VAK ry:n toimintakertomus 2015

Page 1

2015

Toimintakertomus

VAK ry 68. toimintavuosi


Pääkirjoitus

Me-hengessä muutetaan elämiä Vuosi oli VAK ry:n 68. toimintavuosi. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskentän keskustelua hallitsi SOTE-uudistus. Toteutusmalleja hahmoteltiin ja pohdittiin, miten uudistus toteutetaan. Tätä kirjoitettaessa ei ole vieläkään varmuutta, millaisella rakenteella sosiaali- ja terveyspalveluita tulevaisuudessa tuotetaan. Samaan aikaan on myös käynnissä mielenterveys- ja päihdehuoltolain sekä alkoholilain uudistushankkeet. Miten edellä olevat hankkeet tulevat vaikuttamaan palvelujen saatavuuteen ja niiden kohdentumiseen? VAK RY:N MUUTAMIEN raskaiden vuosien jälkeen toimintavuosi oli hyvä. Toiminnallisesti Kankaanpään A-kodin käyttöaste oli hyvä ja palautteiden mukaan kuntoutuksella on ollut merkitystä asiakkaiden elämänlaadun kohentamisessa. A-klinikan Kankaanpään yksikkö 2

suljettiin alkuvuodesta ja Parkanon yksikön toiminta päättyi marraskuussa, kun vastuut avokuntoutuksen tekemisestä siirtyivät muille toimijoille. Yhteisölliseen kuntoutukseen keskittyvässä Mikkeli-yhteisössä asiakasmäärät vaihtelivat suuresti.


”Yhteisöllisyys ja aito kohtaaminen ovat avainsanoja tiellä laadukkaaseen elämään.” Yhdistyksen hallituksessa ja työyhteisöissä on vahva yhteiseen hiileen puhaltamisen meininki. Voidaan varmaan puhua vakkilaisesta me-hengestä. Tämä näkyy voimakkaana sitoutumisena omaan työhön ja tehtävään sekä sen kehittämiseen. Yhdessä toimien voitetaan vaikeudet ja jaetaan hyvät hetket. AITO KOHTAAMINEN AVAINSANA Aito muutos vaatii aikaa. Tämä nousee esille, kun pohditaan kuntoutuksen saatavuutta. Laitoskuntoutuksella on edelleen vahva paikka suomalaisessa päihdetyössä. Iso-Britanniassa ja Hollannissa ollaan palaamassa korvaushoidosta takaisin laitoskuntoutukseen, koska on huomattu, että laitoskuntoutus

on kustannustehokkaampaa pitkällä aikavälillä. Päihderiippuvuus ei synny hetkessä ja siitä kuntoutuminen vaatii aikansa. Yhteisöllisyys ja aito kohtaaminen ovat avainsanoja tiellä laadukkaaseen elämään. Suuret kiitokset työntekijöille tehdystä työstä ja sitoutumisesta muutosta hakevan kuntoutujan elämään. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jatketaan yhteisiä ponnistuksia.

Helsingissä 15.3.2016 Kimmo Sainio VAK ry:n hallituksen puheenjohtaja 3


VAK ry YHDISTYKSEN KOKOUS HALLITUS Pj + 8 jäsentä

TYÖVALIOKUNTA

JOHTORYHMÄ

YHDISTYS

KANKAANPÄÄN A-KOTI

MIKKELI-YHTEISÖ

A-kodin johtaja

Mikkeli-yhteisön johtaja

KUNTOUTUSVASTAAVA - varainhankinta

- peruskuntoutusyhteisöt

- omaisuuden hoitaminen

- perheyhteisö

- koulutuksen myynti

- Joukanen-yhteisö

- tutkimustoiminta

- intervalliyhteisö

- julkaisutoiminta - viestintä - markkinointi

- päiväkoti Onnela

- projektit (ulkopuolisella

- toiminnallinen kuntoutus

rahoituksella)

4

TUKIPALVELUT - keittiö

- yhteisöllinen yksilö-, pari ja perhekuntoutus TUKIPALVELUT - päivähoito


Hallitus

YHDISTYKSEN HALLITUKSEEN OVAT VUONNA 2015 KUULUNEET Sainio Kimmo Ahlström Salme Jääskinen Matti Kailasmaa Marko Koivisto Kalervo Leistola Juha Nousiainen Marja-Leena Saine Seppo Ruokonen Jussi Savolainen Mauno Siren Anja

toiminnanjohtaja puheenjohtaja tutkimusprofessori jäsen sosiaalineuvos jäsen 4.5.2015 saakka toiminnanjohtaja jäsen 4.5.2015 alkaen päätoimittaja jäsen A-klinikkatyön johtaja jäsen sosiaalineuvos jäsen 4.5.2015 saakka VTM jäsen lastenkodinjohtaja jäsen sosiaaliterapeutti jäsen lehtori, YTM varapuheenjohtaja

Hallituksen kokouksia pidettiin yhdeksän. Hallituksen työskentelyyn ovat osallistuneet myös VAK ry:n toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi ja Mikkeli-yhteisön johtaja Kaarina Peltonen, sekä A-kodin johtaja Heidi Viljanen 1.8.2015 alkaen.

TYÖVALIOKUNTA Hallituksen nimeämään työvaliokuntaan kuuluivat puheenjohtajana Kimmo Sainio ja jäseninä Marja-Leena Nousiainen (4.5. saakka), Seppo Saine, Anja Sirén, Jussi Ruokonen (4.5. alkaen), Arja Ruisniemi (31.7. saakka), Heidi Viljanen (1.8. alkaen) ja Kaarina Peltonen (1.8. alkaen). Työvaliokunta kokoontui kuusi kertaa. JOHTORYHMÄ Hallituksen nimeämään johtoryhmään kuuluivat puheenjohtajana toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi (31.7. saakka), Kimmo Sainio puheenjohtajana (1.8. alkaen) sekä jäseninä johtaja Kaarina Peltonen ja johtaja Heidi Viljanen. TILINTARKASTAJAT JA TOIMINNAN TARKASTAJAT Vuosikokouksen valitsemana varsinaisena tilintarkastajana on toiminut KHT, JHTT Tom Sandell ja varalla KHT Tapani Torpo. Toiminnan tarkastajana on toiminut JHTT Jari Ritari ja varalla HTM Tanja Santahuhta. HENKILÖKUNTA Toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi (31.7. saakka). YHDISTYKSEN KOKOUS Vuosikokous pidettiin 4.5.2015 Helsingissä. Kokoukseen osallistui 12 henkilöjäsentä.

JÄSENISTÖ Yhdistyksen yhteisöjäsenet ovat: • Jyty Helsinki ry • Liikenneraittiustyön Keskus ry • Raittiuden Ystävät ry • Suomen Elämäntapaliitto ry • Eloset ry. Henkilöjäseniä oli vuoden lopussa 36. KUULUMINEN JÄRJESTÖIHIN Yhdistys on A-klinikkasäätiön perustajajäsen ja säätiön valtuuskunnassa ovat yhdistystä edustaneet Jukka Kailio ja Kimmo Sainio. Yhdistys on SOVATEK-SÄÄTIÖN jäsen. Yhdistyksen edustajana säätiön valtuuskunnassa on ollut Marja-Leena Nousiainen (säätiön valtuuskunta) ja hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana Kaarina Peltonen. Päihdehuollon valtakunnallisessa yhteistyöryhmässä (PÄIVYT) yhdistystä edustivat Arja Ruisniemi (31.7. saakka), Heidi Viljanen (1.8. alkaen) ja varajäsenenä Kaarina Peltonen. Yhdistys on lisäksi jäsenenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä, Pirkanmaan päihdepalvelujärjestöt ry:ssä sekä Kumppanuustalo Artteli ry:ssä. Kankaanpään A-koti ja Mikkeli-yhteisö ovat Euroopan Terapeuttisten Yhteisöjen liiton EFTC:n jäseniä. Toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi kuuluu Suomen Terapeuttisten Yhteisöjen Ystävät ry:n hallitukseen. 5


Kirsi Tammi

Kankaanpään A-koti

A-kodin perustehtävänä on tarjota laadukasta kuntoutusta päihderiippuvuuteen ja muihin riippuvuuksiin naisille, miehille ja perheille. Toimintamme arvolähtökohtina ovat asiakkaan ja yksilöllisyyden arvostaminen, yhteisöllisyys ja voimavarakeskeisyys. Tavoitteenamme on toimia turvallisena ja muutosta edistävänä kuntoutusyhteisönä ja olla joustava ja luotettava yhteistyökumppani. A-KODISSA ON 40 ASIAKASPAIKKAA ja kuntoutusta toteutetaan neljässä erillisessä yhteisössä, joista kaikista kuntoutusta voi jatkaa kuntoutusjakson päätyttyä intervallikuntoutuksessa. Yhteisöistä kaksi on peruskuntoutusyhteisöjä, joissa tapahtuva kuntoutus on yksilökuntoutusta. Kuntoutukseen voi tulla myös pariskuntana. Peruskuntoutus sisältää keskusteluryhmiä, toiminnallisia ryhmiä, henkilökohtaisia keskusteluja ja yksilöllisiä kirjallisia tehtäviä. Jokaiselle asiakkaalle laaditaan 6

henkilökohtainen kuntoutussuunnitelma. Suunnitelma rakentuu systemaattisen elämäntilanteen arvioinnin pohjalta, joka on osa ASTA-työskentelyä® (asiakaslähtöinen suunnittelu, toteutus ja arviointi). ASTA-työskentelyn® lähtökohtana ovat asiakkaan elämäntilanne ja hänen motivaationsa muutokseen. Asiakkaat arvioivat kuntoutustoimintaa ja omaa hyvinvointiaan viikoittain. Peruskuntoutusyhteisöissä kuntoutusjaksot kestävät keskimäärin 1–2 kuukautta.


HENKILÖKUNTA ON OSALLISTUNUT VUODEN AIKANA SEURAAVIIN KOULUTUKSIIN

• • • • • • • • • • • •

Kognitiivisen lyhytpsykoterapian perustaidot -tutkinto Sosiaalihuoltolakikoulutus ja varhaiskasvatuslakikoulutus Särkyvä mieli -koulutus Lapset puheeksi -menetelmäkoulutus Työsuojelukoulutus Päihdetyön ammattitutkinto Varhaisen vuorovaikutussuhteen ja vanhemmuuden havainnointi- ja arviointi -koulutus Lääkehoitokoulutus Päihdehoitotyön koulutuspäivät Luottamusmieskoulutus Valvottu koevapaus päihdehuollossa Esimies työhyvinvoinnin johtajana -koulutus.

Peruskuntoutuksen jälkeen asiakkaalla on mahdollisuus jatkaa kuntoutustaan jatkokuntoutusyhteisö Joukasessa. Joukanen on peruskuntoutusyhteisöjä tiiviimpi 8-paikkainen yhteisö, jossa asiakkaita kutsutaan oppilaiksi. Oppilaat opettelevat arjen hallintaa ja arkielämän taitoja sekä vastuun ottamista omasta elämästä. Tiiviin yhteisöllisyyden ansiosta myös sosiaalinen kuntoutus toteutuu ja oppilas oppii toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saa vahvistusta päihteettömyyteen. Joukasessa opetellaan vastuun kantamista itsestä ja muista erilaisten vastuutehtävien muodossa. Joukasessa kuntoutusjaksot ovat kestoltaan keskimäärin 3–6 kuukautta. PERHEILLE HYVINVOINTIA Perhekuntoutusyhteisössä on paikkoja seitsemälle perheelle ja jokaisella kuntoutukseen tulevalla perheellä on käytössään oma rivitaloasunto. Kuntoutukseen tulevien perheiden

lapsia varten A-kodilla on oma päiväkoti Onnela. Kouluikäiset lapset käyvät koulua kankaanpääläisissä kouluissa ja vauva-ikäisille järjestetään hoitoapua tarpeen mukaan. Päiväkodin ansiosta kuntoutukseen tulevat vanhemmat voivat keskittyä henkilökohtaiseen kuntoutumiseensa lasten osallistuessa päiväkodin tai koulun ohjelmaan. Perhekuntoutuksen tärkein tavoite on kunkin perheen kohdalla perhetilanteen tasapainottaminen. Korostamme turvallisen ja tavallisen arjen merkitystä ja tavoitteenamme on vahvistaa perheen sisäistä vuorovaikutusta ja terveitä rooleja. Päiväkoti Onnelassa lapsen kehittymistä seurataan tiiviisti ja lapsen kehitystä ja toimintaa Onnelassa käsitellään vanhempien kanssa säännöllisesti. Onnelan työntekijät luovat lapselle turvallisen ja läsnä olevan ympäristön sekä selkeän päivärytmin. Lapsia tuetaan ja asioita käsitellään heidän kehitystasonsa huomioiden. Onnelan ja perhekuntoutuksen työntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä 7


VAK ry:n pitkäaikaisen hallituksen jäsenen sosiaalineuvos Marja-Leena Nousiaisen viimeinen vuosikokous 4. toukokuuta 2015.

Korostamme turvallisen ja tavallisen arjen merkitystä. perheitä koskevissa asioissa. Arjessa esiin tulevia ilmiöitä havainnoidaan ja niistä keskustellaan perheen vanhempien kanssa. Vanhemmuutta pyritään tukemaan ja vahvistamaan kuntoutuksen aikana. Tiivis työskentely perheiden kanssa mahdollistaa perhekohtaisten tarpeiden huomioimisen ja konkreettisten muutostarpeiden havaitsemisen. Tämä auttaa kuntoutuksen jälkeisen tuen ja avun suunnittelussa ennen kuntoutusjakson päättymistä. KUNTOUTUSTA JATKOSSAKIN A-kodin omana jatkokuntoutusmuotona toimii intervallikuntoutus. Intervallikuntoutukseen on mahdollisuus osallistua kuntoutusjakson päätyttyä peruskuntoutuksessa, Joukasen yhteisössä tai perheyhteisössä. Kaikkiaan vuonna 2015 intervallikuntoutukseen osallistui 64 asiakasta. Intervalliasiakkaat jakaantuivat koko talon intervalliryhmiin sekä Joukasen yhteisössä ja perheyhteisössä toteutettuihin jaksoihin. AIEMPIA VUOSIA PAREMPI 2015 Vuosi 2015 oli Kankaanpään A-kodin 62. toimintavuosi. Kahden vaikeamman vuoden jälkeen kuluneeseen vuoteen lähdettiin odottavin ja toiveikkain ajatuksin, joskin osittain myös pelokkain miettein. Entä jos tänäkään vuonna asiakaskysyntä ei vilkastu? Vuoden edetessä ja kevääseen päästessä 8

VAK ry:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Sainio ojentaa toiminnanjohtaja Arja Ruisniemelle läksiäislahjaksi taulun. Kuva läksiäisistä 6. syyskuuta 2015.

voitiin hiljalleen huokaista, sillä asiakaskysynnässä oli tapahtumassa selkeää parantumista. Tilanne ei jäänyt ohimeneväksi, vaan koko vuosi 2015 oli hoitovuorokausimäärän suhteen selkeästi parempi kahteen aiempaan vuoteen verrattuna. A-kodin innokas, kokenut ja ammattitaitoinen henkilökunta haki lisäosaamista monista erilaisista koulutuksista. Viisi A-kodin työntekijää aloitti syksyllä päihdetyön ammattitutkinnon opinnot. A-kodissa vieraili vuoden aikana useita opiskelijaryhmiä ja A-koti toimi monien sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden työssäoppimispaikkana, kuten aiempinakin vuosina. Myös monista kunnista kävi vuoden aikana henkilöstöä tutustumassa A-kodin toimintaan. HEIDI VILJASESTA UUSI A-KODIN JOHTAJA Laatutyötä ja markkinointia on toteutettu resurssien sallimissa rajoissa. Asiakastiloja on remontoitu ja uuden asiakastietojärjestelmän kehittämistyötä on jatkettu. Osa toiminnoista jouduttiin vuoden aikana lopettamaan. Näin tapahtui turvakoti- sekä A-klinikkatoiminnan osalta. Kankaanpään A-klinikka palveli viimeisiä asiakkaitaan alkuvuonna ja Parkanon A-klinikan ovi sulkeutui viimeisen kerran 30.11.2015. Kankaanpäässä avopäihdepalvelut tuottaa jatkossa Posa (Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä) ja Parkanossa Pihlajalinna Oy. Tiivistä yhteistyötä Posan


Vuoden 2015 aikana

64

A-KODIN PALVELUJA KÄYTTI

(2014: 65)

ERI KUNTAA

Peliriippuvaisille tarkoitetulle intensiivikurssille osallistui asiakkaita

ASIAKKAISTA PÄÄPÄIHTEEKSEEN ILMOITTI ALKOHOLIN

MONIAINEKÄYTTÄJIÄ

% (2014: 49 %)

LÄÄKERIIPPUVAISIA

%

% (2014: 49 %)

kanssa jatkettiin muun muassa A-kodissa toteutettavien lasten valvottujen ja tuettujen tapaamisten muodossa. Isoin muutos vuonna 2015 koettiin, kun A-kotia kymmenen vuoden ajan luotsannut päihdetyön konkari Arja Ruisniemi siirtyi pois yhdistyksemme toiminnanjohtajan tehtävästä. 1.8.2015 uutena A-kodin johtajana aloitti aiemmin apulaisjohtajana työskennellyt YTM Heidi Viljanen. Samana päivänä kuntoutusvastaavana aloitti pitkään yhdistyksen palveluksessa työskennellyt Miia Rajakallio. Yhteistyötä vuoden aikana on tehty lukuisten tahojen kanssa, mm. Rikosseuraamuslaitos, A-kiltojen Liitto ry, Irti Huumeista ry, AA ja NA, Rakastajat Teatteri, Tampereen

(2014: 1 %)

Yliopisto, Satakunnan Ammattikorkeakoulu, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu, Winnova Oy, Sataedu, Tampereen Ammattikorkeakoulu, Laurea Ammattikorkeakoulu, Lahden Ammattikorkeakoulu ja Porin Diakonia-Ammattikorkeakoulu. A-kodissa työskenteli vuoden 2015 lopussa: johtaja, kuntoutusvastaava, 3 toimistosihteeriä, 1 sosiaalityöntekijä, 5 sairaanhoitajaa, 14 ohjaajaa, 4 keittäjää ja siivouspäällikkö. A-kodissa toimii osa-aikainen lääkäri. Vuoden lopussa työsuhteessa oli kaikkiaan 32 työntekijää. Henkilökunnan työnohjaajana on toiminut VTM Heikki Kupiainen. Työnohjaus on toteutettu ryhmätyönohjauksena. 9


A-KOTI: ASIAKKAIDEN IKÄJAKAUMA (%) VUOSINA 2014–2015 2014

2015

IKÄ

7

13

18–24

44

37

25–34 35–44 45–54

31

24

55–64 65–69

14

12

7

7

2

70–100

2

18–24-vuotiaiden asiakkaiden määrä on liki kaksinkertaistunut. A-KOTI: ASIAKKAIDEN HOITOAJAT/VRK (%) VUOSINA 2014–2015 2014

2015

22

18

39

40

23

21

16

21

0–6 10

7–30

31–60

61–1000


A-KOTI: ASIAKKAIDEN TYÖSUHTEET (%) VUOSINA 2014–2015 2014

2015

28

työssä

30

työtön 58

58

eläkeläinen opiskelija

11

9

3

3

A-KOTI: PÄIHDEAINEET (%) VUOSINA 2014–2015 2014

2015

48

51

2

2

14

10 14

19

7 5

4

3

11

9

1

Alkoholi

Alkoholi+lääkkeet

Lääkkeet

Alkoholi+huumeet

Huumeet

Alkoholi+lääkkeet+huumeet

Huume+lääkkeet

Ei päihdettä 11


Mikkeli-yhteisö

Mikkeli-yhteisön perustehtävänä on tuottaa laadukkaita yhteisöllisiä päihde- ja perhekuntoutuspalveluita yksin kuntoutukseen tuleville, pariskunnille ja perheille. MIKKELI-YHTEISÖN ARVOLÄHTÖKOHTINA ovat usko yhteisön auttavaan voimaan ja asiakkaiden kykyyn muuttua sekä turvallisuus, välittäminen, yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen ja lääkkeettömyys. Visiona Mikkeli-yhteisöllä on toimia yhteisöllisen päihdeja perhekuntoutuksen edelläkävijänä. Mikkeli-yhteisössä asiakkaita kutsutaan oppilaiksi, koska yhteisöllisessä kuntoutuksessa on kyse uuden elämäntavan oppimisesta. Yhteisön paikkaluku on 20. Perheitä yhteisöön mahtuu perheen koosta riippuen kolme tai neljä. Yksin kuntoutukseen tulleet ja perheet muodostavat yhdessä tiiviin yhteisön, jossa oppilaat tukevat ja auttavat toisiaan ja kantavat vastuuta toinen toisistaan. 12

VUODEN 2015 TOIMINTA Vuoden 2015 aikana asiakaskysyntä oli edelleen vaihtelevaa. Muutamina kuukausina yhteisössä oli runsaasti oppilaita. Joinakin kuukausina taas yhteisössä oli niin vähän oppilaita, että päivittäisen toiminnan pyörittäminen oli haasteellista. Perhekuntoutuksen kysyntä oli edellisiä vuosia hiljaisempaa. Koko vuoden käyttöaste oli 55 %. Mikkeli-yhteisön palveluja käytti 30 kuntaa. Kuntien heikentynyt talous selittää osaksi asiakaskysynnän hiljenemistä. Kuitenkin suurempi selittävä tekijä lienee lääkkeellisen hoidon vahva asema tämänhetkisessä huumehoidossa. Oppilasmäärän vaihtelusta huolimatta yhteisöllisyyden säilymistä on pidetty tärkeimpänä asiana. Tässä on onnis-


MIKKELI-YHTEISÖN HENKILÖKUNTA ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KOULUTUKSIIN

• • • • • • • •

Ensiapu 1 Ensiapu 2 Yhteisöhoidon jatkokoulutus Yhteisöllisen johtamisen jatkokoulutus Omavalvontakoulutus Sosionomiopinnot Sosiaalipsykologian ja sosiaalityön opinnot Luottamusmieskoulutus.

Mikkeli-yhteisön visiona on toimia yhteisöllisen päihdeja perhekuntoutuksen edelläkävijänä.

MIKKELI-YHTEISÖN HENKILÖKUNTA ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN VALTAKUNNALLISIIN/ ALUEELLISIIN TAPAHTUMIIN TAI SEMINAAREIHIN

• • • • •

Päivytin seminaari Steryn kesäpäivä Itä-Suomen päihdepäivät Sovatek-säätiön 5-vuotisjuhlaseminaari Lisäksi Mikkeli-yhteisön edustaja on ollut tutustumassa Päihdetyön Talentian matkalla Eksoten päihdetyöhön Lappeenrannassa ja Pietarissa tehtävään päihdetyöhön.

tuttu varsin hyvin päätellen oppilaiden kuntoutusjaksoistaan antamasta palautteesta. Mikkeli-yhteisöstä uuden elämän löytäneille oppilaille yhteisöstä on tullut tärkeä paikka, johon palataan mielellään vuosienkin päästä. Siksi jatkohoidon viikonloput ovat olleet jatkuvasti suosittuja. Jatkohoidon viikonloppuja järjestettiin vuoden 2015 aikana yksin kuntoutuksessa olleille kolme sekä perhekuntoutuksessa olleille yksi. Jatkohoidon viikonloput sekä muut entisten oppilaiden viikonloppuvierailut ovat omalta osaltaan tukeneet yhteisöllisyyttä sekä antaneet nykyisille oppilaille toivoa elämänmuutoksen mahdollisuudesta. Toimintansa jatkuvuuden turvaamiseksi Mikkeliyhteisö on osallistunut järjestettyihin kilpailutuksiin ja 13


panostanut palvelujensa markkinointiin. Henkilökunta ja nykyiset ja entiset oppilaat ovat käyneet esittelemässä Mikkeli-yhteisön toimintaa lukuisissa kunnissa. Mikkeli-yhteisössä on käynyt jatkuvasti tutustujia, muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä vankeinhoidon työntekijöitä ja monenlaisia opiskelijaryhmiä. Asiakkaiden ohjautumiseksi on jatkettu yhteistyötä muun muassa Etelä-Savon Soste-verkoston, Mikkelin A-klinikan, Mikkelin keskussairaalan HAL-poliklinikan ja Sovatek-säätiön kanssa. Mikkeli-yhteisöllä oli esittelypöytä Päihdepäivillä Helsingissä sekä Itä-Suomen päihdepäivillä Kuopiossa. Vuoden aikana Mikkeli-yhteisöön kävi tutustumassa muun muassa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja.

Mikkeli-yhteisössä toimii johtaja, sosiaalityöntekijä, lastenhoitaja, 3 sairaanhoitajaa ja 5 ohjaajaa. Lääkäri työskentelee Mikkeli-yhteisössä osa-aikaisesti. Lisäksi vuoden aikana muutamia sijaisia on työskennellyt erimittaisia aikoja yhteisössä. Mikkeli-yhteisön koko henkilöstön hyvinvointia ja yhteishenkeä on pyritty parantamaan erilaisilla yhteisillä tapahtumilla, toiminnan kehittämispäivillä ja työnohjauksella. Mikkeli-yhteisön työnohjaajana on toiminut alkuvuoden kouluttaja KM Reetta Kekkonen ja loppuvuoden työnohjaaja Satu Vilkki. Työnohjaus on ollut ryhmätyönohjausta, johon koko henkilökunta on osallistunut.

Yksin kuntoutukseen tulleet ja perheet muodostavat yhdessä tiiviin yhteisön, jossa oppilaat tukevat ja auttavat toisiaan. MIKKELI: PÄIHDEAINEET (%) VUOSINA 2014–2015 2014

2015

9

20

1 42

25

22 8

58 4

3

38

27

1

14

Alkoholi

Alkoholi+lääkkeet

Lääkkeet

Alkoholi+huumeet

Huumeet

Alkoholi+lääkkeet+huumeet

Huume+lääkkeet

Ei päihdettä


MIKKELI: IKÄJAKAUMA (%) VUOSINA 2014–2015 2014

2015

27

37

IKÄ

18–24 25–34 35–44

51

40

45–54 55–64

22 20 1

1

1

15


Tilastovertailu 2014-2015 KANKAANPÄÄN A-KOTI 2015

%

2014

%

saapui uusia

162

71

179

77

uudet intervalliasiakkaat

32

14

13

6

lapsia

27

12

35

14

turvakotiasiakkaita

8

3

6

3

229

100

233

100

ASIAKKAIDEN LUKUMÄÄRÄ

muita + omaisia YHTEENSÄ UUSIA ASIAKASKÄYNTEJÄ siirtyi edelliseltä vuodelta

33

24

useammat hoitokerrat / vuosi

116

161

YHTEENSÄ KAIKKI ASIAKASKÄYNNIT

378

418

HOITOPÄIVÄT ASIAKASRYHMITTÄIN varsinaiset asiakkaat

9 162

69

7 560

72

uudet intervalliasiakkaat

1 382

10

962

9

lapset

2 662

20

1 942

19

56

1

21

0

13 262

100

10 485

100

turvakotiasiakkaat muita + omaisia YHTEENSÄ HOITOPÄIVIÄ

A-KLINIKKA

16

KANKAANPÄÄ 2015

2014

ASIAKKAIDEN LUKUMÄÄRÄ asiakkaita yhteensä

4

83

ASIAKASKÄYNTEJÄ asiakaskäyntejä yhteensä

11

505


MIKKELI-YHTEISÖ 2015

%

2014

%

60

89

72

82

4

5

1

1

3

4

15

17

67

100

88

100

16

13

17

27

100

128

3 376

85

4 085

77

221

5

7

402

10

1 206

23

3 999

100

5 298

100

PARKANO 2015

2014

38

49

226

353

17


KANKAANPÄÄN A-KODIN JA MIKKELI-YHTEISÖN PALVELUJA OVAT KÄYTTÄNEET SEURAAVAT KUNNAT • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Alajärvi Eura Eurajoki Evijärvi Forssa Hanko Harjavalta Hartola Heinola Helsinki Hollola Hämeenkyrö Hämeenlinna Ikaalinen Ilomantsi Imatra Ilmajoki Joensuu Jyväskylä Jämsä Järvenpää Kaarina Kangasala Kankaanpää Karijoki Kauhajoki

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Keuruu Kokemäki Kotka Kouvola Kristiinankaupunki Kuopio Kurikka Kärkölä Köyliö Lahti Laihia Laitila Lapua Lempäälä Lohja Loimaa Parainen Mikkeli Muurame Mynämäki Mänttä-Vilppula Naantali Nakkila Nastola Nokia Orimattila

• Parkano • Petäjävesi • Pomarkku • Pori • Porvoo • Raisio • Rauma • Rovaniemi • Rusko • Saarijärvi • Sastamala • Säkylä • Sysmä • Teuva • Turku • Uusikaupunki • Vaasa • Valkeakoski • Vantaa • Vehmaa • Vihti • Virrat • Vöyri • Ylöjärvi • Äänekoski. Yhteensä 77 kuntaa.

KANKAANPÄÄN JA PARKANON A-KLINIKOITA OVAT KÄYTTÄNEET SEURAAVAT KUNNAT •

18

Kankaanpää

Kihniö

Parkano.


VAK ry

Tilinpäätös 31.12.2015

19


VAK ry tilinpäätös TULOSLASKELMA 1.1.–31.12.2015

TULOSLASKELMA

Toteuma / 2015

Toteuma / 2014

3 138 586, 58

2 953 360, 30

-1 911 828, 37

-1 982 367, 19

-67 210, 39

-74 564, 78

-920 828, 51

-894 723, 32

-2 899 867, 27

-2 951 655, 29

238 719, 31

1 705, 01

238 719, 31

1 705, 01

6 283, 50

520, 00

245 002, 81

2 225, 01

2 813, 16

1 808, 54

-7 100, 55

-8 399, 09

240 715, 42

-4 365, 54

2 762, 48

26 130, 85

OMATOIMINEN TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ

243 477, 90

21 765, 31

TILIKAUDEN TULOS

243 477, 90

21 765, 31

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

243 477, 90

21 765, 31

VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT (varsinainen toiminta) KULUT (varsinainen toiminta) HENKILÖSTÖKULUT POISTOT MUUT KULUT KULUT (varsinainen toiminta) TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (varsinainen toiminta) VARSINAINEN TOIMINTA

VARAINHANKINTA TUOTOT (varainhankinta) TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (varainhankinta) SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) KULUT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (sijoitus- ja rahoitustoiminta) SATUNNAISET ERÄT SATUNNAISET TUOTOT

20


VAK ry tilinpäätös TOTEUMAVERTAILU

TULOSLASKELMA

TA

Toteuma

Poikkeama

2015

2015 01-12

3 210 000

3 138 586, 58

71 413, 42

-2 330 370

-1 911 828, 37

-418 541, 63

-71 000

-67 210, 39

-3 789, 61

-799 635

-920 828, 51

121 193, 51

-3 201 005

-2 899 867, 27

-301 137, 73

6 283, 50

-6 283, 50

6 283, 50

-6 283, 50

6 283, 50

-6 283, 50

2 813, 16

-2 813, 16

-6 800

-7 100, 55

300, 55

-6 800

-4 287, 39

-2 512, 61

-6 800

-4 287, 39

-2 512, 61

2 762, 48

-2 762, 48

2 762, 48

-2 762, 48

VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT (varsinainen toiminta)

KULUT (varsinainen toiminta) HENKILÖSTÖKULUT POISTOT MUUT KULUT KULUT (varsinainen toiminta)

VARAINHANKINTA TUOTOT (varainhankinta) TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (varainhankinta) VARAINHANKINTA

SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) KULUT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (sijoitus- ja rahoitustoiminta) SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA

SATUNNAISET ERÄT SATUNNAISET TUOTOT SATUNNAISET ERÄT

TILIKAUDEN TULOS

2 195

243 477, 90

-241 282, 90

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

2 195

243 477, 90

-241 282, 90

21


VAK ry tilinpäätös TASE VASTAAVAA

2015

2014

A PYSYVÄT VASTAAVAT II AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 3 705,91

4 632, 39

Muut pitkävaikutteiset menot

10 258,02

0, 00

Aineettomat hyödykkeet yhteensä

13 963,93

4 632, 39

28 974,04

28 974,04

493 274,58

540 788,54

42 994,09

60 346,66

565 242,71

630 109,24

204 041,31

204 041,31

1 000,00

0,00

205 041,31

204 041,31

784 247,95

838 782,94

Myyntisaamiset

339 124, 67

433 917, 48

Muut saamiset

949, 94

97, 86

53 577, 07

72 308, 35

393 651, 68

506 323, 69

II RAHAT JA PANKKISAAMISET

477 273,05

184 721,98

VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ

870 924, 73

691 045,67

1 655 172,68

1 529 828,61

Aineettomat oikeudet

II AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Aineelliset hyödykkeet yhteensä

III SIJOITUKSET Muut osakkeet ja osuudet Muut saamiset Sijoitukset yhteensä

PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ

B VAIHTUVAT VASTAAVAT I LYHYTAIKAISET SAAMISET

Siirtosaamiset Saamiset yhteensä

VASTAAVA YHTEENSÄ

22


2015

VASTATTAVAA

2014

A OMA PÄÄOMA I Toimintapääoma

352 005, 62

352 005, 62

II Edellisten kausien yli-/alijäämä

533 885, 93

512 120, 62

III Tilikauden yli-/alijäämä

243 477, 90

1 129 369, 45

21 765, 31

885 891, 55

B TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ 1. Vapaaehtoiset varaukset

106 631, 15

106 631, 15

84 092, 86

115 966, 95

C VIERAS PÄÄOMA I Pitkäaikaiset velat 1. Lainat rahoituslaitoksilta II Lyhytaikaiset velat 1. Lainat rahoituslaitoksilta 2. Saadut ennakot 3. Ostovelat

31 874, 09

30 620, 92

2 117, 24

2 117, 24

51 219, 53

85 274, 61

4. Muut velat

37 576, 01

5. Siirtovelat

212 292, 35

34 152, 57 335 079,22

269 173, 62

421 338, 96

419 172, 08

537 305, 91

1 655 172, 68

1 529 828, 61

KIRJANPIDOSSA KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT JA TOSITELAJIT 1.1.2015–31.12.2015 KIRJANPITOKIRJAT

Pääkirja Päiväkirja

ATK-tulosteena ATK-tulosteena

TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA

Pääkirjanpito Kassatositteet Kpää 513 paperitositteina Kassatositteet Mli 156 paperitositteina Muistiotositteet I 588 paperitositteina Muistiotositteet II 55 paperitositteina

Palkkatositteet 34 paperitositteina Lomavaraus 2 paperitositteina Myyntitositteet 1 386 paperitositteina Myyntilaskujen suoritukset 376 paperitositteina Ostotositteet 1 489 paperitositteina Ostolaskujen suoritukset 221 paperitositteina Jaksotukset 12 paperitositteina Oikaisutositteet 23 paperitositteina 23


VAK ry tilinpäätös TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 1. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet - Käyttöomaisuus on aktivoitu välittömään hankintamenoon. Hankintamenon vähennykseksi on kirjattu investointiin saadut avustukset. - Rakennusten, koneiden ja kaluston poistot on laskettu menojäännöspoistoina, asuin-, solu-, hallintorakennukset 10 %, talous-, verstas- ym. ei asumiseen tarkoitetut rakennukset 20 % ja kalusto ja koneet 25 %. - Muina pitkävaikutteisina menoina on aktivoitu tilikaudella hankitun talous-/palkkahallinnon atk-ohjelman hankintameno. Hankintamenosta ei ole tehty poistoa hankintavuonna. Ohjelma otetaan käyttöön tulevana tilikautena.

2. Henkilöstökulut Palkat Eläkekulut

2015

2014

1 586 224, 20

1 635 291, 02

314 144, 19

316 646, 63

Muut henkilösivukulut

49 477, 44

57 465, 56

Henkilöstökorvaukset

-38 017, 46

-25 136, 02 1 911 828, 37

Yhteensä

1 982 367, 19

3. Pysyvien vastaavien muutokset Muut pitkävaikutteiset menot Kirjanpitoarvo 1.1. Lisäykset tilikaudella Vähennykset tilikaudella

0, 00

0, 00

10 258, 02

0, 00

0, 00

0, 00 10 258, 02

Kirjanpitoarvo 31.12.

0, 00

Rakennukset ja rakennelmat Kirjanpitoarvo 1.1. Lisäykset tilikaudella Tilikauden poistot

486 396, 38

521 377, 58

0, 00

19 468, 00

-48 931, 34

-54 449, 20 437 465, 04

Kirjanpitoarvo 31.12.

486 396, 38

Kiinteät rakenteet ja laitteet Kirjanpitoarvo 1.1. Lisäykset tilikaudella

54 392, 12

52 983, 78

1 417, 38

1 408, 38 55 809, 54

Kirjanpitoarvo 31.12.

54 392, 16

Koneet ja kalusto Kirjanpitoarvo 1.1.

60 346, 66

72 087, 09

Lisäykset tilikaudella

0, 00

8 425, 15

Vähennykset tilikaudella

0, 00

-50, 00

Tilikauden poistot Kirjanpitoarvo 31.12. 24

-17 352, 57

-20 115, 58 42 994, 09

60 346, 66


2015

2014

4. Oman pääoman muutokset Toimintapääoma Edellisten kausien yli-/alijäämä 1.1. Edellisen kauden yli-/alijäämä

352 005, 62

352 005, 62

512 120, 62

397 992, 52

21 765, 31

114 128, 10

Edell. kausien yli-/alijäämä 31.12.

533 885, 93

512 120, 62

Tilikauden yli-/alijäämä

243 477, 90

21 765, 31

Omapääoma yhteensä

1 129 369, 45

885 891, 55

5. Velat, jotka erääntyvät viiden vuoden tai sitä pidemmän ajan kuluttua Oma Säästöpankki

0 ,00

0 ,00

Yhteensä

0, 00

0, 00

6. Annetut pantit ja vastuusitoumukset Kiinnitykset omasta velasta Yhteensä Leasingvastuut tulevalla tilikaudella Yhteensä

733 767, 00

733 767, 00

733 767, 00

733 767, 00

20 491, 56

20 608, 00

92 212, 02

113 348, 40

7. Käyttöomaisuusosakkeet ja -osuudet Satakunnan Puhelin Oy Asunto Oy Savisto, VAK ry:n 100 % omistama

297, 69

297, 69

203 743, 62

203 743, 62

204 041, 31

204 041, 31

8. Käyttöomaisuuden verotusarvot Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat

22 502, 75

22 497, 58

2 088 873, 40

2 106 578, 76

2 111 376, 15

2 129 076, 34

237 159, 23

263 510, 26

1 500 900, 71

1 500 900, 71

-1 542, 22

-16 183, 18

9. Omaisuus, jonka hankkimiseen on saatu avustusta palautusehdoin Rakennukset Tase-arvo 31.12. Avustuksen määrä RAY 10. Satunnaisiin tuottoihin sis. erät Tilikaudella on saatu veronpalautus tuloverosta tilikaudelta 1.1.-31.12.2013 Tulovero Ennakonpidätykset puun myyntitulosta Veronpalautus

4 304, 70

42 314, 03

2 762, 48

26 130, 85

25


Helsingissä 22.3.2016

Kimmo Sainio

Salme Ahlström

Marko Kailasmaa

Kalervo Koivisto

Juha Leistola

Seppo Saine

Jussi Ruokonen

Mauno Savolainen

Anja Siren

Suoritetuista tarkastuksista on tänään annettu kertomukset. Helsingissä 12. päivänä huhtikuuta 2016

Jari Ritari JHTT 26

Tom Sandell KHT, JHTT


Tilintarkastuskertomus

Toiminnantarkastuskertomus

VAK RY:N VUOSIKOKOUKSELLE Olen tarkastanut VAK ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilivuodelta 2015. Tilinpäätös, joka on laadittu voimassa olevan tilinpäätössäännöstön mukaisesti, sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta sekä siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus on vastuussa myös yhdistyksen hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä tilivuonna. Olen tarkastanut tilivuoden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilintarkastuslain edellyttämän hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa olen tarkastanut riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, etteivät tilinpäätös ja toimintakertomus sisällä olennaisia virheitä eikä puutteita. Hallinnon tarkastuksessa olen selvittänyt hallituksen jäsenten ja toiminnanjohtajan toiminnan lainmukaisuutta yhdistyslain perusteella. Olen tehnyt tarkastuksen riittävän varmuuden saamiseksi siitä, onko hallintoa hoidettu lain ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti. Käsitykseni mukaan olen hankkinut tilintarkastuksessa lausuntojeni perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa näyttöä.

VAK RY:N VUOSIKOKOUKSELLE Olen tarkastanut VAK ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilivuodelta 1.1.-31.12.2015. Hallituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot.

LAUSUNNOT Tilinpäätös, joka osoittaa ylijäämää 243.477,90 euroa, ja toimintakertomus antavat noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot VAK ry:n toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tiedot ovat ristiriidattomat. Puollan • tilinpäätöksen vahvistamista ja • vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille ja toiminnanjohtajalle tarkastamaltani tilivuodelta.

HALLITUKSEN VASTUU Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta sekä siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa myös siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. TOIMINNANTARKASTAJAN VELVOLLISUUDET Velvollisuuteni on riippumattomana toiminnantarkastajana antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä hallinnon tarkastuksen osalta tarvittaessa esittää tilintarkastuslain mukainen huomautus vastuuvelvollisille. Toiminnantarkastuksen olen suorittanut Suomessa noudatettavan hyvän tarkastustavan mukaisesti. Toiminnantarkastukseen kuuluu toimenpiteitä, joiden tavoitteena on kohtuullisen varmuuden saaminen siitä, että tilinpäätös ja toimintakertomus ovat olennaisilta osin oikein laaditut ja että hallituksen jäsenet ovat toimineet yhdistyslain mukaisesti. Olosuhteisiin nähden asianmukaisten tilintarkastustoimenpiteidn sunnitteleminen ja valitseminen perustuvat toiminnantarkastajan harkintaan, johon kuuluu vahingosta tai väärinkäytöstä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Käsitykseni mukaan olen suorittanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoani varten. LAUSUNNOT Lausuntonani esitän, että tiilinpäätös, joka osoittaa ylijäämää 243.477,90 euroa, ja toimintakertomus, antavat noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot VAK ry:n toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tiedot ovat yhdenmukaisia. Puollan tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille ja toiminnanjohtajalle tarkastamaltani tilikaudelta.

Helsingissä, 12. päivänä huhtikuuta 2016

Helsingissä, huhtikuun 12. päivänä 2016

Tom Sandell KHT, JHTT

Jari J. Ritari JHTT

Pohjolankatu 27 B, 00610 Helsinki puh. 040 581 1353

Asemakuja 1 A 3, 05400 Jokela puh. 040 043 2141

27


YHTEYSTIEDOT VAK ry Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kimmo Sainio Väänteläntie 143, 21350 Ilmarinen kimmo.sainio@irtihuumeista.fi Puh. 0400 937 128 Kankaanpään A-Koti Johtaja Heidi Viljanen Hirvikankaantie 226, 38700 Kankaanpää Puh. 02 572 820 Fax 02 572 1377 a-koti@vakry.fi www.a-koti.com Mikkeli-yhteisö Johtaja Kaarina Peltonen Norolantie 19, 50350 Norola Puh. 015 321 280 Fax 015 337 0333 yhteisohoito@mikkeliyhteiso.com www.mikkeliyhteiso.com Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Y-tunnus 0133623-5


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.