Kronikka 2/2018

Page 1


2


Omistettu sananvapauden illuusion muistolle

1789-2018

Kronikka 2/2018 — Sananvapausnumero Suht- vastuullista journalismia jo lokakuusta 2018! S I S Ä L L Y S Pääkirjoitus.........................4 Peräpääkirjoitus.....................6 Varapuheenjohtajan tervehdys.........7 Sananvapauden merkitys...............8 Runonurkka..........................11 Miehisyydestä.......................12 Kronoksen työelämätoiminta..........14 #holokausti.........................16 Yhdenvertaisuusvastaavan kommentti..17 Kevätpörriäinen — keskiaukeama......20 4 huonointa tapaa murskata fasismi..22 Pää täynnä historiaa................27 Pohdintaoja sananvapaudesta.........28 Keskitien merkitys..................32 Viikinkijuttu.......................36 Koskivene merellä...................37 Tekstaripalsta......................38 Sitaatteja sananvapaudesta..........39

3


P Ä Ä K I R J O I T U S Tämä kronikka on teemanumero, josta saatte iloisesti lukea artikkeleita, pakinoita ja muita sananvapaudesta kertovia tai siihen liittyviä tekstejä. Kronikan päätoimituksen kullakin jäsenellä on omat syynsä haluta julkaista sananvapausnumero. Sananvapaus on meille tärkeä aihe, ja siksi haluamme julkaista entistä räväkämpiä mielipiteitä eri puolilta poliittista spektriä.

P Ä Ä T O I M I T U S Sander Kööbi Jasmina Ollikainen Pjotr Ö T O I M I T U S Juuso Jääskeläinen Olli Pihlajamaa Vuokko Schoultz Tuomas Harju Pjotr Ratškovski Henri Muroke Jutta Riepula Valdemar Karjala Johnny Ö Neri Säilä

Tänä vuonna Kronikka on muutenkin mahdollisesti aikaisempien vuosien versioita kantaaottavampi. Siinä missä kädessänne oleva lehti on K U V I T U S ns. Suuri sananvapausnumero, muut Friida Bröms, Pjotr Ö friida.broms@student.lamk.fi numerot kannattaa mieltää mahdollisten muiden teemojensa ohessa pieniksi T A I T T O sananvapausnumeroiksi. Friida Bröms, Sander Kööbi K A N S I Pjotr Ö J U L K A I S I J A Kronos oy Painettu Picaset OY:ssä 11/2018 Painomäärä: 100 kpl

Muistuttaisin kuitenkin, että kaikki lehdessä ilmenevät mielipiteet ovat korkeintaan kirjoittajien omia, eivätkä edusta Kronikan tai varsinkaan Kronoksen yhteisiä mielipiteitä, joita tuskin edes on olemassa. Räväkästä tyylistään huolimatta

sanoisin tämän olevan Y H T E Y S T I E D O T kronikkahelsinki@gmail.com askeleemme kohti vastuullista facebook.com/kronikkalehti, journalismia. Siis sitä kohti. issus.com/kronikka Tämä julkaisu saa HYY:n painotukea

4. 4

4


Mitä siis arvostetun lukijan kannattaisi odottaa käännettyään sivua? Kuten sanottu, paljon erilaisia mielipiteitä, jotka liittyvät suoraan tai vähemmän suoraan lehden teemaan. Koko päätoimitus tekee poikkeuksen lähestymistapaansa, ja kirjoittaa lähinnä vakavaa tekstiä. Niinkuin hän on kuulemma useasti OH:lla uhonnut, Pjotr Ö osoittaa nyt osaavansa kirjoittaa myös sujuvaa ja luettavaa tekstiä. Vakiokirjoittajamme Henri Muroke ei ole myöskään hävinnyt mihinkään, ja hourii tällä kertaa keskitien merkityksestä. Tuntematon kirjoittajamies (ei -oletettu, hän on todellakin mies) Valdemar Karjala taas puhuu Kronikan sähköpostiin ilmestyneessä tekstissään miehisyydestä ja sen nykymaailmassa kohtaamista haasteista. Jokaisessa hyvässä Kronikassa pitää tietenkin olla myös ainakin yksi matkakertomus. Tällä kertaa niitä on kaksi. Juuso Jääskeläinen kirjoittaa teemaan hyvin sopivasti matkastaan maailmanhistorian pahimpiin kuuluneiden julmuuksien tapahtumapaikkaan. Jutta Riepula taas kirjoittaa näin seuraavan HOL-seminaarin lähestyessä hyvin ajankohtaisen kuvauksen keväällä Jyväskylässä pidetystä seminaarista. Keskiaukeamasta tässä numerossa on hieman poikkeuksellinen tulkinta. Jos tämä tai jokin muu lehdessä tehty ratkaisu herättää suurta närkästystä, tappouhkaukset voi laittaa OH:n lähelle pian ilmestyvään palautelaatikkoon. Parhaat tappouhkaukset saatetaan julkaista jossakin tulevassa numerossa. Viestejä ei kuitenkaan edes lueta, jos ne eivät tule kirjekuoressa. Erityismaininnan saa tähän numeroon osallistunut vieraileva taittaja ja kuvittaja, Friida Bröms, jota voitte pääasiassa kiittää tämän lehden ulkoasusta. Lisäksi myös allekirjoittanut on osallistunut taiton viimeistelyyn. - Sander Kööbi

55

5


P E R Ä P Ä Ä K I R J O I T U S Numeromme teema herätti lukijoissamme (jos sellaisista oikein pystyi vielä puhumaan, eihän meiltä ollut tullut vielä yhtäkään numeroa ulos..), ehkä hieman liioitellen, intoa ja vastakaikua, jopa siinä määrin, että taannoin Thirsty scholarin (Fabianinkatu 37, sieltä saa hyvää ja halpaa olutta! Kaupallinen yhteistyö) edessä eräs janoinen fanimme pyysi minua, sananvapauden ideaalista humaltuneena, lähteä niinkin upottaville vesille, että intoutuisin oikein Matti Klingeä tässä numerossa kritisoimaan. Mitähän tuohon nyt oikein sanoisi? Matti Klinge on tyhmä jätkä. Noin oletko tyytyväinen? No ei vaineskaan, ei Herra Matti ole tyhmä, eikä oikein enää jätkäkään.. Siinä on meillä, todella ansioituneen, elämäntyön puuhastellut persoona, mutta siinä itseasiassa ongelma piileekin! Häntä arvostetaan laitoksellamme fanaattisuuteen asti ja vaikka kyseessä olisikin aivan harmiton huumori, opetetaan (pakotetaan) aina vain uudet fuksit tätä, meidän kaikkien tulevien satu-oletettujen, esikuvaa, the all time grand satusetää fanittamaan. Ja mikäpä siinä, jos oikeasti häntä hänen ansioiden perusteella arvostat, mutta kaikenlainen turha henkilökultti on turhaa. En usko, että Lutherkaan kaipasi Jeesukseksi Jeesuksen paikalle. Sen takia kysynkin teiltä, että kuinka moni teistä on oikeasti hänen teoksiaan lukenut? (En minä ainakaan, mutta jos vastasit myöntävästi, voit vajota omahyväisyyteesi.) Ihmisiä pitäisi arvostaa heidän tekojensa pohjalta, ei siksi, että koska no, pitää. Mutta ei siitä sen enempää, olemme toimituksessa todella tyytyväisiä huomatessamme, että tämä kyseinen teemanumeromme on innoittanut kirjoittajia niin paljon, mutta se on tietysti johtanut niinkin surulliseen asiaan, että jostain on pitänyt karsia.. Ja koska on jotenkin ironista karsia tavaraa Suuresta sananvapausnunerosta, päätin karsia jostain omastani.

6 6


Joten olen pahoillani, vastine saamelaisartikkeliin 4/2017 on taaas siirretty odottamaan seuraavaa lehteä ja väljempiä palstavesiä.. Myöskin käsialatehtävä julkaistaan seuraavan kerran numerossa 3/2018, sillä koimme, että Suuren sananvapausnumeron rajoitettu palstatila tulisi varata hieman, noh.. tuoreemmalle sanottavalle. Eipä muuta, kuin juu ja olkaa hyvät. - Pjotr Ö V A R A P U H E E N J O H T A J A N T E R V E H D Y S Tervehdys ja hyvää syksyä kaikille uusille sekä vanhoille kronoslaisille! Olen Kronoksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja Laurin poissa ollessa valtasin tämän osion Kronikkaa omille ajatuksilleni. Nykypäivän Suomessa humanismin arvo välillä unohtuu. Humanismia ei itsenään pidetä arvokkaana, sillä sen tuottavuutta on hankala mitata. Osa pitää humanistisia tieteitä, ”huuhaana”. Eihän siitä valmistu miksikään, ellei sitten halua opettajaksi. Fuksisyksynä kuulin itsekin lukemattomia kertoja, kuinka humanistit (ja historioitsijat) valmistuvat työttömiksi tai korkeintaan alkoholisteiksi, hehheh. Itselläni oli jo fuksina päämäärä opinnoilleni, mutta tiedän ettei monella todellakaan näin ole. Puhe työttömyydestä opintojen alussa saattaa ahdistaa opiskelijoita eikä ole omiaan valamaan uskoa tutkintomme tuomista mahdollisuuksista. Mistä moinen oman alan ja tutkinnon lyttäämisen kulttuuri johtuu? Harvoin kuulee esimerkiksi kauppatieteilijöiden vitsailevan omalla työttömyydellään. Filosofian maisterin tutkinto on arvokas ja antaa jokaiselle hyvät eväät työelämään. Omasta tutkinnostamme ei opettajalinjan lisäksi valmistu suoraan työputkeen, mikä tietenkin voi herättää epävarmuutta. Olen kuitenkin varma, että yliopistolla saadun opetuksen ja sosiaalisten verkostojen avulla jokainen historioitsija työllistyy. Historian tutkiminen on myös itsessään yhteiskunnalle arvokasta työtä. Kronoksessa tänä vuonna huikeaa työtä tehneet työelämävastaavat Tuomas ja Vuokko ovat näyttäneet lukuisilla työelämätapahtumillaan loistavaa esimerkkiä, kuinka paljon työllistymismahdollisuuksia historian alumneilla on. Menestyjinä ja moniosaajina meidän tulisi surkuttelun sijaan keskittyä vahvuuksiimme. Mielestäni avain menestykseen lähtee yhteisöstä itsestään. Jos luomme kuvaa itsestämme epäonnistujina, kuka muukaan arvostaisi osaamistamme.

Olli Pihlajamaa 77


S A N A N V A P A U D E N

M E R K I T Y S

Sananvapaus on yleisesti tunnustettu yhdeksi tärkeimmistä länsimaisista arvoista. Sen katsotaan syntyneen valistuksen seurauksena, ja se liittyy oleellisesti demokratiaan sekä ihmisten vapauteen osallistua politiikkaan. Samalla se takaa myös taiteelle ja muulle keskustelulle vapauden. Yksilöllisessä kulttuurissa sananvapautta pidetään nimenomaan yksilön oikeutena, mutta omasta mielestäni se on oikeastaan nimenomaan yhteiskunnan oikeus. Sananvapauden avulla voidaan tuoda esiin epäkohtia ja siten vaikuttaa niihin. Sananvapauden avulla voidaan muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Siitä taas, mikä on parempaa, voidaan olla montaa mieltä. Erilaiset käsitykset oikeasta ja väärästä, hyvästä ja huonosta, ovat synnyttäneet keskustelua siitä, kuinka sananvaputta tulisi käyttää. Tällä hetkellä keskustellaan paljon sananvapaudesta, mutta myös sen rajoista. Vihapuhe ja valheellisina pidetyt uutiset ovat saaneet tämän aikaan. Myös nimetöntä kommentointia erilaisilla nettipalstoilla pidetään ongelmana, joskus jopa uhkana turvallisuudelle. Mutta mitä ne rajat ovat? On helppoa todeta, että esimerkiksi valehtelu on väärin, mutta toisaalta totuudestakin voi olla useita versioita ja valheeksi saatetaan kutsua sellaista mikä nyt vain jonkun mielestä on epämiellyttävää. Myös todellinen uhkailu on erittäin ikävää, mutta jos uhkailun tai vihapuheen määritelmä on vain se, että joku kokee asiat sellaisiksi, ollaan aika heikoilla jäillä. Etenkin jos ajatellaan lainsäädäntöä, termit kuten vihapuhe on voitava selkeästi määritellä. Muuten kyseiset sanat menettävät merkityksensä, ja niihin on aiempaa vaikeampi suhtautua vakavasti. Sananvapauden ja loukkaavien puheiden rajoja on yritetty määritellä myös yliopistossa. Tänä vuonna on ollut puhetta muun muassa sitseistä ja niihin liittyvistä lauluperinteistä. Sitseillä on ollut tapana laulaa vitsikkäitä ja joskus hieman härskejäkin lauluja, mutta nyttemmin niitä on alettu paheksua loukkaavina. Varsinkin sukupuoleen ja kansallisuuteen liittyvät sanoitukset ovat joutuneet luupin alle. Kronoksenkin laulukirjasta löytyy yhtä jos toista sanoitusta, josta olisi helppo pahoittaa mielensä. Eräässä laulussa venäläisiä haukutaan rumiksi ja suomalaisia juopoiksi, toiset laulut sisältävät seksiä ja väkivaltaakin sekä runsaasti kirosanoja, mikä epäilemättä jakaa mielipiteitä.

88


Maailmanlaajuisesti naisten oikeuksia ilmaista mielipiteensä lytätään häikäilettömästi, esimerkiksi uskontoa hyväksikäyttäen. Käytännössä sananvapautta ei ole kaikilla lainkaan. Tätä pidetään jo normaalina, mikä on erittäin huolestuttavaa. -Friida

Alkoholinkäytön korostaminen ja siten koko sitsiperinne voisi olla hyvin ulossulkeva raittiita tai joitakin uskovaisia kohtaan. Toisaalta kronoksen virsi, jossa mainitaan Jumala, saattaisi olla ateistille liikaa. Eli pois sukupuolet, seksi, kirosanat ja alkoholi? Pois myös jumalat? Jos tälle tielle lähdetään, laulukirja ohenisi huomattavasti. Mutta onhan kulttuuri ja esimerkiksi televisioviihde muutenkin täynnä kaikkea mainittua. Pitääkö juuri yliopistosta tehdä pumpulinen maailma? Sekään tuskin kelpaisi kaikille.

99


Vaikuttaa siltä, että mitä enemmän erilaisten ihmisten tuntemuksia huomioidaan, sitä herkemmiksi niin tahallisille kuin tahattomillekin loukkauksille tullaan. Toisaalta mitä enemmän on erilaisia ihmisiä ja erilaisia arvoja, sitä vaikeampaa on saada

aikaan kaikille kelpaavia sääntöjä. Jossain vaiheessa on vain pakko todeta, ettei kaikkea voida sensuroida tai muuttaa yksittäisten ihmisten toiveiden mukaan. Suvaitsevaisuuden aikakaudella olisi loogista suvaita myös itselle epämieluisia lauluja ja vitsejä, ne kun loppujen lopuksi ovat vain lauluja ja vitsejä. Minä ainakin voin aivan hyvin laulaa ottavani ”helvetin paljon viinaa”, vaikken niin oikeasti koskaan teekään. Voisin myös sitsien ajan olla ”vesipoika”, vaikka muuten olenkin tyttö. Espoolaisena en haluaisi suurhelsinkiläisiä valloittamaan kotikaupunkiani, mutta laulan kyllä aiheesta ihan mielelläni. Minäkin kuulen usein arvoihini tai mieltymyksiini sopimattomia asioita, mutten jää niitä märehtimään vaan annan niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai sitten väännän ne vitsiksi. Ei tässä maailmassa auta muu kuin kasvattaa paksu nahka ja opetella nauramaan. Se tekee elämästä niin paljon helpompaa. Sitseistä takaisin yleiselle tasolle ja sananvapauden pariin. En aio ryhtyä tässä moralisoimaan tai määrittelemään sananvapauden rajoja. Ei se ole mahdollista. En usko, että mitkään uudet lait auttavat asiaa. Osittain ehkä pakollisuus kirjoitta omalla nimellä voisi hillitä virtuaalisia tappeluita. Kuitenkin keskusteluissa myös netissä, yhtä lailla jokaisen nimettömän kuin omalla nimelläänkin kirjoittavan kannattaa välttää turhaa möykkäämistä ja tietoista loukkaamista. Ei niinkään siksi että se olisi väärin, vaan siksi ettei se ole järkevää. Jos tahtoo saada ymmärrystä tai uusia tukijoita omille ajatuksilleen, on syytä keskittyä järkiargumentteihin. Tämä pätee mihin tahansa aiheeseen. Toisaalta myös huumorintaju auttaa usein selviytymään netinkin ”vaarallisista” keskusteluista. - Jasmina Ollikainen

1010


R U N O N U R K K A Miks mun pitäis olla kiinnostunu mistään? Mul on jo kaikki hyvin. Miks mun pitäis olla kiinnostunu politiikasta? Mul on jo kaikki hyvin. Miks mun pitäs murehtia muiden murheita? Mul on jo kaikki hyvin. Miks mun pitäs olla kiinnostunu mistään? Mul on jo kaikki hyvin. —Olenko paha ihminen, jos ajattelen omilla aivoillani? Olenko paha ihminen, jos kyseenalaistan? Äiti pelasta mut, olen tehnyt syntiä... Mä olen langennut... SYNTIIN! -Otteita runoista Lammaslaulu sekä Äiti. Johnny Ö - 2014

11


N Y K Y Ä Ä N M I E S!

E I

S A A

O L L A

Nyky päivänä on todella vaikeeta olla äijä!!1 Kaiken maailman,, feministit ja eko hipit yrittävät sen meiltä viedä! Niin minkÄ? no MIEHEKKYYDEN tai niin kuin hienot koulutetut herrat sanovat, MASKULIINIKKUUDEN! Kaikkialla toitotetaan nyt, että pitää ottaa huomioon vähemmistöt ja kaikki muutkin oudot ilmiöt. Miksi minun pitäisi ottaa huomioon mitään? Ei nekään ota meitä huomioon. Kaikkialla ne vie meiltä meidän oikeuksia! Antaa kaikkien kukkien kukkia mutta pitääkö kaliakin muuttaa homoksi sateenkariietiketillä ja #haluan -jutuilla! Onneksi ei kaikki panimot lähteneet tähän mukaan,,, nii voi sentään mies vielä jotain juoda. Koska mieshän ei juo kuin kaljaa kJEH RÄh, vai mitä Jorma? Ennen mies heräsi aamulla, joi sumppinsa ja ajoi töihin autollaan eikä kukaan kysellyt paljonko se auto kuluttaa tai missä sillä voi ajaa! Nyt yrittävät jotkut köyhät ja katkerat joilla ei ole rahaa autoon, muuttaa kaikki autotiet pyöräteiksi. Sitten vielä on muotia olla joku hypridi auto, joka muka säästää ympäristöä. Tosimies lisää itse lyijjyä bensaan eikä mieti jotain saakelin norppia. Töiden jälkeen mentiin baariin juomaan olutta ja katselemaan tylleröitä. Emännälle iskettiin silmää ja ostettiin kalja, minkä jälkeen lähdettiin jatkoille vähän.. no te tiedätte kjEh Kjeh.. Nykyään on tämäkin kiellettyä kaiken maailman meetoopropagandan myötä! Ei saa enää mies nauttia naisistakaan perkele! Sitte viellä ihmetellään, miksi syntyvyys on laskussa. Pahinta tässä rummutuksessa on se, että jopa se viimeinen miehekkyyden mekka, armeija, on muutettu nyt joksikin neidistämislaitokseksi! Ennen siellä ei ollut muita kuin miehisiä miehiä, jotka miehekkäästi söivät karjalanpaistia ja ammuskelivat miehekkäästi tykeillä ja kranaattikonekivääreillä. Siellä ammutaan edelleen, mutta niin perkele vietiin sekin miehekkyys siitä ammuskelusta, ,kun siellä nyt yritetään syöttää väkisin itkeville varusmiehille jotain pinaatt... siis kasvislettuja! Jotain ihme vegejuttuja! Kukaan täysjärkinen mies ei sellaisia syä! Ei vaikka esitutkinnalla uhattaisiin! Ampukaa mieluummin! 12


Kyllä nyt muut maat meille vaan nauraa, että mitä neitejä siellä armeijassa on ku eivät edes lihaa syö. Sitte ihmetellään ku nuoret miehet ei siellä jaksa ja menee mielummin sivariin. Nykyään ei mies enää tiedä mitä tehdä. Pitää olla joku vegaani, ajella fillarilla soijalatte kädessä ja mennä naimisiin toisen miehen kanssa. Jos tähän muottiin ei halua asettua, on tulevaisuudessa yhteiskunnan hylkiö! Herätkää! Väitetään, että sukupuolia on useampia kuin kaksi. Väärin! Niitä on vähemmän kuin ennen koska enää ei ole edes miehiä! -Valdemar Karjala, mies

13


“K R O N O K S E S S A V O I T O P P I A M O K A A M A A N” - Työelämäpaneeleissa kuultua

Tänä keväänä Kronoksen työelämätoimintaa tähdittivät uutena elementtinä alumnipaneelit. Ensimmäisessä “Bisnestä ja humanisteja” -paneelissa esittäytyivät yrityksissä työskentelevät historia-alumnit ja toisessa ”Järjestökentän tähdet” eli kolmannella sektorilla leipänsä ansaitsevat kronosalumnit. Uudella ylioppilastalolla järjestetyt paneelit kokosivat yhteen opiskelijat ja alumnit keskustelemaan rennosti työelämästä ja muustakin! Panelistien mielestä yliopistossa kannattaa opiskella sitä, mikä kiinnostaa ja eri aineita valitsemalla voi löytää oman juttunsa. Yksiselitteisiä sivuainesuosituksia panelisteilla ei ollut, mutta rohkea kannattaa olla. Tapio Heiskarin (Suomen Ylioppilaskuntien Liitto) mukaan humanisti voisi harkita sivuaineeksi esimerkiksi tilastotiedettä. Opiskelijajärjestöt ovat panelistien mielestä mainio paikka hankkia kokemusta. Erityisen hyviä ne ovat mokaamisen harjoitteluun, sillä tyrimisestä koituvat vahingot jäävät usein pieniksi ja vastuuseen jää harvemmin yksin.

14


Auttoivatko professorit alumneja työllistymään? Katri Korolainen (Nuori Kirkko ry) sanoi hauskasti, että professoreja oli niin hyviä kuin legendaarisiakin, mutta harvoin samassa paketissa! Hyvän professorin ohjauksesta voi hyötyä paljon ja legendaariset kirvoittavat muistoja opiskeluajalta! Entä graduttiko alumneja? Harvalla gradun vaikutus näkyy arjessa, mutta se voi auttaa helpottamaan ajattelua. Katri Korolainen oppi gradua kirjoittaessaan arvokkaan kyvyn keskittyä pitkäjänteiseen projektiin. Tapio Heiskarille taas suuren kirjoitustyön jälkeen pienemmät tekstiurakat eivät tunnu enää miltään! Toivottavasti moni opiskelija saa tästä kannustusta! Monia kronoslaisia mietityttää, kuinka erottaa järjestötyössä helposti sekoittuvat työ ja vapaa-aika toisistaan. Mikko Myllykoski (elämysjohtaja, Heureka) kertoi, että hänen pyöräillessään työpaikalta kotiin työasiat jäävät taakse joka polkaisulla. Liikunta ylipäätään auttaa jaksamaan. Alumnipaneeleita seuraa syksyllä vielä toiset kaksi kappaletta, kun esittäytymisvuorossa ovat kronoslaiset mediassa ja julkisella sektorilla! Tuomas Harju ja Vuokko Schoultz, Kronoksen työelämä- ja alumnivastaavat 2018

15


#holokausti Aurinko paistaa täydelle parkkipaikalle. Astumme ulos taksista, joka on tuonut meitä viimeiset puolitoista tuntia Krakovasta pikkuteitä pitkin kohti tätä vanhaa puolalaista sotilaskasarmia. Kuski kehottaa ottamaan mukaan paljon vettä, pyytää kaikilta passit ja lähtee kohti pitkää jonoa. Jono on yli sata metriä pitkä, mutta joku on odottanut siinä jo tovin saadakseen meille liput. Vajaan kymmenen minuutin päästä saammekin passimme takaisin, mutta lisäksi mukana on pieni tarra, jossa lukee ”Auschwitz – Birkenau, English”. Se toimii pääsylippunamme museoidulle alueelle, joka on 70 vuotta aiemmin toiminut päänäyttämönä yhdelle historian suurimmista kansanmurhista. Kymmenen kilometrin säteellä on tapettu yli 1.1 miljoonaa ihmistä joko näännyttämällä, ampumalla tai kaasukammioissa. Tämä juttu ei kuitenkaan ole tarkka matkakuvaus. Meillä oli opas, joka esitteli meille paikkoja, ensin Auschwitz I:n, sitten Auschwitz II:n eli Birkenaun. Näin monenlaisia järkyttäviä asioita. Eräässä kasarmirakennuksessa oli huone täynnä vankien leikattuja hiuksia. Toisessa taas eristysselli, jonne tungettiin neljä ihmistä yön yli siten, että he eivät mahtuneet edes istumaan lattialla. Oli pakko seistä. Polkujen harmaa sävy oli kuulemma poltettujen ruumiiden tuhkaa. Kävele siinä sitten koko päivä. Järkyttävintä oli kuitenkin nykyajan ihmisen täysi kunnioituksen puute. Birkenau on valtava avoin alue, jonka keskellä on asemalaituri, ja molemmin puolin kasarmeja vangeille. Ne vetivät yhtäaikaisesti 300 000 ihmistä. Ylimääräiset kävelytettiin suoraan junien vaunuista kaasukammioihin, jotka olivat pääporttia vastakkaisella puolella tätä suurta leiriä. Mutta vuonna 2018 ihmiset ottivat selfieitä, poseerasivat raiteilla ja toivat itseään esiin. Paikassa, jossa on tapettu yli miljoona ihmistä. Lähes neljä kertaa Islannin asukasluku. Opas kertoi, että edellisellä viikolla hän oli nähnyt pariskunnan vierailevan leirillä. Välittömästi, kun he olivat astuneet Birkenaun pahamaineisista porteista sisään, oli mies polvistunut naisen eteen ja kosinut tätä. Romanttista. Itse olin ajatellut ottavani muutaman kuvan ja ehkä laittavani sosiaaliseen mediaan oman tyyliseni, hieman huumorilla höystetyn päivityksen. ”Perheloma keskitysleirillä” tai jotain vastaavaa. En laittanut. - Juuso jääskeläinen

1616


Hei Kronoslaiset! Tämän painoksen artikkeleita on lähetelty yhdenvertaisuusvastaavalle, ei hyväksyttäväksi vaan luettavaksi. Kirjoittajien mielikuvitus ja taito on ihanaa vapaa-ajan luettavaa ja viihdettä. Niitä lukiessa on mietityttänyt taiteen vapaus ja tarkoitus nostaa esille välillä epämukaviakin asioita. Pohtia, mitä jonkun teoksen taustalla on ja miten minä sen itse tulkitsen. Tulkitseeko joku muu sen samalla tavalla? Miksi ajattelemme samasta teoksesta eri tavalla? Kronikka on omasta mielestäni yksi Kronoksen parhaista tuotoksista ja toivon, että kaikki nauttivat siitä varauksetta. Jos joku teos kuitenkin askarruttaa tai painaa mieltä, ottakaa yhteyttä ja keskustellaan siitä. Anna “Jazz” Riijärvi

1717


Bla bli blu blööörgh!

18

18


HILJAA!

19

19


Oli kaunis päivä. Oli todella kaunis päivä. Oli itseasiassa aivan järjettömän, sielua hivelevän, niin taiteellisesti, kuin seksuaalisesti inspiroivan hieno päivä. Aurinko paistoi, tietysti, sillä olisiko se ollut kaunis päivä, jollei? Tämä on tietysti makukysymys, jotkut saa kiksejä kukin mistäkin, mutta päähenkilömme tykkää auringosta. Päähenkilömme on normaali, niin normaali, kuin luonto on voinut hänet suinkaan suunnitella. Oli lämmintä ja hän piti siitä. Moni muukin pitää lämmöstä, jotkut tykkää kylmästä, mutta suurin osa tykkää lämmöstä, ymmärtääkseni. Ne, jotka tykkäävät kylmästä, ovat sekaisin ja tyhmiä. Mutta kuitenkin, sankarimme piti lämmöstä, jos ettette sattuneet ymmärtämään. Hän lenteli pitkin kauniin sinistä taivasta, suristen innosta, olihan kevät. Se on kiva vuoden aika, niin kiva, että päähenkilömme halusi korostaa sen merkitystä kertaamalla. Onhan se kuulemma opintojen äiti-oletettu! Oli kaunis päivä. Oli todella kaunis päivä. Oli itseasiassa aivan järjettömän, sielua hivelevän, niin taiteellisesti, kuin seksuaalisesti inspiroivan hieno päivä. Aurinko paistoi, tietysti, sillä olisiko se ollut kaunis päivä, jollei? Tämä on tietysti makukysymys, jotkut saa kiksejä kukin mistäkin, mutta päähenkilömme tykkää auringosta. Päähenkilömme on normaali, niin normaali, kuin luonto on voinut hänet suinkaan suunnitella. Oli lämmintä ja hän piti siitä. Moni muukin pitää lämmöstä, jotkut tykkää kylmästä, mutta suurin osa tykkää lämmöstä, ymmärtääkseni. Ne, jotka tykkäävät kylmästä, ovat sekasin ja tyhmiä. Mutta kuitenkin, sankarimme piti lämmöstä, jos ettette sattuneet ymmärtämään. Hän lenteli pitkin kauniin sinistä taivasta, suristen innosta, olihan kevät. Se on kiva vuoden aika. Päähenkilömme on mehiläinen, nuori sellainen ja mehiläisillä ei ole montaa tehtävää tällä planeetalla, mutta ne harvat ovatkin sitten kahta tärkeämpiä. Niin ainakin jotkut tutkijat väittävät, mutta sehän ei hirveästi päähenkilöämme hetkauta tai letkauta, tai mikä ilmaisu tähän nyt parhaiten sopisi, änyway, ei hän osaa sitä tietoa kaivatakaan, miksi hän osaisikaan, eihän hän osaa lukea hähnhän oli mehiläinen. Sellainen kukasta kukkaan lentelevä pikku pervo, jonka tuotoksia me ihmiset niin ahnaasti suihimme tungemme! Sankarimme oli vielä nuori ja kokematon. Edellisen kevään hän oli vielä viettänyt onnellisena, lämpimän pesän suojissa, löysänä toukkana nauttien ja ahmien ja nauttien vielä muiden töiden tuloksia. Olisi varmaan ollut tarjolla enemmänkin, mutta ahneet ihmiset varastivat hänen ruokansa koko ajan. Onneksi hän on nyt nuori aikuinen, innoissaan uusista mahdollisuuksista, joita nuoren miehen elämä voi eteen tuodakaan. Ihan hän ei ollut varma, mitä hänen piti tehdä, mutta kyllä nuoren murrosikäisen luonto vie eteenpäin ja kaikenhan oppii tehdessään tai sitten kantapäänkautta. Hän oli niin innoissaan, että suurin osa ajasta meni ihan vain ympäristönsä ihailuun. Siellä oli kaikenlaista, mitä ei lämpimän pesän suojista ollut nähnyt. Siellä oli puita, kiviä, ruohoa, metsää, järviä, muita mehiläisiä, mutta myös ilkeitä ampiaisia, käärmeitä sun muita pahoja asioita. Oli siellä myös kivoja asioita, hirviä, peurija, kaneja, ruskakoita, kurpitsoja, kantarelleja, matoja, siitakesieniä, lintuja, paitsi ne eivät kyllä veren- tai enemmänkin mehiläisenhimoissaan niin hirveän kivoja olleet, siellä oli pensaita, puskia, puita, joissa kasvoi meloneja, persikoita, banaaneja, kiivejä ynnä muita aisteja hiveleviä asioita. Nuorukaisemme oli vielä niin nuori ja kokematon, että hän ei vielä oikein osannut keskittyä olennaiseen. Hän kierteli ja kaarteli ja kävi läpi uudestaan ja uudestaan vastaantulevia asioita. Näinhän sitä elämästä oppii, kertaamalla: Siellä oli puita, kiviä, ruohoa, metsää, järviä, muita mehiläisiä, mutta myös ilkeitä ampiaisia, käärmeitä sun muita pahoja asioita. Oli siellä myös kivoja asioita, hirviä, peurija, kaneja, ruskakoita, kurpitsoja, kantarelleja, matoja, siitakesieniä, lintuja,paitsi ne eivät kyllä veren- tai enemmänkin mehiläisenhimoissaan niin hirveän kivoja olleet, siellä oli pensaita, puskia, puita, joissa kasvoi meloneja, persikoita, banaaneja, kiivejä ynnä muita aisteja hiveleviä asioita. Nuorukaisemme oli vielä niin nuori ja kokematon, että hän ei vielä oikein osannut keskittyä olennaiseen. Hän kierteli ja kaarteli ja kävi läpi uudestaan ja uudestaan vastaantulevia asioita. Näinhän sitä elämästä oppii, kertaamalla: Siellä oli puita, kiviä, ruohoa, metsää, järviä, muita mehiläisiä, mutta myös ilkeitä ampiaisia, käärmeitä sun muita pahoja asioita. Oli siellä myös kivoja asioita, hirviä, peurija, kaneja, ruskakoita, kurpitsoja, kantarelleja, matoja, siitakesieniä, lintuja, paitsi ne eivät kyllä veren- tai enemmänkin mehiläisenhimoissaan niin hirveän kivoja olleet, siellä oli pensaita, puskia, puita, joissa kasvoi meloneja, persikoita, banaaneja, kiivejä ynnä muita aisteja hiveleviä asioita. Nuorukaisemme oli vielä niin nuori ja kokematon, että hän ei vielä oikein osannut keskittyä olennaiseen. Hän kierteli ja kaarteli ja kävi läpi uudestaan jauudestaan vastaantulevia asioita. Näinhän sitä elämästä oppii, kertaamalla: Siellä oli puita, kiviä, ruohoa, metsää, järviä, muita mehiläisiä, mutta myös ilkeitä ampiaisia, käärmeitä sun muita pahoja asioita. Oli siellä myös kivoja asioita, hirviä, peurija, kaneja, ruskakoita, kurpitsoja, kantarelleja, matoja, siitakesieniä, lintuja, paitsi ne eivät kyllä veren- tai enemmänkin mehiläisenhimoissaan niin hirveän kivoja olleet, siellä oli pensaita, puskia, puita, joissa kasvoi meloneja, persikoita, banaaneja, kiivejä ynnä muita aisteja hiveleviä asioita. Nuorukaisemme oli vielä niin nuori ja kokematon, että hän ei vielä oikein osannut keskittyä olennaiseen.Hän kierteli ja kaarteli ja kävi läpi uudestaan ja uudestaan vastaan

t e v v k k e j t o s k l n a v S o k a t o i t m H k s s k v e i e t E p e e v k k i s t H j e h v s v h k p k n S N v j h K a e


a o , n ä a . i , a a n ä ä n ä , t . i . a ä . i ä a a , . o n i , n , i , ä t n , n , i , ä t n , n , i , ä n n , n , i , ä t n

tulevia asioita. Näinhän sitä elämästä oppii, kertaamalla. Kertaaminen on hyvästä, mutta ei sitäkään kyllä loputtomiin jaksa tehdä, vaikkakin venäjänmaikkani on sanonut, että vieraankielinen sana tarvitsee noin palttiarallaa viisitoista toistoa ja kertausta, jotta sen vasta oppii kunnolla. Mutta jaarittelu sikseen, yhtäkkiä sankarimme edessä oli jotain, mikä kadotti kaiken muun maailman hänen ympäriltään. Oli vain tyhjyyttä ja tämä ihana, himoittava, kaunis, kutsuva asia, millaista hän ei ollut ikinä nähnyt aikaisemmin. Ei koskaan, sillä ei sellaisia tullut vastaan lämpimän ja turvallisen pesän suojissa. Hänet valtasi tunne, jollaista ei ollut ikinä kokenut aikaisemmin! Ei ikinä, ei todellakaan, ei edes villeimmissä teini-ikäisissä fantasioissaan. Ei tällaisista puhuta vanhempien kanssa, kuningattarella on paljon tähdellisempääkin tekemistä, sitä paitsi, ei kuningatarkaan hirveämmin pesänsä suojista minnekään poistu. Näky oli niin kutkuttava, että mehiläinen tunsi itsensä oikein kiimalaiseksi. Hänen edessään, keskellä kaunista, vehreää, monipuolista flooraa omaavaa, lämmintä, laajaa ketoa kasvoi suurin, syvin, kostein ja kutsuvin kukka, mitä hän oli ikinä nähnyt. Siinä se kasvoi rauhallisena, muttei selvästikään korkkaamattomana, mutta siitä aisti, ettei se käytössä ollut kulunut. Sillä riitti sisäisiä ihanuuksiaan jaettavaksi vaikka kaikille kulmakunnan mehiläisille, kimalaisille, ampiaisille sun muille pörriäisille. Sankarimme ei voinut, kuin tuijottaa tätä näkyä häkeltyneenä, sillä tällaisesta hän ei ollut kuullutkaan, edes vanhempien hörheltäjien mesipäisissä iltamissa. Hän ei voinut, kuin kerrata näkyä itsellensä. Oli vain tyhjyyttä ja tämä ihana, himoittava, kaunis, kutsuva asia, millaista hän ei ollut ikinä nähnyt aikaisemmin. Ei koskaan, sillä ei sellaisia tullut vastaan lämpimän ja turvallisen pesän suojissa. Hänet valtasi tunne, jollaista ei ollut ikinä kokenut aikaisemmin! Ei ikinä, ei todellakaan, ei edes villeimmissä teiniikäisissä fantasioissaan. Ei tällaisista puhuta vanhempien kanssa, kuningattarella o paljon tähdellisempääkin tekemistä, sitä paitsi, ei kuningatarkaan hirveämmin pesänsä suojista minnekään poistu. Näky oli niin kutkuttava, että mehiläinen tunsi itsensä oikein kiimalaiseksi. Hänen edessään, keskellä kaunista, vehreää, monipuolista flooraa omaavaa, lämmintä, laajaa ketoa kasvoi suurin, syvin, kostein ja kutsuvin kukka, mitä hän oli ikinä nähnyt. Siinä se kasvoi rauhallisena, muttei selvästikään korkkaamattomana, mutta siitä aisti, ettei se käytössä ollut kulunut. Sillä riitti sisäisiä ihanuuksiaan jaettavaksi vaikka kaikille kulmakunnan mehiläisille, kimalaisille, ampiaisille sun muille pörriäisille. Sankarimme ei voinut, kuin tuijottaa tätä näkyä häkeltyneenä, sillä tällaisesta hän ei ollut kuullutkaan, edes vanhempien hörheltäjien mesipäisissä iltamissa. Hän ei voinut, kuin kerrata näkyä itsellensä. Oli vain tyhjyyttä ja tämä ihana, himoittava, kaunis, kutsuva asia, millaista hän ei ollut ikinä nähnyt aikaisemmin. Ei koskaan, sillä ei sellaisia tullut vastaan lämpimän ja turvallisen pesän suojissa. Hänet valtasi tunne, jollaista ei ollut ikinä kokenut aikaisemmin! Ei ikinä, ei todellakaan, ei edes villeimmissä teini-ikäisissä fantasioissaan. Ei tällaisista puhuta vanhempien kanssa, kuningattarella on paljon tähdellisempääkin tekemistä, sitä paitsi, ei kuningatarkaan hirveämmin pesänsä suojista minnekään poistu. Näky oli niin kutkuttava, että mehiläinen tunsi itsensä oikein kiimalaiseksi. Hänen edessään, keskellä kaunista, vehreää, monipuolista flooraa omaavaa, lämmintä, laajaa ketoa kasvoi suurin, syvin, kostein ja kutsuvin kukka, mitä hän oli ikinä nähnyt. Siinä se kasvoi rauhallisena, muttei selvästikään korkkaamattomana, mutta siitä aisti, ettei se käytössä ollut kulunut. Sillä riitti sisäisiä ihanuuksiaan jaettavaksi vaikka kaikille kulmakunnan mehiläisille, kimalaisille, ampiaisille sun muille pörriäisille. Sankarimme ei voinut, kuin tuijottaa tätä näkyä häkeltyneenä, sillä tällaisesta hän ei ollut kuullutkaan, edes vanhempien hörheltäjien mesipäisissä iltamissa. Hän ei voinut, kuin kerrata näkyä itsellensä. Havahduttuaan aatoksistaan, transsistaan ellei jopa, päätti herhiläinen varovasti lähestyä kohdettaan. Tämä kaikki oli niin jännittävää, ettei pörriäinen melkein pystynyt pitämään pistintään piilossa, kuin pakonomaisena ja hallitsemattomana, se työntyi aina vain enemmän ja enemmän esiin. Mehiläinen laskeutui varovasti kukan kostealle ja lämpimälle pinnalle. Se supistui arimmastakin kosketuksesta, sen syvyyksiin ei oltu laskeuduttu selvästikään hyvin pitkään pitkään aikaan. Mehiläinen ei voinut ymmärtää miksi, kyseessä oli koko kedon, ellei maailman kaunein kukka. Häkeltyneenä, herhiläinen laskeutui varovaisesti syvemmälle ja alkoi arasti hieroa itseään vasten kukan kosteita seinämiä. Tunne oli ylitsevuotava ja se täytti koko maailman. Tämä oli jotain niin paljon parempaa, kuin nuori pikku mehiläisemme oli ikinä pystynyt kuvitella. Kukka oli kostea ja sen seinämät olivat täynnä limaa. Lima tarttui kauttaaltalle mehiläistä ja hän nautti siitä. Kylläkin lima oli oudon tahmeaa ja liikkuminen kävi kaiken aikaa vaikeammaksi. Se ei kylläkään estänyt nuorta sankariamme upota aina vain syvemmälle huumaavaan kukkaan. Nuoruuden innostahan sitä löytää lähes yliluonnollisia voimia. Yhtäkkiä mehiläistä rupesi vain oudosti kutittamaan joka paikkaan. Kutina muuttui lopulta aivan hirveäksi poltteluksi ja sankarimme huusi hirveissä tuskissaan. Hän tunsi, kuinka hänen siipensä sulivat pois ja hänen näkönsä sumentui pois. Lopulta kipu kävi niin ylimalkaiseksi, että se vain loppui. Kaiken täyttikin yhtäkkiä vain rento autuaisuus ja onni. Olo oli lämpimämpi, kuin ulkona auringossa konsanaan, joten nuori mehläisemme ei osannut olla enää mitenkään ahdistunut enää asiasta. Tulipahan nautittua kunnolla, edes kerran elämässä. Sitten hän suli pois.


Monesti kuuluu väitettävän, että elämme pelottavia aikoja. Huhujen mukaan aikamme hallitsevia ilmiöitä ovat poliittinen polarisoituminen, kulttuurien väkivaltaiset kohtaamiset sekä länsimaisen kulttuurin ja todellisuuden itsensä mureneminen kaiken maailman marksistien ja postmodernistien kynsissä. Itse arvioisin osan näistä huhuista pahasti liioitelluiksi ja loput täysin perättömiksi. Jotkut näihin uskovista kuitenkin loputtomassa ”realismissaan” ja ”kriittisyydessään” päättävät ratkaista ongelman toteamalla liberaalin demokratian epäonnistuneeksi järjestelmäksi ja aloittamalla apartheidit ja muut vastaavat hauskuudet. Jotkut muut taas mielestäni aivan oikein toteavat, että edellä mainitut ratkaisuehdotukset ovat vaarallisia ja niiden taustalla oleva maailmankuva pinnallinen, ellei aivan kokonaan harhainen. Tämä artikkeli kuitenkin käsittelee niitä, jotka menevät vielä pidemmälle ja toteavat, että ensin mainitut ihmiset ovat niinkin pahoja, että heitäpitää vetää turpaan. Tässä vaarallisessa ilmapiirissä saanen siis esittää satunnaisessa järjestyksessä:

4 huonointa tapaa murskata fasismi, eli 4 helpointa tapaa auttaa sitä vahingossa 1. Lyö natsia! Fasistit pitää saada kuriin! Itse en ainakaan halua asua maailmassa, jossa oikeistolainen kehtaa näyttää rasisminkalpeaa naamaansa julkisella paikalla!

22 22


Hiukan yleistäen ääriliikkeet ovat vaarallisia erityisesti siksi, että ne sallivat poliittisen väkivallan. Toki uhkana on se, että natsit, fasistit tai muut saavat ilkeät tavoitteensa läpi, mutta ideologian sallima väkivalta tekee jo heidän olemassaolostaan vaarallista. Tältä perusteelta voisi pinnallisesti ajatellen päätyä siihen lopputulokseen, että natsit on poistettava maailmasta kaikin mahdollisin keinoin. Väitän kuitenkin, ettei tämä tavoite hyvistä perusteistaan huolimatta ole realistinen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että sitä kohti ei pitäisi pyrkiä. Mielestäni realistiset tavoitteet oikeuttavat kuitenkin rajumpia menetelmiä kuin sellaiset joihin ei käytännössä voi päästä. Väkivaltaisia ääriliikkeitä vastaan käytettävien menetelmien kohdalla juuri se, sama, jonka radikaalit itse ovat valmiina ylittämään – väkivaltaan turvautuminen. Itseään saa toki puolustaa, mutta itsepuolustuksessa itseä puolustetaan konkreettista uhkaa vastaan. Kadulla vastaan tulevan natsin hakkaaminen ei ole esimerkki tästä. Loppujen lopuksi palvelee kaikkien etuja, jos politiikassa on kaikkia koskevat säännöt, jotka mielellään myös kieltävät väkivallan. Jos taas näitä sääntöjä rikotaan, on mielestäni poliisin, eikä minkään yksityisen toimijan vastuulla poistaa rikkojat vapaasta poliittisesta diskurssista. Nykyajan yhteiskunta sentään onneksi tuomitsee väkivallan, jopa niinkin johdonmukaisesti, ettei kaikkia kiinnosta, kuka sitä käyttää ja ketä vastaan. On siis selvää, että siinä missä fasistien väkivaltaisuudet herättävät siihen todellisuuteen, että fasistit ovat paitsi olemassa myös pahoja, tarjoavat antifasistien väkivaltaisuudet yhtä lailla fasisteille tehokkaan argumentin.

23

23


2. Määrittele fasismi uudelleen! Natsi on sellainen… Noh, vähän sellainen,. PAHA ihminen!!! Mielestäni olisi hyvä, jos antifasistiset aktivistit voisivat keskittyä aktivismissaan vastustamaan fasismia – tai ainakin myöntäisivät muita kohteita vastustaessaan, että toimivat juuri sillä hetkellä jotakin muuta kuin fasismia vastaan. Olisi hyvä, jos voimakkaita käsitteitä, kuten natsi, fasisti, rasisti jms. käytettäisiin kuvaamaan suurin piirtein niitä asioita, mitä ne tarkoittavat. Sanojen merkitykset voivat muuttua. Jos tarpeeksi moni ihminen kutsuu muita kuin fasisteja fasisteiksi, fasisti ei kohta tarkoita enää fasistia. Väittäisin, että tällainen muutos palvelisi fasistien etuja. Jos fasismia ei enää liitetä totalitaarisiin järjestelmiin ja poliittiseen väkivaltaan, ei ihmisen kuvaileminen fasistiksi hyödytä enää ketään. Antifasistien ja yleisesti fasismia vastustavien ihmisten pitäisi siis yleisesti ottaen käyttää fasismin käsitettä varovasti ja tiedostaa siihen kuuluva vastuu. 3. Lukitse fasistit kaappiin! Eiköhän ne natsit jossain kohtaa luovuta jos niihin ei kiinnitä huomiota… Kuulen usein argumentteja, joiden mukaan äärioikeiston näkyvyyttä on rajoitettava. Tätä perustellaan muun muassa ideologian tarttuvuudella, sekä sillä, että näkyvyys ja ylipäänsä äärioikeistolaisten kanssa vuorovaikuttaminen jollain tasolla legitimoi heidän ideologiansa.

24 24

En missään nimessä väitä, ettei näillä väitteillä olisi minkäänlaista totuuspohjaa. Fasistia ei mielestäni kannata esimerkiksi kutsua televisio-ohjelmaan vieraaksi ainakaan pelkästään perusteella ”koska sananvapaus”. On kuitenkin huomattava, että äärioikeisto elää aatteiden ja maailmankäsityksen osalta aivan eri maailmassa. Olisi tärkeää, että aina joskus joku järkevä ihminen tunkeutuisi tähän maailmaan ja kävisi viemässä sinne edes hieman järkeä.


Äärioikeisto on kuitenkin olemassa. Heillä on mielipiteitä, tavoitteita ja ehkä jopa suunnitelmia. Tällä perusteella muiden olisi varsin hyvä tietää, kuinka paljon äärioikeistolla on kannatusta, sekä mitä se ylipäänsä ajattelee. Se voi aivan hyvin levittää ajatuksiaan kaapistakin käsin, joten loppujen lopuksi on tärkeää, että fasisti uskaltaa välillä poistua siitä ja huomaa, miten heikosti hänen ajatuksensa kestävät oikeassa maailmassa. 4. Liity antifaan! Antifa on epämääräinen usean eri järjestön muodostama kokonaisuus, jonka tavoitteena on taistella fasismia vastaan. Tämä on tietenkin ihailtava tavoite. Ongelmana on, että se vaikuttaisi olevan hyvinkin valmis käyttämään useita edellisissä kohdissa kuvattuja menetelmiä. Tämän taustalla voi mahdollisesti olla se, että vaikka Antifaan voi periaatteessa liittyä kuka tahansa (kunhan ei itse ole äärioikeistolainen), on käytännössä kyse pääosin äärivasemmistolaisesta liikkeestä. Suurin osa antifan jäsenistä nimittäin kuvaa itseään anarkisteiksi tai kommunisteiksi. En tietenkään väitä, että kommunistit ja anarkistit tai edes kaikki Antifan jäsenet olisivat poikkeuksetta väkivaltaisia, mutta on selvää, että monet sen puitteissa toimivat ovat. Antifan jäsenet uskovat korkeintaan hyvin rajattuun käsitykseen sananvapaudesta, ja ovat monissa tapauksissa sekä kannattaneet että harjoittaneet väkivaltaa poliittisia vihollisiaan (ei siis pelkästään natseja, vaan jopa hyvinkin lievästi oikealle päin kallistuneita poliitikkoja ja muita vaikuttajia) vastaan. Äärivasemmistolaisesta näkökulmasta katsottuna helposti vielä varsin maltillisenkin oikeiston vaikuttajat voivat ilmeisesti vaikuttaa varsinaisilta ihmishirviöiltä. Tämä tekee Antifasta suorastaan huolestuttavan liikkeen, ja muodostaa siten hyvinkin tehokkaan pelotteen äärioikeiston käyttöön. Yhteiset viholliset kun voivat saada ihmisiä liittoutumaan vaikka minkälaisten hirvitysten kanssa.

2525


Millä tavalla fasismia vastaan sitten kannattaa taistella? Tähän kysymykseen en osaa antaa selkeää vastausta. On varsin helppo löytää ja kritisoida menetelmiä, jotka eivät toimi. Toimivien menetelmien arviointi on puolestaan paljon vaikeampaa. On eri asia osoittaa selvästi huonoja menetelmiä ja todeta niiden olevan huonoja, kuin keksiä ja perustella toimivia. Vielä vaikeampaa on arvioida, onko jokin menetelmä esimerkiksi oikeutettu, riittävä tai vaivan arvoinen. Mielestäni kuitenkin tässä artikkelissa esiin tuotujen menetelmien välttäminen tarjoaa hyvän lähtökohdan. Teksti: Sander Kööbi

26


Pää täynnä historiaa eli terveiset Seminaarinmäeltä “Vitunmoisia mäkiä joka paikassa, ja helsinkiläisiä vihataan”, kuuluu vastaus kysymykseen Mitä mieltä Jyväskylästä kaupunkina? Kalevauva.fi:n kyseisestä kaupungista kertovassa kappaleessa. Kronoksen onneksi molemmat väitteet osoittautuivat vääriksi, kun vierailimme maaliskuussa Jyväskylässä järjestetyssä Historian opiskelijain liiton kevätseminaarissa Pää täynnä historiaa, jonka teemana oli alkoholi. Saavuimme kohteeseemme perjantaina ja vietimme iltapäivän kaupunkiin tutustuen; ravintoloita, kahviloita ja kauppoja kierrellen. Varsinainen ohjelma alkoi Seminaarinmäen kampuksella vapaamuotoisen illanvieton merkeissä, missä yleisen seurustelun lisäksi järjestettiin niin seminaarin teemaan kuin kaupungin historiaankin liittyvä tietovisa, josta veimme voiton kotiin suvereenisti. Voitonhuuman villitseminä kävimme tarkistamassa etukäteen seuraavan illan jatkopaikankin, jonka eduksi laskettakoon keskeinen sijainti, hyvä musiikki sekä opiskelijaystävälliset hinnat. Tanssilattialla sijaitsevien tankojen olemassaolon suurin osa tosin tahtoisi todennäköisesti unohtaa. Pian koitti lauantai eli pääpäivä. Aamu sarasti hehkeänä omppuhotellissa, missä päivä lähti käyntiin parin perhepitsan tilaamisen myötä. Kampuksella järjestettiin aamukahvittelujen myötä itse seminaariosuus, missä seminaarin teema näkyi paitsi luentojen aiheissa, myös osallistujien kasvoilla ja vireystilassa. Ohjelmassa oli kolme eri puhujaa, joiden aiheet sivusivat alkoholinkäyttöä historiallisen aspektin kautta; näistä erityisesti mieleen jäi Kustaa H. J. Vilkunan kirkkokänni- aiheinen esitelmä. Luentojen ohessa julkistettiin myös Historiallisen yhdistyksen ja Historian opiskelijain liiton myöntämä gradupalkinto. Asiallisuuksien jälkeen palasimme ripotellen majapaikkaamme, missä myöhemmin etkoiltiin koko Kronoksen voimin. Laitoimme helmet ja hatut ojennukseen, taskumatit povariin ja lähdimme sitsaamaan kieltolain hengessä. Erilaiset käytännöt jyväskyläläisessä sitsikulttuurissa herättivät paikoittain hämmennystä, ja erityisesti rangaistukset olivat huolestuttaneet monia jo etukäteen. Niistä kuitenkin selvittiin ehjin nahoin, vaikkakin sitseillä tapahtunut oikeusmurha kuohuttaa edelleen tunteita. Suurimpia eroja omiin pöytäjuhliimme oli tiukempien sääntöjen lisäksi tietty ohjelmallisuus. Rangaistukset toimivatkin usein eräänlaisina ohjelmanumeroina. Ruokatarjoilu hoidettiin erillisen väliajan aikana, mikä oli meille uutta. Toisaalta tämä oli ihan positiivista, sillä harvoin helsinkiläiset saavat nauttia sitsiruoat lämpiminä. Suuri järkytys oli, ettei tapahtumaa varten erikseen painetusta lauluvihkosta löytynyt laulun Jos eukkosi kieltää sua juomasta saksankielistä osiota, mikä on – kuten kaikki tietävät – parasta koko kappaleessa. Korjasimme vääryyden ja opetimme sen

27


ystävällisesti muillekin siitäkin huolimatta ettei juuri kukaan osaa kyseisiä sanoja. Plaseeraus oli mielivaltainen ja eri ainejärjestöjä oli ripoteltu ympäri salia, mikä oli äärimmäisen hyvä, sillä se velvoitti tutustumaan ennalta tuntemattomaan pöytäseurueeseen. Sitsimenu sisälsi siideriä ja olutta, mutta viinitarjoilu meillä hoitui omasta takaa, lasit mukaanlukien. Myös sisarjärjestömme Historicus oli sydämissämme mukana laulaessamme onnittelulaulun heidän 56. vuosijuhlansa kunniaksi. Sunnuntain paluumatkalla kohti etelää oli monella jyväskyläläislegenda Matti Nykästä lainaten aika mentaalinen olo, mutta kuten sanotaan; loppu hyvin, kaikki hyvin. Kadonneet takit löytyivät, oululaiset eivät suuttuneet ja kukaan ei herännyt putkasta. Jyväskylän seminaarin kautta tarjoutui tilaisuus tutustua paitsi eri kaupunkien historianopiskelijoihin, myös muihin Helsingin yliopiston historianopiskelijajärjestöihin; esimerkiksi oma ensikosketukseni Tasoon ja Polhoon tapahtui nimenomaan Holin kautta. Kaiken kaikkiaan reissu oli todella hauska ja onnistunut. Eivät ainakaan erikseen kieltäneet tulemasta, joten syksyllä Tampereen syysseminaarissa uudestaan! - Jutta Riepula

Pohdintoja sananvapaudesta Perkele! Mummuni taisteli, jotten minä saisi syytettä jumalanpilkasta. Me olemme kaataneet meitä tukahduttavat auktoriteetit (kai?), miksi me nyt sitten tukahdutamme itse itseämme? Puhdasta sananvapautta ei ole olemassakaan (ainakaan tämän aikakauden järjestelmissä/yhteiskunnissa), mutta silti elämä ilman siihen pyrkimistä olisi sietämätöntä, usko tai älä. Sananvapauden ylläpito on kaiken aikaa käynnissä oleva, suuntaan ja toiseen heijaava taistelu, tärkeintä on vain se, että muistamme käydä sitä. Muuten hukkaamme suurimman osan siitä pienestä (suuresta) asiasta, joka meidät mistä tahansa muusta kädellisestä erottaapi, kirkkaana ennen palanut liekki hiipuu ja se oli sitten siinä. Siinä meni kaikki, mitä pidit itsestäänselvyytenä. Kannattiko? Nii’in, ’’miks mun piti olla kiinnostunu mistään? Mul oli jo kaikki hyvin.’’ –Johnny Ö, 2014 --Miksi me rajoitamme itseämme? Miksi joudun puhelimeni ääressä otsa hiessä kyyhöttämään ja HYY:ltä vihaista soittoa odottamaan siitä, että painotukemme on lakkautettu?

28 28


Hyvä autoritäärinen järjestelmä perustuu siihen, että me kansalaiset valvomme toinen toisiamme, valtaapitävien tarvitsee kirjata ylös vain ilmiannot. Johtuuko siis nykyinen (illuusio?) vapaammasta ilmapiiristämme siitä, että rohkeat edeltäjämme verenmaku suussa oikeutemme meille taistelivat, vai kyynisesti ajateltuna vain siitä, että ylhäältäpäin odotetaan meidän itse vain hyssyttelevän itsemme hiljaisiksi? Sillä sitähän me juuri teemme. Poliittinen korrektius, se ettemme halua varmastikaan vain loukata ketään. Satiristina tunnen itseni nuorallatanssijaksi ja mikäpä siinä, hieno ja omalla tavallaan arvostettu ammatti sinänsä, mutta te peppukipeät, te nykyajan prin(-ssi/-sessa –oletetut) Uljaat, te kaikkien oikeuksien, tai enemmänkin tunteiden puolustajat, te oikein alleviivaatte sanontaa, joka kehtaakin väittää meidän siirtyneen jo ns. tiedonjälkeiseen aikaan. Koko elämäni ajan, suomi on amerikkalaistunut mitä kiihtyvämmällä tahdilla. Ajattelemme tunteillamme mieluummin, kuin järjellä. Niin sanottu butthurt-kulttuuri, vaikka sinänsä hyvällä asialla, itseasiassa jopa samalla asialla, kuin itse koen olevani, todentaa hyvin pahimmat pelkoni siitä, että sosiaalinen media ja niin sanottu hätäisen median kulttuuri ovat hävittäneet jo valmiiksi aivan hävettävän mitättömän medialukutaitomme sekä intertekstuaalisuuden (tiedätkö mitä tuo sana edes tarkoittaa? Minä en ainakaan...) ymmärtämisen tai ylipäätänsä yleisen ja kaiken kattavan lukutaitomme rippeet tyystin lopullisesti. Meidän täytyy haastaa itseämme! --Sarkasmi on haastava laji, olen huomannut. Minulle on jopa sanottu, että huumorini on aivan liian monimutkaista ja vaikeaa. Haluatteko te, että helpotan sitä teille? Meiltä puuttuu täältä kylmästä pohjolasta miltein täysin satiirin kulttuuri. Liekö tässä syy, miksi kotimainen media (siis ne kaksi suurta, eritavoin rahoitettua mediataloa) tuntuu tyystin unohtaneen tehtävänsä esivallan vahtikoirana, hallitsemisen kolmijako-opin neljäntenä muuttujana, muistuttaen pikemminkin vain valtiovallan, sekä muutamien tiettyjen puolueiden tylsää, paksua kalavaletta puskevaa, miljoonakonsulttien käsissä pyöriteltyä infokanavaa, jota kukaan ei jaksaisi seurata, ellei Sara Sieppi kertoisi siellä bikinit päällä erostaan. Kaikelle pitää pystyä nauramaan. Myös niille kaikista vaikeimmille asioille, sillä huumori on helvetin hyvä keino käsitellä asioita. Siksi olen sitä mieltä, ettei maailmasta löydy asiaa, josta ei pitäisi pystyä vitsiä heittämään. Itse karikatyrisoin paljon enemmän asioita joita kannatan, kuin mitä ”vastustan.” Siksi tunnen, että aatteeni, mielipiteeni sekä

29 29


vakaumukseni, oli ne sitten mitä olikaan, seisovat vankalla pohjalla, tuettuina ”leveillä” taiteilijan hartioillani. Otetaan esimerkiksi #meetoo-kampanja (jonka takan itsekin seison). Jos et pysty aatteen kannattajana asiasta vitsiä vääntämään, pysähdy hetkeksi miettimään, mikä on se, mitä niin epävarmaksi koet? Elämän yksi tärkeimmistä taidoista on kyky nauraa itse itsellensä. --Milloin meistä tuli näin tosikoita? Saatikka tätä sinisilmäisyyden ja hyväuskoisuuden maata. Jos se on painettu paperille, täytyyhän sen nyt sitten olla totta! Se, että ymmärrystasomme/halumme ymmärtää on laskenut, onko se oikeasti hyvä peruste sille, että joudun nyt omia tekstejäni tukahduttavalla tavalla kriittisesti katsomaan, itse itseäni sensuroimaan? Miksi yksinkertaistamme, yksinkertaistetusti sanottuna helpotamme tekstejämme vain sen takia, jotta se tyhminkin ymmärtäisi? Se, että niin kovasti pelkäämme, ettei nyt kukaan vain ymmärtäisi väärin ja täten loukkaantuisi, on ajanut meidät loputtomaan kierteeseen, noidankehään, jonka ansiosta tulevien sukupolviemme lukutaito sitten pysyykin huonona, ellei sitten vielä alene entisestään. Tällöin joutuisimme sitten taas uudestaan ja uudestaan tuotoksiamme helpottamaan, sillä yksinkertaistaminen on jo liian haastava sana. Jos joku ymmärtää väärin, niin ymmärtäkööt! Minä en henkilökohtaisesti aio suostua siihen, että kirjoitusteni taso tai sisältö määräytyisi sen mukaan, että se vähän vajaaälyisempikin nyt varmasti ymmärsi, eikä tämä loukkaantuneena ota yhteyttä (Huom!) ei minuun, vaan johonkin minua ylempään tahoon, oli se nyt sitten mikä tahansa. On huonoa johtamista käyttää täällä huomattavia määriä resursseja ties mihin tiedustelulakeihin sun muihin kansalaisten kontrolliin tähtääviin hankkeisiin, suomalaiset ovat jo aikaa sitten kääntyneen itse itseään vastaan. Hallinnon tarvitsisi vain ”kerätä hedelmät.” Kirjoittajan tehtävä tulisi olla haastaa lukijoitansa. Itse kaipaan hidasta, tutkivaa journalismia, pohtivaa kirjoittamista, hyvin ja huolella tehtyä. Vain sekä lukemalla, että kirjoittamalla voimme ylläpitää taitojamme, jotta edes ansaitsisimme käsitteen sananvapaus. Ihan vain antaaksemme edes hieman arvoa (jos muita motiiveja ei asialle tunnu löytyvän), sille määrittelemättömän suurelle työlle, jonka edeltäjämme selkänahoistaan meille tuskalla, verellä ja hiellä ovat antaneet, niin lukekaa! Kirjoittakaa! Kyseenalaistakaa ympäröivä maailmanne! Maailma ei parane karsimalla, vaan lisäämällä kirjallista tuotantoa ja sillä, että joku ne ehkä joskus ehkä jaksaisi ehkä lukea. -Pjotr Ratškovski

30 30


Tähän loppuun haluaisin vielä sanoa muutaman sanan näille, ns. ”offendoiduin-kulttuuria” eläville kanssakulkijoilleni. Vaikka se tunne on suuri, vaikka se tunne on järjettömän suuri, kun se mies asteli sisään Kalliolaiseen baariimme pukeutuneena Kiitos-paitaan, sekä ns. Maga-lippikseen, niin kukaan muu ympärilläsi ei sitä tunne, vaikka kuinka sinusta tuntuu, että tunteesi on täyttänyt huoneen lattiasta kattoon. Vähiten tunteistasi välittää se tunteidesi kohde, joka luultavimmin myhäilee vahingoniloisena aikaansaamastaan negatiivisesta tunneryöpystä. Offendoituminen ei ole aktivismia! Maailma ei todellakaan muutu sillä, että sinä vain mökötät siellä tuoppisi takana. Kuten äitini minulle aikoinaan sanoi; negatiiviset tunteet syövät huomattavat määrät enemmän energiaasi ja loppujen lopuksi eniten niistä kärsit ihan vain sinä itse.

31

31


Keskitien merkityksestä Aluksi ajatuksena oli miettiä sananvapauden merkitystä, mutta hyvin nopeasti mieli päätti toisin. Elämme aikoja jolloin sananvapaus ei monille merkkaa mitään jos sanomisista joutuu vastuuseen. On sinänsä hyvä asia, että, esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuksia purkaa huoliaan. Samalla se silti antaa sinulle mahdollisuuden puhua suurelle yleisölle mitä haluat, ilman että mietit sanomisiasi riittävän pitkälle. Sosiaalisen median nopean näkyvyyden johdosta kirjoittajan huolimattomat sanat saatetaan myös teurastaa hyvinkin nopeasti. Tämän johdosta saadaan aikaan aggressiivinen keskustelu ja yksi lohduton esimerkki sananvapaudesta on vihainen kirjoittaja, joka suuttuu kun hänen mielipiteensä yritetään kaataa. Sen sijaan että hän perustelisi väitteitään tai miettisi onko niissä mahdollisesti aukkoja, hän uhriutuu. Tämän keskustelun keskellä seisoo tolkun ihminen, yksi tämän päivän ristiriitaisimmista käsitteistä. Käsite mikä on mahdollisesti luotu mitä parhain aikein, on nopeasti ajautunut tilanteeseen jossa tolkusta on hyvin lyhyt matka pölkkyyn. Termi myös antaa monille syyn olla välittämättä, sillä pelko joutua suoraan jollekin puolelle on liian suuri monille. Halua keskusteluun kyllä olisi, mutta samalla halu selviytyä arjesta ja vain pärjätä on suurempi. ”Onhan tässä ennenkin pärjätty ” ja sitä rataa. Juttelin ystäväni kanssa jonkin aikaa sitten aiheesta ja hänen eläessä elämäänsä pitkälti tilastojen kautta, puhuimme todennäköisyyksistä. Lähtökohta ei ole huono, suuri osa asioista voidaan arvioida niiden kautta. Tämäkin keskustelu vain sai jossain vaiheessa otsikon ”keskitie on paras tie” ja todellisuudessa näin ei ole tai ainakaan keskitie ei ole allekirjoittaneen silmissä aina tolkun tie. Vaikka ymmärrän toisen mietteet, ne olivat aluksi liian hajuttomia ja mikä oleellisinta, intohimottomia. Kun hieman kolistelinkin toisen häkkiä, keskustelu muuttui lopulta – onneksi – hyvinkin intohimoiseksi ja tolkku välittämiseksi. Todennäköisyydet ovat tärkeitä, mutta tilastot ovat työkalu. Pääset niillä eteenpäin, mutta jossain vaiheessa 32


joudut silti päättämään kuinka niitä käytät. Saman keskustelun aikana mietimme myös millaista keskitietä kulkevalla on kuplien sisällä. Hänen mielestään ilmapiiri on ollut välillä – vaikka kaikki kuplan sisällä olisivat päällepäin mukavia – painostava. Tässä onkin toinen suuri ongelma tolkkuun vetoavilla. Ei ole ongelmallista kulkea keskitietä, mutta sen avulla tolkun ihminen usein halua tyrehdyttää keskustelun. En sano että seurani kokisi lopulta näin, mutta tätä esiintyy tolkun kirjoituksissa liian usein. Ja tokihan omaakin häkkiäni kolistellaan harva se hetki. Olen saanut kuulla olevani kuin entti ja voinkin hyvällä omatunnolla allekirjoittaa tämän. Olen tottunut usein seisomaan ihmisten keskellä näyttäen etäiseltä. ”Harvemmin olen kenenkään puolella, sillä kukaan ei ole minun puolellani.” Silti enttikin voi kuumeta ja mikä oleellisinta, muiden keskellä seisomisen ei tarvitse tarkoittaa muista etääntymistä. Valitsen kyllä kantani, mutta vasta kuultuani kaikkia osapuolia. Ja tästä pääsemme jälleen kiertotien kautta sananvapauteen. Vaikka elämme aikaa jolloin tieto on nopeasti käsillä ja kaikilla on kiire, ihmisen olisi hyvä pysähtyä hetkeksi ennen mielipiteensä ulos laukaisemista. Ota selvää asioista ja tutki. Se voi johtaa siihen että löydät itsesi myös jonkun kuplan sisältä, mutta ota se riski. Tolkun ihmisen suuri ongelma on, että hän haluaisi osallistua keskusteluun, mutta hänellä ei usein ole aikaa tai halua puolustaa sanomaansa, saati oppia keskustelun kautta jotain uutta ja kehittyä yksilönä. Muodostuu tilanne, jossa sanotaan sanomisen pakosta. Luovuttaessani graduni tarkastukseen, pitkä ja tuskallinen kevät sai päätöksen. Työ oli kuin Godzilla, olento joka ei varsinaisesti halunnut tuhota elämääni, se nyt vain oli toisen tiellä. Työn oleellisin muisto tuleekin määränpään sijaan olemaan matka. Graduni sivumäärä on huomattavasti lyhyempi kuin siitä ulos kirjoittamani vastaava. 33

33


Tämä turhauttaa nyt, mutta on luultavasti tulevaisuuden kannalta arvokas opetus. Jouduin luopumaan paljosta ja moneen kertaan muuttamaan kokonaisuutta, sillä kehityin työn aikana ja opin uutta. Osa tulkinnasta kehittyi, osa prosessin aikana todistettiin vääräksi ja se muuttui tai luovuin siitä kokonaan. Opinnäytetyötä tehdessä, keskitie onkin vaikein tie kuljettavaksi. Ei suinkaan mahdoton, mutta miksi luoda mitään, ellet myös anna tulkinnallesi omaa ääntäsi. Kyse ei olekaan lopulta siitä, ettet voisi seisoa keskellä, mutta se on teistä kivisin, ei helpoin. Se vie sinut yleensä ongelmien ytimeen ja seisot ristitulessa. Siinä ei aina myöskään tunnu olevan tolkkua, mutta samalla se ei onneksi myöskään ole se tasaisin kelkkamäki kohti lopullista monttua. -Henri Muroke

34 34


35 35


MUUTAMA SANA ”HURJISTA” POHJANMIEHISTÄ

Aloitetaan nyt vaikka sitten tanskalaisista, sillä vieläkin, koska englantilaiset ovat niin päättäneet ja miksi emme heitä kaikessa aina uskoisi, lasketaan viikinkiaika alkaneeksi Lindisfarnen luostarin rohkeasta ja kunniakkaasta ryöstöstä, jolloin pelottomat sekä urhoolliset pohjanmiehet tappoivat laumoittain aseettomia munkkeja ja ryöstivät heidän kultansa. En ymmärrä, miksi daaneja aina tituleerataan niin hurjiksi, ellei hurjimmista hurjimmiksi, hehän vain valloittivat yhden sisäsiittoisen pikku paskasaaren heidän omilta isovanhemmiltaan, siinäkin epäonnistuen. Kyllähän he yrittivät ryöstellä Frankkienkin valtakuntaa, mutta saatuaan siellä suhteellisen pahasti turpaan, lisäksi osalla heilui takki aika huolella, keksivät he selittää tarinaa, ettei heitä muka olisi Frankkien valtakunta alkuperäisesti kiinnostanutkaan, vaan juuri Englanti, sillä se oli kuulemma Euroopan rikkain ja mahtavin rypäs hajanaisia pikku paskavaltioita. Kyllä, tuohon aikaan lauluissa niin ylistettiin Englannin mahtavuutta ja rikkautta.. Älkääkä edes aloittako minulle norjalaisista. Ihme turskaa suuhunsa ahtavia ihmiskammoisia mitättömyyksiä maailman laidalta, jotka ihmiskammoisuuksissaan selvästi silti kokivat asuvansa aivan liialti kaiken keskipisteessä. Eihän kukaan muu, edes vatipää, nimittäin olisi voinut saada päähänsä vain hypätä veneisiin ja seilata kohti merta, ilman aavistustakaan, tuleeko siellä vastaan muuta, kuin sitä merta. Ja juu, kyllähän he aina voivat sanoa osallistuneensa Britteinsaarten valloitukseen, siis tarkoittaen, että he valoittivat muutamia, vain lampaiden asuttamia Skotlantilaisia ulkosaaria sekä, hetkellisesti, yhden pikkukylän Irlannista. Ketä oikeasti edes kiinnostaa Irlanti? Norjalaisia tuntui vain ajavan halu päästä pois ihmisten ilmoilta, mutta aina kun naapuri sitten sattui saamaan saman idean, piti päästä vielä kauemmaksi. Lopulta asuinpaikaksi kelpasi jopa hyinen, tyhjyyttään ammottava ihme jäätikkö keskeltä ei mitään, joka piti nimetä ”vihreäksi maaksi”, jottei niin olisi hävettänyt. Tämän sankarin poika lähti sieltäkin vielä, tietysti, pidemmälle, mutta näemmä maailman kaukasin paskakolkka olikin jo saavutettu, joten porukka lähti tuli perseen alla kiireenvilkkaa takaisinpäin. Ruotsalaiset nyt saivat sentään jotain oikeasti SUURTA aikaiseksi. Tai no, tilattuaan ensin, nykytitkimusten mukaan, suomalaisilta aika lailla kaiken veneitä, opastusta ja miehistöä myöten. Eli toisinsanoen ruotsalaiset keksivät, suomalaiset toteuttivat tämän älynväläyksen, he perustivat Venäjän. Niin ylpeitä ollaan oltu, kaikki nämä vuodet.. Vitun rusit! -Neri Eyrikinpoika ”Vieläfutaamaksa” Säilä

3636


KOSKIVENE MERELLÄ Suomen ulkopoliittisesta tilanteesta toisen maailmansodan aikana on väännetty pitkään. Erityisesti suhde NatsiSaksaan on ollut historioitsijoiden suosikkiaiheita heti sodan päätyttyä aina tähän päivään asti. Suhteen luonteesta on ollut kaksi eriävää koulukuntaa; ajopuuteorian kannattajat, jotka ovat sitä mieltä, ettei Suomella ollut omaa tahtoa sodan aikana, sekä koskiveneteorian kannattajat, joiden mielestä Suomen poliittinen johto tietoisesti ”ohjasi” Suomen Saksan liittolaiseksi. Tosiasiassa sillä ei ole mitään väliä. Suomen poliittisen johdon olisi pitänyt ottaa mallia rakkaasta länsinaapuristamme Ruotsista. Kuinka on mahdollista, että Ruotsi, jonka jokainen naapurimaa on jollakin tavalla mukana sodassa, välttyy lähes kaikilta sotatoimilta? Tanska ja Norja miehitettiin Saksan toimesta, Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan, mutta Ruotsissa laulettiin Helan gåria ja syötiin hapansilakkaa. Tähän on vain yksi selitys. Kun suomalaiset keskittyivät ajoneuvoihin, joiden suunta on aina sama (koskivene ja ajopuu), keksivät Ruotsalaiset ottaa käyttöönsä purjeveneen! Kun maailmanpolitiikan tuulet puhalsivat suotuisasti, nostivat ruotsalaiset kaikki purjeet ylös ja kiisivät onnellisena rauhan aallokoissa. Kun tuulet yltyivät myrskyisiksi, laskivat ruotsalaiset purjeet alas ja heittivät ankkurit pohjaan. Ruotsissa kun oli paljon rautaa, vieläpä hyvälaatuista, niin ankkuritkin olivat tarpeeksi raskaita ja laadukkaita pitämään valtioveneen paikallaan. Ei meidän suomalaisten järviraudasta olisi saanut yhtä hienoja ja tehokkaita ankkureita millään. Täten voidaankin todeta, että Ruotsissa yksinkertaisesti valittiin oikeat kulkuvälineet. Purjevene olisi ollut Suomenkin poliittiselle johdolle paljon parempi vaihtoehto kuin koskea pitkin kulkeva vene (yritäpä meloa virtaa vastaan), saati sitten holtittomasti kulkeva tukki, jonka päällä on vaikea pysyä. -Juuso Jääskeläinen

37


T E K S T A R I P A L S T A

Koska Kronikka tahtoo edistää sananvapautta, tarjoamme lukijoille mahdollisuuden ilmaista itseään nimettömänä täällä Tekstaripalstalla. Kuten kaikki somen ja ilmaislehtien lukijat tietävät, nimettöminä ihmiset kirjoittavat parhaat juttunsa. Niinpä ällistyttävän moni kronoslainen innostui tilaisuudesta ja saimme huimaavan määrän nerokkaita ja syvällisiä viestejä. ”Vaihtoehtoinen historia: Valmiiksi leikattua leipää ei koskaan keksitä. USA voittaa Tyynenmeren sodan ennen Saksan kukistumista! Kolmioleivät ovat luksusta.” ”Onneksi humanistinen opiskelu sivistää! Ennen yliopistoa luulin että bisse tarkoittaa siideriä. Sitten aloitin opiskelut ja ”sivistys” oikaisi tämänkin harhaluulon!” ”Tykkään juoda ihmisten kupeista OH:lla! :)”

38


S I T A A T T E J A “Kirjat ne vasta vaarallisia ovat. Niistä kun voi löytyä asiantuntemusta. Siksi kirjat ovat tulilinjalla, kun tiedettä vastaan käydään sotaa. Tyhmyys ei halua oppia. Se sulkee silmät maailman monimutkaisuudelta.” Kari Enqvist

“46 % maailman väestöstä elää suljetussa mediaympäristössä.” Freedom House Freedom of the Press 2016, 1.1.2016

“Ei sananvapautta tarvita miellyttäviä asioita varten.” Saska Saarikoski “Tässä maassa saa syödä lihaa, vastustaa homoliittoja, seurata Formuloita, kannattaa turkistarhausta, polttaa turvetta, ajaa yksityisautolla, lentää Kanarialle, tupakoida parvekkeella, ottaa kopsut, käydä kirkossa, kävellä bootseilla, vastustaa Guggenheimin rakentamista, vastustaa pakollista kasvisruokapäivää kouluissa, mennä armeijaan, pitää kaulassa ristiä tai leijonakorua, arvostella Yleä, olla tilaamatta hesaria…sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Siitä emme tingi. (http://timosoini.fi/2016/03/perussuomalainen-eikahavetayhtaan/)” Timo Soini

39


~Asiakaspaikkoja 115 ~Terassilla kesäisin 70 paikkaa ~Opiskelijoiden kortilla tuntuvat alennukset ~PÜytävarailset ja tilavuokra mahdollisia

40


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.