Kronikka II/2013
Kronikka II/2013 Sisältö: 3. Pääkirjoitus 4. Herra Puheenjohtaja 5. Edarista kajahtaa 6. Sivuaineratsia 8. Kaksoiselämää 10. Vaihtaripalsta 12. Hajamielisesti sinun 13. Historicus esittäytyy 14. Elämää valmistumisen jälkeen 16. Charles Chaplin: Syntynyt viihdyttämään 18. Sarjakuva 19. Historiaseminaari 20. Humanisti soluttautuu 22. Mielenosoituksessa 24. Kahvilavakooja 25. Merihistorian päivät 26. Kronoksessa kuultua 27. Kronoslaisen kalenteri
Kansi: Annaleena Keso Takakansi: Annaleena Keso Painettu Unigrafiassa toukokuussa 2013 Painosmäärä 100. Copyright: Tekijät ja Kronos ry 2013 Julkaisija: Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry.
kronikka (lat. chronica, kreik. khronika < khornos ‘aika’) 1) aikakirja, historia; historiateos jossa tapahtumat esitetään aikajärjestyksessä 2) yl. leikillinen runomittainen esittely, katsaus tapahtumiin 3) vanha ja kunnioitettava säilyke Päätoimitus ja taitto: Annaleena Keso, Tiia Niemelä, Pasi Pykälistö, etunimi.sukunimi@helsinki.fi Toimituskunta: Tero Juutilainen, Elina Maaniitty, Jarna Hietanen, Tuuli Helminen, Maria Temmes Kuvitus: Annaleena Keso, Elina Maaniitty Tämä julkaisu on saanut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan painotukea.
http://kronikkalehti.blogspot.com/
http://blogs.helsinki.fi/kronos-ry/kronikka ISSN 1238-2817, ISSN 2242-0606
2
Kronikka II/2013
Pääkirjoitus
Hyvät osakkaat, V
iestintä- ja pr-osastomme puolesta haluamme esitellä teille Kronikan toisen neljännesosavuosikatsauksen. Olemme innovoineet ensimmäisen puolivuotiskauden aikana lehden hallintoa ja edistäneet tuotekehittelyä. Brändityöryhmämme on onnistunut loistavasti: Kronikasta on tullut haluttu, nuorekas ja mediaseksikäs. Päätoimituksemme on lisännyt tehokkuuttaan ja tuottavuuttaan. Toisessa neljännesosavuosikatsauksessamme keskitymme yrityksemme ulkosuhteisiin ja viihteellisyyteen. Asiamiehemme ovat suorittaneet tuotevakoilua muiden saman alan yritysten piirissä ulkoja kotimaassa (s. 10 ja 20) ja tytäryhtiömme edustajat välittävät meille terveisensä (s. 13). Yhtiömme on myös kantanut yhteiskunnallisen vastuunsa osallistumalla käytännön demokraattiseen työskentelyyn (s. 22). Osallistuimme myös alamme kehittämispäiville (s. 19), joilta ammensim-
me tietotaitoa toimintamme kehittämiseen. Yhtiön virkistyspäivä (vapaaehtoinen, mutta osallistuminen huomioidaan yt-neuvotteluissa) Suomenlinnassa lähestyy, ja sen myötä myös viestintä- ja pr-osasto vetäytyy ansaitulle (palkattomalle) kesälomalle. Työ ei kuitenkaan lopu kesälläkään: yhtiömme uudet työntekijät täytyy perehdyttää toimenkuvaansa, jota varten osastomme valmistelee yhtiömme rekrytointimateriaalin. Kesän aikana päätoimitus perehtyy markkinatalouden suuren ajattelijan Adam Smithin teoksiin, joiden oppeja sovellamme seuraavalla puolivuotiskvartaalilla. Vuoden 2013 ensimmäinen puolivuotiskvartaali on ollut menestyksekäs, joten pystymme jakamaan osinkoja arvostetuille osakkeenomistajillemme. Silti yhtiömme tulee edelleen tehostaa toimintaansa, joten turhaa henkilöstöä tullaan karsimaan voittojen maksmoimiseksi entisestään. Neuvottelut tullaan kuitenkin käymään hyvässä hengessä ja tämän takia yhtiömme palkkaa ulkopuolisen ja puolueettoman konsultti Himasen tekemään selvitystä henkilökunnasta. Kevät siis hyvää aikaa olla parhaimmillaan. Tsemppiä siis kaikille! Sujeluskuntapullan tuoksuista kesää toivottaa, Kronikka oyj ab:n kolmikantatupo
Kronikka II/2013
3
Herra Puheenjohtaja
Yksi pieni elefantti...
Itse päätin toteuttaa kyseistä filosofiaa, kun piipahdin tervehtimässä ja haistelemassa uusia tuulia Tampereella ja Turussa paikallisten historia-ainejärjestöjen vuosijuhlilla. Kronoksella ei ole ainakaan pariin vuoteen ollut paljoakaan tekemistä muiden yliopistojen historian opiskelijoiden kanssa, mikäli puolivuosittaisia HOL-seminaareja ei lasketa. Kenties tilannetta voisi muuttaa. Hyötyjä olisi puolin ja toisin, haittoja ei juuri ollenkaan. Jos kotiyliopiston ulkosuhteille halutaan hakea historiallista perustaa, ei tarvitse edes mennä hirveän kauas. Eri kaupunkien ainejärjestöjen vaikutus toistensa toimintaan on ollut yllättävän suurta: turkulaiset ovat lainanneet meiltä mm. laulukirjan lauluja, me olemme kopioineet turkulaisilta mm. pääsykoeoppaan ja tamperelaiset puolestaan turkulaisilta mm. sitsikulttuurin. Toisaalta, ennen kuin voi kunnolla lähteä katsomaan muuta maailma, on pidettävä oma kotikenttä kunnossa. Tämä ei kuitenkaan ole koskaan ollut ongelma Kronoksessa. Näkökentän laajentaminen, tuo historioitsijoiden ominaispiirre, sopisi vallan mainiosti myös Kronoksen toimintaan. 4
Itse asiassa Kronoksessa on tänä vuonna tehty juuri tätä, vaikka ollaan oltukin enimmäkseen yhden kaupungin sisällä. Esimerkiksi juhlien järjestämisissä ollaan tehty ja tullaan tekemään yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Taustalla ei ole pyrkimys vaikuttaa Kronoksen toiminta-avustuksen suuruuteen, vaikka HYY katsookin suopein silmin järjestöjen välistä yhteistyötä, vaan ihan konkreettinen suhteiden luonti, mikä vahvistaa Kronosta järjestönä sekä toivon mukaan myös sen yksittäisiä jäseniä. Tietenkään pelkät juhlat tai yhden yön jutut vieraissa kaupungeissa eivät tilannetta radikaalisti muuta suuntaan tai toiseen, mutta se on ainakin alku. Pääpaino pitää olla nimenomaan henkilökohtaisten suhteiden luomisesssa, sillä sähköpostiviestit ja Facebook-keskustelut on liian helppo jättää syrjään ja unohtaa, jos henkilö ei ole millään tavalla tuttu. Nyt syksyllä, mm. HOL-seminaarin myötä, järjestöllemme ja sen jäsenille avautuu loistava tilaisuus tutustua muiden kaupunkien opiskelijoihin, ja itse ainakin pyrin hyödyntämään tilanteen parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Kronikka II/2013
Toimitusjohtaja Juutilainen kuva: Sandra Westerbladh
V
iime vuonna tähän aikaan Kronoksen mietinnän aiheena oli reformiryhmän ehdotukset, mutta ne ovat nyt vaipuneet unholaan (lue: yliopiston byrokratian uumeniin). Yliopistobyrokratian hiljaiselo on taannut Kronokselle aikaa keskittyä muun muuassa juhlimiseen, mikä on varsin oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin ja järjestöihin.
Edarista kajahtaa
T
ämän vuoden alusta Kronikka on julkaissut palstaa, joka esittelee HYYn edustajiston toimintaa sekä edustajistosta kantautuvia uutisia. Tässä numerossa esittelen pääkohtia siitä, mitä edustajistossa ja HYYssä on kuluneen talven ja kevään aikana tapahtunut. Viime lokakuisten edustajistovaalien jälkeen edustajistotoiminta oli intensiivistä. Hallitusneuvottelujen jälkeen ensimmäisessä edustajiston kokouksessa eli edarissa valittiin hallitus sekä hyväksyttiin vuodelle 2013 tavoiteohjelma, johon edaattorit eli edustajiston jäsenet pääsivät vaikuttamaan paljon. Tavoiteohjelmassa linjattiin tavoitteet, jotka ylioppilaskunnan tulisi hallituksen johdolla kuluvana vuonna toteuttaa, näihin lukeutui esimerkiksi opinto-ohjauksen kehittäminen yliopistolla sekä kannustaminen järjestöjä yhdenvertaisuuden edistämiseen. Loppuvuoden toisessa edarissa hyväksyttiin budjetti kuluvalle vuodelle, ja näiden dokumenttien johdattelemina siirryttiin edustajistovuoteen 2013. Keväällä edustajisto kokoontuu kolmesti, ja tähän mennessä se on hyväksynyt mm. ylioppilaskunnan viime vuoden toimintakertomuksen ja tämän vuoden hallitusohjelman. Paitsi että edaattorit ovat kokoustaneet kevään edareissa sekä omien ryhmiensä kesken, ovat monet mukana myös muussa HYYn toiminnassa. Talousjohtokunnassa eri edariryhmien, kuten esimerkiksi ainejärjestöläisten, osakun-
talaisten ja poliittisten ryhmien, edustajat kokoontuvat tekemään päätöksiä niin järjestöjen toiminta-avustuksista kuin tilajaosta: syksyllä järjestöille jaetaan tilat seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Moni edaattori toimii myös valiokunnissa, jotka ovat kaikille HYYn jäsenille avoimia ja joissa edaattoritkin toimivat ”omana itsenään” eikä minkään ryhmän edustajana. Edustajiston suuria linjoja linjaavan ja poliittisen toiminnan vastapainona valiokunnissa pääsee konkreettisesti kiinni HYYn toimintaan, ja esimerkiksi koulutuspoliittinen valiokunta, jossa itse toimin, on järjestänyt hallinnon opiskelijaedustajille koulutuksen liittyen tulevaan opiskelijavalintauudistukseen. HYYn piirissä alkanut vuosi on alkanut toiminnantäyteisenä, sillä ylioppilaskunta oli mukana Näpit irti opintotuesta! -kampanjassa puolustamassa opintorahapainotteista opintotukea, ja lisäksi HYY on mukana toteuttamassa tavoiteohjelman mukaisesti Helsinki Think Company -yrityshautomoa Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin kanssa ja näin tukemassa akateemista yrittäjyyttä. Mikäli sinulle herää kysyttävää HYYn tai edustajiston toiminnasta tai haluat antaa palautetta, otathan meihin edaattoreihin tai varaedaattoreihin yhteyttä. Jarna Hietanen HYYn edustajiston varsinainen jäsen, Ainejärjestöläisten edustajistoryhmä (HYAL) Kuva: Valtteri Mäkelä
Kronikka II/2013
5
Sivuaineratsia
Latinan S
kieli ja...
ivuaineratsian ennättäessä toiseen osaansa päätyi Troikan tähtäimeen yksi historian opiskelijoiden parissa hyvin suosittu sivuaine, jota monet lukevat enemmän, toiset vähemmän, nimittäin Latinan kieli ja Rooman kirjallisuus Klassisessa filologiassa. Tosiasiahan on, että kyetäkseen tutkimaan antiikkia tai keskiaikaa, historioitsijan on hallittava latina, tuon ajan yleiskieli ja oppineiden kieli. Myös uuden ajan tutkija tarvitsee latinaa aina 1800-luvulle asti, koska vasta teollistumisen myötä alkoi vanhan klassisen koulutuksen valta-asema järkkyä Euroopassa. Latina on myös romaanisten kielten kantaäiti eli portugalin, espanjan, ranskan, italian ja romanian alkumuoto. Latinan asema sivistyskielenä näkyy yhä yhteiskunnassamme, latinasta ovat peräisin monet suomenkin ihan tavallisetkin sanat kuten koulu tai kuoro (schola ja chorus), eivätkä ruotsista kuten eräs taannoinen tv-ohjelma meni väittämään, vaikka sanat toki ovat kulkeutuneet meille Ruotsin kautta. Latinaa ovat yhä monet lääketieteen ja oikeustieteen termit, ja yhä käytössä oleva Linnén taksonominen järjestelmä pohjaa eliöiden latinankielisiin nimiin. Latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden opinnot muodostuvat historian lailla 25 op perusopinnoista ja 45 aineopinnoista sekä syventävistä opinnoista. Kursseista enemmistö on kielikursseja kieliopin ja kirjallisuuden puolelta, peruskursseissa on myös antiikin mytologiaa ja historiaa mukana.
6
Saadaksemme käsityksen latinanopiskelusta keskustelin latinasta ja sen opiskelusta fil. yo. Jukka Lahen kanssa. Jukka opiskelee latinan perusopintojen viimeisiä kursseja tänä keväänä. Millaista latinan opiskelu on? Latina vaatii paljon työtä, etenkin kieliopin osalta. Mutta suomalaisille latina on helpompaa kuin monille muille, koska oma kielemme on paljon erilaisempi kuin latina, mikä estää sekaannuksia. Lisäksi niin latinassa kuin suomessakin sanat lausutaan kuten kirjoitetaan ja suomalaisten luontainen lausunta on lähellä latinan omaa. Latinassa ja suomessa molemmissa sanat taipuvat lopuistaan taivutusluokkien mukaan, joten sekään ei ole suomalaiselle uutta toisin kuin vaikkapa briteille. Jos lukee latinaa, auttaa paljon jos osaa jotakin romaanista kieltä. Tai ainakin sen jälkeen on helppoa aloittaa jokin romaaninen kieli. Onko latinan opiskelu kuinka raskasta tai vaativaa? Latinan opiskelu vaatii suhteellisen paljon aikaa, mutta mitä enemmän siihen paneutuu sitä enemmän se aukeaa vähän kerrassaan. Latinassa raskasta on kielioppipainoitteisuus, mikä ei ollut päällimmäisenä mielessäni kun aloitin latinan opinnot. Käytettävä oppikirja on englanninkielinen Oxford Latin Course mikä on oman pikku haasteensa. Latinan opiskelu on kuin yläja alamäkeä, fiilis vaihtelee opintojen aikana laidasta laitaan. Oppimisella on tietty kaava, tunnilla luetaan ensiksi kappale, sitten käännetään se ja käydään läpi, mitä seuraa kotitehtävien tarkastus ja uusien
Kronikka II/2013
...Rooman kirjallisuus antaminen. Mutta kaikkeen tottuu ja vastaavasti opettaja antaa tilaa opiskelijalle eikä hoputa tätä eteenpäin vaan antaa edetä omaan tahtiin. Työllistyykö latinalla? Itse luen latinaa pääasiassa huviksi, enkä ole ajatellut tarvitsevani sitä työelämässä. Latina on eräänlainen tahdikkuuden ja oppineisuuden merkki, etenkin etelämpänä Euroopassa. Latinan opinnot tuntuvat tähtäävän tutkijalinjalle pääasiassa ja kielen kääntämiseen. Latinasta valitaan vuosittain yksi opiskelija latinan lehtorin koulutukseen pedagogisiin. Ja onhan Suomessa YLEn Nuntii latini, maailman ainoat latinankieliset radiouutiset. Mitä hyödyllistä latinassa oppii? Latina auttaa romaanisten kielten ymmärtämistä ja selittää usein nykyisten kielten kielioppien outouksia. Monet sivistyssanoistamme ja lainasanoistamme polveutuvat latinasta. Latinassa oppii myös hyödyllisiä lentäviä lauseita, kuten Quidquid latinae dictum sit, altum videtur.* Latina on myös historianopiskelijalle hyödyllistä lähdemateriaalin ymmärtämiseksi ajalta ennen 1800-lukua. Itselläni vaikuttaa myös ihan vain halu ymmärtää luettua latinaa ja valistusajan Ranskan oppineiden ja ylimystön maailmankuvaa. Latina on yhä monissa maissa osa klassista sivistystä. Minua on myös hämmästyttänyt se, miten paljon latinalaisperäisiä sanoja englannissa onkaan suoraan lainattuina.
Latinan opintojen hohdokkain hetki tähän asti? Hohdokkuus tulee pienistä asioista, mutta tähän asti parasta on ollut latinankielinen Asterix-sarjakuva ja muut latinalaiset anekdootit. Mitä latinassa olisi parannettavaa? Latinan opiskelua voisi elävöittää ja monipuolistaa, kuten ottamalla käyttöön kuullun ymmärtämisiä joihin Nuntii latini antaa mahdollisuudet. Muutenkin keskusteluryhmät ja vaikkapa latinankielisen dialogin käyminen piristäisivät opiskelua. Latinassa voi yhä nähdä vanhanmallista kateederilta lukemista, jossa lehtori lukee ja kommentoi tekstiä opiskelijoiden tehdessä muistiinpanoja. Mitä latinaa opiskelevan kannattaa huomioida? Pitää mieli avoimena ja muistaa se, että jo se että haluaa opiskella latinaa on arvostettavaa. Varaudu myös tekemään paljon työtä, mutta etene rauhassa ja anna itsellesi aikaa. Kieliopin oppii vähän kerrassaan. Pasi Pykälistö Haastattelija itse suorittaa Latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden aineopintoja.
* Mitä latinaksi sanotaan, vaikuttaa hienommalta.
Kronikka II/2013
7
KAKSOISELÄMÄÄ Eli osakunnassa ja ainejärjestössä
K
uten eräät jo tietävätkin, allekirjoittanut on aktiivisena toimijana Kronoksen lisäksi myös Kymenlaakson Osakunnassa. Tämä ”kaksoiselämä” opiskelijamaailman kahdella eri kentällä on suonut minulle usein erilaisen tai jopa laajemman näkökulman asioihin. Ainejärjestöt kuten Kronos, toimivat enemmän ”ammatillisesti”, oman tieteenalansa parissa ajaen oppiaineensa opiskelijoiden etuja ja järjestämällä näille kaikenlaista viriketoimintaa akateemisen erakoitumisen ja muumioitumisen estämiseksi. Osakunnat kuten oma Kymenlaakson Osakuntani (KyO) sen sijaan toimivat paljon Kehä kolmosen ulkopuolella, kotimaakunnassa ja kotiseudulla. Koti-ikävän iskiessä Osakunnalla tapaa muita saman murteen puhujia, ihmisiä jotka tietävät mikä vitsi sisältyy Kuusankoskeen ja Voikkaaseen tai jotka omasta kokemuksesta tietävät miltä sellu haisee. Ainejärjestössä pääsee puhumaan oppiaineen asioista, kritisoimaan yhdessä tenttikirjan sisältöä tai luennoitsija X:n sanomisia viime luennolla. Vain oman alan ihminen pystyy täysin ymmärtämään lähdepulan kanssa tuskailevaa proseminaarityön tekijää jota deadline
8
uhkaa jo pahasti. Mutta välillä sitä kyllästyy aina puhumaan samoista asioista ja oman oppiaineen tapahtumista. Osakunnassa on ihmisiä kaikista pääkaupunkiseudun korkeakouluista, jolloin keskusteluista tulee hyvin mielenkiintoisia, etenkin kun aivan eri tieteenalojen opiskelijat pääsevät vauhtiin. Keskustelun aihe voi siirtyä varsinkin ripeästi astronomiasta ja hiukkasfysiikasta eläinbiologian kautta arkkitehtuuriin ja taidehistoriaan. Tai toisin päin.
A
inejärjestöjen ja osakuntien suhde on ollut kipeä ja traumaattinen, pitkälti 1970-luvun hulabaloon jäljiltä. 1970-luvun alussa 1900-luvun alusta asti vallinnut järjestys opiskelijamaailmassa murtui kun Yliopistoa uudistettiin, osakuntapakko lakkasi olemasta lopullisesti ja samalla opiskelijakunta radikalisoitui vasemmalle että rysähti. Politisoituneet ainejärjestöt ja muut puhtaasti poliittiset järjestöt kaatoivat osakuntien ylivallan Ylioppilaskunnassa, minkä seuraksena Uuden ylioppilastalon (alkujaan Osakuntatalo) tiloista käytiin pitkällinen taistelu järjestöjen kesken. 1970-luvun jälkeenkin ikuinen kysymys tiloista ja rahoista on ollut sotatantereena osakuntien ja ainejärjestöjen välillä.
Kronikka II/2013
Onneksi elo on rauhoittunut 1980-luvulta alkaen pahimman taistolaisuuden sammahtaessa. Vanhat kaunat tuntuivat lehahtavan tapetille jälleen viime edustajistovaalien myötä, kun pitkän aikaa HYYn hallituksessa istunut ja sitä dominoinut ainejärjestöjen liitto (HYAL) pelattiin oppositioon hallitusneuvotteluissa muiden ryhmien löytäessä kompromissin yhteisen hallituksen muodostamiseksi. Seuranneiden parin viikon aikana sain kuulla molemmin puolin syyttelyitä toisen tekemisistä, sanomisista ja tekemättä jättämisistä. Monesti maalailtiin suorastaan piruja seinille kun pelättiin ”niiden toisten” kostoa menneistä tai tulevista asioista. Itsestäni tämä oli hyvin outoa ja jopa huvittavaa, kun samat repliikit sai kuulla niin ainejärjestöjen parissa kuin osakunnillakin. Tilanne toi myös esiin sen, miten erillään HYYn järjestöt ovat toisistaan ja myös sen vaaran, minkä molemminpuolinen tietämättömyys ja toisen epäily aiheuttavat. Siksi minusta itselläni on ollut harvinaisen hyvä tilanne aktiivina molemmilla järjestökentillä nähdä tämä kahtiajaon uhka ja myös puhua höperöimpiä harhaluuloja vastaan. Ainejärjestöillä ja osakunnilla on minusta hyvin suuret mahdollisuudet yhteistyöhön ja ne täydentävät toinen toisiaan HYYn järjestökentässä. Yhteisymmärrys ja toisen tunteminen auttaisivat paljon.
uusien fuksien huomion näiden saapuessa Helsinkiin ja Yliopistoon. Molemmilla on opittavaa toisistaan ja itse olen aktiivisesti harrastanut hyvien ideoiden ”varastamista” ja diilaamista eteenpäin ainejärjestöiltä osakunnille ja osakunnilta ainejärjestöille. Osakuntien pitkällinen kokemus, jota myös traditioksi sanotaan sekä byrokraattisempi rakenne antavat niille vahvuuksia ja resursseja joita ainejärjestöillä ei monesti vielä ole. Ainejärjestöjen väljempi byrokratia antaa niille myös mahdollisuuden toimia nopeammin ja vähemmän käsittelyllä, mutta tekee joidenkin asioiden hoidosta vaikeampaa. Lopuksi rohkaisenkin jokaista junantuomaa kronoslaista käymään oman kotiseutunsa osakunnan nettisivuilla tai peräti jossakin tapahtumassa kurkistamassa mitä siellä ”aidan toisella puolen” oikein tehdään. Tapaat uusia ihmisiä, saat uusia ajatuksia ja kenties jopa näet sen jälkeen asioita hieman eri näkökulmasta. Pasi Pykälistö
A
inejärjestöt ja osakunnat ovat monessa asiassa hyvinkin erilaisia, mutta niillä on myös paljon yhtäläistä. Osakunnat ovat vanhempia ja monesti varakkaampia kuin ainejärjestöt, mutta ainejärjestöt ovat usein nopeampia liikkeissään ja päätöksenteossaan sekä saavat helpommin
Kronikka II/2013
9
Vaihtaripalsta
Suomen eteläisimmässä linnakkeessa hullujen keskellä
U
sein sanotaan, että italialaiset ovat hulluja, ja se sanonta pitää täysin paikkansa. Asioilla on täällä aivan oma logiikkansa. Koska italialaiset nuoret asuvat pitkälle kolmekymppisiksi vanhempiensa luona, johtaa tämä siihen, että monenlainen yksityinen toiminta, mitä ei voi tehdä vanhempien talossa tehdään kadulla autossa. Kadulla usein näkee pysäköitynä (usein keskelle risteystä tai kaistanjakajaa) autoja joissa on kiihkeä tunnelma, joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Monesti käy niin, että vieressä olevasta pysäköidystä autosta katoaa naispuolinen matkustaja hetkeksi, palaten hetken päästä pyyhkien suutaan. Myöskään vanhemmat ihmiset eivät pelkää osoittaa tunteitaan julkisesti. Monesti puistossa näkee eläkeläisparejen suutelevan niin intohimoisesti, että suomalaista oikein kauhistuttaa, kun ei Suomessa edes nuoriso ilkenisi tehdä samoin julkisella paikalla. Käydessään kahvilassa on arvattava, hakeako ensin tiskiltä haluamansa tuotteet vai maksaa ensin toiselle tiskille. Jossain paikoissa pitää ensin maksaa ja sitten syödä, ja joissain toisinpäin. Mutta varo tekemästä sitä väärässä järjestyksessä. 10
Missään tapauksessa et voi sekä ottaa ja maksaa samalla tiskillä, vaikka koko kahvilassa ei olisi kuin yksi työntekijä. Joudut odottamaan, että työntekijä siirtyy kahvilan toiselta tiskiltä toiselle, jotta hän voi toimittaa tämän monimutkaisen toimenpiteen, eli ottaa pari kolikkoa vastaan. Tämä selittää sen, että miksi Italiassa työttömyys on vain 11 prosenttia, vaikka valtion talouden tilanne ei ole kaksinen. Maanantaisin bussiliikenne ei kulje, koska jalkapallo on vain niin ihana ja tärkeä asia. Joka sunnuntai-ilta Roomassa on suuri jalkapallopeli, ja siitä on luonnollisesti voitava keskustella koko seuraava päivä työpaikalla. Tästä johtuen bussit ajavat peräjälkeen, täysin välittämättä aikatauluistaan (tosin ne eivät välitä niistä muinakaan viikonpäivinä), niin, että bussikuskit voivat viettää yhdessä päätepysäkillä aina 20 minuuttia vuorojen välissä aikaa jutellen potkupallosta (Näin Klingen termejä käyttäen).
S
iivoojamme Antonia huutaa kauhuissaan, jos joku kulkee ilman kenkiä sisällä. Aivan kuin siitä, että villasukkainen jalka koskettaa lattiaa, voisi saada kuolemantaudin. Mutta toisaalta täällä
Kronikka II/2013
lattiat pestään ammoniakilla, ja ilmeisesti lattioilla ja maalla on paha maine. Lapset eivät missään tapauksessa saa koskea maahan, tai juosta sillä. He eivät saa tehdä mitään, joka voisi mitenkään saada heitä hengästymään ja hikoilemaan, kuten hippaa tai juoksentelua puistossa perhosien perässä, sillä silloin he vilustuvat ja kuolevat. Lapset ovat kuitenkin täysin turvassa vanhempiensa sylissä autoissa (ilman turvavöitä) valtavassa liikennekaaoksessa. Kyllä äidin syleily suojaa, vaikka vastaan tulevalta kuorma-autolta. Italiassa on aina talvi tiettynä aikana ja tällöin lämmitetään taloja ja pukeudutaan toppatakkeihin. Italialaiset eivät välitä vaikka marraskuussa olisi hellettä, sillä silloin on talvi, ja taloa lämmitetään ja toppatakki pysyy päällä. Samoin, jos maaliskuun lopulla on arktisen kylmä, niin silloin ei enää lämmitetä, koska on kevät. Piste. Kun on kesä, niin on kesä, ja kun on talvi, niin on talvi. Pukeutuminen riippuu vuodenajasta, ei säästä eikä lämpötilasta. Mummon näkeminen turkissa ja toppakengissä 20 asteen lämmössä on täysin normaalia.
T
äällä ihmiset ovat taikauskoisia ja erityisen uskonnollisia. Vuokraemäntä voi hyvinkin kysyä ensimmäisenä kysymyksenään tulevalta vuokralaiseltaan tämän horoskooppia. Ilmeisesti se on tärkeämpi asia kuin se, että tupakoiko hän ja onko hänellä lemmikkiä. Myös kummitukset ovat vahva osa italialaisten elämää ja näyttää siltä, että tämä usko on tarttunut myös täällä asuviin suomalaisiinkin. Villa Lantessa asuu tarinoiden mukaan kaksikin kummitusta, yksi alakerran kirjastossa ja yksi yläkerran asuintilojen käytävällä.
Täällä asuu monia arvostettuja antiikin ja keskiajan tutkijoita, joista osa ilmeisesti uskoo täysin vakavissaan näiden haamujen läsnäoloon. Kävellessäni keittiöön kuulin erään tutkijan sanovan minulle: ”Se kummitus on taas siellä alakirjastossa. Mutta ei sitä tarvitse pelätä, se on oikein kiltti.”
Kronikka II/2013
Tuuli Helminen
11
Hajamielisesti sinun, historiantutkija
K
olmas opiskeluvuoteni lähenee loppuaan. Vuoden aikana on tullut opiskeltua (ja ehkä hyvällä tuurilla opittuakin) jos jonkinlaista, mutta suurin oivallukseni tänä vuonna liittyy johonkin ihan muuhun kuin tenttikirjojen sisältöön. Luulen näet, että olen ymmärtänyt jotain olennaista historioitsijan syvimmästä olemuksesta.
Dramaattiset rummutukset ovat paikallaan. Mutta ennen kuin innostutte liikaa, haluan, että mietitte hetken, mistä oppiaineemme henkilökunta on useimmiten tunnettua. Kuulostaako tutulta: proseminaariohjaaja, jolla ei ole mitään havaintoa siitä, miten proseminaariprosessi etenee; proffa, jolla on suuria vaikeuksia löytää tietokoneen virtanappi; graduohjaaja, joka vastaa sähköpostiisi, että anteeksi, kukas sinä taas olitkaan. Aivan: koko (entinen) historian laitos on kujalla kuin New Yorkin koditon konsanaan. Mutta tiedättekö mitä? Se tarttuu! Omat opintoni alkavat lähestyä kandidaatintutkinnoksikin kutsuttua välietappia, eli alan olla jo puolivalmis historiantutkija. Ja viimeisen vuoden ajan minusta on jatkuvasti tuntunut, ettei pääni ole kunnolla kiinni. Unohdan aivan kaiken, jos en saman tien kirjoita sitä ylös – mikä ei tosin ratkaise ongelmaa, koska en välttämättä muista, mihin asian kirjoitin. Puhelimeni ja tablettini ovat täynnä muistiinpanoja, kalenterimerkintöjä ja muistutuksia. Koska ne 12
kuuluvat samaan hedelmäperheeseen, olisi niiden muistit mahdollista yhdistää – mutta arvatkaapa vaan, muistanko minä enää miten se tehdään. Kaikki menee toisesta korvasta sisään ja toisesta saman tien ulos, käymättä lähelläkään muistikeskusta.
M
istä moinen vaiva ja miksi se piinaa juuri historioitsijoita? Empiirinen aineisto tukee hypoteesia, että kyseessä on tiedon ylikuormitus. Historioitsijan työhän on pohjimmiltaan laajoja kokonaisuuksia hahmottamista suurten aineistomäärien pohjalta. Täytyy rajata löytääkseen olennaisen, mutta samaan aikaan laajentaa, jotta konteksti säilyy. Ihminen on hankala eläin ymmärtää, saatika sitten menneisyyden ihminen, kauan sitten kadonnut. Historiantutkijan perspektiivi on niin laaja, että sitä on lähes mahdoton hahmottaa (ja vielä hankalampaa ilmaista kirjallisesti), sillä se kattaa loppujen lopuksi elämän kaikkine pikkiriikkisine vivahteineenkin. Joten ihmekös tuo, jos välillä unohtaa maksaa hammaslääkärilaskunsa tai hukkaa avaimensa. Kun on koko ihmiskunta päässä, sinne jää vähän tilaa millekään muulle. Eli seuraavan kerran kun pistän töissä raa’at karjalanpiirakat myyntiin, voin vain todeta pomolle, että minulla on päässäni niin monta muuta tärkeämpää asiaa, että siinä vaiheessa jopa suomalaisille lähes pyhä karjalanpiirakkakin jää toiseksi.
Kronikka II/2013
Kronos och Historicus sitter i samma båt Små ugrerna, små ugrerna, är lustiga att se ej aktier ej aktier ej båtar hava de voivoivoivoivoivoivoi voivoivoivoivoivoivoivoivoi voivoivoivoivoivoivoivoivoi voivoivoivoivoivoi smör
O
rden i en språkpolitiskt ifrågasättbar snapsvisa återfinns i en historiaämnesförenings sångbok. Melodin är lånad från ”Små grodorna”, och sången heter ”Små ugrerna”. Med några enkla rader lyckas man skapa några lustiga förhandsuppfattningar om såväl finskspråkiga som finlandssvenskar – och samtidigt göra narr av dem. Allt detta med glimten i ögat och med ett översättningsskämt på slutet som pricken på i:et. Förhållandet mellan Kronos och Historicus kristalliseras i denna sång – då det blir tal om språkskillnader, går diskussionen med en glimt i ögat. Något paradoxalt är däremot, att det enda som de facto skiljer Kronos och Historicus från varandra är språket. Bägge är ämnesföreningar för historiastuderanden vid Helsingfors universitet, och bådas huvudsakliga undervisningsutrymmen finns i samma korridor och bägge föreningar bor i samma lokaler i Nya Studenthuset. Föreningarna samlar lik- och oliksinnade mänskor från samma studieinriktning till samma sociala omgiv-
ning – på två språk, något som är ganska ovanligt i den akademiska världen. Det blir alltid lustigt när Kronos och Historicus umgås med varandra, vi sitter i samma båt och vår gemensamma strävan är att förbättra våra aktier i frågor som är oss viktiga. PS. verket, där sången Små ugrerna är utgiven i är Kronos sångbok, ”den ugriska sångboken”.
Kronikka II/2013
13
j älkeen ä ä m ElÄ valmistumisen
I
stun Szabó Ervin -kirjaston kahvilassa. Olen hakenut toisen kupin kahvia toiveikkaana siitä, että se viimein antaisi minulle selkeän näkemyksen siitä, miten kuvaisin tähän artikkeliin elämäni muuttumista valmistumiseni jälkeen. Haluaisin sanoa, ettei elämäni ole muuttunut oikeastaan mihinkään: istun yhä luennoilla oppimassa vieraista asioista, juon aivan liikaa kahvia ja kirjoitan esseitä aamuyön tunteina. Perustelut näille toiminnoille ovat kuitenkin muuttuneet – niiden tarkoitus on nyt opintopisteiden keräämisen lisäksi tukea väitöskirjan kehitystä.
E
nsimmäinen vuoteni sukupuolentutkimuksen opiskelijana Central European Universityssa (CEU) alkaa olla lopuillaan. Tämän lukuvuoden aikana olen tullut osaksi kuuden hengen ryhmää, jonka tavoitteena on selviytyä suunnilleen selväjärkisinä samalla kun meistä yritetään koulia akateemikkoja, jotka eivät tahraisi Alma materinsa nimeä sen ulkopuolella. Rahoitusta tälle missiolle on luvattu kolmeksi vuodeksi, mutta yleensä se vaatii 4-6 vuoden unettomat yöt. Tämä ei ole ensimmäinen vuoteni CEUssa. Neljä vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa CEUn ovista sisään Erasmus-opiskelijana. Vietettyäni kolme kuukautta CEUn kansainvälisessä opiskelijayhteisössä sukupuolentutkimusta opiskellen olin myyty. Tästä alkoi vuosittainen muuttoliike Helsingin ja Budapestin välillä. Saatuani kandinpaperit Helsingistä palasin
14
CEUhun vuoden sukupuolentutkimuksen maisteriopintoihin, minkä jälkeen suoritin historian maisterinopinnot loppuun Helsingissä. Tohtorinopintojen aloittaminen ei siis ollut minulle suurempi kulttuurishokki: löysin tieni CEUn sokkeloisessa rakennuksessa, osasin odottaa suurta työmäärää (vaikka kurssimäärä tohtorinopinnoissa ei ole läheskään yhtä suuri kuin maisteritasolla, on työmäärä kaksinkertainen) ja tunsin opettajat jo entuudestaan. Mitä pidemmälle lukuvuosi kului sitä selkeämmin hahmotin kuitenkin muutoksen opintojen luonteessa. Luennot tuntuivat nyt lähinnä keskusteluilta opettajien kanssa ja niitä siivittivät jokaisen opiskelijan aikaisemmat opinnot eri ainealueista. Vaikka osallistuin tämäntyylisiin kursseihin myös maisterinopinnoissa (suuri plussa erilaisille lukupiireille historianlaitoksella!), ovat tämän vuoden kurssini olleet koko opiskeluaikani lennokkaimpia. Suuri kiitos tästä kuuluu myös mahtaville kohtalontovereilleni, joiden luonteesta kertoo paljon meitä kaikkia yhdistävä rakkaus Monty Pythoniin ja Twin Peaksiin.
E
nsimmäisen vuoden tohtorinopinnot CEUssa eivät siis suuremmin eroa maisterintutkinnon luonteesta. Lukuvuoteni on kulunut luennoilla istuessa, esseitä raapustaessa, oman tutkimuksen suunnittelussa, loputtomissa tunneista kirjastossa erinäisten kirjojen taakse hautautuneena sekä fanaattisessa opiskeluelämää kuvaavien twitter-syötteiden seuraamisessa. Vaikka suurin osa lukuvuodesta on ku-
Kronikka II/2013
lunut suhteellisen leppoisissa merkeissä, on se myös ajoittain ollut mentaalisesti raskasta. Loppujen lopuksi ensimmäisen vuoden tarkoituksena on luoda edellytykset itsenäiselle tutkimukselle, johon opiskelija sitoutuu useammaksi vuodeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan tulee pystyä esittämään oma tutkimusaiheensa, tutkimukselliset lähtökohtansa, tutkimuskysymyksensä ja projektinsa olennaisuus ja saada näille hyväksyntä ensimmäisen vuoden jälkeen suoritettavassa Comprehensive Examissa, joka on alkanut saavuttaa jo voldemort’laisia piirteitä opiskelijoiden keskuudessa. Vasta tämän jälkeen olemme virallisesti laitoksemme tohtorinopiskelijoita, kandidaatteja, ja saamme vapauden lähteä maailmalle (tai kirjastoon) aiheitamme tutkimaan. Täysin itsenäisesti tutkimus ei kuitenkaan tämänkään jälkeen suju, sillä kandidaatit käyvät säännöllisesti keskustelemassa tutkimuksestaan ohjaajiensa kanssa ja lähettävät heille raportteja/ esseitä/epämääräisiä ranskalaisia viivoja edistymisestään. Lisäksi jokaisen kandidaatin tulee avustaa luennoitsijaa yhden kurssin aikana sekä ottaa osaa ainakin yhteen konferenssiin, jossa esitelmöi oman aihealueensa pohjalta.
O
piskelu Budapestissa tuo mukanaan monia etuja opiskelijaelämään. Selkein ero Helsinkiin on hintataso, joka mahdollistaa suhteellisen mukavan elämisen CEUlta saatavan stipendin varassa. Varsinkin ruoan, juoman ja vuokran suhteen Budapestin hinnat ovat selkeästi Helsingin hintoja matalammat. Rappioromantiikkaa rakastaville Budapestin rapistuvat 1800-luvun rakennukset tarjoavat myös virkistävää vaihtelua Helsingin
katukuvalle. Budapest on lisäksi täynnä kahviloita ja baareja, joiden sisustuksessa ei ole asetettu suurempia rajoituksia mielikuvitukselle. Eräs baari on esimerkiksi sisustettu omistajan näkemän unen mukaan. Budapest on siis ehdottomasti ainakin vierailun arvoinen kaupunki! Valehtelisin jos väittäisin, etteivät Unkarissa tapahtuneet poliittiset muutokset olisi vaikuttaneet mitenkään elämääni Budapestissa. Kieltä osaamattomalle poliittisen keskustelun seuraaminen on kuitenkin lähinnä ulkomaisen lehdistön ja unkarilaisten ystävien kertomusten varassa ja käytännössä selvin osoitus poliittisesta myllerryksestä ovat suuret mielenosoitukset Budapestin keskustassa. Arkipäivän elämä CEUn opiskelijana ei siis pahemmin ole muuttunut niiden neljän vuoden aikana, joina olen Budapestissa asunut.
M
illaista on siis elämä tohtorinopinnoissa Budapestissa? Eräs opettajamme lohdutti meitä tutkimussuunnitelman kirjoittamisen luoman paniikin aikana sanomalla, että jokainen meistä saa diplomin opintojemme päätteeksi mikäli kieltäydymme eroamasta ohjelmasta. Minulle tohtorinopinnot CEUssa ovat kuitenkin niin paljon muutakin kuin todistusmetsästystä. Tämä vuosi ollut täynnä niin hyviä kuin paniikintäyteisiä hetkiä opinnoissa, uusia ystäviä, väisteltäviä tuttuja sekä aamuöille venyneitä juhlia kauniissa rapistuneiden rakennusten kaupungissa poliittisen ilmaston sykkeessä. Vaikka en halua antaa liian ruusuista kuvaa tohtorinopinnoista, en voi olla toteamatta että itse en olisi mieluummin missään muualla. Maria Temmes
Kronikka II/2013
kuva: Annaleena Keso
15
Charles Chaplin: Syntynyt viihdyttämään
E
E
Chapliniin tutustuin ensimmäistä kertaa yläasteella. Yritin epätoivoisesti keksiä kahdeksannen luokan historianesitelmälleni aihetta, joka ei olisi tylsä, loppuunkaluttu tai yksinkertaisesti liian vaikea. Aluksi tahdoin syystä tai toisesta pitää esitelmäni Hitleristä. Katsottuani vähän tämän jälkeen ensimmäistä kertaa Diktaattori-elokuvan päädyinkin tekemään esitelmän miehestä, jonka tunnetuimman hahmon viikset Hitler myöhemmin varasti. Kyseessähän oli tietysti Chaplin ja hänen elokuvansa lumosi minut täysin. Myöhemmin löysin itseni vähän väliä katsomasta jotain hänen elokuvistaan.
Ei kuitenkaan ollut mikään ihme, että Chaplin päätyi viihdetaiteilijaksi. Esiintyminen oli hänellä geeneissä, sillä molemmat hänen vanhempansa olivat olleet vaudeville-esiintyjiä ja jopa tähtiä nuoruudessaan. Lavalle Chaplin joutui ensi kertaa viisivuotiaana, kun hänen äitinsä ääni petti kesken esityksen. Nuori poika hurmasi äidilleen hetkeä aikaisemmin buuanneen yleisön ja sai heidät ulvomaan naurusta. Varsinaista läpimurtoaan teatterilavoille Chaplin sai kuitenkin odottaa lähemmäs
räänä tylsistyneenä alkukevään päivänä näpertelin, ah niin rakkaalla, iPadillani (teksti saattaa sisältää tuotesijoittelua). Minulla ei ollut kertakaikkiaan mitään tekemistä, tai ainakin yritin niin itselleni väittää. Tämän tylsän hetken seurauksena päädyin selailemaan iBooksin kirjavalikoimaa. Self-help osasto olisi varmaan ollut se oikeampi osasto minulle, joka selkeästi yritin vain vältellä oikeita tehtäviäni, mutta päädyin tutkimaan myynnissä olevia elämäkertoja. Tarjolla oli Arnold Schwarzeneggeria, Steve Jobbsia ja, kas kummaa, silmiini pisti Charles Chaplinin omaelämäkerta. Kauaa ei mennyt, kun tablettini jo ilosta suristen latasi elämäni etärakkaudesta kertovaa kirjaa minulle luettavaksi.
16
lämänsä alkuvaiheessa mies tuskin kuvitteli saavuttavansa myöhemmin elämässään niin valtavaa mainetta ja suosiota, kovin monicmuukaan tuskin olisi uskonut. Charlie syntyi köyhään lontoolaisperheeseen, hänen isänsä oli alkoholisti, joka ei viihtynyt nuoren poikansa elämässä kovin pitkään. Nuoren Chaplinin alkuvuosista lukiessa tuntee melkein hyppäävänsä johonkin Charles Dickensin romaaniin, jossa kuvataan viktoriaanisen Englannin kurjempaa puolta. Pojalla ei ollut paljoa muuta kuin äitinsä ja veljensä, toimeentulo oli tiukassa ja välillä oltiin syömättä, koska ruokarahaa ei ollut, ja samoissa vaatteissa kuljettiin niin kauan että ne kuluivat useammasta paikasta puhki. Toisinaan Chaplinin äiti joutui mielisairaalaan ja pojat asuivat yksin, toisinaan taas veli oli kateissa maailmalla tienaamassa epätoivoisesti rahaa äidilleen ja pikkuveljelleen.
Kronikka II/2013
kymmenen vuotta, mutta hän esiintyi erinäisissä pienissä esityksissä satunnaisesti tällä välillä. Tämän lisäksi poika toi perheelleen rahaa tekemällä mitä erinäisimpiä hommia aina lelutehtailijasta painokoneen käyttäjään. Kouluja hän ei käynyt loppuun, joten kun hän vihdoin sai ensimmäisen käsikirjoituksen luettavakseen, joutui hän opettelemaan sen ulkoa veljensä avustuksella.
O
n väitetty ettei Chaplin olisi itse kirjoittanut omaelämäkertaansa. Kun kirja julkaistiin 1964, jotkut uskoivat iäkkään miehen käyttäneen haamukirjoittajaa. Tämä on kuitenkin hyvin epätoden-
näköistä, sillä, kuten uusimman painoksen editoinut ja esipuheen kirjalle kirjoittanut David Robinson huomauttaa, miksi Chaplinin kaltainen perfektionisti, joka ohjasi ja kirjoitti itse elokuvansa, näytteli niissä ja kirjoitti niihin itse musiikit, olisi antanut kenenkään muun tehdä tätäkään työtä. Kirjassa tulee aivan poikkeuksellisella tavalla esille tapa, jolla Chaplin tarkkaili ja tutki ihmisiä. Nuoruudessaankin tapaamansa ihmiset hän kykenee kuvailemaan niin elävästi ja tarkasti, että tuntuu kuin nämä ihmiset olisivat hengissä. Tämä sama eloisuus löysi myös selvästi tiensä Chaplinin elokuviin, joissa parasta olivat juuri hänen harvinaisen elävät ja sielukkaat henkilöhahmonsa. Kirjaa lukiessa voikin sielunsa silmin nähdä Chaplinin kuvailemat hahmot toikkaroimassa jossakin hänen mustavalkofilmissään. Erityisesti hänen klassinen Kulkuri-hahmonsa tuntuu olevan jonkinlainen sekoitus Chaplinin lapsuuden erinäisiä tragikoomisia persoonia. Ja ellei onni olisi potkaissut, olisi hän itse saattanut päätyä tällaiseksi hahmoksi Lontoon kujille.
N
äin jälkikäteen harmittaa hieman, etten tutustunut tähän kyseiseen teokseen aikaisemmin. Jos olisin lukenut nuoruuden sankarini, ja kyllä koen itseni edelleen nuoreksi, omaelämäkerran silloin kun tein hänesta ensimmäisen esitelmäni, olisi esitelmästäni tullut varmasti syvällisempi. Samalla olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain tutustua Chaplinin dickensmäiseen lapsuuteen ja ajatusmaailmaan muunkin kuin wikipediatiedon pohjalta. Annaleena Keso
Kronikka II/2013
17
Sarjakuva
18
Kronikka II/2013
Historiaseminaari
Puheita ja pornoa
H
istoria-aineiden perinteinen yhteinen Historiaseminaari pidettiin 25.3.2013 Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa. Paikalla olivat edustettuina Yleinen & Suomen ja Pohjoismaiden historia, Talous- ja Sosiaalihistoria, Poliittinen historia ja Taidehistoria. Yleisöä oli kiitettävästi jokaisen alan ainejärjestöstä ja tarjoiluja riitti loppuun asti, mistä kiitos keittiöjoukkueelle. Selkeästi kylläkin oli huomattavissa, että oman alan edustajan pitämä luento keräsi aina tietyn aineen opiskelijat paikalle kuuntelemaan, moni liukeni eteiseen ja alas rappusiin pian esitelmän päätyttyä. Aiheena tänä vuonna esitelmäsarjalla oli sorto. Päivän aloitti Talous- ja Sosiaalihistorian edustajana VTM Saara Pellander, jonka aiheena oli hyväksyttävän perhe-elämän rajat, näkökulmana Suomen perheiden yhdistämispolitiikka. Pienen santsitauon jälkeen seurasi Poliittisen historian edustajan kontribuutio luentosarjalle, VTT Marja Vuorinen puhui sorron retoriikasta ja käsitteli sortoa poliittisena ja ideologisena käsitteenä.
pornografiaa ihan luvan kanssa. Illan viimeisenä kontribuoi Yleisen & Suomen ja Pohjoismaiden historian edustajana professori Laura Kolbe aiheesta sorto ja sen käyttö historian käyttövoimana. Hyvin pitkälti luento käsitteli Suomen sisällissotaa ja siitä löytynyttä valokuvamateriaalia, joka esitti valkoisen armeijan ja saksalaisten voitonparaatia Helsingissä toukokuussa 1918. Kuvamateriaali on kuulemma saatavissa nykyään Kaupunginarkistosta ja jonkinlainen julkaisukin siitä on kehitteillä.
S
eminaarimaratonin lopuksi Historiallisen yhdistyksen edustajana Risto Marjomaa jakoi palkinnon vuoden parhaan gradun kirjoittajalle.
Pasi Pykälistö
Tauon jälkeen seurasi kieltämättä session hämmentävän, mielenkiintoisin ja eniten pulinaa ja punastelua herättänyt luento. Taidehistoriaa edustava HuK Petra Lehtoruusu piti esitelmänsä aiheesta Skandaalin anatomia, käsitellen Robert Mapplethorpen (1946-1989) homoeroottisista valokuvista noussutta skandaalia 1980-luvun Yhdysvalloissa. Harvoin sitä pääsee ihan yliopistotason luennolle jolla katsellaan
Kronikka II/2013
19
i t s i n a m : Hu u u t u a t t u Tason sol
vuosijuhl
at
T
ämän kevään ensimmäisenä edes leikisti lämpimänä päivänä, lauantaina 20.4. järjesti talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ainejärjestö Taso ry. 45-vuotis vuosijuhlansa Helsingin Vanhassakaupungissa. Allekirjoittanut oli paikalla ISHA Helsingin edustajana ja päätti ottaa tilaisuudesta vaarin (tai mummun) ja raportoida, kuinka valtsikkalaiset juhlivat. Taso on ollut puolitoista vuotta pähkinöissään juhlien takia, sillä toisin kuin Kronos, he pitävät vuosijuhlansa vain kerran viidessä vuodessa. Opiskelija kokee siis keskimäärin vain yhdet, tuurilla kahdet, ainejärjestönsä vuosijuhlat opiskeluaikanaan, joten tasolaisille juhlalla on aivan erityinen merkitys. Nämä olivat myös todennäköisesti ainoat allekirjoittaneen opiskeluajalle osuvat Tason vuosijuhlat, joten olihan ne käytävä katsomassa, varsinkin kun puheenjohtajan pesti antoi vielä hyvän tekosyynkin. Paikalla olivat myös Kronoksen ja Historicuksen viralliset delegaatiot, joten, kuten Svante sen lauloi: Lisää maata humanisteille, marssitaan Kuppalaan, Kuppalaan. Humanistiedustus 20
oli siis varsin vaikuttava, jonka takia meidät varmaan olikin sijoitettu omaan nurkkapöytäämme. Juhlapaikka, vuonna 1910 valmistunut, Vanhankaupungin nuorisoseuran talo Berghyddan, vakuutti ainakin allekirjoittaneen kahdella kerroksellaan ja rouhean suomalaisromanttisilla, tummilla hirsiseinillään. Varsinainen juhlasali sijaitsi talon toisessa kerroksessa ja ainoa miinus olikin, että portaat pitkän iltapuvun, piikkikorkojen ja alkoholin kanssa ovat melko riskialtis ympäristö. Salissa tunnelma oli sanalla sanoen tiivis, sillä osallistujia oli noin 140. Juhlat pysyivät kuitenkin erittäin hyvin käsissä, tunnelma oli hilpeä ja viiden tunnin pöytäosuus tuntui hujahtavan ohi silmänräpäyksessä.
J
os sitsaa pääasiassa vain oman ainejärjestönsä kanssa, saattaa toisen järjestön juhlissa iskeä jonkinlainen kulttuurishokki. Allekirjoittanut on kiertänyt jonkin verran sekä eri järjestöjen, tiedekuntien että kaupunkien sitsejä, mutta myönnettäköön, että on se aina ihan yhtä ärsyttävää, jos
Kronikka II/2013
joku laulu lauletaan edes vähän erilailla. Ihminen kiintyy tapoihinsa niin kovin herkästi. Lauluja ei tosin laulettu kovin paljon, joten pöytäseurueensa kanssa ehti jopa keskustella. Lauluja varten juhlilla oli oma laulunjohtajansa, mutta varsinaisesti juhlia vei eteenpäin erillinen seremoniamestari, joihin olen toistaiseksi törmännyt vain häissä. Puheita oli peräti neljä: varsinaisen juhlapuhujan, Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämön lisäksi puheenjohtajan, henkilökunnan edustajan ja opiskelijan puheet. Puheet olivat kuitenkin hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä, joten kovin pitkään ei niiden takia tarvinnut ruokansa antaa jäähtyä. Puheiden lisäksi illan ohjelmaan kuuluivat illan avannut jazz-trio ja huikea ja vauhdikas afrikkalainen tanssiesitys, johon myös vieraat pääsivät osallistumaan – tästä ehkä pientä vinkkiä Kronoksen seuraaville vuosijuhlille.
tahtoo (vaikka olisikin vain 1/3 päätoimituksesta), mutta on lätinälläni ehkä syvempikin merkitys. Kuten sanottua, olen kerännyt pöytäjuhlakokemuksia vähän sieltä sun täältä, ja koen, että ne ovat olleet paras tapa tutustua erilaisiin opiskelijakulttuurin tapoihin. Jotkut tavat ovat olleet vähän vähemmän miellyttäviä kuin toiset (jos joku on kuullut puhuttavan Jyväskylän HOL-sitseistä), mutta monesti käteen on tarttunut myös hyviä ideoita, jotka parhaassa tapauksessa ovat löytäneet tiensä ilahduttamaan myös oman ainejärjestön opiskelijoita. Tason juhlissa vaikutuin ennen kaikkea niiden lämminhenkisyydestä. Saatoin aistia, että ilta oli paikallaolijoille jotenkin erityinen. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, että pääsin jakamaan heidän erityisen iltansa ja sain taas jälleen arvokkaan muistutuksen, että myös sen rakkaan ja turvallisen kotipesän ulkopuolelta löytyy hyviä asioita.
T
ässä vaiheessa lukija, jollei satu kuulumaan siihen pieneen vuosijuhlaintoilijoiden joukkoon kuten allekirjoittanut, todennäköisesti jo haukottelee ja ihmettelee, että miksi ihmeessä Kronikka on tuhlannut hyvää (ja sikakallista) paperia tällaisen lätinän painattamiseen. Yksi syy saattaa tietysti olla, että päätoimittaja tekee, kuten
Kronikka II/2013
Tiia Niemelä Erittäin salainen agentti
21
Näpit irti opintotuesta! 2
0. maaliskuuta 2013 oli historiallinen päivä. Päivä jona pullamössöksi ja poliittisesti apaattiseksi syytelty sukupolvi näytti olevansa halutessaan yhtä poliittinen ja osallistuva kuin mystifoidun 1970-luvun opiskelijat. Opiskelijajärjestöt kokosivat rivinsä mielenosoitukseen Helsingissä muistuttaakseen hallitukselle sen lupauksesta sitoa opintotuki indeksiin vuonna 2014 sekä vastustamaan esitettyjä opintotuen muutoksia, joista suurimpana sen muuttaminen lainapainotteiseksi. Mukaan lähti koko Suomen opiskelijakenttä ja seurannut kansalaisaktivimin määrä oli huimaava. Mielenosoituksia järjestettiin jo päiviä ennakkoon eri puolella Suomea aina Kouvolasta Rovaniemelle asti. Suurimmat mielenosoituksen sankarit lähtivät busseilla klo 4 yöllä Rovaniemeltä kohti Helsinkiä, 1625 km opintotuen puolesta, todellakin muistamisen arvoinen teko. Myös yliopiston hallinto ja henkilökunta ilmaisivat tukensa mielenilmaukselle, kun tiedekunnat suosittivat myöntämään opiskelijoille vapaata mielenosoitusta varten ja monet lehtoreista näin tekivätkin. Opiskelijakuntaa lippuineen ympäri val22
takuntaa kokoontui klo 13 alkaen Senaatintorille, missä oli mielenosoitusjoukkojen ohjattua lämmittelyä palopuheiden ja harlem shaken muodossa. Opintotukimiehen ja valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen puheenjohtajien johdolla massat järjestäytyivät mielenosoituskulkueeseen. Ennakolta oli arvioitu paikalle tulevan 5000 mielenosoittajaa, mutta tapahtuman jälkeen poliisin arvio osallistujamäärästä oli yli 6000 mielenosoittajaa. Todellinen demokratian voimainponnistus siis! Mielenosoituskulkue täytti Aleksanterinkadun Senaatintorilta Stockmannille asti ja iskulauseet kajahtelivat katukuilussa. ”Näpit irti! Opintotuesta!” ”Käyttäkää järkeä, opintotuki on tärkeä!” Mielenosoitus sai suurta huomiota osakseen, niin kaupunkilaisilta kuin turisteiltakin. Stockmannin edustan turkisrouvilta tuli jopa negatiivista palautetta kadun tukkimisesta. Demonstraatioletka jatkui Kolmen Sepän patsaalta kohti Eduskuntataloa. Eräs oivaltava opiskelija oli asettunut täydentämään patsaiden asetelmaa makaamalla seppien alamisemalla silmät kiinni. Mannerheimintiellä poliisi ohjasi ja säännösteli
Kronikka II/2013
kulkuetta, jotta raitiovaunuliikenne pääsi välistä kulkemaan kadulla. Matka jatkui ylioppilaiden aktiivisuudesta kertovien Vanhan ja Uuden Ylioppilastalon ohitse. Uuden yläkerrassa joku poppoo oli jopa innostunut osallistumaan mielenosoitustunnelmaan ripustamalla hallituspuolueiden nimillä varustetut nuket narun jatkoksi. Eduskuntatalon luona mielenosoittajajoukkomme päätti olla hieman radikaali ja letka oikaisikin suoraan Mannerheimintien ylitse vallaten Eduskunnan edustan nurmikentän.
H
engennostatuksen, huutokakofonian ja odottelun jälkeen Eduskuntatalon portaille lopulta saatiin kaikkien puolueiden edustajat. Ministeritasoa edustivat vihreiden Ville Niinistö ja vasemmiston Paavo Arhinmäki, jotka saivatkin suurimmat suosionosoitukset jo heti alkuunsa. Opiskelijoita lähellä oli myös demareita edustanut, itsekin vielä opiskeleva puolueen 3. varapj Eero Vainio. Opiskelijoiden enemmistön poliittisesta suuntautuneisuudesta kertoi se, että oikeistoa edustanut Kokoomuksen kansanedustaja buuauksia osakseen, jopa niin paljon ettei hänen vas-
tauksistaan harmillisesti saanut selvää alituisen mölinän vuoksi. Tapahtuma päättyi perinteiseen kansanedustajien ja mielenosoittajien vuoropuheluun Eduskunnan portailla, paikassa josta on tullut niin perinteinen kansanvallan estradi. Mielenosoitus sai kuitenkin kehuja portailla seisojilta ja se osoittaisi menestyksekkääksi, kun seuraavana päivänä Säätytalon budjettineuvotteluissa opintotuki päätettiin säilyttää ennallaan ja indeksiin sitominen syksyllä 2014 vahvistettiin. Tapahtunut oli kansalaisvaikuttamisen riemuvoitto ja ansio opiskelijajärjestöille. Samalla osoitettiin tyhjäksi väitteet osallistumattomasta nuorisosta. Mutta ei ole syytä lepäillä laakereilla, lopullinen voitto on vielä saavuttamatta. Taloudellinen lama kurittaa valtiontaloutta ja vielä on aikaa syksyyn 2014.
Kronikka II/2013
Pasi Pykälistö kuvat: Annaleena Keso
23
Kahvilavakooja
Kappeli
E
splanadin puiston perällä Havis Amandan lähellä sijaitsee muuan lasiseinäinen Helsingin helmi. Ravintola Kappeli on perustettu vuonna 1867, ja se näkyy. Ulkoapäin arvokkaan näköisen mutta siron rakennuksen sisätilat tuovat mieleen vanhanaikaisen kasvihuoneen; lasisten seinien lisäksi tätä vaikutelmaa korostavat huomattava huonekorkeus ja valoisat puurakenteet. Keskellä kahvilatilaa onkin pronssipatsaan vieressä pari palmua. Suuri kristallikruunu tapaa huojua hiljakseen, ja valaistus on kaunis etenkin iltaisin. Samalla voi katsella Kauppatoria, merta ja ohimeneviä ratikoita. Oma lukunsa ovat ulkotulet, joita poltetaan iltaisin sisäänkäynnin luona. Aukioloajoiltaan Kappeli onkin kiitettävän ystävällinen allekirjoittaneen vuorokausirytmiä kohtaan; kahvilassa saa istua joka päivä puoleenyöhön. Koska Kappelissa on ilmainen nettiyhteys, voi siellä myös tehdä töitä. Tunnelma on jostain määrittelemättömästä syystä mukavampi kuin Aleksandriassa. Kahvilatilan lisäksi Kappelissa on ravintola- ja baaripuolet. Ravintolassa raaskii opiskelijana syödä ehkä muutaman kerran vuodessa (jos sitäkään), mutta ruoka on erinomaista. Koska Kappeli on nykyisin osa HOK-Elanto-ketjua, eivät hinnat ainakaan kahvilassa ole kuitenkaan mahdottomia. Teen ja kahvin hinnat ovat kolmen euron luokkaa, erikoiskahveista ja kaakaosta kermavaahdolla saa pulittaa nelisen euroa tai vähän yli. Teessä (useita laatuja haudutettua) ja peruskahvissa on kiva etu; santsikupin saa eurolla. Ja toisen santsikupin. Ja kolmannen. Suolaiset tuotteet ja sa-
24
laatit ovat erittäin hyviä, leivos- ja kakkuvalikoima sen sijaan on aika muuttumaton eikä kovin erikoinen. Juustokakkua kyllä voi suositella. Henkilökunta on hyvin ystävällistä – etenkin siinä vaiheessa, kun olet luuhannut kahvilassa sulkemisaikaan asti kolme neljä kertaa saman viikon aikana. Tunnustan tämän sattuneen sen verran usein, että iltavuorossa olevat tarjoilijat alkavat tätä nykyä nauraa (onneksi sentään ilahtuneesti) kävellessäni taas kerran sisään. Kappelin kahvilaosan sisustus uusittiin vähän aikaa sitten, ja se on nyt kovin erilainen kuin ennen. Aiempaan, tummahkoja vanhoja kalusteita ja kauniita kirjahyllyjä käsittäneeseen ympäristöön tottuneelle uusi sisustus tuntui ensin vaikealta hyväksyä. Pöydät ja tuolit ovat nyt pelkistetyt ja vaaleat, kirjahyllyt ovat poissa, ja pöytien yllä on hyvin modernit kristallilamput. (Edellä jo mainittu vanha suuri kristallikruunu sai onneksi jäädä salin keskelle.) Ajan myötä muutoksiin kuitenkin tottui, ja nykyään tilan valoisuus tuntuu perin levolliselta. No, niiden kirjahyllyjen häviäminen edelleen vähän kaihertaa. Kappeli on erinomainen kohtaamispaikka. Jos haluat tavata jonkun tyylikkäässä mutta kodikkaassa ja rennossa paikassa, mene Kappeliin. Ja mene sinne illalla, niin, että näet hämärtyvän kaupungin vanhojen lasiseinien läpi.
Elina Maaniitty
Ravintola Kappeli, Eteläesplanadi 1. Joka päivä 10–24.
Kronikka II/2013
Merihistorian päivät 2013
15
.–17.3. järjestettiin seitsemännet Merihistorian päivät Kansallismuseon tiloissa. Kyseessä on joka toinen vuosi pidettävä tapahtuma, josta vastaavat Suomen merihistoriallinen yhdistys, Suomen meriarkeologinen seura ja Suomen laivahistoriallinen yhdistys. Tarkoitus on nostaa esille merellistä kulttuuriperintöä esitelmien ja tapaamisten kautta. Tämän vuoden teemana oli ”Pinnalla ja pohjassa – laiva kulttuuriperintönä”.
hãesin purjehduksesta kertovaan teokseen.
Paikalla oli paljon väkeä, enimmäkseen järjestävien yhdistysten jäseniä. Itse Suomen merihistoriallisen yhdistyksen uutena tiedottajana en osallistunut kaikkiin esitelmätilaisuuksiin, vaan päivystin yhdistyksen pöydän takana ottamassa vastaan ilmoittautumisia sekä myymässä yhdistyksen tuotteita. Tässä roolissa sai hyvän käsityksen kävijäkunnasta, joka suurimmilta osin on hieman vanhempaa väkeä. Monilla on taustaa merialan ammateista, mutta mukana on paljon myös ihmisiä, joita meri ja siihen liittyvät asiat kiinnostavat muuten vain. Tunnelma oli yleisesti leppoisa ja konstailematon. Minut otettiin vastaan hyvin lämpimästi, ja yhdistyksessä toivotaankin kovasti, että mukaan lähtisi enemmän nuoria.
Esitelmiä oli hyvin vaihtelevista aiheista, vaikka yleisteemana korostuivatkin meriarkeologia, laivojen ja hylkyjen entisöinti ja kunnossapito sekä niiden tutkiminen. Paikalla oli kolme ulkomaista puhujaa muista Pohjoismaista. Näimme myös elokuvan; tilaisuudessa esitettiin Tuure A. Korhosen vuonna 1979 tekemä lyhytdokumentti Finnstar Cruises, joka kuvasi suomalaisen risteilyaluksen matkaa Välimerellä samana vuonna. Elokuvaa oli todella mielenkiintoista katsoa, sillä siitä näki häkellyttävän selvästi, miten turismi on näistä ajoista muuttunut. Erityisen mukavaa oli, että ohjaaja itse pääsi paikalle kertomaan elokuvan teon taustoista ja vaiheista. Onneksi ehdin nähdä myös osan esitelmistä; esimerkiksi aarrehylkyjen St. Mikaelin ja kaikkien tunteman Vrouw Marian lastilöydöistä kuulin paljon sellaista, mikä ei ollut entuudestaan minulle lainkaan tuttua. Parasta koko tapahtumassa oli niin puhujien kuin osallistujienkin ilmeinen innostus aiheeseen – keskustelut kävivät vilkkaina myös kahvi- ja lounastauoilla, joilla oli erinomaiset tarjoilut Kansallismuseon kahvilan ja Musiikkitalon ravintolan puolesta.
Merihistorian päivillä piti omaa pöytää myös John Nurmisen Säätiö, joka lienee muutamille kronoslaisillekin tuttu upeista merihistoriaa, kartografiaa ja navigoinnin historiaa käsittelevistä julkaisuistaan. Säätiön kirja-ale olikin perin juurin vaarallinen allekirjoittaneelle, mutta onnistuin sentään rajaamaan ostokset yhteen Magal-
Voin lämpimästi suositella merihistoriasta kiinnostuneille kronoslaisille niin seuraavia Merihistorian päivä kuin Suomen Merihistoriallista yhdistystäkin. Jäsenyys ei tule kalliiksi, ja yhdistys järjestää retkiä ja muita tapahtumia sekä julkaisee joka toinen vuosi Nautica Fennican, jonka jäsenet saavat jäsenetuna. Elina Maaniitty
Kronikka II/2013
25
Kronoksessa kuultua
Anteeksi mitä?
” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ”
Saisikohan Kanadasta tilattua pimeää asbestia?” Jos mulla ois konekivääri nyt tässä kateederilla, mulla ois paljon turvallisempi olo. Mutta teillä ei ehkä ois ja sit tekin hankkisitte konekiväärit sinne pulpettiin.” Vuosisadan sensaatio – Topelia Story!” Ja mä tungen sun perseeseen pyörivän sähkökoneen.” Mjutta mjeillä Pjuolassa...” Lukiolaiset varastaa meidän kirjaston.” Mistä näitä lukiolaisia oikein tulee? No voihan Auschwitz ja Puolan kanat.” Ihan sama, pesukone kuin pesukone, mutta tarkoitin kylläkin tiskikonetta enkä pyykkikonetta.” Ruotsi ois myyny Suomen jos joku ois maksanu sen Norjalla.” Pohjoismaisen Unionin luomiseen tarvitaan nainen, kuten Kalmarin Unioninkin loi nainen.”
Sekosiko proffa sanoissaan luennolla? Menikö jonkun kieli solmuun opiskelijahuoneessa? Pistä hyvä kiertämään ja lähetä meille kuulemasi hulvattomat, oudot, hämmentävät tai muuten vaan mieleenpainuneet hölmöydet, joita historioitsijatoverisi ovat suustaan päästäneet. Juttusi Kronikalle osoitteeseen: kronikkahelsinki@gmail.com
26
Kronikka II/2013
Kronoslaisen kalenteri 1/2013
M
T
4.3. Hissasitsit
6. - 12.5. Kronoksen Opintomatka Lontooseen.
ennyttä:
ulevaa:
25.3. Hissaseminaari
24.5. Kevätsitsit.
28.4. PreWappu 30.4. Kleion seppelöinti Kansallisarkistolla ja Suomenlinna
1.9. Uusi lukuvuosi alkaa, oletko valmis? 7.12. Kronoksen 68. vuosijuhla.
1.5. Vappu Ullanlinnanmäellä
Kronikka II/2013
27
t ovat vahva se k u it m m u yös k . 11) n elämää. (s te is la a li a it osa
M L
isää m marssi aata hum t ani a an Ku palaan ppalaa steille, . (s. 20 n, Ku ) p-
L
lähes nyt tuntuivat uennot 4) keskusteluilta opettajan kanssa (s.2
S
tockm a tuli n nnin edust an e ga tukki mises tiivista p turkisrouv alutet ta (s. i 22) ta ka lta dun
yörseeseen p e p n u s n e ä tung 26) koneen (s. ö k h ä s n ä riv
M