Puheenvuoro, Hanna Tainio

Eriytyvä Suomi tarvitsee erilaisia sote-ratkaisuja

Sote-uudistuksen tarpeesta on vankka yksimielisyys. Monen pienen kunnan hartiat ovat käyneet liian kapeiksi kantaa sote-taakkaa. Merkittävinä syinä tähän ovat väestön vanhenemisesta johtuva palvelutarpeen kasvu sekä vaikeus rekrytoida osaavaa henkilöstöä, mitä lisää erityisesti pieniin kuntiin lähivuosina iskevä kuntatyöntekijöiden eläköityminen. Romahtanut syntyvyys ja veronmaksukykyisen väestön muutto kasvukeskuksiin lisäävät ahdinkoa entisestään. Lisäksi raskain taakka sairastavuudessa kansantauteihin on näillä kuihtuvilla alueilla.

Kuntien ja alueiden kasvava eriytyminen on tosiasia, jolta ei voi sulkea silmiään. Jo näihin tosiasioihin perustuen voi sanoa, että sote-uudistus on välttämätön, mutta voimakkaasti eriytyvässä maassa sote-ratkaisua ei voi toteuttaa kaikkialla samanlaisena.

Kunnat ovat hakeneet ratkaisuja ongelmaan muodostamalla vapaaehtoisia hyvinvointikuntayhtymiä, jotka ovat nykylainsäädännön mukaisia. Niitä perustettaessa vältytään hankalilta omaisuuden ja henkilöstön siirroilta, tukipalveluiden pilkkomiselta ja ennen kaikkea kuntien veroprosenttien leikkaukselta, joka voi johtaa erityisesti suurissa kaupungeissa vaikeuteen vastata kasvun tuomiin haasteisiin.

Ongelmaton kuntayhtymä ei toki ole. Paljon on puhuttu isännättömästä rahasta ja sairaanhoitopiirien laskutusautomaatista. Uskon vakaasti, että kuntayhtymälainsäädäntöä kehittämällä voitaisiin luoda ”kuntayhtymä 2.0”. Tätä vaihtoehtoista toteuttamistapaa ei kuitenkaan ole haluttu ottaa mukaan sote-tarkasteluun, ja kunnat ja erityisesti kaupungit sivuutettiin täysin sote-uudistuksen valmistelusta. Loppujen lopuksi nykyinen suomalainen sote-järjestelmä on toimiva ja tehokas − kansainvälisesti vertaillen maailman huippua, joskaan peruspalveluiden saatavuusongelmaa ei pidä vähätellä. Kehittämällä nykyistä järjestelmää saatavuutta olisi kuitenkin mahdollista parantaa.

Kuntaliitto on uudistuksen valmistelun aikana useaan otteeseen korostanut, että valittujen ratkaisujen tulee olla sellaisia, että ne ottavat huomioon erilaiset olosuhteet maan eri osissa ja että niillä voidaan turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden kiinteä yhteys muihin kuntien vastuulla oleviin peruspalveluihin.

Sote-uudistuksen kantava malli on integraatio, joka nivoo yhteen perus- ja erityispalvelut sekä terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Tästä on unohtunut yksi tärkeä elementti − nimittäin sote-palveluiden yhteys kunnan muihin palveluihin. Näitä ovat muun muassa sivistyspalvelut, erityisryhmien asumispalvelut ja maahanmuuttajien palvelut. Sotepalveluiden siirtyessä pois kaupungeilta hyvinvointialueille tämä yhteys katkeaa. Pahimmillaan muodostuu rajapintoja, joiden rakentamisessa yhdyspinnoiksi tarvitaan paljon kehittämistyötä alkaen ylimmiltä hallinnon tasoilta aina ruohonjuuritasolle asti.

Kunnat sivuutettiin soteuudistuksen valmistelussa.

Kannatan lähtökohtaisesti periaatetta, että sote-palvelut ovat pääosin julkisesti tuotettuja. Näen kuitenkin yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat merkittävinä kumppaneina ja työn täydentäjinä. Tässäkin tulee ottaa huomioon erilaiset olosuhteet kuntien ja alueiden välillä. Alueellinen järjestäjä tietää parhaiten, minkälaisia palveluita kullakin alueella tarvitaan. Tulevaisuuden palveluhaasteet ovat niin merkittäviä, että jokaista toimijaa tarvitaan.

HANNA TAINIO

varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Kuva: Kuntaliitto