Iisalmi palveluopas 2016

Page 1

Iisalmen palveluopas KAUPPA – PALVELUT – TAPAHTUMAT MATKAILU – KULTTUURI – LIIKUNTA


Ydinkeskusta kehittyy Kaupungin keskusta on merkittävä osa kaupungin identiteettiä. Iisalmen perinteinen ja asukasmäärään nähden hyvin kaupunkimainen ruutukaavakeskusta on kaupunkimme vahvuus. Iisalmen kaupungin keskusta on kompakti kaupunkikeskusta, jossa kauppa, palvelut ja asuminen toimivat limittäin. Marketit ja nettikauppa ovat viime vuosien aikana merkittävästi muuttaneet ydinkeskustan asioinnin ja kivijalkakaupan roolia, mutta kivijalkakauppa on edelleen yksi keskeinen vetovoimatekijä kaupunkikeskustaa kehitettäessä. Iisalmessa on myös nähtävillä toinen yleinen trendi eli ravintola- ja kahvilapalveluita kulutetaan entistä enemmän. Monet ravintolapalveluiden käyttäjistä eivät tosin enää käytä ns. yöravintoloita, vaan käyttö suuntautuu päivällä kahviloihin ja lounas­paikkoihin.

Ydinkeskustan asemakaavan muutos on ollut parin vuoden ajan aktiivisesti työn alla. Kaavoitustyön pohja-aineistoina toimivat vuonna 2010 laadittu laajempi ydinkeskustan kehittämissuunnitelma ja vuonna 2012 valmistunut torialueen ympäristöön keskittynyt kehittämissuunnitelma. Tulevassa kaavaehdotuksessa rakentamisoikeutta ehdotetaan lisää asumiseen unohtamatta kuitenkaan toimisto- ja liiketiloja. Kaavoitusprosessi pitää sisällään rakennusoikeuksien lisäksi kaupunkikuvan ja kaupunkikulttuurin kehittämisen huomioimisen. Elinvoimaisessa kaupunkikuvassa vanha ja uusi sulautuu sopusointuiseksi kokonaisuudeksi ja luo positiivista mielikuvaa kaupungista. Kaupungin keskustassa viihtyvät niin iisalmelaiset kuin muualtakin tulleet. Kaupunkikulttuurin kehittämisessä tarvitsemme innovatiivista ja innostunutta yhteistyötä niin kaupungin tapahtumien järjestäjien, yrittäjien kuin Iiden ry:n kanssa. Jarmo Ronkainen kaupunginjohtaja


Tervetuloa Iisalmeen – Osaamisen paikkaan!

IISALMEN KAUPUNGIN ELINVOIMAPALVELUT Pohjolankatu 14 Postiosoite: PL 10 74100 IISALMI etunimi.sukunimi@iisalmi.fi

Yrityspalvelut, teollisuustontit ja -tilat Terho Savolainen, puh. 040 630 328 Eija Heilio, puh. 040 630 5527 Virpi Murtola, puh.040 630 5133

Markkinointi- ja matkailupalvelut

Jarmo Miettinen, puh. 040 830 2681 Minna Maukonen, puh. 040 543 4903

KAUPPA LIIKUNTA MATKAILU – RAVINTOLAT

Iisalmessa yrittäjyydellä on pitkät ja vahvat perinteet. Meillä on paljon menestyviä vientiyrityksiä. Tätä menestystä tukee vahva yhteistyö yritysten, kaupungin ja eri toimijoiden välillä. Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut haluaakin luoda iisalmelaisille yrityksille hyvät puitteet heidän liiketoimintansa monipuoliseen kehittämiseen. Vahvistamme Iisalmen yritysmyönteistä imagoa huomioimalla erikokoisten ja -tyyppisten yritysten tarpeet mm. toimitila- ja tonttitarjonnassamme, tarjoamalla työllisyyteen liittyviä palveluita sekä luomalla hyvät puitteet yrittämiselle. Uusimpana työkaluna tässä on By Iisalmi -markkinointikonsepti alueen yritysten kanssa. Elinvoimapalveluilta yrityksesi saa maksutta henkilökohtaista ja luottamuksellista neuvontaa niin perustamisvaiheessa kuin jo toimivana yrittäjänäkin.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Kuva: Pekka Honkakoski

Elinvoima­­palveluista energiaa yrittäjyyteen

www.iisalmi.fi/yrittajalle

3


Panimotoimintaa jo vuodesta 1878 PANIMOMUSEO Oluella on tuhansia vuosia vanhat perinteet, ja Iisalmessakin sitä on valmistettu jo 138 vuotta. Kokoelmiltaan laaja Panimomuseo on Olvin panimon kupeessa Olvi Oluthallissa, ja sen on perustanut Olvi-säätiö. POSTIMERKKIMUSEO Iisalmeen avattiin vuonna 2010 Suomen ensimmäinen yksityinen postimerkkimuseo. Esillä on omia ja vierailevia yksityiskokoelmia, niin harrastaja- kuin kilpailutasoisiakin. YLÄ-SAVON KOTISEUTUMUSEO Luonnonkauniilla paikalla sijaitsevan Kotiseutumuseon vanhan päärakennuksen sydän on noin 300-vuotias savutupa. Eri puolilta Ylä-Savoa on siirretty aittoja, navetta, nuottakota, sepän paja ja tuulimylly.

PANIMOMUSEO

Panimomuseo Luuniemenkatu 4, Iisalmi Puh. 017 838 5203 www.olvisaatio.fi/panimomuseo Avoinna ma–pe klo 10–15 Vapaa pääsy

Postimerkkimuseo Luuniemenkatu 4, Iisalmi Puh. 0290 00 1050 Avoinna ti–pe klo 10–15 Vapaa pääsy

POSTIMERKKIMUSEO

YLÄ-SAVON KOTISEUTUMUSEO

Ylä-Savon Kotiseutumuseo Virrankatu 4, Iisalmi Puh. 017 825 865 info@ylasavonkotiseutumuseo.fi www.ylasavonkotiseutumuseo.fi Avoinna 15.5.–15.8. ti–pe klo 12–18, la klo 11–16, su klo 12–16 Liput: aikuiset 3 €, lapset 1,5 €


i

MILLA HEISKANEN s. 1996, juoksija Iisalmen Visan Milla Heiskanen on hallinnut nuorten pikajuoksuratoja Suomessa jo kuuden vuoden ajan. Kymmenen nuorten SM-mitallia ja useat maaotteluedustukset ovat kannustamassa Millaa kohti aikuisten maajoukkuetta ja menestysä Kalevan kisoissa tulevina vuosina. IPK:N JUNIORITOIMINTA Iisalmen Peli-Karhut juniorit on n. 200 lapsen ja nuoren jääkiekon erikoisseura Iisalmessa. Peli-Karhut juniorit liikuttaa B-nuorista aina kiekkokouluun lapsia ja nuoria ja toiminta pohjautuu seuran urheilulliseen ja kasvatukselliseen

TIMO HIRVONEN

Toiminnassa on mukana koulutettuja, kokeneita ja innostavia valmentajia, tämä on alkanut näkymään myös menestymisellä alueellisesti ja myös valtakunnallisestikin. TIMO HIRVONEN s. 1977, muusikko Muusikko Timo Hirvonen viimeistelee jatkotutkintoaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Laajan kansainvälisen ja kansallisen kokemuksen lisäksi Hirvosen tärkein ansio jazzin parissa on Koko Jazz Club Helsingissä ja Iisalmessa. JUHA YLI-SIPOLA s. 1972, pienoisautoilija Yli 30-vuotta pienoisautoilua harrastanut Juha Yli-Sipola on lajin moninkertainen MM, EM, PM ja SM-voittaja. Iisalmen Urheiluautoilijoita edustava YliSipola toimii myös kerhonohjaajana Iisalmen Seurakunnan pienoissähköautokerhossa. Iisalmen seurakunnan nuorisotyö on nimennyt vuonna 2013 valmistuneen uuden radan hänen mukaansa Juha Yli-Sipola Circuitiksi.

JUHA YLI-SIPOLA

MATKAILU – RAVINTOLAT

MILLA HEISKANEN

linjaukseen, Karhupolkuun!

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Iisalmi on kokoaan isompi kaupunki, joka yhdessä lähialueiden kanssa on synnyttänyt virkeän ja elinvoimaisen Ylä-Savon. Täällä on kirjoitettu kansakuntamme historiaa. Nämä maisemat ovat piirtyneet suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksiin. Maailmankartalle Iisalmesta on ponnistettu monellakin saralla.

LIIKUNTA

KAUPPA

Ihmeitä Iisalmesta

5


Tiesitkö, että kulttuurikeskuksessa pidetään vuosittain lähes 600 tapahtumaa ja kokousta?


S i e l l a m i s s a u! t a p a ht u IISALMEN KULTTUURIKESKUS Kirkkopuistonkatu 9 Puh. 040 830 2757, neuvonta/ lipunmyynti/tilavaraukset kulttuurikeskus@iisalmi.fi www.iisalmi.fi/kulttuurikeskus

Kulttuurikeskus sijaitsee Iisalmen keskustassa, majoitus- ja ravintolapalvelujen välittömässä läheisyydessä. Yhdessä Kahvila Kulttuurikapustan kanssa voimme tarjota edustavat, viihtyisät ja toimivat puitteet erilaisiin tilaisuuksiin. Oli kyseessä sitten asiakastapaaminen, neuvottelu, kongressi, kurssi, konsertti, teatteriesitys, näyttely tai sukujuhlat, Kulttuurikeskus tarjoaa tyylikkään miljöön lisäksi haluamasi ravintolapalvelut tervetuliaismaljasta ja kahvituksista aina runsaaseen buffetpöytään. Katso kulttuurikeskuksen tapahtumat: www.iisalmi.fi/kulttuurikeskuksentapahtumat OSTA LIPUT NETISTÄ: www.lipputoimisto.fi w w w. l i pNeuvonnasta p u t o i m i s t o . fjai Ei varauksia. netistä ostetuista lipuista peritään palvelumaksu 1,50 €/lippu. Lipunmyynti avoinna talviaikaan ma–pe klo 10–17.

IISALMEN KAUPUNGINKIRJASTO Kirkkopuistonkatu 9 (Kulttuurikeskus) Neuvonta puh. 040 830 2712 kirjastoauto Pokkari puh. 040 830 4345 iisalmi.kirjasto@iisalmi.fi https://rutakko.verkko­ kirjasto.fi Seuraa meitä Facebookissa, Flickrissä ja Instagramissa. KIRJASTO ON Kirjasto on väylä tapahtumiin, tietoon ja lukutaidon äärelle kaiken ikäisille. Kirjastossa voi viettää aikaa pelaten, elokuvia katsellen, musiikkia kuunnellen tai lukien. Se on paikka tiedonnälkään, oleiluun ja ystävien tapaamiseen. Kirjastoauto Pokkari palvelee asiakkaita taajamissa ja maaseudulla. ELÄMYKSIEN KIRJASTO Kirjasto järjestää tapahtumia, tekee yhteistyötä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa sekä palvelee erityisasiakkaita. Lapsilla ja aikuisilla on mahdollisuus osallistua kirjas-

ton järjestämiin monipuolisiin tapahtumiin esim. kirjailijavierailuihin sekä perinteisiin IpanaIisalmeen ja Ihmeiden iltaan. SUJUVASTI VERKKOON Kirjaston verkkopalvelujen kuten lainojen uusiminen ja varausten tekeminen on mahdollista ympäri vuorokauden Rutakko-verkkokirjaston kautta. Kirjasto tarjoaa asiakkaiden käyttöön yli 300 uutta e-kirjaa – maksuttomasti. Kirjojen lukemiseen tarvitaan vain kirjastokortti ja salasana. Molemmat saa asioimalla kirjaston neuvonnassa. Surffailu verkossa on helppoa – käytä kirjaston verkkopalveluita. LUKUINTOA KAIKENIKÄISILLE Perheen pienimmille on tarjolla joka perjantai klo 9.30 satutuokioita kirjaston ihastuttavassa satusopessa. Jo lukemaan oppineet voivat varata ajan lukukoiran vastaanotolle ja kerätä leimoja omaan lukukoirapassiin. Aikuistenosaston lukupiiri antaa uusia vinkkejä ja keskustelun mahdollisuuden kirjallisuudesta kiinnostuneille. Ammattitaitoinen henkilökunta auttaa mielellään löytämään luettavaa erilaisiin tarpeisiin. Kysy tai katso viimeisimmät vinkkimme Rutakko-verkkokirjastosta.

KAUPPA LIIKUNTA MATKAILU – RAVINTOLAT

Iisalmessa kulttuurielämä tuottaa asukkaille ja vierailijoille elämyksiä ja elinvoimaa. Kulttuurikeskuksessa taide, tieto ja yhdessä kokeminen ovat aina olleet seudun asukkaiden ulottuvilla. Se onkin konsertti-, teatteri-, näyttely- ja kokoustiloineen Iisalmen tapahtumien sydän. Kulttuurikeskus toimii monien palveluiden talona, josta löydät myös kaupunginkirjaston.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

k

Kulttuuri­ keskus - kohtaa kaikki!

7


Uutta ilmettä ja asumisen helppoutta

SAVONKADUN UUDISTUS PÄIVÄKOTI SIMPUKKA

”ASKEL ASKELEELTA” KAARINA KAIKKONEN

KAUPPIS-HEIKIN KOULU


KIRKONSALMELLA - venereittien varrella LUUNIEMELLÄ - keskustan kainalossa PARTALASSA -kalliolla kukkulalla PIHLAJAHARJUSSA - Koljonvirran kupeella OHENMÄESSÄ - kivoissa kaupunkikylissä

TEKNINEN KESKUS Pohjolankatu 14 Info/kirjaamo puh. 040 350 4217 etunimi.sukunimi@iisalmi.fi www.iisalmi.fi KAAVOITUS kaavavalmistelija Heli Kärki puh. 040 355 1886 KUNNALLISTEKNIIKKA kunnallistekniikan sihteeri Laura Honkanen puh. 040 674 1669 RAKENNUSVALVONTA­ rakennusvalvontasihteeri Marjatta Kinnunen puh. 040 643 2178 sähköinen asiointi: lupapiste.fi

TILAPALVELU tilapalvelusihteeri Pirjo Kaisanlahti puh. 040 630 1507 TONTIT kiinteistösihteeri Eija Heikkinen puh. 040 355 1804 IISALMEN VESI toimistonhoitaja Päivi Ståhle puh. 040 830 2667 KIINTEISTÖ OY PETTERINKULMA Kirkonsalmentie 12 www.petterinkulma.fi puh. 020 743 9126 - kaupungin vuokra-asunnot

VIRRANPUISTO - kotisi keskustassa ASEMAN ALUEELLA - kulttuurihistorian keskellä

Löydä unelmiesi kotimaisema Iisalmesta www.iisalmi.fi/omakoti

SIISTI IISALMI

KAUPPA LIIKUNTA

HAAVEENA OMA KOTI

Oletko ajatellut, että arjen toimivuus on meillä jokapäiväistä ylellisyyttä?

MATKAILU – RAVINTOLAT

Sopivan kokoinen kaupunki

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

s

9


8.-9.7.

12. - 13.8.2016 • • • •

Klamydia

7.7. IISALMI

Stratovarius

Amorphis • Stratovarius • Klamydia Peer Günt • Kasmir • Viikate Mikael Gabriel • Petri Nygård Ressu ja Jussi ... ja paljon monia muita Amorphis Lähin liikuntapaikka alkaa kotioveltasi

Puisto-

hiihdot 18.3.2016

Iisalmessa Paloisvuorella klo 17.00

Muk ana SUOMENHIIHTOKÄRKI JA KANSAINVÄLISIÄ TÄHTIÄ ! Sami

oKerttu Ennakk Niskanen t10€ lipu

Jauhojärvi

Ennakkolippuja myynnissä:







  IISALMI

IISALMI


Wi f e

KAUPPA MATKAILU – RAVINTOLAT

Ylä-Savossa nautit jazzista, huippukonserteista, festareista, taiteesta, kesäteatterista ja aimo annoksesta savolaista hulluttelua. Monipuoliset nähtävyydet kietoutuvat koko kansakunnan historiaan ja kulttuuriin. Luonto, järvet ja maaseutu ovat käden ulottuvilla. Tule siis ja nauti! – iisalmi.fi/tapahtumat

LIIKUNTA

j

Joutenolloo joka lähtöön!

Ca

r ryi ns

h

ip s

FINLAND

1. – 2.7.2016 Wi f e

Ca

r ryi

ng ns

h

ip s

FINLAND

Wor ld Cha mpi o

1.-2.7. 2016 SONKAJÄRVI

LÖYLYN TARKKUUSHEITTO MM 8.7.2016

• Kuhmon Kamarimusiikki esittää: Tangoa ja tanssirytmejä Maria de Buenos Aires 22.7. klo 19.15 Iisalmen Kulttuurikeskuksella • Osta liput: Lippu­toimisto ja Iisalmen kulttuurikeskus

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Wor ld Cha mpi o

Kuvat: Pekka Honkakoski

ng

SONKAJÄRVI

11


EEMIL HALOSEN MUSEO KUAPPI

KISAKELLARI

essa!

ll-laivaan Iisalm

Astu iloiseen Ro www.roll.fi


Wi f e

Ca

MATKATOIMISTO MATKASAVO Iisalmi: Kirkkopuistonkatu 17 Puh. 040 741 8001 iisalmi@matkasavo.fi Kuopio: Haapaniemenk. 28, 2krs Puh. 040 741 8015 kuopio@matkasavo.fi Matkatoimisto Matkasavo on vuonna 2012 perustettu yksityinen täyden palvelun matkatoimisto. Toimistot sijaitsevat Iisalmessa ja Kuopiossa. Palvelu- ja tuotevalikoimaamme kuuluvat lennot, hotellit, seuramatkat, lahjakortit, liike- ja messumatkat, laiva- ja kokousristeilyt, viisumit, junamatkat, räätälöidyt kaupunki- ja kaukolomapaketit sekä ryhmämatkat; ”Kaeken mualiman matkat”. Saat kauttamme myös oman linja-autoyhtiömme tilausajot, bussimatkat sekä omantuotannon valmismatkat kotimaahan ja ulkomaille.

r

ryi ng

Wor ld C ha mpi o Wi f e

Ca

r

ryi ng

Wor ld C ha mpi o ns

h

1.-2.7. 2016 SONKAJÄRVI

FINLAND

TUNNUS JA SLOGAN

h

FINLAND

ns

SONKAJÄRVI

OTA SE LOMAN

KAUPPA LIIKUNTA

Tiloissa on lisäksi kaksi juhla- ja kokoustilaa vaikkapa syntymäpäivien, tyhypäivien, polttareiden tai pikkujoulujen pitämistä varten.

MATKAILU – RAVINTOLAT

KISAKELLARI OY Kauppakeskus Keisarinkulma Kauppakatu 13, Iisalmi Puh. 045 644 7577 Elämyksiä ja liikuntaa ainutlaatuisessa paketissa! Kisakellari on liikunnallinen vapaaajanviettopaikka, jonka lajiyh-

distelmät ovat: Megazone-laserseikkailu, SimWayHunt 3D -metsästyssimulaattori ja IndoorCurling-sisäcurling.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

KUAPPI – MAAILMAN PIENIN RAVINTOLA Olutmestarin kupeessa on myös mahdollista kokea ainutlaatuinen ravintolaelämys kahden hengen ravintolassa. Kuappi kannattaa varata ennakkoon oman vierailun varmistamiseksi.

ip s

EUKONKANNON MM-KISAT 1.-2.7.2016 Sonkajärvellä www.eukonkanto.fi Perinteiset Eukonkannon MMkisat käydään Sonkajärvellä 1.2. heinäkuuta. MM-kisan lisäksi tapahtumaan kuuluvat sprintti ja joukkuekilpailu. Samana viikonloppuna juhlitaan Sonkajärven pitäjämarkkinoiden 30-vuotista taivalta teemalla Viihtyisä ja turvallinen maaseutu, jota tuodaan esille mm. paneelikeskustelussa, esittelyissä, näyttelyissä ja koulutuksessa. Kisaviikonlopun esiintyjinä ovat perjantaina Souvarit ja lauantaina Arja Koriseva ja Fortuna, Sakari Kuosmanen, Jani Jalkanen ja Hänen Orkesterinsa ja Ilpo Kaleva 25-vuotisjuhlakonsertti. Nuorten tapahtumassa lauantaina esiintyy Anna Abreu.

IISALMEN OLUTMESTARI OY Veikonkatu 1, Iisalmi Puh. 017 816 644, 044 975 3385 www.olutmestari.com Facebookissa Olutmestari palvelee kauniin Poroveden rannalla aivan Iisalmen keskustan tuntumassa. Viihtyisä makasiinimiljöö on rakennettu vuonna 1893. Yläja alakerran kabinetteja voi varata erilaisiin juhla- ja kokoustilaisuuksiin. Ravintolapalveluiden lisäksi Olutmestarista saa myös satamapalvelut: vierasvenepaikat, kalastusluvat, bensan ja dieselin myynti.

ip s

EEMIL HALOSEN MUSEO Eemil Halosentie 6, Lapinlahti Puh. 040 187 2678, 040 187 2701 info@eemil.fi | www.eemil.fi Pronssivaluyhdistys Jöötti ry:n Muodonmuutoksia-kesänäyttelyssä on mukana yli kymmenen ammattikuvanveistäjää. Näyttely painottuu pronssivaluun mutta yhdistää sitä myös muihin kuvanveisto- ja maalaustekniikkoihin. Perusnäyttelyt: Kuvanveistäjä Eemil Halonen (1875–1950) ja Lapinlahden historiaa kuvaava Elettiin sitä ennen vanhaan. Museo on avoinna 7.6.–7.8. ti–su klo 11–17, to klo 11–20 (sulj. 24.– 26.6.). Muulloin avoinna tilauksesta. Yleisöopastus kesäheinäkuussa torstaisin klo 13. Pääsymaksut 4/3/0 €.

iisalmijatienoot.fi

13


SININEN HELMI

ORIGINAL SOKOS HOTEL KOLJONVIRTA HAAPANIEMEN MATKAILU

LUONTO-SAVO

JOKINIEMEN MATKAILU

SPA HOTEL RUNNI


HOTELLI-RAVINTOLA SININEN HELMI Hankaniementie 110, Kiuruvesi Puh. 040 705 0428 info@sininenhelmi.fi www.sininenhelmi.fi Historian havinaa ja isännän tarinaa lähes 200-vuotiaan tuvan tummien hirsien alla Kiu-

LUONTO-SAVO Palosenlammintie 149, Iisalmi Puh. 0500 175 150 jouko.pulkka@luontosavo.com www.luontosavo.com Luonto-Savo sijaitsee Iisalmen ja Sonkajärven rajamaastossa, kauniin järvisen luonnon keskellä. Palveluihimme kuuluvat majoitus-, kokous- ja koulutustilat sekä juhlapalvelut. Järjestämme myös monipuolisia ohjelmapalveluita ja ruokailuja;

SPA HOTEL RUNNI Runnintie 407, Runni Puh. 017 768 751 myyntipalvelu@runni.fi www.runni.fi Täysin uudistunut Spa Hotel Runni kutsuu rentouttavalle lomalle ihanaan Runnin maalaismiljööseen, Kiurujoen varrelle! Voit majoittua kylpylä- tai kartanohotellissa, rentoutua monissa hemmotteluhoidoissa, nauttia maukkaista aterioista ja viihtyä illalla karaoken tai tanssin pyörteissä. Runnilla vietetään myös ikimuistoiset perhejuhlat sekä yritysten ja yhdistysten kokoukset, palaverit ja tykypäivät, joissa pontta päivään antaa vaikkapa melonta Kiurujoella tai nokipannukaffet laavulla.

TUNNUS JA SLOGAN

OTA SE LOMAN

KAUPPA

ORIGINAL SOKOS HOTEL KOLJONVIRTA Savonkatu 18, Iisalmi
 Puh. 010 7856 100 sales.iisalmi@sokoshotels.fi Original Sokos Hotel Koljonvirta on lämminhenkinen hotelli aivan Iisalmen keskustassa. Saman katon alta löydät 104 viihtyisää huonetta, 5 ravintolaa ja 3 kokoustilaa, Sven-, Tuuva- ja Virta-kabinetit. Kesäisin 4 terassia. Sandels-sali ja sen kabinetit soveltuvat erinomaisesti sekä juhla- ja yksityistilaisuuksiin että kokous- ja ryhmäruokailuihin.

LIIKUNTA

JOKINIEMEN MATKAILU Jokiniementie 58, Alapitkä Puh. 0400 811 266 info@jokiniemenmatkailu.fi www.jokiniemenmatkailu.fi www.facebook.com/jokiniemenmatkailu Majoitusta sekä yksityisille lomailijoille että pienille ryhmille maaseudun rauhassa. 7 mukavaa mökkiä Onkiveden rannalla, lisäksi B&B majatalon tasokkaissa huoneissa. Perhejuhlat, kokoukset, saunaillat, ryhmäruokailut, tyhy-päivät. Joustava palvelu ja rento tunnelma. Lähellä luontoa – kaukana kiireestä.

vahvaan osaamiseemme kuuluvat eräruokailut.

MATKAILU – RAVINTOLAT

HOTELLI IISALMEN SEURAHUONE Savonkatu 24, Iisalmi Puh. 0440 207701 seurahuone@haapaniemenmatkailu.fi www.iisalmenseurahuone.fi Ydinkeskustan historiallisessa rakennuksessa 40 huonetta erilaisiin majoitustarpeisiin perushuoneista perhehuoneisiin ja sviittiin. Saunatilat ja langaton nettiyhteys. Uudistettuja juhla- ja kokoustiloja jopa yli 200 hengelle. Lounge Bar. Hotellin yhteydessä on myös Rukajärven suunnan sotahistoriaa esittelevä Rukajärvikeskus.

rujärven rannalla. Aitoja makuja, luomu- ja lähiruokaa, emännän ruisleipää, rieskaa, järvikalaa, savupossua, juustoja, hilloja, pikkelsiä. Pienessä hotellissamme yksilöllisesti vanhaan tyyliin sisustetut huoneet. Ranta- tai savusaunalla leppoisia löylyjä. Kuljetuspalveluja 12+1-paikkaisella linja-autolla. Kaiken kattava palvelu!

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

HAAPANIEMEN MATKAILU Haapaniementie 165, Iisalmi Puh. 0440 207 701 info@haapaniemenmatkailu.fi www.haapaniemenmatkailu.fi Haapajärven rannalla, noin 20 km Iisalmen keskustasta. Idyllisessä maalaismiljöössä tarjolla monipuoliset ja korkeatasoiset palvelut juhlahetkiin, kokouksiin, liikunnallisiin ohjelmiin ja majoitukseen. Haapaniemen Hirsikartano, Kelosali, Huvila, Haapaniemen Lomamökit ja savusauna.

iisalmijatienoot.fi

15


k

Kokoa joukkosi Koljonvirralle! Kesäteatteria, tapahtumia, ratsastusta, jalisgolfia, skeittausta, historiaa tai ihan vaan joutenoloa. Taisteluiden ja tarinoiden Koljonvirta on monipuolinen koko perheen virkistys- ja matkailukohde.

AIKAMATKALLE MENNEISYYTEEN Parhaiten Koljonvirta tunnetaan kuuluisasta taistelusta, joka käytiin Ruotsin ja Venäjän välisessä Suomen sodassa 1808–1809. Sodan seurauksena Suomen alue liitettiin Venäjän valtakuntaan, mutta Suomelle myönnettiin kuitenkin autonominen asema Porvoon valtiopäivillä 1809.

tä taistelusta on kansallisrunoilijamme J.L. Runeberg runoillut teoksessaan ”Vänrikki Stoolin tarinoita”.

Koljonvirran taistelu käytiin 27.10.1808, tuolloin ruotsalais-suomalaiset joukot saivat eversti Sandelsin johdolla voiton venäläisistä joukoista. Täs-

JUHANI AHON MUSEO avoinna 15.5.-31.8. p. 040 489 4026 (kesäaikaan) juhaniahonmuseo@iisalmi.fi www.iisalmi.fi/juhaniahonmuseo

KOLJONVIRTA CAMPING & CATERING Ylemmäisentie 6, Iisalmi Puh. 050 321 3846, koljonvirta@koljonvirta.fi, www.koljonvirta.fi Koljonvirran Kartanon majoitus- ja juhlapalvelut herkullisine noutopöytineen ovat käytössänne läpi vuoden. Perinteitä huokuvat Kartanon tilat pihapiireineen tarjoavat idyllisen vaihtoehdon ikimuistoisiin juhliin kuin rennompiin illanviettoihinkin. Kesäisin Kartanomajoituksen lisäksi Camping

alueellamme on mahdollisuus majoittua niin telttaan, mökkiin kuin matkailuautoon. Kesäisin alueen kahvilassa nautit herkullisen aamiaisen tai kahvit tuoreen kahvileivän kera ja isompaan nälkään kartanon a la carte ravintola on auki sesongin aikaan joka päivä.

Koljonvirran maisemissa kiertävä historiapolku opastauluineen on elämyksellinen aikamatka luonnonkauniissa ympäristössä. Polun myötä tutustut Suomen sodan ja Koljonvirran taistelun historiaan.

Kts. tapahtuma­kalenteri s. 18

camping & catering MAJOTUS JUHLAPALAVELUT • KOKKOOKSET • TAPAHTUMAT

KANSALLISKIRJAILIJA JUHANI AHO Kirjailija Juhani Aho (1861– 1921), asui Mansikkaniemellä vuosina 1865–1876. Aho tunnetaan mm. klassikkoteoksestaan ”Rautatie” sekä lyhyistä novellimaisista kirjoituksistaan, lastuista. Juhani Ahon museolla pääset tutustumaan 1800-luvun pappilamiljööseen ja kansalliskirjailijamme elämään.

KOLJONVIRRAN RATSASTUSKESKUS www.koljonvirranratsastus­ keskus.sporttisaitti.com KESÄAIKAAN TOIMIVA GRILLI www.koljonvirta.fi/fi/Koljon­ virta-info/Koljonvirta-Grilli TILAUSRAVINTOLA METSÄPIRTIN PITOPALVELU www.metsapirtinpito­palvelu.fi


KAUPPA ME ROSVOLAT su 8.5. klo 15 to 12.5. klo 12 pe 13.5. klo 12 to 19.5. klo 12 pe 20.5. klo 12

KARAVAANARIT ensi-ilta koululaisille koululaisille koululaisille koululaisille

la 28.5. klo 15 su 29.5. klo 15 la 11.6. klo 15 su 12.6. klo 15 la 18.6. klo 15 su 19.6. klo 15 Lisäksi elokuussa joko 12.8.-14.8. tai 19.8-21.8.

la 2.7. klo 15 su 3.7. klo 16 ke 6.7. klo 19 to 7.7. klo 19 pe 8.7. klo 19 la 9.7. klo 15 su 10.7. klo 15 ke 13.7. klo 19 to 14.7. klo 19 pe 15.7. klo 19 la 16.7. klo 15 su 17.7. klo 15

ke 20.7. klo 19 pe 22.7. klo 19 la 23.7. klo 15 su 24.7. klo 15 ke 27.7. klo 19 to 28.7. klo 19 pe 29.7. klo 19 la 30.7. klo 15 su 31.7. klo 15 ke 3.8. to 4.8. pe 5.8. la 6.8. su 7.8.

klo 19 klo 19 klo 19 klo 15 klo 15

LIIKUNTA

MANSIKKANIEMI, KOLJON­VIRTA TEATTERIN ESITYKSET

MATKAILU – RAVINTOLAT

KOLJONVIRTA TEATTERI Ouluntie 37, Iisalmi www.koljonvirta.fi Facebookissa Tulevana kesänä Koljonvirta Teatterissa päästään nauttimaan kahdesta näytelmästä. Me Rosvolat leiriytyvät Koljonvirralle teatterin nuorisojaoston voimin alkukesällä. Hurjan lempeää näytelmää seuraa musiikkikomedia Karavaanarit, joka kulkee viimekesäisen menestysnäytelmä Kauppa-auton jalanjäljissä. Luvassa on nostalgisia Finnhitsejä ja olkatoppauksia sekä viime kesältä tuttuja savolaisia tunnelmia ja maisemia!

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Teatteriruokailut ja väliaikatarjoilut KOLJONVIRRAN KARTANO 050 3213846 tai koljonvirta@koljonvirta.fi

Tutustu Taisteluiden ja tarinoiden Koljonvirtaan: www.koljonvirta.fi

17


t

Torilla & turuilla

IISALMEN TAPAHTUMIA – KEVÄT–KESÄKAUSI

Maalismarkkinat Tori KokoJazz Club, Johanna Iivanainen Kustaa Aadolfin kirkko KokoJazz Club, Paula Koivuniemi Kulttuurikeskus KokoJazz Club, Paula Koivuniemi Raatihuone Matti ja Teppo Iisalmen Seurahuone KokoJazz Club, Tuure Kilpeläinen BePop JVG (nuorisokonsertti) Liikuntahalli Kevätmarkkinat Tori Kevätmessut Jäähalli Graceville Cruising and Car & Bike Show Tori Sirkus Finlandia Luuniemi Iisalmen seudun kuvataideseuran kesänäyttely Koljonvirta Camping & Catering Tivoli Sariola Luuniemi Koljonvirta Country & Blues Koljonvirta Camping & Catering Liikennepuiston avajaiset Luuniemi Piiri pieni pyörii Koljonvirta Camping & Catering Aho-päivät Kulttuurikeskus, Mansikkaniemi Sawolaeset perinnekonepäevät Koljonvirta Camping & Catering Runnin Megarompepäivät Runni Koljonvirran Juhannus Koljonvirta Camping & Catering Juhani Ahon museon lastentapahtuma Mansikkaniemi 1.-2.7. Rocking by the River vol. 5 Koljonvirta Camping & Catering 1.-2.7. Maakuntajuhlat Tori 3.7. Maakuntajuhlat Mansikkaniemi 7.7. Limuset Luuniemi 8.-9.7. Oluset Luuniemi 8.7. Löylyn Tarkkuusheiton MM-kisat Luuniemi 8.-9.7. Oluset in the City Tori 9.7. Koljonvirta Truck meeting 2016 Koljonvirta Camping & Catering 16.7. Kohtuuttoman kovvoo ajua Skate-tapahtuma Koljonvirta Camping & Catering 22.7. Operetta Maria de Buenos Aires Kulttuurikeskus 23.7. Jaakko Teppo goes to Koljonvirta Koljonvirta Camping & Catering 30.7. River Roots Koljonvirta Camping & Catering 31.7. Juhani Ahon perinnepäivät Mansikkaniemi 11.-12.3. 23.3. 7.4. 8.4. 8.4. 23.4. 29.4. 13.-14.5. 15.5. 21.5. 29.5. 1.6-30.8. 1.-7.6. 4.6. 8.6. 11.6. 17.-19.6. 24.6. 28.6.

PAULA KOIVUNIEMI

TUURE KILPELÄINEN

TORILLA TAPAHTUU

IHMEIDEN ILTA

TUNNUS JA SLOGAN

camping & catering MAJOTUS JUHLAPALAVELUT • KOKKOOKSET • TAPAHTUMAT

OTA SE


IskelmäMestarit Estradilla -konsertti: Sari Hänninen, Markku Uhlbeck, vierailijana Leif Lindeman - Kiuruveden kulttuurikeskus 16.4. Saikkua kiitos -lääkärikomedia 13.-17.7. Kiuruveden Iskelmäviikko - Iskelmäareena 26.8. Taiteiden ilta - Kiuruveden kirjasto ja kulttuuritalo 2.4.

KAUPPA

KIURUVESI

28.-29.5. Vieremän Erä- ja matkailumarkkinat - Vieremän urheilukenttä 10.-12.6. Vieremän Kyläpäivät 11.6. Kohiseva Kokka -etappisoutu 13.5. 28.5. 24.6. 1.7. 22.7. 5.8.

RAVIT Ylä-Savon Hippoksella: - Valkeisten ravirata K-Rauta Veljekset Heiskanen -ravit Toto76-ravit Juhannusravit Osuuspankkiravit Einari Vidgren muistoajo & Iisalmen Sanomat lähtö Yrittäjäravit

LAPINLAHTI 13.5. 19.6. 6.8. 2.9. pe 1.7.

Toukotaika - Varpaisjärven keskustassa Lapinlahden eliittikisat - Valio Areena Lapinlahden Juusto- ja viinijuhlat - Lapinlahden jäähalli Taidekadun Aikataika - Lapinlahden keskustassa Varpaisjärven Yömaraton

SONKAJÄRVI

14.6.-3.7. ”Juha”-näytelmä - Jyrkän Ruukin kesäteatteri 1.-2.7. Pitäjämarkkinat 1.-3.7. Eukonkannon 21. MM-kisat 1.-3.7. Original Sukeva - Sukeva 1.7. Löylyn Tarkkuusheiton MM-osakilpailu v Eukonkanto 2.7. Löylyn Tarkkuusheiton MM-semifinaali - Eukonkanto 12.-17.7. Sonkajärvi Soi

KEITELE

29.-30.7. Keitele-päivät

MATKAILU – RAVINTOLAT

VIEREMÄ

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Aikuisurheiluliiton SM-kisat Sankariniemi KevytOlo Viikonloppu Tori Körttiseurat Koljonvirta Camping & Catering Rompepäevät & Terva-ajot Koljonvirta Camping & Catering RunniRock Runni Edvinin elokuvailtama Koljonvirta Camping & Catering Lady Pesis Luuniemi Ihmeiden Ilta Iisalmessa Kulttuurikeskus ja kaupunki Leikkilauantai Koljonvirta Camping & Catering Elotori Juhani Ahon museolla Mansikkaniemi Aseveli-ilta Kulttuurikeskus 14. Div Perinneyhdistyksen nuoriso- ja perinnepäivä Luuniemi 10.-11.9. Euroopan kulttuuriympäristöpäivä Kulttuurikeskus 16.-17.9. Syysmarkkinat Tori 17.9. Alli Nissisen juhlaseminaari Kulttuuurikeskus 9.10. Valtakunnallisen reumaviikon avajaisjuhla Kulttuurikeskus 17.-23.10. IpanaIisalmi Kulttuurikeskus ja kaupunki 28.-29.10. Kekri Tori, Olvihalli ja kaupunki 26.11. Joulunavaus Iisalmessa Tori 27.11. Joulumessut Liikuntahalli 2.-3.12. Joulumarkkinat Tori 6.12. Itsenäisyyspäivän juhla Kulttuurikeskus Lucia Pyhän Ristin kirkko 31.12. Uuden Vuoden vastaanotto Pyhän Ristin kirkko Katso ajankohtaiset tapahtumatiedot osoitteessa www.iisalmi.fi/tapahtumat 5.-7.8. 5.-6.8. 7.8. 12.-14.8. 12.-13.8. 20.8. 20.8. 27.8. 28.8. 3.9. 4.9.

SEUTUTAPAHTUMIA

LIIKUNTA

IISALMEN TAPAHTUMIA – SYYSKAUSI

19


Kuva: Heikki Sarkala

Kuvat: Iisalmen Kuva

CHAPLIN

Kuvat: Iisalmen Kuva

TUOPPIKELLARI GRACEVILLE

CAVE


i

RAVINTOLA CAVE Savonkatu 20, Iisalmi Puh. 017 822 144 palaute@ravintolacave.fi Facebokissa Astu luolaan! Suositussa yökerhossa myös Rock soi omalla puolellaan. 1997 perustetussa Cavessa sinua palvelee ammattitaitoinen henkilökunta. Dj soittaa tanssimusaa ke, pe ja la. Blackjackia voi pelata ke klo 23 - 02.15, pe - la klo 22.15 - 02.25. Avoinna ke-su, vapaa pääsy. Seuraa tapahtumia Facebookissa.

NIGHT CLUB STELLA Louhenkatu 9, Iisalmi Puh. 045 846 6226 Yökerhostamme löytyy viikonloppuisin hilpeitä ihmisiä, hyvää musiikkia ja iloista palvelua. Night Club Stellassa on myös mahdollisuus omaan esiintymiseen karaoken merkeissä. Karaoke ravintola on auki aina kun yökerhokin pe - la klo 22-04.

RAVINTOLA CHAPLIN Pohjolankatu 7B, Iisalmi Puh. 017 818 819 www.chaplin.fi Facebookissa Lämminhenkinen, gastropubtyylinen seurusteluravintola, jossa voit nauttia herkullisesta ruoasta ja laajasta juomatarjonnasta yksin tai ystävien seurassa. Tyylikäs sisustus ja musiikki luovat viihtyisän tunnelman.

Ravintolassamme voit myös pelata pelejä, lukea lehtiä. Noutopöytä lounas arkipäivisin klo 11.00-14.00. Katetulla terassillamme ei sadekkaan haittaa ajanviettoa. TUOPPIKELLARI Pohjolankatu 5, Iisalmi Puh. 017 818 190 www.tuoppikellari.fi Facebookissa Iisalmen vanhin yksityinen ravintola, ehta yläsavolainen olohuone. Se oikeiden immeisten kohtauspaikka, jossa turistiakaan ei ihmetellä, vaan pyydetään reilusti istumaan samaan pöytään ja viettämään savolaista laatuaikaa mukavassa seurassa. Hulvattomia tietokilpailuja, karaoke, savolainen baaritiski ja open stage, alkuperäinen ja oikea, vapaamuotoinen esiintymistilaisuus muusikoille, näyttelijöille, taikureille ja muille taiteilijoille. Talo tarjoaa käyttöön soittimet ja äänentoiston.

TUNNUS JA SLOGAN

OTA SE LOMAN

MATKAILU – RAVINTOLAT

BAR & CAFE GRACEVILLE Kauppakatu 15, Iisalmi Puh. 0400 355 567 info@graceville.fi www.graceville.fi Uusi, iloinen Bar & Cafe Iisalmen torilla! Aktiivisten ihmisten kohtauspaikka niin päivällä kuin yölläkin. Burgeribaaristamme maittavat burgerit, erikoiskahvit yms. suolaiset, illemmalla rentoudut tunnelmallisessa pubimiljöössä. Elävää musiikkia, jami-iltoja. Kesällä käytössäsi on kaupungin hotein terassi. Avoinna joka päivä.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Iisalmen ilta- ja yöelämästä ei ideoita puutu. Mieluinen paikka löytyy varmasti niin kulinaariseen illanviettoon, lasilliselle, pelionnensa kokeilijoille, laulun lahjoihin, tanssijalan vipatukseen kuin maailmaparannukseen hyvässä seurassa.

LIIKUNTA

KAUPPA

Iloista iltaa!

iisalmijatienoot.fi

21


Kuvat: Iisalmen Kuva

Kuvat Tommi Korpihalla

MAXI CAFE

Kuvat Tommi Korpihalla

METSÄPIRTTI

KAHVILA-RAVINTOLA ILTALYPSY

DRAGON SHENG

MEHEVÄ


e

KAHVILA-RAVINTOLA ILTALYPSY Kilpivirrantie 3, Iisalmi Puh. 017 816 111 eetu.tikkanen@iltalypsy.com www.iltalypsy.fi Iltalypsy sijaitsee loistavien kulkuyhteyksien varrella, joten meille on helppo tulla millä ta-

hansa kulkupelillä, rekka-autosta polkupyörään. Valoisa ja tilava ruokaravintolamme tarjoaa joka päivä itse leivotut leivät sekä tuoreista raaka-aineista valmistetun kotiruokalounaan. Kahviosta saat oman leipomon tuoreet pullat ja munkit. Myös hampurilaisravintola ja lähikauppa sekä lähiruokien ja lahjatavaroiden myyntipiste. KAHVILA-RAVINTOLA MEHEVÄ Eteläntie 4, Iisalmi Puh. 017 822 454 kahvilameheva@gmail.com www.meheva.fi Ravintola Mehevän ruoka on kuin äidin laittamaa: aina alusta asti itse tehtyä. Käytämme valmistuksessa mahdollisimman paljon kotimaisia ja sesongin mukaisia raaka-aineita. Tule herkuttelemaan Mehevän lounaalla tai grilliherkuilla. Valittavanasi ovat myös Subwayn herkulliset leivät, Kotipizzan tuoreet pizzat tai Rollsin mehevät hampurilaiset. Meillä nautit myös vastajauhetusta kahvista, teestä tai Tazzakaakaosta. Jälkiruuaksi tai sellaisenaan Spice Icen herkulliset jäätelöannokset.

MAXI CAFE Tokmannin yhteydessä Meijerikatu 3, Iisalmi Puh. 017 823 733 Tervetuloa nauttimaan herkullisista makuelämyksistä. Leivomme ja valmistamme itse lähes kaikki tuotteemme ja tuoreus on meillä aina taattua. Valikoimiimme kuuluvat niin suolaiset kuin makeat herkut mm. täytetyt patongit, ruistaskut, paninit sekä runsaat ja raikkaat salaattiannokset. Since 2002. METSÄPIRTIN PITOPALVELU Vanhakainuuntie 6 A, Iisalmi Puh. 0400 568 634, 040 578 0605 info@metsapirtinpitopalvelu.fi www.metsapirtinpitopalvelu.fi Metsäpirtin Pitopalvelu tarjoaa unohtumattomia juhlia kauniilla paikalla Iijärven rannalla, Mansikkaniemellä. Vain 3 km Iisalmen keskustasta. Meillä voit viettää häät, lakkiaiset, muistotilaisuudet, ristiäiset ja kokoukset nykyaikaisilla audiolaitteilla. Saliin mahtuu jopa 240 asiakasta. Tilauksesta teemme herkkuja niin arkeen kuin juhlaan. Tervetuloa viettämään ikimuitoisia juhlia, eli kaikki elämäsi juhlat Metsäpirtillä.

TUNNUS JA SLOGAN

Meijerikatu 3, (017) 823 733

OTA SE LOMAN

MATKAILU – RAVINTOLAT

DRAGON SHENG KIINALAINEN RAVINTOLA Kirkkopuistonkatu 21, Iisalmi puh. 017 822 202 www.dragonsheng.com Iisalmessa jo 11 vuotta! Ravintolassamme on monipuolinen lounasbuffet viikon jokaisena päivänä. Buffeeseen sisältyy 8 ruokalajia, keitto, runsas salaattipöytä, leivät ja levitteet, juomat sekä jälkiruoaksi kahvi tai kiinalainen tee sekä kakku. Ála Carte- ja take away -ruokia voi tilata myöskin koko päivän ajan. Meillä on B-alkoholioikeudet, joten voit ottaa ruokajuomaksi vaikkapa viiniä tai kiinalaista olutta. Mausteisen ruoan ystäville meiltä löytyy kiinalaisia perinneruokia joita voi syödä paikan päällä tai ottaa mukaan. Tervetuloa nauttimaan hyvästä ruoasta ja aidosta kiinalaisesta tunnelmasta!

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Kun hiukoo, maukas lähiruoka on paikallaan ja tahtoo viedä kielen mennessään. Voit myös tyydyttää nälkäsi vaikkapa kevyen lounaan tai pizzan äärellä. Ja kun on kahvin aika, on sallittua pistää suut makeaksi. Herkullista päivän jatkoa!

LIIKUNTA

KAUPPA

Ensin syödään, sitten kahvitellaan

iisalmijatienoot.fi

23


Hyvä syy tulla Sokos Hotelliin No 203

Sydämellisesti

TERVE-

TULOA Original Sokos Hotel Koljonvirta on lämminhenkinen hotelli aivan Iisalmen keskustassa. Saman katon alta löydät 104 viihtyisää huonetta, 5 ravintolaa, 3 kokoustilaa ja kesäisin 4 terassia.

VARAA HETI OSOITTEESSA:

SOKOSHOTELS.FI Savonkatu 18, Iisalmi | sales.iisalmi@sokoshotels.fi | puh. 010 7856 100 (0,0835 €/puh + 0,1669 €/min)


Tervetuloa

KAUPPA

Ka i ka k k i s ton am all an a!

Eteläntie 4:stä, ravintola Mehevän sisältä löydät toinen toistaan houkuttelevampia ruokapaikkoja – tervetuloa tutustumaan makujen maailmaan!

Kotipizza on suomalainen, vuonna 1987 perustettu pizzaketju, jonka laajasta valikoimasta löytyy pizzoja isoon ja pieneen nälkään. Rolls on Suomen tunnetuimpia pikaruokabrändejä. Tule maistamaan maankuuluja Rollsin MaMa-, PaPa- ja BaBy-aterioita!

Eteläntie 4, Iisalmi avoinna: ma-to 8–20, pe 8–21, la 8–18, su 12–18

Spice Ice Iisalmi

Eteläntie 4, Iisalmi avoinna: ma-to 8–20, pe 8–21, la 8–18, su 12–18

Rolls Iisalmi

Eteläntie 4, Iisalmi avoinna: ma-to 8–20, pe 8–21, la 8–18, su 12–18

Kotipizza Eteläntie

Eteläntie 4, Iisalmi avoinna: ma-to 8–20, pe 8–21, la 8–18, su 12–18 Kirkkopuistonkatu 19, Iisalmi avoinna: ma-su 11–21

Ravintola Mehevän keittiön ruoka on alusta asti itse tehtyä – paikallisista, kotimaisista ja sesongin mukaisista raaka-aineista. Tervetuloa koko perheen ruokapaikkaan!

osta 3, maksa 2

va in

täl

lä k

up

on

gil la

Tervetuloa herkuttelemaan

Tarjous on voimassa tällä kupongilla 31.12.2016 asti Iisalmen Subway® -ravintolassa. Tarjous Iisalmen uuteen koskee vain 15 ja 30 cm Subi® -leipiä. Maksulliset lisukkeet eivät sisälly hintaan. Tarjoamme Spice Ice -jäätelöbaariin! edullisimman tuotteen. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Yksi tarjous/asiakas.

Subway® Iisalmi

Eteläntie 4, Iisalmi avoinna: ma-to 8–20, pe 8–21, la 8–18, su 12–18

MATKAILU – RAVINTOLAT

Spice Icesta löydät softista, irtojäätelöitä ja suuren valikoiman suussa sulavia lisukkeita. Kokoa juuri oman makusi mukainen jäätelöherkku!

Subway® Iisalmi

Avajaistarjouksena Pieni

4€

Pyörremyrsky SUBWAY® is a Registered Trademark of Subway IP Inc. ©2016 Subway IP Inc.

Tarjous on voimassa 9.-13.12.2015.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Subway® on Suomen parhaaksi valittu pikaruokaketju. Runsaasta valikoimasta löytyy leipiä ja salaatteja jokaiseen makuun.

LIIKUNTA

herkuttelemaan Eteläntielle!

30078446 _Spice_Ice_ilmoitus_Iisalmeen_52x74.indd 1 11.11.2015 11.24

25


Torikahvila avoinna päivittäin 1.4. - 30.9.2016 Grilli avoinna viikonloppuisin ympäri vuoden

Tervetuloa

www.iisalmentorikahvila.fi

Ravintola OLUTMESTARI on kauniin Poroveden rannalla. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi voit vuokrata vierasvenepaikat, tankata veneesi ja ostaa myös kalastuluvat. Olutmestarin yläkerran idyllinen ja tilava ravintolasali muuntuu hetkessä kokous- tai juhlatilaksi, jossa voit viettää syntymäpäiviä, ristiäisiä tai vaikkapa pikkujoulut. KESÄAIKAAN (30.4-27.8.2016) avoinna: ma-to 11-24 (02) keittiö 20.45 pe-la 11-02 keittiö 21.45 su 12-24 (02) keittiö 20.45 SYYSKUUSSA avoinna: pe-la 15-22 keittiö 20.45 TALVIKAUDELLA olemme avoinna tilauksesta. TIEDUSTELUT JA VARAUKSET talviaikaan 044 975 3385, kesäaikaan 017 816 644 Maailman pienin ravintolamme, KUAPPI, palvelee Iisalmen satamassa, isoveli Olutmestarin naapurissa. Ravintolaan mahtuu yhtäaikaa kaksi asiakasta. Kelien tai varusteiden salliessa voimme lisäksi tarjoilla myös terassille. Olutmestarin keittiö palvelee Kuapin asiakkaita ja sen ruokalistalta voit valita sopivat suuhun pantavat. KUAPPI on avoinna 30.4-27.8.2016 Avoinna tilauksesta aina Olutmestarin ollessa auki.


KAUPPA

KARJALAISEN KULTTUURIN NÄYTTELY Raatihuoneen pohjoisen puoleisessa päädyssä sijaitsevassa salissa on avattu KARJALAISEN KULTTUURIN NÄYTTELY. Näyttely koostuu Evakko Säätiön omistamista 82:sta rajan taakse jääneistä karjalaisortodoksisista kirkkojen ja tsasounien pienoismalleista. Näyttelyssä on mahdollisuus seurata myös multimediaesitystä: Rajan taakse jääneet kirkot ja tsasounat. Näyttely avoinna Ravintola Raatihuoneen aukioloaikoina. Ryhmille opastetut kierrokset tilauksesta. Lämpimästi Tervetuloa!

Kauppakatu 22 | puh. 050-408 6009 ravintola@raatihuone.fi | www.raatihuone.fi

MATKAILU – RAVINTOLAT

Tervetuloa aistimaan ja maistelemaan Ravintola Raatihuoneen ainutlaatuista tunnelmaa.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Lounas arkisin klo 10-15 ja su 11-14. Herkullista ruokaa tunnelmallisessa ympäristössä aivan Iisalmen keskustassa Kulttuurihistorialliset puitteet tarjoavat upeat ruokailuhetket sekä ikimuistoiset yritys- ja perhetapahtumat. Ravintolamme keittiö valmistaa herkulliset ja maistuvat lounaat ja notkuvat noutopöydät pääsääntöisesti lähi- ja luomuraaka-aineista. Aulabaarissa on tarjolla erilaisia juomia, virvokkeita sekä pientä suolaista ja makeaa. Lisäksi Aula­baarissa voit nauttia kiireettömän hetken, vaikka luomuviinilasin ääressä.

LIIKUNTA

RAVINTOLA RAATIHUONE

27


LUE LISÄÄ NETISTÄ: www.iisalmi.fi/liikuntapalvelut www.iisalmi.fi/uimahalli www.iisalmi.fi/ladut Seuraa latujen kunnossapitoa reaaliaikaisesti SoftROI-palvelussa. www.iisalmi.fi/paloisvuori www.po1nt.fi/iisalmi www.iisalmi.fi/harrastehaku Harrastehaulla voit etsiä sinua kiinnostavia harrastuksia Iisalmen seudun kattavasta tarjonnasta.

Iisalmi sijaitsee vesistön ympäröimänä hiihto- ja ulkoilukeskus Paloisvuoren kyljessä. Erilaiset väylät, reitit sekä piha- ja puistoalueet ovat kaikkien käytettävissä. Monipuolinen ja kaunis savolainen ympäristö puhtaan ilman kera houkuttelee jäämään ulos ja nauttimaan olosta.


L 6

5

1

3

2

City-reitti

sauvakävely ja kävely (valaistu) n. 7.5 km

Paloisten reitti (kesäaikana) n. 9 km

Paloisvuoren maisemareitti (kesäaikana) n. 2.3 km

www.iisalmi.fi

1. Kuntoilulaitteet 2. Kuntoilulaitteet 3. Kuntoilulaitteet 4. Näköalapaikka 5. Kuntoilulaitteet 6. Kuntoilulaitteet

(valmistuu 2011)

Opastuspiste Uimaranta

4

Keskeisimmät ja monipuolisimmat liikunta- ja virkistysalueet Iisalmessa ovat Paloisvuoren ulkoilualue sekä Kankaan liikuntapuisto. Paloisvuorella liikuntaa voi harrastaa monipuolisesti ympäri vuoden muun muassa lasketellen, hiihtäen, frisbeegolfaten ja maastopyöräillen. Kankaan liikuntapuistossa voi liikkua ulkoillen tai harrastaa monipuolisesti eri liikuntalajeja halleissa tai tekonurmella. Pienen matkan päässä keskusta löytyvät lisäksi mm. Ahmon golfkenttä ja Koljonvirran ratsastuskeskus.

MATKAILU – RAVINTOLAT

Kaupungista löytyy runsaasti toiminnallisia liikuntapalveluja ja virikkeellistä liikkumisympäristöä niin arkiliikuntaan kuin paikallisten, maakunnallisten ja valtakunnallisten urheilutapahtumien tarpeisiin.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Iisalmessa liikunnallisen elämäntavan ja terveyden edistämiseen panostetaan vahvasti. Hyvin hoidetut, monipuoliset ja helposti saavutettavat liikuntapaikat innostavat harrastamaan liikkumista ja ovat yksi Iisalmen vetovoimatekijöistä.

LIIKUNTA

KAUPPA

Lähin liikuntapaikka alkaa kotioveltasi

29



KAUPPA

Fysioterapiahoidot

• Selkä- ja niskakivut, nivelrikot,

LIIKUNTA

35 vuotta kivun hoidon asiantuntijana

vuokraus

Kirkkopuistonkatu 15 A, Iisalmi • Puh. 017 825 600, 0440 825 600 info@parannuksenfysikaalinen.fi • www.parannuksenfysikaalinen.fi Avoinna ma–to klo 9–19 ja pe 9–16

Ystävällistä Palvelua vuodesta 1927

Kirkkopuistonkatu 17, Iisalmi

Puh. (017) 813600

www.kirkkopuistonapteekki.fi Palvelemme: ma-pe 8-20, la 8-16, su ja pyhinä 11-16

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

vyöhyketerapia

MATKAILU – RAVINTOLAT

rasitusvammat jne.

• Asentoperäisen huimauksen hoito, Liikunta tukipohjalliset ja kinesioteippaus • Yksilöllistä ja ryhmä• Myös ilman lääkärin lähetettä muotoista kuntoutusta ja kotikäynteinä • 5 allasryhmää viikossa • Hieronta, akupunktio ja • Yksityisryhmän ja allastilan

31


Tervetuloa mukaan sinun seurakuntaasi! ”Kutsumme sinut mukaan seurakunnan toimintaan, etsimään Jumalaa ja kasvamaan uskossa, sekä välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta, sekä tarvittaessa saamaan apua ja lohdutusta.” – kirkkoherra Janne Bovellan Tervetuloa jumalanpalvelukseen sunnuntaisin klo 10 kaupungin keskustan Pyhän Ristin kirkkoon tai klo 13 Kustaa Aadolfin kirkkoon. Ilon ja surun juhlissa kuten häissä, hautajaisissa, ristiäisissä ja konfirmaatiossa sekä elämän eri vaiheissa tahdomme olla tukenasi ja elää kanssasi. Häät, kaste, rekisteripalvelut ja tilavaraukset 044 7335 202

Tule mukaan toimintaan! Lapset ja lapsiperheet, yhden vanhemman perheet, nuoret äidit

044 7335 225

Nuoret ja rippikoulutyö

044 7335 215

Musiikki ja kuorot

044 7335 251

Hautaukseen liittyvät palvelut 044 7335 201

Apua ja tukea arkeen (diakonia)

044 7335 283

Apua ja tukea

Lähetys ja kansainvälinen työ

044 7335 226

Vapaaehtoistyön toimintaa ja koulutusta

044 7335 283

Toimintaa aikuisille raamattupiirit, luennot ym.

044 7335 246

Kirkkoherra

044 7335 200

Seurakuntasihteeri

044 7335 204

Seurakuntapappi

044 7335 253

Sairaalapappi

044 7335 208

Diakonian vastaanotto ilman ajanvarausta torstaisin klo 9–11 seurakuntatalolla. Kotikäyntejä pyydettäessä. Lisätietoja numerosta 044 7335 344 Iisalmen yhteinen ruoka-apu maanantaisin klo 12 (os. Savonkatu 19 A 4). Kuopion seurakuntien perheasiain neuvottelu­keskus (Suokatu 22 A 5. krs, PL 1064, 70101 Kuopio). Ajanvaraus ma-pe klo 9–11 040 4848 480 Kirkon Palveleva puhelin päivystää paikallis­ puhelun hinnalla joka ilta, arkena ja pyhänä, suomeksi numerossa 010 190 071 ja ruotsiksi numerossa 010 190 072 Tukea verkossa www.verkkoauttaminen.fi/ palvelevanetti

Sinut on kutsuttu – tule sellaisena kuin olet! Seurakuntatalo: Ilvolankatu 14 b 74100 Iisalmi

Pyhän Ristin kirkko: Haukiniemenkatu 10 b Kustaa Aadolfin kirkko: Kirkkotie 20 > www.iisalmenseurakunta.fi > www.facebook.com/ylasavonseurakunnat > @ylasavonevl (Twitter) > @ylasavonseurakunnat (Instagram)


Suun terveydenhuolto Keskitetty ajanvaraus ja hoidon tarpeen arviointi ma-pe klo 8 -15 puh. (017) 272 4400 Arki-ilta (klo 16 jälkeen), pyhä- ja viikonloppupäivystys Kuopion yliopistollinen sairaala, päivystys, puh. (017) 174 500 Lapsiperheiden palveluohjaus arkisin klo 8 - 14 puh. 040 014 4514 Perheneuvola ma, ti ja pe klo 8-10, to klo 12-14 puh. 040 656 5117 Mielenterveys- ja päihdepalvelut puh. 040 761 4400, 24h OHJURI, ikäihmisten asiakasneuvonta (Kotona asumisen tuki) puh. 040 712 1190 ma-ke, pe klo 9 -15 ja to klo 9 - 14 Eläinlääkäripäivystys klo 16.00 jälkeen ja viikonloppuisin puh. 0600 11677 Läntinen puh. 0600 11678 Itäinen

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Puhelinvaihde: (017) 272 41 Postiosoite: PL 4, 74101 Iisalmi Laskutusosoite: PL 17, 74101 Iisalmi

Sähköposti: kirjaamo@ylasavonsote.fi Sähköposti:etunimi.sukunimi@ylasavonsote.fi Internet: www.ylasavonsote.fi

LIIKUNTA

KAUPPA Päivystys Päivystys, 24 h puh. (017) 272 2346 Iisalmen sairaala, Riistakatu 23, Iisalmi Hoidon tarpeen arviointi ja vastaanotot ilman ajanvarausta Asiointi numerojärjestyksessä, ei ennakkoilmoittautumista Iisalmi (Meijerikatu 2 ) ma-pe klo 8 - 15.30 Kiuruvesi (Nivankatu 31) ma-su klo 8-16, juhlapyhinä suljettu Sonkajärvi (Taivallahdentie 4) ma-pe klo 8.30 - 10.30 Kiireetön asiointi terveyskeskuksissa Iisalmi (Meijerikatu 2 ) Sairaanhoitajat: ma - pe puh. (017) 272 4222 Kiuruvesi (Nivankatu 31) Ajanvaraus: puh. (017) 272 9494 puh. (017) 272 9497 Sonkajärvi (Taivallahdentie 4) Ajanvaraus ma-pe klo 8-15 puh. (017) 272 7479 Vieremä (Malilantie 6) - Eteläinen alue, puh. (017) 272 8471 - Pohjoinen alue, puh. (017) 272 8472

MATKAILU – RAVINTOLAT

Sähköinen asiointi www.ylasavonsote.fi -> Sähköinen asiointi

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Hätänumero 112 Myrkytystietokeskus p. (09) 471 977 tai (09) 4711 (vaihde)

33


Iisalmi tarjoaa koulutusta myös kaiken­ ikäisille maahan­ muuttajille.


Kun tiedonjano kaipaa sammutusta, ammattitaito kohennusta tai ura uusia haasteita, Iisalmen koulutuspalveluista löytyy iso joukko hyviä opinahjoja. Kahdentoista peruskoulun lisäksi opetusta tarjoavat lyseo, kansalaisopisto, musiikkiopisto, Snellman-kesäyliopiston toimipiste, Ylä-Savon ammattiopisto, Savon ammatti- ja aikuisopisto sekä Savonia-ammattikorkeakoulu.

IISALMEN LYSEO www.iisalmi.fi/lyseo Tänä vuonna 120 vuotta täyttävä Iisalmen lyseo on Ylä-Savon suurin lukio. Koulussa on myönteinen ilmapiiri ja vahva tekemisen kulttuuri. Laadukas opetus, innostava toimintaympäristö, uusi opetusteknologia sekä omien tavoitteiden mukainen työjärjestys innostavat opiskelijoita, mikä näkyy hyvinä oppimistuloksina ja erinomaisina jatko-opiskeluvalmiuksina. Opiskelija voi rakentaa lyseossa ikioman erikoislukion laajan valinnaisuuden pohjalta. Opiskelua voi painottaa matematiikkaan ja luonnontieteisiin, kieliin, uskontoon, historiaan, psykologi-

aan, kuvataiteeseen tai vaikkapa liikuntaan.

KAUPPA SAVONIA-AMMATTI­ KORKEAKOULU www.savonia.fi Satoja vaihtoehtoja tiedonjanoisille. Savonia on yksi Suomen suurimmista ja moni­­ puolisimmista ammatti­k or­ kea­­kouluista. Kuudella koulutusalalla opiskelijoita on yhteensä liki kuusi tuhatta, ja AMK- tai YAMK-tutkintoon johtavia koulutuksia on yli 30. Iisalmen kampuksella voit opiskella luonnonvara- sekä sosiaali- ja terveysalalla. Tutkintoja on tarjolla sekä päiväopintoina että monimuoto-opintoina jotka voi suorittaa osittain työn ohessa.

SAVON AMMATTIYLÄ-SAVON AMMATTI­OPISTO JA AIKUISOPISTO www.ysao.fi www.sakky.fi Monipuolisia osaajia työeläKoulutus tekee hyvää! Iisalmesmään. Koulutamme niin uusia sa voit opiskella lähihoitajaksi ammattilaisia kuin jo aiempaa tai merkonomiksi sekä täydenammatillista osaamista täydentää osaamistasi jatko- ja täydentäen, ja tarjonnassamme on nyskoulutuksella. Savon kouluJUTI-hankkeessa innovoidaan julkisten tilojen sekä nuorille etvaihtoehtoja tuskuntayhtymä ylläpitää Sasisäpintamateriaalien käyttömahdollisuuksia, tä aikuisille.tuotteistetaan Tarjoamme myös von ammatti- ja aikuisopistoa, ideoita ja kehitetään verkottuvanoppisopimuskoulutusta asiantuntijuuden tuomia ja keSavon oppisopimuskeskusta seliiketoiminnan mahdollisuuksia. hittämispalveluja. Koulutuskä Varkauden lukiota. Olemme Tutkimus-, tuotekehitysovat alojamme ovat tekniikka ja liiyksi Suomen suurimmista am-ja muotoiluosaamisemme kenne, palvelualat ja luonnonmatillisenkäytettävissäsi. perus-, jatko- ja täyvara-ala. dennyskoulutuksen järjestäjistä. Projektipäällikkö Tapani Laukkanen, puh. 044 731 8005 Meillä ontapani.laukkanen@designkuopio.fi yli 8 000 opiskelijaa, henkilökuntaa noin 870. http://www.designkuopio.fi/hankeframe.html

Muotoiluinnovaatioita yhteistyöllä

Ota yhteyttä!

LIIKUNTA

– mukavasti meillä

MATKAILU – RAVINTOLAT

Opintiellä

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

o

opiskelijaniisalmi.fi | Myös Facebookissa!

35


Kuvat: Iisalmen Kuva

Kuvat: Iisalmen Kuva

LIFE IISALMI

Kuvat: Iisalmen Kuva

Kauppakatu 14

KAUPPAHALLI

Kuvat: Iisalmen Kuva Kuva: Tommi Korpihalla

Kuva: Pentti Koppinen

VERHOOMO AKANTTI

HALLIN SUUTARI

VÄISÄSEN KOTILIHA

IISALMESTA KÄSIN


LAHJATAVARA- JA LANKAKAUPPA IISALMESTA KÄSIN puh. 017 818 083 avoinna ma – pe 9 – 17, la 9 – 14 Lahjapuodistamme löydät paikallisten ja muiden suomalaisten kädentaitajien tekemiä persoonallisia käsitöitä. Kotimainen tuote on upea lahja, vieminen tai matkamuisto. Lankapuodistamme löydät monipuolisen valikoiman uusia ja ihania lankoja, tarvikkeita ja uusimmat käsityölehdet. Annamme myös asiantuntevaa opastusta neuvoa tarvitessasi.

hyvinvoinnin erikoisosaamista. Monipuoliseen tuotevalikoimaamme kuuluvat luomu­ elintarvikkeet, superfoodit, luon­­nonmukaiset ihonhoitotuotteet, urheilulisäravinteet ja Ruskovillan asusteet.

LIFE IISALMI – IISALMEN LUONNONRAVINTO Puh. 017 824 377 www.life.fi Asiantuntijaneuvoja ihmisiltä, jotka välittävät! Life asiantuntijat auttavat sinua hyvinvointiisi liittyvissä kysymyksissä. Palveluksessasi on laaja-alaista

VERHOOMO AKANTTI Puh. 050 5385 067 verhoomo.akantti@gmail.com www.akantti.fi Iisalmi, avoinna ma-pe 10-16 Kiuruvesi, Kirkkokatu 2, Avoinna ti-pe 10-17, la 10-14 Meiltä saat modernit verhoilut tai perinteiset entisöinnit kalus-

VÄISÄSEN KOTILIHA Puh. 017 814 211 www.vaisasenkotiliha.fi Palvelutiskiltämme noudat helposti mukaasi tuoreet ja kypsät lihatuotteet, suositut lihajalosteet sekä perinteiset kala-, lihaja marjakukot. Kahviostamme myös lounasta ma-pe.

teisiin ja ajoneuvoihin. Valikoimistamme löydät laadukkaat kankaat, nahat ja tarvikkeet. Teemme myös puuhuonekalujen pintakäsittelyt, sisustustekstiilien ja irtohuppujen ompelut. Lisäksi vanhojen kalusteiden osto ja myynti sekä ilmainen kuljetuspalvelu ja hinta-arviokäynti. IISALMEN HALLIN SUUTARI-AVAINPALVELU Puh. 0400 242 724 Avoinna: ma – pe 9 – 17, la 9 – 14 Iisalmen seudun löytö­tavara­­toimisto avoinna: ma – pe 11 – 17 Puh. 0600 04401 (1,99€/min+pvm) Meiltä löydät: suutari- ja avain palvelut, Lipputoimisto.fi liput, kyltit ja kaiverrukset. Meillä myös tavarasäilytys, turistimyymälä, taljakauppa, pyörävuokraamo.

KAUPPA LIIKUNTA MATKAILU – RAVINTOLAT

Vuonna 1926 rakennetun Iisalmen kauppahallin on suunnitellut arkki­ tehti J. W. Strömberg. Vaikka se oli sodan aikana ammusvarastona ja pommitusten kohde, siihen ei koskaan osuttu. Kauppahalli eli kukoistustaan 1940- ja 1950-luvuilla kaupungin kaupan keskuksena, ja se on remontoitu perinteitä kunnioittaen lähes alkuperäiseen asuunsa. Tänään kauppahalli on Iisalmen kaupunkikeskustan ja torielämän sydän. Useiden putiikkien lisäksi kannattaa viivähtää hetki viihtyisässä kahviossa seuraavaa käyntikohdetta miettiessä.

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

m

Missä tori, siellä kauppahalli

Ilmaista parkki­tilaa torin ympärillä!

Väisäsen Kotiliha

kauppakeskusiisalmi.fi

37


Kuva: Tommi Korpihalla

Kuva: KuvaTuulos

Kuva: KuvaTuulos

Kauppakatu 13

KEISARIN KULMA

Kuva: Joona Kuosmanen

Kuva: KuvaTuulos


KAUNEUSKESKUS HYMY.IN Puh. 044 293 5100 www.hymyin.fi Tervetuloa nauttimaan monipuolisista palveluistamme: Parturi-kampaamo­palveluiden lisäksi mm. kosmetologipalvelut, pistoshoidot hyaluronihapolla, ripsipidennykset, kestopigmentoinnit, hierontapalvelut, sokeroinnit yms. Kosmetiikkamyymälästämme mm. Isadoran ja Clarinsin tuotteet. KISAKELLARI Puh. 045 644 7577 www.kisakellari.fi Kisakellari on liikunnallinen vapaa-ajanviettopaikka, jonka lajiyhdistelmät ovat ainutlaatuiset koko Suomessa. Lajeja ovat suosittu Megazone- laserpeli, 3D-metsästys-

KUVA

TUULOS

simulaattori SimWayHunt ja IndoorCurling. Tiloissa on lisäksi kaksi juhla- ja kokoustilaa vaikkapa syntymäpäivien tai pikkujoulujen pitämistä varten. Tilaisuuksiin saa ennakkovarauksella kaikkea karkeista ja limusta täytekakkuihin, hodareihin ja lämpimiin ruokiin. MARITUULET OY Puh. 017 826 500 marituulet.oy@gmail.com Marituulet tarjoaa kattavan Marimekko valikoiman lisäksi myös muita laadukkaita tuotemerkkejä: Ritva Falla, Katri/n, aïno, LauRie, Joutsen sekä Aarikka.

NORDEA Puh. 0200 3000 www.nordea.fi Pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen Nordeaan kannattaa. Siirtyessäsi Nordean asiakkaaksi, hoidamme pankin vaihdon puolestasi ja saat kaikki palvelumme ja asiakasetumme vaivattomasti käyttöösi. Varaa aika palveluneuvotteluun. PENTIK Puh. 020 7220 416 www.pentik.com Pentik suunnittelee omalla tuotemerkillä monipuolisia mallistoja tarkasti valittujen globaalien yhteistyökumppaneiden kanssa. Pentikin Basic-mallisto saa rinnalleen neljä kertaa vuodessa vaihtuvat sesonkimallistot sisustamiseen ja kattaukseen.

Vapaata pysäköintitilaa kauppa­ keskuksen asiakkaille

KAUPPA LIIKUNTA

Keisarin Kulmalla sinua odottavat monipuoliset yritykset ja laadukkaat, eri alojen merkkituotteet kotiin ja kylään viemisiksi. Hemmottele itseäsi kampaamo- tai kauneudenhoitopalveluilla ja kruunaa päiväsi kuvauttamalla itsesi studiossa. Talosta löytyy myös elämyksellinen liikunta- /ajanviettopaikka Kisakellari sekä ruokakauppa ja pankkipalvelut.

MATKAILU – RAVINTOLAT

Elämyksiä ostosreissuun

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

e

kauppakeskusiisalmi.fi

39


TERVETULOA PALVELEVAAN ERIKOISLIIKKEESEEN Meiltä asut arkeen ja juhlaan – miehille ja naisille. TURO TAILOR • RED LABEL • BUZO • SEIDENSTICKER• MEYER • HATTRIC • PARK LANE • ORATOP • LUHTA • HAJO GERRY WEBER • JOSEPH RIBKOFF • SOYA CONCEPT • PARK LANE • MODELIA • LENA • LEBEK • ANNA MONTANA • VERY NICE • LUHTA • JUNGE

PALVELEVA NAISTEN JA MIESTEN ERIKOISLIIKE

Louhenkatu 2, IISALMI, puh. 017 816 645 Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14 www.asukulma.fi

HALVAT HINNAT JAKSAA HYMYILYTTÄÄ.

Gigantti Iisalmi Pohjolankatu 21, 74120 Iisalmi Avoinna: ma–pe 10–19, la 10–15

Gigantti_Iisalmi_1_2015_115x86.indd 1

05/01/15 14:15


KAUPPA LIIKUNTA MATKAILU – RAVINTOLAT

Louhenkatu 9 B, 74100 IISALMI, Puh. (017) 715 000 Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-14

Parturi-Kampaamo -palvelujen ohella, meillä myös • kattava valikoima Shwarzkopf Professional -tuotteita • INIKA-meikkisarjan tuotteet • palvellaan sinua peruukkiasioissa

Louhenkatu 9 B, Iisalmi Puh. 017 816 711 parturikampaamopeili.fi Avoinna ma-pe 9-18, la 9-13

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

KATSEET PEILIIN!

kauppakeskusiisalmi.fi

41


KULTAKESKUS OY

Suomalaista käsityötä kauneimmillaan.

L YYTIKAINEN KELLO & KULTA

VUODESTA 1903 www.lyytikainen.fi S AV O N K AT U 1 3 , I I S A L M I , P U H . ( 0 1 7 ) 8 1 2 5 4 3


Iisalmen ydinkeskustassa sijaitseva Kauppakeskus Iisa pukee ja vaatettaa koko perheen. Meille on helppo tulla, tilavan parkkipaikkamme löydät kauppakeskuksen takaa. Tervetuloa ostoksille!

KAUPPA LIIKUNTA

IISALMESSA MUODIN NIMI ON IISA! www.facebook.com/kauppakeskusiisa

Kauppakeskus Iisa • Satamakatu 8, 74100, Iisalmi • www.iisa.fi

Meiltä huippumerkit ja palvelut meikkaukseen sekä ihonhoitoon!

Meiltä kampaukset ja meikit arkeen ja juhlaan!

Löydät meidät Louhenkadulta Original Sokos Hotel Koljonvirran kiinteistöstä!

Kampaamon ajanvaraukset

Kysy myös kauneustunneis

ta!

Ilmainen korvien rei’itys Inverne ss korvakorujen os tajalle.

Nyt myös meiltä Alesandro rakenne- ja gee likynnet!

010 762 8082

EMOTION IISALMI · ma-pe 10-18, la 9-15 · Louhenkatu 4, Iisalmi p. 010 762 8082 (Puhelun hinta 0,0835 €/puh. + 0,1209 €/min)

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Seuraa meitä

MATKAILU – RAVINTOLAT

Avoinna: ma–pe klo 10–19, la 10–16.

kauppakeskusiisalmi.fi

43


m

Moderni ja toimiva Torikulma

Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi

rjen pankkiasiat elposti

Kuva: Tommi Korpihalla

Torikulma palvelee Iisalmen keskeisimmällä paikalla, nimensä mukaisesti torin laidalitpa apua sopivan rahoitusratkaisun löytämiseen, neuvoja sijoitusasioissasi tai eläkesuunnitelman tekoon, tavoitat asiantuntijamme nyt monella tapaa la. eri Kauppakeskus uudistui täysin vuonna ilman konttorissa käyntiä. 2011, ja sieltä löytyy monipuolisen ruokae Verkkotapaamisessa hoidat pankkiasiasi vaikka kotisohvaltasi. haluat neuvotella asiantuntijamme kanssa kasvotusten Danske Bankissa, varaa aika kaupan lisäksi kymmenkunta erikoisliikettä. ään toimipisteeseemme.

n konttori akatu 10, 74100 Iisalmi

alvelu 0200 2580 ma–pe 8–18 (pvm/mpm)

TERVETULOA PALVELTAVAKSI TO R I K U L M A K-supermarket Torikulma, Satamakatu 10, 74100 IISALMI • Puh. 044 5855 320 Avoinna arkisin 8 – 21, la 8 – 20, su 10 – 18 Olemme myös facebooksissa: www.facebook.com/torikulma


KAUPPA LIIKUNTA

- Tervetuloa Iisalmen Prismaan -

Kerää helposti kaikki tarvittava samaan koriin yhdellä ostoskerralla!

Tutustumishintaan vain tämän viikon UUTUUS! Biorion 60 kaps. Monipuolinen ravintolisä hiusten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen!

29,-

TYKKEE MEISTÄ!

OSALLISTU AAN: ARVONTtaa voit voit ta! Orionin tuottei

(0,48/kaps.)

Norm. 35,35 (0,59/kaps.)

Tuotemaistatusta! Priima apteekki, Prisma, Parkatintie 2, puh. (017) 813 000, www.priimaapteekki.fi

Palvelemme: ma–pe 9–20, la 9–18

PRISMA IISALMI

Tarjous on voimassa vain 21.2.2015 asti. Rajoitettu erä!

Parkatintie 2, 74120 Iisalmi, puh. 0800 0 9803

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

MATKAILU – RAVINTOLAT

KAIKKI OSTOKSET SAMAN KATON ALLA!

kauppakeskusiisalmi.fi

45


a

Autoliikkeet Kaikki TOYOTA-palvelut saman katon alta IISALMESSA!

Huollon varaat helpoiten osoitteessa

toyotahuoltovaraus.fi

Kivirannantie 6 Marjahaankierto 11, IISALMI. Automyynti: 0400 330 066 Huolto: 0400 330 077

Automyynti: Huolto: Varaosat:

010 5228 475, ma-pe 9–17, la 10–14 010 5228 485, ma-pe 7.30–16.00 010 5228 480, ma-pe 7.30–16.30

www.okauto.fi www.toyota.fi

IISALMI Kivirannantie 7 avainvaunu.fi

Automyynti puh. 010 5228 675 avoinna ma-pe klo 9.00-17.00 ja la 10.00-13.00 Huolto puh. 010 5228 688 Varaosat puh. 010 5228 695 avoinna ma-pe 8.00-16.30

Tervetuloa palveltavaksi Pörhölle Iisalmen Marjahakaan.

Vauriokorjaamo ja maalaamo puh. 010 5228 690 avoinna ma-pe 7.30-16.00 010-puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +17,17 snt/min. Hinnat sis. alv 24%.

Pörhön Autoliike Oy Marjahaankierto 9, 74130 Iisalmi Vaihde puh. 020 762 44 • www.porho.fi


KAUPPA LIIKUNTA MATKAILU – RAVINTOLAT

– Nopeimmat liittymät ja ajankohtaiset tarjoukset!

www.kaisanet.fi/ Tervetuloa myös palvelevaan myymäläämme! Iisalmi Pohjolankatu 5 • Kajaani Pohjolankatu 20 p. 0800 39 1234

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

YKSI OSOITE

kauppakeskusiisalmi.fi

47


Tervetuloa PANKKIIN, JOKA ON • suomalainen • paikallinen • olemassa

asiakkaitaan varten

Tavoitat meidät suorista numeroistamme! Voit varata ajan myös netissä saastopankki.fi/varaa-aika IISALMI, Savonkatu 15 | Puh. 029 041 2540 | saastopankki.fi/iisalmi |

/saastopankkioptia

Puhelun hinta: lankapuh. 8,35 snt + 6,91 snt/min, matkapuh. 8,35 snt + 16,69 snt/min


KAUPPA LIIKUNTA MATKAILU – RAVINTOLAT

Keskittäjälle selkeitä etuja ja huoletonta taloudenhallintaa. Meiltä saat paikallisesti kattavat pankki-, vakuutus-, kiinteistönvälitys- ja lakipalvelut. Luotettavaa kodinvälitystä

IISALMI – ASUMINEN – ELINKEINO – KULTTUURI

Pohjois-Savon OP-Kiinteistökeskus Oy LKV | Savonkatu 17 puh. 010 258 8580* | www.opkk.fi pohjois-savon.opkk.iisalmi@op.fi

Syntynyt asiakkaiden omistamaksi

OP Pohjois-Savo, Iisalmen konttori | Savonkatu 17 puh. 010 258 8501* pohjois-savo@op.fi www.op.fi/pohjois-savo | www.facebook.com/OP.pohjoissavo

Poppia on nyt OP Ryhmän pankki - tervetuloa!

Osuuspankki Poppia, Iisalmen konttori | Riistakatu 7 puh. 020 7911 200* www.poppia.fi

OP * Puhelut 010- ja 020-numeroihin maksavat (sis. 24 % alv) kaikkialta Suomesta soitettaessa lankapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,0702 €/min., matkapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,1717 €/min.

kauppakeskusiisalmi.fi

49 30126436_OP_yhteisilmoitus_palveluoppaaseen_115x176.indd 1

27/01/16 14:31


1. Kauppahalli, tori 2. Matkailuinfo 3. Kulttuurikeskus, kirjasto, Luontomuseo, Vaihtuvien näyttelyjen tila Venny 4. Profeetta Eliaan kirkko 5. Kotiseutumuseo 6. Luuniemen juhlakenttä 7. Lasten liikennepuisto 8. Panimomuseo, postimerkkimuseo 9. Kuappi 10. Satama 11. Koljonvirta Camping & catering 12. Juhani Ahon museo, Mansikkaniemen kesäteatteri 13. Iisalmen evl seurakunta 14. Pyhän Ristin kirkko 15. Kustaa Aadolfin kirkko ja kirkkomuseo 16. Koljonvirran ratsastuskeskus 17. Uima- ja liikuntahalli, kuntosali 18. Jäähalli 19. Jalkapallohalli 20. Tenniskenttä 21. Paloisvuoren ulkoilualue 22. Sankariniemen stadion

15

30

16

12

11

46

35

34

52

49

50

18 17

19

51

29


IISALMEN PALVELUOPAS: Julkaisija ja kustantaja: Iisalmen kaupunki­keskustan kehittämisyhdistys Iiden ry Myynti: Iiden ry, toiminnanjohtaja Jussi Patronen, 0400 945 071, iiden@meili.fi, sekä Iisalmen kaupungin markkinointipäällikkö Jarmo Miettinen, 040 830 2681, jarmo. miettinen@iisalmi.fi Kuvat: Iisalmen kaupunki ja ilmoittajat ellei toisin ole mainittu Ulko­asu ja taitto: Mainostoimisto Polku Ky, Iisalmi Paino­: PunaMusta Oy, Joensuu Painos: 23 000 Tilaukset: tourism@iisalmi.fi Tiedot perustuvat tammikuun 2016 tietoihin. Muutokset mahdollisia. Ole hyvä ja varmista ajankohdat ennakkoon. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

23. Haukiniemen kentät 24. Pursiseuran maja, avantouinti 25. Kangaslammin nurmikentät 26. Peltosalmen urheilualue 27. Golfkenttä 28. Sikokallion ulkoilualue 29. Parkatin motocrossrata 30. Hanhilammen ampumakeskus 31. Iisalmen kaupungintalo 32. Nuorisotalo 33. Poliisi 34. Terveyskeskus 35. Iisalmen sairaala, ensiapu 36. Taksi, linja-autoasema 37. Rautatieasema 38. Kauppakeskus Torikulma, Posti, Alko 39. Sokos Hotel Koljonvirta 40. Iisalmen Seurahuone 41. Autotalo Hartikainen 42. Pörhön Autoliike 43. Avainvaunu 44. O.K. Auto 45. Kauppakeskus K-Citymarket, Kahvila-ravintola Mehevä 46. Kauppakeskus Prisma 47. Kauppakeskus Iisa 48. Keisarinkulma 49. Carlsson 50. Halpa-Halli 51. Agrimarket 52. Tokmanni 53. K-Rauta Masa 54. ABC Marjahaka

28

24

23

10

14

9

3

8

13

47

2

48

7

6

1 38

20

36

39

31 32

40

4

5 33

37

43

44

53

22

45

21

26 25

27 41 42 54


ja huonot keenit KARAVAANARIT 2.7. – 7.8. IISALMI

8.-9.7. IISALMI

12. – 13.8. RUNNI

8.5. – 19.6. IISALMI

6.8. LAPINLAHTI MUMMO 1.7. – 7.8. KIURUVESI

Wi f e

Ca

r

ryi

ng Wor ld Cha mpi o h

ip s

FINLAND

ns

SONKAJÄRVI

1. – 2.7. SONKAJÄRVI Wi f e

Ca

12. – 17.7. SONKAJÄRVI

r

ryi

ng

KAIKKI NÄMÄ TAPAHTUMAT JA PALJON MUUTA: h

ip s

19.6.2016 LAPINLAHTI

ns

FINLAND

Wor ld Cha mpi o

1.-2.7. 2016 SONKAJÄRVI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.