istanbulin katukuvassa Perustuslain muuttamiseen pyrkivän kansanäänestyksen tulos selviää Turkissa sunnun-

taina 16. huhtikuuta ja se niin näkyy kuin myös kuuluu Istanbulissa. Olen paikalla huhtikuun alussa ja vaalikiihkolta on mahdotonta välttyä kun äänestyspäivään on aikaa enää pari viikkoa. Kolmentoista miljoonan ihmisen suurkaupunkiin mahtuu erilaisia alueita, jotka voidaan karkeasti jakaa konservatiivisempiin ja liberaalimpiin. Tämä näkyy niin ihmisten pukeutumistyyleissä kuin alueiden palveluissa, mutta myös vaalimainonnassa. Heti ensimmäisenä päivänäni suuntaan modernin Istanbulin keskipisteeseen eli Taksim-aukiolle. Taksim sijaitsee Euroopan puolella Beyoglun kaupunginosassa. Taksimilta kohti Galatan tornia ja Kultaisen sarven historiallista aluetta johtaa pääkatu Istiklal. Erdogan ja Evet hallitsevat kaupungin keskeisimmällä julkisella paikalla selvästi: aukiolla liehuvan ison Turkin lipun lisäksi ympäröiviä rakennuksia koristaa useita massiivisia punavalkoisia vaalijulisteita. Istiklalilla vaalitunnelma näkyy myös, mutta ruuhkaisella kävelykadulla mainosten jakaminen olisi melko mahdotonta ihmismassan vuoksi. Jostain kuitenkin kantautuu Erdoğanin ääni, kun läheisestä rakennuksesta soitetaan kovaäänisillä ilmeisesti jotain poliittista puhetta. Lähistön pikkupuodissa taas vuorostaan radiosta raikuu Erdoganin paasausta, oletettavasti hän kehottaa kansalaisia äänestämään. Kaikki mediat on siis valjastettu ja politiikkaa on vaikea välttää missään, sillä lähes jokaisessa kadunkulmassa mainostetaan ja yleensä Evet-puolta. Beyoglun läheisessä kaupunginosassa Sislissä näkyy paikka paikoin riekaleita harmaista kampanjalipuista, joita on ilmeisesti revitty alas. Näen itse mainoksen kokonaisuudessaan vasta pohjoisemmassa Emirganin kaupunginosassa. CHP-puolueen mainoksessa on hymyilevä tyttö ja teksti “Gelecegim için Hayır” eli “Tulevaisuuteni vuoksi Ei”. Tämä on ensimmäinen Hayir-mainos, jonka näen reissuni aikana. Istanbul on kahden mantereen kaupunki ja liikenne Bosporin salmen yli käy niin metrolla, bussilla kuin lautoilla. Aasian puoleisen rannikon kaupunginosa Üsküdar on konser-

vatiivista seutua, ja satamassa lautalla saapuneita onkin vastassa hetimiten Evet-leirin kampanjateltta. AK-puolueen johtaja ja Turkin pääministeri Binali Yıldırımin kuvalla varustettu kampanjateltta on pystytetty keskeiselle paikalle satama-alueella ja hyväntuuliset kampanjoitsijat jakavat esitteitään ohikulkijoille. Slogan “Önce memleket, tabii ki evet!” eli “Kotimaa ensin, tietenkin kyllä!” toistuu koristeissa sekä jaettavissa lentolehtisissä. Kovaäänisistä soi kampanjamusiikkia ja ohikulkeva vanha turkkilaismies ottaa mainoslehtisen ja alkaa spontaanisti tanssia iloisesti musiikin tahtiin. Vaalitunnelma on siis sangen riemuisa. En jää kuitenkaan tunnelmoimaan, vaan otan satamasta bussin ja suuntaan hieman etelämmäs Kadıköyhin. Kadıköy on Istanbulin vapaamielisimpiä alueita, mikä näkyy myös kansanäänestyksen kampanjoinnissa. Vilkkaalla satama-alueella on niin Hayır- kuin Evet -kampanjointia ja lähekkäin sijaitsevat teltat kamppailevat ohikulkijoiden huomiosta soittamalla kilpaa omaa kampanjamusiikkiaan. Kurdipuolue HDP mainostaa näkyvästi Hayır-kampanjaa ja jakaa flyereiden lisäksi myös pinssejä, joita koristavat puolueen puheenjohtajan Selahattin Demırtaşin kasvot. Demirtas ei pääse kuitenkaan muilla

tavoin näyttämään naamaansa kampanjoinnin merkeissä, sillä hän on vankilassa samoin kuin varapuheenjohtaja Figen Yüksekdag. Molempia on syytetty yhteyksistä kurdijärjestö PKK:hon, joka on Turkissa määritelty terroristijärjestöksi. HDP:n teltalla ei ole kuitenkaan havaittavissa lannistumista, vaan paikalle kerääntyy ihmisiä katsomaan kurdilaista tanssiesitystä. Yksi puolueen sloganeista on ‘’Demokratik cumhuriyet ortak vatan için” eli “Demokraattinen tasavalta yhteistä isänmaata varten”. Hieman HDP:n teltan takana on taas Evet-kampanjateltta, joka ei kuitenkaan Kadıköyssä ole niin suosittu kuin Üsküdarissa. Innokkaat kampanjoitsijat jakavat kuitenkin sydämellisesti hymyillen esitteitään ja kaiuttimista raikaa kansallismielinen musiikki. Vaikka AKP ja Erdoganin kannattajakunta onkin konservatiivista ja islam-mielistä, on Evet-kampanjassa mukana kuitenkin eri-ikäisiä miehiä ja naisia, joista jälkimmäiset käyttävät vaihtelevasti huivia. AKP:n johtajakaartin kasvojen lisäksi myös kansallismielisen MHP-puolueen puheenjohtaja Devlet Bahçelin naamataulu koristaa mainoksia. Kadıköyssä päädyn Nâzım Hikmet Kültür Merkeziin eli vasemmistolaiseen kulttuurike-

skukseen, joka on keskittynyt turkkilaiskirjailija Nâzım Hikmetin ympärille. Hikmet oli monipuolinen kirjailija ja runoilija, joka joutui kommunistisuutensa vuoksi useaksi vuodeksi vankilaan Turkissa ja lopulta loikkasi 50-luvun alussa Neuvostoliittoon. Hän oli yksi vuoden 1950 Nobelin rauhanpalkinnon saajista mm. Picasson ja Nerudan ohella. Kulttuurikeskuksen ohessa toimii kirjakahvila, jossa turkkilaisen çayn siemailemisen ja jaloissa pyörivien katukissojen rapsuttelun ohessa voi tutustua varsin kattavaan kirjakokoelmaan, josta löytyy Hikmetin tuotannon lisäksi myös turkkilaista sekä turkiksi käännettyä ulkomaista klassikkokirjallisuutta. Kahvila on myös vaalimainonnan suhteen rauhoitettu tila, mutta myynnissä on kommunistisen liikkeen Boyun Egme -aviisia, jonka kansikuvitus kannattaa näkyvästi Hayır-puolta. Kahvilan ulkopuolisella kadulla on myös seinäkirjoitus, jonka mukaan “Nazım HAYIR diyor” eli “Nazım sanoo EI”. Täällä ei näy jälkeäkään Erdoganista tai Evetistä. Vaalivilppiepäilyjä, tulosjännitystä ja jälkipuintia

oli kaupunkien äänestystuloksen kehittyminen, sillä isoimmista kaupungeista ainoastaan Izmir on Hayır-kannattaja selkeällä prosenttienemmistöllä ja Istanbul sekä pääkaupunki Ankara taiteilevat 50 prosentin rajalla. Lopulta Hayır voittaa Izmirissä 68,8 prosentilla, Istanbulissa 51,4 prosentilla ja Ankarassa 51,2 prosentilla. Evet-vaihtoehto on kuitenkin lopulta vaalivoittaja, mutta prosentuaalisesti se saa ainoastaan 51,41 prosenttia äänistä. Äänestysprosentti vaaleissa oli yli 80 prosenttia ja kaiken kaikkiaan äänestäjiä oli yli 43 miljoonaa, joista yli miljoona äänesti Turkin ulkopuolelta. Turkkilaisten siirtolaisten ääntenkalastelu ja diplomaattikriisit Hollannin ja muiden maiden kanssa saattoivatkin auttaa siihen, että Erdogan ja Evet keräsivät enemmistön äänistä keski-Euroopan valtioissa. Belgiassa jopa 78 prosenttia, Hollannissa 68 prosenttia ja Saksassa 64 prosenttia äänistä meni Evet-vaihtoehdolle. Pohjoismaissa sen sijaan Suomessa vain 30 prosenttia ja Ruotsissa 37 prosenttia äänesti Evetin puolesta. Toisaalta turkkilaissiirtolaisVaaliyönä tulokseen pettyneet marssivat muun muassa Kadiköyssä ja osoittivat vastustaan paukuttamalla kattiloita sekä kantamalla Hayır-kampanjan kylttejä.

Pääsiäissunnuntaina Turkin vaalikampanjointi huipentui lopulta varsinaiseen äänestyspäivään. Äänestys alkoi jo aikaisin aamulla, eikä sujunut täysin ongelmitta. Kaakkois-Turkin kurdikaupungissa Diyarbakırissa kolme ihmistä kuoli ammuskelussa äänestyspaikkana toimineen koulun ympäristössä, sosiaalisessa mediassa kiersi useita äänestysvilppikuvia ja Turkin ylin vaalineuvosto päätti kesken äänestyksen hyväksyä myös joukon leimaamattomia lippuja kelpaavaksi äänestykseen. Äänestystä kritisoitiinkin kovasti jo ennen kuin äänestystulosta oli laskettu loppuun asti.

ten määrä ei täällä ole niin suuri kuin muualla Euroopassa, joten äänestys ei herättänyt suurta huomiota. Kuitenkin myös Suomessa järjestettiin äänestykseen liittyvä kampanjointitilaisuus, mutta siitä ei syntynyt suurempaa polemiikkia.

Itse seurasin tulosta Aleksandriassa noin kello 19 alkaen CNN Türk -kanavan nettisivujen kautta. Kolmenkymmenen sekunnin välein päivittyvä äänestystulos oli näytti aluksi yli 60 prosentin ääniosuutta Evet-puolen hyväksi, mutta prosenttiero kapeni koko ajan tasaisemmaksi. Erityisen mielenkiintoista seurattavaa

Vaikka äänestys päättyikin lopulta vain hienoisen äänieron tuomaan voittoon, on Erdoganilla kuitenkin nyt oikeus toteuttaa uudistukset perustuslaissa. Kansainvälisten järjestöjen vaalitarkkailijat havaitsivat puutteita äänestyksessä ja osa heistä oli muun muassa poistettu toisinaan äänestyspaikoilta, mutta tähän

Erdogan vastasi kovasanaisesti ja muun muassa uhkasi kuolemantuomion palauttamisella, joka poistettiin käytöstä EU-neuvottelujen edistämiseksi vuonna 2004. Vaaliyönä tulokseen pettyneet marssivat muun muassa Kadiköyssä ja osoittivat vastustaan paukuttamalla kattiloita sekä kantamalla Hayır-kampanjan kylttejä. Seuraavana päivänä Kılıçdaroglun johtama oppositiopuolue CHP vaati uudelleentarkistusta jopa 60 prosentille äänistä, mutta puheet eivät ole kuitenkaan edenneet käytäntöön sen jälkeen. Äänestystulos jääneekin siis Evet-puolen voitoksi, vaikka vaalivoitto olikin niukka ja vaalitoimituksessa olikin hämäryyksiä. Erdogan saakin siis tahtonsa läpi. Turkin demokratian kehitys on ollut viime aikoina huolestuttavaa. Heinäkuun 2015

vallankaappausyrityksen jälkeinen poikkeustila on edelleen voimassa, kymmeniä tuhansia ihmisiä on irtisanottu ja etenkin yliopistojen henkilökuntaa on vaihdettu roimalla kädellä. Lisäksi oppositiopuolueiden edustajia ja toimittajia on vankilassa. Yhteiskunnan jakautuminen näkyy selkeästi vaalituloksesta, eikä toisinajattelijoiden tilanne vaikuta tällä hetkellä yhtään lupaavammalta tulevaisuudessa. Hayır-vaihtoehtoa kannattanut ja Suomessa asuva turkkilainen ystäväni sai muutama päivä äänestyksen jälkeen kirjeen, joka oli AK-puolueen kuoressa. Sisällä oli lopulta vain hieman liian myöhään saapunut muistutus äänioikeudesta, mutta ystäväni ensireaktio oli kauhistunut. Jos pelkästään yksi kirje voi aiheuttaa tällaisen reaktion kaukana Turkista, millainen tilanne onkaan itse maassa asuvilla?

Meemimagian vaikutus läntiseen poliittiseen diskurssiin Viimeistään Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos varmisti sen, mitä tiedostavimmat olivat jo jonkin aikaa pelänneet: meemit ovat ylittäneet todellisuuden rajan ja siirtyneet todelliseen maailmaan. Teksti: Aleksanteri Gustafsson

ienovaraisen meemimagian avulla on nykyisellä värähtelytasolla mahdollista vaikuttaa historian kulkuun ja siirtää maailma uudelle aikalinjalle. Kek-sammakkojumalaa miellyttävien toistuvien viestinumeroiden (ns. ”tuplat”) avulla on jo kerätty

tietoisesti energiaa ainakin Brexitin ja Trumpin asian puolesta. Internetin keskustelupalstojen, kuten 4chanin, käyttäjät ovat muuttuneet uusokkultistiseksi poliittiseksi liikkeeksi, ja he ovat herättäneet voimia, joita emme uskoneet edes olevan olemassa.

Vakavasti puhuen, niinsanottu ”paskapostaus” vaikuttaa malliesimerkiltä kansallissosialistien propagandan kultaisesta ohjenuorasta: kun valhetta toistetaan tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta. Meemien ja vihaisten viestien lähettäminen internetteihin sai tämän ns. altright-liikkeen kannattajapohjan vaikuttamaan kokoaan suuremmalta, mikä rohkaisi uusia ihmisiä liittymään sen kannattajiksi. Näin lumivyöryn lailla etenevä äärimielipiteiden myrsky nousi uusiin sfääreihin ja siirtyi valtavirran politiikkaan. Donald Trump tarttui paskapostaukseen ja nosti internetin syövereissä muhineita meemejä kampanjansa osaksi, mikä johti mm. siihen, että kaikkien rakastama Pepe the Frog julistettiin useamman liberaalin tahon toimesta vihasymboliksi. Yhteiskunnalliset analyytikot käyttävät ajastamme termiä ”post-fact society”, mutta itse näen maailman siirtyneen parodiahorisontin väärälle puolelle ja pidän aikaamme postmemeettisenä aikakautena. Ensimmäisen meemisodan voittajiksi nousivat selkeästi äärioikeistolaiset, Trumpia kannattaneet ja 4chanilta innoitusta hakeneet paskapostaajat. Liberaalin maailman kyky puolustautua memeettiseltä sodankäynniltä on osoittautunut hyvin heikoksi ja odotettavissa on vielä useita tappioita. Vihaista sammakkoa johtotähtenään pitävä poliittinen liike tulee mitä luultavimmin osoittamaan mahtinsa vielä Ranskan president-

invaaleissa, joissa paskapostaus ja meemimagia valjastetaan Marine Le Penin hyödyksi. Meemit eivät välttämättä takaa voittoa Le Penille, mutta mahdollisuus on liian pelottava ohitettavaksi olankohautuksella. Jos Le Pen voittaa, saattaa käsissämme olla koko Euroopan unionin hajoaminen. Läntinen sivilisaatio on ajautumassa totaaliseen kriisiin meemien takia, eikä tunnelin päässä näy valoa. Liberaalien poliittisten liikkeiden yritykset käydä meemisotaa ovat herättäneet lähinnä myötähäpeää. Tosin Saksan syksyllä koittavien liittopäivävaalien tiimoilta on nähty jo lähes epäironisesti hauskoja meemejä, kun sosiaalidemokraattien kansleriehdokas Schulz on nimetty ”jumalkansleriksi”, eikä Schulz-junassa ole kannattajien mukaan jarruja. Eivät meemit ehkä oikeasti vaikuta suurten poliittisten liikkeiden menestykseen, Marine Le Penin mahdollinen menestys riippunee enemmän terrori-iskuista ja Martin Schulzin menestys vastapuolen politiikan epäonnistumisesta. Meemit ovat kuitenkin kiinnostava mauste nykyaikaisessa poliittisessa keskustelussa. Sarjakuvasammakon näkeminen vihasymbolina sai minut miettimään, että mikä ihme ajassamme on vikana. Onko vika meemien käyttäjissä vai ne tosissaan ottavissa ihmisissä, on jokaisen itse päätettävä.

Väliinputoajat

Siitä saakka, kun aloitin historianopinnot Helsingissä syksyllä 2014, minuun on perhe- ja tuttavapiirissä viitattu vitsikkäästi ”suvun yliopistolaisena.” Teksti: Aino Kirjonen

len monesti selittänyt niin sukulaisille kuin perhetutuille mikä minusta oikein tulee valmistumisen jälkeen, että historianopiskelijoille on olemassa muitakin työllistymisvaihtoehtoja kuin historianopettaja. Ihmetystä on herättänyt myös yliopistovalintani, olisi niitä kuulemma löytynyt lähempääkin. Olen siis junantuoma helsinkiläinen, työläistaustasta tuleva tulevaisuuden akateemisen eliitin jäsen. Vaikka viittaaminen luokkayhteiskuntaan saattaa aiheuttaa joillekin hengenahdistusta, minulle kokemus luokasta on piirtynyt selväksi yliopisto-opintojen myötä. Peruskoulun tasa-arvoistavasta polusta huolimatta koulutus yhä periytyy jättäen meidät luokkanousukkaat identiteetiltämme usein väliinputoajiksi. Työläistausta yliopistomaailmassa jättää tunteen omillaan olemisesta, kun elämä jakautuu kahteen osaan, jotka on vaikea saada kommunikoimaan keskenään. Yliopistolla ja siellä muodostuneissa ystäväpiireissä sekä toisaalta kotipaikkakunnalla vietetty aika on kahden maailman välillä matkustamista, kun eroja löytyy niin puhetavoista, käytöskoodeista kuin elämään omaksutusta näkökulmasta. Kuinka kauas oman elinpiirin ulkopuolelle katse ulottuu, millaisilla sanoilla kerrotaan keiden

tarinaa? Entä millaiset asiat ovat itsestäänselvyyksiä? Toisaalta eri maailmojen välillä matkaaminen on antanut myös taidon vaihtaa näkökulmasta toiseen. Vierauden tunteen kautta oppii ymmärtämään ihmisiä ja heidän valintojaan sekä myös tiedostamaan miksi olen itse päätynyt tähän pisteeseen. Duunaritausta yliopistolla ei ole syy surkutteluun tai itsesääliin, vaan se Minulle akateeminen koulutus on antanut myös orastavan tunteen tiedollisesta vallasta, jota vanhemmillani tai isovanhemmillani ei ole ollut mahdollisuutta saavuttaa. on voimavara, osa tietoisuutta itsestä. Se on myös tärkeä osa yhä uusien opiskelijoiden yliopistokokemusta ja siksi arvokas ja tärkeä keskustelunaihe. Yliopisto ei ole homogeeninen kupla, vaan erilaisten ihmisten kohtaamispaikka ja siksi myös tavalla tai toisella erilaisille yliopistolaisille pitää antaa tilaa käyttää ääntään.

Minulle akateeminen koulutus on antanut myös orastavan tunteen tiedollisesta vallasta, jota vanhemmillani tai isovanhemmillani ei ole ollut mahdollisuutta saavuttaa. Vaikka monesti tunnen juoksevani auttamatta toisenlaisesta taustasta tulevien opiskelijoiden kintereillä, olen päättänyt, että tässä lajissa ratkaisee kestävyys, ei lähtönopeus. Perille voi päästä montaa reittiä.

Kuluvan kevään vietän opiskelijavaihdossa Uppsalan yliopistossa. Täällä satuin törmäämään yhdysvaltalaiseen professoriin, joka avasi ensimmäisen kahdenkeskisen keskustelumme kysymyksellä ”Are you one of the future leaders of Finland?” Ensireaktioni oli hämmennyksestä huolimatta vastata kyllä.

Milloin hyönteiset tulevat lautaselle? Suomella on mahdollisuuksia olla hyönteistalouden osaamisen kärkijoukossa. Tätä mieltä on Unibugs, joka on hyönteistalouden akateeminen kehittämisyhdistys. Sen ovat perustaneet Helsingin yliopiston opiskelijat. Teksti: Vuokko Schoultz

ronikan haastattelussa yhdistyksen puheenjohtaja Sami Lähde. Lähde on ympäristö- ja luonnonvaraekonomian pääaineopiskelija. Mitä tarkoittaa hyönteistalous? Hyönteistalous on elinkeino, jossa eri syötäviä hyönteislajeja kasvattamalla tuotetaan ruokaa ja rehua ihmisten ja eläinten käyttöön. Eri syötäväksi kelpaavia hyönteislajeja on tällä hetkellä maailmalla käytössä noin 1500 eri sorttia. Miksi hyönteiset lautasella ovat mielestäsi hyvä asia? Hyönteiset tarjoavat uusia makuja ja inspi-

raatiota melko monotoniseen suomalaiseen perusruokaan. Kivana lisänä tulee myös se, että hyönteistalous on pienempi rasite ympäristölle kuin muu lihatuotanto. Kuten YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan totesi: “Syö hyönteisiä, pysäytä ilmastonmuutos.” Voisiko hyönteistaloudesta tulla Suomen vientituote? Kyllä. Kaikki riippuu kuitenkin suomalaisista yrittäjistä, joiden tehtävänä on alaan liittyvien tuotteiden ja palveluiden tuotteistaminen sekä vientiin saattaminen. Kun miettii suomalaisen start-up -kulttuurin nykytilaa, ei ajatus “hyönteisviennistä” ole ollenkaan mahdoton.

Mitkä ovat Unibugsin tavoitteet? Auttaa Suomea kehittymään hyönteistalouden kärkimaaksi. Esimerkiksi tänä vuonna autamme erityisesti suomalaisia hyönteisyrityksiä löytämään itselleen yhä enemmän uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

ruuaksi: kotisirkkaan ja jauhopukkiin. Suurin syy juuri näiden kahden lajin valitsemiseen on juuri se, että ne kelpaavat elintarvikkeisiin erinomaisesti. Millaisia elintarvikkeita hyönteisistä voi valmistaa?

Millaisia reaktioita hyönteisten syömisen olette huomanneen herättävän ihmisissä?

Unibugsin hovikokki Topi Kaireniusta lainatakseni: “Vain taivas on rajana”.

95 prosenttia hyönteisiä syöneistä on niistä ja koko ideasta pitänyt. Iso tykkäämisprosentti voi myös johtua siitä, että Unibugsin tapahtumissa käy pääosin jo valmiiksi skenestä tykkääviä ihmisiä.

Koska ötökät tulevat lautaselle?

Paremman kuvan saa isommista ja kaikille avoimista tapahtumista. Niissäkin porukka on kyllä ollut aika ihastunutta. 12.5. Unibugs on mukana Helsingin yliopiston Floran-päivässä tarjoamassa hyönteisruokaa. Mitkä hyönteiset kelpaavat elintarvikkeisiin? Suomessa on pääosin keskitytty vain kahteen syötävään hyönteislajiin ja niiden kasvatukseen

2018 syyskuussa. Se on viimeisin arvio ajankohdasta, jolloin EU:n elintarvikelaki on hyönteisten osalta saatu positiiviseen päätökseen. Vaikka ajankohdan virhemarginaali on aika suuri, juuri nyt näyttää siltä, että hyönteiset tulevat ensi vuoden syksyllä. Minkä hyönteistuotteen uskot olevan seuraava esimerkiksi nyhtökauraan verrattavissa oleva ”hittituote”? Ikäihmisille optimoidun proteiinilisän ja varhaiskasvatukseen suunnatun välipalapatukan väliltä se aivan varmasti on.

Return of the Bug. Kuva: Arttu Mäkinen / Unibugs

Mitä on terrorismi?

Mitä on terrorismi? Mitä tarkoitetaan, kun sanotaan että joku teko on tai ei ole terrorismia?

Teksti: Ilmari Lähteenmäki Kuva: Reeta Kantanen

owling green massacre -skandaali, iskut ympäri Eurooppaa ja Donald Trumpin shokkiväitteet ovat saaneet minut palaamaan useita kertoja filosofian proseminaarityöni ääreen ja pohtimaan kirjoittamaani uudelleen. Pyrin tässä tekstissä vetämään työni pohjalta yhteen joitakin keskeisiä seikkoja terrorismin määrittelystä. Terrorismi on ikivanha poliittisen vaikuttamisen muoto. Väkivalta ja väkivallalla uhkaaminen ovat kuuluneet hallitsijoiden, rikollisjärjestöjen, uskonnollisten ryhmittymien ja yksilöiden tapoihin vaikuttaa yhteiskuntaan niin kauan kuin yhteiskuntia on ollut olemassa. Terrorismi on saanut useita muotoja historiansa aikana. On kuitenkin mahdollista vetää yhteen joitakin yleisiä kehityslinjoja siitä, mitä terrorismi on ollut, mitä se on nykyään ja ehkä jopa

spekuloida mitä se tulee vielä olemaan. Terrorismi on sosiaalinen rakennelma, joka ilmentää jotain vakavaa epäkohtaa vallitsevassa yhteiskuntajärjestelmässä. Toisekseen terrorismi on sosiaalisen keskustelun ja vaikuttamisen muoto, jonka tavoitteena on muutoksen aikaansaaminen tai muutoksen estäminen pelon avulla. Pelko ominaisuutena erottaa terrorismin tavallisesta rikollisuudesta. Kolmanneksi terrorismi on strateginen työkalu, toiminnan väline jolla pyritään haluttuun lopputulokseen. Välineenä, terrorismia voivat käyttää kaikki poliittisista, uskonnollisista tai muista motiiveista riippumatta. Tekojen taustalla tulee kuitenkin olla joku laajempi motiivi – tarkoitus – mihin väkivallalla pyritään. Teot eivät näin ollen ole myöskään sattumanvaraisia, ainakaan tekijöittensä

kannalta. Väkivalta tai väkivallalla uhkailu ovat keskeisiä terrorismille. Teot, jotka eivät sisällä väkivaltaa, vaikka herättäisivätkin pelkoa eivät ole terrorismia – leikkaukset opintotukeen eivät näin ollen ole terrorismia, vaikka pelkoa herättävätkin. Väkivallalla uhkailuun liittyy myös oletus uhan uskottavuudesta. Jotta uhka voi herättää pelkoa, on sen oltava ensinnäkään mahdollinen. Uskottavuuden lisäksi julkisuus on terrorismin kantava voima. Ilman julkisuutta pelko ei leviä, mistä johtuen usein onnistunein isku on se joka herättää eniten huomiota. Tekojen kohteet on jaettavissa niin sanottuihin primaarisiin ja sekundaarisiin kohteisiin. Primaariset ovat ne ensisijaiset tavoitteet, joita terroristit yrittävät saavuttaa. Sekundaarisiksi on luettavissa iskussa kuolleet ihmiset ja tuhoutunut omaisuus. Iskuissa kuolleet ovat määriteltävissä samanaikaisesti viattomina ja syyllisinä. Uhrit ovat viattomia siinä mielessä, että he eivät ole suora uhka terroriteon tekijälle itsessään – he eivät ole sotilaita tai muuten väkivaltaisia terroristia kohtaan. Syyllisiä uhrit ovat siksi, että he ovat osa tekijän vastustamaa

järjestelmää – se missä osallisuuden raja menee, on pidemmän filosofisen keskustelun aihe. Terroriteossa uhri siis liitetään osaksi yksilöä suurempaa kokonaisuutta. Tältä kannalta terroritekojen voi katsoa poistavan uhreilta näiden itseys – merkittäviä eivät ole kuolleet tai haavoittuneet, vaan järjestelmä johon terroristi heidät liittää. Terrorismi on siis äärimmäinen tapa vaikuttaa maailmaan, epätoivon tai äärimmäisen vihan osoitus, jolla tekijä hakee huomiota. Internetin aikakaudella terrorismin vaikutus on moninkertaistunut – uhka iskusta saa enemmän huomiota kuin koskaan aiemmin. Moderni massamedia tekee itse osan terroristien työstä, kauhunlietsonta pelaa terroristien pussiin. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä: 2000-luvun alussa terrori-iskuja on ollut kokonaisuudessaan vähemmän kuin vuosisataa aikaisemmin. Kruununprinssi Franz Ferdinandin murha, anarkistien pommi-iskut ja ensimmäisen IRA:n toiminta ovat osa vuosisadan takaista kuvastoa. Tilastojen valossa nykypäivä näyttää onneksi huomattavasti valoisammalta.

Luther oli saksalainen – ja syystä Martti Luther saattoi olla ensimmäinen, mutta ei suinkaan viimeinen saksalainen, joka tiesi itse paremmin ja kertoi siitä myös muille. Teksti: Tuomas Harju

änä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta legendaaristen 95 teesin naulaamisesta Wittenbergin linnankirkon oveen. Nykytutkimus on tosin paljastanut itse teesien naulaamisen myytiksi, mutta tämän tekstin

kirjoittaja ei anna moisten pikkuseikkojen häiritä hyvää retoriikkaa. Uskonpuhdistus joka tapauksessa käynnistyi tuosta pohjoissaksalaisesta yliopistokaupungista vuonna 1517.

näkyy vielä tänäänkin. Väittäisin uskonnon roolin näkyvän ainakin politiikassa. Siinä missä naapuriosavaltio ja syvästi katolinen Baijeri on aina ollut kristillisdemokraattien linnake, Stuttgartin ja Tübingenin suurin puolue on vihreät. Luther tänään

Uskonpuhdistuksen jäljillä Kirjoitan tätä tekstiä toisessa saksalaisessa yliopistokaupungissa, Tübingenissä, jonka yliopisto oli ehtinyt jo 40 vuoden ikään uskonpuhdistuksen käynnistyessä. Nykyisen Baden-Württembergin osavaltion alueella Lounais-Saksassa oli 1500-luvun alussa jo kolme yliopistoa: Heidelberg, Freiburg im Breisgau ja Tübingen. Ei liene sattumaa, että juuri näiden kaupunkien oppineita uskonpuhdistuksen sanoma innosti väkevästi. Yliopistoväestä monet tunsivat Lutherin, kuten Tübingenissä opiskellut Philipp Melanchton. Tübingenin läheisyydessä oli myös toinen reformaatiokaupunki Zürich, mikä lienee sekin osaltaan vaikuttanut protestantismin juurtumiseen. Nyky-Saksassa protestantteja ja katolisia on suunnilleen saman verran, noin 30 miljoonaa, mutta Baden-Württembergissä ensin mainittuja on keskimääräistä enemmän. Protestantismi sai vahvan jalansijan Lounais-Saksassa, mikä

Vuoden 2017 Saksassa muistellaan Lutheria monin tavoin. Reformaation pääkallopaikkana tunnettu pohjoissaksalainen yliopistokaupunki on saanut jo aiemmin virallisesti lisänimen Lutherstadt Wittenberg. Juhlavuoden kunniaksi kansa voi ostaa mitä mielikuvituksellisimpia Luther-matkamuistoja, esimerkiksi teesejä ja sulkakynää kädessään pitävän pikkuruisen Playmobil-Lutherin. Lutherin nimeen voi myös törmätä vaikkapa teleoperaattorin mainoksessa. Jos pitää silmänsä auki, uskonnollisuuteen voi törmätä saksalaisessa yhteiskunnassa useammin kuin Pohjoismaissa. Television valtakunnalliselta kanavalta saattaa tulla lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan uskonnollista ohjelmaa, kun Suomessa katsottaisiin luontodokumentteja tai kotimaista tusinaviihdettä. Nuoret eivät käy Saksassakaan kirkossa, mutta ”kristillistä rockia” soittavan bändin keikalla saattavat käydäkin. ”Ei, asia on itse asiassa näin…” Lutherin perinnön voi havaita Saksassa myös toisenlaisessa paikassa. Joskus saksalaisista väitetään, ettei heillä olisi huumorintajua (tätä käsitystä kaiketi viljelevät lähinnä britit). Tämä on paljastunut minulle myytiksi, sillä ainakin kohtaamani saksalaiset ovat hyvinkin huumorintajuisia. Heidän huumorin lajinsa on usein kuivaa ja piikikästä, mistä pidän itse paljon, taitavathan tämän lajin myös muut pohjoisen Euroopan kansat. Saksalaisilla on sen sijaan välillä hankaluuksia hahmottaa ironisiksi tarkoitettuja kommentteja. Sen sijaan he saattavat alkaa korjata epäonnisen keskustelukumppaninsa virheellisiä käsityksiä. Tyypillinen keskustelu voisi kuulua: A:

”Michael, tyttäresi etsii sinua!” B: ”Niin, olen yrittänyt eksyttää hänet!” A: ”Ei, hän oikeasti etsii sinua.” Tämä saksalaisille hyvin ominainen piirre saattaa antaa heistä tosikkomaisen vaikutelman, minkä takia he lienevät kyseenalaiseen maineensa saaneetkin. Saksalaiset sanomalehdet noudattelevat samaa kaavaa. Esimerkiksi Puolan ja Turkin vallanpitäjät ovat mielestään kokeneet vääryyttä saksalaisen median työnnettyä nokkansa näiden maiden sisäpoliittisiin asioihin. Trumpin lehdistötilaisuudessa Valkoisessa talossa

saksalainen median edustaja kritisoi presidentin lehdistölle antamia epäjohdonmukaisia lausuntoja. Kyse ei ole siis huumorintajun puutteesta, vaan saksalaiseen perusluonteeseen kuuluvasta ajatuksesta siitä, että hän tietää itse paremmin ja että se pitää myös tuoda esille. Näinhän myös Luther loppujen lopuksi viisisataa vuotta teki, eittämättä jaloista tarkoitusperistä. Tekonsa dramaattisia seurauksia, läntisen kristikunnan jakautumista ja seuranneita sotia, hän ei osannut aavistaa.

Cinema paradiso Viime vuosikymmeninä elokuvien näytöstarjonta on keskittynyt kymmenien salien multiplexeihin, joissa elokuva jää usein sivurooliin. Yhä useammat pienet elokuvateatterit ovat joutuneet sulkemaan ovensa. Harjukadun uusi korttelikino Riviera ui vastavirtaan. Teksti & Kuva: Leo Pääkkönen

uutama vuosikymmen sitten Helsinkiä saattoi pitää elokuvapääkaupunkina. Vielä 80-luvulla Helsingissä toimi liki 50 elokuvateatteria, lähes joka lähiöllä omansa. Tätä 70- ja 80-lukujen teatterikulttuuria voi nykypäivänä tarkastella lähinnä Olli Aaltosen ja Jussi Nenosen toissa vuonna julkaistusta valokuvakirjasta Elokuvateatterit – korttelikinojen aikaan. Näinä aikoina Helsingillä oli alan piireissä hyvä maine ympäri Eurooppaa. Viime vuosina Helsingin cinefiileillä ei juuri ole ollut juhlan aiheita, mitä pääkaupungin elokuvateatteritarjontaan tulee. Legendaarinen, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin isännöimä Orion siirtyy 1920-luvun

art deco -tiloistaan tulevaan keskustakirjastoon ensi vuonna. Sekä Lasipalatsin Bio Rex että Kluuvin Maxim ovat remonttien takia poissa käytöstä. Aalto-yliopiston auditoriossa toimiva, opiskelijabudjetille ystävällinen Kino Sherylkin sulkee keväällä ovensa. Vuonna 2010 lakkautettiin erään aikakauden pyhättö – Ben Hurin ja monen muun klassikkospektaakkelin näyttämö Bristol. Kulttuurin, ennen kaikkea elokuvien kuluttaminen on viime vuosina muuttunut radikaalisti ja 90-luvun lama niitti kumoon valtaosan pienteattereista. Nykyään teatterit kilpailevat entistä enemmän digitaalisten jakelukanavien kuten Netflixin kanssa videovuokraamoiden sinnitellessä hengissä lähinnä irtokarkkimyynnillä.

Saadakseen kuluttajan pois kotisohvaltaan, jossa elokuvan katsominen on vain luottokortin numeron ja parin klikkauksen päässä, on elokuvateatterien tarjottava jotain mihin pelkkä mikropopcorn ja Gigantin alennusmyynnistä haettu taulu-TV eivät riitä – elämyksiä. Maan johtavan elokuvaketjun Finnkinon käsitys elämyksistä on melko yksinkertainen: käännetään Spinal Tap -hengessä jokainen mittari yhteentoista asti. Suurempia teattereita, enemmän kangaspinta-alaa, 72 kaiutinta, yli 500 hengen saleja. Basso, joka tuntuu liikuttavan vuoria. Toisaalta, tämän elämyksen mukana tulevat myös jatkuvat korotukset lippujen hintoihin, yli vartin kestävä mainosvyöry ennen elokuvan alkamista ja vähänkin valtavirrasta poikkeavan elokuvan työntäminen ohjelmiston takanurkkaan ensimmäisen esitysviikkonsa jälkeen. Mutta toisinkin voi tehdä! Harjukadulle Kallioon (tiedetään, raja menee Helsinginkadussa, mutta samasta pöhinäkeskuksesta tässä puhutaan) avattiin viime vuoden lopulla uusi korttelikino, Riviera. Tiloissa oli elokuvatoimintaa samalla nimellä joitain vuosikymmeniä sitten, mutta vuonna 2017 Rivierassa katsotaan elokuvia hieman eri konseptilla kuin aiemmin. Rivierassa elämyksiä pyritään tarjoamaan

tuomalla kotisohvan rentous elokuvateatteriin. Kyseessä on cinema bar, josta nokkelampi tajuaa, että tässä elokuvateatterissa on anniskeluoikeudet. Teatterin eteinen toimii myös tavallisen baarin tapaan myös hetkinä, kun salissa ei katsella filmiä. Näytöstarjonta on Star Warsin kaltaisten hittien ohella hieman vähemmän tunnettua arthouse-elokuvaa ja, paremman termin puutteessa, ”laatuelokuvia”. Uutuuksien lisäksi Rivierassa on jo järjestetty erillisiä teemailtoja, kuten Boyhood-ohjaaja Richard Linklaterin elokuvien tuplanäytöksiä ja rap-artisti Paperi-T:n kuratoimaa Kaurismäen katselua. Itse sali on kaunis, intiimi ja tunnelmallinen. Interiööristä huomaa, että tilasta on haluttu tehdä pyhättö elokuvalle, ei mitä tahansa jumppasalia. Sohvat ja nojatuolit ovat upottavan mukavia ja salin pienehkön koon takia näkyvyys on reunapaikoiltakin hyvä. Rivieraan mahtuu kerralla hieman yli 50 elokuvan ystävää. Salin takaosassa on läpi näytöksen avoinna oleva baaritiski, jossa saa melko hyvän olut- ja viinivalikoiman ohella mainioita drinkkejä, alkoholitonta juotavaa ja sormisyötäviä. Kaikilla salin penkeillä on pöydät ja sohvapaikoilla ne ravaavat paikat erilleen – oman tilan tarpeestaan huolestuneen ei siis tarvitse pelätä salikartasta huolimatta, että vieruskaveri änkeä

vahingossa syliin. Allekirjoittanut kävi ensivisiitillään katsomassa musikaalihitti La la landin. Kahden hengen raatimme antaa vahvan suosituksen sekä itse elokuvalle, teatterille että muille kävijöille. Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka edelleen sättivät eväiden rapistelijoita Orionin takapenkistä ja suhtauduin aluksi Rivieran konseptiin hieman skeptisesti. Onneksi turhaan. Kävijäkunta vaikuttaa huomaavaiselta eikä salin takaosassa toimivan baarin liiketoiminta kuulu lainkaan elokuvan päälle. Elokuvaan suhtaudutaan asiaankuuluvalla hartaudella, eikä supinaa ole tähän asti esiintynyt. Rivieran alkutaipale on yleisömäärien perusteella vaikuttanut onnistuneelta. Konseptille toivoisikin menestystä – alalle hyppääminen kun ei ole yrittäjälle halpaa lystiä ja teatteribisnes on Suomessa pitkälti yhden toimijan dominointia. Ja jos elokuvien katsomisen tapaa haluaa uudistaa, kannattaa se tehdä tällä tavalla – itse taiteen keskiössä pitäen. Helsingin kokoinen kaupunki kuitenkin ansaitsee myös hieman valtavirran ulkopuolella hiippailevia korttelitason toimijoita. Intiimimpää elokuvatunnelmaa Helsingissä

tarjoavat ainakin: Riviera – Harjukatu 2. Uutuuselokuvaa, teemanäytöksiä ja kuohuvaa Hesarin varessa. Orion – Eerikinkatu 15. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin teatteri Kampissa. Elokuva-arkistotoimintaa puolen vuoden välein vaihtuvilla teemasarjoilla, elokuvakasvatusta ja festivaalitoimintaa. Teatteri Union – Unioninkatu 45. Teatteri-/ sirkusryhmä WHS:n pyörittämä elokuvateatteri Kruununhaassa. Visuaalista teatteria, elävää kuvaa ja poikkitaiteellisuutta. Kino Engel – Sofiankatu 4. Maahantuontiyhtiö Cinema Mondon kaksisalinen teatteri Senaatintorin kupeessa. Kesäisin myös ulkoilmanäytöksiä sisäpihalla. Kino Sheryl – Hämeentie 135. Aalto-yliopiston taideopiskelijoiden pyörittämä teatteri Arabiassa. Ohjelmistossa kuratoitu valikoima uutuuselokuvia ja silloin tällöin erikoisnäytöksiä. Toiminnassa vielä tämän kevään.

Älä vitsaile työttömistä humanisteista Humanistien kannattaa tuoda rohkeasti esiin omia vahvuuksiaan eikä ajatella olevansa muita huonompia. Näin neuvoo Lasse Leminen, jonka pääaine oli yleinen historia. Teksti & Kuva: Vuokko Schoultz

itsailua työttömästä humanistista pitäisi yleistä historiaa opiskelleen Lasse Lemisen mielestä vähentää. Hän

pohjaa väitteensä omaan ja opiskelukavereidensa kokemuksiin: he ovat löytäneet hyvin töitä. Hän uskoo, että tukea löytyy myös tilastoista.

”Ei kannata pitää yllä stereotypiaa, sillä se ei vastaa todellisuutta. Ihmiset alkavat uskoa siihen. Ensimmäisenä vuonna voi olla hauskaa vitsailla aiheesta, mutta myöhemmin voi alkaa ahdistaa.” Työurani on lyhyt, mutta en ole koskaan kuullut huonoa sanaa koulutustaustani.

Leminen valmistui Helsingin yliopistosta kaksi vuotta sitten pääaineenaan yleinen historia. Nyt hän on Gaudeamuksen myynti- ja markkinointikoordinaattori. Myös viestintä kuuluu Lemisen toimenkuvaan. Gaudeamus on Helsingin yliopiston omistama tiedekustantamo, joka on yksi alan johtavista kustantamoista Suomessa. Kustannusalalle Lemistä vetivät siinä yhdistyvä kulttuuri ja kaupallisuus. Kustantamossa suoritetun korkeakouluharjoittelun jälkeen hänelle tarjottiin jatkoa. Lemisen työhön kuuluu muun muassa kirjojen markkinointia, somen päivittämistä, yhteydenpitoa jälleenmyyjiin ja mediaseurantaa. ”Mietitään, miten kirjoja saisi näkyville ja ollaan yhteydessä toimittajiin. Vastuullani on myös E-kirjojen myynnin edistäminen.” Historian opinnoista on hyötyä markkinoinnissa Historian tuntemuksesta on apua kirjojen sisältöjen ymmärtämisessä. Gaudeamus julkaisee paljon yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyviä teoksia. Historian opinnot auttavat tulkitsemaan kirjojen kontekstia. Syvällinen ymmärrys teosten sisällöstä puolestaan edesauttaa niiden markkinointia.

Historian opinnot ovat kehittäneet kirjoitustaitoa, josta on aina hyötyä silloin, kun työskentelee tekstien kanssa. Hyvä kirjoitustaito

ei suinkaan ole itsestäänselvyys, vaikka olisi akateeminen loppututkintokin. ”Me laadimme paljon erilaisia markkinointi- ja viestintätekstejä.” Vahvuuksiaan kannattaa korostaa Humanistin vahvuuksia ovat kyky ymmärtää ihmisiä, hallita laajoja kokonaisuuksia ja hyvä kielitaito. Leminen nostaa esille kulttuurintutkimuksen. Monet firmat hyödyntävät antropologien osaamista. Antropologit ymmärtävät hyvin, miten eri kulttuurit eroavat toisistaan. ”Organisaatioissa erilaiset ajattelutavat ovat vahvuus.” Historian opiskelijoiden pitää osata hyödyntää kiinnostustaan monenlaisiin asioihin. Korosta sitä, miten voit hyödyttää työnantajaa. Kyse on siitä, miten markkinoi itseään. Historian opinnot kehittävät ajattelutaitoja, ongelmanratkaisukykyä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Mitä konkreettisemmin pystyy osoittamaan osaamisensa, sitä parempi. Monipuolinen tutkinto ja järjestötyö ovat valtteja työelämään Monipuolinen tutkinto ja projektinhallintataidot ovat avuksi työnhaussa. Esimerkiksi JOO-opintoja kannattaa Lemisen mukaan harkita, koska niiden avulla voi laajentaa tutkintoaan. Leminen pääsi JOO:n kautta opiskelemaan sivuaineena markkinointia kauppakorkeakouluun.

Tutkintoa kannattaa täydentää, koska historian opinnot eivät valmista ammattiin. Erityisesti IT-kursseista on ollut Lemiselle paljon hyötyä. ”Esimerkiksi InDesigniä käyttävät melkein kaikki meidän yrityksessä.” ”Myös vaihto-opiskelusta on hyötyä. Kansainvälisyys on valttia työmarkkinoilla.” Projektinhallintataitoja voi kehittää esimerkiksi järjestötyössä. Osa Lemisen ainejärjestössä toimineista opiskelukavereista on saanut myöhemmin töitä järjestöistä. Kokemusta järjestötyöstä voi hankkia esimerkiksi oman oppiaineensa ainejärjestöstä tai vaikkapa vapaaehtoistyöstä. Opiskeluaikana Leminen toimi Kronikan päätoimittajana vuonna 2014. ”Päätoimittajana oppi konkreettisia taitoja.” Yliopistosta työelämään – miten saada töitä? Monet työpaikat menevät nykyään niin sanotusti tiskin alta. Vaikka Leminen saikin nykyisen työnsä ilman suhteita, hän kannustaa tutustumaan ihmisiin. Monet työpaikat ovat piilotyöpaikkoja, jotka menevät tuttujen kautta. ”Ei ole koskaan haittaa siitä, että tuntee ihmisiä. Ehdottomasti kannustan siihen, että käy erilaisissa tapahtumissa ja osallistuu järjestötoimintaan.” Helsingin yliopiston Urapalveluista voi hakea apua esimerkiksi työnhakuun, harjoitteluun tai uraohjaukseen. Myös työelämätapahtumissa kannattaa käydä. Taitojaan kannattaa jatkuvasti kartuttaa. ”Yliopistossa on valtavasti kursseja tarjolla, mutta ne pitää löytää.”

Henkka hourii Gradua kirjoittaessa epätoivo valtaa allekirjoittaneen aina välillä. Milloin mistäkin syystä, mutta allekirjoittaneelle yleisin syy on tulkintojen moninaisuus. Oli aihe mikä vain, siitä on monia erilaisia tulkintoja. Teksti: Henri Muroke

räs kaverini sanoi joskus, että tarkista kolme tulkintaa aiheesi suhteen. Jos tulkinnat ovat yksimielisiä keskenään, asia pitää paikkansa. Historiaa opiskelleena olen oppinut, ettei kolmekymmentäkään tulkintaa tarkoita automaattisesti sitä, että ne olisivat totuus. Tutkin keskiajalla vaikuttanutta kurditaustaista Salah al-Dinia (‘Saladin’ eurooppalaisessa kirjallisuudessa). Vaikka Salah al-Din vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Damaskoksessa ja sai klassisen ”arabiaatelisen” koulutuksen, häntä pidetään nykyisin maailman tunnetuimpana kurdina. Välillä gradua kirjoittaessa tulee mietittyä, millaista olisi tavata henkilö jota tutkin. Näkisin ja kokisin samalla tapahtumia, joiden kulkua ja merkitystä mietin oppimiskeskus Alexandrian uumenissa. Miksi ei siis pureutua muistitietohistoriaan? Eli haastatella henkilöä, jolle aihe on läheisempi? Miksi en haastattelisi kurdia asian tiimoilta? Mietinkin tätä kauan, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Kun tutkit aihetta - ja erityisesti henkilöä - saatat prosessin edetessä oppia toisesta niin paljon, että tiedät kohteestasi lopulta enemmän kuin moni muu. Asiaa vaikeuttaa vielä enemmän vastuu haastat-

telijana, sillä vastaukset kysymyksiisi eivät ole välttämättä ole materiaalia jota odotat. Aiheesi perusteella haastattelemasi ihmiset eivät automaattisesti tiedä kaikkea, mikä voi sinusta tuntua jo itsestäänselvyydeltä. He voivat myös kokea käsittelemäsi aiheen aivan toisella tavoin.   Eräs ystäväni teki aikoinaan gradua uskontotieteen laitokselle (humanistisen tiedekunnan puolelle). Gradu käsitteli somaleita ja kulki nimellä ”Väkivallan leima”. Työstä sen enempää paljastamatta, haastattelut olivat tärkeä osa sitä. Hän pääsi haastattelemaan Suomessa asuvia somaleita työhönsä ja sai samalla yhden yliopistouransa arvokkaimmista opetuksista.  Siinä missä ystäväni kysymykset koskivat esimerkiksi terrorismia Somaliassa, tämä ei ollut haastateltavan silmissä asioista tärkein. Häntä kiinnosti paljon enemmän, kuinka terrorismi Somaliassa vaikuttaisi Suomeen. Kuinka hänet ja hänen kulttuurinsa koettaisiin täällä?  Ystäväni sai kyllä vastauksensa, mutta ne eivät olleet alkuunkaan odotuksia vastaavia. Tämän vuoksi gradu seisoi melkein vuoden pöydällä, kunnes hän meni seminaariin toisen kerran. Sen vetäjä kehotti palaamaan haastateltavien luokse uudestaan uusilla kysymyksillä.  Tällä gradulla on onnellinen loppu, ainakin jos valm-

is gradu on merkki onnesta. Tämä on silti myös syy, miksi en itse käytä haastatteluita omassa gradussani. Olen päässyt osaksi arvokkaita keskusteluja ja oppinut paljon niistä. Ne eivät silti tässä vaiheessa ole kuin omaa moraalia ja uteliaisuutta nostattava asia – eivät kelvollisia varsinaiseen graduun. Muistan Panu Pulman sanoneen, että lähde vastaa sen mukaan, mitä siltä kysyy. Myös ihminen on lähde. Tämän vuoksi haastattelijalla on valtava vastuu. Haastateltava vastaa yleensä vain siihen mitä häneltä kysyt. Samalla hän on myös usein kiinnostunut aiheesta mahdollisesti aivan eri syistä kuin kysyjä. On siis osattava kysyä oikein. Muuten kyseessä on vain johdattelua. Ellet ole liikkeellä itsekkäin mielin, välttelisin

tätä tietä. Työtä tehdessä oma äänesi on ehdottomasti tärkeä asia. On silti parasta muistaa, että oma tulkinta voi kääntyä tulkitsijaa vastaan. Kiinnostuksesi kohde voi aikanaan saada seuraa toisesta kiinnostuneesta ja hänen etsiessä lähteitä, hän törmää mahdollisesti tulkintaasi ja ottaa selvää sen kelvollisuudesta. Silloin olet iloisempi, jos teit työsi huolellisesti, et ”hosuen”, vain koska halusit saada oman ideasi väkisin läpi. Muista tämä haastatellessasi ihmisiä. Suhtaudu heihin kuten lähteeseen, saat heistä usein tietoa sen mukaan, mitä heiltä kysyt. Itse en löytänyt sopivia kysymyksiä ja valitsin gradulleni lopulta toisen tien.

Vegenurkka Vegaaninen marjapiirakka – 8-10 hengelle Teksti & Kuva: Lam Le

Taikina 1 pieni purkki (125g) vauvan hedelmäsose / tai soijajugurttia + sokeria 1 ½ dl sokeria ½ dl fariinisokeria 2 ½ dl vehnäjauho 1 dl mantelijauhe 1 tl leivinjauhe 1 ½ dl rypsiöljy 2dl pakastemustikoita 1 dl pakastevadelmia 1 dl omppumehua/soijamaitoa + hieman kanelia + hieman kardemummaa + hieman suolaa Muruseos ¾ dl vehnäjauho ½ mantelijauhoa

50g margariini ¼ dl kaurahiutaleita ½ dl sokeria 2 tl vaniljasokeria Valmistus Uuni päälle 200’c asteeseen Mittaa taikinan ainekset kulhoon (ei ole väliä missä järjestyksessä) ja sekoita. Kaada halkaisijaltaan 24cm vuokaan. Lisää marjat päälle ja pistä vuoka sivuun hetkeksi. Tee seuraavaksi muruseoksen. Pehmennä margariini. Mittaa kaikki kuivat aineet ja sekoita käsin. Seos on hieman kosteaa. Ei haittaa, jos se on kuivaa. Ripottele piirakan päälle. Paista n. 40 minuuttia tai kunnes se on kypsää (keskus ei saa olla löysää). Ottaen huomioon, että piirakka ei sisällä kananmunaa, piirakan kypsymiseen menee enemmän aikaa. 29

Käsialatehtävä Teksti & Kuva: Mikko Kuitula

rvoisat kronoslaiset, tervetuloa jälleen jo vuosiksi venyneen tauon jälkeen kunniakkaan ja maineikkaan menneisyyden omaavan Kronikan käsialatehtävän pariin! Tällä kertaa tehtäväksi on poimittu tapaus Viipurin kesäkäräjiltä 1662. Kyseinen tuomiokirja löytyy myös Kansallisarkiston digitaaliarkistosta osoitteesta http:// digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3709826, missä kuvaa pystyy suurentamaan ja tarkentamaan lähemmäksi lukemisen helpottamiseksi, mitä

kannattaa käyttää apuna. Transkription ja suomennoksen tuomiokirjakatkelmasta saa toimittaa sähköpostiosoitteeseen kasialatehtava@gmail.com. Parhaiten tehtävästä suoriutuneelle on luvassa kymmenen pisteen lisäksi mainetta ja kunniaa. Mutta jos tämäkään ei riitä ja haluat saada papukaijamerkin kymmenen pisteen päälle, voit myös selvittää, millaisen tuomion oikeus antoi kyseisestä tapauksesta.

Kysy opiskelijahuoneen oraakkelilta Oraakkeli on jälleen tähynnyt kristallipallonsa syvyyksiin ja löytänyt vastauksia kronoslaisten mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi Oraakkelille numeroon 040 8593489 (Huom. Oraakkelin liittymä on vaihtunut sitten viime numeron!)

Kuva: Leo Veijalainen Miksi Kronoksen tapa viettää vappua on niin karmea? Historian opiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry (tai puna-Kronos, kuten se vielä 70-luvulla tunnettiin) on aina suhtautunut vapun juhlintaan asiaankuuluvalla vakavuudella. Vappuperinteisiin kuuluvien Kleion seppelöinnin ja fuksikasteen Suomenlinnassa jättävät varjoonsa ainoastaan nautitun alkoholin suuri määrä. Punaista väriäkin vappuna voi nähdä viimeistään Kronoksen saapuessa kuokkimaan Kuppalan pihalle. Vallankumouksellisuus sen sijaan on läsnä nykyisin enää kronoslaisten pään sisällä, kun järki saa väistyä epämääräisten mielihalujen tieltä päätöksentekoa ohjaavana voimana. Mitä tehdä, kun ei koskaan valmistu? Kultaisen uusliberalistisen aikakauden hengessä Oraakkelin on todettava, että olet epäonnistunut ihmisenä. Opiskelijayhteisö on kuin viidakko, jossa vain vahvimmat selviävät. Opiskeluajan tarkoitus on valmistaa sinua elämään, joka on jatkuvaa kilpajuoksua niukoista hyödykkeistä. Vain niiden opiskelijoiden, jotka valmistuvat ajoissa, voi olettaa selviävän tässä kisassa. Päivän sanoja ovat nopeus ja tehokkuus: se, joka on haudassa ensimmäisenä, on voittaja. Miksi alkoholi pilaa yöunet, jaksamisen ja elämän? Et selvästikään ole ymmärtänyt perimmäistä buddhalaista totuutta, jonka mukaan elämä on kärsimystä. Buddhalaisen opin mukaan kärsimyksestä on mahdollista vapautua valaistumalla. Valaistuminen on moniportainen prosessi, mutta onneksi jo antiikin roomalaiset keksivät oikotien. Olihan viininjumala Bacchukselle järjestetyissä bakkanaaleissa ilo ylimmillään! Kronoksen juomingit ovat jatke ikivanhalle traditiolle. Miksipä ei juoda pakanajumalan kunniaksi ja hukuttaa murheet alkoholiin? Elämä on kärsimystä joka tapauksessa. Yhtä hyvin voit juoda ja unohtaa tämän tosiseikan hetkeksi.