4 minute read
Paraisten kalakoulu – Mikey Sarelin
by krookmedia
Kalastusoppaan ammattitutkintoon opiskeleva Leo Tuomi esittelee komeaa täsmäkalastettua kuhaa.
Kalastusoppaaksi ja kalastuksenohjaajaksi opiskelu PARAISTEN KALAKOULULLA
Urheilukalastuksen alalla työskentely on nostanut suosiotaan hurjasti viimeisten kymmenen vuoden aikana, varsinkin kalastusoppaana toimiminen. Moni haaveilee kalastusoppaan ammatista.
Alanvaihto on nykypäivää, ennen pysyttiin samalla työpaikalla uran alusta loppuun saakka, mutta nykyään kokeillaan erilaisia vaihtoehtoja. Jos työ alkaa maistumaan puurolle, on täysin realistista uudelleen kouluttautua ja vaihtaa alaa.
Kalastusoppaiden kouluttajana ammattiopisto Livian Paraisten yksikössä, tutummin Paraisten kalakoululla, törmään alanvaihtajiin harva se päivä ja olen itsekin vaihtanut yliopistomaailman kalastusoppaan avokonttoriin. Esittelen tässä artikkelissa Livian kalastusopas- ja kalastuksenohjaajan tutkinnot.
Minustako kalastusopas?
Kalastusoppaan ammatti on kovassa huudossa ja miksipä ei? Mikäli konttorityö maistuu puulle ja kalastus on harrastuksena lähellä
tuntuu monelle varmasti houkuttelevalta.
Kalastusoppaan ammattitutkinto suuntautuu aikuisille ja toteutetaan monimuoto-opiskeluna, joka koostuu lähi- ja etäjaksoista. Lähijaksot, joita on noin yksi kuukaudessa, jakautuvat käytännön opastoimintaan, teoriatunteihin ja korttikoulutuksiin.
Käytännön opetuksessa harjoitellaan muun muassa kalastusoppaana toimimista kuten veneilyä, eräruokailua, erityis- sekä kansainvälisten ryhmien kanssa toimimista, veneiden ja moottorien huoltoa, kalastustekniikkaa ja kalankäsittelyä.
Teoriatunneilla opiskellaan muun muassa yrittäjänä toimimista ja markkinointia, navigointia, kalastusoppaan toimintaympäristön tuntemusta sekä kala- ja vesieliöstön lajituntemusta. Korttikoulutukset koostuvat ensiavusta, vuokraveneen kuljettajan käytännön ja teorian kokeista, hygieniapassista sekä matkaturvallisuuspassista.
Venekaluston huolto on olennainen osa koulutusta.
Koulutuksen tarkoitus on valmistaa opiskelijat toimimaan itsenäisinä kalastusopasyrittäjinä
Koulutusjakso alkaa elokuussa ja loppuu toukokuussa kestäen yhden opiskeluvuoden siten, että suurin osa korttikoulutuksista pyritään hoitamaan syyslukukaudella. Kevätlukukaudesta toukokuu on pyhitetty kalastusoppaan näyttöjä varten.
Näytössä opiskelijat suunnittelevat ja järjestävät kukin vuorollaan opastetun kalastuspäivän, jossa he toimivat itse oppaina. Näytön vastaanottajina toimii koulun edustaja ja ulkopuolinen ammattikunnan edustaja, eli kalastusopas.
Kalastusoppaan ammattitutkinnon hakuaika on keväällä
Haun yhteydessä hakijat haastatellaan alalle soveltuvuuden selvittämiseksi. Hakijalta odotetaan vankkaa kalastusosaamista sekä sosiaalisia taitoja. Opiskeluvuoden aikana olemassa olevat taidot syventyvät ja laajentuvat tutkinnon suorittamista sekä kalastusoppaana
Pilkillä käydään kunhan jäitä tulee. Kuha saamassa vapautensa takaisin.
Hakulinkit kalastusoppaan ja kalastuksenohjaajan koulutuksiin löytyvät osoitteesta www.livia.fi/koulutustarjonta Lisäkysymykset voi osoittaa suoraan minulle: mikael.sarelin@livia.fi
Kalastuksenohjaajaksi opiskeleva Jussi Seppänen esittelee lähes kiloista pohjaongittua siikaa.
toimimista varten. Kalastusopaskoulutuksessa pyritäänkin keskittymään asiakkaiden opastamiseen enemmän kuin kalastusosaamisen harjoitteluun, joskin kalastustakin opiskeluun toki kuuluu.
Kalastuksenohjaaja
Kalastuksenohjaajaksi voivat kouluttautua niin nuoret kuin aikuisetkin. Koulutukseen voi hakeutua vuoden ympäri avoimen haun kautta. Kalastuksenohjaajan koulutus kestää noin kaksi tai kolme vuotta riippuen tuleeko suoraan peruskoulusta vai onko muuta koulutusta taustalla. Ensimmäisenä vuonna kartutetaan kalatalouden yleistä osaamista niin kalanviljelystä, kalankäsittelystä, ammattikalastuksesta kuin kalabiologiastakin.
Perusopintojen jälkeen seuraa erikoistuminen kalastuksenohjaajaksi. Tärkeä osa erikoistumista on eri kalastusmuotojen ja tekniikan harjoittelu eli kalassa käydään paljon. Opintoihin kuuluu kalastuksen lisäksi yritystoiminnan opintoja, navigointia, veneenhallintaa, toimintaympäristön tuntemusta, kalastusoppaana toimimista ja muun muassa kieliä sekä matematiikkaa.
Opinnot päättyvät kalastusopastoiminnan näyttökokeeseen, joka on pitkälti samanlainen kuin kalastusoppaan näyttö. Kalastuksenohjaajaksi voi hakeutua opiskelemaan heti yläasteen jälkeen mm. yhteishaun kautta. Kalastuksenohjaajan opintoihin kuuluu oleellisena osana myös työharjoittelu, joka suoritetaan joko kalastusopasyrityksessä tai esimerkiksi kalastusvälineliikkeessä.
Kalastuksenohjaaja voi valmistuttuaan toimia esimerkiksi kalastusoppaana tai kalastusvälinekaupassa eli kalastusvälineiden myynti, valmistus, maahantuonti- tai markkinointiketjussa joko yrittäjänä tai palkkatöissä.
Laatumerkit kalastukseen merkillisen halvalla!
BERKLEY
MONOFIILISIIMA Fluorocarbon 274 m
(0,03/m) Fluoroshield siimassa on yhdistetty onnistuneesti fluorocarbon- ja monofiilisiima. Siimaan on saatu molempien siimatyyppien edut, eli fluorocarbon siiman hankauskestävyys ja monofiilisiiman pehmeys. Lisäksi Fluoroshield on vedessä lähes näkymätön ja helposti hallittava. Voidaan käyttää kaikissa
899
BERKLEY
SUPERSIIMA FireLine Original 110 m
(0,12/m) Maailman suosituin supersiima ja ollut markkinoilla jo vuodesta 1996. Se on ylivoimaisen vahva, lähes venymätön ja toimii erinomaisesti. Valmistettu vahvimmasta saatavilla olevasta synteettisestä Dynema-kuidusta. Parannettu värinpitävyys. Koot 0,12–0,25 mm. Miljoonat kalastajat ei voi olla vää-
1295
ABU GARCIA
HYRRÄKELA Ambassadeur 6500 Line Counter
Erittäin tarkka digitaalinen siimalaskuri, jonka tarkkuus perustuu mahdollisuuteen esiasettaa laskuriin siiman paksuuden, jolloin mittari laskee tarkan siimamäärän. Mittari on myös taustavalaistu, jolloin uistelu myös hämärässä onnistuu. Tärpin sattuessa taustavalo syttyy automaattisesti, joten tiedät heti missä vavassa kala on kiinni. Kaksi kuulalaakeria Power Disk™ jarru, jossa jopa 7 kg jarruvoima Ergoniminen taivutettu voimakampi ja tähtipyörä Neljä palainen keskipakojarru / heittojarru Synkronisoitu siimanohjain 5,1 : 1 välitys Räikkä Kahden vuoden takuu
6995
Kaikki Berley-jigit ovat Powerbait-houkutintuoksulla käsiteltyjä. Eri värit ja painot takaavat oikean yhdistelmän kaikkiin olosuhteisiin. Toimii kaikissa Suomen vesistöissä.
Herkkauintinen
JIGISETTI KUHALLE Pro Pack Zander
Setti sisältää: 2 x Sickfish 10 cm 2 x Powerswimmer Soft 9,5 cm 2 x Flex Round Head 10 g ja 15 g
899
Täydellinen
JIGISETTI AHVENELLE Pro Pack Perch
Setti sisältää: 2 x Power Swimmer 7 cm 1 x Power Swimmer 8 cm 2 x Pulse Shad 6 cm 1 x Pulse Shad 8 cm 3 x Flex Round Headjigipäitä 3 g, 5 g ja 7 g
899
Herkkauintinen
JIGISETTI HAUELLE Pro Pack Pike
Setti sisältää: 3 x Hollow Belly 15 cm (Wagasaki Fegis ja Hot Yellow Perch) 3 x Flex Piek Head