Ukon lintu linnastansa tulen allansa näkevi, sama itsellä salama rinnassansa rohkeassa. Hiiden liekki yksin yössä läikehtivi, väikehtivi, kutsuvi kumartajaansa, ottajata onnenkullan. Kotka pitkän pilven päältä sanan ankaran sanovi: ”Ken on, kehno, uskaltanut sieluni sisimmän viedä?” Aarreliekki aarnihaudan haastavi sulalla suulla: ”Yhtä ylpeät olemme, yhtä laajat lentimemme.” Katkelma Eino Leinon runosta Ukonlintu ja virvaliekki (Runosto 2021) Eino Leinon julkaisema runo kertoo perinnetiedon kuvaamaa virvaliekkiä ja sen tarinaa. Virvaliekit elävät yhä kansanperinteessä kaikkialla maailmassa ja eri kulttuureissa ja niistä on noussut paljon perinnetietoa. (Suomenluonto 2017) Virvaliekkien elävyydestä kertovat ihmisten kokemukset nykypäivänä sekä kansanperinne ja runous. Perinnetiedon eläväisyydestä kertovat lukuisat laulut ja runot esimerkiksi virvaliekkien maininta Eino Leinon runossa Nocturne (1905) sekä Olavi Uusivirran kappaleessa Ukonlintu ja virvaliekki (2008).
2.2 TARUOLENTO AARNI TAI KRATTI Suon uumenissa ja maan alla sijaitsevaa aarretta uskottiin vartioivan haltia nimeltään Aarni (aarteenhaltia) tai Kratti (Agricolan jumalaluettelo), joka ei koskaan poistunut vartioimasta aarretta. Erilaisten kertomusten mukaan niiden olomuoto vaihteli. Joidenkin tarinoiden mukaan ne olivat ulkonäöltään karvaisia ja ruskean värisiä, joiden parran kerrotaan olleen vihreän homeen peitossa (Pulkkinen & Lindfors 2016, 7-8, 145) tai kovaäänisiä kummituksia, jotka makasivat suohon tai maahan haudatun aarteen päällä vahtien sitä. Sigfridus Aronus Forsiuksen runon mukaan Krattia kuvailtiin taas yksisilmäisenä otuksena. Mikael Agricolan mukaan Hämeessä palvottiin Kratti nimistä haltiaa, jonka palvojalle oli luvassa aarteita. (Forsius 2021)
16
•
Haveri-Heikkilä
