Muistoja Vivamon rippileiriltä

En muista, millainen juhannussää oli vuonna 2019, mutta sen muistan varmasti, että vuonna 1989 juhannuspäivä oli todella kuuma – ainakin Vivamon Särkyneen Sydämen kirkossa. Olin ollut edeltävät viikot rippileirillä Vivamossa ja juhannuspäivänä oli meidän leirimme konfirmaatiojumalanpalvelus. Kirkko oli täynnä tutuksi tulleita leiriläisiä, leirin aikuisia ja leiriläisten läheisiä. Aluksi tunnelma oli jännittynyt ja lämmin. Loppua kohti se oli vapautunut ja suorastaan hikinen.

Jumalanpalveluksen aikana me leiriläiset jännitimme, muistammeko toimia oikein ehtoollisella ja miten leirilaulumme yhteisesitys sujuu. Joku muu availi ikkunoita, taitteli ohjelmalehtisistä viuhkoja ja hyssytteli kiukuttelevia ja kuumissaan olevia pikkulapsia. Selkään liimautuneet juhlavaatteet ahdistivat luultavasti kaikkia muita paitsi minun 5-vuotiasta pikkuveljeäni, joka oli jotenkin onnistunut kiemurtelemaan itsensä eroon sekä valkoisesta paidastaan että juhlahousuistaan.

Juhannusta edeltäneetkin viikot olivat olleet lämpimiä. Leirillä oli uitu ja pelattu pihapelejä. Muistan myös, että ulkoläksyjä sai suorittaa isosille aurinkoisella nurmikolla makaillen. Joskus myös Leirikartanon oppitunneilla katse ja ajatus saattoivat eksyä ikkunasta ulos ja kesäiseen ilmaan.

Me syömme leipää elämän…

Leirillä tärkeitä olivat rutiinit. Äkkiä opittiin, että ennen ruokaa kajautetaan aina kuuluvalla äänellä ”Me syömme leipää elämän -laulu”, joka päättyi huudahdukseen ”Emännille kiitosta!” Yksi tuosta ajasta kertova leirirutiini oli myös postin jako. Eväskartanon edessä jaettiin päivittäin leiriläisille tulleita kirjeitä. Kirjeiden erikoisuus oli runsas määritteiden käyttö. Juhlavasti portailta huudeltiin postin saajia esimerkiksi näin: ”Kirjeen on saanut höpönassu, hömppä-Masa, koko perheen ilopilleri, äidin kultamussukka Matti Leino”. Enää ei luultavasti kukaan saa rippileirille kirjepostia.

15-vuotiaana suurin osa meistä leiriläisistä oli varmasti ensimmäistä kertaa