K
4/2016
ronikka
Kronos ry:n (epä)virallinen pää-äänenkannattaja
Sisältö
K
4/2016
Pääkirjoitus 4 Pj:n palsta
5
Kirjahaastattelu - Suurlähetystöistä
6
Joulu tekee tuhmastakin kiltin? 9 Pseudohistoria
11
Yhdysvaltojen asevoimien kuolemantuomio - Osa 2 Keskiaukeama
14
16
Yksinäisyydestä 18 731 - Tehokkuus prioriteettina
19
Runo - Uudenmaan kiertäjältä 23 Viinaa, vientiä ja kusemisen jalo taito
24
Horatius Cocles - Balladi osa 2 25 Reseptinurkka - Matcha cupcake
28
Punanurkka
29
Toimitus vastaa
30
Propagandatyöläiset & muu pikkuprintti Päätoimittajat: Henrik Laaksonen, Karri Kuokkanen & Visa Kallio Toimitus: Janne Luostarinen, Annaleena Sevillano, Jouni Lautiainen, Ilkka Talala, Tuukka Eronen, Kiira Law, Helena Laukkoski, Samuel Tammekann, Lam Le, Minna Likander Taitto: Jan-Erik Engren Etukansi: Veera Nivalainen Keskiaukeaman kuva: Henrik Laaksonen Kuvitus: Päätoimitus, Veera Nivalainen, Lam Le ja muut anonyymit työn sankarit Painettu Picaset Oy:ssä joulukuussa 2016, painomäärä 100 kpl Julkaisija: Kronos ry. Copyright: Tekijät & Kronos ry. Tämä julkaisu on saanut HYY:n painotukea. Yhteystiedot: kronikkahelsinki@gmail.com, facebook.com/kronikkalehti, issuu.com/kronikka
3
K
4/2016
Pääkirjoitus
V
Via Dolorosa...
uosi 2016 on kyllä ollut ehkä tyrmäävin vuosi miesmuistiin. Ihmiskunta on menettänyt pitkän liudan kulttuurivaikuttajia ja merkkihenkilöitä, joiden rooli yhteisessä historiassamme on varmasti ollut massiivinen. David Bowie, Leonard Cohen, Prince, Lasse Mårtensson, Alan Rickman, Muhammad Ali, Greg Lake, Jouko Turkka ja viimeisimpänä vielä Puna-armeijan kuoro sekä itse George Michael näin muutamia mainitakseni – enää ei jumalauta edes Careless Whisper soi samalla tavalla. Maailmalla jatkuvat Syyrian ja Jemenin sisällissodat, Itä-Ukrainan kriisi, oikeistopopulistien voittokulku, napajäätiköiden sulaminen ja ties mikä. Hyvät uutiset maailmalta tuntuvat jäävän ylitsepursuavan kaaoksen jalkoihin. Yliopistolla on ollut läpi vuoden enemmän tai vähemmän epävarma ilmapiiri koulutukseen kohdistuvien leikkauksien johdosta. Ainejärjestömmekin sisällä vuosi 2016 on tuntunut monin osin vaikealta
4
itse kullakin. Tämän lehdenkin tekemisessä on ollut ajoittain ties mitä ongelmia, jotka kuitenkin ovat lopulta onneksi pystytty (ehkä rimaa hipoen..) selättämään. Via dolorosa, kärsimysten tie, laulettiin Itämeren laineilla tänä syksynä. Vaikka tämä vuosi on sitä monella tapaa ollutkin, tarkoittaa se kuitenkin ensisijaisesti vain yhtä asiaa; tästä on suunta vain ja ainoastaan ylöspäin! Kronikan päätoimittajatrio Laaksonen, Kuokkanen & Kallio luovuttaakin luottavaisin mielin upean ainejärjestömme äänenkannattajan tulevan sukupolven käsiin! Kiitos tästä vuodesta, josta Kronos selvisi yhdessä ja entistäkin vahvempana! Muokattu 27.12. klo 20.29: Voi ny jumalauta! Prinsessa Leiakin aka Carrie Fisher meni.. May The Force be with you!
K
4/2016
Pj:n palsta Historiaa tehdään nykyään tosiaan nopeammin kuin koskaan aikaisemmin ja tuntuu, että tapahtumarikas vuosi on hujahtanut merkittävistä käännekohdistaan huolimatta nopeasti ohi.
V
uosi 2016 on ollut ainejärjestöurani haastavin ja kaiken kaikkiaan elämäni kiireisin. Haasteista nauttivana ihmisenä tietysti vuosi on tuntunut myös varsin antoisalta. Kaikesta kiireestä huolimatta aikaa on löytynyt Kronoksen monenlaisiin tapahtumiin ja muihin hallitushommiin. Tulihan sitä jopa järjestettyä vanhojen aikojen kunniaksi vuoden 2013 sitsivastaavien tiimillä sitsit, tosin HC:n piikkiin. Näin joulukuun häämöttäessä on ehkä aika katsoa hieman taaksepäin ja miettiä varsin konkreettisesti mitä tuli tehtyä. Vuonna 2016 Kronos kohtasi monia haasteita kiristyneiden sääntöjen sekä muutaman varsin odottamattoman
tapauksen myötä. Näistä huolimatta vuoden tapahtumat saatiin vietyä kunnialla läpi, mistä iso kiitos kuului aktiiviselle virkailijakunnalle, joista jokainen on ansainnut kiitokseni. Erityisen paljon paineita kohdanneet varapuheenjohtaja Katri, sekä bilevastaavat Hellu ja Kiira ansaitsevat erityismaininnan työstää läpi vuoden. Tyyliini on kuulunut antaa toimialoille vapaat kädet toteuttaa omaa näkemystään ja voin sanoa, että tämä luottamus ei ole ollut turhaa. Tänä vuonna olemmekin saaneet nauttia useista uudenlaisista tapahtumista perinteisempien lisäksi. Pelikerhon lanit loistavat edelleen poissaolollaan, mutta ehkäpä sitten ensi vuonna, kun olen siirtänyt puheenjohtajan velvolli-
5
K
4/2016
suudet seuraavalle. Vaalikokouksen lähestyessä siirtyvät ajatukset jo alkavaan vuoteen. Uskon, että seuraava hallitus ja virkailijakunta tulee jälleen olemaan täynnä hyviä tyyppejä, jotka tekevät Kronoksesta itsensä näköistä ja kehittävät toimintaa hyvällä hengellä eteenpäin. Haasteina tulee olemaan erityisesti oppiaineuudistusten myötä muuttuva ainejärjestökenttä, josta voidaan saada osviittaa jo ensi vuonna. Mahdolliset muutokset ainejärjestöjen määrässä ja koossa voivat vaikuttaa tulevaisuudessa Kronoksen toimintaan tukien ja tilojen osalta. Se on sitten kuitenkin tulevaisuuden haaste, johon sen ajan virkailijat varmasti löytävät ratkaisun. Neljä vuotta Kronoksen hallituksessa ja virkailijakunnassa tulevat pian täyteen ja puheenjohtajuus oli eittämättä lähes roomalaista cursus honorumia muistuttavan ainejärjestöurani huipentuma. Entä sitten ensi vuonna? Ainakin pelikerhossa minua tulee
näkymään jotta ne lanitkin saataisiin viimein järjestettyä. En ole katoamassa Kronosen piiristä vielä hetkeen minnekään ja kun katson taaksepäin ainejärjestöurani alkuun, oli tuo kohtalokas päätös, sitsivastaavaksi vai ei, yksi aikuisen elämäni merkittävimpiä. Ainejärjestötoiminta on rikastanut yliopistovuosiani huikeasti ja voin suositella sitä lämpimästi. Haasteiden ja vastuutehtävien vastapainona ovat toimineet hauskat ja mieleenpainuvat tapahtumat, sekä toiminnan piiristä karttuneet lukuisat ystävät. Tähän on hyvä, jos ei vielä lopettaa niin ainakin downshiftata johonkin mukavaan eläkevirkaan. Tässä vaiheessa voin jo varmaan varovasti toivotella teille lukijoille hyvää joulun odotusta, sillä onhan jo joulukuu. Starkien sanoin: Winter is coming! Janne Luostarinen
Kirjahaastattelu
V
Suurlähetystöistä
astikään ilmestynyt teos ”Maailmanympärimatka Helsingissä – suurlähetystöt ja niiden historia” on varmasti Kronikan lukijoille tuttu. Heti ilmestyttyään se on herättänyt suurta mielenkiintoa erityisesti Helsingin yliopiston historianopiskelijoiden keskuudessa. Kirjaa voi kuvata seuraavanlaisesti: se
6
alkaa lyhyellä kuvauksella diplomatian historiasta, Helsingin lähetystöverkoston kehittymisestä ja suurlähetystöarkkitehtuurin ominaispiirteistä. Pääosa teoksesta koostuu kuitenkin 65 erillisestä artikkelistä, joissa esittellään erikseen kaikki Helsingissä tällä hetkellä toimivat suurlähetystöt. Mukaan mahtuu myös lyhyitä kaina-
K lotekstejä vierailevilta asiantuntijakirjoittajilta. Kirjan tekstit pyrkivät valottamaan kolmea pääteemaa: minkälainen on Suomen ja suulähetystöjen lähettäjämaiden kahdenvälinen historia nykypäiviimme saakka, miten suurlähetystöt toimivat tällä hetkellä ja itse suurlähetystörakennusten arkkitehtuuri ja historia. Kansainvälisten suhteet ja niiden menneisyys konkretisoituvatkin mielenkiintoisella tapaa itse rakennusten vaiheisiin. Tekstiä elävöittää myös rikas kuvitus, jossa on käytetty ennennäkemättömien historiallisten arkistokuvien lisäksi myös tekijöiden itsensä ottamia valokuvia. Kirjan takana onkin kolmikko, joka on monelle Kronoksen jäsenelle tuttu. Mikko Koskela ja Jukka Lahe ovat vuonna 2011 opiskelunsa aloittaneita kronoslaisia, jotka tutustuivat toisiinsa Kronoksen toiminnan kautta. Vuonna 2013 mukaan liittyi myös vuotta aiemmin opintonsa aloittanut Janne Ridanpää, joka toimii tällä hetkellä myös osa-aikaisesti tutkijana Urho Kekkosen arkistoissa Orimattilassa. Kaikkia yhdistää paitsi samankaltaiset mielenkiinnon kohteet niin myös pitkä pubivisaperinne, jota he ovat ylläpitäneet usean vuoden ajan. Pitkän tuttavuuden jälkeen idea yhteisestä kirjaprojektista syntyi luonnollisesti, ja vuonna 2015 he tarttuivatkin toimeen mielessään Helsingin suurlähetystöistä kertovasta kirjasta, joka samaan aikaan valottaisi lukijalleen Suomen kansainvälisyyden historiaa. Kustannusfirma Kustantaja Laaksonen antoi pojille vapaat kädet toteut-
4/2016
taa selkeää visiotaan kirjan muodon ja sisällön suhteen, mikä helpotti tulevaa työurakkaa. Määrätietoisesta suunnitelman toteuttamisesta kertookin se, että kirja valmistui sille asetetussa aikatavoitteessa eli suhteellisen lyhyessä puolessatoista vuodessa. Vaivaton kirjoittamisprosessi ei kuitenkaan ollut. Suurlähetystöjen lukuisuus tarkoitti suurta ja pirstaleista työurakkaa: 65 suurlähetystöä tarkoittaa kuuttakymmentäviitta erillistä historiantutkimusta, kuuttakymmentäviittä erillistä haastattelua ja kohtaamista kuudenkymmenenviiden eri kulttuurin kanssa. Rattaat pyörivätkin toisinaan turhauttavan hitaasti ja yhteydenottopyyntöihin vastaamista sai odottaa. ”Vaikka jälleen suurlähetystöt jotakuinkin poikkeuksetta suhtautuivat projektiin myönteisesti ja kävimme myös lähes jokaisessa henkilökohtaisesti haastattelemassa jotakuta paikan päältä, saattoi esimerkiksi suuremmissa lähetystöissä byrokratia hidastaa asioiden etenemistä turhautumiseen asti.”, kertoo Mikko Koskela. ”Käytimme kuukausikaupalla aikaa suurlähetystöjen kontaktointiin niin sähköpostitse kuin puhelimitse, ja usein saimme odottaa turhauttavan pitkään ennen kuin saimme sovittua tapaamisia tai muun informaation saannista”, Lahe kirjoittaa. Pelkkiä risuja eivät suurlähetystöt ja niiden väki eivät Lahelta kuitenkaan saa: ”Soljuva yhteistyö tiettyjen suurlähetystöjen kanssa sekä saamamme positiivinen palaute olivat varmastikin koko projektin palkitsevimpia hetkiä.” Lähdemateriaalin puute aiheutti
7
K
4/2016
myös harmaita hiuksia. ”Esimerkiksi Suomen ja Kazakstanin suhteista on kirjoitettu aika niukasti”, Koskela jatkaa. Kaikesta huolimatta kirjoittajat onnistuivat saamaan haastattelunsa tehtyä määräaikoihin mennessä, ja useimpien artikkelien kohdalla työ tehtiin paikan päällä, suurlähetystörakennusten sisällä. Kolmen eri kirjoittajan yhteinen kirjoitusprosessi toi myös projektiin oman haasteellisuutensa. Sen sijaan, että kirjoittajat olisivat keskittyneet itsenäisesti erillisiin artikkeleihin, Koskela, Lahe ja Ridanpää päättivät hoitaa kokonaisuuden yhdessä niin, ettei yksittäisistä artikkeleista voisi käytännössä nähdä erottamaan yksittäisen kirjoittajan kädenjälkeä. ”Näin jälkeen päin ajateltuna oli hyvä, että pääsimme kaikki tutustumaan työhön kokonaisuutena, käyden läpi kaikki artikkelit yhdessä, sen sijaan, että olisimme jakaneet työn osiin omiksi vastuualueiksi”, Lahe kertoo. Täysin kitkatta prosessi ei kuitenkaan käynyt, kun kolme kirjoittajaa käy yhdessä läpi kirjoitettua tekstiä ja arvioi toistensa tekstiä. Vaikka välillä tuntui turhauttavalta antaa periksi omista kirjoituksistaan, lopputuloksena syntyneet artikkelit olivat kaikkia tyydyttäviä kompromisseja. Arkkitehtuuriteemaan erikoistunut Janne Ridanpää oli myös pitkälti vastuussa kirjan kuvituksesta, johon kuului myös valokuvaaminen. ”Kuljin lähetystöissä kameran kanssa: yksi haasteista olikin kaivella naftaliinista jonnekin 2000-luvun puoliväliin unohtunut valokuvausharrastus.”
8
Rohkaisua projektin aloittamiseen ja vinkkejä kirjoittamisprosessiin saatiin myös Helsingin yliopiston suunnalta, vaikka virallista yhteyttä opinahjoon ei kirjoittamisen aikana ollutkaan. ”Hyvin pian saatuamme idean kirjaan otimme yhteyttä Laura Kolbeen asian tiimoilta. Hän suhtautuikin projektiin erittäin positiivisesti ja antoikin meille runsaasti hyviä vinkkejä sekä valoi uskoa meihin idean hyvyydestä. Kolben tuki olikin siten varsin arvokasta meille”, kiittää Koskela. Jukka Lahe kiittää myös historiantutkijaa ja Helsingin yliopiston Euroopan historian professoria Kolbea: ”Hän oli alusta asti rohkaisemassa ja tukemassa ajatuksiamme kirjan kirjoittamisesta, ja kuuntelimme myös hänen vinkkejään työprosessin aikana.” Kaikki kolme kiittävät myös Jenny ja Antti Wihurin rahastoa sekä Alfred Kordelinin säätiötä näiden antamasta rahallisesta tuesta. ”Nämä apurahat mahdollistivat paremman keskittymisen kirjan tekemiseen, varsinkin kevät-kesällä 2016, kun projekti eli kriittisimpiä hetkiään”, kertoo Koskela. Pitkän ja raskaan urakan varrella on karttunut useita mieleenpainuvia kokemuksia: ystävällisiä vastaanottoja suurlähetystövierailuilla ja tutustumisia mitä värikkäimpiin persooniin diplomaattien ja muiden alan ihmisten keskuudessa. Mukaan on tarttunut myös mehukkaita anekdootteja Suomen diplomaattisesta historiasta. Janne Ridanpää kertoo yhden mielenkiintoisen jutun monien joukosta: ”Pohjois-Korean suurlähetystö, joka kyllä lakkautettiin Helsingissä 1990-luvun lopussa, yritti 1980-luvulla
K lahjoa Johannes Virolaista lähettämällä tälle kukkapuskan, johon oli piilotettu 5000 yhdysvaltain dollaria.” Samankaltaisia kertomuksia voi löytää opiskelutovereiden kirjasta, ja Kronikan päätoimittajat suosittelevat-
4/2016
kin sen ostamista kaikille historiasta kiinnostuneille. Visa Kallio
Joulu tekee
tuhmastakin kiltin?
J
-Joulupukin kollegan raju menneisyys
oulun alla suomalaisia lapsia saatetaan muistuttaa siitä, että joulupukki tuo lahjoja vain kilteille lapsille. Tuhmimmille saatetaan jopa kertoa, että entisaikoina pukki saattoi tuoda huonosti käyttäytyville lapsille risuja. Joulun jälkeen ilmestyivät nuuttipukit, jotka kulkivat talosta toiseen aiheuttaen häiriötä. Pukkimme käytös on siis ajan saatossa muuttunut parempaan suuntaan. Kotoisalla joulupukillamme on eräs kollega, jolla on vielä huomattavasti hurjempi menneisyys. Hän on Olentzero, joka jakaa lapsille lahjoja Espajan ja Ranskan raja-alueella Biskajanlahden pohjukassa sijaitsevalla Baskimaalla. Nykypäivän Olentzero saapuu jouluaattoyönä koteihin savupiipun kautta jakamaan lahjoja. Häntä ei siis kodeissa nähdä, mutta hänet voi tavata esimerkiksi jouluaattoiltapäivän kulkueissa. Hän on puketunut perinteiseen baskimaanviljelijan asuun, johon kuuluu yleensä musta
baskeri, lampaannahkaliivi, villaiset polvihousut, paksut villasukat ja nahkakengät. Suussaan Olentzerolla on piippu ja selässään hän kantaa lahjasäkkiä. Seuranaan hänellä on yleensä aasi. Kuten joulupukkimmekin, nykyajan Olentzero on erittäin odotettu jouluvieras. Hänen menneisyydestään liikkuu kuitenkin hurjia tarinoita. Tunnetuimman Olentzeron alkuperästä kertovan tarinan mukaan hän kuului tuhansia vuosia sitten eläneeseen jentilak-jättiläisten heimoon. Heimo asui läntisellä Baskimaalla Pyreneiden vuoriston rinteillä levittyvässä metsässä. Eräänä päivänä heimo näki hehkuvan pilven taivaalla ja säikähti. Heille selvisi, että pilvi oli merkki Jeesuksen syntymästä, ja he alkoivat pelätä, että Jeesus toisi mukanaan suuria muutoksia ja tuhoaisi heidän elämänuotonsa. Vanha jättiläinen, Olentzero, pelkäsi tulevaa niin, että hän pyysi ystäviään heittämään hänet alas korkeimmalta vuorelta. Toiset
9
K
4/2016
jättiläiset suostuivat tähän, mutta matkalla korkeimmalle vuorelle he kaikki suistuivat rotkoon ja kuolivat. Ainoastaan vanha Olentzero jäi henkiin. Hän juoksi laaksossa oleviin kyliin, ja leikkasi kurkut ihmisiltä, jotka ahnehtivat ruokaa Kristuksen syntymää edeltävänä päivänä 24. joulukuuta. Lisäksi hän joi itsensä humalaan. Valitettavasti tarina ei anna tarkempaa selitystä Olentzeron toimille. Ei ole myöskään täysin selvää, miksi näin pelottavaa jättiläistä alettiin myöhemmin muuttaa lempeäksi jouluhahmoksi. Kenties yksi selitys on, että alkuperäinen tarina kerrotaan tapahtuneen Jeesuksen syntymän aikoihin. Myöhemmin Olentzeron tarina muuttui siis enemmän jouluun sopivaksi. Kirkko halusi muuttaa aiemmat pakanalliset kertomukset kristinuskoon sopivaksi. Lisäksi baskit halusivat luoda oman vastineen espanjalaiselle Itämaan tietäjä -perinteellle ja muun Euroopan Joulukki-perinteelle. Näin Olentzerokin sai uuden taustan. Sen mukaan hän oli orpolapsi, jonka keijut ja haltiat löysivät yksin metsästä ja veivät eräälle vuoristossa elävälle lapsettomalle pariskunnalle kasvatet-
10
tavaksi. Olentzerosta kasvoi ahkera ja kiltti mies, joka valmisti työkseen hiiliä. Vanhempien kuoltua Olentzero jäi asumaan yksin vuorille ja tuli lopulta yksinäiseksi. Silloin hän keksi alkaa rakentamaan leluja lähikylässä asuville orpolapsille. Aika-ajoin hän laskeutui aasinsa kanssa kylään mukanaan tekemänsä lelut ja hiiliä orpokodin lämmittämiseen. Olentzerosta tuli pidetty henkilö. Eräänä päivänä hän näki, että salama sytytti orpokodin tuleen. Olentzero syöksyi pelastamaan lapsia palavasta talosta. Hän onnistui pelastamaan lapset, mutta menehtyi itse. Silloin metsissä asuvat keijut tulivat kylään ja herättivät Olentzeron henkiin. Keijujen mukaan hän saisi kiltteytensä ja uhrautuvaisuutensa takia elää ikuisesti ja jakaa lahjoja koko Baskimaan lapsille. Joululla on siis melkoinen vaikutus kaikista tuhmimpiinkin ihmisiin; massamurhaajasta kuoriutui muutamassa vuosisadassa odotettu ja lasten rakastama jouluvieras. Annaleena Sevillano
K
4/2016
Pseudohistoria Kuten kaikki tiedämme koulun historiantunneilta, Suomen lopetettua raukkamaisen aggressionsa Suurempaa ja Mahtavampaa Neuvostoliittoa kohtaan vuonna 1945, on maassamme ollut kaikki paremmin.
M
eidät pelastanut Venäjän suuri kansa puhdisti maatamme jo vuosikymmenet kuristaneen taloudellisen eliitin ja pelasti Suomen, tuomion raippaa säälimättömästi käyttäneiden kapitalistien ja imperialistien kadotukselta. Kunnianhimoisen ja raakalaismaisen lännen kätyrit eivät saaneet maassamme jalansijaa ja Suomi välttyi myös kolonialistisen Euroopan unionin ikeeltä, Äitimaan suojellessa pientä lastaan kuin ärjyvä naarasleijona. Vaikka meillä Neuvostoliitossa onkin kaikki hyvin, on kuitenkin aiheellista tarkastella mitä olisi voinut olla, jos meille
olisi käynyt kuten läntisen Euroopan serkuskansoille, jotka väkivallalla ja vääryydellä pakotettiin juomaan kapitalistien kylmää myrkkyä. Jos Neuvostoliitto ei olisi katsonut läpi armollisten sormiensa, Suomen hyökkäystä ja saattanut maahamme Suurta Rauhaa, olisimme joutuneet puristuksiin kahden maailman väliin. Ruotsin siirryttyä amerikkalaisten salakavalasti ja kunniattomasti puoskaroiman Euroopan unionin alle, on maassa mennyt jatkuvasti huonommin. Sitäkään ennen ei naapurissamme voitu hyvin. Ruotsin kaunista kansaa on piiskattu niin kapitalistien
11
K
4/2016
työväestöä kurittavilla, tarpeettomien huonekalu ja vaatekauppojen vitsoilla, kuin proletariaatin mielen myrkyttävällä akateemisen eliitin tutkimuksillakin. Ruotsalaiset veljemme ovat joutuneet tottumaan jopa syömään muualta maailmasta tuotuja imperialistisia ruokia, jotka paljoudellaan ovat sotkeneet veljiemme päät. Ruotsalaiset joutuvat etsimään vatsansa täytteet suurista valohalleista, joiden hyllyjen notkumista estävät vain paikallisesta raastavasta teollisuudesta alkunsa saavat teräskiinnikkeet. Veljiemme kallisarvoinen aika, joka voitaisiin käyttää yhteisten töiden ja sosialistisen maailman eteen, kuluu tehdessä valintoja, siitä minkä kaukaisen ja pelottavan maailmankolkan ruokaa he joutuvat kulloisenakin iltana ylensyöneille perheilleen kantamaan. Jos toveri Marx olisi kuullut persimoneista, olisi hän oksentanut. Ruotsalaisten veljiemme asema on vain kurjistunut Euroopan unionin levitettyä tähtilipuilla värjätyt limaiset lonkeronsa Tukholman kauniille rannoille. Veljiemme sirot vaaleat päät on pakotettu vastaanottamaan yhä enemmän sitä tuskaista syanidia, jota muut Euroopan sorretut kansat kutsuvat valinnanvaraksi. Tämä vääryydellä ja viekkaudella myyty termi pitää sisällään vain kipua ja kärsimystä. Kenenkään vapautta rakastavan ihmisen ei tarvitse valita niin paljoa. Läntisen naapurimme asukkaat joutuvat valitsemaan tuhansista vaihtoehdoista, niin asuin- kuin työpaikkojensakin välillä. He joutuvat valitsemaan jopa lastensa ruokavaliot, vaatetuksen ja koulutuksen. Kuten tiedämme rakkaassa Äitimaassa, me emme joudu juomaan tätä fasistien keittämää valinnan lai-
12
haa soppaa. Miksi ihmisen tulisi valita niin paljon. Kaikki aika joka kuluu valitsemiseen, on pois rakkaan valtion palvelemiselta. Valtio tietää aina mikä on parhaaksi ihmiselle. Sen näkivät jo toverit Marx ja Lenin. Valtio päättää kenestä synnyt, mihin sinut koulutetaan ja missä tulet palvelemaan. Kun aika on kypsä etkä enää kykene suorittamaan kunniallista velvollisuuttasi Äitimaan eteen, jauhetaan sinusta rehua, jolla ruokitaan kasvavan ja kukoistavan kansamme kunniakasta karjaa. Uudenvuoden suurissa vapauden juhlissa toverisi saavat lihaa syödäkseen, koska sinä olet antanut kaikkesi. Kunniallisempaa elämää ei ihminen voi elää. Sinua eivät vaivaa kapitalistien ahneissa käsissä syntyneet ”älylaitteet”, joiden avulla veljeskansojamme hallitaan. Päivät pitkät heidät ehdollistetaan yhä uudelleen ja uudelleen seuraamaan valitsemiaan sosialististen taipumustensa tappavia viihdykkeitä, valitsemiltaan virtuaalisilta areenoilta. Sinua toveri siunataan Isä-Leninin, Isä-Stalinin ja Isä-Putinin kartoittamalla tiellä, oikeanmielisen viihteen pariin. Mikään ei aiheuta sellaisia tunnekuohuja, rakkauden purkauksia ja erotiikkaa kotonasi, kuin seurata mahtavan asearsenaalimme esittelyjä, johtajiemme valitsemien lepotaukojen aikana. Kuuletko sen toveri? Sinä tiedät sen, lauluista kauneimman ja heleiten soivan, oodin Neuvostolaivastolle. Imperialistit tukahtuvat tuskaansa, jo ajatuksesta mahtavien laivojemme ja rakettiemme edessä. Se turvallisuuden tunne, joka sinulla on toveri, tulee siitä että sinua suojellaan. Niin kuin kaikki muistamme rakkaimmassamme tuutulaulussa,
K jota koulutuslaitoksen sisaräidit lauloivat meille kehdoissa – Ällös huoli nuori toveri, kohta atomi jo halkeaa ja tuottaa valoo valkeaa, ei sinua vaivaa puutos eikä kylmä meri, kun kohta kylpysi täyttää kapitalistien veri. Minulle tulee aina niin lämmin olo kun mietin sitä. Veljeskansoillemme syötetään myrkyllisiä tarinoita siitä, kuinka heillä on käsissään kaikki maailman tieto. Valtiotaan rakastava toveri ei sellaisia tietoja tarvitse. Sinun ei tarvitse tietää missä kaikki maailman valtiot sijaitsevat tai monta tähteä on taivaalla. Sinun valtiosi ja johtajasi tietävät ja jos se katsotaan tarpeelliseksi, sinulle kyllä sellaiset asiat kerrotaan. Sinä saat keskittyä rauhassa siihen mitä osaat ja palvella antaumuksella Äitimaata. Tiesitkö että imperialistisessa Amerikassa on alettu kutsua Mindfullnessiksi sitä, että riistetty paikallinen työntekijä keskittyy siihen mitä on tekemässä. He myyvät tällaisia ajatuksia veren tahrimilla dollareillaan! Sinä toveri olet tiennyt sen aina, sinä löydät rauhan, kun teet mitä sinulle sanotaan että parhaiten osaat. Älä koskaan anna fasisti-imperialistien kertoa sinulle muuta. Ilmoita kaikista väärinkäytöksistä, epäillyistä soluttautujista ja rakkaan
4/2016
Äitimaamme selän takana juonivista ahneista ja murhanhimoisista Heikommista aineksista heti Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitokselle. THL pitää huolta, että saastaiset kapitalistiset ainekset eivät pääse myrkyttämään rakkaan maamme puhtaita rantoja. Ole aina valppaana. Jos et tee velvollisuuttasi ja torju tulikiveä ja kuppaa levittäviä, avoimuutta ja valintoja tuomionpäivän vaunuillaan kuljettavia infiltraattoreita, voit sinä tai sinun perheesi olla seuraava, jonka he vievät rajojensa taakse huumattavaksi. Ennen kuin huomaatkaan, heikko valppautesi johti sinut heräämään terveiden heinien sijaan, iljettävien vapaiden ajatusten silkkityynyjen päältä, kammottavien iloisesti hymyilevien erilaisten ihmisten laulaessa korviisi sadistisia kertomuksia, vääryydellä nyhdetystä kaurasta. Pysy vahvana toveri, luota vain valtiolliseen viestintään ja rakasta maatamme ilman epäilyksiä! Itsenäisen ja Puolueettoman Äitimaan Historian Tutkimuksen Keskus Toveri-Professori Jouni-Jevgeni Isä-Putininsiunaama Lautiainen Boris Kalashnikov
13
K
4/2016
Yhdysvaltojen asevoimien kuolemantuomio
V
Osa 2, jatkoa edellisestä numerosta
iimeisin asevoimien rauhanajan teloitus on erittäin kyseenalainen: John A. Bennett kärsi myös psykiatrisista ongelmista, ja sai 1955 kuolemantuomion raiskauksesta Itävallassa. Bennettin mielenterveystaustaa ei huomioitu lyhyessä oikeudenkäynnissä, eikä puolustuskaan ollut tehtäviensä tasalla. Lukuisat psykiatrit ja mielenterveysalan ammattilaiset vetosivat Bennettin hengen puolesta, mutta presidentti Eisenhower allekirjoitti kuolemantuomion 1957. Asianajajat sekä NAACP:n tuki saivat lykättyä teloitusta vuosia, ja useammat psykiatrit totesivat Bennettin olleen tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Lopulta Bennettin kohtaloksi koitui ironisesti presidentti Kennedy: presidentin täytyi osoittaa valmiutensa koviin ratkaisuihin tilanteessa, jossa Neuvostoliiton uhka ja poliittiset vastustajat syövyttivät hänen uskottavuuttaan kykenevänä presidenttinä. Bennett hirtettiin USDB:n voimalarakennuksessa keväällä 1961. Tapauksen kyseenalaisuus heijastuu siinä, että raakoihin murhiin syyllistyneiden tuomioita oltiin lievennetty, mutta psykooseista kärsivä
14
afroamerikkalainen nuorimies valittiin syntipukiksi. Etnisyys korostuu tarkasteltaessa toisen maailmasodan jälkeistä aikaa: afroamerikkalaisten osuus teloitetuista oli hälyttävän suuri, kun kaukasialaiset saivat melkein järjestään armahduksia. Hirttäminen säilyi lainvoimaisena metodina, joskaan sitä ei enää käytetty. Asevoimat hankki USDB:iin sähkötuolin, jota ei ikinä käytetty. 2006 asevoimat korvasi sähkötuolin myrkkyruiskeella . Mistään edellä mainituista en ole valitettavasti löytänyt kuvamateriaalia, asevoimat ei ole julkistanut mitään ainakaan sähköisessä muodossa. On aiheellista kysyä: tullaanko uusia fasiliteetteja koskaan käyttämään? Gray on odottanut teloitusta 1988 lähtien, ja lykännyt kohtaloaan lukuisilla vetoomuksilla. Presidentti Bush hyväksyi Grayn teloituksen 2008 ja teloitusajankohta määrättiin saman vuoden joulukuulle, mutta hänelle myönnettiin lykkäys . Tuomari hylkäsi Grayn vetoomuksen 2015, mutta Gray on esittänyt jälleen uuden vetoomuksen . Myös Witt on käytetty kunnollisissa tutkimuksissa,
K
4/2016
Voiton hetki! Timothy B. Hennis on juuri tuomittu kuolemaan. Uhrien omaiset (vas. kuva., vasemmalta oikeaan) Gary Eastburn, selvinnyt tytär Jana Eastburn, Liz Eastburn, sekä Eastburnien ystävä ja naapuri Robert Seefeldt (oik.), voivat vihdoin huokaista helpotuksesta. Seefeldt kuuli Jana-tyttären itkun ja hälytti paikalle virkavallan, jonka myötä kammottava tragedia paljastui. Kuvien lähde: The Fayetteville Observer puolustuksen vedottua aivovamman aiheuttamaan psykoosiin, mutta istuu jälleen kuolemansellissä . Grayn vetoomuksen hylännyt tuomari Thomas Marten tiivisti miksi prosessi kestää: kaikki seikat käydään huolellisesti läpi, samoin tapausesimerkit, koska kuolemantuomio on ainoa rangaistus jota ei voida perua täytäntöönpanon jälkeen. Tästä syystä lukuisat vetoomusmahdollisuudet käsittelyaikoineen ovat tähän mennessä mahdollistaneet Grayn välttymisen kuolemalta. Asevoimien teloitukset ulkomailla toisen maailmansodan aikaan ovat ymmärrettävissä: liittolaismaiden asukkaille ja hallituksille piti osoittaa, että Yhdysvallat hoitaisi ongelmatilanteet, ja legitimoivat näin paikallaolonsa. Verrattuna Leonskin ja Bennettin kokemiin oikeusmurhiin, tuomiotaan odottavien käsittely oikeuttaa asevoimien toiminnan: tapausten taustojen huolellinen tutkinta legitimoi ajatuksen, että jokaisen perustuslaillisista oikeuksista varmasti huolehditaan, samalla kun osoitetaan että asevoimat
pystyy huolehtimaan, ettei sen jäsenistä ole vaaraa sivullisille tai palvelustovereille. Tämä on tärkeä aspekti valtion väkivaltakoneiston legitimiteetin kannalta: sen on osoitettava, että sillä on valtaa yksilöihin, joihin se on indoktrinoinut tappamisen oppia, ja valmius rangaista näitä. Voidaan tosin kyseenalaistaa myös järjestelmän tasa-arvoisuus: Robert Bales tappoi 16 afgaanisiviiliä 2012, ja sovitteli itselleen elinkautisen vankeusrangaistuksen . Bales on vedonnut mm. taistelustressiin. Kaikki nykyiset kuolemaantuomitut murhasivat maansa kansalaisia, eivätkä olleet tapahtumahetkellä rintamalla. Myös Louis Jones Jr:n tapaus on mielenkiintoinen: entinen ammattisotilas palveli kunniakkaasti, mutta jätettyään palveluksen tappoi brutaalisti sotilasalueella naissotilaan. Vaikka puolustus vetosi posttraumaattiseen stressiin, Jones tuomittiin kuolemaan liittovaltion tuomioistuimessa koska murha tehtiin liittovaltion alueella, ja teloitettiin liittovaltiollisessa Terre Hauten vankilassa (jossa Gray piti teloitettaman
15
K
16
4/2016
K
4/2016
17
K
4/2016
asevoimien henkilökunnan toimesta! ). Hennis ehti eläköityä palveluksesta, ennen kuin DNA-testi osoitti hänen syyllisyytensä: asevoimat kutsui hänet takaisin palvelukseen, jossa hänet asetettiin syytteeseen ja tuomittiin . Kuolemantuomio on ollut tärkeä indikaattori analysoitaessa yhteiskunnan muutosta: miksi ja kelle se langetetaan, saako rangaistuksen lakkauttaminen kansalaisten laajaa hyväksyntää, etc. Yhteiskunta on todella muuttunut sitten Bennettin teloituksen, ja useat kuolemantuomiot muutettu vankeudeksi. Gray on odottanut n. 29 vuotta, eikä Bushin hyväksyntäkään toteuttanut tuomiota. Ottamatta kantaa kuolemantuomion oikeutukseen, on hyvä etteivät Grayn tai Hennisin kaltaiset yksilöt ole vapaina. On epäselvää tuleeko Trumpin kausi vaikuttamaan mitenkään: perustuslakia ei ohiteta, sillä asevoimien on jatkuvasti legitimoitava toimintan-
sa. Toisin sanoen: tuomion merkitys symbolisella tasolla on aina merkittävä, koska uhrien omaisten on koettava saavansa oikeutta. The Fayetteville Observerin kuvareportaasi Hennisin oikeudenkäynnistä tiivistää hyvin tuomion tarkoituksenmukaisuuden : Kun Hennis vihdoin 25 vuotta murhan jälkeen saatettiin käsiraudoissa pois oikeustalolta, Gary Eastburn ja tämän selvinnyt lapsi, puhumattakaan näiden naapurista ja asevoimien syyttäjistä, näyttivät onnellisilta. Kuvat kertovat enemmän kuin sanavarastoni riittää kuvailemaan heidän kokemaa oikeudenmukaisuuden tunnetta. Asevoimat on osoittanut, ainakin symboliikan tasolla, käsittelevänsä asian pois päiväjärjestyksestä, jotta uhrien omaiset pystyvät vihdoin jatkamaan elämäänsä. Ilkka Talala
Yksinäisyydestä Hei! Tämä tarina saattaa olla hieman masentava, mutta maailma on sellainen.
T
arina alkaa koulusta. Ensimmäinen päivä koulua jännitys kasvaa ja ihmetys lisääntyvät. Valitettavasti luokka ei ole paras mahdollinen, koska huomaat kaikkien tuntevan ja toisensa ja näin sinä jäät yksin pois luetuksi ryhmästä. Sinä yrität kaikkea mitä ikinä keksitkään päästäksesi mukaan, mutta et vaan
18
pääse ja lopulta sinua ei edes kiinnostua kuulua mukaan. Näin se alkaa ainakin joillakin, vaikka se on henkilökohtainen matka, niin lopputulos on sama. Sinä päädyt ypöyksin, ilman minkäänlaista turvaa tai suojaa. Yksinäisyys tuntuu paskalta. Kaikki ymmärtävät sen ja tajuavat sen. No eivät tietenkään, se on tunne. Me
K kaikki koemme sen eri tavoin. Minulle se tuntuu usealla eri tavalla. Yksi niistä on se, kun aivo-ötökkä starship trooperseista imisi sinun aivot pihalle. Totta puhuakseni yksinäisyydessä ei ole paljon tekemistä. Päivät, viikot, kuukaudet ja jopa vuodet tuntuvat samalta. Joka päivä on sama taistelu luovuttamisen ja eloonjäämisen välillä. Luovuttaminen on tässä suhteessa sitä, ettei jaksa tehdä mitään apaattisuus on vallannut kaiken. Samalla sä meet kouluun, teet ryhmätyöt yksin eli oot sun oma ryhmäsi. Syöt yksin, ehkä, jos jaksat ja sitten menet kotiin ”nukkumaan”. Päivässä ei ole mitään erikoista, viikossa ei ole mitään erikoista, missään ei ole mitään erikoista. Muistakaa kuitenkin yksinäisyys ei ole vain yksilölle itsensä aiheuttamaa, vaan kaikki liittyy kaikkeen. Minä olen ollut yksin jo aivan liian kauan, ja näin luottamukseni ihmisiin on kär-
731
V
4/2016
sinyt vakavia tappioita, ajatuksetkin ovat olleet joskus, ei niin mukavia. Tiesin ensimmäisellä viikolla, että historia oli minun ala, mutta ihmiset saattavat olla aika töykeitä varsinkin niille, jotka eivät kuulu omaan ydin porukkaan tai mihinkään ryhmään. Toisaalta ongelmiin on ratkaisuja, mutta jostain ongelmista ei selviä yksin ja tämä on sellainen. Tähän ongelmaan vaatii paljon aikaa ja seurustelua. Se siitä asiasta, jos haluatte keskustella tai tehdä mitään muistakaa, olen aina vapaa mihin tahansa, milloin tahansa. Iloisempiin uutisiin. Kaikki tietävät varmaan, että yksinäisyys saattaa olla hyväksi, muttei suurissa määrissä. Pienet määrät voivat jopa auttaa ongelman ratkaisussa ja kehittävässä ajattelussa. Yksinäisyys saattaa olla parasta kun sinua kohdellaan kaltoin, mutta tässä tapauksessa kannattaa olla vain vähän aikaa ehkä sen päivän yksin.
Tehokkuus prioriteettina
aroitus! Tätä artikkelia ei pidä lukea päihtyneenä tai lääkittynä. Lehden toimittajat ja kirjoittajat eivät vastaa mahdollisista seurauksista, koska tämä artikkeli luotaa ihmisyyden pimeimpiä puolia. Ollos varoitettu, tämä ei ole ollut helppoa kirjoittajallekaan, oikolukijoista puhumattakaan!
Kuinka mitata inhimillisyyttä? Entä sen täydellistä vastakohtaa tai puuttumista? Mikä oikeuttaa ihmisen toimintaa mihinkään? Millä oikeuttaa aiheutettu kärsimys ns. hyväntahtoisiin päämääriin? Hyvä on, laitetaan lisää dilemmoja kehiin. Kuvittele eläväsi yhteiskunnassa, joka perustuu lopulta äärimmäiseen ideologiaan, ja jonka maksiimi olisi että ”Tarkoitus
19
K
4/2016
pyhittää keinot”. Nyt kuvittele, että sinulla olisi mahdollisuus päättää suuren koehenkilöjoukon kohtalosta, koska se palvelee tiedettä. Ja me kaikki tiedämme mitä siitä seuraa, kiitos ns. Stanford-kokeen. Mutta mietitään jotain Mengeleäkin pelottavampaa tieteellistä toimijaa, sellaista joka suoritti esim. ruumiinavauksia eläville. Mietimme japanilaisten yksikköä 731. Kaikki on oikeutettua suuremmalla päämäärällä. Tervetuloa Helvettiin.
Toinen maailmansota ja Japanin lääketieteelliset kokeet
Toinen maailmansota aloitti biologisten aseiden tieteellistymisen ja laajamittaisen tutkimuksen. Yhdysvallat aloitti omat kokeensa 1942 : laajamittainen laitos Marylandin osavaltiossa käsitti 250 rakennusta ja asuinfasiliteetit 5000 henkilölle . Neuvostoliittokin aloitti bioasekokeilunsa, päämääränä ihmiseen tarttuva virus jota kokeiltiin ihmiskokeiden avulla eläinten ollessa tehottomia taudinkantajia . Japanin yksikkö 731 Manchuriassa oli kuin yhdysvaltalaisen vastineensa: parhaimmillaan yksikön komentajan Shiro Ishiin alaisuudessa toimi 5000 sotilasta ja tiedemiestä 150 rakennuksessa, joihin kuului perusfasiliteettien lisäksi valtava auditorio . Japani kuitenkin erosi massiivisuudella ja sadistisilla kokeillaan. Tutkimuksien salaaminen oli tärkeää, joten tutkijat käyttivät valenimiä, myös Ishii jonka pseudonyymi ”Togo” muodostui myös 731:tä edeltävän yksikön nimeksi: Keisarin nimeä ei saanut häpäisemän toiminnalla. Ishii perusti epidemioiden tutkimuslaboratorion
20
Tokioon 1932 sekä 1933 Togon fasiliteetit Kiinaan, ensinnä mainitun ollessa päämaja joka komensi jälkimmäisen kokeiluja, ensimmäisen antaessa käskyt ja toimiessa yhdyslinkkinä siviili- ja sotilastiedemiesten välillä. Yksikön kokeilut alkoivat 1933: aluksi oli tärkeää selvittää ihmiskokeiden käytännöllisyys ja soveltuvuus. Metodologiset kokeet kaliumsyanidilla vuosien 1934-36 välillä olivat empiirisiä tarkkailukokeita: venäläistaustaisille koehenkilöille mm. juotettiin myrkytettyä juomaa, jotta saataisiin määriteltyä tarkka syanidimäärä, joka tarvittiin yksilön tappamiseen. Myös kloroformia käytettiin injektioina koehenkilöiden ”lopettamiseen”, mutta kaliumsyanidia suosittiin, koska sen käytöllä ei ollut haitallisia vaikutuksia halutulle informaatiolle . Uhrit dehumanisoitiin: yleinen kutsumanimi vangeille oli maruta eli puutukki, koehenkilöitä referoitiin vain yksilöllisillä vankinumeroilla, ja termin ”lopettaminen” käyttö ihmisistä puhuttaessa ilmentää miten tutkijat suhtautuivat uhreihinsa. Ihmisen arvo ohitettiin tieteellisen tarkkuuden prioriteetilla: tutkimustulosten integriteetin tärkeys korostui yksikön ollessa vasta kokeiluvaiheessa, jolla tähdättiin laajemman osaston perustamiseen . 1936 Togo laajeni 731:ksi. Virallinen peiterooli oli epidemioiden ehkäisy ja vedenpuhdistus. Koehenkilöt standardoitiin hyväksymällä vain fyysisesti terveitä yksilöitä, jotta tulosten tieteellinen tarkkuus ja tasapuolisuus varmistuisi. Tätä olettamusta vahvistaa se fakta, että yhden alayksikön tehtävänä oli varmistaa koehenkilöiden pysyminen terveenä. Hisato Yoshimura, koehenkilöistä vastuussa
K olevan jaoston johtaja, kirjoitti myöhemmin, että fysiologian tutkijan tehtävänä on ”selittää eri aspekteista mikä on normaalin elämisen ilmiö”, tai Tsuneishin sanoin ”understanding why a living being lives”. Yksikön osastot 7 ja 8 olivat vankilaosastoja, joiden johdossa Yoshimura toimi. Tsuneishin mukaan tämä tieteellinen perversio kääntää perinteisen lääketieteen asetelman: sen sijaan että Yksikkö 731:n tehtävänä olisi ollut palvella hyvinvointia, selleihin lukitut koehenkilöt rinnastuivat koe-eläimiin laboratorioissa, siten että Yksikkö 731 systemaattisesti valvoi koehenkilöiden kuolinprosessia. Tämä konkretisoitui 1944 mellakassa osastolla 7: jotta vangeille tehdyistä kokeista saataisiin empiirisen tutkimuksen hyöty, heidät tapettiin tuliaseiden sijaan kaasulla jotteivät tieteelliset tulokset vaarantuisi. Empiirisiin lääketieteellisiin kokeisiin kuuluivat muutaman päivän intensiivijaksot sovellettua kenttäkirurgiaa: kiinalaisvankeja ammuttiin, ja lääkärit määrättiin harjoittelemaan luodin poistoa elimistöstä mahdollisimman nopeasti. Tällaiset harjoitukset eivät rajoittuneet vain Yksikkö 731:n toimenkuvaan: vastaavaa tehtiin laajalti, ja armeija toimitti systemaattisesti vankeja koehenkilöiksi. Tämänkaltaisten testien levinneisyys indikoi edelleen kylmän rationaalista asennetta empiiristen tutkimustulosten saavuttamiseksi. 1989 Tokiosta, entisen armeijan lääketieteellisen korkeakoulun alueelta löydettiin ampuma- ja teräasevammoista kärsineiden pääkalloja, joiden Tsuneishi päätteli liittyvän edellä mainittuihin kokeisiin: kallojen kantajien havaittiin kuuluneen
4/2016
useisiin etnisiin ryhmiin, ja Tsuneishi päätteli että kyseessä oli ollut empiirinen aivokirurginen harjoitus .”Empiiriset intensiiviharjoitukset” olivat siis vakiintunut käytäntö armeijan kirurgeille, mikä selventää Japanin asevoimien suhtautumista empiirisen tiedon priorisointiin yksilöiden hyvinvoinnin edelle. Bakteriologiset, kemialliset ja bioasekokeet olivat monimuotoisia: Yersinia pestis, Kolera-vibriot, Pernarutto ja Shigella-bakteerit olivat tutkimuskohteina, samoin rutto . Epideemisen verenvuotokuumeen saamiseksi luotiin patogeeni injektoimalla koehenkilöön punkkeja, josta sairastuneen verta injektoitiin seuraavaan potilaaseen, ja tuloksia tarkasteltiin suorittamalla ruumiinavaus elävälle henkilölle optimaalisen tuloksen saamiseksi. Pernaruton hyödyntämistä bioaseena kokeiltiin myös keraamisen pommin muodossa, tosin kuolleisuustulokset eivät olleet tyydyttäviä. Sinappikaasulla tehdyt empiiriset kenttäkokeet eri tavalla varustettuihin koehenkilöihin sisälsivät kontrolliseurantaa oireiden kehityksestä tiettyinä intervalleina, huomioiden pehmytkudosten lisäksi kaasusta aiheutuneet sisäelinvauriot . Kokeita suoritettiin myös armeijan toimesta pudottamalla lentokoneista ruttotautisia kirppuja kiinalaisväestöön, jotta saataisiin empiirinen tulos kontrolloimattomasta epidemiasta . On arvioitu yli 10 000 vangin kuolleen Japanin armeijan lääketieteellisten yksikköjen kokeissa 1932-45. Lisäksi esimerkiksi Yksikkö 731:n ulkopuolella suoritettu kokeilu ruttoa kantavilla kirpuilla tappoi saman verran . Yksikkö 731 itse myös kidutti ainakin 3000 vankia hengiltä,
21
K
4/2016
armeijan toimittaessa jatkuvasti uusia koehenkilöitä . Ishii johti toimia Tokion-keskusyksikön kautta, ja hänen pyynnöstään alueelle lähetettiin lisähenkilöstöä opiskelemaan elävien koehenkilöiden avulla. Voidaan todeta Japanin lääketieteellisen yhteisön tienneen kokeista, johtuen armeijan sekä siviililääketieteen tiiviistä yhteistyöstä. Kokeet perusteltiin siten, että ne hyödyttäisivät armeijaa ja valtiota edistämällä tiedettä ja lääketiedettä . Asioiden paljastuminen liittyi 1945 jälkeiseen Japanin poliittisen turbulenssiin. Vasemmisto ja intellektuellit olivat pettyneitä Yhdysvaltojen varauksettomaan tukeen konservatiiveille, joka näkyi taloudellisessa avussa jälleenrakentamiseen sekä tukena kylmän sodan asetelmien politiikassa. Huolimatta suositun vasemmistolaisen lehden, Asahi shinbunin, paljastuksista yhdysvaltalaiset kritisoivat Neuvostoliiton järjestämää erillisoikeudenkäyntiä Habarovskissa propagandana . Diskurssi kiihtyi Vietnamin sodan jälkeen, ja 1980-luvulla tutkijoiden Tei-ichi Morimuran ja Kei-ichi Tsuneishin asiaa koskevat teokset nostattivat debattia. 1980-luvulla valtavirtamedia kiinnostui yksikön toiminnasta ja aiheeseen liittyvät kirjoitukset nauttivat laajaa menekkiä. 1990-luvulle tultaessa yksityiset järjestöt alkoivat kiinnostua asiasta: Kiinaan lähetettiin delegaatioita raportoimaan asiasta ja näyttely asiaa koskien kiersi 1993-94 Japanin suurimmat kaupungit. Asian saavuttama kiinnostus kulminoitui 1995 yli 200 merkittävää tutkijaa, lakimiestä ja professoria käsittäneeseen konferenssiin Tokiossa .
22
Johtopäätös Ihmiskunnan historian ja valtapoliittisen kehityksen myötä valtaapitävät tahot ovat aina etsineet uusia keinoja ulottaa valtaansa muualle. Sodankäynnin historiaan on aina liittynyt taistelutoimien ohella olennaisesti siviiliväestöön tehtyjä julmuuksia. Valta on legitimoitu aina jonkinlaisella mandaatilla. Autoritaarisissa järjestelmissä on yksilön oikeuksia aina pidetty toisarvoisina: yksilön etu näissä ideologioissa toteutuu tottelemalla järjestelmää ja toimimalla sen osana, itsenäisen subjektin sijaan. Japani korosti itseään Aasian vapauttajana. Virallinen propaganda valloitetuissa maissa korosti Japanin nousua teollisena mahtina ja tätä teesinä sen ylivallan legitimiteetille. Täten Japanin harjoittamat teot on helppo ymmärtää: ajatus siitä, että päämäärä lopulta legitimoi teot ja niihin sisältyvät metodit. Japanin päämääriä palvellakseen Ishii ja hänen kollegansa saivat suostumuksen laitokseen, jonka eettisyyden puute oli aikanaankin vastenmielistä. On korostettava, ettei Japani ollut ainoa biologista asetta tuohon aikaan kehittänyt valtio, muutkin merkittävät valtiot kehittelivät myös omiaan. Kuitenkin se, mikä erotti Japanin muista, oli tieteellinen systemaattisuus yhdistettynä kokeiluihin. Yksikkö 731 oli vain yksi esimerkki, joskin huippusalainen sotilaslaitos mutta kuitenkin, Japanin tekemistä kokeista massatuhoaseiden suhteen. Ilkka Talala
Runo
K
4/2016
Uudenmaan kiertäjältä Olen nähnyt Hiidenveden selän, Rusutjärven pusikkoiset rannat, Vantaanjoen pientareet ja Lappohjan lämpöisen sannan. Olen kokenut Lemmenlaakson keväiset niityt, Mäntsälän tuimat korvet, Taaborinvuoren rinteet ja Kaisaniemen puiston vaahterapuiden katveen. Olen tuntenut Aurinkomäen ilotulitusten valot, Rautatiemuseon veturien metallin, Raaseporin linnan muurit ja vanhan Porvoon mukulakivikadut. Olen nauttinut Askolan hiidenkirnujen syvyydestä, loviisalaisen lahden laineista, Porkkalanniemen uhkeista hongistoista ja Siviilipalveluskeskuksen pehmeästä nurmesta. Olen pistäytynyt Kisakallion trampoliinilla hyppimässä, Otaniemen kampuksella kiertämässä, Pernajan kivikirkolla oppimassa ja Strömforsin ruukin saleissa tunnelmoimassa. Kuitenkin viihdyn myös sipoolaisen pellon laidalla, sillä ystävien kanssa koko Uusimaa tuntuu parhaalta, koska silloin joka kolkalla on sielu. Tuukka Eronen Kyseinen runo voitti Eteläsuomalaisen osakunnan runokilpailun fuksisarjan 6.12.2016
23
K
4/2016
Viinaa, vientiä ja kusemisen jalo taito Vuosi alkaa viimein olla loppumetreillä, joten on aika muistella menneitä.
E
nsimmäinen vuoteni on ollut mielenkiintoinen, pääsin näyttelemään Harry Potterista tuttua peikkoa upeassa lannevaatteessa ja syksyllä päädyin nuorten fuksien viettelemäksi kauniin lammen rannalla, jopa virkapukuiset miehet tulivat yrittämään siinä onnistumatta. Fuksiaisten jälkeen meno hidastui ja pääsin ansaitulle hermolomalle. On kuitenkin aika palata vuoteni legendaarisimpaan iltaan, joka vauhdikkuudessaan päihitti muut. Oli aivan tavallinen maanantai-iltapäivä. Vietin aikaa pienen pienessä yksiössäni Uudella Ylioppilastalolla rakkaiden astioideni ympäröimänä, kunnes sinisiin haalareihin sonnustautuneet nuoret neidit tulivat noutamaan minut sekä kylpyammeeni
24
elämäni seikkailuun. Tämä herätti minussa suurta ihmetystä, mutta päätin vastata neitien kutsuun myöntävästi, vaikka näin charmantilla nuorella miehellä on muutenkin vientiä. Neidit veivät minut Töölönlahdelle, jossa ajattelin meidän viettävän rauhaisaa ja sivistynyttä piknikkiä. Tämä osoittautui kuitenkin vääräksi luuloksi, kun ryhmä punahaalarisia valtiotieteilijöitä saapui paikalle. He pyysivät minua osallistumaan kanssaan performanssiin, jonka aikana heitin talviturkkini Töölönlahteen. Ilta jatkui muiden haalaripukuisten joukkueiden kanssa, tehden mitä erikoisempia asioita. Pääsin osallistumaan jos jonkinlaiseen esitykseen, joista suosikkeihini lukeutuivat kahden sinihaalarisen porukan kanssa
K esiintyminen. Näiden esitysten aikana vientiä riitti, siinäkin määrin että menetin poikuuteni. Pääsin uimaan ja jostakin kumman syystä minut puettiin kerta toisensa jälkeen piispan vaatteisiin. Olo oli kuin kuninkaalla. Tämän tapahtumarikkaan piknikin jälkeen siirryimme kaikki Klusterille jatkamaan illanviettoa kosteissa tunnelmissa. Tämä sujui mallikkaasti, vientiä riitti, jos mahdollista entistä enemmän. Tunsin, että tästä tulisi elämäni vauhdikkain ilta. En kuitenkaan osannut aavistaa, mitä tuleman piti. Kaikki tapahtui niin yllättäen, minut temmattiin parvekkeelle tuulettumaan ja sain todistaa jotain kamalaa. Kaksi punahaalarista veikkoa seisoi parvekkeella sepalus auki. Yhtäkkiä huomasin toisen heistä tekevän jotain, mihin en itse koskaan kykenisi
4/2016
fyysisen olomuotoni sekä korkean moraalini vuoksi. Tapahtuma oli niin järkyttävä, etten pysty sitä vieläkään sanoiksi pukemaan. Pieni ja viaton mieleni järkkyi tästä siinä määrin, että päätin poistua tilanteesta ja ilmoittaa siitä vastuuhenkilöille. Tämän jälkeiset tapahtumat ovat sumeita, mutta muistan ettei vientini suinkaan loppunut tämän ikävän tapahtuman takia. Ilta jatkuikin varsin kiihkeissä tunnelmissa astioiden ympäröimänä. Punahaalarisilla herroilla ei mennyt yhtä hyvin. Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, mikä ilta oli kyseessä? Kiira Law & Helena Laukkoski
Horatius Cocles balladi Jatkoa edellisestä numerosta 4. Tarpeian kalliolle kantoi loimu punainen, yötaivahan kun valaisivat kylät leiskuen. Valveillansa odottivat isät kaupungin, kun saapui ratsumiehet viestein kauhistuttavin:
”On joka suuntaan levinneet, nyt joukot Toscanan, ei seiso Crustumeriumin mailla aitaakaan. Kaikk’ tuhoutui kun iski Verbenna Ostiaan; Vartiot Janiculumin on syösty kuolemaan.” Ei senaatissa liene
25
K
4/2016
sydäntä niin väkevää, jok’ ei ois laisin järkkynyt, kun saapui viesti tää. Nous’ ylös senaattorit johdolla konsulin, jok’ kaavun ripustaen lähti jaloin vikkelin. He neuvonpidon pitivät katsellen porttia. Ei ollut aikaa väitellä, ei aikaa pohtia. ”On silta murrettava,” näin lausui konsuli, ”tai Janiculon lisäksi myös kaatuu kaupunki.” XX Silloin sisään saapui vartio hurja vauhti pääll’: ”Aseistakaa miehet! – Lars Porsenna on tääll’!” Kukkuloille kauas katsahti konsuli, silloin musta myrskyvalli länsitaivaan pimensi. 5. Vyöryen lähestyen tuo muuri järisi; ja kohta alta pilvien koventuen, voimistuen kajahti sointu torvien, ja manner tärisi. Ja yht’äkkiä kirkastui keskeltä pimeyden oikealt’ vasemmalle, vain nuo valonsäteet heijastain, tuo rivi säihky-kypäräin ja rivi keihäiden.
26
Nyt yllä säihky-linjan selkeämmin, kirkkaammin liput kahdentoista loisti noiden ylvään kaupungin. Mutt’ lippu Clusiumin otti sijan korkeimman, – tuo kauhu kansan Umbrian, tuo kauhu Gallian. Nyt selkeämmin, kirkkaammin tunnistaa saattoivat he viitoistaan ja kilvistään kuninkaat sotaisat; Arretiumin Cilnius tummalla ratsullaan; Ja Astur tunnusmerkillään, nelikenttäkilvellään; Ja Tolumnius kultavyö, Verbenna, tumma niin kuin yö, Trasimen’ rinnallaan. Alla lipun kuninkaan, norsunluuvaunussaan, Lars Porsenna Clusiumin, – saapui sotaa johtamaan. Vierellään Mamilius, tuo prinssi Latinan; Vasemmall’ kurja Sextus, – ken teki töitä häpeän. XXV Mutt’ vihamiehet näkivät kun kasvot Sextuksen, kaupungin peitti kokonaan vain huuto vihainen. Ei ollut naista ken ei ois’ ryhtynyt sylkemään, ei lasta jok’ ei kironnut tai puinut nyrkkiään.
K 6. Nyt oli ääni konsulin suruisa, matala, loi katseen synkän muuriin, – ja viholliseensa. ”He ovat täällä ennen kuin tuo silta romahtaa; Ja jos he sillan valtaavat, ken meidät pelastaa?” Lausui Horatius urhea, tuo portinvartija: ”On jokaiselle täällä kerran kuolo koittava. Ja kuinka paremmin vois’ kuolla kuin pelkonsa kohdaten edestä tuhkain isien, edestä jumalten? Edestä hellän äidin, ken tuuditti unehen, edestä vaimon, joka nostaa vauvan rinnalleen? Edestä papitarten pyhän liekin ikuisen, – heidät pelastaakseen eestä vihollisen tekojen? Nyt täytyisi, oi konsuli, sun silta romuttaa; Voin kaksi rinnallani vihollista jarruttaa. Voi tiellä noin kapeella kolme tuhat pysäyttää; Ken seisoo rinnallain ja kanssain siltaa puolustaa?”
4/2016
kanssas’ siltaa puolustan.” Puhui vahva Herminius – oli verta Titian; ”Ma vierelläsi vasemmalla siltaa puolustan.” Sanoi konsuli: ”Horatius, tapahtukoon näin.” Ja niin tuo urhokolmikko käy vihollista päin. Kas, ei roomalaiset taistoissaan säästäneet kultaakaan, ei vaimoa, ei henkeä aikoina kunnian. Silloin oli kaikki valtion puolest’ – ei puolueen, ja rikas silloin köyhän myös otti vierelleen. Silloin pellot rehdisti, kuin sato, jaetaan. Kuin roomalaiset veljiä aikoina kunnian. Nyt roomalainen veljelleen vihaisen katseen luo. Ja köyhää, nöyrää miestä polkevat rikkaat nuo. Vain senaatista löytyy nyt liekki sotilaan, vaan ei enää sodi kukaan kuin aikoina kunnian. Samuel Tammekann
XXX Siihen Spurius Lartius, – mies ylväs Ramnian: ”Ma oikealla seison,
27
K
4/2016
Reseptinurkka Matcha cupcake n. 12 kpl Taikina
Kuorrute
100g rypsiöljyä
75g tomusokeria
50g sulaa voita
250g mascarpone-tuorejuustoa (tärkeä)
190g vehnäjauhoa
5dl vispikermaa
50g mantelirouhetta 2 kpl kananmunia 160g sokeria 2 rkl matchajauhetta + vadelmahilloa 1.
Uuni päälle 180’C. Punnitse kaikki taikinan aineet kulhoon.
2.
Sekoita taikinamassa tasaiseksi.
28
K
4/2016
3.
Lusikoi massa muffinivuokiin. Kuppikakku pysyy paremmin koossa jos omistat metallisen vuoan, johon laitat kivan muffinipaperin.
4.
Paista 180’C asteessa n. 15 minuuttia (riippuu uunista). Cupcake on kypsä, kun taikina tuntuu kimmoisalta keskeltä.
5.
Pursottele vadelmahilloa jäähtyneiden cupcakesin keskelle.
6. Tee seuraavaksi kuorrute. Vispaa kerma ja sokeri semi-kovaksi. Lisää tuorejuusto ja jatka vatkaamista kunnes kuorrute on tarpeeksi kiinteä pursottamiseen. 7.
Jos omistat tähtityllan ja pursotinpussin, niin voit pursotella kivan kuorrutekerroksen kuppikakkujen päälle. Jos et omista kumpaakaan, niin lusikoi kuorrute päälle ja koeta tehdä niistä nättejä!
Lam Le & Minna Likander
Punanurkka
T
Rakkaat työläistoverit!
aistelu sosialismin voitosta ja proletariaatin oikeuksista on pitkä ja kivinen. Imperialismin ja kapitalismin valtavat hahmot leviävät kuin synkin myrskypilvi maailman työläisten ylle. Kamppailusta paremman maailman puolesta ei kuitenkaan sovi milloinkaan sovi luopua, sillä lopullinen voitto häämöttää kirkkaana horisontissa! Olen pyrkinyt vuoden aikana iskemään suoraan läpimädän kapitalismin lahoon sydämeen, ja samalla todistamaan sosialismin ylivertaisuuden tuhoon tuomittuun kilpailijaansa verrattuna. Kertauksena tästä esitän muutaman ikiaikaisen totuuden lyhyesti dialektisessa, vastakohtaisuuk-
sia esittelevässä muodossa: Kapitalismi yllyttää kilpailuun ja keskinäiseen kiistelyyn, sosialismi kannustaa solidaarisuuteen ja yhteistyöhön. Nationalismi lietsoo konfliktia, sosialismi rakentaa rauhaa. Imperialismi luo eriarvoisuutta, sosialismi tuo tasa-arvoa. Porvarillinen kulttuuri alistaa, sosialistinen kulttuuri vapauttaa. Jokaisen sosialistin velvollisuus on toimia aatteemme jalojen ideaalien esimerkillisenä kantajana, eikä minkäänlaisista tilapäisistä vastoinkäymisistä huolimatta ole syytä antautua
29
K
4/2016
epätoivon valtaan. Oikeudella on tuhat tietä voittoon, eikä totuus kuole koskaan. Kannustankin kaikkia yhtymään joukkoomme muodostamaan uuden yhteiskunnan, jossa utopia
muuttuu todeksi. Taistelu jatkukoon vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka! ELÄKÖÖN VAPAUS, VELJEYS ja TASA-ARVO! ELÄKÖÖN SOSIALISMI!
Toimitus vastaa Jouluisia terveisiä? Sattumalta tiedän, että lupasitte tämän vuoden aikana julkaista esimerkiksi pommiohjeen. Eipä ole näkynyt. Ettekö uskalla? Terv. Radikaali
30
K
4/2016
Kuten haluatte… Ainekset: 15 kg nitroglyseriiniä (C3H5(ONO2)3) 5 kg nauloja Sekoita ainekset keskenään. Valmiina käytettäväksi välittömästi. Toimitus suosittelee varovaisuutta ja eettistä harkintaa. Kronikka on ollut kuluneen vuoden aikana uskottoman tasokas lehti, kiitos siitä! Terv. Kiitollinen lukija Kiitämme kauniista sanoista ja poikkeuksellisesta mielipiteestä. Lähes kaikki muut joulukuun aikana saapuneet kirjeet ovat olleet sisällöltään hyvin erilaisia. Tässä muutama esimerkki: ”Vittu viimein päästään teistä ja paskalehdestänne eroon!” ”Yksikin numero enemmän teidän aikaansaannoksianne, niin hyppään Töölönlahteen.” ”Lehdestä paistaa läpi ainakin seuraavat puutteet, jotka esitän aakkosjärjestyksessä: ammattitaidottomuus, […], jonkinasteinen juoppohulluus, […], uusavuttomuus, […], ja öylättivarkaudet (?!? – toim.).” Tunnustuksesta liikuttuneena, Toimitus Antakaa neuvoja tulevien vuosien päätoimittajille! Terv. Päätoimittajuutta harkitseva Ensimmäiseksi voimme suositella, että lehden toimittamisen sijaan kannattaa hankkia oikeita töitä – oikeastaan kannattaa luopua myös kokonaan historian opiskelusta hyvän sään aikana ja siirtyä lukemaan vaikka oikeustiedettä tai kemiaa tai ylipäänsä ihan mitä vaan muuta. Jos nyt päätoimittajaksi kuitenkin kaikessa tyhmyydessään päätyy, niin etua on ainakin tupakoinnista, hyvästä viinapäästä ja taidosta kätkeä rahaa Panamaan. Ystävällisin terveisin, Toimitus
31
Humanisti! Meiltä saat apua työnhakuun ja urasuunnitteluun sekä tietoa humanistien sijoittumisesta työelämään. Olemme yleisakateemisten alojen asiantuntijoiden ja opiskelijoiden ammattijärjestö. FM-jäsenemme työskentelevät asiantuntijoina ja esimiehinä esimerkiksi suunnittelu- ja kehittämistehtävissä, projektiammattilaisina, hallinnon, koulutuksen tai myynnin ja markkinoinnin alalla. Tehtävämme on tukea jäsentemme työllistyvyyttä, mahdollistaa oman osaamisen kehittäminen sekä tarjota jäsenillemme arvokkaat ammatilliset verkostot. Vaikutamme osana Akavaa myös reilujen työehtojen ja oikeudenmukaisen palkkauksen turvaamiseksi.