K
3/2016
ronikka
Kronos ry:n (epä)virallinen pää-äänenkannattaja
Sisältö
K
2/2016
Pääkirjoitus 4 Pj:n palsta - #MAGA 5 Laitoshaastattelu - Samu Niskanen
7
Onnellisuuden tavoittelijat 10 Yhdysvaltojen asevoimien kuolemantuomio
13
Aleksilla on asiaa 16 Kansainvälisen tason tunnustusta Kronokseen 17 Keskiaukeama 20 Fuxximus maximus - eli erään fuksin tarina
22
Diary of Erasmus student 24 Horatius Cocles - Balladi 26 Kronoksen paluu Suomenlinnaan 29 Reseptinurkka - Suklaatryffelit
31
Punanurkka
32
Toimitus vastaa
33
Loppukevennys
34
Propagandatyöläiset & muu pikkuprintti Päätoimittajat: Henrik Laaksonen, Karri Kuokkanen & Visa Kallio Toimitus: Janne Luostarinen, Tuomas Harju, Ilkka Talala, Aleksi Mäkinen, Jutta Riepula, Aigusté Starkuté, Samuel Tammekann, Lam Le, Minna Likander, Mikko Koskela, Saara Pouru, Fanny Reinikka Taitto: Jan-Erik Engren Etukansi: Henrik Laaksonen Keskiaukeaman kuva: Henrik Laaksonen Kuvitus: Päätoimitus, Jan-Erik Engren, Minna Likander, Lam Le sekä muut työn sankarit Painettu Picaset Oy:ssä joulukuussa 2016, painomäärä 100 kpl Julkaisija: Kronos ry. Copyright: Tekijät & Kronos ry. Tämä julkaisu on saanut HYY:n painotukea. Yhteystiedot: kronikkahelsinki@gmail.com, facebook.com/kronikkalehti, issuu.com/kronikka
3
K
2/2016
Pääkirjoitus Sipilä: ”Luottamukseni Kronikkaan on ihan ok.”
M
onet varmasti muistavat, kun syyskuun puolivälissä toimittajakollegamme Maikkarilta esitti valtakuntamme pääministeriltä kysymyksen liikenne- ja viestintäministeri Bernerin suhmurointiepäilyistä. Vastaus kuului lupsakkaan sävyyn: ”Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu, Maikkari loppuu ja Kronikka loppuu, mitä sitten?” Aluksi sivuutimme pääministerin lohkaisun huumorilla, mutta jo pian aloimme pohtia lausunnon todenmukaisuutta – mitä tapahtuu demokratialle maassamme, jos Kronikka, ärhäkin vallan vahtikoirista Suomessa, todella lopetettaisiin? Häpeäksemme julkistamme korkeimman journalistisen johtoportaamme kokouspöytäkirjaan ylös kirjatut toimintasuunnitelmat lokakuulta: ”Kronikan tulee keventää linjaansa suhteessa hallitukseen ja yrityssektoriin sekä hillitä kansamme yhteisten talkoiden kritiikkiä. Selvitäksemme tämän päivän Suomessa, on julkaisumme oltava linjassa myös valtaapi-
4
tävien kanssa, sillä vain näin saamme nukkua yömme rauhassa sähköpostitulvilta. Näillä toimenpiteillä estämme myös leimautumisen opposition keppihevoseksi, ja edustamme julkisuudessa jatkossakin vapaata mediaa.” Tällä viikolla pelko päätoimituksessa materialisoituikin, kun saimme noin 68 sivua sähköposteja osoitteesta juhis@ terrafame.com. Sen lisäksi, että tämän kirjoituksen tuli olla viesti lukevalle yleisölle siitä, että kronikoitsija ei ole unohtanut totuuden ja yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden uutisoinnin merkitystä, oli teksti myös adressi, jolla vetosimme lehtemme päätoimitukseen (itsetutkistelun paikka). Päätös siitä, että sananvapautta ja yhteiskunnallisesti merkittävien uutisten pimittämistä ei päätoimitus tule hyväksymään, stabilisoi lopulta tilanteen. Huojennuimme entisestään, kun pääministeri lopulta totesi luottamuksensa Kronikkaan olevan ”ihan ok.” Tekstissä esitetyt väitteet ovat ehkä tosia.
K
2/2016
Pj:n palsta
M sa.
#MAGA
yös minunkin mieleni on ollut lähiaikoina Amerikan presidentinvaalien lopputulokses-
En oikeastaan edes yllättynyt avatessani Kronoksen pikkujoulujen jälkeisenä aamuna tietokoneen ja todettuani Donald Trumpin voittaneen Yhdysvaltain presidentinvaalit. Yhdysvaltain vaalijärjestelmä näytti jälleen erikoisuutensa, mutta loppujen lopuksi vain tuloksella on väliä. Populismin ja kansallisten intressien korostaminen jatkuu, ja Brexitin ja Trumpin myötä lienee todettava, että kyseessä voi olla pidempiaikainen trendi. Hieman edellisen PJ-palstan teemoilla jatkaen, lisään vielä muutaman sanan
sosiaalisen median käytöstä Yhdysvaltain vaaleissa. Nämä vaalit käytiin enenevässä määrin eri sosiaalisen median rintamilla, ehkä erityisesti Twitterissä. Huomattavaa olivat erityisesti Trumpin twiitit, joilla hän hyökkäsi välillä varsin voimakkain sanakääntein Clintonin kimppuun. Trumpin panostus sosiaaliseen mediaan tuotti joka tapauksessa tulosta, sillä muistan lukeneeni hänen käyttäneen vaalien viimeisinä päivinä huomattavasti vähemmän rahaa perinteiseen mainontaan kuin Clintonin. Trump taisi itsekin todeta sosiaalisella medialla olleen merkittävä rooli hänen voitossaan. Kuten aiemmin kirjoitin, sosiaalisessa mediassa totuus on vaarassa hukkua
5
K
2/2016
eri narratiivien taisteluun. Totuutta ei tarvitse hyväksyä, jos oma narratiivi ja sitä levittävä koneisto on tarpeeksi vahva. Näissä vaaleissa sosiaalinen media osoitti voimansa erityisesti vaaliväittelyiden suhteen. Tuntui, ettei niiden sisällöllä tai voittajalla ollut mitään väliä ja ainakin Trumpille riitti hänen yksipuolinen julistautumisensa voittajaksi Twitterissä väittelyiden jälkeen. Tulevaisuuden historioitsijoilla tulee olemaan melkoinen työ näiden digiarkistojen analysoimisessa. Maailman johtavan valtion keulakuvana tulee Trumpilla olemaan vaikutusta koko maailmanhistorian suuntaan. Joka tapauksessa jo nyt näyttää onneksi siltä, että Trump joutuu lieventämään vaalien aikana laukomiaan kovia, populistisia lausuntojaan. Loppujen lopuksi myös hänenkin presidenttiytensä suodattuu Yhdysvaltain nyt republikaanivoittoisen hallinnon läpi. Saa nähdä miten bisnesmiehenä vaihtelevasti kunnostautunut Trump tulee tekemään Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Tietysti on positiivista, mikäli Yhdysvaltojen ja Venäjän erimielisyydet saataisiin sovittua dialogin
6
avulla, kuten Trump on todennut tekevänsä. Saa millaisen diilin politiikassa kokematon Trump aikoo saada aikaan Putinin kanssa. Siinä ei välttämättä hänenkään energisyytensä riitä, sillä Putin jos kuka osaa vanhana judomiehenä kääntää vastustajansa energian häntä itseään vastaan. Laskeudutaan lopuksi vielä hieman maanläheisempiin ja iloisempiin asioihin. Tätä kirjoittaessa vuoteni Kronoksen puheenjohtajana lähenee loppuaan ja se vuoden hienoin edustustehtävä, eli Kronoksen vuosijuhlat tekevät tuloaan. Vujutiimi on tehnyt hyvää työtä ja olen varma, että Suomenlinnan Pirunkirkko tulee tarjoamaan hyvät puitteet tälle Kronoksen vuoden kohokohdalle. Kunnioitettavan 71-vuoden iän saavuttanut ainejärjestömme kulkee eteenpäin perinteikkäästi, mutta myös uusia tuulia koko ajan haistellen. Vujuilla nähdään! Janne Luostarinen
Laitoshaastattelu
M
K
2/2016
Samu Niskanen
ikä yhdistää Anselm Canterburylaista ja oopperalibrettoa Abellard ja Hëloise?
ajattelee omasta urastaan opiskelijana ja myöhemmin tutkijana sekä historiasta ja sen luonteesta yleensä?
Molempien kanssa on ollut tekemisissä mies, jonka moni kronoslainen on saattanutkin tavata yliopistomme käytävillä. Yliopistolehtori Samu Niskanen on monille tuttu kasvo vaikkapa historian peruskursseilta, mutta opettajan hommien lisäksi hänellä on vyöllään paljon muitakin meriittejä. Ottaaksemme selvää laitoksemme maineikkaan keskiajan tutkijan urasta sekä ambitioista historian jalon tutkimusalan parissa, kronikoitsijat päättivät haastatella häntä tämän numeron laitoshaastattelua varten. Pohdimme yhdessä lisäksi Niskasen tuoreinta tutkimusprojektia! Kuka siis onkaan Samu Niskanen, ja mitä hän
Kuten monella historian pariin ajatuneella, lähti Niskasen kiinnostus aihetta kohtaan jo varhain lapsuudessa. Grimbergin Kansojen historia –sarja herätti kiinnostuksen aluksi antiikin kreikkalaisiin sekä roomalaisiin ja Tolkienin tarinat Keskimaasta sekä Umberto Econ Ruusun nimi puolestaan keskiaikaan. Valmistuttuaan Espoonlahden lukiosta, joka on kuulemma yksi Suomen huonoimmista, Niskanen päätyikin opiskelemaan yleistä historiaa Helsingin yliopistoon vuonna 1992. Vaikka lukion taso oli mitä oli, niin palo historiaa kohtaan pysyi vahvana.
7
K
2/2016 Olen Oxford-tyylinen empiristi.”
Opiskeluajoista Niskanen muistaa erityisesti yliopistovaihdot Skotlannin St. Andrewsissa ja Irlannin Trinity collegessa. Erityisesti edellisellä oli suuri merkitys hänen tulevaisuudelleen, sillä St. Andrewsin rauhallinen ja kannustava ilmipiiri sinetöi lopullisesti innostukseen keskiaikaa kohtaan, mikä vakiintuikin lopulta Niskasen pääasialliseksi tutkimuskohteeksi. Niskanen muisteleekin mielellään viettämäänsä aikaa St. Andrewsissa, joka oli 1990 luvulla Euroopan johtavia keskiajantutkimuksen keskuksia – yliopiston korkean tason taustalta löytyi riittävä rahoitus sekä motivoitunut opettajakunta. Myös itse kaupunki inspiroi keskiajantutkijaa; opiskelija-asuntolakin oli vanha goottilaistyylinen rakennus! Niskanen harmittelee nykyistä Helsingin yliopiston leikkauspolitiikkaa; ehkäpä oma yliopistommekin kaipaisi hieman St. Andrews’n henkeä! Gradun tekemisen koittaessa vaihto-opiskelujen jälkeen, valikoitui lopulta gradututkielman aiheeksi Anselm Canterburylaisen toimet hengellisen ja maallisen vallan piirissa. Anselm tulisi olemaan integraalinen osa Niskasen akateemista uraa myös tulevien vuosien aikana. Vaikka gradusta tulikin hyvä arvosana, ei se liiemmin Niskasta itseään miellyttänyt, ja siten kiinnostus tutkijanuraa kohtaan lopahti. Valmistumista seurasi useamman vuoden kestänyt eräänlainen etsikkovaihe, jonka aikana Niskanen opiskeli muun muassa teologisessa tiedekunnassa ja jo
8
oli vähällä valmistua papiksi! Tämän jälkeen Niskasella oli vielä aikomus opiskella itsensä lakimieheksi, mutta historia alkoikin jälleen kiinnostaa. Uudestaan heränneen kiinnostuksen voimin Niskanen hakeutui töihin historian laitokselle ja sai paikan tutkimusassistenttina. Teologian puolella vietetty aika kuitenkin on ollut suureksi eduksi keskiajantutkijan töissä, kertoo Niskanen ja korostaa poikkitieteellisyyden tarjoamia etuja. Niskanen alkoi työstää väitöskirjaansa, joka käsitteli Anselm Canterburylaisen jälkimainetta: millaisin keinoin tätä käsitteleviä lähteitä luotiin ja kuinka hänen teoksiaan levitettiin eteenpäin. Prosessin aikana Niskanen vietti vuosina 2004-2005 Wihurin säätiön tarjoaman apurahan turvin aikaa Italiassa, Villa Lantessa, jossa säveltäjä-ystävän myötävaikutuksesta syntyi idea jo alussa mainitusta oopperalibretosta Abellard ja Hëloise . Valmista teosta esitettiinkin aikanaan Kansallisteatterissa ja siitä tehtiin myös radiokuunnelma. Väitöskirja valmistui vuonna 2009, jonka jälkeen Niskanen on työskennellyt ensisijaisesti historian parissa.
Kun tekee pelkkää tutkimusta, huomaa kuinka kaipaa opetusta.” Viimeisin tutkimusprojekti, joka on nimeltään Medieval Publishing from c. 1000 to 1500, käsittelee keskiajan julkaisustrategioita – käytännössä siis teoksen onnistunutta matkaa kirjailijalta lukijalle. Kun aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet joko kirjailijaan tai lukevaan yleisöön, on Niskasen tutkimuksen ydin niiden
K
2/2016
välillä tapahtunut prosessi. Tutkimusprojektin merkittävyyden kannalta on kuvaavaa, että sen rahoitti Euroopan suurin tiederahoittaja European Research Counsil. Tutkimusrahoituksen haku oli jo itsessään työläs kokemus, sillä siihen kuului monivaiheinen seula eri tutkimusaiheiden välillä, haastattelu Brysselissä alan asiantuntijoiden edessä ja paljon lukemista sekä ajatus- ja paperityötä. Kyse ei olekaan aivan pienistä summista, sillä tarkan seulan läpi valikoitunut tutkimus sai peräti puolentoista miljoonan euron tuen viideksi vuodeksi. Tällä rahalla esimerkiksi palkataan tutkimusryhmä, johon kuuluu myös paikka yhdelle tohtoriopiskelijalle. Ehkäpä tässä olisi mahdollisuus jollekin aihepiiristä kiinnostuneelle kronoslaiselle!
Akateeminen historia on perusteltuja näkemyksiä menneisyydestä tiiviissä muodossa.” Kysyttyämme oppiaineemme tulevaisuudesta ja alan työmahdollisuuksista, Niskanen toteaa positiiviseen sävyyn, että historiaa tullaan aina tutkimaan, sillä ihminen on aina ollut kiinnostunut omasta menneisyydestään ja on sitä vastedeskin. Vaikka globaalilla tasolla tuntuukin olevan suorastaan antihumanistinen ilmapiiri, tulee kyseinen kehityssuunta mitä varmemmin kääntymään tulevaisuudessa taas toiseen suuntaan. Myöskään nykyinen – ehkä jopa koulutusvihamielinen – tendenssi ei ole historiassa ainutkertainen. Pelkästään Helsingin yliopistolle tarjolla olleet määrärahat ovat kokeneet nousu- ja laskusuhdanteita. Täällä opiskelevienkaan ei tarvitse olla liian huolissaan historian alan työtilanteesta; yliopistomme henkilökunta alkaa jo ikääntyä! Kannattaa myös
9
K
2/2016
muistaa, että nimenomaan humanistinen tiedekunta vetää yliopistoamme rankingeissä korkeammalle. Niskanen sanookin suoraan: ”Humanistinen tiedekunta Helsingissä on Suomen paras tiedekunta.” Toivottavasti tämän ymmärtäisivät myös määrärahoista päättävät poliitikot, huokaisee Niskanen. Historian yleisestä luonteesta kysyttäessä Niskanen vitsailee elävänsä ”empiirisessä harhassa”. Historiantut-
kimuksessa ei siis tulisi tehdä yltiöpäistä spekulaatiota, vaan keskittyä saatavilla oleviin lähteisiin; Niskasen tapauksessa kyse on ensisijaisesti keskiaikaisista dokumenteista. Henkilökohtaisessa tutkimuksessaan Niskanen on hyödyntänyt erityisesti filologisia metodeja sekä arkeologisten tutkimusten tuloksia. Niskasen mukaan poikkitieteellisyys on ylipäänsäkin tieteenteossa hyve.
Jos pitäisi valita jokin historiallinen henkilö, jonka kanssa lähteä kaljalle, niin oma valintani olisi Brutus. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ylevät hänen motiivinsa olivat: osasiko hän erottaa henkilökohtaisen ja valtion edun toisistaan?”
Onnellisuuden tavoittelijat Historian suurenmoinen etu muihin yhteiskuntatieteisiin verrattuna on siinä, että se ottaa tarkasteltavassa tapahtumassa aina huomioon nykyhetken lisäksi myös menneisyyden vaikutuksen.
M
enneisyyden tunteminen voi siten auttaa selvittämään syitä nykyajan ilmiöihin. Näin uskoo ainakin Yuval Noah Harari, joka pyrkii vastaamaan aikamme suuriin kysymyksiin aloittamalla tarkastelun jo ihmiskunnan alkuhämäristä.
10
Harari on israelilainen historiantutkija, joka nousi maailmanmaineeseen kirjallaan Sapiens – ihmisen lyhyt historia (2016, Bazar). Innostuin itse lukemaan kirjan kuunneltuani viime maaliskuussa Hararin Suomen-vierailunsa yhteydessä yliopistollamme
K
2/2016
miä 8 000 vuotta sitten, vaan eläimet kesyttivät meidät. Yksilöiden lukumäärällä mitattuna tuotantoeläimet ovat valloittaneet maailman ihmisen mukana, mutta niistä on tullut samalla mahdollisesti kaikista historian saatossa eläneistä eläimistä onnettomimpia. Sen sijaan ihmisen onnellisuuden vertaaminen ennen ja jälkeen maanviljelyn vallankumouksen ei ole mielestäni täysin perusteltua, sillä lisääntynyt ravinnon saatavuus ja kasvanut syntyvyys tarkoitti sitä, ettei paluu vanhaan metsästäjä-keräilijöiden elämäntapaan enää ollut mahdollinen. Lisäksi asettuminen aloilleen viljelemään maata mahdollisti kaikki ihmiskunnan myöhemmät saavutukset, niin hyvässä kuin pahassa.
pitämän yleisöluennon. Jos historian popularisoimista pidetään meriittinä, on 40-vuotias Harari eittämättä aikamme tähtihistorioitsijoita. Ihmiskunnan historiaa lintuperspektiivistä käsittelevä Sapiens on ansainnut paikkansa presidentti Obamankin kirjahyllyssä sekä muun muassa Bill Gatesin vahvan suosittelun. Harari on myös nykytrendin mukaisesti poikkitieteellinen: kirjaansa varten hän luki valtavasti myös uskontotieteellistä, yhteiskuntatieteellistä ja taloustieteellistä tutkimuskirjallisuutta. Harari on päässyt maailmanmaineeseen haastamalla totuttuja käsityksiä ja kääntämällä ne provosoivasti päälaelleen. Hän esimerkiksi esittää, ettei ihminen suinkaan kesyttänyt kotieläi-
Kirjassa toistuva teema on ihmiskunnan onnellisuus ja Hararin teesi on, ettei se vaikuttaisi merkittävästi lisääntyneen aikojen saatossa. Harari kyllä myöntää, että esimerkiksi lapsikuolleisuuden vähentyminen ja kulkutautien kitkeminen ovat vähentäneet ihmiskunnan murheita, mutta muuten nykyihminen tuskin kokee olevansa paljoakaan vaikkapa muinaisia egyptiläisiä onnellisempi. Ihmisen odotukset nimittäin mukautuvat saavutettavissa oleviin asioihin ja mikäli nämä tavoitteet eivät täyty, lisääntyy tyytymättömyys. Tämä on Hararin mukaan geeneihimme sisäänrakennettu selviytymisominaisuus: aikanaan savanneilla saavutustensa tyydyttämä ihminen olisi mukavoitunut liikaa ja pian kadonnut maan päältä. Esimerkiksi käyvät vaikkapa kauneusihanteet: nykyinen ihmissukupolvi on historiallisessa vertailussa luultavasti keskimääräisesti kauniimpi kuin mikään edeltäneistä, mutta jatkuvasti
11
K
2/2016
esillä olevat näyttelijät ja mallit nostavat vastaavasti kauneusihanteiden riman korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Kun ennen ihminen vertasi itseään kouralliseen kotikylänsä kauneimpia naisia ja miehiä, nykyään vertailu tehdään globaaliin huoliteltujen valioyksilöiden parhaimmistoon.
Hararin mukaan ihmisen erottaa muista eläimistä ennen kaikkea kyky uskoa kuvitteellisiin asioihin ja saada myös lajitoverinsa uskomaan näihin.” Hararin mukaan ihmisen erottaa muista eläimistä ennen kaikkea kyky uskoa kuvitteellisiin asioihin ja saada myös lajitoverinsa uskomaan näihin. Esimerkiksi Jumalan, rahan ja valtion käsitteet ovat tällaisia ihmisen kehittämiä kollektiivisia myyttejä. Hieman tuoreempia esimerkkejä tällaisista asioista ovat muun muassa kapitalismi ja ihmisoikeudet. Kyky järjestäytyä tekemään yhteistyötä näiden asioiden ympärille on tehnyt ihmisestä voimakkaamman kuin koskaan. Tämä räjähdysmäisesti kasvanut potentiaali vaikuttaa ympäristöömme ei kuitenkaan ole korreloinut onnellisuuden lisääntymiseen: vaikka nälänhädät ja sodat ovat vähentyneet, on esimerkiksi yksinäisyys ainakin länsimaissa yleistynyt. Lisäksi nykyihminen elää häiriöitä tulvivassa maailmassa, jossa asioihin keskittyminen kunnolla on yhä vaikeampaa. Harari yrittää tiivistää maailmanhistorian tapahtumat neljäänsataan si-
12
vuun ja onnistuukin siinä hämmästyttävän hyvin. Hänen mielipiteensä ovat myös kiitettävästi perusteltuja, mutta vaihtoehtoisten näkökulmien esiintuomiselle olisi voinut jättää enemmänkin tilaa. Kirjan ehdoton vahvuus on Hararin vivahteikas kerronta ja hauskat anekdootit (hän selvittää esimerkiksi hapankaalin ratkaisevan vaikutuksen merenkulun historiaan), joiden ansiosta lukija ei malta laskea kirjaa kädestään. Tiivistämisellä ja popularisoinnilla on myös varjopuolensa: Hararin provokatiivisen kirjoitustyylin voi tulkita turhan leveällä pensselillä maalaamiseksi, mikä varmasti myös ärsyttää joitakin lukijoita. Kaiken kaikkiaan Hararin kirja ilmentää hyvin posthumanistista näkemystä, jonka mukaan, toisin kuin renessanssin klassisessa humanismissa ajateltiin, ihmistä ei enää aseteta ympäristönsä yläpuolelle vaan palautetaan osaksi luontoa. Kirjan viimeisissä luvuissa Harari siirtyy pohtimaan, onko ihminen kehittymässä jonkinlaiseksi teknologiaa kehoonsa yhdistäväksi hybridiksi. Nykyiset sukupolvet saattaisivat siten olla viimeisiä homo sapiens-lajin edustajia. Entä tuleeko tämä seuraava suuri vallankumous lisäämään vihdoin ihmisten onnellisuutta? Pelkästään mielihyvää lisäämällä ei pitkälle pääse, sillä ihminen on ainakin tähän asti halunnut aina lisää, eikä saavuta onnellisuutta kuin hetkellisesti. Tuomas Harju
Yhdysvaltojen
K
2/2016
asevoimien kuolemantuomio Aluksi on huomautettava, että sekä kirjoittaja että lukijat tormäävät lähdekriittisiin ongelmiin.
Y
hdysvaltojen asevoimat julkaisevat kovin harvoin mitään vankeinhoitolaitoksiinsa liittyvää materiaalia tai artikkeleja. Sama koskee luonnollisesti kuolemantuomioita ja niihin liittyvää tietoa. Materiaali onkin pääasiassa sanomalehti- ja muuta uutisaineistoa internetin limaisista syövereistä. Kansasin osavaltiossa, Leavenworthin piirikunnassa sijaitsee osavaltion ja liittovaltion (korkean valvontaluokan) vankiloiden lisäksi kaksi Yhdysvaltojen sotilasvankilaa. Molemmat majoittavat eri aselajeissa ja palvelushaaroissa palvelleita henkilöitä. Näistä toinen on viralliselta nimeltään United States Disciplinary Barracks (”USDB”), ja majoittaa yli 10 vuodeksi vangittuja. Asevoimien ainoassa maksimivalvontalaitoksessa (”maximum-security”) on 440 vankia, joista kuusi odottaa erityisyksikössä (”Special Housing Unit” / ”SHU”) heille langetettuja kuolemanrangaistuksia. Millaista elämä on USDB:n muurien sisällä? Aiemmin maisemaa hallitsi goottilaisen synkeä, 1903 valmistunut punatiilinen monirakennuksinen kompleksi, liikanimeltään ”The Castle”. Aiempi laitos vastasi stereo-
tyyppistä mielikuvaa vanhanaikaisesta vankilasta kaltereineen ja kahleiden kilinöineen . Nykyinen, vuonna 2002 valmistunut moderni vankila ei hyödynnä kaltereita, vaan modernia suunnittelua elektronisine ovineen ja hälytysjärjestelmineen sekä kameravalvontaa, ja vangitkin arvostavat toimivaa elektronista ilmanvaihtoa ja hiljaisuutta aiempaan meteliin verrattuna. Vangilla, riippuen luokituksesta, voi olla mahdollisuus työntekoon sekä luottamustehtäviin, yhteisölliseen ruokailuun ja kirjastoon. SHU:n populaatio, tapauksista riippuen, voi viettää tehostetun valvonnan takia jopa 23 tuntia päivästä selleissään. Harvat kokemuksista kirjoittaneet bloggaajat [lähdekriittisyys!] ovat maininneet ruoan olevan hyvää, kenttämuonaan verrattuna. Samoin kuntoilumahdollisuus mm. vapailla painoilla on ollut arvostettua. Ongelmiakin on: Tarjotun ryhmäterapian taso vaihtelee, ja vartijat saattavat valvoa joitain sääntöjä mielivaltaisen epäsäännöllisesti. Mahdollisuutta internetin käyttöön ei luonnollisesti ole. Kaikesta huolimatta, USDB ei ole ylikuormitettu, useisiin liittovaltion laitoksiin verrattuna . Kuolemaantuomittujen oloista USDB:ssa ei löydy tietoja, ergo
13
K
2/2016
millaiset ovat päivittäiset rutiinit tai virkistäytymismahdollisuudet, tuleeko viimeinen ateria olemaan vangin toiveiden mukainen, etc. Tosin julkaistun kuvamateriaalin perusteella kuolemaantuomitut käyttävät ikonisia oransseja vaatteita toisin kuin muut USDB:n vangit. SHU:n asukkaat ovat erotettuina muusta populaatiosta heidän rikostensa vuoksi (kaikki tuomittuja murhaajia), mutta asevoimien virallisen artikkelin mukaan kaikille tarjotaan terveydenhoito, myös tarvittavat mielenterveyspalvelut . Pisimpään kuudesta tuomitusta teloitusta on odottanut Ronald A. Gray, 1988 lähtien: kusipää raiskasi ja murhasi useita 1986-87, sai kahdeksan elinkautista siviilioikeudelta 1987, ja kuolemantuomion sotilasoikeudelta 1988. Kaksi uhreista oli maavoimien naissotilaita . Toinenkin raiskaaja odottaa kuolemansellissä: 2010 Timothy B. Hennis tuomittiin 1985 tehdyistä raiskauksesta ja murhista. Uhrit eivät olleet asevoimissa, mutta uhrit tekevät tapauksesta mielenkiintoisen: Kathryn Eastburn oli ilmavoimien upseerin Gary Eastburnin vaimo, ja Hennis tappoi rouvan lisäksi kaksi heidän kolmesta lapsestaan. G. Eastburn oli tapahtumahetkellä muualla palveluksessa, mutta naapuri hälytti poliisin kuullessaan kehdossa itkevän lapsen .
Sotilaspoliisi saattaa Ronald A. Grayta oikeustalolta 6.4.1988. Muutamaa päivää myöhemmin sotilasoikeus tuomitsi Grayn kuolemaan. Kuvan lähde: Times Magazine.
14
Jokaisen kuuden tuomitun kohdalla uhrit ovat liittyneet jotenkin asevoimiin: Gray ja Hennis on käsitelty; Dwight J. Loving murhasi 1988 kaksi taksikuskia (toinen aktiivipalveluksessa, toinen eläköitynyt palveluksesta) ; Hasan Karim Akbar tappoi Kuwaitissa kaksi palvelustoveriaan ja haavoitti useita muita, yksikön odottaessa maaliskuussa 2003 siirtymistä Irakiin ; Andrew P. Witt murhasi 2004 kiivaan riidan johdosta asetoverinsa ja tämän vaimon, sekä yritti murhata väliintuloa yrittäneen palvelustoverin ; Nidal Hasan tuli kuuluisaksi murhattuaan
K
2/2016
Kansasin osavaltion vankilan kuuluisa lava. Huomaa tyylikäs diagonaalinen palkki. Jos haluaa visuaalista materiaalia asevoimien teloitusmetodeista, tämän lähemmäksi et pääse. Jollet siis saa työtä USDB:sta tai, ei-toivottavaa, saa jostain syystä asevoimilta kuolemantuomiota! Kuvan lähde: The Leavenworth Times.
2009 Texasin Fort Hoodissa 13 sotilasta, koska paheksui Yhdysvaltojen toimia Irakissa, ja on jopa ilmaissut haluavansa ISIS:n ”kalifaatin” kansalaisuuden (mikä hurmaava veijari!). Tässä vaiheessa täytyy sivuta Yhdysvaltojen asevoimien kuolemanrangaistusta 1900-luvulla vertailukohdaksi. Toinen maailmansota sai aikaan teloitusten sarjan ulkomailla, joista Eddie Slovikin mielivaltainen ampuminen karkuruudesta oli lainmukaisuudeltaan vahvasti kyseenalainen sekä harvinaislaatuinen. Shepton Malletin vankila lounais-Englannin Somersetissa sai väliaikaisesti sotilasvankilan statuksen ja laajennusosan, jossa murhaajien ja raiskaajien tuomiot pantiin täytäntöön hirttämällä Ison-Britannian käytäntöjen mukaisesti. Slovikin lisäksi Edward ”Eddie” Leonskin teloittaminen voidaan katsoa kyseenalaiseksi toimenpiteeksi. Leonskin perheellä oli vakavia psykiatrisia ongelmia, ja Eddien ensimmäiset ongelmat ilmenivät jo Yhdysvalloissa. Hän saapui Australiaan 1942 osana
sijoitettua osastoa, jossa hän murhasi kolme naista . Hänet tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin sotilasviranomaisten toimesta, australialaisen vankilan hirttolavalla . Sodan aikana USDB:ssa teloitettiin joukko saksalaisia sotavankeja, jotka olivat vankeudessa murhanneet palvelustovereitaan. Heidät hirtettiin varaston hissikuiluun improvisoidulla hirttolavalla . Toisen maailmansodan jälkeen asevoimat teloitti joukon sotilaita palvelusaikana tehdyistä murhista. Osa toteutettiin USDB:n läheisessä Kansasin osavaltion vankilassa, jonka varastoon sijoitettu lava tuli kuuluisaksi Truman Capoten ikuistamien Perry Smithin ja Edward Hickockin teloituksista. Tämän jälkeen USDB hankki oman lavan tuomioiden toteuttamiseen, joka laitettiin ”The Castlen” voimalarakennuksen nurkkaukseen. (Jatkuu seuraavassa numerossa.) Ilkka Talala
15
K
2/2016
Aleksilla on asiaa
T
Maasta on Kuuhun matkaa keskimäärin 384 000 kilometriä.
arkistin asian vastikään internetistä, sillä halusin selvittää, monestiko iäkkäähkön autoni matkamittarin kilometreillä olisi matkustettu kotoani Helsingin Vallilasta Kuuhun. Harmistuin suuresti kun huomasin, ettei sillä olisi päästy vielä edes puoliväliin. En toisaalta tiedä miksi petyin, sillä viimeksi eilen pääsin autollani hädin tuskin Citymarketiin ja takaisin. Jos jo muutaman kilometrin mittainen kauppareissu tuottaa ongelmia ja paksua savua, on kai täysin perusteetonta odottaa auton vievän vaivatta Kuuhun asti. Käytännön syistäkin matka olisi vaikea: öisin Kuussa voi olla hieman toistasataa astetta pakkasta. Tämä olisi varmaankin liikaa italialaiskaunottarelleni, sillä ilman asianmukaista esilämmitystä se uhkaa ampua männänrenkaita pakoputkestaan jo syystalven nollakeleillä. Myös Linnunradan laitojen huoltoasemaverkoston tiheys huolettaa. Perusteetonta avaruusmatkailu Alfa Romeolla ei kuitenkaan olisi. 1960-lu-
16
vun Apollo-ohjelman on laskettu maksaneen nykyrahassa yli sata miljardia dollaria, kun taas autoni polttoainekulut ovat vain vaivaiset 12 senttiä kuljettua kilometriä kohden. Liikennevakuutus ja autoverokin tekevät yhteensä alle tuhat euroa vuodessa. Kun bensiinilitra maksaa puolitoista euroa, jäävät edestakaisen kuumatkan kustannukset hyvinkin maltillisiksi. Sadasta tonnista jäisi vielä eväsrahaakin. Viikko tai pari pajalla ja olen valmis matkaan! Jos minua ei näy kevätlukukauden luennoilla, kohota katseesi taivaalle. Näkemäsi merkillinen valoilmiö saattaa hyvinkin olla viiksekäs humanisti punaisessa sedanissa. Kirjoittaja on työmies, ajattelija sekä intohimoinen yksityisautoilija. Fillarikommunistit varokoon!
Kansainvälisen
K
2/2016
tason tunnustusta
Kronokseen
N
Kuten moni on saattanut kuulla, on ansiokkaan ainejärjestömme Kronoksen piiriin saatu niitettyä taas mainetta ja kunniaa.
eljättä vuotta yliopistossamme historiaa opiskeleva Maija Absetz, joka tunnetaan paremmin Maikana, palkittiin tänä syksynä The Undergraduate Awards -kilpailussa historian alan kunniamaininnalla kandidaatin tutkielmastaan Statistics as a Rhetorical Mode: The Meaning and Use of Statistics in the English 1834 Poor Law Amendment Act.
kunniamaininnoin. Kilpailu perustettiin vuonna 2008 ja kansainvälinen siitä tuli vuonna 2012.
Undergraduate Awards on kansainvälinen akateemisten alojen kilpailu, jossa palkitaan perustutkinto-opiskelijoiden kanditöitä lähestulkoon kaikilta tieteenaloilta, joita historian ohella ovat esimerkiksi taloustiede, matematiikka sekä filosofia (josta pääpalkinto osui tänä vuonna Helsingin yliopistoon!). Kovatasoisessa kilpailussa haetaan erityisen tasokkaita ja innovatiivisia tutkielmia, mistä osoituksena on jo se, että kilpailuun osallistuakseen täytyy saavuttaa työstään oman yliopistonsa korkein arvosana. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin ennätysmäärä tutkielmia, yhteensä 5514 kappaletta – jopa 244 instituutiosta ja 41 maasta. Jokaisen alan töistä palkitaan yksi The Global Winner –tunnustuksella sekä parhaat 10% tutkielmista
sen taustalla
Tällaisen harvinaislaatuisen palkinnon päätyminen laitoksellemme innoitti kronikoitsijat haastattelemaan upeaan saavutukseen yltänyttä Maikaa!
Tutkielma sekä työ ja kiinnostus Maikan kandidaatin tutkielma käsitteli tilastoja ja niiden käyttöä poliittisessa retoriikassa 1800-luvun alkupuolen Englannissa. Varsinaisesti kyseessä on vuoden 1834 whig-puoleen ajama köyhäinlain uudistus (Poor Law Amendment Act). Köyhäinlain uudistus oli varsin vallankumouksellinen, sillä se ei vain pyrkinyt muokkaamaan jo olemassa olevaa lainsäädäntöä, vaan korvaamaan sen kokonaisuudessaan. Poikkeuksellista oli myös tapa, jolla lakia ajettiin; sitä varten teetettiin laaja tilastollinen tutkimus köyhän väestönosan oloista ja toimista köyhyyden kitkemiseksi. Maikan opiskelijauran ensimmäinen vuosi laitoksellamme meni pohtiessa
17
K
18
2/2016
K
2/2016
19
K
2/2016
jäädäkö tänne vai opiskellako jotain muuta. Kiinnostus historiaan palasi kuitenkin odottamattomasti valtiotieteellisen tiedekunnan puolella. Talous- ja sosiaalihistorian kurssilla ”Ihmiskunnan rakenteet ja elinolot” luennoitsija esitti seuraavan väitteen: perustuloa on jo kokeiltu 1800-luvun Englannissa, eikä se toiminut. Tästä kiinnostuksen ja provokaation sekaisin miettein Maika päättikin tutkia aihetta tarkemmin. Tämän seurauksena kandityön aiheeksi lopulta valikoituivatkin jo edellä mainittu köyhäinlaki sekä yleisemmin tilastojen käyttö politiikassa retoriikassa. Mielenkiintoista onkin vertailla millä eri tavoin tilastoja on käytetty historian aikana – varsinkin kun niiden painoarvo nykypäivänä on korostunut entisestään. Itse työvaihe oli varsin vaativa, sillä lähdeaineisto, aikanaan lakia varten koottu tutkimusaineisto köyhälistön oloista Englannissa, oli erittäin laaja – useita satoja sivuja englanninkielistä tekstiä. Kandidaatintyön laatimiseen ei myöskään riittänyt vain aineiston tutkiminen ja siitä kirjoittaminen, vaan osallistuakseen kilpailuun, täytyi koko suomeksi tehty työ vielä kääntää jälkikäteen englanniksi! Toisaalta tämä oli myös erinomaista akateemisen englannin harjoitusta, josta tulee olemaan paljon hyötyä jos, ja kun, tutkimusura jatkuu pidemmälle, kertoo Maika.
Mietteitä kilpailusta – ja saavutetusta menestyksestä
Kilpailuun Maika päätyi osallistumaan jopa hieman sattumalta. ”Junioreiden Nobelin palkintonakin” pidetty tunnustus ei ehkä ole markkinoinut itseään kovin onnistuneesti ja sen nä-
20
kyvyys on ollut jokseenkin heikkoa. Maikakin kuuli kilpailusta varsin myöhään, ja sai oman kandidaatin työnsä käännettyä englanniksi juuri ajoissa ennen määräajan umpeutumista. Osallistuessaan kilpailuun ei Maikalla ollut pyrkimystä saavuttaa erityistä menestystä, vaan päätös lähteä mukaan oli lähinnä ”toivotaan, toivotaan” –ajattelun tulosta. Kun tieto kunniamaininnasta sitten tuli, ylittyivätkin odotukset reilusti! Kaiken tämän työn (sekä ylimääräisen työn) jälkeen Maikan mielestä olikin varsin palkitsevaa saada kovan tason tunnustusta vaivannäöstä kunniamaininnan muodossa. Tunnustus oli, palkitun itsensä sanoin, konkreettinen osoitus vaivannäöstä – jotain selkeästi laajemmin arvioitua kuin vaikkapa monet yksittäiset kurssiesseet ja niistä saadut arvosanat. Erityisen kovatasoinen kilpailu onkin juuri humanistisilla aloilla, joiden kandidaatin tutkielmien luonne on lähempänä oikeaa tutkimusta kuin monilla muilla aloilla, ja usein työt ovatkin eräänlaisia pieniä tutkimuksia. Niinpä tunnustuksen saaminen omasta työstä tuntui erityisen palkitsevalta. Kuitenkin Maika kertoi, kuinka tyytyväisyyden jälkeen mieleen nousi silti vielä omalla tavallaan piinaava ajatus – olisihan sitä voinut voittaakin…
Mitä seuraavaksi? Kovan uurastuksen sekä saavutetun tunnustuksen jälkeen, on opiskeluiden jatkaminen tuntunut rennolta ja vapautuneelta. Raskaan kandidaatintyön ollessa takana, on Maika pystynyt keskittymään muun muassa kielten opiskeluun. Venäjä, eräs Maikan intohimoista, on saanut täyden
K
2/2016
huomion ja jopa ruotsin opiskelu on tuntunut mukavalta! Kandidaatintyöhön liittyvä prosessi on kuitenkin vielä kesken, sillä lähitulevaisuudessa luvassa on kansainvälinen konferenssi, Global Summit, voittajien ja kunniamaininnan saaneiden kesken Dublinissa yliopiston rahoittamana. Kysyttyämme mahdollisista graduaiheista, pohti Maika ehkä saavansa kipinän sieltä! Ennen gradun tekemistä tarkoituksena on saada kasaan vaadittavat opintosuoritukset kandidaatin tutkintoa varten, eikä tarkoituksena ole ottaa turhaa stressiä aikatauluista. Kaukaisempaa tulevaisuutta koskien on tutkijanura alkanut kilpailun myötä kiinnostaa hiljalleen enemmän, ja Maikan tavoitteena olisikin saada oma osaamisensa tulevaisuudessa jakoon mahdollisimman monille, joko yliopiston tai kenties jonkin yhteiskunnallisen toimijan piirissä. Vinkkejä akateemisesti nuoremmille, joilla kandintyöt ovat vielä edessä? ”1. Pidä vapaa-aika ja työ erillään toisistaan. Älä stressaa liikaa, mutta silloin kun olet tekemässä tutkielmaa, niin keskity asiaan. 2. Vähennä muualta; tee sitä mikä rentouttaa. Itse lopetin kuntosalilla käymisen ja keskityin tanssiin. 3. Kirjoita uudestaan ja uudestaan. Oma kandi oli pisimmillään 27 sivua, lopulta alle 15. 4. Luetuta kandi niin monella kuin mahdollista. Viisi ihmistä luki omani ennen palautusta, joista monet useaan kertaan.” Kenen historian henkilön kanssa kahville tai kaljalle? ”Vaikea valinta, mutta joku naishahmo, koska heidän mielipiteitään harvemmin kuulee. JANE AUSTIN! Mitä hän kirjoittikaan tosissaan ja taas mitä ei! Ylipäänsä 1800-luku<3” Kronikka onnittelee Maikaa huikean saavutuksen johdosta!
21
K
2/2016
Fuxximus maximus
2
eli erään fuksin tarina
4. kesäkuuta puhelimeni näytölle lävähtivät Suomen kielen siihen mennessä kauneimmat sanat: ”Opiskelupaikka vastaanotettavissa Opintopolussa”, ja niin minusta tuli fuksi. Olin lukenut koko vuoden raivokkaasti kuin pieni apina, mutta pääsykokeen jälkeinen epävarmuus sai jännittämään tuloksia kauhunsekaisin tuntein. Historia oli ollut itselleni selkein kiinnostuksen kohde jo kauan, ja Helsingin yliopiston valitsin siksi, että saisin täällä laadukasta, kansainvälisestikin kiitettyä opetusta sekä eniten uramahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen. Ensimmäisenä koulupäivänä heräsin innoissani kuin ekaluokkalainen. Tuona elokuisena aamuna olin tyypillisesti sekä myöhässä että hukassa, mutta lopulta jollain kaitselmuksen johdatuksella löysin tieni oikeaan auditorioon. Ilmassa oli jännitystä, kun 40 uutta opiskelijaa tärisi penkeissään. Olin nolosti some-stalkannut tulevat opiskelijatoverini jo viikkoja
22
etukäteen, mutta kaikki mahdolliset epäluulot osoittautuivat kuitenkin aiheettomiksi. Pian kävi ilmi, että fuksiryhmämme oli täynnä taustaltaan erilaisia, mutta mahtavia tyyppejä. Olin jo etukäteen päättänyt osallistuvani mahdollisimman aktiivisesti tuleviin menoihin, mutten ollut villeissä kuvitelmissanikaan osannut varautua tällaiseen fuksitapahtumien määrään. Järjestötoiminta osoittautui todella aktiiviseksi, ja vastaanotto muiden opiskelijoiden ja henkilökunnan osalta oli lämmin. Koin olevani heti ensimmäisestä päivästä alkaen tervetullut osaksi opiskelijayhteisöä. Monen muun lailla olin innoissani siitä, että pääsisin osallistumaan sellaisten tunnettujen historioitsijoiden kuin Mirkka Lappalaisen ja Matti Klingen luennoille, ja molempien kursseille saavuimmekin täynnä kunnioituksensekaista jännitystä. Puhuttaessa opiskelusta Helsingin yliopistossa ei myöskään sovi unohtaa yliopiston pitkää historiaa, hulppeita puitteita sekä
K upeaa sijaintia, jotka tekevät opiskelustamme ainutlaatuista. Fuksisyksyyn kuuluivat olennaisesti erilaiset tapahtumat, kuten sitsit ja fuksiaiset. Suomenlinnassa käydyn kisan kruunasi oman joukkueemme voiton lisäksi mm. kahdet borat-uikkarit ja rajavartioston paikalle saapuminen. Fuksiseikkailun taas palkitsi itse Antti Tuisku, jolloin Helsingin Circuksessa keinui pöydillä yksi jos toinenkin. Tukholman risteilyllä kaikki selvisivät kunniakkaasti maihin – toiset historiallisesti merkittäviin kulttuurikohteisiin, toiset Sephoraan. Vähemmän ylpeisiin hetkiini kuului risteilyn ensimmäinen ilta, jolloin kirjaimellisesti eksyin ruotsinlaivalle. Se onnentunne, kun lopulta löysin takaisin sivilisaation pariin, oli sanoinkuvaamaton.
Vähemmän ylpeisiin hetkiini kuului risteilyn ensimmäinen ilta, jolloin kirjaimellisesti eksyin ruotsinlaivalle.” Todelliset kauhunhetket moni kuitenkin koki pikkujoulujen jälkeisenä päivänä. Ainakin omalla kohdallani reilut kolme tuntia katkonaista unta, edellisen illan juhlinta sekä presidenttivaalien aiheuttama maailmantuska johtivat siihen, että peruskurssin päiväluennolla heijasin itseäni edestakaisin sikiöasennossa päärakennuksen kovilla puupenkeillä, toivoen suloista ja pikaista kuolemaa. Tämän päivän polttavat kysymykset unohtuivat kuitenkin hetkeksi, kun pääsimme larppaamaan ensimmäisen maailman-
2/2016
sodan sosiaalihistoria-kurssin konferenssipeliin, joka villitsi luennoitsijan lisäksi ainakin koko fuksiedustuksemme. Rientojen ja luentojen ohella opiskelu Helsingin yliopistossa on tarjonnut myös paljon muita hienoja mahdollisuuksia, kuten päiväreissuja Tallinnaan ja vaikkapa Uutisvuodon kuvauksiin. Lyhyen elämäni kohokohtia olikin päästä Riku Rantalan kainaloon, vaikkakin vain ohikiitäväksi hetkeksi. Vaikka opintojemme alkutaivalta varjostikin pahamaineinen ja paljon puhuttanut #kusigate sekä legendoista tutun, tarunhohtoisen amanuenssin poissaolo, oli fuksisyksy silti kokonaisuudessaan ikimuistoinen. Uudet ihmiset ja kokemukset tekivät opintojen alusta unohtumattoman, mistä suuri kiitos kuuluu tuutoreille sekä muille opiskelijoille, jotka ottivat meidät osaksi iloista joukkoaan. Summa summarum – maksa itkee, fuksit kiittää. Kronoksen malja! Jutta Riepula
23
K
2/2016
Diary of Erasmus student It was a hot summer day in Lithuania when I was packing my belongings into a big borrowed suitcase.
W
hat stereotypes have I heard about the place I was moving to? Finland is cold, ice cold. I’ve surfed the closet to find my best winter clothes. My suitcase and rucksack were stuffed so bad that I was not able to move it and had to refuse few items to make the luggage portable. All friends laughed at my choice. What‘s the point to go to the expensive North instead of the lazy South. Even one of the lecturers assured me that the only thing possible to do there is studying hard. Parties? No way, the prices are too high for this pleasure. Finnish friends? Are you kidding? All Finns are introverts, and no foreigner can violate the borders of their comfort zone. Those are just few things that Lithuanians told about my destination country. But decision was already made and at the end of August I landed my feet in Finland. And first surprise – no culture shock. I‘ve read many comments about Finland that were written by students from various countries so, of course, I had prejudice. But people in my country are not as different as you may think. Lithuanians as well as Finns are not very keen on talking with strangers. Neighbors greet me in the
24
hallway and that‘s enough for me. You say Finns avoid eye contact in public transport? Well, Lithuanians once managed not to notice a guy in trolleybus who wore handcuffs and had automatic rifle hidden under his jacket (Offer me a pint of beer, and I will tell you this inglorious story of my country). So, I guess, Finns cannot outrun us in this aspect.
There’s a very popular myth among exchange students which says that finding Finnish friends is something like Mission Impossible.” What‘s more, I almost had no hope getting to know local students. There‘s a very popular myth among exchange students which says that finding Finnish friends is something like Mission Impossible. Well, you know, it has been absolutely untrue so far. At this moment I should admit that at my home university I major in Cultural History and Anthropology, hence I‘m more interested in culture and habits of locals than the lifestyle of other exchange students. So, I noticed the
K young Finns pride of their casual drinking. I agree, it‘s pretty impressive but keeping in mind that Finnish beer is not very strong and when buying in a bar it tastes more like it’s diluted with water, the amounts Finns drink everyday doesn’t look that bad after all. Also, you Finns, cannot doze off in a bar, then wake up and continue drinking till at least 5 o‘clock in the morning. That‘s already something. But let’s get back to history. After all, it‘s the main reason I came here. The most famous story on the subject of Lithuania‘s and Finland‘s relations started 454 years ago with beautiful weddings which took place in my hometown Vilnius (Yes, now you can put your hand to your cheek and say: aww). Bride Catherine Jagiellon was the daughter of Polish – Lithuanian Commonwealth‘s ruler Sigismund I. Meanwhile the groom was known as the Duke of Finland at that time. Despite the fact, that Catherine could be called a spinster (she was 35 years old, and this age for a woman in 16th century indicated about life being almost done) but she still was a desirable bride. Even tsar Ivan the Terrible wished to marry her. Of course, it had nothing to do with her beauty and personality. Power in the region was more important. Sorry for killing romance. So why then I mentioned this story? Because I want to boast about my country, that‘s why. Catherine had brought dowry to at that time poor Finland and amazed locals with her luxurious possessions. Finns saw a silver fork for the first time. When I came to Finland I haven‘t brought my forks from Vilnius therefore I had some troubles to find where to get one. Only then I remem-
2/2016
bered that Lithuanians are used to take their own silver utensils from home. The fork legend is not the only one known in Lithuania. There is a myth about slowness of Finnish people. It probably came from the Soviet Union era but some Lithuanians still believe in it. In many cases it is false. Except queues. Sometimes it looks that Finns simply love making lines everywhere. I guess, this is the reason why they have queue management system everywhere. Even in such unexpected places as Turku market. I‘m pretty sure they never had so many customers willing to buy some meat that made queue management system really necessary. Those small papers with numbers when there‘re no people ahead of you are very annoying because they make everything slower and more bureaucratic. But that‘s the only thing I found slow in Finland. So, the greater part of Finnish stereotypes is disproved. Sometimes it feels like Finns created some of those myths themselves. Well, at least I have this impression after spending one and a half month here. And by the way, the climate is not much colder in Helsinki than in my home country. Aiguste Starkute
25
K
2/2016
Horatius Cocles balladi
säkeistöt i-xxxiii Alkuperäisteos Thomas Babington, lordi Macaulay: Lays of Ancient Rome: Horatius at the Bridge, 1842. Suomentanut Samuel Tammekann, 2015-2016 Esipuhe
E
i ole epäilystäkään, että yksi merkittävimpiä kertomuksia aikaisesta Rooman historiasta, joilla oli poeettinen alkuperä, oli Horatius Coclesin legenda. Kertomuksesta on useita versioita, ja nämä versiot eroavat toisistaan merkittävissä kohdissa. Uskotaan, että Polybius kuuli kertomuksen resitoituna erään vanhasta Horatius-patriisisuvusta polveutuvan konsulin tai preetorin hautajaisissa, sillä hän esittelee sen näytteenä kertomuksista, joilla roomalaiset tapasivat kaunistaa hautajaispuheitaan. Hän panee merkille, että versiossa Horatius suojeli siltaa yksin ja menehtyi Tiber-jokeen. Liviuksen ja Dionysiuksen aikakirjojen mukaan Horatiuksella taas oli kaksi kumppania, hän ui turvallisesti rantaan ja palkittiin kunnianosoituksilla ja palkinnoilla.
26
Nämä eroavaisudet ovat helposti selitettävissä. -- Ei ole missään tapauksessa epätodennäköistä, että oli olemassa kaksi vanhaa roomalaista laulua sillan puolustuksesta, ja että Liviuksen meille välittämä tarina oli suuren yleisön suosiossa, kun taas toinen, joka antoi kaiken kunnian yksin Horatiukselle, saattoi olla Horatius-suvun suosikki. Seuraavan balladin otaksutaan olleen tehty noin satakaksikymmentä vuotta sen kuvaaman sodan jälkeen, juuri ennen gallialaisten Rooman ryöstöä. Runon kertoja vaikuttaa olleen kunniallinen kansalainen, ylpeä maansa sotilaallisista saavutuksista, senaatin ryhmien riitoihin kyllästynyt ja taipuvainen kaipaamaan vanhoja hyviä aikoja, joita ei koskaan todella ollut ollutkaan.
K Thomas Babington, lordi
Macaulay
Lordi Macaulayn alkuperäisteoksesta Lays of Ancient Rome tuli julkaisunsa vuonna 1842 myötä välittömästi suosittu ja perusteos luettavaksi englantilaisissa oppilaitoksissa yli sadaksi vuodeksi eteenpäin – sanotaan myös Winston Churchillin opetelleen runot ulkoa todistaakseen akateemisia ja henkisiä kykyjään. Ihastuin teokseen vuoden 2015 talvella, ja huomasin, että sitä ei liene koskaan käännetty suomeksi. Päätin tuolloin harrasteeksi alkaa itse kääntää sitä asiatarkasti mutta vapaamuotoisesti mukaillen. Vanhahtavan englannin käännöstyö oli kiehtovaa. Ulkomuodossa pyrin tavoittelemaan tuon ajan englanninkielisen ja suomenkielisen runouden ja epiikan piirteitä, ja käyttämään sopivia, ajanmukaisia käännöksiä lordi Macaulayn sanoille. Säilytin myös kokonaisuudessaan alkuperäisen runomitan ja rytmin, jonka tyylin lordi Macaulay kertoi muistuttavan antiikin Roomassa laulettavia balladeja. Perusteita väitteelle ei tosin juuri ole, vaan käytetty tyyli loppusointuineen muistuttaa kieliimme huomattavasti enemmän paremmin taipuvaa 1800-lukulaista eeppistä runomittaa kuin antiikin pitkien ja lyhyiden tavujen vaihteluun perustuvia runomittoja. Runon lähtötilanne on historiallinen. Vuonna 509 eKr. viimeinen etruskikuningas Tarquinius Superbus syöstiin vallasta Roomassa, ja hän lähti maanpakoon etruskikaupunki Clusiumin mahtavan kuninkaan Lars Porsennan luo. Siellä hän sai taivuteltua kunin-
2/2016
kaan lähtemään sotaan roomalaisia vastaan, tavoitteenaan palauttaa niskuroiva kaupunkivaltio osaksi etruskien valtapiiriä. Tapahtumapaikka on legendanomainen, muinainen Italia, mutta kuten voi huomata, teemat ovat ikiaikaisia. (Ensimmäinen ja vivahteikkaampi osa kertoo molempien osapuolten valmistautumisesta sotaan ja etruskikaupunkien hyökkäyksestä Roomaan, ja päättyy tarinamme sankarin Horatiuksen esiin astumiseen ja yhteen kertomuksen huippukohdista, kuuluisaan puheeseen. Toinen osa koostuu itse taistelusta roomalaisten ja etruskien välillä, Horatiuksen sankariteosta ja balladin kertojan loppusanoista. Tämä nidos sisältää balladin ensimmäisen osan.) Samuel Tammekann
Horatius Cocles Balladi kaupunkimme vuodelta ccclx
1. Lars Porsenna Clusiumin kävi valan vannomaan; Tarquiniuksen suuren saan valtaan palaamaan. Kautta jumaltensa vannoi, tuon päivän nimitti. Ja ilmansuuntaan jokaiseen, itään, länteen, pohjoiseen, miehensä lähetti. Itään, länteen, pohjoiseen
27
K
2/2016
ratsasti miehet nuo, ja joka kylään kantoi kaikuen viesti tuo: ”Ei etruskeja ole nuo kurjat laisinkaan, vaan Clusiumin Porsenna käy Roomaan marssimaan!” Jo ratsumiehet, sotilaat saapuivat virtanaan monilta toreiltansa ja tasangoilta maan, kyliltä varjoisilta, mi’ rinteill’ vuorien pesäin kotkan lailla riippuu mailla Apenniinien; Uljaalta Volterralta, miss’ linna muinainen, kuin kuninkaille luoneet ois’ jättiläiset sen; Rannoilta Populonian, miss’ siintää varjot nuo, jotka sineen taivaankannen vuoret Sardinian luo; V Satamasta ylvään Pisan, neidon meren läntisen, miss’ laivat Massilian soutaa halki aaltojen, missä kiitäjät nuo liitää poikki viiniköynnösten; Cortonast’ joka kruunun luo taivaalle tornien. Taipuu oksat suuren tammen ylle puron virtaavan, niit’ uroshirvet järsivät mäell’ Ciminian; Joki suurin paimenelle Clitumnuksen on vuo, taas parhaan järven linnustajall’ Volsinia suo.
28
Mutt’ nyt ei kaiu kirves yllä puron virtaavan, ei riennä enää metsämies mäell’ Ciminian; Clitumnus-joell’ paimenitta kulkee lampaat nuo, taas hiljaisuuden lintusille Volsinia suo. Nyt sadot Arretiumin vanhukset korjaavat; Nyt kylpyyn pojat Umbrian lampaansa laittavat; Ja viini Lunan vaahtoaa jaloissa neitosten, kun miehensä nyt kulkee kohti Roomaa marssien. 2. Oli kymmen’ kolmatta viisainta profeettaa, he aamuin, illoin tukivat ennuksin Porsennaa. Aamuin, illoin olivat näkynsä kertoneet, ja entisaikain viisaudet uhrein nuo avanneet. X Ja yhteen ääneen kertoivat nuo viisaat vastauksen: ”Käy eespäin, käy, Lars Porsenna suosioss’ jumalten; Käy, palaa kunniassa luo valtasalongin, ja nosta alttareille kilvet Rooman kaupungin!” Ja viimein koossa ratsuja on kymmentuhatta;
K Ja miestä kahdeksan on kohti joka hevosta! Näin seisoi Sutriin portill’ sotajoukko mahtava, siks’ oli tuona päivänä ylpeä Porsenna. Etruskien armeijat nyt koolla kokonaan, ja karkotetut Roomasta kävivät liittoumaan. Ja mahtavasti seurasi, siit’ otti aseman Tusculumin Mamilius, prinssi Latinan. 3. Jo rannall’ kelta-Tiberin taisto täytti maan. Sen sekasorto kansan sai Roomaan karkaamaan. Ja luota Rooman porttien
2/2016
jo saattoi nähdä sen, kun kaksi pitkää yötä kesti näky hirmuinen; Niin vanhat miehet sauvoin, kuin raskaat neitoset, ja äidit, joiden helmoissa riippuivat lapsoset, ja sairaat kantopuilla harteilla orjien, ja talonpoikain joukot viikatteitaan kantaen; XV Ja aasi-, muulilaumat, mi’ viiniänsä tuo, ja lammasvirta loputon, ja nautakarjavuo, ja vaunut kuljettaen tarvikkeita kirskuen nyt kosken lailla kuohuivat lävitse porttien. (Jatkuu ensi numerossa)
Kronoksen paluu Suomenlinnaan
1
Kronos viettää joulukuussa jälleen vuosijuhlia, tällä kertaa mittariin tulee kauniin pyöreä luku 71 vuotta.
0. joulukuuta kronoslaiset seilaavat jälleen varsin tuttua ja (toivon mukaan) turvallista meritietä suuntanaan aina yhtä rakas ja histo-
riallinen Suomenlinna. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarkoitus ole olla varustautuneena haalarein ja fuksiais- tai vappurekvisiitoin, vaan arvokkain
29
K
2/2016
Vujuvastaavat kokoustamassa alkuvuodesta, kun ilma oli vielä sakeana optimismista.
juhlavaatetuksin ja -mielin. Kronos viettää 71-vuotisjuhliaan Pirunkirkon juhlasalissa, ja jälleen koko vuoden olemme vujuvastaavien ominaisuudessa yhdessä toimikuntamme kanssa pyrkineet varmistamaan, että kaikki sujuu, kuten Kronoksen tapahtumissa on totuttu – hyvässä järjestyksessä, vailla minkäänlaisia yllätyksiä ja täydellisesti minuuttiaikataulussa pysyen. Vuosi sitten Kronos juhli suureellisesti ja näyttävästi, kuten kuuluikin, 70-vuotista taivaltaan. Tänä vuonna siten vuosijuhlat päätettiin jo heti alusta alkaen pitää hieman matalammalla profiililla, mutta toki myös ylväitä perinteitä noudattaen. Juhlapaikaksi lopulta valikoitunut Suomenlinna sopikin tähän visioon erinomaisesti, yhdistyyhän paikassa kauniilla tavalla vuosijuhlien vaatima
30
arvokkuus sekä kronosmainen historian siipien havina niin kansainvälisesti, kansallisesti kuin myös varmasti jokaisen juhlavieraankin osalta. Puitteet ovatkin siten kaikin puolin kunnossa ja vuoden aikana olemme saaneet avuksemme ennen kaikkea jo mainitun loistavan toimikunnan, jonka enemmän kuin suosiollisella avustuksella olemme ylipäätään pystyneet järjestämään tämän vuoden kohokohdan. Erityisesti ruokalistasta käy kiittäminen vain ja ainoastaan meitä vujuvastaavia taitavampia kokkeja, jotka pyyteettömästi ovat suostuneet loihtimaan nälkäisten ruokailijoiden eteen juhlaillallisen. Vaikka mukana tekemisessä onkin yhden ihmisen sormia useampi tärkeä henkilö, joista jokaisen panos on ollut tarpeen, haluamme ennen kaikkea korostaa Kaisa Rahikan ja Martin Petterssonin roolia
K
2/2016
näiden vuosijuhlien järjestämisessä ja erityisesti ruoan laittamisessa.
Jotta Kronos ja kronoslaiset saisivat ansaitsemansa juhlat.
Vuosijuhliin huipentuu Kronoksen kalenterivuosi, ja vujuvastaavina toivommekin, että huipennus on myös nimensä veroinen. Sitä varten tässä on suunniteltu istumajärjestystä, mietitty esiintyjiä ja kulutettu viiniä.
Mikko Koskela, Saara Pouru, Fanny Reinikka Kirjoittajat ovat Kronoksen vuosijuhlavastaavat vuonna 2016.
Reseptinurkka Suklaatryffelit 100g kermaa 20g hunajaa 150g tummaa suklaata 50g maitosuklaata kaakaojauhe (tai marianne-rouhe, keksimuru, kaneli, pähkinärouhe…)
31
K
2/2016
1.
Sulata osittain suklaa varovaisesti (vaikka mikrossa).
2.
Kiehauta kerma. Lisää hunaja.
3.
Kaada kermaseos suklaan päälle ja anna olla hetki.
4.
Sekoittele suklaaseos varovaisesti. Seoksen tulisi olla kiiltävä ja tasaisen. *
5.
Kaada seos johonkin pieneen ja laakeaan astiaan, laita kelmu pintaan ja pistä jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
6.
Leikkaa jäähtynyt suklaamassa sopivan kokoisiksi neliöiksi. Pyörittele ne käsin niin, että tryffelit sulaisivat hieman pinnalta ja kieritä ne kaakaojauheessa tai vaihtoehtoisesti vaikka pähkinärouheessa (oman maun mukaan). Kuvassa käytin kaakaojauhetta ja marianne-rouhetta.
Huom! Jos seos jostain syystä juoksettuu niin lisää tilkka kylmää kermaa ja sekoita tasaiseksi. Lam Le & Minna Likander
Punanurkka 25. marraskuuta menehtyi viimeinen vanhan liiton sosialisteista eli Fidel Castro.
H
eti tämän jälkeen imperialistinen lehdistö on kilvan solvannut edesmennyttä, levittäin jälleen pöyristyttäviä väitteitä, joiden tarkoitus on yksinomaan saattaa sosialismin kaunista aatetta lokaan! Koska jaloon aatteeseemme kuuluu sekä rehellisyys että ehdoton totuudellisuus, niin lienee syytä todeta ettei Castro luonnollisestikaan ollut täydellinen johtaja, ja sai siten aikaan myös negatiivisia asioita. Tästäkin huolimatta kritiikki on niin nauretta-
32
van yliampuvaa ja monilta osin valheellista, että mieli tekisi aloittaa uusi työväenluokan vallankumous tältä istumalta!
K Taantumuksellisten porvarien kritiikkiä ei noin ylipäänsä tarvitse ottaa liian vakavasti, kun ottaa huomioon sen kaksinaamaisuuden: syytetään kunniallisia sosialisteja kaikesta, vaikka omat rötökset ovat vielä törkeämpiä! Nimenomaan kapitalistinen valtio on ainoana käyttänyt ydinaseita sodassa siinä missä sosialistit ovat rauhan asialla (toisin kuin imperialistit väittävät!), ja samainen riistokapitalismin emämaa, Yhdysvallat, oli lisäksi maailman suurin saastuttaja vuosikymmeniä! Kiina on kenties tilapäisesti maailman pahin saastuttaja, mutta täytyy ottaa huomioon että siellä onkin otettu käyttöön kapitalistisia elementtejä; lisäksi sosialismille
2/2016
uskollisena kyseinen valtio panostaa tällä hetkellä erityisen suurella volyymillä uusiutuvaan energian tuotantoon – jenkit sen sijaan haluavat syytää ilmoille yhä enemmän käsiin lahoavia huonolaatuisia turhakkeita ja ympäristömyrkkyjä, joista kärsivät eniten juuri proletariaatin edustajat. Rauha Fidelille, Comandante Guevaralle ja muille jo edesmenneille työväen puolustajille, kun taas kapitalisteille ja imperialisteille lähetän terveiset toveri Leniniä lainaten: Luokkiin jakautuneessa yhteiskunnassa luokkavihollisen kuolema on suurin mahdollinen inhimillisyyden osoitus.
Toimitus vastaa Postia, postia.
Miten toimitus suhtautuu Fidel Castron kuolemaan? Terv. CIA Emme kommentoi asiaa, sillä vuonna 1967 alkanut suruaika Comandante Guevaran muistoksi jatkuu edelleen. Palatkaamme asiaan kahdenkymmenen vuoden päästä. Viime aikoina olen huolestunut maailman köyhyys- ja ympäristöongelmista. Tekeekö Kronikka mitään asialle? Terv. Huolestunut aktivisti Luonnollisesti jaamme huolesi ja toimimme asioiden hyväksi seuraavilla tavoilla: suunnittelemme eutanasiaa saimaannorpille (eivätpä enää kärsi ilmaston lämpenemisestä), käytämme vain kasviperäisiä huumeita (tuotto menee paikallisille viljelijöille eikä ylikansallisille kartelleille) ja lupaamme istuttaa Brittein saaret täyteen sademetsää (siellähän sataa muutenkin aina).
33
K
2/2016
Entäpäs ympäristökatastrofien poliittiset vaikutukset? Onko Kronikka ajatellut strategiaansa näin pitkälle? Terv. Yhä huolestuneempi aktivisti Olemme jo toimittaneet Etelä-Sudaniin ”Supersoakkereita” tulevien ”vesisotien” varalle. Niistähän on kovasti lietsottu pelkoa, mutta suotta kun toimitus on jo näin nerokkaasti asian ratkaissut! Kiitämme yhteistyökumppaniamme Sakoa. Lisäksi julkaisemme poikkeuksellisesti tässä vastauksen YK:lta tulleeseen kirjeeseen: FUCK OFF!!
Loppukevennys Ohessa keskustelua ainejärjestömme taannoisesta excursiosta tislaamoon.
34
Humanisti! Meiltä saat apua työnhakuun ja urasuunnitteluun sekä tietoa humanistien sijoittumisesta työelämään. Olemme yleisakateemisten alojen asiantuntijoiden ja opiskelijoiden ammattijärjestö. FM-jäsenemme työskentelevät asiantuntijoina ja esimiehinä esimerkiksi suunnittelu- ja kehittämistehtävissä, projektiammattilaisina, hallinnon, koulutuksen tai myynnin ja markkinoinnin alalla. Tehtävämme on tukea jäsentemme työllistyvyyttä, mahdollistaa oman osaamisen kehittäminen sekä tarjota jäsenillemme arvokkaat ammatilliset verkostot. Vaikutamme osana Akavaa myös reilujen työehtojen ja oikeudenmukaisen palkkauksen turvaamiseksi.