4 minute read
Vuodenvaihteessa historiankirjoihin
Kirjoittaja: Jukka Koskelainen
Advertisement
Jukka Koskelainen
Henrikan purjehduskalenteri on aina ollut hyvin kaksijakoinen. Kesän läheisyydessä tarjotaan peruspurjehdustoimintaa lapsille kunnianhimottomuutta kuitenkaan unohtamatta. Mutta kun lokakuu repäistään esiin kalenterista, alkaa tyystin toinen vaihe. Vuosi toisensa jälkeen myöhäissyksyn johtajistopurjehduksilla on koeteltu rajoja, eikä viime vuosi ollut todellakaan poikkeus.
Vuoden 2016 kevään Sauvassa kirjoitin uudesta aluevaltauksesta Henrikan purjehduskaudessa; uudenvuoden matkapurjehduksesta (kts. S1/16 s. 16). Tuoreimmassa vuodenvaihteessa aika oli jälleen otollinen huurteiselle matkikselle, mutta perinteiden mukaisesti homma oli vietävä uusille kierroksille. Purjehtiminen 60. leveysasteella vuodenvaihteessa on jo itsessään jutun arvoinen asia, mutta eihän parin vuoden takaisessa uusinnassa olisi ollut samaa hohtoa. Viime kerralla pysyttelimme ulkosaariston suojissa, mutta tällä kertaa päätimme laajentaa näkökulmaa.
Koska melkein kaikki oli jo koettu, vain kaikista hulluimmat ideat olivat enää pöydällä. Yksi niistä oli Suomen Leijonan kiertäminen.
Jukka Koskelainen
Suomen eteläisin rakennelma
Suomen Leijona ei nimestään huolimatta ole eläin, vaan kyseessä on pienehkö pohjamajakka. Majakka oli aiemmin erikoisen mallinen, sillä sen poikkeuksellisen ohut jousitettu jalusta oli suunniteltu kestämään paremmin talven myrskyt, onhan alueella mitattu Itämeren suurin aallonkorkeus, yli 13 metriä! Majakan huipulla oli myös helikopteritaso huoltoja varten. Vuonna 1987 rakennettu sinivalkoinen majakka kuitenkin sortui muodostaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) jäiden mukana vuonna 2004. Paikalle rakennettu korvaava merkinantolaite on taas hyvin tyypillinen pohjamajakka: valkopunainen metallirunkoinen tappi keskellä merta. Poikkeuksellisen siitä tekee raflaavan nimen ja historian lisäksi sijainti, majakka nimittäin sattuu olemaan Suomen eteläisin rakennelma.
Kauas oli siis lähdettävä toteuttamaan häröjä unelmiaan. Ennen reissua avomerisuunnitelma oli laajentunut kattamaan myös Bogskärin, Suomen eteläisimmän maapalasen, kiertämisen samalla reissulla. Bogskär sijaitsee Suomen Leijonasta noin 30 km länteen, joten lisämaileja kierrosta ei tulisi merkittävästi.
Matkaan lähdettiin Heinänokasta seitsemän hengen miehistöllä 28. joulukuuta. Mukana olivat Jukka Koskelainen, Matti Loimaranta, Erik Haapa,Johanna Seulu, Johanna Reponen,Eelis Vähätalo ja Karolina Grönberg(NT). Joulukuun pimeydessäpurjehdittiin Korpoon Verkaniinyöksi. Aamulla miehistöä täydennettiinvielä bussintuomalla AkseliSilfverillä ja reissu pääsi kunnollaalkamaan.
Jukka Koskelainen
Alkulämmittely
Verkanista irroitettiin aamunvasta valjetessa. Tavoitteena olipurjehtia Kökariin, jossa levähdettäisiinennen avomeripätkää jaarvioitaisiin myös kelin mielekkyys.Lyhyen konetuksen jälkeenpäästiin nostamaan purjeet. Päivän purjekerraksi valikoitui isopurje höystettynä jibillä ja staysailillä. Kihtiä alas kryssiessämme totesimme kuitenkin pian kelin olevan joulukuiseksi kovin mieto, ja keulapurjeet vaihdettiin genoaan.
Talvinen saaristo antoi päivällä parastaan. Muita vesillä liikkuvia ei näkynyt missään ja ajoittain rakoileva pilvisyys loi dramaattisia maisemia. Päivän valoisa aika sujui vauhdilla kryssitellessä. Lipuessamme Kökärin pohjoisreunaa kohti Hamnö sundin vierassatamaa aurinko tervehti meitä vielä kerran laskiessaan eeppisesti liilan sävyissä hohkaavan pilviverhon taa.
Kiinnityimme iltahämärässä vierassataman T-laiturin kärkeen kylkiparkkiin. Jouduimme harrastamaan pientä taiteilua rantaan pääsemiseksi, sillä laiturin kärkipala lähti karkaamaan Henrikan painosta hyvin kauas laiturin runkopalasta. Plokiviritelmällä vedimme rannassa olevasta laiturista köyden Henrikan perävinssille, jolla vinssasimme laiturinpalat takaisin yhteen. Päivän hyvä työ suoritettu. Satamassa ihmetystä herätti myös toinen vene, pienehkö hytillinen moottorivene, jossa kävi muutama ihminenkin käymässä. Kenties paikallista väestöä?
Fixailimme illalla alusta valmiiksi avomeriosuutta varten ja löimme lukkoon reittisuunnitelman; kiertäisimme sekä Bogskärin että Suomen Leijonan. Laskeskelimme aikoja tuulitietojen perusteella ja totesimme, että lähdön oli tapahduttava aamuyöllä ennen kello kahta. Olikin hyvä aika siirtyä nukkumaan ennen raskasta osuutta.
Suomen Leijonan pohjamajakka 30. joulukuuta 2017 Henrikan kannelta nähtynä.
Jukka Koskelainen
Kaus ja sieltä takaisin
Herätys tapahtui ajallaan kuunvalon loisteessa. Ennen lähtöä nautittiin vielä yöpalaksi chili con carnea, joka osoittautui myöhemmin virheeksi. Lähdön jälkeen siirryttiin vahtiajoon. Tiedossa oli pitkä kryssi kohti etelää, mutta onneksi halssit olivat avomerelle tyypillisesti erittäin pitkiä. Puskiessamme vasta-aallokkoon ohi Kökarin länsireunan kohti Pohjois-Itämeren syleilevää syvää pimeyttä oli tunnelma suorastaan maaginen: nyt ei olla millään peruspurjehduksella.
Tunnit kuluivat ja vahti vaihtui. Avomeren mainingit yhdistettynä lähtiessä nautittuun ateriaan johtivat vakavaan miehistön alennustilaan meripahoinvoinnin muodossa. Toisen vahdin päällikön alentunut tietoisuuden tila johti vendan tekemisen unohtamiseen ja purjehdimmekin aivan liikaa kohti Ruotsia. Kun virhe huomattiin, oli nopean laskutoimituksen jälkeen pakko hylätä Bogskärin kierto ja keskittyä Suomen Leijonaan. Sinne päästäksemme piti enää lasketella sivutuuleen.
Matkalla sattui myös hämmentävä episodi, kun merivartiosto kutsui meitä VHF-radiopuhelimella epätietoisina siitä, keitä olemme ja mitä aiomme. Henrikan AISlähetin ei toiminut, joten meitä luultiin laivaväylälle eksyneeksi kalastusalukseksi. Mahtoivat pojat ihmetellä kertoessamme olevamme vain huvipurjehduksella.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneiden tuntien jälkeen saavutimme Suomen Leijonan juuri ajallaan iltapäivällä yhden aikaan. Olimme matkamme lakipisteessä, lähin luoto sijaitsi 30 kilometrin päässä. Emme olleet ainoat vieraat majakalla, sillä sitä käyttivät lepopaikkanaan merimetsot. Ilma oli kaunis ja pelottavan kesäinen, auringonpaisteessa kun ei ollut ollenkaan kylmä, joskin vaatteita toki oli vähintään neljässä kerroksessa päällekkäin. Sivuutettuamme Suomen Leijonan ja tehtyämme historiaa, alkoi myötätuuleen laskettelu kohti Utötä, jossa toivoimme pääsevämme saunaan.
Jukka Koskelainen
Ystävällisiä ihmisiä
Saavuimme Utöhön juuri sopivasti ennen kuutta. Utön jo näkyessä saimme nauttia jumalaisen kauniista avomeren auringonlaskusta. Olimme tuskin ehtineet kiinnittymään Utön merihotellin laituriin, kun sinne astellut pariskunta tuli tiedustelemaan haluammeko mahdollisesti saunaan. Tämä oli kuin luojan lykky, sillä hotelli oli jostain syystä kiinni. Erittäin paljon kiitoksia heille tästä ystävällisyydestä!
Ennen saunaa saimme vielä miehistötäydennystä, kun Anni Mantere liittyi seuraamme saavuttuaaan saarelle yhteysalus Eivorin kyydissä. Kyseessä täytyy olla yksi erikoisimmista miehistötäydennyksistä koskaan: uudenvuodenaatonaattona Utössä. Sauna maittoi avomeripätkän jälkeen, mutta niin maittoi unikin, joka oli jäänyt kaikilla melko vähiin.
Jukka Koskelainen
Poreamme ja viimeiset mailit
Loppureissu sujui melko normaalin kaavan mukaan. Uudenvuodenaattona jätimme hyvästit karun kauniille ulkoluodolle ja tykitimme jäänmurtajaväylää pitkin Kasnäsiin. Päivään mahtui kevyttä kryssiä, mutta isopurje-jib-staysail -kombinaatio kiidätti mukavaa vauhti kohti kylpylän poreammetta. Allasosasto ei tällä kertaa ollut tyhjillään, mutta saimme silti olla melko rauhassa.
Kylpylän jälkeen nautimme joulutortuista ja vuoden vaihtuessa ihastelimme Kasnäsin omaa ilotulitusta. Tuntuu messevältä aloittaa uusi vuosi kesken purjehduksen, varsinkin, kun on juuri käynyt avomerellä nauttimassa!
Tammikuun ensimmäisenä päivänä purjehdimme Henrikan Kasnäsistä takaisin kotisatamaan pilvisen harmaassa säässä. Päivän päätteeksi riisuimme aluksesta purjeet ja saattelimme sen ansaittuun talvilepoon. Käteen jäi 232 merimailia, mutta ennen kaikkea täysin omalaatuinen purjehduskokemus. Moni ei voi sanoa purjehtineensa uutena vuotena, mutta kuinka moni voi sanoa kiertäneensä silloin Suomen Leijonan? Nyt niitä löytyy ainakin kahdeksan.
