Havaintoja

Havaitsemista

Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan harjoituksia 2014 - 15

Piirrokset: aamutehtävistä eri tekijöiltä

Juulia Niiranen Hän ei koskaan sano mitään. Pysyy aivan vaiti.

Nytkin hän on kyyristynyt piirrustuslehtiönsä ylle uppoutuneena tekemiseensä. En usko, että hän kuulee mitä luennolla puhutaan. Hän sukii välillä lyhyitä kastanjanruskeita hiuksiaan, jotka ovat kiharat kuin villakoiran turkki. Mysteerinainen on tänään pukeutunut mustaan kokopitkään paitaan. Joskus hänellä on hyvin kaunis hartiahuivi, virkattu kenties?

Pihlajanpuut tummuvat kosteudesta ja niitä peittävä sammalkerros näyttäisi melkein hohtavan vaaleanvihreää hyvin tummaa kaarnaa vasten. Puun marjat hohkaavat tervettä punaa kuin kypsät tomaatit. Väri korostuu entisestään alaoksien lehdettömien ja käkkyräisten runkojen seassa. Tuuli vihmoo hyistä tihkusadetta rapistuneita lehtiä vasten saaden ne kuiskailemaan vaisusti. Ääni muistuttaa kaukaisia aplodeja. Luonto on lakastunutta ja horrokseen vaipumassa. Keli on harmaa ja taivasta peittää paksu pilvikerros. Kuka ne värit on varastanut?

Istun himmeästi valaistussa ravintolassa.

Hissimusiikkia muistuttava rauhallinen melodia soi kaiuttimista taustalla ja pakastimen humina häiritsee musiikillista nautintoa. Vaimea puheensorina kantautuu nurkkapöydästä, jonne vanhat kylän herrat ovat kokoontuneet vaihtamaan kuulumisia ja viettämään raukeaa aamupäivää.

Ravintolan sisustus muistuttaa aasialaista interiööriä punaisine väreineen ja kattoristikkoineen.

Väreinä hallitsevat punainen, oranssi ja ruskea. Tammisen ruskea. Pöytä, jonka ääressä istun, näyttää tammiselta, vai onko se vain paksun lakkakerroksen aiheuttamaa illuusiota? Ajankulussa kolhiintunut pöytä on täynnä uurteita, jotka kertovat niistä kaikista hetkistä hyvän ruoan ja juoman parissa, jotka se on palveluksensa aikana nähnyt.

Kas, kolmionmuotoisessa mainosläpyskässä mainostetaan Fernet­Brancaa. Kaksi senttilitraa 3 euroa, neljä senttilitraa 6 euroa. Mainoksen graafisessa esityksessä karikatyyrimäinen krokotiili keimailee naurettavassa asennossa pidellen pulloa kuin suurtakin jumalallisen elämäntiedon tuojaa.

Pöydälle on levitetty väriltään ja kuosiltaan skottilaista tilkkutäkkiä muistuttava peite.

Keraaminen ruukku, johon aterimet ja servetit on pinottu siistiin ja suoraa nippuun, tuo pöytään maalaishenkistä tunnelmaa.

”Siellä on kalaa.”

Astun ulos, ja huomaan että siellä sataa. Käännyn takaisin, ja samalla tajuan vastaan tulleen kämppiksen sanoneen jotain. ”Mitä?” kysyn samalla kun nostan sateenvarjoni lattialta. ”Siellä on kalaa,” kämppis sanoo. Päättelen ettei hän syönyt tänäänkään.

Ulkona on märkää ja pimeää. Tylsän harmaata. Kurkkuun sattuu.

Otan lautaselle kauhallisen perunamuusia ja pikkuisen määrän kalakastiketta. Pöydässä istuessa tuo pienikin määrä tuntuu liian suurelta. Kalakastike on neonkeltaista, hieman vihertävää. Olen nimennyt sen radioaktiiviseksi kalaksi. Muusi on saman sävyistä... Ulkonäöltään ruoka ei ole houkuttelevaa.

Saan nielaistua pari haarukallista, siemaisen hieman kotikaljaa saadakseni ne alas. Kotikalja sentään on hyvää.

Vilkaisen päin salaattia, jota kaikkien ihan syötävien salaattien joukosta en ole koskaan oikein pitänyt. Omena on aina maistunut koulun punajuurisalaateissa jäiseltä ja kitkerältä. Noukin punajuuren palasia salaatin joukosta. Miksi siihen on laitettu sipulia?

Mielessä käy vuoden takainen keskustelu Edinburhigssa, ja mitä silloin sanoin kaverille: ”Suomessa on ihan hyvää kouluruokaa, on ihan ikävä.”

Huokaisen.

Ruoho on vihreämpää...

Saara Rusanen

Leena Kyyrö

Lähin kylille, hannu krankkaan, ku aattelin että pullakahavit pittää saaha.

Parkkipaikalta otin yhen liftarin kyytiin ja sitä sammaa porukkaa oliki sitte krankka pullollaan. Kahavi ihan ok, pulla vähä kuiva. Perusjengi istuu pyöriän pöyän ääressä ja ovat ihimeen hilijaa.Ylleensä kantaporukka ölisee kovasti enemmän. Ehkä ne jännittää meitä, ku puskettiin porukalla sisälle. Pyörätien tietyö alakaa olla onneks valamis. Hermo meinas mennä hiastetöyssyjen kans. No että pittää ajjaa kahtakymppiä ja harakat vielä kökkii eessä, eikä millään väistä. Kokki tuli töihin, musta essu ja päähine.Työnteli kärryä eellään. Täälä on lounasvehkeet katettu, pitäsköhä kokkeilla? Uutta pyörätietä ei oo vielä avattu, mutta porukat ajelee siinä kuitenki. Ei yks aita palijo hiasta, jos on mahollisuus oikasta. Työmiehet ei näytä kiireisiltä, eikä tarvikkaan. Tuossa hommassa kannattaa suunnitella kunnolla.

Liikenteen ohojauski niiltä sujjui, paljo paremmin ku polliiseilta kaupungissa. Nyt mennee porukalla musa, mihin, ajatus katkes, no johonki ku laulua kuuluu vierestä.

Sekalaista sakkia paikalla, harmi kun istun selin niihin. Pittää kohta vaihtaa paikkaa, jos viittii. Juokohan ne kalijaa? ei viiti kytätä. Ja kyllä se kuuluis jos ne jois. Onkohan täälä karaokea? se on hirviää ku keskellä päivää päissään vejetään. Eka lounastaja tuli jo, ruudulliset kangaskengät ja pikkusen pieni puvuntakki. On kyllä pitkä mies, että voi olla vaikia löytää sopivaa. Nyt tytöt jo ihan lämpenee ja laulaa ääneen, kuulostaa mukavalta, 'Milla hei sun täytyy muuttuu..' Tarjoiluluukku auki keittiöön, mutta en oo nähäny että sitä kukkaan käyttäis. Ehkä sitä kuitenki tarvitaan. Hirviästi tekis mieli kytätä kantaporukkaa. Nyt yks käveli pöyän ohi, sanosin että kevyttoppapuku ja viikset. Ja kevyttoppapuku on hyvä. Seisovapöytä lounastarjoilu, tyyppi farkuissa tietää miten menetellä. Ja paljo ketsuppia. Se onki esiintymislava, tai ei ehkä sittekään, mutta koroke kuitenki. Mitenkähä erillainen meno täsä pöyäsä olis, jos juotas muutako kahavia ja teetä. Hei, kantaporukka häipy, en ees huomannu. En ehkä jaksais olla baarissa töissä, alakas ottaa päähän hankalat asiakkaat.

Konsensus tuntuu olevan, että ulos ei voi mennä havainnoimaan, ku sattaa ja on kylymä. Tuo tie joka mennee tyrnävälle ja kaupunkiin päin on nyt mukava ajella, ku siinä on uus pinta. Keijo kuitenki uskalsi päästää meijät ja luottaa että tehhään jotaki.

No nyt, kokkiki aktivoitu, kyykkii luukun takana. Tämä on varmaan ihan eri maailma, kun iltaporukka saapuu. Siistin näköstä, ei tämä mikkään räkälä oo. Joo, ei sitä tarjoiluluukkua käytetä, ku tarjoilija vie astiatki oven kautta. En kehtaa kytätä asiakkaita, nii lopetan tämän.

Pitäskö panna auto käyntiin, ei tarkene muuten. Ääs­ kaupan ovi käy ja oho, olipa daewoon kylyki pahassa kunnossa. Jostaki ahtaasta on menty.Pikku toitsku ja tyttöjä naurattaa ku ne juoksee kauppaan. No hyvä että naurattaa, mua alakaa just kohta vituttaan. Ei täälä kettään näy, no vesisatteessa.

Diisseli hörähti takana. Ite en laita koskaan diisseliä, vaikka kiertäs miten hyvin. Tarpeeks vääntävä pensakone, se se on. Kato taksi, tulisko joku dagen efterisä korjaavalle?

Tosi rauhallinen paikka tämä liminka, kaupungissa ois jo tällä kyttäämisellä nähäny ainaki yhet juoksukalijat kaupasta.

Niin mukava ja viihtysä. Entä jos assuis täälä, siis että olis koti. Keittelis kahavia ja kattelis ikkunasta. Ei tietenkään muut sitte täälä ramppais. No ei sitte olis näin mukava.

Ihmisiä, tiloja, maisemia, toimintaa Sirpa Heikkinen 1.

Punainen ­ vaaleahko heilahtaa vasemmalle, pysähtyy.

Punaisen jatkeena on keltaista ­ lämpimän keltaista. Alapuolella vaaleaa. Vaaleita viivoja, ikään kuin mustia pisteitä. Viivat ovat selviä raitoja.

Vaaleammat ja tummemmat raidat yhdistyvät toisiinsa. Ja häviävät yht’äkkiä kokonaan näkyvistä.

Punainen tulee huomattavan lähelle. Punainen etenee kauemmas silmistä. Liike pysähtyy.

Punainen asettuu keltaisen yläpuolelle rauhallisesti. Keltainen on rutussa.

Punaisen sisältä pilkottaa harmaata, joka työntyy taas punaisen mukana lähelle.

Alapuolella oleva keltainen jää näkyviin.

Vaalea kaikista alinna on näkymättömissä.

Punainen kääntyy, sen vasemmalla puolella vilahtaa tummaa, tumman graafista. Tummaa graafista ympäröi vaaleanpunertava alue.

Vaalea, valkean saattelema lämmin keltainen ja punainen harmaineen kääntyilee kokonaisena, häviää, kohottautuu. Painuu alas. Asettuu paikoilleen. Hiljenee.

Punainen onkin pää, joka tekee pientä liikettä oikealle ja vasemmalle. Pieni liike päättyy.

Hihat laskeutuvat.

Keltaisen takana on niska. Kun punaharmaa liikahtaa, liikahtaa keltainenkin.

Punainen tekee nopeita liikkeitä. Valkeat hihat katoavat, tulevat taas esille. Punaisen vierestä tulevat näkyviin tumma graafinen ja vaaleanpunerva, jossa on kellervää ja beigeä.

Punaisen seassa on oljenvaaleaa.

Punainen oljenvaalea kääntyy. Iso vaalea kääntyilee. Punainen laskeutuu. Vaalean päälle ilmaantuu tumma raita. Hiha nousee ja kääntyy, sen päässä näkyy valkeaa. Valkea katoaa nopeasti ­ käväistyään vaaleanpunaisen päällä. Vaalea on näkyvissä vielä... katoaa muste...

2.

Hän juttelee. Kova kolahdus. Hän hyräilee.

Punainen huppari sinisen vieressä. Siniset ovat koreja.

Nyt kilisee lasi. Hän siirtää laseja. Lasi sanoo klok­klik ja liukuu sinisen korin pinnalla rahisten. Laseja runsaasti.

Hän työntää metallista kärriä ja nostelee laseja sieltä, asettelee koriin ja... Kops peltinen lautasliinakotelon kansi kohoaa. Kloks.

Ovi narahtaa ja kuuluu kituva heiluriääni, kun hän kulkee ovesta. Pfuum, bam. Oven takaa kuuluu nyt kolinaa.

Tuijotan metallisia pieniä pyöreähköjä läpinäkyvässä kotelossa. Ne ovat veitsen päitä, veitsen otinpään päitä.

Ilmastointi hurisee.

Läpinäkyvä veitsikotelo on peltisellä hyllyllä. Hyllyn alapuolella on valkoisia harmaan sävyttämiä muovisia tarjottimia. Tarjottimien alapuolella on vielä pyörillä kulkevassa astiavaunussa metalliset pyöreät poikkipienat.

Veitsikotelon oikealla puolella neljä metallikiskoa, joiden väliin on työnnetty neljä sinistä muovilaatikkoa ­ kussakin nelisenkymmentä juomalasia.

Ohitse käveli rivakasti mies kantaen kolmea muovikassia.

Sinisten telineiden oikealla puolella on lautasia seitsemässä pinossa: neljä matalien lautasten pinoa ja kolme leipälautaspinoa ­ vierekkäin jälkimmäiset.

Heilurioven takaa kuuluu välillä ääniä: vedenlaskua, tarjoiluvaunun pyörien kolinaa, vaimeaa keskustelunääntä ja välillä voimakkaampi naisääni.

Loisteputket värisevät kelmeällä äänellään. Ikkunan takana väräjävät tuulessa viimeiset kellastuneet koivun lehdet.

Heilurioven takaa kuuluu toimintaa ihan kuin useampi laskisi vettä vaiko vatkanneeko siellä koneella/koneilla. Naps se kolina lakkasi.

Maustehyllystä erotan etualan pienen, alaspäin leviävän soijapullon, joka on siis oletettavasti Kikkomania, punaisen ja vihreän tabasco­pullon, taaempaa toisen soijan.

Kookkaamman chili­jotakin ­pullon punaisine korkkeineen.

Keltakierrekorkkisen, joka lienee öljyä, muutaman nimeämättömän, tunnistamattoman maustepurkin.

Kolina alkaa taas. Muuten hiljaista. Seinäkellon ääni kuuluu, kun keittiön kolina aina vaimentuu.