Lääkäripalveluyritykset ry:n Sote-extra 2021 by Kumppania Oy

Lääkäripalveluyritykset ry:n Sote-extra 2021

Sä oja tkeivinnen tie

pitk

Soten kipupisteet / 6 • Tieto on valtaa / 17 • Reilu kilpailu on kaikkien etu / 31

Sote-extra 2021

Eiran sairaala, Juha Sarkkinen, valtioneuvosto

Pääkirjoitus: Sotessa polkuriippuvuutta ja muutosvastarintaa Ismo Partanen, Lääkäripalveluyritykset ry

Soten tavoitteet kirkkaana mielessä Tavoitteet ja keinot eivät saa sekoittua.

Sisällysluettelo 17

Puheenvuoro: Tieto on valtaa Ilpo Tolonen, Lääkäripalveluyritykset ry

Tuottavuutta parannettava sotessa Keinona palveluntuottajien välisen kilpailun lisääminen.

Soten kipupisteet Minne jäi palvelulupaus?

Puheenvuoro: Mistä onnelliset hyvinvoinnin tekijät? Kirsi Varhila, Sosiaali- ja terveysministeriö

Soten pitkä ja kivinen tie Sote-uudistuksen historia 1999–2019.

EU:n potilasdirektiivin velvoitteet täyttämättä Potilaan oikeudet eivät toteudu.

Ei hyvältä näytä Hallituksen sote heikentää palveluiden saatavuutta.

Digitalisaatio ja etäpalvelut Yksityinen sektori edelläkävijä käyttöönotossa.

Puheenvuoro: Eriytyvä Suomi tarvitsee erilaisia sote-ratkaisuja Hanna Tainio, Kuntaliitto

Sote ja perustuslain tulkinnat Hallitus varjonyrkkeilee vanhan sote-mallin kanssa.

Lääkäreistä virkamiehiä? Päättääkö oikeusistuin, mikä on hyvää hoitoa?

Tuliko sotesta ideologinen hanke? Hallituksen esityksellä ei uudistuksen tavoitteita saavuteta.

Ammatinharjoittajilla tärkeä rooli Lähipalvelut eivät saa vaarantua.

Puheenvuoro: Kaikkien tuotantokausien heikoin esitys Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät

Reilu kilpailu on kaikkien etu Markkinoilla oltava kaikilla samat säännöt.

JULKAISIJA Lääkäripalveluyritykset ry, www.lpy.fi, Eteläranta 10, PL 30, 00131 Helsinki TOIMITUS Ismo Partanen, päätoimittaja, 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi, Tarja Vehmas-Issi, toimitussihteeri, 040 656 2601, tarja.vehmas-issi@lpy.fi, Martti Ahlstén, toimittaja, 0500 582 588, martti.ahlsten@verbi.fi. Tekstit Martti Ahlstén, Viestintätoimisto Verbi, ellei jutun yhteydessä ole toisin mainittu. ULKOASU JA TUOTANTO Kumppania Oy, www.kumppania.fi SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINO Eura Print Oy

Kannen kuva Juha Sarkkinen

Sotessa polkuriippuvuutta ja muutosvastarintaa

ote-uudistusta on rakennettu kuin Iisakinkirkkoa. Jo viime vuosituhannen lopussa oli tiedossa, että huoltosuhteemme heikkenee nopeasti väestön ikärakenteen muutoksen vuoksi 2020-luvun loppupuolelta alkaen. Siihen varautumista voidaan pitää sote-uudistuksen alkusykäyksenä. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneestä uudistustyöstä huolimatta sote on vieläkin pahasti kesken. Paavo Lipposen II hallitus käynnisti vuonna 1999 kansallisen terveysohjelman, jonka tavoitteet olivat hyvin samanlaisia kuin nykyisen soten. Jos kyseisen ohjelman katsotaan olleen lähtölaukaus sote-uudistukselle, on soten valmistelussa menossa jo kuudes vaalikausi. Sote-uudistusta ovat valmistelleet useat erilaiset hallituskokoonpanot. Silti valmista ei ole tullut. On syytä pohtia, miksi. Suuri rakenteellinen ja toiminnallinen uudistus on aina haastava, koska sitä ei voida aloittaa puhtaalta pöydältä. Vuosikymmenten saatossa rakennettu sote-palvelujärjestelmä luo pohjan, jonka päälle yritetään rakentaa uutta. Aikaisemmin tehdyt ratkaisut osaltaan rajaavat käytettävissä olevia keinoja. Tämä aiheuttaa niin sanottua polkuriippuvuutta. Esimerkiksi kuntien järjestämisvastuuseen perustunutta sote-järjestelmää on mahdoton uudistaa puuttumatta kuntien nykyiseen asemaan.

keskeisiä tavoitteita ja olemme esittäneet erilaisia keinoja soten tavoitteiden saavuttamiseksi. Aika tiimalasissa on käymässä vähiin. Uusi sote-palvelujärjestelmä on saatava toimivaksi tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Haluan kiittää lehden toimitustyöstä vastannutta Martti Ahlsténia sekä kolumnisteja Kirsi Varhilaa, Hanna Tainiota ja Anssi Kujalaa. Uskon, että tämän lehden lukijat saavat hyvän katsauksen soteuudistuksen historiasta sekä monipuolisen kuvan tällä vaalikaudella valmistelussa olevasta sote-mallista. Mielestäni sote-uudistus on ansainnut oman lehtensä – LPY:n Sote-extran.

ISMO PARTANEN

toiminnanjohtaja Lääkäripalveluyritykset ry

Uudistus on aina muutos vallitsevaan tilanteeseen. Mitä suuremmasta muutoksesta on kysymys, sitä suurempaan toimijoiden joukkoon se vaikuttaa. On luonnollista, että muutoksen kohteeksi joutuvat kokevat suunnitellut uudistukset aluksi epävarmuutta lisäävinä. Tämä johtaa muutosvastarintaan. Tällöin sorrutaan helposti puolustamaan nykyistä omaa reviiriä, organisaatiota ja tehtäviä. Näin on käynyt sote-uudistuksessakin. Yhteisesti hyväksytyt tavoitteetkaan eivät auta, jos kaikki toimijat haluavat kynsin hampain pitää kiinni nykyisistä organisaatiorakenteista ja asemistaan. Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää valmiutta luopua osasta vanhoja rakenteita ja toimintamalleja. Nyt pitää löytyä rohkeutta hyväksyä tosiasiat ja katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen.

Juha Sarkkinen

Lääkäripalveluyritykset ry on ollut mukana tekemässä sote-uudistusta alusta asti. Tiedostamme sen tarpeen, kannatamme sen

”Aika tiimalasissa on käymässä vähiin” 3

Soten tavoitteiden oltava kirkkaana mielessä Hallitus ja yksityisen terveydenhuollon toimijat ovat jokseenkin samaa mieltä sote-uudistuksen tavoitteista. Hallitus kuitenkin pyrkii tavoitteisiin vähentämällä yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa. LPY:n mukaan se vaarantaa soten tavoitteiden saavuttamisen.

ote-uudistusta on tehty Paavo Lipposen toiselta hallituskaudelta vuodesta 1999 alkaen. Vieläkään ei ole tullut valmista, vaikka tarpeesta ollaan yksimielisiä ja myös tavoitteista jokseenkin yksimielisiä. Keinojen suhteen on jonkin verran näkemyseroja, mutta nekään eivät loppujen lopuksi ole kovin suuria. Mistä siis kiikastaa? ”Suomen palvelujärjestelmän korjaamisessa on ollut henkisenä esteenä se, että meidän mallimme oli pitkään toimiva ja on sitä monelta osin edelleen. Vanhan korjaaminen on usein hitaampaa kuin kokonaan uuden luominen. Myös pyrkimys luoda ideaalijärjestelmä kerralla valmiiksi on vaikeuttanut uudistuksen toteuttamista. Olemmeko asettaneet riman liian korkealle?” LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen pohtii. Partasen mielestä Suomen sote-palvelujärjestelmää on vuosikymmenten saatossa paikattu sieltä täältä tarpeen mukaan. Tämä toimintatapa ei enää riitä. Toimimattomia osia ei kannata enää korjata vaan ne pitää purkaa ja rakentaa kokonaan uutta. TUOTTAVUUDEN PARANTAMINEN RATKAISUKSI Ismo Partasen mukaan sote-uudistuksen keskeiset tavoitteet ovat olleet jokseenkin samat kaikilla uudistusta yrittäneillä hallituksilla. Ne on vain puettu sanallisesti hieman eri muotoon. Lisäksi kukin hallitus on halunnut samalla edistää sote-uudistukseen suoraan liittymättömiä poliittisia tavoitteitaan. Tämä on osaltaan lisännyt soten toteuttamisen vaikeuskerrointa. Partasen mukaan kaikkien hallitusten yhteisenä tavoitteena

on ollut palveluiden saatavuuden, oikeudenmukaisuuden ja saavutettavuuden parantaminen siten, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon ja hoivan. Tämä tavoite on kyettävä saavuttamaan julkisen talouden kantokyky turvaten. ”Haasteena on ollut ja on se, että näitä tavoitteita on edistettävä samanaikaisesti. Voimme esimerkiksi lisätä rahoitusta, jotta palveluita olisi riittävästi saatavilla, ja huolehtia siitä, että tuo lisärahoitus jaetaan oikeudenmukaisesti. Mutta silloin on vaarana, että talouden kantokyky heikkenee. Jos taas turvattaisiin ensisijaisesti julkisen talouden kantokykyä, jouduttaisiin leikkausten tielle eikä palveluiden riittävyyttä ja saatavuutta kyettäisi turvaamaan”, hän pohtii. Partanen painottaa, että tavoitteet on mahdollista saavuttaa vain siten, että koko palvelujärjestelmän tuottavuutta onnistutaan parantamaan merkittävästi. Toimintaa on tehostettava järjestelmän kaikissa osissa: järjestämisessä, tuottamisessa ja rahoituksessa. TAVOITTEET JA KEINOT SEKAISIN Ismo Partasen mielestä yksi sote-uudistuksen suurista hämmentäjistä on ollut se, että valmistelussa ovat menneet sekaisin uudistuksen tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi edellistä hallitusta moitittiin sen tavoitteeksi asettamasta valinnanvapaudesta. ”Eivät valinnanvapaus tai kilpailu ole tavoitteita vaan keinoja. Kilpailun tiedetään tehostavan toimintaa kaikilla toimialoilla. Terveydenhuollossa yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden

Valtioneuvosto

Hallitus tiedotti 8.12.2020 esityksestään sote-uudistukseksi. Infossa olivat läsnä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, kuntaministeri Sirpa Paatero, sisäministeri Maria Ohisalo, puolustusministeri Antti Kaikkonen, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, opetusministeri Li Andersson ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.

Hanne Salonen, eduskunta

Valtioneuvosto Valtioneuvosto

on todettu kirittävän tuloksekkaasti julkisen terveydenhuollon yksiköitä kehittämään omaa toimintaansa. Tämä tuli todistetuksi esimerkiksi Juha Sipilän hallituksen valinnanvapauskokeiluissa”, Partanen kertoo. Toinen esimerkki keinojen ja tavoitteiden sekoittamisesta on kysymys sote-integraatiosta. Se tarkoittaa, että terveydenhuollon palveluissa pitää olla mukana sosiaalitoimen näkökulma ja päinvastoin. Tällöin ihmistä pystytään auttamaan kokonaisvaltaisesti. Ei riitä, että lääkäri kirjoittaa reseptin, jos asiakas ei pysty käymään apteekissa eikä hänellä ole tukenaan ketään, joka voisi auttaa. ”Sote-integraatio on hyvä väline palveluiden parantamiseksi. Kun siitä tuli tavoite, integraatiota alettiin ajaa myös tilanteisiin, joissa sitä ei tarvita. Sote-integraatiota saatetaan tarvita, kun tehdään diabetespotilaalle vuoden hoitosuunnitelma. Noin 90 prosentissa perusterveydenhuollon päivittäisistä käynneistä ei kuitenkaan tarvita minkäänlaista sote-integraatiota ja moniammatillista työryhmää ”, Partanen sanoo. REVIIRIKIISTAT HIDASTEENA Yhteisesti hyväksytyt tavoitteetkaan eivät auta, jos halutaan pitää kiinni nykyisistä asemista eikä olla valmiita luopumaan vanhoista toimintamalleista. Sote-uudistuksen valmistelussa pitää katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen. ”Jokainen toimija elää liikaa tässä ja nyt. Tällöin sorrutaan helposti kehittämisen ja uudistamisen sijasta puolustamaan omaa nykyistä reviiriä ja jopa laajentamaan sitä. Saavutetuista eduista ja asemasta ei haluta luopua. Tämän seurauksena syntyy erimielisyyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä – erityisesti siitä, mitä muiden pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Hyvä termi tälle on muutosvastarinta. Nykyinen ei ole koskaan ollut niin hyvä kuin silloin, kun sitä yritetään muuttaa”, Ismo Partanen sanoo. ”Esimerkiksi yliopistolliset sairaanhoitopiirit, muut sairaanhoitopiirit, isot kaupungit, reunuskunnat ja haja-asutusalueiden kunnat näkevät kehittämistarpeet kukin eri tavoin. Sen seurauksena näkemykset uudistuksen toteuttamistavoista poikkeavat toisistaan. Jos kukaan ei halua antaa periksi, sote-suma seisoo”, hän havainnollistaa.

Vanhan korjaaminen saattaa olla työläämpää kuin kokonaan uuden rakentaminen. Mutta kun toimeen tartutaan, tulosta tulee vain yhteistyöllä. Kuvassa Eduskuntatalon peruskorjausta vuonna 2016.

SANNA MARININ HALLITUKSEN TAVOITTEET SOTE-UUDISTUKSELLE • Kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja • Turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut • Parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta erityisesti perustasolla • Turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti • Vastata yhteiskunnallisten muutosten mukanaan tuomiin haasteisiin • Hillitä kustannusten kasvua • Parantaa turvallisuutta LPY tukee hallitusta näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

TAVOITTEITA EI SAAVUTETA HALLITUKSEN MALLILLA Suomessa tehdään alue- ja paikallistasolla hyvää yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin kesken. Sote-palveluiden saatavuus ja laatu ovat parantuneet ja samalla on onnistuttu hillitsemään kustannuksia. On siis toimittu täsmälleen sote-uudistusten tavoitteiden mukaisesti. Sanna Marinin hallituksen esitys julkisen sektorin oman tuotannon ensisijaisuudesta ja yksityisen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön vähentämisestä rajoittaa tulevien hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää vastuullaan olevat palvelut laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Esitetty ratkaisu johtaa kustannusten kasvamiseen ja tuottavuuden heikkenemiseen. ”Jos hallituksen esitykseen ei eduskuntakäsittelyssä tehdä merkittäviä korjauksia ja täydennyksiä, ei saavuteta sote-uudistuksen tavoitteita – päinvastoin. Uudistuksen myötä julkisrahoitteisten sote-palveluiden saatavuus heikkenee, eriarvoisuus lisääntyy ja kustannukset karkaavat käsistä”, Ismo Partanen sanoo.

Sote-esityksen

kipupisteet Nykyinen hallitus ryhtyi uudistamaan sote-palveluita Juha Sipilän hallituksen tapaan maakuntapohjalta. Alkuvaiheessa maakuntien vastuulle siirtyisi vain sote-palveluiden ja pelastustoimen järjestäminen, mutta ovi on jätetty auki mahdollisuudelle laajentaa maakuntien vastuita myöhemmin myös muihin tehtäviin.

anna Marinin hallituksen eduskunnalle joulukuussa 2020 antamassa lakipaketissa maakunnat muuttuivat hyvinvointialueiksi. Ne saavat alkuvaiheessa rahoituksen valtiolta, mutta alueiden verotusoikeutta valmistellaan. Hallituksen esityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön ohjaus on voimakasta

ainakin alkuvaiheessa. Hyvinvointialueet joutuvat neuvottelemaan säännöllisesti ministeriöiden kanssa ja hyväksyttämään niillä palvelutuotannon toteuttamiseen liittyviä päätöksiään. PALVELUT PÄÄOSIN JULKISENA TUOTANTONA Palveluiden järjestämistä ja tuottamista ei eroteta toisistaan, vaan hallitus tulkit-

see, että järjestämisvastuuseen sisältyy kyky myös tuottaa palveluita. Esityksen mukaan palvelut pitäisi tuottaa pääosin julkisena tuotantona. Vaikka käytettäisiin monituottajamallia eli palveluita hankittaisiin myös yksityisiltä toimijoilta, hyvinvointialueella pitäisi olla riittävästi omaa tuotantoa, jotta se kykenee huolehtimaan velvollisuudestaan järjestää palvelut kaikissa olosuhteissa.

Hanne Salonen, eduskunta

Hallitus antoi esityksensä sote-lakipaketista eduskunnalle 8.12.2020. Esityksen valiokuntakäsittely käynnistyi alkuvuodesta 2021. Lakien on tarkoitus tulla voimaan porrastetusti, osa 1. heinäkuuta 2021 ja viimeiset 1. tammikuuta 2023.

MINNE JÄI PALVELULUPAUS? LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolosen mielestä hallituksen esityksessä on runsaasti vakavia puutteita. Yksi syy ongelmiin on suppea, jopa salainen valmistelu. Sidosryhmät on jätetty pääsääntöisesti valmistelun ulkopuolelle. ”Edes kuntien ja Kuntaliiton edustajat eivät ole päässeet kiinteästi mukaan esityksen valmisteluun. Luulisi, että niiden näkemykset ja niille karttunut tieto olisi kiinnostanut, koska kunnat ovat olleet vastuussa palveluiden järjestämisestä jo vuosikymmenten ajan”, Tolonen sanoo. Tolonen näkee, että hallituksen esityksestä puuttuu kaikkein tärkein. Se on palvelulupaus kansalaisille, potilaille ja veronmaksajille. Palvelulupaus tarkoittaa

Hanne Salonen, eduskunta Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta arvioi hallituksen esittämien sote-lakien kokonaisuutta. Valiokunnan puheenjohtajana toimii keskustan Markus Lohi.

Hanne Salonen, eduskunta

Hallitus esittää, että Suomeen muodostetaan 21 hyvinvointialuetta. Näistä alueista kolme olisi Uudellamaalla ja tämän lisäksi Helsinki omana alueenaan. Näille järjestäjille siirretään kuntien ja kuntayhtymien vastuulla nykyisin olevat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät. Lisäksi perustettaisiin uusi HUS-yhtymä, joka vastaisi erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Tämä kolmen alueen, yhden kaupungin ja HUS-yhtymän kokonaisuus on ristitty Uudenmaan erillisratkaisuksi. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä ja yhteistyötä varten Suomeen muodostettaisiin viisi yhteistyöaluetta. Nämä alueet pohjautuisivat nykyisiin erityisvastuualueisiin. Hallituksen esityksen mukaan yksityisiltä palveluntuottajilta voitaisiin hankkia kaikkia niitä palveluita, joiden hankkimista ei ole erikseen laissa kielletty. Sotepalveluita voidaan jatkossakin järjestää erilaisia palvelusetelimalleja hyödyntäen. Hallitus esittää, että yksityisten toimijoiden kanssa jo tehtyjä ja voimassa olevia ostopalvelusopimuksia voidaan mitätöidä, irtisanoa tai neuvotella uusiksi.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta tutkii hallituksen esittämien sote-lakien perustuslainmukaisuutta. Aiempien hallitusten sote-uudistuksilla on ollut vaikeuksia läpäistä perustuslakivaliokunnan seula. Valiokunnan puheenjohtajana toimii sosialidemokraattien Antti Rinne.

hoidon saatavuuden, hoitoon pääsyn nopeuden, kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun ja hoitotakuun kaltaisia asioita. Hyvinvointialueille on kyllä määritelty velvollisuus järjestää kansalaisille asianmukaiset ja riittävät palvelut. ”Mutta mikä on riittävää?” Tolonen kysyy. ”Kirjaus on liian ylimalkainen eikä se ohjaa riittävästi palveluiden järjestäjiä ja tuottajia. Ilmeisenä vaarana on, että syntyy tulkintaerimielisyyksiä ja riitoja.” Tolonen kiinnittää huomiota myös Uudenmaan erillisratkaisuun. Sote-uudistuksen yhteydessä oli tarkoitus poistaa

perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välinen raja sekä integroida ne saumattomasti toisiinsa yhden järjestäjän päätöksenteon alle. Nyt noin kolmannes maan väestöstä jää tällaisen integraation ulkopuolelle, koska Uudellamaalla tulee edelleen olemaan eri organisaatiot perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestäjinä. PALUU MENNEISYYTEEN LPY:n mielestä järjestämislaki hallituksen esittämässä muodossa ohjaa vääriä asioita. Esitys keskittyy lähinnä sääntelemään

Jaakko Lukumaa, Eiran sairaala

ja rajoittamaan perustettavien hyvinvointialueiden operatiivista toimintaa. Siinä määritellään, mitä hyvinvointialue saa ja mitä se ei saa tehdä sekä mistä asioista sen pitää neuvotella tai hyväksyttää päätöksensä sosiaali- ja terveysministeriöllä. ”Jos sote-lakipaketti toteutuu nyt esitetyssä muodossa, se tarkoittaa palaamista vuosikymmenten takaiseen ohjausmalliin ja ajatteluun, jossa kaiken viisauden uskotaan olevan valtiolla, ei paikallisilla päättäjillä”, LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen sanoo. ”Tulevat hyvinvointialueet ovat erilaisia väestön, ikärakenteen, sairastavuuden ja etäisyyksien suhteen. Alueilla ja kunnissa tunnetaan paikalliset olosuhteet paremmin kuin keskushallinnossa. Kaavamainen, lailla ylhäältä tapahtuva järjestämisen ja tuotannon ohjaaminen ei anna mahdollisuutta alueen ominaispiirteiden huomioon ottamiseen”, Partanen toteaa.

LPY:n näkemyksen mukaan valtion pitää sote-uudistuksessa keskittyä tavoitteiden määrittelemiseen ja jättää hyvinvointialueiden päätettäväksi, kuinka palvelutuotanto organisoidaan ja tavoitteet saavutetaan. Hallituksen esitys rajoittaa epätarkoituksenmukaisella tavalla käytettävissä olevien työkalujen hyödyntämistä. ”Miksi edes perustaa hyvinvointialueita, joilla ei ole riittävää päätösvaltaa vastuualueensa asioissa eli siinä, miten sote-palvelut järjestetään yhdenvertaisesti ja tehokkaasti jokaisen saataville?” Partanen kysyy. HURSKAITA TOIVEITA JA OLETUKSIA Hallituksen esitykseen sisältyy epämääräinen vaatimus siitä, että hyvinvointialueella täytyy olla riittävä määrä omaa palvelutuotantoa, jotta se kykenee huolehtimaan järjestämisvastuustaan kaikissa olosuhteissa.

Tämä vaatimus vaikeuttaa merkittävästi hyvinvointialueen toimintaa. Monituottajamalli on edelleen mahdollinen, mutta hallituksen esityksen henki erilaisine rajoituksineen, sopimusten irtisanomisineen ja mitätöimisineen on selkeä poliittinen viesti siitä, että yksityisiltä hankittavien palveluiden määrää pitäisi vähentää. Hyvinvointialueet joutuvat tässä hankalaan tilanteeseen. Tarve olisi mieluummin tehdä lisääntyvässä määrin erilaisia palveluhankintoja ja yhteistoimintajärjestelyjä yksityisten toimijoiden kanssa. Miksi hallitus haluaa esityksellään estää hyvinvointialueita toimimasta niille parhaalla tavalla? Ilpo Tolonen muistuttaa, että kuntien, kuntayhtymien, yritysten ja kolmannen sektorin välisestä yhteistyöstä on runsaasti kokemuksia paikallisella tasolla ja ne kokemukset ovat hyviä. On onnistuttu

VALTION PIIKKI ON AUKI Hallituksen sote-esitys ei kannusta hillitsemään sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Asiasta on kyllä mainintoja eduskunnalle annetussa lakipaketissa, mutta mitään tavoitteita tai muuta konkretiaa ei aseteta. Ismo Partasen mukaan hallituksen esityksen yhtenä perusongelmana on se, että palveluiden järjestämistä ja tuottamista ei ole julkisella sektorilla erotettu toisistaan. ”Jos palveluiden järjestäjä- ja tuottajarooleja ei eroteta toisistaan ja palvelut tuotetaan pääosin julkisen sektorin omana työnä, silloin sama organisaatio toimii sekä tilaajana että tuottajana. Tällainen asetelma ei missään olosuhteissa eikä millään toimialalla kannusta kustannustehokkaaseen toimintaan”, Partanen kertoo. Toinen ongelma liittyy rahoitukseen. Hallitus on esittänyt rahoitusmallia, jonka perusteella valtio korvaa hyvinvointialueille niiden sote-palveluista aiheutuneita kustannuksia. Lisäksi hallitus on luvannut, että hyvinvointialue voi neuvottelumenettelyn kautta saada valtiolta lisäresursseja, jos mallin mukainen rahoitus ei riitä. Piikki on siis auki. Talousasiantuntijat ovat arvioineet, että hallituksen sote-esitys maksaa vuosikausia enemmän kuin se, jos ei tehtäisi koko uudistusta. Säästöjä alkaa tulla vasta 2030-luvun loppupuolella. ”Jos silloinkaan”, Partanen huokaa.

Juha Sarkkinen, Pihlajalinna Terveystalo

parantamaan palveluiden saatavuutta ja laatua sekä hillitsemään kustannuksia. Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujalan mukaan hallituksen esitys sisältää paljon hurskaita toiveita ja oletuksia. ”Ministerit puhuvat lämpöisesti monituottajuudesta, mutta tosiasiassa lainsäädäntö heikentää hyvinvointialueiden mahdollisuuksia hyödyntää sitä. Hallituksen kaikki keskeiset linjaukset summattuna johtavat siihen, että yksityisen sektorin toimijoiden osuutta palveluiden tuottajina halutaan vähentää”, Kujala sanoo. Kujala huomauttaa lisäksi, että hallituksen linjauksilla hankintakokonaisuudet kasvavat, jolloin pk-yritysten mahdollisuudet osallistua sote-palveluista järjestettäviin kilpailutuksiin heikentyvät.

Hanne Salonen, eduskunta

Soten

pitkä ja kivinen tie Sote-uudistusta on Suomessa rakennettu kuin Iisakinkirkkoa. Sillä erolla, että Iisakinkirkko saatiin valmiiksi.

ikä siinä on, että sote-uudistus ei ole onnistunut minkäänlaisen kokoonpanon hallitukselta? Onhan Suomessa kuitenkin tehty suuria yhteiskunnallisia uudistuksia aiemminkin: sosiaali- ja terveydenhuollossa erityisesti sairausvakuutusuudistus 1960-luvulla, kansanterveyslaki ja työterveyshuollon järjestämistä koskeva laki 1970-luvulla sekä valtionosuusjärjestelmän uudistus 1990-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki se-

Jaa – ei – tyhjiä – poissa. Tätä tilannetta on odotettu sote-uudistuksissa jo pitkään.

littää asiaa uudistusten erilaisella luonteella. Hän puhui sote-uudistuksesta vuoden 2021 Lääkäripäivillä. ”Aiemmat uudistukset ovat olleet osittaisuudistuksia, joita on tehty edellisten päälle. 2000-luvulla on yritetty uudistaa koko sote-järjestelmää, mikä on aikaisempia uudistuksia paljon suurempi hanke”, hän sanoo. Osittaisten uudistamisten ketjusta on Keskimäen mukaan syntynyt polkuriippuvuus, jossa aiemmat valinnat vaikuttavat tuleviin valinnanmahdollisuuksiin.

Keskeisin polkuriippuvuuden ilmentymä on palveluiden kuntapohjainen järjestäminen. Kun siihen on aikanaan päädytty, muita vaihtoehtoja on ollut vaikea esittää. ALKUSYSÄYS KANSALLISESTA TERVEYSHANKKEESTA Ensimmäiset askeleet siihen suuntaan, että sotessa pitäisi osittaisratkaisujen sijasta uudistaa järjestelmän perusteita, otettiin Paavo Lipposen toisen hallituksen (1999–2003) aikana. Silloin käynnistettiin kansallinen projekti terveydenhuollon

Sote-uudistuksen vaiheet 1999–2019 Paavo Lipposen II hallitus 1999–2003

Anneli Jäätteenmäen hallitus 2003

Matti Vanhasen I hallitus 2003–2007

Kansallinen terveyshanke 2002–2007

Matti Vanhasen II hallitus 2007–2010

PARAS-hanke 2006–2012

2005

2009

Hoitotakuu

Palvelusetelilaki

Valtioneuvosto Hallitusneuvottelujen johtoryhmän kokous Jyrki Kataisen johdolla 21.5.2011. Pohdittavana muun muassa sote-uudistus.

tulevaisuuden turvaamiseksi (2002–2007) eli kansallinen terveyshanke. Päätavoitteiksi määriteltiin väestön terveystarpeista lähtevän hoidon saatavuuden, laadun ja riittävän määrän turvaaminen maan eri osissa. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen, että perusterveydenhuolto järjestetään seudullisina kokonaisuuksina ja suositeltava väestöpohja on 20 000–30 000 asukasta. Alueelliset olosuhteet on kuitenkin otettava huomioon ja pienten, hyvin toimivien yksiköiden asema on turvattava. Erikoissairaanhoito toteutetaan erityisvastuualueiden pohjalta. Järjestelmä uusitaan vaiheittain etenevänä ohjelmatyönä. Sosiaali- ja terveysministeriön arviointiraportin mukaan hankkeessa toteutuivat parhaiten muun muassa hoitoon pääsyn perusteiden ja hoitotakuun määrittely sekä päivystyksen keskittäminen. Hankkeen vaikutukset jäivät vähäi siksi muun muassa perusterveydenhuollon toimivuuden parantamisessa,

ennaltaehkäisyn tehostamisessa, erityisvastuualueyhteistyön ja sairaanhoitopiirien välisen yhteistyön konkreettisissa järjestelyissä sekä rakenteellisten, organisatoristen ja hallinnollisten ratkaisujen aikaansaamisessa. ”Maan terveyspolitiikassa keskeiseksi painoalueeksi määritelty perusterveydenhuollon toimivuuden parantaminen ei ole toteutunut hankkeen aikana. Arviointihavaintojen mukaan edellytykset toimivan perusterveydenhuollon aikaansaamiseen ovat jopa huonontuneet”, raportissa todetaan. PARAS EI OLLUT PARAS Kansallinen terveyshanke jatkui Anneli Jäätteenmäen hallituksen (2003) ja Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen (2003–2007) aikana. Lipposen hallituksen käynnistämä hoitotakuulainsäädäntö tuli voimaan vuonna 2005. Vanhasen ensimmäinen hallitus käynnisti mittavan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, jonka keskeinen tarkoitus

oli tehostaa sosiaali- ja terveyspalveluita. PARAS-hankkeeksi nimetty ohjelma käynnistyi vuonna 2006. Sen toteutuksesta vastasi Matti Vanhasen toinen hallitus (2007–2010) ja Mari Kiviniemen hallitus (2010–2011). PARAS-hankkeen keskeinen ajatus oli saada kunnat tekemään vapaaehtoisia kuntaliitoksia siten, että muodostuisi vähintään 20 000 asukkaan kuntia. Tämä katsottiin riittävän suureksi väestöpohjaksi palveluiden tehokkaan järjestämisen kannalta. Vaihtoehtoisesti kuntien oli mahdollista muodostaa samansuuruisia yhteistoiminta-alueita sote-palveluiden järjestämiseksi, mikäli kuntaliitos ei olisi mahdollinen. ARTTU-tutkimusohjelman mukaan PARAS-hanke synnytti 67 kuntaliitosta ja poisti Suomen kartalta 111 kuntaa. Yhteistoiminta-alueita oli vuoden 2012 marraskuussa 54, ja niihin kuului 210 kuntaa. ARTTU-tutkimus tehtiin vuonna 2013. Tutkijat huomauttivat, että PARAS-hankkeen tuloksia on mahdollista arvioida vasta pitemmällä aikavälillä. Koska Jyrki Kataisen hallitus lopetti PARAS-hankkeen vuonna 2012, sen potentiaaliset tulokset jäävät arvailujen varaan. TÄRKEITÄ LAKEJA PALVELU SETELISTÄ HOITOTAKUUSEEN Vanhasen toisen hallituksen peruspalve luministerinä toiminut Paula Risikko esitteli Risikon malliksi kutsutun suunnitelman, jonka mukaan Suomessa voisi olla 40–60 aluetta. Ne järjestäisivät sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut ja valtaosan erikoissairaanhoidon palveluista. Vaativien erikoissairaanhoidon palveluiden sekä sosiaalialan erityispalveluiden vastuu olisi erityisvastuualueilla.

Sote-uudistuksen vaiheet 1999–2019 Mari Kiviniemen hallitus 2010–2011

Jyrki Kataisen hallitus 2011–2014

Alexander Stubbin hallitus 2014–2015

Kuntarakenneuudistus 2011–2015

2011

Terveydenhuoltolaki

EU:n potilasdirektiivi

2014

Juha Sipilän hallitus 2015–2019

Sipilän hallituksen sote 2015–2019

3/2014

Laki rajat ylittävästä Parlamentaarinen terveydenhuollosta sote-sopu

11/2015

3/2017

3/2019

Hallituksen sote-sopu

Hallituksen 1. sote-esitys

Hallituksen ero

hoitopaikkansa oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen sisällä. Erikoissairaanhoidon hoitopaikka oli mahdollista valita oman asuinpaikan erityisvastuualueen julkisen terveydenhuollon yksiköistä. EU:n potilasdirektiivi tuli voimaan vuonna 2011. Sen kansalliseksi toimeenpanoksi säädettiin laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta, joka tuli voimaan vuonna 2014. Direktiivi pantiin tämän lain myötä toimeen virheellisesti. Sen takia EU on käynnistänyt Suomea vastaan rikkomusmenettelyn jo vuonna 2016. Suomen valtio on luvannut korjata asian sote-uudistuksen yhteydessä. Sanna Marinin hallituksen sote-uudistuksessa direktiivin toimeenpanon korjaaminen ei kuitenkaan ole mukana. RATKAISUKSI VAHVAT PERUSKUNNAT? Jyrki Kataisen hallitus (2011–2014) ja Alexander Stubbin hallitus (2014–2015) pyrkivät uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluita osana kuntarakenteen uudistusta. Nämä hallitukset eivät siis olleet alun perin tekemässä varsinaista sote- vaan kuntauudistusta. Ajatus oli, että laadukkaat sote-palvelut voidaan turvata muodosta-

malla niiden rahoittamiseen ja järjestämiseen kykeneviä vahvoja peruskuntia työssäkäyntialueiden pohjalta. Tällaisia kuntia olisi hallituksen mielestä voinut olla vain kymmeniä, kun kuntia silloin oli yli 300. Vahvojen peruskuntien vaihtoehtona voitiin valtioneuvoston poikkeusluvalla muodostaa kuntien yhteisiä, riittävän vahvoja sosiaali- ja terveysalueita. Periaatteellinen ero PARAS-hankkeeseen ei ollut suuri, mikä aiheutti sekaannusta, etenkin kun PARAS-lainsäädäntö oli vielä voimassa ja siinä määriteltyjen yhteistoiminta-alueiden muodostaminen kesken. PARAS-hankkeen aikana oli jo tehty ja sovittu vapaaehtoisesti niin sanotut helpommat kuntaliitokset. Nyt piti saada vauhtia jäljellä oleviin kuntiin. Aluksi työkalupakkiin kaavailtiin valtioneuvoston mahdollisuutta pakottaa kuntaliitoksiin, mutta tästä luovuttiin ennen vuoden 2012 kuntavaaleja. Hallituksen suunnitelma nostatti spekulaatioiden aallon erilaisine karttapiirroksineen siitä, miten tulevaisuuden kuntakenttä rakentuisi. Hallituskauden loppupuolella asetettu Orpon-Backmanin kunta- ja sote-koordinaatiotyöryhmä esitti, että perustason

Hanne Salonen, eduskunta

Vuonna 2009 tuli voimaan palvelusetelilaki. Sen tavoitteena oli lisätä potilaan vallinnanmahdollisuuksia, parantaa palveluiden saatavuutta sekä edistää kuntien sote-toimen, elinkeinotoimen ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyötä. Palvelusetelien käyttö on jäänyt vähäiseksi, vain noin prosenttiin sotealan kokonaiskustannuksista. Kokemukset ovat olleet hyviä siellä, missä seteleitä on hyödynnetty. Haasteena on ollut setelin oikean ja oikeudenmukaisen arvon määrittely. Uusi terveydenhuoltolaki tuli voimaan vuonna 2011 Mari Kiviniemen hallituksen loppumetreillä. Lain keskeinen tavoite oli parantaa hoitoon pääsyä. Kyseessä oli perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteinen sisältölaki. Se ei koskenut terveydenhuollon rakenteita. Niistä oli tarkoitus säätää myöhemmin. Terveydenhuoltolaki velvoitti sairaanhoitopiirit ja kunnat laatimaan yhdessä terveydenhuollon järjestämissuunnitelman. Terveydenhuoltolaissa myös tiukennettiin hoitotakuuta ja toteutettiin potilaan valinnanvapaus julkisella sektorilla. Potilas voi valita perusterveydenhuollon

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula oli tärkeässä roolissa, kun sote-uudistusta yritettiin saada aikaan parlamentaarisella valmistelulla 2015. Median kiinnostus oli kova.

Hanne Salonen, eduskunta

Sote-uudistuksissa on riittänyt paperia luettavaksi. Tässä eduskunnan perustuslakivaliokunta paperivuorten keskellä helmikuussa 2019. Kuvassa keskellä valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie.

Maaliskuussa 2014 pääministeri Katainen esitteli historialliseksi kutsumansa sovun sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta. Historiallinen sopu tarkoitti sitä, että ehdotus oli valmistelu parlamentaarisesti ja myös oppositio oli sen takana. Suunnitelma oli, että Suomeen perustettaisiin viisi sosiaali- ja terveysaluetta, jotka vastaisivat palveluiden järjestämisestä. Hallintomalli olisi kuntayhtymä. Kuntarakenteeseen ei koskettaisi.

Evgenia Levin, BDFSummit 2010

palvelut järjestettäisiin vastuukuntamallilla. Enää ei siis haettu kuntaliitoksia. Tässä mallissa alle 20 000 asukkaan kunta ei saisi järjestää palveluita itse vaan sen olisi oltava mukana vastuukuntajärjestelyssä. Silloin yksi suurempi kunta järjestää palvelut yhdenvertaisesti useammalle kunnalle. Yli 20 000 asukkaan kunta voisi olla tällainen vastuukunta. Laajan perustason ja erikoissairaanhoidon palveluiden järjestämisvastuun toteuttamiseksi kunnan olisi kuuluttava sote-alueeseen. Sairaanhoitopiirit lakkautettaisiin. Jokainen sote-alue kuuluisi erityisvastuualueeseen, joita olisi viisi. Oppositiolle tämä malli ei kelvannut eikä sillä tainnut olla hallituksen sisälläkään varauksetonta kannatusta. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta kritisoi esitystä.

Sopu ei ollut esityksen ainoa historiallinen elementti. Erityisen historiallista oli se, että palveluiden järjestäminen ja tuottaminen olisi erotettu toisistaan. Käsitteellisesti ja juridisesti tämä ero oli tehty jo 1990-luvun alun valtionosuusjärjestelmäuudistuksessa, mutta käytännössä käsitteet menivät helposti sekaisin, niin kuin ne menevät edelleen. Tahattomasti tai tahallisesti. Sote-sovussa oli sovittu, että perustettavat viisi aluetta olisivat pelkästään järjestäviä organisaatioita. Ne eivät olisi tuottaneet itse mitään, pelkästään tilanneet palveluita. Tuottajia olisivat olleet sitä varten perustettavat kuntayhtymät, joita olisi voinut olla enintään 19. Ne olisivat saaneet hankkia palveluita myös yksityisiltä toimijoilta alihankintana. Uudistuksen oli tarkoitus tulla voimaan vuonna 2017. Se kaatui kevättalvella 2015 perustuslakivaliokunnan kritiikkiin kansanvaltaisuutta, kunnallista itsehallintoa ja kansalaisten yhdenvertaisuutta koskevissa kysymyksissä.

PARLAMENTAARINEN VALMIS TELU EI TUOTTANUT TULOSTA Eri hallitusten sote-uudistusten kaaduttua on kysytty sitäkin, eikö uudistusta olisi voinut valmistella parlamentaarisesti hallituksen ja opposition yhteisvoimin. Kataisen hallituksen loppuvaiheessa sitä yritettiin. Matti Vanhasen hallitukset yrittivät uudistaa sote-palvelut PARAS-hankkeen avulla.

Uudistus oli määrä toteuttaa palveluiden horisontaalisella ja vertikaalisella integraatiolla. Tavoitteena oli myös pienentää julkisen talouden kestävyysvajetta. Kuntaa suurempia itsehallintoalueita, maakuntia, määriteltiin alkuvaiheessa perustettavaksi 19. Maakunnat vastaisivat sote-palveluiden järjestämisestä alueellaan. Maakuntia johtaisivat vaaleilla valitut valtuustot. Hallitus halusi

Hanne Salonen, eduskunta

MAAKUNNAT JA VALINNANVAPAUS EI OLLUT ONNELLINEN LIITTO Juha Sipilän hallitus (2015–2019) lähti uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluita luomalla kuntia suurempiin itsehallintoalueisiin perustuvaa järjestelmää. Tavoitteeksi määriteltiin palveluiden saatavuuden parantaminen, terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta.

Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

Eduskunnan puhemies Paula Risikko piti tiedotustilaisuuden puhemiesneuvoston kokouksen jälkeen 8.3.2019. Puhemiesneuvosto totesi, että hallituksen eronpyynnön vuoksi eduskunnalla ei ole edellytyksiä käsitellä maakunta- ja sote-uudistusta.

Hallitus yhdessä lukuisista neuvotteluistaan Säätytalossa.

toteuttaa myös potilaiden valinnanvapauden. Maakunnat kuuluisivat yhteistyöalueisiin, joita olisi viisi, jokaisessa yliopistollinen keskussairaala. Sote-erimielisyydet ajoivat hallituksen kriisiin ja hajoamisen partaalle jo ensimmäisen vuoden aikana. Riitelyn lopputuloksena sovittiin kompromissi, jonka mukaan perustettaisiin keskustan toiveiden mukaisesti 18 maakuntaa ja valmisteltaisiin laajaa valinnanvapautta käsittelevä laki kokoomuksen toiveiden mukaisesti. Potilaan valinnanvapaudesta tulisi pääsääntö perustasolla ja sitä toteutettaisiin soveltuvin osin erikoistason palveluissa. Valmistelun edetessä päädyttiin siihen, että itsehallintoalueille siirrettäisiin sote-palveluiden lisäksi myös muita tehtäviä. Alettiin rakentaa monialaisia maakuntia, joille siirtyisivät myös pelastustoimi, maakuntien liittojen tehtävät, ELY-keskusten alueellinen kehittäminen ja ympäristöterveydenhuolto. Maakunnille ei kaavailtu verotusoikeutta vaan ne saisivat rahoituksensa valtiolta. Palveluiden järjestäminen ja tuottaminen erotettaisiin. Järjestämisvastuu olisi maakunnalla eikä se järjestäjäorganisaationa voisi toimia tuottajana. Kansalaiset hankkisivat palvelut sote-keskuksista, jotka voisivat olla maakunnan omia tai yksityisten omistamia. Niihin kirjauduttaisiin asiakkaaksi, mutta valittua sote-keskusta voisi myös vaihtaa. Valtiovarainministeriön julkaisema maakunta- ja sote-uudistuksen loppuraportti toteaa, että kyseessä oli poikkeuksellinen hanke. Uudistuksen tavoitteet olivat erittäin kunnianhimoiset ja uudistuksen mittaluokka suomalaisessa hallintohistoriassa ennennäkemättömän suuri. Yritys toteuttaa uudistus yhden vaalikauden aikana johti epärealistisiin aikatauluihin. Eduskuntakäsittelyn aikana perustuslakivaliokunta kritisoi hallituksen esityksiä useaan kertaan. Esityksiä korjattiin kritiikin perusteella, mutta aika loppui kesken. Maakuntahallintoa koskevan niin sanotun Maku II -lakiesityksen päivittämiselle ja sen jälkeiselle eduskuntakäsittelylle ei vaalien läheisyyden takia olisi ollut enää riittävästi aikaa. Sipilän hallitus päätti lopettaa sote-uudistuksen valmistelun ja erosi 8.3.2019.

EU:n turvaamat potilaan oikeudet eivät toteudu Suomi on toimeenpannut virheellisesti vuonna 2011 voimaan tulleen EU:n potilasdirektiivin. Marinin hallitus ei näytä ottavan asiaa vakavasti. Asiaan liittyvän kansallisen lainsäädännön korjaaminen ei sisälly eduskunnan käsittelyssä olevaan sote-esitykseen, vaikka Suomi on EU:n komissiolle luvannut korjata asian sote-uudistuksen yhteydessä. Tilanteesta kärsivät erityisesti kansalaiset ja jatkossa mahdollisesti sanktioiden muodossa myös valtio.

AJETAANKO YRITYKSET ULKOMAILLE? Potilasdirektiivissä on kyse siitä, että kun EU-jäsenmaan kansalainen saa lähetteen oman maansa julkisen terveydenhuollon kiireettömään hoitoon, hän voi hakeutua hoitoon myös johonkin toiseen EU-maahan. Syynä tähän voivat olla esimerkiksi oman maan pitkät hoitojonot tai epätietoisuus siitä, milloin hoitoon pääsee. Direktiivin mukaan hoidon voi hankkia mistä tahansa EU-maasta myös yksityiseltä terveyspalveluntuottajalta. Potilaan ei tarvitse maksaa tästä hoidosta enempää kuin mitä hän maksaisi siitä oman maansa julkisessa terveydenhuollossa. Nykyisin suomalaisen hakeutuessa kiireettömään hoitoon toiseen EU-maahan – julkiselle tai yksityiselle palveluntuottajalle – hän saa hoidosta vain vaatimattoman Kela-korvauksen, saman kuin yksityiseltä palveluntuottajalta hankitusta hoidosta Suomessa. Loppu, siis pääosa kustannuksista, pitää rahoittaa itse. Ilpo Tolosen mukaan Suomen korvausperiaatteen muuttaminen potilasdirektiivin mukaiseksi ei yksinään riitä, koska silloin suomalaisille tulisi halvemmaksi hankkia terveyspalveluita yksityiseltä toimijalta ulkomailta kuin Suomesta. Tilanne vääris-

täisi kilpailuasetelmaa suomalaisten yritysten vahingoksi ja veisi verovaroja pois Suomesta. ”Direktiivin toimeenpano pitää toteuttaa siten, että se ei syrji Suomessa toimivia yksityisiä terveyspalveluiden tuottajia. Muuten vaarana on, että suomalaisille terveyspalveluyrityksille syntyy kannuste perustaa tytäryhtiöitä ulkomaille. Ne palvelisivat suomalaisia esimerkiksi lähialueilla Tallinnassa, Tukholmassa tai Haaparannalla”, Tolonen sanoo. EU:LLE ANNETTU LUPAUS EDELLEEN TÄYTTÄMÄTTÄ EU:n potilasdirektiivi on pantu Suomessa täytäntöön lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Vaikka LPY kannatti lakia aikanaan tilapäisenä järjestelynä, se esitti samalla myös vaihtoehtoisia korvaamismalleja. Lakia rajat ylittävästä terveydenhuollosta pitää muuttaa, koska potilasdirektiivi on toimeenpantu Suomessa sen avulla väärin. EU on tämän takia käynnistänyt rikkomusmenettelyn Suomea vastaan jo vuonna 2016. Suomen valtio lupasi edellisellä hallituskaudella korjata asian sote-uudistuksen yhteydessä. Nykyisen hallituksen sote-uudistukseen direktiivin toimeenpanon korjaaminen ei kuitenkaan sisälly. LPY:n mielestä sen pitäisi sisältyä. Ilpo Tolosen mukaan on olemassa aito riski Suomen valtion joutumisesta korvausvastuuseen siitä, että se ei ole implementoinut EU:n potilasdirektiiviä oikein. Tästä aiheutuvat sanktiot voivat nousta jopa kymmeniin miljooniin euroihin.

Potilasdirektiivin mahdollisuuksia hyödynnetään Euroopassa. Suomalaisen Docrates Syöpäsairaalan potilaista noin 38 prosenttia tulee ulkomailta, osa heistä EU-maista potilasdirektiivin perusteella.

Docrates

ote-uudistus on jo muutenkin suuri urakka, miksi siihen pitäisi vielä sotkea jokin EU:n potilasdirektiivi? Onko sillä suurtakaan merkitystä, tuleeko tänne joku ulkomaalainen hoitoon tai käykö joku suomalainen joskus jossakin muussa EU-maassa hoitoa hakemassa? ”On sillä todella suuri merkitys”, sanoo LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen. ”Suomi toimii EU-lainsäädännön vastaisesti. Jos tätä asiaa ei viimein saada kuntoon, se hidastaa Suomen sote-uudistuksen toimeenpanoa, pahimmillaan jopa kaataa sen.” Taustalla on yksi EU:n keskeisimmistä periaatteista: tavaroiden, palveluiden, henkilöiden ja pääoman vapaa liikkuvuus. Tämä periaate koskee myös terveyspalveluita ja niitä tarvitsevia EU:n kansalaisia. Juuri siksi potilasdirektiivi säädettiin vuonna 2011. Olipa tarve kuinka pieni tai suuri tahansa, se maa, joka tätä vapautta rajoittaa, rikkoo EU:n yhtä keskeistä periaatetta. EU:n komission on puututtava asiaan ennemmin tai myöhemmin. ”Ennemmin” meni jo, kun EU vaati Suomelta muutoksia potilasdirektiivin toimeenpanoon. ”Myöhemmin” on aivan kohta. Jos Suomi ei muuta käytäntöään direktiivin mukaiseksi, edessä on mitä todennäköisimmin oikeusprosessi EU:n kanssa. Siitä saattaa seurata merkittävät sanktiot.

Ei hyvältä näytä Sote-uudistus heikentää julkista terveydenhuoltoa sekä määrällisesti että laadullisesti.

JULKISET PALVELUT KESKITTYVÄT Suomessa hoitoon pääsy perusterveydenhuollossa on Lauri Korkeaojan mukaan auttamattoman heikolla tasolla. Siksi erityisesti pienissä kunnissa on päädytty tekemään ulkoistuksia ja hankintasopimuksia yksityisten toimijoiden kanssa. Kun ostoja yksityisiltä pitää jatkossa vähentää eikä palveluita pystytä järjestämään omana tuotantona, se hänen ennusteensa mukaan johtaa julkisten palveluiden keskittymiseen maakuntakeskuksiin. Lauri Korkeaojan mukaan kilpailu tuottaa laatua myös terveydenhuollossa. Siksi sitä pitää lisätä eikä vähentää kuten nyt on tapahtumassa.

Aki Rask

”

Ei hyvältä näytä. Ei anna hyvinvointialueille mahdollisuuksia saavuttaa annettuja tavoitteita. Ei auta hillitsemään kustannuksia. Ei auta parantamaan hoidon saatavuutta ja laatua. Lisää eriarvoisuutta eri väestöryhmien kesken.” Siinä Lauri Korkeaojan lyhyt vastaus kysymykseen, miltä hallituksen sote-uudistus näyttää. Korkeaoja toimii yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana Terveystalossa. Entä pidempi vastaus? ”Tällä uudistuksella heikennetään julkisen sektorin kykyä hoitaa kansalaisia tulevaisuudessa. Erityisesti tämä tapahtuu sitä kautta, että rajoitetaan voimakkaasti tulevien hyvinvointialueiden mahdollisuutta järjestää palvelut parhaaksi katsomallaan tavalla”, hän sanoo.

Korkeaoja ei hyväksy yksioikoisesti väitettä, että suuri yksikkö pystyy aina järjestämään palvelut paremmin kuin pieni. On esimerkkejä siitä, että keskisuuri tai pieni yksikkö toimii hyvin, ja vastaavasti esimerkkejä siitä, että suuri yksikkö toimii tehottomasti. Joka tapauksessa haja-asutusalueiden palvelut heikkenevät. Samanaikaisesti kun palveluiden kysyntä kasvaa, sote-uudistus vie hyvinvointialueilta välineen hyödyntää yksityisiä palveluita. Niinpä uudistus tulee kaiken kaikkiaan johtamaan siihen, että julkisen sektorin kyky järjestää sote-palveluita heikkenee. Tästä puolestaan seuraa, että itsemaksettavien palveluiden kysyntä yksityisiltä toimijoilta kasvaa. IDEOLOGIA OHJAA PALVELUIDEN KEHITTÄMISTÄ Suomen terveydenhuollon palvelujärjestelmän olennainen kysymys on Lauri Korkeaojan mukaan se, halutaanko ajaa ideologisia tavoitteita vai kansalaisten etua: palveluiden saatavuuden parantamista ja niiden kehittämistä sekä julkisin että yksityisin voimin. ”Suomi on EU:n ainoa maa, jossa terveyspalveluiden julkisen tuotannon osuus on yli 90 prosenttia, ja tämä on osasyy palveluiden huonoon saatavuuteen. Muuallakin terveydenhuolto rahoitetaan pääsääntöisesti verovaroin tai lakisääteisin vakuutuksin, mutta palveluita tuottavat merkittävässä määrin myös yritykset”, hän sanoo. Kaikkialla muualla EU:ssa ihminen voi valita, minne menee hoitoon perusterveydenhuollossa ja usein myös erikoissairaanhoidossa. Suomessa se ei ole samalla tavalla mahdollista. Lisäksi Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa julkinen sairaala ei saa hankkia yksityiseltä esimerkiksi anestesiassa annettavia hoitoja, vaikka mikään laatuun tai potilasturvallisuuteen liittyvä tekijä ei tue sitä, että näin pitäisi olla. HALLITUS EI TUNNISTA KILPAILUN HYÖTYJÄ Kilpailu tuottaa laatua. Tämä on Lauri Korkeaojan mukaan kiistämätön tosiasia myös terveydenhuollossa. Sote-uudistuksen keskeinen ongelma on, että sen avulla yritetään vähentää kilpailua. Hänen mukaansa palveluntuottajien välistä kilpailua pitää ennemminkin lisätä kuin vähentää. Terveydenhuollosta ollaan tekemässä julkista hallintotoimintaa eikä se ole kansalaisten etu. Pitkällä aikavälillä kilpailun vähentämisestä seuraa, että Suomi jää muista maista jälkeen yhä enemmän palveluiden saatavuudessa – ja pikkuhiljaa myös laadussa. Hallituksen sote-esitys perusteluineen on yli 1 600 sivun laajuinen. Kilpailu on siinä esillä eri yhteyksissä, mutta vain oikeudellisesta näkökulmasta. ”Hallitus ei pohdi esityksessään lainkaan, voisiko kilpailusta terveydenhuollon palveluiden tuotannossa olla jotakin hyötyä”, Korkeaoja sanoo.

Docrates

Tieto on valtaa Hoitoonpääsyn parantaminen on ollut soten uudistamisen tärkeimpiä tavoitteita alusta asti. Marinin hallituksen esitys ei kuitenkaan sisällä lupausta paremmasta tai nopeammasta hoidon saatavuudesta.

ksi esimerkki nykyisen hallituksen sote-esityksen puutteista on se, että tietoja hoitojonojen pituuksista ei vaadita julkaistavaksi reaaliaikaisesti. Tietoa kyllä kerätään ja julkaistaan, mutta aivan liian harvakseltaan. Reaaliaikainen jonotietojen julkisuus olisi kuitenkin nopea ja tehokas keino parantaa hoidon saatavuutta ilman, että hoidon resursseja tarvitsisi juurikaan lisätä. Miksi? Siksi, että ihmiset voisivat hakeutua hoitoon sinne, missä jono on lyhin, eivätkä jonottaisi turhaan sellaiseen yksikköön, jossa jonotusaika on pitkä. On hyvin erikoista, ettei Suomessa ole velvoitetta informoida hoitojonojen pituuksista sairaaloittain siten, että ihmisillä olisi mahdollisuus valita hoitopaikkansa jonotilanteen perusteella. Esimerkiksi Ruotsissa sairaalat on velvoitettu kertomaan netti-

”Jonotietojen julkisuus on tehokas keino parantaa hoidon saatavuutta”

sivuillaan hoitojonojen pituudet, jolloin potilas voi halutessaan hakeutua hoitoon sinne, minne pääsee nopeammin. Suomessa potilas voi jo nykyisen lainsäädännön puitteissa valita julkisen terveydenhuollon toimipisteen mistä tahansa sairaanhoitopiiristä. Mitä tämä oikeus hyödyttää, jos hänellä ei ole tietoa hoitojonojen pituuksista? Jos potilas kutsua pitkään odotettuaan kyllästyy, hän hakeutuu mahdollisuuksiensa mukaan hoitoon yksityiselle lääkäriasemalle. Silloin hän saa hoidon hinnasta vain pienen, noin 15 prosentin suuruisen sairausvakuutuskorvauksen. Kun hän menee yksityiselle terveyspalveluntuottajalle hoidettavaksi omalla kustannuksellaan, sitä pidetään eriarvoistavana, vaikka hän on jo veroissaan maksanut oikeudestaan saada palvelut julkisesta terveydenhuollosta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hän maksaa hoidosta jo toisen kerran. Potilaan kannalta keskeisintä on tieto siitä, milloin ja minne hän pääsee lääkäriin. Jonotuttaminen julkisiin terveyspalveluihin ilman tietoa hoitojonojen pituuksista

sekä muista EU-maista poikkeava korvauskäytäntö ja sairausvakuutuskorvausten matala taso ovat saaneet suomalaiset veronmaksajat hankkimaan jo yli 1,2 miljoonaa yksityistä terveysvakuutusta. Niiden turvin voi valita hoitopaikan ja ajan. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on alettu yhä enemmän puhua asiakkaan voimaannuttamisesta sekä siitä, että ihmisten pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta ja lähimmäistensä hyvinvoinnista. Tässä asiassa tarvitaan kulttuurimuutosta siten, että ihminen muuttuu passiivisesta hallintoalamaisesta, ylhäältä annettavien palveluiden kohteesta ja vastaanottajasta aktiiviseksi kansalaiseksi. Se ei onnistu, jos viranomaiset panttaavat olennaisia tietoja. Siksi hoitojonojen pituuksien julkistamisella olisi myös suuri, kulttuurimuutosta tukeva merkitys. Eikö Suomessa sittenkään haluta sellaista potilaan aktiivisempaa osallistumista häntä koskeviin hoitopäätöksiin? Tieto on valtaa. Voisiko olla niin, että viranomaiset eivät halua vähentää tietoon perustuvaa valtaansa? ILPO TOLONEN

hallituksen puheenjohtaja Lääkäripalveluyritykset ry

Juha Sarkkinen, PlusTerveys

Digitaalisuus on jo arkipäivää terveydenhuollon laitteissa ja ohjelmistoissa. Nyt digitaalisuus on siirtymässä palveluihin.

Tavoitteisiin päästään vain

tuottavuutta parantamalla Sote-palveluiden kasvavaan tarpeeseen ei voida vastata kunnolla muuten kuin parantamalla koko palvelujärjestelmän tuottavuutta. Rahoituksen lisääminen ei riitä. Onneksi välineitä on paljon.

PY:n mielestä tuottavuuden parantamisen perustana pitäisi olla sote-palveluiden järjestäjätahon vahvistaminen sekä järjestäjän ja tuottajan roolien eriyttäminen julkisella sektorilla. Eri roolien eriyttäminen mahdollistaa sen, että julkisen vallan viranomaistehtävät eivät sekoitu julkisen sektorin palvelutuotannon kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että järjestäjätaho ei voisi myös itse tuottaa palveluita. Oman tuotannon lisäksi järjestäjä voi hankkia sote-palveluita alan yrityksiltä ja kolmannen sektorin toimijoilta. ”Periaatteen pitäisi olla se, että julkinen järjestää ja paras tuottaa”, sanoo LPY:n hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Tolvanen. Sanna Marinin hallituksen sote-esityksessä hämmennetään järjestämisen ja tuottamisen käsitteitä. Tuleville sote-alueil-

le annetaan mahdollisuus eriyttää palveluiden järjestäminen ja tuotanto, mutta siihen ei kannusteta. Ongelmallisinta kuitenkin on hallituksen tulkinta, että hyvinvointialueella palveluiden järjestäjänä on oltava riittävä kyky tuottaa palveluita itse sote-palveluiden kaikilla osa-alueilla. ”Tämä on ongelmallista paitsi periaatteellisesti, myös käytännössä. Mikä määrä on riittävä? Siitä syntyy takuuvarmasti erimielisyyksiä. Ja koska järjestäjillä ei nytkään ole kykyä tuottaa riittävästi palveluita kaikilla erityisaloilla, miten uudetkaan järjestäjät siihen kykenisivät, vaikka järjestäjät olisivatkin nykyistä suurempia?” Tiina Tolvanen kysyy. MONITUOTTAJUUTTA EI SAA VÄHENTÄÄ Toinen tärkeä keino tavoitteiden saavuttamiseksi on monituottajuuden ja tuottajien

välisen kilpailun hyödyntäminen. Terveydenhuollon tulevaisuuden haasteet ovat niin suuria, että kaikki olemassa olevat resurssit on saatava mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Muuten emme pysty vastaamaan haasteisiin ja seurauksena on ongelmia hoidon saatavuudessa ja saavutettavuudessa. Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, millainen on se organisaatio, joka palveluita tuottaa, kunhan saatavuus, laatu ja vaikuttavuus ovat kunnossa. Hallitus on kuitenkin lähtenyt rakentamaan sote-järjestelmää, jossa yksityisiltä tuottajilta ostettavien palveluiden määrää pyritään vähentämään. Hallituksen edustajat sanovat, että suuria muutoksia ei ole tulossa, mutta lakiesitys ja sen perustelut kertovat toista. Hallituksen mukaan kaikkia palveluita voidaan ostaa yksityisiltä toimijoilta

Juha Sarkkinen

KEINOJA, JOIDEN AVULLA SOTEN TAVOITTEET VOIDAAN SAAVUTTAA

• Järjestäjän ja tuottajan rooleja selkiytettävä sekä eriytettävä ne toisistaan • Hyödynnettävä monituottajuutta • Lisättävä palveluntuottajien välistä kilpailua • Kehitettävä palveluiden innovatiivisuutta esimerkiksi digitaalisuuden avulla • Lisättävä valinnanvapautta esimerkiksi palveluseteleitä hyödyntäen

jatkossakin, jos sitä ei ole laissa erikseen kielletty. Tällaisia kieltoja hallituksen lakipaketissa on kuitenkin paljon. Yksityinen terveydenhuolto näkee hallituksen sote-esityksessä ideologisen perusvirityksen. Onko hallituksen esityksen tavoitteena heikentää yksityistä terveydenhuoltoa silläkin uhalla, että palveluiden parempi saatavuus ja muut soten tavoitteet vaarantuvat? KILPAILUUN PITÄÄ KANNUSTAA Tiina Tolvasen mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä pitäisi sallia aito kilpailu, itse asiassa siihen pitäisi kannustaa. Kilpailu ei ole tavoite vaan väline, jonka avulla voidaan edistää tavoitteiden saavuttamista. Tätä välinettä kannattaa käyttää, koska se on tehokas. Palveluntuottajien välinen aito kilpailu hillitsee kustannusten kasvua, koska hoitoon pääsee oikea-aikaisemmin ja hoidon vaikuttavuus paranee. Palveluiden kysynnän kasvu on niin suurta, että potilaita riittää kaikille toimijoille, niin julkisille kuin yksityisille. Kilpailu myös kannustaa kehittämään uusia toimintamalleja sekä hyödyntämään innovaatioita ja uutta teknologiaa. Digitaalisuus on siirtymässä laitteista palveluihin. Etävastaanotot ovat tästä hyvä esimerkki. Kelan tilaston mukaan yksityisen terveydenhuollon etäpalveluiden käyttö monikymmenkertaistui vuonna 2020. Etävastaanottojen myötä on pystytty merkittävästi parantamaan palveluiden saatavuutta ja kustannustehokkuutta.

PALVELUSETELIN KÄYTTÖÄ LISÄTTÄVÄ Julkinen sektori on tähän saakka hankkinut yrityksiltä ja kolmannen sektorin toimijoilta palveluita kilpailutusten, ulkoistusten ja palvelusetelijärjestelmien avulla. Hallituksen esityksen mukaan palveluseteleiden hyödyntäminen on jatkossakin mahdollista ja niitä koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan. Tiina Tolvanen toteaa, että palvelusetelit ovat olleet poikkeuksellisen alihyödynnetty väline erityisesti terveyspalveluissa. Siellä, missä niitä on käytetty, tulokset ovat olleet hyviä: asiakkaat ja kunnat ovat olleet tyytyväisiä. Silti palveluseteleiden käyttäminen on jäänyt vähäiseksi, vain noin yhdeksi promilleksi terveydenhuollon kokonaismenoista. Haasteena on ollut se, että palvelusetelin arvo on määritelty liian alhaiseksi. Toiminta ei silloin ole ollut palveluntuottajille kannattavaa. ”Tuottajia saadaan vain, jos setelin arvo on määritelty oikein”, Tolvanen painottaa. ”Lisäksi seteli pitäisi määrittää subjektiiviseksi oikeudeksi tai sitä olisi pakko tarjota vähintäänkin silloin, kun hoitotakuu ei ole potilaan kohdalla toteutumassa.” INNOVATIIVISEN KEHITTÄMISEN JATKUTTAVA Pienten osakokonaisuuksien kilpailutus ja hankinta on hallituksen sote-esityksessä edelleen mahdollista. Laajoja kokonaisulkoistuksia ei enää sallittaisi ja osaa voimassa olevista sopimuksista uhkaa irti-

Juha Sarkkinen

Potilaan kannalta tärkeintä on, että hoitoon pääsee ja se on hyvää – ei se, kuka hoidon tuottaa.

PK Terveyden toimitusjohtaja Tiina Tolvanen sanoo, että kilpailu ei ole tavoite vaan väline, jonka avulla voidaan edistää tavoitteiden saavuttamista.

sanominen tai jopa mitätöinti. Tämä voi johtaa toimivien, jonoja lyhentäneiden ja kustannustehokkuutta parantaneiden terveysasemaulkoistusten päättämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää, että laajojen ulkoistusten kieltäminen vähentää palveluiden innovatiivista kehittämistä. Tiina Tolvanen huomauttaa, että innovatiivisuus ei koske pelkästään laajoja kokonaisulkoistuksia. ”Yksityinen sektori ylipäätään on innovatiivisempi kehittäjä kuin julkinen. Se on yksi syy sille, miksi kunnat ovat halunneet käyttää yksityisiä palveluita eri tavoilla”, hän sanoo. ”Edessä olevat haasteet ovat niin valtavia, että niistä ei selvitä ilman innovatiivista uudistamista. Siksi pitäisi mieluummin pyrkiä suosimaan uudenlaisia ratkaisuja kuin kehittää rakenteita, jotka vähentävät niitä. On huolestuttavaa, että hallitus pitää innovatiivisuuden vähentymistä hyväksyttävänä”, Tolvanen sanoo.

Maria Miklas, STM

Mistä onnelliset hyvinvoinnin tekijät?

ote-uudistusta on tahkottu laskutavasta riippuen 15–20 vuotta. Koko tuon ajan jokseenkin kaikki alan toimijat ovat olleet aika lailla samaa mieltä uudistuksen tavoitteista. Yksi hallitus on kirjannut niitä vähän enemmän, toinen kirjoittanut niitä vähän eri tavalla.

kansakoulua kahdessa vuorossa. Osa päivällä, osa illalla. Kansakoulu on muuttunut peruskouluksi, mutta ymmärrämmekö, mikä kaikki muu on muuttunut noista ajoista ja miten muutokset ovat vaikuttaneet niihin nuoriin aikuisiin, jotka ovat tai olisivat perheenperustamisvaiheessa?

Jos uudistusta ei tehdä nyt, ajaudumme yhä syvempiin vaikeuksiin, kun palveluiden tarve väestön ikääntymisen myötä kasvaa rahoituspohjan kattavuuden käydessä samaan aikaan yhä haastavammaksi.

On ollut 1990-luvun lama, vuonna 2008 alkanut talouskriisi ja monenlaista muuta epävarmuutta. Miten nämä kaikki ovat vaikuttaneet niihin lapsiin ja nuoriin, jotka ovat nyt perheenperustamisiässä? Entä ihmisten ajankäytön muuttuminen, pätkätyöt, epävarmuuspuheen lisääntyminen? Lapsiperheiden arjen näyttäytyminen kielteisenä?

Kaiken valmistelu-, lainsäädäntö- ja lausuntotyön keskellä on jo nyt katsottava myös pitemmälle. Hyväkään järjestelmä ei toimi, jos ei ole tekijöitä. Siksi on esitettävä kysymys: mistä tulevaisuuden hyvinvoinnin tekijät? Maailman onnellisimmaksi luonnehdittu kansa tekee maailman vähiten lapsia, niitä tulevaisuuden hyvinvoinnin tekijöitä. Miksi näin on? Olen itse syntynyt 1960-luvulla, jolloin ikäluokat olivat niin suuria, että kävimme

”Hyväkään järjestelmä ei toimi ilman tekijöitä” 20

Kysyn, en vastaa. Kukaan ei pysty kunnolla vastaamaan näihin kysymyksiin, sillä kyseisiä asioita on tutkittu surullisen vähän. Väestöliitolla ja THL:llä on toki aiheesta jonkin verran väestötason tutkimusta. Mutta se ei riitä löytämään ratkaisuja. Jotakin kuitenkin tiedetään. Esimerkiksi se, että perhe-etuuksilla ei näytä olevan tämän asian kanssa tekemistä. Meillä on jokseenkin maailman parhaat perhe-etuudet, mutta siitä huolimatta alhainen syntyvyys. Voisikin kysyä, pitäisikö taloudellisten etuuksien sijasta olla enemmän palveluita, jotta lapsiperheiden arkea voitaisiin helpottaa. Sekin tiedetään, että pienituloiset ja pätkätyössä olevat nuoret

aikuiset hankkivat vähemmän lapsia. Tämä koskee erityisesti nuoria miehiä. Suomea on sanottu Euroopan Japaniksi, kun puhutaan viime vuosituhannen lopun talouskasvusta. Pitäisikö meidän nyt ottaa mallia Japanista myös realistisessa väestöpolitiikassa? Japanissa on 130 miljoonaa asukasta ja alhainen syntyvyys. He ovat varautuneet siihen, että väestömäärä saattaa tulevaisuudessa olla vain 100 miljoonaa. Japani ei edistä maahanmuuttoa eli se ei ole heille ratkaisukeino väestömäärän nostamiseen. Pitäisikö meidän varautua samaan? Miten muuttaa soten suunnitelmia ja toteuttamista, jos meitä on tulevaisuudessa vain 4,5 miljoonaa? Tarkoittaako se silloin pidempiä työuria, jotta pystyisimme ylläpitämään nykyisen tasoisen hyvinvointiyhteiskunnan? Näihinkin kysymyksiin meidän pitäisi löytää vastauksia, koska muutoin vain ajelehdimme tulevaisuuteen. Voimme tehdä osaltaan parempaa maailmaa hyvällä sote-uudistuksella, julkinen ja yksityinen sektori yhdessä. Mutta kenelle sitä teemme? Ja ketkä ovat niitä, jotka sitä meille toteuttavat? Ovatko he ja heidän lapsensa maailman onnellisimpia? KIRSI VARHILA

kansliapäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö

Yksityinen sektori edelläkävijä digipalveluiden käyttöönotossa Digitaalisten etävastaanottojen avulla on pystytty parantamaan merkittävästi palveluiden saatavuutta ja kustannustehokkuutta. yhteyksiin. On koulutettu työntekijöitä uudenlaiseen toimintakulttuuriin. On määritelty, mitä voidaan ja mitä ei voida hoitaa etänä ja miten toimitaan jatkohoitoon ohjaamisen suhteen, jos sellaista tarvitaan. On kehitetty digitaalisen palvelun laaduntarkkailujärjestelmiä ja luotu toimintaa ohjaavia sisäisiä ohjeistuksia. Digitaalisten etäpalveluiden nopeaan kasvuun on koronapandemian lisäksi vaikuttanut merkittävästi Kelan päätös etäpalveluiden korvaamisen uudistamisesta 1.5.2020 alkaen. Kelan tilaston mukaan yksityisen terveydenhuollon etäpalveluiden käyttö monikymmenkertaistui vuonna 2020. Jos yksityisen terveydenhuollon palveluiden hyödyntäminen julkisen sektorin palveluiden tukena vähenee, myös digipalveluiden saatavuus julkisessa terveydenhuollossa heikentyy sen myötä. PALVELUN PITÄÄ OLLA HELPPO JA VARMA Nina-Maria Tigerstedt arvioi, että tartuntojen välttäminen tulee olemaan yksi

etävastaanottojen kysynnän syy myös sen jälkeen, kun koronakriisi on jo ohi. Ihmiset ajattelevat, että uusi pandemia on mahdollinen, joten kannattaa olla varovainen, kun voi. Tärkein syy etäpalveluiden suosiolle hänen mukaansa on kuitenkin palvelun hyvä käytettävyys ja saavutettavuus. Lauri Saarivuori allekirjoittaa perustelun hyvästä käytettävyydestä. Mutta sen parantamiseksi on edelleen tehtävä töitä. Etäpalveluista pitää tehdä toimintavarmoja. Yhteydet eivät saa katkeilla. Palveluiden pitää olla myös intuitiivisia. Se tarkoittaa, että asiakkaan ei pidä joutua pohtimaan, mitä nyt pitää klikata tai miten toimia. Lauri Muhonen muistuttaa, että kaikkea ei voida hoitaa digitaalisesti. Perinteinen vastaanotto on edelleen tärkeä ja myös sitä pitää kehittää. Aavassa on nähty fyysisen ja etävastaanoton yhdistelmä hyväksi toimintamalliksi. Hoitotilanne voidaan esimerkiksi pohjustaa etänä ja hoitopolku optimoida ennen vastaanottoa.

Ei tarvitse mennä montakaan vuotta taaksepäin, kun tämä olisi ollut scifiä. Avustetulla videovastaanotolla voidaan tutkia etänä esimerkiksi silmiä ja korvia tai kuunnella sydäntä. Yhteyden toisessa päässä potilas ja hoitaja, toisessa päässä lääkäri.

Aki Rask, Terveystalo

erveystalo tuotti vuonna 2020 noin 700 000 etävastaanottokäyntiä. Digiterveyden johtaja Lauri Saarivuori kertoo, että etävastaanotoissa oli terävä kysyntäpiikki keväällä 2020. Sitten kysyntä tasaantui ja kääntyi taas nousuun syksyllä. Samanlaisia kokemuksia on myös muilla yksityisillä palveluntuottajilla. Etälääketieteen yksikön liiketoimintajohtaja Nina-Maria Tigerstedt kertoo, että Pihlajalinnan etävastaanottojen määrä kolminkertaistui ja oli viime vuonna noin 44 prosenttia kaikista käynneistä. Aavan digijohtaja Lauri Muhonen arvioi, että työterveyshuollossa joka neljäs ja muissa palveluissa noin joka viides käynti tapahtui etänä. Digipalveluiden kysynnän hyppäys on johtunut pääosin koronasta. Pandemia ei kuitenkaan ole ollut syy etäpalveluiden kehittämiselle. Saarivuori, Tigerstedt ja Muhonen korostavat, että kyseessä on pitkäjänteinen, vuosia kestänyt kehittämistyö, joka jatkuu edelleen. Korona toki ”räjäytti” kysynnän. Oli suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän onni, että näiden etäpalveluiden kehittämistyö oli pitkällä. Yritysten edustajat ennustavat, että koronan jälkeen kysyntäkäyrään tulee jonkinlainen notkahdus, mutta sen jälkeen kasvu taas jatkuu. VUOSIEN KEHITTÄMISTYÖN TULOSTA Digitaalisia palveluita on otettu käyttöön jonkin verran myös julkisessa terveydenhuollossa, mutta niitä on suhteellisesti vähemmän ja useimmiten niiden käytettävyys ei ole kovin joustavaa. Nyt nähty digiharppaus on siis pääosin yksityisen terveydenhuollon toimijoiden kehittämistoiminnan ansiota. Yritykset ovat jo vuosien ajan kohottaneet digitaalisia valmiuksiaan. On investoitu tietojärjestelmiin ja tietoturvallisiin

Kuntaliitto

Eriytyvä Suomi tarvitsee erilaisia sote-ratkaisuja

ote-uudistuksen tarpeesta on vankka yksimielisyys. Monen pienen kunnan hartiat ovat käyneet liian kapeiksi kantaa sote-taakkaa. Merkittävinä syinä tähän ovat väestön vanhenemisesta johtuva palvelutarpeen kasvu sekä vaikeus rekrytoida osaavaa henkilöstöä, mitä lisää erityisesti pieniin kuntiin lähivuosina iskevä kuntatyöntekijöiden eläköityminen. Romahtanut syntyvyys ja veronmaksukykyisen väestön muutto kasvukeskuksiin lisäävät ahdinkoa entisestään. Lisäksi raskain taakka sairastavuudessa kansantauteihin on näillä kuihtuvilla alueilla. Kuntien ja alueiden kasvava eriytyminen on tosiasia, jolta ei voi sulkea silmiään. Jo näihin tosiasioihin perustuen voi sanoa, että sote-uudistus on välttämätön, mutta voimakkaasti eriytyvässä maassa sote-ratkaisua ei voi toteuttaa kaikkialla samanlaisena. Kunnat ovat hakeneet ratkaisuja ongelmaan muodostamalla vapaaehtoisia hyvinvointikuntayhtymiä, jotka ovat nykylainsäädännön mukaisia. Niitä perustettaessa vältytään hankalilta omaisuuden ja henkilöstön siirroilta, tukipalveluiden pilkkomiselta ja ennen kaikkea kuntien veroprosenttien leikkaukselta, joka voi johtaa erityisesti suurissa kaupungeissa vaikeuteen vastata kasvun tuomiin haasteisiin.

Ongelmaton kuntayhtymä ei toki ole. Paljon on puhuttu isännättömästä rahasta ja sairaanhoitopiirien laskutusautomaatista. Uskon vakaasti, että kuntayhtymälainsäädäntöä kehittämällä voitaisiin luoda ”kuntayhtymä 2.0”. Tätä vaihtoehtoista toteuttamistapaa ei kuitenkaan ole haluttu ottaa mukaan sote-tarkasteluun, ja kunnat ja erityisesti kaupungit sivuutettiin täysin sote-uudistuksen valmistelusta. Loppujen lopuksi nykyinen suomalainen sote-järjestelmä on toimiva ja tehokas − kansainvälisesti vertaillen maailman huippua, joskaan peruspalveluiden saatavuusongelmaa ei pidä vähätellä. Kehittämällä nykyistä järjestelmää saatavuutta olisi kuitenkin mahdollista parantaa.

palvelut, erityisryhmien asumispalvelut ja maahanmuuttajien palvelut. Sotepalveluiden siirtyessä pois kaupungeilta hyvinvointialueille tämä yhteys katkeaa. Pahimmillaan muodostuu rajapintoja, joiden rakentamisessa yhdyspinnoiksi tarvitaan paljon kehittämistyötä alkaen ylimmiltä hallinnon tasoilta aina ruohonjuuritasolle asti.

Kuntaliitto on uudistuksen valmistelun aikana useaan otteeseen korostanut, että valittujen ratkaisujen tulee olla sellaisia, että ne ottavat huomioon erilaiset olosuhteet maan eri osissa ja että niillä voidaan turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden kiinteä yhteys muihin kuntien vastuulla oleviin peruspalveluihin.

Kannatan lähtökohtaisesti periaatetta, että sote-palvelut ovat pääosin julkisesti tuotettuja. Näen kuitenkin yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat merkittävinä kumppaneina ja työn täydentäjinä. Tässäkin tulee ottaa huomioon erilaiset olosuhteet kuntien ja alueiden välillä. Alueellinen järjestäjä tietää parhaiten, minkälaisia palveluita kullakin alueella tarvitaan. Tulevaisuuden palveluhaasteet ovat niin merkittäviä, että jokaista toimijaa tarvitaan.

Sote-uudistuksen kantava malli on integraatio, joka nivoo yhteen perus- ja erityispalvelut sekä terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Tästä on unohtunut yksi tärkeä elementti − nimittäin sote-palveluiden yhteys kunnan muihin palveluihin. Näitä ovat muun muassa sivistys-

”Kunnat sivuutettiin soteuudistuksen valmistelussa”

HANNA TAINIO

varatoimitusjohtaja Kuntaliitto

Yksityinen sektori mukana

turvaamassa perusoikeuksia Hallitus vetoaa perustuslakiin rajoittaakseen yksityisen sektorin hyödyntämistä julkisrahoitteisten palveluiden tuottamisessa. Perustuslaki ei kuitenkaan sano tästä asiasta mitään. Kysymys on lain tarkoitushakuisesta tulkinnasta.

allituksen eduskunnalle antamassa järjestämislakiesityksessä rajoitetaan tulevien hyvinvointialueiden mahdollisuuksia hankkia omaa palvelutuotantoaan tukevia ja täydentäviä palveluita yksityisiltä toimijoilta. Hallitus perustelee esitystään perustuslakivaliokunnan ja -asiantuntijoiden viime vaalikauden sote-mallista antamilla lausunnoilla. Perustuslakiin perehtynyt asianajaja Mikko Alkio sanoo, että perustuslaista ei löydy kohtaa, joka kieltäisi tai edes rajoittaisi palveluiden hankkimista yksityisiltä tuottajilta. Hallitus on tehnyt poliittisen linjauksen yksityisten palveluiden rajoittamiseksi ja yrittää naamioida linjauksen perustuslain velvoittamaksi pakoksi. ”Perustuslaki ei ylipäätään ota mitään kantaa siihen, miten palvelut olisi tuotettava tai kuka niitä tuottaa. Se määrää ainoastaan, että julkisen vallan on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Turvaaminen ei ole tuottamista, mutta hallitus on ottanut sellaisen kannan, että yksityisiltä hankittavien palveluiden rajoittaminen on osa turvaamista. Kyse on siis lain tulkinnasta ja tulkinta voisi olla myös toisenlainen”, Alkio kertoo. Lisäksi Alkio huomauttaa, että perustuslaissa ei missään kohtaa myöskään sanota, että julkisella sektorilla olisi velvollisuus tuottaa palveluita itse.

VARJONYRKKEILYÄ VANHAN SOTE-MALLIN KANSSA Hallitus vetoaa sote-esityksensä perusteluissa tämän tästä paitsi perustuslakiin, myös perustuslakivaliokunnan aiemmin antamiin lausuntoihin. Mikko Alkio huomauttaa, että perustuslakivaliokunta ei ole vielä antanut lausuntoa nykyisen hallituksen sote-lakipaketista. Kaikki tähänastiset lausunnot on annettu aikaisempien hallitusten, erityisesti Juha Sipilän hallituksen, lakiesityksistä. ”Perustuslakivaliokunnan lausuntojen soveltamisen periaate on, että niitä voidaan käyttää vain siinä yhteydessä, jossa ne on annettu. Tämä tarkoittaa sitä, että valiokunnan aikaisempia sotekannanottoja ei voida suoraan käyttää nyt käsittelyssä olevan esityksen puolustamiseen. Miten kauan hallitus haluaa varjonyrkkeillä edellisen hallituksen sote-mallin kanssa?” Alkio kysyy. Ilpo Tolonen korostaa, että lakiesitysten pitäisi ottaa huomioon vallitseva tilanne. ”Nykyisinkään julkisia terveyspalveluita ei pystytä järjestämään tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ilman yksityisen sektorin apua. Hallituksen sote-esityksessä hyvinvointialueille tulee täysi vastuu palveluiden järjestämisestä, mutta samalla niiltä viedään osa keinoista pois. Hyvinvointialueiden käsien sitominen ei ole perusteltua”, sanoo Tolonen.

LPY:n hallitus on ottanut aktiivisesti kantaa sote-uudistuksiin niiden eri vaiheissa. LPY:n tiedotteita ja lausuntoja voi lukea verkkosivuilta osoitteesta lpy.fi

Juha Sarkkinen

PERUSOIKEUKSIA ON TURVATTU YKSITYISEN SEKTORIN AVULLA LPY:n hallitus toteaa, että kunnat ja kuntayhtymät ovat tähänkin saakka nimenomaan toteuttaneet perustuslain määräystä palveluiden turvaamisesta. Kun niiden omat resurssit eivät ole riittäneet, tueksi ja täydennykseksi on hankittu tarvittavia palveluita yksityiseltä sektorilta. LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen huomauttaa, että ajatus julkisen sektorin oman tuotannon ensisijaisuudesta rajoittaa

hyvinvointialueiden mahdollisuuksia etsiä ja hyödyntää kustannustehokkaimpia keinoja vastuullaan olevien palveluiden turvaamiseksi. ”Yhteistyöstä yksityisen sektorin kanssa on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia. Palveluiden saatavuus, saavutettavuus ja laatu ovat parantuneet ja kustannuksia on onnistuttu pitämään kurissa. Jos tätä yhteistyötä rajoitetaan hallituksen esittämällä tavalla, kustannukset kasvavat ja saatavuus sekä tuottavuus heikkenevät. Tällöin ei saavuteta sote-uudistukselle asetettuja tavoitteita”, Tolonen kertoo.

Juha Sarkkinen

Lääkäri käyttämässä merkittävää julkista valtaa.

Hallitus on tekemässä

lääkäreistä virkamiehiä Yksi Sanna Marinin hallituksen sote-esityksen suuria yllätyksiä on se, että lääkäreistä tulee virkamiehiä, jotka tekevät valituskelpoisia hallintopäätöksiä. Pahimmillaan lääkärin sijasta oikeusistuin päättää, mikä on hyvää hoitoa.

irassa toimiva lääkäri joutuu tekemään sellaisia julkiseksi hallintotehtäväksi luokiteltavia päätöksiä, joita ei ole mahdollista antaa yksityisen toimijan hoidettavaksi, vaikka olisi olemassa ostopalvelusopimus tai olisi tehty ulkoistamissopimus yksityisen terveyspalveluyrityksen kanssa. Esimerkiksi päätös tahdonvastaiseen hoitoon määräämisestä on tällainen päätös, jossa on kyse merkittävästä julkisen vallan käytöstä.

Tämä määräys pohjautuu perustuslain 124 pykälään. Sote-palveluissa tehdään kuitenkin paljon sellaisia päätöksiä, joihin tätä pykälää ei voida tai ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa. On haaste arvioida, milloin ylitetään se raja, että julkisia palveluita tuottava yksityisen terveydenhuollon ammattilainen joutuisi käyttämään merkittävää julkista valtaa. Hallitus kiertää sote-lakiesityksessään ongelman siten, että kaikki yksityisiltä

hankittavat palvelut määritellään julkisen hallintotehtävän hoitamiseksi. Lakiesityksen perusteluissa todetaan esimerkiksi: ”Tämän vuoksi ehdotettava sääntely on päädytty toteuttamaan siten, että hyvinvointialueen hankkiessa yksityiseltä palveluntuottajalta sosiaali- ja terveyspalveluja, on kaikkien yksityisen palveluntuottajan tuotettavaksi siirrettävien asiakkaalle annettavien palvelujen kohdalla täytyttävä perustuslain 124 §:ssä asetetut edellytykset,

Juha Sarkkinen

NYKYINEN TOIMINTA PERUSTUSLAIN VASTAISTA? Lääkäreistä ollaan siis tekemässä virkamiehiä, sillä hallituksen esityksen mukaan julkisia hallintotehtäviä ovat muun muassa hoidon tarpeen arviointi, hoitosuunnitelman laatiminen, sairauksien diagnosointi, päätös potilaan tutkimisesta, lähetteen antaminen erikoissairaanhoitoon ja todistuksen tai lausunnon antaminen. Perusterveydenhuollossa näitä ratkaisuja voisi tehdä yksityisen toimijan palveluksessa oleva lääkäri. Erikoissairaanhoidossa päätöksen voisi tehdä vain virkasuhteessa oleva lääkäri. Kiireellisessä tapauksessa olisi mahdollista joustaa siten, että myös yksityinen lääkäri voisi tehdä päätöksen. Mutta hallituksen esityksen mukaan ”Virkasuhteessa olevan lääkärin tai hammaslääkärin olisi tällöin kuitenkin viivytyksettä arvioitava tehty ratkaisu ja ratkaistava asia tarvittaessa uudelleen.” Erikoissairaanhoitoon ollaan siis rakentamassa ”päällystakkijärjestelmää”, jossa virkasuhteessa oleva lääkäri tarkistaa työsuhteessa olevan lääkärin päätöksiä. Voidaan perustellusti kysyä, kuka lääkäri suostuu arvioimaan toisen lääkärin hoitopäätöstä tai peräti puuttumaan siihen potilasta näkemättä. Asianajaja Mikko Alkio on suorastaan tuohtunut tästä linjauksesta. ”Se tarkoittaa, että Suomessa olisi toimittu ainakin 20 vuoden ajan perustuslain vastaisesti, kun kunnat ja kuntayhtymät ovat ostaneet palveluita yksityisiltä”, hän sanoo. Alkiolla on pitkä kokemus lainopillisena neuvonantajana terveydenhuollon innovaatiopolitiikassa, lääkepolitiikassa ja yksityisessä terveydenhuollossa. Alkion mukaan Suomessa on tähän saakka voinut valittaa hoitovirheestä, mutta ei hoitopäätöksestä. Jos hoitoon liittyvät päätökset todella olisivat julkisen vallan käyttöä, jokaisesta hoitoratkaisusta pitäisi antaa kirjallinen päätös valitusosoituksineen. Valituksia tietysti tulisi, mikä alkaisi rasittaa jo ennestään ylikuormittunutta oikeuslaitosta.

KHO TYRMÄÄ HALLITUKSEN ESITYKSEN Korkein hallinto-oikeus antoi erittäin kriittisen lausunnon hallituksen sote-esitykseen sisältyvästä julkisen hallintotehtävän tulkinnasta. KHO toteaa lausunnossaan seuraavaa: ”… terveydenhuollon palvelujen ja toimenpiteiden laaja kategorisointi julkisiksi hallintotehtäviksi PL 124 §:n kannalta merkitsee samalla, että oikeussuojajärjestelmään voi kohdistua sellaisia vaatimuksia, joihin ei voida vastata tuomioistuinten ratkaisuilla.” ”Perusteluissa esitetyt näkemykset siitä, että julkisiksi hallintotehtäviksi voidaan katsoa ainakin potilaan hoidon tarpeen arviointi, sairauksien diagnosointi ja potilaan tutkimiseen liittyvät ratkaisut hoitotoimenpiteistä, joita potilaalle annetaan tai joihin potilaalle annetaan lähete, eivät vaikuta oikeudellisesti kestäviltä.” ”Tarpeettoman laaja julkisen hallintotehtävän määrittely voi johtaa myös siihen, että toimivat palveluhankinnat syrjäytyvät ja että palveluntuottajille asetetaan yleishallinto-oikeudellisen sääntelyn vaatimuksia, jotka eivät tosiasiassa ole tarpeen palvelujen laadun tai asiakkaiden oikeuksien turvaamiseksi.” KUSTANNUKSET OVAT EPÄEETTINEN PERUSTELU Hallituksen perustelujen mukaan yksi syy sille, miksi vain virkalääkäri saisi tehdä hoitoon liittyviä päätöksiä erikoissairaanhoidossa, on se, että näistä päätöksistä aiheutuu merkittäviä kustannuksia. Terveystalon julkisten palvelujen ylilääkäri Petja Orre pitää perustelua epäeettisenä. ”Hoitoon liittyvien päätösten pitää perustua hoidon tarpeeseen, ei siihen, millaisia kustannuksia päätöksestä aiheutuu. On suorastaan erikoinen ajatus, että hoidon tarpeen arviointiin rakennettaisiin portinvartijajärjestelmä kustannuksia valvomaan”, hän sanoo. Orren mukaan julkisen hallintotoiminnan käsite terveydenhuollon operatiivisessa toiminnassa olisi Euroopan mitassakin ainutlaatuinen ja johtaisi lääkärin työn kestämättömään juridisoitumiseen. Hän näkee vaarana sen, että pelko oikeuskäsittelystä johtaa tekemään enemmän tutkimuksia ja antamaan hoitoja varmuuden vuoksi.

Lääkäri vai virkamies?

Avance

vaikkeivät kaikki yksityiseltä palveluntuottajalta hankittaviksi tulevat palvelut välttämättä olisikaan yksiselitteisesti julkisen hallintotehtävän hoitamista.”

Mikko Alkio

HUSin hallintojohtaja Lauri Tanner huomauttaa, että jos lääkäreiden operatiivisista hoitoratkaisuista aletaan tehdä valituskelpoisia hallintopäätöksiä, se johtaa siihen, että tulevaisuudessa lääkärin sijasta oikeus arvioi, mitä on hyvä hoito. Tannerin mielestä julkisen sektorin ”päällystakki” ostopalveluiden käytössä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia ja resurssien hukkakäyttöä. ”Pitää muistaa, että nykyinen terveyspalvelujärjestelmä on monitasoinen eli hoidon tarve on erikoissairaanhoitoon tultaessa arvioitu jo perustasolla. Lisäksi kaikissa sairaaloissa on ylilääkärit tai vastaavat lääkärit, jotka valvovat, että hoitoa annetaan järkevällä ja kustannustehokkaalla tavalla”, hän sanoo.

Tuliko sotesta

ideologinen hanke? Sote-uudistuksessa pitäisi keskittyä saavuttamaan sille asetetut tavoitteet, kuten parantamaan palveluiden saatavuutta. Marinin hallituksen esityksessä tärkeämpää vaikuttaa olevan se, että palvelut tuottaa julkinen sektori. Tämä ideologinen lähtökohta kasvattaa riskiä, että soten tavoitteet eivät toteudu ja palvelut heikkenevät.

allituksen sote-linjauksissa on kaksi kohtaa, jotka ihmetyttävät ja huolestuttavat yksityisen terveydenhuollon toimijoita. Toinen on esitys siitä, että palveluiden tuottamisesta vastaa pääosin julkinen sektori, ja toinen, että hyvinvointialueilla tulee olla riittävä oma palvelutuotanto. Ensimmäinen esitys on yksityisen terveydenhuollon mielestä tarpeeton: vaatimushan täyttyy jo nykyisessä sotejärjestelmässä eikä se ole vaarassa tulevaisuudessakaan. Jos edellisen hallituksen valinnanvapausmalli olisi toteutunut, se olisi saattanut ainakin periaatteessa johtaa siihen, että jonkin maakunnan alueella ihmiset olisivat valinneet lähes yksinomaan yksityisen palvelun julkisen sijaan. Nyt tätä ”vaaraa” ei ole. LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen sanookin, että hallitus turhaan varjonyrkkeilee edellisen hallituksen sote-suunnitelmien kanssa. Moni muukin Marinin hallituksen linjaus kumpuaa edellisen hallituksen sote-uudistukseen liittyneistä seikoista. Hallitus on linjannut, että tulevaisuudessa yksityisiä palveluita voidaan edelleen hankkia täydentämään julkisia palveluita. Myös sosiaali- ja terveysministeriön valmistelijat ovat kertoneet, että juuri mikään ei muutu nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Heidän mukaansa yrityksiltä voidaan

Juha Sarkkinen

Ilpo Tolonen (oik.) ja Ismo Partanen muistuttavat, että kun julkinen sektori ostaa palveluita verovaroin yksityisiltä tuottajilta, kyse on edelleen julkisesta palvelusta, vaikka sen tuottaa yksityinen. Tätä asiaa hämmennetään usein tarkoituksellisesti puhumalla terveydenhuollon yksityistämisestä. Siitä ei ole kyse.

Juha Sarkkinen Suun terveys on hyvä esimerkki erikoisalasta, jolla julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on ollut ja on jatkossakin välttämätöntä.

MITÄ ON RIITTÄVÄ OMA TUOTANTO? Hallituksen esityksessä edellytetään, että hyvinvointialueilla pitää olla ”riittävä oma palvelutuotanto”. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka palveluita ostettaisiin yksityisiltä tuottajilta, hyvinvointialueella pitää olla samanaikaisesti kyky tuottaa kaikki palvelut tarvittaessa myös itse. Mutta mitä tarkoittaa ”riittävä”? Ilpo Tolonen ennustaa, että näin epämääräinen ilmaus tulee aiheuttamaan epäselvyyttä ja kiistoja. Hänen mukaansa lakiesitystä on yleisesti tulkittu siten, että riittävä tarkoittaa vähintään puolta hyvinvointialueen järjestämistä palveluista. ”Tämä tarkoittaisi sitä, että hyvinvointialueen pitää pystyä tuottamaan vähintään puolet kaikkien terveydenhuollon erikoisalojen palveluista. Se on ollut tähän mennessä mahdotonta ja sitä se tulee olemaan myös jatkossa”, hän sanoo. Tolonen muistuttaa, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on erikoisaloja, joilla on käytännössä hyvin vähän julkisen sektorin palvelutuotantoa. Voidakseen ottaa nämä palvelut omaksi tuotannokseen hyvinvointialueen täytyisi näillä aloilla hankkia henkilöstöä ja toimitiloja sekä investoida

Juha Sarkkinen

hankkia sellaisia sote-palveluita, joiden hankkimista ei ole erikseen laissa kielletty. ”Kiellettyjen asioiden lista on kuiten kin pitkä. Eli kyllä muutos nykytilanteeseen on suuri jo sen takia. Sitä paitsi hallitus viestittää koko ajan, että yksityisten palveluiden käyttöä pitäisi vähentää. Koska valtio viime kädessä ohjaa tulevien hyvinvointialueiden toimintaa, annettu poliittinen linjaus yksityisten palveluiden vähentämisestä toteutuu”, Tolonen pohtii. merkittävästi koneisiin ja laitteisiin. Se ei Tolosen mukaan ole mahdollista. Hallituksen esitykseen on kirjattu, että hyvinvointialueilta ei edellytetä ylikapasiteetin ylläpitämistä. Suomen Yrittäjät on kuitenkin arvioinut, että rinnakkaisen palvelutuotannon ylläpitäminen johtaa juuri tähän. Samalla paikallinen palveluverkosto kuihtuu ja palveluiden saatavuus heikkenee entisestään, erityisesti haja-asutusalueilla. ALUEIDEN ELINVOIMA HEIKKENEE Yksityisten palveluiden hankinnassa on aina ollut ennen kaikkea kyse julkisen sektorin omasta tarpeesta ja aloitteesta. Kunnilla ja kuntayhtymillä ei ole ollut kykyä itse tuottaa tarvittavia palveluita riittävästi. Silloin ne ovat hakeneet apua yksityisiltä toimijoilta. Ismo Partasen mukaan tilanne ei muutu perusteiltaan miksikään sillä, että palveluiden järjestämisvastuu siirretään kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Tilanne pikemminkin pahenee, jos rajoitetaan hyvinvointialueiden mahdollisuuksia organisoida palvelutuotantonsa tehokkaasti ja hyödyntää yksityisen sektorin resursseja ja kapasiteettia.

Kun julkisen sektorin oma tuotanto ei ole tähänkään saakka riittänyt vastaamaan kysyntään, miten se riittäisi uudessa sote-järjestelmässä? Ja miten vastataan tulevaisuudessa alati kasvavaan palvelutarpeeseen, jos yksityisiltä hankittavien palveluiden valikoimaa ja määrää pienennetään nykyisestä? Erityisen haastavaksi yhtälön tekee se, että hallitus suunnittelee perusterveydenhuollon hoitotakuun lyhentämistä kolmesta kuukaudesta yhteen viikkoon. Oletetaanko, että ostojen vähentyessä yksityisiltä toimijoilta siirtyy resursseja julkiselle sektorille? Näin voi jossain määrin käydäkin. Mahdollisesti osa alan ammattilaisista siirtyy töihin julkiselle sektorille, osa suurempiin toimipaikkoihin, mikä saattaa johtaa pienempien toimipisteiden lakkauttamiseen. Vaikutus olisi negatiivinen erityisesti haja-asutusalueilla, koska niiden palvelut supistuisivat entisestään ja alueen elinvoima heikkenisi. VARAKAPASITEETTIA EI OLE ODOTTAMASSA HYLLYLLÄ Ilpo Tolonen pitää hallituksen sote-esitystä tarkoitushakuisena, ellei peräti ideologisena hankkeena, jonka ensisijainen tavoite

on suojella sosiaali- ja terveysalan julkista palvelutuotantoa, maksoi mitä maksoi. Yksityiseltä sektorilta halutaan hankkia apua vain ”äärimmäisessä hädässä”. ”Ajatteleeko hallitus, että yksityisillä palveluntuottajilla on varalla kapasiteettia odottamassa soittoa julkiselta sektorilta? Yksityinen yritys mitoittaa kapasiteettinsa olemassa olevan ja ennakoitavissa olevan kysynnän mukaisesti. Ei yrityksillä ole varaa pitää yllä resursseja varmuuden vuoksi”, hän sanoo. Tolonen huomauttaa, että hallituksen sote-esityksessä puututaan yritysten operatiiviseen toimintaan eli siihen, miten ne organisoivat julkiselle sektorille myytävien palveluiden tuotannon. Hänen mukaansa lakiesityksen kiellot alihankintojen ketjuttamisesta ja niin sanotun kuoriorganisaation käyttämisestä heikentävät palveluiden tehokasta toteuttamista merkittävästi. ”Suuri osa lääkäripalveluyrityksille työtä tekevistä ammattilaisista toimii

itsenäisinä ammatinharjoittajina. He eivät ole työsuhteessa yritykseen, jossa ammattiaan harjoittavat. Tämä on yksityisten lääkärikeskusten perinteinen toimintamalli. Hallitus haluaa esityksellään muuttaa tätä toimintatapaa asettamalla rajoja sille, kuinka paljon yritykset voivat käyttää alihankkijoita”, Ismo Partanen perustelee. ARVIOINTINEUVOSTO HUOLISSAAN Ostopalveluiden hyödyntäminen on ollut jo pitkään terveydenhuollon arkipäivää myös yksityisellä sektorilla. Se on käytännössä todettu hyväksi keinoksi parantaa palveluiden saatavuutta ja tuottavuutta. Jos hallituksen valmistelema soteuudistus toteutuu esitetyssä muodossa, tulevat hyvinvointialueet joutuvat vähentämään merkittävästi yksityisten palveluntuottajien kanssa tehtävää yhteistyötä. On epätodennäköistä, että hyvinvointialueet pystyisivät kasvattamaan omaa palvelutuotantoaan niin paljon, että se korvaisi vähenevät yksityiset ostopalvelut sekä pystyisi samanaikaisesti vastaamaan kasvavaan kysyntään. Myös lainsäädännön arviointineuvosto kiinnitti lausunnossaan huomiota tähän asiaan. Arviointineuvosto totesi muun muassa, että yksityisten ostopalveluiden hankinnan rajoitukset voivat heikentää hyvinvointialueiden mahdollisuuksia parantaa tuottavuutta ja hillitä kustannuksia. Se kehotti arvioimaan tarkemmin riskejä kustannusten kasvulle, joka syntyy täydestä valtion rahoituksesta ja yksityisen palvelutuotannon käytön rajoittamisesta.

Juha Sarkkinen

ULKOISTUSTEN KIELTÄMINEN VAHINGOLLISTA Marinin hallitus pitää laajoja palveluiden ulkoistamissopimuksia perustuslain vastaisina. Hallituksen

mielestä ne rajoittavat tulevien hyvinvointialueiden kykyä järjestää palvelut kaikissa tilanteissa. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi, jos sopimuskumppanille tulisi taloudellisia ongelmia tai se syystä tai toisesta päättäisi vetäytyä markkinoilta. Sote-lakipakettiin sisältyykin esitys, jonka mukaan nykylainsäädännön perusteella tehdyt ulkoistussopimukset voidaan purkaa, neuvotella uusiksi tai mitätöidä. Uusia vastaavia ei enää saisi tehdä. Asianajaja Mikko Alkio arvioi, että hallituksen esitys ei ole länsimaisen oikeusja sopimuskäytännön mukainen. Ei pitäisi mitenkään olla mahdollista mitätöidä lainvastaisuuteen vedoten jälkikäteen sopimuksia, jotka on aikanaan tehty voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 20 laajuudeltaan erisuuruista sotealojen ulkoistussopimusta. Alkio on käynyt ne kaikki läpi. Hänen johtopäätöksensä on, että kunnat ja kuntayhtymät ovat säilyttäneet sopimuksissa itsellään huomattavan ohjaus- ja valvontavallan. Kaikissa sopimuksissa on useita ehtoja, jotka turvaavat sen, että kunnilla ja kuntayhtymillä on edellytykset huolehtia riittävien sote-palveluiden tuottamisesta myös häiriö- tai kriisitilanteessa ja erilaisissa siirtymävaiheissa. Entä jos hallituksen esitys ulkoistusten purkamisesta ja uusien kieltämisestä toteutuu? Mitä tarkoittaisi perustuslain kannalta sellainen tilanne, että hyvinvointialueella olisi ongelmia palveluiden järjestämisessä, mutta siltä olisi rajattu mahdollisuuksia käyttää apuna yksityisiä palveluntuottajia? ”Tällöin syntyisi aito riski, että kaikille kansalaisille ei pystyttäisi takaamaan perustuslain edellyttämiä riittäviä palveluita. Tai palveluiden tuottaminen kasvattaisi kustannuksia nykyisestä ilman, että niiden laatu tai saatavuus paranisivat. Kumpi on perusoikeuksien näkökulmasta tärkeämpää: palveluiden saatavuus vai se, että julkinen sektori tuottaa palvelut?” Alkio kysyy. Yhteenvetona Alkio toteaa, että on hyvin vaikea nähdä, miten hyvinvointialueen käytettävissä olevien keinojen lakisääteinen rajoittaminen auttaisi turvaamaan perustuslain määrittelemien perusoikeuksien toteutumista nykyistä paremmin. Pikemminkin vaarana on, että tilanne entisestään heikkenee.

Ammatinharjoittajan asema turvattava sotessa

iinaWangel ei usko, että hoitojonot purkautuvat hallituksen esittämän sote-mallin avulla. Hänen mielestään sote-uudistuksessa näyttää olevan kyse ennen kaikkea hallintorakenteista, ei sisällöllisestä kehittämisestä. ”Uudistuksessa korostetaan liikaa sitä, että palveluiden pääasiallisten tuottajien pitää olla julkisen sektorin organisaatioita. Näinhän tulee joka tapauksessa olemaan, kun valinnanvapautta ei tule. Julkisen sektorin palvelutuotannon erityisaseman jatkuva korostaminen johtaa helposti siihen, että yksityisiä tuottajia ei hyödynnetä tarpeeksi”, hän sanoo. ”Hallituksen sote-esityksestä seuraa, että eriarvoisuus palveluiden saatavuudessa kasvaa. Ne hakeutuvat yksityisiin palveluihin, joilla on siihen varaa. Myös terveysvakuutusten kysyntä jatkaa kasvuaan. Ongelmia on ja tulee olemaan erityisesti perusterveydenhuollossa, koska hoitoon ei pääse tulevaisuudessakaan riittävän nopeasti. Perusterveydenhuoltoon on satsattava lisää voimavaroja. Näin pystyttäisiin pidemmällä aikavälillä myös hillitsemään kustannusten kasvua”, Wangel pohtii. AMMATINHARJOITTAJAT TÄRKEÄ OSA YHTEISTYÖVERKOSTOJA Vääksyn Lääkärikeskus on tehnyt järjestelmällistä työtä sen eteen, että se kykenee tuottamaan monipuolisia palveluita pienellä paikkakunnalla. Avainsana on yhteistyö. Monilla erikoisaloilla pieni väestöpohja tarkoittaa sitä, että lääkärikeskuksen ei kannata palkata omaa erikoislääkäriä, esimerkiksi ortopedia. Se pystyy kuitenkin tarjoamaan monen erikoisalan palvelut yhteistyöverkostojensa kautta. Osa näistä palveluista hankitaan toisilta yksityisen sektorin toimijoilta. Osan tuottavat sellaiset ammatinharjoittajat, joilla on päätyö julkisessa terveydenhuollossa. Tämä ammatinharjoittajien joustava mahdollisuus liikkua julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä pitää Tiina Wangelin mukaan ehdottomasti säilyttää sote-uudistuksessa. ”Jos tämän mallin hyödyntämistä rajoitetaan, se vähentää käytettävissä olevia terveydenhuollon resursseja tilanteessa, jossa niistä on muutenkin pulaa”, hän painottaa.

Michael Wangel

Vääksyn Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja Tiina Wangel arvioi, että sote-uudistuksen tavoitteet eivät toteudu hallituksen esittämällä ratkaisumallilla. Hän on huolissaan erityisesti ammatinharjoittajien mahdollisuudesta jatkaa toimintaansa. Ammatinharjoittajien rooli on ratkaisevan tärkeä terveyspalveluyrityksille varsinkin maakuntakeskusten ulkopuolella.

LPY:n hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Wangel sanoo, että yksityinen lääkärikeskus on erittäin tärkeä lähipalvelu pienellä paikkakunnalla.

LÄHIVASTAANOTTO TÄRKEÄ MYÖS DIGIAIKANA ”Yksityinen lääkäriasema on erittäin tärkeä lähipalvelu pienellä paikkakunnalla. Kaikilla ei ole autoa ja heidän voi olla vaikea lähteä hakemaan palvelua kymmenien kilometrien päästä”, Tiina Wangel sanoo. Digitaaliset palvelut etävastaanottoineen tulevat muuttamaan terveydenhuollon palveluprosesseja. Myös Vääksyn Lääkärikeskus kehittää digipalveluita. Samalla on kuitenkin varottava, ettei tule väliinputoajia, Wangel muistuttaa. Kaikilla ei ole osaamista tai välineitä digipalveluiden käyttöön. Siksi perinteinen vastaanotto ei katoa minnekään ja sitäkin on kehitettävä. Palveluseteli on Wangelin mukaan erinomainen keino hankkia palveluita yksityisiltä toimijoilta täydentämään julkisen sektorin tarjontaa. Hallitus on luvannut, että palveluseteleitä voidaan käyttää jatkossakin ja että niitä koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan. ”Palveluseteleiden käytölle pitää laatia yhtenäiset kriteerit koko maassa. Niiden arvo täytyy myös määritellä siten, että se vastaa palvelun todellista hintaa. Jos setelin arvo on liian matalalla, palveluntuottajia ei löydy, koska yritykset eivät voi pitkällä aikajänteellä tehdä tappiota”, hän sanoo. Wangelin mielestä julkisen sektorin palveluiden kustannuslaskenta täytyy tehdä läpinäkyväksi. On tärkeää tietää, miten kustannukset on laskettu ja mitä palveluiden tuottaminen maksaa. ”Miten julkisella sektorilla voidaan tehdä päätöksiä palveluiden hankkimisesta ostopalveluina tai palveluseteleiden oikeasta arvosta, ellei tiedetä oman tuotannon vertailuhintaa?” Wangel kysyy.

Kaikkien tuotantokausien heikoin esitys

ämän lehden lukijat, jos ketkä, tietävät, että menossa on eri laskentatavoista riippuen neljäs tai jopa kuudes tuotantokausi soten uudistamiseksi. Matka on ollut pitkä. Useampi hallitus on pyrkinyt tekemään uudistusta, jossa valmistaudutaan ikääntyvän Suomen kasvavaan hoidon ja hoivan tarpeeseen sekä siihen, miten järjestämisvastuussa oleva julkinen sektori suoriutuu tehtävästään.

Sini Pennanen, Suomen Yrittäjät

Kunkin hallituksen yritys on peilannut aikaansa ja myös hallituksen poliittista koostumusta. Osaltani olen saanut nauttia näistä sote-uudistuksen vaiheista eri työtehtävissä. Jokaisessa vaiheessa on aina yllättänyt lainsäädännön mutkikkuus, mutta toisaalta myös se, kuinka voimakkaasti uudistuksessa pyritään ajamaan

tavoitteiden toteutumisen kannalta epätarkoituksenmukaisia toimintamalleja. Samaan aikaan, kun eduskunnan käsiteltävänä on yksityisen sektorin kannalta kaikkien näiden tuotantokausien heikoin esitys, nyt näyttää jonkinasteinen ”taisteluväsymys” vaivaavan. Median mielenkiinto on selvästi vähäisempää – ja myös poliitikot ja kansalaiset ovat väsyneitä. Käsittelyssä olevan esityksen puolustajien keskeinen hokema on, että Sipilän hallituksen sote-esitys olisi kaatunut liian suureen yksityisen sektorin rooliin. Näin ei kuitenkaan ollut. Selityksellä yritetään hakea oikeutusta nyt tehdyille linjauksille. Viime kaudella perustuslakivaliokunnan lausunnossa todettiin, että valinnanvapauslainsäädäntö täyttää perustuslain vaatimukset. Samoin oli alihankintaa koskevien säännösten osalta. Myöskään asiakassetelissä ja henkilökohtaisessa budjetissa ei ollut ongelmia perustuslain kannalta. Sote ei siis kaatunut yksityisten toimijoiden rooliin – ne haasteet oli ratkaistu kestävällä tavalla. Haluan muistuttaa, että Sipilän hallitus muuttui toimitusministeriöksi ja sote kaatui ennen kaikkea siksi, että eduskunnassa tuli viime hetkillä liian paljon korjattavaa niin sanottuun Maku II -lakipakettiin eli kaikkeen muuhun kuin soteen liittyvään lainsäädäntöön. Aika ei enää riittänyt korjaamiseen.

työskentelee yhteensä yli 80 000 soteammattilaista. Tämä merkittävä tuottajajoukko jätettiin hallituksen esityksessä huomiotta. Hallituksen oma toimielin, lainsäädännön arviointineuvosto, antoi tästä poikkeukselliset moitteet. Nykymallissa laaja yksityisten palveluntuottajien joukko täydentää verkostomaisesti toimien kuntien järjestämisvastuulla olevaa palvelutuotantoa. Tämä on kunnissa nähty hyväksi. Paikalliset päättäjät ovat myös ymmärtäneet yritysten merkityksen kuntien elinvoimalle ja palveluiden saatavuudelle, erityisesti lähipalveluiden turvaamiselle. Hallituksen sote-esityksen henki ohjaa hyvinvointialueita tuottamaan palvelut pääasiallisesti itse. Esimerkiksi alihankintaa, alihankinnan ketjuttamista ja kuoriorganisaatioita koskevat esitykset heikentävät yksityisten toimijoiden mahdollisuuksia tuottaa palveluita julkiselle sektorille. En voi kannattaa nykyistä hallituksen esitystä. Se rajoittaa hyvinvointialueen itsehallintoa verrattuna nykyiseen kuntapohjaiseen järjestelmään. Lisäksi se pyrkii muokkaamaan yksityisen sektorin rakenteita tavalla, joka heikentää palvelumarkkinoiden toimivuutta. Mikäli eduskunta ei merkittävällä tavalla muuta hallituksen sote-esitystä, koko lakiesitys on valmisteltava uudelleen. ANSSI KUJALA

Suomessa on yli 18 000 sote-yritystä ja niissä

varatoimitusjohtaja Suomen Yrittäjät

”Paikalliset päättäjät ovat ymmärtäneet yritysten merkityksen” 30

Karl Vilhjálmsson, Eiran sairaala Julkisen sektorin omistamien yritysten toimintaa on syytä tarkastella myös palveluiden saatavuuden ja resurssien oikeudenmukaisen kohdentumisen näkökulmasta.

allituksen esityksen mukaan julkisessa omistuksessa olevat sote-yritykset rinnastetaan yksityisiin yrityksiin. Tällöin niiltä hankittavien palveluiden määrää on rajoitettava samalla tavalla kuin rajoitetaan muiltakin ulkopuolisilta hankittavia palveluita. Julkisomisteisten yhtiöiden puolustajat vaativat hallituksen esitystä muutettavaksi niin, että julkisen sektorin yritykset ovat osa hyvinvointialueen omaa tuotantoa. Tällöin niiltä voisi ostaa palveluita ilman rajoituksia. Julkisen sektorin osakeyhtiöitä ovat esimerkiksi Tampereen Sydänsairaala, Tekonivelsairaala Coxa ja Orton. Tuorein vastaava järjestely on suunnitelmissa Itä-Suomessa, jossa kolme sairaanhoitopiiriä on perustamassa Lighthouse-nimistä osakeyhtiötä tuottamaan terveyspalveluita myös avoimille markkinoille.

EPÄREILU KILPAILU EI OLE KENENKÄÄN ETU Terveyspalvelualan yksityisiä yrityksiä ei huolestuta se, että tulee lisää kilpailua. Yritykset toimivat avoimilla markkinoilla, joiden luonteeseen kuuluu, että syntyy uusia yrityksiä ja sitä kautta kilpailua. Markkinoilla jo toimivia yrityksiä huolestuttaa kilpailun vääristyminen. Kun julkinen toimija perustaa yksityisoikeudellisen yrityksen, joka myy palveluita avoimille markkinoille, se voi hyödyntää toiminnassaan verovaroilla hankittuja resursseja. Tällöin on vaarana, että kyseinen yritys saa perusteettomia kilpailuetuja suhteessa muihin samoilla markkinoilla toimiviin yrityksiin nähden. Millä perusteilla hyvinvointialue laskuttaa omistamaansa yritystä sen käyttöön antamistaan resursseista, esimerkiksi toimitiloista, laitteista ja tukipalveluista? Onko hintaan laskettu täysimääräisesti tilavuokrat, henkilöstökulut, ajanvaraus, vastaanotto, siivous, tietojärjestelmät, viestintä ja markkinointi, vakuutukset?

Reilu kilpailu on kaikkien etu Keskustelu julkisen sektorin omistamien terveysyhtiöiden asemasta on noussut uudelleen esille sote-uudistukseen liittyvien lakien eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Monilta poliitikoilta löytyy ymmärrystä julkisen sektorin omistamien yhtiöiden asettamiseksi erityisasemaan. Jos hallitus muuttaa esitystään ja määrittelee julkisen sektorin omistamat yritykset hyvinvointialueiden omaksi tuotannoksi, se vähentää entisestään yksityisten yritysten mahdollisuutta tuottaa palveluita hyvinvointialueille. Samalla hyvinvointialueille syntyy kannuste perustaa lisää kyseisiä kilpailuvääristymiä aiheuttavia yhtiöitä – siis yhtiöitä, jotka sekoittavat avoimia markkinoita perusteettomien kilpailuetujensa turvin. JULKISET SAIRAALAYHTIÖT KASVATTAVAT HOITOJONOJA Avoimilla markkinoilla toimivat julkisomisteiset yhtiöt tavoittelevat asiakkaikseen vakuutusyhtiöitä, muita hyvinvointialueita, palveluseteliasiakkaita sekä yksityisasiakkaita ja ulkomaisia asiakkaita. Täytyy kuitenkin muistaa, että julkisen sektorin toimijalla on ensisijainen vastuu oman alueensa asukkaiden hoitamisesta. Jos sen omistama yritys onnistuu myymään merkittävän määrän palveluita vastuualueensa ulkopuolisille toimijoille tai yksityisasiakkaille, on vaarana, että oman alueen hoitojonot kasvavat. Tällöin yhtiöt palvelevat ulkopuolisia asiakkaita niillä resursseilla, joilla pitäisi hoitaa oman vastuualueen potilaita. On arvioitava, missä määrin avoimilla markkinoilla harjoitettava liiketoiminta vaikuttaa oman vastuualueen hoitojonojen purkamiseen. Kuinka moni julkisen terveydenhuollon asiakas esimerkiksi Pirkanmaalla on jonossa siksi, että verovaroilla hankituilla resursseilla hoidetaan yksityisasiakkaita? Voidaan perustellusti kysyä, kuuluuko liiketoiminnan harjoittaminen ylipäätään julkisen sektorin, esimerkiksi sairaanhoitopiirin tai perustettavan hyvinvointialueen, toimialaan. Eikö niiden pitäisi keskittää kaikki resurssinsa vastuullaan olevien palveluiden järjestämiseen parhaalla mahdollisella tavalla?

PAREMPI SOTE TEHDÄÄN YHDESSÄ

Lähde: Innolink Research Oy:n helmikuussa 2021 toteuttama sidosryhmäkysely

lpy.fi

TERVEYTTÄ EDISTÄMÄSSÄ

Lääkäripalveluyritykset ry:n Sote-extra 2021

Articles inside

Puheenvuoro, Hanna Tainio

Yksityinen sektori edelläkävijä digipalveluiden käyttöönotossa

Puheenvuoro, Kirsi Varhila

Tavoitteisiin päästään vain tuottavuutta parantamalla

Ei hyvältä näytä

Puheenvuoro, Ilpo Tolonen

Reilu kilpailu on kaikkien etu

Ammatinharjoittajan asema turvattava sotessa

Puheenvuoro, Anssi Kujala

Tuliko sotesta ideologinen hanke?

Lääkäreistä virkamiehiä?

Yksityinen sektori mukana turvaamassa perusoikeuksia

EU:n turvaamat potilaan oikeudet eivät toteudu

Soten kipupisteet

Soten pitkä ja kivinen tie

Soten tavoitteet kirkkaana mielessä

Pääkirjoitus, Ismo Partanen