Turun Kaupunginteatterin kevät 2017

Page 1

TURUN KAUPUNGINTEATTERIN

KEVÄT 2017


LOGOMO-TEATTERI


TOM OF FINLAND

Mitä ei voi sanoa, se piirretään. Mitä ei voi piirtää, se lauletaan. Musikaali kertoo Touko Laaksosen matkan Tom of Finlandiksi. Se näyttää kaarinalaisen opettajaperheen lahjakkaan, omalaatuisen pojan tien maailman tunnetuimmaksi suomalaistaiteilijaksi. Mieheksi, joka piirsi fantasiansa niin tosiksi, että miljoonat miehet löysivät itsensä ja seksuaalisuutensa ja enemmänkin: Tomin piirrokset antoivat heille syyn avata silmänsä aamulla. Enemmistölle Laaksosen työt raottivat verhoa maailmaan, joka siihen asti oli ollut tuntematon, varjoissa, jopa kielletty ja rangaistava. Musikaali haastaa katsojat ajatusleikkiin, että Tom of Finland ja hänen taiteensa ovat olleet maailmanlaajuisesti eräs suurimmista vaikuttajista homojen vapautumisessa ja tasa-arvoisemman aseman saavuttamisessa – verrattavissa Martin Luther Kingiin mustien oikeuksien puolestapuhujana. Tarina perustuu tositapahtumiin, mutta kun taiteilijan kuvat vuosien vieriessä karnevalisoituvat ja paisuvat, myös musikaali lisää panoksia. Tom of Finlandin maailmanvalloitus saa koomisia ja kuvitteellisiakin sävyjä. Samalla teos antaa tuoreen, harvoin kuvatun näkökulman suomalaiseen elämänmenoon sota-ajalta viime vuosituhannen lopulle. Libretto: Tuomas Parkkinen Sävellys: Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos Ohjaus ja koregrafia: Reija Wäre Lavastus: Jani Uljas Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen Rooleissa Olli Rahkonen (Touko Laaksonen), Anna Victoria Eriksson (Kaija Laaksonen), Ville Erola (Kake), Jonas Furrer, Marika Huomolin, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Leo Kirjonen, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Clyde van Loij, Jukka Nylund, Tuukka Raitala, Petri Rajala, Kimmo Rasila, Jonas Saari, Riitta Salminen ja Aleksi Seppänen

27.1.–6.5. LOGOMO-TEATTERISSA LIPUT 45/40/37 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


LOGOMO-TEATTERI

S U O R A A P U H E T T A


SUORAA PUHETTA

Kautta historian puhe on ollut ihmisen vahvin keino vaikuttaa toisiin. Puheella on kannustettu ja manipuloitu, inspiroitu ja peloteltu, nauratettu ja liikutettu. Legendaarisia puheita yhdistää kirkas idea, henkilökohtainen motiivi ja iso uskallus. Puheen pitäminen kun on aina jännittävä paikka. Vuosisatojen varrella merkittäviä puheita on pidetty rakkaudesta, sodasta, elämän tarkoituksesta, ihmisoikeuksista. Osa puheista on niin legendaarisia, että niiden sanavalinnat ovat jääneet merkitsemään kokonaisia aikakausia: Karl Marx vertasi uskontoja oopiumiin, ensimmäisenä kuussa vieraillut Neil Armstrong puhui ottamistaan askeleista, Martin Luther King puhui Washingtonissa unelmista. Legendaarisia puheita ovat pitäneet niin poliitikot, keksijät, erilaisissa gaaloissa palkitut näyttelijät, Nobel-palkintojen saajat, filosofit, kruununprinsessat, rocktähdet, mäkihyppääjät kuin yritysjohtajatkin. Saarnamiehiä löytyy vuosisatojen varrelta sekä papeista että maallikoista, ja paasata voi niin armosta kuin koirankakkojen keräämisestä. Joskus mitä suurimmalla puheella voi olla mitä pienin yleisö. Henkilötasolla unohtumattomimpia puheita ovat pitäneet rakkaat toisilleen: isät tyttärilleen, vaimot miehilleen. Puheella voi muuttaa maailmaa. Sillä voi luoda uskontoja. Sillä voi synnyttää sotia ja sammuttaa niitä. Sillä voi kiihottaa ja lohduttaa. Turun Kaupunginteatterin näyttelijät ovat etsineet maailmanhistorian kiinnostavimmista puheista ne unohtumattomimmat, ja astuvat nyt yleisön eteen pitämään ne. Puhujina Anna Victoria Eriksson, Eila Halonen, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Olli Rahkonen, Ulla Reinikainen, Petri Rajala, Kimmo Rasila ja Riitta Salminen Ohjaus Marcus Groth

17.2.–26.4. LOGOMO-TEATTERISSA LIPUT 28/25/20 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


LOGOMO-TEATTERI

TOC TOC Ranskalaisessa komediassa erilaisista pakko-oireista kärsivät potilaat saapuvat kuuluisan lääkärin vastaanotolle. Kun tohtorin lento myöhästyy, odotushuoneessa alkaa spontaani ryhmäterapiaistunto, jossa dialogi kipinöi ja monopolinappulat lentelevät. Rooleissa mm. Esko Roine ja Tuija Ernamo. 14.1.–3.5. LOGOMO-TEATTERISSA LIPUT 38/35/32 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


LOGOMO-TEATTERI

KISSA KUUMALLA KATOLLA Kun puuvillakuninkaan perilliset kokoontuvat viimeiseen yhteiseen illanviettoon, nousee pinnalle paljon puhumatonta. Tennessee Williamsin moderni klassikko käsittelee perhesuhteita, valheita, identiteettiä – ja rakkautta. Rooleissa mm. Pyry Nikkilä, Niina Koponen, Taneli Mäkelä ja Eila Halonen. 7.1.–7.4. LOGOMO-TEATTERISSA LIPUT 38/35/32 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


DOMINO-TEATTERI

ROCK OF AGES Viimeiset esitykset tammikuussa 2017!

D re & s i n g s s- alo -n äy tö ng l a 2 1 .1 s .!

Vuosituhannen parhaiden kasaribileiden loppuhuipennus! Broadwaylla, Las Vegasissa ja Lontoossa esitetyn rockmusikaalin tarinaa kuljettavat kappaleet parhailta ja kovaäänisimmiltä kasaribändeiltä. Rooleissa mm. Mikael Saari, Veeti Kallio, Anna Victoria Eriksson ja Aki Louhela. 13.1., 14.1., 20.1. ja 21.1. DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 45/40/37 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


DOMINO-TEATTERI

BONNIE & CLYDE Yhteistuotanto Teatteri Jurkan kanssa Bonnie ja Clyde ryöstävät pankit, postit, huoltoasemat, kaiken mitä jäljellä on ja irti lähtee. He ottavat kaikki panttivangeiksi matkallaan mantereiden ja maailmantilanteiden läpi. Nykyaikaan sijoittuva näytelmä pohjaa tositapahtumiin Bonnien ja Clyden pakomatkasta. Rooleissa Essi Hellén ja Markus Järvenpää. 3.–23.2. DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30/15/15 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


DOMINO-TEATTERI

NELJÄ PIENTÄ ANNOSTA Musiikkikomedia sisältää uudenvuodenaaton televisio-ohjelmistosta tutun Illallinen yhdelle -klassikkosketsin ja kolme muuta elämystä. Annoksia tarjoilevat Martti Suosalo, Iiro Rantala ja Lotta Kuusisto.

10.2. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 35/30/30 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

Heidi Herala:

PEILINPITELIJÄ Peilinpitelijä on MarjaLiisa Vartion omaleimaisen väkeviin runoihin pohjautuva draamallinen esitys, jossa mielen myyttinen fantasiamaailma, todellisuus ja unet saavat vastaansa niin hurjia kuin koomisiakin elementtejä. Lavalla Heidi Herala. 24.2. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 25/20/20 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


Helmiä-konsertissa Kirsi Tarvainen esittää Carole Kingin helmiä Mikko Koivusalon suomennoksina, kolmen hengen yhtyeen säestyksellä. Lavalla jutellaan koko ensemblen voimin ja loistavia biisejä riittää alusta loppuun!

25.2., 1.3., 18.3. ja 31.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30 €

KIVIÄ TASKUSSA Suomalaisten suosikkikomedian 15. esitysvuosi! Virtuoosinäyttelijät Martti Suosalo ja Mika Nuojua käyvät illan aikana läpi monen ihmisen elämän, katsoja puolestaan koko tunneskaalan riemusta liikutukseen.

2.3., 3.3. ja 4.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 35/30/30 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

DOMINO-TEATTERI

HELMIÄ


DOMINO-TEATTERI

Teatteri Quo Vadis:

EVOLUUTIO Evoluutio on scifinäytelmä, dystopia kahtia jakautuneesta maailmasta. Se on kuvaus perheestä, jonka tavoitteena on luoda uusi ihmislaji, joka ei ole lähtökohtaisesti itsetuhoinen. Lavalla Maija Rissanen, Minerva Kautto ja Timo Pajunen-Noroila.

7.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 26/23/18 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

Erkki Saarela:

TARTTUVIA TARINOITA Erkki Saarela tartuttaa – naurulla! Tarttuvia tarinoita on komedia kulkutaudeista ja niiden vaikutuksesta ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen. Virtuoosimaisen Saarelan käsittelyssä tautimaailman julkkikset syfiliksestä koleraan saavat arvoisensa kohtelun. Siinä sivussa katsojat nauratetaan kuoliaiksi. 11.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30 €


KAJ CHYDENIUKSEN LAULUJA

Upeaääninen Kari Hevossaari tulkitsee kaksikymmentä Kaj Chydeniuksen säveltämää laulua. Lauluista puolet on sävelletty Pentti Saaritsan runoihin ja toinen puoli muiden runoilijoiden teksteihin, kommenteiksi ensimmäisille. Tuloksena on tunteikas matka läpi historian, karttapallon ja eletyn elämän. 16.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30 €

Red Nose Company:

PUNAINEN VIIVA

Klovnit tarttuvat Ilmari Kiannon kansallisklassikkoon! Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) kuljettavat katsojat kainuulaiseen korpimaisemaan aseinaan sähkökitara ja haitari. Punainen viiva on esitys äänestämisestä, tasa-arvosta ja politiikan mahdottomuudesta – pilke silmäkulmassa. 22.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 26/23/18 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

DOMINO-TEATTERI

Pentti Saaritsa ja runoilijaystävät:


DOMINO-TEATTERI

PALVELIJA Onko palvelijuus ammatti vai ihmisessä syvemmällä oleva luonne? Kari Hotakaisen kirjoittamassa monologinäytelmässä tavataan kavalkadi palvelualan ammattilaisia kätilöstä ja papista mielenterveyshoitajaan ja parturikampaajaan. Palvelijan mielenmaisemaan sukeltaa monitaituri Martti Suosalo.

24.3. ja 25.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 35/30/30 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

PÖLJÄNPOJAN VAKUUTUS Pekka Huotarin esikoisromaaniin pohjautuva Pöljänpojan vakuutus kertoo Pohjois-Pohjanmaalta Helsinkiin könynneestä miehestä, joka on tyrinyt isoimman roolinsa: osansa miehenä ja isänä. Mika Nuojuan esittämä monologinäytelmä penkoo mieheksi kasvamista nuoruudessa ja keski-iän rumassa haaksirikossa. 28. ja 29.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30 €


Yhden naisen musiikkidraamassa Susanna Haavisto käy laulujen lomassa vuoropuhelua Édith Piafin kanssa laulamisen pakosta ja rakkauden sammumattomasta janosta. Piafin laulujen lisäksi esityksessä kuullaan Michel Legrandin, Anna-Mari Kähärän ja Juha Tikan sävellyksiä. 1.4. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30 €

KÄYTTÖOHJE KAHDELLE Kaikki, mitä olet koskaan halunnut tietää rakkaudesta! Musikaalikomediassa vietetään sinkkuelämää ja sitoudutaan – pilke silmäkulmassa ja ääneen nauraen. Samuel Harjanteen ohjaaman musikaalin tähtinä nähdään Kaisa Hela, Ushma Karnani, Riku Nieminen ja Heikki Ranta. 5.4., 6.4., 7.4. ja 8.4. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 35/30/30 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

DOMINO-TEATTERI

PAKKO SAADA LAULAA!


DOMINO-TEATTERI

JUKKA PUOTILA SHOW Jukka Puotila Show'ssa tavataan kaikille suomalaisille tutuiksi tulleita julkisuuden henkilöitä, joita Puotila imitoi ilmiömäisellä tavallaan, ketään säästelemättä ja säälimättä.

9.3. ja 30.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 35/30/30 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)

JUHA TAPIO – ITTEKSEEN

Harvinainen mahdollisuus kokea intiimi Juha Tapio -keikka! Konsertissa tilan saa ja täyttää olennainen: vain mies ja kitara – sekä laulut, sanottava ja kohtaaminen. Konsertti tulee myyntiin 12. 12. 2016. 17.3. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 30 €

MISS DIVET WAPPUSPECIAL

Marko Vainio on kiistatta yksi Suomen menestyneimmistä drag-artisteista. Marko tuo jälleen keväällä 2017 tähtikavalkadinsa, peruukkinsa, höyhenensä, timanttikenkänsä ja paljettinsa Turun Kaupunginteatteriin! 29.4. klo 19 DOMINO-TEATTERISSA LIPUT 35/30/30 € (perushinta/eläkeläiset/opiskelijat)


ESITYSKALENTERI

Logomo-teatteri

Domino-teatteri

TAMMIKUU LA 7.1. 14 & 19 KISSA KUUMALLA KATOLLA PE 13.1. 19.00 KISSA KUUMALLA KATOLLA 19.00 ROCK OF AGES LA 14.1. 14 & 19 TOC TOC 19.00 ROCK OF AGES PE 20.1. 19.00 TOC TOC 19.00 ROCK OF AGES LA 21.1. 14 & 19 KISSA KUUMALLA KATOLLA 19.00 ROCK OF AGES TO 26.1. 19.00 TOM OF FINLAND (ennakko) PE 27.1. 19.00 TOM OF FINLAND (ensi-ilta) LA 28.1. 19.00 TOM OF FINLAND (ensi-ilta)

HELMIKUU KE 1.2. 19.00 TOM OF FINLAND TO 2.2. 19.00 TOM OF FINLAND PE 3.2. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 BONNIE & CLYDE (ensi-ilta) LA 4.2. 14 & 19 TOM OF FINLAND 19.00 BONNIE & CLYDE KE 8.2 19.00 TOC TOC 19.00 BONNIE & CLYDE TO 9.2. 19.00 KISSA KUUMALLA KATOLLA 19.00 BONNIE & CLYDE PE 10.2. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 NELJÄ PIENTÄ ANNOSTA LA 11.2. 14 & 19 TOM OF FINLAND PE 17.2. 19.00 SUORAA PUHETTA (ensi-ilta) 19.00 BONNIE & CLYDE LA 18.2. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 BONNIE & CLYDE MA 20.2. 19.00 TOM OF FINLAND TI 21.2. 19.00 TOM OF FINLAND KE 22.2. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 BONNIE & CLYDE TO 23.2. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 BONNIE & CLYDE


PE 24.2. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 PEILINPITELIJÄ LA 25.2. 14 & 19 TOM OF FINLAND 19.00 HELMIÄ MA 27.2. 19.00 TOC TOC TI 28.2. 19.00 KISSA KUUMALLA KATOLLA

MAALISKUU KE 1.3. 19.00 SUORAA PUHETTA 19.00 HELMIÄ TO 2.3. 12.00 SUORAA PUHETTA 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 KIVIÄ TASKUSSA PE 3.3. 14 & 19 TOM OF FINLAND 19.00 KIVIÄ TASKUSSA LA 4.3. 14 & 19 TOM OF FINLAND 19.00 KIVIÄ TASKUSSA MA 6.3. 19.00 TOM OF FINLAND TI 7.3. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 EVOLUUTIO KE 8.3. 19.00 TOM OF FINLAND TO 9.3. 19.00 SUORAA PUHETTA 19.00 JUKKA PUOTILA SHOW PE 10.3. 19.00 KISSA KUUMALLA KATOLLA LA 11.3. 14 & 19 TOC TOC 19.00 TARTTUVIA TARINOITA TI 14.3. 19.00 TOM OF FINLAND KE 15.3. 19.00 TOM OF FINLAND TO 16.3. 19.00 PENTTI SAARITSA JA RUNOILIJAYSTÄVÄT 19.00 TOM OF FINLAND PE 17.3. 14 & 19 TOM OF FINLAND LA 18.3. 14.00 SUORAA PUHETTA 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 HELMIÄ MA 20.3. 19.00 TOC TOC TI 21.3. 14.00 TOC TOC 19.00 TOM OF FINLAND KE 22.3. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 PUNAINEN VIIVA TO 23.3. 19.00 TOM OF FINLAND PE 24.3. 14 & 19 TOM OF FINLAND 19.00 PALVELIJA LA 25.3. 14.00 TOM OF FINLAND 19.00 KISSA KUUMALLA KATOLLA 19.00 PALVELIJA


MA 27.3. 19.00 SUORAA PUHETTA TI 28.3. 19.00 PÖLJÄNPOJAN VAKUUTUS KE 29.3. 14 & 19 TOC TOC 19.00 PÖLJÄNPOJAN VAKUUTUS TO 30.3. 14.00 TOC TOC 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 JUKKA PUOTILA SHOW PE 31.3. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 HELMIÄ

HUHTIKUU LA 1.4. 14 & 19 TOM OF FINLAND 19.00 PAKKO SAADA LAULAA! MA 3.4. 19.00 TOM OF FINLAND TI 4.4. 19.00 TOM OF FINLAND KE 5.4. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 KÄYTTÖOHJE KAHDELLE TO 6.4. 19.00 TOM OF FINLAND 19.00 KÄYTTÖOHJE KAHDELLE PE 7.4. 14.00 TOM OF FINLAND 19.00 KISSA KUUMALLA KATOLLA 19.00 KÄYTTÖOHJE KAHDELLE LA 8.4. 14.00 SUORAA PUHETTA 19.00 TOC TOC 19.00 KÄYTTÖOHJE KAHDELLE TI 18.4. 19.00 TOC TOC KE 19.4. 14.00 TOC TOC 19.00 SUORAA PUHETTA TO 20.4. 19.00 TOM OF FINLAND PE 21.4. 19.00 TOM OF FINLAND LA 22.4. 14 & 19 TOM OF FINLAND MA 24.4. 19.00 TOC TOC TI 25.4. 14 & 19 TOC TOC KE 26.4. 12.00 SUORAA PUHETTA 19.00 TOM OF FINLAND TO 27.4. 19.00 TOM OF FINLAND PE 28.4. 19.00 TOM OF FINLAND LA 29.4. 14 & 19 TOM OF FINLAND

TOUKOKUU TI 2.5. KE 3.5. TO 4.5. PE 5.5. LA 6.5.

19.00 19.00 19.00 19.00 14 & 19

TOC TOC TOC TOC TOM OF FINLAND TOM OF FINLAND TOM OF FINLAND


INFO HALLIN LIPPIS -LIPPUKASSA palvelee Turun Kauppahallissa. Normaali aukioloaika ti–pe klo 11–18, la klo 10–16. LIPPUVARAUKSET myyntipalvelusta numerossa 02 262 0030. Normaali puhelinpalveluaika ma klo 9–16, ti–pe klo 9–18, la klo 10–16. LOGOMO- JA DOMINO-TEATTEREIDEN LIPUNMYYNTI on auki esityspäivinä tuntia ennen esitystä. Teattereissa on saatavilla ainoastaan esitysillan lippuja. Maksutapoina vain käteinen ja pankkikortti. LOGOMO- JA DOMINO-TEATTEREIDEN VÄLIAIKATARJOILUT: Sunborn Catering, info@sunborncatering.com tai p. 02 445 6700 (ma–pe klo 9–16). Varaukset verkossa osoitteessa logomokitchen.fi/tapahtumat TYKY-ETU käy maksuvälineenä kaikkiin tässä esitteessä mainittuihin kevään 2017 esityksiin. OPISKELIJOIDEN VIIME HETKEN ETU: Maanantaista torstaihin liput saman illan esityksiin vain 10 €! Liput Hallin Lippis -lippukassalta, myyntipalvelusta ja teattereista tuntia ennen esitystä. LISÄTIEDOT: www.turunkaupunginteatteri.fi

@tkteatteri #tkteatteri


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.